Osaava projektipäällikkö ulkoa

Projekti puree,
kaikilla kivaa, mutta
onnistummeko?

Projekti seinään.
Osaaja puikkoihin ja
kissat pöydälle.

Jyrki Kasvi Tiekestä ja Timo Saros Projektiyhdistyksestä avasivat Tieken Bisnestreffit Ostettua osaamista 22.8.2014, varhain Taiteiden yön jälkeisenä aamuna. Jatka lukemista “Osaava projektipäällikkö ulkoa”

Projektiammattilaiset hyvinä haltijoina

Hyvä haltija
projektiammatissa
onnistuu aina?

Raha ja laki –
onko hinta oikein?
Estää yllärit?

Tehdään yhdessä,
toteutetaan kaikki
hyvät visiot!

Tieken 99. bisnestreffien 14.3.2014 lupaava otsikko Hyvä haltija houkutteli taas Projektiyhdistyksen salin täyteen aamuvirkkuja projektiammattilaisia, somesukulaisia ja muita hyviä haltijoita.
Jatka lukemista “Projektiammattilaiset hyvinä haltijoina”

Peliopetusta Oulussa

Tietie pelittää,
Oulun tiimeissä syntyy
pelituotteita.

Pelialalta
töitä – tai perustetaan
kasvuyritys.

Monialainen
pelitiimi valmentaa
ketterään työhön.

Tietie-verkoston ja IT-kouluttajien peliopetuksen webinaarissa 5.11.2013 Jussi Autio Oulun seudun ammattikorkeakoulusta esitteli Oulu Game Labin peliopetusta.
Jatka lukemista “Peliopetusta Oulussa”

Projektit somessa

Projekti viestii,
kokonaisuus hahmottuu,
teemme yhdessä.

Projektityössä
yhdessätekeminen
motivoi tiimin.

Projektiyhdistyksen “Tykkäämistalous: projektipäällikön uusi roolimalli on entisaikojen kyläkauppias” –teematilaisuus keräsi yli 30 osallistujaa Eteläranta 10:n auditorioon 26.11.2012. Jatka lukemista “Projektit somessa”

Projektijohtaminen on tiedettä ja taidetta

Innovaatiot
tehokkuuden lähteinä,
ei työuupumus.

Projekti muuttaa
prosessin. Stressaantuuko
pieni ihminen?

Projektipäivät keräsi kahdeksansataa projektipäällikköä ja muuta projektiammattilaista Dipoliin 13. – 14.11.2012. Jatka lukemista “Projektijohtaminen on tiedettä ja taidetta”

Tarinassa on taikaa

Tarina kuvaa
muutosprojektin suunnan,
maalaa tavoitteen.

Tarina auttaa
ymmärtämään, muistamaan,
sitoutumaan.

Projektiyhdistyksen jäsentilaisuuden aihe, Tarinan taika, kiehtoi, joten 27.8.2012 suuntasin Eteläranta kympin auditorioon.

Avauspuheessaan PRY:n toiminnanjohtaja Jyry Louhisto perusteli teemaa informaatioyhteiskunnan ja muutosprojektien tarinoilla. Hän mainitsi Aaro Ollikaisen  uuden projektialasta kertovan romaanin “Avain – muutosprojektista menestys“, josta ahmin samana iltana kolmasosan Espan puiston penkillä.
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen pohdiskeli mediaa muutoksen keskellä. Sananvapaus on ongelma monissa maissa. Mediaa hallitseva hallitsee mieliä ja vapaa sana on elämä itse. Netti ja mobiili mullistavat mediaa yhtä rajusti kuin Gutenbergin  painokoneet aikoinaan. Vaihtoehtojen räjähdysmäinen kasvu on lisännyt kilpailua ja muuttanut perspektiivin lokaalista globaaliksi. Kaikki menee pilveen. Voimmeko vaikuttaa digitalisoitumisen aikatauluun?
Vastaukseksi median murrokseen Helsingin Sanomat tarjoaa laadukasta, merkityksellistä sisältö, jonka tavoittaa kaikilla päätelaitteilla, sekä jatkuvaa vuoropuhelua asiakkaan kanssa. Suuri lehtiuudistus muuttaa paperilehden tabloidiksi. Avoin maksumuuri sallii digilehden lukemisen sosiaalisessa mediassa, mutta paljo lukeminen maksaa. Kolmasosa Helsingin Sanomien tilaajista maksaakin jo digisisällöistä.
Onko huono johtaminen osasyynä, jos ihmiset nukkuvat huonosti työasioiden vuoksi? Hyvä johtaminen luo tarinalla kirkkaan tavoitteen vaikeinakin aikoina, sillan taantuman kuopan yli. Resurssit ovat kunnossa ja projektin johtaminen hallinnassa. Avoimuus ja uskallus, reiluus ja luottamus ovat menestystarinan elementtejä.
Esityksensä lopuksi Mikael Pentikäinen muistutti, että kansanvalta ei toimi ilman toimivaa tiedonvälitystä.
Pekka Mattila myhäili, että muutos on edelleen ajankohtainen, mutta emme osaa johtaa sitä. Hän näytti esimerkkejä yritysten tarinoista, joihin voi nojata myös ongelmatilanteissa. Proppin perintö palauttaa tarinat 31 perusfunktioon ja hahmot 8 perushahmoon. Kaikki tarinat rakentuvat olemassa oleville myyteille. Uusissa tarinoissa Shakespearen ja Antiikin tarinat  sijoittuvat vain uusiin yhteyksiin.
Organisaation perustarina kertoo, mistä tulemme ja miksi olemme. Johtajuustarina kertoo, mikä meitä ohjaa. Johtaja edustaa tietynlaista muutostarvetta: keskitytään ytimeen, jota laajennetaan. Edessä olevan muutostarina kertoo, mikä meitä haastaa. Jännitteinen uratarina kertoo, mitä olen saavuttanut ja mikä minua odottaa.
Miksi muutokset ja fuusiot ovat vaikeita? Usein viitataan erilaisiin organisaatiokulttuureihin. Yhteensopimattomat yritystarinat ovat vähintään yhtä haastavia. Virallisen ja epävirallisen organisaation tavat ja tarinat eroavat toisistaan. Uusi tulokas tutustuu vähitellen yrityksen verkostoon, mielipidevaikuttajiin, talon tapoihin ja hiljaiseen tietoon. Tarinoita ja kokemuksia lainataan menneestä nykyiseen ja tulevaan.
Monia ilmiöitä pyritään selittämään eri sukupolvilla. Suuret ikäluokat olivat kilpailun sukupolvi: joka paikkaan oli tunkua, mikä synnytti kyynisyyttä ja pragmatismia. Y- ja Z-sukupolvet ovat mahdollisuuksien sukupolvia, joita leimaa ihanteellisuus ja kriittisyys. Huijaaminen ei enää onnistu samoin kuin ennen, kun faktat voi tarkistaa netistä; kansalaiset haluvat tietää, missä tuotteet oikeasti on valmistettu.
Yksilöiden erot ovat aina peitonneet sukupolvien erot. Ihmisiä pitäisi kohdella yksilöinä, ei sukupolviensa edustajina. Nuoretkin haluavat sitoutua ja löytää merkityksiä.
Antropologit ymmärtävät merkityksiä ja ongelmia aiheuttavia tarinoita. Uskotaanko tarinaa? Uskooko kertoja siihen itse? Johtaminen on aina näyttelemistä, mutta onko rooli luonteva?
Mikä saa ihmisen toimimaan? Freudin mukaan seksuaalinen mielihyvä, Adlerin mukaan halu kokea paremmuutta, Frankin mukaan halu tehdä jotain merkityksellistä. “Joka puussa on metsän siemen, joka pisarassa meren juuri”, totesi Emerson.
Läytääkö ihminen oman merkityksensä organisaation visiosta? Johtamisessa on kyse myynnistä, yhteisen edun osoittamisesta. Toimintamalli, jossa keskeneräisistä asioista ei tiedoteta, on harhainen vaikka toimiikin joskus. Jatkuva tiedottaminen helposti hajottaa ja turruttaa, ellei kyse ole pienistä tarinoista, jotka liittyvät suurempaan. Jos missio ja visio lainataan kaikilta, se ei kerro mitään konkreettista.
Pekka Mattila totesi, ettei ostaisi ydinvoimalaa tarinankertojalta, ellei mukana olisi muutamaa hyvää insinööriä.
Aaro Ollikainen, AVAIN-romaanin kirjoittaja, totesi, että projektijohtajuus on osa huomisen johtajuutta. Kaikkea pitäisi lukea, mikä aiheuttaa huonon omatunnon. Yöpöydällä on pino tietokirjoja ja toinen romaaneja. Kumpaan tarttuu mieluumin?
Kuva projekteista on usein preussilais-insinöörivetoinen. Projektipäällikkyys on monelle asiantuntijalle ensimmäinen johtamiskokemus; kokemus siitä, että on vastuussa muiden töistä.
Asiantuntijoiden johtamiseen hän suositteli kolmen kohdan ohjelmaa:

  • Imartele häpeämättä.
  • Hanki projektille hyvä sponsori tai kummisetä.
  • Kerro uskottava tarina.

Projektit ovat ainutkertaisia, jokaisella on tilaus merkitykselliseen tarinaan, jota ihmiset työstään hakevat. Tarina muistetaan, se voi olla hissipuhe, siinä on teema, rakenne, kertoja ja aikaulottuvuus, se inspiroi, vetoaa tunteisiin ja yhdistää joukot tavoitteeseen. Viestintä tarinana on tehokasta.
Tarina voi rakentua ongelman ratkaisusta, se voi edetä yleisestä yksityiseen tai päinvastoin. Se voi kertoa, mitä uusi tietojärjestelmä merkitsee tietyissä rooleissa oleville ihmisille. Se voi edetä menneestä nykyiseen ja tulevaan tai tulevasta nykyisyyteen.
Tarina voi alkaa projektin käynnistyspalaverista, selkeästä tai epämääräisestä. Projektin sponsori voi olla kielteinen tai myönteinen hahmo.
Aaro Ollikainen toivoo, että projektitarinoita etsittäisiin muualtakin kuin sodista.
Lopuksi
Tarinat ovat aina kiehtoneet, mutta ymmärsin niiden yhteiskunnallisen voiman vuosituhannen alussa, jolloin Vesa-Matti Paananen visioi, että tarinankertojat johtavat tulevaisuuden mobiiliheimojen yhteiskuntaa. Esitys jäi lähtemättömästi mieleeni. Tarinoiden merkitystä painotettiin myös pari vuotta myöhemmin matkailualan seminaarissa.
Tarinoissa on taikaa.

IT kaipaa naisia

Uuden kulttuurin
arvoketju hymyilee
raidetytöille.

Naista kutsuvat
nosturIT ja verkkotaidot
IT-alalle.

ICT Ladies -verkosto  kokoontui Teknologiateollisuuden auditorioon Eteläranta kymppiin 20.3.2012 kuulemaan projekteista, joilla tyttöjä ja naisia pyritään innostamaan ICT-alalle.
Jukka Viitasaari, Tietotekniikka-toimialan johtaja, esitteli Teknologiateollisuuden toimintaa ja tutkimuksia eri teknologia-alojen yritysten liikevaihdosta, henkilöstöstä ja koulutuksesta. Suomalaiset yritykset työllistävät entistä enemmän ulkomailla. Maantieteestä riippuen Suomen osuus tuotosta vaihtelee 17 % – 77 %. Tietotekniikka-alalla Suomeen voisi kuitenkin jäädä lähes 100 % tuotosta, siksi kyseiseen alaan pitäisi panostaa.
Tietotekniikka-ala tarvitsee uusia liiketoimintamalleja, palvelukulttuuria, asiakkaan ja asiakkaan asiakkaan ymmärtämistä, asiakkaiden ottamista mukaan tuotekehitykseen. Sosiaaliset taidot nousevat ohi kapea-alaisen teknisen osaamisen. Jukka Viitasaari kertoi itsekin valmistuneensa valtiotieteellisestä tiedekunnasta, josta opiskelukaveri meni Nokialle kehittämään 1990-luvun edistyksellisiä käyttöliittymiä.
Kun väestö vanhenee ja työntekijöiden määrä vähenee, tarvitaan innovatiivisia työskentelytaitoja, prosessien muuttamista, joustavaa osa-aika- ja etätyötä. Tietotekniikka-ala on rakennemuutoksessa, kun työt teetetään Aasiassa, mutta tietotekniikkaa tarvitaan kuitenkin vientiteollisuudessa. Tästä voisi lukea vaikka raportista Kenelle arvoketju hymyilee?
Digitaalisuus luo arvoa, se vaikuttaa tuottavuuteen, palvelukokemukseen, innovointiin ja johtamiseen. Verkostojohtaminen on ansaittua johtajuutta ilman arvomerkkejä tai nimityksiä. Innovointi siirtyy verkoon; kun annat paljon, saat paljon.
Puhelimiin tuleva NFC  luo uusia palvelumahdollisuuksia ja synnyttää valtavasti uutta dataa. Olisiko Suomi palvelinkeskusten Sveitsi?
Tuota kysyttiin pari vuotta sitten Systeemityöyhdistys Sytyken laivaseminaarissa.
Piia Simpanen kertoi Naisia ICT-alalle -tutkimuksesta, uudesta tytöille ja naisille suunnatusta nelivuotisesta vetovoimaohjelmasta, e-Skills 2012 -viikosta,  josta löytyy tietoa myös Facebookista, NosturIT-festarista sekä kansainvälistä innostusta keränneestä Rails Girls  -koodaustyöpajasta naisille, jossa opitaan verkkosovellusten suunnittelun ja rakentamisen alkeita sekaryhmissä.
Tytöt osaavat käyttää älykännyjä ja verkostopalveluita, mutta eivät koe ICT-alaa houkuttelevana; se ei vaikuta luovalta tai ihmisläheiseltä. Silti alalla työskentelevät naiset viihtyvät työssään.
Keskustelussa todettiin, että opettajankoulutukseen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota, jotta opettajat jo alaluokilla altistaisivat lapset tietotekniikalle. Nyt monet opettajat sanovat, että ICT on vain nörttien hommaa.
Otammeko tuosta kopin IT-kouluttajien ensi viikon laivaseminaarissa Koulutus taskussa?
Tytöille pitäisi kertoa esimerkkejä, mitä IT-alalla oikeasti tehdään, että esimerkiksi projektipäällikön työ sisältää paljon viestintää ja markkinointia. Maailmassa koodia on kirjoitettu paljon ja sitä pitäisi hyödyntää, uudelleenkäyttää. Kun koodaus siirtyy Aasiaan, Suomeen jäävät ihmisläheiset osat IT-työstä.
Pitäisikö lyhenne “IT” tulkita uudestaan. Kyse ei enää olisikaan informaatioteknologiasta vaan ihmisteknologiasta, joka auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa, tai interaktioteknologiasta? Tämän ajatuksen esitti Ville Venäläinen IT-kouluttajien 10-vuotisseminaarissa viime marraskuussa.
Tietotekniikka-alalla työskentelevien koulutustausta on kirjava, nörttien sekaan mahtuu kauppa- ja valtiotieteilijöitä sekä humanisteja. Digi.fi-palveluun on kerätty mm. alalla työskentelevien haastatteluja.
Sini Kaukonen pohti, miksi naisia on niin vähän IT-johtajina. Vaikuttavatko siihen koulutusvalinnat, asenteet ja puuttuvat verkostot? Suomessa työtehtävät valitaan koulutusalan mukaan paljon useammin kuin muualla Euroopassa. Tarvittaisiin asennemuutosta, roolimalleja, joustavia ja selkeitä työjärjestelyjä. Rekrytoijat toteavat, että naisia pitää pyytää tehtäviin kun taas miehet hakeutuvat niihin. Auttaisivatko kiintiöt vai pahentaisivatko ne naisjohtajien tilannetta?

Ketterä monimutkaisuus

susi vai lammas
tylsyys vai yksinäisyys?
valitse siitä

unohda mallit
luokittelut, kuuntele
hiljaa kaaosta

Scandinavian Agile Conference 2012  keräsi naistenpäivästä huolimatta miesvoittoisen esiintyjäkaartin ja yleisön Helsingin Marina Congress Centeriin 8.3.2012. Pääsin mukaan TTL:n Systeemityöyhdistys Sytyken edustajana. Avaussanoissa todettiin, että IT-alalla työskentelijöistä vain 6-8 % on naisia, ja naisia kaivataan alalle lisää. Konferenssissa twiitattiin hashtagilla #scanagile.
Dave Snowden  ehdotti kielteisten määrittelyjen muuttamista myönteisiksi ja teorian vuorovaikutusta käytännön kanssa. Usein merkitykselliset asiat syntyvät sattumalta. Mukautumisen sijaa pitäisi etsiä poikkeuksia.
Järjestelmäkehityksessä ei voida olettaa, että asiakkaat aina tietäisivät, mitä haluavat. Heidät pitäisi johtaa tilanteisiin, joissa he oivaltavat tarpeensa. Tätä havainnollisti järjestystä kuvaava pieni pursi ja kaoottisesti vyöryvä valtameri. Järjestys asettaa rajoituksia ja liika kontrolli tuhlaa työpanosta. Satunnainen systeemi on kaoottinen; ei voida ennustaa, mitä tapahtuu, kun lähestyt toista – eikä tilannetta voida toistaa.
Hiljainen tieto on tärkeä voimavara organisaatiossa, mutta yleensä asiat alkavat tapahtua, kun ne tehdään näkyviksi.
Perinteisessä systeemiajattelussa kiinnitetään tavoitetila ja askeleet siihen, muu ympäristö jäädytetään eikä jätetä tilaa oppimiselle. Monimutkaisessa systeemissä taas tavoitetilaa ei voida tarkkaan määritellä. Inhimillistä toimintaa yritetään kuvata mallilla, jotta sitä voitaisiin kontrolloida, mutta monimutkaisuutta ei voi mallintaa. Tätä havainnollisti yksinkertaistettu malli monimutkaisesta liikenneympyrästä.
Ihminen käyttäytyy eri paikoissa ja eri tilanteissa eri tavoin; ihminen on kotonaan erilainen kuin työpaikallaan. Monimutkaisuus ei välttämättä ole hyvä, mutta se on osa elämää. Ihmisen pitäisi oppia kuuntelemaan omaa inhimillisyyttään.
Monissa organisaatioissa tietohallinnon toiminnot periytyvät 1980-luvulta. Tietohallinnon pitäisi olla taidetta, jolla nopeutetaan asiakkaan pääsyä tavoitteeseensa. Päivittäiset tarinat ja päiväkirjat avaavat todelliset tarpeet nopeammin kuin tarpeiden kyseleminen.
Suuressa organisaatiossa valtaosa ajasta kuluu säilyttämiseen ja vain pieni osa todelliseen työhön. Lampaan elämä voi olla tylsää kun taas susi voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Valitse siitä! Inhimillinen heikkous on parempi kuin robotin voima. Kulttuuri on kaikkein monimutkaisin. Eikä monimutkaisuus pääty milloinkaan.
Joseph Pelrine  aloitti esityksensä kysymällä, miksi ketteryys toimii tai toimiiko ketteryys. Aikoinaan Dracula hämmensi todellisuutta, kun oli totuttu siihen, että ihminen oli joko elävä tai kuollut eikä muita vaihtoehtoja ollut. Kun ihminen joutuu pois mukavuusalueeltaan, hän alkaa oppia – päästäkseen uudelleen mukavuusalueelleen.
Ihmiset eivät ole rationaalisesti ajattelevia muurahaisia, Bobeja, jotka voisi korvata toisillaan. Jokaisella ihmisellä on ainutlaatuinen historiansa, muisti, josta ammentaa; siksi yritykset ihmisen toiminnan luokittelemiseksi ja mallintamiseksi pitäisi hylätä.
Perinteisessä tietojärjestelmän kehittämisessä on kyse monimutkaisesta epäjärjestystilanteesta, jossa ennustaminen tulee mahdottomaksi. Jälkikäteen on toki helppo nähdä, paljonko aikaa eri vaiheisiin meni ja miksi. Mutta se ei helpota seuraavassa arviointitilanteessa, jossa on taas kysymys monimutkaisesta epäjärjestyksestä.
Joseph Pelrine esitteli Dave Snowdenin Cynefic-rakennetta. Ketterä järjestelmäkehitys sopii monimutkaisiin tilanteisiin. Kaikki menetelmät, myös vesiputousmalli, toimivat, kun niitä käytetään niihin sopivissa tilanteissa. Jos jokin voidaan tehdä yksinkertaisesti, niin miksi se pitäisi tehdä monimutkaisemmin? Vasara ja naula eivät kuitenkaan ole kaikissa tilanteissa oikeita työkaluja.
Kati Vilkki Nokia Siemens Networkilta keräsi salin täyteen yleisöä kuuntelemaan konkreettisia kokemuksia siitä, miten luodaan jatkuvasti kehittyvä kulttuuri.
Ihmisille pitää antaa aikaa oppia ja kehittää, jatkuva kehittyminenhän on ketteryyden ja leanin kulmakivi. Jos halutaan erilaisia tuloksia, niin jotain pitää tehdä eri tavalla; tarvitaan uudenlaista ajattelua ja vanhan poisoppimista.
Kati Vilkki kysyi, mitä arvelisimme tavalliselle ihmiselle ensimmäisenä tulevan mieleen, jos hänelle puhuu ohjelmistosta. Niinpä: ongelmat, esimerkiksi kun viime syksynä junalippuja ei voinut ostaa.
Jos yritys pyrkii minimoimaan kustannuksia, se ennen pitkää minimoi laatua. Tuottavuus ei ole sitä, että kustannukset painetaan alas; tuottavuus on sitä, että tuotos suhteessa kustannuksiin olisi mahdollisimman suuri.
Monissa organisaatioissa palautekierros on niin pitkä, että voi kestää vuosia ennen kuin yritysjohto saa palautteen.  Palautekierrosta voidaan lyhentää keräämällä jatkuvasti tietoa (data) ja tarinoita.
Oppiminen on arvo sinänsä; sitä ei saa sysätä hetkeen, jolloin sattuu olemaan aikaa. Oppimisen pitää olla turvallista; ihmisellä pitää olla mahdollisuus sanoa: “En tiedä.” Tiimillä pitää olla tunne vastuustaan ja vaikutusmahdollisuuksistaan, myös vakautta ja tietoa tilastaan. Johtamisen pitäisi perustua merkityksiin, ei numeroihin.
Oppiminen on vaikeaa. Hämmennys on terveellinen tila mielelle. Kokemuksesta oppiminen tarkoittaa tekemisen tuloksen reflektointia ja analysointia, uuden työskentelyteorian muodostamista ja uudenlaista tekemistä.
Mitä on viisaus? Sitä, ettei tee samaa virhettä kahteen kertaan; nimenomaan sitä, että oppii kokemuksestaan.
Scrumin retrospektioita pidetään tylsinä. Ensimmäisellä kerralla voidaan vielä olla innostuneita, mutta kun samaa listaa toistetaan kerrasta toiseen, innostus laantuu. Retrospektioista voisi tehdä retrospektioita; miten tylsän asian voisi tehdä toisin? Kuitenkin tarvitaan palautetta, muuten ei tiedetä, missä ollaan ja miten tilannetta parannetaan. Tarvitaan yhteisöllistä, systemaattista ongelmanratkaisua ja syvällistä suunnittelua: Mikä on ongelma? Miksi se on ongelma? Mitä siitä seuraa? Miten ongelma ratkaistaan?
Voimmeko vaikuttaa toisiimme? Ketään ei saa halukkaasti tekemään asioita, joista tämä ei pidä. Jokainen pitkään naimisissa ollut on huomannut sen – tai jokainen muistellessaan, miltä tuntui lapsena, kun äiti käski huonetta siivoamaan.
Vuorovaikutus on paras tapa vaikuttaa. Kun toinen pyytää apua, auttamisesta nauttii, esimerkiksi lastenvaunujen kanssa julkisissa liikennevälineissä. Miten vähän tätä käytetään organisaatioissa? Kun muutamme omaa käyttäytymistapaamme, toinen ei voi käyttäytyä vanhalla tavalla. Ihmiset kuuntelevat uskottavaa ja merkityksellistä puhetta, joka on heidän puolellaan.
Ajattele työuraasi: Milloin olit täynnä energiaa? Parin minuutin porinatuokio toi esiin tilanteita, joissa ihminen oli kokenut voivansa itse vaikuttaa tekemisiinsä.
Laura Snellman-Junna Reaktorilta kertoi empaattisuuden mekanismeista. Ihmiset unohtavat sanasi ja tekosi, mutta eivät sitä, millaisia tunteita olet heissä herättänyt. Omat lapset ovat opettaneet empaattisuutta enemmän kuin koulu tai työelämä.
Empaattisuus tuo informaatiota päätöksentekoon, tehostaa keskustelua ja on perusta kaikille inhimillisille suhteille. Miten tulkitsemme toisen tunteita? Ensin kuulemme sanat, tarkkailemme kehon kieltä ja lopuksi kuuntelemme omaa sydäntämme.
Ryhmäempatiaan kuuluu ryhmän kehittämät omat normit, joilla ryhmä pysyy koossa. Ne vaikuttavat ihmissuhteisiin, tekemiseen, luovuuteen ja tuloksiin. Ryhmäempatia helpottaa keskustelussa ja synnyttää luottamusta.
Kysy enemmän, oleta vähemmän! Havainnoi, ole avoin! Meditoi; se kasvattaa empaattisuutta, emotionaalista itseohjautuvuutta ja itsetietoisuutta.
Empaattisuuteen liittyviä mekanismeja havainnollistettiin kuvilla ja värillisillä liimalapuilla, kynällä suussa ja muutamalla videolla. Videoiden äänentoisto vaati luovuutta: kokousmikrofonia pidettiin Macin kaiuttimen luona.
Marko Taipale Huitaleelta näytti sellaista, jota ei voi nähdä (showing unseen), tapauskertomuksia erilaisista ketteristä ohjelmistokehityksistä. Piirros ja tarina auttaa yleensä asian ymmärtämistä.
Miksi projekti ei etene? Kun projektihuoneessa on fäppejä liimalappuineen, mutta ei projektitiimiä. Työn eri vaiheiden kesto olisi yhteensä ollut kolme kuukautta, mutta  odotteluun vaiheiden välissä kului puolitoista vuotta. Mitä opittiin? Koko arvovirta (value stream) pitäisi optimoida.
Toisessa tapauskertomuksessa ohjelmistokehityksen dokumentit eivät täsmänneet. Vähitellen selvisi, ettei kellään ollut kokonaisvastuuta vaan jokainen vastasi vain tietyistä yksityiskohdista. Kun tästä otettiin oppia seuraavassa projektissa, säästettiin miljoonia euroja vuodessa. Mitä opittiin? Näyttäminen ei vielä ole kuntoon saattamista. Haluatko oikeutta vai olla avulias? Unohda dogmit, kuuntele ja näe tarpeet!
Kolmannessa tapauskertomuksessa tiimi kehitti samaa osaa ohjelmistosta, jota jo edellisenä vuonna oli kehitetty. Asiakas hermostui, kun toimittajan edustajat kyselivät samoja asioita uudestaan. Tilanne selittyi sillä, että tiimin kaikki jäsenet olivat välillä vaihtuneet eikä edellisen kehityksen tuloksia ollut otettu käyttöön, kun ne olisivat vaikuttaneet moneen muuhun tietojärjestelmään.
Visualisointi on hyvä keino, mutta se ei ratkaise kaikkea. Kuvatuissa tapauskertomuksissa ongelmat olivat johtamisessa. Konsultti voi näyttää totuuden, mutta hänen ei kannata leikkiä muulia vaan hakea tukea.
Lopuksi Reidar Wasenius  tutustutti meidät Aivobiciin, jota voi harrastaa mm. vasta avatussa Aivokuntokeskuksessa. Monen asian tekeminen samanaikaisesti, multitasking, on tärkeää, mutta siinä on jo menty liian pitkälle. Ihmiset ovat hajamielisiä eivätkä osaa keskittyä. Niinpä konferenssipäivän päätteeksi istuimme silmät kiinni ja musiikin rytmissä luettelimme Reidar Waseniuksen johdolla mielessämme helpohkoja numerosarjoja – keskityimme hetkeen, jossa olimme!

Kohtuullinen muutos

muutos: kauniita
tasankoja, aikaa ja
epävarmuutta

oman sydämen
ääni hypähtää, johtaa
tienhaarassa

Downshifting, elämän kohtuullistaminen, oli aiheena ICT Ladies -verkoston jäsenillassa Talentum Median tiloissa 27.10.2011.
Antti Oksanen toivotti meidät tervetulleiksi Talentumin tiloihin ja kertoi Tietoviikosta, joka kohta täyttää 35 vuotta. Lehti ilmestyy edelleen paperimuodossa, mutta verkkolehti laajenee jatkuvasti.
Muistin: Tietoviikko oli syy liittyä Hetkyyn vuonna 1984. Lehti kiersi silloisella työpaikallani Helsingin yliopiston laskentakeskuksessa, mutta oli kohtalaisen vanha ehtiessään pöydälleni. Hetkyn jäsenenä sain lukea lehden tuoreena.
Leena Kojonen kertoi elämänmuutoksestaan käyntikortti muistilappuna. Kauppatieteen maisterin gradu käsitteli tietokoneavusteista kieltenopetusta, ura kiiti Kasanen Koulutusyhtiöistä muutoshallinnan konsultiksi Accentureen. Sapattivuonna 2000-luvun alussa hän kierteli maailmaa, tapasi ihmisiä, joilla oli enemmän aikaa ja vähemmän rahaa kuin hänelle itselllään. Hän pysähtyi miettimään: Mitä vielä tekisi urallaan, elämällään? Voisiko keventää? Olisiko muutos mahdollista?
Hän opiskeli lisää, sielunhoitoa, psykologiaa, työnohjausta ja musiikkiterapiaa, hyppäsi kuiluun, jossa oli kauniita tasankoja ja ihmisiä, joiden kanssa oli kiva elää epävarmuudessa. Viulunsoitto ja kuorolaulu jatkuivat ja Valmennustalo Viritys syntyi. Yrittämisen taloudellinen epävarmuus toi rinnalle puolipäiväisen it-konsultoinnin.
Mikä muuttui? Taloudellinen turvallisuus heikkeni, mutta vapausasteet lisääntyivät, työpäivät ovat tiiviit, eivät veny iltaan eivätkä viikonloppuun, lomaa on paljon. Muutoksen jälkeen kaipaa eniten työyhteisöä ja tarpeellisuuden tunnetta.
Marjaana Will-Vidlund hehkutti ikuista oppimista ja kielitaitoa, erityisesti ranskan kieltä, jota jatkuvasti haluaisi oppia lisää. Yrityksen nimi Casa d’Angelique tulee ranskan opettajan Marjaanalle antamasta nimestä.
Intuitio ja henkisyys, oman sydämen ääni, ovat johtaneet Marjaana Will-Vidlundia elämän risteyskohdissa useaan kertaan hyppäämään tyhjän päälle uusiin mahdollisuuksiin. Myyntipäällikkönä ja konsultointiprojektien vetäjänä monia yrityksiä ostaneessa Tiedossa hän oli mukana integroinneissa ja analysoinneissa.
Uran noustessa sisäinen tyhjyys kasvoi; koko ajan tuntui, että oli tekemässä vääriä asioita. Toiminnan virtaviivaistaminen ja tehostaminen toi esiin raadollisia asioita, jotka eivät enää olleet oman arvomaailman mukaisia. Yrityskaupat 2000-luvun puolivälissä muuttivat ilmapiiriä ja kypsyttivät uuteen hyppyyn, joka käynnistyi vuorotteluvapaalla vuonna 2008.
Oma yritys Casa d’Angelique Porvoossa valmentaa yksittäisiä ihmisiä ja ryhmiä ja järjestää tähän liittyviä matkoja Ranskaan ja Brasiliaan. Kirjassa Kauneuden Tie, Matka näkymättömään maailmaan on kuvia näiltä matkoilta. Osaamista ei tarvitse markkinoida, verkostot ja viidakkorumpu toimivat.
Marjaana Will-Vidlund on hidastanut vauhtia, tekee työtä vain itselleen ja pitää vapaapäiviä keskellä viikkoa. Hän kokee, että luovuus on astunut uudella tavalla hänen elämäänsä.
Jokainen voisi laatia itselleen projektisuunnitelman. Mitä haluaa elämältä? Mistä nauttii? Mikä tuo iloa? Tavoitteeseen voi edetä pienin askelin. Muutoksenhallintaan on hyvä panostaa: ympäristö, kaverit ja sukulaiset saattavat vastustaa muutosta. Kun itse tietää tavoitteensa ja suunnan, ei tarvitse selitellä niitä muille. Muutokseen tarvitaan rohkeutta, meillä itsellämme on kaikki avaimet käsissämme.
Keskustelussa pohdittiin, onko naisten downshiftaaminen korvapuusti tasa-arvolle. Muistan 1960-70-luvun taitteesta, jolloin tasa-arvokeskustelu lainehti kuumana, tarinan naisesta, jonka osaamiseen hänen esimiehensä uskoi. Naiseen panostettiin, häntä koulutettiin ja hän sai yhä vaativampia tehtäviä. Eräänä päivänä hän ilmoitti odottavansa lasta ja jäävänsä kotiäidiksi.
Jyrki Kirjalainen lähti koodaus- ja testaushommista tekemään taidetta, kiertämään sissimeiningillä esittelemässä taidettaan kaikkialla, minne autolla pääsi. Hän päätti keskittää energiansa siihen, mitä halusi tehdä, missä oli hyvä jo lapsena.
Taidekaupat eivät kuitenkaan kannattaneet, joten hän perusti osa-aikaisen service deskin, jossa kokee voivansa auttaa ihmisiä. Entisessä työpaikassa hän ei nähnyt, kuka hyötyi hänen tekemisistään. Hänet kuitenkin kutsuttiin takaisin, ensin kerran, sitten uudestaan. Hän palasi, mutta saneli itse ehtonsa. Nyt hän tekee kolmesta neljään päivää töitä kahdessa työpaikassa ja jättää aikaa taiteelleen.
Taiteen tekeminen on yksinäistä, sen myötä oppi arvostamaan työyhteisöä. Työpaikka ja säännöllisyys on hyvä juttu. Enää urakehitys ei ole kiinnostava vaan se, että on töissä, saa käyttää osaamistaan ja työyhteisössä on rento tunnelma.
Henkisen kodin, oman itsen löytämiseksi voi joutua matkustamaan paljon -huomatakseen, että koti on lähellä, ehkä ihmisen sisällä. Ajatukset pitäisi suunnata myönteiseen, ei kielteiseen.

Ajankohtaista tietohallintoa

johto ymmärtää
näytöt ja eurot, kuka
näyttää taustat

tietohallinnon
termit tökkivät, pilvi
kaatuu klusteriin

Porterin voimat
tietohallintolaki –
katso, ihminen

Tietohallinnon ajankohtaisseminaari CIO & Management Today keräsi auditoriollisen yrityselämän edustajia, tietotekniikan ammattilaisia ja korkeakouluopiskelijoita Haaga-Heliaan 29.8.2011 kuulemaan, millaista tietohallinnon johtaminen on tänään. Anne-Maritta Talaslahti avasi ja juonsi tilaisuuden asiantuntevasti ja rauhallisesti kertoen tietohallintojohtamisen tutkimuksista, joita Haaga-Helian aikuisopiskelijat viime kesänä tekivät yrityselämän kanssa.
Heikki Saarinen kertoi kesän tutkimusta edeltävästä globaalista tutkimuksesta tammikuussa 2010 ja vertaili tutkimustuloksia keskenään.
Globaalin tutkimuksen mukaan tietohallintojohtajalle penninvenytystä tärkeämpää on arvo, joka syntyy tietohallinnon työntekijöiden organisaatio-osaamisesta, siitä, että he pystyvät yhä paremmin tukemaan liiketoimintaa. Kustannuksia voidaan optimoida tehostamalla prosesseja. Ulkoistettujen palvelujen ohjaus on entistä tärkeämpää. Tietohallintojohtajan toimintaan saattaa vaikuttaa, raportoiko hän talousjohtajalle vai suoraan toimitusjohtajalle. Tulevaisuuden näkymät ovat näiden kahden tutkimuksen välillä muuttuneet synkemmiksi, mikä osaltaan vaikuttaa tutkimustuloksiin.
Aikuisopiskelijat Tom Granroth ja Minna Harjuniemi kertoivat kesän 2011 tutkimuksen tuloksista. Suomalaiselle tietohallintojohtajalle kustannusten optimointi on tärkeämpää kuin tietotekniikan lisäarvon tuottaminen. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan investointien takaisinmaksuaika lyhenee jatkuvasti, mutta suomalaisen tutkimuksen mukaan pysyy ennallaan. Miksi?
Suomessa kustannuksia optimoidaan jatkuvissa toiminnoissa. Vihreästä tietohallinnosta ei Suomessa puhuta – mikä saattaa johtaa ristiriitaan organisaation ja sen tietohallinto-osaston arvojen välillä.
Suomalaisessa tutkimuksessa tietohallintojohtaja piti kustannusten vähentämistä tärkeimpänä, kun taas kansainvälisessä tutkimuksessa sen edelle nousivat liiketoimintainnovaatiot.
Mittaamisessa on olennaista, mihin mitattavia asioita verrataan. Mitattavat asiat nousevat tärkeiksi: sitä saadaan, mitä mitataan.
Heikki Saarinen esitteli myös toisen kesän opiskelijaprojekteista, joka koski valtion IT-johtamisen konsernimallin ja tietohallintolain toteutumisen vaikutusten arviointia. Tietohallintolaki astuu voimaan 1.9.2011. Sen mukaan toimijoiden pitää kuvata kokonaisarkkitehtuuri ja yhteentoimivuudet sekä ylläpitää hankesalkkua.
Aikuisopiskelija Jari Nirvinen pohdiskeli, että kun nyt konsolidoidaan, niin hajautetaanko kohta taas. Mielenkiintoista on, että tietohallintolaki ei koske Kelaa eikä eläkesektoria. Lain vaikutusten arviointi saa toimittajan hykertelemään, mutta ei välttämättä veronmaksajaa.
Jussi Suomi Business Technology Finlandista kertoi Haaga-Helian liiketalouden koulutusohjelman opinnäytetyöstään, josta innostui niin paljon, että suuntaa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon.
Päätöksentekijä ymmärää yleensä sen, mitä näkee näytöllä, mutta ei välttämättä näkemänsä taustoja. Johto ymmärtää, kun puhutaan euroista. Tietohallinnon päätöksentekomatriisissa kuvataan, mitkä roolit osallistuvat mihin tehtäviin. Yksinkertaisella tietohallintoympäristöllä tarkoitetaan mietittyä kokonaisuutta, joka on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi.
Opinnäytetyön kehityshankkeessa käytetään Porterin viiden markkinavoiman mallia. Jokaiselle markkinavoimalle löytyy tietohallintoon liittyvä kysymys. Nelikentässä kuvataan järjestelmän käytettävyys ja uuden teknologian tarve. Liiketoiminnan testaamisessa otetaan huomioon kehityshankekustannukset, joiden pitäisi maksaa itsensä takaisin. Siksi kehityshankkeiden osuus tietohallintokustannuksista on kiinnostava.
Reino Myllymäki CxO Mentor Oy:stä puhui liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteenlinjaamisen ansasta ja sen välttämisestä. Yhteislinjaamisen ansalla tarkoitetaan sitä, että kustannukset nousevat, mutta tulos ei. Turvallisempaa olisi tehostaa tietohallintoa ja sitten ponnistaa ylös: kasvaa tietohallinnolla. Tehokas tietohallinto on liiketoiminnalle mieluinen kumppani. Suurimmat yhteistoiminnan esteet ovat puutteet johtamis- ja projektikulttuurissa, prosessien ja tietojen omistajuudessa sekä tietohallinnon terminologiassa. Myös tietohallinnon edustajat myöntävät, että heidän terminologiansa vaikeuttaa yhteistyötä liiketoiminnan edustajien kanssa.
Aikuisopiskelija Sari Kanto kertoi, että johtamiskulttuuriin kuuluvat mm. delegointi, rekrytointi sekä tietohallinnon ja liiketoiminnan suhteet. Osaoptimointi saattaa toteutua niin, että koulutuksesta tingitään. Roolit pitäisi määritellä ja noudattaa kurinalaisuutta tietyissä asioissa. Viestintä edellyttää sosiaalisuutta ja kulttuurin tuntemusta. Viesti ei mene perille, jos termejä ei ymmärretä. Klusterointi saattaa naispuoliselle keskustelukumppanille tuoda mieleen varasukkahousut käsilaukussa, niin, ja jokainenhan tietää, että pilvessä ei töissä olla.
Reino Myllymäki korosti, että ongelmat ovat aika pitkälti samoja kuin 1960-luvulla. Kaikki on kiinni ihmisistä, sopivien ihmisten löytämisestä. Liiketoiminnan edustajille on helpompi opettaa tietohallintoa kuin päinvastoin. Lopuksi hän totesi: “Strategisia virheitä ei korjata operatiivisilla tempuilla.”
Seminaari muistutti mieleeni neuvot, joita sain etsiessäni opintojeni suuntaa 1970-luvun alussa. “Älä hullu opiskele tietojenkäsittelyä, se on sama kuin opiskelisit konekirjoitusta. Opiskele sisältöaineita. Kun hallitset ne, niin opit kyllä nopeasti niiden käsittelyssä tarvittavan tietojenkäsittelyn.” Tuon neuvon sain parin pysäkkivälin raitiovaunumatkalla Kolmen sepän patsaalta Porthaniaan, mutta se jäi lähtemättömästi mieleeni.
Kymmenen vuoden aikana vakuutusyhtiöissä järjestelmäsuunnittelijan tehtävissä huomasin, kuinka paljon vaativampaa on ymmärtää käyttäjien ja asiakkaiden tarpeita kuin kulloisessakin organisaatiossa käytettävää tietotekniikkaa – vaikka jälkimmäinen onkin muuttunut kiivaassa tahdissa.