Avainsana: sosiaalinen media

Taskukoulu Tallinnassa

Itko risteilee
taskukoulu visertää
täppäri striimaa.

Silmänkarkkia
yhdessä tekemistä
netti pullollaan.

IT-kouluttajien Koulutus taskussa -laivaseminaari 30.–31.3.2012 alkoi dramaattisissa tunnelmissa, kun Helsingin raitiovaunuliikenne katkesi kolarin vuoksi puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä. Twitter visersi #taskukoulu-hashtagilla tilanteesta ja taksikolonnat ja matkalaukkuja perässään vetävät kävelijät valuivat hitaasti Katajanokalle tukkien terminaalin reilut puoli tuntia ennen laivan lähtöä. Tästä huolimatta IT-kouluttajien porukka ehti ajoissa laivaan aloittamaan seminaaria älykännyineen, täppäreineen ja läppäreineen – jotka saivat langattoman verkon ähkymään Viking XPRS:n kokousosastolla ja myöhemmin Scandic Palace hotellin kokoustilassa.
Ohjaus tekstiviestein
Lasse Seppänen kertoi HAMKin verkko-opiskelijoiden työharjoittelujen ja opinnäytetöiden ohjaamisesta netissä ja tekstiviestein Funityllä. Opettajan tekstiviestit kertovat, kun jotain tapahtuu, eikä opiskelijoiden tarvitse seurata sähköpostiaan. Funityyn kootaan tiedot myös opinnäytetyön reilun kolmenkymmenen (!) vaiheen etenemisestä. Lasse Seppänen onnistui demoamaan tekstiviestin lähettämistä Funitystä omaan kännyynsä juuri ennen kuin laivan verkkoyhteydet hiipuivat.
Tutut palvelut mobiilisti
Tarmo Toikkanen esitteli tilastojen valossa tuttujen palvelujen uutta mobiilielämää. Perinteisten kameroiden sijaan seminaarissamme otettiin kuvia kännyillä tai täppäreillä ja siirrettiin verkkoon – silloin, kun nettiyhteys toimi.
Länsimaissa kännyjä on jo enemmän kuin ihmisiä. Valtaosa käyttää kännyä pitääkseen yhteyttä toisiin ihmisiin, mieluummin tekstarein ja selainsovelluksin kuin puhumalla.
Miten mobiilit oppimissovellukset kehittyvät? Nyt kärjessä ovat pelit, musiikki, verkostoituminen ja viestintä. Nano-oppimismahdollisuuksia kaivataan, siis oppimisaktiviteetteja täyttämään esimerkiksi bussin odotteluaikaa. Käyttöliittymä vaikuttaa käytettävyyteen, koskettaminen on luonnollista, kirjoittaminen ei. Mykkä voi puhua mobiililaitteellaan.
Kolmiulotteisuus on tulossa. Ilmassa elehtiminen saattaa tuntua hassulta, mutta toisaalta: sitähän opettaja tai orkesterinjohtaja tekee jatkuvasti.
Mobiililaitteisiin löytyy sovelluksia, jotka näyttävät webissä selailtavat sivustot järkevällä tavalla älykännyn pienellä ruudulla.
Pitäisikö jokaisen osata lukea tai kirjoittaa? Nykyään luku- ja kirjoitustaitoa pidetään itsestään selvänä – aivan samoin kuin sata vuotta sitten pidettiin itsestään selvänä, että jokainen osaa kyntää peltoa.
Kuva tukee muistia, mieleen on helppo palauttaa jotain, jonka on joskus nähnyt. Tyhjästä on vaikea muistaa. Muistettavat asiat voi ulkoistaa kännyn kalenteriin ja muistilappuihin, ja käyttää omaa muistiaan tärkeämpään.
Miten mobiili määritellään? Kirjat, kynät ja paperithan ovat aina olleet mobiileja ja kulkeneet mukana.
Mobiiliohjaus Vespassa
Irmeli Pietilä kertoi mobiiliohjauksesta Vespassa eli Haaga-Helian verkkopainotteisessa opettajankoulutuksessa. Vespan alkuajoista, jolloin kaikki tapahtui Moodlessa, on edetty kauas. Nyt oppimismateriaalit, aikataulut, oppimispäiväkirjat, ohjaus ja tiimien kotipesät ovat Ning-pienverkostossa, joka tarjoaa enemmän sosiaalisen läsnäolon elementtejä kuin Moodle. Opettaja käyttää päivittäin pariakymmentä mobiilisovellusta ja saa gmailiinsä viestit opiskelijoiden some-päivityksistä.
Irmeli Pietilä totesi, että hänelle ei sovi Twitterin lyhytsanaisuus eikä hän innostu Facebookista. Sen sijaan hän käyttää Flipboardia, Recorderia, Fonecta calleria, Googlen kartaa ja hangoutia, Diigoa ja Dropboxia. Skype sopii henkilökohtaisiin ohjauskeskusteluihin ja opiskelijoiden tapaamisiin. Reittiopas auttaa ohjaajaa, joka menee seuraamaan opetusharjoittelua. Tosin aamulla Reittioppaaseen ei tullut poikkeusinfoa, vaikka ratikkaliikenne oli poikki.
Tallinna Polütechnikum
Vierailumme Tallinna Polütechnikumissa oli innostava, erityisesti tietohallintopäällikön puheenvuoro ja kiertely laiteluokissa. Viron hyvät oppimisympäristöt toimivat tässä jo vuonna 1915 perustetussa oppilaitoksessa: virtuaalikoneet, Cisco, Microsoftin Live@edu sekä eri käyttöjärjestelmillä varustetut työasemat, myös luokallinen Macceja.
Mobiili- ja verkko-oppiminen ovat arkipäivää, oppilaitoksessa on keskitetty wifi ja Virossa mobiilinetti on edullinen. Kurssien joukosta löytyy myös vanhanaikaisia kursseja kirjoineen ja toimisto-ohjelmistoineen.
Opiskelijat voivat hallinnoida omia työasemiaan, asentaa ohjelmistoja ja käyttää mitä tahansa käyttöjärjestelmiä, mutta koneet palautetaan alkuperäisiin asetuksiin viikoittain. Joissain ladatuissa ohjelmistoissa saattaisi olla laillisuusongelmia, mutta viikoittainen palautus siivoaa nekin pois.
Puuhapaja
Lauantaiaamun puuhapajassa poimimme kirjanmerkkejä Diigoon ja tiivistimme seminaarin antia sarjakuviin Strip Designerilla.
Ammatillista koulutusta mobiilisti
Mervi Jansson kertoi, miten mobiilisovellusten avulla jokainen voi näyttää osaamisensa, vaikka ei ehtisi tunnille. Mobiilisovellukset tukevat oppimista, eivät siirrä sitä muualle.
Laitteiden pitää toimia, muuten pomot viheltävät pelin poikki. Sopimusten ja tekijänoikeuksien pitää olla kunnossa, kun laite annetaan alaikäisille tai kun mennään työpaikalle kuvaamaan.
Ruumiillisessa työssä täppärin kantaminen mukana on hankalaa, mutta pienempi laite kuten iPod touch pysyy mukana. Tekemisiä ja havaintoja voi dokumentoida missä tahansa, myös lyhyillä odotusajoilla bussipysäkillä.
Poplet-käsitekarttojen avulla asioita voidaan havainnollistaa oppilaitokselle ja työssä oppijoille. Saman asian voi havainnollistaa eri tavoin kaaviona tai sarjakuvana. Kuva nousee kirjoittamista tärkeämmäksi varsinkin ammatillisessa koulutuksessa.
Kaikki uusi vie epämukavuusalueelle. Iäkkäillä opettajilla ei ole kokemusta mobiiliopetuksesta, ei omia laitteita eikä aikaa perehtyä. Mitä hyötyä tästä on? Kuka vastaa, jos rikotaan tekijänoikeuksia? Entä jos laite rikkoutuu tai jos löydetty tai tuotettu sisältö ei ole sopivaa? Mikä on hyvä laite? Kestääkö koulun verkko mobiililaitteiden kirjavaa joukkoa?
Mobiilioppimisessa on käytetty mm. Posterousia, Dropboxia, Strip Designia, Facebookia ja Skypeä, ja tuotettu pitkälti visuaalista sisältöä. Pintakilta-wikin sisältöä on tuotettu iPadeilla. Pulpetista tabletille -hanke etenee, mutta mitä tapahtuu hankkeen jälkeen?
Mitä on opittu? Yllättävän moni opiskelijoista ei ollut aiemmin vienyt videoita YouTubeen. Kokemuksen kiteyttäminen sarjakuvaan innosti ja tekijänoikeuksia selvitettiin. Sosiaaliset taidot kehittyivät, kun yhdessä sovittiin, mitä kukin tekee. 16-vuotiaat pojat innostuivat moppauksesta, kun saivat laatia siitä video-ohjeistuksen. Opiskelijat asentavat sovellukset itse.
Mervi Janssonin esitys streamattiin Bambuseriin, joten saimme Twitteristä kysymyksiä henkilöiltä, jotka eivät olleet mukanamme Tallinnassa. Opiskelijoiden omien laitteiden käyttöön pitäisi oppilaitoksissa löytää yhteiset pelisäännöt esimerkiksi Opetushallituksen uusien some-ohjeiden pohjalta.
Keskustelussa nostettiin esiin, että maksulliset mobiilisovellukset voivat tuottaa ongelmia tutkinto-opiskelijoille, joille opiskelun pitäisi olla ilmaista. Toisaalta, vastaava ongelma on perinteisen verkko-opiskelun vaatimassa nettiyhteydessä. Mobiiliopiskelijat dokumentoivat omaa oppimistaan, mutta eivät tuota uutta oppimismateriaalia. Avoimia oppimisresursseja löytyy LeMillistä, Wikikirjastosta ja avoimista oppimisympäristöistä.
Yhteisöllisen oppimisen tukeminen mobiilisti
Jari Laru totesi olevansa ”hörhö” ja seurassamme kuin kala vedessä. Hän opettaa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä verkossa.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön historia alkaa 1960-70-lukujen taitteesta, jolloin keksittiin täppäri. Keksintö oli aikaansa edellä. 1990-luvun loppupuolella syntyi taskutietokone ja tulevaisuuden oppimisympäristö, avoimeen lähdekoodiin perustuva Fle3. 2000-luvun alussa kuvaan astuivat älypuhelimet, langaton verkko, paikkatiedon hyödyntäminen ja mobiilioppiminen.
Nyt 2010-luvulla astumme ubiikkiin tulevaisuuteen, täppäreiden ja html5:n maailmaan, m-oppimisesta u-oppimiseen. Sovelluksia on joka paikassa, ei enää laitteisiin tai käyttöjärjestelmiin lukittuina. Alkeelliset palvelut kuten Facebook jäävät historiaan, kuten Anssi Vanjoki ennustaa.  Osallistujien aktiivisuutta haisteleva pöytä on esimerkki lisätystä todellisuudesta.
Ihminen yksin on ”person solo”, ihminen teknologian avulla muiden kanssa on ”person plus”. Tietokoneavusteisessa yhteisöllisessä oppimisessa huomiota kiinnitetään olosuhteisiin, ryhmän rakenteeseen, tehtävään ja välineeseen. Myytti diginatiiveista unohtaa, että teknologian käyttötaito ei vielä anna syvällistä käsitystä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä. Opintosuunnitelmatasolla pitäisikin luoda olosuhteet, joissa opetetaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä eikä vain teknologiaa.
Moniajo (multitasking) ei ole hyväksi oppimiselle. Yksinkertaisilla välineillä ja monipuolisilla pedagogisilla käytännöillä päästään parhaisiin tuloksiin. Ei niin, että ottakaa kuvia Flickeriin tai käykää Second Lifessa; some-palveluita ei ole suunniteltu tukemaan yhteisöllistä oppimista. Fle3, jonka taustalla on tutkiva oppiminen, tukee yhteisöllistä oppimista. Mutta tarvitsisimme lisää sovelluksia, joihin olisi rakennettu oppimista tukevia ominaisuuksia.
Kampus 2.0
Ilkka Olander kertoi avointa, informaalista oppimista tukevasta Kampus 2.0:sta, johon kootaan oppilaitoksen keskeiset some-välineet, myös Facebook ja oppimisalusta. Yksittäisistä hankkeista pitäisi edetä toimivien käytäntöjen luomiseen.
Mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta?
Elias Pietilä Qvikistä kertoi, mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta. Koulutuksen merkitys on yllättävän pieni, kun teknologia kenttä muuttuu nopeasti eikä korkeakouluissa voida opettaa teknologiaa, jota ei vielä ole olemassa. Uusinta teknologiaa opitaankin intohimolla ja harrastuksella.
Mobiilisovellukset ovat pieniä ja niitä on helpompi tehdä kuin perinteisiä sovelluksia. Koodin hiominen ei kauheasti vaikuttaisi mobiililaitteen akun käyttöön. Koulu voi innostaa supernörttejä koodaamaan, mutta todennäköisesti muotoilijan (designer) laatima sovellus on nörtin tekemää helppokäyttöisempi.
Elias Pietilä kertoi nopeasti laatimastaan sovelluksesta. Sen kooodi on kaameinta spagettia ikinä, mutta sitä on ladattu mobiililaitteisiin jo 10 miljoonaa kertaa. Mobiili on korostetusti silmänkarkkia ja design on olennaista. Kuvankäsittelyä osaamattoman mobiiliohjelmoijan pitäisi olla velho.
Täydellinen työntekijä näyttää samalta kuin täydellinen yrittäjä. Tiimissä tarvitaan erilaista osaamista ja liiketoimintakeskeisyys on valttia. Valmiita sovelluksia voisi hioa loputtomiin kohti täydellisyyttä – mutta olisiko se yhteisön etu?
Elias Pietilä pohti, että jos vielä jatkaisi opintojaan TKK:lla, hän opiskelisi kieliä eikä tietokantoja. Mobiilialalla tarvitaan jatkuvasti kykyä oppia ja poisoppia. Flash meni jo pari vuotta sitten. Kuinka nopeasti osaava koodaaja vaihtaa kielestä toiseen?
Läksyt
Tarmo Toikkanen kehotti jokaista meistä tuottamaan viikon sisällä verkkoon jotain taskukouluun liittyvää: kuvia Dropboxiin, tekstejä blogeihin, linkkejä Diigoon, viestejä Twitteriin.

Aktiivinen yhteisö somessa

Matkalla someen
rohkeasti roiskien –
pienin askelin?

Tilaisuus kasvaa
huoneesta ja hetkestä
somen kanaviin.

Juho Jokinen Dinglestä  kertoi TTL:n yhdistysten puheenjohtajakokouksessa hotelli Kuninkaantiessä 16.3.12, miten sosiaalisen median avulla voisi aktivoida yhteisön jäseniä. Itse olin kokouksessa IT-kouluttajat ry:n puheenjohtajana. Juho Jokisen esitysdiat löytyvät Slidesharesta.
Hän aloitti kuvaamalla, miten pieni yritys somen ja pilvipalveluiden avulla voi luoda teknisen infrastruktuurinsa ilman mittavia investointeja. Sisältä ulospäin etenevässä kaaviossa esiintyivät tutut sovellukset Gmail, Google Docs, Dropbox, Salesforce, Facebookin sisäinen ryhmä, WordPress ja uloimpana Facebook, Twitter , YouTube  ja SlideShare. Näistä ainoastaan Salesforce on maksullinen.
Yhteisöä voidaan kuvata sisäkkäisinä ellipseinä, joissa sisältä ulospäin ovat

  1. paikalla olijat
  2. aktiivijäsenet
  3. kiinnostuneet jäsenet
  4. jäsenet
  5. positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet
  6. ei-jäsenet, ei tietoa.

Ryhmät 3 ja 5 eli kiinnostuneet jäsenet ja positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet olisivat somen suurin potentiaali, näitä ryhmiä voisi tavoitella somen avulla. Entä ne, jotka eivät ole yhteisöstä kuulleetkaan, mutta voisivat olla siitä kiinnostuneita? Somessa hyvä sisältö palkitsee ja ”tykkääminen” välittää tietoa henkilöltä toiselle.
Kuinka moni on twiitannut tai kertonut Facebookissa olevansa täällä tänään?
Jokaisesta tilaisuudesta voisi viestiä verkostolleen, kavereilleen ja seuraajilleen Facebookissa tai Twitterissä, kysellä etukäteen, mitä asioita tilaisuudessa pitäisi käsitellä, tarjota mahdollisuus osallistua tilaisuuteen videoneuvottelun välityksellä ja myöhemmin seurata tilaisuuden videotallennetta ja jatkaa keskusteluja blogeissa. Nykypuhelinten videokameroiden taso on riittävä YouTubeen. Toki oikeudet videotallenteen tekemiseen ja verkkolevitykseen on hyvä kysyä sekä esiintyjiltä että osallistujilta.
Mitä somessa voi tehdä? Miten tapahtumaan saadaan katsojia? Median ja sisällön hyvyys on olennaista. Some on uusi tapa vaikuttaa, käydä henkilökohtaista julkista keskustelua. Jyrki Kataisen videoblogi päivittyy säännöllisen epäsäännöllisesti, sillä hän johtaa valtakuntaa YouTubesta.
Flashmob Finlandia on esimerkki hyvästä sisällöstä ja ”Minun Suomeni on kansainvälinen” esimerkki somessa kokoontumisesta. Kannattaa seurata, millaisia yhteisöjä omalla alalla syntyy.
Kun järjestetään tilaisuuksia, pitäisi ajatella paikalla olevia ihmisiä laajemmin. Tilaisuuden sisällön lisäksi suunnitellaan tweetit, videot, sähkö- ja blogipostit, tiedotteet, osallistaminen, statukset ja julkaistavat kuvat – ja mielellään aikajanalla.
Mene verkossa rohkeasti oman sivusi tai verkkopalvelusi ulkopuolelle, koska sisältöäsi kulutetaan olennaisesti muualla. Jos yhteisössäsi on web-toimittaja, niin hänen työstään vain 30 % pitäisi kohdistua omaan verkkopalveluun ja 70 % sosiaalisen median palveluihin.
Juho Jokinen kehotti menemään rohkeasti roiskien joka paikkaan, jokaiseen some-kanavaan. Aiemmin olen kuullut, että someen kannattaisi mennä pienin askelin oman kohderyhmän ja omien resurssien mukaan.
Facebook tavoittaa pari miljoonaa suomalaista, Helsingin Sanomat miljoonan, Linkedin kolmesataatuhatta ja Twitter vajaa satatuhatta. Alle 35-vuotiaat tavoittaa Facebookista paremmin kuin television äärestä.
Jotkut pyrkivät käyttämään LinkedIniä työasioihin ja Facebookia vapaa-aikaan. Profiilit on kuitenkin äärimmäisen helppoa linkata toisiinsa. Vaikka työnhakijan tietoja ei saisi etsiä verkosta, niin moni saattaa työhakemuksessaan antaa siihen luvan: ”Feel free to google my name.” Kaikestahan voi tehdä julkista.
Lopuksi Juho Jokinen tarjosi kymmenen kohdan ohjelman yhteisölle somen aktiivisesta käytöstä:

  • strategia
  • kanavat
  • jatkuva sisällöntuotanto (muutos yhdistyksen tiedotusstrategiaan, lehdet voi koota siitä, mitä blogeissa jo on kirjoitettu)
  • tee kaikesta julkista
  • vastaa aina
  • käytä somea myös sisäisesti (esim. hallituksen kokous Google+:n hangoutina)
  • vie toimintoja someen
  • puhu oikeista asioista
  • ärsytä, kysy, väitä ja kyseenalaista – älä pelkästään tiedota
  • aloita heti

Kulttuurit kohtaavat

aikuisuus alkaa
nuori etsii itseään
kohtaa aikuisen

pomo hengittää
niskaan turvallisesti
juoden kahvia

päivän päätteeksi
some tuulee uudestaan
tietoiskuna

Educa-messujen 27.-28.1.2012 runsaudensarvesta valitsin, osin Opettaja-lehden innoittamana, esityksiä kulttuuritörmäyksistä.
Kulttuurien viestintä
Roman Schatz nauratti yleisöään kuvaamalla tilanteita, joissa kulttuurit törmäävät. Kun Suomessa ihminen makaa maassa, ulkomaalainen saattaa hälyttää ambulanssin, kun taas suomalainen ensin haistaa makaajan hengitystä.
Jäävuoriteorian mukaan pinnan yläpuolella näkyvät ihmisen ulkonäkö, kieli ja tavat, kun taas normit, arvot, asenteet, perinteet, käsitys maailmasta ja puhetyyli piilevät pinnan alla.
Kun suomalainen ystävä riemuitsi uudesta omakotitalostaan, onnittelujen sijaan Roman Schatz ryhtyi pahoittelemaan, millaiseen liemeen maksuineen ja lumitöineen ystävä olikaan itsensä saattanut. Hän ei tiennyt, että omakotitalo on suomalaisen unelma, Saksassahan 75 % ihmisistä asuu vuokralla.
Puhetyylejä voisi verrata pallopeleihin. Germaanisen kulttuurin viestintä muistuttaa pingistä: keskeyttäminen on tavallista ja pallo on koko ajan liikkeessä. Välimeren maissa kaikki huutavat yhtaikaa, ryntäävät yhtaikaa pallon kimppuun. Ugrilaisen kulttuurin viestintä muistuttaa keilailua: viesti painaa neljä kiloa, jokaisella on vuoronsa ja keskeyttäminen koetaan etuiluksi.
Kulttuuritörmäyksiä syntyy mm. vauvojen nukuttamisesta ulkona pakkasessa, välimatkoista ihmisten välillä, sukupuolirooleista, historiasta, uskonnosta, työhierarkiasta ja juomakulttuureista. Suomessa kaikilla lapsilla on lähes samanlaiset ulkoiluhaalarit, kun taas Ranskassa pyritään yksilölliseen vaatetukseen.
Korkean kontekstin kommunikaatiokulttuureissa, kuten Suomessa ja Japanissa, voidaan olettaa kuulijan ymmärtävän viestin taustoja. Matalan kontekstin kommunikaatiokulttuurissa, kuten Yhdysvalloissa, monien kansojen sulatusuunissa, kontekstia pitää rakentaa jatkuvasti. Kun joku Suomessa toteaa elokuvan lopun olleen liian ”amerikkalainen”, hän tarkoittaa, että asioita selitetään liikaa, katsojaa pidetään tyhmänä, tämä ei saa itse oivaltaa.
Roman Schatz kertoi ensimmäisestä kokemuksestaan suomalaisten pomona. Hän halusi olla hyvä pomo ja kiersi päivittäin neuvomassa alaisiaan. Lopulta hänet neuvottiin omaan huoneeseensa juomaan kahvia: homma hoidettiin osaavassa tiimissä jo ennen häntä. Suomalaiset kokivat, että hän hengitti niskaan. Saksassa taas niskan takana seisova pomo luo turvallisuuden tunnetta: häneltä voi koko ajan kysyä, miten homma pitäisi tehdä.
Suomalaiset sukunimet viittaavat paikkoihin: virtanen, järvinen, laakso, kallio. Kysymmekin toisiltamme: ”Mistä olet kotoisin?” Saksassa taas sukunimet kertovat ammateista, ja niitä useimmiten ihmisiltä ensin tiedustellaankin.
Suomessa puhumattomuus toisen seurassa kertoo luottamuksesta. Puhelinkeskusteluissa yleisin lause on: ”Oletko vielä siellä?” Suomessa rahasta puhuminen on tabu.
Erilaisuus, pelot ja jännitys
Jani Toivola kertoi ulkonäkönsä herättämästä koulukiusaamisesta. Alaluokilla opettaja komensi kiusaamisen synnyttämän tappelun osapuolet eri nurkkiin ja jatkoi matematiikan opetusta selvittämättä tilannetta. Keskikoulussa tytöt seurustelivat avoimesti muiden poikien kanssa, mutta hänen kanssaan korkeintaan salassa – ettei kukaan saisi tietää. Kouluaikana pahin ongelma ei ollut lyöminen ja potkiminen, vaan yksinäisyys.
Nyt hän kiertämällä kouluissa pääsee lähelle nuorten maailmaa ja heidän tapaansa ajatella. Kerran eräs tumma poika tuli hänen luokseen ja kysyi: ”Mitä sä teit, kun susta tuntui, ettei sulla ole toivoa?”
Yläluokilla kuunnellessaan kavereiden herjoja tanssiesityksensä aikana Jani Toivola päätti, että tapahtui mitä tahansa, hän ei jätä itseään pulaan; hän sitoutuu itseensä ja elämään, joka on hänelle tärkeä.
Pohjois-Suomessa hän tutustui 9-vuotiaaseen Nikoon. Niko näki hänet koulun ruokalassa, keräsi rohkeutensa, tuli samaan pöytään, lopuksi hänen luokseen ja kertoi: ”Mulla on kotona videopeli, jossa on ihan sun näköinen tyyppi.” Tästä syntyi dialogi ja ystävyys.
Kun Pirkko Saisio kirjoitti näytelmän neljän tummaihoisen nuoren tarinoiden pohjalta, niin ensi-illan jälkeen Jani Toivolan äiti soitti pojalleen: ”Meidän pitäisi varmaan puhua.” Hän oli luullut suojelevansa poikaa, kun ei puhunut tämän kenialaisesta isästä, mutta olikin suojellut itseään.
Tummaihoista luullaan maahanmuuttajaksi ja hänelle yritetään puhua englantia, vaikka hän olisi syntynyt Suomessa ja puhuisi suomea ongelmitta. Kun työyhteisöön odotetaan maahanmuuttajaa, mietitään ehkä liikaa, mitä voidaan sanoa ja mitä ei. Kaikki haluaisivat toimia oikein, mutta pahimmassa tapauksessa pelko ja jännitys aiheuttavat sen, että kukaan ei puhu mitään uudelle työntekijälle. Ja tämä jätetään yksin.
Kolme vuotta sitten Jani Toivola sai puhelun pikkuveljeltään, jonka olemassaolosta ei tiennyt. Sen jälkeen hän pääsi Keniaan tutustumaan sukulaisiinsa. Mary-täti näytti kellastunutta valokuvaa parin kuukauden ikäisestä vauvasta äitinsä sylissä. ”Miksi et tullut aikaisemmin? Olemme odottaneet kolmekymmentä vuotta?”
Kouluista oppimiskeskuksiksi
Arno Kotro juonsi Päivi Lipposen, Esko Valtaojan ja Jouni Välijärven keskustelua tulevaisuuden koulusta. Tulevaisuudessa tarvitaan tiedonrakentelu- ja analysointitaitoja sekä keskittymiskykyä. Koulun pitäisi muuttua, kasvattaa ihmiseksi eikä vain jakaa tietoa.
Esko Valtaoja ehdotti, että kaikille opetetaan pieni tarpeellinen ydinasia, jonka jälkeen sallitaan tiedon hankkimisen anarkia. Jouni Välijärvi toppuutteli muistuttamalla, että osa oppilaista tarvitsee enemmän ohjausta kuin toiset. Päivi Lipponen puolusti draamaopetusta, jossa oppilaat tekevät kuunnelmia eri aiheista; nykyteknologiallahan tallennusmahdollisuudet ovat valtavat.
Mikä on fyysisen koulurakennuksen oikeutus? Koulut voisivat muuttua oppimis- ja tapahtumakeskuksiksi ja museaalinen luokissa nököttäminen voisi kadota. Kouluissa voitaisiin yhdessä luoda jotain uutta, teknologiahan tuo faktat kaikkien ulottuville.
Nuoret mukaan hyvään aikuisuuteen
Olavi Sydänmaanlakka kertoi, miten ravintoloissa hänen luottokorttinsa yleensä tarkistetaan keittiössä ja miten hänen ulkonäköään kommentoidaan risteilyseminaarin syventävässä vaiheessa baaritiskillä.
Miksi kaikki haluavat olla nuoria? Miksi aikuisuutta ei arvosteta? Mielikuvissa aikuisuuteen liittyy ajokortti, seksi ja viina. Miksi emme luo mielikuvia siitä hyvästä, mikä aikuisuuteen liittyy? Sen sijaan, että menemme kursseille opettelemaan ymmärtämään nuoria, nuoret voisivat mennä kursseille opettelemaan ymmärtämään aikuisia; nuorihan on matkalla aikuisuuteen.
Olavi Sydänmaanlakka kertoi isästään. Tämä ei paljon puhu, joskus ärähtelee, rakastaa perhettään oikeasti, vaikkei koskaan sano sitä. Lapsena hän luuli, että isä käytti heitä orjatyövoimana, kun otti mukaan rakennustöihin. Aikuisena, kun hän rakensi taloa isä apunaan ja potkiskeli lapsiaan pois häiritsemästä, isä otti hänet puhutteluun ja kysyi: ”Miten sinä oikein kohtelet lapsiasi?” Silloin hän oivalsi: ehkä hekään lapsina, ruuvimeisseliä isälle ojentaessaan, eivät olleet avuksi, vaan ehkä enemmän tiellä. Mutta isä otti heidät mukaan.
Somen uudet tuulet
Educani huipentui sosiaalisen median uusiin tuuliin opetuksessa, kun Tarmo Toikkasen kanssa esittelimme Sosiaalinen media opetuksessa -kirjamme uudistettua painosta.

Yhteisöt ja organisaatiot Facebookissa

sivu ja ryhmä
tiedottaa, keskustelee
tilaatko mua?

viestit virtaavat
visertävät, kauhotaan
mielenkiintoiset

Johanna Janhonen  valotti akvalaisille 16.11.11 Facebookin monipuolisuutta organisaatioille ja yhteisöille.
E-oppimiskeskuksen wikiin sosiaalinenmedia.org on koottu suomalaisten organisaatioiden ja yhteisöjen some-ratkaisuja. Kunnilla on yhtenäistäkin linjaa, vaikkei siltä ehkä näytä. Toisaalta kuntien pitää ratkaisuissaan ottaa huomioon nekin kuntalaiset, jotka eivät käytä Facebookia.
Johanna Janhonen totesi, että hän työnsä vuoksi ”tykkää” sellaisestakin, mistä ei oikeasti tykkää; tykkäämällä saa viestivirtaa itselleen ja tietää, mitä tapahtuu. Ventovieraat pääsevät myös ”tilaamaan häntä”. Verkkosivun omistajan pitää itse ottaa tilaus käyttöön, jotta muut voisivat tilata kyseisen verkkosivun päivityksiä.
Vuonna 2010 todettiin: ”Facebookista löydät ne ihmiset, jotka joskus tunsit, LinkedInistä ne, jotka yhä tunnet ja Twitteristä ne, joihin haluaisit tutustua.” Facebookin tilaukset mahdollistavat nyt uusiin ihmisiin tutustumisen Twitterin lailla.
Google+  on vielä arvoitus: mihin sitä oikein pitäisi käyttää?
Facebookissa vain henkilöillä voi olla profiili. Yrityksillä, yhteisöillä ja tuotteilla on sivuja, paikkoja, ryhmiä ja tapahtumia. Facebook voi ilmiantojen perusteella sulkea organisaatioille perustettuja profiileja.
Sivun teko on helppoa, mutta miksi pitää tykätä? Tykkäämällä huvitellaan, osoitetaan tukea, viestitään omista arvoista, annetaan palautetta tai vaihdetaan tietoja. Facebook on uusi tapa tilata uutisia – varsinkin, jos ei koskaan ole kuullut uutissyötteen lukijasta.
Esimerkiksi Angry Birds huolehtii tykkääjistään, kohtelee heitä kuin kukkaa kämmenellä.
Hetkyn sivulle ei vielä ole valittu lyhytosoitetta Facebookiin. Akvan sivu tykkää Hetkystä, mutta Hetkyn ei Akvasta.
Ryhmä on tasa-arvoisempi kuin sivu. Sivulla on moderaattorit ja tykkääjät, ryhmässä kaikki voivat päivittää ja näkevät toistensa päivitykset. Sivut ovat hyviä tiedottamiseen, ryhmät keskusteluun.
Pitäisikö tiedotus uudistaa? Pitäisikö päästä eroon sähköpostista? Parasta olisi antaa ihmisten itse päättää, haluavatko he sähköposteja, syötteitä, Facebook-viestejä, tweettejä vai paperipostia. Osa twiiteistä voi päätyä automaattisesti päivittyvään paper.li-nettilehteen. Somessa asiakkaatkin voivat tulla mukaan organisaation tiedon välittämiseen.
Facebook-tunnuksia voi käyttää muissa some-palveluissa ja niiden, kuten Heiaheian  ja Foursquaren, päivityksiä voi ohjata Facebookiin.
Lopuksi Johanna Janhonen antoi ohjeita Facebookin käyttöön.

  • Mieti yleisöäsi mikä heitä kiinnostaa?
  • Tee kivoja asioita.
  • Varaudu negatiiviseen palautteeseen.
  • Seuraa monta kertaa päivässä, vastaa nopeasti palautteeseen.
  • Älä kopioi kilpailijasi Facebook-strategiaa vaan löydä oma toimintatapasi.

Koulutus eilen, tänään ja huomenna

Itko innostaa
jakamaan tiedot verkkoon
ope oudoksuu

opimme töissä
emme turhan tyhjiön
koulutuksissa

ope, valpastu
kun nuori ryntää verkkoon
ethän jää alle

oppija poimii
verkon tietomerestä
omat helmensä

IT-kouluttajat juhli kymmenvuotista taivaltaan  näkyvästi hotelli Arthurissa 9.11.11. Monipuolinen esiintyjäkaarti johdatti meidät salama-alustuksin koulutuksen kolmeen vuosikymmeneen ja työsti heittämiään haasteita kanssamme learning cafe -menetelmällä. Tilaisuuden sponsorit HAAGA-HELIA, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Laurea heittivät sekaan muutamia lisähaasteita. Irmeli Pietilä juonsi juhlaseminaarin rautaisella ammattitaidollaan.
Seminaarin aloitti kuvakollaasi IT-kouluttajien jäsentilaisuuksista. Puheenjohtaja Tarmo Toikkasen tervehdys kuultiin nauhoitettuna, kun Tarmo3 päätti syntyä maailmaan juhlaseminaarin aattoiltana.
IT-kouluttajien kymmenvuotinen taival
Esittelin lyhyesti IT-kouluttajien kymmenvuotistaipaleen tärkeimmät tapahtumat. ”Koulutamme uuden teknologian käyttöä ja samalla käytämme uutta teknologiaa ja uusia pedagogisia lähestymistapoja koulutuksessamme”, kerrottiin IT-kouluttajista ITviikossa vuonna 2007.
Jäsentilaisuuksissamme on käsitelty verkko-oppimista, sosiaalista mediaa ja työssä oppimista, työvälineohjelmistoja (ATK-ajokortin matka maailmalle ja paluu ECDL:nä), oppimisalustoja, avoimia ohjelmistoja, jotka tukevat tiedonrakentelua ja yhteisöllisyyttä. Olemme vierailleet monissa yrityksissä ja organisaatioissa Suomenlahden molemmin puolin: Tieto-konserni, Tieturi ja Haaga-Helia, Tallinnan yliopisto, Viron keskuspankki, Webmedia, Tieto Estonia ja tietysti Estonia-teatteri.
Valtakunnallinen IT-kouluttajat-yhdistys panostaa jäsenistön verkkopalvelun kehittämiseen. 2000-luvun alussa yhdistykselle teetetty sivusto asennettiin Fle3-tiedonrakenteluympäristön kanssa PC-käyttäjien palvelimelle. Kesällä 2004 IT-käyttäjien verkkopalvelut siirrettiin TTL:n tuoreelle yhdistyspalvelimelle, jossa niitä on edelleen kehitetty.
TVT opetuksessa, keskiajalta kohti uutta aikaa
Teemu Leinonen aloitti maailmoja syleilevän esityksensä 7-vuotiaan tyttärensä neuvojen mukaan smurffeista ja wikipediasta, motivoituneista joukoista. Opiskeluaikaisesta web-sivujen suunnittelusta hän eteni oppimisympäristöjen design-tutkimukseen Fle3-tiedonrakenteluympäristön ja LeMill-oppimisresurssiympäristön myötä.
Uuden teknologian tuotteet tai palvelut tarjoavat aluksi elämyksiä käyttäjille, muuttuvat sitten välttämättömyyksiksi, vähitellen taiteeksi ja osaksi todellisuutta – kunnes todellisuus muuttuu osaksi uutta teknologiaa.
Antiikin hyveet mielletään uudella ajalla edelleen hyveiksi. Antiikin ja uuden ajan välissä on pimeä keskiaika ruottoineen ja noitavainoineen. Vastaavan kehityksen voi nähdä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Pimeää keskiaikaa vastaa 1970-luvun puolivälissä alkanut mekaaninen harjoittelu (training), esimerkiksi kielten opetuksessa, aluksi disketeillä ja cd-rompuilla, myöhemmin verkossa. Verkko-opiskelun myötä olemme siirtyneet uuden ajan sosiaalisiin ohjelmistoihin ja vapaaseen ja avoimeen sisältöön.
Löytyykö tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä antiikin aika hyveineen? Douglas Engelbart, joka vuonna 1968 kehitti maailman ensimmäisen hiiren, ideoi tietokoneavusteisen ryhmätyön, jossa videoyhteydellä kirjoitetaan yhteistä koodia. Hän näki, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voitaisiin käyttää yhteistyössä yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.
Engelbrandtin ideat näkyvät Steward Brandin vuonna 1968 toimittamassa teoksessa ”The Whole Earth Catalog”  sekä Google Wawessa ja Google Plussassa. Nasan vihdoin julkaisema avaruudesta otettu kuva maapallosta auttoi ihmisiä hahmottamaan, että elämme yhdellä yhteisellä planeetalla.
Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Jyrki J. Kasvi näki tulevaisuuden synkkänä: maailman ikärakenne muuttuu ja suomalainen yhteiskunta juoksee suoraan seinään, kun yli 65-vuotiaan väestön osuus kaksinkertaistuu nopeasti. Globaali verkostoituminen ei paranna tilannetta: sama kehitys odottaa arabimaissa ja Japanissa panostetaan jo vanhustenhoitorobotiikkaan.
Suomen talous on murroksessa; paperimarkkinat kasvavat, mutta kuka investoisi paperitehtaisiin Suomessa? Väestöpyramidimme kertoo, ettei viidenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa ole enää työvoimaa.
Mika Mannermaan mukaan olemme tulleet maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskuntaan ja jatkamme kohti bio- ja fuusioyhteiskuntaa. Rytinä on vasta alussa ja murroksen tahti kiihtyy. Kenellä tulevaisuudessa on valta ja kuka omistaa? Onko maahanmuuttajien perhekäsityksissä mitään ihmettelemistä, kun itse elimme vastaavan laisessa perheyhteisössä sata vuotta sitten?
Muuttunut viestintä kuvastaa teknologian kehittymistä ja pian käytämme viestintätapaa, jollaista ei vielä ole edes keksitty. Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia oivalluksia siitä, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään uudella tavalla. Taannoin maailmalta tultiin kysymään, miten Suomessa edistytään, mutta nyt innovaatioita etsitään Virosta ja vastaavista nopean teknologisen kehityksen maista.
Miten koulutamme Suomen takaisin 2000-luvun alkuun? Sähköiset palvelut ja verkkokauppa ovat tehneet tuloaan yli kymmenen vuotta. Botswanassa voi maksaa kännyllä, mutta Suomessa ei. Suomi on viimeinen maa maailmassa, jossa ihmisille edelleen toimitetaan pääsääntöisesti paperilaskuja.
Tieto- ja viestintätekniikan osaamisemme on pelkkä myytti. Taulukkolaskentaohjelmisto voidaan kokea hankalaksi, jos rivisummat lasketaan taskulaskimella. Osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Mikä työelämässämme aiheuttaa pahoinvointia, kun ihmiset fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle, ja eläkkeelle päästyään pystyvät vähentämään psyyken lääkkeitään?
Kertakäyttökoulutuksen paradigma on kuollut ja kuopattu, vaikka järjestelmämme rakentuu edelleen sen varaan. Suomessa kysytään: ”Mikä on sun duuni?” Hajoaako identiteetti, jos ei ole työtä? Työn ja harrastusten lisäksi ihmisen elämään voi kuulua lasten ja vanhempien, lastenlasten ja puolison hoitoa. Aiemmin työttömän piti odottaa 500 päivää ennen kuin pääsi opiskelemaan.
Metsäkone on erikoisesti pakattu tietokone, mutta on vaikea löytää ohjelmointitaitoisia nuoria, jotka haluaisivat työskennellä metsässä. Oli oivaltavaa nähdä, miten F-Securen kaverit menivät mönkijällä metsään, kun virus halvaannutti metsäkoneen.
Oppiva organisaatio kehittyy luovaksi organisaatioksi. Suomessa ei sallita riskinottoa vaan konkurssiin mennyt startup-yrittäjä leimataan loppuiäksi. Tarvitsemme luovaa anarkiaa, emme valmiita projektisuunnitelmia, joiden mukaan edetään.
Tietoyhteiskunnan osaamistarpeiksi nousevat elämän ja osaamisen hallinta, sosiaaliset taidot sekä tiedonhallinta- ja verkostoitumistaidot. Missä ovat tietotekniset osaamistarpeet?
Salama-alustukset
Jaana Holvikivi on laatinut väitöskirjan tietotekniikan kansainvälisestä koulutuksesta. 1990-luvun alussa suomalaisen ammattikorkeakoulun englanninkielinen koulutus kehitettiin yksinkertaisesti kääntämällä valmis suomenkielinen kurssi englanniksi. Suomalaiset opiskelijaryhmät ovat kuitenkin huomattavasti homogeenisempia kuin muista kulttuureista tulevat. Yksilöiden väliset erot kansainvälisissä opiskelijaryhmissä ovat valtavat. Tieteellinen ajattelu on kulttuurisidonnaista, ohjelmointi vaatii logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyä.
Ihmisen toiminta määräytyy kulttuurisista skeemoista. Esimerkiksi tässä seminaarissa voimme olettaa, että joku menee kohta puhujapönttöön pitämään powerpoint-esityksen.
Esimerkki ruokailusta Japanissa voi auttaa meitä ymmärtämään erilaisia skeemoja. Meidän kulttuuristamme tulevan voi olla vaikea hahmottaa, miten kymmenen eri ruokalajin kanssa edetään tai että padan kantta ei saa nostaa, kun herkkä ruoka on siellä hautumassa.
Toista kulttuuria edustava opiskelija saattaa myöhästyä oppitunnilta yksinkertaisesti siksi, että hänen pitää ensin tervehtiä kaikki tuttunsa. Perinteisesti monissa kulttuureissa opitaan seuraamalla toisen toimintaa – kuten meilläkin oppipoika on oppinut seuraamalla kisällin toimintaa. Myös valokatkaisimet, vesihanat ja liikeohjatut ovat voivat hämmentää sellaista, jonka omassa kultturissa ne ovat harvinaisia.
Tero Toivanen puhui tulevaisuuden koulusta, näkymättömästä oppimisesta, avoimuudesta ja jakamisesta, jolla oppiminen kehittyy sosiaalisessa mediassa nopeasti. Maiden väliset erot muuttuvat merkityksettömiksi. Tiedonhaku- ja hallintataidot nousevat entistä tärkeämmiksi. Tulevaisuuden lukutaidottomuus on kyvyttömyyttä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia.
Miten voi oppia, jos ei opi? Voisiko unelmoida silmät auki?
Systeemisessä, vertailevassa ajattelussa tiedot liitetään ympäröivään yhteisöön. Luovuuteen tarvitaan dynaaminen aikakäsitys, ei kelloon sidottua. Vapaus tuo vastuuta oppijoille. Miten kohtaamme epävarmuuden? Osaammeko työskennellä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa?
Autotelinen ihminen asettaa itse päämääränsä ja ohjaa toimintaansa eikä ole riippuvainen ulkoisesta palkitsemisesta. Virheistä opitaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat ovat menneet tyttöjen ohi englannin kielen osaamisessa, kun he oppivat englantia pelaamalla. Miten oppiminen saataisiin takaisin kouluun?
Anne Rongas puhui matkasta, hitaudesta, turvasta ja tästä hetkestä. Olemme matkalla avoimeen oppimiskulttuuriin. Asiat etenevät hitaasti vaikka aina on kiire. Turvallisuutta luo identiteetti, toisten läsnäolo, oppimisen ilo omalla ja yhteisellä polulla. Oppiminen tapahtuu ihmisen aivoissa, ei suljetussa koetilassa kynän ja paperin kanssa. Oppilaitoksen läpäisemätön palomuuri ei luo turvallisuutta vaan estää parasta oppimista. Tällä hetkellä voisimme ajatella oppimiseen liittyvät resurssit uudella tavalla ja löytää muitakin resursseja kuin rahan.
Teemu Arinan oppimis- ja työympäristöllä ei ole seiniä eikä rajoja. Yliopisto on maailma, koko universumi, jossa elämme. Aiemmin pienellä kotipaikkakunnalla oli vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi kiinnostunut samoista asioista. Netin myötä emme enää tarvitse keskitettyjä kirjastoja. 1990-luvulla alettiin puhua verkko-oppimisesta ja verkkokaupasta, 2000-luvulla löydettiin sosiaalisesta mediasta vuorovaikutus, jossa paluukanava on yhtä paksu kuin menokanava. 2010-luvun pilvioppimisessa fyysisesti hajautetut ihmiset ja sisällöt kyteytyvät toisiinsa, asiakkaat auttavat lopputuotteiden valmistamisessa, ja aiemmin paljon aikaa vieneet asiat tapahtuvat yhdessä yössä.
Twitter-hashtag ei ole poliittinen liike vaan verkosto, johon kuka tahansa voi liittyä. Pilven myötä laitteet muuttuvat taikasauvoiksi. Jokainen rakentaa oman ruumiinsa jatkeeksi työkalupakin, verkoston muita ihmisiä. Perun andeilla sademetsissä arvostetaan vastavuoroisuutta: jotta pystyt antamaan jotain, sinun pitää ottaa jotain ja tietää, mitä otat. Olemme kytköksissä toisiimme. Millaisia haasteita pilvioppiminen asettaa, kun ei saa suorituspaperia eikö ole keskitettyä oppimispaikkaa eikä oppiminen ole opettajan vastuulla?
Ville Venäläinen haluaa auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään oman äänensä. Sosiaalisessa mediassa viihdytään, mutta unelmat lakkaavat, kun puhutaan koulusta. Miten tieto- ja viestintätekniikan luoma toimintaympäristö on meille niin vieras? Ennen pärjättiin kynällä, mutta nyt kaikki pitää integroida oppilaitoksen verkkoon. Ajatellaan, että lapsia ei voi lähettää verkon sosiaaliseen mediaan, mutta heidät voi ongelmitta lähettää kadulle tekemään tehtäviä. Onko pedofiili verkossa todellisempi kuin kadulla?
Toimintaympäristö, savimaja tai kaupunki pilvenpiirtäjineen, vaikuttaa taitoihimme. Digikuilussa on kyse eri ihmisten räikeästä erilaisesta kokemustaustasta. Olemme syntyneet maalaisyhteiskunnassa, mutta tuskin osaisimme enää elää siellä. Suurkaupungissa taas ei opi toimimaan ennen kuin on elänyt siellä.
IT voisi olla ihmisteknologiaa tai interkatiivista teknologiaa. Mihin IT viedään?
Esko Kilpi kysyi, onko olemassa ympäristöä, joka ei olisi oppimisympäristö, ympäristöä, johon ei sisältyisi oppimisen mahdollisuutta. Teollisen yhteiskunnan prosesseihin ei saanut sekaantua eikä tehdä niihin muutoksia, mutta nyt pitäisi jättää taakse teollisen ajan ihanteet ja nähdä työ luovana prosessina, informaation rakentamisena, sosiaalisena, toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena. Entistä ihmiskeskeisempi maailma on tulossa osaksi todellisuuttamme ja pääsemme lähemmäksi yksilön omaa historiaa, tarinaa.
Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka olisi minun edelläni tarinassa, jota elän? Twitterin asymmetrisen seuraamisen prosessi on tärkein oppimisprosessi. Miten valitsen, ketä seuraan?
Ketkä ovat toisiaan tarvitsevia ihmisiä? Eivät välttämättä ne, jotka ovat fyysisesti toistensa lähellä. Miten löydetään globaalisti omaa tarinaa eteenpäin vievät ryhmät? Mitä verkko ja verkot meille mahdollistavat ja miten ne toimivat oppimisen moottorina? Verkostoista pois jäävät ihmiset jäävät pois oppimisprosesseista. Oppiminen ei ole työstä erillinen asia, se on tapa suhtautua elämään.
Teollisessa ajassa painottuivat työroolit. Luovassa työssä tämä olisi mahdotonta, koska työn tekeminen on oppimisen tärkein moottori. Työ nähdään tehtävinä, jotka voidaan hajauttaa verkossa. Oppiminen on niiden tehtävien tekemistä, jotka vievät minun uniikkia tarinaani eteenpäin yhdessä muiden ihmisten kanssa.
Learning cafe ja yhteenveto
Työstimme learning cafen kolmella kierroksella kahdeksassa pöydässä yhdessä esiintyjien heittämiä haasteita. Kokoavassa yhteenvedossa Jaana Holvikivi nosti pöytäkeskustelustaan esiin monikulttuuurisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätyön ja tiimiytymisen, jossa myös opettaja oppii. Maahanmuuttajat ovat motivoituneita oppimaan, mutta meidän pitäisi yhdessä monipuolistaa kuvaa siitä, mitä korkeakouluista valmistuvan pitäisi oppia ja osata.
Teemu Leinonen toi omasta pöydstään esiin aiemmin hankitun osaamisen, CV:t ja osaamisrekisterit, joissa voisi mainita vaikka onko ollut mukana assembly-joukkueessa.
Ville Venäläisen pöydässä nousivat esiin metataidot, tunneäly, tunteiden kohtaaminen, usko omiin kykyihin oppia ja kasvaa, työryhmälähtöisyys, projektilähtöinen työskentely, it välineenä sekä yhteistuottaminen ja yhteistoiminta.
Esko Kilven pöytäkeskustelussa ihmeteltiin, onko koululla tulevaisuutta. Ihmisiä ei pitäisi valmistaa työelämään vaan uudenaiseen vastuunottoon. Onko meillä Teemu Leinosen kuvaamaa länsimaista sivistystä vai olemmeko kriisiissä, emmekä näe valoa pimeästä tunnelista?
Tero Toivasen pöydässä oli pohdittu ekaluokkalaista lasta, joka innostuneena on aloittanut koulutaipaleensa, mutta itkee tehdessään läksyjä ja kysyy, miksi koulussa ei voi olla kivaa. Miten motivaatio tapetaan ensimmäisen kouluvuoden aikana? Monet koulut ovat päivähoitopaikkoja ja oppiminen on jaettu merkityksettömiin oppiaineisiin. Työn ja koulun raja-aidat on rikottava ja annettava ihmisten oppia eri tavoilla.
Teemu Arinan pöydässä puhuttiin pilvioppimisesta, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, itseohjautuvuudesta ja ennaltamääräämättömyydestä? Kuka antaa leiman paperiin, joka kertoo osaamasi asiat? Yksilö saattaa etsiä täysin uniikin alueen, josta hän voi löytää töitä tulevaisuudessa.
Anne Ronkaan pöydässä keskusteltiin resursseita, työstä, perheestä ja harrastuksista. Miten oppijat voivat olla voimavara toisilleen? Työelämän pahoinvoinnissa, kun työpaikan ihmissuhteet eivät toimi, jätetään hyödyntämättä paljon käytettävissä olevia resursseja. Mikä on palkkatyön tulevaisuus? Raha ei anna riittävästi motivaatiota nuorille.
Jyrki Kasvin pöydässä kysyttiin, missä ja miten opitaan tietoyhteiskunnan perustaitoja, digisosiaalisia taitoja. Pitäisikö niitä oppia jo päiväkodissa ja koulussa? Entä aikuishoivapalveluissa? Edistääkö perheen sisäinen sosiaalinen paine oppimista? Mistä saadaan sosiaalinen paine yhden hengen talouksiin? Onko pilviyliopisto uusi käännös elearningille?
Yleiskeskustelussa todettiin, että Tanskassa ei suosita kilpailua, koska halutaan, että lapset viihtyvät koulussa. Ongelmakeskeinen oppiminen edellyttäisi pienen kurssisilpun muuttamista suuriksi ja mielekkäämmiksi kokonaisuuksiksi. Nykyinen koulu ja oppiminen ovat menneen talven lumia, niiden sijaan pitäisi löytää jotain, jota voitaisiin uudistaa. Suomalainen koulu pitäisi avata kaikille iästä riippumatta. Opintosuunnitelmassa joku on määritellyt, mitä pitää osata. Asiat pitäisi kuitenkin uskaltaa tehdä eri tavoin, vaikka kollegat odottaisivatkin erilaisen epäonnistumista.
Mihin oppimisen ilo katoaa? Kouluarkkitehtuuri, ryhmäkoot ja kalustuksen sijoittelu vaikuttaa oppimiseeen. Suositaanko teollisuusparadigmaa standardipolkuineen ja valmistumisaikoineen vai monialaista tutkintoa? Eikö pitäisi hyväksyä, että joku etsii itseään ja yhdistää useita tutkimusaloja ja löytää uusia kysymyksiä ja jopa vastauksia niihin?
Applen menestystarina lähtee musiikista eikä kalenterista; kaikkialla on musiikkia mutta kaikilla ei ole kalenteria. Kaadetaan koulun ja työelämän raja-aita ja nostetaan osaamisperustainen opintosuunnitelma tietoperustaisen sijaan.

Sulautuvaa oppia

sulautuva
sose yhdistää eri
oppimismuodot

avoin laatu
yhdessä tuottaminen
ja jakaminen

teoskynnys ja
tekijänoikeudet
uutta tietoa

Sulautuvan oppimisen seminaari SOSe houkutteli runsaasti Metropolian ja muiden korkeakoulujen väkeä Bulevardille Metropolian auditorioon 4.10.11. Vararehtori Juha Lindfors avasi jo perinteeksi muodostuneen seminaarin ja nosti esiin tietotekniikan kehityksen haasteet pedagogiikalle, sosiaalisen median ja tekijänoikeudet sekä avoimen oppimismateriaalin. Tietoa ei enää tarvitse pantata, sehän on joka tapauksessa olemassa jo jossain.
Terhi-Maija Itkonen-Isakov johdatti meidät sulautuvasta oppimisesta näkymättömään oppimiseen Tero Toivasen ja John Moravecin ideoihin nojautuen. Kreetan museossa on avoimesti nähtävissä ja kuvattavissa muinaista naiskauneutta esittävä maalaus, mutta avoimella lisenssillä verkossa se tavoittaisi muutkin kuin Kreetan museossa kävijät.
Sulautuvassa oppimisessa formaalin, informaalin ja non-formaalin oppimisen rajat hämärtyvät. Opetus ja opiskelu muuttuu suljetusta avoimeksi: kaikilta voi oppia ja koulu on kaikkialla. Terhi-Maija Itkonen-Isakov muistutti kuitenkin, että opettaja on se, joka poimii palikat ja ohjaa oppimista sovitun opetussuunnitelman mukaisesti.
Elina Hotanen kertoi kokemuksiaan Adobe Connect -videoneuvottelun käyttämisestä opetuksessa, jossa osa opiskelijoista on luokassa Helsingissä ja osa videoneuvotteluyhteydessä Lahdesta ja sen lähialueilta. Harvoin olen  nähnyt Adobe Connectin piirrosmahdollisuuksia käytettävän pedagogisesti yhtä raikkaasti. Videoneuvottelut tallennetaan, ja niistä voi kerrata käsiteltyjä asioita tai tutustua niihin, jos ei ole päässyt mukaan videoneuvotteluun. Tallenteet tuhotaan, kun opintojakson viimeinen uusintakoe on ohi.
Jouni Pousi opiskelijansa kanssa kertoi innovaatioprojektista Facebookin tuella. Kaikki opiskelijat olivat jo Facebookissa ja ympäristö oli heille tuttu eivätkä he halunneet käyttää Metropolian omia, lähiopetuksen tueksi tarkoitettuja viestintäkanavia. Niinpä oli luontevaa perustaa opintojaksolle Facebookiin suljettu ryhmä, jossa voi keskustella ja toteuttaa kyselyitä ja jonne voi tuoda projektikokousten muistiot asiakirjoina.
Kaikki opintojakson opettajat ovat Facebookissa omilla tunnuksillaan ja osallistuvat aktiivisesti ryhmän toimintaan. He eivät jaa oppimismateriaaleja Facebookissa, mutta siellä he pysyvät jyvällä projektien etenemisistä. Facebook mahdollistaa myös nopean tiedottamisen, joka tavoittaa kaikki opiskelijat. Yksi opintojakson opiskelijoista ei ole mukana Facebookissa, ja tämä otetaan huomioon opintojaksolla.
Mielenkiintoista oli huomata, että Metropolian opintojakson suljetussa ryhmässä näkyi HAAGA-HELIAn sponsoroima linkki.
Petri Silmälä Metropolian Tietohallinnosta kertoi yhteisöpalveluista oppimisen tukena. Hänen diansa olivat Slidesharessa, mutta tekijänoikeusmerkintänä oli oletusarvoinen ”kaikki oikeudet pidätetään”.
Yhteisöpalvelut ovat opiskelijoille entuudestaan tuttuja, mutta niitä ei ole suunniteltu opiskelua varten kuten oppimisalustoja. Opettajan ja opiskelijan roolit hämärtyvät yhteisöpalvelussa, mikä voi olla kiinnostavaa. Opettajan pitää kuitenkin varautua vaihtoehtoiseen tai täydentävään toteutustapaan, jos joku opiskelijoista syystä tai toisesta ei haluaisi kirjautua yhteisöpalveluun.
Google+ avattiin suurelle yleisölle muutama viikko sitten. Hangouts-pluginilla voidaan toteuttaa kevyt videoneuvottelu chatteineen ja katsella yhdessä YouTube-videota ja kirjoittaa Googlen dokumentteja. Facebook vastaa  Google+:n haasteeseen hoot-lisäkkeellä. Google+:n piirit ovat taipuisampia ja spontaanimpia kuin Facebookin sivut ja ryhmät.
Facebookin sivulle voi kerätä kumuloituvaa opiskelija-aineistoa, jos opintojakso pysyy vuodesta toiseen muuttumattomana. Facebook tarjoaa yhteisöllisyyttä ja opiskelumahdollisuutta oppilaitoksen ulkopuolisille opiskelijoille. Sivuun on helppo liittyä tykkää-napilla. Esimerkkejä opintoihin liittyvistä Facebook-sivuista ovat Metropolia-teatteri  ja Helsingin yliopiston Luomu-opinnot.
Jussi Linkola kertoi ylemmän ammattikorkeakouluopiskelijan oppimispäiväkirjasta wikissä. Wiki soveltuu tiedon rakenteluun, prosessikirjoittamiseen ja hajautetusti tuotetuttujen aineistojen keskittämiseen. Se on oiva työkalu opintojen reflektointiin ja materiaalin tuottamiseen. Jokaisella opiskelijalla ja opettajalla on pääsy Metropolian julkisesti näkyvään Confluenceen. Sinne opiskelija voi koota opintojen aikana syntynyttä materiaaliaan, jota opettajat ja muut opiskelijat voivat kommentoida ja jotka näkyvät työelämän edustajille.
Maarit Hynninen-Ojala esitteli Moodle2:n uusia ominaisuuksia kuten intergraatiota muihin tietolähteisiin, esim. YouTubeen, Flickriin, Google docsiin ja Maharaan. Toinen kiinnostava uusi ominaisuus on aktiviteettien edeltävyysehtojen entistä tarkempi määritteleminen. Kun kyseistä ominaisuutta demottiin ITK-konferenssin työpajassa viime huhtikuussa, käytäväkeskusteluissa  moni ihmetteli moisten opettajajohtoisten ominaisuuksien käyttötarvetta. Oppiminen tapahtuu kuitenkin oppijan päässä, ei klikkauksia kontrolloimalla.
Kai Lindgren esitteli Windows-puhelimen ohjelmointia. Tulevaisuudessa joka laitteella voi olla nettiyhteys, jolloin puhelimella voisi ohjata jääkaappia, valoja tai ilmastointia. Ohjelmointityökalut löytyvät verkosta ilmaiseksi, ja rakennetamiaan sovelluksia voisi myydä vaikka Microsoftin kautta.
Aamupäivän lopuksi Vesa Linja-aho johdatti meidät avoimiin oppimismateriaaleihin, joiden aate on lähtenyt MIT:sta. Metropolia on  liittynyt Open CourseWare-konsortioon, ja julkaisee tämän syksyn aikana sivuston, johon kootaan Metropolian avoimeksi tuotettu materiaali. Kun katsoimme MIT:n materiaaleja havaitsimme, että dioista oli poistettu lähes kaikki kuvat, koska niitä ei ollut tarkoitettu jaettaviksi avoimesti.
Oppiminen on tehokkainta, jos kaikki pääsevät mukaan luokkaopetukseen. Aina  se ei kuitenkaan onnistu, jolloin sulautuvat opetus on paras kompromissi. Nykyaikana ei enää voi ajatella, että luennolta poissa ollut joutuisi kopioimaan luentomuistiinpanot kaveriltaan.
Ei todellakaan! Vielä 1970-luvun alussa kesäyliopistossa abiturienteille vinkattiin, että yliopistolla luentomuistiinpanot kannattaa pyytää kopioitaviksi joltain kiltiltä takarivin tytöltä. Jo vuonna 1974 saimme teoreettisen fysiikan laitoksella käsiimme ensimmäiset luentomonisteet, jolloin ei tarvinnut kopioida harakanvarpaita liitutaululta tai piirtoheitinkalvolta.
Oppimateriaalit avoimiksi – Open Courseware
SOSe-seminaarin iltapäivän vietin Vesa Linja-ahon Open Courseware -työpajassa. Liikkeelle lähdettiin tekijänoikeuksista Tarmo Toikkasen ja Ville Oksasen Opettajan tekijänoikeus-kirjan saattelemina ja samalla kerrottiin Kotekin tekijänoikeus-webinaareista. Seuraavaksi paneuduttiin Creative Commons -lisensseihin. Teoskynnyksestä, joka herätti keskustelua koko työpajan ajan, löytyy matriisimuotoisia esimerkkejä Opettajan tekijänoikeusoppaasta. Työpajassa ehdotettiin tekijänoikeus-helpdeskin perustamista Metropoliaan.
Jos opetuksessa haluaisi käyttää esim. HS:ssa julkaistua Fingerporin sarjakuvaa, kannattaisi lupaa kysyä Helsingin Sanomilta, jolla on sopimus Pertti Jarlan kanssa.
Open Courseware etenee Metropoliassa vapaaehtoisuuden pohjalta. Ketään ei voida pakottaa jakamaan laatimiaan oppimismateriaaleja avoimesti, opettajillahan on täydet oikeudet laatimiinsa materiaaleihin, jos eivät ole saaneet erillistä resurssia materiaalin valmistamiseen. Opettaminenhan onnistuu edelleenkin ilman verkkomateriaaleja taululle kirjoittamalla, mikä ei edes pedagogisesti ole huono vaihtoehto.
Vesa Linja-aho Metropolian Open Courseware -sivuston päätoimittajana varmistaa sivustolle linkitettävien oppimismateriaalien laadun – tosin MIT:ssakin oppimismateriaalien laatu on kirjavaa.
Avointa oppimismateriaalia tarvitaan! Jos jokainen opettaja laatisi oppimismateriaalistaan useita kymmeniä euroja maksavan kirjan, niin tuskin kaikilla opiskelijoilla olisi varaa ostaa kaikkia eri opintojaksoille tutkinnon suorittamisen aikana tarvittavia kirjoja.

Brändiä ja verkostoja

brändää itsesi:
asiantuntemus ja
inhimillisyys

tiedonjyvistä
koostetaan verkostoissa
tietämysvuori

Miikka Salavuo  MEMEgroupista johdatti Haaga-Helian alumneja ja henkilökuntaa sosiaalisen median henkilöbrändäykseen ja verkostoitumiseen 19.9.2011.
Sosiaalinen media on kulttuurinen ilmiö, jossa käyttäjät tuottavat sisältöjä, jossa sattumalta voi kohdata jotain, jolla on merkittävää vaikutusta omaan osaamiseen, jossa yksittäistä tietoa olennaisempaa on tietää, kuka tietää mitä. Miika Salavuo havainnollisti tätä kertomalla, miten hän vuonna 1993, toisen vuoden musiikin opiskelijana, saattoi keskusteluryhmissä jakaa omaa asiantuntemustaan tunnetulle kansainväliselle muusikolle – siis jo ennen sosiaalisen median käsitteen yleistymistä.
Sosiaalisen median toimintatapoja ovat avoin tiedon jako ja vertaistuki. Sosiaalisen median välineitä, joilla kulttuurisen ilmiön toimintatapoja toteutetaan, ovat mm. blogit, Facebook, Twitter, Slideshare, LinkedIn ja Gooogle+.
Suunnitelmallisella kohdennetulla viestinnällä, osoittamalla asiantuntemustaan ja inhimillisyyttään, voi brändätä itseään verkossa. Tyypillisiä sosiaalisen median aktiiveja ovat bloggaajat sekä linkkien, arkitapahtumien ja valokuvien jakelijat. Hyviä esimerkkejä  henkilöbrändäyksestä ovat Seth Godin  ja Karri Anttila.
Oman verkkonäkyvyyden mittaamiseen löytyy mm. monia Googlen sovelluksia. Tuija Aalto ja Yoe Uusisaari ovat kirjoittaneet verkkobrändäämisestä loistavan teoksen Löydy.
Verkostoituminen sosiaalisessa mediassa tarjoaa merkittäviä tiedon lähteitä ja vastavuoroisuutta. Verkostoissa tärkeintä on luottamus, joka syntyy pitkäaikaisessa vuorovaikutuksessa. Wikipedia on hyvä esimerkki verkoston voimasta. Erilaisia kollektiiveja ovat verkostot, yhteisöt, ryhmät, heimot ja parvet.  Parvessa yksittäiset jäsenet erottuvat verkostosta tekemään jotain uutta yhdessä, mikä voi olla tulevaisuudessa yleisin toimintatapa.
Heikki Hallantie kiteyttää verkostoitumisen ytimen: ”Anna enemmän kuin otat, saat enemmän kuin annat.”
Tiedonhaku on kehittynyt merkittävästi viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. 1990-luvulla tutkija haki tietoa kirjastojen käsikortistoista, kasasi pinon tieteellisiä aikakauslehtiä kirjaston pöydälle ja alkoi selata niitä, löysi uusia vinkkejä lähdeluetteloista ja kävi varaamassa teokset. Työskentely oli yksinäistä, käytäntöyhteisö löytyi kirjojen lähdeviitteistä. Tieto kehittyi hitaasti, artikkelien julkaisuun tarkistuskierroksineen saattoi mennä toista vuotta, kommentin julkaisuun puoli vuotta. Nyt blogosfäärissä, kun tutkija seuraa kolmea bloggaajaa, jotka seuraavat kolmea bloggaajaa ja suodattavat näiltä saamansa tiedot, niin tutkija saa tietoja yli kymmeneltä blogaaajalta.
Lopuksi Miikka Salavuo esitti matriisin oman verkkostrategian luomiseen. Matriisin riveinä ovat sosiaalisen median välineet ja sarakkeina kohderyhmä, toiminta, aikaresurssit ja tavoite. Esimerkkimatriisissa oli viisi välinettä, ja aikaresurssi vaikutti kohtuulliselta. Tosin se taisi ottaa huomioon vain oman sisällöntuotannon, ei toisten tuottamiin sisältöihin tutustumista.
Keskustelu oli vilkasta, vaikka ilta pimeni ja lempeä sade pesi ikkunoita.

Suomea ja sosiaalista mediaa

nopea hidas
herkkä vuorovaikutus
ajattelussa

kirja muuttuu ja
kieli kehittyy, nuori
nauraa netissä

Tietokirja.fi-tapahtuma 25.-26.8.2011 keräsi mukavasti väkeä Tieteiden taloon, jossa oli kolmessa salissa runsaasti tarjontaa.
Miten tietokirjailijaksi?
Jaakko Heinimäki kertoi, miten hänestä tuli tietokirjailja. Koulussa opettaja oli todennut jostain hänen tuotoksestaan: ”Sulla oli tuossa journalistinen ote.” Hän ei vieläkään tiedä, oliko huomautus tarkoitettu moitteeksi vai kannustukseksi, mutta otti sen kannustuksena.
Hän kasvoi perheessä, jossa luettiin Hymyä ja kaskukirjoja. Vanhempien yllätykseksi hän kommentoi Hymy-lehden otsikoita jo nelivuotiaana.
Kirjoittamiensa tietokirjojen autenttiset kysymykset nousevat arjen kohtaamisista, kun esimerkiksi junan ravintolavaunussa joku porukasta tunnistaa: ”Hei, tuolla on se pappi!” Yksi syy kirjojen kirjoittamiseen saattaa olla toive, että voisi joskus sanoa kysyjälle: ”Juon nyt olutta. Lue vastaus kysymykseesi siitä ja siitä teoksestani, jonka voit hankkia Otavan omistamasta Suomalaisesta kirjakaupasta.”
Kun perhe, työ ja kirjoittaminen syövät aikaa toisiltaan, niin usein perhe kärsii. Jaakko Heinimäki päätti itse vaikuttaa asiaan ja ryhtyi freelanceriksi vuonna 2000 – eikä ole katunut.
Perheen, työn ja kirjoittamisen ajanhallintaongelmasta mieleeni nousi aikuisopiskelijoiden vastaava ongelma, kun työ, perhe ja opiskelu syövät aikaa toisiltaan. Myös intensiivinen harrastus voi synnyttää ajanhallintaongelman, johon viittaavat puheet golfleskistä tai heitto: ”Jos golf häiritsee työtäsi, niin jätä työ.”
Artikkelikokoelmat digiajassa
Toisessa salissa jatkui Lari Kotilaisen, Minna Ruckensteinin ja Tuomas Sepän artikkelikokoelmista e-ajassa Teijo Makkosen johdolla. Keskustelijat pureksivat huolenaiheita.

  • Luonnontieteiden tiedelehtien artikkeleihin perustuvien nippuväitöskirjojen mallia ei pitäisi päästä vyörymään humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Tiedelehtien ala on kuitenkin kapea ja elinaika rajallinen. Kun yliopistokirjastojen määrärahat hukkuvat kansainvälisiin tiedelehtiin, niin monografioiden julkaiseminen on vaakalaudalla.
  • Kustannusrakenteet ovat liian jäykät. Turhan monille tärkein syy kirjoittaa on meritoitumispakko. Se ei anna aikaa kysyä: Mitä pitäisi kirjoittaa? Kenelle pitäisi kirjoittaa? Miksi pitäisi kirjoittaa?
  • Digitaalisten tekstien myötä kirjoitettu teksti löytyy helposti ja omakustanteet nousevat samalle viivalle kustannustalojen julkaisujen kanssa.
  • Kustantajan roolina olisi alusta asti kannustaa ja kyseenalaistaa, mutta toiminta on kirjavaa: kun yksi ohjaa kädestä pitäen, niin toinen toimii lähinnä painotalona.
  • Kenen kanssa jatkossa kirjoitetaan kustannussopimus, kaikkien tekijöiden vai teoksen toimittajien kanssa?

Kuten kaikki hidas, myös Slow science on tulossa: kirjan voima on sen hitaudessa, mahdollisuudessa ajatella.
Tulevaisuudessa ensin tuotetaan sisältö ja vasta sen jälkeen mietitään sen julkaisumuoto. Digitaalinen maailma ei kuitenkaan vapauta kustannuspaineista, painotalojen sijaan tulevat operaattorit haluamaan oman siivunsa tuotoksista.
Digitaalisia oppimateriaaleja
Heljä Misukka, Helena Ruuska ja Teuvo Sankila keskustelivat Pirjo Hiidenmaan johdolla diginatiiveista ja oppikirjoista. Opetusministeriön tavoitteena on, että vuonna 2014 opiskelijat voisivat käyttää digitaalisia oppimismateriaaleja erilaisilla päätelaitteilla. Jo nyt kustantajat jakavat oppikirjojen mukana jonkin verran luotettavaa digitaalista materiaalia.
Mihin digitaalisia oppimateriaaleja tarvitaan ja miksi? Entä jos verkko ei toimi? Jalkautuvatko opettajankoulutuksen opit arkiympäristöön? Mistä löytyy oppimateriaaliin liitettävää kuvaa ja liikkuvaa kuvaa laillisesti? Mitkä ovat oppimismateriaalin laadun kriteerit? Entä ansaintalogiikka? Kuinka paljon oppilaitoksiin tarvitaan teknistä tukea ja tekijänoikeusjuristeja?
Nykyisissä oppilastöissä on lähes aina mukana videoita, mutta useimmat opettajat tarpovat vielä staattisen materiaalin maailmassa.
”Kirjakieli on lapsen ensimmäinen vieras kieli.” Luku- ja kirjoitustaidon haasteet ovat muuttuneet, tarvitaan myös tiedonetsintätaitoja. Kun viidesosa ihmisistä on lukihäiriöisiä, niin kirjoitusvirheistä huomauttavat tekstinkäsittelyohjelmat lisäävät tasa-arvoa samoin kuin silmälasit tai hakukoneet.
Yleisökeskustelussa toin esiin CC-lisenssit, joilla Flickristä ja Wikimediasta voisi hakea laillisesti kuvia omiin materiaaleihin, LeMill-ympäristön, jossa opettajat voisivat yhdessä kehittää digitaalisia materiaaleja sekä Ville Oksasen ja Tarmo Toikkasen Opettajan tekijänoikeusoppaan, joka ilmestyi tammikuussa 2011, ja josta järjestetään koulutuksia ja webinaareja ympäri Suomea.
Terveystietoa
Paula Heinonen, Maarit Huovinen, Pertti Mustajoki pohtivat Outi Karemaan johdolla, miksi terveystiedoista on niin vaikeaa olla samaa mieltä. Mediassa julkaistu yksittäinen tulos saattaa hämmentää suurta yleisöä, kun taas tiedeyhteisölle keskenään ristiriitaiset tutkimustulokset ovat arkea. Tarvitaanko ennaltaehkäisyä, jos jo puolet Suomen kansasta on pitkäaikaissairaita?
Kun lääkäreillä nykyoloissa on usein vain varttitunti aikaa potilaalleen, ei pidä ihmetellä, että vaihtoehtolääkäreiden suosio lisääntyy, kun heillä voi olla tunti aikaa potilaalleen ja tämän kuuntelemiseen.
Sosiaalinen media kirjojen markkinoinnissa
Eevaliisa Anttila, Annamari Arrakoski-Engardt ja Maija Kuusi keskustelivat Iida Simeksen johdolla siitä, miten sosiaalinen media muuttaa kirjaliiketoimintaa. Sosiaalista mediaa luonnehdittiin vastavuoroiseksi mediaksi, joka muuttaa ihmisiä informaation tuottajiksi. Tuleeko meistä kaikista kirjoittajia ja lukijoita? Kerrotaanko Twitterissä kuulumisia koko maailmalle?
Sosiaalinen media on välttämättömuus kirjojen markkinoinnissa. Kärsivällisellä kokeilulla  pääsee tuloksiin. Medialiiketoiminta on muuttunut, kun nettibloggaaja ohittaa suosiossaan päivälehden.
Sosiaalinen media on jännittävä ja kontrolloimaton, kaksisuuntaisena erinomainen tuotekehitykseen. Se hämärtää kirjailijan ja kustantajan roolit. Tykkääminen houkuttelee muita, tapahtumakutsut, pelaaminen ja arvonnat samoin.
Sosiaalinen media on edullista eikä sen kokeileminen ei kaada liiketoimintaa. Japanissa kirjojen tekemiseen voi osallistua työmatkalla kännykällä. Facebookissa ideoita kehitellään ensin suljetuissa ympäristöissä ja avataan sitten kaikille.
Blogeihin perustuvia kirjoja on jo julkaistu. Kustantajat saattavat lähettää bloggaajille näiden aihealueen uusia kirjoja. Bloggaajat kirjoittavat niistä, jos haluavat.  Kirjakaupoissa ei vielä kysytä tietyissä blogeissa mainittuja kirjoja vaan edelleenkin painetussa lehdessä mainittuja.
Sosiaalisessa mediassa korostuvat moniarvoisuus ja nopeus. Tarvitaan uudenlaisia taitoja, jatkuvaa luovuutta ja herkkyyttä vuorovaikutuksen herättämiseksi. Huonot uutiset leviävät salamannopeasti. Entä onko informaatiovirta uuvuttava? Sosiaalisen mediankin voi sulkea.
Sosiaalisen median uhat ovat tavallisen elämän uhkia. Miten käy sosiaalisen kanssakäymisen? Toisaalta, eikö perinteisen kirjan lukeminenkin ole yksinäistä ja vaadi keskittymistä? Miten fysioterapeutti suhtautuu sosiaaliseen mediaan? Eevaliisa Anttila on aidosti innostunut vesiliikunnasta ja kirjoittaa siitä sosiaalisessa mediassa. Kun ihmiset innostuvat aiheesta, samalla hänen vesiliikunnasta kirjoittamansa kirjatkin myyvät.
Lapset kuulemma saattavat kysyä: ”Olemmeko suorassa lähetyksessä vai tulemmeko videolta?”
Suomen kieli
”Suomen kieli voi hyvin. Pärjäämme tässä maassa joka aluella suomen kielellä.” Näin julistettiin Pirjo Hiidenmaan johtamassa Vesa Heikkisen, Lea Laitisen ja Olli Löytyn keskustelussa suomen kielen kohtalosta. Yleiskielen kohtalosta voisi olla huolissaan, ei murteiden tai nuorisokielen vuoksi vaan siksi, että tutkijayhteisössä englanti valtaa alaa suomelta.
Monikielisyys tekee ihmisestä älykkään. Ihmiset ovat nykyisin kielellisesti tietoisia toisin kuin 1800-luvulla, jolloin laadittiin väitöskirja aiheesta ”Suomi on perkeleen kieli”. Siinä todettiin mm., ettei suomen kielellä voi tehdä tutkimusta. Kieli on mahdollisuus, ei este, ja esimerkiksi tekniikan ja luonnontieteiden alat kehittävät jatkuvasti omia suomenkielisiä termejään.
Virkamieskieli pitäisi voida avata yleiskielen muotoon. Joku keskustelijoista totesi, että verottajan ohjeet ovat jo ymmärrettäviä, mutta Kelan ohjeet eivät vieläkään.
Äidinkielen opetusta Suomen peruskouluissa vähennettiin merkittävästi vuonna 1995. Nuori polvi kehittää viestintätapoja, joita vanhempi polvi ei enää ymmärrä ja kielelliset erot ylioppilaskirjoituksiin osallistuvien välillä ovat valtavat. Opettajien ja journalistien koulutuksessa pitäisi olla nykyistä enemmän kielenhuoltoa.
Kirjoitetun ja puhutun kielen suhteet ovat lähentyneet, kirjoitetussa on paljon puheenomaisuutta. Parhaimmillaan koulussa iloitellaan kielellä eikä tyydytä lukemaan vain lineaarisesti. Koululaiset pitävät tietokirjoista, kun niiden asialaatikoita voi lukea surffaten.
Suomen Akatemian hakemukset laaditaan edelleenkin englannin kielellä. Niihin liitettävä suomenkielinen tiivistelmä tuntuu tuottavan yllättäviä vaikeuksia. Vaikuttaa siltä, että apurahojen hakijat eivät enää osaisi kuvata tutkimusta omalla äidinkielellään.

Kesäkelluntaa Ilolassa

höyryjunalla
Ilolan maatilalle
some-kellumaan

mokataan muutos
pitsiliina hymyilee
tietokoneille

Lauantai-aamupäivän matka höyryjunalla Toijalasta  Valkeakoskelle  Ilolan matkailumaatilalle  käynnisti Sometun  ja qaikulaisten yhteisen kesätapahtuman Qelluntain 13.-14.8.2011.
Ilolan matkailumaatila tarjosi perheen pienimmille paitsi tutustumista monelaisiin kotieläimiin myös hiekkalaatikon autoineen ja kaivureineen, erilaiset keinut, liukumäet ja karusellin sekä trampoliinin. Me varttuneemmat saimme kokoustilassa viehättävien pitsiliinojen ja -verhojen keskellä viritellä omat langattomat verkkomme.
Anu-Maria Laitinen  johdatti meidät mokaamisen jaloon taitoon. Kun jotain tehdään, niin jotain voi mennä pieleen. ”Aina roiskuu kun rapataan”. Menestymisen ratkaisee suhtautuminen, kun huomaa mokanneensa. Syyllisyys on sallittua, häpeä ei. ”Ei pidä ottaa itteensä”.
Niin, eihän nykyisin pienille lapsillekaan enää mokaamisen jälkeen sanota: ”Hyi, kun olet tuhma!” tai ”Hyi, kun olet kömpelö!” vaan ”Nyt käyttäydyit tuhmasti” tai ”Kävipäs kömpelösti”.
Moka on lahja, väline tavoitteiden saavuttamiseen. Jos sitä ei harjoitella, se voi kasvaa esteeksi tai hidasteeksi tiellä tavoitteisiin. Onko mokaaminen Suomessa tabu?
Lopputulos syntyy tapahtumasta ja siihen reagoimisesta. Itselleen voi kerätä voima-ajatuksia: ”Silloin kun mokasin, mutta selvisin.”
Osallistujat innostuivat pohtimaan mokaamista ja suhtautumista mm. Norjan tapahtumiin, Nokian vesikriisiin  ja feissarimokiin.
Keskustelua teemasta voi jatkaa vaikka Kansallisena Epäonnistumisen Päivänä 13.10.
Vesa Ilola kiteytti muutoksen visuaalisesti mm. joukkojen leikkauksena tai suppilona. ”Yksinkertainen on kaunista”. Hyvät tai huonot asiat kiteytyvät erillisten joukkojen leikkaukseen. Suppiloon voidaan työntää tietoisuus, kiinnostus ja halu; vasta näistä kaikista seuraa toiminta. Esimerkiksi pelkkä tietoisuus siitä, että Sastamalassa on Herra Hakkaraisen talo, ei vielä innosta perhettä  Sastamalaan.
Valkeakosken tunnin mittainen sähkökatkos muistutti nyky-yhteiskunnan haavoittuvuudesta. Sauna lämpeni puilla, mutta päivällinen odotti sähköuunissa. Pääsimme loppuillasta kuitenkin saunasta kellumaan pihamaan suureen, lämpimään vesitynnyriin.
Sunnuntaina muistelimme ryhmissä oman kouluaikamme oppimateriaaleja ja visioimme tulevaisuutta. Toiset muistivat sinikantisia ruutuvihkojaan, toiset painettuja työvihkojaan, joihin ei saanut kirjoittaa, kun ne periytyivät seuraaville ikäluokille. Oppikirjoja analysoitiin sisällön ja käyttötavan mukaan; usein opettajan tapa käsitellä aihetta tai kirjaa tuntui ratkaisevalta.
Tulevaisuuden oppimateriaaliksi ehdotettiin virtuaalisia, kolmiulotteisia autenttisia ympäristöjä tai aivojen suoraa ärsyttämistä oppimateriaalilla. ”Missä sitten olisi oppimisen ilo?” kysyttiin.
Muistan, että aivojen suoraa ärsyttämistä opittavalla asialla visioitiin jo 1980-luvun alussa Helsingin yliopiston Laskentakeskuksen lounaspöydässä. Sitten ei enää tarvitsisi opetella erilaisia lukutekniikoita ja hankkia uusia silmälaseja, kun oppisisällöt voisi omaksua ilman lukemista.
Mitä muistan kouluajastani? En niinkään vihkoja tai kirjoja – paitsi ne, joista tenttimällä hahmotin kokonaisuudet pirstaletiedon sijaan – vaan toimintaa: kesäleiriä Perniössä, jossa opettajan kanssa luonnossa kulkemalla opettelimme sammal–  ja jäkälälajeja, tai kasvi- ja eläinopin tunteja hautausmaalla, missä me kaupunkilaislapset opimme tunnistamaan erilaisten lintujen ääniä, tai yhteiskuntaopin ryhmätyötä, johon keräsimme tietoja tietosanakirjasta ja koulun kirjastosta. Silloin koulussa ei vielä ollut tietokonetta, mutta joka oppilas keräsi herbaarioihin kahtena kesänä neljäkymmentä ja neljäkymmentä kasvia  ja opetteli niiden nimet suomeksi ja latinaksi.
Virtuaalimaailmaan voidaan rakentaa todentuntuisia todellisuuden simulaatioita, mutta todellisuutta voisi tutkia muillakin tavoilla, parhaimmillaan niin, että oppilaat toisivat kouluun oman arkensa ja ympäristönsä ja opettaja ohjaisi oppimista niistä lähtien. Vuosikausiahan on puhuttu koulun ”seinien kaatamisesta”, oppimisen siirtymisestä oppijan luonnolliseen ympäristöön.

Avoimesti ideoitu some-aktiivien kohtaaminen

ihminen oppii
verkostoituu, voimaantuu
tarttuu unelmiin

yritys astuu
someen, kuuntelee, auttaa
kertoo itsestään

SomeTime 2011 keräsi kaksisataa viisikymmentä suomalaista sosiaalisen median aktiivia Aalto Design Factoryyn  10.-11.6.2011. Heikki Hallantie kuvasi tervetuliaissanoissaan tilaisuuden yhteisöllistä valmistelua somessa ja sekouksissa. Hän evästi meitä yhteisölliseen pariin päivään kehottamalla jokaista kokeilemaan rajojaan, miettimään digitulevaisuutta ja itseään digivaikuttajana. ”Mokaus on sallittua.” ”Tunnista unelmasi, karkoita pelkosi!”
Tapahtuman alussa julkistetussa Otto Romanowskin ja Tassu Takalan musiikkivideo-installaatiossa So(m)me(r)Time käytettiin mm. someaktiivien kuvia.
Sana-assosiaatiopeli
Tuija Aalto veti sana-assosiaalitiopelin, johon saimme osallistua HIITin  kehittämällä ohjelmistolla webbisivulla, Twitterissä tai maksuttomilla tekstiviestillä. Tunnin aikana ohjelmisto ja palvelin olivat kovilla, mutta yhteisöllisen luovuuden hedelmät toinen toisensa jälkeen kelluivat valkokankaalla ja jäivät talteen.
Pelin alussa jokainen ilmoitti ensin, onko verkossa vai salissa ja kuuluuko ennen vuotta 1979 syntyneeseen X-sukupolveen vai nuorempaan Y-sukupolveen. Sana-assosiaatioiden yhteenvedosta havaittiin, että X-sukupolven suosituin sana oli ”minä”, Y-sukupolven ”me” tai ”yhteisö”. Tilaisuuden aikana useaan kertaan toivottiin, että X-sukupolvikin alkaisi ajatella ”me” eikä vain ”minä”.
Joukkovoimailu
Irmeli Aro on opiskellut Kanadan avoimilla verkkokursseilla MOOCia, joukkovoimailua. Pienikin ryhmä voi muuttaa organisaatiota sisältäpäin, mutta suurten organisaatioiden muuttaminen riippuu siitä, mitä sinne ulkoapäin syötetään. MOOCissa ei tiedetä, mikä on lopputulos tai seuraava tapa toimia, joten kaikki on mahdollista.
Irmeli Aro heitti meille viisi kysymystä, joihin vastasimme verkkosivulla tai Twitterissä #muutos11- tai #K1-hastagilla. Seuraavassa on sikermä eri kysymyksistä nousseita ajatuksia.

  • Avoimessa yhteiskunnassa kukaan ei voi olla tiedon omistaja, koska kaikki tieto perustuu olemassa olevaan tietoon. Kun on rehellinen, voi kasvaa omaksi itsekseen.
  • Kenenkään ei pitäisi kasvaa itseriittoiseksi aikuiseksi. On helpompi elää yhtä kuin kahta elämää. Positiivisen palautteen antamista olisi hyvä opetella. Älä kehitä negatiivista voimaa vaikka et ymmärtäisi, mitä tapahtuu.
  • Hyvää toimittajatyötä on nykyisin vaikea löytää, joten asiantuntijablogit ovat olennaisia tiedonlähteitä. Miten tietosuoja toimii avoimessa yhteiskunnassa?
  • Oppiminen paranee, kun poistetaan ohjaamisen prosesseja ja annetaan aivojen kellua vapaasti. SomeTime 2011 -valmisteluprosessi on ollut parasta oppimista pitkään aikaan.
  • Kolmen vuoden kuluttua poisoppiminen nousee entistä tärkeämmäksi. Koemme ketteriä mielten vallankumahduksia. Koulua käydään omassa tahdissa omien oppimissuunnitelmien mukaisesti. Verkottomat erakoituvat.

Yrittäjyys somessa
Lauantaina Helene Auramo veti työpajan täyteen yrittäjyydestä ja somesta kiinnostuneita keskustelijoita. Yritykset saattavat mieltää sosiaalisen median vain välineiksi eivätkä sosiaaliseksi toiminnaksi. Pelkät kampanjat somessa toimivat huonosti, samoin negatiivisen palautteen pelko.
Wikipediassa on tietoa monista yrityksistä. Jotkut yritykset eivät halua korjata Wikipediassa mahdollisesti olevia virheellisiä tietoja tai tuoda sinne logoaan, jotta kukaan ei luulisi Wikipediaa yrityksen viralliseksi tiedotuskanavaksi. Eräästä yrityksestä kertovan Wikipediasivun alussa oli toimitusjohtajan vanha, kielteinen lausunto. Sitä yritettiin poistaa, mutta se nousi jatkuvasti takaisin. Lopulta yrityksen edustajat ymmärsivät tuoda sivulle runsaasti myönteistä tietoa niin, että negatiivinen lausunto jäi sivun loppuun. Wikipediasivun liikennettä voi seurata.
Sosiaalisen median rahalliset hyödyt tulevat asiakaspalvelun parantamisesta ja markkinoinnista. Myyntitapahtumaa ei aina suunnitella riittävän sosiaaliseksi; kavereiden pitäisi päästä mukaan valitsemaan ja auttamaan ostamisessa.
Osa yrityksistä aloittaa sosiaalisen median käytön menemällä Facebookiin, osa kehittämällä yrityksen sisäistä yhteistyötä sosiaalisen median välineiden kuten blogien ja Yammerin avulla. Jotkut yritykset saattavat kuvitella olevansa somen ulkopuolella ja yllättyä niitä koskevasta keskustelusta somessa.
Sosiaalisen median tiimiin kerätään ihmisiä yrityksen eri toiminnoista. Toiminnan onnistumisen mittareina ovat tykätyt kommentit ja näyttökerrat. Monitorointiin on tarjolla Googlen ja maksullisten ohjelmistojen lisäksi avoin Socialmention, joka tosin ei toimi kunnolla suomenkielisillä sivuilla eikä osaa aina päätellä, onko lausunto myönteinen vai kielteinen. Monitorointiin löytynee parin vuoden sisällä huomattavasti nykyistä kehittyneempiä ohjelmistoja.
Facebookissa Dell ei välttämättä ehdi vastata kaikkeen saamaansa palautteeseen, joten osa negatiivisista maininnoista saattaa jäädä vastauksitta. STUKin oli pakko perustaa sivunsa Facebookiin Fukusiman tapahtumien tiedotukseen.
Zipipopilla on Facebookissa sivun ohella salainen ryhmä sisäiseen työskentelyyn ja julkisen sivun ylläpitoon. Ryhmässä keskustellaan vain ylläpitoon liittyvistä käytännön asioista eikä käsitellä luottamuksellisia tietoja. Mahdollisesti poistettavien tekstien kirjoittajia ei haukuta.
Markkinointi ei koskaan saisi yksin hallita fanisivua. Kriisitilanteissa tarvitaan asiakaspalvelijoita ja muita yrityksen toimijoita. Siksi Helene Auramo ei koskaan mene kouluttamaan somea yritykselle, jos paikalla on henkilöstöä vain markkinoinnista. Hän ei myöskään koskaan poistu yrityksille vetämistään some-työpajoista ennen kuin toimenpiteiden lisäksi on sovittu tekijät: kuka hoitaa sovitun tehtävän ja koska? Yritysblogien hakusanoja mietitään yhdessä: Sosiaalinen media vai yhteisöllinen media? Ruokaohje vai ruokaresepti?
Slidesharessa on kahdeksankertainen kävijämäärä blogiin verrattuna. Se tarjoaa yhteydenottoja varten lomakkeen, jossa valitettavasti ääkköset eivät toimi toistaiseksi.
TweetStats-ohjelmistolla voi tutkia, kuinka paljon Twitter-käyttäjät twiittaavat ja keiden kanssa keskustelevat. Me työpajaan osallistuneet olemme verkostuneet Twitterin avulla Suomessa, mutta kansainväliset Twitter-kontaktimme ovat toistaiseksi vähäisiä. Tosin hämeenlinnalaisen pyöräkahvilan perustaja kertoi saaneensa Twitteristä monia kansainvälisiä vinkkejä yritystoimintaansa. TiVi-lehden toimittaja kuulemma tarkistaa twiitit ennen uuden jutun kirjoittamista.
Yritysprofiilin voi perustaa LinkedIniin. Siellä voi social media -hakusanalla etsiä someosaajia ja heidän suosituksiaan. Jos kaikki suositukset ova samalta viikolta, ne ehkä eivät ole aitoja. Suomalaiset eivät suosittele yhtä innokkaasti kuin yhdysvaltalaiset. Ystävyysyrittäjäverkostossa suosittelut tuntuvat spontaanimmilta ja aidommilta kuin LinkedInissä.
LinkedIniin voi viedä tietoja yrityksen tuotteista ja palveluista ja niitä voidaan kohdentaa hyvin esim. ammattiryhmän tai yrityksen perusteella. Yt-neuvottelujen aikaan yrityksen työntekijät saattavat rynnätä sosiaaliseen mediaan kertomaan osaamisestaan.
Zipipopin yhteistyö Valion kanssa alkoi pari vuotta sitten. Nopeasti opeteltiin monien sosiaalisen median kanavien käyttöä, myös paikkatietoon perustuvaa Foursquarea. Kaikki kanavat olivat mukana myös kampanjoissa. Videot esitettiin netissä suorina lähetyksinä. Asiakkailta kysellään tuotekehitysideoita, joista voidaan joskus luvata palkkioitakin. Ruokablogeja varten opeteltiin ottamaan entistä parempia ruokakuvia. Valion brändi parani selvästi sosiaalisen median myötä.
Zipipopin yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa somea sovellettiin sisäiseen yhteistyöhön. Sähköposti korvattiin Google Appsilla ja Yammerilla. Koulutuksen merkitystä ei voi korostaa liikaa.
Näkymätön oppiminen
Tero Toivanen  johdatteli työpajamme näkymättömään oppimiseen säestämällä espanjankielistä lauluaan tres-kitaralla. Hän kertoi oppineensa soittamaan kuubalaista tres-kitaraa  kokorvakuulolta ja espanjaa opettelemalla ulkoa Lorcan runoja – siis vailla muodollista koulutusta. Kuubalaiset olivat jopa sanoneet hänelle, että tres-soiton muodollinen koulutus söisi sydämen, siis tunteen ja luovuuden soitosta.
Mitä on näkymätön oppiminen? Ihminen oppii puhumaan ja soittamaan ilman koulua. Onko oppilaitos vain päivähoitopaikka? OPS  määrittelee, mitä opitaan, mutta ei ota kantaa olennaiseen: miten opitaan?
Tero Toivanen heitti meille ryhmiin pohdittaviksi kymmenen näkymättömään oppimiseen liittyvää argumenttia. Seuraavassa on sikermä ryhmissä syntyneitä ideoita.
Oppijat innostuvat oppimisesta ja jakavat tietoa keskenään. Opettaja on auktoriteetti, jonka ihminen itse hakee itselleen, ja heidän välilleen muodostuu molemminpuolinen side. Koulusta tulee avoin oppimiskeskus. Peruskoulun opetukseen voisi poimia idean Tuija Aallon eilisestä esityksestä: sen sijaan, että oppilaat viittaavat, he voisivat ipadeilla lähettää vastauksensa opettajalle, joka julkaisisi niistä parhaat valkokankalle luokan eteen, jolloin sosiaalisesti aran oppilaan ei tarvitsisi jännittää tilannetta ja hän pääsisi näyttämään osaamisensa. Rakenteiden muuttaminen ei ole mahdotonta; me ihmisethän tämän elämän teemme. Arvostelu voitaisiin muuttaa kannusteluksi.
Tiedottajakurssin näyttötyö
Pauliina Mäkelä esitteli meille Otavan opiston Sosiaalisen median tiedottajakurssin näyttötyönsä. Hän aloitti verkkoaktiivisuutensa vuonna 2005 vauvafoorumilla, jonka tekstit hakkeri-isku kadotti bittiavaruuteen. Vuonna 2008 hän liittyi Facebookiin ja LinkedIniin, vuonna 2009 Twitteriin ja Second Lifeen, jota hän parin viikon kokemuksella esitteli ITK-konferenssissa. Nyt han kokee olevansa kuin puu digitaalisessa puutarhassa, jonka oksille linnut välillä istahtavat.
Hänen digitaalinen jalanjälkensä kasvaa lähes kolmellakymmenellä eri kanavalla, jotka muodostavat henkilökohtaisen oppimisympäristön. Opintojen myötä oppimispäiväkirjan pitämisestä on tullut rutiinia. Opittu pitäisi kirjoittaa muistiin samana päivänä, seuraavana se jää kirjoittamatta.
Pauliina Mäkelä toimii nettikätilönä neljäntuhannen jäsenen Sometu-verkostossa, jonka tiedotussuunnitelma kirjoitettiin wikiin näkyviin. Matkatoimisto Some on somen helpdesk. Mitä hullumpi idea, sitä paremmin se lähtee lentoon.
Pauliina Mäkelä jakoi meille eväitä yritystoimintaan. Kinda toimii Slidesharessa, LinkedInissä, Facebookissa  ja Twitterissä. Facebookissa Pauliina Mäkelällä on yrityssivun  lisäksi oma sivu sekä julkinen profiili. 40 % asiakkaiden yhteydenotoista tulee perinteisistä kanavista, 60 % sosiaalisesta mediasta. Yhteystiedot ovat nettisivujen tärkein tieto: Missä yritys toimii? Mitä se tekee? Kuka tai ketkä ovat yrityksessä töissä?
Mobiilielämä tunkee koulutielle, kun junamatkalla saa vinkkejä uusista sovelluksista iphoneen. Niistä paras on Sleep Cycle, joka herättää ja valvoo unta.
Elinikäinen oppiminen tarjoaa oppimisvinkkejä, kun seuraa muiden opetusta, ja laajentaa verkostoa opiskelutovereilla.
Jere Rinne kehotti Pauliina Mäkelää arvioimaan sosiaalisen median toimintaansa ja Pareton periaatteen mukaan keskittymään tiputtamalla pois niitä toimintoja, joista käytettyyn energiaan nähden saa vähiten hyötyjä.
Lopuksi
Heikki Hallantie käynnisti yhteisen loppukokoontumisen päässään nelivärinen hattu, jonka kärjen tupsu kuvasti tavoitteen ruusutarhaa ja värit sen saavuttamiseen tarvittavaa tietoa, tunnetta, tahtoa ja toimintaa. SomeTime 2011 prosessi ja yhteisö tiivistyivät kolmessa haastattelussa sanoihin ihmiset, lämpö ja innostava heittäytyminen. Ehkä näiden päivien annin jälkeen sisäiset pelot eivät enää vaikeuta unelmien tunnistamista.