Koodiesterataa, wikiloikkaa, tekoälyä ja vuorovaikutusta

millainen koulu:
kaikilla hyvä olla
sekä oppia?

laumassa hyvä
vaan kaveri rajataan
kuvasta ulos

paha puhe on
kuin aivastus päin
toista ihmistä

koodaus kiehtoo
koodiesteradalla
pöhinä ja flow

Wikiloikalla
oppikirjat maksutta
peruskouluihin

mikropalvelut
älykäs työsopimus
täsmäkoulutus

työ ei muutu, se
on muiden ongelmien
ratkaisemista

ope tubettaa
tekoäly rakentaa
oppimatskuja

yhteisöllinen
verkkokurssi kannustaa
jakaa, kuuntelee

Tuberoomissa
ope laatii videon
itsenäisesti

Hämeenlinna yövalaistuksessa

Tuttuun tapaan ITK-konferenssi 11.–13.4.2018 täytti Hämeenlinnan. Olin varaamassa majoitusta jo viime vuoden lokakuussa, mutta jäin Aulangolle jonoon, edelläni taisi olla ainakin viitisenkymmentä varausta. Vaakunassa onneksi oli tilaa. Niinpä tänä vuonna emme viettäneet ITK-iltoja Aulangolla vaan kävelimme Hämeenlinnan keskustassa ja kävimme illallisella Piparkakkutalossa ja Hällässä. Juu, molemmissa oli erinomaista ruokaa ja hyvä tunnelma – ja molemmissa törmäsimme muihinkin ITK-konferenssiin osallistujiin. Jatka lukemista ”Koodiesterataa, wikiloikkaa, tekoälyä ja vuorovaikutusta”

Avointa, innostunutta ja yhteisöllistä digioppimista

Flow luonnollista
kun opit, leikit, pelaat
puuhaat arjessa.

Osaamismerkit
kannustavat oppimaan –
tai sitten eivät.

MOOCeilla Suomen
osaaminen maailmalle
yhdessä tehden.

Koodaus kouluun,
koodiaapinen tukee.
Tule talkoisiin!

Flunssa haittasi ITK-konferenssista nauttimista 15. – 17.4.2015. Silti poimin tarjonnasta keskiviikon avoimen datan ja digitaalisuuden sekä avointen osaamismerkkien työpajat ja torstain avajaisten lisäksi esityksiä MOOCeista, osallistuvan oppimisen yhteiskehittelystä, nettiaikakauden korkeakoulusta, yhteisöllisen tietotyön käytännöistä, osaamismerkeistä ja pelipedagogiikaasta sekä eEemeli-teemaseminaarin, jonka palkintoraadissa edustin Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:ta. IT-kouluttajien edustajana sain myös jakaa ITK:ssa uunituoreita esitteitä koodiaapisesta. Jatka lukemista ”Avointa, innostunutta ja yhteisöllistä digioppimista”

MOOCeja nuorisolle

Digitaalinen
nuorisotyö kehittyy:
ohjaus nettiin!

Chatti, Instagram,
naamakirja, video –
jakaa, tavoittaa.

Pedagogiikka
edellä mennään MOOCiin,
tekniikka seuraa.

Mistä intoa?
Auttaako pelillisyys
opiskelua?

Distanssi-hankkeen MOOC valtaa nuorisoalan -keskustelutilaisuus ja hankkeen lopputapahtuma keräsi keskiviikkoaamuna 10.12.2014 Nuorten Happi-toimintakeskuksen Narrin näyttämölle parisenkymmentä MOOCeista kiinnostunutta keskustelijaa. Useimmat edustivat Distanssi-hankkeessa mukana olevia organisaatioita Metropoliaa, Humacia ja Verkettä. Tilaisuudesta twiitattiin aihetunnisteella #Distanssi. Jatka lukemista ”MOOCeja nuorisolle”

Informaatiolukutaidosta intoa verkostoihin

Tiedonhaussa
tuloksia, mielessä
lähdekriittisyys.

Antaessaan saa:
kehitetään yhdessä,
jaetaan tulos.

Lapsi riemuitsee:
päiväkodista kouluun
samat kirjaimet!

Suomen Tieteellisen Kirjastoseuran IL-treffit – ilo irti verkostoista -seminaari 10.11.2014 keräsi Tieteiden talolle kymmenittäin kirjastonhoitajia ja informaatikkoja innostumaan informaatiolukutaidosta ja verkottumaan. Jatka lukemista ”Informaatiolukutaidosta intoa verkostoihin”

MOOC – avoin verkkokurssi

Massat oppivat
avoimessa MOOCissa
yksin, yhdessä.

Antoisa, työläs
MOOC-opiskelu vaatii
itsekuria.

Yhdessä tehden
videoin, keskustellen,
oppi syvenee.

60-vuotiaan Tietotekniikan liiton IT-kouluttajien yhdistyksen syysseminaarissa 19.11.2013 Antero Aunesluoma avasi meille MOOCien maailmaa ja hype-käyrää. MOOCit käynnistyivät viisi vuotta sitten – ja nyt innokkaimmat povaavat jo maakuntayliopistojen kuolemaa. Jatka lukemista ”MOOC – avoin verkkokurssi”

Lapset, animaatiot ja MOOCit

Animaatio
herättää pahvihahmot
sirkustemppuihin.

Lapsella känny
kädessä koulussa ja
vapaa-aikana.

MOOC-verkkokurssi,
massojen opinahjo,
hakee muotoaan.

ITK-konferenssin ”Tulevaisuus pelissä” 10. – 12.4.2013 avajaisissa Digiveikkojen laulun ”Kotini on www” jälkeen Aulis Pitkälä pohti tieto- ja viestitäntekniikan käyttöä kouluissa. EU-komission esityksen mukaan tieto- ja viestintätekniikan osaaminen on kaikkien oikeus ja kaikkien opettajien pitäisi käyttää sitä. Tutkimuksen mukaan Euroopan muihin maihin verrattuna Suomen kouluissa on keskimääräistä parempi tieto- ja viestintätekniikan varustetaso, mutta sen opetuskäyttö meillä on keskimääräistä heikompaa. Eivätkö opettajat luota omaan osaamiseensa? Eivätkö he ymmärrä, mitä hyötyä tieto- ja viestintätekniikasta olisi opetuksessa? Jatka lukemista ”Lapset, animaatiot ja MOOCit”

Opitaan oppimaan ja ymmärtämään

Heikot signaalit,
megatrendit, joutsenet
lammen pinnalla.

Suuret tarinat
vuorovaikutteisina
leijuvat pilveen

Usko itseesi –
kaikki on mahdollista!
Opi leikkien!

Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät keräsivät runsaasti opettajia, rehtoreita, tutkijoita ja muita opetuksesta kiinnostuneita Helsingin Messukeskukseen 3. – 4.12.2012 seuraamaan esityksiä, osallistumaan työpajoihin, tutustumaan esittelytiskien tarjontaan ja verkostoitumaan. Twitter visersi hashtagilla #vvop2012. Opetushallituksen viestiseinälle  kirjoitetuista kommenteista valikoidut näytettiin esitysten aikana valkokankaalla. Jatka lukemista ”Opitaan oppimaan ja ymmärtämään”

Elinikäinen, aktiivinen oppiminen

Valpas havaitsee:
lumivyöry tulossa
opinahjoomme.

Pelit, some, MOOC,
oppiminen kehittyy,
oppija oppii.

Yhdessä tehden
innostumme oppimaan
alati uutta.

 Kahdeksantoistavuotias Online Educa Berlin keräsi 28. – 30.11.2012 tuhansia osallistujia ympäri maailmaa seuraamaan yli neljääsataa esitystä. Osallistujista meitä suomalaisia oli kolmanneksi eniten, englantilaisia ja hollantilaisia oli enemmän. Jatka lukemista ”Elinikäinen, aktiivinen oppiminen”

Taskukoulu Tallinnassa

Itko risteilee
taskukoulu visertää
täppäri striimaa.

Silmänkarkkia
yhdessä tekemistä
netti pullollaan.

IT-kouluttajien Koulutus taskussa -laivaseminaari 30.–31.3.2012 alkoi dramaattisissa tunnelmissa, kun Helsingin raitiovaunuliikenne katkesi kolarin vuoksi puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä. Twitter visersi #taskukoulu-hashtagilla tilanteesta ja taksikolonnat ja matkalaukkuja perässään vetävät kävelijät valuivat hitaasti Katajanokalle tukkien terminaalin reilut puoli tuntia ennen laivan lähtöä. Tästä huolimatta IT-kouluttajien porukka ehti ajoissa laivaan aloittamaan seminaaria älykännyineen, täppäreineen ja läppäreineen – jotka saivat langattoman verkon ähkymään Viking XPRS:n kokousosastolla ja myöhemmin Scandic Palace hotellin kokoustilassa.
Ohjaus tekstiviestein
Lasse Seppänen kertoi HAMKin verkko-opiskelijoiden työharjoittelujen ja opinnäytetöiden ohjaamisesta netissä ja tekstiviestein Funityllä. Opettajan tekstiviestit kertovat, kun jotain tapahtuu, eikä opiskelijoiden tarvitse seurata sähköpostiaan. Funityyn kootaan tiedot myös opinnäytetyön reilun kolmenkymmenen (!) vaiheen etenemisestä. Lasse Seppänen onnistui demoamaan tekstiviestin lähettämistä Funitystä omaan kännyynsä juuri ennen kuin laivan verkkoyhteydet hiipuivat.
Tutut palvelut mobiilisti
Tarmo Toikkanen esitteli tilastojen valossa tuttujen palvelujen uutta mobiilielämää. Perinteisten kameroiden sijaan seminaarissamme otettiin kuvia kännyillä tai täppäreillä ja siirrettiin verkkoon – silloin, kun nettiyhteys toimi.
Länsimaissa kännyjä on jo enemmän kuin ihmisiä. Valtaosa käyttää kännyä pitääkseen yhteyttä toisiin ihmisiin, mieluummin tekstarein ja selainsovelluksin kuin puhumalla.
Miten mobiilit oppimissovellukset kehittyvät? Nyt kärjessä ovat pelit, musiikki, verkostoituminen ja viestintä. Nano-oppimismahdollisuuksia kaivataan, siis oppimisaktiviteetteja täyttämään esimerkiksi bussin odotteluaikaa. Käyttöliittymä vaikuttaa käytettävyyteen, koskettaminen on luonnollista, kirjoittaminen ei. Mykkä voi puhua mobiililaitteellaan.
Kolmiulotteisuus on tulossa. Ilmassa elehtiminen saattaa tuntua hassulta, mutta toisaalta: sitähän opettaja tai orkesterinjohtaja tekee jatkuvasti.
Mobiililaitteisiin löytyy sovelluksia, jotka näyttävät webissä selailtavat sivustot järkevällä tavalla älykännyn pienellä ruudulla.
Pitäisikö jokaisen osata lukea tai kirjoittaa? Nykyään luku- ja kirjoitustaitoa pidetään itsestään selvänä – aivan samoin kuin sata vuotta sitten pidettiin itsestään selvänä, että jokainen osaa kyntää peltoa.
Kuva tukee muistia, mieleen on helppo palauttaa jotain, jonka on joskus nähnyt. Tyhjästä on vaikea muistaa. Muistettavat asiat voi ulkoistaa kännyn kalenteriin ja muistilappuihin, ja käyttää omaa muistiaan tärkeämpään.
Miten mobiili määritellään? Kirjat, kynät ja paperithan ovat aina olleet mobiileja ja kulkeneet mukana.
Mobiiliohjaus Vespassa
Irmeli Pietilä kertoi mobiiliohjauksesta Vespassa eli Haaga-Helian verkkopainotteisessa opettajankoulutuksessa. Vespan alkuajoista, jolloin kaikki tapahtui Moodlessa, on edetty kauas. Nyt oppimismateriaalit, aikataulut, oppimispäiväkirjat, ohjaus ja tiimien kotipesät ovat Ning-pienverkostossa, joka tarjoaa enemmän sosiaalisen läsnäolon elementtejä kuin Moodle. Opettaja käyttää päivittäin pariakymmentä mobiilisovellusta ja saa gmailiinsä viestit opiskelijoiden some-päivityksistä.
Irmeli Pietilä totesi, että hänelle ei sovi Twitterin lyhytsanaisuus eikä hän innostu Facebookista. Sen sijaan hän käyttää Flipboardia, Recorderia, Fonecta calleria, Googlen kartaa ja hangoutia, Diigoa ja Dropboxia. Skype sopii henkilökohtaisiin ohjauskeskusteluihin ja opiskelijoiden tapaamisiin. Reittiopas auttaa ohjaajaa, joka menee seuraamaan opetusharjoittelua. Tosin aamulla Reittioppaaseen ei tullut poikkeusinfoa, vaikka ratikkaliikenne oli poikki.
Tallinna Polütechnikum
Vierailumme Tallinna Polütechnikumissa oli innostava, erityisesti tietohallintopäällikön puheenvuoro ja kiertely laiteluokissa. Viron hyvät oppimisympäristöt toimivat tässä jo vuonna 1915 perustetussa oppilaitoksessa: virtuaalikoneet, Cisco, Microsoftin [email protected] sekä eri käyttöjärjestelmillä varustetut työasemat, myös luokallinen Macceja.
Mobiili- ja verkko-oppiminen ovat arkipäivää, oppilaitoksessa on keskitetty wifi ja Virossa mobiilinetti on edullinen. Kurssien joukosta löytyy myös vanhanaikaisia kursseja kirjoineen ja toimisto-ohjelmistoineen.
Opiskelijat voivat hallinnoida omia työasemiaan, asentaa ohjelmistoja ja käyttää mitä tahansa käyttöjärjestelmiä, mutta koneet palautetaan alkuperäisiin asetuksiin viikoittain. Joissain ladatuissa ohjelmistoissa saattaisi olla laillisuusongelmia, mutta viikoittainen palautus siivoaa nekin pois.
Puuhapaja
Lauantaiaamun puuhapajassa poimimme kirjanmerkkejä Diigoon ja tiivistimme seminaarin antia sarjakuviin Strip Designerilla.
Ammatillista koulutusta mobiilisti
Mervi Jansson kertoi, miten mobiilisovellusten avulla jokainen voi näyttää osaamisensa, vaikka ei ehtisi tunnille. Mobiilisovellukset tukevat oppimista, eivät siirrä sitä muualle.
Laitteiden pitää toimia, muuten pomot viheltävät pelin poikki. Sopimusten ja tekijänoikeuksien pitää olla kunnossa, kun laite annetaan alaikäisille tai kun mennään työpaikalle kuvaamaan.
Ruumiillisessa työssä täppärin kantaminen mukana on hankalaa, mutta pienempi laite kuten iPod touch pysyy mukana. Tekemisiä ja havaintoja voi dokumentoida missä tahansa, myös lyhyillä odotusajoilla bussipysäkillä.
Poplet-käsitekarttojen avulla asioita voidaan havainnollistaa oppilaitokselle ja työssä oppijoille. Saman asian voi havainnollistaa eri tavoin kaaviona tai sarjakuvana. Kuva nousee kirjoittamista tärkeämmäksi varsinkin ammatillisessa koulutuksessa.
Kaikki uusi vie epämukavuusalueelle. Iäkkäillä opettajilla ei ole kokemusta mobiiliopetuksesta, ei omia laitteita eikä aikaa perehtyä. Mitä hyötyä tästä on? Kuka vastaa, jos rikotaan tekijänoikeuksia? Entä jos laite rikkoutuu tai jos löydetty tai tuotettu sisältö ei ole sopivaa? Mikä on hyvä laite? Kestääkö koulun verkko mobiililaitteiden kirjavaa joukkoa?
Mobiilioppimisessa on käytetty mm. Posterousia, Dropboxia, Strip Designia, Facebookia ja Skypeä, ja tuotettu pitkälti visuaalista sisältöä. Pintakilta-wikin sisältöä on tuotettu iPadeilla. Pulpetista tabletille -hanke etenee, mutta mitä tapahtuu hankkeen jälkeen?
Mitä on opittu? Yllättävän moni opiskelijoista ei ollut aiemmin vienyt videoita YouTubeen. Kokemuksen kiteyttäminen sarjakuvaan innosti ja tekijänoikeuksia selvitettiin. Sosiaaliset taidot kehittyivät, kun yhdessä sovittiin, mitä kukin tekee. 16-vuotiaat pojat innostuivat moppauksesta, kun saivat laatia siitä video-ohjeistuksen. Opiskelijat asentavat sovellukset itse.
Mervi Janssonin esitys streamattiin Bambuseriin, joten saimme Twitteristä kysymyksiä henkilöiltä, jotka eivät olleet mukanamme Tallinnassa. Opiskelijoiden omien laitteiden käyttöön pitäisi oppilaitoksissa löytää yhteiset pelisäännöt esimerkiksi Opetushallituksen uusien some-ohjeiden pohjalta.
Keskustelussa nostettiin esiin, että maksulliset mobiilisovellukset voivat tuottaa ongelmia tutkinto-opiskelijoille, joille opiskelun pitäisi olla ilmaista. Toisaalta, vastaava ongelma on perinteisen verkko-opiskelun vaatimassa nettiyhteydessä. Mobiiliopiskelijat dokumentoivat omaa oppimistaan, mutta eivät tuota uutta oppimismateriaalia. Avoimia oppimisresursseja löytyy LeMillistä, Wikikirjastosta ja avoimista oppimisympäristöistä.
Yhteisöllisen oppimisen tukeminen mobiilisti
Jari Laru totesi olevansa ”hörhö” ja seurassamme kuin kala vedessä. Hän opettaa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä verkossa.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön historia alkaa 1960-70-lukujen taitteesta, jolloin keksittiin täppäri. Keksintö oli aikaansa edellä. 1990-luvun loppupuolella syntyi taskutietokone ja tulevaisuuden oppimisympäristö, avoimeen lähdekoodiin perustuva Fle3. 2000-luvun alussa kuvaan astuivat älypuhelimet, langaton verkko, paikkatiedon hyödyntäminen ja mobiilioppiminen.
Nyt 2010-luvulla astumme ubiikkiin tulevaisuuteen, täppäreiden ja html5:n maailmaan, m-oppimisesta u-oppimiseen. Sovelluksia on joka paikassa, ei enää laitteisiin tai käyttöjärjestelmiin lukittuina. Alkeelliset palvelut kuten Facebook jäävät historiaan, kuten Anssi Vanjoki ennustaa.  Osallistujien aktiivisuutta haisteleva pöytä on esimerkki lisätystä todellisuudesta.
Ihminen yksin on ”person solo”, ihminen teknologian avulla muiden kanssa on ”person plus”. Tietokoneavusteisessa yhteisöllisessä oppimisessa huomiota kiinnitetään olosuhteisiin, ryhmän rakenteeseen, tehtävään ja välineeseen. Myytti diginatiiveista unohtaa, että teknologian käyttötaito ei vielä anna syvällistä käsitystä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä. Opintosuunnitelmatasolla pitäisikin luoda olosuhteet, joissa opetetaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä eikä vain teknologiaa.
Moniajo (multitasking) ei ole hyväksi oppimiselle. Yksinkertaisilla välineillä ja monipuolisilla pedagogisilla käytännöillä päästään parhaisiin tuloksiin. Ei niin, että ottakaa kuvia Flickeriin tai käykää Second Lifessa; some-palveluita ei ole suunniteltu tukemaan yhteisöllistä oppimista. Fle3, jonka taustalla on tutkiva oppiminen, tukee yhteisöllistä oppimista. Mutta tarvitsisimme lisää sovelluksia, joihin olisi rakennettu oppimista tukevia ominaisuuksia.
Kampus 2.0
Ilkka Olander kertoi avointa, informaalista oppimista tukevasta Kampus 2.0:sta, johon kootaan oppilaitoksen keskeiset some-välineet, myös Facebook ja oppimisalusta. Yksittäisistä hankkeista pitäisi edetä toimivien käytäntöjen luomiseen.
Mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta?
Elias Pietilä Qvikistä kertoi, mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta. Koulutuksen merkitys on yllättävän pieni, kun teknologia kenttä muuttuu nopeasti eikä korkeakouluissa voida opettaa teknologiaa, jota ei vielä ole olemassa. Uusinta teknologiaa opitaankin intohimolla ja harrastuksella.
Mobiilisovellukset ovat pieniä ja niitä on helpompi tehdä kuin perinteisiä sovelluksia. Koodin hiominen ei kauheasti vaikuttaisi mobiililaitteen akun käyttöön. Koulu voi innostaa supernörttejä koodaamaan, mutta todennäköisesti muotoilijan (designer) laatima sovellus on nörtin tekemää helppokäyttöisempi.
Elias Pietilä kertoi nopeasti laatimastaan sovelluksesta. Sen kooodi on kaameinta spagettia ikinä, mutta sitä on ladattu mobiililaitteisiin jo 10 miljoonaa kertaa. Mobiili on korostetusti silmänkarkkia ja design on olennaista. Kuvankäsittelyä osaamattoman mobiiliohjelmoijan pitäisi olla velho.
Täydellinen työntekijä näyttää samalta kuin täydellinen yrittäjä. Tiimissä tarvitaan erilaista osaamista ja liiketoimintakeskeisyys on valttia. Valmiita sovelluksia voisi hioa loputtomiin kohti täydellisyyttä – mutta olisiko se yhteisön etu?
Elias Pietilä pohti, että jos vielä jatkaisi opintojaan TKK:lla, hän opiskelisi kieliä eikä tietokantoja. Mobiilialalla tarvitaan jatkuvasti kykyä oppia ja poisoppia. Flash meni jo pari vuotta sitten. Kuinka nopeasti osaava koodaaja vaihtaa kielestä toiseen?
Läksyt
Tarmo Toikkanen kehotti jokaista meistä tuottamaan viikon sisällä verkkoon jotain taskukouluun liittyvää: kuvia Dropboxiin, tekstejä blogeihin, linkkejä Diigoon, viestejä Twitteriin.

Koulutus eilen, tänään ja huomenna

Itko innostaa
jakamaan tiedot verkkoon
ope oudoksuu

opimme töissä
emme turhan tyhjiön
koulutuksissa

ope, valpastu
kun nuori ryntää verkkoon
ethän jää alle

oppija poimii
verkon tietomerestä
omat helmensä

IT-kouluttajat juhli kymmenvuotista taivaltaan  näkyvästi hotelli Arthurissa 9.11.11. Monipuolinen esiintyjäkaarti johdatti meidät salama-alustuksin koulutuksen kolmeen vuosikymmeneen ja työsti heittämiään haasteita kanssamme learning cafe -menetelmällä. Tilaisuuden sponsorit HAAGA-HELIA, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Laurea heittivät sekaan muutamia lisähaasteita. Irmeli Pietilä juonsi juhlaseminaarin rautaisella ammattitaidollaan.
Seminaarin aloitti kuvakollaasi IT-kouluttajien jäsentilaisuuksista. Puheenjohtaja Tarmo Toikkasen tervehdys kuultiin nauhoitettuna, kun Tarmo3 päätti syntyä maailmaan juhlaseminaarin aattoiltana.
IT-kouluttajien kymmenvuotinen taival
Esittelin lyhyesti IT-kouluttajien kymmenvuotistaipaleen tärkeimmät tapahtumat. ”Koulutamme uuden teknologian käyttöä ja samalla käytämme uutta teknologiaa ja uusia pedagogisia lähestymistapoja koulutuksessamme”, kerrottiin IT-kouluttajista ITviikossa vuonna 2007.
Jäsentilaisuuksissamme on käsitelty verkko-oppimista, sosiaalista mediaa ja työssä oppimista, työvälineohjelmistoja (ATK-ajokortin matka maailmalle ja paluu ECDL:nä), oppimisalustoja, avoimia ohjelmistoja, jotka tukevat tiedonrakentelua ja yhteisöllisyyttä. Olemme vierailleet monissa yrityksissä ja organisaatioissa Suomenlahden molemmin puolin: Tieto-konserni, Tieturi ja Haaga-Helia, Tallinnan yliopisto, Viron keskuspankki, Webmedia, Tieto Estonia ja tietysti Estonia-teatteri.
Valtakunnallinen IT-kouluttajat-yhdistys panostaa jäsenistön verkkopalvelun kehittämiseen. 2000-luvun alussa yhdistykselle teetetty sivusto asennettiin Fle3-tiedonrakenteluympäristön kanssa PC-käyttäjien palvelimelle. Kesällä 2004 IT-käyttäjien verkkopalvelut siirrettiin TTL:n tuoreelle yhdistyspalvelimelle, jossa niitä on edelleen kehitetty.
TVT opetuksessa, keskiajalta kohti uutta aikaa
Teemu Leinonen aloitti maailmoja syleilevän esityksensä 7-vuotiaan tyttärensä neuvojen mukaan smurffeista ja wikipediasta, motivoituneista joukoista. Opiskeluaikaisesta web-sivujen suunnittelusta hän eteni oppimisympäristöjen design-tutkimukseen Fle3-tiedonrakenteluympäristön ja LeMill-oppimisresurssiympäristön myötä.
Uuden teknologian tuotteet tai palvelut tarjoavat aluksi elämyksiä käyttäjille, muuttuvat sitten välttämättömyyksiksi, vähitellen taiteeksi ja osaksi todellisuutta – kunnes todellisuus muuttuu osaksi uutta teknologiaa.
Antiikin hyveet mielletään uudella ajalla edelleen hyveiksi. Antiikin ja uuden ajan välissä on pimeä keskiaika ruottoineen ja noitavainoineen. Vastaavan kehityksen voi nähdä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Pimeää keskiaikaa vastaa 1970-luvun puolivälissä alkanut mekaaninen harjoittelu (training), esimerkiksi kielten opetuksessa, aluksi disketeillä ja cd-rompuilla, myöhemmin verkossa. Verkko-opiskelun myötä olemme siirtyneet uuden ajan sosiaalisiin ohjelmistoihin ja vapaaseen ja avoimeen sisältöön.
Löytyykö tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä antiikin aika hyveineen? Douglas Engelbart, joka vuonna 1968 kehitti maailman ensimmäisen hiiren, ideoi tietokoneavusteisen ryhmätyön, jossa videoyhteydellä kirjoitetaan yhteistä koodia. Hän näki, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voitaisiin käyttää yhteistyössä yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.
Engelbrandtin ideat näkyvät Steward Brandin vuonna 1968 toimittamassa teoksessa ”The Whole Earth Catalog”  sekä Google Wawessa ja Google Plussassa. Nasan vihdoin julkaisema avaruudesta otettu kuva maapallosta auttoi ihmisiä hahmottamaan, että elämme yhdellä yhteisellä planeetalla.
Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Jyrki J. Kasvi näki tulevaisuuden synkkänä: maailman ikärakenne muuttuu ja suomalainen yhteiskunta juoksee suoraan seinään, kun yli 65-vuotiaan väestön osuus kaksinkertaistuu nopeasti. Globaali verkostoituminen ei paranna tilannetta: sama kehitys odottaa arabimaissa ja Japanissa panostetaan jo vanhustenhoitorobotiikkaan.
Suomen talous on murroksessa; paperimarkkinat kasvavat, mutta kuka investoisi paperitehtaisiin Suomessa? Väestöpyramidimme kertoo, ettei viidenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa ole enää työvoimaa.
Mika Mannermaan mukaan olemme tulleet maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskuntaan ja jatkamme kohti bio- ja fuusioyhteiskuntaa. Rytinä on vasta alussa ja murroksen tahti kiihtyy. Kenellä tulevaisuudessa on valta ja kuka omistaa? Onko maahanmuuttajien perhekäsityksissä mitään ihmettelemistä, kun itse elimme vastaavan laisessa perheyhteisössä sata vuotta sitten?
Muuttunut viestintä kuvastaa teknologian kehittymistä ja pian käytämme viestintätapaa, jollaista ei vielä ole edes keksitty. Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia oivalluksia siitä, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään uudella tavalla. Taannoin maailmalta tultiin kysymään, miten Suomessa edistytään, mutta nyt innovaatioita etsitään Virosta ja vastaavista nopean teknologisen kehityksen maista.
Miten koulutamme Suomen takaisin 2000-luvun alkuun? Sähköiset palvelut ja verkkokauppa ovat tehneet tuloaan yli kymmenen vuotta. Botswanassa voi maksaa kännyllä, mutta Suomessa ei. Suomi on viimeinen maa maailmassa, jossa ihmisille edelleen toimitetaan pääsääntöisesti paperilaskuja.
Tieto- ja viestintätekniikan osaamisemme on pelkkä myytti. Taulukkolaskentaohjelmisto voidaan kokea hankalaksi, jos rivisummat lasketaan taskulaskimella. Osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Mikä työelämässämme aiheuttaa pahoinvointia, kun ihmiset fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle, ja eläkkeelle päästyään pystyvät vähentämään psyyken lääkkeitään?
Kertakäyttökoulutuksen paradigma on kuollut ja kuopattu, vaikka järjestelmämme rakentuu edelleen sen varaan. Suomessa kysytään: ”Mikä on sun duuni?” Hajoaako identiteetti, jos ei ole työtä? Työn ja harrastusten lisäksi ihmisen elämään voi kuulua lasten ja vanhempien, lastenlasten ja puolison hoitoa. Aiemmin työttömän piti odottaa 500 päivää ennen kuin pääsi opiskelemaan.
Metsäkone on erikoisesti pakattu tietokone, mutta on vaikea löytää ohjelmointitaitoisia nuoria, jotka haluaisivat työskennellä metsässä. Oli oivaltavaa nähdä, miten F-Securen kaverit menivät mönkijällä metsään, kun virus halvaannutti metsäkoneen.
Oppiva organisaatio kehittyy luovaksi organisaatioksi. Suomessa ei sallita riskinottoa vaan konkurssiin mennyt startup-yrittäjä leimataan loppuiäksi. Tarvitsemme luovaa anarkiaa, emme valmiita projektisuunnitelmia, joiden mukaan edetään.
Tietoyhteiskunnan osaamistarpeiksi nousevat elämän ja osaamisen hallinta, sosiaaliset taidot sekä tiedonhallinta- ja verkostoitumistaidot. Missä ovat tietotekniset osaamistarpeet?
Salama-alustukset
Jaana Holvikivi on laatinut väitöskirjan tietotekniikan kansainvälisestä koulutuksesta. 1990-luvun alussa suomalaisen ammattikorkeakoulun englanninkielinen koulutus kehitettiin yksinkertaisesti kääntämällä valmis suomenkielinen kurssi englanniksi. Suomalaiset opiskelijaryhmät ovat kuitenkin huomattavasti homogeenisempia kuin muista kulttuureista tulevat. Yksilöiden väliset erot kansainvälisissä opiskelijaryhmissä ovat valtavat. Tieteellinen ajattelu on kulttuurisidonnaista, ohjelmointi vaatii logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyä.
Ihmisen toiminta määräytyy kulttuurisista skeemoista. Esimerkiksi tässä seminaarissa voimme olettaa, että joku menee kohta puhujapönttöön pitämään powerpoint-esityksen.
Esimerkki ruokailusta Japanissa voi auttaa meitä ymmärtämään erilaisia skeemoja. Meidän kulttuuristamme tulevan voi olla vaikea hahmottaa, miten kymmenen eri ruokalajin kanssa edetään tai että padan kantta ei saa nostaa, kun herkkä ruoka on siellä hautumassa.
Toista kulttuuria edustava opiskelija saattaa myöhästyä oppitunnilta yksinkertaisesti siksi, että hänen pitää ensin tervehtiä kaikki tuttunsa. Perinteisesti monissa kulttuureissa opitaan seuraamalla toisen toimintaa – kuten meilläkin oppipoika on oppinut seuraamalla kisällin toimintaa. Myös valokatkaisimet, vesihanat ja liikeohjatut ovat voivat hämmentää sellaista, jonka omassa kultturissa ne ovat harvinaisia.
Tero Toivanen puhui tulevaisuuden koulusta, näkymättömästä oppimisesta, avoimuudesta ja jakamisesta, jolla oppiminen kehittyy sosiaalisessa mediassa nopeasti. Maiden väliset erot muuttuvat merkityksettömiksi. Tiedonhaku- ja hallintataidot nousevat entistä tärkeämmiksi. Tulevaisuuden lukutaidottomuus on kyvyttömyyttä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia.
Miten voi oppia, jos ei opi? Voisiko unelmoida silmät auki?
Systeemisessä, vertailevassa ajattelussa tiedot liitetään ympäröivään yhteisöön. Luovuuteen tarvitaan dynaaminen aikakäsitys, ei kelloon sidottua. Vapaus tuo vastuuta oppijoille. Miten kohtaamme epävarmuuden? Osaammeko työskennellä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa?
Autotelinen ihminen asettaa itse päämääränsä ja ohjaa toimintaansa eikä ole riippuvainen ulkoisesta palkitsemisesta. Virheistä opitaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat ovat menneet tyttöjen ohi englannin kielen osaamisessa, kun he oppivat englantia pelaamalla. Miten oppiminen saataisiin takaisin kouluun?
Anne Rongas puhui matkasta, hitaudesta, turvasta ja tästä hetkestä. Olemme matkalla avoimeen oppimiskulttuuriin. Asiat etenevät hitaasti vaikka aina on kiire. Turvallisuutta luo identiteetti, toisten läsnäolo, oppimisen ilo omalla ja yhteisellä polulla. Oppiminen tapahtuu ihmisen aivoissa, ei suljetussa koetilassa kynän ja paperin kanssa. Oppilaitoksen läpäisemätön palomuuri ei luo turvallisuutta vaan estää parasta oppimista. Tällä hetkellä voisimme ajatella oppimiseen liittyvät resurssit uudella tavalla ja löytää muitakin resursseja kuin rahan.
Teemu Arinan oppimis- ja työympäristöllä ei ole seiniä eikä rajoja. Yliopisto on maailma, koko universumi, jossa elämme. Aiemmin pienellä kotipaikkakunnalla oli vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi kiinnostunut samoista asioista. Netin myötä emme enää tarvitse keskitettyjä kirjastoja. 1990-luvulla alettiin puhua verkko-oppimisesta ja verkkokaupasta, 2000-luvulla löydettiin sosiaalisesta mediasta vuorovaikutus, jossa paluukanava on yhtä paksu kuin menokanava. 2010-luvun pilvioppimisessa fyysisesti hajautetut ihmiset ja sisällöt kyteytyvät toisiinsa, asiakkaat auttavat lopputuotteiden valmistamisessa, ja aiemmin paljon aikaa vieneet asiat tapahtuvat yhdessä yössä.
Twitter-hashtag ei ole poliittinen liike vaan verkosto, johon kuka tahansa voi liittyä. Pilven myötä laitteet muuttuvat taikasauvoiksi. Jokainen rakentaa oman ruumiinsa jatkeeksi työkalupakin, verkoston muita ihmisiä. Perun andeilla sademetsissä arvostetaan vastavuoroisuutta: jotta pystyt antamaan jotain, sinun pitää ottaa jotain ja tietää, mitä otat. Olemme kytköksissä toisiimme. Millaisia haasteita pilvioppiminen asettaa, kun ei saa suorituspaperia eikö ole keskitettyä oppimispaikkaa eikä oppiminen ole opettajan vastuulla?
Ville Venäläinen haluaa auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään oman äänensä. Sosiaalisessa mediassa viihdytään, mutta unelmat lakkaavat, kun puhutaan koulusta. Miten tieto- ja viestintätekniikan luoma toimintaympäristö on meille niin vieras? Ennen pärjättiin kynällä, mutta nyt kaikki pitää integroida oppilaitoksen verkkoon. Ajatellaan, että lapsia ei voi lähettää verkon sosiaaliseen mediaan, mutta heidät voi ongelmitta lähettää kadulle tekemään tehtäviä. Onko pedofiili verkossa todellisempi kuin kadulla?
Toimintaympäristö, savimaja tai kaupunki pilvenpiirtäjineen, vaikuttaa taitoihimme. Digikuilussa on kyse eri ihmisten räikeästä erilaisesta kokemustaustasta. Olemme syntyneet maalaisyhteiskunnassa, mutta tuskin osaisimme enää elää siellä. Suurkaupungissa taas ei opi toimimaan ennen kuin on elänyt siellä.
IT voisi olla ihmisteknologiaa tai interkatiivista teknologiaa. Mihin IT viedään?
Esko Kilpi kysyi, onko olemassa ympäristöä, joka ei olisi oppimisympäristö, ympäristöä, johon ei sisältyisi oppimisen mahdollisuutta. Teollisen yhteiskunnan prosesseihin ei saanut sekaantua eikä tehdä niihin muutoksia, mutta nyt pitäisi jättää taakse teollisen ajan ihanteet ja nähdä työ luovana prosessina, informaation rakentamisena, sosiaalisena, toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena. Entistä ihmiskeskeisempi maailma on tulossa osaksi todellisuuttamme ja pääsemme lähemmäksi yksilön omaa historiaa, tarinaa.
Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka olisi minun edelläni tarinassa, jota elän? Twitterin asymmetrisen seuraamisen prosessi on tärkein oppimisprosessi. Miten valitsen, ketä seuraan?
Ketkä ovat toisiaan tarvitsevia ihmisiä? Eivät välttämättä ne, jotka ovat fyysisesti toistensa lähellä. Miten löydetään globaalisti omaa tarinaa eteenpäin vievät ryhmät? Mitä verkko ja verkot meille mahdollistavat ja miten ne toimivat oppimisen moottorina? Verkostoista pois jäävät ihmiset jäävät pois oppimisprosesseista. Oppiminen ei ole työstä erillinen asia, se on tapa suhtautua elämään.
Teollisessa ajassa painottuivat työroolit. Luovassa työssä tämä olisi mahdotonta, koska työn tekeminen on oppimisen tärkein moottori. Työ nähdään tehtävinä, jotka voidaan hajauttaa verkossa. Oppiminen on niiden tehtävien tekemistä, jotka vievät minun uniikkia tarinaani eteenpäin yhdessä muiden ihmisten kanssa.
Learning cafe ja yhteenveto
Työstimme learning cafen kolmella kierroksella kahdeksassa pöydässä yhdessä esiintyjien heittämiä haasteita. Kokoavassa yhteenvedossa Jaana Holvikivi nosti pöytäkeskustelustaan esiin monikulttuuurisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätyön ja tiimiytymisen, jossa myös opettaja oppii. Maahanmuuttajat ovat motivoituneita oppimaan, mutta meidän pitäisi yhdessä monipuolistaa kuvaa siitä, mitä korkeakouluista valmistuvan pitäisi oppia ja osata.
Teemu Leinonen toi omasta pöydstään esiin aiemmin hankitun osaamisen, CV:t ja osaamisrekisterit, joissa voisi mainita vaikka onko ollut mukana assembly-joukkueessa.
Ville Venäläisen pöydässä nousivat esiin metataidot, tunneäly, tunteiden kohtaaminen, usko omiin kykyihin oppia ja kasvaa, työryhmälähtöisyys, projektilähtöinen työskentely, it välineenä sekä yhteistuottaminen ja yhteistoiminta.
Esko Kilven pöytäkeskustelussa ihmeteltiin, onko koululla tulevaisuutta. Ihmisiä ei pitäisi valmistaa työelämään vaan uudenaiseen vastuunottoon. Onko meillä Teemu Leinosen kuvaamaa länsimaista sivistystä vai olemmeko kriisiissä, emmekä näe valoa pimeästä tunnelista?
Tero Toivasen pöydässä oli pohdittu ekaluokkalaista lasta, joka innostuneena on aloittanut koulutaipaleensa, mutta itkee tehdessään läksyjä ja kysyy, miksi koulussa ei voi olla kivaa. Miten motivaatio tapetaan ensimmäisen kouluvuoden aikana? Monet koulut ovat päivähoitopaikkoja ja oppiminen on jaettu merkityksettömiin oppiaineisiin. Työn ja koulun raja-aidat on rikottava ja annettava ihmisten oppia eri tavoilla.
Teemu Arinan pöydässä puhuttiin pilvioppimisesta, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, itseohjautuvuudesta ja ennaltamääräämättömyydestä? Kuka antaa leiman paperiin, joka kertoo osaamasi asiat? Yksilö saattaa etsiä täysin uniikin alueen, josta hän voi löytää töitä tulevaisuudessa.
Anne Ronkaan pöydässä keskusteltiin resursseita, työstä, perheestä ja harrastuksista. Miten oppijat voivat olla voimavara toisilleen? Työelämän pahoinvoinnissa, kun työpaikan ihmissuhteet eivät toimi, jätetään hyödyntämättä paljon käytettävissä olevia resursseja. Mikä on palkkatyön tulevaisuus? Raha ei anna riittävästi motivaatiota nuorille.
Jyrki Kasvin pöydässä kysyttiin, missä ja miten opitaan tietoyhteiskunnan perustaitoja, digisosiaalisia taitoja. Pitäisikö niitä oppia jo päiväkodissa ja koulussa? Entä aikuishoivapalveluissa? Edistääkö perheen sisäinen sosiaalinen paine oppimista? Mistä saadaan sosiaalinen paine yhden hengen talouksiin? Onko pilviyliopisto uusi käännös elearningille?
Yleiskeskustelussa todettiin, että Tanskassa ei suosita kilpailua, koska halutaan, että lapset viihtyvät koulussa. Ongelmakeskeinen oppiminen edellyttäisi pienen kurssisilpun muuttamista suuriksi ja mielekkäämmiksi kokonaisuuksiksi. Nykyinen koulu ja oppiminen ovat menneen talven lumia, niiden sijaan pitäisi löytää jotain, jota voitaisiin uudistaa. Suomalainen koulu pitäisi avata kaikille iästä riippumatta. Opintosuunnitelmassa joku on määritellyt, mitä pitää osata. Asiat pitäisi kuitenkin uskaltaa tehdä eri tavoin, vaikka kollegat odottaisivatkin erilaisen epäonnistumista.
Mihin oppimisen ilo katoaa? Kouluarkkitehtuuri, ryhmäkoot ja kalustuksen sijoittelu vaikuttaa oppimiseeen. Suositaanko teollisuusparadigmaa standardipolkuineen ja valmistumisaikoineen vai monialaista tutkintoa? Eikö pitäisi hyväksyä, että joku etsii itseään ja yhdistää useita tutkimusaloja ja löytää uusia kysymyksiä ja jopa vastauksia niihin?
Applen menestystarina lähtee musiikista eikä kalenterista; kaikkialla on musiikkia mutta kaikilla ei ole kalenteria. Kaadetaan koulun ja työelämän raja-aita ja nostetaan osaamisperustainen opintosuunnitelma tietoperustaisen sijaan.