Avainsana: sosiaalinen media

Sosiaalinen oppiminen

verkosto oppii
jalostamaan rönsyjä
blogiväittelyin
Jari Laukia HAAGA-HELIA Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta (AOKK) muisteli ensimmäisiä sähköpostejaan 1990-luvun puolivälissä ja päivitteli verkko-opetustekniikan huimaa kehitystä oppimisalustoista nykyiseen sosiaaliseen mediaan. Hän arveli verkkopedagogiikan tulevaisuudessa sulautuvan opetuksen yleiseen kehittymiseen.
Teemu Leinonen Taideteollisesta korkeakoulusta luotsasi meidät sosiaalisen webin mahdollisuuksiin formaalissa ja informaalissa oppimisessa. Hän muisti kasvatustieteen opintojen SPSS-harjoitusten maustuneen sähköpostilla, ircilla ja keskusteluryhmillä, jotka massaluentoja hedelmällisempiä mahdollisuuksia keskusteluun, väittelyyn ja inttämiseen. Luennoilla saatu syöte antoi toki tietämystä verkkoväittelyihin.
Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriossa tutkitaan oppimisympäristöjä, niiden ulkoasua, luovuuden oppimista ja toteuttamista. Tutkivan oppimisen tiedonrakentelualusta Fle3 kehittyy Fle5:ksi ja LeMill tarjoaa wikipediamaisen ympäristön oppimismateriaalien tekemiseen ja jakamiseen.
Web 2.0 -käsitteeseen sisältyvät blogit, wikit, videoiden jakelu sekä 3D-avatar-maailmat. Second Lifen markkinointi toimii, mutta todellisia käyttäjiä on niukasti. Käsite blogi juontuu weblogista, surffailulokista: tätä löysin netistä. Nettijulkaisu syntyy vaivattomasti blogi-tekniikalla. Yksittäisten päiväkirjojen ohella verkossa kasvaa ammatillisia ryhmäblogeja kuten Flosse posse.
Wikipedia on jatkuvasti muuttuva yhteisöllinen julkaisu, jonka tekijät ovat luopuneet tekijänoikeuksistaan. Sen voi asentaa erilaisiin päätelaitteisiin kuten kommunikaattoriin ja selata ilman verkkoyhteyttä. Versionhallinta toimii ja vanhat sivut ovat tallessa. Mahdollinen vandalismi hiipuu, kun vanha päivitetään oitis turmellun tilalle. Wikipedia ei houkuttele hakkereita, sitähän voivat kaikki muokata. Keskustelupalstoilla voidaan väitellä artikkelien sisällöstä.
Wiki-tekniikalla on paljon sovelluksia. Konfabulaari 2007 -seminaariin ilmoittaudutaan päivittämällä yhteystiedot wikiin. David Wileyn oppimisaihio-kurssi on toteutettu wikitekniikalla ja opiskelijat julkaisevat oppimistehtävien tuotokset blogeissaan.
YouTube tarjoaa mahdollisuuden videoiden tallettamiseen ja jakamiseen. Ryhmäblogissa Brief History of New Media on esimerkkejä YouTube-videotallenteista.
Sosiaalinen media on kaksisuuntainen mediapalvelu, jossa kaikki toimijat lukevat, kuuntelevat, katselevat ja toimittavat. Osallistumista ja verkottumista varten on RSS-syötteitä, aggregaattoreita eli syötteiden lukuohjelmia, sosiaalisia kirjanmerkkejä, tageja ja folksonomioita.
Oppiminen voidaan käsittää tiedon hankkimiseksi (”hauki on kala”), osallistumiseksi (”mestari – oppipoika”) tai tiedon luomiseksi, tietoiseksi pyrkimykseksi tuottaa uutta tietoa. Jos opiskelija ymmärtää oppimansa, hän voi uusintamisen sijaan kehittää alaansa eteenpäin.
Blogeja voidaan Jere Majavan mukaan käyttää opetuksessa opettajan kurssipäiväkirjana, opiskelijoiden avoimena dialogityökaluna ristiviitteineen, opiskelijoiden luentopäiväkirjoina tai reflektiona, kumuloituvana e-portfoliona, henkilökohtaisena oppimisympäristönä, pikajulkaisualustana ja verkostoitumiskanavana tai identiteetin ja julkisuuden hallintatyökaluna. Blogi muistuttaa laajalle yleisölle kirjoittajansa olemassaolosta.
Wikit mahdollistavat oppimismateriaalin pikajakelun, yhteisten luentomuistiinpanojen julkaisun ja yhteiset tutkimusraportit. Wikin versiohistoria paljastaa kunkin yksilön tuotteliaisuuden, myös vapaamatkustajat.
Tauno Tertsunen Hämeen Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta kertoi kokemuksia verkkokurssista, jossa käytettiin mm. Moodlea, Sisua ja Skypea. Ryhmän Moodle-etusivu toi mieleeni Veli-Pekka Lifländerin kurssimateriaalien selkeät matriisit.
Tekniikka ei yllättänyt tuutoreita vaan pohjaton ohjauksen hinku, kun opiskelija soitteli neuvojen perään joululomallakin. Selkeät pelisäännöt helpottavat verkko-opetuksessa, mutta miten opettajan työaika resurssoidaan, jos opiskelijat hamuavat ohjausta iltaisin ja viikonloppuisin?
Pekka Ihanainen HAAGA-HELIA AOKK:sta ja Heli Nurmi Jyväskylän ammattikorkeakoulun AOKK:sta puhuivat oikea-aikaisesta ohjauksesta, tutustumisen ja motivoitumisen tuesta sekä opiskelijan kokemasta opettajan läsnäolosta. Tutkimusten mukaan verkossa olisi enemmän avautumista ja vähemmän sosiaalisia pelkoja kuin kontaktiopiskelussa.
Iltapäivän workshopeista valitsin sosiaalisen webin, jota luotsasivat Kari Kiviniemi Oulun seudun ammattikorkeakoulun AOKK:sta ja Vesa Vuorimaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun AOKK:sta. Tässä on muutamia helmiä keskustelun poimuista:

  • Digisukupolvi tulee ja meidän digisiirtolaisten pitäisi olla valmiina.
  • Muotoa luodaan itse eikä matkita muita.
  • Informaali aineisto tunkee formaaliin opiskeluun, kun opiskelijat tuovat viihteellisen vapaa-aikansa oppitunneille, kuten Teemu Leinonen aamupäivällä kuvasi.
  • Osaamisen tunnistamisessa kysymme, annammeko arvoa opiskelijan informaalille oppimiselle.
  • Datanomitutkintoa kehitetään verkkoon sosiaalisen webin välinein.
  • Oppimisympäristöt salasanoineen edustavat rautaesirippumaailmaa kun taas sosiaalisen webin vapaa kenttä tarjoaa kaikille avoimen osallistumisoikeuden.

Tilaisuuden annista voi lukea lisää Sisukas-verkkolehdestä.

TieVie minne vie

TieVie minne vie
oppimaan porukassa
verkon ihmeitä

luovuus, joustavuus
luovu, luo uutta, loikkaa
joustavaan verkkoon

innosta verkkoon
organisaatiosi
pehmennä muutos
TieVie, verkko-opetuksen asiantuntijakoulutus käynnistyi orientaatiojakson jälkeen lähiseminaarilla Oulun yliopistossa 30-31.8.07. Ensimmäisen seminaaripäivän aluksi Oulun yliopiston Katja Pura ja Tiina Salmijärvi luotsasivat meidät käytännön kysymyksiin ja kouluttajien esittelyyn, jonka jälkeen Asko Karjalainen, myös Oulun yliopistosta, ravisteli ajatuksiamme koulutusorganisaation prosesseista. Iltapäivän työskentelimme vertaisryhmissä ja illalla verkostoiduimme Kruunumakasiinissa.
Toinen seminaaripäivä alkoi Oulun yliopiston Mailis Aaltosen ja Methods Consultingin Marianne Tensingin ohjaamalla simuloidulla roolileikillä kehittämistyön kompleksisuudesta, mikä herätti monenlaisia tunteita. Iltapäivällä tutustuimme Jyväskylän yliopiston Markku Närhen ja Antti Auerin johdolla opetusta ja ohjausta tukeviin tietojärjestelmiin ja Teknisen korkeakoulun Anna-Kaarina Kairamon johdolla portfoliotyöskentelyyn. Lopuksi Katja Pura ja Tiina Salmijärvi johdattivat meidät seuraavaan, Organisatorinen muutos -verkkojaksoon.
Asko Karjalaisen mukaan koulutusorganisaatio vastustaa muutosta ja noudattaa vanhoja rutiineita, sen kulttuurihan on individualistinen. Ihmisillä on yksilölliset ominaisuutensa, he ovat korvaamattomia. Tutkimuksista paistaa tutkijan kehityshistoria ja asiantuntemus. Korkeakoulu on kuin organisaatio, jossa on kolmesataa toimitusjohtajaa. Jos kolme heistä laatii uuden strategian, se ei välttämättä kiinnosta muita.
Uudet opintosuunnitelmat on ajettu korkeakouluihin ja oikea retoriikka omaksuttu, mutta pääosin kaikki tehtäneen kuten ennenkin. Opiskelijan valmistumisen pitäisi olla seurausta oppimisesta, lopputuloksen laadun pitäisi heijastaa oppimisen hyvyyttä.
Kaikki tunnetut laatujärjestelmät ovat prosessien laadunvarmistusta. Kun laatua kehitetään, prosessit kirjoitetaan auki. Satunnaiset poikkeamat vaikuttavat kuitenkin prosessiin. Jos kurssikalvot eivät ole olleet oppimisalustalla ennen lähitapaamista tai jos kurssikirjoja ei ole riittänyt kaikille, voiko opettaja opettaa ikään kuin kaikki olisivat ennalta tutustuneet aineistoihin?
PowerPoint-ohjelmisto sai kritiikkiä. Asko Karjalaisen mukaan se johtaa opettajan toimimaan lineaarisesti kalvo toisensa jälkeen sen sijaan, että opettaja tilanteesta riippuen voisi joustavasti valita kalvojensa joukosta seuraavan. Jo vuonna 2002 Mart Laanpere totesi NERA:n (Nordic Educational Research Association) konferenssin workshopissa, että PowerPointin lineaarinen esitysmuoto heikentää hänen ajattelutapaansa: se sitouttaa liiaksi lineaariseen sisällysluetteloon. Postmoderni maailmahan vihaa lineaarisuutta. (ks. seminaarimuistiinpanoni.)
Ymmärrän toki, että ranskalaiset viivat suuntaavat ajattelua eri tavoin kuin miellekartta, MindMap, mutta väite kalvojen pakollisesta lineaarisesta järjestyksestä herättää mielessäni kritiikkiä. Osaava luennoitsijahan voi käyttää PowerPointia tilassa, jossa kaikki kalvot näkyvät pikkukuvina. Siitä hänen on helppo tilanteen mukaan – postmodernin joustavasti – valita juuri se helmi, joka iskee luokkahuoneen tai seminaarisalin keskusteluun kuin ilotulitusraketti taivaalle uudenvuoden yönä.
Asko Karjalaisen mukaan laatujärjestelmä sopii tilanteisiin, joissa pitää tuottaa yksinkertainen tuote, tuote, joka on osiensa summa. Inhimilliset yhteistyöprosessit ovat kuitenkin kompleksisia ja ennustamattomia, enemmän kuin osiensa summa.
Organisaatioihin tarvitaan ihmisiä, jotka ovat innostuneita ja kiinnostuneita työstään enemmän kuin sääntöjen noudattamisesta, ”kuumia ryhmiä”, jotka kokeilevat uusia asioita. Sääntöjä kurinalaisesti noudattavan organisaation toiminta on usein tehottomampaa kuin joustavan organisaation. Luova ilmapiiri syntyy vapaudessa eikä noudatettavien sääntöjen tiheikössä. Jokainen tietää, miten mahtavia ovat harrastukset, joissa ihminen voi vapaasti kehittää itseään koko ajan.
Miten opetustilanteet joustaisivat niin, että jokaisen opiskelijan potentiaaliset mahdollisuudet otettaisiin huomioon? Että Suomeen saataisiin enemmän nobelisteja? Oppimisprosessiahan ei voi käynnistää ulkoapäin. Voisiko opettajalle koko prosessin sijaan riittää tietoisuus prosessin päämäärästä?
Asko Karjalaisen kysymykset ja ajatukset innostavat. Viittaako joustava opiskeluprosessi, jossa opettaja prosessin sijaan tietää vain päämäärän, tutkivaan tai trialogiseen oppimiseen? Vai ohjaako opettaja niissä opiskelijoiden valitsemaa prosessia eikä tiedä päämäärää? Yhteisöllisen tiedonrakentelun lopputuloshan parhaimmillaan ylittää jokaisen yksittäisen oppijan ja opettajan tietämyksen rajat.
Mailis Aaltosen ja Marianne Tensingin roolileikin lähtökohtana oli opetusministeriön selvitys yliopiston ja ammattikorkeakoulun toimintojen yhdistämisestä. Selvitysryhmä haastatteli eri osapuolia: tukihenkilöitä, rehtoreita, tutkijoita ja opiskelijoita. Myöhemmin todettiin, että ehkä työelämän edustajia olisi myös pitänyt haastatella.
Hmm! Eri osapuolten valitsijat edustivat ilmeisesti yliopistoja; ammattikorkeakouluissa valtaosa henkilöstöstä on opetushenkilöstöä eli lehtoreita, opettajia ja yliopettajia. Miksi heitä ei nimetty haastateltaviin henkilöstöryhmiin?
Roolileikin myötä opimme, että kehittämistyö tähtää aina muutokseen. Tunneinformaatio on tärkeää ja sitä pitää kuunnella. Nyt jokainen haastateltava ryhmä koki, että selvitysryhmän nopeasti laatima yhteenveto oli pinnallinen eikä ottanut huomioon kaikkia haastateltavien esittämiä asioita. Haastateltavat olivat ensin saaneet yhdet ohjeet ja valmistautuneet sen mukaisesti. Sitten ohjeita muutettiin, porukka hämmentyi ja lopuksi turhautui.
Mitä tästä voisi oppia omaan kehittämishankkeeseen? TieVie-verkko-opetuksen asiantuntijakoulutus ei tähtää vain verkkokurssin rakentamiseen. Meidän pitäisi kasvaa mentoreiksi ja muutosagenteiksi omiin organisaatioihimme, kehittämään yhdessä kollegoiden, esimiesten ja tukihenkilöiden kanssa verkko-opetusta mielekkääksi osaksi toimintaamme. Mistä asioista pitäisi huolehtia? Riittävä pohjatyö voisi rakentaa pohjaa luottamukselle. Kehitystyön hedelmälliset ristiriidat pitää poimia herkästi kuunnellen, niistähän muutokset syntyvät.
Markku Närhi ja Antti Auer kertoivat opetusta ja ohjausta tukevista tietojärjestelmistä: oppimisalustoista, eHopsista, JOPSista, Haka-projektista Shibboleth-tekniikoineen, JOO:sta sekä sosiaalisesta webistä, josta löytyy asiaa myös Helsingin yliopiston Piirtoheitin-verkkolehdessä. Parhaimmillaan opiskelija voi räätälöidä itselleen oppimisympäristön verkkoon ja kerätä sinne RSS-feedein opintojaan koskevat asiat. Elgg-projekti kehittää persoonallisia oppimisyhteisöjä. Sosiaalinen web lähestyy itsensä ylittämistä ja akateemista ajattelua. Pelkkä puuhastelu verkossa ei kuitenkaan riitä, mikäli se ei liity opiskeltaviin aiheisiin.
Tieto- ja viestintätekniikalla korkeakoulut tavoittelevat kustannustehokkuutta ja joustavuutta. Luennot voidaan videoida ja välittää verkossa suurille massoille. Työssäkäyvien opiskelijoiden ei tarvitse enää tulla kampuksille viettämään opiskelijaelämää vaan he voivat opiskella verkossa.
Opetusministeriön Tietohallintostrategiassa vuosille 2006-2015 tavoitteena mainitaan korkeakoulujen yhteistyö ja tietojärjestelmien yhteiskäyttöisyys.
Kaikista opetusta ja ohjausta tukevista tietojärjestelmistä huolimatta valtaosalle opettajista verkko-opetus on edelleen PowerPoint-kalvojen ja pdf-tiedostojen siirtämistä verkkoon ja tehtävien palautusta sähköpostitse.
Anna-Kaarina Kairamo painotti, että portfoliotyöskentelyssä kannattaa miettiä, missä käyttää portfoliota koulutuksen jälkeen. Sen pitäisi olla tallella muuallakin kuin TieVie-koulutuksen oppimisympäristössä, joka sulkeutuu koulutuksen päätyttyä. Voisimme kerätä portfoliota omalle verkkosivustolle tai blogiin, jonka linkittäisimme TieVie-oppimisympäristöön.
Portfoliotyöskentely kannattaa aloittaa heti: Mitä opit Oulun lähiseminaarissa? Mitä odotit ja mitä sait?
Katja Puran ja Tiina Salmijärven kanssa sovimme, että Organisatorinen muutos -verkkojaksolla voimme käsitellä joko oman organisaatiomme tai ministeriön asiakirjoja. Kaikissa koulutusorganisaatioissa strategiat ja kehittämissuunnitelmat eivät ole julkisia asiakirjoja eikä niitä voida edes referoiden käsitellä kaikille TieVie-opiskelijoille avoimella oppimisalustalla.

Avasin blogini

blogi puhaltaa
vanhaan sivustoon tuoreen
verkostohengen
Riittävä määrä informaatiota tuotti tuloksen: avasin blogini. Verkkosivustoni on elänyt ja kehittynyt kymmenen vuotta, mutta viime aikoina uuden sisällön tuottaminen ja päivittäminen on kangerrellut. Blogi jouduttanee ajatusten julkaisemista – ajassa eteen- ja taaksepäin.

Blogit ja wikit

ilta avartaa:
istuuko blogaaminen
it-viisaille?
Tarmo Toikkanen puhui blogeista ja wikeistä Hetkyn IT-viisaiden jäsenillassa 23.4.07. Blogi korvaa kotisivun; se on interaktiivinen ja helpompi toteuttaa kuin perinteinen kotisivu. Blogialustaksi Tarmo suositteli WordPressiä tai Bloggeria.
Blogaaminen ei tarkoita, että henkilö pitää omaa monologiblogiaan. Blogaaminen tarkoittaa, että henkilöllä on blogi, hän seuraa muita saman aiheen blogeja, kommentoi niitä ja muut kommentoivat hänen blogejaan.
Blogien seuraamisen avainkäsite on RSS, web 2.0:n keskeinen standardi. Web 2.0 -tekniikka sallii paitsi lukemisen myös kirjoittamisen, kaksisuuntaiset linkit sekä sovellusten kytkemisen. Se toteuttaa web-tekniikan alkuperäisen ajatuksen, joka unohtui vaivattomassa selailussa.
Wiki sopii työryhmien yhteistyöhön tai vaikka yrityksen intranetin teknologiaksi. Erilaisia wiki-ohjelmistoja löytää osoitteesta http://www.wikimatrix.org/.
Teknisten innovaatioiden kehitys on kolmivaiheinen; ensin tulee teknologia, sitten lisäominaisuudet ja lopuksi yksinkertaisuus. Tämä näkyy paitsi tekstinkäsittelyssä myös web-julkaisemisessa.
Entä tulevaisuus? Kestääkö sosiaalisen median kehitys, kun energian hinta nousee?

ITK 07

opit elämän
faktat? faktat elämää
varten? valitse!

podcast virittää
aivot, työmatka liitää
uutta oppien

konnektiivisuus
synnyttää merkitykset
webkaksverkostoon
Vuosi sitten ITK-päivillä web 2, blogit, wikit ja sosiaalinen media lanseerattiin uusina opetukseen soveltuvina ilmiöinä. Tänä vuonna jo puolet ITK-päivien osallistujista pitää blogia ja viitisen prosenttia kannustaa opiskelijoitaan tuottamaan oppimistehtävinä sisältöä wikipediaan.
Avauspuheenvuorot
Torstaina 19.4.2007 professori Karsten Wolf herätteli oivaltamaan, miten sosiaalinen media ja yhteisöllisyys muuttaa käsitystämme oppimisesta? Pitäisikö puhua we-learningista? Miten valita tuhansista web 2 -työkaluista itselle sopivat, kun työkaluja tulee päivittäin lisää? Muuttuuko perinteinen ”learning about” uudeksi oppimiskäsitykseksi ”learning to be”? Voidaanko yhteisöllistä tiedonrakentelua perustella lauseella ”We are smarter than Me”? Pitäisikö web 2:n myötä ruveta puhumaan learning 2:sta? Esityksensä lopuksi Wolf huomautti, että hänen runsaasta verkko-oppimismateriaalistaan 90 % on oppijoiden tekemää.
Professori Roger Säljö pohti, miten kehitetään osaavia yksilöitä. Luolamaalauksen sanoma aukeaa vuosisatoja sen piirtämisen jälkeenkin. Ihminen ei voi lukea toisen ajatuksia, mutta toisen kirjoituksia voi lukea. Lukutaidon sijasta tarvitsemme digitaalista lukutaitoa, johon kuuluvat navigointi, metatieto, taito arvioida materiaalin luotettavuutta ja lukeminen vieraalla kielellä.
PBL-tutoriaalit ja sosiaalinen media
Maija Kärnä ja Marja Kallioniemi kertoivat sosiaalisen median ja PBL:n soveltamisesta Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa yhdeksän hengen opiskelijaryhmälle. PBL:n koko sykli siirrettiin verkkoon eXpertia-oppimisympäristöön, joka koostui toisiaan täydentävistä työkaluista Moodlesta, Marratechista, blogeista, www-editoinnista sekä SAP-ohjelmistosta. Merkityksistä on vaikea keskustella verkossa, joten niiden välittämiseen tarvitaan kasvokkaisia ryhmäkeskusteluja. Tärkeiksi koetut synkroniset työkalut ovat oppimisympäristön kiinteä osa.
Tietoyhteiskuntalinjaukset puntarissa
Marja Kylmälä, Terhikki Rimmanen ja Liisa Huovinen kertoivat tietoyhteiskuntalinjauksista. Enemmistö kuulijoista oli tutustunut Kansalliseen tietoyhteiskuntastrategiaan, mutta vain harvat sen jalkauttamissuunnitelmaan. LUMOUS viittaa luovaan, monimuotoiseen oppimiseen uudistuvasssa Suomessa. Uuden hallituksen ohjelmassa luvataan kehittää verkko-opetusta ja tukea oppilaitosten tietoyhteiskuntahankkeita.
Terhikki Rimmanen kertoi hyvien käytänteiden hiljaisen tiedon keräämisestä. Miten voitadaan joustavasti kääntää väärään suuntaan menossa olevaa laivaa? Suomessa on resurssoitu laitteisiin, mutta monin paikoin koneet ovat seisoneet tyhjinä. Muutos ei synny teknologiassa vaan toiminnassa ja asenteissa. Kollektiivinen tuki on tärkeää. Opettajan pitäisi kehittyä ohjaajaksi ja oppijoiden päästä tekemään ja innostumaan. Oppiainerajat voidaan ylittää teemoilla ja yhteistyöllä.
Liisa Huovinen korosti tieto- ja viestintätekniikkaa ajattelun apuvälineenä. Koulujen tietoyhteiskuntatoiminta paranee langattomilla verkoilla ja kannettavilla työasemilla. Tietokoneesta tulee televisio ensi syksystä alkaen. Helsingin opetusvirasto etsii perustoimintaan yhdistettäviä kärkihankkeita kuten Forum Viriumia ja Innoschoolia. Jälkimmäinen mallintaa tulevaisuuden koulua.
Sosiaalinen media ja oppiminen
Luennoijat tulivat audioina Lontoosta ja Kanadasta. Brasilialainen Barbara Dieu oli käymässä Lontoossa. Hänellä ei ollut kameraa eikä hän kuullut puhettamme. Teemu Arina chattaili hänelle reaktioitamme. George Siemens oli kotonaan Kanadassa, mutta hänkään kuullut ääntämme. Ilmeisesti vika oli Aulangolla eikä Lontoossa. Teemu Leinonen kertoi Wiki Foundationista sillaikaa kun Teemu Arina availi linjoja ulkomaille.
Barbara Dieu kertoi käsitteestä Communities of Practice, oppimisen laajenemisesta luokkahuoneen ulkopuolelle. Learning to interact – vai interact to learn?
Kun Barbara Dieu ja Teemu Leinonen totesivat, että tuntuu absurdilta puhua tunnin ajan kuulematta yleisön reaktioita, Jarmo Viteli heitti, että tilannehan on tuttu suomalaisesta luokkahuoneopetuksesta.
George Siemens puhui konnektivismista, yhdessä kehitettävästä tietämyksestä. Mitä tietämys on? Ulkoista? Objektiivista? Sisäisen representaatiota? Uuden rakentamista? Nopea muutos edellyttää tietämystä. Datasta tulee informaatiota ja siitä tietämystä, mutta tarvitaan oppimista, jotta tietämys muuttuisi merkityksiksi ja viisaudeksi (data, information, knowledge, learning, meaning, wisdom). Meaning is a function of network.
Yleisö totesi, ettei konnektivismi vaikuta kovin uudelta asialta. Teemu Arina kertoi, että Siemensin mukaan kirja on pysähtynyt prosessi, kun taas wikissä kirja on jatkuva vuorovaikutusmuoto. Tästä syntyi mielenkiintoinen väittely, kun Teemu Leinonen puuskahti, että tieteessä tutkimus on jatkuvassa vuorovaikutuksessa uusien tutkimusten viittauksissa. Ero on vain aikajänteessä ja laadun valvonnassa. Wikissä teksti julkaistaan välittömästi kun taas tieteellisen artikkelin julkaisuun saattaa mennä useita vuosia. Pitkä tarkistusaika takaa, että julkaistu on tiedeyhteisön tarkistamaa ja hyväksymää laadukasta tietoa.
Mitä Webkaksnollaa: sosiaaliset ohjelmistot oppimisessa
Perjantaiaamuna 20.4.07 Teemu Arina veti esityksellään salin täyteen niin että myöhästyneet eivät päässeet ovensuun ihmismuurin läpi. Teemun mielestä IT pitäisi tulkita uudestaan, I:n pitäisi tarkoittaa informaation sijaan interaktiota. ICT:ssä C eli kommunikointi unohdettiin aluksi – tänä päivänä se on entistä tärkeämpää. Konnektiivisuus tuo yhteisöllisen reflektion oppimiseen. Yhteyksien luominen on tärkeämpää kuin yhteyksissä liikkuva sisältö.
TKK:n tuotantotalouden luennoilla on yksi opettaja ja sataneljäkymmentä opiskelijaa, mikä jo asetelmana on typerä, jos opettajan pitäisi antaa kaikille ja olla vuorovaikutuksessa kaikkien kanssa. Kun opiskelijoiden välille syntyy vuorovaikutusta, tilanteesta saa paljon enemmän irti. Aluksi opiskelijat eivät innostuneet vuorovaikutuksesta vaan kysyivät, eivätkö voisi suorittaa kurssia perinteisellä lopputentillä. Vähitellen he oivalsivat, kuinka paljon saivat vuorovaikutuksesta. Opettajat arvioivat sekä konnektiivisuutta että sitä, miten opiskelijat innostavat toisiaan uusiin oivalluksiin. Tyhjentävä luento ei herätä ajatuksia; hyvä luento on provosoiva ja haastava.
Podcasting ja webcasting – mullistava opetusmenetelmien muuttaja
Leena Vainio johti istunnon ja kertoi, miten vuosi sitten oivalsi iPodin mullistaneen opiskelun maailmalla.
Jarmo Levonen kertoi käyttäneensä kuusituntiset työmatkansa itseopiskeluun. Myöhemmin työmatka lyheni puolitoistatuntiseksi; kädet olivat ratissa ja maisema päivittäin sama, joten aivot kaipasivat stimulointia. Työmatkoilla voi kuunnella kirjallisuuden lisäksi artikkelien kirjoittajien haastatteluja tai organisaatioiden tilannekatsauksia. Jatkuvan matkustelun sijaan konferenssien annista voi nauttia äänitiedostona saunan lauteilla Suomen suvessa. Asiantuntijat tuottavat myös materiaalia podcastina.
Taina Joutsenvirta olisi voinut kertoa kokemuksista Helsingin yliopiston Sosiologian laitoksen peruskurssien nauhoitetuista luennoista. Opiskelijat kuuntelevat luennot missä haluavat ja tulevat sitten yhteen prosessoimaan kuulemaansa. Tilanne on tyystin toinen kuin aiemmin, jolloin opiskelijat kerääntyivät yhdessä kuuntelemaan luentoja ja prosessoivat niitä jälkikäteen yksin. ”Piirtoheitin”-hakusanalla löytää tämän prosessin kuvauksen netistä. Nauhoitetut luennot vapauttavat opettajat tiedon jakamisesta oppimisen ohjaajiksi.
Yleisön joukosta kysyttiin, kuinka pitkälle editoituja nauhoitetut luennot ovat ja miten niitä ylläpidetään. Jarmo Levonen myönsi, että nauhoituksia pitää editoida niin, että ne kuulostavat hyviltä. Miten podcastit eroavat perinteisestä opetuskasettien kuuntelusta? Jakelu on nopeampaa ja materiaalit ovat interaktiivisia; jokainen voi olla tuottaja.
Tarmo Toikkanen kertoi podcasteista käyttäjän näkökulmasta. Kun työpäivän istuu kirjoittamassa työasemalla, niin reilun puolen tunnin työmatkalla erilainen media, ääni, piristää vapaata aivokapasiteettia. Usein podcasteja kuunnellaan muualla kuin työaseman ääressä, työmatkalla tai kuntolenkillä metsässä, joten sähköpostit ja kahvitauot eivät keskeytä kuunteluun keskittymistä.
Tarmo kertoi, että yhä useammin hän huomaa aloittavansa keskustelun sanomalla ”kuulinpa kerran podcastissa..”.
Webcastissa on äänen lisäksi video, joka vaatii työaseman ääreen eikä vapauta samalla tavoin kuin podcast. Konferenssiesityksiä kuunnellessa ei kaipaa puhuvaa päätä – harvoin esityskalvojakaan.
Tarmo esitti näytteitä muutamasta brittiläisestä podcastista. Hän totesi, että Ylen audio-ohjelmat vaativat RealPlayerin eivätkä valu vaivatta tulitikkuaskia pienempään kannettavaan laitteeseen.
Tulevaisuudessa podcast yleistyy. Se vaatii enemmän kuin tekstin tuottaminen – ja sen ympärille kehitetään rahastusta ja lisäpalveluita.
Marja-Riitta Ritanoro kertoi läntisen naapurimaamme tilanteesta. MKFC Stockholms Högskolanin kotisivu on blogi-muodossa. Edulink-oppimisalustan kaikki materiaalit siirtyvät nappia painamalla iPodiin luettaviksi, katseltaviksi ja kuunneltaviksi. Oppijat voivat lukea materiaaleja pitkillä metromatkoillaan.
Nuoret ja media
Satu Heliö esitteli tutkimustaan Sulaken Habbo-hotellin käyttäjistä. He ovat tavallisia nuoria eri maista.
Teppo Turkki johdatti meidät kuvamatkalle Japanin otakuihin. Japanilaiset ovat aktiivisia vielä 80-vuotiaina. Kännyjä suunnitellaan jopa alle 10-vuotiaille. Japanilaiset kuluttavat symboleja enemmän kuin muut kansat. Kuva keskittyneestä soittajatytöstä puistossa kertoi sisäisen kosmoksen tavoittelusta. Monilla japanilaisilla nuorilla ei ole näköalaa tulevaisuuteen. Sisäistä arvotyhjiötä täytetään fantasioilla ja kulutuksella. Elämä online on muodostumassa yhä tärkeämmäksi. Mitä se merkitsee ihmisten minä-kuvalle ja sosiaalisille suhteille? Nuoria ei saa päästää liukumaan liian syvälle nettiin, koska arvot ja moraali syntyvät vuorovaikutuksessa.
Tutkimusten mukaan nuoret haluaisivat kaikkein mieluiten pelata omien vanhempiensa kanssa. Nettipalveluissa he tekevät mitä haluavat – riippumatta siitä, mitä tarkoitusta varten tuottaja on palvelun kehittänyt.
Tulevaisuus nyt ja eilen
Sam Inkinen luotsasi meitä tulevaisuuteen Wagnerin Jumalten tuhon nornista, joiden menneen, nykyisen ja tulevan kohtalonlangat sotkeutuivat ja katkeilivat, löytöretkelle kohtaamaan jotain parempaa, sitä, mitä olemme etsimässä. Ihmiskunnan suuret keksinnöt penisilliinistä teflonpannuun ja tekstiviestiin ovat syntyneet sattumalta.
Media-arkeologia on uusi tieteenala. Fyysikko ja hologrammitekniikan isä Dennis Gabor on sanonut: ”Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sen von keksiä.” Sam Inkinen suositteli kaikille Stewart Brandin kirjaa ”The Media Lab” 1980-luvulta.
Nykynuori löytää helposti globaaleja, samoista aiheista kiinnostuneita juttukumppaneita. Edellisen sukupolven pikkukaupungin nuori, joka oli kiinnostunut vaikkapa kirjallisuudesta, saattoi joutua toteamaan, ettei omalla paikkakunnalla kukaan muu ole kiinnostunut samasta aiheesta.
Sam Inkisen esityksen otsikossa on tarkoituksella vuosiluvut 1984-2014. Edellinen oli Orwellin kuuluisan kirjan vuosiluku. Se olisi edelleen lukemisen arvoinen, tietoyhteiskunnan fantastinen uhkakuva yhdessä Huxleyn Uuden uljaan maailman kanssa. Vuonna 1984 tapahtui muutakin: markkinoille tuli MacIntosh haastamaan PC:n ja otaku-keskustelu alkoi.
Informaatioyhteiskunta olisi Sam Inkisen mielestä osuvampi termi kuin tietoyhteiskunta.
Inkinen kritisoi yliviihteellistä postmodernia maailmaa ja taustakalvolla näkyi parin kirjan kansilehdet, Ulrich Beck: Risk Society ja Gene Edward Veith, Jr: Postmodern Times. Lopuksi Inkinen mainosti Mika Ala-Korpelan ja Teemu Sunan kanssa kirjoittamaansa, tänä keväänä Finn Lecturalta ilmestyvää Kyborgin käsikirjaa, joka yhdistää luonnontieteellistä ja ihmistieteellistä ajattelua ja tutkimusta.

Tieto kulkee – vai kulkeeko?

multimedia
antiikin esteettinen
aistikimara
Lokakuisena lauantaiaamuna puoli kymmeneltä Suomen Tietokirjailijat kokoontuivat ennen Helsingin Kirjamessuja Messukeskukseen seuraamaan Tapio Variksen hengästyttävän vauhdikasta ja monipuolista esitystä. Hesarin aamun pääkirjoituksessa oli ylistetty kirjan käyttöliittymää. Jostein Gaarder toteaa Sofian maailmassaan, että kirja on kaikista välineistä vuorovaikutteisin, interaktiivisin. Sähköisen median napin painallusta ja koneen vastausta Tapio Varis taas nimittää interpassiivisuudeksi.
Päivittäiset mediat siirtyvät verkkoon ja lehtien lukeminen vähenee. Sosiaalinen web nousee ja tietokirja kilpailee Wikipedian ja vastaavien kanssa. Kapea käsitys e-oppimisesta rappeutuu, ja digitaalinen lukutaito nousee uudeksi konseptiksi, kuten Tapio Varis kuvailee artikkelissaan Parnassossa.
Tapio Varis tutki tiedon kulkua eri tieteiden näkökulmista ja luetteli viestinnän, pedagogiikan, kirjallisuustieteen ja sosiologian tutkijoita kuten Freire, Dewey, McLuhan, Innis ja Ong. Jokainen uusi media mahdollistaa uudenlaisia ajatteluprosesseja. Minkä median maailmassa toimimme ja minkä valitsemme päämediaksemme? Vai sokaistummeko vain yhdelle medialle?
Jakaminen ja välittäminen, sharing and caring, nousevat arvoonsa, samoin avoimet ympäristöt. Retoriikka (puhuminen) oli aiemmin yksi tärkeimmistä taidoista, mutta enää sitä ei arvosteta. Kuitenkin opiskelijoista valtaosa haluaisi mieluummin hyvän opettajan kuin sähköisen materiaalin. Vaan mistä löydämme hyviä opettajia?
Sähköiset mediat ovat hyviä välittämään tietoa, joka muuttuu päivittäin, mutta meillä pitää olla myös pysyvää tietoa. Kirjan tekeminen vaatii erilaista älyllistä ponnistelua kuin jonkin asian heittäminen verkkoon. Syntyykö kirja uudestaan? Pääseekö siitä nauttimaan vain eliitti, kun muille tarjotaan sähköisen median sirkushuveja?
Kasvatuksen vallankumous, uusi renesanssi, tuottaa uudenlaisia ajatuksia, ylittää tieteen ja taiteen rajoja. Tunne ja uskonto ovat älykkyyden yhdeksäs ulottuvuus. Maailman hallitsemiseen tarvitaan erilaisia taiteen lajeja. Aikakautemme ei suosi diletantteja – mutta emmehän me tarvitse millään alalla ihmisiä, joiden tunne-elämä olisi nolla.
Unescossa tutkitaan monilukutaitoa, multimodaalisuutta. Pitäisikö puhua monikulttuurisesta maailmasta eikä digi-ajasta? Vahvistammeko EU:ssa huomaamattamme tekno-tieteellistä ajattelutapaa?
Ihmisen muistirakenne muuttuu. Kirjoitettu ajatus irtoaa puhujasta. Yliopistomaailmassa alkuperäiseen puhujaan viitataan referenssein. Yhden tutkijan osuus yhteisestä tuotoksesta on yleensä mitättömän pieni.
Innisin mukaan viestintärakenteen häiriintyminen tuhoaa valtakunnan. Maissa, joissa sensuuri vallitsee, verkko tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia, joita heillä muuten ei ole.
Tapio Variksen mukaan televisio on häviävä maailma. Eri aisteja yhdistävä multimedia taas voisi yltää Aristoteleen runousopin tavoitteisiin.
Tapio Varis näytti tuoretta juhlakirjaansa ”Communication and learning in the Multicultural World”, jonka ovat toimittaneet Pekka Ruohotie ja Rupert MacLean ja julkaissut Tampereen yliopisto.
Keskustelussa todettiin, että vaikka tieteen kieli on englanti, tieteestä pitäisi kirjoittaa myös suomeksi, jotta suomalainen tieteellinen käsitteistö eläisi.