Turvallinen ja skaalautuva sähköposti

Turvallinen ja skaalautuva sähköposti
F-Secure 25.9.2003
Muistion seminaarin annista laati Eija Kalliala
Juha-Matti Heljaste F-Securelta kertoi vauhdikkaasti viruksista. Vuosi 2001, jolloin Nimda riehui, oli pahin, mutta nyt taidetaan mennä jo siitä ohitse. Slammeri kävi netin 15 minuutissa lävitse, josta seurasi, että Internet hidastui globaalisesti 30 %, Etelä-Korea, jolla on maailman paras ADSL, ja Slovenia, jolla on heikoin yhteys ulos, olivat käytännöllisesti katsoen motissa, Italian Postilaitoksen tietojärjestelmät olivat nurin, samoin Bank of American pankkiautomaatit ja Yhdysvaltojen Seattlen aluehälytyskeskus oli nurin 14 tunnin ajan.
Yleensä virukset lasketaan liikkeelle silloin, kun Suomessa on lauantai. Yhdysvalloissa perjantain työpäivä on juuri päättymässä ja henkilöstö lähdössä viettämään perjantai-iltaa, muualla maailmassa perjantai-iltaa on jo pitkällä ja jossain ollaan siitä toipumassa lauantaiaamuna. Siis juuri kukaan ei ole tuolla hetkellä töissä.
Lovsan sisältää koodinpätkän, joka avautuu sanoiksi: ”Billy Gates, why do you make this possible? Stop making money and fix your software.”
Tietoturvapäivitysten ajaminen on tärkeää. Internetin infrastruktuuri on peräisin 1960-luvun Arpanetistä. Silloin tietoturvaa ei tarvittu, kun kaikki suljettuun verkkoon liittyjät tunnettiin.
Oliko Yhdysvaltojen sähkökatko 14.8.03 viruksen syytä? Tutkijat eivät sitä myönnä. Mutta ilman MSBlast-virusta sähkökatkoa ei ehkä olisi tullut: virus tukki sähköverkon valvontajärjestelmät niin, että ne eivät huomanneet ajoissa, mitä oli tapahtumassa.
Yhteenvetona Juha-Matti Heljaste totesi, että tietoturvaongelmia aiheuttavat
* päivittämättömät järjestelmät
* suojaamattomat kanavat
* uusien haittaohjelmien leviäminen nopeasti
* ei-toivottujen sovellusten käyttö.
Kalle Reunanen kertoi Unisysin konseptin saada IT samaan suuntaan yrityksen tavoitteiden kanssa. Hän suositteli konsolidointia ja yhden ison palvelimen järjestelmää. ”Keskitetty tietojenkäsittely on tulossa takaisin”, hän visioi.
Antti Kirmanen Microsoftilta kertoi, että sähköpostia käytetään jo nyt enemmän kuin puhelinta. Tutkimusten mukaan 80 %:lle ihmisistä sähköposti on tärkein kommunikointiväline. Sähköpostiin ja kalenteriin pitää siis päästä käsiksi joka paikasta. Tähän MS tarjoaa HTML- ja WAP-pohjaisia järjestelmiä. Kannettavalla puhelimella luettavaan postiin voi vastata ääniviestillä.
MS suosittelee, että virukset torjutaan jossain jo ennen kuin ne tulevat sähköpostiin.
Roskapostin määrä kasvaa Gartnerin ennusteen mukaan 1000 % vuodessa ja saavuttaa jo ensi vuonna 50 % osuuden koko sähköpostiliikenteestä. Ferrish Researchin laskelmien mukaan roskapostin kustannukset olivat 8,9 miljardia US-dollaria vuonna 2002. Tässä laskelmassa ei ole mukana menetettyä työaikaa. Roskapostin tavoite on, että posti avataan ja jotain osoitetta klikataan. Paras tapa vastustaa roskapostia on siis jättää postit avaamatta ja osoittaa, että viesti ei ole tullut perille.
Sivu päivitetty 01.10.2003
Eija Kalliala

Maailmankylän kulttuurikylvyssä

Catherine Bartlett oli juuri tullut Suomeen ja viehättyi esiintymismahdollisuudesta Suomenlinnassa Hetkyn Global Clubin ja IT Ladies’ Networkin tilaisuudessa 10.6.2003. Heti esiintymisensä jälkeen hän jatkoi matkaansa Saloon, jossa seuraavana päivänä koulutti Nokian henkilöstöä. Kiireinen aikataulu ei onneksi vaimentanut hänen hymyään tai innostustaan.
Kun ravintola Walhallan henkilökunta oli tuonut tarvittavat jatkojohdot ja kannettava työasema tykkeineen toimi, Catherine Bartlett aloitti valloittavan esityksensä kulttuurieroista ja niiden ymmärtämisestä – itse asiassa niin valloittavan, että keskityin esiintyjään itseensä ja tuskin huomasin, koska hän vaihtoi kalvojaan tai mitä niissä kerrottiin. Ensimmäisessä kalvossa taidettiin luetella sosiaalisen kompetenssin komponentteja ja seuraavassa kuvata emotionaalista älykkyyden nelikenttää: miten emotionaalinen älykkyys ilmenee suhteessa itseen ja muihin tuntemisessa (recognition) ja käyttäytymisen säätelyssä (regulation).
Keskustelukulttuureja latinalaisissa maissa leimaa puheenvuorojen päällekkäisyys, joka kuvastaa innostusta ja kiinnostusta ja vaikeneminen tulkitaan epäkohteliaisuudeksi: kyseinen henkilö ei ole kiinnostunut keskusteluaiheesta. Suomessa ja Japanissa taas keskustelupuheenvuorot ovat peräkkäisiä, toista ei keskeytetä ja puheenvuoron jälkeen voidaan pitää taukoa ennen kuin jatketaan omalla. Keskeyttäminen on epäkohteliasta ja kuunteleminen tärkeää. Myös äänen korkeus näissä keskustelukulttureissa on erilainen. Catherine Bartlett antoi neuvon: ”Älä arvioi toisia oman kulttuurisi ehdoilla.”
Hän kertoi hauskan tarinan brittikulttuurista. Englantilaisessa tavallisessa junavaunussa, jossa oli paljon ihmisiä, yksi pariskunta ryhtyi rakastelemaan – ”Tätä ei olisi voinut tapahtua muualla kuin brittiläisessä junavaunussa”, Catherine Bartlett korosti. Kaikki muut vaunussa olevat matkustajat vaikenivat, kukaan ei sanonut mitään, luki vain lehteään. Kun pariskunta oli lopettanut puuhansa ja mies sytytti tupakan, hänelle huomautettiin heti: ”Mister, this is no smoking car.” Tupakoinnin kieltävä kyltti oli vaunun seinällä, mutta missään ei ollut kylttiä, joka olisi kieltänyt rakastelun!
Vieraiden kulttuurien ihmisten puheita pitää osata lukea rivien välistä: jos englantilainen sanoo, että jokin asia on ”intresting”, hän ei välttämättä ole kiinnostunut siitä. Viestiin vaikuttaa koko kehollinen ilmaisu, ei vain sanat. Kasvot ja kasvojen ilme ovat kuva, jonka ihminen haluaa antaa itsestään muille. On hyvä muistaa, että kohteliaisuuksien esittäminen vieraalla kielellä on vaikeampaa kuin omalla äidinkielellä.
Suomalaiset ovat hyviä kuuntelijoita. Yleensä 85 % heistä tavoittaa luennon viestin, kun briteistä vain 50 %, jenkeistä 30 % ja italialaisista vain 20 % sen tavoittaa.
Jokaisella yksilöllä on hiukan erilaiset määritelmät eri käsitteille: jo niin yksinkertainen lause kuin ”taivas on sininen”, voi herättää hyvin erilaisia mielikuvia eri ihmisten mielissä. Yksilöllisten erojen lisäksi eri kulttuuritaustat tuovat tulkintaeroja viestintään. Japanilaisilla on viisitoista eri tapaa sanoa ”kyllä”.
Amerikka on kulttuurien sulatusuuni, joten siellä jokaisella on erilainen tausta: puhuja ei voi olettaa, että kuulijat tai keskustelukumppanit ymmärtäisivät asiat samalla tavoin kuin hän itse, joten asiat pitää sanoa yksinkertaisesti ja sanottu pitää toistaa. Kirjoitetulla viestillä on enemmän painoarvoa kuin puhutulla.
Kulttuurin lisäksi myös uskonto korreloi suhtautumistavan kanssa: suhtautuuko asioihin suoritusten ja niiden määräaikojen perusteella vai onko ihminen määräaikoja tärkeämpi? Jos projektikokous on alkamassa ja asiakas soittaa, niin palvellaanko asiakasta vai kiiruhdetaanko kokoukseen? Määräaikojen merkitykseen ja aikakäsitykseen yleensä tuo oman perspektiivinsä kulttuurit, joissa uskotaan uudelleensyntymiseen.
Japanissa työpöydän sijainti suhteessa ulko-oveen kuvastaa statusta: ulko-ovesta kauimpana ovat hierarkiassa tärkeimmät henkilöt. Catherine Bartlett kertoi hauskasti, miten hänen sekainen työpöytänsä ja sen ympäristö oven suussa yritykseen tulevien asiakkaiden ja partnerien ihmeteltävän nopeutti hänen siirtymistään kauemmas ulko-ovesta. Samalla muiden arvostus häntä kohtaan kasvoi – vaikka työhuoneen sijainnin muutos ei johtunut hänen asemastaan vaan sotkuisesta pöydästään!
Catherine Bartlett kertoi vielä useiden päivien koulutustilaisuuteensa liittyvän tarinan Japanista. Koulutuksessa oli mukana työntekijöiden lisäksi heidän pomonsa, joka myöhästyi joka kerta tunnin koulutuksen alusta. Tästä seurasi, että ryhmä joutui palaamaan alkuun ja käymään uudestaan lävitse asiat, jotka ensimmäisen tunnin aikana oli ehditty käsitellä. Catherinea tämä ärsytti ja kerran pomon saapuessa hän toivotti tälle kitkerästi hyvää iltaa. Sitä hänen ei olisi pitänyt sanoa, koska tunnelma jäätyi täysin. Koulutuksen loppupalautteessa pomo sanoi hänelle: ”En pidä sinusta. En pidä sinun englantilaisesta huumoristasi. Et saa sanoa minulle tuolla tavoin – koska olet vain nainen.” Kouluttaja oli siis tässä tilanteessa väärässä, ei jatkuvasti myöhästelevä pomo!
Yksilön ja kulttuurin arvot ovat käyttäytymisen taustalla. Saksalaiset pitävät sääntöjen kirjoittamisesta, ranskalaiset niiden rikkomisesta ja englantilaiset niistä valittamisesta. Kysyimme, oliko Catherine Bertlett huomannut eroja suomalaisessa ja ruotsalaisessa kulttuurissa. Tietysti: Ruotsissa päätöksenteko kestää kauemmin, kun asioista neuvotellaan, kunnes on päästy yhteisymmärrykseen.
Mukaansa temmanneen ja innostavan esityksensä lopuksi Catherine Bertlett antoi neuvon: ”Meidän pitää ymmärtää muita kulttuureita, mutta ei muuttaa itseämme muiden kulttuurien edustajien kaltaisiksi.”

Valtakunnalliset virtuaaliyliopistopäivät

Valtakunnalliset virtuaaliyliopistopäivät 25.-26.3.2003
http://www.virtuaaliyliopisto.fi/
Dipoli
Suomen virtuaaliyliopiston SVY:n johtoryhmän puheenjohtaja Matti Jakobson Vaasan yliopistosta totesi, että Virtuaaliyliopiston tarkoitus on edistää virtuaalikoulutusta sekä sen infrastrukturia ja markkinointia.
Virtuaaliyliopistossa voidaan nähdä kolme roolia: edistäjä, tuottaja ja hyödyntäjä. Näihin liittyy erilaisia ongelmia.
Kuka tuottaa oppimismateriaaleja virtuaaliyliopistossa hyödynnettävään muotoon? Yliopistot tuottavat oppimonisteita ja kustantajat oppimateriaaleja oppikirjojen muodossa. Virtuaalikustantajaa ei vielä ole – eikä ole selvitetty, kenen kanssa asioidaan, jos halutaan ostaa jokin virtuaalioppimateriaali omaan käyttöön.
Hyödyntäjä olisi opettaja, joka käyttäisi virtuaaliyliopistossa muiden tuottamia tuotteita ja rakentaisi omaa opetuskokonaisuuttaan sen ympärille. Hyödyntäjiä on vielä vähän. Kun oppikirjoja myydään, ostaja on opiskelija – mutta kuka ostaa virtuaalimateriaalia?
Suomen virtuaaliyliopiston kehittämisyksikön SVYKY:n johtaja Pekka Kess esitti katsauksen yliopistojen tieto- ja viestintätekniikan strategioihin.
* Visioiden mukaan virtuaaliyliopistolla olisi laadukkaat ja eettiset tuotteet käytössään vuonna 2005.
* Tavoitteina strategioissa mainitaan mm. omien vahvuuksien hyödyntäminen, yhteistyön ja kansainvälisyyden vahvistaminen sekä kustannussäästöt pitkällä aikavälillä.
* Kehittämistuloksista ja hyvistä käytännöistä tiedottaminen on erittäin tärkeää.
* Alueelliseen yhteistyöhön, jossa on mukana myös ammattikorkeakouluja ja muita toimijoita, panostetaan.
* Yliopistojen työ on tutkimusta, opetusta ja hallintoa, ei informaatiotekniikkaa.
* Toimenpiteinä strategian toteuttamiseksi mainitaan opettajien ja opiskelijoiden koulutus.
Sari Söderlund Turun kauppakorkeakoulusta määritteli yliopistojen tehtäväksi vastuun ottamisen tulevien sukupolvien ajattelun kehittymisestä.
Kehittämisen pitäisi olla hauskaa eikä strategia saisi olla kirosana. Kun päästään kehittymisen flow-tasolle, yksityiskohdat ratkeavat itsestään.
Visio ei saisi tulla ylhäältä käskynä annettuna vaan kaikkien pitäisi päästä mukaan sen luomiseen. Tähän liittyvänä esimerkkinä Sari Söderlund kertoi kaupungin hallinnon ihmisistä, jotka oli komennettu käynnistämään EU-hankkeita, mutta kukaan ei ollut kertonut heille, miksi kaupungin pitäisi kansainvälistyä.
Jos yliopisto olisi tunteva ja tahtova olio, voisimme kysyä: Mitä yliopisto haluaa? Millaisia tarinoita se kertoo? Millaista elämäntapaa se tarjoaa? Mikä rooli verkostoilla on tässä kehityksessä?
Virtuaaliyliopistostrategioista voidaan todeta:
* niissä on visioita – ei visionäärisyyttä
* niissä on yksityiskohtia – ei kokonaisuutta
* niissä on toimijoita – ei toimijoiden välisiä suhteita
* niissä on arvoja – ei arvojen välisiä kytköksiä.
Yliopistojen tavoitteena on verkostoituminen. Tilannetta voidaan havainnollistaa maastokartta-metaforalla.
Kauko Hämäläinen on ollut muutaman kuukauden Helsingin yliopistossa ja löytänyt jo parikymmentä strategiaa. Hän totesi, että yliopistoissa on vuosisatoja selvitty ilman strategioita ja että autonomia lienee käytännössä sitä, että jokainen professori tekee mitä tahtoo.
Muutoksen edellytyksiä ovat johdon sitoutuminen, josta seuraa riittävä resurssointi ja koulutuksen järjestäminen. Tyypillinen työaika huippututkimuksella lienee puolenyön molemmin puolin, kun tutkijoiden päivät muuten kuluvat kokouksissa.
Strategialla on hyötykautensa: sitä maistellaan niin kauan kuin se tuntuu hyvältä ja heitetään sitten pois – kuten purukumi. Merkittävät muutokset vaativat kuitenkin kaksi tai kolme vuotta aikaa.
Mistä strategioiden mittareihin on saatu lukumäärät? Strategiassa sanotaan, että kolmasosa opinnoista toteutetaan monipuolisena verkko-opetuksena tulevaisuudessa, mutta missään ei perustella, miksi juuri kolmasosa – eikä 5 % tai 50 %.
Istunnon lopuksi puhujat kokoontuivat Oulun yliopiston Juha Pohjosen vetämään paneeliin vastaamaan yleisön esittämiin kysymyksiin.
* Mihin rahat pitäisi suunnata? Esimerkiksi opiskelijatietojen yhtenäiseen ylläpitoon, vastasi Pekka Kess.
* Kansainvälisten verkostojen avulla esim. 12 huippuyliopistoa voisi panostaa henkilöstönsä verkkokouluttamiseen, kertoi Kauko Hämäläinen.
* Olisiko home- tai hiivasieni kuvaavampi metafora yliopiston kehittymiselle kuin ajatteleva ihminen? kysyttiin yleisön joukosta.
* Olemmeko tuottamassa oppimateriaalia vai opetusta? Onko 80 euroa suositushinta? kysyttiin myös.
Juha Pohjonen kiteytti lopuksi verkko-opetuksen kehityksen aikakaudet:
* rautakausi
* yksittäisten projektien kausi
* opettajien koulutuksen kausi
* strategiakausi, päättyi vuoden 2002 lopussa
* verkottumisen kausi, se on nyt!
Verkko-oppimisen arviointimenetelmiä
Tiina Pyrstöjärvi Kuopion yliopistosta kertoi jatkuvasta arviosta verkko-opintojen tukena. Hän kuvasi esimerkkinä oman kurssinsa askeleet ja niihin liittyvät arvioinnit.
Arviointi on opiskelijalähtöistä, tukee oppimisprosessia ja näyttää osaamisen kehittymisen. Itsearviointi ja vertaisarviointi vapauttaa opettajan resursseja ja saa aikaan yhteisöllisyyttä verkossa. Arvioinnin oikea-aikaisuus on tärkeää: opiskelija saa arvioinnin silloin kun tarvitsee tiedon, onko menossa oikeaan suuntaan. Arvioinnin pitää olla todellista ja mielellään monimuotoista. Arviointikriteerit pitää esittää selkeästi.
Leena Kuurre Oulun yliopistosta kertoi arviointikeskustelusta verkossa. Hänen yhteisölliset kurssinsa eivät käytä valmiita materiaaleja vaan kaikki materiaali syntyy kurssin aikana opiskelijoiden yhdessä työskentelyn tuloksena. Arviointi on laadullista tutkimusta: opettajan pitää antaa aineiston yllättää itsensä. Mielipide on usein sosiaalisesti konstruoitu: samalla ihmisellä voi olla eri ympäristöissä erilainen mielipide asioista. Hiljaisuuskin on merkityksellinen.
Veli-Pekka Lifländer EVTEKistä korosti verkkokurssien luonnetta: opettajan ei tarvitse olla niin aktiivinen kuin perinteisillä kursseilla, eikä kaiken viisauden tarvitse kulkea opettajan pään lävitse. 200 opiskelijan Tietojenkäsittelyn perusteet -kurssilla tehtävät arvioidaan vain hyväksytty-hylätty-tasolla. Opiskelijat näyttävät tehtävät laboratoriossa opettajalle, joka antaa arvionsa välittömästi. Opiskelija voi tarvittaessa samantien korjata puutteet tehtävästään. Jos kurssi olisi aidosti verkossa, eivät näin suuret volyymit olisi mahdollisia.
Veli-Pekka Lifländer näytti opiskelijoiden arviointitaulukon, joka on salasanalla suojattu ja Excelistä print screen- toiminnolla siirretty verkkoon. Tästä on se hyvä puoli, ettei käyttäjän tarvitse ihmetellä, millä Excelin versiolla taulukko aukeaisi. Sähköpostilinkissä on valmiina paitsi osoite myös viestin otsikko, joten opettaja näkee heti sähköpostin saapuessa, miltä kurssilta viesti tulee.
Veli-Pekka Lifländerin kursseilla on karttuvan tiedon idea: kaikkien edellisten opiskelijaryhmien työt ovat verkossa näkyvissä. Samoin arviointiperusteet ovat näkyvissä: opiskelijat tietävät, mihin asioihin opettaja kiinnittää huomiota.
Paneelikeskustelussa Veli-Pekka Lifländer korosti, ettei ole olemassa sisällöstä riippumatonta pedagogista viisautta. Inkeri Laaksonen Tekniseltä korkeakoululta, joka kertoi SWOT-analyysista itsearvioinnin välineenä, totesi, että verkko-opetus ei saa olla ristiriidassa opettajan oman pedagogisen ajattelun kanssa.
Keskiviikon aamupäiväesitykset
Janne Sariola Helsingin yliopistolta kertoi yliopistojen videoteknologian määrittely- ja verkostohankkeesta. Selvityksessä tarkastellaan internet-tekniikkaa käyttävää videoneuvottelutekniikkaa. Tähän liittyy kahden tai monenvälinen neuvottelu sekä yksisuuntainen streaming-tekniikka. Käyttötapoina ovat opetus, hallinto, tiedotus ja tutkimus. Pahimmillaan tekniikka tarjoaa puhuvan pään, parhaimmillaan elämyksellisen kokonaisuuden. Videoneuvotteluja voidaan tallentaa palvelimelle, ja videopätkiä voidaan käyttää oppimateriaalien osina.
1990-luku oli ISDN-tekniikan aikakautta, 2000-luvulla käytetään siltoja ja ip-tekniikkaa. Funetin rooli on tässä keskeinen. Ensimmäiset streaming-tyyppiset verkkolähetykset alkoivat 1990-luvun lopulla, mutta paljon lähetettiin myös audiona.
Standardointi on edennyt niin, että verkostohankkeet ovat jo ottaneet ip-videoneuvottelut käyttöön. Teknistä tukea saadaan CSC:n kooordinoimalta yhteistyöryhmältä.
Osaamista siis on, mutta miten se tehdään? Opettaja tarvitsee teknisen ja pedagogisen tuen yhdessä, ei erikseen. Uusia innovatiivisia videoneuvottelujen käyttötapoja ei juurikaan ole löytynyt: pelkkä luento kauas ei ole innovatiivista.
Yliopistolla on 160 ryhmäopetuslaitetta. Saatavuus on siis kasvanut, samoin tekninen taso, esim. äänen laatu on parantunut ISDN-aikoihin verrattuna. Ongelmana on, että ip-teknologia ei edelleenkään ole täysin luotettavaa. Runkoverkko ja palomuurit tuovat myös omat ongelmansa. Tiivistä valtakunnallista yhteistyötä tarvitaan.
Janne Sariola kertoi myös mobiiliteknologioista, mutta yleisö suhtautui tähän jonkin verran kriittisesti ja kaipasi konkreettisuutta. Kysyttiin, mikä on ongelma, joka mobiilisuudella ratkaistaan sekä todettiin, että liikkuvuus ja langattomuus eivät ole sama asia.
Mikael Linden CSC:ltä kertoi HAKA-projektista ja verkkoasioinnista. Verkkoasiointeja ovat esim. tenttiin ilmoittautuminen, opintojen ohjaus sekä tehtävien lähettäminen sähköpostitse. Opetusministeriö julkaisi 31.1.2003 periaatteet sähköisen asioinnin toteuttamiseksi virtuaalikorkeakouluissa http://www.csc.fi/proj/hakemistot/haka/Sahkoinen_asiointi_korkeakouluissa.pdf. Tavoitteena on käyttäjän tunnistaminen yli yliopistorajojen.
Miten yksilöidä eri yliopistojen käyttäjät verkkopalveluissa, jos ei haluta joka palveluun uutta käyttäjätunnusta. Eräs tekniikka on Shibboleth, toinen LDAP.
Yliopistojen pitää sopia:
* skeemasta eli sopivuusattribuuteista: mitä opiskelijalla eri tilanteissa tarkoitetaan ja miten kaimat erotetaan toisistaan
* protokollasta: Shibboleth mahdollistaa sen, että kotiyliopisto vastaa autentikoinnista eikä salasanaa tarvitse luovuttaa toiselle ja tätä pidetään tietoturvan kannalta hyvänä asiana
* luottamuksesta: kotiyliopistot pitävät tietonsa ajan tasalla niin, että valmistuneen opiskelijan käyttäjätunnus suljetaan välittömästi..
Opettaja verkko-opetushankkeen toteuttajana
Marja-Leena Hyvärinen Kuopion yliopistosta kertoi integroidusta opetuksesta, jonka valmisteluun opettaja keskittyi parin kuukauden ajan. Ilman tukipalveluita verkkokurssi ei olisi hallinnassa. Kolme henkilöä auttaa opettajia pedagogiikassa ja tekniikassa sekä visuaalisessa suunnittelussa.
Kristiina Harenko Borenius & Kemppiseltä vastaili kysymyksiimme verkkomateriaalin tekijänoikeuksista. Lähtökohtana on, että tekijä määrää kaikesta luomaansa materiaaliin liittyvästä. Pääsääntöisesti materiaalin käyttöön pitää kysyä lupa. Ongelmaksi voi muodostua se, mistä lupa haetaan. Kukaan ei voi myöntää enempää lupia kuin on itse ostanut.
Korkeakoulujen itsenäisessä opetus- ja tutkimustoiminnassa työskentelevien tekijänoikeudet eivät siirry työnantajalle. Laki ei anna osviittaa siihen, milloin tutkija tai opettaja toimii itsenäisesti. Lain tulkinta riippuu myös työtehtävistä, samoin siitä, miten työnantaja osallistuu rahoitukseen. Laki koskee korkeakouluja, ei ammattikorkeakouluja, joita ei ollut olemassa silloin, kun laki tuli voimaan.
Tekijä voi sallia tai kieltää aineistonsa käytön. Tämä koskee myös opinnäytetöitä, joista voidaan viedä kappale kirjastoon, mutta laajempaa jakelua, esim. verkkojulkaisua varten tarvitaan lupa: verkkojulkaisemista ei voida johtaa suoraan tieteellisestä toiminnasta. Sama koskee myös ylioppilasaineiden julkaisemista: ylioppilaskirjoituksiin osallistuminen ei vielä anna oikeutta julkaisutoimintaan, vaan aineiden julkaisemiseen pitää kysyä lupa tekijältä.
Tiedot ja ideat eivät saa tekijänoikeussuojaa. Esiin on noussut kysymys, voiko tutkimustietoja suojata tietokantasuojalainsäädännön kautta.
Opiskelijoiden tekijänoikeuksia ei voi yksipuolisesti saada oppilaitokselle. Sopimuksen pitää olla vapaaehtoinen, ei oppilaitoksen pakottama. Opiskelijan opiskelu oppilaitoksessa ei edellytä julkaisuun suostumista.
Työkaluja verkko-opetuksen ohjaukseen
Susanna Pöntinen Joensuun yliopistosta kertoi OVI- ja eHOPS-palveluista. Palveluita kehitetään edelleen ja paljon rakentavaa palautetta on saatu. Järjestelmä on tekstipohjainen ja rakentuu Lotus Notesin varaan. Liikkuvuusprojektin kanssa tehdään yhteistyötä.
Tehtävät ja harjoitukset voi tulostaa tai tallentaa portfolioon. Portfolioon voi tallentaa myös tiedostoja ja kirjanmerkkejä. OVI-palvelun tietokantaan on kerätty aiempien opiskelijoiden kokemuksia ja tarinoita, ja tätä uudet opiskelijat kiittävät.
Opiskelija voi OVI-palvelussa laatia oman HOPSinsa, valita kolmesta eri suuntautumisvaihtoehdosta, kerätä niihin sopivia kursseja, miettiä tulevaa työnkuvaa ja sen hyviä ja huonoja puolia. Kokonaissuunnittelusta edetään lukuvuosikohtaiseen suunnitteluun. Omilla avainsanoillaan opiskelija voi myös niputtaa kursseja omiksi kokonaisuuksikseen.
Päivi Virtanen, Susanna Hannus ja Esko Lehtonen Helsingin yliopistolta ja Eija Kalliala Heliasta esittelivät IQ FORMia, älykästä verkkotutoria, jonka kehittämisessä ovat mukana Helsingin yliopiston Kasvatustieteen laitos sekä Tietojenkäsittelytieteen laitos. Hanke on alkanut vuonna 2000 ja toimii yhteistyössä OVI-hankkeen kanssa; päällekkäisyyksiä ei pitäisi olla. IQ FORM jakautuu kahteen osaan, yksilöä tukevaan IQ LEARNiin ja ryhmiä tukevaan IQ TEAMiin. Järjestelmä vaatii kirjautumisen, jotta testitulokset näytettäisiin vain testit täyttäneelle opiskelijalle.
Sivu päivitetty 28.03.2003
Eija Kalliala

Tarinat ja myytit matkailussa

Helian Messu-seilingin luentotilaisuus 17.1.2002 Pasilan Isossa Auditoriossa
Laura Kolbe, Helsingin yliopisto: Tieteellinen näkökulma suomalaisen matkailun tarinoihin ja myytteihin
Laura Kolbe esitteli meille historian tuntijan ottein turismin kehityksen antiikin ihmiskätten luomusten ihailijoista nykyisiin luontomatkailijoihin sekä Suomi-kuvasta 1800-luvulta kylmän sodan historiattoman junttikuvan kautta nykyiseen vuorovaikutteiseen eurooppalaiseen, urbaaniin ja monikulttuuriseen Suomi-kuvaan.
Mikä on turisti? Hän on henkilö, joka haluaa nähdä ja kokea maailmaa ja oppia ymmärtämään elämää. Turismi on tulemista ja lähtemistä, kaukokaipuuta.
Turismin historia palautuu antiikkiin. Silloinkin käytiin katsomassa temppeleitä ja taideteoksia, erikoisia ihmisten kätten aikaansaannoksia sekä historiallisesti merkittäviä paikkoja.
Ero nykyajan turismin ja antiikin turismin välillä on se, että antiikin aikana ei hiljennytty luonnon nähtävyyksien edessä vaan mentiin katsomaan ihmisten aikaansaannoksia, kulttuuria. Myös pyhimysten jalanjäljillä vaellettiin: kun tieto Pietarin ja Paavalin kuolemasta tuli, ihmiset vaelsivat Roomaan etsimään paikkoja, joissa he olivat vaikuttaneet. Matkoilta tuotiin myös jotain kotiin, esim. simpukka hatun koristeena.
Opintomatkat, Grande Tours, saavuttivat huippunsa 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Nämä ylelliset elämysten hankintamatkat saattovat kestää muutamia vuosia – ja synnyttivät matkakertomuksia ja -oppaita, maalauksia ja akvarelleja. Opintomatkat, joille osallistuivat taloudellisesti ja sosiaalisesti nousevien luokkien pojat, edustivat modernin turismin esiasteita.
Nousevien kulttuurien edustajat matkustivat tutustuakseen edeltäviin kulttuureihin. Pohjoisamerikkalaisia ja japanilaisia matkailijoita alkoi tulla Eurooppaan, vanhalle mantereelle – tutustumaan ihmisiin, ei luontoon. Nämä olivat syventäviä opintokokonaisuuksia, joita kirjat eivät korvaa: ne piti saada itse kokea.
Euroopan tunnetuin matkailija oli Goethe, ja hänen päiväkirjansa Italian matkalta on yhä loistava lukuelämys. ”Kaikki, minkä olen nähnyt kipsissä ja pronssissa, näen nyt ympärilläni”, totesi hän päästyään Roomaan, josta oli vuosia unelmoinut. Matkailija oli tuolloin – aivan kuin nytkin – illalla uupunut kaikesta kokemastaan. Rooman tavoittaa edelleenkin parhaiten kävelemällä.
1800-luvulla romanttiset puistopromenadit korvautuivat koskemattoman luonnon kaupunkilaisille tarjoamilla uusilla elämyksillä. Sveitsin Alpit ja Suomen Lappi huokuivat eksotiikkaa. Ihmisille syntyi kaipuu toisenlaiseen: ”Tuolla jossain on aito elämä.”
Ilmiön taustalla oli suuri yhteiskunnallinen rakennemuutos: syntyi vapaa-aikaa, aikaa ladata itseä. Luonto nousi uudeksi elämykseksi ja ihmiset pysähtyivät ihailemaan auringonlaskuja – vieläkin otetaan valokuvia auringonlaskusta ja lähetetään tutuille auringonlaskukortteja.
Rinnakkaisilmiönä voidaan nähdä alempien sosiaaliryhmien retkeily luontoon laulamaan eväskorien kanssa. Edellen sama vastakkainasettelu on olemassa: toiset haluavat vesiskoottereita, toiset luonnon hiljaisuutta.
Tähän aikaan liittyvät Topeliuksen luonnonkuvaukset ja suomalaisten taiteilijoiden vaellukset Karjalaan. Vastaavasti Ruotsissa löydettiin Taalainmaa.
Millaisen Suomi-kuvan tarjoamme maailmalle? Minkä tarinan kerromme itsestämme? Minkä varaan rakennamme identiteettimme?
Laura Kolbe havainnollisti vastaustaan suuren suomalaisen tavaratalon ilmoitusliitteellä, joka sisälsi kaikki elementit Sibeliuksesta Aaltoon, suomalaisesta muotoilusta luontoon ja Nokiaan. Suomi-kuvaan kuuluvat Sibelius, Mannerheim, Nurmi ja Aalto, Marimekko ja Vuokko. Aalto-vaasi kuuluu jokaiseen kulttuurikotiin. Muotoilulla ja tekstiileillä sodassa hävinnyt Suomi loi eurooppalaista identiteettiään. Suomi ilmaisee itseään taiteen kautta ja henkilöiden kautta avautuu kuva Suomesta. Urheilu on toinen tärkeä taso, joka kertoo sankareiden Suomesta.
Myös hallitsija on olennainen osa myyttistä Suomi-kertomusta. Meillä on 600 vuotta ollut hallitsijana kuningas, 100 vuotta tsaari ja vuodesta 1917 asti presidentti. Kekkonen lähti torpasta, Koivisto oli satamajätkä ja Halonen köyhä Kallion likka. He kaikki pärjäsivät ahkeruudella ja sitkeydellä.
Toinen puoli Suomi-kuvaa löytyy luonnosta: suomalaisten juuret ovat metsässä, vihreässä kullassa. Metsästä haettiin raaka-aineita ja virikkeitä. Kun kansakunnat 1800-luvulla loivat kertomusta itsestään, suomalaisten kertomuksen pääosassa oli metsä.
Suomi-kuvaa ei voida rakentaa ilman Nokiaa. Kännykkää käyttävällä metsäkansalla on monta identiteettiä.
Suomi-kuva on sidoksissa Suomen asemaan suhteessa muuhun Eurooppaan. Toisen maailmansodan jälkeen alkaneella kylmän sodan aikakaudella Suomi pyrki neutraaliksi. Joulupukinmaa ja junttien Suomi, eksoottinen, kaukainen, historiaton, luonnosta elävä Suomi leimasi tuon aikakauden Suomi-kuvaa. ”Suomalaiset olivat historiaton kansa, joka eli hampaansa aaltomukissa pesten”.
Tämä kuva alkoi muuttua 1990-luvulla kun Neuvostoliitto hajosi ja Suomi liittyi vuonna 1995 Euroopan unioniin. Historioitsijalle satoi esitelmäpyyntöjä: Mitä on eurooppalaisuus? Urbaanisuus? Monikulttuurisuus? Kulttuurimatkailussa alkoi luontomatkailun sijaan kiinnostaa vuorovaikutus ja yhteiset juuret. Suomesta luotiin kuva kulttuuria luovana kansakuntana.
Ulla-Maija Rouhiainen: Kulttuurimatkailu Suomessa vuonna 2002
Laivayhtiöt eivät elä tuomalla turisteja Suomeen vaan kuljettamalla suomalaisia edestakaisin Tallinnan ja Helsingin väliä. Hanko-Rostock on ainoa suora laivayhteys Suomesta Manner-Eurooppaan – ja tätä väliä liikennöi kreikkalainen alus. Matka Helsingistä Milanoon on lyhyempi kuin päinvastoin – vielä, mutta kilpailu on vapautumassa, joten saavutettavuus paranee ja hinnat muuttuvat järkevämmiksi.
Ulla-Maija Rouhiaisen esittämät näkemykset ja Suomen alueelliset matkailureitit löytyvät hänen yrityksensä verkkopalvelusta.
Markku Luola: Ruokaelämys osana matkailun tarinoita ja myyttejä
Ruokaelämys on makua, tuoksua, sommittelua, tarinoita. Lähemmäksi asiakasta ei voi päästä kuin hänen suuhunsa. Visuaalisuus on ensimmäinen kontakti ruokaan: miten ja millaisessa astiassa ruoka on tarjolla.
Asiakkaat voidaan luokitella erilaisiin ryhmiin: osallistuvat haluavat olla mukana valmistamassa ruokaa, esim. hiillostamassa lohta metsässä nuotiolla, periaatteen ihmiset esim. eivät syö lainkaan lihaa, trenditietoiset syövät esim. thai-ruokaa, koska se on muotia ja riippumattomat haluavat kokemuksia ja elämyksiä hinnasta välittämättä. Viimeksi mainittu ryhmä on pieni mutta yhä tärkeämpi ryhmä.
Tärkeää on tila, jossa ruoka nautitaan. Kartanon seinistä huokuu historia.
Ihmiset rakastavat tarinoita. Porsaanfile on jotain tavallista, mutta Aleksis Kiven rakastama porsaanfile, jonka mausteeksi marjat poimitaan omasta pihasta, on jotain muuta – ja nämä voidaan hinnoitella eri tavoin. Jos tarinaan liitetään uudet muovikipot, illuusio särkyy. Tyylin pitää säilyä loppuun asti. Ranskalaiset ovat kehittäneet tätä varten termin, joka tarkoittaa ruoan ja tunnelman yhdistelmää: pelkkä ruoka ei riitä.
Ajan ilmiöitä ovat: puhtaus, luonnonmukaisuus, lähiruoka, eettisyys, hyvinvointi. Aidot asiat ja sesongit ovat tulossa Suomeen. Kauppatorilla pottukioski, joka tarjoaa eri tavoin valmistettuja uusia perunoita kotimaisin höystein, olisi menestys. Ruokatuotteessa myydään elämäntapaa, tunnelmaa, tyyliä ja aitoutta. Matkailijalle tarjottava kokonaiselämys on mieleenpainuva kokemus.
Elämystaloudessa ja mielihyvämatkailussa hinta ei ole kynnyskysymys: aina löytyy niitä, jotka ovat valmiita maksamaan siitä, että tuote on kunnossa.
Markku Luola kertoi esimerkin loppuun asti mietitystä kuunkeltaisesta ateriasta puolitoistametrisen jäälohikäärmeen koristelemana, jolta muistoksi jokainen aterioitsija sai suomalaista muotoilua olevat syömäpuikot yrityksen nimellä varustetussa kotelossa.
”Ruoka on viestintää”, painotti Markku Luola. ”Olkaa ylpeitä suomalaisesta ruokakulttuurista!”
Toni Lohikoski: Tarinoista matkailutuotteeksi
Toni Lohikoski kertoi Muumimaailman historiaa ja nykytilannetta. Kun ideaa oli jonkin aikaa palloteltu ja paikkaa etsitty, Naantalin kaupunki tuli väliin keväällä vuonna 1993, paperit allekirjoitettiin muutamassa viikossa ja Muumimaailmasta osa oli valmiina jo seuraavana kesänä. Tiivis yhteistyö Naantalin kaupungin kanssa jatkuu edelleen.
Tällä hetkellä Muumimaailman vieraista 47 % on lapsia, joten kyse on nimenomaan perhematkailusta. Muumimaailman arvot ovat perhekeskeisyys, luonnonläheisyys, seikkailumieli, turvallisuus, ystävällisyys ja kasvatuksellisuus.
Sääli, että Toni Lohikosken Muumimaailman tunnelmaa välittävä dvd-esitys ei teknisten ongelmien vuoksi toiminut Helian auditoriossa.
Sari Mikkonen-Mannila: Pure Finland
Sari Mikkonen-Mannila esitteli meille erilaisen Suomi-kuvan avannossa uiskentelevasta mikki-hiiri-korvaisesta rouvasta pulkkamäen design-tuolien kautta nakkikioskille ja vappupäivän pisuaareihin. Näkkileipänä kuvattu Suomen kartta muuttui mansikkakermakakku-Suomeksi. Esityksen mottona oli aforismi: ”Jos sinun pitää valita, kerrotko totuuden vai legendan, kerro legenda”.
Uudessa Tammen julkaisemassa kirjassa Pure Finland on tarkoitus näyttää, millainen Suomi on nyt – muutenkin kuin eläkkeelle vetäytyvän gin-and-tonic-sukupolven silmissä.
Suomi tarjoaa elämyksiä: avantouintia, nukkumista pakkasessa ulkona – jonka jokainen suomalainen on vauvana lastenvaunuissa kokenut, auton lapioimista lumen alta ja lumen lapioimista vielä puoli kilometriä lähimmälle auratulle tielle.
Suomalaiset ovat olleet köyhiä ja joutuivat käyttämään aivojaan kekseliäästi. Kuvan naisella on yllään muikuista tehty mekko.
Suomella ei ole hienoa menneisyyttä, mutta rikas tulevaisuus.
Kukaan suomalainen ei ole perinyt juuri muuta kuin korkeintaan sepelvaltimotautigeenit – ja jos joku oli jotain perinyt, sitä ei sopinut näyttää. Rikkauksista puhuminen oli sopimatonta. Toisin on nyt, kun parikymppisillä nettinörteillä on yhtä monta miljoonaa kuin finniäkin.
Turisti, joka tulee ensi vierailulleen Suomeen vapunpäivänä, saa meistä tyystin toisenlaisen kuvan kuin sellainen, joka tulee Suomeen talvella.
Suomi ei altista ihmistä vanhentavalle kesäauringolle.
Suomessa on enemmän naisia aivokirurgeina tai insinööreinä kuin edustusrouvina.

NetValue2001, Suomi tietoyhteiskunnan kärjessä

NetValue2001-seminaari 31.10.2001
TIEKEn ja Kärkiverkosto-tietopalvelun (Sitra) sekä liikenne- ja viestintäministeriön, sisäasiainministeriön ja Kuntaliiton järjestämä tapahtuma keräsi Säätytalon kaksi salia täyteen kuulijoita. Uuden tekniikan alueellisia vaikutuksia pohdittiin kattokruunun ja enkeleitä esittävien kattomaalausten alla korinttilaisten pylväiden ja seinäfreskojen keskellä. Toiseen saliin esitykset välitettiin videoneuvottelutekniikalla samoin kuin Internetiin, josta tilaisuutta saattoi seurata osoitteessa http://www.tieke.fi/netvalue2001 samanaikaisesti ja myöhemmin. Samasta osoitteesta löytyvät myös esiintyjien valmistamat materiaalit. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi TIEKEn hallituksen jäsen Markku Laukkanen.
Pääministeri Paavo Lipponen
Suomi on mitalisijoilla EU:ssa monilla indikaattoreilla mitattuna: osaamiseemme luotetaan maailmalla. Olisi melkein helpompi olla kakkonen kuin ykkönen. Taloudellisilla markkinoilla on ollut epävarmuutta 11.9.01 jälkeen, mutta kasvuun ensi vuonna uskotaan.
Suomi tuottaa teknologiaa, mutta todellinen haaste meille olisi kyvyssä soveltaa sitä. Esimerkiksi Yhdysvallat tuo enemmän teknologiaa kuin vie ja hakee tehokkuutta nimenomaan teknologian soveltamisesta. Suomi on tässä jälkijättöinen, mutta ehtii sitten oppia muiden virheistä ja tehdä järkeviä päätöksiä.
Suomen hallitus on luomassa sähköisten palvelujen infrastruktuuria. Sähköisen allekirjoituksen toteuttaminen kattavasti on erittäin vaikeaa, mutta kun se onnistuu, palvelujen tuotanto tehostuu ja saa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Digi-tv ja kolmannen sukupolven matkapuhelimet avaavat myös uusia mahdollisuuksia. Kilpailu ja markkinat tuovat valtaosalle kansalaisista laajakaistayhteydet kohtuuhintaan – taajamissa. Haja-asutusalueista valtion ja kuntien on tunnettava vastuunsa, koska Suomi tarvitsee pärjätäkseen koko maan panosta.
Informaation tuottaminen on tänään ratkaisevasti edullisempaa kuin aikaisemmin, mutta nyt on entistä vaikeampaa luovia tiedon palasten virrassa. Meillä on vastuu siitä, että kansalaiset onnistuvat tässä.
Pertti Huuskonen, Oulun Technopolis Oyj
Oulun teknologiakeskus aloitettiin suu säkkiä myöten vanhassa meijerissä vuonna 1982. Kolme vuotta myöhemmin muutettiin yliopiston kupeeseen rakennuksiin, joita luonnehdittiin minkkitarha-arkkitehtuuriksi. Viime vuosina on jo hankittu kalliita, näyttäviä tiloja. Teknologiakeskuksen toiminta ei kuitenkaan ole seinien tekemistä vaan seinät ovat seurausta sisällöstä. Lisärahoitusta mentiin hakemaan pörssistä, mikä lisäsi yrityksen läpinäkyvyyttä. Vertailua (benchmarkkausta) on tehty myös EU:n ulkopuolelle. Nyt Oulu on yksi maailman 28 menestyneimmistä IT-kaupungeista.
Yritystoiminnan käynnistäminen sisältää seuraavat vaiheet:

  • luominen
  • keskittyminen
  • bisnes alkaa.

Nämä vaiheet vievät aikaa, kun lähdetään liikkeelle tyhjästä. Teknologia- ja tuotekehitysvaiheesta pitää siirtyä liiketoimintaan. Tämä tapahtuu Suomessa liian hitaasti, kuten pääministeri totesi. Ihmisten osaamista Suomesta kuitenkin löytyy.
Ulla-Maija Laiho, SM
Aluekeskusohjelma kestää vuoden 2006 loppuun ja sen kehittymistä voi seurata sisäasiainministeriön nettisivuilta. Suomen kaltaisessa pienessä maassa pitää ottaa käyttöön kaikki voimavarat. Meillä on nyt keskittymiskehitys ja muuttotappiokuntia. Työpaikat ovat syntyneet tietointensiivisille aloille. Osaamista tarvittaisiin paitsi tekniikassa myös terveydenhuollossa ja käden taidoissa. Alueilla pitäisi etsiä omia vahvuusalueita eikä ratsastaa niillä ideoilla, jotka hetki sitten toivat joillekin menestystä.
Antti Hautamäki, Sitra
Viestintätekniikka mahdollistaa nykyisen kehityksen, mutta mallit ja tekniikka vanhenevat niin nopeasti, että se koettelee ihmisten jaksamista. Pelkästään talouden logiikalla ei enää 11.9.01 jälkeen voida edetä vaan pitää ottaa huomioon myös kulttuurien itsetunto. Länsimaissa on hellenistis-hebrealais-kristillinen kulttuuri, mutta miten se toimii törmätessään muualla olevaan toisenlaiseen ajatusmaailmaan pohjaavaan kulttuuriin?
Kasvun elementtejä haetaan osaamisesta, yhteistyöstä ja viimeisimmän tekniikan tarjoamista mahdollisuuksista. Tietointensiiviset yritykset ovat keskeisiä osaamisen välittäjiä ja niitä tarvitaan tietoyhteiskunnassa. Korkeakoulut ja ammattikoulut eivät riitä: olennaista on tekniikan soveltaminen liike-elämässä.
Urbanisoitumisprosessi etenee vääjäämättä ja 80 % väestöstä tulee asumaan taajamissa. Haja-asutusalueet voisivat erikoistua.
Miksi keskitytään? Koko elinkeinoelämän tietointensiivisyys edellyttää jatkuvaa yhteyttä parhaaseen tietoon. Kaupungit ovat strategisia tuotantopaikkoja, joissa palvelut ja innovaatiot kehittyvät. Castells ja Himanen toteavat uusimmassa teoksessaan Suomen tietoyhteiskuntamalli, että maailmantalous on metropolivetoista.
Face-to-face (F2F) -yhteys luo luottamusta. Ihmisten pitää voida olla yhteydessä olennaisiin henkilöihin. F2F-yhteys tulee myös verkkoihin. Miten päästään bittitasolta jaettujen merkitysten löytämiseen? Näitä teknisiä ratkaisuja etsitään nyt.
Henry Haglund, Euroopan komissio
Euroopan komissio on julkistanut eEurope- ja eParticipation-ohjelmansa, jotka varmistavat, että muutosprosessi on kansalaisten kannalta kattava ja kaikki kansalaiset voivat toimia tietoyhteiskunnassa. Julkisen hallinnon internet-sivut pitää rakentaa niin, että myös ikääntyneet ja vammaiset voivat lukea ja käyttää niitä. Tämä tiedonanto on tullut Euroopan komissiolta jäsenvaltioille ja siihen kaikkien palveluntarjoajien pitää suhtautua vakavasti. Suomessa julkishallinnon standardi vuodelta 2001 sisältää jo tämän saman ajatuksen. Euroopan komissio ei kuitenkaan ole lähtenyt voimakkaan lainsäädännön tielle kuten Yhdysvallat vaan kyse on suosituksista.
Unto Kariniemi, ICL Invia Oyj
Kustannushyöty löytyy siitä, miten verkostot liittyvät toisiinsa. Miten asiakkuudenhallinta hoidetaan alihankintaketjussa, miten julkisen hallinnon palveluketju saadaan saumattomaksi ja kuka on maksaja, kun luodaan uudenlaista verkostoinfrastruktuuria? Ilman hyötyjen tunnistamista ja tavoitteita monet hankkeet tulevat kaatumaan.
Matti Laamanen, Elisa Communications
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo – nykyisin jaettu ilo on viisinkertainen sähköpostiliite. Myös jaettu tieto on viisinkertainen tieto. Jakamalla tietoa luodaan osaamista, mistä seuraa kyvykkyyttä, mistä seuraa kilpailuetua. Kun tietoa jaetaan, syntyy verkosto. Muutos eri sektoreilla tapahtuu eri nopeuksilla ja tämä voi aiheuttaa hidastumisia verkostossa.
Ihmisen asenteista riippuu, näkeekö hän muutokset uhkina, haasteina vai mahdollisuuksina. Haasteiden oletusarvo on, että verkostot ovat kunnossa.
Pauli Päivärinta, NovoGroup Oyj
Pitäisi korostaa tiedon kertaalleen syötön periaatetta. Kun kansalainen tekee kotoa päivähoitohakemuksen, hän toimii tavalla, jota pankit ovat jo kauan opettaneet meille. Olisi hyvä, jos laskukin tulisi sähköisesti.
Monissa alueellisissa yhteistyöhankkeissa näkyy, että asioita katsotaan yhä enemmän yhdessä ja pitäisikin nähdä ennen kaikkea kokonaisuus.
Karri Salminen, Sonera Oyj
Viime elokuisen tilaston mukaan Suomi on neljännellä sijalla matkapuhelimien käytössä ja vasta 20. sijalla Internetin kotikäytössä. Kun tilastoja Suomen sisällä tarkastellaan maakunnittain tai koulutustason mukaan, erot ovat valtavia.
Miten kansalaisten asenteet muuttuvat? Miksi kansalainen käyttäisi uutta tekniikkaa? Seuraava yhtälö tarjoaa ehkä yhden vastauksen:

  • liittymä + osaaminen + motivaatio = viestintäosaaminen

Yhteisöllinen viestintä on nousemassa entistä tärkeämmäksi. Mutta entä jos kansalaisella ei ole motivaatiota kuulua yhteisöön tai jos hän ei osaa tulkita viestiä? Vuorovaikutusta ei ole ilman verkostoja.
Seuraavat näkökohdat asettavat haasteita:

  • Puolella suomalaisista ei ole mahdollisuuksia verkottua.
  • Muuttoliike kiihtyy – taistellaanko tuulimyllyjä vastaan?
  • Kehittämisvoimavarat hajotetaan pikkuprojekteihin.
  • Yliopistojen ja yritysten pitäisi löytää yhteistyö.

eWork ja eLearning kulkevat käsi kädessä. Julkisella vallalla on esimerkkivastuu ja sillä olisi valtavat mahdollisuudet yhteistyössä alan yritysten kanssa. Yksin ei kukaan tässä ympäristössä menesty.
Jukka Pirttijoki, Kuhmo
Maaseutu ei käsitä vain maataloutta harjoittavia perheitä. Kuhmossa rautatie- ja linja-autoaseman väli on 70 km. Vuonna 1976 alueella oli 11 koulua, nyt enää kaksi. Suurten ikäluokkien aikaan 1950-luvulla alueelle rakennettiin kouluja ja joka talossa oli keskimäärin 6 – 8 lasta. Mihin he menivät? Ruotsiin. 40 vuoden ajan alueella on ollut tasaisen tappavaa muuttotahtia: kuntakeskus on vetänyt väen. Kuhmon keskustassa väestötiheys on 80 henkilöä / km2 kun taas koko Kuhmon alueella vain 0,6 henkilöä / km2. Se on siis käytännössä asumatonta aluetta.
Alueelle suunnatut projektit sisältävät haaveita ja utopioita, mutta onneksi ne epäonnistuvat. Perusteettomien toiveiden tarjoaminen nuorille on karhunpalvelus heille. Pikemminkin pitäisi valmistaa heitä lähtöön. Ammattikoulutus antaa heille kilpailukyvyn työmarkkinoilla. Tuntuu siltä kuin ajateltaisiin, että maaseudun nuorten pitäisi turvata maaseutu etelän ihmisille.
Työnantajat pitävät kainuulaisia nuoria tolkkuina, työtä pelkäämättöminä. Innovatiiviset ihmiset ovat lähteneet tuolle seudulle. Nyt tuo geeniaines palaa koko yhteiskuntaa hyödyntämään.
Ajatus, että suuret ikäluokat eläkeiässä palaisivat kotiseudulleen, on kyseenalainen: Mistä he löytäisivät asunnot, kun vanhat ovat ränsistyneet? Kannattaisiko uusia rakentaa, kun niitä ei kukaan kuitenkaan osta?
Pahoinvointi kasvaa talouden kasvaessa. Syyskuun 11. päivän tapahtumat saivat näkemään asiat uudessa valossa. Jos rajat sulkeutuvat, niin ehkä kainuulainen elämäntapa on kriisit kestävä: eihän se välttämättä tarvitse sähköä eikä polttoainetta.
Sari Hannila-Neulanen, Itä-Turun OSKU -projekti
OSKU-projektien taustalla on Oppiva Itä-Karjala -projekti. Itä-Turun OSKU -projektissa on perustettu kioskipisteitä, joissa tietokonetta pääsee käyttämään, ja neljäsosa väestöstä onkin jo ryhtynyt verkon käyttäjiksi. Itä-Turun alueella on monia kymmeniä kansallisuuksia ja kieliä, joten asumisverkossa palvellaan niin monilla kielillä kuin kielitaitoa riittää, pääasiassa kuitenkin suomen kielellä. Vaikuttaa siltä, että mitä vanhempi ihminen on, sitä suurempi hänen kynnyksensä verkon käyttöön on.
Verkon virtuaalitulkki säästää paljon aikaa, kun tulkin ei tarvitse lähteä keskustasta erikseen hoitamaan pientä asiaa. Verkossa on myös virtuaalista suomen kielen opetusta.
Oman kulttuurin säilyttäminen on tärkeää, samoin yhteydet sukulaisiin sähköpostitse ja linkit entisen kotimaan uutispalveluihin, joita voidaan tuottaa verkkoon. Toisaalta paikallisnäkökulmakin pitää muistaa.
Jari Seppälä, Tampereen kaupunki
eTampereessa on kyse julkisen hallinnon verkkopalvelun kehittämisestä. Monet osapuolet kuten eri korkeakoulut ja yritykset tekevät yhteistyötä. Ketju jatkuu tulevaisuuteen: kaiken ei tarvitse olla valmiina tässä ja nyt.
eTampere sisältää verkkoyhteisöjen kehittämisajatuksen ja liiketoiminnan tekemisen. Langatonta liiketoimintaa edustaa kommunikaattoriin rakennettu paikannussovellus. Suurin osa tamperelaisista haluaa palveluja verkosta. Verkkopalvelujen tuottaminen ei saa olla ylimääräistä työtä eikä vaihtoehto nykyiselle toiminnalle. Ne pitää integroida nykyjärjestelmään niin ettei ylläpidetä kahta rinnakkaista järjestelmää.
Verkkopalveluja tuotetaan kuntalaisten ehdoilla: otetaan huomioon hitaimmat yhteydet, samoin ikäihmiset ja vammaiset. Kaupungilla kiertävä Netti Nysse, bussi, tarjoaa koulutusta ja palveluja kansalaisille.
Vanhemmat kansalaiset ovat jo putoamassa kelkasta verkon käytössä. Kursseilla on kuitenkin huomattu, että kynnys verkon käyttöön madaltuu, joten kyse on ehkä alun ennakkoluuloista.
Sähköinen asiointi ei ole käynnistynyt HST-kortin myötä, koska kortti on kallis ja hankalakäyttöinen ja siihen liittyvät palvelut ovat puutteelliset. Mobiili tunnistus on tulevaisuuden näky, jota pitäisi tutkia.
Ritva Metsälampi, Pohjois-Lapin OSKU -projekti
Pohjoisen kulkuneuvoja ovat poro, auto ja moottorikelkka, nyt myös Internet. Pohjois-Lapin OSKU -projektissa verkkoympäristö pyritään saamaan palvelemaan kuntalaisia heidän omilla ehdoillaan. Heille tarjotaan koulutusta, kioskeja ja portaali. Vertaiskouluttajat antavat samalla tasolla olevaa ohjausta ja neuvontaa. Koulujen ohjelmaan sisällytetään kansalaisverkkokoulutus. Lisäksi tarjolla on henkilökohtaista koulutusta, jossa myös perustellaan, miksi verkkoa kannattaa käyttää.
Kioskipisteiden sijoittamisessa Pohjois-Lapin alueelle oli omat ongelmansa: miten 35 kioskipistettä pitäisi sijoittaa laajalle alueelle, jossa on 50 kylää? Kyse on sivukylistä – ei syrjäkylistä – jotka ovat jonkin kilometrin päässä taajamasta. Apuun otettiin olemassaolevia verkkopalvelupisteitä, kylätaloja, joista löytyvät verkko-, sosiaali-, harraste- ym. palvelut, sekä Netti-Jussi, joka kiertää kuntien alueella. Alueella on vielä paljon kyliä, joissa kännykkä ei toimi.
Stina Tiainen, Saaristomeren kehittämiskeskus
Onko uudesta tietotekniikasta hyötyä saaristossa keskellä kelirikkoja? Saaristomeren alue on kilpailukykyinen ja puhuja itse noin 50-vuotias paluumuuttaja. Yli 60 prosentilla alueen asukkaista äidinkieli on ruotsi, joten Saaristomeren OSKU toimii suomeksi ja ruotsiksi.
Laajakaistaverkkoprojekti alueella on tärkeä. Ehkä saariston asukkaatkin voivat tulevaisuudessa seurata verkosta tällaisia seminaareja ja osallistua siihen kehitykseen, mitä pääkaupunkiseudulla tapahtuu.
Tietoteknisen infrastruktuurin kehittäminen antaa ihmisille mahdollisuuden muuttaa muualle kuin ruuhka-Suomeen. Kohta meillä on työvoimapula pikemmin kuin työttömyys. Silloin ihmiset haluavat itse päättää, missä asuvat ja siksi infrastruktuurin pitää olla kunnossa, jotta löytyy erilaisia vaihtoehtoja asuinympäristöiksi.
Saaristossa toimivat IT-luotsit, jotka käyvät opastamassa opintopiireissä. OSKU pitäisi saada palvelemaan myös kesävieraita talvella verkon kautta.
Markku Sotarauta, Tampereen yliopisto
Tietoyhteiskunta keskittyy, tarvitaan face-to-face –kohtaamisia, joissa hiljaista tietoa välitetään. Osaajat kaipaavat luovaa ongelmanratkaisuympäristöä. He haluavat olla siellä, missä asioita mietitään ja pohditaan: tv:n ja Internetin seuraajat ovat myöhässä. Infrastruktuuri on väline ja itsestäänselvyys: osaajat kaipaavat myös luovaa ongelmanratkaisuympäristöä.
Oulun menestyksen takana oli strategia, visio ja verkosto, mutta sitä ei voida yhtäkkiä siirtää muualle. Kysymys on pitkän ajan prosessista, jossa on ollut innostuneita, asiaan uskovia ja mielettömiä riskejä ottaneita ihmisiä. Myös etelän uhka on ollut osatekijänä: ajateltiin, että jos projektissa ei onnistuta, ihmiset muuttavat etelään.
Kun tehdään ohjelmaa, tarvitaan yksilöitä, jotka miettivät, keille sitä tehdään. Tarvitaan tarinoita, myyttejä, heimoja. Tutkija on kiinnostunut siitä, mitä tapahtuu strategian, vision ja verkoston takana: Mikä saa homman toimimaan jossain ja jossain ei? Tarvitaan luovaa jännitettä, epävarmuutta, pärinää, hehkua! Niitä ei pystytä mittaamaan, mutta ne voidaan aistia. Aluekehittämisen tavoitteeksi voikin ottaa pärinän luomisen.
Tietoyhteiskunta on yksi tarina, johon Suomessa uskotaan. Ihmiset, jotka ovat ottaneet tarinan todesta, toteuttavat sitä. Tietoyhteiskunta on uskomusyhteiskunta.
eTampere on tarina. Mikään tarina ei kestä ilman sisältöä, kuplat puhkeavat aina. Tarinan kertominen on erittäin vaikuttava keino – jos on jotain sisältöä.
Tietoyhteiskunnassa menestyvän ohjelman strategia voisi olla seuraava:

  • Ihmiset on saatava innostumaan. Jos into laantuu, mitään ei saada aikaan.
  • Pitää kiinnittää huomiota ihmisiin, ei rakenteisiin.
  • Pitää olla riittävän suuret tavoitteet.
  • Tavoitteiden pitää liittyä menneeseen kehitykseen, historiaan.
  • Tarvitaan henkilökohtaista yrittäjyyttä.

Esim. eTampereen tavoitteena on, että ollaan maailman paras. Tavoitteisto, raha ja julkisuus kertovat ihmisille, että tämä on yksi NIISTÄ projekteista. Ihmiset antavat kasvot hankkeelle: heitä kehutaan, jos hanke onnistuu, ja haukutaan, jos se epäonnistuu. Into lähtee subjektiivisuudesta, kun saa tehdä asioita, jotka on itse ajatellut eikä sellaisia, joita muut ovat ajatelleet.
Jakautuuko Suomi niiden välillä, jotka uskovat tulevaisuuteen ja niiden, jotka eivät siihen usko?
Elefantti syödään pala palalta – mutta joskus pitää voida iloita, että jalka on jo syöty!
Olli Nuuttila, Song Networks Oy
Ruotsin tietoyhteiskuntamalli on erilainen kuin Suomen. Ruotsissa kaikilla on 5 Mb/s verkkoyhteydet. Palvelut ovat myös taajaman ulkopuolella tasa-arvoiset: samat palvelut löytyvät Norrbottenista kuin Tukholmasta. Samaa putkea pitkin pitäisi voida nähdä koulun ruoka, peruuttaa parturi, varata hammaslääkäriaika sekä saada yleistä tietoa.
Suomen hankkeissa kantavana teemana on ollut kansakunnan kilpailukyky. Ruotsin tavoitteena on olla maailman paras tietoyhteiskunta.
Internetin kotikäytössä Ruotsi on Euroopan johtava maa: reilusti puolet kansalaisista käyttää verkkoa, mutta käyttö on keskittynyt suuriin kaupunkeihin. Tämä ei istu tasa-arvoajatteluun. Kotien PC-tiheydessä taas Suomi jää muiden Pohjoismaiden jalkoihin.
Ruotsissa ajatellaan: ”Statlig styrning ger fri konkurens.” Kuka tahansa voi rakentaa palvelunsa julkisen verkon päälle. Taustalla on ehkä ollut ajatus, että muuten tulee iso ulkopuolinen peluri, joka kahmaisee koko alueen. Teleala on Ruotsissa voimakkaasti keskittynyttä. Suomessa taas on monta alueellista monopolia ja kohtalaisen vapaa kilpailu.
Loppupaneeli
Loppupaneelissa keskustelivat Tetta Jounela Kauppa- ja teollisuusministeriöstä, Juhani Pekkola Työministeriöstä, Kristiina Pietikäinen Liikenne- ja viestintäministeriöstä ja Antti Rainio Navinova Oy:stä. He innostuivat selvästi Markku Sotaraudan tarinankerronnasta ja pörinästä.
Tetta Jounela kuvasi 8-vuotiasta poikaa, jolla on näyttöruudulla yhtaikaa auki sähköposti ja chat, cd:llä soimassa mielimusiikki, kännypuhelu meneillään ja Kalle Anka sylissä. Kun chatista tulee ehdotus lähteä pelaamaan futista, lapsi irrottautuu tilanteesta hetkessä ja on kolmen minuutin kuluttua pihalla pelaamassa. Tietoyhteiskunta on tämän hetken lapsille itsestäänselvyys, vaikka ei vanhemmille ihmisille olisikaan.
Yleisön joukosta nostettiin esiin, että Ruotsi menee vauhdilla Suomen edelle, kun 256 kb/s verkkoyhteys Pohjois-Suomessa maksaa 300 mk/kk ja Ruotsin puolella 5 Mb/s yhteys 300 kr/kk. Kristiina Pietikäinen totesi, että laajakaista Ruotsissa lisää verkon käyttäjämääriä, mutta ei ehkä käyttöä. Monia uusia teknologioita on tulossa, ja jos valtio veikkaa yhtä hevosta, voi veikata väärää. Antti Rainio kysyi, mihin laajakaistayhteyttä arkisessa Internetin käytössä tarvitaan. Digi-tv tuo sisältökanavan ja mobiilit ratkaisut tarjoavat joka paikassa kapeamman mutta laajakäyttöisemmän yhteyden. Tulevaisuus on monikanavainen. Eri kulttuureissa voi tulla erilaisia ratkaisuja eri kanaville.
Juhani Pekkola kuvasi lehtileikkeiden avulla, miten Suomi voisi pärjätä sisällöllä eikä tietotekniikalla:

  • Suomi myy puhdasta vettä Arabimaihin.
  • Hollantilainen tulee turkistarhaajaksi Pohjois-Karjalaan.
  • Juustomainoksessa nainen paimentaa susia.

Verkko-opetuksen tekijänoikeus -työryhmän laatimien sopimusmallien julkistustilaisuus

Verkko-opetuksen tekijänoikeus -työryhmän laatimien sopimusmallien julkistustilaisuus
Helsingin yliopisto, Porthania III, 10.10.2001
Työryhmän puheenjohtaja Jukka Liedes avasi tilaisuuden ja muistutti, että koulutuksen historia on paljolti ollut oppimateriaalin historiaa, mutta yksilöllisiä ratkaisuja kaivataan.
Sopimusmallien esittely
Lakimies Kristiina Harenko, joka toimi työryhmän sihteerinä, esitteli sopimusmallit, joita on kolmeen eri tilanteeseen:

  • virkasuhteessa tuotettuun materiaaliin
  • ulkopuolisen tuottamaan materiaaliin
  • yhteishankkeessa tuotettuun materiaaliin.

Sopimusmallit ovat vain työkaluja, niitä ei ole pakko käyttää. Perusperiaatteena on, että oikeudet pitää aina hankkia alkulähteeltä. Niinpä yhteishankkeiden oikeudet johdetaan materiaalien tekijöiltä.
Verkko-opetuksella tarkoitetaan oppilaitoksen opetussuunnitelman mukaista opiskelijoilleen verkon välityksellä tarjoamaa opetusta ja verkko-opetukseen mahdollisesti liittyviä lähiopetusjaksoja. Tämä koskee myös muista oppilaitoksista tulevia opiskelijoita.
Käyttöoikeuden määrittelyssä ei ole haluttu rajata tapaa, jolla aineistoa käytetään. Sen sijaan käyttöyhteys on rajattu.
Oppilaitoksille ei sopimuksilla hankita yksinoikeuksia vaan ns. rinnakkaisoikeudet eli tekijä voi myös itse hyödyntää aineistojaan. Tekijältä voidaan kieltää tietynlainen materiaalin käyttäminen esim. kilpailutilanteessa.
Edelleenluovutusoikeudesta sopiminen on välttämätöntä, jos aineistoa halutaan käyttää yhteishankkeissa. Muunteluoikeuksien pitää myös näkyä sopimuksissa, jos muuntelun tarvetta on.
Opiskelijoiden nimien mainitseminen heidän tuottamassaan materiaalissa on tärkeää (ns. moraaliset oikeudet).
Ulkopuolisten kanssa tehtävä sopimus koskee myös kustannusyhtiöltä hankittavaa materiaalia. Tällöin oikeudenhaltija on toinen kuin alkuperäinen tekijä.
Aineiston luvattomasta käytöstä joutuu aina maksamaan korvauksia – olkoonkin, ettei tietäisi, että aineiston käyttö on luvatonta.
Tekijä vastaa kustannuksista, joita koulutuksen järjestäjälle voi aiheutua kolmansien tekijänoikeuksien loukkauksista. Sen sijaan välillisiä vahinkoja esim. imagohaittaa ajoissa valmistumattomasta materiaalista ei yleensä korvata.
Luennoija on aina esittävä taiteilija ja luentotilaisuudesta syntyy teos, jota tekijänoikeus koskee. Tämä on syytä ottaa huomioon, jos luento esim. taltioidaan videona verkossa esitettäväksi.
Verkkomateriaalin tuottamisesta sovittaviin korvauksiin sopimukset eivät ota kantaa vaan ne voidaan tapauskohtaisesti vapaasti sopia. Sopimuksiin ei ole otettu esimerkkejä rojalti-pohjaisista korvauksista, koska ne verkko-opetusmateriaalien yhteydessä ovat harvinaisia. Rojalteissa kyse on yleensä myytävistä tuotteista, joiden korvauksissa myyntivolyymi halutaan näkyviin.
Muissa sopimusmääräyksissä otetaan kantaa mm. verkkomateriaalin

  • toimitusaikaan
  • testaukseen (miten, missä, ketkä)
  • mahdollisiin korjauksiin ja testauksen iterointikierroksiin
  • säilyttämistä koskeviin velvoitteisiin (esim. arkistossa säilytetään materiaalin alkuperäistä, luovutettua versiota).

Opiskelijoiden kanssa tehtävässä verkko-opetusmateriaalin käyttösopimuksella halutaan tehdä selväksi, että oikeudet materiaalin käyttöön on rajattu koskemaan opetusta. Oikeudet opetuksessä käytettävään materiaaliinhan on rajattu perinteisessäkin opetuksessa (oppikirjoja ei saa kopioida muille edelleen levitettäviksi).
Opiskelijan tuottaman materiaalin käyttöön koulutuksen järjestäjällä on oikeus sillä toteutuksella, jolla opiskelija on läsnä.
Aineiston yksilöinti tehdään usein erillisillä liitteillä, jotka tulevat osaksi sopimusta.
Erimielisyydet pyritään sopimaan neuvotteluin: riiteleminen on kallista ja vaikuttaa haitallisesti imagoon.
Keskustelu ja kysymyksiä
Jukka Liedes totesi, että olemme kehityksen kärjessä: vastaavanlaisia sopimusmalleja ei muualta maailmasta löydy. Työryhmä toivoo, että sopimusmalleista, jotka löytyvät osoitteesta http://www.minedu.fi/opm/hankkeet/koul_ja_tutk_tietostrategia/10verkko_opetus/10verkko_opetuksen_tekijanoikeudet.html , tulisi opettajien jatkokoulutuksen oppimateriaaleja.
Kysymys: Joutuuko tekijä vastuuseen, jos hän tekee linkin omasta verkkopalvelustaan toiseen verkkopalveluun, joka sisältäisi kolmannen osapuolen oikeuksia loukkaavaa materiaalia?
Vastaus: Jos linkin tekee toisen verkkopalvelun pääsivulle niin, että se ei lataudu oman verkkopalvelun kehysten sisään, ongelmia ei pitäisi olla, koska selaaja tietää siirtyvänsä toiseen verkkopalveluun. Sen sijaan ns. kehyslinkillä tai linkillä yksittäiseen tiedostoon otetaan riski, että ollaan tekijänoikeusmielessä aineiston käyttäjä ja vastuussa siitä. Ensin kuvattua linkkityyppiä voidaan verrata kirjan alaviitteeseen.
Kysymys: Ovatko sopimusmallit olemassa myös ruotsiksi?
Vastaus: Sopimusmallit käännetään ruotsiksi ja englanniksi.
Kysymys: Opiskelijoiden kanssa tehtävissä sopimuksissa viitataan materiaalin käyttöön omalla tunnuksella ja salasanalla. On olemassa avoimia oppimisympäristöjä, joihin kuka tahansa satunnainen surffaaja voi eksyä. Koskeeko varsinaisia opiskelijoita tiukemmat rajoitukset materiaalin käytöstä kuin satunnaista kävijää? Pitäisikö sopimustekstien näkyä avoimen ympäristön sivuilla?
Vastaus: Nyt laaditut sopimusmallit koskevat vain ei-avoimia ympäristöjä. Jukka Liedes totesi vastauksessaan, että avoimessa ympäristössä kuka tahansa voi tehdä materiaalille mitä tahansa (!!), vaikka tekijänoikeudet periaatteessa ovat voimassa.
Tilaisuuden lopuksi Virtuaaliyliopiston projektinjohtaja Matti Sinko, Virtuaaliammattikorkeakoulun projektipäällikkö Outi Vahtila sekä Virtuaalikoulun kanssa opetushallituksessa toimiva tuottaja Yrjö Hyötyniemi kertoivat valtakunnallisista, Suomen tietoyhteiskuntastrategiaan liittyvistä hankkeistaan. Virtuaaliyliopisto oli järjestänyt tämän tilaisuuden nauhoituksen ja jos tekijänoikeuksista päästään sopimuksiin, materiaali ilmestyy Virtuaaliyliopiston ensi kuussa avautuvaan portaaliin. Virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaissa projektisuunnitelmat ja tekijänoikeudet kulkevat käsi kädessä. Edelliset valmistuvat ensi kuun puoliväliin mennessä ja jälkimmäiset tehdään vuoden loppuun mennessä. Virtuaalikoulun hankkeet ovat pieniä eikä siellä ole käytössä omia juristeja, joten sopimusmallit ovat tervetulleita.
Jukka Liedes totesi lopuksi, että verkossa olevat sopimusmallit elävät. Kannattaa katsoa päivityspäivämääriä. Jos malleihin tulee olennaisia sisältömuutoksia, näistä kerrotaan verkkopalvelun etusivulla. Linkit laaditaan siten, että päivitetyt versiot malleista tulevat esiin.

ITK01, m-oppimista Aulangolla

Konferenssi Hämeenlinnassa Aulangolla 19.-21.4.2001

  • Mobile Learning -workshop
  • Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
  • Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
  • Potential of Mobile Learning
  • iMode palvelukonseptina
  • Workshopin loppukeskustelu
  • Konferenssin muusta annista poimittua
  • Opetusteknologiapalkinto
  • WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
  • Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
  • eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
  • Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
  • Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
  • Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
  • Tietie-yhteistyö, ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu

eOppia ikä kaikki! oli ITK-konferenssin teemana vuonna 2001, jolloin konferenssi taas kerran löi aikaisempien konferenssien yleisöennätykset. Aulangolla kävi loppuviikon aikana noin 1300 koulutuksesta ja sen tekniikasta kiinnostunutta konferenssivierasta.
Tämän kahdennentoista ITK-konferenssin järjestelystä vastasivat entiseen tapaan Hämeen kesäyliopisto yhteistyössä Tampereen yliopiston, Hämeen
ammattikorkeakoulun, Opetushallituksen, Luokanopettajaliiton, MAOLin, Tieto- ja viestintätekniikan oppimiskeskuksen ja Kanta-Hämeen tietotekniikkayhdistyksen kanssa. Konferenssin ohjelma löytyy osoitteesta http://www.hameenkesayliopisto.fi/itk01/ .
Mobile Learning -workshop
Viime vuonna ITK-konferenssissa keskityin oppimisympäristöihin, mutta nyt halusin kuulla, mitä koulutuksessa tapahtuu, kun mobiliteetti valtaa alaa niin, että eBisneksen sijaan puhutaan jo mBisneksestä.
Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
Erikoistutkija Jarmo Levonen Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriosta lanseerasi asiantuntevassa puheenvuorossaan monta uutta termiä. mOppimisen lisäksi hän halusi puhua nOppimisesta (nano-oppiminen) ja uusia, kämmenessä käytettäviä mobiileja päätelaitteita, PDA (Personal Digital Assistant) hän kutsui kämmeköiksi. Mobiilisuudesta puhuessaan hän viittasi vanhaan viisauteen Omnia mea mecum porto (kaiken mukanani kannan).
Mobiiliympäristössä toimii esim. Tampereen Netti-Nysse -nivelbussi, kannettavat, kämmekät sekä puettavat ja istutetut tietokoneet. Jarmo Levonen kysyikin, raahataanko mobiilitoimistoa selkärepussa vai kämmekässä vai ylle puettavissa liiveissä?
Mobiliteetilla on kolme ulottuvuutta:

  • Mobiliteetin taso: kiinteä, mobiili, autonominen tai itsestään siirtyvä (esim. robotti)
  • Yhteys muihin laitteisiin: vapaa eli itsenäisesti toimiva, upotettu tai kaikenkattava (pervasive) (laite on osa kokonaisympäristöä, johon sen toiminta perustuu)
  • Yhteistoiminnallisuus: henkilökohtainen (esim. oma känny), ryhmäkohtainen (laite tukee ryhmän jäseniä, esim. perhettä), yleinen (laite on tarkoitettu laajalle ryhmälle)

Jarmo Levonen esitti mielenkiintoisen matriisin, johon hän oli ristiintaulukoinut mobiliteetin eri ulottuvuuksia ja kysyi yleisöltä, mitä matriisi voisi tuoda oppimisen alueelle. Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi, että Helsingin yliopistossa rakennetaan oppimistavarataloja, yliopiston oppimiskeskuksia, joissa oppija saa lainata kannettavan tiskiltä.
Perkinsin (1991) ja Wilsonin (1995) mukaan oppimisympäristöt voivat sisältää seuraavia elementtejä:

  • informaation lähteet (information banks)
  • symbolien käsittelyalustat (symbol pads) (esim. paperi, näppäimistö, virtuaalialusta)
  • ilmiön kuvausvälineet (construction kits) (esim. mahdollisuus esittää kommentteja eri värein tai argumentteja vetämällä viivoja)
  • tehtävän ohjaajat (task managers) (toteuttavat kontrollia ja ohjausta, esim. vinkin antaja itseohjautuvan oppijan oppimisympäristössä: ”Oletko muistanut ottaa osaa tähän keskusteluun”)

Mobiilioppimisen sovelluksista Jarmo Levonen mainitsi:

  • informaation lähteet, kielenkääntäjät, eBookit (jos kirjastossa on 5 kurssikirjaa ja sitä tarvitsisi 50 oppijaa, niin eBook helpottaisi ongelmaa)
  • muistuttaja (probeware)
  • viivakoodiskannaus (Tämän tarve näkyy USA:ssa, jossa kampusalueella on tärkeää tietää, onko henkilö se, joka sanoo olevansa. Suomeen on tulossa kulunvalvonta. Vrt. sähköinen henkilökortti.)

Kun Jarmo Levonen pohti mobiilioppimisympäristön monipuolisuutta, yleisön joukosta kysyttiin, eikö ole irvokasta puhua mobiileista oppimisympäristöistä, kun mobiilisuuden myötä päästään opiskelemaan todelliseen ympäristöön ja mobiilisuus tukee tiedon konstruointia siellä. Mobiilisuus kaataa luokkahuoneen seinät. Tietoa voidaan rakentaa yhtaikaa virtuaalisesti ja livenä: esim. voidaan olla järvenrannassa tutkimassa lumpeita ja samalla saadaan kämmekällä yhteys tietokantoihin. Mobiililaitteen avullahan voidaan opiskella vaikka kahvilasta tai saunasta.
Jarmo Levonen esitti vertailun kannettavan laitteen (Palm) ja PC:n käyttötavoissa:

  • Tiedonkeruu ja operointi: Palm 80 %, PC 20 %
  • Kirjoittaminen: Palm 20 %, PC 80 %
  • Käyttökerrat: Palm 15, PC 3
  • Käyttöaika/käyttökerta: Palm 3 min, PC 20 min

Jarmo Levonen vertaili myös PDA-laitteita kannettaviin PC:ihen. Kuinka moni kehtaa luentosalissa avata kannettavan PC:n kannen? Palmin esiin ottaminen on paljon huomaamattomampaa. PDA-laitteita varastetaan vähemmän kuin kannettavia. Tutkimusten mukaan PDA-laitteet aiheuttavat käyttäjissä vähemmän ahdistusta kuin kiinteät tietokoneet ja ne soveltuvat nimenomaan seuranta- ja kommunikointivälineiksi.
Mobiilisuuden haasteina ovat niihin liittyvien strategioiden laatiminen sekä eettiset ja tietoturvakysymykset.
Lisätietoja aiheesta löytyy Jarmo Levosen kotisivulta http://www.uta.fi/~kajule .
Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
Tutkija Hanni Muukkonen Helsingin kauppakorkeakoulun Center of Knowledge and Innovative Research, CKIR:istä pohdiskeli mobiilia käytettävyyttä. Kun sovelluksia rakennetaan, pitää ottaa huomioon, ovatko käyttäjät koululaisia, aikuisopiskelijoita vai työssäkäyviä. Esimerkkeinä mobiileista sovelluksista hän mainitsi lääkärin kenttämittausvälineet sekä sijainti-sensitiivisen turistikierroksen, jonka ongelmina voivat olla turistin vauhdin arviointi (turisti katselee jotain kohdetta kauan tai haluaa välillä kahville) ja näkymän liiallinen rajaaminen (selostetaan lähellä näkyviä rakennuksia mutta ei kaukana näkyvää kirkontornia). Tällaisten sovellusten kehittämisessä tarvitaan uudet tavat mallintaa, suunnitella ja arvioida kokonaisuuksia.
Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi Helsingin yliopiston projektien myönteisistä kokemuksista mobiilissa oppimisessa: Yksi oppijaryhmä istui luokassa ja toinen kierteli museossa: Museoryhmä haastatteli asiantuntijoita ja välitti haastattelun samoin kuin näkemänsä kohteet kommunikaattoreilla luokassa istuvalle ryhmälle, joka dokumentoi asiat. Kun luokassa istuneilta oppijoilta kysyttiin, mitä he olivat tänään tehneet, he kertoivat käyneensä museossa, niin voimakkaasti kokemus välittyi pelkän audioyhteyden avulla.
Miksi mobiilisuutta? kysyi Hanni Muukkonen ja vastasi:

  • ajanvietto
  • tiedonhaku
  • tiedon taltiointi
  • yhteydenpito.

Esimerkkinä hajautetusta kognitiosta Hanni Muukkonen mainitsi kännyyn liitetyn kameran, jolla voidaan välittää kuvia eteenpäin prosessoimatta niitä välillä. Esim. lammen rannalta tutkijat voivat välittää kuvan lumpeesta suoraan tietokantoihin.
Bereiterin ja Scardamalian (1994) mukaan oppiminen on:

  • tahatonta (incidental learning)
  • tietoista (intentional learning)
  • tiedon rakentelemista (knowledge building).

Millaisia kysymyksiä liittyy mobiililaitteisiin oppimisessa?
Yleinen tekninen kehitys

  • läpinäkyvyys (sovellus ei kaipaa koulutusta, esim. turistiopas)
  • käyttäjän tarkempi kontrolli (ei tule teknisiä yllätyksiä (esim. verkkoyhteyden katkeilu), jotka vievät huomion pois substanssista)
  • sovellusten toimivuus ja monipuolisuus (tieto, esim. röntgenkuvat, siirtyvät oikeassa muodossa)

Multimodaaliset käyttöliittymät

  • esim. tiedon syöttövälineenä kynä tai puhe (puheentunnistuksessa on vielä paljon virheitä)
  • tietoa voidaan tarjota sen perusteella, mihin ihminen suuntaa katseensa

Kontekstin hyödyntäminen

  • käyttäjä- ja ympäristölähtöinen adaptiivisuus
  • sosiaalinen navigointi (käytetään muiden käyttäjien jättämiä vihjeitä siitä, mikä on kiinnostava paikka (vrt. jossain pitkä jono, kirjastossa luetun näköinen kirja))

Ajattelun työkalut
Ankkuroitu opetus

  • harjoitellaan todellisessa tilanteessa (kuten aiemmassa esimerkissä museossa)

Yleisön joukosta kysyttiin Hanni Muukkoselta, kuinka pian lääkäreillä on Palmit ja he osaavat käyttää niitä. Hanni Muukkonen myönsi, että siihen voi mennä vielä aikaa, koska tällä hetkellä sairaalassa ei saa pitää edes kännykkää päällä. Janne Sariola sanoi, että kolmen vuoden kuluttua tilanne on ihan toinen.
Potential of Mobile Learning
Matti Hämäläinen CODE Onlinesta sanoi, ettei usko oppimiseen ilman paluukanavaa: viisi tuntia multimediaa opettajana ei toimi, vaikka näin muinoin visioitiinkin. Hän totesi, että sovelluksia pitää voida käyttää päätelaitteella, joka kussakin tilanteessa on tarkoituksenmukaisin. Jos maantiedonkokeen voi suorittaa kännyllä, niin miksei jääkaapilla – kun kaikkiin laitteisiin tulee yhä enemmän tietotekniikkaa.
Kannettavien laitteiden penetraatio on suurempi kuin PC:iden kaikkialla muualla paitsi USA:ssa. Matti Hämäläinen kysyi, kuinka monella kuulijalla ei ollut kännyä mukanaan. Yhtään kättä ei noussut. Hän totesi, että jos kännyt olisivat päällä, hän voisi jokaisen kalvon jälkeen pyytää palautteen kännyn kautta, jolloin luennosta tulisi interaktiivisempi.
Puhelin on identifioitavissa ja sitä voidaan laskuttaa ja kohta se on tulossa paikkatietoiseksi. Se on vielä toistaiseksi näyttö- ja näppäimistörajoitteinen, joka vaikeuttaa sovellusten kehittämistä. Oppijoille puhelin on keino antaa ja saada palautetta, minkä avulla voidaan yksilöidä oppimista. Henkilökohtainen palaute ei ole sama asia kuin paperilla olevat rasti-ruutuun -tehtävät, joiden vastaukset löytyvät paperin toiselta puolelta..
Interaktiivinen TV on meillä jo tänään, kun kaikilla on kännyt. Digi-TV:n puolestapuhujille tulee paha mieli, kun tämä sanotaan.
Todellisia uusia tekniikoita ovat:

  • Javapuhelimet, joihin voidaan ladata sovelluksia
  • GPRS, joka on aina päällä ja jonka kustannukset ovat ennustettavissa
  • Bluetooth, joka mahdollistaa langattoman yhteyden ilman, että siitä tarvitsee maksaa operaattorille.

Lopuksi Matti Hämäläinen mainitsi Mankkaanpuro Pilotin, jonka edustaja oli yleisön joukossa. Mankkaanpurossa oppilaat tekevät itse kokeita ja heillä on WAP-tekniikka käytössään. Heidän pitää itse miettiä koekysymykset, vastausvaihtoehdot ja palautteet ja viedä ne kaikki verkkoon. Oppilaat toimivat siis itse sisällöntuottajina. WAP-kännykän näytön ja näppäimistön koko ei tunnu olevan viidesluokkalaisille mikään ongelma.
iMode palvelukonseptina
Projektipäällikkö Juha Lystilä Tampereen teknillisestä korkeakoulusta oli työskennellyt pitkään Japanissa ja kertoi värikkäästi kokemuksistaan. Japanin menestystuotetta iModea käytetään sähköpostiin ja web-selailuun. iModella on tällä hetkellä 22 miljoonaa käyttäjää. Laskutus perustuu datan määrään ja kuukausikäyttö maksaa noin 15 – 50 mk. Nuoret naiset (alle 25-vuotiaat) ovat iModen suurin käyttäjäryhmä. Selitys löytyy japanilaisesta kulttuurista: Kun nainen menee naimisiin, hän jättää työnteon ja keskittyy kotiin ja mies ryhtyy tekemään pitkää työpäivää elättääkseen perheen. Mutta nuoret naiset, jotka ovat vielä töissä eivätkä naimisissa, ovat itsenäisiä juppeja. iModea käyttävä valtaryhmä on kuitenkin 25 – 35 -vuotiaat. ”Vanhatkin webbaa”, totesi Juha Lystilä.
Sähköpostilla voidaan lähettää 250 – 500 merkkiä kirjaimistosta (JIS/ Latin) riippuen. JIS:illä, joka on Japanin tavukirjoitus, voi 250 merkillä kertoa jo paljon. Liitetiedostojen lähetys ei onnistu, mutta osoitteen tiedostoon voi antaa ja gif-kuvat näkyvät iModessa.
iModeen tulee mm. push-tyyppisenä palveluna maanjäristysvaroitukset, jotka ovat kaikille tärkeitä.
Japanin markkinoilla vallitsee tekninen darwinismi. DoCoMo ei tee palveluja, mutta kaikki dataliikenne kulkee sen kautta. Japanilaisissa kodeissa on harvoin kiinteää nettiliittymää. DoCoMo laskuttaa dataliikenteestä, mutta sisällöntuottaja voi saada jopa 80 % tuotosta. DoCoMo myös määrittelee markkinat.
Miksi iMode on niin suosittu? Japanissa työmatkat ovat pitkät, tavallisesti 2,5 tuntia – joskus tosin jäädään kapselihotelliin tai salaa patjalle työpöydän alle. Kaikilla on kännykät päällä junassa, ja niiden avulla voi sulkea itsensä sosiaaliseen kuplaan, omaan tilaan (kirja olisi toinen vaihtoehto). Japanilaiset ovat sosiaalisesti samantyyppisiä kuin suomalaiset.
Kännyjen lisävarustukset ovat Japanissa muotivirtauksia: nalle, jonka sisään känny laitetaan ja hihna, jossa sitä kannetaan kaulassa – ja hihnaan ostetaan paljon erilaisia muotiesineitä.
Japanilaiset ostavat paljon tavaraa, joka vanhenee nopeasti. Näin he tukevat omaa kulttuuriaan. He pitävät pienistä, koristeellisista esineistä. Uusia asioita on helppo tuoda markkinoille, koska kaikki ryntäävät ostamaan niitä.
Tuleeko iMode Eurooppaan? Teknologisesti iMode on parempi kuin eurooppalaiset tuotteet, mutta kulttuuriset ongelmat voivat tyrehdyttää sen Euroopan valloituksen. WAP2 saattaa olla teknisesti samanlainen kuin iMode. Tulevaisuutta on tosin vaikea ennustaa: Javapuhelin voi tulla myös markkinoille ja sotkea pakan.
Millainen on tulevaisuus? Juha Lystilä väitti, etteivät uudet kämmekät kovin nopeasti leviä. ”Miettikää isoäitiänne!” Suomessa vanhempi väestö ei omaksu uusia laitteita käyttöönsä. Palm saa korkeintaan 10 %:n markkinaosuuden ja perinteinen kännykkä, jolla vain puhutaan, tulee säilyttämään asemansa. Juha Lystilä ennusti myös, että perinteinen opetus ei tule korvautumaan kannettavien tai kämmeköiden avulla tapahtuvalla verkko-opiskelulla. Jo muinaiset heimopäälliköt jakoivat opetusta samaan tapaan kuin opettaja tänä päivänä luokassa. ”Kuinka kauan jaksaisitte keskittyä puhuvan pään katselemiseen kännyssänne?” hän kysyi haastavasti.
Workshopin loppukeskustelu
Yleisön joukosta kerrottiin seuraava kokemus: Opettaja oli pitämässä näytetuntia vieraassa luokassa. Oppijoilla oli tietokoneet edessään ja he tekivät koko ajan niillä jotain. Opettajalle tuli tunne, että kukaan ei kuunnellut häntä. Luokan takana istunut kollega kertoi tunnin jälkeen, että oppijat olivat chattailleet toisilleen ja kommentoineet koko ajan meneillään olevaa luentoa.
Tähän todettiin, että uusi sukupolvi tarvitsee paljon virikkeitä. Känny on heille tietolähde ja opiskelijoiden oma yhteisö.
Saavatko muksut pelata koulussa välitunnilla, kysyttiin. Vastaus oli: Pitäisi saada. Pelaaminen voi usein olla kehittävämpää kuin välitunnilla ulkona vetelehtiminen.
Yksi esimerkki kännykän käytöstä kuultiin Singaporesta: Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmille lähtee välittömästi tekstiviesti, joka heidän pitää kuitata ja näin vahvistaa lapsen poissaolon syy.
Konferenssin muusta annista poimittua
Konferenssin avausesitysten aikana kuuluvuus oli luvattoman huono, varsinkin, kun salin takaseinä oli auki ja osa konferenssiväestä seisoi käytävällä rupattelemassa. Professori Tapio Variksen esityksestä sain poimituksi muutaman helmen:

  • Foneettisista merkeistä ja Japanin tavukirjoituksesta olemme siirtyneet html:ään ja javaan.
  • Nykyään sanotaan, ettei turvallisuutta takaa se, että on ”employed” vaan ”employable” ja vastuu työllistymisestä on ihmisellä itsellään – ja näin sanovilla on itsellään turvalliset virat.
  • Aiemmin ajalla ei ollut merkitystä. Vasta rautatiet pakottivat täsmällisyyteen. Taustalla näkyi kuvan Dalin valuvista kelloista ja Tapio Varis kysyi, mihin aika katoaa.
  • Medialukutaito on jatkumo ja siinä pitää olla tunteet mukana. Ihminen on yhteiskunnassa subjekti eikä objekti.
  • Tänä päivänä tarvitaan valmiudet oppimaan oppimiseen. Tilanne on erilainen kuin aikaisemmin.
  • Esityksensä lopuksi Tapio Varis siteerasi Aleksis Kiven Jukolan veljeksistä kohtaa, jossa veljekset seisovat Sonnimäen harjulla ja katsovat ”lukkarin tupaa, joka loistaa kuin liekehtivä perkeleen pesä.”

Opetusteknologiapalkinto
Opetusteknologiapalkinto jaettiin nyt viidennen kerran ja palkinnon saivat nyt ITK-konferenssin kantavat voimat Aarre Heino ja Jarmo Vitelli. Tulevaisuudessa ei enää jaeta opetusteknologiapalkintoja vaan palkitaan virtuaalihankkeita.
WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
Mika-Erik Walls-Carpelan kertoi Helsingin yliopiston WebCT-koulutuksesta, joka lähti liikkeelle 1.9.00. Hän valitteli Porthanian huonoja laitteita ja ajan löytämisen ongelmia sekä yhteistyön kankeutta. (”Joskus on helpompi tehdä yhteistyötä Atlannin yli kuin käytävän toisella puolella istuvan kollegan kanssa”, on kuulemma yliopiston rehtori Kari Raivio sanonut.)
Puolet WebCT-kursseista on ns. distribuutiokursseja, joissa materiaalia jaetaan verkon kautta. Pitäisi kuitenkin pohtia, onko verkko vain jakelukanava vai työskentely-ympäristö.
WebCT ei ole mikään täydellinen web design -työkalu. Yliopistossa on käytössä myös BSCW ja TopClass. Mika-Erik Walls-Carpelan luetteli WebCT:n ongelmina, että kuvien sijoitteluun ei voi vaikuttaa ja että videoleikkeet ovat hitaita. Hän löysi WebCT:stä myös hyviä puolia:

  • kaikki on yhdessä paketissa
  • opettajalla on oikeus ja mahdollisuus päivittää materiaalia ja seurata kursseja myös matkoilla
  • ei tarvita teknistä tukea.

Hän totesi kuitenkin, että ihmiset eivät kehtaa tunnustaa osaamattomuuttaan ja opiskelijat joutuvat jonottamaan koneille.
Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
Janne Sariola korosti opiskelun joustavuutta, jonka mobiliteetti mahdollistaa: joku liikkuu jonnekin laite mukaan ilman puihoja. Hän korosti puhuvansa opiskelusta – oppiminen on asia erikseen.
Mobiililaitteen avulla eri ympäristöt sulautuvat toisiinsa eikä ole enää merkitystä sillä, missäpäin itse sijaitsee. Voidaan tietysti kysyä, kuka haluaa tehdä töitä ratikassa.
Päätelaite on kehittynyt: pöytäkone -> raahattava -> kannettava -> mobiili.
Strategioista Janne Sariola mainitsi Helsingin yliopiston virtuaaliyliopistostrategian 2001 – 2003, jota on tehty viisi kuukautta sekä opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian 2000 – 2004.
Mobiililaitteiden avulla voidaan tuottaa omaa materiaalia aidoissa tilanteissa: voidaan tuottaa videoleikkeitä lammen rannalta ja siirtää ne kännykän avulla suoraan tietokantaan. Tämä on nopea tapa tuottaa uusinta tietoa eikä tekijänoikeuksista synny ongelmia. Känny tarjoaa myös nopean tavan viestiä, että opettaja on sairas tai jossain on loistava luennoija, jota kannattaa käydä kuuntelemassa. Kännyn avulla voidaan siirtää aitoja tilanteita oppilaitoksen sisälle: nykyinen opiskelu on liian paperivetoista.
Janne Sariolan kollega demosi osoitteesta http://ok.helsinki.fi löytyvää oppimisympäristöä. Hän hehkutti WebCT – WWW – WAP -käsitteiden muodostamaa pyhää kolminaisuutta. Jokaisella projektiryhmällä on näissä eri alustoissa omat ympäristönsä ja tiedot päivittyvät välittömästi WEBiin ja WAPiin kun ne syöttää omalla WAP-päätelaitteella. Oppijat toimivat itse sisällöntuottajina.
Janne Sariola korosti, että kyseessä on tulevaisuusprojekti. Hän ennusti, että kolmen vuoden kuluttua meillä on käytössämme kannettavat videot WAP-laitteissa, kun hinnat tippuvat Japanin malliin.
eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
Jyri Manninen ravisteli puheenvuorossaan eHypeä. Myytit ohjaavat tietoverkkojen opetuskäytön kehittämistä ja kokeilutoimintaa. Ne vaikuttavat opettajien ja oppijoiden orientaatioon. Esim. myytin mukaan virtuaalioppiminen on ajasta riippumatonta – ja niinpä siihen ei varata aikaa. Helsingin Sanomien artikkelin 27.5.00 mukaan voitaisiin kouluttaa kahden kerroksen väkeä: virtuaaliyliopisto olisi kansan opinahjo ja perinteinen oppilaitos vastaisi Platonin akatemiaa.
Jyri Manninen käytti e-etuliitettä ironisesti: ePelkona hän mainitsi, että oppimisen laatu heikkenee, oppija on verkossa yksin ja verkossa itseopiskellaan. eHaaveina hän mainitsi seuraavat:

  • mahdollistaa massakoulutuksen
  • halvempaa
  • perusopetus on helppo siirtää verkkoon
  • vapaus ajasta ja paikasta
  • opiskelu voidaan viedä työpaikalle.

Näiden haaveiden ja pelkojen taustalla on alkeellinen oppimiskäsitys:

  • tiedon saaminen = oppimista
  • opiskelu = kalvojen lukemista verkosta

Kyse on siis naiivista uskosta itseohjautuvuuteen ja teknologisesta determinismistä.
eMyyttien jälkeen Jyri Manninen siirtyi eTodellisuuteen ja luetteli joukon lähteitä, joiden joukossa oli lukuisia hänen omia kirjoituksiaan. Hän on itse käyttänyt Portacomia opetuksessa jo 1990-luvun alussa.
kOppimisen ja eOppimisen vertailusta (kOppiminen, kouluoppiminen, on Jyri Mannisen itse kehittämä käsite) Jyri Manninen totesi, että oppimisen laatua on vaikea vertailla, koska opettaja panostaa enemmän verkko-oppimiseen. Opetusprosessi verkossa on erilainen kuin kouluoppiminen: verkossa oppiminen perustuu viivästettyyn vuorovaikutukseen. Verkko-opetus voi kuitenkin olla vähintään yhtä laadukasta kuin perinteinen. Parhaimmillaan verkko on ryhmäytymisen areena ja yhteistyön kenttä. Ryhmäkommunikaation optimi tosin on noin 11 – 15 opiskelijaa.
Lopuksi Jyri Manninen romutti eHaaveet:

  • Verkko-opetus ei ole halvempaa kuin perinteinen.
  • Opiskelu vie aina aikaa ja vaatii paikan (aikaa ei löydy, ellei sitä ole kirjattu opinto-oppaaseen).
  • Oppiminen on aina hidasta ja vaikeaa.
  • Opiskelun vieminen työpaikalle ei ole helppoa: Moniko osallistuisi ITK-konferenssiin, jos se olisi verkossa? Koulutukseen liittyvät usein myös sosiaaliset kontaktit, käytäväkeskustelut, illanvietot jne., ehkä jopa palkintomatkan luonne.

Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
Leena Kuurre, Peppi Taalas ja Päivi Saarenkunnas kertoivat jaetusta asiantuntijuudesta, oppimisesta ryhmäprosessien seurauksena, yhteisön tavoitteen ja päämäärän muodostamisesta. Oppijoille annetaan aikaa miettiä. Prosessi on syklinen, ei lineaarinen. Kyseessä ei ole pikajuoksu opintoviikkojen perään vaan oman casen avaaminen. Reflektion sykliin kuuluu myös, että oppija lukee, mitä muut kirjoittavat hänen omasta casestaan. Vain murto-osa toiminnasta tapahtuu verkossa.
Helena Aarnio ja Jouni Enqvist kertoivat dialogimaisesti, että pullonkaulat löytyvät usein lähempää kuin kuvittelemmekaan. Kasvokkain-dialogissa ajatuksen kulku on olennaista vastakohtana valmiille ajatuksille, joita esitetään monologisessa keskustelussa.
Dialogin kriittisiä osataitoja ovat:

  • omien ajatusten ilmaisu: suora puhe
  • toisen ilmaisun täsmällinen vastaanotto
  • kohdentunut jatkaminen edellisestä puheenvuorosta
  • tiedusteleminen toiselta tai toisen puheesta on onnistuneen dialogin perusehto
  • dialogi EI perustu arvailuihin, etukäteisoletuksiin tai kuvitelmiin toisen ajatuksenkulusta ja toiminnasta
  • dialogi ei ole abstraktiosota osallistujien välillä vaan perustuu tarkempaan tietoon toisen ajatuksenkulusta

He kertoivat esimerkin dialogin vaikeudesta. Opettajille oli annettu seuraava tehtävä: Eläydy opettajan rooliin. Olet saanut oppijalta viestin, jossa hän valittaa tekniikan vaikeutta, kun ensimmäistä kertaa elämässään osallistuu keskusteluryhmään ja pojat ovat lähettäneet sinne jo vaikka kuinka paljon viestejä. Tehtävänäsi on laatia 5 – 8 kysymystä, joiden avulla eläydyt paremmin tämän oppijan maailmaan.
Vain 25 % lähetti kysymyksiä ja niistä vain kaksi oli avoimia eli niihin ei liittynyt oletusta toisen ajatusmaailmasta. Valtaosa lähetetyistä viesteistä oli suljettuja kysymyksiä, joissa siis oli joko toimintaohje tai tulkinta toisen ajatuksista. Myös emotionaalista tukea tuli paljon – vaikka sitä ei kysytty. Viestit siis sisälsivät omia ajatuksia ja kokemuksia ja tätä pitäisi varoa. Opettajalle on luonnollista antaa yleisia ohjeita, vaikka niitä ei pyydetä.
Suomessa yleinen keskustelutapa on hiljainen monologi. Tiedusteleminen dialogissa tekee ajatuksenvirran näkyväksi. Joku on todennut: ”Verkkovuorovaikutus on tutkijan illuusio”.
Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
Jukka Kasvi ja Erno Lehtinen kertoivat Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojektista, jonka budjetti oli 200 milj. mk. Projektin eräs tavoite oli, että jokaisella koululaisella olisi mahdollisuus saada sähköpostiosoite – kun koulu ja opettaja sen tarpeelliseksi katsovat. Helsingin alueelle on rakennettu 1 Gb runkoverkko, jossa oppilaitokset ovat kiinni 100 Mb nopeudella. Tämä Helsingin alueen tehokas kampusverkko palvelee paitsi opetustointa myös kirjastotointa ja terveydenhuoltoa. Viimeksi mainitussa tietoturva on erikseen hoidettu.
Mediakeskus 2001 sisältää palvelualueet opettajille ja kouluille, mm. tietoteknisen tuen ja digitaaliset materiaalit.
Projetissa siirrytään eteenpäin konstruktiivisesta liturgiasta ja tuodaan esiin kognitionaalisten ja motivationaalisten tekijöiden yhteys. Projekti on tuottanut yli 70 julkaisua. Intensiivihankkeet testaavat teoreettisia malleja ja kehittelevät niitä tietoverkkoympäristöissä. Nuoret tekevät innolla ja koulun ohjaus voi tuoda tähän ammatillisia piirteitä. Projektissa näkyy myös opettajien jaettu asiantuntemus ja verkostoituminen. Laitteiston ylläpito on selkeästi parantunut.
Teknologian käytön rajoitukset ovat kuitenkin olemassa:

  • Laitteita ei ole riittävästi opetusryhmien käytössä.
  • Pedagogisesti mielekkäitä ohjelmistoja ei juurikaan ole.

Mitä projektissa opittiin? Tekniikan lisääminen lisää käyttöä, käyttö osaamista. Pedagogisten innovaatioiden levittäminen on vaikeampaa kuin teknisten taitojen opettaminen. Voidaankin kysyä: onko käytettävissä oleva teknologia optimaalista koulukäyttöön? Entä millaisia strategioita tarvitaan tulevaisuudessa? Pitää muistaa, että riviopettaja ei voi sivutyönään toimia teknisenä ylläpitäjänä.
Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
Ilpo Probst kertoi verkon kaoottisuudesta kun loman jälkeen 1000 sähköpostia odottaa lukijaansa. Verkko on hektinen ympäristö, mutta jos ihminen opettelee hektistä levollisuutta, hän voi löytää turvallisuuden tunteen. Ihmisen pitäisi löytää herkkyys huomata kokonaisuuksia pirstaleisuuden sijaan. Onko ihminen verkossa ohentuva ja heikkenevä vai aktiivinen ja läsnäoleva? Yhteys toisiin ihmisiin voi olla:

  • reaktiivinen ja hetkellinen – jatkuva ja turvallinen
  • sisällöllisesti kaoottinen – jäsentyvä
  • kummasteleva ja hätkähdyttävä – intuitiivinen ja innovatiivinen
  • seuraileva ja tarkkaileva – läsnäoleva ja empaattinen
  • suorituksellinen – rohkean itseilmaisullinen
  • vuorovaikutukseen hukkuva – pohtiva ja syvällinen
  • päällekaatuva – priorisoitu ja tehokas

Lopuksi Ilpo Probst totesi: ”Menen verkkoon töihin, olen siellä eri puolilla Suomea olevien ihmisten kanssa.”
Lisää ajatuksia Ilpo Probstin esittämästä uudesta oppimistavasta löytyy osoitteesta http://www.iii.vu .
Tietie-yhteistyö – ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu
Itse kerroin lauantaina areenalla Tietie-yhteistyöstä, jonka kalvot löytyvät ainakin kotisivultani.
Tietie-yhteistyö alkoi Tietie-projektina vuonna 1995. Tavoitteena oli käyttää uusinta tieto- ja viestintätekniikkaa tietojenkäsittelyn opiskelussa sekä yhteistyöllä lisätä yksittäisen ammattikorkeakoulun voimavaroja. Mukana Tietie-projektissa oli viisi ammattikorkeakoulua, joista jokainen kehitti ja toteutti vähintään yhden opintojakson, johon projektissa mukana olevien ammattikorkeakoulujen opiskelijat saattoivat osallistua Internetin ja ISDN-pohjaisten videoneuvottelujen avulla omalta paikkakunnaltaan. Kehittäessään yhden opintojakson ammattikorkeakoulu sai siis tarjontaansa viisi uutta opintojaksoa.
Tietie-projekti päättyi joulukuussa 1998, mutta Tietie-yhteistyö jatkuu. Vuoden 2000 elokuussa yhteistyö laajeni niin, että nyt mukana on yksitoista ammattikorkeakoulua ja tietojenkäsittelyn koulutusohjelmien lisäksi myös liiketalouden koulutusohjelmia.
Viiden vuoden kokemukset verkko-opiskeluyhteistyöstä ovat myönteisiä ja suoritusmerkintöjä on kirjattu yli kahdeksansataa. Kyse ei siis ole pienimuotoisesta kokeilusta vaan toimivasta verkko-opiskelusta, josta opiskelijat ovat innostuneet. Kolmena ensimmäisenä vuonna kirjattiin vuosittain yli sata suoritusta, mutta verkko-opiskelun kysyntä kasvoi selvästi vuonna 1999 ja jatkaa kasvuaan edelleen.
Tietie-yhteistyössä ovat mukana seuraavat ammattikorkeakoulut:

  • Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu Helia
  • Hämeen ammattikorkeakoulu
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu
  • Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
  • Lahden ammattikorkeakoulu
  • Oulun seudun ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu
  • Turun ammattikorkeakoulu
  • Vaasan ammattikorkeakoulu

Tietie-yhteistyön verkkopalvelu löytyy osoitteesta http://www.helia.fi/tietie .

Helian rekrytointipäiviltä poimittua

Helian rekrytointipäivillä 30.10.2000 Vesa-Matti Paananen Add2Phonesta esitti upean näkemyksen kehityskaaresta metsästys- ja keräilykaudesta nykyiseen tietoyhteiskuntaan ja loihti sen pohjalta oman tulevaisuuden visionsa, joka hahmottui hänen mielessään lennolla Helsingistä NewYorkiin parin oluen jälkeen.

  • Heimokulttuurissa (Tribes), jossa toimeentulo saatiin metsästyksellä ja keräilyllä (Hunting & Gathering) ja työskenneltiin luolissa (Caves), yhteisöä johtivat heimon vanhimmat (The Elders) ja uskottiin henkiolentoihin (Spirits).
  • Perhekulttuurissa (Family), jossa toimeentulo saatiin maataloudesta (Agriculture) ja työskenneltiin maatiloilla (Farms), yhteisöä johti perheen pää (Head of the family) ja uskottiin Jumalaan (God).
  • Organisaatiokulttuurissa (Organization), jossa toimeentulo saatiin teollisuudesta (Industrial age) ja työskeneltiin tehtaissa (Factories), yhteisöä johti omistaja tai rahoittaja (Capitalist) ja uskottiin tarvaroihin ja omaisuuteen (Goods).
  • Verkostokulttuurissa (Networks), jossa toimeentulo saatiin tietoyhteiskunnasta (Information society) ja työskenneltiin toimistoissa (Offices), yhteisöä johtivat asiantuntijat (Expert) ja uskottiin tietämykseen (Knowledge).
  • Mobiiliheimojen kulttuurissa (Mobile Tribes), jossa toimeentulo saadaat mobiileista e-palveluista (Mobile e-services) ja työskennellään maailmankylässä (Global Village), yhteisöä johtavat tarinankertojat (Story tellers) ja uskotaan brändeihin (Brands).

Paananen sanoi, ettei usko nykyisiin portaalipalveluihin, jos ne ovat vain linkkikokoelmia, vaan haluaa jotain enemmän. Niinpä hän loi vision mobiilista tulevaisuudesta, jota hallitsevat brändit ja johtavat tarinankertojat – ja perusti yrityksen tämän vision pohjalta.
Esimerkkinä mobiilien palvelujen tarpeellisuudesta Paananen kertoi tarinan. Päästyään pitkän lennon jälkeen hotelliinsa San Franciscossa hän avasi television ja nukahti. Hän oli sopinut porukkansa kanssa tapaamisesta hotellin aulassa kuudelta. Kello oli kahdeksan, kun hän heräsi. Miten hän nyt saisi selville, missä baarissa porukka oli? Jos olisi oltu Suomessa, hän olisi voinut tarttua kännykkään, kysyä asiaa ja ehtiä mukaan varttitunnissa. Mutta tilanne oli toinen maassa, jossa kännykkä ei toiminut, vaan kommunikointi perustui kirjeisiin – kuten se perustui jo satoja vuosia sitten.
Paananen kertoi toisen tarinan vieraspaikkakuntalaisesta konferenssivieraasta Helsingissä, joka joutuu keskellä yötä sateen yllättämäksi. Hän kaivaa taskujaan ja löytää muutaman kolikon ja kännykän. Kolikot eivät riitä taksiin ja hän ihmettelee, vieläkö yhtään bussia kulkisi Otaniemeen. Kännykkä voisi ratkaista hänen ongelmaansa, jos se tarjoaisi hänelle pääsyn palveluihin ja sisältöihin.
Tarinan kertominen on tärkeää. Tarina on helppo muistaa ja sen voi vaivattomasti välittää eteenpäin. Tarinaa voi myös muuttaa ja sopeuttaa erilaisiin olosuhteisiin ja erilaisiin kulttuureihin vaihtamalla nimiä ym. Tarinassa olennaista on, uskotko siihen. Tästä on kysymys silloinkin, kun pääkaupunkiseudulla mietit, valitsetko Soneran vai Radiolinjan liittymän kännykkääsi. Molemmat tarjoavat suunnilleen samanlaiset palvelut, mutta kummallakin on oma brändinsa ja siihen liittyvä tarina.
Brändi ja siihen liittyvä tarina näkyy myös merkkivaatteissa: Paananen muistaa, että kun hänellä ei koulussa ollut Adidaksen lenkkareita, luokkatoverit eivät ottaneet häntä mukaan peleihin.
Miten rakennat brändin ja miten kerrot sen tarinan on erityisen tärkeää silloin, kun myyt palveluita, siis bittejä etkä atomeja.
Vesa-Matti Paananen kertoi olevansa taustaltaan matemaatikko. Kaavan M = ec2 hän lukee muodossa ”Mobility equals electronic commerce power2”.
Rekrytointipuheensa lopuksi Vesa-Matti Paananen kehotti kuulijoitaan etsimään lisätietoja Add2Phonesta. Yrityksestä kiinnostuneet voivat lähettää 160 merkkiä pitkän viestin, jossa kertovat, mitä lisäarvoa toisivat yritykselle ja miksi juuri heidät pitäisi palkata. Paananen sanoi, ettei hän halua lukea pitkiä sähköposteja, joissa rekrytoitava kertoo koko elämäntarinansa.
Add2Phone on keskittynyt vain mobiileihin palveluihin, jotka tulevaisuudessa ovat iso markkina-alue. He kuitenkin halusivat olla tällä alueella ensimmäisinä. Siksi yritys perustettiin jo tämän vuoden helmikuussa eikä vasta vuoden kuluttua.

Virtuaaliammattikorkeakoulupäivä

Virtuaaliammattikorkeakoulupäivä 21.9.2000
Tampereen ammattikorkeakoulu
* Opetusneuvos Hannu Sirén, Opetusministeriö
* Majuri Esko Liimatta, Puolustusvoimat
* Rehtori Markku Lahtinen, Tampereen ammattikorkeakoulu
* Keskustelufoorumi
* Sisällöntuotantoryhmä: Ammattikorkeakoulujen yhteiset opinnot
* Tampere Virtual Reality Center
Tarkempi ohjelma, muistio sekä PowerPoint-kalvot osasta esityksiä löytyvät osoitteesta http://www.tpu.fi/virtuaaliamk/
Opetusneuvos Hannu Sirén, Opetusministeriö
Opetusneuvos Hannu Sirén kertoi, että maailmalla esitetään visioita perinteisten korkeakoulujen häviämisestä liikevoittoa tavoittelevaa koulutusta tarjoavien Disneyn kaltaisten yritysten tieltä. Miten suomalaiset korkeakoulut voisivat pärjätä tällaisessa tilanteessa? Jos korkeakoulujen piirissä saataisiin käynnistymään linuxin kehityksen kaltainen asiantuntijoiden yhteistyö, se voisi yltää mittaviin saavutuksiin. Käytössä olisi valtava innostus ja asiantuntemus, kunhan tarvittavat työskentelytavat luodaan.
Keväällä Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa pidetyssä virtuaaliammattikorkeakouluseminaarissa todettiin:
1. Ministeriöstä ei ole odotettavissa merkittävää lisäpanostusta.
2. Kaikki olemassaolevat ammattikorkeakoulujen hankkeet pitäisi yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi.
3. Pitää luoda kannustava elementti, jotta ammattikorkeakoulut lisäisivät virtuaaliopetustarjontaansa.
Käytännön ratkaisuja olisivat seuraavat:
1. Luodaan yhteinen portaali, josta löytyy kaikkien ammattikorkeakoulujen yhteinen tarjonta sisältöineen.
2. Opiskelijalla on mahdollisuus tehdä valintoja myös muiden ammattikorkeakoulujen virtuaalitarjonnasta kuitenkin niin, että oman ammattikorkeakoulun edustajan kanssa neuvotellaan kurssin sopivuudesta tutkintoon.
3. Suorituksen ottaa vastaan kurssin tarjonnut ammattikorkeakoulu.
Lisäksi luodaan mahdollisimman yksinkertainen mekanismi, jossa oikea raha liikkuu. Mekanismin pitäisi olla sellainen, että
* toiselle ammattikorkeakoululle virtuaalitarjonta olisi hiukan edullisempaa kuin omien kurssien tuottaminen
* tuottava ammattikorkeakoulu saisi virtuaalitarjonnan kautta lisärahoitusta.
40 opintoviikkoa maksaa noin 30 000 mk, joten virtuaalitarjonnan hinnan pitäisi olla hiukan tämän alapuolella.
Ministeriön hankerahoituksessa otetaan huomioon sitoutuminen tähän yhteiseen hankkeeseen. Tietoverkko-opiskelun perusrahoitukseen ylläpitäjille on varattu 6,375 miljoonaa markkaa ja verkko-opetuksen hankerahoitukseen vastaava summa. Yhteensä nämä ovat 14,2 % koko ministeriössä käytettävissä olevasta rahamäärästä.
Funetin ylläpito on tärkeää ja sen käytössä ammattikorkeakoulut ovat jo yliopistoja aktiivisempia.
Vuodelle 2001 on myönnetty rahaa verkko-opetukseen liittyville erillishankkeille seuraavasti:
Ammattikorkeakoulu Hankkeelle myönnetty rahoitus (mk)
EVTEK
200 000
EVTEK
200 000
Hum. amk
250 000
Hämeen amk
500 000
Kemi-Tornion amk
300 000
Keskipohjanmaan amk
300 000
Oulun seudun amk
300 000
Rovaniemen amk
300 000
Turun amk
300 000
Tampereen amk (virtuaaliamk:n koordinointi)
500 000
Majuri Esko Liimatta, Puolustusvoimat
Esko Liimatta esitteli AVOT- eli avointa oppimis- ja työskentely-ympäristöä, jota Lauri Kurkela Oulusta on ollut kehittämässä. Kyseessä ei ole etäopiskelujärjestelmä vaan integroitu järjestelmä. Vuoteen 2012 mennessä luodaan kaikki henkilöstöryhmät kattava verkosto, jossa yhdistetään oppiminen ja työnteko.
AVOT-ympäristö sisältää XML-pohjaisen dokumenttienkäsittelyjärjestelmän. Ympäristöön on tuotettu CBT (Computer Based Training) –tyyppistä multimediamateriaalia. Puolustusvoimilla on 10 Mb:n runkoverkko, jossa videokuvakin välittyy ongelmitta. Oppimismenetelmänä on verkko-oppimistutkimukseen perustuva puolustusvoimien monimuoto-opetus.
Rehtori Markku Lahtinen, Tampereen ammattikorkeakoulu
Virtuaaliammattikorkeakouluryhmä asetettiin helmikuussa 2000, ja siinä toimii neljä alaryhmää keskustelufoorumissa. Keskustelu tosin ei ole ollut kovin aktiivista.
Virtuaaliammattikorkeakoulu (virtuaaliamk) on usean toimijan verkostokorkeakoulu, joka tuottaa ja tarjoaa kilpailukykyisiä koulutuspalveluja nykyaikaisen tieto- ja viestintätekniikan avulla. Verkostoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä fyysisiä verkkoja että ihmisten verkostoja.
* Vuonna 2001 virtuaaliamk:lla on toimivat puitteet.
* Vuonna 2002 jokainen amk-opiskelija on suorittanut vähintään yhden opintojakson virtuaaliamk:ssa.
* Vuonna 2005 Suomessa on kokonaan virtuaalisesti toteutettuja koulutusjaksoja. Näiden toteuttamisessa on mukana vahvoja yhteistyökumppaneita sisältöjen tuottajina ja opintojaksojen ostajina.
Virtuaaliamk-konseptissa ei kuitenkaan oleteta, että kaikki tapahtuisi virtuaalisesti.
Tampere koordinoi virtuaaliamk:a ja hankkeen johtajaksi tulee Marja Rautajoki. Rahoitus tulee opetusministeriön erillisrahoituksesta, EU:sta sekä amk:jen rahoituksesta. Opetusministeriöstä hankkeeseen tulee mukaan Liisa Huovinen.
Virtuaaliamk-ryhmä on nimetty yhdeksi Suomi tietoyhteiskunnaksi – toimeenpanoryhmäksi virtuaaliyliopisto- ja –kouluhankkeiden rinnalle.
Opintoviikon hinta virtuaaliamk:ssa voisi olla 300 mk/opintojakso. On olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, maksetaanko hinta silloin, kun opintojakso aloitetaan vai vasta sitten, kun se on suoritettu.
Virtuaaliamk-hanke sisältää riskejä:
* Ammattikorkeakoulujen epätietoisuus tai itsekkäät tavoitteet.
* Haluttomuus osallistua taloudelliseen tukeen.
Jos virtuaaliamk ei toteudu, syntyneen tyhjiön täyttää yliopisto tai kaupallinen opetustarjonta.
Virtuaaliamk-hankkeen onnistumisen mittarit ovat seuraavat:
* Kaikki ammattikorkeakoulut ovat siinä mukana.
* Opiskelijat suorittavat virtuaaliamk:n opintojaksoja.
Virtuaaliamk:n askeleet:
Ensimmäinen vaihe
* Tukipalvelut
* Henkilöstökoulutus
* Opetuksen tuki
* Portaalin rakentaminen
* Toiminnan rakenteet ja pelisäännöt
* Ammattikorkeakoulujen yhteistyöstä sopiminen
* Sisällöntuotannon käynnistäminen
Toinen vaihe
* Opintosuoritusrekisteri
* Liitynnät ammattikorkeakouluihin
* Materiaalipankkien rakentaminen
* Tietyn aiheen perusmateriaalia, joka on käytettävissä
Ari Hälikkä täydensi esitystä muistuttamalla, että
* tarkoitus ei ole rakentaa monia rinnakkaisjärjestelmiä
* opintojaksokuvauksilla pitää olla yhtenäinen rakenne.
Hän mainitsi myös opetushallituksen ope.fi –hankkeen.
Anitta Pehkonen esitti Jarmo Koivuniemen laatimia loka-marraskuussa valmistuneita virtuaaliammattikorkeakoulun mallisopimusten laatimisvaihtoehtoja ja periaatteita. Virtuaaliammattikorkeakoulu tuottaa sopimuspohjia, mutta ei velvoita niiden käyttöön. Sopimuspohjien laatimisessa on noudatettu seuraavia periaatteita:
* Mallisopimuksia on useita ja ne ovat joustavia.
* Sopimusosapuolten pitää ymmärtää, mitä sovitaan.
* Sopimukset sisältävät yleiset verkko-opintoaineistojen julkaisemista koskevat ehdot.
Sopimuksia pitää olla eri osapuolten välille:
* Amko – opettaja
* Amko – ulkopuolinen
* Amko – opiskelija
Keskustelufoorumi
Esitysten jälkeen seurasi keskustelufoorumi, jossa yleisö sai esittää kysymyksiään ja näkemyksiään. Osa puheenvuoroista oli valmisteltu ja varattu ennakkoon. Ensimmäiseksi kysyttiin, miten opettajien koulutus virtuaaliopetukseen järjestetään, johon Hannu Sirén vastasi, että resursseja ei ole riittävästi laajaan koulutukseen.
Poistaako virtuaaliopetus opettajan tarpeettomana? Siinä tapauksessa opettaminen olisi lopetettu jo silloin, kun papyrus keksittiin. Kyllä jonkun täytyy selittää, jotta asiat ymmärrettäisiin oikein. Kaikista opettajista ei tule kirjailijoita, eivätkä opettajat useinkaan hyväksy sellaisenaan jonkun toisen tuottamaa materiaalia.
Jokaisen oppilaitoksen pitäisi laatia vuoteen 2003 mennessä virtuaaliopetuksen strategia.
Muissa puheenvuoroissa
* heitettiin ilmaan ajatus hiipuvan tekijänoikeuden käsitteestä
* kysyttiin, kuinka nopeasti virtuaaliopiskelija saa ongelmiinsa vastauksen opettajalta tai tutorilta
* vaadittiin tarkentamaan kohderyhmä, josta lähdetään liikkeelle
* kysyttiin, miten suhtaudutaan ulkomaisiin opiskelijoihin, jos nämä haluaisivat suorittaa opintojaksoja virtuaaliammattikorkeakoulussa
* pohdittiin, miten laadunvarmistus hoidetaan: jos ei ole mahdollista lähteä sisäisesti arvioimaan jokaista yksittäistä kurssia, niin pitäisi kuitenkin kirjata ylös niiden tavoitteet ja pelisäännöt
* todettiin, että virtuaaliammattikorkeakoulun keskusyksikön pitää voida antaa tukea osin automaattisesti, osin ihmisvoimin
* korostettiin, että tukeen liittyvien pelisääntöjen on oltava selviä ja esillä opiskelijoille
* ihmeteltiin, miten voidaan varmistaa, että opiskelija on itse suorittamassa kurssia
* muistutettiin verkkopedagogiikasta ja kysyttiin tutoroinnista: visuaalisesti kaunis materiaali ei vielä takaa oppimista (tämä puheenvuoro sai yleisöltä raikuvat aplodit)
* kaivattiin teknistä tutoria
* kysyttiin, pitäisikö virtuaaliamk:n ravistella koulutusalakohtaista jakoa
* ihmeteltiin, miten saataisiin kerätyksi tieto kaikista verkko-opetussovelluksista, jotka ovat olemassa tai tekeillä
* vaadittiin tarkennusta virtuaalisesti toteutettavan opintojakson määritelmään – vai riittääkö, että opettajasta tuntuu siltä, että kyse on virtuaaliopetuksesta
* muistutettiin, että maailmalla tämänkaltainen hanke harvoin onnistuu, mutta Suomessa onnistumisen mahdollisuudet olisivat olemassa.
Sisällöntuotantoryhmä
Sisällöntuotantoryhmistä valitsin Ammattikorkeakoulujen yhteisiä opintoja käsitelleen ryhmän. Esitykset olivat tasoltaan hyvin kirjavia, ja muistiin olen kirjannut hajanaisia, mutta kiinnostavia lausahduksia. Virallinen tiivistelmä ryhmän työskentelystä löytyy osoitteesta http://www.tpu.fi/virtuaaliamk/ryhmat.htm .
Myyntijohtaja Kim Fagerström: Open Space Learning – California State Universityn ja Teleste Educational Oy:n Virtual Language Lab-projekti
Projektissa sovelletaan uudenlaista oppimisajattelumallia. Tavoitteena on, että Kaliforniassa eri kampuksilla olevat opiskelijat pystyvät virtuaalisesti opiskelemaan täysin ristiin. Ranska ja espanja ovat Kaliforniassa suosituimpia vieraita kieliä. Puhujat totesivat, että tarvitaan enemmän yhteistyötä, erikoistumista ja tietotaidon lisääntymistä tekniikassa ja pedagogiikassa. Open Space Learningissa käytetään monimuoto-opetusta, jolloin ryhmätöitä tehdään myös kasvokkain.
Tärkeätä on, että oppimisympäristö on jatkuvasti käytössä (7/24), koska opiskelijoita on eri aikavyöhykkeillä. Yliopistosta valmistuneet ihmiset joudutaan viiteen kertaan uudelleenkouluttamaan työelämään, ja jo tämä edellyttää virtuaalitekniikan käyttöönottoa.
Kaliforniassa projektissa on mukana seitsemän kampusta, joista kolmella on ranskan ja neljä japanin erikoisosaamista. Näin oppimisympäristössä pääsee testaamaan erilaisia merkistöjäkin. Materiaalit on hajautettu ja kampukset ovat jo näin erikoistuneet.
Älykkäässä luokkahuoneessa voi opiskella eri asioita, kun eri työasemat ovat kiinni erilaisissa materiaaleissa.
Projektijohtaja Maija Suhonen, Verkkosalkku, Pohjois-Savon amk:n projekti
Projekti alkoi kesällä 1998 ja on siis toiminut jo 1,5 vuotta. Verkkoon kehitettiin avoin oppimisympäristö, eräänlainen perustuote, johon opettajat voivat tuottaa materiaalia tai hyödyntää sitä, mitä jo on tehty. Perusopiskelijat ja opettajat oppivat ympäristön käytön heti.
Projekti on saanut opetusministeriöltä ja EU:lta kolme viikkoa sitten kohtalaisen mukavasti rahaa ja odottavat myös Tekesin ja läänin rahoitusta.
Projektissa kiinnitetään huomiota erityisryhmiin verkossa, ja käyttöliittymä on kehitetty myös kehitysvammaisille. Tulevaisuuden visiona on, että ikälisät jäävät pois ja kaikille maksetaan osaamisen ja aikaansaannosten mukaan. Ympäristössä sisällöntuotanto ei ole keskeistä vaan opiskelijoiden kanssa työskentely. Opiskelijoille materiaalien vienti tähän ympäristöön on helpompaa kuin esim. WebCT:hen.
Kaikki projektissa mukana olevat yliopistot (Kuopio, Joensuu ja Helsinki) ovat sitoutuneet tuottamaan yhden väitöskirjan sekä graduja projektista. Lisätietoja löytyy osoitteesta http://www.verkkosalkku.net .
Projektisuunnittelijat Ari Varis ja Jani Turtiainen, Virtualia – Satakunnan ammattikorkeakoulun verkko-oppimisympäristö
Opettajalle riittää Virtualia-ympäristössä, että hän osaa käyttää näppäimistöä. Opettajan lisäksi tarvitaan myös verkkotutor. Virtuaalikirjasto on materiaalikokoelma eri toimialoilta, joka sisältää opetusta tukevaa ja asiantuntijoiden eli kyseisen toimialan opettajien seulomaa materiaalia. Materiaalien ylläpidosta huolehtivat kirjasto ja ympäristön ylläpitäjät. Ympäristön kääntäminen englanniksi on vielä hiukan kesken.
Opintojaksomateriaalit toimivat kontaktiopetuksen tukena, mutta aitoja virtuaaliopintoja ei ympäristössä vielä ole toteutettu. Jokainen opintojakso on käyttäjätunnuksen takana ja näin voidaan määritellä, kenellä on pääsy minnekin. Jatkossa kiinnitetään pääsyoikeudet opiskelijoiden omiin tunnuksiin. Opettaja ilmoittaa winhasta opiskelijat tekniselle tuelle, joka antaa tarvittavat oikeudet. Ympäristöstä ei kuitenkaan ole linkkiä winhaan.
Opettajat näkevät opiskelijoiden tekemät harjoitukset, mutta muut opiskelijat eivät niitä näe. Uudet dokumentit voidaan lähettää liitetiedostona. Opettajalle voidaan tehdä myös chatti-keskustelu ympäristöön, jos tarvitaan.
Virtualia-ympäristöstä löytyy lisätietoja osoitteesta: http://www.bh.spt.fi/virtualia .
Lehtori Seija Aro ja tuntiopettaja Paul Nijbakker, Computing English – AVERKO/Kemi-Tornion amk
Demossa esiteltiin AVERKOn WEBCT:tä. Ongelmana oli, että tuotantoympäristön salasana ei muistunut esittelijöiden mieleen, joten he joutuivat tyytymään testiympäristön esittelyyn.
Ympäristössä kaikki materiaali on self-test –muodossa, joka on toteutettu verkosta ilmaiseksi ladattavalla hot potatoes –ohjelmistolla. Yksityiskohtainen informaatio harjoitusten tekemisestä on tärkeää, koska kontaktiopetusta ei ole lainkaan.
Opiskelijoita tippuikursseilta eri syistä. Osalla oli kirjautumisvaikeuksia, osa törmäsi viruksiin, osa oli muuten vain passiivisia. Valtaosa opiskelijoista työskenteli atk-luokassa, jossa on tekninen tuki saatavilla. Yksi opiskelija Enontekijöltä törmäsi siihen, että virta katkesi kesken kokeen. Muuten ympäristöstä on saatu pääasiassa myönteistä palautetta.
Audion käyttö edellyttää pluginin imurointia, mutta toimii hyvin. Kuvan ja äänen tuottamiseen ympäristössä meni vain pari tuntia. Opiskelijoille on tarjolla homepage tool, jonka avulla he voivat tehdä kotisivun WebCT:n sisään. Ympäristössä voi myös seurata, missä opiskelijat ovat käyneet ja koska (tyyliin ”isoveli valvoo”).
Kurssille otetaan korkeintaan 20 opiskelijaa, jotta tutor ehtii antaa palautetta.
Suunnittelijat Jennie Stenbom ja Hely Lahtinen, Turun yliopisto, täyd.koul.keskus: Tietoverkkopohjaisen oppimisympäristön suunnittelun haasteet
WebCT:tä on käytetty vuodesta 1996 ja virallisesti sertifioitu WebCT-instituutti on suomentanut tuotetta. Nyt ollaan kehittämässä Suomen ja Euroopan käyttäjien verkostoa. 70 % ammattikorkeakouluista on ollut yhteistyössä mukana. Tulevaisuudessa neuvonnasta laskutetaan hiukan. Käytössä on jakelulista, jolla voidaan jakaa informaatiota WebCT-tapahtumista sekä oppimateriaaleja ja ikoneita.
WebCT-materiaalia voi kehittää kolmella tavalla:
o tyhjältä pöydältä
o vanhalta pohjalta
o mallipohjalta.
Ohjausjärjestelmien tehtävänä on huolehtia siitä,
o miten saadaan opiskelijat oppimaan
o miten opiskelijat aktivoidaan.
WebCT:stä löytyy tietoja osoitteesta http://www.webct.com , http://www.about.webct.com sekä http://salima.tkk.utu.fi .WebCT on kaupallisista ohjelmistoista edullisimpia ja sen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Ohjelmistolla on maailmalla yli kuusi miljoonaa käyttäjää, ja Suomessa on yli kolmekymmentä organisaatiota, jotka käyttävät WebCT:tä. Näistä organisaatioista esityksessä mainittiin Sampo Oy, joka on yhdistänyt WebCT:n intranetiinsa.
Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksella on pitkäaikaista kokemusta monimuoto-opetuksesta. He käyttävät myös muita ympäristöjä kuten Lotus Learning Spacea, Työporukkaa ja Virtuaalia. Valittu oppimisympäristö ei ole olennainen asia, koska pedagoginen osaaminen ratkaisee. Kun opetusta viedään verkkoon, kaikki pitää ajatella uudestaan. Ei voida vain siirtää lähiopetusta verkkoon.
Tampere Virtual Reality Center
Päivän päätteeksi tutustuimme Tampere Virtual Reality Centerin virtuaalitodellisuustekniikkaan, joka sisältää seuraavia piirteitä:
o reaaliaikaista 3D-grafiikaa
o reaaliaikainen paikannus ja seuranta
o stereotekniikka (ihmisellähän on kaksi silmää)
o interaktio
o spatiaalinen tila – audio
o liikkeen stimulointi
o immersiivisyys
o kokonaisvaltainen aistimaailma.
Sivu päivitetty 30.10.2000
Eija Kalliala

ITK'00

ITK’00 – Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa
Konferenssi Hämeenlinnassa Aulangolla 6. – 8.4.2000
Eija Kalliala
* Verkko-oppimisympäristöt ja opetus -workshopista poimittua
o Gentle WBT
o Lotus Learning Space
o TopClass
o WebCT
o Sonera
o WOPPI
* Konferenssin avauspuheenvuoroista poimittua
* Samanaikaissymposiumeista poimittua
o Virtuaaliyliopisto- ja -korkeakoulusymposiumi
o AVERKO
o Oppimisalustat-paneeli
* Medialukutaito-paneeli ja päätöspuheenvuoro
o Medialukutaito-paneeli
o Päätöspuheenvuoro
Vapaus, veljeys, tasa-arvo? oli ITK-konferenssin teemana vuonna 2000, jolloin konferenssi taas kerran löi aikaisempien konferenssien yleisöennätykset. Jarmo Viteli julisti, että vuonna 1989, jolloin ensimmäisen kerran kokoonnuttiin Hämeenlinnaan ITK-konferenssiin, tapahtumaa päätettiin järjestää seuraavien kymmenen vuoden ajan. Mutta nyt päätettiin, että sitä järjestetään ikuisesti.
Tämän yhdennentoista ITK-konferenssin järjestelystä vastasivat entiseen tapaan Hämeen kesäyliopisto ja Tampereen yliopisto yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun, Kanta-Hämeen tietotekniikkayhdistyksen, Tieto- ja viestintätekniikan oppimiskeskuksen, Luokanopettajaliiton, MAOLin ja opetushallituksen kanssa. Konferenssin ohjelma löytyy osoitteesta http://www.uta.fi/konferenssi/itk.
Verkko-oppimisympäristöt ja opetus -workshopista poimittua
Tämä lienee ollut seminaarin suosituin workshop, ainakin osanottajia oli toista sataa ja luentosalissa istuttiin hyvin tiiviisti kylki kyljessä kiinni. Seminaarin osanottajille jaettiin materiaalin mukana Jyväskylän yliopiston Tietotekniikan Tutkimusinstituutin julkaisu 7/2000: Korpi, Niemi, Ovaskainen, Siekkinen ja Junttila: Virtuaalinen oppimisympäristö koulutusta järjestävän organisaation työvälineenä.
Timo Väliharju painotti avauspuheenvuorossaan strategian tärkeyttä. Hänellä oli mielenkiintoinen hahmotelma oppimisen kolmesta tasosta:
1. opiskelet
2. opetat
3. teet oppimismateriaalin verkkoon
Kun materiaalia tehdään verkkoon, pitää miettiä ja jäsennellä ihan uudella tavalla kaikki se, mikä normaalissa opetustilanteessa tapahtuu selkäytimellä.
Oppimisympäristöjen merkitys nousee tärkeäksi verkko-oppimisen lisääntyessä. Kun jokainen opettaja haluaisi opintojaksoonsa keskustelu- ja chat-ryhmiä, ei teknistä tukea riitä kaikille. Ajasta ja paikasta vapauttava verkko-oppiminen taas lisääntyy osin siksi, ettei opiskelijoilla enää tunnu olevan aikaa tulla luennoille tiettyyn kelloaikaan.
Gentle WBT
Hannu Markkanen piti vauhdikkaan esityksen EVTEKissä itse rakennetusta verkko-oppimisympäristöstä. Markkinoilla ei ollut valmiina vastaavia yhteistoiminnallista ja projektioppimista kunnolla tukevia ympäristöjä. Ympäristön avulla haluttiin auttaa opettajaa kokonaisuuden hallinnassa. Hannu Markkanen kertoi itse vetäneensä ensimmäisen verkkokurssinsa sähköpostin avulla ja painotti kokemuksen syvällä rintaäänellä, että sitä ei kenenkään kannata tehdä.
Projektioppimisessa yhden opettajan aika ei millään riitä tukemaan kaikkia projekteja, ja siksi vertaistuki on tärkeää. Sama mallihan toimii työelämässäkin. Virtuaaliprojektit eivät Hannu Markkasen mukaan vielä toimi, koska video ja audio eivät kulje verkossa kunnolla, mutta vertaiskatselmukset ovat tyypillisiä keskusteluryhmäsovelluksia. Ympäristössä käytetään myös vertaisvalmennusta, joka tarkoittaa sitä, että vanhemmat opiskelijat perehdyttävät nuoremmat opiskelijat tähän oppimisympäristöön.
EVTEK on partnerina mukana Gentle WBT -kehityksessä, joka toimii Linuxin kehitystyön tyyppisesti. Ympäristön käyttöliittymä tehdään web-lomakkeilla eikä mitään erillistä ohjelmointia tarvita. Ympäristö tomii Linux Apache -severissä ja pohjautuu metadata-ajatteluun. Siinä on oliopohjainen tietokanta ja dynaamiset rakenne-elementit. Katkenneet linkit poistuvat automaattisesti.
Hannu Markkanen demosi ympäristöä, joka löytyy osoitteesta http://wbt.iicm.edu. Ympäristö ei ole rahalla ostettavissa, mutta sitä pääsee kokeilemaan. Materiaalin voi kopioida toisen serverin hakemistoihin. Ideana on, että materiaalit eivät ole tietyn opettajan yksityisomaisuutta vaan niitä voidaan jakaa oppilaitoksessa. Ympäristöön voi tehdä muistiinpanoja, jotka voi määritellä julkisiksi, yksityisiksi tai tiimikohtaisiksi.
Lotus Learning Space
Juha-Pekka Kohvakka esitteli markkinamiehen painotuksin Lotus Learning Space -oppimisympäristöä, johon Toijalan Tietotalo tarjoaa yhden luukun ratkaisuja. Edellä mainitussa Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa arvioitu Lotus Learning Space vastaa versiota 3.01, mutta nyt markkinoilta löytyy jo versio 4.0 ja paljon täydennystä tutkimuksessa arvioituun versioon. Uusi piirre on mm. mahdollisuus räätälöidä käyttöliittymä mieleisekseen, mitä asiakkaat ovat kaivanneet. Toisaalta käyttäjälle voisi olla parempi, että oppimisympäristön käyttöliittymä olisi kaikkialla tuttu ja samanlainen. Toinen uusi piirre, käyttäjän seuranta ja hallinta, on myös kehitteillä. Ympäristöön on kytketty MacroMedian osaamista uusmediatuotteissa, mm. ohjelmistot Dreamweaver ja Flash, mikä osin takaa tuotteen menestyksen.
Juha-Pekka Kohvakka painotti järkevästi, että käyttöönotossa 80 % sijoituksesta tehdään oman henkilöstön osaamiseen eikä laitteistoon. Jos tämä osaaminen ostetaan ulkoa, se maksetaan rahana, sisältä ostettaessa se maksetaan työaikana. Ongelmahan ei ole ongelma, jos siitä selvitään rahalla. Lotus Learning Spacen hinnoittelussa näkyvät nämä kaikki kustannukset toisin kuin kilpailijoilla.
Juha-Pekka Kohvakka ei usko sataprosenttiseen verkko-opiskeluun, koska hänen mukaansa vallitseva oppimiskäsitys on edelleen sellainen, että mennään luokkaan ja kuunnellaan.
Lotus Learning Spacesta löytyy demo osoitteesta http://olga.proximia.com.
TopClass
Pertti Siekkinen esitteli TopClass -ympäristössä toteutettua ulkomailla asuvien suomalaislasten äidinkielenopiskelua. Hän korosti, että teknisellä oppimisympäristöllä sinänsä ei ole paljon merkitystä vaan olennaista on se kaikki muu.
Verkko-opettamisen alun harhaa on, että opettajan pitäisi tehdä kaikki itse. Kustantajat tuottavat kirjat ja opettajat opiskelijoiden ohjeet. Esimerkiksi opetus – tai kyse ei itse asiassa ollut opetuksesta vaan jatkuvasta vuorovaikutuksesta – voisi edetä niin, että tiistaina on videoneuvottelu, jossa annetaan tehtävät, jotka palautetaan torstaina ja opettaja lähettää palautteen tehtävistä viikonlopulla.
Verkko-oppimisessa painotetaan aika- ja paikkariippumattomuutta. Pitää kuitenkin muistaa, että jos ei mene parin tunnin luennolle klo 12, niin kyseinen pari tuntia pitää kuitenkin jostain kohtaa kalenteria varata. Verkko-oppiminen ei myöskään Petri Siekkisen mukaan ole perinteistä opetusta edullisempaa, jos opetuksen laatu halutaan pitää samana. Kyse on vain erilaisesta opiskelusta.
Lopuksi Petri Siekkinen muistutti, että opettajan tehtävä on opettaa, ja joku muu tekee opiskelijoille käyttäjätunnukset oppimisympäristöön.
WebCT
Ari Leino esitteli innostuneena WebCT-ympäristöä. Se on Kanadassa Linuxin tyyliin kehitetty, alunperin akateeminen tuote, jota tällä hetkellä eri puolilla maailmaa tekee yli sata henkilöä ja käyttää yli kuusi miljoonaa henkilöä. Tuki antaa vastauksen ongelmiin 24 tunnin sisällä. WebCT:n pelkistetty käyttöliittymä toimii myös modeemiyhteyksissä. Se toimii Virossa ja Mongoliassa ja jopa opettajan kotona. Ohjelmisto ei jumiudu käyttäjämäärän kasvaessa ja se pyörii kevyessä palvelimessa. Yksi kurssi vie noin 10 Mt tilaa ja hiukan enemmän, jos ääntä ja videota on paljon mukana.
WebCT ei sisällä yhteisiä kirjastoja. Ideana on, että jokainen kurssi on opettajan oma ja muut eivät tule sitä sorkkimaan.
Ari Leino sopi perjantain ja lauantain välisenä yönä, että kaikki halukkaat suomalaiset saavat WebCT:n version 2.1 beetatestaukseen. Se on haettavissa 19.4.2000 osoitteesta http://salima.tkk.utu.fi. Sitä voi kokeilla ilmaiseksi ja jos sitä haluaa käyttää, maksaa lisenssiavaimesta. Isoissa taloissa, kuten Turun yliopistossa, WebCT:n hinta on noin 5 mk/käyttäjä/vuosi.
Esa Niemi esitteli oppimisympäristöt TelsiPro ja LC Profiler, joita on kehitetty Oulun yliopistossa. Esityksessä erittäin mieleenpainuvaa oli toisaalta pelisääntöjen ja tekijänoikeuksien korostaminen – kopioimalla on helppo rikkoa tekijänoikeuksia – toisaalta verkko-oppimisympäristöä kuvaavat tilastot: 75 opiskelijaa oli saanut aikaan 275 kansiota, 585 dokumenttia ja 2903 viestiä. Lähetettyjä viestejä, joista ilmeisesti osa oli poistettu, oli 4728, luettuja viestejä (kun moni henkilö luki saman viestin) oli 52 461 ja levytilaa oli käytetty 20 Mt. Tämän kaiken hallitsemiseksi opettajan pitää kehittää jokin strategia, koska opiskelijan läsnäolon verkossa huomaa vasta kun hän tekee jotain – toisin kuin luokassa.
Sonera
Helena Savolainen esitteli, mitä Metsän kautta verkkoon oppimaan -viestintäleiri oppimisympäristön maastouttamisessa -workshop oli saanut aikaan Soneran oppimisympäristössä silläaikaa, kun meidän workshopissamme oli esitelty monia muita oppimisympäristöjä. Soneran ympäristössä on ideana, että oppiminen ei saa olla irrallaan työn tekemisestä vaan samalla välineellä voidaan
o tehdä töitä
o tehdä omia projekteja
o olla mukana oppimisyhteisössä.
Soneran ympäristö skaalautuu 10 000:lle yhtaikaiselle käyttäjälle. Sonera tarjoaa työtilaa asiakkaalle välittömästi viikoksi tai vaikka vuodeksi, samoin koulutusta ja tukipalveluita. Koulutuksella pyritään mahdollisuuksien ideointiin eikä käyttöliittymän opetteluun. Soneran ympäristön avausmaksu on 200 mk ja työtila (1 mk + alv)/Mt/viikko. Vuokrattava minimitila on 10 Mt ja suositus 20 Mt/käyttäjä/viikko.
Soneran ympäristössä ei ole arviointi- eikä testityökaluja, mutta niitä voidaan hankkia muualta ja integroida tähän. Ympäristössä korostuvat viestinnälliset ominaisuudet. Opiskelijat pääsevät toistensa työpöydille ja voivat yhdessä työstää mitä tahansa dokumenttia, jos heillä on käytössään samat työkalut. Ympäristössä voidaan suunnittelupöydän avulla toteuttaa suunnitteluketju esim. uuden kännykkäkuoren suunnittelemiseksi.
Soneran oppimisympäristön tuotannollinen koekäyttö alkaa toukokuussa.
WOPPI
Jan Kovero ja Timo Jokela esittelivät WOPPI-oppimisympäristöä, joka on Lotus Domino -pohjainen ja toimii Linuxissa. Tietokantapohjaisuus mahdollistaa sen, että tieto tuotetaan vain kerran ja hyödynnetään useammin. WOPPI tarjoaa kaikille käyttäjilleen seuraavat työtilat:
o opetusaineistot
o taustat
o kirjasto
o hakukone
o kalenteri
o café
o ilmoitustaulu
o ohje
Lisäksi ympäristöstä löytyy tiimityötila sekä oma työtila. Ylläpitäjillä on työtilat myös tiimi- ja käyttäjäprofiilien hallintaan, alueiden hallintaan, hakusanojen yllpitoon sekä opetusmateriaalien ja tehtävien luontiin.
WOPPI-ympäristössä opetuskurssin perustamismaksu on 12 000 mk. Käyttäjäkohtainen aloitusmaksu on 100 mk. Tunnukset ja koulutus maksavat 49 mk/käyttäjä/kk. Kaikkiin hintoihin tulee lisäksi alv.
Workshopin loppukeskustelussa ihmeteltiin, millä perustein näistä päivän aikana esitellyistä oppimisympäristöistä voisi valita sen oikean ja parhaan. Helena Savolainen totesi realistisesti, että jos maailmalla on yli 3000 oppimisympäristöä, niin yhtään sellaista, joka olisi kaikille hyvä, ei vielä ole tehty.
Konferenssin avauspuheenvuoroista poimittua
Rui Soares esitti havainnollisesti, miten kieli luo eriarvoisuutta pääsyssä tietoresursseihin. Hän näytti portugalinkielisen verkkosivun, jossa oli tervetulotoivotus. Automaatin laatima englanninkielinen käännös tervetulotoivotuksesta alkoi sanoin ”Expensive Visitors”. Hän piti tärkeänä, että matematiikasta puhuttaisi myönteisin eikä kielteisin esimerkein, koska jälkimmäiset muodostavat ennakkoluuloja ja laskevat matematiikanoppimisen tasoa ja laatua.
Erno Lehtinen rakensi esityksensä Ranskan vallankumouksen teemoille Vapaus, Veljeys, Tasa-arvoisuus. Vapaus innoitti hänet visioimaan, miten verkko-oppiminen antaa lapsille mahdollisuuden oppia ohi virallisen opetustarjonnan, kun he edellisenä päivänä etsivät verkosta tunnilla käsiteltävästä aiheesta enemmän tietoa kuin opettaja koskaan voisi tarjota. Kolikon toinen puoli on eettisesti arveluttava materiaali, joka on verkossa kaikkien saatavilla. Erno Lehtinen totesi, että meidät on saatu vapaasti ajattelemaan muodin mukaan ilman, että kyseenalaistaisimme tällaisten ajatusten perusteita.
Veljeydestä hän totesi ensin, että koko käsite on sukupuolisesti vinoutunut. Hänen mielestään elektroninen viestintä ja tiedonvälitys tuovat uusia mahdollisuuksia vaihtoehtokulttuureille ja veljeydelle.
Tasa-arvosta hän totesi, että toisalta tekniikan kehitys antaa mahdollisuuden tasa-arvon lisäämiselle, mutta toisaalta koulutuksen rakentaminen tekniikan varaan saattaa vähentää tasa-arvoa ja suosia poikia. Tosin hän myönsi, etteivät viimeaikaiset tutkimukset enää tue tällaista käsitystä. Toisaalta koulutukseen pääsy Länsimaissa on lisääntynyt tekniikan kehityksen ansiosta, toisaalta verkko-opiskelussa on merkittävää se, millainen opiskelijoiden tietojen, taitojen ja motivaatioiden taso on ennalta, ja tämä lisää eriarvoisuutta. Globaalisti tekniikan kehitys tarjoaa lupauksen kaikkien kansojen pääsystä koulutuksen piiriin, mutta jos tämä tapahtuu Länsimaiden ehdoilla, se ei ole vapauden, veljeyden ja tasa-arvon hengen mukaista. Kansojen oman äänen pitäisi kuulua koulutuksen muotoutumisessa, ja tässä tarvitaan voimakas käännös kohti sisältöjä ja eettisiä ja sivistyksellisiä arvoja.
Samanaikaissymposiumeista poimittua
Juha Nurmela Tilastokeskuksesta esitteli uusinta tutkimustaan suomalaisten koululaisten tieto- ja viestintätekniikan käytön ja niihin liittyvien mielipiteiden muutoksista vuodesta 1996 vuoteen 1999. Hän kuvasi, miten tietokoneiden ja internet-yhteyksien yleistymistä kotona kuvaava käyrä muistuttaa muiden kodinkoneiden vastaavaa käyrää. Ainoastaan kännyköiden yleistymistä kuvaava käyrä poikkeaa selvästi muiden kodinkoneiden yleistymistä kuvaavista käyristä.
Tietokoneiden määrä kotitalouksissa korreloi selvästi perhekoon kanssa eli lapset ovat avain tietokoneen hankintaan kotiin. Vuonna 1999 vain puolella lapsiperheistä on internet-yhteys, joten Juha Nurmela suositteli pidättyväisyyttä verkko-opetuksen kehittämisessä. Hän myös pahoitteli sitä, että hänen mielestään opetuksessa erinomainen cd-rom on jäänyt verkkobuumin jalkoihin, vaikka cd-rom -asemia kotitietokoneissa on enemmän kuin internet-yhteyksiä.
Etätyötä arvioi voivansa tehdä noin 10 – 17 % suomalaisista, eri asia on, kuinka moni olisi halukas sitä tekemään.
Tekstiviesti on nimenomaan nuorten suosima väline. Vanhemmista miehistä harvemmat ovat lähetelleet tekstiviestejä.
85 % kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että tietotulva ei haittaa heitä. Voi olla, että osuus olisi toisenlainen niiden ihmisten keskuudessa, jotka rakentavat tietoyhteiskuntaa. Tosin tämäkin prosenttiluku on hieman pienentynyt vuodesta 1996. Tutkimus osoitti selvästi, että tietokoneiden käyttö ei ole vähentänyt sosiaalista kanssakäymistä vaan aika tietokonetta varten on otettu lähinnä television katselusta ja epämääräisestä oleskelusta.
Koululaitos ansaitsee sulan hattuunsa siitä, että nuoret pääsevät koulun kautta tietokoneen ääreen ja esim. yhteyksiin asiantuntijoiden kanssa.
Virtuaaliyliopisto- ja -korkeakoulusymposiumi
Virtuaaliyliopisto- ja -korkeakoulusymposiumissa esitettiin seuraavia käytännön esimerkkejä:
o MindServer, Turun kauppakorkeakoulu
+ MindServer on tarkoitettu opetuksen monimuotoistamiseen.
+ MindServer toimii toistaiseksi intranetissa, syksyllä extranetissä.
+ Esityksessä painotettiin mm. opetuksen ja tutkimuksen vuorovaikutuksen lisäämistä sekä vuorovaikutusta eri tasoisten opiskelijoiden välillä. Eri koulutusalojen ja oppilaitosten töitä toivottiin voivan hyödyntää ristiin ja yhä yleistyviä luottamuksellisia opinnäytetöitä, joista ei jää mitään oppilaitosten yhteiseen tietovarastoon, paheksuttiin.
+ Esityksen lopussa muistutettiin, että oppilaitoksen avainasiakkaita ovat yritykset eivätkä opiskelijat.
o ErgoNet, Kuopion yliopisto
+ ErgoNetissä voi suorittaa ergonomian 15 opintoviikon approbaturin, ja tätä opetusta on tarjottu avoimessa yliopistossa 1.2.2000 lähtien.
+ ErgoNetissä oli 6.4.2000 noin 70 opiskelijaa, jotka olivat 21 – 54 vuotiaita. Ehkä välineet ja tietoverkkototeutus olivat saaneet miehetkin kiinnostumaan ergonomian opinnoista.
+ ErgoNet koostuu seuraavista osista:
# riihi: tehtävien ja luentojen puiminen
# laari: kommentointitehtävät
# aitta: tehtäväarkisto
# ilmoitustaulu
# kuppila ja chat
+ ErgoNetissä on seuraavat toimijat:
# opiskelijat
# vastuuopettajat
# tehtäviä korjaavat opettajat
# verkkotutorit
* nämä ovat opiskelijoita
* jokaisella tutorilla on noin 20 – 25 opiskelijan ryhmä
* tutorit arvioivat kommentointitehtävät
o SKY.PRO, Humanistinen ammattikorkeakoulu
+ SKY.PRO -ympäristössä on oppilashallintojärjestelmä sekä viestintäkanava.
+ Keskustelulistat tuovat tasa-arvon opettajien ja opiskelijoiden välille.
+ SKY.PRO:sta löytyy lisätietoja osoitteesta http://www.kansanopisto.fi/tyokalut.
Virtuaaliyliopisto- ja -korkeakoulusymposiumissa pidettiin lisäksi seuraavat esitykset:
Timo Väliharju Tampreen yliopistolta puhui opetusteknologiasta suomalaisissa korkeakouluissa. Yliopiston opettajilla tekniikan käytön osaaminen on vaatimatonta. Monilla se rajoittuu Wordin, Excelin ja vastaavien käyttöön. Opettajat tarvitsisivat teknistä tukea sekä strategista konsultointia, koska eivät tiedä, miten lähteä eteenpäin ja mihin pitäisi päästä. Kun oppilaitoksissa ei ole yhteistä näkemystä, osaaminen henkilöityy yksilöihin. Oppilaitoksista ei myöskään löydy kurssitietopankkia, jota voisi jatkossa käyttää.
Tampereen yliopistolla käytetään WebCT-ympäristöä, josta löytyy tietoa osoitteesta http://webct.uta.fi:8900. Välineen käyttöä on parissa vuodessa koulutettu opettajille ja 50 opettajaa on jo ympäristöä käyttänytkin. Koulutus on ostettu atk- ja tk-keskuksilta räätälöitynä ja sen hinta on ollut 100 mk / kurssi / kurssilainen.
Opettajilla on aika vähän kokemusta sisällöntuotannon vaativuudesta. Materiaalintuotantopalkkioita ei ole eikä materiaalia tuoteta pelkillä opetuspalkkioilla. Tekijänoikeudet verkkomateriaalissa ovat ongelmallinen kysymys. Aiemmin, kun kurssi oli mennyt ohi, materiaali oli edelleen opettajalla, mutta nyt se jää palvelimelle. Materiaalia ei kuitenkaan laitos tai toinen opettaja saa käyttää ilman lupaa.
Timo Väliharju lopetti esityksensä muistuttamalla, että verkko-opetukseen panostamiseen tulee paineita toisaalta julkisesta koulutuspolitiikasta, toisaalta opiskelijoilta.
Riitta Rinta-Filppula kertoi mielekkäästä oppimisesta virtuaaliyliopistossa, jossa ovat mukana mm. CERN ja Tampereen tekninen korkeakoulu. Hän kuvaili, miten fyysikot eri puolilla maailmaa käyttävät tietoverkkoa ja videoneuvotteluja yhteisessä oppimisessa. Ympäristössä on suorat lähetykset, joista osa on reaaliaikaisia ja interaktiivisia, osa joukkolähetyksiä, sekä ajasta ja paikasta riippumaton verkkopalvelu. Ympäristöön voidaan tallentaa videoneuvottelut RealVideo-muodossa sekä fyysikoiden käsin tekemät kalvot (fyysikot eivät suostu tekemään kalvoja muuten kuin käsin). Sieltä löytyy myös projektityöskentely-ympäristö sekä muu materiaali. Paikallisohjauksella voidaan täydentää jakelutietä, jotta saavutetaan merkityksellistä oppimista.
Lisätietoa ympäristöstä löytyy osoitteista http://cern.ch/webuniversity sekä http://webcast.cern.ch.
AVERKO
Kari Kiviniemi ja Anitta Pehkonen esittelivät opiskelua AVERKOssa eli avoimessa verkostoammattikorkeakoulussa. AVERKO löytyy osoitteesta http://averko.cop.fi. Siinä on käytössä monia erilaisia oppimisympäristöjä kuten WebCT, Telsi, ja Proto. Räätälöityjä oppimisympäristöjä ei käytetä, mutta joillain kursseilla käytetään myös cd-romeja.
Esitys oli rakennettu mielenkiintoiseksi vuoropuheluksi pedagogisia kysymyksiä ja täsmennyksiä esittävän Kari Kiviniemen ja AVERKO-ympäristöstä vastaavan Anitta Pehkosen välille. Kari Kiviniemi kysyi, onko verkko-oppimisessa avoimuutta olemassa, kun ryhmäpedagogiikka edellyttää kuitenkin tiettyä aikajännettä: tiettynä aikana tehdään tietyt tehtävät. Lisäksi 80 %:ssa opintojaksoja on myös lähiopetusta, joka edellyttää tiettyä aikaa ja paikkaa.
Yhteisöllisyys ja verkko-oppimiskulttuuri syntyvät hitaasti, toisaalta siksi, että opiskelijat pelkäävät näyttää tietämättömyyttään, toisaalta siksi, että opettajan verkkopedagoginen näkemys kehittyy vähitellen. Ensimmäisessä vaiheessa opettaja käyttää verkkoa vain omassa työssään, sitten opetuksen osana ja vasta kolmannessa vaiheessa hän löytää verkon tarjoamat uudet mahdollisuudet oppimiselle. Vajaan vuoden sisällä tosin on tapahtunut paljon kehitystä.
Eri ryhmätyöohjelmistoissa on erilaisia pedagogisia lähtökohtia. Opettajan tehtävänä verkkoympäristössä ei kuitenkaan ole oppisisältöjen välittäminen vaan ohjaaminen. Vuorovaikutus verkon välityksellä on edelleenkin ongelmallisempaa kuin luokkahuoneessa – tosin opetus sielläkään ei aina ole hyvää. Keskusteluryhmä verkossa voi rönsyillä linjattomasti, joten ohjauksen merkitys on tärkeä. Vuorovaikutuksen tukeminen vaatii suunnittelua ja tietoista paneutumista.
Oppimisalustat-paneeli
Lauantaiaamupäivän Oppimisalustat-paneeli toi torstain Verkko-oppimisympäristöt ja opetus -workshopin antiin lisää esimerkkejä. Ari Leino esitteli jälleen WebCT:n ja Helena Savolainen Soneran oppimisympäristön.
Seppo Pohjolainen esitteli TTKK:ssa kehitetyn A&O -oppimisympäristön ja sen materiaalilähtöisen näkökulman. Oppimisympäristöä hyödynnetään myös tutkimuksessa. Ympäristössä on jokaisesta opiskelijasta kortti, johon opiskelija on itse voinut kuvata itsensä. Korttien avulla opiskelijat tutustuvat yllättävän nopeasti toisiinsa. Navigointijärjestelmä on käsitekartan muodossa. Opiskelijat sijoittavat omat ratkaisunsa verkkoon, ja näistä käydään pedagogista keskustelua keskusteluryhmässä.
Aluksi opiskelijat pitivät luentomonistetta hypertekstiä parempana, mutta kun materiaaliin lisättiin aktiivisia elementtejä kuten itsetarkistavia tehtäviä, opiskelijat pitivät enemmän hypertekstistä.
Opiskelijat pitävät opiskelun vapaudesta A&O -ympäristössä. Ympäristön tarjoama vapaus on sellainen, jota lahjakkaat opiskelijat osaavat käyttää.
Lisätietoja A&O -oppimisympäristöstä löytyy osoitteesta http://matwww.ee.tut.fi/ao.
Teemu Leinonen kertoi Future Learning Environment (FLE) -oppimisympäristöstä. Kyseessä on BSCW:n lähdekoodin pohjalta kehitetty tiedonrakentamisympäristö, jota voidaan yhdessä kehittää open source -periaatteella. FLE toimii millä tahansa selaimella, myös tekstipohjaisella sekä esim. Nokian Communicatorilla. Jokaisella käyttäjällä on oma verkkotyöpöytä ja tiedonrakennusprosessi etenee ketjuina, joissa viestit luokitellaan Hakkaraisen, Longan ja Lipposen kirjassa ”Tutkiva oppiminen – älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen” esitellyn konseptin mukaisesti.
Lisätietoja FLE-oppimisympäristöstä löytyy osoitteesta http://fle.uiah.fi.
Jarmo Riipinen esitteli Elisa Communicationsin oppimisympäristön, joka on kehitetty nimenomaan opettajan eikä opiskelijan tarpeita ajatellen. Opettaja voi tehdä materiaalin itse tai käyttää hyväkseen muiden materiaaleja. Ideana on, että kun teet hyvän materiaalin, sitä voidaan käyttää muuallakin. Opiskelija tekee oppimisympäristössä sitä, mitä opettaja on ajatellut hänen siellä tekevän.
Elisa Communicationsin ympäristössä on käytössä ryhmätyövälineet, kalenteritoiminto, muistiot ja koemoottorijärjestelmä automaattiarvosteluineen. Ympäristö on modulaarinen, joustava ja Suomessa aiheesta kiinnostuneiden organsaatioiden ehdoilla rakennettu.
Erno Lehtinen käytti paneelissa kokoavan, pedagogisen ja syvällisen puheenvuoron. Hän totesi, että kun teema kuumenee liikaa, käsitteet kärsivät, ja niin on nyt käymässä oppimisympäristön käsitteelle. Mikään tässä paneelissa esitellyistä välineistä EI OLE oppimisympäristö. Aina, kun siirrytään uusiin ratkaisuihin, monet asiat tulevat kömpelömmiksi.
Verkko-oppimiseen siirtyminen on erilaista silloin, jos opiskelijat ovat jo valmiiksi etäällä opettajasta kuin silloin, kun toimitaan yhden oppilaitoksen sisällä. Jälkimmäisessä tilanteessa virtuaalisuus ei paranna laatua.
Voisiko olla yhtä ideaalista välinettä, joka hanskaisi kaikki tilanteet ja oppilaitokset? Perinteisen etäopetuksen tueksi WebCT voisi olla mainio väline, yritys taas kallistuisi Soneran ympäristön puoleen, innovatiivisissa tiedonrakennusprosesseissa FLE olisi ehdoton ja matematiikan opiskelua varten olisi luontevinta valita A&O. Jokainen yksittäinen järjestelmä on rajattu ja vanhenee erittäin nopeasti. Miten järjestelmää kehitettäessä tehty luova työ voitaisiin hyödyntää?
Tulevaisuuden oppimisympäristössä pitäisi olla:
o yhteinen sopimus tiedon tallettamisesta ja indeksoimisesta
o yhteisesti sovittu rajapinta
o modulaarisuus
o mahdollisuus korvata vanhentuneet moduulit uusilla
o välineriippumattomat dokumentit
Erno Lehtinen painotti, että oppilaitoksen ei pidä joutua integroidun järjestelmän ansaan. Kun oppimisympäristöä valitaan, pitää miettiä, minkä lisäarvon se tuo tullessaan. Tällä hetkellä olemme vasta oppimisympäristöjen kehityksen alkuvaiheessa.
Jarmo Viteli heitti kalvolle muutaman oppimisympäristöihin liittyvän osoitteen:
o http://www.insproject.org – Global Learning Consortium, jossa on mukana USA:n suuria organisaatioita
o http://www.microsoft.com/eLearn – MicroSoftin ilmainen eLearn -tuote, joka julkistettiin noin kuukausi sitten
o http://www.prometeus.org – EU-projekti Prometeus (PROmoting Multimedia access to Education and Training in EUropean Society)
Medialukutaito-paneeli ja päätöspuheenvuoro
Medialukutaito-paneeli
Yleensä ensin pitää oppia lukemaan ja analysoimaan viestejä, jotta voisi itse viestiä, mutta tekemällä itse mediamateriaalia oppii parhaiten tulkitsemaan sen merkityksiä. Tietoverkot kaipaavat sisältöjä. Ne ovat kuin valtatiet, joilla kulkee jo kuorma-autoja, mutta niiden lavoilla ei ole vielä mitään.
Medialukutaidon portaat ovat:
o motivaatio ja tekniset valmiudet
o eri tekstilajityyppien tunnistaminen
o vastaanottovalmiudet
o jukaisuvalmiudet
o merkitysten ymmärtäminen ja tulkinta (uutta luova kulttuurinen kyky)
o eettismoraaliset arvovalinnat (kriittisyys ja sen pohtiminen, miksi joku asia on julkaistu).
Medialukutaitoon kuuluu paitsi kriittisyys myös kyky nauttia.
Päätöspuheenvuoro
Konferenssin päätöspuheenvuorossaan tulevaisuudentutkija Marja-Liisa Viherä muistutti, että emme ole vain viestinnän kohde vaan osa viestintää. Yhteisö, jossa viestit eivät kulje, on kuollut yhteisö.
Viestimiseen tarvitaan
o motivaatio viestiä
o liittymä
o osaaminen.
Marja-Liisa Viherä esitti viestinnän kehän, jossa oli seuraavat elementit: lähettäjä – idea – kiteytys – sanoma – muokkaus – viesti – koodaus – fyysinen informaatio – siirto – fyysinen informaatio – dekoodattu viesti – tulkinta – sanoma – ajattelu – ajatus – vastaanottaja. (Kursiivilla merkityt osat ovat insinöörien aluetta, sen molemmilla puolilla olevat ovat humanistien aluetta.)
Marja-Liisa Viherä painotti, että yhteisöllisessä viestinnässä kaikkien pitäisi olla mukana. Osalla ei kuitenkaan ole yhteensopivaa liittymää, osa ei osaa tulkita viestiä ja osalla ei ehkä edes ole motivaatiota kuulua yhteisöön. Matkaviestin yhdistää ihmiset langallista viestintä paremmin. Tietotekniikkaa pitäisi käyttää siksi, kun se on hauskaa eikä siksi, että sitä on pakko käyttää.
Marja-Liisa Viherä kertoi erään kerhon jäsenkirjeiden lähettämisestä esimerkkinä yhteisöllisestä viestinnästä. Sihteeri oli ehdottanut, että kerhon 600 jäsenkirjettä lähetettäisiin sähköpostitse. Isännistön jäsenet olivat kuitenkin sitä mieltä, että perinteinen jäsenkirje on mukavampi saada ja jäsenkirjeitä on kiva tehdä talkoilla. Niinpä sovittiin päivämäärä, jolloin isännistö kokoontuisi talkoisiin kuorittamaan ja postittamaan jäsenkirjeitä. Sihteeri lupasi tuoda talkoisiin eväätkin kaikille. Kun ajankohta läheni, yksi toisensa jälkeen ilmoitti esteestä. Sihteerin lisäksi paikalle tuli yksi toinen henkilö, joka heti tultuaan ilmoitti, että hänen pitää varttitunnin kuluttua lähteä kutsuihin ja itse asiassa hänen miehensä odottaa autossa.
Marja-Liisa Viherä kysyi, onko viestintävalmiuksista huolehtiminen yksilön vai yhteisön vastuulla ja muistutti, että myös kuurojen ja sokeiden pitää päästä mukaan viestintään. Kansalaiset hän jakoi viestintätapojen mukaan viiteen ryhmään:
o vaikuttajat, joiden on pakko osata käyttää eri viestintätapoja monipuolisesti
o organisaattorit, joiden pitää olla edelläkävijöitä viestinnässä
o mukanaolijat, jotka osallistuvat, jos saavat tiedon
o passiiviset, joilla ei ole aikaa eikä halua
o pienyrittäjät, joilla puhelin on vieläkin ensisijainen viestinnän väline.
Viestintätaidoissa on kyse ihmisten taidoista hallita omaa elämäänsä. Viestintätaitoja ovat:
o välineiden tekninen käyttötaito
o kyky valita oikea väline
o kyky muokata viestiä
o taito löytää ja ymmärtää
o taito viestiä jokapäiväisessä toiminnassa
o kyky ymmärtää viestintäverkkojen rakenteita.
Viestintä voidaan jakaa integroivaan ja luovaan viestintään. Jälkimmäistä on vaikea siirtää verkkoon. Mutta miksi opiskelijat kirjoittavat opettajan pöytälaatikkoon?
Marja-Liisa Viherä lopetti esityksensä aforismeihin:
o Unelmat toteutuvat, suunnitelmat eivät.
o Ihminen toimii niiden mielikuvien mukaan, joita hänellä on tulevaisuudesta.
Sivu päivitetty 2.5.2000
Eija Kalliala