Kirjapäivät pandemian varjossa

kirjat näyttävät
voimansa – trolleillako
pidot somessa?

liioittelu ja
vähättely, siinäkö
valheen muotoja?

vale, juoruilu
panettelu, herjaus –
entä luottamus?

luolasyndrooma:
osaanko enää tulla
ihmisten pariin?

scifissä nuorten
kansanperinnebuumi –
mennyt, nykyisyys

Huippuvuorilla
pieni ihminen suuren
äärellä yksin

kirja on matka
jota aivot työstävät:
elän mukana

Tänä vuonna Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivät siirrettiin kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun, 30.–31.7.2021. Ajateltiinko, että pandemiatilanne helpottaa kesän ja rokotusten myötä, kuten terveysviranomaiset meille keväällä vakuuttelivat?

Tapahtuman terveysturvallisuutta pyrittiin lisäämään hajauttamalla osa tapahtumista Sylvään koululta Funkkistalolle ja striimaamalla esitykset nettiin. Koululla oli useita käsienpesupisteitä ja yleisö käytti maskeja, tosin muutamilla maskit olivat nenän tai leuan alla. Tuolit juhlasalissa ja Funkkistalolla olivat vieri vieressä, mikä hämmensi, totuimmehan viime syksynä pääkaupunkiseudun teattereissa ja oopperoissa turvaväleihin, kun osa tuoleista oli nauhoilla tai lapuilla poistettu käytöstä, ja ohjattuun poistumiseen salista, kun henkilökunnan edustaja ohjeisti, missä järjestyksessä poistutaan rivi kerrallaan turvavälein niin, että ruuhkia ei syntynyt. Kirjapäivilläkin muistutettiin turvaväleistä, kun poistuimme salista, mutta sen tarkemmin meitä ei ohjeistettu – paitsi auditoriossa, jossa joka toinen rivi oli merkitty poistetuksi ja jossa kehotettiin poistumaan viimeisestä rivistä alkaen, tosin tätäkään kehotusta ei kunnolla noudatettu eikä valvottu. No, kirjapäivillä osallistujia oli tavallista vähemmän, mikä helpotti turvavälien pitämistä.

”Mää leikin koko suven”, esittäjinä Mirjami Heikkinen ja Talvikki Eerola

Teltan lounastarjoilua oli myös supistettu. Aiempina vuosina runsas lounasbuffet sisälsi salaatin ja lämpimän ruuan, mutta nyt piti valita keitto, salaatti tai uuniperuna. Liekorannan punajuurikeitto oli ihanan maukasta ja tuhtia, mutta, mutta.. Leipien kanssakaan se ei pitänyt nälkää monta tuntia. Viiden maissa vatsa murisi jo kuuluvasti, mikä hiukan häiritsi keskittymistäni Mirjami Heikkisen ja Talvikki Eerolan esitykseen ”Mää leikin koko suven” Sinikka Nopolan teksteistä sanoin ja sävelin. Esitys oli koskettava, kruunasi päivän, hymyilytti, ihastutti ja herätti ajatuksia.

Avajaiset

Kirjapäivien teema vale nousi esiin jo avajaisissa, joiden alussa Karo Hämäläinen kertoi valehdelleensa viisi vuotta apurahalla, ja joiden loppupuolella hän kysyi, uskoimmeko todella kaiken, minkä hän juontaessaan oli sanonut, kuten Wittgensteinin lauseen valheen ja toden erosta tai paidan värin valitsemisen kasvomaskin värin mukaan.

Leena Majander-Reenpää iloitsi siitä, että paikalla oli yleisöä enemmän kuin järjestäjiä. Kun äiti pyytää lasta katsomaan silmiin, tämä ei osaa valehdella. Mutta jos kolme kertaa valehtelee, alkaa jo itsekin uskoa valheeseensa. Vaikka trollit ja peikot pitävät somessa pirskeitään, niin kirjat näyttävät voimansa.

Jenni Jokinen ja Karo Hämäläinen

Sastamalan kaupungin edustaja Jenni Jokinen muisteli olleensa kaksivuotias, kun lapsuuskodin lähellä kirjapäivät pidettiin ensimmäisen kerran. Vuosien varrelta hän nosti esiin Paavo Lipposen puheen, kun kirjapäivien teemana oli Waltari, Heli Laaksosen murrerunoesityksen sekä Tellervo Koiviston esiintymisen, kun tuhatpäinen yleisö nousi seisomaan ja aplodeerasi jo hänen saapuessa juhlasaliin.

Seppo Kääriäisen puhe valeen monista kasvoista vilisi sitaatteja. Iisakki ei koskaan valehdellut, mutta saattoi joskus muistaa väärin. Paasikivi muisteli 1940-luvulla, että raskainta oli valheellinen ilmapiiri, Talvisodan aika, kun tapahtumista ei voinut puhua omilla nimillään. Ovatko liioittelu ja vähättely valheen muotoja? 1990-luvulla Iiro Viinanen kiemurteli, kun puhuttiin markan devalvoinnista. Tuolloin laman jälkeen lainan saanti oli kiven takana ja kansakunta hoiperteli holhouksen partaalla, mutta silloin siitä ei voinut puhua. Esko Aho on tokaissut, että poliitikot valehtelevat, mutta poliitikoille valehdellaan vielä enemmän. Perinteisen median ei pitäisi kulkea somen jälkiaalloissa.

Suomen tietokirjailijat ry:stä Anne Rutanen ja Anne Mäntynen sekä Warelius-palkittu Mervi Wäre-von Hedenberg

Suomen tietokirjailjat ry myönsi vuosittaisen Warelius-palkinnon Juha Siltalalle ja Mervi Wäre-von Hedenbergille, joista jälkimmäinen oli paikalla. Kiitospuheessaan hän kertoi oppineensa, että lapset tarvitsevat samastumiskohteita, seikkailuja ja tarinoita, ei ohjeita esim. kadun ylittämisestä, jotka ensimmäisissä kirjoissa nousivat lasten inhotuslistan kärkeen. Japanissa ei kysytä ”miksi”; siispä sellaisia kysymyksiä ei voida käyttää japanilaisissa oppikirjoissakaan. Mervi Wäre-von Hedenberg piti kiitospuheensa ilman mikrofonia, kun totesi, että opettajana hänellä on kantava ääni. Varmaan, kyllähän ääni meille lähellä istujille kuului, mutta miten se kuului juhlasalin parvelle – striimin päässä olevasta etäyleisöstä puhumattakaan?

Silvia Hosseini painotti, että essee on kaunokirjallinen prosessi, eikä se ole sepitettä. Se nousee esseistin itsetuntemuksesta. Esseisti ei kuitenkaan ole sama henkilö aamulla ja illalla tai eri ihmisten seurassa. Esseessä voidaan kärjistää ja liioitella, jotta lopputulos olisi lukijalle nautittava, eikä tylsä. Kaunokirjallisuus on valehtelun ylevin muoto.

Elämän kymmenen tietokirjaa

Karo Hämäläinen ja Veli-Pekka Leppänen

Veli-Pekka Leppäsen valikoima elämänsä tietokirjoista koostuu 1900-luvun tapahtumia käsittelevistä kirjoista. Edvin Laineen elokuva Linnan teoksesta Täällä Pohjantähden alla teki voimakkaan vaikutuksen silloin 12-vuotiaaseen poikaan, joka nyt toteaa, että hyvä kirja pitää lukea uudelleen ainakin kymmenen vuoden välein. Kymmenen kirjan luettelossa oli mm. Suomen sisällissodan tutkimus, kirjoja kommunismista, heimosodista, Venäjästä ja nuoresta Stalinista, Kimmo Rentolan väitöskirja ja Jaan Krossin Rakkaat kanssavaeltajat I, jossa kirjoittaja avaa pellit, tuo esiin katkeruutensa ja antaa palaa.

Nuorten lava

Perjantaiaamuna kastuimme kunnolla kävellessämme Liekorannasta Sylvään koululle, joten kävely sateessa Funkkistalolle ei houkutellut. Keittolounaan jälkeen osuin Sylvään koulun toisen kerroksen kirjamyyntien taakse piilotetulle Nuorten lavalle, missä Juuso Huhtivuo haastatteli Jani Saxellia teoksesta Helsinki Underground ja Tiina Raevaaraa Polaaripyörteestä. Nuorten lava oli piilotettu niin hyvin, että paikalla oli vain kourallinen yleisöä, juuri ja juuri enemmän kuin esiintyjiä.

Juuso Huhtivuo ja Jani Saxell

Jani Saxellin teoksessa Helsinki Underground on yliluonnollisia efektejä ja limittyviä aikatasoja, kun tyypit Helsingin historiasta törmäävät nykyhelsinkiläisiin. Menneisyys ja tulevaisuus ovat kytköksissä toisiinsa, umpisolmussa: parhaat palat nykymaailmasta on miksattu menneen ajan tietämykseen, Nasan pääjohtajana on aloittanut Greta Thunberg, Suomessa on tekoälypuolue, merestä löytyy seksirobotteja, monitoimikapulat ja tuntotelevisio ovat arkea, nuorison keskuudessa syntyy kansanperinnebuumi, korkea teknologia yhdistyy kansanuskoon.

Kaupungit ovat mikrokosmoksia, esim. Jani Saxellin asuinalueella Pikku Huopalahdessa on sisällissodan aikana tapahtunut vaikka mitä. Ja juu, kirjaan on luvassa jatkoa.

Juuso Huhtivuo ja Tiina Raevaara

Tiina Raevaaran Polaaripyörre on jatkoa Kaksoiskierteelle, jonka luin tammikuussa. Helmetin Polaaripyörre-jonossa on yli sata lukijaa ennen minua. Tiina Raevaara totesi, että pandemiaeristyksen jälkeen koulun täytettyjä eläimiä on helpompi lähestyä kuin eläviä ihmisiä, mutta kyllä hän on kaivannut ihmisten kohtaamista. Onko pandemiasta syntynyt luolasyndrooma: osaako enää lähteä ihmisten keskelle?

Ihminen ei elä erillään muusta luonnosta. Yksi virus on nyt pyyhkinyt hirmumyrskynä ihmiskunnan lävitse muistutuksena siitä, että luonnon monimuotoisuutta pitää arvostaa. Polaaripyörteen juoni syntyi ennen koronapandemiaa. Kirjassa on vain kourallinen henkilöitä, jotka ovat paenneet eristykseen Huippuvuorille. Eerika on epätietoinen tyttärestään Tuulikista, joka on kuin tuntematon manner; ei tiedä, mitä on tulossa. Näin kai jokainen lapsi on vanhemmilleen, myös luonnollisesti alkunsa saaneet.

Tiina Raevaara kertoi käyneensä itse Huippuvuorilla ja ihastuneensa: pieni ihminen suuren äärellä, pureva tuuli ja kylmyys. Biologina hän yhdistää teoksissaan tiedettä ja jännitystä. Ihminen pelkää sairastumistaan ja tarkkailee vainoharhaisesti itseä ja toisia. Ikirouta sulaa, ilmastonmuutos uhkaa, eritoten arktisella alueella. Kun jääkarhut eivät enää löydä hylkeitä, ne tulevat ihmisten keskelle. Myös suurvallat työntyvät sulavalle arktiselle alueelle. Syrjäinen paikka maailman laidalla on yhtäkkiä kaiken keeskipiste. Luonto sulaa, ihminen jäätyy. Luonto häviää, mutta ihminen näkee itsensä niin tärkeänä, että tästä kaikesta hänet pitää säilyttää, vaikka kuoleman jälkeen jäädytettynä.

Tiina Raevaaran viljelee tuotannossaan yliluonnolliseen kallellaan olevaa kauhua. Polaaripyörteessä yliluonnollisuutta ei ole, mutta kauhu yhdistyy tieteeseen, kun tappaja-ameeba pääsee ihmiskehoon. Trilogiaan on luvassa jatkoa ensi kesänä, kenties vanhojen psykologisten käsitysten maailmasta.

Kirjateekki

Kirjateekissa Sakari Katajamäki, Silvia Hosseini, Mirjami Heikkinen, Syksy Räsänen, Jarmo Heikkinen

Silvia Hosseini ja Syksy Räsänen toimivat kirjajukkina Sakari Katajamäen vetämässä Kirjateekissa, ja heidän valitsemiaan sitaatteja lukivat ääneen Mirjami ja Jarmo Heikkinen. Sitaatit käsittelivät mm. panettelua, herjaamista, juoruilua, itsepetosta ja luottamusta.

Panettelu kielletään monessa uskonnossa. Pitävätkö jotkut kuitenkin panettelua totuuden puhumisena ja herjaamista viihteenä? Eikö kaikki juoruilu ole pahantahtoista? Kuunnellaanko Pohjoismaissa Odinin neuvoja? Luottamus ei ole sokeaa uskoa, mutta missä kulkee terveen kriittisyyden raja?

Kirjoittajan on valittava valheensa. Luonnontieteiden popularisoinnissa vertauskuvat ja tarinat toimivat paremmin kuin yksityiskohtaiset faktat.

Anssi Arohonka

Petteri Leino ja Anssi Arohonka

Petteri Leino haastatteli Anssi Arohonkaa, jonka muistelmateos longe rariss! julkistettiin Sylvään koulun auditoriossa. Keskustelu rönsyili kirjan nimestä kotiseutuun Punkalaitumella, uraan äidinkielen opettajana, kirjallisuusiltoihin, kirjahuutokauppoihin ja antikvariaatteihin. Anssi Arohonka perusti antikvariaattinsa Helsingin Cygnaeuksenkadulle 1970-luvulla, mistä se 17 vuotta toimittuaan muutti Mannerheimintielle. Posti osasi paremmin perille, kun uuden kadun nimi oli helpompi kirjoittaa kuin vanhan. Vuonna 2012 Petteri Leino osti Anssi Arohongan kirjavaraston.

Aktiivinen yhdistystoiminta mm. Bibliofiilien seurassa ja Mika Waltari -seurassa on vienyt aikaa, joten vaimo Kyllikki on välillä joutunut tuuraamaan antikvariaatissa – kerran jopa taltuttamaan kirjavarkaan pesäpallomailalla uhaten. Muistelmateoksessa on paljon tarinoita, joista saimme hiukan maistiaisia Kaisa Kallion muhviin piilottamasta kirjasta ja Mielikki Ivalon lammaspaistista Visavuoressa.

Valheita tulevaisuudesta

Magdalena Hai, J. Pekka Mäkelä ja Jani Saxell keskustelivat Tiina Raevaaran johdolla tulevaisuuden valheista. Mikä on ihmiskunnan vastuu omasta planeetasta? Millainen on kotikaupunki 2040-luvulla? Mikä on kuvitellun tulevaisuuden rooli? Kertooko se omasta ajasta? Vai toivotun tai pelätyn tulevaisuuden rakentamisesta? Minne menemme?

Tiina Raevaara, Magdalena Hai, Jani Saxell ja J. Pekka Mäkelä

Scifissä voi tehdä ajatuskokeita, manipuloida muistoja tai esittää ihmiskloonit teknologian kauhukuvina, kartoittaa muutamia mahdollisia tienhaaroja. Tarvitsisimmeko taloustieteellistä scifiä? Tai onko taloustiede jo nyt scifiä ja fantasiaa?

Löytyvätkö heikot signaalit tiedelehdistä? Kertovatko somen psykologiset mekanismit, miten ihmiset käyttäytyvät? Voiko koronapandemia muuttaa lukukokemusta? Nousevatko jotkin asiat esiin syklisesti yhä uudestaan ja uudestaan?

Maailmassa kaikista katastrofeista on selvitty, tavalla tai toisella. Nyt tuntuu kuitenkin olevan vallalla ajatus, että mitään ei voi tehdä, että istutaan säkki päässä synnintunnossa. Meillä on tarve päästä uusiin paikkoihin, edes mielikuvituksessa. Kirja on matka. Aivomme tekevät työtä ymmärtääkseen kirjan tapahtumat. Elokuvissa vastaavaa ponnistelua ei tarvita.

Magdalena Hai pohti, syntyykö häneltä seuraavaksi historiakirja, jossa hän kertoo ajasta ennen koronaa, vai kirjoittaako hän korona-ajasta koronakirjan? Vai yrittääkö hän arvata – väärin – missä olemme kahden vuoden kuluttua?

Onko kirja kirjailijan keksimä valhe?

Estääkö älypuhelin kirjoihin keskittymisen? Scifilukijat lukevat suoraan englanniksi, joten kun kirja rantautuu käännettynä Suomeen, sen kuvaama maailma on jo vähän vanhahtava. Lukijat ovat kiinnostuneita erilaista maailmoista ja tieteen roolista.

Uudet ajatukset yhteiskuntaan tulevat usein kaunokirjallisuudesta. Esim. kirjallisuuden kuvaama romanttinen rakkaus oli uusi mahdollisuus vanhassa sääty-yhteiskunnassa, jossa oli järjestetyt avioliitot. Scifi-ihmiset eivät ehkä tunne sellaista korona-ahdistusta kuin monet muut, kun ovat kokeneet järistystä ja kauhua scifissä jo 1990-luvulta lähtien; heidän resilienssinsä on kasvanut.

Siirrymmekö nyt pandemia-aikaan dystopiabuumista utopiabuumiin? Opimmeko koskaan virheistämme? Mikä on uhkaavinta? Ilmasto- ja monimuotoisuuskriisi? Eläinlajien ja ekosysteemien menetys? Kulttuurisotien ja blokkiutumisen ilmapiiri?

Suuriin ratkaisuihin tarvitsemme yhteisöllisyyttä.

Oppikirjoja ja unta

oppikirjasta
polun alkuja, netti
tietoa täynnä

laadukas matsku
syntyy yhdessä tehden
opetiimissä

kritiikkiä ja
huumoria, keskustelu
luo ymmärrystä

kuormitus kasvaa
nukkuminen vähenee
palaudummeko?

väsymys lisää
muistiongelmia ja
tapaturmia

nukkuminen on
ominaisuus, sitä voi
kehittää itse

opit oppimaan
keskittymään – innostu
shakkipelistä

Educa-messut 24.–25.1.2020 tarjosivat taas monipuolisen kimaran opetusalan uusista tuulista. Ehdin messuille vasta lauantaina Suomen tietokirjailijoiden jäsentilaisuuteen, jossa jaettiin vuoden 2020 Oppikirjailijapalkinnot, julkistettiin Tietokirjoja kouluun! Lukuvinkkejä alakouluun ja esiopetukseen -katalogi sekä keskusteltiin tulevaisuuden oppikirjoista. Jatka lukemista ”Oppikirjoja ja unta”

Tietokirjailijat kohtaavat

tietokirjassa
viesti menee perille
oppi innostaa

opiskelijat
kääntämään, kirjoittamaan
Wikipediaan

yhdessä tehden
vapaa tieto kaikille
suuri unelma

kirjakassista
uutta pedagogiikkaa
selaa, hahmota

nuoret lukemaan
yhdessä, lukuliike
tukee ja haastaa

”Mitä myönteistä saitte näistä kahdesta päivästä?” ”Entä miten maailma tulisi paremmaksi?” Meitä oli viisi tietokirjailijaa Tiedekulmassa keskustelemassa ja purkamassa tuntojamme Suomen tietokirjailijoiden syyskokouspäivien jälkeen, jotka pidettiin Helsingissä 16.–17.11.2018. Tietokirjailijoiden tapaamisissa lounaspöydässä tai teekuppi kädessä on helppo aloittaa keskustelu ventovieraankin kanssa kysymällä: ”Mistä aiheesta sinä kirjoitat?” Päivien aikana ventovieraista oli tullut hyviä tuttavia. Keskustelumme pulppuilikin vilkkaana monta tuntia.

Niin, mitä saimme syyskokouspäivistä? Hyviä keskusteluja, tutustuimme uusiin ihmisiin ja tapasimme vanhoja tuttuja. Hyvä, että äskeisessä syyskokouksessa hallitukseen oli monta ehdokasta ja pääsimme äänestämään. Ruokia kehuttiin, samoin mahdollisuutta päästä toiselta puolelta Suomea syyskokouspäiville yhdistyksen tuella. Lasse Lehtisen kokousesitelmästä pidettiin, samoin edellisen päivän esityksestä Wikipedian kielestä.

Entä miten maailma tulisi paremmaksi? Rauhankoneella, pyrkimällä kuuntelemaan ja ymmärtämään toisia. Vähentämällä itsekkyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Jatka lukemista ”Tietokirjailijat kohtaavat”

Tietokirjoja koululaisille

lukuvinkkejä
tietokirjoihin, pitkä
teksti avautuu

lapsuusmuistoja:
luetaan ääneen, aina
kirja kädessä

kirja esine
jota voimme koskettaa
paperi tuoksuu

oppikirjoja
asiantuntijoilta –
internetistä

fakta hommissa
tiedolla tekijänsä
visertelemme

Mitä muistat kirjoista lapsuuden kodissasi? Missä muodossa nyt lukisit kirjaa mieluiten? Tuoko digitalisaatio tasa-arvoa? Millaisilla tietokirjoilla yläkoululaiset ja lukiolaiset voisivat syventää osaamistaan? Näistä aiheista keskusteltiin Suomen tietokirjailijoiden  Uudenmaan aluetilaisuudessa Helsingin kirjamessujen yhteydessä 27.10.2018. Pirjo Hiidenmaa ja Hannu Riipinen kertoivat uusimmasta tietokirjojen lukuvinkki-katalogista ja kansanedustajat Maarit Feldt-Ranta, Anders Adlercreutz ja Elina Lepomäki keskustelivat Suomesta tietokirjallisuuden kärkimaana Jukka-Pekka Pietiäisen ja Helena Ruuskan vetämässä paneelissa. Tilaisuudesta viserrettiin aihetunnisteilla #faktahommissa ja #tiedollaontekijänsä. Jatka lukemista ”Tietokirjoja koululaisille”

Kirjapäivät ja naisen paikka

mikä on nainen
kuuntele, mitä sanon
pidä ruususi

äiti? kotona
leipoo pullaa – vai töissä
ansaitsee leipää?

hauska, sopiva
sallittu; siitä kertyy
hyvinvointia

Irja Askola:
eteenpäin vievät koulu
kirjasto, kirkko

öisin kotona
Virtaranta litteroi
itkuvirsiä

lukevaa lasta
ei saa häiritä, luku
loppuun ja syömään

Mikä on naisen paikka? Kahvinkeittäjä? Pullan leipoja? Vähemmistön edustaja? Näistä asioista keskusteltiin Vanhan kirjallisuuden päivillä 30.6.2018. Sää suosi sisätapahtumia, kuten avajaisten juontaja Karo Hämäläinen totesi. Sylvään koululle kerääntyivät niin antikvariaatit kuin kirjanystävät ympäri maata. Seurahuone hoiti kirjatapahtuman vaativan lounastarjoilun koulun pihalle pystytetyssä ruokateltassa. Välillä jonot olivat pitkiä, lohikeitto lopussa ja tarjottimet likaisia, mutta kun maittavan ruuan sai eteensä, sen söi hyvällä ruokahalulla. Innokas puheensorina viestitti, että kirjoja ei vain lueta vaan niistä myös keskustellaan. Jatka lukemista ”Kirjapäivät ja naisen paikka”

Oppiminen satavuotiaassa Suomessa

kuka kuuntelee
lasta ja kysyy: mitä
sinulle kuuluu?

mistä kipinä
oppimiseen? kirjoista?
opettajalta?

peli innostaa
uuteen, lisätietoa
ahmit kirjoista

Paripäiväinen maksuton Educa täytti Helsingin messukeskuksen 27.–28.1.2017 luennoilla, työpajoilla, esittelytiskeillä, kirjoilla, digilaitteilla ja innokkailla, joka puolelta Suomea paikalle saapuneilla opettajilla. Rinnakkaisia tapahtumia oli paitsi lukuisilla lavoilla ja luentotiloissa myös opetusalan toimijoiden ja palveluntarjoajien esittelytiskeillä. Jatka lukemista ”Oppiminen satavuotiaassa Suomessa”

Pohjoismaista kirjallisuutta ja digitalisaatiota

ruokablogisti
menestyy, koostaa blogit
tietokirjaksi

Knausgård taistelee
arjessa ja kirjassa
suku hämmentyy

oppimatskuja
härpäkkeistä, syntyykö
näin oppimista?

löytyykö resut
verkkomatskujen laatuun,
pedagogiikkaan?

Suomen tietokirjailijoiden Uudenmaan aluetilaisuudessa 29.10.2016 Helsingin kirjamessuilla Helena Ruuska pohti tieto- ja kaunokirjallisuuden eroja. Menestyneimpiä pohjoismaisia kirjailijoita ovat Sofi Oksanen ja Karl Ove Knausgård. Knausgårdia on nimitetty Norjan uudeksi Ibseniksi. Jatka lukemista ”Pohjoismaista kirjallisuutta ja digitalisaatiota”

Ei lukkaria vaan elämää varten

elämäkerta
asiaproosaa, faktat
kaikki kohdallaan

perheessä sydän
syli antavat suunnan
lapsen elämään

lukijan päässä
kirja syntyy luovasti
yhä uudestaan

oppilas kokee:
kirja muuttaa ihmistä
elämys sattuu

fantasiasta
intoa Tylypahkaan
koulun penkille

laiskuusko hyve?
ahkeruusko tyhmyyttä?
arvotko nurin?

puuttuva tavu
sinua etsin, huikkaa
ontuva haiku

Kirjojen ystävät kokoontuivat taas kerran, perinteisesti juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna, nyt 1.–2.7.2016, Vanhan kirjallisuuden päiville Sylvään koululle Sastamalaan, Suomen kirjapääkaupunkiin. Jatka lukemista ”Ei lukkaria vaan elämää varten”

Tietokirjoja, somea ja politiikkaa

vuoropuhelu
avoimesti somessa
muuttaa maailmaa

ihminen etsii:
totuus, yhteisö, armo
salaisuus, ihme

löydätkö vielä
kuolleet sielut somesta
yhdistyksistä?

Tietokirja.fi-tapahtuma tarjosi taas monipuolista antia Tieteiden talolla 26.–27.8.2015.
Avajaiset
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen muistutti, että Suomessa yli 80 % julkaistuista kirjoista on tietokirjoja ja uutiset katsotuin televisio-ohjelma. Tietoa ei ole tarkoitettu vain asiantuntijoille, joten tarvitsemme tietokirjoja ja vuoropuhelua avoimen kansalaisyhteiskunnan eri kanavilla.
Digitalisaatio tarjoaa uusia tapoja opettaa ja oppia ja opettajankoulutusta pitää uudistaa sen mukaisesti. Kirjastot vahvistavat suomalaista sivistystä ja osaamista laadukkaalla kotimaisella oppimateriaalilla, jonka pohjana pitäisi entistä enemmän käyttää avoimia tietovarantoja. Avoin keskustelu lisää ymmärrystä eri kulttuureista. Mitä vähemmän tiedämme, sitä enemmän annamme tilaa peloille ja ennakkoluuloille. Jatka lukemista ”Tietokirjoja, somea ja politiikkaa”

Muuttuva tietoympäristö ja joukkorahoitus

Tieto kehittyy
kirjaksi paperille
ja digimuotoon.

Parhaat tarinat
peleissä? Innostutko
lukemaan kirjaa?

Videot, pelit
oppimateriaaliin –
ymmärrys kasvaa?

Laki säätelee
joukkorahoitusta – ja
some markkinoi.

Suomen tietokirjailijoiden yhdistyksen Uudenmaan aluetilaisuudessa Helsingin Kirjamessuilla 25.10.2014 kymmenet tietokirjailijat saivat seurata poliitikkopaneelia muuttuvasta tietoympäristöstä ja kuulla kokemuksia tietokirjojen joukkorahoituksesta. Jatka lukemista ”Muuttuva tietoympäristö ja joukkorahoitus”