Kesä mobiilisti Mustialassa

Yhteisöllinen
kannel soittaa soittajaa
Mustialassa.

Kesä lämmittää
luontopolun kulkijaa –
houkuttaa uimaan.

Pihapensaissa
roikkuvat QR-koodit,
vihaiset linnut.

Mobiilikesäkoulu aiheenaan Diginatiivit – Mobiilista ubiikkiin! 21.-22.5.2012 keräsi toistasataa ihmistä Tammelan Mustialaan nauttimaan vasta puhjenneesta kesästä pihapiirin keitailla, luontopolulla sekä Mustialanlammin rannalla ja vedessä.
Heikki Mäenpää avasi tilaisuuden soittamalla kannelta ja kertomalla, miten alle kymmenvuotiaat oppilaat jo 1990-luvulla videoivat opettajan äänestyksen, ehdottivat kansanedustajalle lakialoitetta makeisveron poistamisesta ksylitolilta, miten Dancing Moominvalley valloitti Japanin, miten joulupukki matkasi Kiinaan ja miten vihaiset linnut lensivät revontulissa.
Onko opetusala luova ala? Tekijänoikeudet pitää hallita, jotta pysyy kartalla. Mielikuvitus on tietoa tärkeämpää. Yksinoppimisesta siirrytään yhdessä oppimiseen. Panostus oppimiseen on paras panostus tulevaan, koska siitä riippuu ihmiskunnan tulevaisuus. Suomi on kymmenessä vuodessa pudonnut kelkasta, mutta voimaannumme jälleen.
Leena Vainio ja Pasi Mattila kertoivat todellisuudesta pelillisesti ja leikillisesti, ubiikin murtautumisesta lapsuudesta vanhuuteen. Nuoret etsivät ehkä enemmän pelejä, vanhemmat palveluja.
Pedagogiset mallit
Pasi Silander tutustutti meidät mobiilioppimisen pedagogisiin malleihin, joita konkretisoimme tanssiaskelin.
Työssäoppiminen
Jukka Niinimäki ja Leo Lehtosaari kertoivat työssäoppimisesta opettajankoulutuksessa Moodlessa ja Posterousissa.
Moodlessa tiedot ovat kompaktissa paketissa eivätkä siellä ja täällä. Opettajalle olisi hankalaa, jos olisi useita ympäristöjä, joihin palautetta pitäisi kirjoittaa. Posterous ja Blogger tarjoavat ilmaisia blogeja, mutta niissä ylläpidettävyys, pysyvyys ja tietosuoja ovat ongelmallisempia kuin oppilaitoksen omalla alustalla.
Moodleen rakennettu työssäoppimisen sovellus on kohtalaisen strukturoitu. Sopiiko sellainen aikuisopiskelijoille? Ainakin he ovat olleet siihen yllättävän tyytyväisiä.
Sovelluksen tärkeimpiä hyötyjä ovat toisaalta opiskelijan mahdollisuus kuva- ja videomateriaalia autenttisessa tilanteessa työpaikalla, toisaalta työpaikan ohjaukseen nivoutuvat valmiiksi mietityt aiheet. Eri viikkojen kysymykset tukevat mestari-kisälli-oppimisen eri vaiheita. Jos opiskelijat etenevät keskenään eriaikaisesti, sovellus on jatkuvasti auki. Jos prosessi on samanaikainen, kysymykset lähetetään jokaisen oppijan kännyyn samanaikaisesti.
Teknisesti sovellus toimii, eri asia, miten saa oppijat tuottamaan siihen materiaalia. Verkossa oppija kertoo ehkä eri asioita kuin lähitapaamisessa ohjaajan kanssa. Videolta oppija saattaa oivaltaa tekemisestään sellaista, mitä ei muuten ole huomannut.
Leo Lehtosaari tarjosi Posterous-blogia kiinteistönhoitoa opiskeleville iltaopiskelijoille. Ohjaajalla oli oma blogi, samoin jokaisella oppijalla. Tehtävät annettiin maanantaisin ja oppijat vastasivat niihin tuottamillaan kuvilla ja videoilla perjantaihin mennessä. Tavoitteena oli, ettei opettajan tarvitsisi mennä työpaikalle vaan hän voisi hallinnoida oppijan tekemistä blogiin syntyvän materiaalin avulla.
Aloituspäivänä oppijat tutustuivat mobiililaitteisiin tukihenkilöiden avulla ja pääsivät käyttämään niitä jo samana iltana. Vaikka heillä oli mahdollisuus jakaa oikeuksia blogeihinsa ryhmän sisällä, niin oppijat eivät antaneet juurikaan palautetta toisilleen.
Mobiililaitteiden hallintaa tarvitaan kiinteistönhoitajan työssä. Negatiivinen palaute liittyi lähinnä vieraaseen tekniikkaan ja siihen, että iPad on työpaikalle hiukan liian iso laite.
Mobiilisovelluksia puistossa
Reijo Koivula ja Outi Tahvonen innostivat meidät ideoimaan mobiilisovelluksia erilaisilla puistonkäyttäjille. Fyysisten laitteiden päälle voidaan rakentaa kerros kouluttamaan ja syventämään käyttöä. Miten houkutellaan sohvilla videopelejä pelaavat nuoret ulos? Millaisia mielen haasteita voimme tarjota?
Helsingissä Töölönlahden ympärille on viikko sitten pystytetty interaktiiviset mobiilinäytöt ja liikuntarastit. Näytöille voi kirjautua ja kertoa liikuntasuorituksistaan ja saada aktiivisuudesta palkintoja.
Pelasimme lapsille tarkoitettua muistipeliä mobiililaitteilla ja seinään kiinnitetyillä QR-koodeilla. Sen jälkeen ideoimme mm. ääni- ja kosketusjälkiä sekä tarina- ja valitusfoorumin.
Päättäjäfoorumi
Tiistain päättäjäfoorumi Jyrki Kasvin johdolla pohti mobiilia ja laajennettua todellisuutta. Ihmiset haluavat olla yhdessä, teknologia ei sanele vaan mahdollistaa. Laajennettu todellisuus muuttaa arjen muutamassa vuodessa. “Miten niin ihmiset ennen muistivat toistensa nimet? Eivätkö he lukeneet niitä laajennetusta todellisuudesta?”
Muistatteko lankapuhelinaikaa, jolloin puhelimeen rynnättiin vastaamaan vaikka kylvystä tai sängystä? Nyt puhelin voidaan sulkea tai mykistää, vastataan ehkä vuorokauden sisällä.
Miten aivoja jumpataan? Montako puhelinnumeroa muistatte? Aivot sopeutuvat siihen, että puhelinnumeroiden muistaminen on ulkoistettu kännylle.
Virtuaalinen ja fyysinen läsnäolo sekoittuvat, ja ihminen voi itse valita, missä on läsnä milloinkin. Vaatiiko läsnäolo samanaikaisuuden? Onko sähköposti läsnäoloa?
Avaamattomien sähköpostien ja tekstiviestien tulvaan kaipaisi eduskunta-avustajaa. Tämä voisi viestitulvasta valita olennaiset, joihin reagoida.
Verkossa voi valita identiteettinsä, mitä kertoo itsestään. Useimmat sanoivat toimivansa verkossa omalla nimellään ja seisovansa sanojensa takana.
Millaisia uusia innovaatioita mobiili tulevaisuus kaipaa? Heijastamattomia näyttöjä, mobiilia palkanmaksua, delegointisovellusta sekä sovelluksia, jotka mahdollistaisivat työskentelyn vailla selkäkipuja.
Opimme siellä, missä oppimiselle on parhaat edellytykset. Oppiminen on tekemistä, mukanaoloa. Taltioiminen syventää oppimista. Toinen nuori oppii videoista, toinen tarvitsee opettajan luokkaan. Mobiilioppimisen pitäisi olla riittävän selkeää erilaisille oppijoille.
Yleisön joukosta esitettiin, että päättäjäfoorumin puhujat olisivat voineet etukäteen videoida vastauksensa esitettyihin kysymyksiin. Sitten täällä Mustialassa olisi voinut olla eri pisteitä, joissa olisimme voineet keskustella heidän kanssaan. Nyt yleisö ei päässyt kovin paljon osallistumaan, kyse oli pitkälti perinteisestä paneelista.
Mobiilivideot
Pauliina Venho johdatti meidät tunnissa mobiilivideoihin opetuksessa. Mobiiliohjauksen pedagogisia malleja löytyy Pasi Silanderilta. Aluksi oppijat tutustutetaan laitteisiin. Tilanteen mukaan mietitään, minne tuotoksia voidaan viedä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla osa videoista saattaa olla turhan arkaluonteisia YouTubeen. Oppimisen reflektointi on olennainen osa myös mobiilioppimista.
Pauliina Venho näytti meille, miten videoita tehdään Applen iMovie– , Puppet Pals –  ja Explain Everything  -sovelluksilla. Valmistautuminen on videon laatimisessa olennaista. Rajaus suunnitellaan etukäteen ja kuvat otetaan vaakasuunnassa. Kuvauslupa on hyvä kysyä. Lisäohjeita löytyy Omnian Mobiilisti-hankkeen wikistä.
Tiiviin johdannon jälkeen ryhdyimme työstämään videoita pareittain. Puolessa tunnissa syntyi jotain.
Yhteenveto
Ensimmäisen päivän yhteenvedossa todettiin, että kolmessa vuodessa Mobiilikesäkoulu on kehittynyt sisällöistä ja teknologiasta ohjaukseen. Samalla toivottiin yhteisöllisyyden ja verkostoitumisen korvaavan sanan “peli”.

Koulutus eilen, tänään ja huomenna

Itko innostaa
jakamaan tiedot verkkoon
ope oudoksuu

opimme töissä
emme turhan tyhjiön
koulutuksissa

ope, valpastu
kun nuori ryntää verkkoon
ethän jää alle

oppija poimii
verkon tietomerestä
omat helmensä

IT-kouluttajat juhli kymmenvuotista taivaltaan  näkyvästi hotelli Arthurissa 9.11.11. Monipuolinen esiintyjäkaarti johdatti meidät salama-alustuksin koulutuksen kolmeen vuosikymmeneen ja työsti heittämiään haasteita kanssamme learning cafe -menetelmällä. Tilaisuuden sponsorit HAAGA-HELIA, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Laurea heittivät sekaan muutamia lisähaasteita. Irmeli Pietilä juonsi juhlaseminaarin rautaisella ammattitaidollaan.
Seminaarin aloitti kuvakollaasi IT-kouluttajien jäsentilaisuuksista. Puheenjohtaja Tarmo Toikkasen tervehdys kuultiin nauhoitettuna, kun Tarmo3 päätti syntyä maailmaan juhlaseminaarin aattoiltana.
IT-kouluttajien kymmenvuotinen taival
Esittelin lyhyesti IT-kouluttajien kymmenvuotistaipaleen tärkeimmät tapahtumat. “Koulutamme uuden teknologian käyttöä ja samalla käytämme uutta teknologiaa ja uusia pedagogisia lähestymistapoja koulutuksessamme”, kerrottiin IT-kouluttajista ITviikossa vuonna 2007.
Jäsentilaisuuksissamme on käsitelty verkko-oppimista, sosiaalista mediaa ja työssä oppimista, työvälineohjelmistoja (ATK-ajokortin matka maailmalle ja paluu ECDL:nä), oppimisalustoja, avoimia ohjelmistoja, jotka tukevat tiedonrakentelua ja yhteisöllisyyttä. Olemme vierailleet monissa yrityksissä ja organisaatioissa Suomenlahden molemmin puolin: Tieto-konserni, Tieturi ja Haaga-Helia, Tallinnan yliopisto, Viron keskuspankki, Webmedia, Tieto Estonia ja tietysti Estonia-teatteri.
Valtakunnallinen IT-kouluttajat-yhdistys panostaa jäsenistön verkkopalvelun kehittämiseen. 2000-luvun alussa yhdistykselle teetetty sivusto asennettiin Fle3-tiedonrakenteluympäristön kanssa PC-käyttäjien palvelimelle. Kesällä 2004 IT-käyttäjien verkkopalvelut siirrettiin TTL:n tuoreelle yhdistyspalvelimelle, jossa niitä on edelleen kehitetty.
TVT opetuksessa, keskiajalta kohti uutta aikaa
Teemu Leinonen aloitti maailmoja syleilevän esityksensä 7-vuotiaan tyttärensä neuvojen mukaan smurffeista ja wikipediasta, motivoituneista joukoista. Opiskeluaikaisesta web-sivujen suunnittelusta hän eteni oppimisympäristöjen design-tutkimukseen Fle3-tiedonrakenteluympäristön ja LeMill-oppimisresurssiympäristön myötä.
Uuden teknologian tuotteet tai palvelut tarjoavat aluksi elämyksiä käyttäjille, muuttuvat sitten välttämättömyyksiksi, vähitellen taiteeksi ja osaksi todellisuutta – kunnes todellisuus muuttuu osaksi uutta teknologiaa.
Antiikin hyveet mielletään uudella ajalla edelleen hyveiksi. Antiikin ja uuden ajan välissä on pimeä keskiaika ruottoineen ja noitavainoineen. Vastaavan kehityksen voi nähdä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Pimeää keskiaikaa vastaa 1970-luvun puolivälissä alkanut mekaaninen harjoittelu (training), esimerkiksi kielten opetuksessa, aluksi disketeillä ja cd-rompuilla, myöhemmin verkossa. Verkko-opiskelun myötä olemme siirtyneet uuden ajan sosiaalisiin ohjelmistoihin ja vapaaseen ja avoimeen sisältöön.
Löytyykö tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä antiikin aika hyveineen? Douglas Engelbart, joka vuonna 1968 kehitti maailman ensimmäisen hiiren, ideoi tietokoneavusteisen ryhmätyön, jossa videoyhteydellä kirjoitetaan yhteistä koodia. Hän näki, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voitaisiin käyttää yhteistyössä yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.
Engelbrandtin ideat näkyvät Steward Brandin vuonna 1968 toimittamassa teoksessa “The Whole Earth Catalog”  sekä Google Wawessa ja Google Plussassa. Nasan vihdoin julkaisema avaruudesta otettu kuva maapallosta auttoi ihmisiä hahmottamaan, että elämme yhdellä yhteisellä planeetalla.
Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Jyrki J. Kasvi näki tulevaisuuden synkkänä: maailman ikärakenne muuttuu ja suomalainen yhteiskunta juoksee suoraan seinään, kun yli 65-vuotiaan väestön osuus kaksinkertaistuu nopeasti. Globaali verkostoituminen ei paranna tilannetta: sama kehitys odottaa arabimaissa ja Japanissa panostetaan jo vanhustenhoitorobotiikkaan.
Suomen talous on murroksessa; paperimarkkinat kasvavat, mutta kuka investoisi paperitehtaisiin Suomessa? Väestöpyramidimme kertoo, ettei viidenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa ole enää työvoimaa.
Mika Mannermaan mukaan olemme tulleet maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskuntaan ja jatkamme kohti bio- ja fuusioyhteiskuntaa. Rytinä on vasta alussa ja murroksen tahti kiihtyy. Kenellä tulevaisuudessa on valta ja kuka omistaa? Onko maahanmuuttajien perhekäsityksissä mitään ihmettelemistä, kun itse elimme vastaavan laisessa perheyhteisössä sata vuotta sitten?
Muuttunut viestintä kuvastaa teknologian kehittymistä ja pian käytämme viestintätapaa, jollaista ei vielä ole edes keksitty. Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia oivalluksia siitä, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään uudella tavalla. Taannoin maailmalta tultiin kysymään, miten Suomessa edistytään, mutta nyt innovaatioita etsitään Virosta ja vastaavista nopean teknologisen kehityksen maista.
Miten koulutamme Suomen takaisin 2000-luvun alkuun? Sähköiset palvelut ja verkkokauppa ovat tehneet tuloaan yli kymmenen vuotta. Botswanassa voi maksaa kännyllä, mutta Suomessa ei. Suomi on viimeinen maa maailmassa, jossa ihmisille edelleen toimitetaan pääsääntöisesti paperilaskuja.
Tieto- ja viestintätekniikan osaamisemme on pelkkä myytti. Taulukkolaskentaohjelmisto voidaan kokea hankalaksi, jos rivisummat lasketaan taskulaskimella. Osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Mikä työelämässämme aiheuttaa pahoinvointia, kun ihmiset fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle, ja eläkkeelle päästyään pystyvät vähentämään psyyken lääkkeitään?
Kertakäyttökoulutuksen paradigma on kuollut ja kuopattu, vaikka järjestelmämme rakentuu edelleen sen varaan. Suomessa kysytään: “Mikä on sun duuni?” Hajoaako identiteetti, jos ei ole työtä? Työn ja harrastusten lisäksi ihmisen elämään voi kuulua lasten ja vanhempien, lastenlasten ja puolison hoitoa. Aiemmin työttömän piti odottaa 500 päivää ennen kuin pääsi opiskelemaan.
Metsäkone on erikoisesti pakattu tietokone, mutta on vaikea löytää ohjelmointitaitoisia nuoria, jotka haluaisivat työskennellä metsässä. Oli oivaltavaa nähdä, miten F-Securen kaverit menivät mönkijällä metsään, kun virus halvaannutti metsäkoneen.
Oppiva organisaatio kehittyy luovaksi organisaatioksi. Suomessa ei sallita riskinottoa vaan konkurssiin mennyt startup-yrittäjä leimataan loppuiäksi. Tarvitsemme luovaa anarkiaa, emme valmiita projektisuunnitelmia, joiden mukaan edetään.
Tietoyhteiskunnan osaamistarpeiksi nousevat elämän ja osaamisen hallinta, sosiaaliset taidot sekä tiedonhallinta- ja verkostoitumistaidot. Missä ovat tietotekniset osaamistarpeet?
Salama-alustukset
Jaana Holvikivi on laatinut väitöskirjan tietotekniikan kansainvälisestä koulutuksesta. 1990-luvun alussa suomalaisen ammattikorkeakoulun englanninkielinen koulutus kehitettiin yksinkertaisesti kääntämällä valmis suomenkielinen kurssi englanniksi. Suomalaiset opiskelijaryhmät ovat kuitenkin huomattavasti homogeenisempia kuin muista kulttuureista tulevat. Yksilöiden väliset erot kansainvälisissä opiskelijaryhmissä ovat valtavat. Tieteellinen ajattelu on kulttuurisidonnaista, ohjelmointi vaatii logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyä.
Ihmisen toiminta määräytyy kulttuurisista skeemoista. Esimerkiksi tässä seminaarissa voimme olettaa, että joku menee kohta puhujapönttöön pitämään powerpoint-esityksen.
Esimerkki ruokailusta Japanissa voi auttaa meitä ymmärtämään erilaisia skeemoja. Meidän kulttuuristamme tulevan voi olla vaikea hahmottaa, miten kymmenen eri ruokalajin kanssa edetään tai että padan kantta ei saa nostaa, kun herkkä ruoka on siellä hautumassa.
Toista kulttuuria edustava opiskelija saattaa myöhästyä oppitunnilta yksinkertaisesti siksi, että hänen pitää ensin tervehtiä kaikki tuttunsa. Perinteisesti monissa kulttuureissa opitaan seuraamalla toisen toimintaa – kuten meilläkin oppipoika on oppinut seuraamalla kisällin toimintaa. Myös valokatkaisimet, vesihanat ja liikeohjatut ovat voivat hämmentää sellaista, jonka omassa kultturissa ne ovat harvinaisia.
Tero Toivanen puhui tulevaisuuden koulusta, näkymättömästä oppimisesta, avoimuudesta ja jakamisesta, jolla oppiminen kehittyy sosiaalisessa mediassa nopeasti. Maiden väliset erot muuttuvat merkityksettömiksi. Tiedonhaku- ja hallintataidot nousevat entistä tärkeämmiksi. Tulevaisuuden lukutaidottomuus on kyvyttömyyttä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia.
Miten voi oppia, jos ei opi? Voisiko unelmoida silmät auki?
Systeemisessä, vertailevassa ajattelussa tiedot liitetään ympäröivään yhteisöön. Luovuuteen tarvitaan dynaaminen aikakäsitys, ei kelloon sidottua. Vapaus tuo vastuuta oppijoille. Miten kohtaamme epävarmuuden? Osaammeko työskennellä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa?
Autotelinen ihminen asettaa itse päämääränsä ja ohjaa toimintaansa eikä ole riippuvainen ulkoisesta palkitsemisesta. Virheistä opitaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat ovat menneet tyttöjen ohi englannin kielen osaamisessa, kun he oppivat englantia pelaamalla. Miten oppiminen saataisiin takaisin kouluun?
Anne Rongas puhui matkasta, hitaudesta, turvasta ja tästä hetkestä. Olemme matkalla avoimeen oppimiskulttuuriin. Asiat etenevät hitaasti vaikka aina on kiire. Turvallisuutta luo identiteetti, toisten läsnäolo, oppimisen ilo omalla ja yhteisellä polulla. Oppiminen tapahtuu ihmisen aivoissa, ei suljetussa koetilassa kynän ja paperin kanssa. Oppilaitoksen läpäisemätön palomuuri ei luo turvallisuutta vaan estää parasta oppimista. Tällä hetkellä voisimme ajatella oppimiseen liittyvät resurssit uudella tavalla ja löytää muitakin resursseja kuin rahan.
Teemu Arinan oppimis- ja työympäristöllä ei ole seiniä eikä rajoja. Yliopisto on maailma, koko universumi, jossa elämme. Aiemmin pienellä kotipaikkakunnalla oli vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi kiinnostunut samoista asioista. Netin myötä emme enää tarvitse keskitettyjä kirjastoja. 1990-luvulla alettiin puhua verkko-oppimisesta ja verkkokaupasta, 2000-luvulla löydettiin sosiaalisesta mediasta vuorovaikutus, jossa paluukanava on yhtä paksu kuin menokanava. 2010-luvun pilvioppimisessa fyysisesti hajautetut ihmiset ja sisällöt kyteytyvät toisiinsa, asiakkaat auttavat lopputuotteiden valmistamisessa, ja aiemmin paljon aikaa vieneet asiat tapahtuvat yhdessä yössä.
Twitter-hashtag ei ole poliittinen liike vaan verkosto, johon kuka tahansa voi liittyä. Pilven myötä laitteet muuttuvat taikasauvoiksi. Jokainen rakentaa oman ruumiinsa jatkeeksi työkalupakin, verkoston muita ihmisiä. Perun andeilla sademetsissä arvostetaan vastavuoroisuutta: jotta pystyt antamaan jotain, sinun pitää ottaa jotain ja tietää, mitä otat. Olemme kytköksissä toisiimme. Millaisia haasteita pilvioppiminen asettaa, kun ei saa suorituspaperia eikö ole keskitettyä oppimispaikkaa eikä oppiminen ole opettajan vastuulla?
Ville Venäläinen haluaa auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään oman äänensä. Sosiaalisessa mediassa viihdytään, mutta unelmat lakkaavat, kun puhutaan koulusta. Miten tieto- ja viestintätekniikan luoma toimintaympäristö on meille niin vieras? Ennen pärjättiin kynällä, mutta nyt kaikki pitää integroida oppilaitoksen verkkoon. Ajatellaan, että lapsia ei voi lähettää verkon sosiaaliseen mediaan, mutta heidät voi ongelmitta lähettää kadulle tekemään tehtäviä. Onko pedofiili verkossa todellisempi kuin kadulla?
Toimintaympäristö, savimaja tai kaupunki pilvenpiirtäjineen, vaikuttaa taitoihimme. Digikuilussa on kyse eri ihmisten räikeästä erilaisesta kokemustaustasta. Olemme syntyneet maalaisyhteiskunnassa, mutta tuskin osaisimme enää elää siellä. Suurkaupungissa taas ei opi toimimaan ennen kuin on elänyt siellä.
IT voisi olla ihmisteknologiaa tai interkatiivista teknologiaa. Mihin IT viedään?
Esko Kilpi kysyi, onko olemassa ympäristöä, joka ei olisi oppimisympäristö, ympäristöä, johon ei sisältyisi oppimisen mahdollisuutta. Teollisen yhteiskunnan prosesseihin ei saanut sekaantua eikä tehdä niihin muutoksia, mutta nyt pitäisi jättää taakse teollisen ajan ihanteet ja nähdä työ luovana prosessina, informaation rakentamisena, sosiaalisena, toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena. Entistä ihmiskeskeisempi maailma on tulossa osaksi todellisuuttamme ja pääsemme lähemmäksi yksilön omaa historiaa, tarinaa.
Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka olisi minun edelläni tarinassa, jota elän? Twitterin asymmetrisen seuraamisen prosessi on tärkein oppimisprosessi. Miten valitsen, ketä seuraan?
Ketkä ovat toisiaan tarvitsevia ihmisiä? Eivät välttämättä ne, jotka ovat fyysisesti toistensa lähellä. Miten löydetään globaalisti omaa tarinaa eteenpäin vievät ryhmät? Mitä verkko ja verkot meille mahdollistavat ja miten ne toimivat oppimisen moottorina? Verkostoista pois jäävät ihmiset jäävät pois oppimisprosesseista. Oppiminen ei ole työstä erillinen asia, se on tapa suhtautua elämään.
Teollisessa ajassa painottuivat työroolit. Luovassa työssä tämä olisi mahdotonta, koska työn tekeminen on oppimisen tärkein moottori. Työ nähdään tehtävinä, jotka voidaan hajauttaa verkossa. Oppiminen on niiden tehtävien tekemistä, jotka vievät minun uniikkia tarinaani eteenpäin yhdessä muiden ihmisten kanssa.
Learning cafe ja yhteenveto
Työstimme learning cafen kolmella kierroksella kahdeksassa pöydässä yhdessä esiintyjien heittämiä haasteita. Kokoavassa yhteenvedossa Jaana Holvikivi nosti pöytäkeskustelustaan esiin monikulttuuurisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätyön ja tiimiytymisen, jossa myös opettaja oppii. Maahanmuuttajat ovat motivoituneita oppimaan, mutta meidän pitäisi yhdessä monipuolistaa kuvaa siitä, mitä korkeakouluista valmistuvan pitäisi oppia ja osata.
Teemu Leinonen toi omasta pöydstään esiin aiemmin hankitun osaamisen, CV:t ja osaamisrekisterit, joissa voisi mainita vaikka onko ollut mukana assembly-joukkueessa.
Ville Venäläisen pöydässä nousivat esiin metataidot, tunneäly, tunteiden kohtaaminen, usko omiin kykyihin oppia ja kasvaa, työryhmälähtöisyys, projektilähtöinen työskentely, it välineenä sekä yhteistuottaminen ja yhteistoiminta.
Esko Kilven pöytäkeskustelussa ihmeteltiin, onko koululla tulevaisuutta. Ihmisiä ei pitäisi valmistaa työelämään vaan uudenaiseen vastuunottoon. Onko meillä Teemu Leinosen kuvaamaa länsimaista sivistystä vai olemmeko kriisiissä, emmekä näe valoa pimeästä tunnelista?
Tero Toivasen pöydässä oli pohdittu ekaluokkalaista lasta, joka innostuneena on aloittanut koulutaipaleensa, mutta itkee tehdessään läksyjä ja kysyy, miksi koulussa ei voi olla kivaa. Miten motivaatio tapetaan ensimmäisen kouluvuoden aikana? Monet koulut ovat päivähoitopaikkoja ja oppiminen on jaettu merkityksettömiin oppiaineisiin. Työn ja koulun raja-aidat on rikottava ja annettava ihmisten oppia eri tavoilla.
Teemu Arinan pöydässä puhuttiin pilvioppimisesta, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, itseohjautuvuudesta ja ennaltamääräämättömyydestä? Kuka antaa leiman paperiin, joka kertoo osaamasi asiat? Yksilö saattaa etsiä täysin uniikin alueen, josta hän voi löytää töitä tulevaisuudessa.
Anne Ronkaan pöydässä keskusteltiin resursseita, työstä, perheestä ja harrastuksista. Miten oppijat voivat olla voimavara toisilleen? Työelämän pahoinvoinnissa, kun työpaikan ihmissuhteet eivät toimi, jätetään hyödyntämättä paljon käytettävissä olevia resursseja. Mikä on palkkatyön tulevaisuus? Raha ei anna riittävästi motivaatiota nuorille.
Jyrki Kasvin pöydässä kysyttiin, missä ja miten opitaan tietoyhteiskunnan perustaitoja, digisosiaalisia taitoja. Pitäisikö niitä oppia jo päiväkodissa ja koulussa? Entä aikuishoivapalveluissa? Edistääkö perheen sisäinen sosiaalinen paine oppimista? Mistä saadaan sosiaalinen paine yhden hengen talouksiin? Onko pilviyliopisto uusi käännös elearningille?
Yleiskeskustelussa todettiin, että Tanskassa ei suosita kilpailua, koska halutaan, että lapset viihtyvät koulussa. Ongelmakeskeinen oppiminen edellyttäisi pienen kurssisilpun muuttamista suuriksi ja mielekkäämmiksi kokonaisuuksiksi. Nykyinen koulu ja oppiminen ovat menneen talven lumia, niiden sijaan pitäisi löytää jotain, jota voitaisiin uudistaa. Suomalainen koulu pitäisi avata kaikille iästä riippumatta. Opintosuunnitelmassa joku on määritellyt, mitä pitää osata. Asiat pitäisi kuitenkin uskaltaa tehdä eri tavoin, vaikka kollegat odottaisivatkin erilaisen epäonnistumista.
Mihin oppimisen ilo katoaa? Kouluarkkitehtuuri, ryhmäkoot ja kalustuksen sijoittelu vaikuttaa oppimiseeen. Suositaanko teollisuusparadigmaa standardipolkuineen ja valmistumisaikoineen vai monialaista tutkintoa? Eikö pitäisi hyväksyä, että joku etsii itseään ja yhdistää useita tutkimusaloja ja löytää uusia kysymyksiä ja jopa vastauksia niihin?
Applen menestystarina lähtee musiikista eikä kalenterista; kaikkialla on musiikkia mutta kaikilla ei ole kalenteria. Kaadetaan koulun ja työelämän raja-aita ja nostetaan osaamisperustainen opintosuunnitelma tietoperustaisen sijaan.

Kesäkelluntaa Ilolassa

höyryjunalla
Ilolan maatilalle
some-kellumaan

mokataan muutos
pitsiliina hymyilee
tietokoneille

Lauantai-aamupäivän matka höyryjunalla Toijalasta  Valkeakoskelle  Ilolan matkailumaatilalle  käynnisti Sometun  ja qaikulaisten yhteisen kesätapahtuman Qelluntain 13.-14.8.2011.
Ilolan matkailumaatila tarjosi perheen pienimmille paitsi tutustumista monelaisiin kotieläimiin myös hiekkalaatikon autoineen ja kaivureineen, erilaiset keinut, liukumäet ja karusellin sekä trampoliinin. Me varttuneemmat saimme kokoustilassa viehättävien pitsiliinojen ja -verhojen keskellä viritellä omat langattomat verkkomme.
Anu-Maria Laitinen  johdatti meidät mokaamisen jaloon taitoon. Kun jotain tehdään, niin jotain voi mennä pieleen. “Aina roiskuu kun rapataan”. Menestymisen ratkaisee suhtautuminen, kun huomaa mokanneensa. Syyllisyys on sallittua, häpeä ei. “Ei pidä ottaa itteensä”.
Niin, eihän nykyisin pienille lapsillekaan enää mokaamisen jälkeen sanota: “Hyi, kun olet tuhma!” tai “Hyi, kun olet kömpelö!” vaan “Nyt käyttäydyit tuhmasti” tai “Kävipäs kömpelösti”.
Moka on lahja, väline tavoitteiden saavuttamiseen. Jos sitä ei harjoitella, se voi kasvaa esteeksi tai hidasteeksi tiellä tavoitteisiin. Onko mokaaminen Suomessa tabu?
Lopputulos syntyy tapahtumasta ja siihen reagoimisesta. Itselleen voi kerätä voima-ajatuksia: “Silloin kun mokasin, mutta selvisin.”
Osallistujat innostuivat pohtimaan mokaamista ja suhtautumista mm. Norjan tapahtumiin, Nokian vesikriisiin  ja feissarimokiin.
Keskustelua teemasta voi jatkaa vaikka Kansallisena Epäonnistumisen Päivänä 13.10.
Vesa Ilola kiteytti muutoksen visuaalisesti mm. joukkojen leikkauksena tai suppilona. “Yksinkertainen on kaunista“. Hyvät tai huonot asiat kiteytyvät erillisten joukkojen leikkaukseen. Suppiloon voidaan työntää tietoisuus, kiinnostus ja halu; vasta näistä kaikista seuraa toiminta. Esimerkiksi pelkkä tietoisuus siitä, että Sastamalassa on Herra Hakkaraisen talo, ei vielä innosta perhettä  Sastamalaan.
Valkeakosken tunnin mittainen sähkökatkos muistutti nyky-yhteiskunnan haavoittuvuudesta. Sauna lämpeni puilla, mutta päivällinen odotti sähköuunissa. Pääsimme loppuillasta kuitenkin saunasta kellumaan pihamaan suureen, lämpimään vesitynnyriin.
Sunnuntaina muistelimme ryhmissä oman kouluaikamme oppimateriaaleja ja visioimme tulevaisuutta. Toiset muistivat sinikantisia ruutuvihkojaan, toiset painettuja työvihkojaan, joihin ei saanut kirjoittaa, kun ne periytyivät seuraaville ikäluokille. Oppikirjoja analysoitiin sisällön ja käyttötavan mukaan; usein opettajan tapa käsitellä aihetta tai kirjaa tuntui ratkaisevalta.
Tulevaisuuden oppimateriaaliksi ehdotettiin virtuaalisia, kolmiulotteisia autenttisia ympäristöjä tai aivojen suoraa ärsyttämistä oppimateriaalilla. “Missä sitten olisi oppimisen ilo?” kysyttiin.
Muistan, että aivojen suoraa ärsyttämistä opittavalla asialla visioitiin jo 1980-luvun alussa Helsingin yliopiston Laskentakeskuksen lounaspöydässä. Sitten ei enää tarvitsisi opetella erilaisia lukutekniikoita ja hankkia uusia silmälaseja, kun oppisisällöt voisi omaksua ilman lukemista.
Mitä muistan kouluajastani? En niinkään vihkoja tai kirjoja – paitsi ne, joista tenttimällä hahmotin kokonaisuudet pirstaletiedon sijaan – vaan toimintaa: kesäleiriä Perniössä, jossa opettajan kanssa luonnossa kulkemalla opettelimme sammal–  ja jäkälälajeja, tai kasvi- ja eläinopin tunteja hautausmaalla, missä me kaupunkilaislapset opimme tunnistamaan erilaisten lintujen ääniä, tai yhteiskuntaopin ryhmätyötä, johon keräsimme tietoja tietosanakirjasta ja koulun kirjastosta. Silloin koulussa ei vielä ollut tietokonetta, mutta joka oppilas keräsi herbaarioihin kahtena kesänä neljäkymmentä ja neljäkymmentä kasvia  ja opetteli niiden nimet suomeksi ja latinaksi.
Virtuaalimaailmaan voidaan rakentaa todentuntuisia todellisuuden simulaatioita, mutta todellisuutta voisi tutkia muillakin tavoilla, parhaimmillaan niin, että oppilaat toisivat kouluun oman arkensa ja ympäristönsä ja opettaja ohjaisi oppimista niistä lähtien. Vuosikausiahan on puhuttu koulun “seinien kaatamisesta”, oppimisen siirtymisestä oppijan luonnolliseen ympäristöön.

Pedagogista joustoa

joustava some
leikkii ja luo, yhdessä
oppi syvenee

vertaistuki
kieli, kulttuuri, merten
takaa lähelle

Virtuaalikorkeakoulujen online-seminaariin Verkko-opetuksen pedagogisia mahdollisuuksia 6.10.2010 ilmoittautui yli kuusikymmentä osallistujaa. Seminaaria valmistelevan Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän tavoitteena oli, kuten toissakesäisessä seminaarissakin, tarjota konkreettisia ideoita verkkopedagogiikan monista mahdollisuuksista ja lisätä opettajien innostusta toteuttaa niitä omassa opetuksessaan. Näin  valtakunnallinen verkko-opetustarjonta voisi kasvaa entisestään.

Monikulttuurinen autenttinen verkko-oppiminen
Irja Leppisaari Keskipohjanmaan ammattikorkeakoulusta ja Leena Vainio HAMKista kertoivat autenttisen verkko-opetuksen monikulttuurisesta vertaiskehittämisestä. Vertaistukea arjen haasteisiin  voi uuden teknologian avulla hakea vaikka maailman ääristä. Ning-pienyhteisössä oli kuutisenkymmentä osallistujaa eri maista ja mantereilta. Viisivaiheinen toimintomalli ja Herringtonin ja Oliverin autenttisen oppimisen yhdeksän elementtiä ohjasivat työskentelyä.
Yhteinen kieli ja käsitteistö muotoutuivat vähitellen, tosin autenttisuuden käsite olisi pitänyt avata aikaisemmin eikä luottaa siihen, että se opitaan matkan varrella. Moni autenttisen verkko-opetuksen kehittämisestä kiinnostunut kumppani joutui jäämään pois, koska ei voinut tarjota englanninkielistä oppimismateriaalia arvioitavaksi.
Virtuaalimenetelmät säästävät matkustamista ja aikaa, mutta aikaa tarvitaan silti. Benchmarking-prosessissa käytettiin pedagogisia arviointikriteereitä, jotka omaksuttiin vaivatta pienellä ohjauksella, mutta kriteerien kehittämiseen ei enää riittänyt yhteistä panostusta.
Online-työskentelyssä luottamus on lähtötilanne, herkkyys toisen kulttuurin ymmärtämiselle. Luottamusta kysyttiin opetussisältöjen jakamisessa ja kritiikin vastaanotossa: eiväthän materiaalit ja opiskelijatiedot leviä muualle? Moniportainen asiantuntijuuden jakamisprosessi koettiin myönteisenä, omaa osaamista lisäävänä.
Jos vastaava prosessi toistettaisiin, koordinaattorin rooliin kiinnitettäisiin enemmän huomiota ja autenttinen oppiminen määriteltäisiin jo prosessin alussa. Määritykseen voisi saada tukea esimerkiksi teoksesta Herrington, J., Reeves, T. & Oliver, R. (2010). A Guide to Authentic Learning. London: Routledge.
Yhteistyö Second Lifessa
Irma Mänty Laureasta ja Jaana Kullaslahti HAMKista kertoivat pari vuotta sitten alkaneesta neljän ammattikorkeakoulun yhteistyöstä Second Lifessa.
Joustavan toimintamallin verkostotapaamiset keskittyvät orientaatioon ja eri aloihin kuten kieliin, sosiaalialaan, tekniikaan, ympäristöalaan, liiketalouteen, matkailuun, opettajakoulutukseen ja tietojenkäsittelyyn. Wiki kertoo verkostotapaamisten aikataulun ja ohjelman sekä linkit tallenteisiin.
Viime lukuvuonna tapaamisiin osallistui noin 30 avatarta, joidenkin takana oli useita opettajia. Osallistujia tuli myös yhteistyön ulkopuolisista ammattikorkeakouluista. Tapaamisissa on ollut mm. lyhyitä tietoiskuja, kokemuksia Second Lifen opetuskäytöstä, lyhyitä haastatteluja, paneeli, yrityskäyntejä ja pienryhmäharjoituksia.
Vuorovaikutus Second Lifessa on epävirallista, opettaja ja oppija -suhde ei ole siellä perinteisen virallinen. Avataren ulkoasu on yllättävän tärkeä, ja koulutustilaisuudet halutaankin useimmiten aloittaa ulkoasun muokkauksella. Avataren ulkoasua korostettiin eilisessä Metropolian Sulautuvan oppimisen seminaarissakin.
Second Lifen istunto ei saisi kestää kahta tuntia kauempaa. Kokemuksen mukaan ihmiset ja työasemat ovat  aamupäivisin virkeämpiä kuin iltapäivällä. Istunnot suunnitellaan niin, että avataret voivat olla aktiivisia: ei luentoja vaan toimintaa. Virtuaalimaailman visuaalisuus ja kansainvälisyys kannattaa hyödyntää. Ympäristö mahdollistaa roolipelaamisen ja leikkimisen. Jotkut valitsevat avatarelleen eläinhahmon tai vanhan ihmisen hahmon rollaattoreineen. Ympäristössä leikillisyys ja yhteisöllisyys ovatkin avainasemassa.
Opettajien kannattaa Second Lifessa toimia työparina, jolloin toinen voi auttaa, jos toisen työasemassa on ongelmia tai jos yhtaikaa täytyy keskittyä sekä tekniikkaan että sisältöihin. Hyvä etukäteissuunnittelu auttaa, jos yksi opiskelija katoaa. Toinen työparista voi lähteä häntä etsimään ja tietää, mistä löytää kollegansa muun opiskelijajoukon kanssa.
Notecardia voidaan käyttää muistiinpanojen lisäksi myös tehtäväksiantoihin teleporttauksen suorine osoitteineen. Chat on tehokas väline varsinkin silloin, kun puhe ei kuulu.
Tekniset haasteet ovat Second Lifessa arkipäivää, erityisesti työasemien näytönohjaimet. Toisaalta tekninen ympäristökin kehittyy jatkuvasti.
Yleiset EduFinlandin tilat ovat käytössä ja niiden kehittämistä ideoidaan yhdessä. Neljän ammattikorkeakoulun yhteisen maa-alueen avajaiset EduFinland 1:ssä ovat 23.11.2010.
Second Lifesta löytyy tutkimustietoa, esim. Salmon: The Future for Second Life and Learning, British Journal of Education Technology, Volume 40, Issue 3, pages 526-538. May 2009.
Keskustelussa kysyttiin, milloin Virtuaaliammattikorkeakoulussa toteutetaan ensimmäinen Second Life -opintojakso. Entä näkyykö lisäarvo oppimistuloksissa? Paljonko käyttöönotto vaatii resursseja, kun otetaan huomioon työpari ja tukihenkilöt? Jääkö Second Lifen käyttö niiden opettajien varaan, jotka vapaa-aikanaankin ovat siitä innostuneita?
Second Life ei tule olemaan oma oppimisympäristönsä vaan siitä käytetään parhaat puolet: tutkitaan markkinointia, suunnitellaan hotellia, keskustellaan eri kielisten avatarten kanssa. Opettajia pitäisi kouluttaa noin 30 tuntia, heidän pitäisi harjoitella liikkuminen ja muutama istunto. Opettajan aikaisempi kokemus esimerkiksi peleistä vaikuttaa tarvittavaan koulutukseen.
Jos tänään opettelemme liikuttelemaan avatarta, niin muistatteko vielä, kuinka vaikeaa hiiren käytön opettelu oli 1980-luvulla? Tuolloin projektissa, jossa mallinsimme yrityksen tietoja ja toimintoja IEW-case-välineellä, eräs kollegani kertoi saaneensa ihailupisteitä pojaltaan, kun äitikin osasi käyttää hiirtä.
Joustavuutta luentovideoilla
Mikko Myllymäki Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta kertoi opiskelun joustavuuden lisäämisestä luentovideoiden avulla. Aikuisopiskelijat työn, opintojen ja perhe-elämän arjessa ja pitkien etäisyyksien päässä oppilaitoksesta kaipaavat joustavia opiskeluratkaisuja.
Chydeniuksessa lähiopetus välitetään reaaliaikaisesti ja tallenteina luentovideoina. Opiskelijoiden ei tarvitse etukäteen päättää osallistumistapaansa, vaan he voivat joustavasti oman elämäntilanteensa mukaan valita, tulevatko luokkaan, seuraavatko videot samanaikaisesti vai tutustuvatko niihin myöhemmin. Reaaliaikaisissa lähetyksissä ei ole paluukanavaa opiskelijoiden kysymyksille, mutta kysymykset voi esittää oppimisalustalla Optimassa, tosin kaikki eivät luennoidessaan halua istua työaseman ääressä vastaamassa chatiin.
Videointi toteutetaan lähes olemassa olevin resurssein ilman työajan ulkopuolista teknistä tukea. Automaattinen tallennus alkaa kymmenen minuuttia ennen luennon alkua. Tallenne siirtyy automaattisesti verkkoon ja linkittyy oppimisalustalle. Maanantaiaamuna raakatallenne korvataan editoidulla tallenteella.
Kaikki Chydeniuksen koulutus tarjotaan lähiopetuksena ja kaikki lähiopetus tallennetaan, lähetetään reaaliaikaisena verkkoon ja tallennetaan myöhemmin katsottavaksi. Erillisiä verkkokursseja ei ole tarjolla.
Tallenteeseen tulevat mukaan kaikki äänet ja kuvalähteet  kuten tietokone, dokumenttikamera ja interaktiivinen esitystaulu. Luentomateriaalin näkyvyys on tärkeämpää kuin opettajan näkyminen. Liitutaulun tallentaminen ei onnistu, joten se on korvattu dokumenttikameralla, joka näkyy luokassakin paremmin kuin liitutaulu.
Tallennuslaitteisto on luokissa, joissa mikrofonit on asetettu niin, että luennoija voi liikkua vapaasti. Ratkaisu kattaa koko koulutusohjelmatarjonnan ja on luennoijalle läpinäkyvä; hän voi pitää luennon samalla tavalla kuin on aina pitänyt.
Luentotallenteet hävitetään ennen seuraavaa toteutuskertaa, joten niihin ei liity tekijänoikeusongelmia; tallenteita katsovat vain ne, jotka muutenkin istuisivat luennoilla, ja opiskelijat eivät voi tallentaa niitä omille työasemilleen. Tallenteita voi katsella Windows-työasemilla ja mobiililaitteilla, mutta ei Linux- eikä  Mac-työasemilla. Opettajille on tarjottu mahdollisuutta saada tallenteet itselleen, mutta vain muutama on niitä halunnut.
Vuonna 2009 Chydeniuksessa oli 15 kurssia, reaalilähetystä 859 tuntia ja tallenteita 2484 tuntia.
Luentotallenteet vähentävät jonkin verran lähiopetukseen osallistumista, mutta niitä voidaan käyttää myös opetuksen kertaamiseen. Opiskelijakyselyssa 37 % suosi luokkaopetusta, 63 % videoita ja näistä yli puolet reaaliaikaisia videoita.
Seminaarin vetäjä Martti Helevirta muistutti osoitteesta, josta löytyy linkkejä korkeakoulujen hyviin oppimismateriaaleihin.
Verkko-opetuksen pedagogisia mahdollisuuksia
Seminaarin lopuksi kerroin verkko-opetuksen erilaisista pedagogisista mahdollisuuksista. Olin luvannut vetää yhteen ajatuksia aiemmista esityksistä, joten diapakan laatiminen etukäteen oli hiukan haastavaa.
Aloitin pedagogisista lähestymistavoista autenttisesta oppimisesta sulautuvaan oppimiseen, jatkoin välineistä, jotka jaottelin oppimisalustoihin, videoneuvotteluihin ja sosiaalisen median välineisiin. Videoneuvotteluistahan kerrottiin Virtuaalikorkeakoulujen edellisessä online-seminaarissa, sosiaalisen median välineisiin pureudutaan seuraavassa, ja tekijänoikeuksiin sitä seuraavassa.
Irma Männyn ja Jaana Kullaslahden esitys Second Lifesta kuvasi yhtä sosiaalisen median välinettä ja korosti sen leikkisyyttä, yhteisöllisyyttä ja luovuutta. Mikko Myllymäen esitys kuvasi mielenkiintoista tapaa videoiden ja niiden tallenteiden avulla joustavoittaa opiskelua.
Monet asiantuntijat ovat todenneet, että ihminen oppii jatkuvasti ja kaikkialla. Tämä asettaa oppilaitokset uusien haasteiden eteen. Esitykseni lopuksi totesinkin, etteivät opiskelumahdollisuudet enää voi olla paikkaan sidottuja vaan joustava opiskeluoikeus kuuluu kaikille.
Minulta kysyttiin, kuinka paljon olen käyttänyt sosiaalista mediaa opetuksessani. Välineistä mainitsin Ningin, SlideSharen ja Doodlen. Vasta myöhemmin mieleeni tulivat Fle4-tiedonrakenteluympäristö, blogit ja wikit, Googlen työkalut, YouTube, Flicr, Diigo ja Twitter.

Autenttista, työelämälähtöistä verkko-opetusta

vuorovaikutus
asiantuntijuuden
kasvualusta

yhteisöllinen
yksilöllinen – kumpi
sopii sinulle?
Nauttiessani aamiaista omassa keittiössäni seurasin Virtuaaliammattikorkeakoulun autenttisen ja työelämälähtöisen verkko-opetuksen bencmarcking-projektin verkkoseminaaria 29.8.08, joka toteutettiin Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistolla.
Irja Leppisaari kertoi keväällä julkaistusta Korkeakoulujen arviointineuvoston raportista ammattikorkeakoulujen laadukkaasta verkko-opetuksesta. Hän totesi, että verkko-opetus on yksi ammattikorkeakoulujen kilpailutekijöistä.
Irja Leppisaari ja Leena Vainio ovat laatineet yhteenvedon Virtuaaliammattikorkeakoulun Benchmarking-projektin ilmoittautumislomakkeissa ja kriteeristöissä esitetyistä asioista. Valitettavasti tallenteista osa on huonokuntoisia eikä kaikista opintojaksoista löydy riittävästi aineistoja.
Pelkkään teoriatietoon perustuvassa opintojaksossa autenttisuus riippuu vuorovaikutuksesta. Miten tietopohja tukisi aitoa vuorovaikutusta? Opintojaksoissa on monipuolisia, työelämän projekteihin liittyviä tehtäviä. Mutta jätetäänkö opiskelijalle tilaa aidosti itse miettiä, jos opettaja on strukturoinut tehtävät valmiiksi? Monet tehtävät ratkesivat oppimateriaalissa olevan tiedon avulla. Autenttiseen opiskeluun kuuluu, että oppija pystyy hyödyntämään erilaista lähdeaineistoa eri tilanteissa. Opintojaksoon varattu tuntimäärä saattaa tosin rajoittaa mahdollisuuksia ulkopuolisen materiaalin etsimiseen.
Opintojaksojen pedagoginen lähestymistapa ja eteneminen vaikuttavat asiantuntijuuteen kasvamiseen. Projektioppimisessa asiantuntijuus syntyisi luonnollisesti. Miten opiskelijoita kannustettaisiin tuomaan esiin keskeneräistä osaamista? Olisiko sosiaalisen median menetelmistä apua?
Joillain opintojaksoilla rakennettiin moniammatillisia tiimejä, joissa oli opiskelijoita eri aloilta ja jopa eri oppilaitoksista. Vuorovaikutusta ei kuitenkaan syntynyt, kun opiskelijaryhmät etenivät eri aikoihin ja aikataulujen yhteensovittaminen oli hankalaa. Eikö kulttuurimme tue eri ammattiryhmien välistä vuorovaikutusta? Vaikuttaa jopa siltä, että opintojen alussa vuorovaikutus eri alojen välilä olisi luontevampaa kuin myöhemmin, kun oma ammatti-identiteetti on löytynyt.
Yhteistä tiedonrakentelua oli kiitettävästi. Joku jopa kysyi kriittisesti, oliko sitä liikaa. Opintojaksoilla esitettiin hyviä menetelmiä eri kokoisten tiimien muodostamiseen ja niiden yhdistelyyn, mutta parannusehdotuksia tuli silti runsaasti. Miten yhteinen tiedonrakentelu näkyy arvioinnissa?
Opiskelijoista osa toivoi yhteisöllistä verkko-opiskelua, osa taas täydellistä joustavuutta niin, että voi edetä yksilöllisesti oman aikataulunsa mukaan. Onko yksilöllinen työskentely opiskelua vai vain mahdollisimman nopeaa kurssin suorittamista? Voiko tämän päivän korkeakouluopiskelu olla sellaista, jonka voi suorittaa täysin yksin? Oppiminenhan jää tällöin hyvin vajaaksi eikä mikään oppimiskäsitys puolla sitä. Mutta onko opiskelijan välttämätöntä kulkea tietyn ryhmän kanssa vai voisiko hän työskennellä ulkopuolisten kanssa yhteisöllisesti?
Keskustelussa ryöpsähti esiin monenlaisia näkemyksiä. Ammattikorkeakouluopiskelijalla pitää olla mahdollisuus yksilölliseen opiskelupolkuun. Opettaja voi palkita hyviä opiskelijoita antamalla heidän edetä omassa tahdissaan. Opettajahan tavallisesti keskustelee enemmän huonojen kuin hyvien opiskelijoiden kanssa.
Miten taataan aikaa aidolle reflektoinnille? Pitäisikö yksilöllisessä opintosuunnitelmassa sitoutua oppimisen reflektointiin? Vuorovaikutuksessahan reflektointi syntyy luonnostaan. Jatkuvan, kehittävän arvioinnin voisi toteutta vertais- ja itsearviointeina sekä mahdollisesti asiantuntija-arviointeina.
Ammattikorkeakouluopetuksen haastavat toisaalta uudet vuorovaikutusmuodot, esimerkiksi sosiaalisen median monimuotoisuus, toisaalta avoimet, opiskelijalähtöiset avaukset. Useinhan opettaja suunnittelee ainakin opintojakson suuret raamit valmiiksi.

Taidolla tulevaan – pirstaleiseen epävarmuuteen

lumihiutale
pirstoo formaalin opin
informaaliksi

yhteistyöverkko
kylvää laatua tiedon
sirpalemereen

Virtuaaliammattikorkeakouluseminaari Tampere-talolla 24.10.07 ravisti yleisöään uusilla ja vanhoilla ajatuksilla, sosiaalisilla verkostoilla, strategioilla ja visioilla, uudenlaisella tavalla oppia. Ehkä kysymyksiä syntyi enemmän kuin saimme vastauksia.

Verkostoyhteistyöllä valinnanvapautta

Esko Ala-Peijari toi seminaariin opetusministeriön terveiset. Verkko-opetuksen kymmenvuotistaipaleen alun hype-vaiheen jälkeen opetuksen ydinprosesseja on tuettu tieto- ja viestintätekniikan avulla. Ministeriö panostaa erityisesti erikoisalojen ja oppilaitosten verkostojen yhteistyöhön.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma painottaa rakenteiden ja prosessien uudistamista tieto- ja viestintätekniikan avulla. Korkeakoulut liukuvat valtion budjetista säätiöihin, yksiköt suurenevat, oppimisprosessit yhtenäistyvät ja palvelukeskukset yhdistyvät sähköisen asioinnin, yhteisten tietojärjestelmien ja teknisen infrastruktuurin avulla. Valtionhallinnon it-tavoitteet selviävät monista lähteistä, mm. “Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia vuosille 2007-11” ja “Tietoyhteiskuntakehityksen yhteisten menettelytapojen ja koordinoinnin kehittäminen opetustoimessa“. Visiossa tietohallintoyhteistyö määrittelee käsitteet, prioriteetit, toimintamallit ja rajapinnat, joilla rakennetaan innovatiivisia palveluja.

Miten taataan opiskelijoiden valinnanvapaus? Miten liikkuvuutta lisätään? Esko Ala-Peijari mainitsi nähneensä hetki sitten tilastoja, jotka kertoivat liikkuvuuden kasvaneen vuoden aikana yli sadalla prosentilla. Oliko kyse Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän laatimista tilastoista, jotka kuvaavat Virtuaaliammattikorkeakoulun portaalin opiskelijavaihdon kasvua viime vuoden keväästä tämän vuoden kevääseen? Koko valtakunnassa hyväksyttyjen hakemusten määrä on vuodessa kasvanut 118 % ja hyväksyttyjen opintopisteiden määrä 130 %. Valitettavasti portaalin Opintopalvelut, jota IT Moon, nykyinen Uoma on vuosia rakennellut, ei toistaiseksi kerro suoritettuja opintopisteitä, joten niiden kehitystä valtakunnan tasolla voinemme seurata vasta vuosien kuluttua, mikäli muutaman vuoden jäissä ollut järjestelmäkehitys joskus pyrähtäisi uuteen lentoon.

Virtuaaliammattikorkeakoulun valinnat ovat osoittautuneet kestäviksi: opetuksen sisällön kehittäminen yhdessä opettajien kanssa ja johdon tuki ovat keskeisiä. Virtuaaliammattikorkeakoulu on uudistanut opetuksen ja oppimisen rakenteita ja vahvistanut verkostomaista toimintamallia, tiivistänyt opetuksen ydinprosessien tukea, kehittänyt pedagogisia menetelmiä ja toimintamalleja, toteuttanut yhteentoimivat ja yhteiset tietojärjestelmät, luonut tietopohjat ja standardit yhteisille käsitteille sekä tukenut sähköistä asiointia.

Verkko-opetus kaipaa lisää yhteistyötä kirjaston ja tietohallinnon kanssa, pedagogisen perinteen vahvistamista ja sosiaalisia verkostopalveluja. “Ehkä jatkossa nuoriso jää koukkuun Virtuaaliammattikorkeakoulun sivustolle”, Esko Ala-Peijari heitti.

Kaksisuuntainen verkostoyhteistyö

Teemu Arina, verkostossa asuva parasiitti, joka ehkä juuri nyt käyttää sinua oppiakseen, kertoi informaatiomäärän kasvusta ja opitun tiedon merkityksestä tulevaisuudessa. Lukion jälkeen hän päätti, ettei mene korkeakouluun tuhlaamaan aikaansa. Keskustelemalla oppii tehokkaammin kuin kuuntelemalla monologia (broadcast).

Jakamalla saa enemmän kuin panttaamalla osaamistaan. Teemu Arina julisti, että kaikki ideat ovat varastettuja, hänenkään kalvonsa eivät ole hänen vaan kulttuuriperintöä. Tärkeintä on, mitä muut niistä saavat. Verkossa jaettu EU:n konferenssin luento poiki hänelle useita kansainvälisiä esiintymispyyntöjä.

Francis Baconin ajatuksen “Tieto on valtaa” tilalle Teemu Arina tarjoaa omansa “Uuden tiedon ja yhteyksien luominen on valtaa”.

Opetellaanko koulussa tulevaa menneisyyden malleilla? Perustuuko moderni koulujärjestelmä teollisen ajan ihanteille johtajasta ja tämän ohjeita noudattavista alaisista? Muutoksen luovat epästandardilla tavalla toimivat ihmiset. Verkostot elävät jatkuvasti, niiden ilmiöitä ei voi palastella syy-seuraus-suhteisiin – eihän lumihiutalettakaan voi palastella – eikä ihminen ole 1980-luvun aivotutkijoiden mallintama osista koostuva kone.

Oppimistyylit vaihtelevat tilanteen mukaan luokkahuoneesta sosiaaliseen mediaan. Emme opi virkamiestyön kompromissein luoduista parhaista käytänteistä vaan huonoista käytänteistä; oivallamme, että asiat voi tehdä aina paremmin.

Facebookin liiketoiminta perustuu ihmisten yksityisyyden kaupallistamiseen. Jos käytämme vain yhtä tietosanakirjaa, Wikipediaa, ja yhtä hakukonetta, Googlea, vaarana on yksipuolinen käsitys todellisuudesta, koska kaikissa medioissa on mahdollisuus puolueellisuuteen. Toisaalta, onko vaarallista tulla sosiaaliseksi jakamalla tietoa itsestä? Ja toisaalta, Wikipedia takaa ihmisille tasa-arvoisen pääsyn tietoon.

Wikipedian idea ei ole uusi. Palimpsest, jossa vanha teksti pyyhittiin pois – kuin lasten piirtotaulusta – on tunnettu vuosisatoja: vanhan testamentin teksti 400-luvulta on säilynyt 1100-luvulla kirjoitetun tekstin alla.

Bloginkaan idea ei ole uusi. Richard Steelen salonkilehti Tatler ilmestyi jo vuonna 1709. Joillain blogeilla on suhteellisen vähän lukijoita, mutta verkostoissa hyvät ideat leviävät. Kenellä tahansa on mahdollisuus tuoda ideoitaan verkostoon, jos tietää, mitä tekee.

Web 2.0 tarkoittaa alustaa, jossa tehdään eikä vain kuluteta, “2” merkitsee kaksisuuntaista.Kyse ei ole pelkästään tekniikasta vaan uudenlaisesta toiminnasta. Suljetut oppimisalustat eivät riitä, tarvitsemme näkökulmien alustoja. Kehitys ei etene keskitetysti ylhäältä alas vaan alhaalta ylös: annetaan ihmisten kokeilla erilaisia työkaluja, havainnoidaan heidän toimintaansa ja tuetaan sitä.

Infoähky ei ole kielteistä, se mahdollistaa hahmontunnistamisen. Kokoushuoneissakin tarvitaan ihmisiä, jotka roikkuvat netissä ja kännyssä, koska he huomaavat näkökulmia, joita post-it-lappuihin ja agendaan keskittyneet eivät huomaa. Fragmentaarisessa tietomeressä oma mieli täyttää aukot.

Tietotyö on muuttunut verkostotyöksi. Informaatioyhteiskunnassa korostettiin tietotyöntekijää, nyt verkostoja. Oppiminen syntyy sivutuotteena, ei ulkoa oppien vaan yhteyksissä muihin.

Seredipiteettioppimisen vastakohtana on kouluoppiminen ennalta asetettuine tavoitteineen ja OPSeineen. Ymmärrys syntyy, kun asiaa tarkastelee eri näkökulmista. Parasiittioppimisessa oppija oppii verkon kautta valitsemaltaan opettajalta ilman tämän tietoisuutta tai hyväksyntää asiasta. Toisaalta, perinteisessä opetuksessa vain 15 % opettajista muistaa edes oppijan nimen.

Vanha ja uusi media törmäävät media remixissa, konvergenssikulttuurissa, liiketoiminnan kannibalisoinnissa. Menettävätkö opettajat ja toimittajat työnsä, kun kaiken saa netistä? Teknologiaan sisältyy aina riski; muistammehan 1700-luvun luddiittit, jotka tuhosivat kehruukoneet pelätessään niiden tuhoavan perherakenteet?

Sisältö on vain vuorovaikutukselle jaettu objekti. Jakelukanavat demokratisoituvat ja hajautuvat. Jokainen meistä tietää enemmän kuin pystyy kertomaan – niin kauan kuin emme voi siirtää neuroverkkoa päästä toiseen vaan joudumme viestimään analogisen mallin avulla.

Organisaatiota voidaan tarkastella organismina. Operatiivinen teknologia on suunniteltu tiettyjä prosesseja varten. Sosiaalista teknologia ei kyetä ennustamaan, emme tiedä, miten ihmiset alkavat käyttää teknologiaa. Wiki on hyvä analogia aivoista, se auttaa reflektioiden yhdistämistä ja kristallisointia. Tarvitaan verenkiertoa, sosiaalista verkottumista ja virtuaalikokouksia.

Opettajan tehtävänä on sivistys ja kasvatus, ei sisältö. Uuden webin maailmassa kirjailija on kuollut. Olemme yhdessä älykkäämpiä kuin yksin (we are smarter than me). Homo contextus on yhteen verkottunut ihminen, joka ylittää fyysisen vuorovaikutuksen rajoitteet. Einstein on sanonut: Jos idea ei alussa ole absurdi, sillä ei ole toivoa.

Ammutaan virtuaalisuus alas ja opetellaan kysymään!

Jaana Venkula julisti: Ammutaan virtuaalioppiminen alas! Työaseman ääressä tyhmyys kasvaa, kynä kädessä aistikimara rehottaa. Olemme jysähtäneet varmuuden yhteiskuntaan, jolta pohja putosi viimeistään Neuvostoliiton romahtaessa. Koulutamme kapea-alaisia asiantuntijoita, mutta tieto ei takaa, että kaikki toimii, eivätkä hakukoneet auta ennakoimattomien tilanteiden käsittelelyssä. Asiantuntijuus aiheuttaa hämäräsokeutta. Tieto ei ole tietokoneissa eikä ihmisen järki toimi hierarkkisesti. Meneekö enemmän aikaa atk-järjestelmän kuin potilaiden hoitamiseen?

Epävarmuuden yhteiskunnassa menestyy, kun tekee laadukkaasti sen, minkä tekee. Ajatteleminen on tekemistä. Tieto löytyy verkosta vain, jos itsellä on kysymys. Tiedon tulvasta on turha puhua, jos puuttuu valintakyky, kyky kysyä.

Tarvitaan uusia järjenkäyttötapoja, kysymistä vastaamisen sijaan. Instituutioiden tärkeimmät tietolähteet ovat alhaalla, ei johtajilla ja rehtoreilla. Kun kaikki ratkaisut ja uudet innovaatiot luodaan yhdessä, ketään ei tarvitse sitouttaa. Eettiset toimintatavat muuttavat toimintaa, ei arvokeskustelu. Kalvosulkeisissa ei ole väliä, mitä kuulijat tekevät, mutta aidossa opetustilanteessa kuulijoiden reaktiot kuljettavat vuorovaikutusta.

Meidän pitää oppia kysymään, tuntuuko oikealta tai väärältä. Kaikkialla työpaikoilla ihmisistä tuntuu, että ei mene oikein. Emme elä virtuaaliverkostoissa vaan olemme verta ja lihaa, mutta moniko uskaltaa sanoa ääneen “tämä ei tunnu oikealta”? Ihminen jaksaa paljon, mutta ei toimia etiikkaansa vastaisesti.

Lopuksi Jaana Venkula neuvoi: Tiskatkaa käsin, haravoikaa tavallisella haravalla, haistelkaa, maistelkaa. Lisätkää kysymisen rohkeutta, silloin yleisö pääsee pidemmälle kuin puhuja. Rakastamisella ja kysymisellä on yhteys, mikä näkyy juutalaisessa kasvatuksessa, joka sallii lasten kysyä jatkuvasti.

Tietoiseen verkostoyhteiskuntaan osaamista arvostaen

Marita Aho Elinkeinoelämän keskusliitosta puhui innovaatioympäristöstä ja osaamisesta. Toimintaympäristö ja liiketoiminta ovat muuttuneet sosiaalisten verkostopalvelujen myötä telefax-ajasta. Teknologia mahdollistaa maantieteellisten raja-aitojen kaatamisen ja uudenlaisen kansainvälisen kilpailun ubiikkiyhteiskunnassa, jossa ei enää ole turvallista toimialaa.

Tarvitsemme ihmisiä, jotka kyseenalaistavat nykyiset palvelut ja tuovat esiin elämää helpottavia ja työpaikkoja luovia uusia mahdollisuuksia. Menestyksen elementit ovat ihminen, prosessit ja tekniikka, uusiin teknologioihin pohjautuvat tuotteet ja palvelut sekä prosessit, joissa tunteet ovat mukana. Tekniikka on vain apuväline, mutta sitä kehittämällä voidaan löytää uusia ja erilaisia tapoja ajatella ja toimia. Mallien piirtäminen on helppoa, mutta kyse on isoista haasteista, kun opitaan uuteen, pois vanhasta.

Marita Ahon visiona on tietoinen verkostoyhteiskunta, jossa tiedon hyödyntäminen on hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn lähde. Suomen tärkein luonnonvara ovat ihmiset ja heidän henkinen pääomansa. Tarvitsemme monipuolista osaamista ja uusia yhdistelmiä, mutta myös keskittymistä ja perustutkimusta.

Meidän pitäisi arvostaa osaamista eikä tutkintoja. Suomalaiset yritykset rahoittavat henkilöstökoulutustaan miljardilla eurolla vuodessa. Suomen pitäisi olla osa osaamisen kehittämisen markkinaa eikä vain monikansallisten yhteisöjen markkinaan sopeutuja.

Osaamisen mittaaminen ei saa olla itseisarvo vaan mahdollisuus kehittyä. Epävarmuuden maailmassa elinkeinoelämä ei voi antaa tarkkoja määritelmiä, millaista osaamista tarvitaan, eikä tällainen määritelmä säilyisi muuttumattomana pitkään. Koulutukseen tarvitaan ketteryyttä, ihmisen työurahan pyrähtelee uudella tavalla. Työelämän tarpeiden seuraamisen lisäksi koulutuksen pitäisi kehittää ja luoda uutta yhdessä työelämän kanssa.

Sosiaalisessa mediassa informaalisti ylösalaisin

Tere Vadén puhui sosiaalisesta mediasta ja informaalista oppimisesta. Platonin valtio, johon kuului kuningas, sotilaita ja työläisiä, pysyi stabiilina ja harmonisena. Informaation kulkua rajoitettiin ja runoilijat ja muut taiteilijat suljettiin valtion ulkopuolelle.

Nykyiset organisaatiot ovat kuin Platonin valtiot: hierarkkisia rakennelmia, joissa informaation kulku on rajoitettu ja päätökset kulkevat ylhäältä alas, kuten formaalissa oppimisessa. Tere Vadén kertoi 12-vuotiaista tytöistä, jotka päivät roikkuivat netissä, mutta kysyivät vanhemmilta neuvoa koulutehtävissä. Näiden vastaus “Mikset katso wikipediasta?” ällistytti heitä. Voiko sieltä katsoa koulutehtäviin liittyviä asioita? Tytöt olivat kasvaneet ammattioppilaiksi eivätkä osanneet kytkeä vapaa-ajan monipuolisia tiedonhakutaitojaan kouluasioihin.

Sosiaalinen media mahdollistaa sosiaalisen yhteistyön. Esim. YouTubessa on lukuisa määrä laadukkaita opetusvideoita lähes mistä tahansa asiasta, jopa opetusvideon tekemisestä ja sosiaalisen median merkityksestä oppimiselle.

Maailma on kaksinkertaisesti ylösalaisin. Nuoret käyttävät nettiä enemmän kuin vanhemmat. Formaalissa oppimisessa vanhemmat opettavat nuorempia, mutta asioita opitaan informaalisti, koulun ulkopuolella yhä enemmän. Ensimmäiset aallot alkavat näkyä: olemme liian vanhoja, osaamme liian vähän ja se, mitä osaamme, on irrelevanttia.

Disorganisaatiot nousevat organisaatioita tärkeämmiksi; harrastelijat kehittivät mikrotietokoneen ja organisaatiot ottivat sen käyttöön. Työskentelemme ja elämme yhä enemmän disorganisaatioissa. Tyypillinen koulun koetilanne on täydellinen vastakohta disorganisationaaliselle tietotyölle, jossa ihmiset toimivat jatkuvasti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Opetammeko koulussa täsmälleen väärää asiaa? Oppiminen voi olla yhdessäolon sivutuote kuten Kanzi-simpanssilla, joka oppi englannin kielen kuin vahingossa elämällä yhdessä englantia puhuvien ihmisten kanssa.

Käytännössä koko internet pyörii vapaassa ohjelmistossa, Wikipedia vie markkinan tietosanakirjoilta. Milloin joku vie markkinan opettajilta? Mistä saadaan ihmiskasvoinen kouluoppiminen? Voimme viedä oppimismateriaalit ja vuorovaikutuksen verkkoon, mutta kun teemme tai fasilitoimme, olemme aina tiellä.

Ovatko formaalin oppimisen instituutiot avoimia? Voimmeko mennä korkeakoulun luokkaan puhumaan? Emme. Meidän pitää varata tila ja osoittaa sille maksaja. Emme voi perustaa blogia tai wikiä korkeakoulun sivustolle, koska joku voisi kirjoittaa sinne jotain ikävää. Kuka on vastuussa wikipediasta? Ei kukaan. Jos linux on rikki, ei kukaan vastaa eikä kenellekään voi valittaa – paitsi linux-yhteisölle.

Lopuksi Tere Vadén totesi: “Jos oppii käyttämään tietotekniikkaa hyvään, oppii käyttämään sitä myös pahaan.”

Autenttisesti uuden sukupolven osaamiseen

Irja Leppisaari ja Leena Vainio tutkivat autenttisen verkko-oppimisen uusia haasteita ammattikorkeakouluopiskelussa. Autenttisuus tuo opetukseen todelliset työelämän ongelmat, tutkivan otteen, keskustelun oppijayhteisössä sekä oppijan valtauttamisen. Virtuaaliammattikorkeakoulun DIGMA-materiaalipankin sisällön arvioiminen Herringtonin, Oliverin ja Reevesin autenttisen opimisen yhdeksän elementin valossa ei ole mairittelevaa: materiaalit ovat tekstipohjaisia eikä niistä voi päätellä reflektiota tai arviointia. Ne ovat edellisen sukupolven tuotteita, syntyneet vuosina 2004-06, eikä niitä pitäisi arvioida tämän päivän web 2.0:n maailmassa. Monipuolinen oppiminen syntyy monipuolisesta materiaalista, infoähkyn sirpaleisesta tiedosta.

DIGMAn staattisen materiaalin lisäksi ammattikorkeakouluissa on runsaasti verkko-opintoja, joista parhaita opiskelijat esittelivät yhdessä opettajien kanssa Korkeakoulujen arviointineuvostolle ja samalla reflektoivat omaa osaamistaan. Autenttisuuden edistäminen haastaa mm. pedagogiset toimintamallit ja verkko-ohjauksen.

Onko virtuaaliopetus erillinen kehitettävä asia vai osa opetuksen kehittämistä? Miten päästään uuden sukupolven tasolle virtuaaliopetuksen hyödyntämisessä? Oppimisalustojen virtuaalisissa luokkahuoneissa opettaja on edelleen se, joka puhuu.

Tulevaisuus yhteistyöverkostoissa

Marja Rautajoki ja Lena Levander pohtivat dialogissaan Virtuaaliyliopiston ja Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteistyötä ja tulevaisuutta. Virtuaaliammattikorkeakoulu sulautuu osaksi virtuaaliyliopistotoimintaa, verkostot kansainvälistyvät, tieto- ja viestintätekniikan käyttö arkipäiväistyy ja informaalista oppimista tuetaan. Korkeakouluille kehitetään yhteinen verkko-oppimisen portaali ja sähköinen asiointi.

Yhteistyöverkostot ovat tärkeitä, samoin opiskelijoiden tarpeet ja palaute. Erillistä virtuaaliopetuksen kehittämisyksikköä tarvitaan seuraamaan uuden teknologian kehitystä ja sen sovellusmahdollisuuksia korkeakouluopetuksessa.