Musiikkia ja tsasounoita

Julkaistu 29.9.2011 kirjoittajalta Eija

Setomaa kutsuu
Suvilahteen, musiikki
Lämpöön jatkamaan

kuningaskuntaan
ensi vuonna matkataan
Tuglas-seurassa

Suuri Setomaa-ilta  29.9.2011 keräsi Tuglas-seuran salin täyteen setukaisten ystäviä ja setoja. Setomaan kuningaskunnan sootska, ylin käskynhaltija Ahto Raudoja avasi Setomaan kuningaskunnan kunniakonsulaatin Eesti Majaan. Lauloimme yhdessä Kuningriigi Hümnin Jalmar Vabarnan  ja Matis Leiman kanssa.

Setomaalla vietettiin perinteisesti leelojuhlia. Idea Setomaan kuningaskunnan  päivistä syntyi kesällä 1991, jolloin Paul Hagu oli vierailemassa Metsäsuomalaisten tasavallassa  Ruotsissa. Setomaan kuningaskunnan päiviä vietetään vuosittain elokuun ensimmäisenä lauantaina vuorollaan kussakin Setomaan neljästä kunnasta. Uusi sootska valitaan niin, että ehdokkaat asettuat seisomaan korkean pölkyn päälle ja heidän kannattajansa asettuvat riviin heidän taakseen. Voittaja on se, jonka takana rivi on pisin. Tuglas-seura järjestää kulttuurimatkan ensi kesän kuningaskunnan päiville Värskaan.

Ahto Raudoja, Tapio Mäkeläinen  ja Mare Piho  esittelivät Setomaa Tsässönad -kirjaa, jossa esitellään 80 hävinnyttä ja 78 säilynyttä tsasounaa. Kirjan esittely lähti 5.8.11 Obinitsasta kohti pohjoista ensin Tarttoon ja Tallinnaan, nyt Helsinkiin ja täältä Kuopioon.

Tsasounoitten kuvaaminen ja mittaaminen sai alkunsa Tuglas-seuran Setomaan kulttuurimatkoista, joille samat ihmiset tulivat yhä uudestaan ja uudestaan, ja tarvittiin uusia kohteita, joita heille esitellään. Kun Viron puolen tsasounat oli kartoitettu, jatkettiin Venäjän puolelle – ja välillä ajeltiin tsasounoita etsimässä pelloilla, joilla ei teitä koskaan ollut ollutkaan.

Kun valokuvanäyttely tsasounoista kiersi Suomessa vuonna 1999, syntyi idea kuvien ja perimystiedon keräämisestä kirjaan. Nyt tämä viron- ja setokielinen teos on valmis. Sen esittelemistä tsasounoista vanhin on vuodelta 1674.

Ensimmäinen tieto tsasounoista on vuodelta 1540. Osa setoista oli roomalaiskatolisia, ja kreikkalaiskatolisia alettiin nimittää aluksi toisuskoisiksi, mutta parin sadan vuoden kuluttua puoliuskoisiksi.

Setokielessä sanalla “puusli” tarkoitetaan Peko-jumalan patsasta, mutta myös ikonia. Mare Piho, joka on tutkinut Siperian setukaisia, kertoi hämmästyneensä, kun nämä nimittivät ikonia “puusliksi”.

Tsasounat ovat tavallaan kompromissi kirkon ja perinteisten uskontojen välillä. Niiden luo voidaan kokoontua viettämään kirmaskaa eli praasniekkaa.

Setomaa Tsässönad -kirja ja erillinen tsasounakartta samoin kuin setojen musiikkilevyt  ja kirjat tekivät hyvin kauppansa. Suuren Setomaa-illan monipuolisesta annista  lämmenneinä siirryimme ravintola Lämpöön nauttimaan Jalmar Vabarnan ja Matis Leiman musiikista ja tanssimaan sen innostamina.

Tallennettu kategorioihin musiikki, Viro | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Brändiä ja verkostoja

Julkaistu 19.9.2011 kirjoittajalta Eija

brändää itsesi:
asiantuntemus ja
inhimillisyys

tiedonjyvistä
koostetaan verkostoissa
tietämysvuori

Miikka Salavuo  MEMEgroupista johdatti Haaga-Helian alumneja ja henkilökuntaa sosiaalisen median henkilöbrändäykseen ja verkostoitumiseen 19.9.2011.

Sosiaalinen media on kulttuurinen ilmiö, jossa käyttäjät tuottavat sisältöjä, jossa sattumalta voi kohdata jotain, jolla on merkittävää vaikutusta omaan osaamiseen, jossa yksittäistä tietoa olennaisempaa on tietää, kuka tietää mitä. Miika Salavuo havainnollisti tätä kertomalla, miten hän vuonna 1993, toisen vuoden musiikin opiskelijana, saattoi keskusteluryhmissä jakaa omaa asiantuntemustaan tunnetulle kansainväliselle muusikolle – siis jo ennen sosiaalisen median käsitteen yleistymistä.

Sosiaalisen median toimintatapoja ovat avoin tiedon jako ja vertaistuki. Sosiaalisen median välineitä, joilla kulttuurisen ilmiön toimintatapoja toteutetaan, ovat mm. blogit, Facebook, Twitter, Slideshare, LinkedIn ja Gooogle+.

Suunnitelmallisella kohdennetulla viestinnällä, osoittamalla asiantuntemustaan ja inhimillisyyttään, voi brändätä itseään verkossa. Tyypillisiä sosiaalisen median aktiiveja ovat bloggaajat sekä linkkien, arkitapahtumien ja valokuvien jakelijat. Hyviä esimerkkejä  henkilöbrändäyksestä ovat Seth Godin  ja Karri Anttila.

Oman verkkonäkyvyyden mittaamiseen löytyy mm. monia Googlen sovelluksia. Tuija Aalto ja Yoe Uusisaari ovat kirjoittaneet verkkobrändäämisestä loistavan teoksen Löydy.

Verkostoituminen sosiaalisessa mediassa tarjoaa merkittäviä tiedon lähteitä ja vastavuoroisuutta. Verkostoissa tärkeintä on luottamus, joka syntyy pitkäaikaisessa vuorovaikutuksessa. Wikipedia on hyvä esimerkki verkoston voimasta. Erilaisia kollektiiveja ovat verkostot, yhteisöt, ryhmät, heimot ja parvet.  Parvessa yksittäiset jäsenet erottuvat verkostosta tekemään jotain uutta yhdessä, mikä voi olla tulevaisuudessa yleisin toimintatapa.

Heikki Hallantie kiteyttää verkostoitumisen ytimen: “Anna enemmän kuin otat, saat enemmän kuin annat.”

Tiedonhaku on kehittynyt merkittävästi viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. 1990-luvulla tutkija haki tietoa kirjastojen käsikortistoista, kasasi pinon tieteellisiä aikakauslehtiä kirjaston pöydälle ja alkoi selata niitä, löysi uusia vinkkejä lähdeluetteloista ja kävi varaamassa teokset. Työskentely oli yksinäistä, käytäntöyhteisö löytyi kirjojen lähdeviitteistä. Tieto kehittyi hitaasti, artikkelien julkaisuun tarkistuskierroksineen saattoi mennä toista vuotta, kommentin julkaisuun puoli vuotta. Nyt blogosfäärissä, kun tutkija seuraa kolmea bloggaajaa, jotka seuraavat kolmea bloggaajaa ja suodattavat näiltä saamansa tiedot, niin tutkija saa tietoja yli kymmeneltä blogaaajalta.

Lopuksi Miikka Salavuo esitti matriisin oman verkkostrategian luomiseen. Matriisin riveinä ovat sosiaalisen median välineet ja sarakkeina kohderyhmä, toiminta, aikaresurssit ja tavoite. Esimerkkimatriisissa oli viisi välinettä, ja aikaresurssi vaikutti kohtuulliselta. Tosin se taisi ottaa huomioon vain oman sisällöntuotannon, ei toisten tuottamiin sisältöihin tutustumista.

Keskustelu oli vilkasta, vaikka ilta pimeni ja lempeä sade pesi ikkunoita.

Tallennettu kategorioihin sosiaalinen media | Avainsanoina , , | 7 kommenttia

Ajankohtaista tietohallintoa

Julkaistu 29.8.2011 kirjoittajalta Eija

johto ymmärtää
näytöt ja eurot, kuka
näyttää taustat

tietohallinnon
termit tökkivät, pilvi
kaatuu klusteriin

Porterin voimat
tietohallintolaki -
katso, ihminen

Tietohallinnon ajankohtaisseminaari CIO & Management Today keräsi auditoriollisen yrityselämän edustajia, tietotekniikan ammattilaisia ja korkeakouluopiskelijoita Haaga-Heliaan 29.8.2011 kuulemaan, millaista tietohallinnon johtaminen on tänään. Anne-Maritta Talaslahti avasi ja juonsi tilaisuuden asiantuntevasti ja rauhallisesti kertoen tietohallintojohtamisen tutkimuksista, joita Haaga-Helian aikuisopiskelijat viime kesänä tekivät yrityselämän kanssa.

Heikki Saarinen kertoi kesän tutkimusta edeltävästä globaalista tutkimuksesta tammikuussa 2010 ja vertaili tutkimustuloksia keskenään.

Globaalin tutkimuksen mukaan tietohallintojohtajalle penninvenytystä tärkeämpää on arvo, joka syntyy tietohallinnon työntekijöiden organisaatio-osaamisesta, siitä, että he pystyvät yhä paremmin tukemaan liiketoimintaa. Kustannuksia voidaan optimoida tehostamalla prosesseja. Ulkoistettujen palvelujen ohjaus on entistä tärkeämpää. Tietohallintojohtajan toimintaan saattaa vaikuttaa, raportoiko hän talousjohtajalle vai suoraan toimitusjohtajalle. Tulevaisuuden näkymät ovat näiden kahden tutkimuksen välillä muuttuneet synkemmiksi, mikä osaltaan vaikuttaa tutkimustuloksiin.

Aikuisopiskelijat Tom Granroth ja Minna Harjuniemi kertoivat kesän 2011 tutkimuksen tuloksista. Suomalaiselle tietohallintojohtajalle kustannusten optimointi on tärkeämpää kuin tietotekniikan lisäarvon tuottaminen. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan investointien takaisinmaksuaika lyhenee jatkuvasti, mutta suomalaisen tutkimuksen mukaan pysyy ennallaan. Miksi?

Suomessa kustannuksia optimoidaan jatkuvissa toiminnoissa. Vihreästä tietohallinnosta ei Suomessa puhuta – mikä saattaa johtaa ristiriitaan organisaation ja sen tietohallinto-osaston arvojen välillä.

Suomalaisessa tutkimuksessa tietohallintojohtaja piti kustannusten vähentämistä tärkeimpänä, kun taas kansainvälisessä tutkimuksessa sen edelle nousivat liiketoimintainnovaatiot.

Mittaamisessa on olennaista, mihin mitattavia asioita verrataan. Mitattavat asiat nousevat tärkeiksi: sitä saadaan, mitä mitataan.

Heikki Saarinen esitteli myös toisen kesän opiskelijaprojekteista, joka koski valtion IT-johtamisen konsernimallin ja tietohallintolain toteutumisen vaikutusten arviointia. Tietohallintolaki astuu voimaan 1.9.2011. Sen mukaan toimijoiden pitää kuvata kokonaisarkkitehtuuri ja yhteentoimivuudet sekä ylläpitää hankesalkkua.

Aikuisopiskelija Jari Nirvinen pohdiskeli, että kun nyt konsolidoidaan, niin hajautetaanko kohta taas. Mielenkiintoista on, että tietohallintolaki ei koske Kelaa eikä eläkesektoria. Lain vaikutusten arviointi saa toimittajan hykertelemään, mutta ei välttämättä veronmaksajaa.

Jussi Suomi Business Technology Finlandista kertoi Haaga-Helian liiketalouden koulutusohjelman opinnäytetyöstään, josta innostui niin paljon, että suuntaa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon.

Päätöksentekijä ymmärää yleensä sen, mitä näkee näytöllä, mutta ei välttämättä näkemänsä taustoja. Johto ymmärtää, kun puhutaan euroista. Tietohallinnon päätöksentekomatriisissa kuvataan, mitkä roolit osallistuvat mihin tehtäviin. Yksinkertaisella tietohallintoympäristöllä tarkoitetaan mietittyä kokonaisuutta, joka on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi.

Opinnäytetyön kehityshankkeessa käytetään Porterin viiden markkinavoiman mallia. Jokaiselle markkinavoimalle löytyy tietohallintoon liittyvä kysymys. Nelikentässä kuvataan järjestelmän käytettävyys ja uuden teknologian tarve. Liiketoiminnan testaamisessa otetaan huomioon kehityshankekustannukset, joiden pitäisi maksaa itsensä takaisin. Siksi kehityshankkeiden osuus tietohallintokustannuksista on kiinnostava.

Reino Myllymäki CxO Mentor Oy:stä puhui liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteenlinjaamisen ansasta ja sen välttämisestä. Yhteislinjaamisen ansalla tarkoitetaan sitä, että kustannukset nousevat, mutta tulos ei. Turvallisempaa olisi tehostaa tietohallintoa ja sitten ponnistaa ylös: kasvaa tietohallinnolla. Tehokas tietohallinto on liiketoiminnalle mieluinen kumppani. Suurimmat yhteistoiminnan esteet ovat puutteet johtamis- ja projektikulttuurissa, prosessien ja tietojen omistajuudessa sekä tietohallinnon terminologiassa. Myös tietohallinnon edustajat myöntävät, että heidän terminologiansa vaikeuttaa yhteistyötä liiketoiminnan edustajien kanssa.

Aikuisopiskelija Sari Kanto kertoi, että johtamiskulttuuriin kuuluvat mm. delegointi, rekrytointi sekä tietohallinnon ja liiketoiminnan suhteet. Osaoptimointi saattaa toteutua niin, että koulutuksesta tingitään. Roolit pitäisi määritellä ja noudattaa kurinalaisuutta tietyissä asioissa. Viestintä edellyttää sosiaalisuutta ja kulttuurin tuntemusta. Viesti ei mene perille, jos termejä ei ymmärretä. Klusterointi saattaa naispuoliselle keskustelukumppanille tuoda mieleen varasukkahousut käsilaukussa, niin, ja jokainenhan tietää, että pilvessä ei töissä olla.

Reino Myllymäki korosti, että ongelmat ovat aika pitkälti samoja kuin 1960-luvulla. Kaikki on kiinni ihmisistä, sopivien ihmisten löytämisestä. Liiketoiminnan edustajille on helpompi opettaa tietohallintoa kuin päinvastoin. Lopuksi hän totesi: “Strategisia virheitä ei korjata operatiivisilla tempuilla.”

Seminaari muistutti mieleeni neuvot, joita sain etsiessäni opintojeni suuntaa 1970-luvun alussa. “Älä hullu opiskele tietojenkäsittelyä, se on sama kuin opiskelisit konekirjoitusta. Opiskele sisältöaineita. Kun hallitset ne, niin opit kyllä nopeasti niiden käsittelyssä tarvittavan tietojenkäsittelyn.” Tuon neuvon sain parin pysäkkivälin raitiovaunumatkalla Kolmen sepän patsaalta Porthaniaan, mutta se jäi lähtemättömästi mieleeni.

Kymmenen vuoden aikana vakuutusyhtiöissä järjestelmäsuunnittelijan tehtävissä huomasin, kuinka paljon vaativampaa on ymmärtää käyttäjien ja asiakkaiden tarpeita kuin kulloisessakin organisaatiossa käytettävää tietotekniikkaa – vaikka jälkimmäinen onkin muuttunut kiivaassa tahdissa.

Tallennettu kategorioihin ICT, Opetus, systeemityö | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Suomea ja sosiaalista mediaa

Julkaistu 26.8.2011 kirjoittajalta Eija

nopea hidas
herkkä vuorovaikutus
ajattelussa

kirja muuttuu ja
kieli kehittyy, nuori
nauraa netissä

Tietokirja.fi-tapahtuma 25.-26.8.2011 keräsi mukavasti väkeä Tieteiden taloon, jossa oli kolmessa salissa runsaasti tarjontaa.

Miten tietokirjailijaksi?

Jaakko Heinimäki kertoi, miten hänestä tuli tietokirjailja. Koulussa opettaja oli todennut jostain hänen tuotoksestaan: “Sulla oli tuossa journalistinen ote.” Hän ei vieläkään tiedä, oliko huomautus tarkoitettu moitteeksi vai kannustukseksi, mutta otti sen kannustuksena.

Hän kasvoi perheessä, jossa luettiin Hymyä ja kaskukirjoja. Vanhempien yllätykseksi hän kommentoi Hymy-lehden otsikoita jo nelivuotiaana.

Kirjoittamiensa tietokirjojen autenttiset kysymykset nousevat arjen kohtaamisista, kun esimerkiksi junan ravintolavaunussa joku porukasta tunnistaa: “Hei, tuolla on se pappi!” Yksi syy kirjojen kirjoittamiseen saattaa olla toive, että voisi joskus sanoa kysyjälle: “Juon nyt olutta. Lue vastaus kysymykseesi siitä ja siitä teoksestani, jonka voit hankkia Otavan omistamasta Suomalaisesta kirjakaupasta.”

Kun perhe, työ ja kirjoittaminen syövät aikaa toisiltaan, niin usein perhe kärsii. Jaakko Heinimäki päätti itse vaikuttaa asiaan ja ryhtyi freelanceriksi vuonna 2000 – eikä ole katunut.

Perheen, työn ja kirjoittamisen ajanhallintaongelmasta mieleeni nousi aikuisopiskelijoiden vastaava ongelma, kun työ, perhe ja opiskelu syövät aikaa toisiltaan. Myös intensiivinen harrastus voi synnyttää ajanhallintaongelman, johon viittaavat puheet golfleskistä tai heitto: “Jos golf häiritsee työtäsi, niin jätä työ.”

Artikkelikokoelmat digiajassa

Toisessa salissa jatkui Lari Kotilaisen, Minna Ruckensteinin ja Tuomas Sepän artikkelikokoelmista e-ajassa Teijo Makkosen johdolla. Keskustelijat pureksivat huolenaiheita.

  • Luonnontieteiden tiedelehtien artikkeleihin perustuvien nippuväitöskirjojen mallia ei pitäisi päästä vyörymään humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Tiedelehtien ala on kuitenkin kapea ja elinaika rajallinen. Kun yliopistokirjastojen määrärahat hukkuvat kansainvälisiin tiedelehtiin, niin monografioiden julkaiseminen on vaakalaudalla.
  • Kustannusrakenteet ovat liian jäykät. Turhan monille tärkein syy kirjoittaa on meritoitumispakko. Se ei anna aikaa kysyä: Mitä pitäisi kirjoittaa? Kenelle pitäisi kirjoittaa? Miksi pitäisi kirjoittaa?
  • Digitaalisten tekstien myötä kirjoitettu teksti löytyy helposti ja omakustanteet nousevat samalle viivalle kustannustalojen julkaisujen kanssa.
  • Kustantajan roolina olisi alusta asti kannustaa ja kyseenalaistaa, mutta toiminta on kirjavaa: kun yksi ohjaa kädestä pitäen, niin toinen toimii lähinnä painotalona.
  • Kenen kanssa jatkossa kirjoitetaan kustannussopimus, kaikkien tekijöiden vai teoksen toimittajien kanssa?

Kuten kaikki hidas, myös Slow science on tulossa: kirjan voima on sen hitaudessa, mahdollisuudessa ajatella.

Tulevaisuudessa ensin tuotetaan sisältö ja vasta sen jälkeen mietitään sen julkaisumuoto. Digitaalinen maailma ei kuitenkaan vapauta kustannuspaineista, painotalojen sijaan tulevat operaattorit haluamaan oman siivunsa tuotoksista.

Digitaalisia oppimateriaaleja

Heljä Misukka, Helena Ruuska ja Teuvo Sankila keskustelivat Pirjo Hiidenmaan johdolla diginatiiveista ja oppikirjoista. Opetusministeriön tavoitteena on, että vuonna 2014 opiskelijat voisivat käyttää digitaalisia oppimismateriaaleja erilaisilla päätelaitteilla. Jo nyt kustantajat jakavat oppikirjojen mukana jonkin verran luotettavaa digitaalista materiaalia.

Mihin digitaalisia oppimateriaaleja tarvitaan ja miksi? Entä jos verkko ei toimi? Jalkautuvatko opettajankoulutuksen opit arkiympäristöön? Mistä löytyy oppimateriaaliin liitettävää kuvaa ja liikkuvaa kuvaa laillisesti? Mitkä ovat oppimismateriaalin laadun kriteerit? Entä ansaintalogiikka? Kuinka paljon oppilaitoksiin tarvitaan teknistä tukea ja tekijänoikeusjuristeja?

Nykyisissä oppilastöissä on lähes aina mukana videoita, mutta useimmat opettajat tarpovat vielä staattisen materiaalin maailmassa.

“Kirjakieli on lapsen ensimmäinen vieras kieli.” Luku- ja kirjoitustaidon haasteet ovat muuttuneet, tarvitaan myös tiedonetsintätaitoja. Kun viidesosa ihmisistä on lukihäiriöisiä, niin kirjoitusvirheistä huomauttavat tekstinkäsittelyohjelmat lisäävät tasa-arvoa samoin kuin silmälasit tai hakukoneet.

Yleisökeskustelussa toin esiin CC-lisenssit, joilla Flickristä ja Wikimediasta voisi hakea laillisesti kuvia omiin materiaaleihin, LeMill-ympäristön, jossa opettajat voisivat yhdessä kehittää digitaalisia materiaaleja sekä Ville Oksasen ja Tarmo Toikkasen Opettajan tekijänoikeusoppaan, joka ilmestyi tammikuussa 2011, ja josta järjestetään koulutuksia ja webinaareja ympäri Suomea.

Terveystietoa

Paula Heinonen, Maarit Huovinen, Pertti Mustajoki pohtivat Outi Karemaan johdolla, miksi terveystiedoista on niin vaikeaa olla samaa mieltä. Mediassa julkaistu yksittäinen tulos saattaa hämmentää suurta yleisöä, kun taas tiedeyhteisölle keskenään ristiriitaiset tutkimustulokset ovat arkea. Tarvitaanko ennaltaehkäisyä, jos jo puolet Suomen kansasta on pitkäaikaissairaita?

Kun lääkäreillä nykyoloissa on usein vain varttitunti aikaa potilaalleen, ei pidä ihmetellä, että vaihtoehtolääkäreiden suosio lisääntyy, kun heillä voi olla tunti aikaa potilaalleen ja tämän kuuntelemiseen.

Sosiaalinen media kirjojen markkinoinnissa

Eevaliisa Anttila, Annamari Arrakoski-Engardt ja Maija Kuusi keskustelivat Iida Simeksen johdolla siitä, miten sosiaalinen media muuttaa kirjaliiketoimintaa. Sosiaalista mediaa luonnehdittiin vastavuoroiseksi mediaksi, joka muuttaa ihmisiä informaation tuottajiksi. Tuleeko meistä kaikista kirjoittajia ja lukijoita? Kerrotaanko Twitterissä kuulumisia koko maailmalle?

Sosiaalinen media on välttämättömuus kirjojen markkinoinnissa. Kärsivällisellä kokeilulla  pääsee tuloksiin. Medialiiketoiminta on muuttunut, kun nettibloggaaja ohittaa suosiossaan päivälehden.

Sosiaalinen media on jännittävä ja kontrolloimaton, kaksisuuntaisena erinomainen tuotekehitykseen. Se hämärtää kirjailijan ja kustantajan roolit. Tykkääminen houkuttelee muita, tapahtumakutsut, pelaaminen ja arvonnat samoin.

Sosiaalinen media on edullista eikä sen kokeileminen ei kaada liiketoimintaa. Japanissa kirjojen tekemiseen voi osallistua työmatkalla kännykällä. Facebookissa ideoita kehitellään ensin suljetuissa ympäristöissä ja avataan sitten kaikille.

Blogeihin perustuvia kirjoja on jo julkaistu. Kustantajat saattavat lähettää bloggaajille näiden aihealueen uusia kirjoja. Bloggaajat kirjoittavat niistä, jos haluavat.  Kirjakaupoissa ei vielä kysytä tietyissä blogeissa mainittuja kirjoja vaan edelleenkin painetussa lehdessä mainittuja.

Sosiaalisessa mediassa korostuvat moniarvoisuus ja nopeus. Tarvitaan uudenlaisia taitoja, jatkuvaa luovuutta ja herkkyyttä vuorovaikutuksen herättämiseksi. Huonot uutiset leviävät salamannopeasti. Entä onko informaatiovirta uuvuttava? Sosiaalisen mediankin voi sulkea.

Sosiaalisen median uhat ovat tavallisen elämän uhkia. Miten käy sosiaalisen kanssakäymisen? Toisaalta, eikö perinteisen kirjan lukeminenkin ole yksinäistä ja vaadi keskittymistä? Miten fysioterapeutti suhtautuu sosiaaliseen mediaan? Eevaliisa Anttila on aidosti innostunut vesiliikunnasta ja kirjoittaa siitä sosiaalisessa mediassa. Kun ihmiset innostuvat aiheesta, samalla hänen vesiliikunnasta kirjoittamansa kirjatkin myyvät.

Lapset kuulemma saattavat kysyä: “Olemmeko suorassa lähetyksessä vai tulemmeko videolta?”

Suomen kieli

“Suomen kieli voi hyvin. Pärjäämme tässä maassa joka aluella suomen kielellä.” Näin julistettiin Pirjo Hiidenmaan johtamassa Vesa Heikkisen, Lea Laitisen ja Olli Löytyn keskustelussa suomen kielen kohtalosta. Yleiskielen kohtalosta voisi olla huolissaan, ei murteiden tai nuorisokielen vuoksi vaan siksi, että tutkijayhteisössä englanti valtaa alaa suomelta.

Monikielisyys tekee ihmisestä älykkään. Ihmiset ovat nykyisin kielellisesti tietoisia toisin kuin 1800-luvulla, jolloin laadittiin väitöskirja aiheesta “Suomi on perkeleen kieli”. Siinä todettiin mm., ettei suomen kielellä voi tehdä tutkimusta. Kieli on mahdollisuus, ei este, ja esimerkiksi tekniikan ja luonnontieteiden alat kehittävät jatkuvasti omia suomenkielisiä termejään.

Virkamieskieli pitäisi voida avata yleiskielen muotoon. Joku keskustelijoista totesi, että verottajan ohjeet ovat jo ymmärrettäviä, mutta Kelan ohjeet eivät vieläkään.

Äidinkielen opetusta Suomen peruskouluissa vähennettiin merkittävästi vuonna 1995. Nuori polvi kehittää viestintätapoja, joita vanhempi polvi ei enää ymmärrä ja kielelliset erot ylioppilaskirjoituksiin osallistuvien välillä ovat valtavat. Opettajien ja journalistien koulutuksessa pitäisi olla nykyistä enemmän kielenhuoltoa.

Kirjoitetun ja puhutun kielen suhteet ovat lähentyneet, kirjoitetussa on paljon puheenomaisuutta. Parhaimmillaan koulussa iloitellaan kielellä eikä tyydytä lukemaan vain lineaarisesti. Koululaiset pitävät tietokirjoista, kun niiden asialaatikoita voi lukea surffaten.

Suomen Akatemian hakemukset laaditaan edelleenkin englannin kielellä. Niihin liitettävä suomenkielinen tiivistelmä tuntuu tuottavan yllättäviä vaikeuksia. Vaikuttaa siltä, että apurahojen hakijat eivät enää osaisi kuvata tutkimusta omalla äidinkielellään.

Tallennettu kategorioihin kirjallisuus, Opetus, sosiaalinen media | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Kesäkelluntaa Ilolassa

Julkaistu 14.8.2011 kirjoittajalta Eija

höyryjunalla
Ilolan maatilalle
some-kellumaan

mokataan muutos
pitsiliina hymyilee
tietokoneille

Lauantai-aamupäivän matka höyryjunalla Toijalasta  Valkeakoskelle  Ilolan matkailumaatilalle  käynnisti Sometun  ja qaikulaisten yhteisen kesätapahtuman Qelluntain 13.-14.8.2011.

Ilolan matkailumaatila tarjosi perheen pienimmille paitsi tutustumista monelaisiin kotieläimiin myös hiekkalaatikon autoineen ja kaivureineen, erilaiset keinut, liukumäet ja karusellin sekä trampoliinin. Me varttuneemmat saimme kokoustilassa viehättävien pitsiliinojen ja -verhojen keskellä viritellä omat langattomat verkkomme.

Anu-Maria Laitinen  johdatti meidät mokaamisen jaloon taitoon. Kun jotain tehdään, niin jotain voi mennä pieleen. “Aina roiskuu kun rapataan”. Menestymisen ratkaisee suhtautuminen, kun huomaa mokanneensa. Syyllisyys on sallittua, häpeä ei. “Ei pidä ottaa itteensä”.

Niin, eihän nykyisin pienille lapsillekaan enää mokaamisen jälkeen sanota: “Hyi, kun olet tuhma!” tai “Hyi, kun olet kömpelö!” vaan “Nyt käyttäydyit tuhmasti” tai “Kävipäs kömpelösti”.

Moka on lahja, väline tavoitteiden saavuttamiseen. Jos sitä ei harjoitella, se voi kasvaa esteeksi tai hidasteeksi tiellä tavoitteisiin. Onko mokaaminen Suomessa tabu?

Lopputulos syntyy tapahtumasta ja siihen reagoimisesta. Itselleen voi kerätä voima-ajatuksia: “Silloin kun mokasin, mutta selvisin.”

Osallistujat innostuivat pohtimaan mokaamista ja suhtautumista mm. Norjan tapahtumiin, Nokian vesikriisiin  ja feissarimokiin.

Keskustelua teemasta voi jatkaa vaikka Kansallisena Epäonnistumisen Päivänä 13.10.

Vesa Ilola kiteytti muutoksen visuaalisesti mm. joukkojen leikkauksena tai suppilona. “Yksinkertainen on kaunista“. Hyvät tai huonot asiat kiteytyvät erillisten joukkojen leikkaukseen. Suppiloon voidaan työntää tietoisuus, kiinnostus ja halu; vasta näistä kaikista seuraa toiminta. Esimerkiksi pelkkä tietoisuus siitä, että Sastamalassa on Herra Hakkaraisen talo, ei vielä innosta perhettä  Sastamalaan.

Valkeakosken tunnin mittainen sähkökatkos muistutti nyky-yhteiskunnan haavoittuvuudesta. Sauna lämpeni puilla, mutta päivällinen odotti sähköuunissa. Pääsimme loppuillasta kuitenkin saunasta kellumaan pihamaan suureen, lämpimään vesitynnyriin.

Sunnuntaina muistelimme ryhmissä oman kouluaikamme oppimateriaaleja ja visioimme tulevaisuutta. Toiset muistivat sinikantisia ruutuvihkojaan, toiset painettuja työvihkojaan, joihin ei saanut kirjoittaa, kun ne periytyivät seuraaville ikäluokille. Oppikirjoja analysoitiin sisällön ja käyttötavan mukaan; usein opettajan tapa käsitellä aihetta tai kirjaa tuntui ratkaisevalta.

Tulevaisuuden oppimateriaaliksi ehdotettiin virtuaalisia, kolmiulotteisia autenttisia ympäristöjä tai aivojen suoraa ärsyttämistä oppimateriaalilla. “Missä sitten olisi oppimisen ilo?” kysyttiin.

Muistan, että aivojen suoraa ärsyttämistä opittavalla asialla visioitiin jo 1980-luvun alussa Helsingin yliopiston Laskentakeskuksen lounaspöydässä. Sitten ei enää tarvitsisi opetella erilaisia lukutekniikoita ja hankkia uusia silmälaseja, kun oppisisällöt voisi omaksua ilman lukemista.

Mitä muistan kouluajastani? En niinkään vihkoja tai kirjoja – paitsi ne, joista tenttimällä hahmotin kokonaisuudet pirstaletiedon sijaan – vaan toimintaa: kesäleiriä Perniössä, jossa opettajan kanssa luonnossa kulkemalla opettelimme sammal-  ja jäkälälajeja, tai kasvi- ja eläinopin tunteja hautausmaalla, missä me kaupunkilaislapset opimme tunnistamaan erilaisten lintujen ääniä, tai yhteiskuntaopin ryhmätyötä, johon keräsimme tietoja tietosanakirjasta ja koulun kirjastosta. Silloin koulussa ei vielä ollut tietokonetta, mutta joka oppilas keräsi herbaarioihin kahtena kesänä neljäkymmentä ja neljäkymmentä kasvia  ja opetteli niiden nimet suomeksi ja latinaksi.

Virtuaalimaailmaan voidaan rakentaa todentuntuisia todellisuuden simulaatioita, mutta todellisuutta voisi tutkia muillakin tavoilla, parhaimmillaan niin, että oppilaat toisivat kouluun oman arkensa ja ympäristönsä ja opettaja ohjaisi oppimista niistä lähtien. Vuosikausiahan on puhuttu koulun “seinien kaatamisesta”, oppimisen siirtymisestä oppijan luonnolliseen ympäristöön.

Tallennettu kategorioihin Opetus, sosiaalinen media, Työssä jaksaminen | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Halki Viron

Julkaistu 4.8.2011 kirjoittajalta Eija

Tamulajärven
hiekkalinnat viileä
vesi hyväilee

yksisuuntaiset
kadut kiemurtelevat
umpisolmussa

syvä etelä
eksoottinen Setomaa
yhä nupussaan

Viljannista jatkoimme kohti Võrua, ensin tietyön eksyttäminä pöllyävää soratietä, mutta Holstren jälkeen löysimme taas asfalttitien, jota jatkoimme läpi Mustlan idyllisten katulyhtyjen kohti Sangasten kartanoa. Võrussa majoittauduimme tuttuun Tamula-hotelliin Tamulajärven rannalle. Jatkoimme Setomaalle Miikseen ja Vana-Vastseliinan linnanraunioille, mutta palasimme illaksi Võruun. Iltauinnin jälkeen kiertelimme kaupungilla Kreutzwaldin muistomerkiltä lehmuskujaa Katariinan kirkolle ja Estonia-onnettomuuden muistomerkille, jonka jälkeen nautimme iltapalan tutussa Hundijala pubissa. Kun vuonna 2003 olimme Tuglas-seuran võron kurssilla Võron instituutissa, söimme Hundijalassa lähes päivittäin. Kävimme siellä myös vuonna 2005, kun jatkoimme Viljandi Folkilta Setomaan kuningaskunnan päiville. Nostalgista! Kahdeksan vuoden jälkeen pubi on entisensä, ruokalistalla vain näkyy kruunujen sijaan eurot!

Pitkän aamu-uinnin ja -kävelyn jälkeen jatkoimme Põlvan kautta kohti Tarttoa. Pysähdyimme Taevaskojassa ja kävelimme halki kangasmetsän katsomaan Väike ja Suure Taevaskojan lähes 400 miljoonaa vuotta vanhoja devonikauden hiekkakivipaljastumia.

Tarton kartan mukaan ajo ystävämme ylistämään hotelli Antoniukseen vaikutti selkeältä, mutta yksisuuntaiset kadut johtivat aika moneen U-käännökseen ja lopuksi soittoon hotelliin. Hellepäivänä viileä huone tuntui aluksi mukavalta, mutta aivastelujeni jälkeen yritimme säätää huoneen tuuletusta tuloksetta. Vastaanotossa todettiin, että huoneemme on “kylmä huone” ja tuotiin lämpöpatteri. Istuttuamme tovin tuuletuksen ja lämpöpatterin hurinassa kävimme uudestaan vastaanotossa ja lopuksi virkailija kytki tuuletuksen pois. Irrotimme lämpöpatterin pistorasiasta ja avasimme ikkunan, josta saimme raikasta iltailmaa huoneeseemme.

Hyvän yöunen jälkeen kiertelimme Tarton puistoja ja Toomemäkeä etsimässä nähtävyyksiä, joita Tapio Mäkeläinen kuvaa kirjassaan Viro – Kartanoiden, kirkkojen ja kukkaketojen maa: Kalevipoeg, Jaan Tõnisson, Kreutzwald, Oskar Luts, Friedebert Tuglas, Kristjan Jaak Peterson, Tarton tuomiokirkon rauniot, Enkelinsilta ja Pirunsilta, Ruutikellari, Tähtitorni, Raatihuoneen tori ja kaksi Vildeä.

Kävimme Vanemuine-teatterin ovella, mutta syyskausi ei vielä ollut alkanut. Teatterin takana ovat Viron kirjailijaliiton tilat, joissa opiskelin viroa mm.  kanssa Tuglas-seuran kurssilla kesällä 1998. Istuuduin portaille hetkeksi muistelemaan pienen pientä vihkoa, johon Jukka Sipilä kirjoitti kotitehtävänsä ja muistiinpanonsa.

Hotellimme ikkunasta ihailimme yövaloissa kylpevää Tarton yliopiston päärakennusta  ja Johanneksen kirkossa kävimme kuuntelemassa Schubertin Oktetto F-duuria Tarton keelpillikvartetin esittämänä. Iltapalan nautimme Wernerin kahvilassa.

Tallennettu kategorioihin musiikki, Viro | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Viljandi sykkii

Julkaistu 31.7.2011 kirjoittajalta Eija

lähestyn rantaa
Viljandijärvi siintää
kutsuu syliinsä

elo on kaunis
elämä kutoo aikaa
aamusta iltaan

Rytmi ja syke olivat teemana Viljannin kansanmusiikkifestivaaleilla eli Viljandi Folkilla  28.-31.7.2011. Avajaisissa jokainen puhuja presidenttiä myöten hakkasi naulan yhteisen lautaan juontajan Silver Seppin kanssa ja vasaraniskut kuuluivat kauas Linnavuoren Kaivomäen keskiaikaisen ritarilinnan raunioilta. Avajaisten päätteeksi kulkue johdatti yleisön vallihaudan yli Kirsimäelle, jossa Eesti Etno -konsertti  oli alkamassa.

Folkin runsas ohjelma neljä päivää kahdeksalla lavalla ja työpajoissa yhdestätoista aamulla neljään asti aamuyöstä tarjosi monipuolisia elämyksiä. Vallihautaan oli pystytetty paitsi tanssityöpaja myös lapsille pomppulinna korkealle kohoavine keinuineen ja valtava pallo, jonka sisälle päästettiin kaksi lasta kerrallaan vierittämään palloa pitkin vallihautaa. Pienimmät lapset saivat kiipeillä ruokakujan kojujen luona jättiläisen kanteleessa.

Kansanmusiikkiaitan suuressa salissa Vetelkõndijad eli vedessäkulkijat  Sofia Joons  ja Kristiina Ehin loihtivat Vormsin saaren vanhat valokuvat kertomaan, miten hiiu kannel  yritettiin kansallispukujen kanssa polttamalla hävittää, mutta pelastui ja palasi tulkitsemaan kansan tuntoja. Esityksen jälkeen näin kyyneliä monilla poskilla.

Folkin avajaisista jäi erityisesti mieleen iranilainen yhtye Shanbehzadeh, joka tarjosi uskomatonta rytmiä ja sykettä. Soittaja tanssi ja hyppi säkkipillinsä kanssa ja villitsi yleisön laulamaan ja tanssimaan.

Jaani kirikussa eli Johanneksen kirkossa, keskiaikaisessa fransiskaanien luostarikirkossa, kävimme paitsi kuuntelemassa Heinavankeria myös päivittäisissä aamumessuissa, jotka tänä vuonna alkoivat Folkin rytmin mukaisesti vasta puoliltapäivin aiempien vuosien kello kymmenen aamumessujen sijaan. Kansanmusiikkiesitykset korvasivat saarnan; perjantaina esiintyivät Kristiina Ehin ja Silver Sepp  ja lauantaina Triskele.

Esiintyjät osallistuivat myös ehtoolliselle, joka elämyksenä poikkeaa suomalaisen luterilaisen kirkon ehtoollisesta. Viljannin Johanneksen kirkossa kirkkoherra asettaa ehtoollisen alttarin takana kääntyneenä kohti seurakuntaa, ehtoolliselle kokoonnutaan seisomaan osallistujien määrän mukaan laajenevaan puoliympyrään, ehtoollisviini juodaan yhteismaljasta – kuten meilläkin ennen. Viini on paikallista marjaviiniä, huomattavasti parempaa kuin Haapsalun tuomiokirkossa, jossa viime pääsiäisenä palelimme, vaikka aurinko lämmitti kirkon pihalla.

Triskele esitti aamumessussa vanhan runon Kristuksen elämästä, ilmeisesti kokonaan, vaikka kirkkoherra ja lääninrovasti Marko Tiitus johdatti meidät kuuntelemaan vain otteita kyseisestä runosta. Esityksen jälkeen hän totesi, että virolaiseen mielenlaatuun Triskelen tapa kertoa tarinaa sopii paremmin kuin vieraiden maanosien tarinankerronta.

Festivaalin esitykset kokoavassa sunnuntain kavalkaadissa Ando ja ystävät, jonka festivaalin johtaja Ando Kiviberg juontaa ja johon hän valitsee esiintyjät, kuulimme paitsi otteita Kristiina Ehinin tarinankerronnasta myös Jan Blaken kertomuksen naisesta, joka miehensä käskystä muutti itsensä gepardiksi pyydystääkseen villieläimen ja valmistaakseen siitä aterian, mutta pelästytti karjunnallaan miehen niin, että tämä kiipesi puuhun vapisemaan eikä tullut alas, ennen kuin ihmishahmoon palannut vaimo ryhtyi imettämään lastaan.

Zetod antoivat parastaan Kirsimäellä, taas kerran, ja lavan edus tanssi. Zetod tulevat Kaakkois-Viron Setomaalta ja laulavat omalla murteellaan uudelleen sovitettuja perinteisiä kansanlauluja, erityisesti ketjulauluja sekä niiden pohjalta luomaansa uutta musiikkia. Zetojen voimahahmon Jalmar Vabarnan esiäiti Anne Vabarna on aikoinaan laulanut setokaisten Peko-eepoksen. Nuorukaiset varttuvat miehiksi, aiemmin Zetod lauloivat “elu on ilus ja elu on alus, ilus poiss on elu alus” (elämä on kaunis ja elämä on alussa, kaunis poika on elämänsä alussa), nyt “on raske olla ilus mees” (on vaikea olla kaunis mies).

Viljandi Folkin jokavuotiseen kokemukseen kuuluvat musiikin ja esiintymistilojen lisäksi Inkerikoti, Viljandi kohvik, Tegelaste tupa, Trepimäki ja Viljandijärvi.

Tallennettu kategorioihin musiikki, uskonto, Viro | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Kaustinen kutsuu

Julkaistu 13.7.2011 kirjoittajalta Eija

sytytä liekki
työhösi, luodaan uusi
kaunis maailma

Kaustinen kutsui taas kerran, 11.-17.7.2011, halki Suomen nauttimaan musiikista tuttuun Soittosaliin ja Kaustinen-saliin, tutulle Areenalle ja Juhlapihalle, yöpymään uuteen perheeseen. Helle hellitti, yöhön avoin ikkuna viilensi makuusoppeni.

Tänä vuonna juhlittiin sata vuotta sitten syntynyttä Erkki Ala-Könniä, Suomen ensimmäistä kansanmusiikin professoria. Myöhästyin Könnikavalkaadista, mutta ehdin Purppuripelimannien Soittosalin avaukseen ja Salonkylän pelimannien esitykseen. Ehdin myös ostaa vaaleanpunaisen “Ei mikään yhen illan juttu…” -Kaustispaidan huuliharppuineen ja -punineen. Iltahämyssä maistuivat perinteiset muikut.

Aamuaterialla nautimme paitsi emännän runsaista ja maittavista pöydän antimista myös musiikista, kun ensin yksi vieraista tarttui jouhikkoon ja sitten isäntäperheen lapset ilosta säteilevin silmin viuluihin, pianoon ja torveen.

Uudessa Iholla-salissa seurasin Käpylän musiikkiopiston eri-ikäisten ja -tasoisten oppijoiden soittoa. Tuttu Kansanlääkintäkeskus tarjosi maittavan ja monipuolisen lounaan hiljaisessa ruokasalissaan.

Kaustisen toimintakeskuksen ja Tallarin Maailma on kaunis -musiikkinäytelmä kosketti tunteita ja riemuitsi kauniisti musiikista. Illan kruunasi Duo Lilian Nordberg ja Petra Saari, jotka nuoruuden hymyilevällä, hiljaisella laulullaan vaiensivat Viinituvan kuuntelemaan.

Tallennettu kategorioihin musiikki | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Rikos Sastamalassa

Julkaistu 2.7.2011 kirjoittajalta Eija

Sastamala ja
Vammala, Sylvään koulu
pysyy paikallaan

rikos ennen ja
nyt, kirkko palaa, sana
saa uudet kuvat

Helteessä ja ukkosmyrskyssä kylpevä Sastamala keskittyi Vanhan kirjallisuuden päivillä 1.-2.7.2011 rikoskirjallisuuteen, ei kuitenkaan vain dekkareihin vaan siihen, millaisia tekoja tai käyttäytymistä eri aikoina on pidetty rikollisena. Päivien tyylikkäässä mustassa tee-paidassa komisaario Palmun piipun savukiehkkura kiemurtelee Rikos-sanan päällä.

Matka ystäväni mökiltä Parikkalasta Sastamalaan oli odottamattoman pitkä, ja tiekyltit katosivat matkalla mennen tullen niin, että tulomatkalla ajoimme Vammalan ohi – “Kuinka lähellä se Sastamala on Vammalaa?” – ja paluumatkalla kadotimme Lahdentien ja poikkesimme Hervantaan, jonka isosta marketista ei löytynyt mökkiviemisiksi kilon pakettia mustaleimaista Emmentalia, kun opiskelijat kuulemma ostavat vain pieniä juustopaketteja.

Vanhan kirjallisuuden päivien avajaisissa oli hyvin tilaa. Muistan, miten aiempina vuosina osa yleisöstä on istunut tai seisonut juhlasalin reunoilla, mutta nyt Sylvään koulun urheilusaliin kannetut tuolit ja parvekkeen penkit riittivät hyvin. Pohdimme teltan lounaspöydässä, liekö yleisökadon syynä päivien aihe vai helteinen sää.

Kouluneuvos Kirsti Mäkinen käsitteli esityksessään rikosta, syntiä ja häpeää eri näkökulmista, mm. Kaarlo Sarkiaa, kansanperinteen saitaa naista ja Minna Canthin Anna-Liisaa. Kun esityksen lopussa ukkonen ja salamat järisyttivät Sylvään koulua, Kirsi Mäkinen katsoi ylös ja kysyi: “Oliko se niin kauhea esitys?”

Ainutlaatuisen elämyksen tarjosivat Heikki Laitisen ja Kimmo Pohjosen murhaballadit alkaen piispa Heinärikin neuvoista pojalleen “pilttisemi, pienoisemi” ennen Lallin tuloa ja päätyen tätä tilaisuutta varten luotuun balladiin pariskunnasta, joka aamuisen sananvaihdon “mä en halu olla sun kaa” jälkeen tulee Vanhan kirjallisuuden päiville “Sastamalaan tai Vammalaan tai Tyrväälle tai mikä sen paikan nimi nyt olikaan”. Balladin lopussa Heikki Laitinen juoksi paljain jaloin yleisön joukossa mikrofoniin huutaen. Lopuksi hän kaatui koristen näyttämölle ja yleisö aplodeerasi, jolloin hän nousi loukkaantuneena ja karjaisi: “Mitä te taputatte kun toinen tekee kuolemaa?”

Sama kysymys sopisi moneen oopperaesitykseenkin.

Päivien teemasta poikkeava keskustelu Juhani Ahosta keräsi niin laajan suosion, että esitys siirrettiin täyteen ahdetusta auditoriosta juhlasaliin. Osa turistibusseista oli tainnut ajoittaa tilaisuuden lauantaiseen kierrokseensa. Lehtori Tuula Uusi-Hallilan johdattamina Eppu Nuotio, Panu Rajala ja Simo Juva valottivat monipuolisesti Juhani Ahon tuotantoa, ennen kaikkea lastuja, Juhaa, Papin rouvaa ja Rautatietä. Eppu Nuotio kertoi, miten Rautatie avautui murkkuikäisille, kun yhdessä lähdettiin junaan ja jokainen teki sinikantiseen vihkoon merkintöjä yksityiskohdista asemalla ja junassa, kanssamatkustajista ja  kännykkäkeskusteluista. Niistä loihdittiin myöhemmin koulutunneilla  esityksiä, esim. erilaisia versioita siitä, mitä kännykkäkeskustelun toinen osapuoli olisi sanonut.

Teknologian kiivaassa kehityksessä Ahon Rautatie on edelleen ajankohtainen.

Professori Unto Salon monologi kiistasta Tyrvään Pyhän Olavin  ja Karkun Vanhan Maijan ikäjärjestyksestä oli totisuudessaan kutkuttavan hauska.

Perjantaina kävimme ihailemassa Pyhän Olavin maalauksia. Vanhan Maijan konserteista olimme nauttineet jo aiempina vuosina, silloin, kun Vanhan kirjallisuuden päivät olivat Vammalassa Sylvään koululla ja yövyimme Sastamalan vanhassa pappilassa. Nyt yövyimme Liekorannan ystävällisessä Kievarihotellissa, joka tarjosi maukkaat ateriat ja hyvän unen.

Tallennettu kategorioihin kirjallisuus, musiikki, Taidenäyttelyt | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Avoimesti ideoitu some-aktiivien kohtaaminen

Julkaistu 11.6.2011 kirjoittajalta Eija

ihminen oppii
verkostoituu, voimaantuu
tarttuu unelmiin

yritys astuu
someen, kuuntelee, auttaa
kertoo itsestään

SomeTime 2011 keräsi kaksisataa viisikymmentä suomalaista sosiaalisen median aktiivia Aalto Design Factoryyn  10.-11.6.2011. Heikki Hallantie kuvasi tervetuliaissanoissaan tilaisuuden yhteisöllistä valmistelua somessa ja sekouksissa. Hän evästi meitä yhteisölliseen pariin päivään kehottamalla jokaista kokeilemaan rajojaan, miettimään digitulevaisuutta ja itseään digivaikuttajana. “Mokaus on sallittua.” “Tunnista unelmasi, karkoita pelkosi!”

Tapahtuman alussa julkistetussa Otto Romanowskin ja Tassu Takalan musiikkivideo-installaatiossa So(m)me(r)Time käytettiin mm. someaktiivien kuvia.

Sana-assosiaatiopeli

Tuija Aalto veti sana-assosiaalitiopelin, johon saimme osallistua HIITin  kehittämällä ohjelmistolla webbisivulla, Twitterissä tai maksuttomilla tekstiviestillä. Tunnin aikana ohjelmisto ja palvelin olivat kovilla, mutta yhteisöllisen luovuuden hedelmät toinen toisensa jälkeen kelluivat valkokankaalla ja jäivät talteen.

Pelin alussa jokainen ilmoitti ensin, onko verkossa vai salissa ja kuuluuko ennen vuotta 1979 syntyneeseen X-sukupolveen vai nuorempaan Y-sukupolveen. Sana-assosiaatioiden yhteenvedosta havaittiin, että X-sukupolven suosituin sana oli “minä”, Y-sukupolven “me” tai “yhteisö”. Tilaisuuden aikana useaan kertaan toivottiin, että X-sukupolvikin alkaisi ajatella “me” eikä vain “minä”.

Joukkovoimailu

Irmeli Aro on opiskellut Kanadan avoimilla verkkokursseilla MOOCia, joukkovoimailua. Pienikin ryhmä voi muuttaa organisaatiota sisältäpäin, mutta suurten organisaatioiden muuttaminen riippuu siitä, mitä sinne ulkoapäin syötetään. MOOCissa ei tiedetä, mikä on lopputulos tai seuraava tapa toimia, joten kaikki on mahdollista.

Irmeli Aro heitti meille viisi kysymystä, joihin vastasimme verkkosivulla tai Twitterissä #muutos11- tai #K1-hastagilla. Seuraavassa on sikermä eri kysymyksistä nousseita ajatuksia.

  • Avoimessa yhteiskunnassa kukaan ei voi olla tiedon omistaja, koska kaikki tieto perustuu olemassa olevaan tietoon. Kun on rehellinen, voi kasvaa omaksi itsekseen.
  • Kenenkään ei pitäisi kasvaa itseriittoiseksi aikuiseksi. On helpompi elää yhtä kuin kahta elämää. Positiivisen palautteen antamista olisi hyvä opetella. Älä kehitä negatiivista voimaa vaikka et ymmärtäisi, mitä tapahtuu.
  • Hyvää toimittajatyötä on nykyisin vaikea löytää, joten asiantuntijablogit ovat olennaisia tiedonlähteitä. Miten tietosuoja toimii avoimessa yhteiskunnassa?
  • Oppiminen paranee, kun poistetaan ohjaamisen prosesseja ja annetaan aivojen kellua vapaasti. SomeTime 2011 -valmisteluprosessi on ollut parasta oppimista pitkään aikaan.
  • Kolmen vuoden kuluttua poisoppiminen nousee entistä tärkeämmäksi. Koemme ketteriä mielten vallankumahduksia. Koulua käydään omassa tahdissa omien oppimissuunnitelmien mukaisesti. Verkottomat erakoituvat.

Yrittäjyys somessa

Lauantaina Helene Auramo veti työpajan täyteen yrittäjyydestä ja somesta kiinnostuneita keskustelijoita. Yritykset saattavat mieltää sosiaalisen median vain välineiksi eivätkä sosiaaliseksi toiminnaksi. Pelkät kampanjat somessa toimivat huonosti, samoin negatiivisen palautteen pelko.

Wikipediassa on tietoa monista yrityksistä. Jotkut yritykset eivät halua korjata Wikipediassa mahdollisesti olevia virheellisiä tietoja tai tuoda sinne logoaan, jotta kukaan ei luulisi Wikipediaa yrityksen viralliseksi tiedotuskanavaksi. Eräästä yrityksestä kertovan Wikipediasivun alussa oli toimitusjohtajan vanha, kielteinen lausunto. Sitä yritettiin poistaa, mutta se nousi jatkuvasti takaisin. Lopulta yrityksen edustajat ymmärsivät tuoda sivulle runsaasti myönteistä tietoa niin, että negatiivinen lausunto jäi sivun loppuun. Wikipediasivun liikennettä voi seurata.

Sosiaalisen median rahalliset hyödyt tulevat asiakaspalvelun parantamisesta ja markkinoinnista. Myyntitapahtumaa ei aina suunnitella riittävän sosiaaliseksi; kavereiden pitäisi päästä mukaan valitsemaan ja auttamaan ostamisessa.

Osa yrityksistä aloittaa sosiaalisen median käytön menemällä Facebookiin, osa kehittämällä yrityksen sisäistä yhteistyötä sosiaalisen median välineiden kuten blogien ja Yammerin avulla. Jotkut yritykset saattavat kuvitella olevansa somen ulkopuolella ja yllättyä niitä koskevasta keskustelusta somessa.

Sosiaalisen median tiimiin kerätään ihmisiä yrityksen eri toiminnoista. Toiminnan onnistumisen mittareina ovat tykätyt kommentit ja näyttökerrat. Monitorointiin on tarjolla Googlen ja maksullisten ohjelmistojen lisäksi avoin Socialmention, joka tosin ei toimi kunnolla suomenkielisillä sivuilla eikä osaa aina päätellä, onko lausunto myönteinen vai kielteinen. Monitorointiin löytynee parin vuoden sisällä huomattavasti nykyistä kehittyneempiä ohjelmistoja.

Facebookissa Dell ei välttämättä ehdi vastata kaikkeen saamaansa palautteeseen, joten osa negatiivisista maininnoista saattaa jäädä vastauksitta. STUKin oli pakko perustaa sivunsa Facebookiin Fukusiman tapahtumien tiedotukseen.

Zipipopilla on Facebookissa sivun ohella salainen ryhmä sisäiseen työskentelyyn ja julkisen sivun ylläpitoon. Ryhmässä keskustellaan vain ylläpitoon liittyvistä käytännön asioista eikä käsitellä luottamuksellisia tietoja. Mahdollisesti poistettavien tekstien kirjoittajia ei haukuta.

Markkinointi ei koskaan saisi yksin hallita fanisivua. Kriisitilanteissa tarvitaan asiakaspalvelijoita ja muita yrityksen toimijoita. Siksi Helene Auramo ei koskaan mene kouluttamaan somea yritykselle, jos paikalla on henkilöstöä vain markkinoinnista. Hän ei myöskään koskaan poistu yrityksille vetämistään some-työpajoista ennen kuin toimenpiteiden lisäksi on sovittu tekijät: kuka hoitaa sovitun tehtävän ja koska? Yritysblogien hakusanoja mietitään yhdessä: Sosiaalinen media vai yhteisöllinen media? Ruokaohje vai ruokaresepti?

Slidesharessa on kahdeksankertainen kävijämäärä blogiin verrattuna. Se tarjoaa yhteydenottoja varten lomakkeen, jossa valitettavasti ääkköset eivät toimi toistaiseksi.

TweetStats-ohjelmistolla voi tutkia, kuinka paljon Twitter-käyttäjät twiittaavat ja keiden kanssa keskustelevat. Me työpajaan osallistuneet olemme verkostuneet Twitterin avulla Suomessa, mutta kansainväliset Twitter-kontaktimme ovat toistaiseksi vähäisiä. Tosin hämeenlinnalaisen pyöräkahvilan perustaja kertoi saaneensa Twitteristä monia kansainvälisiä vinkkejä yritystoimintaansa. TiVi-lehden toimittaja kuulemma tarkistaa twiitit ennen uuden jutun kirjoittamista.

Yritysprofiilin voi perustaa LinkedIniin. Siellä voi social media -hakusanalla etsiä someosaajia ja heidän suosituksiaan. Jos kaikki suositukset ova samalta viikolta, ne ehkä eivät ole aitoja. Suomalaiset eivät suosittele yhtä innokkaasti kuin yhdysvaltalaiset. Ystävyysyrittäjäverkostossa suosittelut tuntuvat spontaanimmilta ja aidommilta kuin LinkedInissä.

LinkedIniin voi viedä tietoja yrityksen tuotteista ja palveluista ja niitä voidaan kohdentaa hyvin esim. ammattiryhmän tai yrityksen perusteella. Yt-neuvottelujen aikaan yrityksen työntekijät saattavat rynnätä sosiaaliseen mediaan kertomaan osaamisestaan.

Zipipopin yhteistyö Valion kanssa alkoi pari vuotta sitten. Nopeasti opeteltiin monien sosiaalisen median kanavien käyttöä, myös paikkatietoon perustuvaa Foursquarea. Kaikki kanavat olivat mukana myös kampanjoissa. Videot esitettiin netissä suorina lähetyksinä. Asiakkailta kysellään tuotekehitysideoita, joista voidaan joskus luvata palkkioitakin. Ruokablogeja varten opeteltiin ottamaan entistä parempia ruokakuvia. Valion brändi parani selvästi sosiaalisen median myötä.

Zipipopin yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa somea sovellettiin sisäiseen yhteistyöhön. Sähköposti korvattiin Google Appsilla ja Yammerilla. Koulutuksen merkitystä ei voi korostaa liikaa.

Näkymätön oppiminen

Tero Toivanen  johdatteli työpajamme näkymättömään oppimiseen säestämällä espanjankielistä lauluaan tres-kitaralla. Hän kertoi oppineensa soittamaan kuubalaista tres-kitaraa  kokorvakuulolta ja espanjaa opettelemalla ulkoa Lorcan runoja – siis vailla muodollista koulutusta. Kuubalaiset olivat jopa sanoneet hänelle, että tres-soiton muodollinen koulutus söisi sydämen, siis tunteen ja luovuuden soitosta.

Mitä on näkymätön oppiminen? Ihminen oppii puhumaan ja soittamaan ilman koulua. Onko oppilaitos vain päivähoitopaikka? OPS  määrittelee, mitä opitaan, mutta ei ota kantaa olennaiseen: miten opitaan?

Tero Toivanen heitti meille ryhmiin pohdittaviksi kymmenen näkymättömään oppimiseen liittyvää argumenttia. Seuraavassa on sikermä ryhmissä syntyneitä ideoita.

Oppijat innostuvat oppimisesta ja jakavat tietoa keskenään. Opettaja on auktoriteetti, jonka ihminen itse hakee itselleen, ja heidän välilleen muodostuu molemminpuolinen side. Koulusta tulee avoin oppimiskeskus. Peruskoulun opetukseen voisi poimia idean Tuija Aallon eilisestä esityksestä: sen sijaan, että oppilaat viittaavat, he voisivat ipadeilla lähettää vastauksensa opettajalle, joka julkaisisi niistä parhaat valkokankalle luokan eteen, jolloin sosiaalisesti aran oppilaan ei tarvitsisi jännittää tilannetta ja hän pääsisi näyttämään osaamisensa. Rakenteiden muuttaminen ei ole mahdotonta; me ihmisethän tämän elämän teemme. Arvostelu voitaisiin muuttaa kannusteluksi.

Tiedottajakurssin näyttötyö

Pauliina Mäkelä esitteli meille Otavan opiston Sosiaalisen median tiedottajakurssin näyttötyönsä. Hän aloitti verkkoaktiivisuutensa vuonna 2005 vauvafoorumilla, jonka tekstit hakkeri-isku kadotti bittiavaruuteen. Vuonna 2008 hän liittyi Facebookiin ja LinkedIniin, vuonna 2009 Twitteriin ja Second Lifeen, jota hän parin viikon kokemuksella esitteli ITK-konferenssissa. Nyt han kokee olevansa kuin puu digitaalisessa puutarhassa, jonka oksille linnut välillä istahtavat.

Hänen digitaalinen jalanjälkensä kasvaa lähes kolmellakymmenellä eri kanavalla, jotka muodostavat henkilökohtaisen oppimisympäristön. Opintojen myötä oppimispäiväkirjan pitämisestä on tullut rutiinia. Opittu pitäisi kirjoittaa muistiin samana päivänä, seuraavana se jää kirjoittamatta.

Pauliina Mäkelä toimii nettikätilönä neljäntuhannen jäsenen Sometu-verkostossa, jonka tiedotussuunnitelma kirjoitettiin wikiin näkyviin. Matkatoimisto Some on somen helpdesk. Mitä hullumpi idea, sitä paremmin se lähtee lentoon.

Pauliina Mäkelä jakoi meille eväitä yritystoimintaan. Kinda toimii Slidesharessa, LinkedInissä, Facebookissa  ja Twitterissä. Facebookissa Pauliina Mäkelällä on yrityssivun  lisäksi oma sivu sekä julkinen profiili. 40 % asiakkaiden yhteydenotoista tulee perinteisistä kanavista, 60 % sosiaalisesta mediasta. Yhteystiedot ovat nettisivujen tärkein tieto: Missä yritys toimii? Mitä se tekee? Kuka tai ketkä ovat yrityksessä töissä?

Mobiilielämä tunkee koulutielle, kun junamatkalla saa vinkkejä uusista sovelluksista iphoneen. Niistä paras on Sleep Cycle, joka herättää ja valvoo unta.

Elinikäinen oppiminen tarjoaa oppimisvinkkejä, kun seuraa muiden opetusta, ja laajentaa verkostoa opiskelutovereilla.

Jere Rinne kehotti Pauliina Mäkelää arvioimaan sosiaalisen median toimintaansa ja Pareton periaatteen mukaan keskittymään tiputtamalla pois niitä toimintoja, joista käytettyyn energiaan nähden saa vähiten hyötyjä.

Lopuksi

Heikki Hallantie käynnisti yhteisen loppukokoontumisen päässään nelivärinen hattu, jonka kärjen tupsu kuvasti tavoitteen ruusutarhaa ja värit sen saavuttamiseen tarvittavaa tietoa, tunnetta, tahtoa ja toimintaa. SomeTime 2011 prosessi ja yhteisö tiivistyivät kolmessa haastattelussa sanoihin ihmiset, lämpö ja innostava heittäytyminen. Ehkä näiden päivien annin jälkeen sisäiset pelot eivät enää vaikeuta unelmien tunnistamista.

Tallennettu kategorioihin Opetus, sosiaalinen media | Avainsanoina , , , , | 1 kommentti