Koodiesterataa, wikiloikkaa, tekoälyä ja vuorovaikutusta

millainen koulu:
kaikilla hyvä olla
sekä oppia?

laumassa hyvä
vaan kaveri rajataan
kuvasta ulos

paha puhe on
kuin aivastus päin
toista ihmistä

koodaus kiehtoo
koodiesteradalla
pöhinä ja flow

Wikiloikalla
oppikirjat maksutta
peruskouluihin

mikropalvelut
älykäs työsopimus
täsmäkoulutus

työ ei muutu, se
on muiden ongelmien
ratkaisemista

ope tubettaa
tekoäly rakentaa
oppimatskuja

yhteisöllinen
verkkokurssi kannustaa
jakaa, kuuntelee

Tuberoomissa
ope laatii videon
itsenäisesti

Hämeenlinna yövalaistuksessa

Tuttuun tapaan ITK-konferenssi 11.–13.4.2018 täytti Hämeenlinnan. Olin varaamassa majoitusta jo viime vuoden lokakuussa, mutta jäin Aulangolle jonoon, edelläni taisi olla ainakin viitisenkymmentä varausta. Vaakunassa onneksi oli tilaa. Niinpä tänä vuonna emme viettäneet ITK-iltoja Aulangolla vaan kävelimme Hämeenlinnan keskustassa ja kävimme illallisella Piparkakkutalossa ja Hällässä. Juu, molemmissa oli erinomaista ruokaa ja hyvä tunnelma – ja molemmissa törmäsimme muihinkin ITK-konferenssiin osallistujiin. Jatka lukemista ”Koodiesterataa, wikiloikkaa, tekoälyä ja vuorovaikutusta”

Digimatkaa ja -loikkaa, kiehtovaa yhdessä oppimista ITK:ssa

Suomen kouluissa
tasa-arvoa – vaan ei
tasapäisyyttä

lapsen piilossa
oleva osaaminen
esiin yhdessä

kasvun kansio
kutsuu vanhemmat mukaan
digimatkalle

osaamismerkki
eriyttää, koukuttaa
oppimaan lisää

Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa (ITK) -konferenssi täytti hotelli Aulangon – ja kaikki muutkin Hämeenlinnan ja lähiseudun majoituspaikat 5.–7.4.2017, kun tieto- ja viestintätekniikasta ja digitaalisesta opetuksesta kiinnostuneita opettajia saapui bussi- ja junalasteittain eri puolilta Suomea Hämeenlinnaan. Ensimmäinen ITK-konferenssi järjestettiin jo vuonna 1990, joten muutaman vuoden kuluttua juhlitaan ITK:n 30-vuotista taivalta. Jatka lukemista ”Digimatkaa ja -loikkaa, kiehtovaa yhdessä oppimista ITK:ssa”

Vastaako koulutus työn muutokseen?

kun kiire kasvaa
kehitä osaamista
sitä tarvitaan

innovaatio
syntyykö laiskuudesta?
nuku tarpeeksi!

miten opimme?
kurssilta, palautteesta
soveltamalla

Tieken järjestämän ITK-työpajan 5.4.2017 Työn muutos haastaa – miten koulutus vastaa? alussa Sami M. Leppänen Koneelta alusti työn muutoksesta. Ihmisellä itsellään on vastuu osaamisensa kehittämisestä, kun vaatimukset ja kiire kasvavat. Työpaikalta usein löytyisi rahaa koulutukseen, mutta aikaa ei välttämättä löydy. Uudet teknologiat kuten pilvipalvelut ja etäneuvottelustandardit voisivat tarjota tähän ratkaisuja kuten täsmä- ja mikro-oppimista. Opimme jatkuvasti ja opetuksesta huolimatta, niin, ja voimme opiskella mobiilisti työmatkoilla. Mutta mistä löytyisi aikaa oppisisältäjen päivittämiseen? Jatka lukemista ”Vastaako koulutus työn muutokseen?”

Avointa, innostunutta ja yhteisöllistä digioppimista

Flow luonnollista
kun opit, leikit, pelaat
puuhaat arjessa.

Osaamismerkit
kannustavat oppimaan –
tai sitten eivät.

MOOCeilla Suomen
osaaminen maailmalle
yhdessä tehden.

Koodaus kouluun,
koodiaapinen tukee.
Tule talkoisiin!

Flunssa haittasi ITK-konferenssista nauttimista 15. – 17.4.2015. Silti poimin tarjonnasta keskiviikon avoimen datan ja digitaalisuuden sekä avointen osaamismerkkien työpajat ja torstain avajaisten lisäksi esityksiä MOOCeista, osallistuvan oppimisen yhteiskehittelystä, nettiaikakauden korkeakoulusta, yhteisöllisen tietotyön käytännöistä, osaamismerkeistä ja pelipedagogiikaasta sekä eEemeli-teemaseminaarin, jonka palkintoraadissa edustin Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:ta. IT-kouluttajien edustajana sain myös jakaa ITK:ssa uunituoreita esitteitä koodiaapisesta. Jatka lukemista ”Avointa, innostunutta ja yhteisöllistä digioppimista”

Lapset, animaatiot ja MOOCit

Animaatio
herättää pahvihahmot
sirkustemppuihin.

Lapsella känny
kädessä koulussa ja
vapaa-aikana.

MOOC-verkkokurssi,
massojen opinahjo,
hakee muotoaan.

ITK-konferenssin ”Tulevaisuus pelissä” 10. – 12.4.2013 avajaisissa Digiveikkojen laulun ”Kotini on www” jälkeen Aulis Pitkälä pohti tieto- ja viestitäntekniikan käyttöä kouluissa. EU-komission esityksen mukaan tieto- ja viestintätekniikan osaaminen on kaikkien oikeus ja kaikkien opettajien pitäisi käyttää sitä. Tutkimuksen mukaan Euroopan muihin maihin verrattuna Suomen kouluissa on keskimääräistä parempi tieto- ja viestintätekniikan varustetaso, mutta sen opetuskäyttö meillä on keskimääräistä heikompaa. Eivätkö opettajat luota omaan osaamiseensa? Eivätkö he ymmärrä, mitä hyötyä tieto- ja viestintätekniikasta olisi opetuksessa? Jatka lukemista ”Lapset, animaatiot ja MOOCit”

Avoimet pelit ja oppimistilat

Sometu-verkon
Nyt pelittää! rakentaa
koulun tarinaa.

Leikittelevä
viesti kyhnyttää, avaa
kanavan toiseen.

Januksenkasvoinen tietotekniikka keräsi yli 1700 osallistujaa 23. ITK-konferenssiin Aulangolle 19.-20.4.2012. Tilaisuus alkoi tuttuun tapaan Digiveikkojen laululla konferenssin teemasta.
Opetusministerin ja OAJ:n puheenjohtajan näkökulmia januksenkasvoiseen tietotekniikkaan
Opetusministeri Jukka Gustafsson pohti januksenkasvoista tietotekniikkaa; ei kaksinaamaista vaan menneeseen ja tulevaan katsovaa. Hän kertoi, että oli kiva nähdä, miten iPadeja ja pelejä käytetään alkuopetuksessa.
Mikä on kehittämisen arvoista, kun hallituksen säästöbudjetti karsii menoja? Peruskoulua ei heikennetä. Tasa-arvoisilla opiskelumahdollisuuksilla, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöllä ja kohtuullisen kokoisilla opetusryhmillä pyritään siihen, että vuonna 2020 suomalaiset olisivat maailman koulutetuin kansa. Tätä tukevat Opetushallituksen julkaisemat suositukset sosiaalisen median opetuskäytöstä.
Opetusministerin puheessa vilahtelivat avoin oppiminen ja avoimet oppimisresurssit, digitaalinen agenda ja koulutuksen sähköinen sivistyskeskus, opetuksen kokonaisarkkitehtuurin malli ja pedagogiikka. Lopuksi hän kehotti lukemaan Lauri Viitaa ja Helena Anhavaa.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen pohti myös januksenkasvoista tietotekniikkaa. Tieto- ja viestintätekniikka täyttää kohta koko elämän. Millainen maailma oli ennen Facebookia?
Nykyisin Tieto- ja viestintätekniikka on osa kansansivistystä. Se näkyy opetussuunnitelmiin kirjatuissa tavoitteissa ja taitotasoissa, jotka luovat pohjan työelämälle ja tuleville oppimispoluille.
Olli Luukkainen kysyi, millaiseen elämäntapaan nämä maailmat meitä johtavat. Hän näytti kuvaa kaksivuotiaasta tietokoneen ääressä. Hän kertoi tytöstä, joka teki kotitehtäviään ja oli samanaikaisesti chatissa kymmenien kavereidensa kanssa. Hän kysyi: Pitääkö joka hetki olla läsnä jossain verkostossa, ettei syrjäydy? Tappaako sähköposti ihmisen? Miten kuluttava sähköinen maailma onkaan?
Opettaja esittää eettisiä kysymyksiä, koulu palvelee yhteiskuntaa eikä lasta saa jättää yksin verkkoon. Missä on tasa-arvo, jos yli kymmenen prosenttia ihmisistä ei pysty käyttämään tietokonetta ja nettiä silloin kun sitä tarvitsisi?
Lopuksi Olli Luukkainen totesi: ”Pitää osata hyödyntää nettiä ja olla silti hyvä ihminen.”
Oppimisen mittaaminen ja analysointi
Professori Erik Duval Katholieke Universiteit Leuvenista Belgiasta kertoi, miten suosittujen urheilutreenipalvelujen ideaa sovelletaan oppimiseen. Missä olet nyt? Mihin pyrit? Mobiililaitteellaan oppijat keräävät ja jakavat oppimistaan kuvaavaa numeerista tietoa kuten aikaa, tuotoksia ja vuorovaikutusta. Kerätyn tiedon avulla kehitetään opetusta, vahvistetaan oppijan itsetuntoa ja tuetaan ja motivoidaan oppimisen etenemistä. Näin opettaja tietää hyvin paljon oppilaistaan. Onko Orwellin yhteiskunta toteutumassa? Aiheesta saa lisätietoa Learning analytics and knowledge 2012 -konferenssista.
Totta, urheilun mittaamiseen on laitteita ja sovelluksia, jotka tilastoivat tietoa ja tarvittaessa jakavat sitä kavereille. Mutta mitä mittarit kertovat oppimisesta? Oppimisalusta tilastoi aikaa, joka oppijalta kuluu opppimateriaalissa tai keskusteluryhmissä. Mitä se mittaa, jos sovellus jää auki, kun oppija juo kahvia tai puhuu puhelimessa? Mitä vuorovaikutuksen määrä kertoo? Lähes jokainen lienee törmännyt keskustelualueisiin, joissa on pakolliset kaksi ”Olen samaa mieltä kanssasi”-viestiä vailla perusteluja tai analyysia.
Aktiivisen avoimuuden strategia
Tuija Aalto pohti, mitä hyväksymme työyhteisössä. Entä jos kaveri loman kynnyksellä postaa ”Vielä yksi päivä täällä hullujenhuoneessa” ja kateellinen kollega printtaa viestin pomolle? Miten pomo suhtautuu? Hehkuttaako, että lisää hulluutta tarvitaan? Vai antaako potkut?
Luemmeko hyvän- vai pahantahtoisesti toistemme tekstejä verkoissa? Miten opimme yhdessä ja jaamme työn ilon digimaailmassa? Vaivaako meitä tieto- ja viestintätekniikan taitojen vaje tai digilukutaidon puute?
Ylessä strategiaa on kehitetty sosiaalisen median strategiasta aktiivisen avoimuuden strategiaksi. Tavoitteena on, että asiakasomistaja saisi kaiken tarvitsemansa tiedon. Unelmana olisi, että ihmiset kuljettaisivat tietoa toisilleen aktiivisesti, tekisivät jälkiä julkisesti. Olet sitä mitä jaat. Otat omistajuuden omaan työhösi.
Jarmo Viteli totesi, että kun tuulet puhaltavat, toiset rakentavat seiniä ja toiset tuulimyllyjä.
Nyt pelittää!
Nyt pelittää! oli Sometu-verkostossa pitkään valmisteltu erilainen tapahtuma. Isoon saliin oli rakennettu pelipöytiä palikoineen ja lappuineen, joista rakennettiin koulun tarinaa niukan alkubriiffin jälkeen. Pelin keskeyttivät tiedotukset: resursseja nipistetään kymmenen prosenttia, yhdestä koulusta löytyi hometta, innovaatiot nousevat idästä.
Osassa palikoita oli QR-koodeja, jotka johtivat tehtäviin. Hämmennyimme ensin oudoista kysymyksistä, kunnes googlettamalla löysimme vastauksia ja pääsimme hakemaan lisäresursseja: 100 digikameraa, laajakaistaverkko koko kouluun. Yhdessä lisäresurssipalikassa kerrottiin, että eduskunta hajotettiin, mikä vaikuttaa taloudelliseen tilanteeseen. Myönteisesti vai kielteisesti? Sitä palikassa ei kerrottu.
Kolme tuntia hupeni nopeasti. Tarinaa syntyi nettiin  äänitiedostoina, blogiteksteinä, valokuvina, videoina ja linkkeinä. Hashtag #itkpeli välitti tunnelmia.
Frans Mäyrä kertoi konferenssin päätöspuheenvuorossaan pelillisestä, leikillisestä viestinnästä. Viestinnän määrä lisääntyy yli sata prosenttia, nuorilla kaksinkertaisesti. Suomessa lähes kaikki pelaavat, vaikka sitten heittäisivät tikkaa. Aktiivisesti digipelejä pelaa yli puolet suomalaisista ja mobiilipelejä reilut kymmenen prosenttia.
Pelillisyys on pelejä laajempi ilmiö. Siihen liittyvät leikki, luovuus ja pelisäännöt. Eri paikoissa ja kohtaamisissa on erilaisia rooleja.
Pelillisyydessä on paljon myönteisiä ulottuvuuksia, ja siinä pitäisi aina olla leikillistä liikkumavaraa. Ennalta käsikirjoitettu ei tarjoa leikillisyyttä. Paidialla tarkoitetaan vapaita hiekkalaatikkopelejä ja luduksella säädeltyjä kilpailupelejä. Sanaleikeillä olemme läsnä toisillemme, vitsit ovat peliä, jolla yhteensopimattomia elementtejä saatetaan yhteen. Hauskuutta on vaikea luoda, jos toinen ei ole samalla aaltopituudella.
Pelin keinoin voi tehdä ymmärrettäväksi monimutkisia ilmiöitä. Peli on tulevaisuuden kieli. Se on vapaata ja luovaa leikkiä vailla hyötyajattelua.
Leikillisessä mobiiliviestinnässä on kaksi kehityssuuntaa, pienet videopelit ja aidot mobiilipelit, joihin kytketään paikkatietoa ja sosiaalisia verkostoja. Esimerkiksi eräässä pelissä, kun pelaaja kulki Tampereella Kalevankankaan hautausmaan ohi, henget alkoivat kuiskia hänelle. Geokätköily on eräs esimerkki mobiilipelistä. Facebook-profiilin ja paikkatiedon yhdistelmällä voi tarkistaa ravintolassa tapaamansa ihmisen kiinnostukset ja käyttää niitä keskustelussa.
Facebookissa on 200-300 miljoonaa aktiivista pelaajaa, siis reilu neljäsosa Facebookin 800-900 miljoonasta käyttäjästä. Kyse on leikittelevästä, faattisesta viestinnästä, toisen kyhnytyksestä. Farmvillessä heinäpaaleja on suurella vaivalla järjestetty erilaisiin muodostelmiin. Turha kysyä, miksi. Foursquare voi tarjota pokaalin, jos samana iltana käy neljässä eri baarissa. Foursquaresta saattaa havaita, että peliluola on naapurin sohvalla.
Gamifikaatiolla tarkoitetaan työn, opiskelun ja vapaa-ajan lähentämistä pelillistämällä. Uusinfolukutaitoinen lukee hybriditodellisuutta. Netsmart yhdistää fiksusti medialukutaidon ja elämänhallinnan.
Miten formaali kytketään informaaliin? Ajattelu ja kulttuuri ovat jatkuvassa muutoksessa. Moniajon sijaan tarvitaan parempia taitoja ja uusia voimavaroja, erilaisuudesta voimaa ammentavaa yhteistyötä. Olennaista on tekeminen ja tekemisen ilo.
eEemeli ja xTune
eEemeli-loppukilpailun työt esittäytyivät isossa puolityhjässä salissa, kun Tuija Aalto kertoi täpötäydessä naapurisalissa verkkoviestintätaidoista avoimuuden aikakaudella. eEemeli-loppukilpailun  voitti Intunexin hajautetun parviälyn xTune. Janne Ruohiston intohimo on auttaa ihmisiä yhteisöllisessä työskentelyssä. Osaaminen on vuorovaikutuksessa välittyvää hiljaista tietoa. Ongelman pähkäilemiseen saattaa asiantuntijaryhmältä mennä tuntikausia, kun paras osaaja antaisi ratkaisun viidessä minuutissa. Avunpyyntö, tagattu viesti, voidaan lähettää avoimeen parveen, jossa ihmiset haluavat tehdä työtä yhdessä ja auttaa toisiaan. XTune on käytössä siellä, missä korkeatasoinen osaaminen on hajautettu: isoissa pörssiyhtiöissä, Metropoliassa ja pienissä verkostoissa.
Opetushallituksen koordinointihankkeita
Ville Venäläinen ja Jari Kinnula kertoivat Sosiaalinen media -koordinointihankkeesta SOMYsta. Opettajuus on murroksessa. Vuonna 2006 Khan Academy  käänsi opetuksen päälaelleen ja teki oppimisesta hauskaa. Oppijat saivat opiskella omaan tahtiinsa opetusvideon avulla, ja opettajan ja oppijoiden yhteinen aika käytettiin tehokkaasti. Hitaasti oppivat saivat nousukiidon oppimiseensa.
SOMY viidentoista sosiaalisen median hankkeen sateenvarjona kokoaa, jatkaa, jalostaa, jalkauttaa ja tutkii sosiaalisen median käyttöä peruskoulusta lukioon. Mullistaako sosiaalinen media tapamme oppia ja viestiä?
Oppimisen uudet tilat
Olli Niemi visioi vauhdikkaasti rönsyillen unelmien korkeakoulua. Kun suunnittelijat tavoittelevat innostavaa ja avointa ilmapiiriä, niin kentällä vaaditaan terveellistä sisäilmaa. Maslowin tarvehierarkia selittää: perustarpeet eli terveellinen sisäilma pitää tyydyttää ensin ennen kuin voidaan unelmoida korkeampien tarpeiden tyydyttämisestä.
Ei hukata sitä, mikä Suomessa on hyvää! Ranskassa lapset saatetaan koulun portille ja haetaan sieltä.
Mikä on paras paikka, jossa olet ollut? Sellainen, jossa minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen. Oppija haluaa kasvaa, mutta pelkää pärjäämistä. Lähes puolet oppijoista tuntee pelon rinnalla myös uupumusta ja epätoivoa. Missä on rikastava yhteisö ja sosiaalinen vastuullisuus, luottamus, kuuluminen ja merkitys? Tarjoammeko mustaa aukkoa vai aurinkoenergiaa? Ihminen ylittää itsensä kun tekee enemmän kuin on unelmoinut.
Oulun normaalikoulun käytäviin on rakennettu yksityisiä ja puoliyksityisiä tiloja. Kokeilussa vanhoja ja uusia ympäristöjä käytetään rinnakkain.
Oulun normaalikoulun tilaratkaisuista kertoivat myös Pasi Kurttila ja Markku Lang perjantaiaamuna. Oppimismaisema voi olla sosiaalinen, psyykkinen, fyysinen ja virtuaalinen. Tilat, jotka mahdollistavat erilaisen työskentelyn, voivat olla yksityisiä, puoliyksityisiä, puolijulkisia ja julkisia. Maailmalla uusia tiloja kokeillaan rohkeammin kuin Suomessa. Lait ja opetussuunnitelmat vaikuttavat oppimistiloihin.
Sylvään koululla Sastamalassa hyödynnetään virtuaalitodellisuutta mediateekissa ja Ubikossa kehitetään tiimiopettajuutta.
Muuttuvan oppimismaiseman aineistonkeruu on käynnissä ja julkaisu ilmestyy virtuaaliopetuksen päiville joulukuussa. Seminaareissa lisätään pedagogien ja arkkitehtien vuorovaikutusta.
Raisa Valtaoja kertoi tulevaisuuden oppimistiloista Tampereella ja Kaustisilla. Tavoitteena on opettaa työelämätaitoja, taitoja syventyä ryhmässä johonkin. Opettaja ohjaa oppimisprosessia, mutta ei ole enää kaikkitietävä eikä opeta nippelitietoa. Jaettu opettajuus lisääntyy.
Pilvipalvelut ja mobiilius tulevat oppimiseen, laitteita käytetään eri tarkoituksiin visuaalisuesti, interaktiivisesti ja sosiaalisesti. Videot, kolmiulotteinen ja lisätty todellisuus, pelilliset interaktiivisest sisällöt sekä sisällön tuottaminen ja jakaminen tulevat opetukseen. Oppijat voivat prosessoida opittavaa asiaa uudella tavalla, jolloin siitä jää entistä paremmat muistijäljet. Näin oppijat kasvavat itsenäisiksi ja yhteisöllisiksi.
Oppimismuotoilua
Teemu Leinonen kertoi, että muotoilu on toimintaa tieteen, taiteen, tekniikan ja käsityön risteyksessä. Olennaista ovat ihmisen kokemukset ja elämykset, joita muotoilija pyrkii tavoittamaan.
Häijyjä ongelmia ovat kaikki, joissa on ihmisiä toimijoina. Opetus on yksi esimerkki häijystä ongelmasta. Tunteita on vaikea mitata kvantitatiivisesti.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä olemme nyt viidennessä vaiheessa, sosiaalisissa sovelluksissa ja vapaassa ja avoimessa sisällössä. Se on positiivinen Troijan hevonen, jotain, mitä voidaan monistaa moneen paikkaan.
Muotoilija ei voi lähteä vain ideasta vaan hänen pitää ymmärtää toimintaympäristöä ja hahmottaa kokonaisuus. Hyvä suunnittelija liikkuu Habermasin tiedonintressien kolmella alalla, teknisen, käytännöllisen ja emansipatorisen, käyttää niitä rinnakkain yhtaikaa, mikä on vaativaa, koska kyse on tieteenfilosofiaan ja maailmankuvaan liittyvistä kysymyksistä.
Jokainen suunnittelija haluaa muuttaa maailmaa, mutta maailma ei muutu ellei atomeja laiteta toiseen järjestykseen. Siksi tarvitaan osallistavaa suunnittelua.
Avoimet oppimisratkaisut
Jouni Kangasniemi totesi, että avoimet oppimisratkaisut lyövät itsensä läpi parissa vuodessa. Käsite ei ole uusi, Wikipediasta löytyy lähde jo vuodelta 1997. Vuonna 2002 MIT avasi oppimismateriaalinsa ja oppimisensa kaikille. Vuonna 2005 käynnistyi avoin tieteellinen julkaisutoiminta. vuonna 2011 Valtionvarainministeriö teki periaatepäätöksen avoimesta datasta.
Ope.fi-tasoja päivitetään 2020-luvulle avoimessa yhteistyössä laajan porukan kanssa Googlen dokumenteissa.
Leena Vainio pohti avoimen oppimisen mahdollistavia tiloja, ympäristöjä ja verkostoja. Luokkien lasiseinät näyttävät olevan trendinä, mutta vanha koulutus jatkuu seinien sisällä. Tietokoneluokassa oppijoita ei näy koneiden takaa. Aktiivi-hankkeessa on mukana kirjastoja, museo, koulutus ja vapaa sivistystyö. Oppimisympäristössä teknologia on vain yksi ulottuvuus; muita ovat esimerkiksi se, saitko aamulla kahvia tai onko tilassa happea (Aulangon pieni sali oli taas täynnä ihmisiä).
Opettajat eivät herkästi jaa omaa materiaaliaan. Avoimuus ei vieläkään ole massojen vaan harvojen opettajien työtä. Ilmassa on vielä pelkoja ja kysymyksiä. Löytyyko jostain organisaatiota, jossa materiaaleja jaetaan avoimesti?
Helsingin yliopiston Tiedekulmassa tulevaisuuden luokkahuone edistää paitsi tehokasta oppimista myös motivaatiota ja hyvinvointia, kun yritykset ovat mukana. Myös koulussa rikotaan rajoja, kun vanhemmat ja heidän työpaikkansa saadaan mukaan oppimisprosessiin.
Ei ole tämän ajan mukaista tehdä asioita niin yksin kuin monissa oppilaitoksissa edelleen tehdään. Piilotetaanko materiaaleja? Tiede ja yhteiskunta kehittyvät yhdessä tekemällä ja jakamalla.
Miten ollaan avoimia ja miten teknologia voi auttaa? Mitä on koulutus vuonna 2025? Mitä se tarkoittaa opettajuudelle? Nyt avoimet oppisisällöt ovat hajallaan eri puolilla.
Opetushallituksen uudessa haussa ei enää etsitä innovatiivista uutta vaan jo tuotetun hyödyntämistä. Miten virtuaalisia oppimispiirejä avataan?
Tarmo Toikkanen kysyi, kuinka moni julkaisee valokuvia verkossa. Yli puolet yleisöstä nosti kätensä. Entä kuinka moni liittää niihin Creative Commons -lisenssin? Vain muutama käsi nousi.
Tekijän pitää kertoa, jos ei halua pitää kiinni tekijänoikeuksistaan vielä 70 vuotta kuolemansa jälkeen vaan antaa muillekin oikeuden hyödyntää tuottamiaan teoksia.
Onko Creative Commons -lisenssi Troijan hevonen, jolla pehmeästi viedään tekijänoikeudet kehitysmaihin?
Hankkeiden rahoittajat haluavat, että tuotetut materiaalit olisivat kaikken käytössä. Heille riittävät cc-by- ja cc-by-sa-lisenssit. Jos tekijänoikeuksia ei ole hoidettu järkevästi, niin tuotoksia on vaikea hyödyntää jatkohankkeissa. Esimerkiksi Jyrki Kasvi käyttää esityksissään yhdysvaltalaisia kuvia, koska Yhdysvalloissa kaikki julkisesti rahoitettu julkaistaan avoimesti.
OpenCourseWare-liike aloitti jo kymmenen vuotta sitten. Suomen korkeakouluista Metropolia on siinä mukana. Oman oppimateriaalin laatimista ei tarvitse aloittaa tyhjästä.
Yhdysvalloissa uusi aalto on avoin oppiminen, jossa arviointi on automatisoitu. Eräällä kurssilla oli 60 000 osallistujaa, joista osa maksoi ja sai suoritusmerkinnän.
Mihin oppilaitosten tulevaisuus menee? Ne eivät enää ole oppimismateriaalien haltijoita? Ovatko ne oppimismerkintöjen haltijoita? Suomen vahvuus on opettajien autonomia, sitä ei monissa maissa ole.
Tekijänoikeudet puhuttavat, ja ovat puhuttaneet pitkään.
Muistan, miten kollegani reilut kymmenen vuotta sitten, siis viime vuosituhannella, totesivat, etteivät harkitsekaan verkko-opettamista ennen kuin tekijänoikeuskysymykset on selvitetty.
Vuonna 2001 opetusministeriön työryhmä julkisti verkko-opetuksen tekijänoikeuden sopimusmallit, joita sovellettiin Virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaissa vuosina 2001-2003. Sopimuksilla käyttö- ja muokkausoikeudet annettiin niille ammattikorkeakouluille, joiden edustajat olivat mukana kyseisissä renkaissa tuottamassa sisältöjä. Seuraavissa vuosien 2004-2006 sisällöntuotantorenkaissa tekijänoikeussopimuksilla materiaalien käyttö- ja muokkausoikeudet luovutettiin kaikille Suomen ammattikorkeakouluille, mutta materiaaleja sai käyttää vain ammattikorkeakouluopetuksessa. Uusissa renkaissa ei voitu käyttää edellisten renkaiden tuottamia sisältöjä, koska edellisten käyttöoikeudet olivat uusia suppeammat.
Pari vuotta sitten ITK-konferenssin kalamaljassa puhuttiin LeMillistä, jossa materiaaleja jaetaan avoimesti Creative Commons -lisensseillä. Kerroin, että vaikka haluaisin, niin en voi viedä tuottamaani oppimismateriaalia LeMilliin, koska allekirjoittamissani tekijänoikeussopimuksissa materiaalien käyttö on rajattu vain ammattikorkeakouluopetukseen. Kalamaljaan nousi opetusministeriön edustaja, joka ihmetteli moisia tekijänoikeussopimuksia: Jos materiaalit on tuotettu julkisella rahoituksella, niin miksi ne eivät ole avoimesti käytettävissä? Onko oppilaitoksilla liikaa rahaa?

Uusien ideoiden viehättävää kierrätystä

alakoulussa
harppaus tasa-arvoon
digimaailmaan

opimme uutta
känny kulkee taskussa
pilvi palvelee

”Yhdessä olemme enemmän”, julisti Jarmo Viteli käynnistäessään kahdennenkymmenennentoisen ITK-konferenssin Aulangolla 7.4.11. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1990 mukana oli reilut sata osallistujaa, nyt kolmen päivän aikana yhteensä tuhatkuusisataa osallistujaa.
”Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” lauloi Heikki Mäenpää.
Avatessaan konferenssia opetusministeri Henna Virkkunen kertoi kuulleensa, että paikalla ovat maamme kaikki interaktiivisen tekniikan opetuskäytön edelläkävijät. Koulutuksen muutosvauhti maailmalla on nopea, meillä ei. Nuorille nopeus on arkea, aikuisia taas muutosvauhti pelottaa. 1990-luvun lopulla olimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä edelläkävijöitä,  mutta enää emme ole.
Erot koulujen välillä ovat kasvaneet luvattoman suuriksi. Vieläkin on kouluja, joissa opettajat jonottavat työasemalle lukemaan sähköpostiaan.  Kouluissa käytetään toimisto-ohjelmia, nuorten arjessa viestinnän ja itsensä ilmaisemisen välineitä. Kouluissa kehitykseen vaikuttavat yksittäisen opettajan halukkuus, rehtoreiden suhtautuminen sekä kunnan päättäjät. Facebookin opetuskäyttö on herättänyt nurinaa, kun vapaa-ajan välineellä tehdään läksyjä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on viime syksynä valmistunut esitys, tiekartta, neljäkymmentäkuusi konkreettista esitystä harppaukseen, jolla saadaan koulut ja lapset tasa-arvoisiksi. Ajatus paperittomasta koulusta pelottaa vanhempia, mutta innostaa nuoria.
Opettajien koulutukseen ja osaamiseen pitää panostaa. Laitteet vanhenevat luokissa eikä niitä osata hyödyntää opetuksessa. Uutta tutkimusta tarvitaan jatkuvasti ja tähän tarvitaan mukaan opettajienkoulutuslaitoksia ja yliopistoja.
Peruskoulun työ- ja oppimistapoja pitää uudistaa. Ylioppilastutkinnossa verkkoa pitäisi voida käyttää tiedon haussa. Miten sosiaalista mediaa pitäisi hyödyntää kouluissa? Lapsille pitäisi tarjota valmiuksia ymmärtää, mitä verkossa voi jakaa ja vanhemmille mediakasvatukseen liittyviä teemailtoja. Kuntatason päätöksenteossa pitäisi ymmärtää, että opettajat ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita.
Oppimismateriaalien tuottajien pitäisi panostaa entistä enemmän digitaaliseen oppimismateriaaliin.
Ministerin puheen jälkeen Digiveikot esittivät ministerille luomansa laulun ”Minä ja ministeri”. He luovuttivat laulun sanat kehystettyinä seuraavaan tilaisuuteen kiirehtivälle opetusministerille.
Pierre Dillenbourg EPFL:stä Sveitsistä kertoi innostuneesti luokkahuoneen orkesteroinnista. Hän korosti, ettei kyse ole virtuaaliopetuksesta vaan luokkaopetuksesta erilaisten laitteiden keskellä.
Hän esitteli joukon yksinkertaisia oppimista tehostavia ja havainnollistavia fyysisiä laitteita, jotka eivät ole erityisen älykkäitä ja ovat taustalla.
Logistiikan opetuksessa osa opiskelijoista koosti rakennuksia pienistä fyysisistä elementeistä, palikoista, osa taas koosti vastaavia rakennuksia simulointiohjelman nappuloita painelemalla. Edellinen ryhmä oppi paremmin kuin jälkimmäinen ymmärtämään, miksi jokin ratkaisu oli parempi kuin toinen.
Puhuminen ja osallistuminen edistävät oppimista. Kun opiskelija pyytää viittaamalla luokassa kiertävää tuutoria luokseen ja istuu sitten passiivisena odottamassa, että tämä vapautuu neuvomasta toista opiskelijaa, hän menettää paljon hyvää aikaa, jolloin voisi puhumalla ja osallistumalla edistää omaa oppimistaa.
Luokkaan tuotiin lamppu, jonka väri osoittaa opiskelijan etenemistä tehtävissään. Näin tuutor näkee jo kaukaa, ketkä etenevät hitaasti ja voi tulla auttamaan heitä.
Ryhmäkeskusteluissa toiset voivat jäädä passiivisiksi, toiset taas dominoida kaikkia muita. Ryhmät työskentelevät pöytien ääressä, joissa kunkin kohdan valopisteet osoittavat keskustelun määrän. Dominoivan puhujan valopisteet valtaavat pöydän muilta.
Lamppu ja pöytä ovat taustalla, eivät häiritse opiskelua, mutta tekevät oppimisprosessin näkyväksi. Pierre Dillenbourg kehotti unohtamaan ajatukset opettajan asettamisesta oppimisprosessin sivuun fasilitaattoriksi: opettaja valta on oppimisprosessin keskiössä.
Avajaisohjelman päätteeksi Pekka Ollikainen Tekesiltä kertoi lyhyesti oppimisratkaisut-ohjelmasta, jonka haku on parhaillaan meneillään.
Tekijänoikeuksista
Istumapaikat salista olivat loppuneet jo ennen kuin Tarmo Toikkanen aloitti esityksensä Opettajan tekijänoikeusoppaasta.
Tekijänoikeus rajoittaa teosten kopiointia, muuntamista, esittämistä ja välittämistä. Näitä voidaan välttää kolmella tavalla:

  • toimimalla yksityistilaisuudessa
  • käyttämällä teoskynnyksen alittavia tuotoksia
  • käyttämällä avoimesti lisenssioitua materiaalia.

Uuden tulkinnan mukaan valtaosa peruskoulun opetuksesta voidaan katsoa yksityistilaisuuksiksi: opetukseen osallistuu pääsääntöisesti pieni joukko oppilaita, joiden nimilista on tiedossa. Jos opetustilaisuudessa vierailee oppilaiden vanhempia tai tarkastajia, siitä yleensä sovitaan erikseen. Tämä  tulkinta helpottaa tekijänoikeuslain noudattamista luokkaopetuksessa.
Verkko-opetusmateriaaliin muiden tekemiä teoksia ei voi kopioida tai muuntaa ilman asianmukaista lupaa. Tällöin avoimet sisällöt, joita löytyy mm. LeMill-oppimismyllystä, helpottavat sisällöntuotantoa.
Kokonainen tutkinto verkossa
Sanna Kukkasniemi ja Jarmo Talvivaara Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta kertoivat kokonaisen tutkinnon suorittamisesta verkossa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu sijaitsee Joensuussa, mutta opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea. Verkossa voi opiskella ja opettaa vaikka istumalla Kolin huipulla.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa verkko-opetus alkoi Tietie-yhteistyössä vuonna 1996. Kokonaisen tietojenkäsittelyn verkkotutkinnon pilotti käynnistyi vuonna 2009 ja toimintatapa vakinaistettiin vuonna 2010.
Verkko-opetuksessa lähtökohtana on opiskelija ja hänen oppimisensa. Käytännönläheisyys korostuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Kyse ei ole yksin opiskeltavista verkkokirjekursseista eikä nonstop-kursseista, joissa opiskelijat voivat opiskella oman aikataulunsa mukaisesti. Olennaista verkko-opiskelussa on ohjaus ja yhdessätekeminen. IT-alan ammattilaistenhan pitää projekteissa osata työskennellä yhdessä toisten ihmisten kanssa.
Moodlen lisäksi verkko-opiskelussa käytetään etäluokkaa ja sosiaalisen median välineitä. Esim. Twitteriä voidaan käyttää tiedotuskanavana, jolla välitetään kiinnostavia linkkejä. Opetuksen organisointi muuttuu, kun monimuotoisuutta lisätään. Opiskelijoihin luotetaan ja heille annetaan vastuuta.
IT-alan opintoihin verkko-opetus istuu helposti ja luontevasti, jolloin virtuaalisissa organisaatioissa toimiminen tulee jouhevaksi jo opintojen aikana. Verkossa toimiminen kehittää opiskelijoita enemmän kuin perinteinen luokkahuoneissa toimiminen. Heitä kannattaa kuunnella ja antaa heidän osallistua opetuksen kehittämiseen. Erityisesti ryhmäytyminen vaatii vielä kehittämistä.
Muutos otetaan kehittämisen työkaluksi ja tehtyjä valintoja kyseenalaistetaan. Jatkossa panostetaan pedagogisiin valintoihin ja menetelmiin sekä niitä tukeviin ympäristöihin ja sisältöihin. Ohjaus on keskiössä, samoin ajoitus ja kattavuus. Tarvitaan rohkeutta, uskallusta kokeilla; epäonnistuminen voidaan ottaa voimavaraksi.
Verkkoon ei mennä teknologiakylki edellä; työvälineet määräytyvät pedagogisten tarpeiden mukaan. Opetuksenhallintavälineet kohdistuvat usein pieniin sirpaleisiin, tutkinnon yhteen riviin. Kuitenkin, on vaikea hallita sitä, mitä ei tunne.
Lähikehityksen vyöhykkeen tukirakenteet pitää ajoittaa oikein. Liian varhain tarjotut tukirakenteet haittaavat ongelmanratkaisukyvyn kehittymistä, liian myöhään tarjotut taas aiheuttavat turhautumista. Oppilaitoksen pitäisi nähdä roolinsa ammatillisen kasvun oppimispotentiaalin vapauttajana. Tähän tarvitaan sekä teknistä että pedagogista ympäristöä ja osaamista ja niiden kehittämistä – sekä innostuneita ja motivoituneita opettajia.
Blogit, tubet ja wikit
Mikko Horila pohdiskeli sosiaalisen median käyttöä alakoulussa ja opettajakoulutuksen perusopinnoissa motolla ”Eilispäivän kouluissa toissapäivän opettajat valmistavat keskiaikaisin menetelmin oppilaita ylihuomisen ongelmiin”.
Sosiaalisen median toisessa aallossa friikkien rinnalle nousevat tavalliset opettajat, jotka alkavat laajamittaisesti käyttää blogeja ja muita sosiaalisen median välineitä omassa opetuksessaan. Blogeihin syntyy paljon tietoa, lukija käyttää siitä, minkä haluaa. Blogi voi olla projektin julkaisuväline, luokan verkkosivu tai ryhmätyöväline.
Koulu 3.0 -hanke tuotti kouluille kärryllisen miniläppäreitä jaettaviksi oppilaille ja langattoman verkon kattamaan koko koulun. Enää ei mennä erikseen laiteluokkaan, läppäriä käytetään osana mitä tahansa opetustuokiota tarkoituksenmukaisella tavalla. Oppilaat käyttävät palveluita, eivät koneita.
Kuten opetusministeri avauspuheessaan totesi, koulujen pitäisi siirtyä toimisto-ohjelmista käyttämään viestinnän ja itseilmaisun välineitä. Kun tavallinen opettaja kertoo jonkin sosiaalisen median palvelun käyttöönoton olevan helppoa, se vaikuttaa ihan eri tavoin kuin jonkun some-friikin leiman saaneen opettajan vakuuttelut. Onnistumisten ja epäonnistumisten jakaminen sekä toisten kokemuksista oppiminen on tärkeää. Niitä löytää myös koulu 3.0:n blogista.
Mikko Horila kertoi, miten lapset ja opettajaopiskelijat työstävät samoja tehtäviä eri yhteisöissä. Videoprojekti tehdään molemmissa oppilaitoksissa päivässä. Lasten yhteisöjä ovat IRC-galleria, Habbo, Gosupermodel, Panfu, ii2 ja Kuvake.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelun toimenpideohjelma, jonka opetusministeri avajaispuheessaan mainitsi, tarvitsisi toteutuakseen 397 miljoonaa euroa.
Lapselle tehdään karhunpalvelus, jos häntä ei jo alakoulussa valmenneta mediamaailmaan. Kymmenen vuotta sitten panostettiin tekniikkaan, mutta laitteet sinänsä eivät tuoneet parempia oppimismahdollisuuksia. Vähällä tekniikalla voidaan päästä pitkälle ja paljo tekniikka ei takaa, että sitä käytettäisiin.
Sosiaalisen median työtapapankki sisältää osahankkeiden kuvauksia ja tutkimuksia, jotka julkaistaan keväällä 2011.
Ilmiökahvila
Ilmiökahvila keräsi väkeä neljän hengen tunnelmallisiin pöytiin nauttimaan kahvista, teestä, pikkuleivistä, rypäleistä sekä tietysti oppimisesta yhdessä tehden ja keskustellen hyvässä seurassa. Ville Venäläinen johdatti pöytäkunnat kahvilan ideaan pohtien tunnelman ja onnellisuuden merkitystä oppimiselle ja nuorten passiivisuutta hyvistä Pisa-tuloksistamme huolimatta. Kun tietoa on paljon ja se on helposti saatavilla, niin mitä kouluissa pitäisi opettaa? Tiedon- ja ajanhallintaa? Yhteistyötä ja innostumista? Lopuksi vastaukseksi kiteytyivät:

  • yhdessä tekemistä
  • tiedon hakua ja arviointia
  • tietotekniikkaa.

Jos ylioppilaskirjoitukset voisi tehdä Google docsissa, niin mitä arvioitaisiin? Kykyä lisätä omia ajatuksia olemassa oleviin? Yhteistyötä ja ideointia? Jakamista? Vuorovaikutusta? Ajanhallintaa? Yhteisistä pelisäännöistä sopimista?
Ilmiökahvilassa keskustelu on olennaista. Avoin dialogi nousee olemassa olevien totuuksien sijaan.
Keskustelu oppimisen tasa-arvoisista mahdollisuuksista eteni joka pöydässä vilkkaasti. Olennainen tallennettiin pöytäliinaan. Ensimmäistä keskustelua seurasi pölytys, kolme keskustelijoista siirtyi eri pöytiin, pöytään jäänyt puheenjohtaja kertoi tiivistelmän keskustelusta, jota jatkettiin uusin voimin. Toinen pölytys sirotti meidät kolmanteen pöytään.
Oli mielenkiintoista nähdä, miten eri tavoin samaan aiheeseen eri pöytäseurueissa oli tartuttu, samoin, miten aiheen käsittely uudistui jokaisessa pölytyksessä. Kun kokemuksia purettiin, moni totesi toisaalta saaneensa uusia ideoita aiheesta, jonka kuvitteli osaavansa, toisaalta tutustunut yhdeksään ihmiseen, joihin ei muuten olisi päivän aikana tutustunut. Ville Venäläinen tiivisti, että oli kiva olla mukana tilaisuudessa, jossa oli 97 keynote-puhujaa.
Lasten nettikasvatus toimimaan
Toiminnallisia menetelmiä lasten nettikasvatukseen tarjosivat Riitta Kauppinen Pelastakaa Lapset -yhdistyksestä ja Liisa Toukonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Aloitimme esityksen seuraamisen toiminnallisesti nostamalla käsiämme ja taivuttamalla vartaloitamme.
FIAS-hanke edistää kansallista nettiturvallisuutta. Lastensuojelujärjestöjen rooli mediakasvattajina on suojelu ja osallistaminen sekä lasten digitaalisten taitojen edistäminen.
Nettikasvatuksen lähtökohtana on digitaalisten taitojen merkitys ja niiden nostaminen esille nykyistä aiemmin. Ala-asteilla pitäisi opettaa sisällöntuotantoa, sosiaalisisa taitoja, osallistumista sekä turvataitoja, miten suojella yksityisyyttään.
Netti on luonteva osa arkea ja lapset hakevat sieltä vertaistukea. Pelastakaa Lapset -Hiiripiirissä tarjotaan mediatyökaluja varhaiskasvatukseen. Kun lasten kanssa laaditaan kuvakollaasi luokan seinälle, keskustellaan siitä, kuka sen voi nähdä? Entä, jos kuvakollaasi olisikin koulun pihalla? Entä, jos se olisi netissä? Lapset voivat itsekin keksiä lisää netinkäytön sääntöjä.
Paneeli
Ensimmäisen konferenssipäivän päätti Johanna Korhosen juontama paneeli tietoyhteiskunnan koulutuspoliittisia vaalilupauksia. Jokainen panelisti aloitti kertomalla tarinan ”koulu, tietotekniikka ja minä”. Jyrki Kasvi muisteli atk-luokkaa, joka saatiin kouluun samana päivänä kun hän sai valkolakkinsa, Timo Heinonen romppuja ja tietotekniikkaa, jota oli opettajana käyttänyt, Timo Laaninen X-kirjaimilla tulostuslakanalle aikaansaatua RESSU-sanaa sekä survo-kurssia, Iisakki Kiemunki Tervakosken ala-asteella tietokonetta innolla räpeltänyttä opettajaa, joka jäi tunnin jälkeen neuvomaan pelien käytössä ja Pertti Virtanen psykologian laitoksen korrelaatio- ja faktorilaskentaa sekä reikäkorttien järjestelemistä.
Miten saadaan lapset tasa-arvoisempaan asemaan eri puolilla Suomea? Nyt osa kouluista on kuin museoita. Tähän tarjottiin vastaukseksi opettajien koulutusta, laitteiden integroimista kaikkeen opetukseen eikä erillisiin atk-luokkiin, toimivia laajakaistoja koko maahan sekä pilvipalveluita. Lisäksi tarvitaan koulujen välistä kokemustenvaihtoa, jos samalla rahalla yksi rehtori kehittää kouluaan innovatiivisesti ja toinen säilyttää sitä kuin museota. Jyrki Kasvi peräänkuulutti myös 10-sormijärjestelmän opettamista jo koulussa, koska sen avulla säästää vuosia myöhemmässä kirjoittamisessa.
Millaisin ideoin voisi auttaa tasa-arvoa tieto- ja viestintätekniikan keinoin? Eikö kuntien rajamailla voisi tehdä yhteistyötä eikä lakkauttaa kouluja? Jyrki Kasvi kertoi, että valtionosuuksia ei voi maksaa verkkoetäopetuksesta, kun lakiin on jäänyt bugi, joka pitäisi korjata heti seuraavalla kaudella. Paneeli tuntui olevan yksimielinen lakipykälän korjaamisesta ja koulumatkojen lyhentämisestä verkkoetäopetuksen avulla. Matka kirkonkylään, jossa verkkoetäopetus on saatavilla, saattaa silti olla 150 kilometriä.
Paneelin lopussa todettiin, että kymmenen vuotta sitten Suomi oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijä. Nyt ITK:ssa on samat teemat kuin kymmenen vuotta sitten. Milloin saadaan ope-wiki, johon opettajat voivat yhdessä tuottaa materiaalia, ettei tarvitsisi katsella kymmenen vuotta vanhoja PowerPoint-kalvoja? Twitterissä tuli oitis yleisövastaus jo olemassa olevista kouluwikeistä: LeMill ja Kouluwiki.
Tarinoita
Satu Nurmela aloitti toisen konferenssipäivän aamun digitaalisilla tarinoilla. Jokaisella on tarina kerrottavanaan. Miten selittäisit vierustoverillesi kuvia, joita säilytät kännyssäsi? Kertoisitko kuvaan liittyvän tarinan?
Tarinapajassa luovat menetelmät yhdistetään ryhmässä työskentelyyn. Ero oppimisen ja terapian välillä ei ole suuri. Tieto- ja viestintätekniikan työpajassa kukaan ei ole itkenyt, tarinapajassa on.
Tarinan voi kuvata numeroina: 2-3 min, 200-300 sanaa, 20-30 kuvaa. Nämä voi koota olemassa olevista, tarinaan ei tarvitse välttämättä tuottaa mitää uutta.
Tarinanteko prosessina lähtee kertomisen tarpeesta ja tunteista, jatkuu käsikirjoituksilla, editoinnilla, ensi-illalla ja jakamisella. Tarinapuu kasvaa erilaisia tarinoita: ihmisen kasvu, menneestä oppiminen, tunteet.
Tarinat aktivoivat verkko-oppijoita, ne eivät opeta vain tekniikkaa vaan voimaannuttavat. Ne sopivat organisaation toimintaan, ne kertovat ja perustelevat. Ymmärrys ja taito kuunnella kehittyvät. Tarinat aktivoivat aisteja kokonaisvaltaiseen havaitsemiseen.
Viro – Suomi
Viro ja Suomi -yhteisistunto toteutettiin videoneuvotteluna Hämeenlinnan ja Tarton välillä. Anne Villems juonsi Tartossa, Teemu Leinonen Hämeenlinnassa.
Mart Laanpere kertoi käyneensä ensimmäisen kerran ITK:ssa vuonna 1999. Virossa vastaava konferenssin on järjestetty vuodesta 2004 lähtien ja Viron virtuaaliyliopisto on toiminut vuosina 2004-2007. Virossa on opittu Suomen menestystarinoista ja haasteista.
Viron it-hallinnon sateenvarjohankkeessa, jossa on mukana 7 yliopistoa, 25 ammattikoulua ja 13 ammattikorkeakoulua (applied high education institutions), keskitytään sisällöntuotantoon vuosina 2009-2013. yhteiseen tietovarastoon on jo tallennettu yliopistojen 557 oppimisaihiota ja 1643 verkkokurssia sekä ammattikoulujen 200 oppimisaihiota ja 153 opintoviikkoa verkkokursseja. Videoluentojen määrä on  räjähtänyt valtavaksi.
Mitä tulevaisuus pilvien tuolla puolen tuo? Virossa laadunvarmistusohjeistus on keskeinen. Kaikki oppimisaihiot ja kurssit esitellään julkisesti koko Virolle ja julkisuus on tärkein keino nostaa oppimisaihioiden laaatua.
Valtaosa oppimisaihioista on laadittu oppimisalustoilla: Moodle, BB Vista ja IVA. Kun kirjastot halusivat oppimisaihioita myös paikallisiin tietovarastoihin, niin jokaisesta oppimisaihiosta on kaksi kopiota. Voi arvata, kumpi on paremmin ajan tasalla.
Virossa oppimisaihioita tallennetaan koolielu-varastoon tai LeMilliin.
Ville Venäläinen ja Tarmo Toikkanen kertoivat tarttolaisille Sometusta,  social media in support of learning. Ning-alustalla toimiva yhteisö on kerännyt jo yli 3800 jäsentä opettajista, tutkijoista ja kaikista muista opetuksesta kiinnostuneista. Sometu on itseorganisoituva, hajautettu toisten auttamisen kaveriverkosto, jota ei suunniteltu, vaan joka syntyi marraskuussa vuonna 2007.
Anne Villems kysyi, miten teini-ikäisten kulttuuri on edustettuna Sometussa. Tarmo Toikkanen totesi, ettei se näy Sometussa lainkaan. Virosta kysyttiin myös, aikooko Sometu jatkaa Ning-alustalla vai siirtyykö se Facebookiin. Ville Venäläinen totesi, että Ning on selkeä yksi paikka, johon ihmiset osaavat tulla, ja johon Twitter ja Facebook ovn linkitetty.
Teemu Leinonen herätteli keskustelua mahdollisesta Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä esimerkiksi oppimisaihioiden ja verkkokurssien laadunarvioinnissa, josta Virolla on paljon kokemusta ja toimivat prosessit.
Jarmo Viteli kertoi, että virolaisten kummeksumat ITK-hatut ovat hänen vaimonsa suunnittelemia ja teetetty Tallinnassa. ITK-konferenssi on ensi vuonna 18.-20.4.2012. Jos vastaava konferenssi on Virossa pari vuotta myöhemmin, ihmisillä on mahdollisuus osallistua molempiin.
Anne Villems oli vaikuttunut Ville Venäläisen ja Tarmo Toikkasen tiimiesityksestä ja toivoi, että ensi vuonna järjestettäisiin tiimiesitys niin, että toinen osapuoli olisi Virosta, toinen Suomesta.
Mitä huominen tuo tullessaan?
Jukka Ruponen kertoi kielen tunnistamisen haasteista ja esitteli jeopardypelaajat tietovisassa voittaneen IBM-Watsonin. Vihdoinkin on päästy tasolle, jolla kone on parempi kuin ihminen strukturoimattoman tiedon käsittelyssä. Watsonia sovelletaan mm. terveydenhuollossa niin, että se auttaa ja tukee lääkäriä analyysin tekemisessä.
Teemu Arina pohti pilvioppimista. Millaista on työ, johtaminen ja oppiminen oppivissa organisaatioissa sosiaalisen teknologian aikana? Tietoa pitäisi jakaa, mutta ihmiset eivät halua jakaa sitä. Tietoa pitäisi rakentaa yhteisöllisesti, mutta ihmiset eivät halua antaa omaa tuotostaan muiden muokattavaksi.
1980-luvulla tulivat tietoverkot, 1990-luvulla www, 2000-luvulla web 2.0 ja 2010 pilvipalvelut, digitaalisesti hajautetut tavat tehdä asioita. Informaatio mukanamme kulkeviin pieniin laitteisiin tulee pilvistä. Kymmenen vuoden aikana sosiaalista mediaa on rakennettu samalla infralla.
Muutos on kuitenkin isompi kuin ymmärrämme. Keskeinen muutos ei ole teknologinen vaan kulttuurinen; puhelimesta on tullut itseilmaisun väline. Puhutaan verkosto-organisaatioista, joukkoistamisesta, joukkoulkoistamisesta, vertaistuotannosta ja läpinäkyvyydestä.
Miten innovaatioita osataan hyödyntää uudella tavalla? Newtonilainen logiikka koostuu rituaaleista, prosesseista, ennakoitavuudesta – entä, jos ympäristö muuttuu?
Ympäristöstä oppiminen on ajattelun tarkkuutta ja interaktiivisessa arvonluonnissa opitaan asiakkailta. Apuun tulevat ketterä suunnittelu ja kehittäminen sekä systeemiajattelu, yhteisöllinen vertaistuotanto, avoin innovaatio, henkilökohtaiset oppimisympäristöt sekä oppiminen omasta toiminnasta.
Kukaan ei pysty suunnittelemaan minulle tai sinulle parasta mahdollista oppimisympäristöä; jokainen on itse vastuussa omastaan. Kuinka monessa oppimisympäristössä on feedback-nappi todellisille käyttäjille niin, että palautteeseen oikeasti reagoidaan?
Digitaalisesti hajautetuilla teknologia-alustoilla kuten elance-palvelussa voi teettää itselleen logon, saada siitä sata eri versiota ja maksaa sille, jonka suunnitteleman logon kelpuuttaa. Palvelussa ei voi huijata cv:llä tai kavereiden kehuilla: tehdyn työn jälki näkyy ja ratkaisee.
Teemu Arina sai Quora-palvelusta seitsemän erinomaista artikkelia vastaukseksi kysymykseensä oppimisen tulevaisuudesta verkossa.
Opetammeko opiskelijoillemme, miten tällaisessa maailmassa toimitaan? Miten toimitaan maailmassa, jossa vastaamme itse henkilökohtaisista oppimisympäristöistämme, josta löydämme miljardit sisällöt ja miljoonat muut käyttäjät, jossa verkostot ovat ruumiin ja tajunnan jatke?
Luodaanko edelleen vakiintuneita työympäristöjä työntekijöille? Käytämmekö kirjaa interaktiivisena sovelluksena niin, että sosiaalinen verkosto korostaa sen tiettyjä kohtia? Flipboard palvelulla voi koostaa itselleen aamun hesarin niistä linkeistä, joita tuottavat ne, joita seuraa. Symbaloo kokoaa eri palvelut nätisi esiin. Kaikki palvelut voi kytkeä yhteen omaksi oppimisympäristökseen. Vielä vuosi sitten tämä ei ollut mahdollista.
Meetin.gs on virtuaalisen kohtaamisen ja voimaantumisen verkkopalvelu, jota Teemu Arina on rakentamassa.
Menestyminen tässä maailmassa perustuu jakamiselle, kytköksille, vuorovaikutukselle, sille, että antaa jotain arvokasta muille. Esko Kilpi puhuu toisiaan tarvitsevuuden logiikasta. Yksin tehtävä työ voidaan ulkoistaa, yhteistyö tarjoaa työpaikkoja edelleen Suomessa.
Opiskelijat ovat oppilaitosten huonoimmin käytetty resurssi, innovaation antimateriaa. Minkä kontribuution opiskelijat tuovat oppilaitokseensa opiskeluvuosiensa aikana. He olisivat valmiit kehittämään monia asioita, mutta osaammeko hyödyntää heitä?
Suomen kieli sosiaalisessa mediassa
Lari Kotilainen pohdiskeli suomen kieltä sosiaalisessa mediassa. Pilaako netti suomen kielen, kuten usein kuulee väitettävän? Esimerkkien valossa näkee nopeasti, että netissä on monenlaista suomen kieltä: Twitterissä, opetusministeriön verkkosivustolla, Facebookissa, Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tai verkkojulkaisun keskustelualueella. Tekstilaji vaikuttaa kieleen. Voihan pilattua kieltä löytää opetusministeriön sivustoltakin, tosin eri mielessä kuin Twitteristä.
Kieltä käytetään vuorovaikutukseen. Jos poliitikko hioo vastaustaan turhan kauan, hän ehtii vastata vain murto-osaan saamistaan kysymyksistä: viestiketjuun ilmestyy parikymmentä kysymystä ennen kuin poliitikko on hionut ja julkaissut huolitellun ja pitkän vastauksen niistä ensimmäiseen.
Verkon kieli on puheen ja kirjoituksen välimaastossa. Suomalaisten blogien kieltä on tutkittu opinnäytetöissä. Osa muotiblogeista käyttää huoliteltua kieltä possessiivisuffikseineen, osa taas huolittelematonta tai rentouden illuusioon pyrkivää kieltä ”oon”, ”tuun”, ”meen”. Rennossa tekstissä voivat kuitenkin yhdyssanojen ”blankko-viivat” olla huolellisesti oikein. Hymiöitä käytetään runsaasti, mutta selvät murrerepliikit näyttävät puuttuvan blogeista.
Chatista tai ircistä löytyy murteita, kuten Stacky Blyth gradussaan esittää. Murteet nousevat esiin erityisesti, kun käsitellään suomalaisia aiheita kuten saunaa ja lunta. Murteilla voi myös osoittaa identiteettiään. Oulun murre leviää lähialueille; sillä halutaan erottua hesalaisista eli eteläsuomalaisista.
Sekakoodeja tapaa yhä enemmän – bastuface, öbaut, pliis, sii juu piipl – ja niihin törmää muuallakin kuin netissä.
Mitä suomen kielelle on tapahtumassa? Kielet ovat aina saaneet vaikutteita muista kielistä. Lari Kotilainen ennustaa, että suomen kirjakieleen hyväksytään vaihtelua, mutta vain hieman. Juontajat puhuvat jo puhekieltä, verkko on muutoksessa täysillä mukana.
Sosiaalisen median myötä suomen kielen asema verkossa on parantunut; yhä useampi voi tuottaa tietoa omalla äidinkielellään. Olennaista on, että suomen kieltä puhutaan ja että sitä käytetään verkossa. Itse asiasssa yliopistot ovat suomen kielelle vaarallisempia kuin nuoriso, yliopistoissahan pyritään yhä enemmän julkaisemaan vain englannnin kielellä, mikä jarruttaa suomen kielen kehittymistä tieteen kielenä.
Lari Kotilainen ei tyrmännyt edes Googlen kielikäännöksiä. Ne auttavat häntä seuraamaan englanniksi, mitä hänen matkoistaan Venäjällä paikallisesti kirjoitetaan.

Uutta tarmoa uusiin unelmiin

uusiin unelmiin
päivitetään oppijat
noustaan lamasta

ymmärtämisen
vanhuudesta nuoruuteen
hahmotan rajat

Digiajan arkea ja unelmia -teemalla ITK-konferenssi juhli 20-vuotiasta taivaltaan 22.-24.4.2010 ja Digiveikot lauloivat: ”Päivitä mut beibi uusiin unelmiin”. Digiajan arki ja unelmat kumpusivat sosiaalisesta mediasta; aihetta käsiteltiin paitsi Sometun kahdessa salissa kahtena päivänä järjestämässä Kalamaljassa ja Oppimiskahvilassa myös lukuisissa rinnakkaisissa konferenssiesityksissä sekä keskiviikon työpajoissa.

eEemeli-gaala

Edellisen illan eEemeli-gaalassa Hämeenlinnan kaupungin tietohallintopäällikkö Riku Moisio näki sosiaalisen median demokratian mahdollistajana: palaute saadaan kaikilta kansalaisilta eikä vain ”vapailta miehiltä” kuten antiikissa. Jos jokin asia ei toimi ja sitä reflektoidaan sosiaalisessa mediassa, niin nähdään, ettei kyse ole vain yksittäisen kaupunkilaisen ongelmasta vaan ongelma koskettaa monia. Tilaisuuden juontaja Ville Availa kiitti tietohallintopäällikön edistyksellisiä mielipiteitä todeten, että yleensä tietohallintopäälliköillä on sekä käsi- että jalkajarru päällä, ettei vain tulisi mitään muutoksia. eEemeli-kilpailun palkintoraadin puheenjohtaja Kaisa Kautto-Koivula julisti, että virtuaaliopetuksella ja avoimilla innovaatioilla nostetaan Suomi lamasta.
Gaalan lopuksi Heikki ja virkeät ja Onni ja uneliaat soittivat sellaisilla volyymeilla, että muutamat yleisöstä pakenivat heti, muutamat taas istuivat kiltisti paikoillaan sormet korvissaan.
Opetusministeriön terveiset
Heljä Misukka opetusministeriöstä muistutti, ettei Suomi enää ole tekniikan kehityksen kärjessä. Opettajat ovat itsenäisiä ja hyviä työssään, mutta opetusministeriöstä on vaikea tuoda uusia asioita kuntiin ja luokkahuoneisiin. Ministeri Henna Virkkusen työryhmä on selvittänyt koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntakehitystä ja laatinut siitä väliraportin, joka luovutettiin 22.4.2010.
Maassa tarvittaisiin vahvaa johtamista ja koulukulttuurin muutosta. Kuntien tietojärjestelmät ovat hankalia, tietoturvan vuoksi käyttäjät eivät aina pääse tekemään haluamiaan asioita.
On ikävää, jos lapsi joutuu jättämään koulun ovelle kaiken sen, mitä käyttää jokapäiväisessä elämässään, ja astuu kouluun kuin museoon. Uusi teknologia auttaisi opetuksen eriyttämisessä, uusissa pedagogisissa menetelmissä sekä yhteisöllisyydessä. Tietojärjestelmät pitäisi kehittää turvallisiksi ja helppokäyttöisiksi.
Opettajien erilainen osaamisen kyseenalaistaa koulutuksen tasa-arvon. Tavoitteena olisikin taata kaikille uusille opettajille viimeisimmät tiedot tieto- ja viestintätekniikasta. Lukioiden tietoteknistä infrastruktuuria kehitetään ja tieto- ja viestintätekniikka tulee mukaan myös ylioppilaskirjoituksiin.

Persoonallinen oppimisympäristö

ITK tuo ulkomaiset esiintyjät konferenssin vaikka noen lävitse. Videoidussa esityksessään Stephen Downes kertoi yhteisöllisestä oppimisesta ja persoonallisesta oppimisympäristöstä, PLE:sta. Hän painotti, että oppiminen ei ole faktoja vaan kokemusta ja tunnetta, ja esitti havainnollisesti, miten oppija koostaa oman oppimisympäristönsä.
Tulevaisuuden oppiminen verkostoissa
Teemu Leinonen aloitti esityksensä verkostoista ja tulevaisuuden oppimisesta esittämällä Peppi Pitkätossu -videosta pätkän, jossa Peppi panee vauhtia karuselliin. Uuden median suunnittelu on oppimista. Oppimisympäristöjä tutkitaan tekemällä niitä. Assosiaatiot ihmisten välillä ovat välineitä. Ihmisten ja heidän välistensä assosiaatioiden verkosto muuttaa maailmaa. Facebook saavutti neljässä kuukaudessa viidenkymmenen miljoonan käyttäjän rajan. Netiltä siihen meni neljä vuotta, televisiolta kolmetoista vuotta ja radiolta kolmekymmentä kahdeksan vuotta.
Neljä viidestä Twitterin twiitistä kirjoitetaan mobiilisti. Kuudesosa ihmisistä opiskelee verkossa – ja verkossa tulokset ovat keskimäärin parempia kuin perinteisessä luokkahuoneopiskelussa. Neljä viidestä yrityksestä käyttää LinkedIniä rekrytointiin. Painettu oppikirja katoaa ja avoimet verkkomateriaalit valtaavat alaa.
Tekemillämme asioilla on merkitystä. Joskus kannattaa kävellä takaperin ja tarkkailla sivusilmin maisemaa, silloin saa uutta perspektiiviä asioihin. Nettikin esiteltiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1969.
Ahlman on jo vuonna 1939 määritellyt hyvän välineen neljä kriteeriä, ja  välineeksi voidaan ymmärtää myös opetusmenetelmät. Teemu Leinosen mielestä hyvän välineen kriteerit täyttyvät Moodlessa, Fle:ssä, värikynissä ja lasten kannettavissa tietokoneissa. Työkalut ja toimintatavat vaikuttavat toisiinsa, kuten Pauliina Seppälän Punavuoren pakolaisia suosiva Facebook-ryhmä sekä Porkkanamafia.
Ihmisen kolme vaihtoehtoa verkostoissa ovat:

  • sopeudu
  • lähde pois
  • muokkaa ja opeta verkostoasi.

Jokainen voi itse pohtia, mitä näistä vaihtoehdoista toteuttivat Peppi Pitkätossu tai Seitsemän veljestä.
Yritysyhteistyötä sosiaalisessa mediassa
Jukka Backlund Savonia-ammattikorkeakoulusta kertoi koneinsinööriopiskelijoista ja yritysyhteistyöstä sosiaalisessa mediassa. Valtaosa opiskelijoista on töissä ja perheellisiä ja tietävät enemmän kuin opettajansa. He pyrkivät verkostoitumaan osaavien joukkoon eikä heidän ammatillinen kasvunsa saisi jäädä piiloon oppimisalustalle.
Opiskelussa käytetään sosiaalista mediaa: Linux, Ning, blogit, wikit, Dropbox, Google Docs, LinkedIn, Delicious, Twitter, joista opiskelijat luovat oman persoonallisen oppimisympäristönsä verkostoineen ja yrityksille laadittavine projektitöineen. Insinööriopiskelijat eivät twiittaile turhia tulemisistaan ja menemisistään, mutta esimerkiksi autonvanteista he visertävät innolla.
Yritykset saattavat pelätä tietojensa vuotamista sosiaaliseen mediaan, mutta toisaalta siellä lisääntyy myös avoimuus. Opiskelijat tekevät projektityötä omille työnantajilleen, ja ottavat huomioon yritysten tietoturvaohjeet.
Opiskelija Teemu Soini on koonnut osin suljettuun persoonalliseen oppimisympäristöönsä opiskeluunsa liittyvät yritysprojektit ja omien tietojensa ja osaamisensa esittelyn. Ympäristössä ovat mukana opiskelijan omat kaverit sekä yritysten edustajat. Projektikansiot sisältävät projektin tiedot, etenemisen, tulokset, seurannan ja kommentit, ja niiden ylläpito Ningissä on vaivatonta. Sosiaalisen median avulla voidaan vähentää kokousten määrää ja kehittää henkilökohtaisia oppimisympäristöjä.
Yleisön joukosta kysyttiin, missä opiskelusuoritukset varmistetaan, jenkkipalvelimella vai omassa oppilaitoksessa. Jukka Backlund vakuutti, että olennaiset oppimiseen liittyvät tiedot viedään myös oppilaitoksen palvelimelle oppimisalustalle. Toisaalta sosiaalisessa mediassa opiskelijat saavat kaikki oppimismateriaalit ja tuotokset mukaansa opintojen päätyttyä.

Sometun kalamalja

Sometu-verkoston Kalamaljaa varten oli rakennettu monitorit hotelli Aulangon suureen saliin ja maljan elämä välitettiin Second Lifeen ja Adobe Connectin videoneuvotteluhuoneeseen. Kalamaljassa pidetään eri teemoista ensin lyhyet alustukset, joiden jälkeen viidelle tuolille kerääntyy neljä keskustelijaa. Kun joku yleisöstä haluaa osallistua keskusteluun, hän menee istumaan tyhjälle tuolille, ja joku toinen poistuu kalamaljasta jättäen tuolinsa tyhjäksi. Se, joka on puhumassa, käyttää puheenvuoronsa loppuun, mutta seuraava puheenvuoro on kalamaljaan tulleella.
Kalamalja alkoi Skype-laulutunnilla, jonka opiskelija vakuutti olevan yhtä intensiivinen kuin kasvokkainen laulutunti olisi. Second Lifessa virheellisen suorituksen kynnys voisi madaltua – enhän minä tee virhettä vaan avatareni – mutta skypessä opiskelija panostaa suoritukseensa vielä enemmän kuin kasvokkain.
Palvelumuotoilua voidaan kehittää verkossa: taiteilija kirjoittaa neljäkymmentä sähköpostia, saa kommentit ja maalaa niiden perusteella neljäkymmentä taulua. Ikävää, että tilaisuuteen valmisteltu esitys ei välittynyt meille Aulangon teknologialla.
Mobiili-oppiminen tuo perinteisen metaforan tilalle suon, opiskelijan ja kännyn. Mobiili-oppija saa tarvitsemaansa ajantasaista ohjausta  autenttisiin tilanteisiinsa. Mobiiliherbaario rakennetaan kuvien ja paikkatiedon avulla ja kootaan portfolioon. Vertaistuki voi olla ulkomailla. Mikä on mobiilioppimisen tulevaisuus? Tekeekö se oppimisesta pirstaleista vai auttaako syväoppimisessa?
LeMill-oppimismyllyssä opettajat voisivat ylpeinä jakaa omaa osaamistaan ja kehittää oppilaitoksensa imagoa. 2000-luvun alussa opetusministeriö kehitti verkko-oppimismateriaaleille tekijänoikeussopimuspohjat, joita on käytetty niin Virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaissa että ammattikorkeakouluissa, kun verkko-oppimismateriaaleja on tuotettu. Sopimusten mukaan materiaaleja saa käyttää vain ammattikorkeakouluopetuksessa tai vain oman oppilaitoksen opetuksessa. Voisiko näitä materiaaleja linkittää LeMilliin, jossa oppimismateriaaleja  jaetaan Creative Commons -lisenssein? Innovaatio voisi olla uusi kombinaatio olemassa olevasta materiaalista. Miksi oppilaitokset eivät tee yhteistyötä vaan kehittävät yksin omia oppimismateriaalejaan? Onko oppilaitoksilla liikaa rahaa?
Miten blogeja ja wikejä voisi käyttää opetuksessa? Opettajan blogi voisi olla opetuspäiväkirja. Opettajaa ei saa jättää yksin. Joka kurssille ei kannata laatia omaa blogia vaan opiskelijalla voisi olla vaikka yksi englannin kielen blogi, jota hän käyttäisi kaikilla englannin kielen kursseillaan läpi koko opiskeluajan. Verkkokurssi lähentää ihmisiä yli paikkakuntarajojen. Mikroblogit sopivat kiireisille. Toimiakseen wikikirjoitus tarvitsisi vähintään viisi aktiivista  kirjoittajaa.
Tarvitaanko katalogia toimivista blogeista ja wikeistä? Useimmille riittäisi verkosto, johon luottaa, mutta katalogi voisi auttaa niitä, joilla ei vielä ole verkostoa, jota seurata.
Taksonomian tilalle on tullut folksonomia, tagitus, jossa joukko apinoita on päästetty irti.
Torakkakokeen mukaan kannustus auttaa, mutta läpinäkyvyys pelottaa ja haittaa. Ihminen kuitenkin eroaa torakasta. Häiriköijä verkossa on kuin suomalainen Ruotsissa, joka puhuu mitä vain ja luulee, ettei kukaan lähellä olijoista ymmärrä suomea.

Voiko opiskelijoita pakottaa avoimuuteen?
Ilmiöpohjaista oppimista käsiteltiin roolihattujen avulla. Tarkoitus on hahmottaa kokonaisuus irrallisten palasten sijaan ja käsitellä aihekokonaisuuksia yli oppilaitosrajojen. Ideaa havainnollistettiin näyttämällä ensin kuva pyöreästä oliosta ja sen jälkeen uunilahnasta, jonka suomu oli ensin näytetyssä kuvassa.
Rakennusprojektissa oppilaat selvittivät itse asiat. Viidesluokkalaiset opettelevat abstraktia ajattelua, joten tehtävä ei saa olla liian abstrakti, leikin pitää olla siinä mukana. ”Oppimisen motivaatio on opettajalla, lapsen motivaatio on leikki.” Tehtävät aloitetaan opetussuunnitelmaan liittyvin kysymyksin tutkivan oppimisen mukaisesti.
Kalamaljan päätteeksi reflektoitiin päivän aikana koettua uutta menetelmää: miten kokemus erosi siitä, että olisi pidetty perinteisiä luentoja tai paneelikeskusteluja? Yleisön joukosta poimitut osallistujat sanoivat, että alkuun oli vaikea ymmärtää, mistä on kysymys. Muoto on haastava niin yleisölle kuin esiintyjille, mutta synnyttää ehkä perinteistä enemmän ajatuspiikkejä. Eräs kertoi kokemuksestaan hyvin toimineesta kalamaljasta, kun opiskelijat olivat etukäteen tutustuneet kirjaan, jota maljassa käsiteltiin.

Cygnaeus ja innovaatiot

Jarmo Viteli luotsasi Cygnaeuksesta Cyberaikaan koulutuksen radikaaleilla innovaatioilla eilen, tänään ja huomenna. Kansakoulumme isä,  jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi kaksi sataa vuotta,  halusi, että kaikki lapset koulutetaan ja koululaitos on valtion eikä kirkon alaisuudessa.
Suomeen saatiin oppivelvollisuuslaki vuonna 1921. 1930-luvulta 1960-luvulle elettiin sähköpaimenen aikaa. 1960-luvulla Teiniliitto muutti käsityksiämme. Vuoden 1969 haastattelussa Yrjö Engeström julistaa haluavansa opettajiksi sellaisia, jotka eivät luule tietävänsä opetuksesta liikaa vaan joustavat ja ovat valmiita muuttamaan toimintaansa.
Vuosina 1980-1995 tietokoneet tulivat kouluihin, vuosina 1995-2005 web ja mobiililaitteet. Mikä on sosiaalinen verkostosi? Tarkistat sen helposti kännykkäsi nimilistasta. Jos kännyssäsi on alle kolmekymmentä nimeä, sinun pitäisi viettää enemmän sosiaalista aikaa. Jos valtaosa kännyssäsi olevista nimistä ovat työkavereita, muista, että jäät joskus eläkkeelle.
Vuodesta 2005 alkanut sosiaalisen median leviäminen tyydyttää monia sosiaalisia tarpeitamme. Vuonna 2010 New Media Consortium toteaa, että  matka innovaatiosta tuotteeksi lyhenee sosiaalisen median avulla. Jos tarvitset kolmivärisen hammastahnan, mutta saat itse aikaan vain kaksi väriä, voit lähettää ongelmasi kuvauksen asiantuntijaverkkoon. Osa verkon jäsenistä lukee viestisi, osa näistä alkaa pohtia ongelmaa ja joku lähettää sinulle ongelman ratkaisun. Valmistat saamiesi ohjeiden mukaan kolmannen värin hammastahnaan ja lähetät palkkion ratkaisun lähettäjälle. Näin yrityksellä on käytössään satoja tuhansia tuotekehittelijöitä ilman kiinteitä kustannuksia.
Digilukutaito tulee entistä kriittisemmäksi. Pilvet, pelioppiminen ja mobiilisuus lisääntyvät, tiedosta siirrytään tietämiseen, opetussuunnitelmat avautuvat, yhteisöllisyys vahvistaa oppimiskokemuksia ja ilmiölähtöinen oppiminen yleistyy.
Elma
Elma – E-oppimisen uusia liiketoimintamalleja -esiselvityksen julkistamistilaisuudessa Anne Rongas ja Kari A. Hintikka kertoivat esimerkin yrityksestä, joka ihmettelee myyntinsä laskua ja vilkaistuaan nettiä huomaa, että siellä järjestetään boikottia yritystä vastaan. Netissä joku tekee ilmaiseksi sitä, mikä on toisen leipä. Innokkaimmat käyttäjät muokkaavat yrityksen brändiä. Järkevä yritys ottaa asiakkaat kumppaneikseen ja uusien tuotteiden suunnittelijoiksi.
Keskustelussa todettiin, että oppimissisältö voi olla materiaalinen, digitaalinen, virtuaalinen objekti, hybridi tai prosessi. Tämän vuoden E-Eemeli-kilpailun voittaja opettaa taitoa eikä tietoa.
Sosiaalinen media yrittäjyydessä
Aulangon suuren luentosalin ensimmäisen päivän kalamalja oli toisen päivän aamuksi muokattu oppimiskahvilaksi, jonka neljässä kulmassa tutustuimme sosiaaliseen mediaan

  • yrittäjyyskasvatuksessa
  • vuorovaikutustaloudessa ja markkinoinnissa
  • yritysverkostoissa
  • virtuaalikulutuksessa.

Yrityskasvatus kasvattaa yrittelijäitä kansalaisia. Kuvaako perinteistä kasvatusta pienen koulutytön piirtämä kuva koulutalosta: aidat, kalterit, kello, paikka, jossa ollaan kiltisti?
Sosiaalisen median kanavat toimivat vuorovaikutuksessa varsinkin silloin, kun aikaa ei ole kauheasti. Kun oppilaat veivät sosiaalista mediaa yrityksiin, he voimaantuivat, kun näkivät voivansa tuoda aikuisille taitoja, joita näillä ei vielä ole. Voisiko ammattikorkeakoulun lehtori harrastaa työtään ilman ulkopuolista rahoitusta? Sallisiko sisäinen yrittäjyys myös mokaamisen?
Habbo on yksi ehdottomasti kiinnostavimpia juttuja markkinoinnin saralla. Hotellissa vierailee noin 13 000 suomenkielistä 10-16-vuotiasta käyttäjää viikoittain. Yhteys Twitteriin ja muihin palveluihin hoidetaan Facebookin kautta. Habbo-hotellin käyttäjät haluavat nähdä mainoksia ja ehdottavat kampanjoita.
Sosiaalinen media auttaa yritystä segmentoimaan kohderyhmäänsä yksilöllisesti. Ostopäätöksiä tehdään nykyisin enemmän tuttavien suosituksen kuin mainoksen perusteella. Kriittistä suhtautumista toki tarvitaan. Jos ostokohteen tekniset ominaisuudet ovat tärkeitä, niin sosiaalisen median mutu-viestit eivät ehkä anna riittävästi tietoa.
Sosiaalisessa mediassa on kuitenkin paljon ilmaista työtä hyvän asian hyväksi ja aitous kiinnostaa.
Ystäväyrittäjyysverkostossa yrittäjät tukevat toisiaan, töpseliverkostossa ammattikorkeakoulun opiskelijat ja alueen mikro- ja pk-yrittäjät tutustuvat yhdessä sosiaaliseen mediaan, suljetussa eppijät-ryhmässä toimii Pirkanmaan hr-yhteisö. Yrittäjillä ei välttämättä ole aikaa päivittäin seurata ja päivittää sosiaalista mediaa; tässä olisi tilausta hyvälle bisnes-idealle.
Ennusteiden mukaan ensi vuonna kahdeksankymmentä prosenttia maailman ihmisistä on mukana jossain virtuaalimaailmassa. Second Lifen käyttäjien keski-ikä on 33 vuotta ja virtuaalitaloudessa pyörii päivittäin yli 1,6 miljoonaa USA:n dollaria.
Sosiaalinen media on kulttuuria, yhteisöä ja yhteistyötä, virtuaalista vuorovaikutusta oikeiden ihmisten kanssa, yhteisöllistä kuluttamista. Virtuaalimaailmassa ei ole pakko ostaa ruokaa tai vaatteita.
Isot yrittäjät ovat vieneet virtuaalimaailmaan talonsa ja mainoksensa, mutta eivät ihmisiä. Pienet yrittäjät menestyvät isoja paremmin, jos ovat läsnä virtuaalimaailmassa.
Virtuaalisuus täydentää reaalimaailmaa, ei sulje mitään pois. Tutkimusten mukaan virtuaalimaailmassa aktiiviset ovat aktiivisia myös reaalimaailmassa.
Kohtaamista yli rajojen
Otavan Opiston työpajassa Ville Venäläinen ja Hannu Linturi keskustelivat Ajasta ja paikasta kohtaamiselle yli rajojen. Jotkut opiskelevat edelleen suoritusmerkintöjä eikä oppimista varten. Määrämuotoiset lomakkeet kadottavat inhimillisyyden molemmista päistä ja toiminnasta tulee mekaanista.
Asiantuntijayhteisössä jaetaan tietoa. Jakamaton tieto hidastuu ja vanhenee. Delfoi-menetelmällä saadaan esiin hiljainen tieto niin, ettei se kiinnity tiettyyn asiantuntijaan. Liian pitkälle menevät tuotteistus kaventaa vapausasteita.
Käänteistuottavuus havahduttaa näkemään määrällisen kasvun kyllääntymisen: esimerkiksi kun autoja on riittävän paljon, niillä ei ruuhkassa enää pääse eteenpäin. Mikä olisi oppilaitoksen optimikoko? Mikä olisi suuruuden ekonomian optimipiste?
Ideaalisysteemin kolme ehtoa ovat:

  • pääsy oppimisresursseihin
  • osaamisen jakamisen mahdollisuus
  • osallistumismahdollisuus.

Yrityskoulutuksissa kaivataan usein hierarkkista koulutusta. Tärkeämpää olisi kuitenkin oppimisen ja oppijan resurssointi. Pajan luovassa kaaoksessa oppijat määrittävät itse, mitä ovat tulleet etsimään.
Opetuksen resurssipankit
Jukka Purma Aalto-yliopistosta pohdiskeli opetuksen resurssipankkien ongelmia. Viisitoista vuotta sitten ”education” johti Yahoo-hakukoneessa lähinnä amatöörimaisiin verkko-oppimismateriaaleihin.
Oppimismateriaalibisnes alkoi kasvaa metadatastandardien ja oppimisaihioiden myötä. Alkuun ajateltiin, että oppimisaihioihin voi upottaa didaktiikka ja pedagogiikkaa, mutta tällaisesta ei nykyisin enää puhuta.
Opetuksen resurssipankkeihin otettiin mallia kirjasto- ja artikelitietokannoista; hajautetusti haettuja tietoja voidaan koota yhteen. Resurssipankkeja kehitettiin erityisesti isoissa EU-projekteissa ja Kanadassa.
2000-luvun alkupuolella resurssipankkeihin vaikuttivat oppimisaihiot, creative commons -lisenssit sekä näkemys siitä, että oppiminen on jakamista. Pienillä kielialueilla monissa Pohjoismaissa on toimivia oppimismateriaalivarantoja. Esimerkiksi ruotsalaisella lektion.se:lla on yli parisataa tuhatta jäsentä. Maailmanlaajuista menestystarinaa ei kuitenkaan ole syntynyt.
Tietojärjestelmien rakentajat kehittävät malleja oppimisen sekavasta todellisuudesta, mutta jäsentämisen kieli muuttuu jatkuvasti. Jo vuonna 1945 eri materiaaleista koostettiin opettavainen polku. Samaa ideaa käytetään edelleen: oppimiseen tarvitaan tietovarasto, oppimisen jäsentäminen ja oppija. Tätä voidaan pelkistetysti kuvata ämpärillä, kaivolla ja saavilla; saaviin kaadetaan ämpärillä vettä kaivosta.
Konstruktivismin mukaan fasilitoinnilla ja ohjauksella vaikutetaan oppijan tietorakenteisiin. Sosiaalinen konstruktivismi ottaa huomioon myös oppijan sosiaalisen todellisuuden. Web 2.0:ssa käyttäjät joukkona luovat pedagogisesti mielekkäitä oppimismateriaaleja.
Oppimismateriaalipankkien ongelmat syntyvät osin siitä, että opetus ja oppiminen mallinnetaan, mutta tuntien valmistelua ei mallinneta. Materiaalipankit tarjoavat valintoja silloin, kun valintoja ei tarvita. Jos tunnin aikana ehdittäisiin käsitellä neljä tehtävää, on helppo valita ne kymmenestä vaihtoehdosta. Sen sijaan, jos vaihtoehtoja on satoja, valinta on vaikeampi. Opettajalle jää tunne, että jos hän olisi käyttänyt enemmän aikaa, hän olisi voinut päätyä parempaan lopputulokseen.
Sosiaalinen media strategiassa

Terhi-Maija Itkonen-Isakov
Metropoliasta kertoi, miten sosiaalinen media vaikuttaa koulutusorganisaation kokonaisstrategiseen ajatteluun. Sosiaalinen media tarjoaa välineet, mutta sisältö ja motivaatio nousevat muualta. Moniäänisyys tarkoittaa sitä, että asioista sovitaan yhdessä. Motivaatio syntyy uskosta omiin vaikutusmahdollisuuksiin.
Sosiaalinen media vaikuttaa oppilaitoksen viestintä- ja markkinointistrategiaan sekä rekrytointiin. Oppilaitos erottautuu muista olemalla kiinnostava, aito ja osallistuva, sitä, mitä oikeasti on.
Jokainen verkossa on viestijä ja tieto muodostuu kollektiivisesti. Tavoitteena on, että kaikki saavat tarpeellisen tiedon eikä kukaan liikaa tietoa.
Sosiaalisen median strategia on kehittyvä prosessi, joka määrittelee sen, miten viestitään ja mitä edustetaan. Keskitetty kontrolli on kuitenkin kadonnut.

Ymmärryksen nuoruus ja vanhuus

Johannes Ojansuu pohdiskeli teknologian utopiaa ja hyvän elämän taitoa. Ymmärryksen nuoruus on faustinen asenne, ihminen myy sielunsa paholaiselle saadakseen ikuisen nuoruuden. Tälle vastakkainen käsite on vanhuus, johon liittyy sairaus, haurastuminen ja rajojen ymmärrys.
Ymmärtämisen vanhuudella tarkoitetaan omien rajojen havaitsemista. Kyse on kulttuurisesta tilasta, jossa emme lähde selittämään luontoa vaan kunnioitamme rajaa ja koskemattomuutta.
Miksi läntinen sivilisaatio on valinnut ymmärryksen nuoruuden, utopian tavoittelun? Utopiallahan tarkoitetaan paikkaa, jota ei ole.
Koko ihmisen olemassaolo on sidottu tekniikkaan; ihminen on välineitä käyttävä olio. Tekniikassa on kyse ihmisen luontosuhteesta.
Antiikissa tekniikalla tarkoitettiin taitoa ja hyveellisyyteen liittyi taidokkuus. Lääkärillä on taitonsa. Ihmisellä on taito olla osa yhteisöä. Luonto on valmis, ja ihmisen tärkein tehtävä on löytää itsensä osana kosmosta. ”Olla ihminen” tarkoitttaa ”olla järjellinen”, sanotaanhan lapsellekin: ”Ole ihmisiksi!”
Renessanssin ajalla 1600-1700-luvuilla ymmärryksen nuoruus syrjäytti antiikin ymmärryksen vanhuuden. Ihminen halusi voittaa luonnon ja erottautua kosmoksesta. Tähän viittaa sanonta: ”Lapselta pitää ottaa luonto pois.” Luonnon haltuunotto johti maalliseen utopiaan, tekniikan ja hyveellisyyden erottamiseen. Baconin sanat ”Tieto on valtaa” tarkoittaa valtaa yli luonnon.
Ekologiset ongelmat johtuvat siitä, että tekniikka erotettiin ihmisenä olemisesta, ei tekniikasta sinänsä.
Homo sapiens, viisas ihminen, muuttui homo faberiksi, tekniikka käyttäväksi ihmiseksi. Ihminen kykeni luomaan luontonsa itse, vaikuttamaan aivotoimintaan kemiallisesti, manipuloimaan itselleen uuden todellisuuden. Moraalimme ja traditiomme ovat kuitenkin rakentuneet homo sapiensin kasvattamiseen.
Internet-teknologia, joka vanhemmille ihmisille on ehkä vain väline, on tämän päivän nuorisolle osa minä-kuvaa. Näemme uudenlaisen homo faberin, jolle teknologia on osa ihmisen kokonaisolemista.
Mitä tarkoittaa homo faberin kasvattaminen? Rajan tajun herääminen on tärkeää. Vanhempien ja opettajien pitäisi tuoda esiin, ettei ihminen pysty asettumaan jumalan paikalle.
Johannes Ojansuu kertoi olevansa konservatiivi. Tällä hän tarkoittaa, että ihmisen pitäisi säilyä luonnon osana. ”Koti-ikävä” tarkoittaa sitä, että jokainen haluaisi löytää paikkansa suhteessa toisiin, asettua kokonaisuuteen. Tekomme ja valintamme eivät enää kohdistu vain lähiympäristöön vaan tulevaisuuteen.
Edelleen ihmisen pitäisi voida yhdistää tekniikka ja hyve toisiinsa. Kaikki tähän tähtäävä on hyvää.

Teemu Arina
yleisöstä heitti esiin homo ludensin, leikkivän ihmisen käsitteen. Johannes Ojansuu riemastui: leikkiminen on erittäin tärkeää, koska silloin tekemisestä poistuu utopistisuus pyrkiä maailman hallintaan. Lapsi leikkii, koska on lapsi.

ITK 07

opit elämän
faktat? faktat elämää
varten? valitse!

podcast virittää
aivot, työmatka liitää
uutta oppien

konnektiivisuus
synnyttää merkitykset
webkaksverkostoon
Vuosi sitten ITK-päivillä web 2, blogit, wikit ja sosiaalinen media lanseerattiin uusina opetukseen soveltuvina ilmiöinä. Tänä vuonna jo puolet ITK-päivien osallistujista pitää blogia ja viitisen prosenttia kannustaa opiskelijoitaan tuottamaan oppimistehtävinä sisältöä wikipediaan.
Avauspuheenvuorot
Torstaina 19.4.2007 professori Karsten Wolf herätteli oivaltamaan, miten sosiaalinen media ja yhteisöllisyys muuttaa käsitystämme oppimisesta? Pitäisikö puhua we-learningista? Miten valita tuhansista web 2 -työkaluista itselle sopivat, kun työkaluja tulee päivittäin lisää? Muuttuuko perinteinen ”learning about” uudeksi oppimiskäsitykseksi ”learning to be”? Voidaanko yhteisöllistä tiedonrakentelua perustella lauseella ”We are smarter than Me”? Pitäisikö web 2:n myötä ruveta puhumaan learning 2:sta? Esityksensä lopuksi Wolf huomautti, että hänen runsaasta verkko-oppimismateriaalistaan 90 % on oppijoiden tekemää.
Professori Roger Säljö pohti, miten kehitetään osaavia yksilöitä. Luolamaalauksen sanoma aukeaa vuosisatoja sen piirtämisen jälkeenkin. Ihminen ei voi lukea toisen ajatuksia, mutta toisen kirjoituksia voi lukea. Lukutaidon sijasta tarvitsemme digitaalista lukutaitoa, johon kuuluvat navigointi, metatieto, taito arvioida materiaalin luotettavuutta ja lukeminen vieraalla kielellä.
PBL-tutoriaalit ja sosiaalinen media
Maija Kärnä ja Marja Kallioniemi kertoivat sosiaalisen median ja PBL:n soveltamisesta Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa yhdeksän hengen opiskelijaryhmälle. PBL:n koko sykli siirrettiin verkkoon eXpertia-oppimisympäristöön, joka koostui toisiaan täydentävistä työkaluista Moodlesta, Marratechista, blogeista, www-editoinnista sekä SAP-ohjelmistosta. Merkityksistä on vaikea keskustella verkossa, joten niiden välittämiseen tarvitaan kasvokkaisia ryhmäkeskusteluja. Tärkeiksi koetut synkroniset työkalut ovat oppimisympäristön kiinteä osa.
Tietoyhteiskuntalinjaukset puntarissa
Marja Kylmälä, Terhikki Rimmanen ja Liisa Huovinen kertoivat tietoyhteiskuntalinjauksista. Enemmistö kuulijoista oli tutustunut Kansalliseen tietoyhteiskuntastrategiaan, mutta vain harvat sen jalkauttamissuunnitelmaan. LUMOUS viittaa luovaan, monimuotoiseen oppimiseen uudistuvasssa Suomessa. Uuden hallituksen ohjelmassa luvataan kehittää verkko-opetusta ja tukea oppilaitosten tietoyhteiskuntahankkeita.
Terhikki Rimmanen kertoi hyvien käytänteiden hiljaisen tiedon keräämisestä. Miten voitadaan joustavasti kääntää väärään suuntaan menossa olevaa laivaa? Suomessa on resurssoitu laitteisiin, mutta monin paikoin koneet ovat seisoneet tyhjinä. Muutos ei synny teknologiassa vaan toiminnassa ja asenteissa. Kollektiivinen tuki on tärkeää. Opettajan pitäisi kehittyä ohjaajaksi ja oppijoiden päästä tekemään ja innostumaan. Oppiainerajat voidaan ylittää teemoilla ja yhteistyöllä.
Liisa Huovinen korosti tieto- ja viestintätekniikkaa ajattelun apuvälineenä. Koulujen tietoyhteiskuntatoiminta paranee langattomilla verkoilla ja kannettavilla työasemilla. Tietokoneesta tulee televisio ensi syksystä alkaen. Helsingin opetusvirasto etsii perustoimintaan yhdistettäviä kärkihankkeita kuten Forum Viriumia ja Innoschoolia. Jälkimmäinen mallintaa tulevaisuuden koulua.
Sosiaalinen media ja oppiminen
Luennoijat tulivat audioina Lontoosta ja Kanadasta. Brasilialainen Barbara Dieu oli käymässä Lontoossa. Hänellä ei ollut kameraa eikä hän kuullut puhettamme. Teemu Arina chattaili hänelle reaktioitamme. George Siemens oli kotonaan Kanadassa, mutta hänkään kuullut ääntämme. Ilmeisesti vika oli Aulangolla eikä Lontoossa. Teemu Leinonen kertoi Wiki Foundationista sillaikaa kun Teemu Arina availi linjoja ulkomaille.
Barbara Dieu kertoi käsitteestä Communities of Practice, oppimisen laajenemisesta luokkahuoneen ulkopuolelle. Learning to interact – vai interact to learn?
Kun Barbara Dieu ja Teemu Leinonen totesivat, että tuntuu absurdilta puhua tunnin ajan kuulematta yleisön reaktioita, Jarmo Viteli heitti, että tilannehan on tuttu suomalaisesta luokkahuoneopetuksesta.
George Siemens puhui konnektivismista, yhdessä kehitettävästä tietämyksestä. Mitä tietämys on? Ulkoista? Objektiivista? Sisäisen representaatiota? Uuden rakentamista? Nopea muutos edellyttää tietämystä. Datasta tulee informaatiota ja siitä tietämystä, mutta tarvitaan oppimista, jotta tietämys muuttuisi merkityksiksi ja viisaudeksi (data, information, knowledge, learning, meaning, wisdom). Meaning is a function of network.
Yleisö totesi, ettei konnektivismi vaikuta kovin uudelta asialta. Teemu Arina kertoi, että Siemensin mukaan kirja on pysähtynyt prosessi, kun taas wikissä kirja on jatkuva vuorovaikutusmuoto. Tästä syntyi mielenkiintoinen väittely, kun Teemu Leinonen puuskahti, että tieteessä tutkimus on jatkuvassa vuorovaikutuksessa uusien tutkimusten viittauksissa. Ero on vain aikajänteessä ja laadun valvonnassa. Wikissä teksti julkaistaan välittömästi kun taas tieteellisen artikkelin julkaisuun saattaa mennä useita vuosia. Pitkä tarkistusaika takaa, että julkaistu on tiedeyhteisön tarkistamaa ja hyväksymää laadukasta tietoa.
Mitä Webkaksnollaa: sosiaaliset ohjelmistot oppimisessa
Perjantaiaamuna 20.4.07 Teemu Arina veti esityksellään salin täyteen niin että myöhästyneet eivät päässeet ovensuun ihmismuurin läpi. Teemun mielestä IT pitäisi tulkita uudestaan, I:n pitäisi tarkoittaa informaation sijaan interaktiota. ICT:ssä C eli kommunikointi unohdettiin aluksi – tänä päivänä se on entistä tärkeämpää. Konnektiivisuus tuo yhteisöllisen reflektion oppimiseen. Yhteyksien luominen on tärkeämpää kuin yhteyksissä liikkuva sisältö.
TKK:n tuotantotalouden luennoilla on yksi opettaja ja sataneljäkymmentä opiskelijaa, mikä jo asetelmana on typerä, jos opettajan pitäisi antaa kaikille ja olla vuorovaikutuksessa kaikkien kanssa. Kun opiskelijoiden välille syntyy vuorovaikutusta, tilanteesta saa paljon enemmän irti. Aluksi opiskelijat eivät innostuneet vuorovaikutuksesta vaan kysyivät, eivätkö voisi suorittaa kurssia perinteisellä lopputentillä. Vähitellen he oivalsivat, kuinka paljon saivat vuorovaikutuksesta. Opettajat arvioivat sekä konnektiivisuutta että sitä, miten opiskelijat innostavat toisiaan uusiin oivalluksiin. Tyhjentävä luento ei herätä ajatuksia; hyvä luento on provosoiva ja haastava.
Podcasting ja webcasting – mullistava opetusmenetelmien muuttaja
Leena Vainio johti istunnon ja kertoi, miten vuosi sitten oivalsi iPodin mullistaneen opiskelun maailmalla.
Jarmo Levonen kertoi käyttäneensä kuusituntiset työmatkansa itseopiskeluun. Myöhemmin työmatka lyheni puolitoistatuntiseksi; kädet olivat ratissa ja maisema päivittäin sama, joten aivot kaipasivat stimulointia. Työmatkoilla voi kuunnella kirjallisuuden lisäksi artikkelien kirjoittajien haastatteluja tai organisaatioiden tilannekatsauksia. Jatkuvan matkustelun sijaan konferenssien annista voi nauttia äänitiedostona saunan lauteilla Suomen suvessa. Asiantuntijat tuottavat myös materiaalia podcastina.
Taina Joutsenvirta olisi voinut kertoa kokemuksista Helsingin yliopiston Sosiologian laitoksen peruskurssien nauhoitetuista luennoista. Opiskelijat kuuntelevat luennot missä haluavat ja tulevat sitten yhteen prosessoimaan kuulemaansa. Tilanne on tyystin toinen kuin aiemmin, jolloin opiskelijat kerääntyivät yhdessä kuuntelemaan luentoja ja prosessoivat niitä jälkikäteen yksin. ”Piirtoheitin”-hakusanalla löytää tämän prosessin kuvauksen netistä. Nauhoitetut luennot vapauttavat opettajat tiedon jakamisesta oppimisen ohjaajiksi.
Yleisön joukosta kysyttiin, kuinka pitkälle editoituja nauhoitetut luennot ovat ja miten niitä ylläpidetään. Jarmo Levonen myönsi, että nauhoituksia pitää editoida niin, että ne kuulostavat hyviltä. Miten podcastit eroavat perinteisestä opetuskasettien kuuntelusta? Jakelu on nopeampaa ja materiaalit ovat interaktiivisia; jokainen voi olla tuottaja.
Tarmo Toikkanen kertoi podcasteista käyttäjän näkökulmasta. Kun työpäivän istuu kirjoittamassa työasemalla, niin reilun puolen tunnin työmatkalla erilainen media, ääni, piristää vapaata aivokapasiteettia. Usein podcasteja kuunnellaan muualla kuin työaseman ääressä, työmatkalla tai kuntolenkillä metsässä, joten sähköpostit ja kahvitauot eivät keskeytä kuunteluun keskittymistä.
Tarmo kertoi, että yhä useammin hän huomaa aloittavansa keskustelun sanomalla ”kuulinpa kerran podcastissa..”.
Webcastissa on äänen lisäksi video, joka vaatii työaseman ääreen eikä vapauta samalla tavoin kuin podcast. Konferenssiesityksiä kuunnellessa ei kaipaa puhuvaa päätä – harvoin esityskalvojakaan.
Tarmo esitti näytteitä muutamasta brittiläisestä podcastista. Hän totesi, että Ylen audio-ohjelmat vaativat RealPlayerin eivätkä valu vaivatta tulitikkuaskia pienempään kannettavaan laitteeseen.
Tulevaisuudessa podcast yleistyy. Se vaatii enemmän kuin tekstin tuottaminen – ja sen ympärille kehitetään rahastusta ja lisäpalveluita.
Marja-Riitta Ritanoro kertoi läntisen naapurimaamme tilanteesta. MKFC Stockholms Högskolanin kotisivu on blogi-muodossa. Edulink-oppimisalustan kaikki materiaalit siirtyvät nappia painamalla iPodiin luettaviksi, katseltaviksi ja kuunneltaviksi. Oppijat voivat lukea materiaaleja pitkillä metromatkoillaan.
Nuoret ja media
Satu Heliö esitteli tutkimustaan Sulaken Habbo-hotellin käyttäjistä. He ovat tavallisia nuoria eri maista.
Teppo Turkki johdatti meidät kuvamatkalle Japanin otakuihin. Japanilaiset ovat aktiivisia vielä 80-vuotiaina. Kännyjä suunnitellaan jopa alle 10-vuotiaille. Japanilaiset kuluttavat symboleja enemmän kuin muut kansat. Kuva keskittyneestä soittajatytöstä puistossa kertoi sisäisen kosmoksen tavoittelusta. Monilla japanilaisilla nuorilla ei ole näköalaa tulevaisuuteen. Sisäistä arvotyhjiötä täytetään fantasioilla ja kulutuksella. Elämä online on muodostumassa yhä tärkeämmäksi. Mitä se merkitsee ihmisten minä-kuvalle ja sosiaalisille suhteille? Nuoria ei saa päästää liukumaan liian syvälle nettiin, koska arvot ja moraali syntyvät vuorovaikutuksessa.
Tutkimusten mukaan nuoret haluaisivat kaikkein mieluiten pelata omien vanhempiensa kanssa. Nettipalveluissa he tekevät mitä haluavat – riippumatta siitä, mitä tarkoitusta varten tuottaja on palvelun kehittänyt.
Tulevaisuus nyt ja eilen
Sam Inkinen luotsasi meitä tulevaisuuteen Wagnerin Jumalten tuhon nornista, joiden menneen, nykyisen ja tulevan kohtalonlangat sotkeutuivat ja katkeilivat, löytöretkelle kohtaamaan jotain parempaa, sitä, mitä olemme etsimässä. Ihmiskunnan suuret keksinnöt penisilliinistä teflonpannuun ja tekstiviestiin ovat syntyneet sattumalta.
Media-arkeologia on uusi tieteenala. Fyysikko ja hologrammitekniikan isä Dennis Gabor on sanonut: ”Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sen von keksiä.” Sam Inkinen suositteli kaikille Stewart Brandin kirjaa ”The Media Lab” 1980-luvulta.
Nykynuori löytää helposti globaaleja, samoista aiheista kiinnostuneita juttukumppaneita. Edellisen sukupolven pikkukaupungin nuori, joka oli kiinnostunut vaikkapa kirjallisuudesta, saattoi joutua toteamaan, ettei omalla paikkakunnalla kukaan muu ole kiinnostunut samasta aiheesta.
Sam Inkisen esityksen otsikossa on tarkoituksella vuosiluvut 1984-2014. Edellinen oli Orwellin kuuluisan kirjan vuosiluku. Se olisi edelleen lukemisen arvoinen, tietoyhteiskunnan fantastinen uhkakuva yhdessä Huxleyn Uuden uljaan maailman kanssa. Vuonna 1984 tapahtui muutakin: markkinoille tuli MacIntosh haastamaan PC:n ja otaku-keskustelu alkoi.
Informaatioyhteiskunta olisi Sam Inkisen mielestä osuvampi termi kuin tietoyhteiskunta.
Inkinen kritisoi yliviihteellistä postmodernia maailmaa ja taustakalvolla näkyi parin kirjan kansilehdet, Ulrich Beck: Risk Society ja Gene Edward Veith, Jr: Postmodern Times. Lopuksi Inkinen mainosti Mika Ala-Korpelan ja Teemu Sunan kanssa kirjoittamaansa, tänä keväänä Finn Lecturalta ilmestyvää Kyborgin käsikirjaa, joka yhdistää luonnontieteellistä ja ihmistieteellistä ajattelua ja tutkimusta.

ITK01, m-oppimista Aulangolla

Konferenssi Hämeenlinnassa Aulangolla 19.-21.4.2001

  • Mobile Learning -workshop
  • Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
  • Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
  • Potential of Mobile Learning
  • iMode palvelukonseptina
  • Workshopin loppukeskustelu
  • Konferenssin muusta annista poimittua
  • Opetusteknologiapalkinto
  • WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
  • Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
  • eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
  • Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
  • Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
  • Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
  • Tietie-yhteistyö, ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu

eOppia ikä kaikki! oli ITK-konferenssin teemana vuonna 2001, jolloin konferenssi taas kerran löi aikaisempien konferenssien yleisöennätykset. Aulangolla kävi loppuviikon aikana noin 1300 koulutuksesta ja sen tekniikasta kiinnostunutta konferenssivierasta.
Tämän kahdennentoista ITK-konferenssin järjestelystä vastasivat entiseen tapaan Hämeen kesäyliopisto yhteistyössä Tampereen yliopiston, Hämeen
ammattikorkeakoulun, Opetushallituksen, Luokanopettajaliiton, MAOLin, Tieto- ja viestintätekniikan oppimiskeskuksen ja Kanta-Hämeen tietotekniikkayhdistyksen kanssa. Konferenssin ohjelma löytyy osoitteesta http://www.hameenkesayliopisto.fi/itk01/ .
Mobile Learning -workshop
Viime vuonna ITK-konferenssissa keskityin oppimisympäristöihin, mutta nyt halusin kuulla, mitä koulutuksessa tapahtuu, kun mobiliteetti valtaa alaa niin, että eBisneksen sijaan puhutaan jo mBisneksestä.
Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
Erikoistutkija Jarmo Levonen Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriosta lanseerasi asiantuntevassa puheenvuorossaan monta uutta termiä. mOppimisen lisäksi hän halusi puhua nOppimisesta (nano-oppiminen) ja uusia, kämmenessä käytettäviä mobiileja päätelaitteita, PDA (Personal Digital Assistant) hän kutsui kämmeköiksi. Mobiilisuudesta puhuessaan hän viittasi vanhaan viisauteen Omnia mea mecum porto (kaiken mukanani kannan).
Mobiiliympäristössä toimii esim. Tampereen Netti-Nysse -nivelbussi, kannettavat, kämmekät sekä puettavat ja istutetut tietokoneet. Jarmo Levonen kysyikin, raahataanko mobiilitoimistoa selkärepussa vai kämmekässä vai ylle puettavissa liiveissä?
Mobiliteetilla on kolme ulottuvuutta:

  • Mobiliteetin taso: kiinteä, mobiili, autonominen tai itsestään siirtyvä (esim. robotti)
  • Yhteys muihin laitteisiin: vapaa eli itsenäisesti toimiva, upotettu tai kaikenkattava (pervasive) (laite on osa kokonaisympäristöä, johon sen toiminta perustuu)
  • Yhteistoiminnallisuus: henkilökohtainen (esim. oma känny), ryhmäkohtainen (laite tukee ryhmän jäseniä, esim. perhettä), yleinen (laite on tarkoitettu laajalle ryhmälle)

Jarmo Levonen esitti mielenkiintoisen matriisin, johon hän oli ristiintaulukoinut mobiliteetin eri ulottuvuuksia ja kysyi yleisöltä, mitä matriisi voisi tuoda oppimisen alueelle. Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi, että Helsingin yliopistossa rakennetaan oppimistavarataloja, yliopiston oppimiskeskuksia, joissa oppija saa lainata kannettavan tiskiltä.
Perkinsin (1991) ja Wilsonin (1995) mukaan oppimisympäristöt voivat sisältää seuraavia elementtejä:

  • informaation lähteet (information banks)
  • symbolien käsittelyalustat (symbol pads) (esim. paperi, näppäimistö, virtuaalialusta)
  • ilmiön kuvausvälineet (construction kits) (esim. mahdollisuus esittää kommentteja eri värein tai argumentteja vetämällä viivoja)
  • tehtävän ohjaajat (task managers) (toteuttavat kontrollia ja ohjausta, esim. vinkin antaja itseohjautuvan oppijan oppimisympäristössä: ”Oletko muistanut ottaa osaa tähän keskusteluun”)

Mobiilioppimisen sovelluksista Jarmo Levonen mainitsi:

  • informaation lähteet, kielenkääntäjät, eBookit (jos kirjastossa on 5 kurssikirjaa ja sitä tarvitsisi 50 oppijaa, niin eBook helpottaisi ongelmaa)
  • muistuttaja (probeware)
  • viivakoodiskannaus (Tämän tarve näkyy USA:ssa, jossa kampusalueella on tärkeää tietää, onko henkilö se, joka sanoo olevansa. Suomeen on tulossa kulunvalvonta. Vrt. sähköinen henkilökortti.)

Kun Jarmo Levonen pohti mobiilioppimisympäristön monipuolisuutta, yleisön joukosta kysyttiin, eikö ole irvokasta puhua mobiileista oppimisympäristöistä, kun mobiilisuuden myötä päästään opiskelemaan todelliseen ympäristöön ja mobiilisuus tukee tiedon konstruointia siellä. Mobiilisuus kaataa luokkahuoneen seinät. Tietoa voidaan rakentaa yhtaikaa virtuaalisesti ja livenä: esim. voidaan olla järvenrannassa tutkimassa lumpeita ja samalla saadaan kämmekällä yhteys tietokantoihin. Mobiililaitteen avullahan voidaan opiskella vaikka kahvilasta tai saunasta.
Jarmo Levonen esitti vertailun kannettavan laitteen (Palm) ja PC:n käyttötavoissa:

  • Tiedonkeruu ja operointi: Palm 80 %, PC 20 %
  • Kirjoittaminen: Palm 20 %, PC 80 %
  • Käyttökerrat: Palm 15, PC 3
  • Käyttöaika/käyttökerta: Palm 3 min, PC 20 min

Jarmo Levonen vertaili myös PDA-laitteita kannettaviin PC:ihen. Kuinka moni kehtaa luentosalissa avata kannettavan PC:n kannen? Palmin esiin ottaminen on paljon huomaamattomampaa. PDA-laitteita varastetaan vähemmän kuin kannettavia. Tutkimusten mukaan PDA-laitteet aiheuttavat käyttäjissä vähemmän ahdistusta kuin kiinteät tietokoneet ja ne soveltuvat nimenomaan seuranta- ja kommunikointivälineiksi.
Mobiilisuuden haasteina ovat niihin liittyvien strategioiden laatiminen sekä eettiset ja tietoturvakysymykset.
Lisätietoja aiheesta löytyy Jarmo Levosen kotisivulta http://www.uta.fi/~kajule .
Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
Tutkija Hanni Muukkonen Helsingin kauppakorkeakoulun Center of Knowledge and Innovative Research, CKIR:istä pohdiskeli mobiilia käytettävyyttä. Kun sovelluksia rakennetaan, pitää ottaa huomioon, ovatko käyttäjät koululaisia, aikuisopiskelijoita vai työssäkäyviä. Esimerkkeinä mobiileista sovelluksista hän mainitsi lääkärin kenttämittausvälineet sekä sijainti-sensitiivisen turistikierroksen, jonka ongelmina voivat olla turistin vauhdin arviointi (turisti katselee jotain kohdetta kauan tai haluaa välillä kahville) ja näkymän liiallinen rajaaminen (selostetaan lähellä näkyviä rakennuksia mutta ei kaukana näkyvää kirkontornia). Tällaisten sovellusten kehittämisessä tarvitaan uudet tavat mallintaa, suunnitella ja arvioida kokonaisuuksia.
Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi Helsingin yliopiston projektien myönteisistä kokemuksista mobiilissa oppimisessa: Yksi oppijaryhmä istui luokassa ja toinen kierteli museossa: Museoryhmä haastatteli asiantuntijoita ja välitti haastattelun samoin kuin näkemänsä kohteet kommunikaattoreilla luokassa istuvalle ryhmälle, joka dokumentoi asiat. Kun luokassa istuneilta oppijoilta kysyttiin, mitä he olivat tänään tehneet, he kertoivat käyneensä museossa, niin voimakkaasti kokemus välittyi pelkän audioyhteyden avulla.
Miksi mobiilisuutta? kysyi Hanni Muukkonen ja vastasi:

  • ajanvietto
  • tiedonhaku
  • tiedon taltiointi
  • yhteydenpito.

Esimerkkinä hajautetusta kognitiosta Hanni Muukkonen mainitsi kännyyn liitetyn kameran, jolla voidaan välittää kuvia eteenpäin prosessoimatta niitä välillä. Esim. lammen rannalta tutkijat voivat välittää kuvan lumpeesta suoraan tietokantoihin.
Bereiterin ja Scardamalian (1994) mukaan oppiminen on:

  • tahatonta (incidental learning)
  • tietoista (intentional learning)
  • tiedon rakentelemista (knowledge building).

Millaisia kysymyksiä liittyy mobiililaitteisiin oppimisessa?
Yleinen tekninen kehitys

  • läpinäkyvyys (sovellus ei kaipaa koulutusta, esim. turistiopas)
  • käyttäjän tarkempi kontrolli (ei tule teknisiä yllätyksiä (esim. verkkoyhteyden katkeilu), jotka vievät huomion pois substanssista)
  • sovellusten toimivuus ja monipuolisuus (tieto, esim. röntgenkuvat, siirtyvät oikeassa muodossa)

Multimodaaliset käyttöliittymät

  • esim. tiedon syöttövälineenä kynä tai puhe (puheentunnistuksessa on vielä paljon virheitä)
  • tietoa voidaan tarjota sen perusteella, mihin ihminen suuntaa katseensa

Kontekstin hyödyntäminen

  • käyttäjä- ja ympäristölähtöinen adaptiivisuus
  • sosiaalinen navigointi (käytetään muiden käyttäjien jättämiä vihjeitä siitä, mikä on kiinnostava paikka (vrt. jossain pitkä jono, kirjastossa luetun näköinen kirja))

Ajattelun työkalut
Ankkuroitu opetus

  • harjoitellaan todellisessa tilanteessa (kuten aiemmassa esimerkissä museossa)

Yleisön joukosta kysyttiin Hanni Muukkoselta, kuinka pian lääkäreillä on Palmit ja he osaavat käyttää niitä. Hanni Muukkonen myönsi, että siihen voi mennä vielä aikaa, koska tällä hetkellä sairaalassa ei saa pitää edes kännykkää päällä. Janne Sariola sanoi, että kolmen vuoden kuluttua tilanne on ihan toinen.
Potential of Mobile Learning
Matti Hämäläinen CODE Onlinesta sanoi, ettei usko oppimiseen ilman paluukanavaa: viisi tuntia multimediaa opettajana ei toimi, vaikka näin muinoin visioitiinkin. Hän totesi, että sovelluksia pitää voida käyttää päätelaitteella, joka kussakin tilanteessa on tarkoituksenmukaisin. Jos maantiedonkokeen voi suorittaa kännyllä, niin miksei jääkaapilla – kun kaikkiin laitteisiin tulee yhä enemmän tietotekniikkaa.
Kannettavien laitteiden penetraatio on suurempi kuin PC:iden kaikkialla muualla paitsi USA:ssa. Matti Hämäläinen kysyi, kuinka monella kuulijalla ei ollut kännyä mukanaan. Yhtään kättä ei noussut. Hän totesi, että jos kännyt olisivat päällä, hän voisi jokaisen kalvon jälkeen pyytää palautteen kännyn kautta, jolloin luennosta tulisi interaktiivisempi.
Puhelin on identifioitavissa ja sitä voidaan laskuttaa ja kohta se on tulossa paikkatietoiseksi. Se on vielä toistaiseksi näyttö- ja näppäimistörajoitteinen, joka vaikeuttaa sovellusten kehittämistä. Oppijoille puhelin on keino antaa ja saada palautetta, minkä avulla voidaan yksilöidä oppimista. Henkilökohtainen palaute ei ole sama asia kuin paperilla olevat rasti-ruutuun -tehtävät, joiden vastaukset löytyvät paperin toiselta puolelta..
Interaktiivinen TV on meillä jo tänään, kun kaikilla on kännyt. Digi-TV:n puolestapuhujille tulee paha mieli, kun tämä sanotaan.
Todellisia uusia tekniikoita ovat:

  • Javapuhelimet, joihin voidaan ladata sovelluksia
  • GPRS, joka on aina päällä ja jonka kustannukset ovat ennustettavissa
  • Bluetooth, joka mahdollistaa langattoman yhteyden ilman, että siitä tarvitsee maksaa operaattorille.

Lopuksi Matti Hämäläinen mainitsi Mankkaanpuro Pilotin, jonka edustaja oli yleisön joukossa. Mankkaanpurossa oppilaat tekevät itse kokeita ja heillä on WAP-tekniikka käytössään. Heidän pitää itse miettiä koekysymykset, vastausvaihtoehdot ja palautteet ja viedä ne kaikki verkkoon. Oppilaat toimivat siis itse sisällöntuottajina. WAP-kännykän näytön ja näppäimistön koko ei tunnu olevan viidesluokkalaisille mikään ongelma.
iMode palvelukonseptina
Projektipäällikkö Juha Lystilä Tampereen teknillisestä korkeakoulusta oli työskennellyt pitkään Japanissa ja kertoi värikkäästi kokemuksistaan. Japanin menestystuotetta iModea käytetään sähköpostiin ja web-selailuun. iModella on tällä hetkellä 22 miljoonaa käyttäjää. Laskutus perustuu datan määrään ja kuukausikäyttö maksaa noin 15 – 50 mk. Nuoret naiset (alle 25-vuotiaat) ovat iModen suurin käyttäjäryhmä. Selitys löytyy japanilaisesta kulttuurista: Kun nainen menee naimisiin, hän jättää työnteon ja keskittyy kotiin ja mies ryhtyy tekemään pitkää työpäivää elättääkseen perheen. Mutta nuoret naiset, jotka ovat vielä töissä eivätkä naimisissa, ovat itsenäisiä juppeja. iModea käyttävä valtaryhmä on kuitenkin 25 – 35 -vuotiaat. ”Vanhatkin webbaa”, totesi Juha Lystilä.
Sähköpostilla voidaan lähettää 250 – 500 merkkiä kirjaimistosta (JIS/ Latin) riippuen. JIS:illä, joka on Japanin tavukirjoitus, voi 250 merkillä kertoa jo paljon. Liitetiedostojen lähetys ei onnistu, mutta osoitteen tiedostoon voi antaa ja gif-kuvat näkyvät iModessa.
iModeen tulee mm. push-tyyppisenä palveluna maanjäristysvaroitukset, jotka ovat kaikille tärkeitä.
Japanin markkinoilla vallitsee tekninen darwinismi. DoCoMo ei tee palveluja, mutta kaikki dataliikenne kulkee sen kautta. Japanilaisissa kodeissa on harvoin kiinteää nettiliittymää. DoCoMo laskuttaa dataliikenteestä, mutta sisällöntuottaja voi saada jopa 80 % tuotosta. DoCoMo myös määrittelee markkinat.
Miksi iMode on niin suosittu? Japanissa työmatkat ovat pitkät, tavallisesti 2,5 tuntia – joskus tosin jäädään kapselihotelliin tai salaa patjalle työpöydän alle. Kaikilla on kännykät päällä junassa, ja niiden avulla voi sulkea itsensä sosiaaliseen kuplaan, omaan tilaan (kirja olisi toinen vaihtoehto). Japanilaiset ovat sosiaalisesti samantyyppisiä kuin suomalaiset.
Kännyjen lisävarustukset ovat Japanissa muotivirtauksia: nalle, jonka sisään känny laitetaan ja hihna, jossa sitä kannetaan kaulassa – ja hihnaan ostetaan paljon erilaisia muotiesineitä.
Japanilaiset ostavat paljon tavaraa, joka vanhenee nopeasti. Näin he tukevat omaa kulttuuriaan. He pitävät pienistä, koristeellisista esineistä. Uusia asioita on helppo tuoda markkinoille, koska kaikki ryntäävät ostamaan niitä.
Tuleeko iMode Eurooppaan? Teknologisesti iMode on parempi kuin eurooppalaiset tuotteet, mutta kulttuuriset ongelmat voivat tyrehdyttää sen Euroopan valloituksen. WAP2 saattaa olla teknisesti samanlainen kuin iMode. Tulevaisuutta on tosin vaikea ennustaa: Javapuhelin voi tulla myös markkinoille ja sotkea pakan.
Millainen on tulevaisuus? Juha Lystilä väitti, etteivät uudet kämmekät kovin nopeasti leviä. ”Miettikää isoäitiänne!” Suomessa vanhempi väestö ei omaksu uusia laitteita käyttöönsä. Palm saa korkeintaan 10 %:n markkinaosuuden ja perinteinen kännykkä, jolla vain puhutaan, tulee säilyttämään asemansa. Juha Lystilä ennusti myös, että perinteinen opetus ei tule korvautumaan kannettavien tai kämmeköiden avulla tapahtuvalla verkko-opiskelulla. Jo muinaiset heimopäälliköt jakoivat opetusta samaan tapaan kuin opettaja tänä päivänä luokassa. ”Kuinka kauan jaksaisitte keskittyä puhuvan pään katselemiseen kännyssänne?” hän kysyi haastavasti.
Workshopin loppukeskustelu
Yleisön joukosta kerrottiin seuraava kokemus: Opettaja oli pitämässä näytetuntia vieraassa luokassa. Oppijoilla oli tietokoneet edessään ja he tekivät koko ajan niillä jotain. Opettajalle tuli tunne, että kukaan ei kuunnellut häntä. Luokan takana istunut kollega kertoi tunnin jälkeen, että oppijat olivat chattailleet toisilleen ja kommentoineet koko ajan meneillään olevaa luentoa.
Tähän todettiin, että uusi sukupolvi tarvitsee paljon virikkeitä. Känny on heille tietolähde ja opiskelijoiden oma yhteisö.
Saavatko muksut pelata koulussa välitunnilla, kysyttiin. Vastaus oli: Pitäisi saada. Pelaaminen voi usein olla kehittävämpää kuin välitunnilla ulkona vetelehtiminen.
Yksi esimerkki kännykän käytöstä kuultiin Singaporesta: Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmille lähtee välittömästi tekstiviesti, joka heidän pitää kuitata ja näin vahvistaa lapsen poissaolon syy.
Konferenssin muusta annista poimittua
Konferenssin avausesitysten aikana kuuluvuus oli luvattoman huono, varsinkin, kun salin takaseinä oli auki ja osa konferenssiväestä seisoi käytävällä rupattelemassa. Professori Tapio Variksen esityksestä sain poimituksi muutaman helmen:

  • Foneettisista merkeistä ja Japanin tavukirjoituksesta olemme siirtyneet html:ään ja javaan.
  • Nykyään sanotaan, ettei turvallisuutta takaa se, että on ”employed” vaan ”employable” ja vastuu työllistymisestä on ihmisellä itsellään – ja näin sanovilla on itsellään turvalliset virat.
  • Aiemmin ajalla ei ollut merkitystä. Vasta rautatiet pakottivat täsmällisyyteen. Taustalla näkyi kuvan Dalin valuvista kelloista ja Tapio Varis kysyi, mihin aika katoaa.
  • Medialukutaito on jatkumo ja siinä pitää olla tunteet mukana. Ihminen on yhteiskunnassa subjekti eikä objekti.
  • Tänä päivänä tarvitaan valmiudet oppimaan oppimiseen. Tilanne on erilainen kuin aikaisemmin.
  • Esityksensä lopuksi Tapio Varis siteerasi Aleksis Kiven Jukolan veljeksistä kohtaa, jossa veljekset seisovat Sonnimäen harjulla ja katsovat ”lukkarin tupaa, joka loistaa kuin liekehtivä perkeleen pesä.”

Opetusteknologiapalkinto
Opetusteknologiapalkinto jaettiin nyt viidennen kerran ja palkinnon saivat nyt ITK-konferenssin kantavat voimat Aarre Heino ja Jarmo Vitelli. Tulevaisuudessa ei enää jaeta opetusteknologiapalkintoja vaan palkitaan virtuaalihankkeita.
WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
Mika-Erik Walls-Carpelan kertoi Helsingin yliopiston WebCT-koulutuksesta, joka lähti liikkeelle 1.9.00. Hän valitteli Porthanian huonoja laitteita ja ajan löytämisen ongelmia sekä yhteistyön kankeutta. (”Joskus on helpompi tehdä yhteistyötä Atlannin yli kuin käytävän toisella puolella istuvan kollegan kanssa”, on kuulemma yliopiston rehtori Kari Raivio sanonut.)
Puolet WebCT-kursseista on ns. distribuutiokursseja, joissa materiaalia jaetaan verkon kautta. Pitäisi kuitenkin pohtia, onko verkko vain jakelukanava vai työskentely-ympäristö.
WebCT ei ole mikään täydellinen web design -työkalu. Yliopistossa on käytössä myös BSCW ja TopClass. Mika-Erik Walls-Carpelan luetteli WebCT:n ongelmina, että kuvien sijoitteluun ei voi vaikuttaa ja että videoleikkeet ovat hitaita. Hän löysi WebCT:stä myös hyviä puolia:

  • kaikki on yhdessä paketissa
  • opettajalla on oikeus ja mahdollisuus päivittää materiaalia ja seurata kursseja myös matkoilla
  • ei tarvita teknistä tukea.

Hän totesi kuitenkin, että ihmiset eivät kehtaa tunnustaa osaamattomuuttaan ja opiskelijat joutuvat jonottamaan koneille.
Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
Janne Sariola korosti opiskelun joustavuutta, jonka mobiliteetti mahdollistaa: joku liikkuu jonnekin laite mukaan ilman puihoja. Hän korosti puhuvansa opiskelusta – oppiminen on asia erikseen.
Mobiililaitteen avulla eri ympäristöt sulautuvat toisiinsa eikä ole enää merkitystä sillä, missäpäin itse sijaitsee. Voidaan tietysti kysyä, kuka haluaa tehdä töitä ratikassa.
Päätelaite on kehittynyt: pöytäkone -> raahattava -> kannettava -> mobiili.
Strategioista Janne Sariola mainitsi Helsingin yliopiston virtuaaliyliopistostrategian 2001 – 2003, jota on tehty viisi kuukautta sekä opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian 2000 – 2004.
Mobiililaitteiden avulla voidaan tuottaa omaa materiaalia aidoissa tilanteissa: voidaan tuottaa videoleikkeitä lammen rannalta ja siirtää ne kännykän avulla suoraan tietokantaan. Tämä on nopea tapa tuottaa uusinta tietoa eikä tekijänoikeuksista synny ongelmia. Känny tarjoaa myös nopean tavan viestiä, että opettaja on sairas tai jossain on loistava luennoija, jota kannattaa käydä kuuntelemassa. Kännyn avulla voidaan siirtää aitoja tilanteita oppilaitoksen sisälle: nykyinen opiskelu on liian paperivetoista.
Janne Sariolan kollega demosi osoitteesta http://ok.helsinki.fi löytyvää oppimisympäristöä. Hän hehkutti WebCT – WWW – WAP -käsitteiden muodostamaa pyhää kolminaisuutta. Jokaisella projektiryhmällä on näissä eri alustoissa omat ympäristönsä ja tiedot päivittyvät välittömästi WEBiin ja WAPiin kun ne syöttää omalla WAP-päätelaitteella. Oppijat toimivat itse sisällöntuottajina.
Janne Sariola korosti, että kyseessä on tulevaisuusprojekti. Hän ennusti, että kolmen vuoden kuluttua meillä on käytössämme kannettavat videot WAP-laitteissa, kun hinnat tippuvat Japanin malliin.
eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
Jyri Manninen ravisteli puheenvuorossaan eHypeä. Myytit ohjaavat tietoverkkojen opetuskäytön kehittämistä ja kokeilutoimintaa. Ne vaikuttavat opettajien ja oppijoiden orientaatioon. Esim. myytin mukaan virtuaalioppiminen on ajasta riippumatonta – ja niinpä siihen ei varata aikaa. Helsingin Sanomien artikkelin 27.5.00 mukaan voitaisiin kouluttaa kahden kerroksen väkeä: virtuaaliyliopisto olisi kansan opinahjo ja perinteinen oppilaitos vastaisi Platonin akatemiaa.
Jyri Manninen käytti e-etuliitettä ironisesti: ePelkona hän mainitsi, että oppimisen laatu heikkenee, oppija on verkossa yksin ja verkossa itseopiskellaan. eHaaveina hän mainitsi seuraavat:

  • mahdollistaa massakoulutuksen
  • halvempaa
  • perusopetus on helppo siirtää verkkoon
  • vapaus ajasta ja paikasta
  • opiskelu voidaan viedä työpaikalle.

Näiden haaveiden ja pelkojen taustalla on alkeellinen oppimiskäsitys:

  • tiedon saaminen = oppimista
  • opiskelu = kalvojen lukemista verkosta

Kyse on siis naiivista uskosta itseohjautuvuuteen ja teknologisesta determinismistä.
eMyyttien jälkeen Jyri Manninen siirtyi eTodellisuuteen ja luetteli joukon lähteitä, joiden joukossa oli lukuisia hänen omia kirjoituksiaan. Hän on itse käyttänyt Portacomia opetuksessa jo 1990-luvun alussa.
kOppimisen ja eOppimisen vertailusta (kOppiminen, kouluoppiminen, on Jyri Mannisen itse kehittämä käsite) Jyri Manninen totesi, että oppimisen laatua on vaikea vertailla, koska opettaja panostaa enemmän verkko-oppimiseen. Opetusprosessi verkossa on erilainen kuin kouluoppiminen: verkossa oppiminen perustuu viivästettyyn vuorovaikutukseen. Verkko-opetus voi kuitenkin olla vähintään yhtä laadukasta kuin perinteinen. Parhaimmillaan verkko on ryhmäytymisen areena ja yhteistyön kenttä. Ryhmäkommunikaation optimi tosin on noin 11 – 15 opiskelijaa.
Lopuksi Jyri Manninen romutti eHaaveet:

  • Verkko-opetus ei ole halvempaa kuin perinteinen.
  • Opiskelu vie aina aikaa ja vaatii paikan (aikaa ei löydy, ellei sitä ole kirjattu opinto-oppaaseen).
  • Oppiminen on aina hidasta ja vaikeaa.
  • Opiskelun vieminen työpaikalle ei ole helppoa: Moniko osallistuisi ITK-konferenssiin, jos se olisi verkossa? Koulutukseen liittyvät usein myös sosiaaliset kontaktit, käytäväkeskustelut, illanvietot jne., ehkä jopa palkintomatkan luonne.

Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
Leena Kuurre, Peppi Taalas ja Päivi Saarenkunnas kertoivat jaetusta asiantuntijuudesta, oppimisesta ryhmäprosessien seurauksena, yhteisön tavoitteen ja päämäärän muodostamisesta. Oppijoille annetaan aikaa miettiä. Prosessi on syklinen, ei lineaarinen. Kyseessä ei ole pikajuoksu opintoviikkojen perään vaan oman casen avaaminen. Reflektion sykliin kuuluu myös, että oppija lukee, mitä muut kirjoittavat hänen omasta casestaan. Vain murto-osa toiminnasta tapahtuu verkossa.
Helena Aarnio ja Jouni Enqvist kertoivat dialogimaisesti, että pullonkaulat löytyvät usein lähempää kuin kuvittelemmekaan. Kasvokkain-dialogissa ajatuksen kulku on olennaista vastakohtana valmiille ajatuksille, joita esitetään monologisessa keskustelussa.
Dialogin kriittisiä osataitoja ovat:

  • omien ajatusten ilmaisu: suora puhe
  • toisen ilmaisun täsmällinen vastaanotto
  • kohdentunut jatkaminen edellisestä puheenvuorosta
  • tiedusteleminen toiselta tai toisen puheesta on onnistuneen dialogin perusehto
  • dialogi EI perustu arvailuihin, etukäteisoletuksiin tai kuvitelmiin toisen ajatuksenkulusta ja toiminnasta
  • dialogi ei ole abstraktiosota osallistujien välillä vaan perustuu tarkempaan tietoon toisen ajatuksenkulusta

He kertoivat esimerkin dialogin vaikeudesta. Opettajille oli annettu seuraava tehtävä: Eläydy opettajan rooliin. Olet saanut oppijalta viestin, jossa hän valittaa tekniikan vaikeutta, kun ensimmäistä kertaa elämässään osallistuu keskusteluryhmään ja pojat ovat lähettäneet sinne jo vaikka kuinka paljon viestejä. Tehtävänäsi on laatia 5 – 8 kysymystä, joiden avulla eläydyt paremmin tämän oppijan maailmaan.
Vain 25 % lähetti kysymyksiä ja niistä vain kaksi oli avoimia eli niihin ei liittynyt oletusta toisen ajatusmaailmasta. Valtaosa lähetetyistä viesteistä oli suljettuja kysymyksiä, joissa siis oli joko toimintaohje tai tulkinta toisen ajatuksista. Myös emotionaalista tukea tuli paljon – vaikka sitä ei kysytty. Viestit siis sisälsivät omia ajatuksia ja kokemuksia ja tätä pitäisi varoa. Opettajalle on luonnollista antaa yleisia ohjeita, vaikka niitä ei pyydetä.
Suomessa yleinen keskustelutapa on hiljainen monologi. Tiedusteleminen dialogissa tekee ajatuksenvirran näkyväksi. Joku on todennut: ”Verkkovuorovaikutus on tutkijan illuusio”.
Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
Jukka Kasvi ja Erno Lehtinen kertoivat Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojektista, jonka budjetti oli 200 milj. mk. Projektin eräs tavoite oli, että jokaisella koululaisella olisi mahdollisuus saada sähköpostiosoite – kun koulu ja opettaja sen tarpeelliseksi katsovat. Helsingin alueelle on rakennettu 1 Gb runkoverkko, jossa oppilaitokset ovat kiinni 100 Mb nopeudella. Tämä Helsingin alueen tehokas kampusverkko palvelee paitsi opetustointa myös kirjastotointa ja terveydenhuoltoa. Viimeksi mainitussa tietoturva on erikseen hoidettu.
Mediakeskus 2001 sisältää palvelualueet opettajille ja kouluille, mm. tietoteknisen tuen ja digitaaliset materiaalit.
Projetissa siirrytään eteenpäin konstruktiivisesta liturgiasta ja tuodaan esiin kognitionaalisten ja motivationaalisten tekijöiden yhteys. Projekti on tuottanut yli 70 julkaisua. Intensiivihankkeet testaavat teoreettisia malleja ja kehittelevät niitä tietoverkkoympäristöissä. Nuoret tekevät innolla ja koulun ohjaus voi tuoda tähän ammatillisia piirteitä. Projektissa näkyy myös opettajien jaettu asiantuntemus ja verkostoituminen. Laitteiston ylläpito on selkeästi parantunut.
Teknologian käytön rajoitukset ovat kuitenkin olemassa:

  • Laitteita ei ole riittävästi opetusryhmien käytössä.
  • Pedagogisesti mielekkäitä ohjelmistoja ei juurikaan ole.

Mitä projektissa opittiin? Tekniikan lisääminen lisää käyttöä, käyttö osaamista. Pedagogisten innovaatioiden levittäminen on vaikeampaa kuin teknisten taitojen opettaminen. Voidaankin kysyä: onko käytettävissä oleva teknologia optimaalista koulukäyttöön? Entä millaisia strategioita tarvitaan tulevaisuudessa? Pitää muistaa, että riviopettaja ei voi sivutyönään toimia teknisenä ylläpitäjänä.
Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
Ilpo Probst kertoi verkon kaoottisuudesta kun loman jälkeen 1000 sähköpostia odottaa lukijaansa. Verkko on hektinen ympäristö, mutta jos ihminen opettelee hektistä levollisuutta, hän voi löytää turvallisuuden tunteen. Ihmisen pitäisi löytää herkkyys huomata kokonaisuuksia pirstaleisuuden sijaan. Onko ihminen verkossa ohentuva ja heikkenevä vai aktiivinen ja läsnäoleva? Yhteys toisiin ihmisiin voi olla:

  • reaktiivinen ja hetkellinen – jatkuva ja turvallinen
  • sisällöllisesti kaoottinen – jäsentyvä
  • kummasteleva ja hätkähdyttävä – intuitiivinen ja innovatiivinen
  • seuraileva ja tarkkaileva – läsnäoleva ja empaattinen
  • suorituksellinen – rohkean itseilmaisullinen
  • vuorovaikutukseen hukkuva – pohtiva ja syvällinen
  • päällekaatuva – priorisoitu ja tehokas

Lopuksi Ilpo Probst totesi: ”Menen verkkoon töihin, olen siellä eri puolilla Suomea olevien ihmisten kanssa.”
Lisää ajatuksia Ilpo Probstin esittämästä uudesta oppimistavasta löytyy osoitteesta http://www.iii.vu .
Tietie-yhteistyö – ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu
Itse kerroin lauantaina areenalla Tietie-yhteistyöstä, jonka kalvot löytyvät ainakin kotisivultani.
Tietie-yhteistyö alkoi Tietie-projektina vuonna 1995. Tavoitteena oli käyttää uusinta tieto- ja viestintätekniikkaa tietojenkäsittelyn opiskelussa sekä yhteistyöllä lisätä yksittäisen ammattikorkeakoulun voimavaroja. Mukana Tietie-projektissa oli viisi ammattikorkeakoulua, joista jokainen kehitti ja toteutti vähintään yhden opintojakson, johon projektissa mukana olevien ammattikorkeakoulujen opiskelijat saattoivat osallistua Internetin ja ISDN-pohjaisten videoneuvottelujen avulla omalta paikkakunnaltaan. Kehittäessään yhden opintojakson ammattikorkeakoulu sai siis tarjontaansa viisi uutta opintojaksoa.
Tietie-projekti päättyi joulukuussa 1998, mutta Tietie-yhteistyö jatkuu. Vuoden 2000 elokuussa yhteistyö laajeni niin, että nyt mukana on yksitoista ammattikorkeakoulua ja tietojenkäsittelyn koulutusohjelmien lisäksi myös liiketalouden koulutusohjelmia.
Viiden vuoden kokemukset verkko-opiskeluyhteistyöstä ovat myönteisiä ja suoritusmerkintöjä on kirjattu yli kahdeksansataa. Kyse ei siis ole pienimuotoisesta kokeilusta vaan toimivasta verkko-opiskelusta, josta opiskelijat ovat innostuneet. Kolmena ensimmäisenä vuonna kirjattiin vuosittain yli sata suoritusta, mutta verkko-opiskelun kysyntä kasvoi selvästi vuonna 1999 ja jatkaa kasvuaan edelleen.
Tietie-yhteistyössä ovat mukana seuraavat ammattikorkeakoulut:

  • Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu Helia
  • Hämeen ammattikorkeakoulu
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu
  • Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
  • Lahden ammattikorkeakoulu
  • Oulun seudun ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu
  • Turun ammattikorkeakoulu
  • Vaasan ammattikorkeakoulu

Tietie-yhteistyön verkkopalvelu löytyy osoitteesta http://www.helia.fi/tietie .