elämä päättyy
kunnia jää, maan aarteet
kaivetaan esiin
laulujen mukaan
ihmisen kaltaisia
karhu ja ohra
Setukaisten ystävien ja SKS:n järjestämässä kansainvälisessä seminaarissa SKS:n juhlasalissa 14.5.2010 Pellonpekkoa jäljitti iso joukko Pekosia ja muutama meitä muitakin.
Karhueeposta etsimässä
Juha Pentikäinen muisteli taloon liittyviä opiskeluaikojaan 1960-luvulla, jolloin hän toimi tutkijoille mm. tulkkina ja valokuvaajana. Setukaisten ystävien pitkäaikaisen puheenjohtajan Seppo Suhosen kanssa heillä oli kolmen opiskelijan kalkkerijärjestelmää: joku heistä kolmesta kävi aina luennoilla ja kirjoitti muille muistiinpanot kalkkeripaperin lävitse.
Karhun nimiä löytyi paitsi Pekosten sukunimestä myös suomalaisista etunimistä: Osmo, Otso, Matti, Tapio, Ursula. Setukaisten ystävien nykyisen puheenjohtajan ja tilaisuuden juontajan Osmo Pekosen nimessä karhu esiintyy monta kertaa. Jos karhua ei muuten saada heräämään, sitä nimitetään naiseksi kuten loitsussa: “Nousepas nokinen neiti nokiselta vuoteheltas”. Karhun kehtolaulu kertoo taivaallisen karhun syntymisen Otavasta ja laskeutumisen maan päälle. Luolakarhun palvonta on yhtä vanhaa kuin ihmisen olemassaolo, mistä voidaan päätellä, että jo Neandertalin ihminen oli uskonnollinen, vaikka yleisesti ajatellaan, että uskonto olisi homo sapiensin ominaisuus.
Marina Takalon maailma
Juha Pentikäinen tapasi Marina Takalon ensimmäisen kerran 8.8.1960 Heikkilän talossa, jossa kuvausmatkallaan joutui yöpymään, kun autosta puhkesi rengas. Marina Takalo kutsui savusaunaan ja nuoren miehen elämä muuttui.
Miten toisenlainen oma elämänkulkuni olisi ehkä ollut, jos olisin jatkanut ensimmäisen pääaineeni, uskontotieteen, opiskelua kauemmin kuin puoli vuotta! Sinä aikana Olli Alho kertoi mm. Juha Pentikäisen tutkimuksesta Marina Takalon uskonnosta.
Marina Takalolta Juha Pentikäinen oppi, että karhu kuuluu ihmiskuntaan tai päinvastoin. Karhut eivät äänestä, mutta kuuluvat perustuslakiimme. Roskien käsittelyä pitäisi parantaa, ettei syntyisi uutta lajia, roskalaatikkokarhua. Ympäri maailmaa kiertävä Juha Pentikäisen ideoima näyttely “Karhun vuosi”, johon voi tutustua Tampereen Vapriikki-museossa, on herättänyt paljon keskustelua karhun uhanalaisuudesta. Peko-eepoksessa karhu tavataan pariin kertaan, ensin metsässä ja sitten Siperiassa.
Uskonto on kulttuurinen äidinkieli. Laulun mitta on kieltä vanhempi, sama Amurilta Atlantiin. Marina Takalon maailmaa on vaikea luokitella tieteellisiin kategorioihin.
A.O.Väisänen kohtasi Anne Vabarnan vuonna 1914 ja Marina Takalon vuonna 1915. Hän tavallaan yhdisti näitä kahta laulavaa ja vapaasti luovaa naista. Marina Takalon hän kohtasi Vargasaaressa, jossa kävi eukkoja joiuttamassa, ja nämä alkoivat joiuttaa joukon nuorinta, Marinaa, Väisäselle.
Ihminen punoo ketjua elämästään. Ensin on eläin, ihminen, elämä, josta syntyy kertomus, runo, itkuvirsi, satu. Marinan Takalon eepos on kolmituntinen häärunoelma “Kokko lensi koillisesta”. Sulho tuli, samalla tytöstä tuli nainen.
Marina Takalo laulaa samanistisesta maailmasta, jossa elämän ja kuoleman raja hämärtyy ja karhu kuuluu ihmiskuntaan. Jos karhua sanoo karhuksi, niin karhu käy sanojan päälle.
Karhun päivää, karu päev, vietetään Virossa 13. heinäkuuta.
Setojen lauluemo Anne Vabarna
Tarton yliopiston dosentti, itsekin setukainen Paul Hagu kertoi setukaisten lauluemosta, Anne Vabarnasta, joka syntyi 21.12.1877 ja kuoli 7.12.1964. Anne Vabarnan lapsuudesta kertoivat setokielinen aamurukous ja murskautunut nenä, josta Andreas Kalkun runoilee. Anne Vabarna avioitui 18 vuotiaana ja synnytti yhdeksän lasta. Hän osallistui moniin runo- ja laulujuhliin ensin yksin, sitten kuoronsa kanssa. Vuodesta 1925 hän sai Viron valtiolta kuukausittaista apurahaa ja vuodesta 1947 lähtien Neuvosto-Viron henkilökohtaista eläkettä. Anne Vabarna lauloi Paulopriit Voolaiselle Peko-eepoksen ensimmäisen osan vuonna 1927 ja toisen osan vuonna 1929. Eepos on hyvä ja naisellinen.
Anne Vabarnan laulumaailma käsittelee monenlaisia asioita. Eeposten rakenne on samanlainen, sukulaiset kokoontuvat ja keskustelevat, pyrkivät saamaan selville, kuka olisi paras ihmisten auttaja. Kirkon perustaja -eepoksessa setopoika myy paljon kaloja, ihmettelee, mitä tekisi saamillaan rahoilla, rakentaa vanhempiensa neuvosta kirkon ja pääsee hyviin naimisiin. Tulen laulussa Kristus sytyttää tulen, yksi tulista pääsee hyvään taloon, toinen huonoon, kolmas metsään. Metsään joutuneelta kysytään, eikö kaupungissa olisi parempi, mutta tuli vastaa, että ehkä tulen on metsässä parempi, kun kaupungissa on sähkö. Huonoon taloon joutunutta tulta kehotetaan polttamaan koko talo, mutta tuli ei halua, kun sen käy sääliksi talon lapsia.
Clive Tolley, Pellon pekko ja Beowulf
Osmo Pekonen tapasi Clive Tolleyn Unkarissa, kun sattumalta astui väärään luentosaliin. Hän kuuli Clive Tolleyn julistavan Pellonpekkoa muinaisena haltijana. Hän esitteli itsensä ja hedelmällinen yhteistyö käynnistyi.
Runo Beowulfista ja Staffordshiren aarteesta kertoo Beowulfin taistelusta kolmea hirviötä vastaan. Ensimmäinen asuu suossa ja hyökkää kuninkaan linnaan, toinen, ensimmäisen äiti, hyökkää seuraavaksi. Kolmas hirviö, lohikäärme, koituu harmaantuneen sankarin kohtaloksi.
Runoelma kertoo elämän ja ihmissuvun katoavaisuudesta; mitä elämästä jää jäljelle? Elämästä jää kunnia; Beowulf oli “kunniastaan kiivain”. Kohteliaisuus on heijastusta maailman järjestyksestä, se edellyttää lahjojen antamista ja saamista, mikä puolestaan edellyttää loistavien esineiden takomista ja loistavien runojen sepittämistä. Runoelmassa on kyse ajasta, jolloin ylenpalttista loistoa arvostettiin.
Staffordshiren aarre löytyi viime kesänä. Aarre on koottu sotasaaliista, jotka ovat peräisin yhdestä tai useammasta taistelusta. Mutta miksi aarre on haudattu? Ja miksi se on haudattu lähelle kuninkaan linnaa, mutta ei kuitenkaan linnaan? Aarrekätkö kertoo hierarkkisesta yhteiskunnasta. Beowulfin runo käsittelee ylimyksiä, mutta sen maailma ei kuitenkaan ole kaukana maanviljelyksestä, josta kaikki riippuu.
Runo Sampsa Pellervoisesta kertoo ajasta, jolloin ihmisiä oli vähän ja he olivat hajallaan. “Harvoin yhtehen yhymme, saamme toinen toisihimme”, kuten Kalevalassa lauletaan. Kevään tullen sankari on herätettävä karulta saareltaan ja syksyllä hän taas palaa sinne. Osmo Pekonen luki Sampsa Pellervoisen loitsun ja huudahti: “Nyt olemme nostattaneet tämän hahmon ja kevät tulee, katsokaa ikkunasta!”
Pellonpekko oli olutta tuottava jumala; olut vertautuu runouteen kuten simakin. Pekko muotoutui kolmivuotiaan lapsen kokoiseksi ja sen juhlissa poltettiin kynttilöitä. Pekko kaitsi muutakin kuin olutta, se toi menestystä koko yhteiskunnalle, erityisesti siihen kotiin, jossa Pekkoa säilytettiin.
Pekko on lainasana, joka ehkä tarkoittaa ohraa. Ohraa on kuvattu ihmisen kaltaiseksi olennoksi. Sadon voima kestää hedelmättömän kauden yli ja palaa taas. Vehnä syödään, ohra juodaan. Tarinat ovat syklisiä talvesta kesään ja taas takaisin.
Runot Beowulfista, Pellonpekosta ja Sampsa Pellervoisesta täydentävät toisiaan. Niistä on saanut vaikutteita myös Tolkienin Taru sormusten herrasta.
Joutilaisuudesta
Seminaarin tauolla vierustoverini ihmetteli eläkeläisten kiireistä elämää ja siteerasi Egon Friedelliä: “Autuaita ovat joutilaat hetket, sillä silloin sieluni työskentelee, autuaita toimettomat, sillä he perivät maan.”
