Pohjoismaista kirjallisuutta ja digitalisaatiota

ruokablogisti
menestyy, koostaa blogit
tietokirjaksi

Knausgård taistelee
arjessa ja kirjassa
suku hämmentyy

oppimatskuja
härpäkkeistä, syntyykö
näin oppimista?

löytyykö resut
verkkomatskujen laatuun,
pedagogiikkaan?

Suomen tietokirjailijoiden Uudenmaan aluetilaisuudessa 29.10.2016 Helsingin kirjamessuilla Helena Ruuska pohti tieto- ja kaunokirjallisuuden eroja. Menestyneimpiä pohjoismaisia kirjailijoita ovat Sofi Oksanen ja Karl Ove Knausgård. Knausgårdia on nimitetty Norjan uudeksi Ibseniksi. Jatka lukemista ”Pohjoismaista kirjallisuutta ja digitalisaatiota”

Tietokirjojen määrästä laatuun

Tieto kirjoittaa
paperiin, digiverkkoon.
Moniko lukee?

Laatu hätäilee,
tukehtuu tekstin määrään.
Mistä apua?

Järkeä lakiin
kansalaisaloittein –
vai valituksin?

Kirjoitan, sydän
puhuu, lukija kuulee;
kuuntelen häntä.

Suomen tietokirjailijoiden kesäpäivä Sastamalassa 26.6.2014 alkoi seminaarilla Sylvään koulun juhlasalissa.
Kirja muuttuvassa tietoympäristössä
Markku Löytönen kertoi Suomen tietokirjailijoiden tuoreesta teoksesta Kirja muuttuvassa tietoympäristössä, joka tarjoaa ajasta ja paikasta riippumattoman näkymän tietoympäristöön. Tietotekniikkaa on jo kaikkialla, kuten autossa, joka kuljettajan noustua sammutti itsensä eikä suostunut käynnistymään ennen kun avain oli irrotettu virtalukosta ja ovi suljettu. – Pitikö auto buutata? Jatka lukemista ”Tietokirjojen määrästä laatuun”

Moraalia Sastamalassa

Kuntaliitosten
Sastamala eksyttää
Vammalan vieraan.

Luetaan yksin,
yhdessä, sukelletaan
kirjallisuuteen.

Kirja säilyttää
kulttuurin elävänä
jälkipolville.

Vanhan kirjallisuuden päivät 28. – 29.6.2013 Sylvään koulun juhlasalissa alkoivat Kirsti Mäkisen muistopuheella Jukka Sarjalalle, jonka ohjelmalehtisen mukaan olisi pitänyt päivät avata. Keväällä sairaalassa Jukka Sarjala oli silittänyt uunituoretta ohjelmalehtistä ja todennut, että ei hän siellä enää puhu, mutta on läsnä. Jatka lukemista ”Moraalia Sastamalassa”

Tietokirja selviää

Kirjoitusmerkki,
kirjapaino, internet –
neljäs kumous?

Suuremman kuvan
antaa kirjan hitaasti
sulava tieto.

Keväinen luonto viheriöi ikkunoiden takana, kun Suomen Tietokirjailijat ry vietti 30-vuotispäiviään Finlandiatalossa 16.5.2013. Trio Festivo loihti tunnelmaa aamu- ja iltapäivien seminaareihin. Taikuri Heikki Harha näytti korttitemppujaan lounastunnilla jossain coctail-pöydistä, mutta lounastunnin puolivälissämuutamat ihmettelivät, miksi luvattua taikuria ei näkynyt. Tunnissa ehdin lounastaa ja verkostoitua, lounastauon toisen tunnin istuin Finlandiatalon edustalla auringonpaisteessa, selailin täppäristäni viestejä ja vastailin niihin. Buffet-illallisella monet totesivat, että aamupäivän paneeli oli antoisampi kuin iltapäivän. Ikävä vain, että yleisö ei saanut esittää kysymyksiä tai kommentteja panelisteille. Jatka lukemista ”Tietokirja selviää”

Tietokirja muuttaa muotoaan

E-kirja tulee;
luet, säädät tekstiä,
haet sanoja.

Kirja kehittyy,
laki laahaa perässä,
säännöt häälyvät.

Suomen tietokirjailijoiden seminaarissa Sähköisen julkaisemisen haasteet Helsingin kirjamessuilla 27.10.2012 Ari Hakkarainen Klaava Mediasta avasi sähköisen kirjan salaisuutta. Sähköinen tai digitaalinen kirja eli e-kirja on digitaaliseen muotoon tallennettu teos, jonka lukemiseen tarvitaan jonkinlainen lukulaite; varsinkin Aasiassa kirjaa luetaan mielellään puhelimella. E-kirjassa tekstin kokoa on helppo säätää ja tekstiä helppo hakea. Kuvan ja tekstin lisäksi e-kirjaan saadaan multimediaa kuten videoita ja linkkejä nettiin. Multimediakirja toimii toistaiseksi vain iPadilla. Tarvitaanko e-kirjan multimedian tuottamiseen erillistä tiimiä? Jatka lukemista ”Tietokirja muuttaa muotoaan”

Hyvä paha raha

Raha on paha,
näkymätön ja läsnä –
miksei myös hyvä.

Raha synnyttää
koronkiskurin, joskus
hyväntekijän.

Kirja sähköistyy,
kutsuu lukijan someen
keskustelemaan.

Vanhan kirjallisuuden päivät 29. – 30.6.2012 keräsivät entistä vähemmän väkeä Sastamalaan. Vuosi sitten, jolloin teemana oli rikos, ilma hikoili Sylvään koulun juhlasalissa ja ukkonen jyrisytti rakennusta. Lounaalla ruokateltassa pohdittiin, johtuisiko väen vähyys teemasta vai säästä. Tänä vuonna teemana oli raha ja aurinko paistoi, mutta väkeä ja ohjelmaa oli entistä vähemmän. Silmäys avajaisten yleisöön sai ihmettelemään ääneen: ”Missä ovat nuoret?” Eivät kai tyhjinä ammottavat tuolit viestineet vakioyleisön luonnollisesta poistumasta?
Mikä houkuttelisi nuoria ja keski-ikäisiä kesätapahtumaan, jonka nimi on ”Vanhan kirjallisuuden päivät”? E-kirjat? Niistähän nytkin puhuttiin. Gutenberg-projekti?  SKS:n verkkoaineistotTekijänoikeus  ja avoimet sisällöt? Esittelypisteiden antikvariaatit saattaisivat tarjota sukelluksen vanhaan, nuorelle yleisölle uuteen maailmaan.
Maailma muuttuu. Ensimmäisen kerran törmäsin e-kirjaan Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivillä kymmenisen vuotta sitten, kun entinen kollegani esitteli uusinta innovaatiotaan. Tuolloin pieni näyttö ja kömpelö selailu ei vakuuttanut minua eikä seuralaisiani, kahta eläkkeellä olevaa äidinkielen opettajaa, vaikka selattava teksti oli vanhan kirjallisuutemme aarteita. Pari vuotta sitten Ulla Kapanen teki erinomaisen opinnäytetyön Suomalaiset kustantajat ja e-kirja – Suomen e-kirjamarkkinat keväällä 2010. E-kirjoista ei juurikaan puhuttu vuoden 2010 tammikuussa, mutta ne nousivat otsikkoihin kevään aikana, mikä innostutti sekä opinnäytetyön tekijää että ohjaajia.
Avajaiset
Jukka Sarjala pohti avajaispuheessaan, millaista olisi olla rikas. Kirjallisuutta dominoivat köyhyyskuvaukset, raha pahan palveluksessa. Miten EU:n talouskriisi heijastuu kaunokirjallisuuteen? Entä kustannusalan uusjako?
Sastamalan kaupunginjohtaja Paavo Salli määritteli babylonialaisiin viitaten rahan vaihdon välineeksi. Kaupunki omistaa Pukstaavin  ja Herra Hakkaraisen talon  kirjakorttelin, jonka vanhaa tornihuvilaa ryhdytään kunnostamaan.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kertoi löydöistään vanhasta kirjallisuudesta. Hän aloitti lukemalla katkelman Adam Smithin Kansojen varallisuudesta, jossa voitontavoittelun rinnalla korostettiin sosiaalista mielenlaatua. Chydenius  ja Snellman, jotka ovat Smithin talousajattelun edelläkävijöitä, hämmästyttävät monipuolisuudellaan ja rakkaudellaan vaatiessaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Erkki Liikanen totesi lukeneensa samat vanhat kirjat kuin Björn Wahlroos, mutta eri näkökulmasta niistä syntyy erilainen juoni.
Vuoden kirjatoukaksi valittiin Turun kirjamessujen luoja Kari J. Kettula. Suomen tietokirjailijoiden Warelius-palkinto luovutettiin Pentti Huoviselle ja Heikki Ylikankaalle. Pentti Huovinen ei päässyt paikalle, mutta oli saanut palkintonsa jo edellisenä päivänä Pukstaavissa Suomen Tietokirjailijoiden kesäpäivillä.
Timo Harakka pohti yleisen varallisuuden luontoa ja syitä 1800-luvun puolivälissä ja tänään. Ensimmäinen suomenkielinen talouskirja ”Raha-asioista” ilmestyi vuonna 1861 ja oli tarkoitettu yli 8-vuotiaille lapsille. Aiemmin ei ollut käteistä rahaa, joten suhdannevaihteluissa kiristettiin vyötä. Iiro Viinasen ja Sauli Niinistön  esittämä ajatus, ettei voi tuhlata enempää kuin tienaa, uppoaa suomalaiseen sieluun. Herodotokselle  valhe  ja velka olivat synneistä pahimmat. Kuitenkin, raha on vain rahaa. ”On parempi käyttää rahaa kuin antaa rahan käyttää meitä.”
Tuija Braxin tietokirjat
Jukka-Pekka Pietiäinen haastatteli Sylvään koulun auditoriossa kansanedustaja Tuija Braxia. Pöydällä oli pino Tuija Braxin valitsemia kirjoja, joiden kannet oli skannattu PowerPointiin. Tarkoitus oli heijastaa vuorollaan jokaisen kirjan kansi tykillä keskustelijoiden takana olevalle valkokankaalle.
Kun Jukka-Pekka Pietiäinen tarttui ensimmäiseen kirjaan, valkokangas pysyi tyhjänä. Hän ihmetteli: kuvien näkyvyys oli testattu juuri ennen tilaisuudean alkua. Kun hän nosti seuraavan kirjan, valkokangas pysyi edelleen tyhjänä. ”Painettu kirja elää!” hän julisti ja heilutti kirjaa yleisölle. Vihdoin kolmannen kirjan kansi saatiin näkyviin. Buutattiinko tietokone välillä?
Tuija Braxin valitsemat kirjat ja perustelut valinnoilleen herättivät kiinnostuksen: noihin kirjoihin pitäisi tutustua! Kirjat antaisivat monipuolisen kuvan maailmasta: Ståhlbergin väitöskirja Irtolaisuudesta, Jonas Ekbladin ja Börje Wallinin humoristinen oppikirja Gastens hemliga handbok, Tuija Braxin opettajan, äsken Warelius-palkinnon saaneen Heikki Ylikankaan Mennyt meissä, Pajasen, Soulannon ja Sikkin Suomenlahti – alkumerestä nykymereksi, joka kuvaa, miten ja miksi Suomen luonto on erilainen kuin Viron.
Suomen Pankki 200 vuotta
Auditorion ovet suljettiin tekijänoikeussyistä, kun meille näytettiin Peter von Baghin  ohjaama vaikuttava esitys Suomen Pankin 200-vuotishistoriasta: ei pelkkää tekstiä vaan kuvia, videoita ja musiikkia. Kotimainen taide elää Suomen Pankissa ja näkyi markka-ajan seteleissämme. Monenlainen suhtautuminen rahaan paistaa kotimaisista elokuvista kuten Kulkurin valssista ja Lottovoittaja UKK Turhapurosta.
Raha ja sana
Karo Hämäläinen totesi, että romaani kirjoittaja löytää pankkimaailmassa työskentelevistä herkullisia hahmoja. He eivät ole vastenmielisisä siksi, että ovat pankkiireja ja pyrkivät hoitamaan salkun mahdollisimman hyvin, vaan siksi, että ovat ihmisiä. Rahaan liittyy intohimoja, ja taloudellinen menestys voi olla heille keino kostaa, näyttää muille.
Finanssimaailma on uutisissa esillä jatkuvasti. Raha on arvon mitta, eksakti kilvoittelun kohde. Eurot ovat senttejä pituushyppypaikalla. Tämä aika on erilainen, ei pitäisi ajatella huomista.
Miksi käsitellä rahaa kaunokirjallisuudessa? Numerot ovat eksakteja, numerofanaatikko voi joutua eksaktiuden ansaa. Kirjaimet ovat epämääräisiä, siksi ne eivät valehtele niin röyhkeästi kuin numerot.
Iltapäivän tilaisuutta juontanut Panu Rajala totesi, että Maria Jotunin Kultainen vasikka  on rahan ja rakkauden jatkuvaa vuoropuhelua.
Taina Haahti oli lihallisena läsnä kertomassa rahasta näkymättömänä läsnä. Rahan rooli voi olla ratkaiseva tarinassa, vaikka rahasta ei puhuta. Kiven Seitsemän veljeksen  Impivaaraa ei olisi ilman rahan vaikutusta. Dumasin Monte-Criston kreivissä Dantèsille raha ei merkinnyt mitään, kun taas väärintekijöille se merkitsi kaikkea. Toivottavasti tulevat sukupolvet eivät joudu ihmettelemään eurolle pystytettyjä pyhäkköjä; eurolle, joka kurjisti kansat, jonka valtaan alistuttiin, kun pelättiin markkinavoimien heinäsirkkaparvia.
Raha on läsnä Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolemassa, Sofi Oksasen Puhdistuksessa ja Aki Ollikaisen Nälkävuodessa. Ei ole suurempaa katastrofia kuin menetetyn elämän katastrofi. Arto Salmisen Varasto näyttää, että kun köyhä keinottelee hankkiakseen kivoja asioita itselleen, niin köyhälläkään ei ole varaa solidaarisuuteen. Thomas Mannin Buddenbrooksissa ihminen alistuu välineeksi jatkuvan vaurastumisen tiellä.
Taina Haahden omat romaanit ovat etsikkomatkaa rahan ajan arvoihin. Uusimmassa romaanissa Kaikki mitä tiedän huomisesta paistaa kaikkialle ulottuva bisnesmoraali: hyväksikäytetty syyttäköön itseään.
Anna Baijars toi puhujalavalle mukanaan rahaa ja täppärin. Rahan ja sanan liitto saa itkemään ja iloitsemaan. Raha ei ole paha, mutta se kiusaa, kun sitä ei ole. Aatos Erkko  sanoi, että ainoastaan menestyvä yritys voi ylläpitää niin kannattamatonta toimintaa kuin sanomalehden tai kirjojen tekemistä, ja neuvoi hoitamaan firman taloutta kuin  hoitaisi omaansa.
Virginia Woolf  kirjoitti sijoitusten ja perinnön turvin, James Joycella oli rahoittaja. Nykyisin apurahat mahdollistavat kirjoittamisen.
Sähköistyminen ajaa kustantajia ja kirjakauppoja konkurssiin. Kun WSOY:lta  vuonna 2010 irtisanottiin 17 ihmistä, siitä nousi yhtä iso juttu kuin tänä keväänä, kun Nokia  irtisanoi 850 ihmistä Salosta. Viime viikolla e-kirjat ohittivat myyntitilastoissa perinteiset kirjat, kiitos e-kirjojen suosion Intiassa.
Kirja ja lukija ovat välttämättömiä, muiden muodot muuttuvat. ”Kerro, miten käytit rahasi, niin kerron arvosi.”
Anna Baijarsin esiintyminen hämmensi. Olihan kyseessä sama henkilö, josta lehdissä kirjoitettiin muutama vuosi sitten?
Polkuja-konsertti
Perjantain ohjelma Sylvään koululla huipentui Heikki Sarmannon ja Juki Välipakan  väkevästi tulkitsemiin Eino Leinon runoihin. Aplodimme tyhjensivät ylimääräisten varaston, jäikö mitään Kirjatoukkain ehtoohuveihin Ellivuoreen ?
Nautimme konsertista loppuun asti. Yllätys odotti juhlasalin ulkopuolella: Sylvään koulun ovet oli suljettu. Pääsimme ulos, mutta vartiomiehet eivät päästäneet meitä enää WC-tiloihin. Tunnelmallisen esityksen jälkeen vanhat Vanhan kirjallisuuden päivien kävijät ohjattiin koulun pihan bajamajajonoon.
Nousukkaita, keinottelijoita ja rehellisiä liikemiehiä
Lauantaina presidentti Sauli Niinistö vieraili Vanhan kirjallisuuden päivillä seuraamassa aamun ensimmäisiä esityksiä.
Pekka Pesosta hämmästytti, miten keskeinen raha on Balzacin, Dickensin ja Dostojevskin tuotannossa. Raha on kaikki. Kirjailijat kuvaavat rahan iloja ja kiroja, myös liian työnteon koomisuutta.
Dostojevski oli ennen oman esikoisteoksensa kirjoittamista venäjäntänyt Balzacia, jolla raha on kaikkialla läsnä. Dostojevski ei ehtinyt viimeistellä tekstejään, joten niihin jäi heikkouksia, mutta myös intensiteettiä. Pelurissa hän kuvaa itsekin tuntemaansa pelihimoa. Pelaamisen ongelmallisuus on aina yksilön ongelma. Elinkorko riitti hääpukuun, siihen elämä päättyi.
Raha on paha, mutta myös hyvä: se tuottaa niin saitureita kuin hyväntekijöitä. Perittyyn omaisuuteen perustuva maailma on muuttumassa; kuka tahansa voi nopeasti luoda omaisuuden. Haaveet kompastuvat kuitenkin rahan puutteeseen.
Kellariloukossa elinkorko on keskeinen. Tuleeko ihminen onnelliseksi tekemällä hyvää?
Dostojevski kuvaa rahan haltijoita koronkiskureina. Pekka Pesonen oli tentissä kysynyt, miksi Raskolnikov murhasi. Eräs opiskelija vastasi lyhyesti, että siltä loppui rahat. Reputettu opiskelija halusi kuitenkin tulla keskustelemaan professorin kanssa. Tunnin kuluttua hän sai tentistä parhaan mahdollisen arvosanan.
Dostojevskin tuotannossa kaikki naiset ovat kaupan, ja pelin säännöt hallitsevat vallankäyttäjiä. Jos Balzacin tuotannossa yleisin sana on ”elinkorko”, niin Dostojevskilla yleisin sana on ”yhtäkkiä”. Yhtäkkiä joku perii suuren omaisuuden – ja yhtäkkiä peritty omaisuus onkin häviävän pieni.
Pekka Tarkka kertoi Paavo Haavikon sanoneen, että kirjailija tarvitsee rahaa heti, koska se antaa hänelle aikaa ja tilaa. Paavo Haavikko ja Joel Lehtonen olivat kohtalaisen varakkaita kirjailijoita. Lehtonen nousi huutolaispojan katkeruudesta kirjoittamaan ahkeralla työllä ansaitsemansa rahan turvin. Hän sijoitti kiinteään omaisuuteen viime hetkellä ennen rahan arvon romahtamista. Rahaa tarvitaan ”ihmismielen, ilon ja järjen tukemiseen”. Toisaalta ”raha on rietas, järjetön ja sokea jumala.”
Lehtosen Punainen mylly kuvaa varallisuuden kohtuutonta kasautumista ja luonnonvarojen riistoa, Putkinotko maalaisköyhälistöä, luontaistaloudessa elävää Juutas Käkriäistä.
Eeva Joenpellon Elämän rouva, rouva Gladista paistaa kertomisen riemu. ”Ihaninta elämässä on rahan lainaaminen äijille”. Eeva Joenpellon perimmäiset arvot nousevat maatalouskulttuurista.
Kaikille kolmelle kirjailijalle raha on hyvä kumppani. Mitä siitä jää e-rahan ja digitaalisten osakemarkkinoiden pyörteissä? Paavo Haavikolle jäi Puut, kaikki heidän vihreytensä.
Sari Kivistö aloitti esityksensä Trimalkion pidoista, jossa kaupankäynnillä ja keinottelulla rikastunut entinen orja järjestää prameat juhlat. Nousukkuutta paheksuttiin.
Suomalaiset olivat 1800- ja 1900-lukujen taitteessa nousukkaita kaikilla elämänalueilla. Kirjallisuudessa talonpoikaistaustaiset ylioppilaat elostelivat ja juopottelivat, eikä heillä ollut aikaa työntekoon. Leino kritisoi nousukkaita Työn orjassaan.
Nousukkaat havittelevat piireihin, missä ovat kaikki ne mahtihenkilöt, jotka päättävät asioista. Nousukkuudesta kertoivat astiakaapit, gramofonit ja tango.
Maila Talvio kuvaa, miten kuluttajahinnat nousevat pilviin ja huonot työnantajat orjuuttavat työläisiään. Nousukkaat hänen romaaneissaan ovat paksuja, ahneita riistäjiä, sikari huulessa – ei moderneja, liikuntaa harrastavia yritysjohtajia.
Maria Jotunin Kultaisessa vasikassa eletään sota-aikaa. Naiset innottavat miehiä nostamaan elintasoaan; avioliitto on tie parempaan elämään. Eedithillä ”ei ole varaa pitää sieluaan yhtä kirkkaana ja puhtaana kuin miehellään”.
1910-luvulla ilmestyi paljon satiirikirjallisuutta nousukkaista. Sadassa vuodessa nousukkuuden paheksunta on kuitenkin vähentynyt.
Kirjalliset liikemiehet
Jukka-Pekka Pietiäinen johdatteli Jaana Airaksisen, Kai Häggmanin  ja Touko Siltalan keskustelua. Jaana Airaksinen kuvasi itseään rouskuttavaksi kirjallisuuden lukijaksi. Tavallisesti hän lukee nopeasti ja selaillen, kesälomalla rauhoittuu. Kai Häggmanin mielilukemistoa on Paul Auster, mutta yöpöydällä on kymmenen kirjaa, joita hän lukee pari tuntia ennen nukahtamistaan. Touko Siltala kuvasi itseään uudelleenlukijaksi.
Julkaistuista teoksista neljä viidesosaa on tietokirjoja, mutta nimikkeiden määrät ovat viidessä vuodessa laskeneet. Nimikkeiden karsiminen ehkä kannattaa, mutta liikevaihto laskee. Kirjavälityksen välittämien kirjojen määrä kasvaa, mutta joukossa on muitakin kuin ammattikustantajien kirjoja.
Pamflettikirjallisuuden määrä on noussut, samoin omakustanteiden ja sidosryhmäkustanteiden. Isoissa kustannustaloissa ihmisiä on tullut ulkopuolelta ja kulttuuri on muuttunut. Yhtäkkiä kansainvälisessä konsernissa johtaja kolistelee kuin norsu posliinikaupassa ja ärsyttää. Palaverihelveteissä vaaditaan myyntiennusteita seuraavalle vuodelle, vaikka kustannustoimittajalla on vasta kirjan ideoita.
Kustannusyhtiön perustaminen ja kirjan painaminen on helppoa, vaikeutena on kirjan markkinointi. Kirjailija saa pieneltä kustantamolta nopeammin vastauksen kuin isolta. Pienessä kustantamossa kirjan toimittaja tietää kaiken, mikä koskee tiettyä kirjaa. Pienet ja ketterät tuntevat myös yleisönsä, kun taas iso kustantaja voi tuhlata mainosrahansa epäolennaiseen.
Sähköisessä julkaisemisessa ei myydä teoskappaleita vaan lukuoikeuksia. Ihmiset eivät kuitenkaan vielä ole valmiita maksamaan e-julkaisuista. Verkkokustantajat markkinoivat sosiaalisessa mediassa. Tapahtumien järjestäminen ja verkostoituminen sosiaalisessa mediassa vaikuttaa uudella tavalla; monet kirjailijat osallistuvat itse kirjansa markkinointiin.
Into Kustannuksen myynnistä kolmasosa on e-julkaisuja. Siltalalla on oma Facebook-ryhmä. Julkaisukynnys on alempana kuin koskaan, ja print-on-demand on laskenut painatuksen hintoja. Tietokirja sähköistyy nopeammin kuin kaunokirja, mutta sähköisen painatuksen ansaintalogiikka on toistaiseksi auki. HTML5-formaatti helpottaa e-kirjan julkaisemista eri päätelaitteille. Lukijat kaipaavat vuorovaikutteisuutta, he haluaisivat jatkaa kirjoittamista.
Ehkä palaamme suomalaisen kustantamisen alkujuurille, jolloin henkilöt nousevat organisaatioita tärkeämmiksi. Ihmiset kustantavat omalla rahalla ja riskillä.
Flopit ja bestsellerit
Jarmo Papinniemi veti Raija Orasen, Virpi Hämeen-Anttilan, Mikko Aarnen ja Jussi Lähteen keskustelua flopeista ja bestsellereistä. Floppi on jotain, mihin panostetaan valtavasti, mutta mitään ei synny; odotukset ovat liian suuret. Kirjailija voi huvitella viisastumalla ja sivistymällä itse teoksista, joita kirjoittaa. Kustantaja etsii jotain freesiä; aiemmin menestynyt on jo pilaantunut. Oikeasti freesit tulevat puun takaa kuten Päätalo, Rowling, Oksanen ja Remes. Jostain pitää tulla joku, joka uskoo epätodennäköiseen.
Ene Mihkelsonin Ruttohauta käsittelee samoja asioita kuin Sofi Oksasen Puhdistus. Ruttohauta on kirjoitettu kuin kaunokirja, Puhdistus kuin bestseller.
Raija Oranen kertoi kirjoittavansa päällimmäiseksi helpon juonen, joka uppoaa jokaiseen, ja sitten jotain syvällisempääkin, jonka lukija voi halutessaan löytää. ”Muotokokeilut kuuluvat studioon. Kieli on pursi, jonka varaan lukija voi rauhallisesti asettua.” Hän julisti, ettei ole lukenut Alastalon salissa eikä aio lukea Ulyssesta. ”Lukijaa ei saa kiusata. Jos teksti on vaikeaa, se on kesken.”
Mistä löytyisi kirjallisuuden grillimakkara, jota koko kansa lukisi. Suomen kieli ja kulttuuri on pieni, joten kaunokirjallisuuden kustantaminen Suomessa on tuomittu tappiolliseksi. Kieli ei kuitenkaan elä ilman kaunokirjallisuutta.
Kirjailijat kirjoittavat itselleen, mutta palaute on tärkeää. Kirjoittaminen on viestintää. Taide on yhteisen tunnekokemuksen luomista. Onko kirja kauppatavara vai viestintää?
Pitäisikö kirjailijan viestiä Twitterissä vai kasvokkain esimerkiksi Lieksan junassa? Voisiko Facebookissa olla tietyllä tavalla läsnä?
Raija Oranen valitti, että sosiaalinen media tuntuu toivottoman raskaaalta. Kirjoittamisen jälkeen hän ei enää halua jäädä huvittelemaan koneen ääreen. Jussi Lähteen mukaan taas sosiaalinen media on parasta, mitä kirjallisuudessa on tapahtunut vuosiin.
Säilyvätkö tuhansia vuosia vanhat kirjat sähköisessä muodossa? SKS on huolissaan, kun kirjan kirjoittamisen vaiheet eivät enää jää näkyviin.
Sananvapaus on astunut merkittävän askeleen. Parikymmentä vuotta sitten tarvittiin paljon rahaa, jotta kirja saatiin ulos. Nyt kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa viidelle miljardille lukijalle. Mutta kuka kirjat lukee? Miten valikoimme, mitä luemme? Miten löydämme kiinnostavat teokset?
Lopuksi
Esiintyjät ja keskustelijat kuvasivat rahaa monin tavoin: Raha pahan palveluksesa. Raha vaihdon välineenä.  Raha näkymättömänä läsnä. Raha on vain rahaa. Rahaan liittyy intohimoja. Raha on arvon mitta. Rahan ja rakkauden vuoropuhelu. Rahan ajan arvot. Raha on kaikki. Raha on paha, mutta myös hyvä.
Sää suosi Vanhan kirjallisuuden päiviä. Aurinko paistoi perjantaina niin, että saatoimme nauttia päivällistä Kievarihotelli Liekorannan terassilla ja saunan jälkeen istua pitkään parvekkeella. Sade alkoi vasta lauantaina, kun lähdimme kohti Helsinkiä.

Kesäpäivä sateessa

Mistä kirjoitat?
Vastaus avaa uuden
kirjamaailman.

Pukstaavi kuvaa
kirjan taipaleen, vinkkaa:
Heippa, bakteeri!

Sitkeä talkoo
veistää paanut uudestaan
suoristaa naulat.

Sade säestää
Ellivuoren rannassa
illanviettoa.

Iloinen puheensorina täytti hotelli Ellivuoren aulan 28.6.2012, kun kesäpäiville kokoontuneet 118 Suomen tietokirjailijaa tervehtivät tuttujaan ja vaihtoivat kuulumisia. Lounaspöydässä ja iltapalalla käteltiin ja esittäydyttiin. Kysymys ”Mitä olet kirjoittanut?” avasi luontevasti hedelmälliset keskustelut, joissa käsiteltiin elämää laidasta laitaan, mm. vieraita kieliä ja kotitaloutta, elämäkertoja, systeemiajattelua, vanhenemista, kuolemaa ja kummituksia. Tarmo Toikkasen kanssa kirjoittamani kirja Sosiaalinen media opetuksessa oli monille tuttu some-kursseilta.

Pukstaavi

Kahden bussin lisäksi tarvittiin muutama auto kuljettamaan meitä apteekkari Bäckmanin talossa sijaitsevaan Pukstaaviin, suomalaisen kirjan museotaaperoon, joka ylihuomenna täyttää vuoden. Tarkoitus oli aloittaa museovierailu avaralla pihalla vuoden 1918 palosta säilyneen tornihuvilan kupeessa, mutta sade ajoi meidät sisätiloihin, auditorioon, johon vain kuutisenkymmentä mahtui istumaan.

Toinen Warelius-palkinnoista ojennettiin torstaina Pukstaavissa bakteeriopin professori Pentti Huoviselle. Kiitospuheessaan Pentti Huovinen kiitti omien joukkojen, asiantuntijoiden, myöntämästä palkinnosta. Hän ilmaisi huolensa tiedon ohenemisesta copy-paste-journalismin myötä. Bakteereja tuhoavia antibiootteja ei pitäisi syödä turhaan, varmuuden vuoksi. Kannattaa kysyä lääkäriltä, onko tämän määräämä kuuri välttämätön. Jos ei, sen voi jättää, ja elää sopusoinnussa omien bakteerien kanssa. Jos antibioottikuuri on välttämätön, se parhaimmillaan pelastaa ihmishengen. Pöytäseurueessa todettiin, että ”Heippa, täällä bakteeri!” kuulosti tutustumisen arvoiselta kirjalta.
Pukstaavissa kättelin opettajaani Kirsti Mäkistä  ja onnittelin Riitta Suomista pääsystä sadan aktiivisen suomalaisen twiittaajan listalle. Hän kertoi, että Warelius-palkinnon luovuttamisesta Pentti Huoviselle kiellettiin twiittaamasta  ennen perjantaita, jolloin palkinto virallisesti luovutetaan. Kieltoa ei kuitenkaan sanottu kaikille, joten tieto palkinnosta taisi valua välittömästi joidenkin Facebook-statukseen. – Tämän blogitekstin kirjoitin vasta Vanhan kirjallisuuden päivien jälkeen lauantai-iltana.
Pukstaavissa viihtyivät niin lapset kuin aikuiset. Kirjasimet ja erilaiset paperilaadut kutkuttivat, tutut kirjat seisoivat kirjahyllyissä, juna kiersi seinissä, villasohvat traktorin sisäkumista houkuttivat istahtamaan. ”Tekisi mieli ottaa kirja käteen ja jäädä lukemaan sitä”, eräs tietokirjailija totesi. Niin, Pukstaavissa olisi voinut viettää koko päivän!
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko
Matkamme jatkui Kallialan kirkkotielle Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon  ihailemaan Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan kirkkomaalauksia. Olimme pukeutuneet kesäpäiville kevyesti, kun taas kirkon nuorella oppaalla oli järkevästi päässään neulemyssy ja yllään paksu ulkoilupuku, suuri villainen hartiahuivi ja käsineet.
Saimme kuulla, miten kirkon paanukattoa korjattiin talkoilla vuonna 1997 ja miten tuhopoltto hävitti kirkon vasta uusittuine kattoineen. Sitkeä talkoohenki ei antanut periksi. Talkoolaiset, joiden keski-ikä oli yli 70 vuotta, ryhtyivät rakentamaan uutta kirkkoa. Paanut veistettiin käsin uudestaan, laudat höylättiin, naulat oiottiin ja tervattiin.
Osmo Rauhala maalasi aamuin ja päivin, Kuutti Lavonen illoin; hän saattoi jopa yöpyä kirkossa. Kun opas kertoi meille kirkkomaalausten taustoista, symboleista, ideoista ja taiteilijoiden ratkaisuista, kuvat alkoivat sykkiä uudella tavalla.
Illanvietto
Palasimme illanviettoon Ellivuoren rannalle savusaunaan ja avotelttaan. Pitkään jatkunut sade hellitti vähitellen, mutta ilma pysyi viileänä. Lämmittiköhän aurinko jossain päin Suomea? Legginssit pitkien housujen alle, päälle villatakki, verryttelypusero ja takki, villahuivi kaulaan. Harmittelin, etteivät villasormikkaat tulleet mukaan.
Penkit nuotion luona olivat täynnä, mutta hyvässä seurassa viihdyimme pitkään. Mistä sinä olet kirjoittanut? Mistä minä? Kirveen kirjoittaja Juha Maasola kiinnostui, kun kerroin, että kun Setomaalla tyttölapsen napanuora katkaistaan suurella rintasoljella, niin poikalapsen napanuora katkaistaan kirveellä.
Keskustelu pulppusi iloisena, kohtaamiset syvenivät.

Suomea ja sosiaalista mediaa

nopea hidas
herkkä vuorovaikutus
ajattelussa

kirja muuttuu ja
kieli kehittyy, nuori
nauraa netissä

Tietokirja.fi-tapahtuma 25.-26.8.2011 keräsi mukavasti väkeä Tieteiden taloon, jossa oli kolmessa salissa runsaasti tarjontaa.
Miten tietokirjailijaksi?
Jaakko Heinimäki kertoi, miten hänestä tuli tietokirjailja. Koulussa opettaja oli todennut jostain hänen tuotoksestaan: ”Sulla oli tuossa journalistinen ote.” Hän ei vieläkään tiedä, oliko huomautus tarkoitettu moitteeksi vai kannustukseksi, mutta otti sen kannustuksena.
Hän kasvoi perheessä, jossa luettiin Hymyä ja kaskukirjoja. Vanhempien yllätykseksi hän kommentoi Hymy-lehden otsikoita jo nelivuotiaana.
Kirjoittamiensa tietokirjojen autenttiset kysymykset nousevat arjen kohtaamisista, kun esimerkiksi junan ravintolavaunussa joku porukasta tunnistaa: ”Hei, tuolla on se pappi!” Yksi syy kirjojen kirjoittamiseen saattaa olla toive, että voisi joskus sanoa kysyjälle: ”Juon nyt olutta. Lue vastaus kysymykseesi siitä ja siitä teoksestani, jonka voit hankkia Otavan omistamasta Suomalaisesta kirjakaupasta.”
Kun perhe, työ ja kirjoittaminen syövät aikaa toisiltaan, niin usein perhe kärsii. Jaakko Heinimäki päätti itse vaikuttaa asiaan ja ryhtyi freelanceriksi vuonna 2000 – eikä ole katunut.
Perheen, työn ja kirjoittamisen ajanhallintaongelmasta mieleeni nousi aikuisopiskelijoiden vastaava ongelma, kun työ, perhe ja opiskelu syövät aikaa toisiltaan. Myös intensiivinen harrastus voi synnyttää ajanhallintaongelman, johon viittaavat puheet golfleskistä tai heitto: ”Jos golf häiritsee työtäsi, niin jätä työ.”
Artikkelikokoelmat digiajassa
Toisessa salissa jatkui Lari Kotilaisen, Minna Ruckensteinin ja Tuomas Sepän artikkelikokoelmista e-ajassa Teijo Makkosen johdolla. Keskustelijat pureksivat huolenaiheita.

  • Luonnontieteiden tiedelehtien artikkeleihin perustuvien nippuväitöskirjojen mallia ei pitäisi päästä vyörymään humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Tiedelehtien ala on kuitenkin kapea ja elinaika rajallinen. Kun yliopistokirjastojen määrärahat hukkuvat kansainvälisiin tiedelehtiin, niin monografioiden julkaiseminen on vaakalaudalla.
  • Kustannusrakenteet ovat liian jäykät. Turhan monille tärkein syy kirjoittaa on meritoitumispakko. Se ei anna aikaa kysyä: Mitä pitäisi kirjoittaa? Kenelle pitäisi kirjoittaa? Miksi pitäisi kirjoittaa?
  • Digitaalisten tekstien myötä kirjoitettu teksti löytyy helposti ja omakustanteet nousevat samalle viivalle kustannustalojen julkaisujen kanssa.
  • Kustantajan roolina olisi alusta asti kannustaa ja kyseenalaistaa, mutta toiminta on kirjavaa: kun yksi ohjaa kädestä pitäen, niin toinen toimii lähinnä painotalona.
  • Kenen kanssa jatkossa kirjoitetaan kustannussopimus, kaikkien tekijöiden vai teoksen toimittajien kanssa?

Kuten kaikki hidas, myös Slow science on tulossa: kirjan voima on sen hitaudessa, mahdollisuudessa ajatella.
Tulevaisuudessa ensin tuotetaan sisältö ja vasta sen jälkeen mietitään sen julkaisumuoto. Digitaalinen maailma ei kuitenkaan vapauta kustannuspaineista, painotalojen sijaan tulevat operaattorit haluamaan oman siivunsa tuotoksista.
Digitaalisia oppimateriaaleja
Heljä Misukka, Helena Ruuska ja Teuvo Sankila keskustelivat Pirjo Hiidenmaan johdolla diginatiiveista ja oppikirjoista. Opetusministeriön tavoitteena on, että vuonna 2014 opiskelijat voisivat käyttää digitaalisia oppimismateriaaleja erilaisilla päätelaitteilla. Jo nyt kustantajat jakavat oppikirjojen mukana jonkin verran luotettavaa digitaalista materiaalia.
Mihin digitaalisia oppimateriaaleja tarvitaan ja miksi? Entä jos verkko ei toimi? Jalkautuvatko opettajankoulutuksen opit arkiympäristöön? Mistä löytyy oppimateriaaliin liitettävää kuvaa ja liikkuvaa kuvaa laillisesti? Mitkä ovat oppimismateriaalin laadun kriteerit? Entä ansaintalogiikka? Kuinka paljon oppilaitoksiin tarvitaan teknistä tukea ja tekijänoikeusjuristeja?
Nykyisissä oppilastöissä on lähes aina mukana videoita, mutta useimmat opettajat tarpovat vielä staattisen materiaalin maailmassa.
”Kirjakieli on lapsen ensimmäinen vieras kieli.” Luku- ja kirjoitustaidon haasteet ovat muuttuneet, tarvitaan myös tiedonetsintätaitoja. Kun viidesosa ihmisistä on lukihäiriöisiä, niin kirjoitusvirheistä huomauttavat tekstinkäsittelyohjelmat lisäävät tasa-arvoa samoin kuin silmälasit tai hakukoneet.
Yleisökeskustelussa toin esiin CC-lisenssit, joilla Flickristä ja Wikimediasta voisi hakea laillisesti kuvia omiin materiaaleihin, LeMill-ympäristön, jossa opettajat voisivat yhdessä kehittää digitaalisia materiaaleja sekä Ville Oksasen ja Tarmo Toikkasen Opettajan tekijänoikeusoppaan, joka ilmestyi tammikuussa 2011, ja josta järjestetään koulutuksia ja webinaareja ympäri Suomea.
Terveystietoa
Paula Heinonen, Maarit Huovinen, Pertti Mustajoki pohtivat Outi Karemaan johdolla, miksi terveystiedoista on niin vaikeaa olla samaa mieltä. Mediassa julkaistu yksittäinen tulos saattaa hämmentää suurta yleisöä, kun taas tiedeyhteisölle keskenään ristiriitaiset tutkimustulokset ovat arkea. Tarvitaanko ennaltaehkäisyä, jos jo puolet Suomen kansasta on pitkäaikaissairaita?
Kun lääkäreillä nykyoloissa on usein vain varttitunti aikaa potilaalleen, ei pidä ihmetellä, että vaihtoehtolääkäreiden suosio lisääntyy, kun heillä voi olla tunti aikaa potilaalleen ja tämän kuuntelemiseen.
Sosiaalinen media kirjojen markkinoinnissa
Eevaliisa Anttila, Annamari Arrakoski-Engardt ja Maija Kuusi keskustelivat Iida Simeksen johdolla siitä, miten sosiaalinen media muuttaa kirjaliiketoimintaa. Sosiaalista mediaa luonnehdittiin vastavuoroiseksi mediaksi, joka muuttaa ihmisiä informaation tuottajiksi. Tuleeko meistä kaikista kirjoittajia ja lukijoita? Kerrotaanko Twitterissä kuulumisia koko maailmalle?
Sosiaalinen media on välttämättömuus kirjojen markkinoinnissa. Kärsivällisellä kokeilulla  pääsee tuloksiin. Medialiiketoiminta on muuttunut, kun nettibloggaaja ohittaa suosiossaan päivälehden.
Sosiaalinen media on jännittävä ja kontrolloimaton, kaksisuuntaisena erinomainen tuotekehitykseen. Se hämärtää kirjailijan ja kustantajan roolit. Tykkääminen houkuttelee muita, tapahtumakutsut, pelaaminen ja arvonnat samoin.
Sosiaalinen media on edullista eikä sen kokeileminen ei kaada liiketoimintaa. Japanissa kirjojen tekemiseen voi osallistua työmatkalla kännykällä. Facebookissa ideoita kehitellään ensin suljetuissa ympäristöissä ja avataan sitten kaikille.
Blogeihin perustuvia kirjoja on jo julkaistu. Kustantajat saattavat lähettää bloggaajille näiden aihealueen uusia kirjoja. Bloggaajat kirjoittavat niistä, jos haluavat.  Kirjakaupoissa ei vielä kysytä tietyissä blogeissa mainittuja kirjoja vaan edelleenkin painetussa lehdessä mainittuja.
Sosiaalisessa mediassa korostuvat moniarvoisuus ja nopeus. Tarvitaan uudenlaisia taitoja, jatkuvaa luovuutta ja herkkyyttä vuorovaikutuksen herättämiseksi. Huonot uutiset leviävät salamannopeasti. Entä onko informaatiovirta uuvuttava? Sosiaalisen mediankin voi sulkea.
Sosiaalisen median uhat ovat tavallisen elämän uhkia. Miten käy sosiaalisen kanssakäymisen? Toisaalta, eikö perinteisen kirjan lukeminenkin ole yksinäistä ja vaadi keskittymistä? Miten fysioterapeutti suhtautuu sosiaaliseen mediaan? Eevaliisa Anttila on aidosti innostunut vesiliikunnasta ja kirjoittaa siitä sosiaalisessa mediassa. Kun ihmiset innostuvat aiheesta, samalla hänen vesiliikunnasta kirjoittamansa kirjatkin myyvät.
Lapset kuulemma saattavat kysyä: ”Olemmeko suorassa lähetyksessä vai tulemmeko videolta?”
Suomen kieli
”Suomen kieli voi hyvin. Pärjäämme tässä maassa joka aluella suomen kielellä.” Näin julistettiin Pirjo Hiidenmaan johtamassa Vesa Heikkisen, Lea Laitisen ja Olli Löytyn keskustelussa suomen kielen kohtalosta. Yleiskielen kohtalosta voisi olla huolissaan, ei murteiden tai nuorisokielen vuoksi vaan siksi, että tutkijayhteisössä englanti valtaa alaa suomelta.
Monikielisyys tekee ihmisestä älykkään. Ihmiset ovat nykyisin kielellisesti tietoisia toisin kuin 1800-luvulla, jolloin laadittiin väitöskirja aiheesta ”Suomi on perkeleen kieli”. Siinä todettiin mm., ettei suomen kielellä voi tehdä tutkimusta. Kieli on mahdollisuus, ei este, ja esimerkiksi tekniikan ja luonnontieteiden alat kehittävät jatkuvasti omia suomenkielisiä termejään.
Virkamieskieli pitäisi voida avata yleiskielen muotoon. Joku keskustelijoista totesi, että verottajan ohjeet ovat jo ymmärrettäviä, mutta Kelan ohjeet eivät vieläkään.
Äidinkielen opetusta Suomen peruskouluissa vähennettiin merkittävästi vuonna 1995. Nuori polvi kehittää viestintätapoja, joita vanhempi polvi ei enää ymmärrä ja kielelliset erot ylioppilaskirjoituksiin osallistuvien välillä ovat valtavat. Opettajien ja journalistien koulutuksessa pitäisi olla nykyistä enemmän kielenhuoltoa.
Kirjoitetun ja puhutun kielen suhteet ovat lähentyneet, kirjoitetussa on paljon puheenomaisuutta. Parhaimmillaan koulussa iloitellaan kielellä eikä tyydytä lukemaan vain lineaarisesti. Koululaiset pitävät tietokirjoista, kun niiden asialaatikoita voi lukea surffaten.
Suomen Akatemian hakemukset laaditaan edelleenkin englannin kielellä. Niihin liitettävä suomenkielinen tiivistelmä tuntuu tuottavan yllättäviä vaikeuksia. Vaikuttaa siltä, että apurahojen hakijat eivät enää osaisi kuvata tutkimusta omalla äidinkielellään.

Kirja etsii uusia vaatteita

kustanna itse
heiluta hännälläsi
painos virtaamaan

”Mitä jos kustantaisit itse!” -seminaari 2.2.2010 keräsi Tieteiden talon täyteen tiedonhaluisia ja kriittisiä tietokirjailijoita. Suomen Tietokirjailijoiden yhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen johdatti meidät aiheeseen viittaamalla omakustanteisiin ja eri järjestöjen ja viranomaisten julkaisuihin, digitalisoitumiseen ja verkkokirjakauppoihin sekä sosiaalisen median mahdollisuuksiin erityisesti kirjan markkinoinnissa. Apurahoista kiinnostuneet voisivat Tietokirjailijoiden yhdistyksen lisäksi tutustua Säätiöpalveluun.
Jukka-Pekka Pietiäinen muistutti, että tietokirjailija voisi pyytää takaisin kirjansa oikeudet kustantajalta, mikäli tämä ei aio ottaa kirjasta uusia painoksia.
Minna Kokka Hansaprintista kertoi PoD-palvelusta eli Kirja tarpeeseen -palvelusta, jolla voidaan reagoida sirpaloituvaan kysyntään. Kirja ei muutu loppuunmyydyksi, mutta siitä ei tarvitse ottaa uutta tuhannen kappaleen painosta, kun samalla yksikköhinnalla voidaan tuottaa yksi tai monta kirjaa eikä kirjoja tarvitse makuuttaa varastossa. Esimerkiksi Amazonin myynnistä yli puolet tulee tuotteista, joita ei ole varastossa.
PoD 2010 -palvelu tuo uudet palvelumallit ja liiketoimintamahdollisuudet; painosajattelusta voidaan siirtyä virta-ajatteluun. Verkkokaupan osuus kirjojen myynnistä Suomessa on pieni, mutta sen pitäisi kasvaa selvästi, olemmehan pitkien etäisyyksien postimyyntikansaa.
Heidi Leppäaho Kirjavälityksestä kertoi PoD-palvelun kattavan tilaus-, painamis-, toimitus- ja laskutusprosessin. Sen avulla on tarkoitus pidentää kirjan elinkaarta sekä vähentää logistiikka- ja varastokuluja. Palvelu on tarkoitettu kustantajille, miksei myös omakustantajille, kunhan näillä on Y-tunnus. Ympäristöystävällisessä PoD-palvelussa kirja on aina saatavilla ja sen sisältö helposti päivitettävissä. Täysin joustavana palvelu tuottaa toistaiseksi vain mustavalkoisia kirjoja. Värillisiä kirjoja saa, jos painattaa niitä vähintään sata kappaletta.
Aktiivinen ja kriittinen keskustelu syvensi käsityksiämme aiheesta. Esitetty konsepti sopii erityisesti konsulteille ja kouluttajille, jotka voivat ottaa pinon kirjojaan mukaan koulutustilaisuuksiinsa. Tulevaisuudessa sähköinen kirja voisi olla paperikirjan vaihtoehto. Kirja tuodaan PoD-palveluun valmiiksi taitettuna pdf-muodossa, mikä onnistunee useimmilta kirjailijoilta. Kirjan markkinointi ja myyminen on kuitenkin tärkeämpi juttu. Markkinointi sosiaalisessa mediassa esimerkiksi Facebookin tai Googlen kautta voisi olla edullinen vaihtoehto.

Tieto kirjoittaa

tieto taiteena
vuollaan yhteistyössä
verkkoon virtaamaan

bittimerestä
mausteet spagettiin, taito
takoo rakenteen

Suomen Tietokirjailijoiden yhdistys juhli 25-vuotistaivaltaan näyttävästi Finlandia-talolla ja ravintola Ostrobotnialla. Muutamat harmaapäisistä juhlijoista muistelivat olleensa Bottalla viimeksi opiskeluaikanaan.

Varapuheenjohtaja Sirpa Wassin tervehdyssanat eivät välittyneet Finlandia-talon Helsinki-salin mikrofonista ihan kaikille kuulijoille. Hän kuvasi tieto- ja oppikirjallisuutta tietona ja taiteena. Tiedon tarve lisääntyy jatkuvasti, mutta mikä on sähköisessä maailmassa virtaavan tiedon painoarvo? Eihän tiedon sisältö ole hukkunut elinikäisen oppimisen ja monimuotoisuuden kulissiin?
Juhlaesitelmässään Kaari Utrio muisteli taivaltaan tietokirjojen parissa: seitsenvuotias rillipää löysi kodin hyllystä tiiliskivimäisen historiakirjan ja 60-luvun opiskelija tentti teoksen, joka hehkutti Suomen vaikutusvaltaista asemaa Ruotsin, Venäjän ja Baltian maiden historiassa.
Kirja voi antaa sysäyksen, joka määrittää koko elämän suunnan. Teoksissaan Kaari Utrio muuntaa tutkittua tietoa yksilön kokemukseksi. Nöyrästi hän selvittää asiantuntijoilta yksityiskohdat hautaustavoista, linnuista, puista ja kasveista. Suomessa neuvoja saa hyvin eikä niistä laskuteta. Joskus neuvot ja korjaukset tulevat vasta tarkkaavaisilta lukijoilta. Niistäkin kirjailija on kiitollinen.
Kuinka paljon tietoa romaani kestää muuttumatta tietokirjaksi? Ehkä vain kymmenesosan kirjailijan omasta tietomäärästä. Romaanin kaiken tiedon pitää olla yksilön koettavissa. ”Kill your darlings.”
Kaari Utrion nuoruuden tietokirjat olivat yhden ihmisen näkemyksiä alastaan, kun taas nykyään tietokirjat ponnistavat monen ihmisen yhteistyöstä. Ilman toisiamme olisimme hukassa, mutta toisaalta tietokirjallinen yleisnäkijä ei saisi olla katoava kansanosa.
Paneelikeskustelussa Aulikki Kalalahti totesi, että oppilaille tietokirjan hakeminen koulun kirjastosta tuntuu olevan vaivalloisempaa kuin wikipedian hakunapin painaminen. Kirsti Mäkinen ehdotti, että koulut rakennettaisiin kirjastojen yhteyteen, jolloin matka syvällisen tiedon aarreaittaan ei olisi kohtuuton.
Kirsi Mäkisen mukaan oppilaat tuottavat paljon tekstiä, mutta siltä puuttuu tarkoituksenmukainen ja looginen rakenne. Markku Löytönen totesi, että sama jatkuu yliopistossa, jossa hän joutuu lukemaan tenttijöiden spagettivastauksia.
Anto Leikola totesi hyvän tietokirjan kestävän ajan hammasta, vaikka osa tiedosta vanhenisikin, johon Kirsti Mäkinen totesi Viron uuden historiakirjan olleen erittäin tervetullut.
Paneelin puheenjohtaja Pirjo Hiidenmaa muistutti, että tietotekniikka vapauttaa kirjojen varastoinnista ja mahdollistaa tiedon joustavan päivittämisen. Kirsti Mäkinen muisteli Juicen ajatusta, että suomalaiset eivät lue Kalevalaa vaan kirjoittavat sen.
Anto Leikola kaipasi uutuustuotteista julkaistujen kritiikkien lisäksi jatkuvaa kirjallisuuskeskustelua lehdissä.
Mietin, miksi vain lehdissä? Blogeissahan on jatkuvaa avointa keskustelua kirjallisuudesta, johon kuka tahansa voi osallistua.