Lapset, animaatiot ja MOOCit

Animaatio
herättää pahvihahmot
sirkustemppuihin.

Lapsella känny
kädessä koulussa ja
vapaa-aikana.

MOOC-verkkokurssi,
massojen opinahjo,
hakee muotoaan.

ITK-konferenssin “Tulevaisuus pelissä” 10. – 12.4.2013 avajaisissa Digiveikkojen laulun “Kotini on www” jälkeen Aulis Pitkälä pohti tieto- ja viestitäntekniikan käyttöä kouluissa. EU-komission esityksen mukaan tieto- ja viestintätekniikan osaaminen on kaikkien oikeus ja kaikkien opettajien pitäisi käyttää sitä. Tutkimuksen mukaan Euroopan muihin maihin verrattuna Suomen kouluissa on keskimääräistä parempi tieto- ja viestintätekniikan varustetaso, mutta sen opetuskäyttö meillä on keskimääräistä heikompaa. Eivätkö opettajat luota omaan osaamiseensa? Eivätkö he ymmärrä, mitä hyötyä tieto- ja viestintätekniikasta olisi opetuksessa? Jatka lukemista “Lapset, animaatiot ja MOOCit”

Kalamalja ja muuttuva koulu

Ihmisellisen
maailman tarjoamme
kohtaamisessa.

Kulttuuri muuttuu:
teemme yhdessä, jaamme,
autamme toista.

SomeTime2012 houkutteli eri puolilta Suomea sata some-aktiivia Helsingin ydinkeskustaan Briim Centeriin lauantaina 12.5.2012. Teemana oli KISS, Kivaa Ilman Suurta Säätöä. Twitter-hashtagien kanssa oli ongelmia, kun aamupäivällä #SomeTime2012 keräsi maailmalta monenlaisia viestejä. Iltapäivällä tilanne rauhoittui, ja palasimme #SomeBriim-hastagista takaisin alkuperäiseen.
Kalamalja
Alun kohtaamisten ja halailujen jälkeen istuimme kalamaljaan yhdessä ideoimaan päivän tapahtumia. Monissa puheenvuoroissa mainittiin yhteisöllisyys, kulttuurin muutos, taitojen opettelu ja tilaisuuden lämmin tunnelma. Iltapäivän teemoiksi nousivat mm. näkymätön oppiminen, uusi Euroopan unioni, yhteisömanagerointi, markkinointi, johtaminen ja somen mittarit yritysnäkökulmasta.
Irmeli Aro puhui ihmisellisen maailman tarjoamisesta ja Johanna Janhonen nettikätilöinnistä, yhteisön palvelemisesta. Juha Krapinoja, Yammerkätilö, puhui tietämyksen hallinnasta niin, että keskiössä ovat ihmiset eikä teknologia. Rakkaus ja tieto lisääntyvät jaettaessa, synnyttävät uutta. Ilkka Pirttimaa muistutti, että monen käyttäjän palveluita on ollut olemassa jo ennen somea. Ville-Matti Hakanpää kertoi jo 1990-luvulla pelanneensa purkissa niin, ettei nähnyt pelikavereitaan eikä välttämättä tiennyt heidän oikeita nimiään. Jari Jaanto kertoi IRC-galleriasta, joka viime vuonna ostettiin takaisin Sulakelta. Vaikka teinit ovat Facebookissa, he ovat myös IRC-galleriassa.
Harri Hannelin kertoi valaistuneensa somesta tänä keväänä tulevaisuuden tutkimuksen myötä. Alkuun taito puuttui, ei osannut tehdä netissä paljon, mutta totesi, että hukkuu, jos ei räpistele. Opin vielä tämänkin! Terve epäily ja kylmä harkinta auttavat suodattamaan, mitä taitoja tarvitaan. Joanna Ovaska  puolestaan hehkutti ilmiöpohjaista oppimista ja koulua kaikkialla.
Katri Luukka kertoi, miten lasten muutto maailmalle houkutteli hänet someen, ensin seuraamaan tyttären blogia, sitten Facebookiin. MBA-opintojen päättötyöhön somesta sai somelaisilta tukea. Kasvokkaista työskentelyä arvostetaan enemmän kuin online-työskentelyä, mutta jälkimmäistäkin pitää johtaa, esimerkiksi kannustaa korjaamaan, jos havaitsee organisaation wikissä virheitä. Jukka Tamminen, pitkän linjan it-ammattilainen ja oliomallinnuksen asiantuntija, suhtautuu someen kriittisesti. IT-dinosaurus-blogi kerää lukijoita maailmalta, mutta aktiivisuus LinkedIn-kontakteissa ja -keskusteluryhmissä on vähäistä.
Tero Toivanen totesi, että elinikäinen oppiminen on jo somessa, some leviää, vaikka emme tekisi mitään. Pysymmekö kehityksen kärjessä vai tipummeko? Jesse Soininen muistutti some-valaistuneita epäilijöistä, jotka pitäisi ottaa mukaan keskusteluihin. Aikoinaan monet suhtautuivat epäluuloisesti tekstiviesteihin: miksi näpytellä hankalasti, kun voi soittaa? Toisaalta aiemmin saatettiin ihmetellä, miksi soittaa, kun voi hevosella käydä naapurissa toimittamassa asiansa. Nettikätilöinti ei ole vain välineitä ja sovelluksia vaan käyttökulttuurin muutosta.
Janne Ruohisto korosti myös, että kyse on kulttuurin muutoksesta, ei tekniikasta. Some-suvussa on jakamisen ja auttamisen ilmapiiri. Hän oli ollut kouluttamassa pankinjohtajia ja kysynyt heiltä somen esteitä. Kun asioita on sata vuotta tehty yhdellä tavalla, niin muutos on hidas. Olennaista olisi tilan antaminen ja myönteisyys.
Hannele Kalske oli Otavan Opiston koulutuksessa innostunut somesta, jonka avulla jazzkonsertteja voisi kuunnella ilman suurta hiilijalanjälkeä. Oskari Uotinen totesi, että somea opetellaan tarpeeseen. Maria Laitinen, joka tänä vuonna oli aktiivisesti mukana organisoimassa SomeTime-tilaisuutta, kysyi, miksi olemme täällä. Miksi tulemme tänne? Voisiko tätä siirtää työelämään? Mikä asia työelämässä tarvitsee organisointia? Mihin ihmisten aika menee?
Maija Haavisto kertoi, että Twitter luontuu hollantilaiseen kulttuuriin, jossa mielipiteet ovat tärkeitä. Ihmiset eivät twiittaa siitä, mitä tekevät vaan siitä, mitä ajattelevat. Hashtagilla “uskalla kysyä” voi kysyä mitä vain, hyviä ravintoloita tai teknisiä neuvoja, ja saa myös vastauksen. Oskari Niitamo nosti esiin tekijänoikeudet. Voiko tietoa omistaa? Uskallanko kysyä? Kelpaavatko minun ajatukseni? Kysymysten esittäjä tuo ihmetyksensä yhteiseen kekoon, äänissämme kaikuvat tuhansien muiden äänet.
Iltapäivä
Hajaannuimme lounaalle lähiravintoloihin, joihin Susanna Heikkinen oli välittänyt tilauksemme ja varannut pöydät.  Iltapäivällä saimme valita kalamaljassa esiin nostetuista teemoista ja tutustua isäntämme Reidar Waseniuksen  aivobiciin.
Näkymätön oppiminen
Tero Toivanen johdatti meidät näkymättömään oppimiseen, johon liittyvät humanistiset taidot ja hiljainen tieto. Millainen on tulevaisuuden koulu? Muuttuuko luomiskyky? Entä aikakäsitys? Ottavatko oppijat enemmän vastuuta oppimisestaan? Voisiko jokainen edetä omassa tahdissaan? Miten tärkeiksi nousevat tiedonhaku, tiedonrakentaminen ja itseilmaisu? Kasvaako taideaineiden merkitys? Nivoutuvatko ne saumattomasti muuhun opetukseen? Eikö enää tarvitse pelätä virheitä?
Iätön Knowmad on luova ja motivoitunut, kykenee yhteistyöhön ja käyttämään tietoa, jota on loputtomasti. Ymmärrys rakentuu sosiaalisesti, suljettu tieto avautuu, ongelmanratkaisutaito nousee olennaiseksi. Opettajankin pitää olla valmis oppimaan uutta, poisoppimaan vanhaa.
Ryhmässä keskustelimme muuttuvasta koulusta. Pois bulimiaopetuksesta taitojen oppimiseen, ymmärrykseen opitun hyödyntämisestä. Vastustavatko oppilaat yhteisöllistä opiskelua? Kaipaavatko he perinteisiä luentoja? Laskevatko he monimuotokurssilla opiskeluajaksi pelkät lähitapaamiset?
Oppilaiden kanssa pitäisi keskustella, toisaalta perustella, toisaalta kysyä heidän ajatuksiaan. Oppilaille voisi antaa mahdollisuuden vaikuttaa itse oppimistilanteeseensa. Oppiminen edellyttää motivaatiota ja henkistä avoimuutta. Opettajia pitäisi tukea murrosvaiheessa: jos kehittämiseen menee aiempaa enemmän aikaa, niin jostakin muusta aikaa pitäisi vähentää.
Kymmenen vuotta sitten Virtuaaliammattikorkeakoulussa tuotettiin oppimisaihioita. Sisällöntuotantorenkaamme visioi, että oppija voisi vapaasti valita oppimisaihioista ne, jotka tukisivat hänen oppimistarvettaan, ja valitusta kokonaisuudesta voisi saada suoritusmerkinnän. Pieni koululainen voisi asettaa itselleen tavoitteen: “Haluan pormestariksi.” Tavoitteen valossa hän huomaisi tarvitsevansa esimerkiksi matematiikkaa ja kieliä – ja motivoituisi opiskelemaan niitä. Polku tavoitteeseen saisi koostua pienistä askelmista, joilla onnistuminen kannustaisi eteenpäin.
Yhteisömanagerit
Pistäydyin Johanna Janhosen vetämässä yhteisömanagerien ryhmässä, jossa suunniteltiin ensi tammikuun CMAD-konferenssia. Ideoinnista nousivat menetelmät, prosessit, uudet ideat, osallistaminen sekä verkostojen menestystarinat.
Antaessaan saa
Päivän aikana toistettiin Heikki Hallantien pari vuotta sitten Sometime2010:ssä esittämää ajatusta: “Anna enemmän kuin otat, niin saat enemmän kuin annat!” Siihen kiteytyy SomeTimen henki. Briim Centerin seinälle täydentyivät SomeTime2012:n avainsanat: tunne, tahto, toiminta, tieto, taito, tavoite.

Twitteriä vuosi, Facebookia kolme ja puoli

tuore viserrys
tieto ajan hermolla
kiitää sukkelaan

naamakirjassa
keskustelu rönsyilee
sisäpiirissä

AVO-hankkeen Someoppi-koulutuksen innostamana pohdin Twitter- ja Facebook-historiaani.
Liityin Twitteriin SomeTime2010-tapahtuman jälkeen. Ensimmäiset twiittini lensivät maailmalle 26.5.2010 :

  • “Valmistelin huomiseksi esitystä somesta. Muhi yön ja imee sisäänsä ajatuksia #sometime2010 :sta ja Tekesin some-bisnes-seminaarista.”
  • “Kirjauduin vihdoin Twitteriinkin, tuoreet tunnelmat. #sometime2010 :ssa tuntui, että nykyisin kaikki tieto kulkee Twitterissä.”

Sain välittömästi monta tervetulotoivotusta ja seuraajaa: Anne Rongas, Tarmo Toikkanen, Pauliina Mäkelä, Katja Presnal ja Jokikunnan koulu. Nyt viserryksilläni on jo toistasataa seuraajaa.
Opas Twitteriin kirjoittamisesta avasi minulle twiittien omituiset lyhenteet ja erikoismerkit, tavan kirjoittaa 140 merkkiä kiinnostavasti ja informatiivisesti.
Seuraan valitsemieni twiittaajan viserrysvirtaa joskus päivittäin, joskus harvemmin. Koulutus- ja verkko-opetustilaisuuksiin uusimmat tiedot löydän parhaiten Twitteristä, esim. ITK-konferenssin etusivulla pyörii konferenssin jatkuvasti päivittyvä twiittivirta.
Kati ja Outi kertovat blogeissaan, miten etsivät Twitteristä kiinnostavaa tietoa valitsemillaan hakusanoilla. Kokeilin itsekin. “eLearning” tarjosi koko joukon twiittejä, mutta “verkko-oppiminen” tai “verkko-opetus” ei ainoatakaan. “Sosiaalinen media” sentään antoi suomenkielisiä viserryksiä kiitettävästi.
Facebookiin liityin kolme ja puoli vuotta sitten, silloin, kun TTL-yhdistysten aktiivit -ryhmä perustettiin. Sen jälkeen olen perustanut yhden Facebook-ryhmän ja liittynyt kymmeneen muiden perustamaan.
Alkuvuodesta liityin Opettajan tekijänoikeus -ryhmään, johon nousee säännöllisesti kiinnostavia kysymyksiä ja keskustelunaiheita tekijänoikeuksista.
VirtuaaliAMK-ryhmään liityin, kun viime perjantainen Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteyshenkilöiden videoneuvottelukokous keskeytettiin viideksi minuutiksi ryhmässä vierailua varten. Pakkovierailu tuotti hyviä keskustelunavauksia.

Korkeakoulujen virtuaaliopetuksen verkostoja

mistä pulppuaa
luottamus, oppiminen
verkoston voima?

koulutus vientiin
opinnot joustaviksi
yhteistyössä

Virtuaalikorkeakoulujen yhteyshenkilöiden ja asianomistajaryhmien seminaari 1.11.10 keräsi viitisenkymmentä aktiivia yliopistoista ja ammattikorkeakouluista Tampereen ammattikorkeakoulun tiukaan sullottuun saliin miettimään verkko-opetuksen yhteistä tulevaisuutta.
Raketti
Sami Hautakangas kertoi Raketti-hankkeesta käsittelymäärittelyineen. Virtuaaliyliopiston Joopas-järjestelmän ylläpito siirtyy CSC:lle, mutta joustavan opiskelun hallinnollista yhteistyötä kehitetään ammattikorkeakoulujen kanssa. Tieto- ja viestintäteknologian ja sosiaalisen median linjauksissa tarvitaan yhteistyötä, testausta ja kokemustenvaihtoa. Välineiden käyttöönotto helpottuu, mutta olennaista on miettiä, mitä niillä tehdään.
Virtuaaliopintotuotteita maailmalle
Marja Rautajoki visioi virtuaaliopintotuotteiden vientiä Finpron kanssa. Tuotteet voitaisiin koota verkkoon osoitteeseen www.korkeakoulut.fi ja www.oncampus.fi. Näin tuettaisiin vihreitä arvoja ja saataisiin vaihtoehtoja luokassa istumiselle. Verkko-opettajuus mahdollistaa erikoistumisen ja kansainvälisen yhteistyön. Ongelmanratkaisutaitoja kehittävä pedagogiikkamme on maailman huippua. Myös korkeatasoisia oppimismateriaalejamme voitaisiin jakaa.
Hankkeita
Lauri Stigell Raketti-hankkeesta palautti meidät visioista hallinnolliseen arkeen. Puitesopimukseen opintohallinnon järjestelmäkehityksestä saatiin toimijoilta yhteensä kaksikymmentäneljä lausuntoa. Nyt odotetaan tietohallintolakia ja sen vaikutuksia. OPI-kärkihankkeita ovat hakujärjestelmän uusiminen sekä ESR-hanke, jossa kehitetään tietoon perustuvaa tukea opiskelijan opinto- ja urapolulle.
Väitös
Siru Korkala kertoi sosiologian alan väitöstutkimuksestaan, jonka mukaan  verkostojen toimimisessa olennaista on luottamus, sosiaalinen pääoma ja oppiminen.
Verkostossa on aina monta toimijaa. Koordinaattorin, langat käsissään pitävän moniosaajan, rooli on keskeinen, hän on se  “joku, joka vastaa kaikesta”. Luottamus (trust) koko verkostoon, ei vain sen yksittäisiin jäseniin, on toiminnan perusta, se helpottaa resurssien vaihtoa ja tiedon kulkua. Tavoitteena onkin “luottavaisuus” (confidence), varmuus siitä, että verkosto hoitaa tehtäviään vastuullisesti.
Siru Korkala kehitti väitöstutkimuksessaan Otalan oppivan organisaation pikatestistä oppivan verkoston pikatestin. Jos verkostossa on rakenteellinen aukko, sen omistaja kykenee hallitsemaan koko verkoston yhteistyötä.
Ryhmätyöt
Terhi-Maija Itkonen-Isakov johdatti iltapäivän ryhmätöihin, joissa oli tarkoitus käyttää amerikkalaista open space -roolikeskustelumenetelmää luonne- ja eläinmaailman värikoodeineen.
Viisi työryhmää tiiviisti toisistaan erillään tuotti osin samanlaisia ideoita niin, että työryhmätyöskentelyä purettaessa jotkut kysyivät, oliko toinen ryhmä käynyt heitä salaa kuuntelemassa.
Verkkopedagoginen ryhmä ehdotti tutkimusyhteistyötä ja pedagogista tukea, pohti, miten riviopettaja saataisiin mukaan uusiin pedagogisiin mahdollisuuksiin ja miten sosiaalinen media haastaa pedagogiikan. Hyviä käytänteitä jakavat online-seminaarit ovat jo vuosia olleet suosittuja.
Tarvitsisimme tietopankkia toimivista työkaluista ja työtavoista sekä konkreettisista pienistä esimerkeistä. Wikiin voitaisiin koota työelämän ja oppilaitosten virtuaalisia kohtauspaikkoja.
Koulutusvientiryhmä avasi Finpron roolia, mietti, mitä opettaja saa antaessaan koulutustuotteensa vientiin. Täydennyskoulutuksen portaali voisi olla koulutusvaihdon välineenä ja markkinointipaikkana. Keskustelussa tuotiin esiin tutkintokoulutuksen maksuttomuuden ongelma: Jos oppilaitokset huolehtivat joustavien opintojen kustannuksista, niin niitä ei saisi edelleen periä opiskelijoilta.
Yhteistyön malleja pohtinut ryhmä lähti opiskelijoiden tarpeista ja AHOT-käytännöistä. Opettajat tarvitsevat taloudellisia kannusteita, verkostoitumista, TieVie-tyyppistä täydennyskoulutusta ja neuvoja  itseohjautuvien ryhmien fasilitointiin. Pienen maan rajalliset resurssit pitäisi saada tehokkaaseen käyttöön. Opettajilta voisi ostaa heidän tarjontaansa ja opiskelijoille jakaa palveluseteleitä opintojen ostamiseen. Tätä varten opintosuunnitelmiin voisi raivata tilaa joustoille.
Aalto-yliopistossa on ideoitu oravannahkakauppaa ja Kassimallia. Jälkimmäinen tarkoittaisi, että opiskelijat voisivat valita heitä kiinnostavat oppimissisällöt ja opettajan, joka varmentaisi niiden avulla syntyneen osaamisen. Näin opiskelijat saisivat sellaisia opetussisältöjä, joita oikeasti tarvitsevat.
Joo-Joopas-ryhmä, jota itse vedin, keskittyi joustavaan opiskeluoikeuteen. Joustavaa tarjontaa on verkossa, mutta löytyykö oppilaitoksilta resursseja maksaa opiskelijoidensa joustavista opinnoista, vai ovatko  kaikki resurssit kuluneet tietojärjestelmien kehittämiseen? Monimuoto-opintoja tarjotaan töiden ohessa opiskeleville aikuisille, mutta perustutkintoa suorittavatkin ovat aikuisia; miksi joissain oppilaitoksissa heiltä evätään osallistuminen näihin opintoihin?
Jo vuonna 2004 Virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaissa ideoimme oppimisaihioista koostuvaa opetustarjotinta, josta opiskelija voisi valita omiin tarpeisiinsa sopivat palaset. Kassimallissa  tuntuu olevan samanlainen idea.
Joo-ryhmän järjestämässä Virtuaalikorkeakoulujen  online-seminaarissa 6.10.10 kerrottiin, miten Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa lisätään opiskelun joustavuutta luentovideoiden avulla. Malli on erinomainen, kunhan muistetaan, että luennot ovat vain yksi osa opiskelua, ja yhteisöllinen oppiminen sisältää paljon muutakin.
Ryhmässämme ideoitiin pilottia, jossa yliopisto ja ammattikorkeakoulu yhdessä kehittäisivät opetusta, joka sopisi molempiin oppilaitoksiin. Esimerkiksi juristi tai valtiotieteilijä voisi poimia ammattikorkeakoulusta opintoja yrityksen perustamisesta. Kielten ja viestinnän opetuksessa tehdään yhteistyötä jo nyt.
Opiskelijaryhmien vaihdot olisivat erinomainen tapa erikoistua ja käyttää yhteisiä voimavaroja tehokkaasti. Entistä enemmän tarvitaan tiedottamista opintomahdollisuuksista niin opiskelijoille kuin muille oppilaitoksille.
Verkostojen toiminnan edellytyksiä pohtinut ryhmä kysyi:
Miksi Virtuaaliyliopiston toiminta lakkaa ja Virtuaaliammattikorkeakoulu jatkaa toimintaansa? Puuttuiko yhteinen sitoutuminen, kun toiminta päättyi heti kun korvamerkitty rahoitus loppui? Sitovatko verkoston päätökset, esim. TieVie-verkoston, siihen kuuluvia organisaatioita? Yhteistyö vaatii suunnittelua ja kompromisseja.
Kommentoin esitystä kertomalla koordinoimastani Tietie-yhteistyöstä. Kun Tietie-projektin rahoitus loppui vuonna 1999, koimme opiskelijoiden joustavat opinnot niin tärkeiksi, että jatkoimme niitä yhteistyössä ammattikorkeakoulujen omalla rahoituksella. Kehitimme verkostolle hallinnolliset säännöt ja sovimme yhteisestä koordinoinnista. Luottamukseen perustuva Tietie-verkosto toimii edelleen.

Pedagogista joustoa

joustava some
leikkii ja luo, yhdessä
oppi syvenee

vertaistuki
kieli, kulttuuri, merten
takaa lähelle

Virtuaalikorkeakoulujen online-seminaariin Verkko-opetuksen pedagogisia mahdollisuuksia 6.10.2010 ilmoittautui yli kuusikymmentä osallistujaa. Seminaaria valmistelevan Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän tavoitteena oli, kuten toissakesäisessä seminaarissakin, tarjota konkreettisia ideoita verkkopedagogiikan monista mahdollisuuksista ja lisätä opettajien innostusta toteuttaa niitä omassa opetuksessaan. Näin  valtakunnallinen verkko-opetustarjonta voisi kasvaa entisestään.

Monikulttuurinen autenttinen verkko-oppiminen
Irja Leppisaari Keskipohjanmaan ammattikorkeakoulusta ja Leena Vainio HAMKista kertoivat autenttisen verkko-opetuksen monikulttuurisesta vertaiskehittämisestä. Vertaistukea arjen haasteisiin  voi uuden teknologian avulla hakea vaikka maailman ääristä. Ning-pienyhteisössä oli kuutisenkymmentä osallistujaa eri maista ja mantereilta. Viisivaiheinen toimintomalli ja Herringtonin ja Oliverin autenttisen oppimisen yhdeksän elementtiä ohjasivat työskentelyä.
Yhteinen kieli ja käsitteistö muotoutuivat vähitellen, tosin autenttisuuden käsite olisi pitänyt avata aikaisemmin eikä luottaa siihen, että se opitaan matkan varrella. Moni autenttisen verkko-opetuksen kehittämisestä kiinnostunut kumppani joutui jäämään pois, koska ei voinut tarjota englanninkielistä oppimismateriaalia arvioitavaksi.
Virtuaalimenetelmät säästävät matkustamista ja aikaa, mutta aikaa tarvitaan silti. Benchmarking-prosessissa käytettiin pedagogisia arviointikriteereitä, jotka omaksuttiin vaivatta pienellä ohjauksella, mutta kriteerien kehittämiseen ei enää riittänyt yhteistä panostusta.
Online-työskentelyssä luottamus on lähtötilanne, herkkyys toisen kulttuurin ymmärtämiselle. Luottamusta kysyttiin opetussisältöjen jakamisessa ja kritiikin vastaanotossa: eiväthän materiaalit ja opiskelijatiedot leviä muualle? Moniportainen asiantuntijuuden jakamisprosessi koettiin myönteisenä, omaa osaamista lisäävänä.
Jos vastaava prosessi toistettaisiin, koordinaattorin rooliin kiinnitettäisiin enemmän huomiota ja autenttinen oppiminen määriteltäisiin jo prosessin alussa. Määritykseen voisi saada tukea esimerkiksi teoksesta Herrington, J., Reeves, T. & Oliver, R. (2010). A Guide to Authentic Learning. London: Routledge.
Yhteistyö Second Lifessa
Irma Mänty Laureasta ja Jaana Kullaslahti HAMKista kertoivat pari vuotta sitten alkaneesta neljän ammattikorkeakoulun yhteistyöstä Second Lifessa.
Joustavan toimintamallin verkostotapaamiset keskittyvät orientaatioon ja eri aloihin kuten kieliin, sosiaalialaan, tekniikaan, ympäristöalaan, liiketalouteen, matkailuun, opettajakoulutukseen ja tietojenkäsittelyyn. Wiki kertoo verkostotapaamisten aikataulun ja ohjelman sekä linkit tallenteisiin.
Viime lukuvuonna tapaamisiin osallistui noin 30 avatarta, joidenkin takana oli useita opettajia. Osallistujia tuli myös yhteistyön ulkopuolisista ammattikorkeakouluista. Tapaamisissa on ollut mm. lyhyitä tietoiskuja, kokemuksia Second Lifen opetuskäytöstä, lyhyitä haastatteluja, paneeli, yrityskäyntejä ja pienryhmäharjoituksia.
Vuorovaikutus Second Lifessa on epävirallista, opettaja ja oppija -suhde ei ole siellä perinteisen virallinen. Avataren ulkoasu on yllättävän tärkeä, ja koulutustilaisuudet halutaankin useimmiten aloittaa ulkoasun muokkauksella. Avataren ulkoasua korostettiin eilisessä Metropolian Sulautuvan oppimisen seminaarissakin.
Second Lifen istunto ei saisi kestää kahta tuntia kauempaa. Kokemuksen mukaan ihmiset ja työasemat ovat  aamupäivisin virkeämpiä kuin iltapäivällä. Istunnot suunnitellaan niin, että avataret voivat olla aktiivisia: ei luentoja vaan toimintaa. Virtuaalimaailman visuaalisuus ja kansainvälisyys kannattaa hyödyntää. Ympäristö mahdollistaa roolipelaamisen ja leikkimisen. Jotkut valitsevat avatarelleen eläinhahmon tai vanhan ihmisen hahmon rollaattoreineen. Ympäristössä leikillisyys ja yhteisöllisyys ovatkin avainasemassa.
Opettajien kannattaa Second Lifessa toimia työparina, jolloin toinen voi auttaa, jos toisen työasemassa on ongelmia tai jos yhtaikaa täytyy keskittyä sekä tekniikkaan että sisältöihin. Hyvä etukäteissuunnittelu auttaa, jos yksi opiskelija katoaa. Toinen työparista voi lähteä häntä etsimään ja tietää, mistä löytää kollegansa muun opiskelijajoukon kanssa.
Notecardia voidaan käyttää muistiinpanojen lisäksi myös tehtäväksiantoihin teleporttauksen suorine osoitteineen. Chat on tehokas väline varsinkin silloin, kun puhe ei kuulu.
Tekniset haasteet ovat Second Lifessa arkipäivää, erityisesti työasemien näytönohjaimet. Toisaalta tekninen ympäristökin kehittyy jatkuvasti.
Yleiset EduFinlandin tilat ovat käytössä ja niiden kehittämistä ideoidaan yhdessä. Neljän ammattikorkeakoulun yhteisen maa-alueen avajaiset EduFinland 1:ssä ovat 23.11.2010.
Second Lifesta löytyy tutkimustietoa, esim. Salmon: The Future for Second Life and Learning, British Journal of Education Technology, Volume 40, Issue 3, pages 526-538. May 2009.
Keskustelussa kysyttiin, milloin Virtuaaliammattikorkeakoulussa toteutetaan ensimmäinen Second Life -opintojakso. Entä näkyykö lisäarvo oppimistuloksissa? Paljonko käyttöönotto vaatii resursseja, kun otetaan huomioon työpari ja tukihenkilöt? Jääkö Second Lifen käyttö niiden opettajien varaan, jotka vapaa-aikanaankin ovat siitä innostuneita?
Second Life ei tule olemaan oma oppimisympäristönsä vaan siitä käytetään parhaat puolet: tutkitaan markkinointia, suunnitellaan hotellia, keskustellaan eri kielisten avatarten kanssa. Opettajia pitäisi kouluttaa noin 30 tuntia, heidän pitäisi harjoitella liikkuminen ja muutama istunto. Opettajan aikaisempi kokemus esimerkiksi peleistä vaikuttaa tarvittavaan koulutukseen.
Jos tänään opettelemme liikuttelemaan avatarta, niin muistatteko vielä, kuinka vaikeaa hiiren käytön opettelu oli 1980-luvulla? Tuolloin projektissa, jossa mallinsimme yrityksen tietoja ja toimintoja IEW-case-välineellä, eräs kollegani kertoi saaneensa ihailupisteitä pojaltaan, kun äitikin osasi käyttää hiirtä.
Joustavuutta luentovideoilla
Mikko Myllymäki Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta kertoi opiskelun joustavuuden lisäämisestä luentovideoiden avulla. Aikuisopiskelijat työn, opintojen ja perhe-elämän arjessa ja pitkien etäisyyksien päässä oppilaitoksesta kaipaavat joustavia opiskeluratkaisuja.
Chydeniuksessa lähiopetus välitetään reaaliaikaisesti ja tallenteina luentovideoina. Opiskelijoiden ei tarvitse etukäteen päättää osallistumistapaansa, vaan he voivat joustavasti oman elämäntilanteensa mukaan valita, tulevatko luokkaan, seuraavatko videot samanaikaisesti vai tutustuvatko niihin myöhemmin. Reaaliaikaisissa lähetyksissä ei ole paluukanavaa opiskelijoiden kysymyksille, mutta kysymykset voi esittää oppimisalustalla Optimassa, tosin kaikki eivät luennoidessaan halua istua työaseman ääressä vastaamassa chatiin.
Videointi toteutetaan lähes olemassa olevin resurssein ilman työajan ulkopuolista teknistä tukea. Automaattinen tallennus alkaa kymmenen minuuttia ennen luennon alkua. Tallenne siirtyy automaattisesti verkkoon ja linkittyy oppimisalustalle. Maanantaiaamuna raakatallenne korvataan editoidulla tallenteella.
Kaikki Chydeniuksen koulutus tarjotaan lähiopetuksena ja kaikki lähiopetus tallennetaan, lähetetään reaaliaikaisena verkkoon ja tallennetaan myöhemmin katsottavaksi. Erillisiä verkkokursseja ei ole tarjolla.
Tallenteeseen tulevat mukaan kaikki äänet ja kuvalähteet  kuten tietokone, dokumenttikamera ja interaktiivinen esitystaulu. Luentomateriaalin näkyvyys on tärkeämpää kuin opettajan näkyminen. Liitutaulun tallentaminen ei onnistu, joten se on korvattu dokumenttikameralla, joka näkyy luokassakin paremmin kuin liitutaulu.
Tallennuslaitteisto on luokissa, joissa mikrofonit on asetettu niin, että luennoija voi liikkua vapaasti. Ratkaisu kattaa koko koulutusohjelmatarjonnan ja on luennoijalle läpinäkyvä; hän voi pitää luennon samalla tavalla kuin on aina pitänyt.
Luentotallenteet hävitetään ennen seuraavaa toteutuskertaa, joten niihin ei liity tekijänoikeusongelmia; tallenteita katsovat vain ne, jotka muutenkin istuisivat luennoilla, ja opiskelijat eivät voi tallentaa niitä omille työasemilleen. Tallenteita voi katsella Windows-työasemilla ja mobiililaitteilla, mutta ei Linux- eikä  Mac-työasemilla. Opettajille on tarjottu mahdollisuutta saada tallenteet itselleen, mutta vain muutama on niitä halunnut.
Vuonna 2009 Chydeniuksessa oli 15 kurssia, reaalilähetystä 859 tuntia ja tallenteita 2484 tuntia.
Luentotallenteet vähentävät jonkin verran lähiopetukseen osallistumista, mutta niitä voidaan käyttää myös opetuksen kertaamiseen. Opiskelijakyselyssa 37 % suosi luokkaopetusta, 63 % videoita ja näistä yli puolet reaaliaikaisia videoita.
Seminaarin vetäjä Martti Helevirta muistutti osoitteesta, josta löytyy linkkejä korkeakoulujen hyviin oppimismateriaaleihin.
Verkko-opetuksen pedagogisia mahdollisuuksia
Seminaarin lopuksi kerroin verkko-opetuksen erilaisista pedagogisista mahdollisuuksista. Olin luvannut vetää yhteen ajatuksia aiemmista esityksistä, joten diapakan laatiminen etukäteen oli hiukan haastavaa.
Aloitin pedagogisista lähestymistavoista autenttisesta oppimisesta sulautuvaan oppimiseen, jatkoin välineistä, jotka jaottelin oppimisalustoihin, videoneuvotteluihin ja sosiaalisen median välineisiin. Videoneuvotteluistahan kerrottiin Virtuaalikorkeakoulujen edellisessä online-seminaarissa, sosiaalisen median välineisiin pureudutaan seuraavassa, ja tekijänoikeuksiin sitä seuraavassa.
Irma Männyn ja Jaana Kullaslahden esitys Second Lifesta kuvasi yhtä sosiaalisen median välinettä ja korosti sen leikkisyyttä, yhteisöllisyyttä ja luovuutta. Mikko Myllymäen esitys kuvasi mielenkiintoista tapaa videoiden ja niiden tallenteiden avulla joustavoittaa opiskelua.
Monet asiantuntijat ovat todenneet, että ihminen oppii jatkuvasti ja kaikkialla. Tämä asettaa oppilaitokset uusien haasteiden eteen. Esitykseni lopuksi totesinkin, etteivät opiskelumahdollisuudet enää voi olla paikkaan sidottuja vaan joustava opiskeluoikeus kuuluu kaikille.
Minulta kysyttiin, kuinka paljon olen käyttänyt sosiaalista mediaa opetuksessani. Välineistä mainitsin Ningin, SlideSharen ja Doodlen. Vasta myöhemmin mieleeni tulivat Fle4-tiedonrakenteluympäristö, blogit ja wikit, Googlen työkalut, YouTube, Flicr, Diigo ja Twitter.

Autenttista, työelämälähtöistä verkko-opetusta

vuorovaikutus
asiantuntijuuden
kasvualusta

yhteisöllinen
yksilöllinen – kumpi
sopii sinulle?
Nauttiessani aamiaista omassa keittiössäni seurasin Virtuaaliammattikorkeakoulun autenttisen ja työelämälähtöisen verkko-opetuksen bencmarcking-projektin verkkoseminaaria 29.8.08, joka toteutettiin Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistolla.
Irja Leppisaari kertoi keväällä julkaistusta Korkeakoulujen arviointineuvoston raportista ammattikorkeakoulujen laadukkaasta verkko-opetuksesta. Hän totesi, että verkko-opetus on yksi ammattikorkeakoulujen kilpailutekijöistä.
Irja Leppisaari ja Leena Vainio ovat laatineet yhteenvedon Virtuaaliammattikorkeakoulun Benchmarking-projektin ilmoittautumislomakkeissa ja kriteeristöissä esitetyistä asioista. Valitettavasti tallenteista osa on huonokuntoisia eikä kaikista opintojaksoista löydy riittävästi aineistoja.
Pelkkään teoriatietoon perustuvassa opintojaksossa autenttisuus riippuu vuorovaikutuksesta. Miten tietopohja tukisi aitoa vuorovaikutusta? Opintojaksoissa on monipuolisia, työelämän projekteihin liittyviä tehtäviä. Mutta jätetäänkö opiskelijalle tilaa aidosti itse miettiä, jos opettaja on strukturoinut tehtävät valmiiksi? Monet tehtävät ratkesivat oppimateriaalissa olevan tiedon avulla. Autenttiseen opiskeluun kuuluu, että oppija pystyy hyödyntämään erilaista lähdeaineistoa eri tilanteissa. Opintojaksoon varattu tuntimäärä saattaa tosin rajoittaa mahdollisuuksia ulkopuolisen materiaalin etsimiseen.
Opintojaksojen pedagoginen lähestymistapa ja eteneminen vaikuttavat asiantuntijuuteen kasvamiseen. Projektioppimisessa asiantuntijuus syntyisi luonnollisesti. Miten opiskelijoita kannustettaisiin tuomaan esiin keskeneräistä osaamista? Olisiko sosiaalisen median menetelmistä apua?
Joillain opintojaksoilla rakennettiin moniammatillisia tiimejä, joissa oli opiskelijoita eri aloilta ja jopa eri oppilaitoksista. Vuorovaikutusta ei kuitenkaan syntynyt, kun opiskelijaryhmät etenivät eri aikoihin ja aikataulujen yhteensovittaminen oli hankalaa. Eikö kulttuurimme tue eri ammattiryhmien välistä vuorovaikutusta? Vaikuttaa jopa siltä, että opintojen alussa vuorovaikutus eri alojen välilä olisi luontevampaa kuin myöhemmin, kun oma ammatti-identiteetti on löytynyt.
Yhteistä tiedonrakentelua oli kiitettävästi. Joku jopa kysyi kriittisesti, oliko sitä liikaa. Opintojaksoilla esitettiin hyviä menetelmiä eri kokoisten tiimien muodostamiseen ja niiden yhdistelyyn, mutta parannusehdotuksia tuli silti runsaasti. Miten yhteinen tiedonrakentelu näkyy arvioinnissa?
Opiskelijoista osa toivoi yhteisöllistä verkko-opiskelua, osa taas täydellistä joustavuutta niin, että voi edetä yksilöllisesti oman aikataulunsa mukaan. Onko yksilöllinen työskentely opiskelua vai vain mahdollisimman nopeaa kurssin suorittamista? Voiko tämän päivän korkeakouluopiskelu olla sellaista, jonka voi suorittaa täysin yksin? Oppiminenhan jää tällöin hyvin vajaaksi eikä mikään oppimiskäsitys puolla sitä. Mutta onko opiskelijan välttämätöntä kulkea tietyn ryhmän kanssa vai voisiko hän työskennellä ulkopuolisten kanssa yhteisöllisesti?
Keskustelussa ryöpsähti esiin monenlaisia näkemyksiä. Ammattikorkeakouluopiskelijalla pitää olla mahdollisuus yksilölliseen opiskelupolkuun. Opettaja voi palkita hyviä opiskelijoita antamalla heidän edetä omassa tahdissaan. Opettajahan tavallisesti keskustelee enemmän huonojen kuin hyvien opiskelijoiden kanssa.
Miten taataan aikaa aidolle reflektoinnille? Pitäisikö yksilöllisessä opintosuunnitelmassa sitoutua oppimisen reflektointiin? Vuorovaikutuksessahan reflektointi syntyy luonnostaan. Jatkuvan, kehittävän arvioinnin voisi toteutta vertais- ja itsearviointeina sekä mahdollisesti asiantuntija-arviointeina.
Ammattikorkeakouluopetuksen haastavat toisaalta uudet vuorovaikutusmuodot, esimerkiksi sosiaalisen median monimuotoisuus, toisaalta avoimet, opiskelijalähtöiset avaukset. Useinhan opettaja suunnittelee ainakin opintojakson suuret raamit valmiiksi.

Laatu kasvussa

mistä mittarit
virtuaalisen laadun
arvioimiseen?
Korkeakoulujen arviointineuvosto julkisti perjantai-iltapäivänä 13.6.08 arviointiraportin ”Hyvässä kasvussa – Yhdessä kehittäen kohti ammattikorkeakoulujen laadukasta verkko-opetusta”. Kun tilaisuutta oli jatkunut noin puoli tuntia, tiedotettiin lähistöllä olevasta tulipalosta, jonka vuoksi ilmastointi kytkettiin pois.
Irja Leppisaari kertoi arvioinnin keskeisistä tuloksista. Työelämälähtöisyyttä pitäisi kehittää, sulautettu opiskelu (blended learning) on yleistymässä ja vuorovaikutus laajenemassa kirjoitetusta tekstistä äänen ja videokuvan käyttöön.
Arviointineuvosto on järjestänyt viime aikoina useita seminaareja ammattikorkeakoulujen verkko-opetuksesta. Ensimmäinen keskittyi käytännön verkko-opetukseen, toinen verkko-opetuksen strategiseen kehittämiseen ja nyt tämä kolmas verkko-opetuksen laadun arviointiin.
Ammattikorkeakoulujen verkko-opetuksen kehittämisen nykytila on kirjava ja jäsentymätön; vaikka koulutustarjonnasta vastaavien pitäisi olla avainasemassa, verkko-opetuksen kehittäminen tuntuu olevan yksittäisten opettajien varassa. Virtuaaliammattikorkeakoulun materiaalipankki ei toimi vielä kunnolla. Ammattikorkeakouluissa tutkimus- ja kehitystoiminta ja opetus pidetään erillisinä, vaikka niiden pitäisi tukea toisiaan. Tarvitaan hyviä käytänteitä kuten työelämälähtöisyyttä edistäviä tutkimus- ja kehityshankkeita sekä näitä tukevaa verkkopedagogiikkaa.
Verkko-opetus joustaa opiskelijan elämäntilanteen mukaan, mutta kehitettävää riittää. Verkko-ohjaukseen tarvitaan tukea ja vertaisohjausta, monipuolisempia verkostoja sekä synkronista vuorovaikutusta. Opiskelijat pitäisi ottaa nykyistä aktiivisemmin mukaan pedagogisten mallien kehittämiseen ja arviointia pitäisi kehittää monipuoliseksi, autenttiseksi prosessiarvioinniksi. Opetushenkilöstön osaamista pitäisi kehittää jatkuvasti yhtenäisillä käytännöillä ja järjestelmillä. Tarvitaan uusia täydennyskoulutuksen muotoja, kollegoiden vertaistukea ja osaamisen jakamista verkostossa.
Arviointiraporttia varten järjestettiin Delfoi-keskustelu, johon itsekin yhtenä kahdeksasta verkko-opetuksen asiantuntijana osallistuin. Linjasimme ammattikorkeakoulujen verkko-opetuksen tulevaisuuden toivottavaa kehityssuuntaa. Visiossamme korostuivat opiskelijalähtöisyys, yhteisöllinen tiedonrakentelu ja verkostoituminen, työelämän autenttiset projektityöt ja monialainen asiantuntijuus.
Maija Innola kertoi meille, että verkko-opetuksen kehittäminen on edelleen yksi OPM:n painopisteistä ja tuloksellisuusmittareista. Virtuaaliammattikorkeakoulun portaali, sisällöntuotanto, pedagoginen kehittäminen ja liikkuvuus saavat edelleen hankerahoitusta. Toimintaa arvioidaan ja uutta sopimuskautta valmistellaan. Virtuaaliammattikorkeakoulun roolia ei ratkaise OPM:n linjaus vaan ammattikorkeakoulujen sitoutuminen virtuaaliammattikorkeakoulutoimintaan. Mittarithan mittaavat vain sitä mitä mittaavat – ja laadun mittaaminen on hankalaa.
Ammattikorkeakoulujen puheenvuoroissa käsiteltiin verkostosopimusta, aineistopankkia, tekijänoikeuksia ja luottamusta, projekteja alueellisten portaalien luomiseksi ja yhdyshenkilöverkoston tukea, yhteisöllistä tiedonrakentelua, verkko-opiskelua kansalais- ja työelämätaitona, verkko-opetuspioneereja ja tulosalueiden tavoitteita, verkkokurssien materiaalien selkeyttä, aikatauluja ja pedagogiikkaa, nopeasti muuttuvia osaamistarpeita, tietoa ja verkostoitumista sekä opiskelun, työn ja vapaa-ajan yhdistämisestä. Anu Pruikkonen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta kiteytti omassa puheenvuorossaan, että tiedon jakamisesta pitäisi päästä sen kehittämiseen, etsimiseen ja soveltamiseen.

Virtuaaliyliopistopäivät

verkossa oppii
yhteisöllinen muutos
onnellinen työ

Virtuaaliyliopistopäivät 6.-7.5.2008 Espoon Dipolissa, kuten kaikki verkko-opetukseen liittyvät seminaarit, tarjoaa tilaisuuden verkostoitumiseen, oivalluksiin ja kasvokkaisiin kohtaamisiin. Kuitenkin päivien virallinen anti työpajoineen sisälsi liian paljon liian tuttua. Opetusministeriöhän julisti tietoyhteiskunnan projektimaisen kehittämisen päättyneeksi ITK-konferenssissa jo pari vuotta sitten. Näivettyykö verkko-opetus erillisrahoituspiristeiden janoon?

Vaasan yliopiston rehtori Matti Jakobsson painotti avauspuheessaan korkeakoulujen profiloitumista ja paineita suuriin yksikköihin. Korkealaatuinen opetus maksaa; hyvä yliopisto kohdentaa resurssinsa laadukkaaseen eikä halpaan opetukseen. Yhteiset tukipalvelut ja yhteinen kehittäminen ja suunnittelu saivat Matti Jakobssonilta kiitosta. Sen sijaan hän ei usko yhteiseen opetukseen verkossa, Joopas-konseptiin, siihen, että kaikkien korkeakoulujen oppisisältöjen pitäisi olla kaikkien opiskelijoiden tavoitettavissa verkossa. Tieteenalakohtaiset verkostot toimivat ja avoimen Virtuaaliammattikorkeakoulun konsepti on hänen mielestään onnistunut.

Aluksi yllätyin Matti Jakobssonin näkemyksestä. Tietie-yhteistyössähän yhteinen verkko-opetus on jo kaksitoista vuotta ruokkinut innostuneiden verkko-opiskelijoiden vuosi vuodelta kasvavia määriä. Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintotoimistokin on mahdollistanut syksystä 2002 lähtien ilmoittautumisen toisen korkeakoulun verkko-opintoihin.

Pysähdyin miettimään: Tietie-yhteistyö on tietojenkäsittelyn koulutusohjelman verkosto, jossa keskinäinen luottamus ja yhdessä sovitut pelisäännöt auttavat opiskelijaliikkuvuuden hallinnointia ja tarjonnasta tiedottamista. Sellainenhan Matti Jakobssonin mielestä toimii. Sen sijaan Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintopalvelut on kuin basaari, jonka pursuavia kirjavia tavaroita hypistelevän opiskelijan on vaikea arvioida niiden laatua tai istuvuutta omaan opintokokonaisuuteen. Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintopalvelut uudistuu puolentoista kuukauden kuluttua. Ryhmitteleekö se kirjavan tarjontansa eri korkeakoulujen opintosuunnitelmiin istuvien ja opiskelijoiden ymmärtämien nimikkeiden alle?

Asiantuntija Marita Aho Elinkeinoelämän keskusliitosta maalaili eteemme taitoja, joita liike-elämä tarvitsee. Rekrytointivaikeudet ovat suurimmat hotelli-, ravintola- ja matkailualalla, jossa esimerkiksi tietoteknisten palvelujen suunnittelu ja kehittäminen edellyttävät yliopistokoulutusta. Pöyryn kanssa tehdyn megatrenditutkimuksen mukaan liiketoimintaa haastavat asiakkaan odotusten ylittäminen, monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottaminen, uudenlaisen työn johtaminen, muutokseen sopeutuminen ja verkostoituminen.

Ikääntyminen, kestävä kehitys ja rajalliset luonnonvarat sekä teknologinen muutos ja osaaminen heijastuvat kaikkialle. Miten saisimme teknologian palvemaan ihmistä niin, että ihminen ohjaisi teknologiaa eikä päinvastoin?

Sitran yritystyöpajassa ja johtamisseminaarissa julistettiin, että pehmeät asiat ja inhimillinen ulottuvuus ovat kovin ja merkitsevin juttu taloudellisen hyvinvoinnin, kilpailukyvyn ja ympäristön kannalta. Globaalissa kilpailussa viisauden ja innovaatioiden markkinoilla menestymme mielikuvituksella, oppimiskyvyllä ja luomalla merkityksiä. Tiedon luonne on muuttunut: se ei enää ole niukka resurssi vaan moninkertaistuu, kun sitä jaetaan.

Koulutus ja oppiminen ovat osa työelämää. Huippuyksiköissä palautteenantokulttuuri ja avoimuus ovat vahvoja ja menestys- ja epäonnistumistarinat synnyttävät entistä parempaa toimintaa. Miten kehitetään yhteisöjä, jotka tukevat voimien yhdistämistä eivätkä ruoki kyllästymistä, kyynisyyttä ja väsymistä?

Ylitarkastaja Marja Kylämä opetusministeriöstä ravisteli korkeakoulukenttää. Ministeriön vision mukaan vuonna 2020 Suomessa olisi korkeintaan 15 yliopistoa ja 18 ammattikorkeakoulua. Useat yhteiset työryhmät määrittelevät kokonaisarkkitehtuuria ja yhteistä käsitemallia, jotta tietohallinto tukisi korkeakouluverkoston rakenteellista kehittämistä.

Virtuaaliyliopiston suljetuissa verkostoissa on tehty hyvää työtä, mutta niistä ei ole tihkunut avoimia aineistoja kaikkien käyttöön. Tukipalveluita on kehitetty, mutta niitä on lakkautettu erillisrahoituksen päätyttyä. Tämä ongelma vaatii lisäselvityksiä. Ministeriö antaa rahaa kehittämiseen, mutta korkeakouluverkostosta pitää löytyä omaa rahaa toiminnan jatkamiseen. Aidosta tarpeesta käynnistyneet verkostothan jatkavat toimintaansa.

Jatkossa yliopistojen pitää itse hankkia resurssit verkostoihinsa; ministeriö ei niitä rahoita, vaikka niihin kannustaakin. Muiden yliopistojen palveluita kannattaa hyödyntää.

Virtuaaliyliopiston ja Virtuaaliammattikorkeakoulun pitäisi suunnata kohti avointa korkeakoulua. Siksi Joopas-palvelut ja niiden määritykset ovat tärkeitä. Portaaliuudistus tarjoaisi mahdollisuuksia yhdistää Virtuaaliammattikorkeakoulun ja avoimen yliopiston palveluja.

Paneelikeskustelu

Paneelikeskustelussa todettiin, ettei yliopistoissa ole keinoja kannustaa opettajia opetuksen kehittämiseen, koska panostukset opetukseen eivät paina virkojen täytön vaakakupissa. Yliopisto-opiskelijoille atk-ajokortti on pakollinen, opettajille ei. Niinpä kaikki opiskelijat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikan toisin kuin opettajat. Opiskelijat saattavat karttaa sovelluksia, jotka vaikuttavat vanhanaikaisilta ja jäykiltä, kun sosiaalisessa mediassa joustavat ja alati uudistuvat sovellukset pulpahtelevat kuin vaahtopäät aallokossa. Marita Aho kertoi innostuneena oppijoiden, siis opiskelijoiden ja opettajien, yhdessä kehittämisen kulttuurista, josta ITK-seminaarissa muutama viikko sitten puhuivat ainakin Kotkan aikuislukion opettaja Anne Rongas sekä TaiKin ja Piilaakson Teemu Leinonen.

Yliopisto-opettajilta aletaan edellyttää kansainvälisesti vertailukelpoista pedagogista osaamista. Oppimaan oppimisen pitäisi olla tietoista eikä hykertelevä yllätys, joka ponnahtaa sisällöissä puurtamisen hikikarpaloiden jäähtymisestä.

Työpaja Yhteisöllisyyttä verkossa – sosiaalisen median mahdollisuudet

Työpajassa esiteltiin tuttuja asioita: PBL:ää, Connect Prota, kolmiulotteista virtuaalista kohtaamispaikkaa ja WorkPlaysia.

Oulun yliopiston sisäinen virtuaaliyliopistohanke ColLab pyrkii PBL:n keinoin yhteisen ymmärryksen saavuttamiseen. Opiskelijoiden sitoutumiseen vaikuttavat opiskeltava sisältö, opiskelijaryhmä sekä tuutorin antama ohjaus. Hanke tarjoaa tuutoreille teknistä ja pedagogista tukea sekä Habbohotellin virtuaalitilaksi. Opiskelijat käyttävät työskentelyssään ryhmäblogeja ja seuraavat toistensa työskentelyä RSS-syöttein. PBL-työskentelyn virikkeiksi videoidut luennot piiloutuvat salasanalla.

Webropolilla kerätyn opiskelijapalautteen mukaan Habbo ei ole PBL:lle paras mahdollinen paikka, mutta ryhmäblogi toimii. Sihteeri ei keskustelun kirjaamiselta ehtinyt lainkaan itse osallistua ajatusten vaihtoon.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa on rakennettu kolmiulotteinen Ubimalli nettishoppailuun, jossa käyttäjät saattavat vaihtaa selainnäkymiä keskenään ja siten jakaa shoppailukokemuksiaan. Kielten opiskelijat voivat Ubimallissa luoda uusia oppimistilanteita kokemustensa jakamiseen ja etäryhmätyöskentelyyn.

Minna Vänskä kertoi Connect Pro -verkkokokousjärjestelmän pilotoinnista Helsingin yliopistossa. Keväällä 2006 Avoimen yliopiston opiskelijoille haluttiin tarjota mahdollisuus suulliseen vuorovaikutukseen verkossa. Tarvemäärityksen jälkeen etsittiin yhteistyökumppanit ja hankinta projektoitiin. Pilotointi toimi: kaikki mahdolliset ongelmat tulivat siinä esiin eikä niitä myöhemmin sattunut.

Opettajat eivät innostuneet monivaiheisesta koulutuksesta, sen sijaan täsmäajoitettu vierihoito tuntui toimivalta. Edelleen kaivataan vinkkejä oheislaitteisiin ja ääniongelmien ratkomiseen. Verkko-opiskelijoille videoneuvottelu on selvä piristysruiske.

Markku Närhi Humapista pohdiskeli havaintoherkkyyden johtamista, muutoksen kanssa elämistä ja tietotyöläisten uuden sukupolven valmiuksia. Enää ei pitäisi puhua muutoksen hallinnasta vaan muutoksesta olotilana, ei teknologian vaan uusien toimintatapojen ehdoilla.

Innovaatioketju globalisoituu nopeasti sosiaalisessa mediassa, kun uudet yhteisöllisyyteen ja narratiivisuuteen kasvaneet toimijat astuvat työmarkkinoille. Virtuaalitiimit ovat työelämän arkipäivää ja leviävät kaikkiin yrityksiin koosta ja toimialasta riippumatta, myös julkishallintoon.

Väistämättä myös korkeakouluopetus muuttuu ja sen hallinto hajautetaan. Sosiaalinen media mahdollistaa organisaatiomuutokset ja hajautetun työn kehittämisen. Edessämme on uusi pelikenttä, uudet pelaajat ja uudet pelisäännöt.

Koulutus muuttuu ammattimaiseksi vertaisoppimiseksi, työssä ja työelämässä oppimiseksi, elinikäiseksi ja täsmäajoitetuksi kouluttautumiseksi.

Lopuksi Markku Närhi esitteli Humapin Workplays-sovellusta, joka mahdollistaa yhteisöllisen työskentelyn verkossa tai strategian jalkauttamisen. Kommunikointi syventyy merkityksiksi, työtä tehdään yksin ja verkostoissa ja kaikkea yhdistetään luovasti.

Verkko-opiskelukulttuurin muutos -työpaja

Työpajassa esiteltiin kolme verkko-opetuskokonaisuutta. Riikka Vanninen, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta kertoi viiden opintojakson monimuoto-opetuksesta Moodlessa heterogeniselle opiskelijaryhmälle. Tavoitteena oli itseohjautuvuus ja yhteisöllinen oppiminen. Ensimmäisillä opintojaksoilla tuutoreiden rooli oli merkittävä, mutta jo kolmannella opintojaksolla tuutorit saattoivat keskittyä aikataulusta muistuttamiseen, patisteluun ja palautteiden antamiseen. Viimeisellä verkkojaksolla patisteluakaan ei enää tarvittu.

Tuutoreilla oli oma verkkoalue, jolla he saattoivat vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia ja kysyä neuvoja toisiltaan. Kaikki materiaali jaettiin verkossa ja kaikki tehtävät palautettiin oppimisalustalle. Aikuisopiskelijoille lähitapaamisiin osallistuminen voi olla hankalaa, mutta yleensä aikataulutettu verkkotyöskentely onnistuu.

Kurssilla ei ollut ohjeellista minuuttiaikataulua – etteivät opiskelijat jättäisi tehtäviä kesken, kun siihen arvioitu aika olisi kulunut. Connect Pro -videoneuvottelu on tulossa mahdollistamaan enemmän vuorovaikutusta.

Kirsi Wallinheimo ja Seppo Sainio Helsingin yliopistosta kertoivat, miten opiskelutaitoja voi oppia samalla kun opiskelee vieraita kieliä. Ongelmaksi näytti muodostuvan, että metakognitiiviset taidot eivät siirtyneet opiskelijoiden opiskelu- ja oppimisprosessin kuvaukseen eikä reflektoinnin taso ollut kovin korkea.

Petri Kuhmonen Jyväskylän yliopistosta kertoi kokemuksistaan filosofian opettamisesta verkossa yhteisöllisellä dialogioppimisella. Kahdeksan vuotta sitten verkkokursseilla oli vain nuorta porukkaa, joka kirjoitti chatti-tyylisesti. Nyt verkossa opiskelee kaiken ikäisiä ja käytetty kieli on muuttunut huolitellummaksi. Johtaako blogikirjoittelu kielen oppimiseen?

Keskustelussa kysyttiin, eikö sosiaalinen media tarjoaisi luonnollista mahdollisuutta dialogisuuteen ja omien ajatusten testaamiseen. Lisäksi kysyttiin, haittaako suorituskeskeisyys itseohjautuvuutta.

Aikuiskoulutus

Valtiosihteeri Heljä Misukka opetusministeriöstä valotti aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta. Ikääntyminen ja eläköityminen lisäävät työvoimapulaa joka alalla. Uudet sukupolvet ja maahanmuuttajat eivät riitä täyttämään työvoiman vajausta; tarvitaan aikuisten uudelleenkoulutusta ja työurien pidentämistä.

Miten houkutella iäkkäitä pysymään töissä? Miten kannustaa pieniä yrityksiä kouluttamaan työntekijöitään?

Akku-hanke käsittelee aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta, mm. koulutuksen kustannusten jakoa eri osapuolten kesken ja korkeakoulujen aikuiskoulutusta, täydennys- ja oppisopimuskoulutusta, opiskelumahdollisuuksia töiden ohessa sekä osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.

Paneeli verkko-opetus ja tietosuoja

Paneelissa verkko-opetuksen tietosuojasta keskustelivat ylilääkäri Timo Leino Työterveyslaitokselta, ylitarkastaja Anne Tamminen-Dahlman Tietosuojavaltuutetun toimistosta sekä yliassistentti Jukka Tuomela Tampereen yliopistosta. Henkilötietolaki ja viranomaisvelvoitteet asettavat omat ehtonsa luottamuksellisten tietojen käsittelyyn. Tietosuojavaltuutetun toimistossa on tänä keväänä laadittu opetusalan kysymyksiin liittyvää ohjausaineistoa. Virtuaaliyliopiston sivustolle perustetaan tietosuojablogi, joka avaa henkilötietolain yleisiä periaatteita korkeakouluopetuksen näkökulmasta.

Koko totuus ei välttämättä löydy yhden lain yhdestä pykälästä. Kuka pääsee näkemään keskitettyjen palautejärjestelmien kurssipalautteita? Kurssitoteutus henkilöityy opettajaan, joten kysymys on henkilötiedoista. Kun henkilötietoja kerätään, heti aluksi pitää kertoa, mitä tarkoitusta varten tietoja kerätään. Ulkopuolisia ovat tahot, jotka työtehtävissään eivät kyseisiä tietoja tarvitse. Pääsyoikeudet tietokantoihin määräytyvät työtehtävien mukaan. Ulkopuolisille voidaan jakaa tilastotietoja. Missään tapauksessa ei pidä ajatella, että samassa organisaatiossa työskentelevillä pitäisi olla oikeus henkilötietojen näkemiseen.

Kun kehitetään palvelujärjestelmiä, joissa on useita toimijoita, ei riitä, että asiat sovitaan, vaan sopimusten mukaiset toiminnot pitää rakentaa tietojärjestelmien sisään. Tietojärjestelmien tilaaminen vaatii tarkkuutta. Jos johtaja delegoi jonkin asian alaiselleen, sen pitäisi tietosuojamielessä näkyä tietojärjestelmässä käyttöoikeuden muutoksena.

Ehkä ei ole riittävästi pohdittu, mikä on opiskelija- ja kurssiarviointien luonne asiakirjoina. Eri lakien soveltamisesta voi syntyä aukkoja, joissa lakeja kirjaimellisesti sovellettaessa saatetaan päätyä absurdeihin tilanteisiin. Verkkokoulutuksessa voi syntyä paljon tallennettavia videoita ryhmätilanteista, joissa saatetaan törmätä paitsi tekijänoikeuskysymyksiin myös tietosuojaan. Kun henkilöiden kasvot ovat tunnistettavissa, niistä muodostuu henkilörekisteri. Toisaalta henkilötietolakia ei voida soveltaa kaikkeen; tallentamisella pitäisi olla jokin rekisteripitoon liittyvä tarkoitus.

Kerättävän tiedon pitää olla sidoksissa käyttötarkoitukseensa. Jos tietoa kerätään tiettyä tarkoitusta varten, se ei saa ilmestyä yhtäkkiä esiin jossain muussa käyttötarkoituksessa. Verkkovälitteistä videota joku voi tallentaa muuallakin kuin lähettävässä päässä. Sopimukset takaisivat, että ainakin mietittäisiin, kuka saa tehdä ja mitä.

Onko tietosuojan kannalta eroa siinä, keskusteleeko opiskelijajoukko blogissa vapaaehtoisesti omalla ajallaan vai kurssiin kuuluvana pakollisena suorituksena? Paneelin mukaan opiskelijoita ei voi pakottaa keskustelemaan avoimessa blogissa, vaan siihen tarvitaan aina heidän suostumuksensa.

Onnellisuus työssä

Lopuksi professori Timo Airaksinen Helsingin yliopistosta hauskuutti meitä filosofoimalla onnellisuudesta työssä. Hän erotti onnellisuuden tunteen, onnellisen luonteen ja onnekkaan asiantilan. Mieliala voi olla ristiriidassa olosuhteiden kanssa, esimerkiksi kun synkkyyteen taipuva saa lottovoiton tai onnellinen luonne joutuu syöpäosastolle.

Työ on kirous ja onni, paratiisista karkoitetun kirous. Puuhastelu tekee onnelliseksi ja työ muokkaa identiteettiä. Titteli ja kuvaus työtehtävistä on helppo vastaus kysymykseen: ”Kuka sinä olet?”

Ihminen voi toteuttaa itseään työssä. Hän voi tuntea olevansa kutsumusammatissa tai tuntea työn antavan itselleen muuta tyydytystä. Sosiologiset tutkimukset antavat ristiriitaisia tietoja suomalaisten onnellisuudesta työssä: toisten mukaan töissä ollaan onnettomia, toisten mukaan töissä viihdytään. Mitä tutkimukset mittaavat? Sitäkö, kuinka konformistisesti ihmiset vastaavat haastattelijan kysymykseen: ”Oletko onnellinen?”

Tutkimusten mukaan onnellisuutta haittaavat rahan tavoittelu, korkea koulutustaso, köyhyys, koettu epäoikeudenmukaisuus, oikukas muutos, informaation puute ja salailu sekä esimiestyön puutteet. Koettu onnellisuus on odotusten ja olojen funktio. Ihmisen tekevät onnettomaksi liialliset odotukset, liian kova yrittäminen, ristiriitaiset vaatimukset, kohtuuttomat vaatimukset ja paineet sekä toteutumattomat toiveet.

Sosiologit tutkivat tarpeita, mutta kun tarpeet on tyydytetty, kuvaan astuu halu (kenkähalu, autohalu, matkustushalu…). Buddhalaisten mukaan halu on suurin syy ihmisen onnettomuuteen, kun taas liberalistisen markkinatalouden mukaan halu ja sen tyydyttyminen tekee ihmisen onnelliseksi. Epikurolaisen näkemyksen mukaan oikea tapa tulla onnelliseksi on tuskan välttäminen ja mielenrauha. Tätä Timo Airaksinenkin suositteli.

Taidolla tulevaan – pirstaleiseen epävarmuuteen

lumihiutale
pirstoo formaalin opin
informaaliksi

yhteistyöverkko
kylvää laatua tiedon
sirpalemereen

Virtuaaliammattikorkeakouluseminaari Tampere-talolla 24.10.07 ravisti yleisöään uusilla ja vanhoilla ajatuksilla, sosiaalisilla verkostoilla, strategioilla ja visioilla, uudenlaisella tavalla oppia. Ehkä kysymyksiä syntyi enemmän kuin saimme vastauksia.

Verkostoyhteistyöllä valinnanvapautta

Esko Ala-Peijari toi seminaariin opetusministeriön terveiset. Verkko-opetuksen kymmenvuotistaipaleen alun hype-vaiheen jälkeen opetuksen ydinprosesseja on tuettu tieto- ja viestintätekniikan avulla. Ministeriö panostaa erityisesti erikoisalojen ja oppilaitosten verkostojen yhteistyöhön.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma painottaa rakenteiden ja prosessien uudistamista tieto- ja viestintätekniikan avulla. Korkeakoulut liukuvat valtion budjetista säätiöihin, yksiköt suurenevat, oppimisprosessit yhtenäistyvät ja palvelukeskukset yhdistyvät sähköisen asioinnin, yhteisten tietojärjestelmien ja teknisen infrastruktuurin avulla. Valtionhallinnon it-tavoitteet selviävät monista lähteistä, mm. “Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia vuosille 2007-11” ja “Tietoyhteiskuntakehityksen yhteisten menettelytapojen ja koordinoinnin kehittäminen opetustoimessa“. Visiossa tietohallintoyhteistyö määrittelee käsitteet, prioriteetit, toimintamallit ja rajapinnat, joilla rakennetaan innovatiivisia palveluja.

Miten taataan opiskelijoiden valinnanvapaus? Miten liikkuvuutta lisätään? Esko Ala-Peijari mainitsi nähneensä hetki sitten tilastoja, jotka kertoivat liikkuvuuden kasvaneen vuoden aikana yli sadalla prosentilla. Oliko kyse Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän laatimista tilastoista, jotka kuvaavat Virtuaaliammattikorkeakoulun portaalin opiskelijavaihdon kasvua viime vuoden keväästä tämän vuoden kevääseen? Koko valtakunnassa hyväksyttyjen hakemusten määrä on vuodessa kasvanut 118 % ja hyväksyttyjen opintopisteiden määrä 130 %. Valitettavasti portaalin Opintopalvelut, jota IT Moon, nykyinen Uoma on vuosia rakennellut, ei toistaiseksi kerro suoritettuja opintopisteitä, joten niiden kehitystä valtakunnan tasolla voinemme seurata vasta vuosien kuluttua, mikäli muutaman vuoden jäissä ollut järjestelmäkehitys joskus pyrähtäisi uuteen lentoon.

Virtuaaliammattikorkeakoulun valinnat ovat osoittautuneet kestäviksi: opetuksen sisällön kehittäminen yhdessä opettajien kanssa ja johdon tuki ovat keskeisiä. Virtuaaliammattikorkeakoulu on uudistanut opetuksen ja oppimisen rakenteita ja vahvistanut verkostomaista toimintamallia, tiivistänyt opetuksen ydinprosessien tukea, kehittänyt pedagogisia menetelmiä ja toimintamalleja, toteuttanut yhteentoimivat ja yhteiset tietojärjestelmät, luonut tietopohjat ja standardit yhteisille käsitteille sekä tukenut sähköistä asiointia.

Verkko-opetus kaipaa lisää yhteistyötä kirjaston ja tietohallinnon kanssa, pedagogisen perinteen vahvistamista ja sosiaalisia verkostopalveluja. “Ehkä jatkossa nuoriso jää koukkuun Virtuaaliammattikorkeakoulun sivustolle”, Esko Ala-Peijari heitti.

Kaksisuuntainen verkostoyhteistyö

Teemu Arina, verkostossa asuva parasiitti, joka ehkä juuri nyt käyttää sinua oppiakseen, kertoi informaatiomäärän kasvusta ja opitun tiedon merkityksestä tulevaisuudessa. Lukion jälkeen hän päätti, ettei mene korkeakouluun tuhlaamaan aikaansa. Keskustelemalla oppii tehokkaammin kuin kuuntelemalla monologia (broadcast).

Jakamalla saa enemmän kuin panttaamalla osaamistaan. Teemu Arina julisti, että kaikki ideat ovat varastettuja, hänenkään kalvonsa eivät ole hänen vaan kulttuuriperintöä. Tärkeintä on, mitä muut niistä saavat. Verkossa jaettu EU:n konferenssin luento poiki hänelle useita kansainvälisiä esiintymispyyntöjä.

Francis Baconin ajatuksen “Tieto on valtaa” tilalle Teemu Arina tarjoaa omansa “Uuden tiedon ja yhteyksien luominen on valtaa”.

Opetellaanko koulussa tulevaa menneisyyden malleilla? Perustuuko moderni koulujärjestelmä teollisen ajan ihanteille johtajasta ja tämän ohjeita noudattavista alaisista? Muutoksen luovat epästandardilla tavalla toimivat ihmiset. Verkostot elävät jatkuvasti, niiden ilmiöitä ei voi palastella syy-seuraus-suhteisiin – eihän lumihiutalettakaan voi palastella – eikä ihminen ole 1980-luvun aivotutkijoiden mallintama osista koostuva kone.

Oppimistyylit vaihtelevat tilanteen mukaan luokkahuoneesta sosiaaliseen mediaan. Emme opi virkamiestyön kompromissein luoduista parhaista käytänteistä vaan huonoista käytänteistä; oivallamme, että asiat voi tehdä aina paremmin.

Facebookin liiketoiminta perustuu ihmisten yksityisyyden kaupallistamiseen. Jos käytämme vain yhtä tietosanakirjaa, Wikipediaa, ja yhtä hakukonetta, Googlea, vaarana on yksipuolinen käsitys todellisuudesta, koska kaikissa medioissa on mahdollisuus puolueellisuuteen. Toisaalta, onko vaarallista tulla sosiaaliseksi jakamalla tietoa itsestä? Ja toisaalta, Wikipedia takaa ihmisille tasa-arvoisen pääsyn tietoon.

Wikipedian idea ei ole uusi. Palimpsest, jossa vanha teksti pyyhittiin pois – kuin lasten piirtotaulusta – on tunnettu vuosisatoja: vanhan testamentin teksti 400-luvulta on säilynyt 1100-luvulla kirjoitetun tekstin alla.

Bloginkaan idea ei ole uusi. Richard Steelen salonkilehti Tatler ilmestyi jo vuonna 1709. Joillain blogeilla on suhteellisen vähän lukijoita, mutta verkostoissa hyvät ideat leviävät. Kenellä tahansa on mahdollisuus tuoda ideoitaan verkostoon, jos tietää, mitä tekee.

Web 2.0 tarkoittaa alustaa, jossa tehdään eikä vain kuluteta, “2” merkitsee kaksisuuntaista.Kyse ei ole pelkästään tekniikasta vaan uudenlaisesta toiminnasta. Suljetut oppimisalustat eivät riitä, tarvitsemme näkökulmien alustoja. Kehitys ei etene keskitetysti ylhäältä alas vaan alhaalta ylös: annetaan ihmisten kokeilla erilaisia työkaluja, havainnoidaan heidän toimintaansa ja tuetaan sitä.

Infoähky ei ole kielteistä, se mahdollistaa hahmontunnistamisen. Kokoushuoneissakin tarvitaan ihmisiä, jotka roikkuvat netissä ja kännyssä, koska he huomaavat näkökulmia, joita post-it-lappuihin ja agendaan keskittyneet eivät huomaa. Fragmentaarisessa tietomeressä oma mieli täyttää aukot.

Tietotyö on muuttunut verkostotyöksi. Informaatioyhteiskunnassa korostettiin tietotyöntekijää, nyt verkostoja. Oppiminen syntyy sivutuotteena, ei ulkoa oppien vaan yhteyksissä muihin.

Seredipiteettioppimisen vastakohtana on kouluoppiminen ennalta asetettuine tavoitteineen ja OPSeineen. Ymmärrys syntyy, kun asiaa tarkastelee eri näkökulmista. Parasiittioppimisessa oppija oppii verkon kautta valitsemaltaan opettajalta ilman tämän tietoisuutta tai hyväksyntää asiasta. Toisaalta, perinteisessä opetuksessa vain 15 % opettajista muistaa edes oppijan nimen.

Vanha ja uusi media törmäävät media remixissa, konvergenssikulttuurissa, liiketoiminnan kannibalisoinnissa. Menettävätkö opettajat ja toimittajat työnsä, kun kaiken saa netistä? Teknologiaan sisältyy aina riski; muistammehan 1700-luvun luddiittit, jotka tuhosivat kehruukoneet pelätessään niiden tuhoavan perherakenteet?

Sisältö on vain vuorovaikutukselle jaettu objekti. Jakelukanavat demokratisoituvat ja hajautuvat. Jokainen meistä tietää enemmän kuin pystyy kertomaan – niin kauan kuin emme voi siirtää neuroverkkoa päästä toiseen vaan joudumme viestimään analogisen mallin avulla.

Organisaatiota voidaan tarkastella organismina. Operatiivinen teknologia on suunniteltu tiettyjä prosesseja varten. Sosiaalista teknologia ei kyetä ennustamaan, emme tiedä, miten ihmiset alkavat käyttää teknologiaa. Wiki on hyvä analogia aivoista, se auttaa reflektioiden yhdistämistä ja kristallisointia. Tarvitaan verenkiertoa, sosiaalista verkottumista ja virtuaalikokouksia.

Opettajan tehtävänä on sivistys ja kasvatus, ei sisältö. Uuden webin maailmassa kirjailija on kuollut. Olemme yhdessä älykkäämpiä kuin yksin (we are smarter than me). Homo contextus on yhteen verkottunut ihminen, joka ylittää fyysisen vuorovaikutuksen rajoitteet. Einstein on sanonut: Jos idea ei alussa ole absurdi, sillä ei ole toivoa.

Ammutaan virtuaalisuus alas ja opetellaan kysymään!

Jaana Venkula julisti: Ammutaan virtuaalioppiminen alas! Työaseman ääressä tyhmyys kasvaa, kynä kädessä aistikimara rehottaa. Olemme jysähtäneet varmuuden yhteiskuntaan, jolta pohja putosi viimeistään Neuvostoliiton romahtaessa. Koulutamme kapea-alaisia asiantuntijoita, mutta tieto ei takaa, että kaikki toimii, eivätkä hakukoneet auta ennakoimattomien tilanteiden käsittelelyssä. Asiantuntijuus aiheuttaa hämäräsokeutta. Tieto ei ole tietokoneissa eikä ihmisen järki toimi hierarkkisesti. Meneekö enemmän aikaa atk-järjestelmän kuin potilaiden hoitamiseen?

Epävarmuuden yhteiskunnassa menestyy, kun tekee laadukkaasti sen, minkä tekee. Ajatteleminen on tekemistä. Tieto löytyy verkosta vain, jos itsellä on kysymys. Tiedon tulvasta on turha puhua, jos puuttuu valintakyky, kyky kysyä.

Tarvitaan uusia järjenkäyttötapoja, kysymistä vastaamisen sijaan. Instituutioiden tärkeimmät tietolähteet ovat alhaalla, ei johtajilla ja rehtoreilla. Kun kaikki ratkaisut ja uudet innovaatiot luodaan yhdessä, ketään ei tarvitse sitouttaa. Eettiset toimintatavat muuttavat toimintaa, ei arvokeskustelu. Kalvosulkeisissa ei ole väliä, mitä kuulijat tekevät, mutta aidossa opetustilanteessa kuulijoiden reaktiot kuljettavat vuorovaikutusta.

Meidän pitää oppia kysymään, tuntuuko oikealta tai väärältä. Kaikkialla työpaikoilla ihmisistä tuntuu, että ei mene oikein. Emme elä virtuaaliverkostoissa vaan olemme verta ja lihaa, mutta moniko uskaltaa sanoa ääneen “tämä ei tunnu oikealta”? Ihminen jaksaa paljon, mutta ei toimia etiikkaansa vastaisesti.

Lopuksi Jaana Venkula neuvoi: Tiskatkaa käsin, haravoikaa tavallisella haravalla, haistelkaa, maistelkaa. Lisätkää kysymisen rohkeutta, silloin yleisö pääsee pidemmälle kuin puhuja. Rakastamisella ja kysymisellä on yhteys, mikä näkyy juutalaisessa kasvatuksessa, joka sallii lasten kysyä jatkuvasti.

Tietoiseen verkostoyhteiskuntaan osaamista arvostaen

Marita Aho Elinkeinoelämän keskusliitosta puhui innovaatioympäristöstä ja osaamisesta. Toimintaympäristö ja liiketoiminta ovat muuttuneet sosiaalisten verkostopalvelujen myötä telefax-ajasta. Teknologia mahdollistaa maantieteellisten raja-aitojen kaatamisen ja uudenlaisen kansainvälisen kilpailun ubiikkiyhteiskunnassa, jossa ei enää ole turvallista toimialaa.

Tarvitsemme ihmisiä, jotka kyseenalaistavat nykyiset palvelut ja tuovat esiin elämää helpottavia ja työpaikkoja luovia uusia mahdollisuuksia. Menestyksen elementit ovat ihminen, prosessit ja tekniikka, uusiin teknologioihin pohjautuvat tuotteet ja palvelut sekä prosessit, joissa tunteet ovat mukana. Tekniikka on vain apuväline, mutta sitä kehittämällä voidaan löytää uusia ja erilaisia tapoja ajatella ja toimia. Mallien piirtäminen on helppoa, mutta kyse on isoista haasteista, kun opitaan uuteen, pois vanhasta.

Marita Ahon visiona on tietoinen verkostoyhteiskunta, jossa tiedon hyödyntäminen on hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn lähde. Suomen tärkein luonnonvara ovat ihmiset ja heidän henkinen pääomansa. Tarvitsemme monipuolista osaamista ja uusia yhdistelmiä, mutta myös keskittymistä ja perustutkimusta.

Meidän pitäisi arvostaa osaamista eikä tutkintoja. Suomalaiset yritykset rahoittavat henkilöstökoulutustaan miljardilla eurolla vuodessa. Suomen pitäisi olla osa osaamisen kehittämisen markkinaa eikä vain monikansallisten yhteisöjen markkinaan sopeutuja.

Osaamisen mittaaminen ei saa olla itseisarvo vaan mahdollisuus kehittyä. Epävarmuuden maailmassa elinkeinoelämä ei voi antaa tarkkoja määritelmiä, millaista osaamista tarvitaan, eikä tällainen määritelmä säilyisi muuttumattomana pitkään. Koulutukseen tarvitaan ketteryyttä, ihmisen työurahan pyrähtelee uudella tavalla. Työelämän tarpeiden seuraamisen lisäksi koulutuksen pitäisi kehittää ja luoda uutta yhdessä työelämän kanssa.

Sosiaalisessa mediassa informaalisti ylösalaisin

Tere Vadén puhui sosiaalisesta mediasta ja informaalista oppimisesta. Platonin valtio, johon kuului kuningas, sotilaita ja työläisiä, pysyi stabiilina ja harmonisena. Informaation kulkua rajoitettiin ja runoilijat ja muut taiteilijat suljettiin valtion ulkopuolelle.

Nykyiset organisaatiot ovat kuin Platonin valtiot: hierarkkisia rakennelmia, joissa informaation kulku on rajoitettu ja päätökset kulkevat ylhäältä alas, kuten formaalissa oppimisessa. Tere Vadén kertoi 12-vuotiaista tytöistä, jotka päivät roikkuivat netissä, mutta kysyivät vanhemmilta neuvoa koulutehtävissä. Näiden vastaus “Mikset katso wikipediasta?” ällistytti heitä. Voiko sieltä katsoa koulutehtäviin liittyviä asioita? Tytöt olivat kasvaneet ammattioppilaiksi eivätkä osanneet kytkeä vapaa-ajan monipuolisia tiedonhakutaitojaan kouluasioihin.

Sosiaalinen media mahdollistaa sosiaalisen yhteistyön. Esim. YouTubessa on lukuisa määrä laadukkaita opetusvideoita lähes mistä tahansa asiasta, jopa opetusvideon tekemisestä ja sosiaalisen median merkityksestä oppimiselle.

Maailma on kaksinkertaisesti ylösalaisin. Nuoret käyttävät nettiä enemmän kuin vanhemmat. Formaalissa oppimisessa vanhemmat opettavat nuorempia, mutta asioita opitaan informaalisti, koulun ulkopuolella yhä enemmän. Ensimmäiset aallot alkavat näkyä: olemme liian vanhoja, osaamme liian vähän ja se, mitä osaamme, on irrelevanttia.

Disorganisaatiot nousevat organisaatioita tärkeämmiksi; harrastelijat kehittivät mikrotietokoneen ja organisaatiot ottivat sen käyttöön. Työskentelemme ja elämme yhä enemmän disorganisaatioissa. Tyypillinen koulun koetilanne on täydellinen vastakohta disorganisationaaliselle tietotyölle, jossa ihmiset toimivat jatkuvasti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Opetammeko koulussa täsmälleen väärää asiaa? Oppiminen voi olla yhdessäolon sivutuote kuten Kanzi-simpanssilla, joka oppi englannin kielen kuin vahingossa elämällä yhdessä englantia puhuvien ihmisten kanssa.

Käytännössä koko internet pyörii vapaassa ohjelmistossa, Wikipedia vie markkinan tietosanakirjoilta. Milloin joku vie markkinan opettajilta? Mistä saadaan ihmiskasvoinen kouluoppiminen? Voimme viedä oppimismateriaalit ja vuorovaikutuksen verkkoon, mutta kun teemme tai fasilitoimme, olemme aina tiellä.

Ovatko formaalin oppimisen instituutiot avoimia? Voimmeko mennä korkeakoulun luokkaan puhumaan? Emme. Meidän pitää varata tila ja osoittaa sille maksaja. Emme voi perustaa blogia tai wikiä korkeakoulun sivustolle, koska joku voisi kirjoittaa sinne jotain ikävää. Kuka on vastuussa wikipediasta? Ei kukaan. Jos linux on rikki, ei kukaan vastaa eikä kenellekään voi valittaa – paitsi linux-yhteisölle.

Lopuksi Tere Vadén totesi: “Jos oppii käyttämään tietotekniikkaa hyvään, oppii käyttämään sitä myös pahaan.”

Autenttisesti uuden sukupolven osaamiseen

Irja Leppisaari ja Leena Vainio tutkivat autenttisen verkko-oppimisen uusia haasteita ammattikorkeakouluopiskelussa. Autenttisuus tuo opetukseen todelliset työelämän ongelmat, tutkivan otteen, keskustelun oppijayhteisössä sekä oppijan valtauttamisen. Virtuaaliammattikorkeakoulun DIGMA-materiaalipankin sisällön arvioiminen Herringtonin, Oliverin ja Reevesin autenttisen opimisen yhdeksän elementin valossa ei ole mairittelevaa: materiaalit ovat tekstipohjaisia eikä niistä voi päätellä reflektiota tai arviointia. Ne ovat edellisen sukupolven tuotteita, syntyneet vuosina 2004-06, eikä niitä pitäisi arvioida tämän päivän web 2.0:n maailmassa. Monipuolinen oppiminen syntyy monipuolisesta materiaalista, infoähkyn sirpaleisesta tiedosta.

DIGMAn staattisen materiaalin lisäksi ammattikorkeakouluissa on runsaasti verkko-opintoja, joista parhaita opiskelijat esittelivät yhdessä opettajien kanssa Korkeakoulujen arviointineuvostolle ja samalla reflektoivat omaa osaamistaan. Autenttisuuden edistäminen haastaa mm. pedagogiset toimintamallit ja verkko-ohjauksen.

Onko virtuaaliopetus erillinen kehitettävä asia vai osa opetuksen kehittämistä? Miten päästään uuden sukupolven tasolle virtuaaliopetuksen hyödyntämisessä? Oppimisalustojen virtuaalisissa luokkahuoneissa opettaja on edelleen se, joka puhuu.

Tulevaisuus yhteistyöverkostoissa

Marja Rautajoki ja Lena Levander pohtivat dialogissaan Virtuaaliyliopiston ja Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteistyötä ja tulevaisuutta. Virtuaaliammattikorkeakoulu sulautuu osaksi virtuaaliyliopistotoimintaa, verkostot kansainvälistyvät, tieto- ja viestintätekniikan käyttö arkipäiväistyy ja informaalista oppimista tuetaan. Korkeakouluille kehitetään yhteinen verkko-oppimisen portaali ja sähköinen asiointi.

Yhteistyöverkostot ovat tärkeitä, samoin opiskelijoiden tarpeet ja palaute. Erillistä virtuaaliopetuksen kehittämisyksikköä tarvitaan seuraamaan uuden teknologian kehitystä ja sen sovellusmahdollisuuksia korkeakouluopetuksessa.

Toimivaa opiskelua verkossa

harhapoluilta
opiskelujoustoa
oppijan verkkoon

aihio valuu
digmasta opinahjoon
taottavaksi

ymmärrys itää
yhdessä tekemisen
oivalluksissa

Virtuaaliammattikorkeakoulun Yhteyshenkilöpäivät 23.10.07 Tampereen hotelli Viktoriassa keskittyivät ammattikorkeakoulujen parhaiden verkko-opintojen esittelemiseen Korkeakoulujen arviointineuvostolle. Aamupäivään jäi sentään hiukan aikaa Virtuaaliammattikorkeakoulun ajankohtaisille asioille.

Teija Lehto Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän edustajana kertoi portaalin Opintopalvelujen liikkuvuuden kasvaneen vuoden aikana 118 % mutta tarjonnan vain 38 %. Suunta on oikea, mutta tarjontaa pitäisi selvästi lisätä, jotta opiskelijoiden oikeus joustaviin opintoihin ei kaatuisi täynnä oleviin opintojaksoihin.
Teija Lehto kertoi myös, että tilaus portaalin Opintopalvelujen uusistä piirteistä, joita jo vuosia on odotettu ja luvattu, tehtäneen vielä tämän kalenterivuoden aikana. Avoimen ammattikorkeakoulun uuden järjestelmän kehittäminen, josta Martti Helevirta kertoi, on toistaiseksi torpedoinut Opintopalvelujärjestelmän kaikki muutostyöt.
Tommi Tuomola ja Ari Vesikko Yhteiskäyttöisen materiaalin asianomistajaryhmästä kertoivat DIGMA-materiaalipankista, johon sisällöntuotantorenkaat tuottivat oppimisaihioita ja opintojaksoja vuosina 2004-06. Hakuongelmia selvitellään, mutta materiaalin linkittäminen onnistuu ilman portaalitunnuksia. Materiaalia pitäisi voida päivittää nykyistä joustavammin ja julkaista Creative Commons -lisenssillä. Yllätyksenä kuulimme, että ammattikorkeakouluilta kerätään jatkossa rahaa yhteiskäyttöisen Kehittämisyksikön jakaman materiaalin kehittämiseen, mutta nykyisten materiaalien lataamisen tai linkittämisen määrästä ei ole käsitystä eikä tilastoja. Materiaalipankista järjestettäneen videoneuvottelukoulutusta, mutta lisäkysymyksille ei riittänyt aikaa.
Marja Rautajoki ihmetteli, miten varmistettaisiin DIGMAn materiaalin pysyminen ajan tasalla, kun suosituimmat materiaalit elävät jo muualla. Virtuaaliammattikorkeakoulun strategiaa on uudistettu, ja ensi vuoden ammattikorkeakouluverkoston ja Kehittämisyksikön toimintasuunnitelmat on hyväksytty johtoryhmässä 19.10.07. Miten strategia on muuttunut ja millaiseksi ensi vuoden toiminta suunniteltu? Tähänkään aikaa ei riittänyt.
Suunnitteilla on uusi ESR-hanke, jossa vihdoin toteutettaisiin opetusta eikä enää tehtäisi opetusmateriaalia. Tästähän keskusteltiin jo Virtuaaliammattikorkeakoulun alkutaipaleella vuonna 2001, mutta kuuden vuoden sisällöntuotantoprojektit keskittyivät materiaalin tuotantoon ja materiaalien hyödyntäminen varsinaisessa opetuksessa rajattiin tietoisesti projektien ulkopuolelle. Myöhemmin on ihmetelty, miksi suurin ponnistuksin tuotettujen materiaalien käyttö on jäänyt vähäiseksi.
Kehittäjä-asianomistajaryhmän aloitteesta oli kyselty, haluaisivatko ammattikorkeakoulut yhteistä Connect Pro -palvelua, mutta innostus oli ollut laimeaa, Humachan tarjoaa Connect Prota asp-palveluna. Yleisöstä kysyttiin, miksi Virtuaaliammattikorkeakoulu on valinnut Connect Pron, kun vastaavia muitakin ohjelmistoja on tarjolla. Liekö tarjouskilpailu unohtunut? Muutamissa ammattikorkeakouluissa Connect Pron valintaan on vaikuttanut, ettei se edellytä erillisen ohjelmiston asentamista opiskelijan työasemaan.
E-opettaja
Irma Mänty ja Anu Pruikkonen esittelivät vuosien 2005-2007 Tulevaisuuden eOpettaja-hanketta, jossa ovat mukana Laurea sekä Hämeen, Kemi-Tornion ja Turun ammmattikorkeakoulut. Laureassa on tuotettu Optimaan Learning by development -pedagogiikan (LdB) mukaisia opintojaksopohjia. Hankkeen ohjausryhmä on kokoontunut videoneuvotteluissa, projektiryhmä puolestaan on työskennellyt tiiviisti niin verkossa kuin kasvokkain, jopa Second Lifessa. Hankkeen tavoitteena on verkko-opintojen lisääminen, toimivan verkko-opetustoteutuksen mallin luominen sekä verkko-opetuksen huomioon ottaminen opetussuunnitelmissa. Hankkeen tuloksia on esitelty erilaisissa seminaareissa ja yhteistä raporttia työstetty wikissä. Raportti “Tulevaisuuden eOpettaja – Yhteistyöllä malleja ja menetelmiä verkko-opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen” on Hamkin julkaisusarjassa verkossa ja painettuna.
Arvioitavia verkko-opintoja
Arvioitavissa verkko-opinnoissa yhteistoiminnallisuutta oli toteutettu ilahduttavan monipuolisesti erilaisin teknisin ratkaisuin. Useimmista saimme kuulla myös opiskelijoiden kokemuksia.
Satakunnan ammattikorkeakoulun kansainvälisellä opintojaksolla viikoittainen lähiopetus toteutettiin Skypellä kahden pisteen välillä. Asiakasyritys kertoi toiminnastaan ja oli jatkuvasti opiskelijaryhmien käytettävissä.
Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun verkko-opinnot ajoittuivat kesään, mikä vaati opettajalta erityistä panostamista läsnäoloon ja tukeen. Analysoitavat dialogit veivät mennessään ja opiskelijat käyttivät arvioitua enemmän aikaa niihin.
Hämmästyin yhteistoiminnallisuuden puuttumista opintojaksolta; opiskelijat tekivät tehtäviä yksin eivätkä nähneet toistensa vastauksia. Opintojakso työllisti opettajan tehokkaasti. Eikö opintojaksolla, jolla tehtävänasettelu on väljää eikä tehtäviin ole yksiselitteisiä oikeita vastauksia, voisi käyttää vertaisarviointia? Ryhmässä pohdiskelu olisi hedelmällisempää kuin yksin, vaikka ryhmätöillä olisikin varjopuolensa.
Evtekin opintojen alkuun ajoittuva yhteistoiminnallinen projektioppiminen isoille ryhmille perustui viikoittaiseen läsnäoloon sekä pienryhmien työstämiin ja esittämiin rakenteellisiin dokumentteihin. Jokaiseen pienryhmään valittiin tietotekniikkaa harrastava guru, joka auttoi muita teknologissa kysymyksissä. Opiskelija saattoi vaikka kertoa mummolleen: “Opinnot alkoivat hyvin: minut valittiin heti guruksi.” Aikatauluista pidettiin kiinni myönteisessä mielessä: myöhästymisestä ei sakotettu, ajoissa palauttamisesta sai plussaa.
Hämeen ammattikorkeakoulu esitteli kokonaan verkossa suoritettavat erikoistumisopinnot, joiden toteutuksessa käytettiin Webexiä, Moodlea, TeamSpeakia ja virtuaalista atk-luokkaa. Opiskelija painotti verkko-opintojen joustavuutta, opettajien väsymätöntä ohjausta sekä tukiryhmän tärkeyttä.
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun verkko-opiskelussa käytettiin Learnlincia ja Moodlea. Keskeyttäneitä oli poikkeuksellisen vähän, saavutettavuus oli hyvä ja kulut pienet. Tukipalvelut päivystivät aamu-kahdeksasta ilta-yhdeksään. Opiskelija kertoi voineensa toteuttaa kaikki oppimistehtävät töissään, tosin työnantajien suhtautuminen opintoihin vaihteli.
Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu esitteli PBL-sykliin perustuvan verkkototeutuksen, johon kuului dialogeja ja asiantuntijaluentoja. Ajantasainen tieto saatiin välittömästi haltuun, mutta tekniikan hyödyntäminen vaatii vielä kehittämistä.
Laureassa on kehitetty Learning by development -mallityötila Optimaan, mistä jo edellä kerrottiin. Tämä työelämäyhteistyön helposti monistettavaa mallia käytetään erilaisissa hankkeissa, opinnäytetyöprosesseissa sekä monilla opintojaksoilla.
Rovaniemen ammattikorkeakoulun monimuotoisessa verkkototeutuksessa opiskelijat työskentelevät orientaatiojakson jälkeen verkossa. Learnlinc-istunnoissa jokaisella opiskelijalla oli rooli, kokonaisuus nauhoitettiin, vietiin Optimaan ja ryhmän sihteeri laati siitä kirjallisen yhteenvedon. Oppiminen tuli näkyväksi, pakotti ottamaan kantaa ja reflektoimaan.
Esitellyissä opintojaksoissa käytettiin pedagogisina lähestymistapoina mm. PBL:a, LbD:a sekä yhteistoiminnallista projektioppimista, oppimisalustoina Moodlea ja Optimaa ja samanaikaisissa keskusteluissa Learnlincia, Webexia ja Skypea. Ammattikorkeakoulut käyttävät siis verkko-opetuksen pedagogisia ja teknologisia mahdollisuuksia monipuolisesti jo tänään!
Mitä kohtaammekaan huomenna?