Kirjapäivät pandemian varjossa

kirjat näyttävät
voimansa – trolleillako
pidot somessa?

liioittelu ja
vähättely, siinäkö
valheen muotoja?

vale, juoruilu
panettelu, herjaus –
entä luottamus?

luolasyndrooma:
osaanko enää tulla
ihmisten pariin?

scifissä nuorten
kansanperinnebuumi –
mennyt, nykyisyys

Huippuvuorilla
pieni ihminen suuren
äärellä yksin

kirja on matka
jota aivot työstävät:
elän mukana

Tänä vuonna Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivät siirrettiin kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun, 30.–31.7.2021. Ajateltiinko, että pandemiatilanne helpottaa kesän ja rokotusten myötä, kuten terveysviranomaiset meille keväällä vakuuttelivat?

Tapahtuman terveysturvallisuutta pyrittiin lisäämään hajauttamalla osa tapahtumista Sylvään koululta Funkkistalolle ja striimaamalla esitykset nettiin. Koululla oli useita käsienpesupisteitä ja yleisö käytti maskeja, tosin muutamilla maskit olivat nenän tai leuan alla. Tuolit juhlasalissa ja Funkkistalolla olivat vieri vieressä, mikä hämmensi, totuimmehan viime syksynä pääkaupunkiseudun teattereissa ja oopperoissa turvaväleihin, kun osa tuoleista oli nauhoilla tai lapuilla poistettu käytöstä, ja ohjattuun poistumiseen salista, kun henkilökunnan edustaja ohjeisti, missä järjestyksessä poistutaan rivi kerrallaan turvavälein niin, että ruuhkia ei syntynyt. Kirjapäivilläkin muistutettiin turvaväleistä, kun poistuimme salista, mutta sen tarkemmin meitä ei ohjeistettu – paitsi auditoriossa, jossa joka toinen rivi oli merkitty poistetuksi ja jossa kehotettiin poistumaan viimeisestä rivistä alkaen, tosin tätäkään kehotusta ei kunnolla noudatettu eikä valvottu. No, kirjapäivillä osallistujia oli tavallista vähemmän, mikä helpotti turvavälien pitämistä.

”Mää leikin koko suven”, esittäjinä Mirjami Heikkinen ja Talvikki Eerola

Teltan lounastarjoilua oli myös supistettu. Aiempina vuosina runsas lounasbuffet sisälsi salaatin ja lämpimän ruuan, mutta nyt piti valita keitto, salaatti tai uuniperuna. Liekorannan punajuurikeitto oli ihanan maukasta ja tuhtia, mutta, mutta.. Leipien kanssakaan se ei pitänyt nälkää monta tuntia. Viiden maissa vatsa murisi jo kuuluvasti, mikä hiukan häiritsi keskittymistäni Mirjami Heikkisen ja Talvikki Eerolan esitykseen ”Mää leikin koko suven” Sinikka Nopolan teksteistä sanoin ja sävelin. Esitys oli koskettava, kruunasi päivän, hymyilytti, ihastutti ja herätti ajatuksia.

Avajaiset

Kirjapäivien teema vale nousi esiin jo avajaisissa, joiden alussa Karo Hämäläinen kertoi valehdelleensa viisi vuotta apurahalla, ja joiden loppupuolella hän kysyi, uskoimmeko todella kaiken, minkä hän juontaessaan oli sanonut, kuten Wittgensteinin lauseen valheen ja toden erosta tai paidan värin valitsemisen kasvomaskin värin mukaan.

Leena Majander-Reenpää iloitsi siitä, että paikalla oli yleisöä enemmän kuin järjestäjiä. Kun äiti pyytää lasta katsomaan silmiin, tämä ei osaa valehdella. Mutta jos kolme kertaa valehtelee, alkaa jo itsekin uskoa valheeseensa. Vaikka trollit ja peikot pitävät somessa pirskeitään, niin kirjat näyttävät voimansa.

Jenni Jokinen ja Karo Hämäläinen

Sastamalan kaupungin edustaja Jenni Jokinen muisteli olleensa kaksivuotias, kun lapsuuskodin lähellä kirjapäivät pidettiin ensimmäisen kerran. Vuosien varrelta hän nosti esiin Paavo Lipposen puheen, kun kirjapäivien teemana oli Waltari, Heli Laaksosen murrerunoesityksen sekä Tellervo Koiviston esiintymisen, kun tuhatpäinen yleisö nousi seisomaan ja aplodeerasi jo hänen saapuessa juhlasaliin.

Seppo Kääriäisen puhe valeen monista kasvoista vilisi sitaatteja. Iisakki ei koskaan valehdellut, mutta saattoi joskus muistaa väärin. Paasikivi muisteli 1940-luvulla, että raskainta oli valheellinen ilmapiiri, Talvisodan aika, kun tapahtumista ei voinut puhua omilla nimillään. Ovatko liioittelu ja vähättely valheen muotoja? 1990-luvulla Iiro Viinanen kiemurteli, kun puhuttiin markan devalvoinnista. Tuolloin laman jälkeen lainan saanti oli kiven takana ja kansakunta hoiperteli holhouksen partaalla, mutta silloin siitä ei voinut puhua. Esko Aho on tokaissut, että poliitikot valehtelevat, mutta poliitikoille valehdellaan vielä enemmän. Perinteisen median ei pitäisi kulkea somen jälkiaalloissa.

Suomen tietokirjailijat ry:stä Anne Rutanen ja Anne Mäntynen sekä Warelius-palkittu Mervi Wäre-von Hedenberg

Suomen tietokirjailjat ry myönsi vuosittaisen Warelius-palkinnon Juha Siltalalle ja Mervi Wäre-von Hedenbergille, joista jälkimmäinen oli paikalla. Kiitospuheessaan hän kertoi oppineensa, että lapset tarvitsevat samastumiskohteita, seikkailuja ja tarinoita, ei ohjeita esim. kadun ylittämisestä, jotka ensimmäisissä kirjoissa nousivat lasten inhotuslistan kärkeen. Japanissa ei kysytä ”miksi”; siispä sellaisia kysymyksiä ei voida käyttää japanilaisissa oppikirjoissakaan. Mervi Wäre-von Hedenberg piti kiitospuheensa ilman mikrofonia, kun totesi, että opettajana hänellä on kantava ääni. Varmaan, kyllähän ääni meille lähellä istujille kuului, mutta miten se kuului juhlasalin parvelle – striimin päässä olevasta etäyleisöstä puhumattakaan?

Silvia Hosseini painotti, että essee on kaunokirjallinen prosessi, eikä se ole sepitettä. Se nousee esseistin itsetuntemuksesta. Esseisti ei kuitenkaan ole sama henkilö aamulla ja illalla tai eri ihmisten seurassa. Esseessä voidaan kärjistää ja liioitella, jotta lopputulos olisi lukijalle nautittava, eikä tylsä. Kaunokirjallisuus on valehtelun ylevin muoto.

Elämän kymmenen tietokirjaa

Karo Hämäläinen ja Veli-Pekka Leppänen

Veli-Pekka Leppäsen valikoima elämänsä tietokirjoista koostuu 1900-luvun tapahtumia käsittelevistä kirjoista. Edvin Laineen elokuva Linnan teoksesta Täällä Pohjantähden alla teki voimakkaan vaikutuksen silloin 12-vuotiaaseen poikaan, joka nyt toteaa, että hyvä kirja pitää lukea uudelleen ainakin kymmenen vuoden välein. Kymmenen kirjan luettelossa oli mm. Suomen sisällissodan tutkimus, kirjoja kommunismista, heimosodista, Venäjästä ja nuoresta Stalinista, Kimmo Rentolan väitöskirja ja Jaan Krossin Rakkaat kanssavaeltajat I, jossa kirjoittaja avaa pellit, tuo esiin katkeruutensa ja antaa palaa.

Nuorten lava

Perjantaiaamuna kastuimme kunnolla kävellessämme Liekorannasta Sylvään koululle, joten kävely sateessa Funkkistalolle ei houkutellut. Keittolounaan jälkeen osuin Sylvään koulun toisen kerroksen kirjamyyntien taakse piilotetulle Nuorten lavalle, missä Juuso Huhtivuo haastatteli Jani Saxellia teoksesta Helsinki Underground ja Tiina Raevaaraa Polaaripyörteestä. Nuorten lava oli piilotettu niin hyvin, että paikalla oli vain kourallinen yleisöä, juuri ja juuri enemmän kuin esiintyjiä.

Juuso Huhtivuo ja Jani Saxell

Jani Saxellin teoksessa Helsinki Underground on yliluonnollisia efektejä ja limittyviä aikatasoja, kun tyypit Helsingin historiasta törmäävät nykyhelsinkiläisiin. Menneisyys ja tulevaisuus ovat kytköksissä toisiinsa, umpisolmussa: parhaat palat nykymaailmasta on miksattu menneen ajan tietämykseen, Nasan pääjohtajana on aloittanut Greta Thunberg, Suomessa on tekoälypuolue, merestä löytyy seksirobotteja, monitoimikapulat ja tuntotelevisio ovat arkea, nuorison keskuudessa syntyy kansanperinnebuumi, korkea teknologia yhdistyy kansanuskoon.

Kaupungit ovat mikrokosmoksia, esim. Jani Saxellin asuinalueella Pikku Huopalahdessa on sisällissodan aikana tapahtunut vaikka mitä. Ja juu, kirjaan on luvassa jatkoa.

Juuso Huhtivuo ja Tiina Raevaara

Tiina Raevaaran Polaaripyörre on jatkoa Kaksoiskierteelle, jonka luin tammikuussa. Helmetin Polaaripyörre-jonossa on yli sata lukijaa ennen minua. Tiina Raevaara totesi, että pandemiaeristyksen jälkeen koulun täytettyjä eläimiä on helpompi lähestyä kuin eläviä ihmisiä, mutta kyllä hän on kaivannut ihmisten kohtaamista. Onko pandemiasta syntynyt luolasyndrooma: osaako enää lähteä ihmisten keskelle?

Ihminen ei elä erillään muusta luonnosta. Yksi virus on nyt pyyhkinyt hirmumyrskynä ihmiskunnan lävitse muistutuksena siitä, että luonnon monimuotoisuutta pitää arvostaa. Polaaripyörteen juoni syntyi ennen koronapandemiaa. Kirjassa on vain kourallinen henkilöitä, jotka ovat paenneet eristykseen Huippuvuorille. Eerika on epätietoinen tyttärestään Tuulikista, joka on kuin tuntematon manner; ei tiedä, mitä on tulossa. Näin kai jokainen lapsi on vanhemmilleen, myös luonnollisesti alkunsa saaneet.

Tiina Raevaara kertoi käyneensä itse Huippuvuorilla ja ihastuneensa: pieni ihminen suuren äärellä, pureva tuuli ja kylmyys. Biologina hän yhdistää teoksissaan tiedettä ja jännitystä. Ihminen pelkää sairastumistaan ja tarkkailee vainoharhaisesti itseä ja toisia. Ikirouta sulaa, ilmastonmuutos uhkaa, eritoten arktisella alueella. Kun jääkarhut eivät enää löydä hylkeitä, ne tulevat ihmisten keskelle. Myös suurvallat työntyvät sulavalle arktiselle alueelle. Syrjäinen paikka maailman laidalla on yhtäkkiä kaiken keeskipiste. Luonto sulaa, ihminen jäätyy. Luonto häviää, mutta ihminen näkee itsensä niin tärkeänä, että tästä kaikesta hänet pitää säilyttää, vaikka kuoleman jälkeen jäädytettynä.

Tiina Raevaaran viljelee tuotannossaan yliluonnolliseen kallellaan olevaa kauhua. Polaaripyörteessä yliluonnollisuutta ei ole, mutta kauhu yhdistyy tieteeseen, kun tappaja-ameeba pääsee ihmiskehoon. Trilogiaan on luvassa jatkoa ensi kesänä, kenties vanhojen psykologisten käsitysten maailmasta.

Kirjateekki

Kirjateekissa Sakari Katajamäki, Silvia Hosseini, Mirjami Heikkinen, Syksy Räsänen, Jarmo Heikkinen

Silvia Hosseini ja Syksy Räsänen toimivat kirjajukkina Sakari Katajamäen vetämässä Kirjateekissa, ja heidän valitsemiaan sitaatteja lukivat ääneen Mirjami ja Jarmo Heikkinen. Sitaatit käsittelivät mm. panettelua, herjaamista, juoruilua, itsepetosta ja luottamusta.

Panettelu kielletään monessa uskonnossa. Pitävätkö jotkut kuitenkin panettelua totuuden puhumisena ja herjaamista viihteenä? Eikö kaikki juoruilu ole pahantahtoista? Kuunnellaanko Pohjoismaissa Odinin neuvoja? Luottamus ei ole sokeaa uskoa, mutta missä kulkee terveen kriittisyyden raja?

Kirjoittajan on valittava valheensa. Luonnontieteiden popularisoinnissa vertauskuvat ja tarinat toimivat paremmin kuin yksityiskohtaiset faktat.

Anssi Arohonka

Petteri Leino ja Anssi Arohonka

Petteri Leino haastatteli Anssi Arohonkaa, jonka muistelmateos longe rariss! julkistettiin Sylvään koulun auditoriossa. Keskustelu rönsyili kirjan nimestä kotiseutuun Punkalaitumella, uraan äidinkielen opettajana, kirjallisuusiltoihin, kirjahuutokauppoihin ja antikvariaatteihin. Anssi Arohonka perusti antikvariaattinsa Helsingin Cygnaeuksenkadulle 1970-luvulla, mistä se 17 vuotta toimittuaan muutti Mannerheimintielle. Posti osasi paremmin perille, kun uuden kadun nimi oli helpompi kirjoittaa kuin vanhan. Vuonna 2012 Petteri Leino osti Anssi Arohongan kirjavaraston.

Aktiivinen yhdistystoiminta mm. Bibliofiilien seurassa ja Mika Waltari -seurassa on vienyt aikaa, joten vaimo Kyllikki on välillä joutunut tuuraamaan antikvariaatissa – kerran jopa taltuttamaan kirjavarkaan pesäpallomailalla uhaten. Muistelmateoksessa on paljon tarinoita, joista saimme hiukan maistiaisia Kaisa Kallion muhviin piilottamasta kirjasta ja Mielikki Ivalon lammaspaistista Visavuoressa.

Valheita tulevaisuudesta

Magdalena Hai, J. Pekka Mäkelä ja Jani Saxell keskustelivat Tiina Raevaaran johdolla tulevaisuuden valheista. Mikä on ihmiskunnan vastuu omasta planeetasta? Millainen on kotikaupunki 2040-luvulla? Mikä on kuvitellun tulevaisuuden rooli? Kertooko se omasta ajasta? Vai toivotun tai pelätyn tulevaisuuden rakentamisesta? Minne menemme?

Tiina Raevaara, Magdalena Hai, Jani Saxell ja J. Pekka Mäkelä

Scifissä voi tehdä ajatuskokeita, manipuloida muistoja tai esittää ihmiskloonit teknologian kauhukuvina, kartoittaa muutamia mahdollisia tienhaaroja. Tarvitsisimmeko taloustieteellistä scifiä? Tai onko taloustiede jo nyt scifiä ja fantasiaa?

Löytyvätkö heikot signaalit tiedelehdistä? Kertovatko somen psykologiset mekanismit, miten ihmiset käyttäytyvät? Voiko koronapandemia muuttaa lukukokemusta? Nousevatko jotkin asiat esiin syklisesti yhä uudestaan ja uudestaan?

Maailmassa kaikista katastrofeista on selvitty, tavalla tai toisella. Nyt tuntuu kuitenkin olevan vallalla ajatus, että mitään ei voi tehdä, että istutaan säkki päässä synnintunnossa. Meillä on tarve päästä uusiin paikkoihin, edes mielikuvituksessa. Kirja on matka. Aivomme tekevät työtä ymmärtääkseen kirjan tapahtumat. Elokuvissa vastaavaa ponnistelua ei tarvita.

Magdalena Hai pohti, syntyykö häneltä seuraavaksi historiakirja, jossa hän kertoo ajasta ennen koronaa, vai kirjoittaako hän korona-ajasta koronakirjan? Vai yrittääkö hän arvata – väärin – missä olemme kahden vuoden kuluttua?

Onko kirja kirjailijan keksimä valhe?

Estääkö älypuhelin kirjoihin keskittymisen? Scifilukijat lukevat suoraan englanniksi, joten kun kirja rantautuu käännettynä Suomeen, sen kuvaama maailma on jo vähän vanhahtava. Lukijat ovat kiinnostuneita erilaista maailmoista ja tieteen roolista.

Uudet ajatukset yhteiskuntaan tulevat usein kaunokirjallisuudesta. Esim. kirjallisuuden kuvaama romanttinen rakkaus oli uusi mahdollisuus vanhassa sääty-yhteiskunnassa, jossa oli järjestetyt avioliitot. Scifi-ihmiset eivät ehkä tunne sellaista korona-ahdistusta kuin monet muut, kun ovat kokeneet järistystä ja kauhua scifissä jo 1990-luvulta lähtien; heidän resilienssinsä on kasvanut.

Siirrymmekö nyt pandemia-aikaan dystopiabuumista utopiabuumiin? Opimmeko koskaan virheistämme? Mikä on uhkaavinta? Ilmasto- ja monimuotoisuuskriisi? Eläinlajien ja ekosysteemien menetys? Kulttuurisotien ja blokkiutumisen ilmapiiri?

Suuriin ratkaisuihin tarvitsemme yhteisöllisyyttä.

Kadonneet päivät

nuoret lukittu
syyttöminä vankilaan –
missä olemme?

ulkomaailmaan
yhteydet katkaistaan –
miten pää kestää?

poikkeuslaki:
huoltajan oikeudet
mitätöityvät

todennäköisyys
tutkijoiden mallissa
vangitsee nuoret

puoli vuotta on
ikuisuus syyttöminä
eristetyille

lukitut nuoret
ahdistuvat, elämä
jää elämättä

Salla Simukka vieraili Helsingin Yrittäjänaisten KiLu-kerhossa puolitoista vuotta sitten kertomassa kirjoittamisestaan. Kirjoitin Salla Simukan vierailusta blogiini artikkelin Tarina muhii kävelylenkillä. Sen jälkeen ahmin hänen Lumikki-trilogiansa.

Kun häneltä tänä keväänä ilmestyi uusi teos Lukitut, lainasin sen oitis kirjastosta. Ihmettelin: miten vasta ilmestynyt teos löytyy kirjaston hyllystä? Lukitut on dystopia viidestäkymmenestä 17-vuotiaasta nuoresta, jotka suljetaan vankilaan, koska tutkijoiden mukaan on todennäköistä, että kukin heistä syyllistyisi johonkin rikokseen – joskus tulevaisuudessa. Jatka lukemista ”Kadonneet päivät”

Yliaikaa ja poikkeusaikaa

yliaikaa vai
parasta aikaa? kukin
tuntee tavallaan

ikärakenne
vinoutuu, dystopian
peili puhuttaa

puhelinmyyjä
ilahduttaa, juttelen
kuin tutun kanssa

turvavälejä
helppo pitää, vältellään
ruuhkapaikkoja

Helsingin kadut
autioina, ihmiset
luontopoluilla

virtuaalisuus
kyllästyttää, kasvokkain
kiva tavata

keskustelumme
rönsyilee, outo kevät
siivittää sanat

Miten eläisit, jos tietäisit kuolinpäiväsi? Tätä kysyy Piia Leinon tuoreen kirjan Yliaika takakansi. Sain kirjan äitienpäivälahjaksi toukokuussa. Suhtautuminen ikääntyneisiin oli kevään 2020 poikkeusaikana ajankohtainen, niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa. Niinpä keväällä Helsingin Yrittäjänaisten KiLu-kerhon virtuaalitapaamisessa, jossa käsittelimme Johanna Venhon kirjaa Ensimmäinen nainen, ehdotin, että seuraavassa tapaamisessa käsittelisimme Piia Leinon Yliaikaa. Kesätauon jälkeen tapasimme 7.9.2020 Uudenmaankadulla. Jatka lukemista ”Yliaikaa ja poikkeusaikaa”

Oppikirjoja ja unta

oppikirjasta
polun alkuja, netti
tietoa täynnä

laadukas matsku
syntyy yhdessä tehden
opetiimissä

kritiikkiä ja
huumoria, keskustelu
luo ymmärrystä

kuormitus kasvaa
nukkuminen vähenee
palaudummeko?

väsymys lisää
muistiongelmia ja
tapaturmia

nukkuminen on
ominaisuus, sitä voi
kehittää itse

opit oppimaan
keskittymään – innostu
shakkipelistä

Educa-messut 24.–25.1.2020 tarjosivat taas monipuolisen kimaran opetusalan uusista tuulista. Ehdin messuille vasta lauantaina Suomen tietokirjailijoiden jäsentilaisuuteen, jossa jaettiin vuoden 2020 Oppikirjailijapalkinnot, julkistettiin Tietokirjoja kouluun! Lukuvinkkejä alakouluun ja esiopetukseen -katalogi sekä keskusteltiin tulevaisuuden oppikirjoista. Jatka lukemista ”Oppikirjoja ja unta”

Poimintoja Martin markkinoilta

sukkanauhat ja
vauvakuvat, pieniä
lapsuusmuistoja

tyttö portaalla
O putoaa kaulalle
vai oliko U?

pääsikö äiti
Siperiasta kotiin?
pääsi, lopulta

Viroon uusimmat
tietokoneet ja softat
tiikeri loikkii

museo täyttyy
tarinoista: vapaus
miehitys, arki

Tuglas-seuran Martin markkinat täytti Kaapelitehtaan 23.–24.11.2019. Teemana oli tänä vuonna Valga ja Valgamaa. Kulttuurikahvila Koidulan tarjonnasta jäivät mieleeni erityisesti Leelo Tungalin, Harri Tiidon ja Liis Meriküllin haastattelut. Jatka lukemista ”Poimintoja Martin markkinoilta”

Muistot kirjoiksi

muistot muuttuvat
totuus piilee toisaalla
mitä väliä?

muistaminen on
menneisyyden tutkintaa
kirjoitus auttaa

mennyttä et voi
muuttaa – siis päätä itse
mitä teet sillä!

Mikä on autofiktio? Kuinka totta sen pitää olla? Miten muistoja käsitellään? Näistä asioista Jussi Nikkilä ja Taija Tuominen keskustelivat Hannu Harjun johdolla Helsingin yliopiston alumnien kirjallisuuspiirissä 11.11.2019. He lukivat otteita tuoreista kirjoistaan, Näyttelijästä ja Kuningaskobrasta. Jatka lukemista ”Muistot kirjoiksi”

Yhteiskunnallisuutta kaunokirjallisuudessa

tarina elää
yhteiskunnassa ja
heijastaa sitä

fiktio kertoo
totuuden, mistä tulen
ja miksi tähän

yksin täällä ei
selviä kukaan, kaikki
annettu viedään?

yksityinen on
yleistä, poliittista –
esisairasta

lukija kertoo
elämästään, samastuu
kirjan hahmoihin

Näkyykö yhteiskunnallisuus fiktiossa? Onko se rasite vai viekö se yhteiskuntaa eteenpäin? Suvi Vaarla ja Satu Vasantola kertoivat Helsingin yliopiston alumnien kirjallisuuspiirissä 14.10.2019 omien teostensa yhteiskunnallisuudesta. Heitä haastattelivat kustannustoimittajat Anna-Riikka Carlson ja Hannu Harju. Jatka lukemista ”Yhteiskunnallisuutta kaunokirjallisuudessa”

Äiti vietiin pois – ja palasi

äiti viedään pois
minne? miksi? pärjääkö
isä lapsineen?

mistä tuomittiin?
Viron kansallislaulu
Mozart, Beethoven

juoksukilpailut
isän kanssa, ihailee
Paavo Nurmea

”olethan kiltti
niin äiti palaa”– mitä
lapsi miettiikään?

kirjeet kulkevat
venäjän kieli muuttaa
jauhot liiduiksi

äiti vapautuu
laihtunut, harmaantunut
liekö vakooja?

Miltä lapsesta tuntuu, kun vieraat miehet hakevat äidin kotoa? Entä kun äiti vuosien kuluttua palaa kotiin laihtuneena, harmaantuneena, iho pakkasen sinertämänä? Leelo Tungal kertoi koskettavasti lapsuutensa tuntemuksista, joita on kuvannut kirjassaan Seltsimees laps. Anja Salokannel ja Heli Laaksonen ovat vihdoin suomentaneet tämän jo reilut kymmenen vuotta sitten ilmestyneen kirjan, jonka suomenkielinen nimi on Toveri lapsi. Se julkistettiin Eesti majassa Suvilahdessa 7.10.2019. Jatka lukemista ”Äiti vietiin pois – ja palasi”

Löytöretkellä suomeen

merkityksiä
luo kieli yhteisöille
osapuolille

modaalilait
aspektit, keskustelu
selventää meille

muovaako kieli
ajattelua, miten
ymmärrän toista?

käännös: tulkinta
teoksesta, useat
mahdollisuudet

monikielisyys
kuuluu meihin, riittääkö
kökkö-englanti?

puolusta omaa
kieltäsi, ymmärrä sen
paikka, merkitys

Saimme nauraa kunnolla, kun kääntäjälegenda Kersti Juva keskusteli professori Janne Saarikiven kanssa suomen kielestä ja sen merkityksestä suomalaisille 26.9.2019 Helsingin yliopiston alumnien tilaisuudessa Porthania II:ssa. Tilaisuudessa myytiin hänen tuoretta teostaan Löytöretki suomeen. Tässä on muutamia poimintoja puolentoista tunnin innostuneesta keskustelusta, jossa esitettiin ja perusteltiin myös keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Jatka lukemista ”Löytöretkellä suomeen”

Suvun tarinasta kirjallisuutta

luovuus luo uutta
kirja kertoo Suomesta
suomalaisista

sisällissota
talvi- ja jatkosota
kansan muistissa

sodasta kotiin
hiihtäen, lauma täitä
saattelee töihin

aloittamisen
tuskaa, epävarmuutta –
siitä selvitään

iso linnoitus
avain hukassa, hei!
ovi aukeaa

tarinoilla saa
järjestystä kaaokseen
kasvaa itseksi

datahauilla
arkistot aukeavat
kirjailijalle

Kirjan kirjoittaminen, millaista se on? Tunteeko kokenut kirjailijakin aloittamisen tuskaa? Mistä aiheet kumpuavat? Mistä tarinan faktat ja taustat löytyvät? Millainen on ollut suomalaisen kirjallisuuden tie maailmalle?

Sirpa Kähkönen

Näistä aiheista keskusteltiin, kun Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja kirjailija Sirpa Kähkönen vieraili Helsingin yrittäjänaisten KiLu-kerhon (kirjoittaminen ja lukeminen) tilaisuudessa yhdistyksen huoneistolla 23.9.2019. Ennen Sirpa Kähköstä Suomen Kirjailijaliitolla on ollut vain yksi nainen puheenjohtajana, Tuula-Liina Varis, muuten yli sadan vuoden ajan puheenjohtajat ovat olleet miehiä. Jatka lukemista ”Suvun tarinasta kirjallisuutta”