NERA's 30th Congress in Tallinn

NERA’s 30th Congress in Tallinn, Estonia 7-9 March 2002
NERAn (Nordic Educational Research Association) eli NFPF:n (Nordisk förening för pedagogisk forskning) kongressiin Tallinnaan oli ilmoittautunut 480 osallistujaa 22 eri maasta. Eniten osallistujia, 138, oli ilmoittautunut Ruotsista. Suomesta oli ilmoittautunut 113 osallistujaa ja isäntämaasta Virosta 30 osallistujaa. Kaikki ilmoittautuneet eivät valitettavasti päässeet paikalle. Niinpä moni istunto lopahti kesken kun osa esiintyjistä oli jäänyt tulematta, joistain puuttui jopa istunnon puheenjohtaja. Silti torstai-illan vastaanotolla Sakalassa, jonka Helsingin yliopisto tarjosi, suolaiset tarjoilut loppuivat kymmenessä minuutissa, joten myöhästyjät joutuivat tyytymään jäljelle jääneisiin hedelmäpaloihin, kivennäisveteen ja kahviin. Seuraavana iltana Tallinnan yliopiston vastaanotto Reaalkoolilla onnistui paremmin: ohjelmaa ja puheita oli runsaasti, samoin lihapiirakoita ja pieniä ruisleipiä.
Network: IT and Education
Verkoston puheenjohtaja ei ollut saapunut paikalle, joten esiintyjät nousivat vuorollaan lavalle ja poisjääneet sivuutettiin. Veijo Meisalo Helsingin yliopistosta kertoi TVT-tekniikan (tieto- ja viestintätekniikan) opetukseseta opettajien koulutuksessa. Hän esitti tilastoja opettajien ja oppilaiden itsearvioinneista sekä verkkosivuja, joilta löytyi materiaalia, informaatiokanava sekä keskustelukanava. Kokemukset ovat olleet hyviä: opettajat oppivat koulutuksen aikana julkaisemaan omia web-sivujaan.
Yleisö oli kiinnostunut opetusmuodoista ja opetuksen pedagogisista painotuksista. Opettajien TVT-tekniikan koulutus on intensiivistä vierihoitoa, joka ponnistaa teknisistä eikä pedagogisista lähtökohdista.
Björn Eliasson Karlstadin yliopistosta Ruotsista esitti vaihtoehtoisen näkemyksen TVT-tekniikasta kognitiivisena työvälineenä. Kognitio tarkoittaa ajattelua ja oppimista. Kognitiivinen työväline on menetelmä, joka vahvistaa tai tukee erilaisten ihmisten ajattelua ja oppimista. Jotta voisimme sanoa jotain TVT-tekniikasta kognitiivisena työvälineenä, meidän pitäisi tutkia erilaisten yksilöiden ainutkertaisia oppimistyylejä.
Eliassonin puheessa vilahteli seuraavanlaisia argumentteja:
* Päättely on helpompaa ulkoisen vuorovaikutuksen avulla.
* Virtuaalitodellisuus on visualisoitu abstraktio.
* Hyperteksti tarjoaa assosioinnille lisää mahdollisuuksia.
Päivi Virtanen Helsingin yliopistosta esitteli IQ FORMin (Intelligent Questionnaire platFORM), verkko-oppijan älykkään tutorin tai apuneuvon. Lomakkeen ja siihen liittyvän palautteen lisäksi IQ FORM sisältää teoriaa, joka neuvoo oppijaa löytämään omat vahvuutensa oppijana. Se neuvoo mm. miten voidaan etsiä apua verkkomateriaalilta, opettajalta tai tutorilta. IQ FORM auttaa oppijaa ehkä ajattelemaan asioita uudella tavalla. Tätä voidaan kuvata spiraalilla, jota edeten oppija kehittyy kohti itseohjautuvuutta.
IQ FORMia on pilotoitu Helsingin ja Tampereen yliopistoissa sekä Heliassa.
Ragnhild Valvik Agnerin korkeakoulusta Norjasta puhui norjaksi tiedon etsinnästä verkosta. Hän valitti samalla, että luokissa ei ole tietokoneita, joten opiskelijat joutuvat menemään laboratorioon, joka on avoin läpikulkutila. Hän korosti oppijoiden luovuutta ja innovatiivisuutta.
Anders Engström Falun kunnasta Ruotsista kertoi ruotsiksi itse kehittämästään oppimisympäristöstä, missä ryhmän merkitys on keskeinen. Ympäristö koostuu seuraavista elementeistä:
* opettaja
* opetusväline
* oppijat
* aika
* suunnitelma
* työtavat
* tekniikka
* sosiaalinen vuorovaikutus
* paikka
* diagnostisointi ja validointi
Ympäristöstä löytyy erilaisia näkökulmia:
* käyttäjänäkökulma – käyttäjäystävällisyys
* jakeluympäristö – oppimisvälineet, info, testit, harjoitukset, koe
* ryhmän yhteistyö – asynkroninen ja synkroninen vuorovaikutus
* kirjailijan – käyttäjän perspektiivi
* hallinnoinnin – tekniikan perspektiivi
* toimittajan tuki – tilastot
e-Oppimisympäristö on integroitu oppilashallintojärjestelmään, joka tuottaa poissaoloraportit ja liittyy puolestaan verkon operointijärjestelmään.
Kristen Lycke Hofgaard Norjasta kertoi chat-keskusteluista PBL- ja DPBL (distributed PBL) opiskelussa. Molemmissa opiskelutilanteissa oli samat tutorit, joten heidän kokemuksiaan voitiin verrata. Kaikki chat-istunnot videoitiin.
Chat-aktiivisuudesta voitiin todeta, että oppijoiden ja tutoreiden aktiivisuus korreloi keskenään. Verkossa oppijat olivat keskenään yhtä aktiivisia kun taas lähiopetuksessa heidän aktiivisuutensa vaihteli paljon. Tutkijat olivat ennakkoon olettaneet tilanteen päinvastaiseksi.
Tutkimuksessa chat-keskustelut luokiteltiin seuraavasti:
1. sosiaalinen vuorovaikutus
1. aiheeseen (lääketieteeseen) liittyen
2. puhtaasti sosiaalinen
2. työn organisointi
1. tekniset kysymykset
2. tehtäviin liittyvät
3. sisältöön liittyvä
4. prosessin arviointia
5. muuta
Opettaja saattoi tuntea, miten oppijaryhmä vaikutti opettajan toimintaan. Verkkopohjaisesta viestinnästä puuttuvat ei-verbaaliset vinkit, joten tutorit pyrkivät olemaan näkyvissa kirjoittamalla mahdollisimman usein, vaikka vain lyhyitä kannustuksia ”hyvä”, ”hienoa”.
Kirjoitustaitoa ja nopeutta tarvitaan chat-keskusteluissa. Opettajan ohjeet voivat mennä harakoille, jos hän miettii niitä liian kauan ja keskustelu ehtii sillaikaa edetä uuteen tilanteeseen.
Workshop on E-learning in Teacher Education
Priit Reiska Viron pedagogisesta yliopistosta esitteli rakentamaansa käsitemallintamisen ohjelmistoa, jota jopa kahdeksanvuotiaat lapset käyttävät kaikissa luokissa. Ohjelmisto auttaa oppijoita ryhmätöissä ja oman tietämyksensä rakentamisessa. Mallintamista voidaan tehdä neljällä eri tasolla:
1. intuitiivisesti
2. puoliksi kvantitatiivisesti
3. kvantitatiivisesti, käytetään tietokonetta
4. kvantitatiivisesti, vain tietokoneen avustuksella
Priit Reiska esitteli oppilaiden tuottamia erilaisia käsiterakenteita lineaarisista haarautuviin ja tähtimäisiin päätyen monimutkaisiin, useista osista koostuviin rakenteisiin.
Saimme itse kokeilla, miten opettajana ensin määrittelimme käsitteitä ja yhteyksiä ja miten sitten oppijoina yhdistelimme käsitteitä toisiinsa annetuilla yhteyksillä. Kaikki annetut käsitteet olivat yhtaikaa esillä kun mallia rakennettiin ja opettaja saattoi antaa oppilaille mahdollisuuden lisätä malliin uusia käsitteitä ja yhteyksiä.
Käsitemallin rakentaminen hiirellä oli vaivatonta. Mieleeni tulivat kymmen vuoden takaiset case-välineet, joiden kanssa ensimmäisen kerran rakentelin tietokoneavusteisesti käsitemallia. Olin valinnut vironkielisen version ohjelmasta englanninkielisen sijaan. Ikävää, että virheilmoitukset ja opasteet olivat ohjelmassa saksankielisiä enkä ymmärtänyt niitä.
Mart Laanpere ( [email protected] ), Tallinnan pedagogisen yliopiston koulutusteknologiakeskuksen johtaja, kertoi opettajien koulutuksesta Virossa ja siinä käytettävistä apuvälineistä Mind Manager, Inspiration sekä Java-pohjainen The Nutrificial Brain http://www.thebrain.com .
Mart Laanpere kertoi didaktiikan e-tekstikirjasta ( http://ive.pa-linz.ac.at/etextbook ) sekä CVW:stä (Collaborative Virtual Workspace).
Koulutusteknologiakeskus, Centre of Educational Technology, on perustettu vuonna 1997. Virossa opettajien pätevyys mitataan neljällä tasolla, jotka alkavat nuorista, vasta valmistuneista ja päättyvät kulttuuriministeriön arviointilautakunnan antamaan korkeimpaan tasoon, joka arvioidaan kolmen vuoden välein uudestaan.
Opettajan TVT-pätevyydelle on Virossa määritelty 15 erilaista mittaria:
* Opettaja löytää verkosta tarvitsemansa resurssit.
* Opettaja osallistuu yhteistyöhön kollegojensa kanssa verkossa.
* Opettaja tuntee lakiin, etiikkaan ja turvallisuuteen liittyvät normit.
* Opettaja tuntee TVT-sanaston.
* Opettaja osaa suunnitella opiskelukehikon.
* Opettaja kykenee arvioimaan verkon sisältöä.
* Opettaja osaa käyttää uusia arviointimenetelmiä.
* Opettaja kykenee analysoimaan oppilasdataa.
* Opettaja antaa TVT:hen liittyviä tehtäviä.
* Opettaja kehittää oppilaiden yhteistyötä.
* Opettaja osaa yksilöllistää opiskelua.
* Opettaja osaa laatia multimediaesityksiä.
* Opettaja käyttää aktiivisesti oppimismenetelmiä.
* Opettaja ohjaa oppilaita TVT:n käyttöön projektioppimisessa.
* Opettaja integroi TVT-tekniikaa opetussuunnitelmaan.
Viron mittarit opettajan TVT-pätevyydelle ovat hyvin samanlaiset kuin Suomen OPE.FI-mittarit vaikka naapurimaat ovat kehittäneet mittaristoja toisistaan tietämättä.
Virossa WebCT on uusien hinnoittelujen myötä liian kallis, joten opettajakoulutuksessa käytetään halvempia vaihtoehtoja kuten Yahoon keskusteluryhmiä. Ystävyys-yliopistojen kanssa tehdään yhteistyötä ja kursseja voi ottaa puolin ja toisin.
Mart Laanpere totesi, että PowerPointin lineaarinen esitysmuoto heikentää hänen ajattelutapaansa: se sitouttaa liiaksi lineaariseen sisällysluetteloon. Postmoderni maailmahan vihaa lineaarisuutta.
Hyviä linkkejä Viron koulumaailmaan ovat http://www.net.ee sekä http://www.koolielu.ee .
Symposium Portfolios and Collaborative Knowledge Building in ICT-oriented Teacher Education
Olga Dysthe Bergenin yliopistosta Norjasta kuvasi eri tyyppisiä portfolioita:
* Yksinkertaisessa portfoliossa kaikista tehtävistä ja reflektioista kootaan portfolio, joka arvioidaan
* Monimutkaisessa portfoliossa tehtävistä ja reflektioista muodostetaan työskentelyportfolio, josta opiskelijat valitsevat esitettävnä portfolion ja tämä arvioidaan.
Portfolioita voidaan käyttää sekä top-down- että bottom-up-tyyleillä. Oppiminen on sosiaalista ja portfolio toimii kommunikoinnin välineenä.
Line Wittek Oslon yliopistosta Norjasta kertoi, miten opiskelijat jakavat keskenään kirjoituksiaan ja keskustelevat niistä. Verkon avulla oppimisprosessi tulee näkyväksi. Portfolio voi muuttaa oppimistapoja. Oppijat sanovat, että tämän kaltaisessa opiskelussa he joutuvat tekemään enemmän kuin perinteisessä, mutta se on sen arvoista.
Keskustelussa todettiin, että portfoliota voidaan käyttää arvioinnin välineenä kokeen sijaan mutta myös oppimisvälineenä.
Knut Steinar Engelsen Stord/Haugesundin yliopistosta Norjasta kertoi tietokantadialogeista. Lasten käyttäytymistä voidaan seurata, jolloin tiedot tallentuvat tietokantaan ja voidaan sieltä analysoida. Opiskelijat voivat laatia omat verkkosivunsa, joilta linkit johtavat heidän kirjoittamiinsa, tietokantaan tallennettuihin teksteihin.
Tietokannan avulla voidaan myös rakentaa silta todellisen ja virtuaalisen maiseman välille.
Hildegunn Otnes Vestfoldin korkeakoulusta Norjasta kuvasi, miten hän on käyttänyt portfolioita oppimis- ja arviointivälineinä. Digitaaliset portfoliot ovat läpinäkyviä ja avoimia muille oppijoille. Hypertekstin integroitujen pointtereiden avulla portfoliot voidaan linkittää keskenään. Aivoriihi toimii perinteiseen tapaan mustalla taululla.
Keskustelussa todettiin, että suljetussa ympäristössä hypertekstin mahdollisuudet olisivat rajallisemmat kuin avoimessa webissä. Siksi portfoliot ovat avoinna kaikille. Oppijat päättävät itse, mitä asioita vievät portfolioonsa. Digitaalisessa tekstissä on toki vaaransa: joku voi varastaa toisen tekstiä.
Sivu päivitetty 23.08.2004
Eija Kalliala

IT-alan tulevaisuus ja IT-yritys Virossa

ICT Ladies seminaariristeily Tallinnaan 4.12.2003
Hetkyn ICT Leidien seminaariristeily oli täynnä ohjelmaa. Heti brunssin jälkeen siirryimme kokoustilaan, jossa Hanna Autio Oracle Finlandilta kertoi meille, mihin IT-maailma on menossa. Esitystä siivitti ikkunasta näkyvä meri ja vähitellen esiin nouseva Tallinnan ranta ja siluetti. Tarkkaavaisuutemme herpaantui vasta, kun Ekerön m/s Nordlandia oli kiinnittynyt Tallinnan satamaan ja maihinnousu alkanut.
Satamasta jatkoimme bussilla suoraan TietoEnatorille, missä johtaja Rene Jakobson valotti meille IT-yrityksen asemaa Tallinnassa.
Mihin IT-maailma on menossa?
Hanna Aution esityksen taikasanoja olivat grid (hila), consolidation (keskittäminen), database (tietokanta), application server (sovelluspalvelin) ja collaboration (ryhmätyö).
Grid on Internetin jälkeen seuraava suuri tekniikka. Uusissa sovelluksissa käyttöliittymä on Webissä, mutta varsinainen laskenta Gridissä. Grid on lähtenyt liikkeelle tutkimushankkeena ja sen yleistyminen odottaa tiedonsiirron hintojen laskua. Tietoturvalle Grid asettaa entistä suuremmat haasteet.
Uusissa arkkitehtuureissa tiedot eli tietokannat ja tiedostot keskitetään, samoin sovellukset ja laskenta. Parikymmentä vuotta sitten kaikki sovellukset oli keskitetty suurkoneille; nyt ollaan siis parinkymmenen hajautusvuoden jälkeen palaamassa takaisin keskitettyyn arkkitehtuuriin, jolla saavutetaan tiedon eheys ja globaali tasa-arvo.
Tietokanta on kehittymässä itseään korjaavaksi (Self-Managing Database). Tietokannanhoitaja saa jatkossa nukkua yönsä, kun hänen ei tarvitse öisin käynnistellä tietokantoja korjaavia skriptejä. Hän voi keskittyä monitorointiin ja suunnitteluun.
Mitä suomalainen IT-yritys tekee Tallinnassa?
Tallinnan TietoEnatorin johtaja Rene Jakobson painotti henkilöstön jatkuvaa kehittymistä ja tietämyksen jakamista. IT-osaaminen ja ohjelmointitaito oli Virossa hyvää jo 1980-luvulla. Siihen ehkä vaikutti osaltaan vanha konekanta, jonka kanssa piti tulla toimeen. TietoEnatorilla on oma e-Akatemia, jossa työntekijät voivat verkko-opiskella. Kun uusia työntekijöitä palkataan, näiltä ei kysytä, mitä he osaavat vaan miten he haluavat kehittyä, mitkä ovat heidän tavoitteensa ja miten hyvin he pystyvät työskentelemään ryhmässä.Viime vuonna TietoEnator saavutti viihtyisimmän työpaikan kilpailussa kuudennen sijan.
Virossa ohjelmoijien palkkahaitari on suuri, parhaat saavat kolme ja puoli kertaa niin suuren kuukausipalkan kuin vasta valmistuneet, mutta ohjelmoijien suorituskyvyn haarukka on vielä suurempi. Vuosittain käytetään lisäksi 500 kruunua henkilöä kohti virkistystoimintaan kuten liikuntaharrastusten tukemiseen. Virossa it-ammattilaisten palkat ovat kuitenkin vain kolmannes Suomen palkoista. Kustannustason ero näkyy myös valmistuotteissa: Suomen TietoEnatorin valmistuotteet ovat liian kalliita Viron markkinoilla.
Virossa kilpailu on kovaa ja it-alalla on monia pieniä yrityksiä, osa nopeasti nousevia ja sammuvia. Tarjouskilpailuissa tarjouspyynnön valmistelemiselle varataan usein vain pari viikkoa aikaa, mikä on liian vähän vastuulliselle yritykselle kunnollisen tarjouspyynnön tekemiseen niin, että tarjouksen aikatauluista ja resursseista voidaan pitää kiinni.
TietoEnator on tehnyt tietojärjestelmiä mm. Tallinnan kaupungille ja Viron parlamentille. Yksi Viron suurimmista it-määrittelyhankkeista on juuri käynnistynyt Tarton Yliopiston Klinikalle. Alunperin ajatuksena oli sähköisen sairaskertomuksen kehittäminen, mutta sitä on laajennettu ulkoisiin ja sisäisiin sidosryhmiin.
Virossa sähköinen henkilökortti (IT-kortti) otettiin käyttöön vuonna 2002. Se maksaa 250 kruunua ja korvaa passin henkilöllisyystodistuksena maan sisällä. IT-kortit eivät kuitenkaan ole yleistyneet odotetulla vauhdilla. Jotta kansalainen voisi käyttää niitä sähköisessä asioinnissa, hänen pitäisi hankkia kortin lisäksi myös lukulaite ja tarvittava ohjelmisto. Tallinnassa on meneillään julkisen liikenteen hanke, jossa Tallinnassa asuva saisi matkustaa edullisemmin kuin lähikunnista tulevat. Asumiskunta voidaan todistaa IT-kortilla.
It-alan ammattilaisena Rene Jakobson näkee IT-kortin mahdollisuudet: nykyisistä lompakkoa pullistelevista etu- ja jäsenkorteista voisi päästä eroon yhdellä IT-kortilla, joka kertoisi haltijansa tiedot. Kun tietoja verrattaisiin eri sovellusten tietokantoihin, voitaisiin heti nähdä, mihin etuihin ja alennuksiin kortin haltija olisi oikeutettu.
Sivu päivitetty 09.12.2003
Eija Kalliala

IT-ratkaisut

IT-ratkaisut – seminaaritapahtuma keskisuurille yrityksille
Helsingin Messukeskus 8.-9.10.03
Muistiinpanot teki Eija Kalliala
15.00 Verkkolasku valmiina – myös pk-yrityksille!
Ilkka Harjula, konsultti TietoEnator Oyj
Ilkka Harjula esitteli TietoEnatorin verkkolaskuhotellia, jonka kautta laskut voidaan eri muodoissa toimittaa perille asiakkaille ja pankkeihin. Hän perusteli konseptia sillä, että yhä useammat pk-yritykset haluaisivat nopeuttaa laskujen kiertoa ja päästä eroon papereista verkkolaskujen avulla. Monilla yrityksillä toimittajan valintakriteerinä on kyky tuottaa lasku verkossa.
Verkkolasku on ajankohtainen aihe: siitä oli juttu tuoreessa ITviikossa. Helsingin kauppakamarin julkaisussa 03, ”Selvitys pk-yritysten tietotekniikan ja sähköisen liiketoiminnan tarpeista” käsitellään myös verkkolaskua. Tieken selvityksen mukaan vuonna 2002 noin 3 % yritysten välisistä laskuista oli verkkolaskuja.
15.30 Sähköisen asioinnin tehostaminen, case Tilauspalvelu
Kai Taka-aho, myyntipäällikkö, 2ndhead Oy
2ndhead on Sanoma-konserniin kuuluva yritys, joka on keskittynyt internetin, mobiilin median ja digitv:n ratkaisuihin. Aiemmin yritys on tuottanut mobiiliportaaleja.
Tutkimusten mukaan 1,5 miljoonaa suomalaista käyttää internetiä viikoittain. Digitv on yli 110 000 suomalaisessa kodissa. Tämä tarkoittaa vain 5 %:a kotitalouksista, mutta viime helmikuussa digitv oli vain 2,5 %:ssa suomalaisista kotitalouksista, joten trendi on selkeä. Osa digitv-vastaanottimista tosin on sellaisia, joiden kautta sähköistä asiointia ei vielä voi hoitaa.
Organisaation markkinointiin ja tiedotukseen verkko tuo selvää lisäarvoa. Painettu kuvasto vanhenee, se on itse asiassa vanha heti kun se on painettu; verkossa kuvasto pysyy ajan tasalla. Verkossa voidaan esittää lisätietoja ja sen kautta tuotevertailu on vaivatonta.
Asiakaspalvelu on yleensä yrityksessä kuormitetuin ja kustannuksiltaan suuri. Kun verkkopalvelu pystyy auttamaan tässä, niin sen merkitys ei ole vähäinen. Tiedotuksesta osa on internetissä ja täsmätiedotuksen voi hoitaa tekstiviestein. Asiakkaan kannalta verkkopalvelun yksi etu on joustavuus: kaikkia asioita ei tarvitse ehtiä hoitamaan virka-aikana vaan asiointia voi jatkaa illalla verkossa. Myös tilauksen seuranta esim. autokaupassa on verkon kautta vaivatonta.
Mobiili päätelaite on aina mukana. Lehtiä tilataan jonkin verran jopa tekstiviestein, mikä tuntui aluksi yllättävältä. Bussipysäkeillä on mainoksia ja niissä ohjeet, miten lehti tilataan tekstiviestin avulla. Kun mainos tulee oikealla hetkellä, päätöksenteko on nopeaa.
Kai Taka-aho esitti muutaman teesin verkkopalvelun suunnittelua ja toteutusta varten:
* Tarjoa useita kanavia, joista asiakas voi valita.
* Selvitä, mitä asiakas haluaa.
* Ota mukaan omat asiakasrajapinnassa työskentelevät henkilösi.
* Luokittele verkossa tuotteet samalla tavoin kuin painetussa katalogissa (asiakkaalle tuttu konsepti).
* Tiedota asiakkaille eri kanavien mahdollisuuksista.
* Integroi järjestelmät niin, etteivät uudet kanavat aiheuta lisäkustannuksia, jotka ovat suurempia kuin niistä saatu hyöty.
* Huolehdi sisäisestä koulutuksesta: asiakaspalvelijoiden pitää osata vastata asiakkaiden kysymyksiin verkkopalvelusta.
Monikanavainen asiakaspalvelu ei ainoastaan vähennä kustannuksia.
* Verkkopalveluun rekisteröityjen tietoja voidaan käyttää suoramarkkinoinnissa.
* Verkkopalvelu vapauttaa asiakaspalvelusta työvoimaa, jota voidaan käyttää esim. soittamaan asiakkaille.
* Asiakastyytyväisyys lisääntyy.
16.00 Järjestelmäarkkitehtuuri, vaatimusmäärittely ja muutossuunnittelu käyttöönotossa – onnistuneen käyttöönoton avaimia
DI Lauri Mäkelä, RAMSE Consulting Oy
Lauri Mäkelällä on kymmenien vuosien kokemus järjestelmäkehitystyöstä. 1990-puolivälissä siirryttiin räätälöidyistä järjestelmistä parametrein ohjattaviin vakiotuotteisiin. Vähitellen on kuitenkin huomattu, että amerikkalaiset best-practices, joihin parametrit on istutettu, eivät aina toimi suomalaisissa yrityksissä. Niinpä nyt tavoitteena on mahdollistaa omien työnkulkujen ja tietokantojen muokkaus vakiotuotteissa.
Kun organisaatio tekee tarjouspyynnön uuden järjestelmän kehittämisestä, sen pitää pohjautua organisaation omaan vaatimusten määrittelyyn. Kehitystä ei tapahdu, jos toiminta ei tavoitetilassa muutu. Tämä edellyttää tietoista muutostenhallintaa.
Esityksestä on erinomaiset kalvot IT-ratkaisut-seminaarin verkkopalvelussa torstain tietoiskujen kohdalla.
Sivu päivitetty 10.10.2003
Eija Kalliala

Miten IT-kouluttajat ottavat huomioon tietoturvan?

Miten IT-kouluttajat ottavat huomioon tietoturvan?
IT-kouluttajien jäsentilaisuus TietoEnatorilla 17.9.2003
Muistiinpanot jäsentilaisuudesta laati Eija Kalliala
Riitta Alkula TietoEnatorilta aloitti esityksensä viittaamalla tietoturvan kolmen h:n periaatteeseen: tietoturva ei ole helppoa, hauskaa eikä halpaa.
Tieto on omaisuutta. Omasta kodistaan voi tehdä tietoturva-analyysin ja sen jälkeen päättää, tilaako Securitakselta paketin vai luottaako naapuriin. Talo on konkreettinen, tieto aineeton. Tietojärjestelmien pitäisi olla niin helppokäyttöisiä, ettei tietoa tärvellä vahingossa.
Tietoturvallisuus on tietojen ym. suojaamista riskien hallitsemiseksi. Sen avulla halutaan varmistaa tiedon luottamuksellisuus, eheys ja käytettävyys. Tietoturvan hyöty on yritystoiminnan jatkuvuuden turvaaminen kustannustehokkaasti. Tämä tarkoittaa sitä, että pakolliset vaatimukset täytetään ja kustannuksia pyritään minimoimaan.
Tietoisuus tietoturvariskeistä on lisääntynyt, kun lehdissä kerrotaan, miten isojenkin yritysten tietoturva pettää. Yritysjohto ottaa tietoturvan vakavasti, ettei itse joutuisi iltapäivälehtien otsikoihin. Silti yrityksissä riskien kartoitus on yhä puutteellista, samoin tietoturvasuunnitelmien laadinta ja niiden jatkuvuuden hallinta. Tietoturvaa ei nähdä osana yrityksen normaalia toimintaa ja laatua.
Esimerkkejä tietoturvariskeistä ovat lähiverkon kuunteleminen ja salaamattomien tietojen lukeminen, ylläpitovirheet ja virukset, mutta myös ADSL-yhteys ilman palomuuria, bussissa työasioista puhuminen kännykällä sekä yksinkertaiset salasanat kuten ”moi”. Arkipäivän tietoturvauhkista esimerkkinä on käsilaukkuvaras, joka soittaa poliisina uhrille, kertoo käsilaukun luottokortteineen löytyneen ja kysyy luottokortin pin-koodia, jotta voidaan varmistaa, että löytynyt käsilaukku kuuluu varkauden uhrille.
Paras tapa suojautua tietoturvariskeiltä on henkilöstön koulutus!
Salasana on kuin hammasharja: sitä pitää vaihtaa säännöllisesti eikä sitä saa jakaa muiden kanssa. Salasanan pituuden pitäisi olla yli 13 merkkiä ja sen pitäisi olla sellainen, jota ei löydy sanakirjoista. Sen pitäisi kuitenkin olla helppo muistaa. Tässä auttaisivat salalauseet, jotka ovat helpompia muistaa kuin merkityksettömät merkkiyhdistelmät.
Verkkoliikenteen seuraamista (sniffing) voidaan käyttää verkko-ongelmien ratkaisuun, mutta myös salakuunteluun. Verkossa liikkuvat paketit näkyvät selväkielisinä ja kuuntelun huomaaminen on vaikeaa. WLAN sellaisenaan ei ole turvallinen.
VPN eli Virtual Private Network on suojattu tunneli verkon yli. Jos työaseman ääreen pääsee, niin kaikki siellä olevat tiedot ovat luettavissa.
Yksi tietoturvariski on se, että järjestelmän ylläpitäjille eli administraattoreille jätetään liian helpot salasanat, joita ei ole muutettu. Eräs yritys jätti ylläpitosalasanan pois julkistaessaan uuden palvelunsa.
Mitä virus voi tehdä? Se leviää, huijaa ja näyttää viestejä. Se tuhoaa, muuttaa ja varastaa tietoja.
Yhteenveto suojautumisesta:
* henkilöstön koulutus
* palomuuri myös kotikoneelle
* virustorjunta
* vahva salaus.
Tietoturvallisuusmalli sisältää seuraavia toimenpiteitä:
* estä
* havaitse
* reagoi
* palauta ennalleen
* päivitä.
Organisaatiossa tietoturvan hallintajärjestelmän kehittämisen pitää lähteä organisaation arvoista.
Uhka- ja riskianalyysissa vastataan seuraaviin kysymyksiin:
* Mitkä tiedot ovat tärkeitä?
* Miksi ne kiinnostaisivat ulkopuolisia?
* Keitä ne kiinnostaisivat?
* Mikä on riskin toteutumisen todennäköisyys?
* Mitkä ovat riskin toteutumisen seuraukset?
* Miten riskistä voidaan toipua?
Olennaisinta riskianalyysissa on systemaattisuus, säännöllisyys ja seuranta.
Simo Vuorinen TietoEnatorilta kertoi tietoturvasta osana ohjelmistokehitysmenetelmiä. TietoEnatorin TE Object -mallissa ohjelmistokehitys jaetaan seuraaviin vaiheisiin: määrittely, suunnittelu, toteutus, valvonta ja kehitys. Testausta ei ole erillisenä vaiheena, koska se liittyy jokaiseen vaiheeseen..
Tietojärjestelmät pitää suojata 1.12.2004 mennessä, todetaan laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Tämä tarkoittaa laitteiden, kuljetusmedian ja tiedon suojaamista.
Tietoverkkojen mukanaan tuoma uusi palvelumalli on synnyttänyt uudenlaisia tarpeita tietoturvalle. Internet on räjäyttänyt keskustelun tietoturvasta. Nyt ei enää riitä, että osaa koodata: pitää osata koodata turvallisesti.
Erään tutkimuksen mukaan 56 % kyselyyn vastanneista myöntää joutuneensa luvattoman käytön kohteeksi. Näistä peräti 80 % on sisäistä käyttöä, mikä tarkoittaa sitä, että luvaton käyttö on tapahtunut luvallisella tunnuksella ja salasanalla.
Tietoturva-arkkitehtuuri on tekninen näkymä organisaation tietoturvastandardeihin ja menettelyihin. Vaikutusanalyysi on osa riskianalyysia.
Nykytilan määrityksessä lähdetään olemassa olevasta tietoturvasäännöstöstä ja tietoturva-arkkitehtuurista ja laaditaan nykytilan riskianalyysi. Sen jälkeen laaditaan tavoitejärjestelmän tietoturvan hallintasuunnitelma, joka sisältää riskit, niiden vaikutukset, luokitukset ja vastuut. Tätä ei nykyisin tarvitse enää perustella suurille yrityksille: niille se on itsestään selvyys ja ehdottoman tärkeä asia.
Määritysvaiheessa tarkennetaan tietoturvan hallintasuunnitelmaa ja riskianalyysia.
Suunnitteluvaiheessa kuvaan astuvat tietoturvasäännöstö ja tekniikka. Näistä esimerkkeinä ovat ssl-tekniikka ja digitaaliset allekirjoitukset.
Toteutusvaiheessa tietoturva-arkkitehtuuri toteutetaan ja testataan esim. penetraatiotestillä. Ohjelmoinnin pitää olla tietoturvasuuntautunutta. Simo Vuorinen sanoi, että hänen mielestään Internetin päivinä ei kannattaisi pitää yhtään ohjelmointikurssia ilman, että tietoturvan merkitys otetaan huomioon.
Sivu päivitetty 06.10.2003
Eija Kalliala

Mentorointi – täsmäase yksilön ja yhteisön kasvuun

Mentorointi – täsmäase yksilön ja yhteisön kasvuun?
Hetkyn ITU-kerhon tilaisuus 8.9.03, Ravintola Tekniska
Muistion jäsentilaisuudesta laati Eija Kalliala
Mentorikoulutuksen johtaja Satu Öystilä Tampereen yliopistolta kertoi mentoroinnista, edullisesta ja tehokkaasta henkilöstökoulutuksen muodosta. Mentorointi on ihmisen vanhin oppimismuoto, ja sana mentori tarkoittaakin ”viisasta neuvonantajaa”. Mestari-kisällisuhde oli aikoinaan mentorointia. Mentoroinnista on olemassa opinnäytetöitä, mutta ei laajempaa tutkimusta.
Mentorointi on täsmäkoulutusta. Mentorointi vaatii johdon sitoutumisen, mentorointisopimuksen ja pelisäännöt. Mentorointi ei ole työnohjausta: se tapahtuu linjaorganisaation ulkopuolella, mutta ei saa olla irrallaan organisaation ydinprosesseista. Useimmiten mentorointi on palkaton luottamustehtävä: kulut korvataan, ei aikaa.
Mentoroinnille määritellään tavoitteet organisaatiotasolla ja kunkin parin kohdalla. Jälkimmäisessä aktorin on oltava aktiivinen. Mentoroinnin kesto on puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Mentori ja aktori tekevät kirjallisen sopimuksen, johon kirjataan myös tapaamisajat. Tapaamisten teemoja voivat olla esim. jaksaminen, työviihtyvyys ja ajanhallinta. Mentoritapaamisen kesto vaihtelee kahdesta tunnista kuuteen tuntiin. Mentori ja aktori arvioivat yhdessä mentorointiprosessinsa.
Mentorin pitää olla sosiaalisesti pätevä. Hänen pitää lempeästi kyseenalaistaa aktorin toimintoja. Tärkein taito on kuunnella ja asettua aktorin asemaan. Mentori ei saa antaa valmiiita vastauksia eikä ohjeita, hän on peili ja aktori tekee itse omat ratkaisunsa. Mentorointiin kuuluu avoimuus, mutta se ei tarkoita, että tarvitsisi kertoa kaikkia henkilökohtaisia asioitaan. Mentoroinnissa on kyse verkostojen muodostamisesta ja hiljaisen tiedon siirtämisestä. Siinä voi toteutua Mezirowin esittämä ajatus perspektiivinmuutoksesta.
Miksi mentorointi epäonnistuu? Selitykset eivät kerro totuutta. ”Ajan puute” on selitys kaikelle sille, mille ei ole aikaa. ”Henkilökemia” tarkoittaa ihmisten erilaisuutta, erilaisia tapoja toimia.
Ryhmämentoroinnissa mentor käynnistää ryhmäprosessin, jossa vertiset toimivat. Tässä tilanteessa mentorin pitää hallita hyvät vuorovaikutustavat, ryhmädynamiikka ja roolit. Hänen pitää ymmärtää, mitä ryhmässä merkitsee dominoiva ihminen ja hiljainen; hänen pitää havaita, kuka ahdistuu dominoivuudesta. Mentor voi tuoda esiin oman elämänsä ja kertoa tarinoita.
Henkilöstöpäällikkö Eero Mäkelä JP-Suunnittelu Oy:stä kertoi kokemuksia mentoroinnista asiantuntijaorganisaatiossa, Jaakko Pöyry Groupissa, jossa hän oli työskennellyt vuodesta 1975 lähtien. Mentoroinnin pilotointi Pöyryllä alkoi keväällä 2002. Kaikki mentorit ja aktorit koottiin yhteen ja ylin johto tuli kertomaan olevansa tämän takana. Mentoroinnin ideana oli tiedon, myös hiljaisen tiedon, siirto senioreilta junioreille. Mentori voi ottaa aktorin mukaan asiakastilaisuuteen, jossa tämä konkreettisesti näkee, miten toimitaan. Vastaavan asian dokumentointi voisi olla vaikeaa.
Mentoroinnin kokonaiskeso oli vähintään vuosi ja lyhyitä, kahdesta kolmeen tuntiin kestäviä tapaamisia oli kerran kuussa. Perinteisessä koulutustilaisuudessa aktori voi olla hiljaa, mutta ei mentoritapaamisessa. Mentorointi tapahtui työajalla.
Toimintamalli sitoutti henkilöt yhtiöön. Mentoreille saattoi joskus olla vaikeaa selittää, mitä henkilökohtaista hyötyä hän toiminnasta sai, mutta aktorille hyödyn osoittamisessa ei ollut ongelmia. Useimmat mentorit kokivat valintansa mentoriksi yhtiön luottamuksenosoituksena ja arvostuksena omalle työlleen. Entä miten mentori saatiin välittämään osaamisensa aktorille? Eräs heistä sanoi muiden puolesta: ”Me olemme jo sen ikäisiä kavereita, ettei meidän enää tarvitse pantata tietoa.”
Mentorointiin ei sovi arka, ujo ja hiljainen aktori, ei myöskään liian itsevarma mentori.
Mentorointi vaatii ulkopuolisen seurannan ja valvonnan, jonkun joka kysyy, onko tapaamisia ollut ja mistä niissä on keskusteltu. Mentorointiin osallistuneet totesivat, että kahden tunnin tapaaminen oli aivan liian lyhyt.
Lopuksi Eero Mäkelä arvioi pilotoinnista saatuja kokemuksia. Hän uskoi, että mentorointia käytetään Pöyryllä henkilöstön kehittämiseen jatkossakin, vaikka jotkin asiat ehkä tehtäisiinkin pilotista opitun perusteella toisin. Olisi hyvä, jos mentori ja aktori olisivat samassa projektissa ja heillä olisi yhteistä aikaa.
Sivu päivitetty 01.10.2003
Eija Kalliala

Turvallinen ja skaalautuva sähköposti

Turvallinen ja skaalautuva sähköposti
F-Secure 25.9.2003
Muistion seminaarin annista laati Eija Kalliala
Juha-Matti Heljaste F-Securelta kertoi vauhdikkaasti viruksista. Vuosi 2001, jolloin Nimda riehui, oli pahin, mutta nyt taidetaan mennä jo siitä ohitse. Slammeri kävi netin 15 minuutissa lävitse, josta seurasi, että Internet hidastui globaalisesti 30 %, Etelä-Korea, jolla on maailman paras ADSL, ja Slovenia, jolla on heikoin yhteys ulos, olivat käytännöllisesti katsoen motissa, Italian Postilaitoksen tietojärjestelmät olivat nurin, samoin Bank of American pankkiautomaatit ja Yhdysvaltojen Seattlen aluehälytyskeskus oli nurin 14 tunnin ajan.
Yleensä virukset lasketaan liikkeelle silloin, kun Suomessa on lauantai. Yhdysvalloissa perjantain työpäivä on juuri päättymässä ja henkilöstö lähdössä viettämään perjantai-iltaa, muualla maailmassa perjantai-iltaa on jo pitkällä ja jossain ollaan siitä toipumassa lauantaiaamuna. Siis juuri kukaan ei ole tuolla hetkellä töissä.
Lovsan sisältää koodinpätkän, joka avautuu sanoiksi: ”Billy Gates, why do you make this possible? Stop making money and fix your software.”
Tietoturvapäivitysten ajaminen on tärkeää. Internetin infrastruktuuri on peräisin 1960-luvun Arpanetistä. Silloin tietoturvaa ei tarvittu, kun kaikki suljettuun verkkoon liittyjät tunnettiin.
Oliko Yhdysvaltojen sähkökatko 14.8.03 viruksen syytä? Tutkijat eivät sitä myönnä. Mutta ilman MSBlast-virusta sähkökatkoa ei ehkä olisi tullut: virus tukki sähköverkon valvontajärjestelmät niin, että ne eivät huomanneet ajoissa, mitä oli tapahtumassa.
Yhteenvetona Juha-Matti Heljaste totesi, että tietoturvaongelmia aiheuttavat
* päivittämättömät järjestelmät
* suojaamattomat kanavat
* uusien haittaohjelmien leviäminen nopeasti
* ei-toivottujen sovellusten käyttö.
Kalle Reunanen kertoi Unisysin konseptin saada IT samaan suuntaan yrityksen tavoitteiden kanssa. Hän suositteli konsolidointia ja yhden ison palvelimen järjestelmää. ”Keskitetty tietojenkäsittely on tulossa takaisin”, hän visioi.
Antti Kirmanen Microsoftilta kertoi, että sähköpostia käytetään jo nyt enemmän kuin puhelinta. Tutkimusten mukaan 80 %:lle ihmisistä sähköposti on tärkein kommunikointiväline. Sähköpostiin ja kalenteriin pitää siis päästä käsiksi joka paikasta. Tähän MS tarjoaa HTML- ja WAP-pohjaisia järjestelmiä. Kannettavalla puhelimella luettavaan postiin voi vastata ääniviestillä.
MS suosittelee, että virukset torjutaan jossain jo ennen kuin ne tulevat sähköpostiin.
Roskapostin määrä kasvaa Gartnerin ennusteen mukaan 1000 % vuodessa ja saavuttaa jo ensi vuonna 50 % osuuden koko sähköpostiliikenteestä. Ferrish Researchin laskelmien mukaan roskapostin kustannukset olivat 8,9 miljardia US-dollaria vuonna 2002. Tässä laskelmassa ei ole mukana menetettyä työaikaa. Roskapostin tavoite on, että posti avataan ja jotain osoitetta klikataan. Paras tapa vastustaa roskapostia on siis jättää postit avaamatta ja osoittaa, että viesti ei ole tullut perille.
Sivu päivitetty 01.10.2003
Eija Kalliala

Maailmankylän kulttuurikylvyssä

Catherine Bartlett oli juuri tullut Suomeen ja viehättyi esiintymismahdollisuudesta Suomenlinnassa Hetkyn Global Clubin ja IT Ladies’ Networkin tilaisuudessa 10.6.2003. Heti esiintymisensä jälkeen hän jatkoi matkaansa Saloon, jossa seuraavana päivänä koulutti Nokian henkilöstöä. Kiireinen aikataulu ei onneksi vaimentanut hänen hymyään tai innostustaan.
Kun ravintola Walhallan henkilökunta oli tuonut tarvittavat jatkojohdot ja kannettava työasema tykkeineen toimi, Catherine Bartlett aloitti valloittavan esityksensä kulttuurieroista ja niiden ymmärtämisestä – itse asiassa niin valloittavan, että keskityin esiintyjään itseensä ja tuskin huomasin, koska hän vaihtoi kalvojaan tai mitä niissä kerrottiin. Ensimmäisessä kalvossa taidettiin luetella sosiaalisen kompetenssin komponentteja ja seuraavassa kuvata emotionaalista älykkyyden nelikenttää: miten emotionaalinen älykkyys ilmenee suhteessa itseen ja muihin tuntemisessa (recognition) ja käyttäytymisen säätelyssä (regulation).
Keskustelukulttuureja latinalaisissa maissa leimaa puheenvuorojen päällekkäisyys, joka kuvastaa innostusta ja kiinnostusta ja vaikeneminen tulkitaan epäkohteliaisuudeksi: kyseinen henkilö ei ole kiinnostunut keskusteluaiheesta. Suomessa ja Japanissa taas keskustelupuheenvuorot ovat peräkkäisiä, toista ei keskeytetä ja puheenvuoron jälkeen voidaan pitää taukoa ennen kuin jatketaan omalla. Keskeyttäminen on epäkohteliasta ja kuunteleminen tärkeää. Myös äänen korkeus näissä keskustelukulttureissa on erilainen. Catherine Bartlett antoi neuvon: ”Älä arvioi toisia oman kulttuurisi ehdoilla.”
Hän kertoi hauskan tarinan brittikulttuurista. Englantilaisessa tavallisessa junavaunussa, jossa oli paljon ihmisiä, yksi pariskunta ryhtyi rakastelemaan – ”Tätä ei olisi voinut tapahtua muualla kuin brittiläisessä junavaunussa”, Catherine Bartlett korosti. Kaikki muut vaunussa olevat matkustajat vaikenivat, kukaan ei sanonut mitään, luki vain lehteään. Kun pariskunta oli lopettanut puuhansa ja mies sytytti tupakan, hänelle huomautettiin heti: ”Mister, this is no smoking car.” Tupakoinnin kieltävä kyltti oli vaunun seinällä, mutta missään ei ollut kylttiä, joka olisi kieltänyt rakastelun!
Vieraiden kulttuurien ihmisten puheita pitää osata lukea rivien välistä: jos englantilainen sanoo, että jokin asia on ”intresting”, hän ei välttämättä ole kiinnostunut siitä. Viestiin vaikuttaa koko kehollinen ilmaisu, ei vain sanat. Kasvot ja kasvojen ilme ovat kuva, jonka ihminen haluaa antaa itsestään muille. On hyvä muistaa, että kohteliaisuuksien esittäminen vieraalla kielellä on vaikeampaa kuin omalla äidinkielellä.
Suomalaiset ovat hyviä kuuntelijoita. Yleensä 85 % heistä tavoittaa luennon viestin, kun briteistä vain 50 %, jenkeistä 30 % ja italialaisista vain 20 % sen tavoittaa.
Jokaisella yksilöllä on hiukan erilaiset määritelmät eri käsitteille: jo niin yksinkertainen lause kuin ”taivas on sininen”, voi herättää hyvin erilaisia mielikuvia eri ihmisten mielissä. Yksilöllisten erojen lisäksi eri kulttuuritaustat tuovat tulkintaeroja viestintään. Japanilaisilla on viisitoista eri tapaa sanoa ”kyllä”.
Amerikka on kulttuurien sulatusuuni, joten siellä jokaisella on erilainen tausta: puhuja ei voi olettaa, että kuulijat tai keskustelukumppanit ymmärtäisivät asiat samalla tavoin kuin hän itse, joten asiat pitää sanoa yksinkertaisesti ja sanottu pitää toistaa. Kirjoitetulla viestillä on enemmän painoarvoa kuin puhutulla.
Kulttuurin lisäksi myös uskonto korreloi suhtautumistavan kanssa: suhtautuuko asioihin suoritusten ja niiden määräaikojen perusteella vai onko ihminen määräaikoja tärkeämpi? Jos projektikokous on alkamassa ja asiakas soittaa, niin palvellaanko asiakasta vai kiiruhdetaanko kokoukseen? Määräaikojen merkitykseen ja aikakäsitykseen yleensä tuo oman perspektiivinsä kulttuurit, joissa uskotaan uudelleensyntymiseen.
Japanissa työpöydän sijainti suhteessa ulko-oveen kuvastaa statusta: ulko-ovesta kauimpana ovat hierarkiassa tärkeimmät henkilöt. Catherine Bartlett kertoi hauskasti, miten hänen sekainen työpöytänsä ja sen ympäristö oven suussa yritykseen tulevien asiakkaiden ja partnerien ihmeteltävän nopeutti hänen siirtymistään kauemmas ulko-ovesta. Samalla muiden arvostus häntä kohtaan kasvoi – vaikka työhuoneen sijainnin muutos ei johtunut hänen asemastaan vaan sotkuisesta pöydästään!
Catherine Bartlett kertoi vielä useiden päivien koulutustilaisuuteensa liittyvän tarinan Japanista. Koulutuksessa oli mukana työntekijöiden lisäksi heidän pomonsa, joka myöhästyi joka kerta tunnin koulutuksen alusta. Tästä seurasi, että ryhmä joutui palaamaan alkuun ja käymään uudestaan lävitse asiat, jotka ensimmäisen tunnin aikana oli ehditty käsitellä. Catherinea tämä ärsytti ja kerran pomon saapuessa hän toivotti tälle kitkerästi hyvää iltaa. Sitä hänen ei olisi pitänyt sanoa, koska tunnelma jäätyi täysin. Koulutuksen loppupalautteessa pomo sanoi hänelle: ”En pidä sinusta. En pidä sinun englantilaisesta huumoristasi. Et saa sanoa minulle tuolla tavoin – koska olet vain nainen.” Kouluttaja oli siis tässä tilanteessa väärässä, ei jatkuvasti myöhästelevä pomo!
Yksilön ja kulttuurin arvot ovat käyttäytymisen taustalla. Saksalaiset pitävät sääntöjen kirjoittamisesta, ranskalaiset niiden rikkomisesta ja englantilaiset niistä valittamisesta. Kysyimme, oliko Catherine Bertlett huomannut eroja suomalaisessa ja ruotsalaisessa kulttuurissa. Tietysti: Ruotsissa päätöksenteko kestää kauemmin, kun asioista neuvotellaan, kunnes on päästy yhteisymmärrykseen.
Mukaansa temmanneen ja innostavan esityksensä lopuksi Catherine Bertlett antoi neuvon: ”Meidän pitää ymmärtää muita kulttuureita, mutta ei muuttaa itseämme muiden kulttuurien edustajien kaltaisiksi.”

Valtakunnalliset virtuaaliyliopistopäivät

Valtakunnalliset virtuaaliyliopistopäivät 25.-26.3.2003
http://www.virtuaaliyliopisto.fi/
Dipoli
Suomen virtuaaliyliopiston SVY:n johtoryhmän puheenjohtaja Matti Jakobson Vaasan yliopistosta totesi, että Virtuaaliyliopiston tarkoitus on edistää virtuaalikoulutusta sekä sen infrastrukturia ja markkinointia.
Virtuaaliyliopistossa voidaan nähdä kolme roolia: edistäjä, tuottaja ja hyödyntäjä. Näihin liittyy erilaisia ongelmia.
Kuka tuottaa oppimismateriaaleja virtuaaliyliopistossa hyödynnettävään muotoon? Yliopistot tuottavat oppimonisteita ja kustantajat oppimateriaaleja oppikirjojen muodossa. Virtuaalikustantajaa ei vielä ole – eikä ole selvitetty, kenen kanssa asioidaan, jos halutaan ostaa jokin virtuaalioppimateriaali omaan käyttöön.
Hyödyntäjä olisi opettaja, joka käyttäisi virtuaaliyliopistossa muiden tuottamia tuotteita ja rakentaisi omaa opetuskokonaisuuttaan sen ympärille. Hyödyntäjiä on vielä vähän. Kun oppikirjoja myydään, ostaja on opiskelija – mutta kuka ostaa virtuaalimateriaalia?
Suomen virtuaaliyliopiston kehittämisyksikön SVYKY:n johtaja Pekka Kess esitti katsauksen yliopistojen tieto- ja viestintätekniikan strategioihin.
* Visioiden mukaan virtuaaliyliopistolla olisi laadukkaat ja eettiset tuotteet käytössään vuonna 2005.
* Tavoitteina strategioissa mainitaan mm. omien vahvuuksien hyödyntäminen, yhteistyön ja kansainvälisyyden vahvistaminen sekä kustannussäästöt pitkällä aikavälillä.
* Kehittämistuloksista ja hyvistä käytännöistä tiedottaminen on erittäin tärkeää.
* Alueelliseen yhteistyöhön, jossa on mukana myös ammattikorkeakouluja ja muita toimijoita, panostetaan.
* Yliopistojen työ on tutkimusta, opetusta ja hallintoa, ei informaatiotekniikkaa.
* Toimenpiteinä strategian toteuttamiseksi mainitaan opettajien ja opiskelijoiden koulutus.
Sari Söderlund Turun kauppakorkeakoulusta määritteli yliopistojen tehtäväksi vastuun ottamisen tulevien sukupolvien ajattelun kehittymisestä.
Kehittämisen pitäisi olla hauskaa eikä strategia saisi olla kirosana. Kun päästään kehittymisen flow-tasolle, yksityiskohdat ratkeavat itsestään.
Visio ei saisi tulla ylhäältä käskynä annettuna vaan kaikkien pitäisi päästä mukaan sen luomiseen. Tähän liittyvänä esimerkkinä Sari Söderlund kertoi kaupungin hallinnon ihmisistä, jotka oli komennettu käynnistämään EU-hankkeita, mutta kukaan ei ollut kertonut heille, miksi kaupungin pitäisi kansainvälistyä.
Jos yliopisto olisi tunteva ja tahtova olio, voisimme kysyä: Mitä yliopisto haluaa? Millaisia tarinoita se kertoo? Millaista elämäntapaa se tarjoaa? Mikä rooli verkostoilla on tässä kehityksessä?
Virtuaaliyliopistostrategioista voidaan todeta:
* niissä on visioita – ei visionäärisyyttä
* niissä on yksityiskohtia – ei kokonaisuutta
* niissä on toimijoita – ei toimijoiden välisiä suhteita
* niissä on arvoja – ei arvojen välisiä kytköksiä.
Yliopistojen tavoitteena on verkostoituminen. Tilannetta voidaan havainnollistaa maastokartta-metaforalla.
Kauko Hämäläinen on ollut muutaman kuukauden Helsingin yliopistossa ja löytänyt jo parikymmentä strategiaa. Hän totesi, että yliopistoissa on vuosisatoja selvitty ilman strategioita ja että autonomia lienee käytännössä sitä, että jokainen professori tekee mitä tahtoo.
Muutoksen edellytyksiä ovat johdon sitoutuminen, josta seuraa riittävä resurssointi ja koulutuksen järjestäminen. Tyypillinen työaika huippututkimuksella lienee puolenyön molemmin puolin, kun tutkijoiden päivät muuten kuluvat kokouksissa.
Strategialla on hyötykautensa: sitä maistellaan niin kauan kuin se tuntuu hyvältä ja heitetään sitten pois – kuten purukumi. Merkittävät muutokset vaativat kuitenkin kaksi tai kolme vuotta aikaa.
Mistä strategioiden mittareihin on saatu lukumäärät? Strategiassa sanotaan, että kolmasosa opinnoista toteutetaan monipuolisena verkko-opetuksena tulevaisuudessa, mutta missään ei perustella, miksi juuri kolmasosa – eikä 5 % tai 50 %.
Istunnon lopuksi puhujat kokoontuivat Oulun yliopiston Juha Pohjosen vetämään paneeliin vastaamaan yleisön esittämiin kysymyksiin.
* Mihin rahat pitäisi suunnata? Esimerkiksi opiskelijatietojen yhtenäiseen ylläpitoon, vastasi Pekka Kess.
* Kansainvälisten verkostojen avulla esim. 12 huippuyliopistoa voisi panostaa henkilöstönsä verkkokouluttamiseen, kertoi Kauko Hämäläinen.
* Olisiko home- tai hiivasieni kuvaavampi metafora yliopiston kehittymiselle kuin ajatteleva ihminen? kysyttiin yleisön joukosta.
* Olemmeko tuottamassa oppimateriaalia vai opetusta? Onko 80 euroa suositushinta? kysyttiin myös.
Juha Pohjonen kiteytti lopuksi verkko-opetuksen kehityksen aikakaudet:
* rautakausi
* yksittäisten projektien kausi
* opettajien koulutuksen kausi
* strategiakausi, päättyi vuoden 2002 lopussa
* verkottumisen kausi, se on nyt!
Verkko-oppimisen arviointimenetelmiä
Tiina Pyrstöjärvi Kuopion yliopistosta kertoi jatkuvasta arviosta verkko-opintojen tukena. Hän kuvasi esimerkkinä oman kurssinsa askeleet ja niihin liittyvät arvioinnit.
Arviointi on opiskelijalähtöistä, tukee oppimisprosessia ja näyttää osaamisen kehittymisen. Itsearviointi ja vertaisarviointi vapauttaa opettajan resursseja ja saa aikaan yhteisöllisyyttä verkossa. Arvioinnin oikea-aikaisuus on tärkeää: opiskelija saa arvioinnin silloin kun tarvitsee tiedon, onko menossa oikeaan suuntaan. Arvioinnin pitää olla todellista ja mielellään monimuotoista. Arviointikriteerit pitää esittää selkeästi.
Leena Kuurre Oulun yliopistosta kertoi arviointikeskustelusta verkossa. Hänen yhteisölliset kurssinsa eivät käytä valmiita materiaaleja vaan kaikki materiaali syntyy kurssin aikana opiskelijoiden yhdessä työskentelyn tuloksena. Arviointi on laadullista tutkimusta: opettajan pitää antaa aineiston yllättää itsensä. Mielipide on usein sosiaalisesti konstruoitu: samalla ihmisellä voi olla eri ympäristöissä erilainen mielipide asioista. Hiljaisuuskin on merkityksellinen.
Veli-Pekka Lifländer EVTEKistä korosti verkkokurssien luonnetta: opettajan ei tarvitse olla niin aktiivinen kuin perinteisillä kursseilla, eikä kaiken viisauden tarvitse kulkea opettajan pään lävitse. 200 opiskelijan Tietojenkäsittelyn perusteet -kurssilla tehtävät arvioidaan vain hyväksytty-hylätty-tasolla. Opiskelijat näyttävät tehtävät laboratoriossa opettajalle, joka antaa arvionsa välittömästi. Opiskelija voi tarvittaessa samantien korjata puutteet tehtävästään. Jos kurssi olisi aidosti verkossa, eivät näin suuret volyymit olisi mahdollisia.
Veli-Pekka Lifländer näytti opiskelijoiden arviointitaulukon, joka on salasanalla suojattu ja Excelistä print screen- toiminnolla siirretty verkkoon. Tästä on se hyvä puoli, ettei käyttäjän tarvitse ihmetellä, millä Excelin versiolla taulukko aukeaisi. Sähköpostilinkissä on valmiina paitsi osoite myös viestin otsikko, joten opettaja näkee heti sähköpostin saapuessa, miltä kurssilta viesti tulee.
Veli-Pekka Lifländerin kursseilla on karttuvan tiedon idea: kaikkien edellisten opiskelijaryhmien työt ovat verkossa näkyvissä. Samoin arviointiperusteet ovat näkyvissä: opiskelijat tietävät, mihin asioihin opettaja kiinnittää huomiota.
Paneelikeskustelussa Veli-Pekka Lifländer korosti, ettei ole olemassa sisällöstä riippumatonta pedagogista viisautta. Inkeri Laaksonen Tekniseltä korkeakoululta, joka kertoi SWOT-analyysista itsearvioinnin välineenä, totesi, että verkko-opetus ei saa olla ristiriidassa opettajan oman pedagogisen ajattelun kanssa.
Keskiviikon aamupäiväesitykset
Janne Sariola Helsingin yliopistolta kertoi yliopistojen videoteknologian määrittely- ja verkostohankkeesta. Selvityksessä tarkastellaan internet-tekniikkaa käyttävää videoneuvottelutekniikkaa. Tähän liittyy kahden tai monenvälinen neuvottelu sekä yksisuuntainen streaming-tekniikka. Käyttötapoina ovat opetus, hallinto, tiedotus ja tutkimus. Pahimmillaan tekniikka tarjoaa puhuvan pään, parhaimmillaan elämyksellisen kokonaisuuden. Videoneuvotteluja voidaan tallentaa palvelimelle, ja videopätkiä voidaan käyttää oppimateriaalien osina.
1990-luku oli ISDN-tekniikan aikakautta, 2000-luvulla käytetään siltoja ja ip-tekniikkaa. Funetin rooli on tässä keskeinen. Ensimmäiset streaming-tyyppiset verkkolähetykset alkoivat 1990-luvun lopulla, mutta paljon lähetettiin myös audiona.
Standardointi on edennyt niin, että verkostohankkeet ovat jo ottaneet ip-videoneuvottelut käyttöön. Teknistä tukea saadaan CSC:n kooordinoimalta yhteistyöryhmältä.
Osaamista siis on, mutta miten se tehdään? Opettaja tarvitsee teknisen ja pedagogisen tuen yhdessä, ei erikseen. Uusia innovatiivisia videoneuvottelujen käyttötapoja ei juurikaan ole löytynyt: pelkkä luento kauas ei ole innovatiivista.
Yliopistolla on 160 ryhmäopetuslaitetta. Saatavuus on siis kasvanut, samoin tekninen taso, esim. äänen laatu on parantunut ISDN-aikoihin verrattuna. Ongelmana on, että ip-teknologia ei edelleenkään ole täysin luotettavaa. Runkoverkko ja palomuurit tuovat myös omat ongelmansa. Tiivistä valtakunnallista yhteistyötä tarvitaan.
Janne Sariola kertoi myös mobiiliteknologioista, mutta yleisö suhtautui tähän jonkin verran kriittisesti ja kaipasi konkreettisuutta. Kysyttiin, mikä on ongelma, joka mobiilisuudella ratkaistaan sekä todettiin, että liikkuvuus ja langattomuus eivät ole sama asia.
Mikael Linden CSC:ltä kertoi HAKA-projektista ja verkkoasioinnista. Verkkoasiointeja ovat esim. tenttiin ilmoittautuminen, opintojen ohjaus sekä tehtävien lähettäminen sähköpostitse. Opetusministeriö julkaisi 31.1.2003 periaatteet sähköisen asioinnin toteuttamiseksi virtuaalikorkeakouluissa http://www.csc.fi/proj/hakemistot/haka/Sahkoinen_asiointi_korkeakouluissa.pdf. Tavoitteena on käyttäjän tunnistaminen yli yliopistorajojen.
Miten yksilöidä eri yliopistojen käyttäjät verkkopalveluissa, jos ei haluta joka palveluun uutta käyttäjätunnusta. Eräs tekniikka on Shibboleth, toinen LDAP.
Yliopistojen pitää sopia:
* skeemasta eli sopivuusattribuuteista: mitä opiskelijalla eri tilanteissa tarkoitetaan ja miten kaimat erotetaan toisistaan
* protokollasta: Shibboleth mahdollistaa sen, että kotiyliopisto vastaa autentikoinnista eikä salasanaa tarvitse luovuttaa toiselle ja tätä pidetään tietoturvan kannalta hyvänä asiana
* luottamuksesta: kotiyliopistot pitävät tietonsa ajan tasalla niin, että valmistuneen opiskelijan käyttäjätunnus suljetaan välittömästi..
Opettaja verkko-opetushankkeen toteuttajana
Marja-Leena Hyvärinen Kuopion yliopistosta kertoi integroidusta opetuksesta, jonka valmisteluun opettaja keskittyi parin kuukauden ajan. Ilman tukipalveluita verkkokurssi ei olisi hallinnassa. Kolme henkilöä auttaa opettajia pedagogiikassa ja tekniikassa sekä visuaalisessa suunnittelussa.
Kristiina Harenko Borenius & Kemppiseltä vastaili kysymyksiimme verkkomateriaalin tekijänoikeuksista. Lähtökohtana on, että tekijä määrää kaikesta luomaansa materiaaliin liittyvästä. Pääsääntöisesti materiaalin käyttöön pitää kysyä lupa. Ongelmaksi voi muodostua se, mistä lupa haetaan. Kukaan ei voi myöntää enempää lupia kuin on itse ostanut.
Korkeakoulujen itsenäisessä opetus- ja tutkimustoiminnassa työskentelevien tekijänoikeudet eivät siirry työnantajalle. Laki ei anna osviittaa siihen, milloin tutkija tai opettaja toimii itsenäisesti. Lain tulkinta riippuu myös työtehtävistä, samoin siitä, miten työnantaja osallistuu rahoitukseen. Laki koskee korkeakouluja, ei ammattikorkeakouluja, joita ei ollut olemassa silloin, kun laki tuli voimaan.
Tekijä voi sallia tai kieltää aineistonsa käytön. Tämä koskee myös opinnäytetöitä, joista voidaan viedä kappale kirjastoon, mutta laajempaa jakelua, esim. verkkojulkaisua varten tarvitaan lupa: verkkojulkaisemista ei voida johtaa suoraan tieteellisestä toiminnasta. Sama koskee myös ylioppilasaineiden julkaisemista: ylioppilaskirjoituksiin osallistuminen ei vielä anna oikeutta julkaisutoimintaan, vaan aineiden julkaisemiseen pitää kysyä lupa tekijältä.
Tiedot ja ideat eivät saa tekijänoikeussuojaa. Esiin on noussut kysymys, voiko tutkimustietoja suojata tietokantasuojalainsäädännön kautta.
Opiskelijoiden tekijänoikeuksia ei voi yksipuolisesti saada oppilaitokselle. Sopimuksen pitää olla vapaaehtoinen, ei oppilaitoksen pakottama. Opiskelijan opiskelu oppilaitoksessa ei edellytä julkaisuun suostumista.
Työkaluja verkko-opetuksen ohjaukseen
Susanna Pöntinen Joensuun yliopistosta kertoi OVI- ja eHOPS-palveluista. Palveluita kehitetään edelleen ja paljon rakentavaa palautetta on saatu. Järjestelmä on tekstipohjainen ja rakentuu Lotus Notesin varaan. Liikkuvuusprojektin kanssa tehdään yhteistyötä.
Tehtävät ja harjoitukset voi tulostaa tai tallentaa portfolioon. Portfolioon voi tallentaa myös tiedostoja ja kirjanmerkkejä. OVI-palvelun tietokantaan on kerätty aiempien opiskelijoiden kokemuksia ja tarinoita, ja tätä uudet opiskelijat kiittävät.
Opiskelija voi OVI-palvelussa laatia oman HOPSinsa, valita kolmesta eri suuntautumisvaihtoehdosta, kerätä niihin sopivia kursseja, miettiä tulevaa työnkuvaa ja sen hyviä ja huonoja puolia. Kokonaissuunnittelusta edetään lukuvuosikohtaiseen suunnitteluun. Omilla avainsanoillaan opiskelija voi myös niputtaa kursseja omiksi kokonaisuuksikseen.
Päivi Virtanen, Susanna Hannus ja Esko Lehtonen Helsingin yliopistolta ja Eija Kalliala Heliasta esittelivät IQ FORMia, älykästä verkkotutoria, jonka kehittämisessä ovat mukana Helsingin yliopiston Kasvatustieteen laitos sekä Tietojenkäsittelytieteen laitos. Hanke on alkanut vuonna 2000 ja toimii yhteistyössä OVI-hankkeen kanssa; päällekkäisyyksiä ei pitäisi olla. IQ FORM jakautuu kahteen osaan, yksilöä tukevaan IQ LEARNiin ja ryhmiä tukevaan IQ TEAMiin. Järjestelmä vaatii kirjautumisen, jotta testitulokset näytettäisiin vain testit täyttäneelle opiskelijalle.
Sivu päivitetty 28.03.2003
Eija Kalliala

Tarinat ja myytit matkailussa

Helian Messu-seilingin luentotilaisuus 17.1.2002 Pasilan Isossa Auditoriossa
Laura Kolbe, Helsingin yliopisto: Tieteellinen näkökulma suomalaisen matkailun tarinoihin ja myytteihin
Laura Kolbe esitteli meille historian tuntijan ottein turismin kehityksen antiikin ihmiskätten luomusten ihailijoista nykyisiin luontomatkailijoihin sekä Suomi-kuvasta 1800-luvulta kylmän sodan historiattoman junttikuvan kautta nykyiseen vuorovaikutteiseen eurooppalaiseen, urbaaniin ja monikulttuuriseen Suomi-kuvaan.
Mikä on turisti? Hän on henkilö, joka haluaa nähdä ja kokea maailmaa ja oppia ymmärtämään elämää. Turismi on tulemista ja lähtemistä, kaukokaipuuta.
Turismin historia palautuu antiikkiin. Silloinkin käytiin katsomassa temppeleitä ja taideteoksia, erikoisia ihmisten kätten aikaansaannoksia sekä historiallisesti merkittäviä paikkoja.
Ero nykyajan turismin ja antiikin turismin välillä on se, että antiikin aikana ei hiljennytty luonnon nähtävyyksien edessä vaan mentiin katsomaan ihmisten aikaansaannoksia, kulttuuria. Myös pyhimysten jalanjäljillä vaellettiin: kun tieto Pietarin ja Paavalin kuolemasta tuli, ihmiset vaelsivat Roomaan etsimään paikkoja, joissa he olivat vaikuttaneet. Matkoilta tuotiin myös jotain kotiin, esim. simpukka hatun koristeena.
Opintomatkat, Grande Tours, saavuttivat huippunsa 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Nämä ylelliset elämysten hankintamatkat saattovat kestää muutamia vuosia – ja synnyttivät matkakertomuksia ja -oppaita, maalauksia ja akvarelleja. Opintomatkat, joille osallistuivat taloudellisesti ja sosiaalisesti nousevien luokkien pojat, edustivat modernin turismin esiasteita.
Nousevien kulttuurien edustajat matkustivat tutustuakseen edeltäviin kulttuureihin. Pohjoisamerikkalaisia ja japanilaisia matkailijoita alkoi tulla Eurooppaan, vanhalle mantereelle – tutustumaan ihmisiin, ei luontoon. Nämä olivat syventäviä opintokokonaisuuksia, joita kirjat eivät korvaa: ne piti saada itse kokea.
Euroopan tunnetuin matkailija oli Goethe, ja hänen päiväkirjansa Italian matkalta on yhä loistava lukuelämys. ”Kaikki, minkä olen nähnyt kipsissä ja pronssissa, näen nyt ympärilläni”, totesi hän päästyään Roomaan, josta oli vuosia unelmoinut. Matkailija oli tuolloin – aivan kuin nytkin – illalla uupunut kaikesta kokemastaan. Rooman tavoittaa edelleenkin parhaiten kävelemällä.
1800-luvulla romanttiset puistopromenadit korvautuivat koskemattoman luonnon kaupunkilaisille tarjoamilla uusilla elämyksillä. Sveitsin Alpit ja Suomen Lappi huokuivat eksotiikkaa. Ihmisille syntyi kaipuu toisenlaiseen: ”Tuolla jossain on aito elämä.”
Ilmiön taustalla oli suuri yhteiskunnallinen rakennemuutos: syntyi vapaa-aikaa, aikaa ladata itseä. Luonto nousi uudeksi elämykseksi ja ihmiset pysähtyivät ihailemaan auringonlaskuja – vieläkin otetaan valokuvia auringonlaskusta ja lähetetään tutuille auringonlaskukortteja.
Rinnakkaisilmiönä voidaan nähdä alempien sosiaaliryhmien retkeily luontoon laulamaan eväskorien kanssa. Edellen sama vastakkainasettelu on olemassa: toiset haluavat vesiskoottereita, toiset luonnon hiljaisuutta.
Tähän aikaan liittyvät Topeliuksen luonnonkuvaukset ja suomalaisten taiteilijoiden vaellukset Karjalaan. Vastaavasti Ruotsissa löydettiin Taalainmaa.
Millaisen Suomi-kuvan tarjoamme maailmalle? Minkä tarinan kerromme itsestämme? Minkä varaan rakennamme identiteettimme?
Laura Kolbe havainnollisti vastaustaan suuren suomalaisen tavaratalon ilmoitusliitteellä, joka sisälsi kaikki elementit Sibeliuksesta Aaltoon, suomalaisesta muotoilusta luontoon ja Nokiaan. Suomi-kuvaan kuuluvat Sibelius, Mannerheim, Nurmi ja Aalto, Marimekko ja Vuokko. Aalto-vaasi kuuluu jokaiseen kulttuurikotiin. Muotoilulla ja tekstiileillä sodassa hävinnyt Suomi loi eurooppalaista identiteettiään. Suomi ilmaisee itseään taiteen kautta ja henkilöiden kautta avautuu kuva Suomesta. Urheilu on toinen tärkeä taso, joka kertoo sankareiden Suomesta.
Myös hallitsija on olennainen osa myyttistä Suomi-kertomusta. Meillä on 600 vuotta ollut hallitsijana kuningas, 100 vuotta tsaari ja vuodesta 1917 asti presidentti. Kekkonen lähti torpasta, Koivisto oli satamajätkä ja Halonen köyhä Kallion likka. He kaikki pärjäsivät ahkeruudella ja sitkeydellä.
Toinen puoli Suomi-kuvaa löytyy luonnosta: suomalaisten juuret ovat metsässä, vihreässä kullassa. Metsästä haettiin raaka-aineita ja virikkeitä. Kun kansakunnat 1800-luvulla loivat kertomusta itsestään, suomalaisten kertomuksen pääosassa oli metsä.
Suomi-kuvaa ei voida rakentaa ilman Nokiaa. Kännykkää käyttävällä metsäkansalla on monta identiteettiä.
Suomi-kuva on sidoksissa Suomen asemaan suhteessa muuhun Eurooppaan. Toisen maailmansodan jälkeen alkaneella kylmän sodan aikakaudella Suomi pyrki neutraaliksi. Joulupukinmaa ja junttien Suomi, eksoottinen, kaukainen, historiaton, luonnosta elävä Suomi leimasi tuon aikakauden Suomi-kuvaa. ”Suomalaiset olivat historiaton kansa, joka eli hampaansa aaltomukissa pesten”.
Tämä kuva alkoi muuttua 1990-luvulla kun Neuvostoliitto hajosi ja Suomi liittyi vuonna 1995 Euroopan unioniin. Historioitsijalle satoi esitelmäpyyntöjä: Mitä on eurooppalaisuus? Urbaanisuus? Monikulttuurisuus? Kulttuurimatkailussa alkoi luontomatkailun sijaan kiinnostaa vuorovaikutus ja yhteiset juuret. Suomesta luotiin kuva kulttuuria luovana kansakuntana.
Ulla-Maija Rouhiainen: Kulttuurimatkailu Suomessa vuonna 2002
Laivayhtiöt eivät elä tuomalla turisteja Suomeen vaan kuljettamalla suomalaisia edestakaisin Tallinnan ja Helsingin väliä. Hanko-Rostock on ainoa suora laivayhteys Suomesta Manner-Eurooppaan – ja tätä väliä liikennöi kreikkalainen alus. Matka Helsingistä Milanoon on lyhyempi kuin päinvastoin – vielä, mutta kilpailu on vapautumassa, joten saavutettavuus paranee ja hinnat muuttuvat järkevämmiksi.
Ulla-Maija Rouhiaisen esittämät näkemykset ja Suomen alueelliset matkailureitit löytyvät hänen yrityksensä verkkopalvelusta.
Markku Luola: Ruokaelämys osana matkailun tarinoita ja myyttejä
Ruokaelämys on makua, tuoksua, sommittelua, tarinoita. Lähemmäksi asiakasta ei voi päästä kuin hänen suuhunsa. Visuaalisuus on ensimmäinen kontakti ruokaan: miten ja millaisessa astiassa ruoka on tarjolla.
Asiakkaat voidaan luokitella erilaisiin ryhmiin: osallistuvat haluavat olla mukana valmistamassa ruokaa, esim. hiillostamassa lohta metsässä nuotiolla, periaatteen ihmiset esim. eivät syö lainkaan lihaa, trenditietoiset syövät esim. thai-ruokaa, koska se on muotia ja riippumattomat haluavat kokemuksia ja elämyksiä hinnasta välittämättä. Viimeksi mainittu ryhmä on pieni mutta yhä tärkeämpi ryhmä.
Tärkeää on tila, jossa ruoka nautitaan. Kartanon seinistä huokuu historia.
Ihmiset rakastavat tarinoita. Porsaanfile on jotain tavallista, mutta Aleksis Kiven rakastama porsaanfile, jonka mausteeksi marjat poimitaan omasta pihasta, on jotain muuta – ja nämä voidaan hinnoitella eri tavoin. Jos tarinaan liitetään uudet muovikipot, illuusio särkyy. Tyylin pitää säilyä loppuun asti. Ranskalaiset ovat kehittäneet tätä varten termin, joka tarkoittaa ruoan ja tunnelman yhdistelmää: pelkkä ruoka ei riitä.
Ajan ilmiöitä ovat: puhtaus, luonnonmukaisuus, lähiruoka, eettisyys, hyvinvointi. Aidot asiat ja sesongit ovat tulossa Suomeen. Kauppatorilla pottukioski, joka tarjoaa eri tavoin valmistettuja uusia perunoita kotimaisin höystein, olisi menestys. Ruokatuotteessa myydään elämäntapaa, tunnelmaa, tyyliä ja aitoutta. Matkailijalle tarjottava kokonaiselämys on mieleenpainuva kokemus.
Elämystaloudessa ja mielihyvämatkailussa hinta ei ole kynnyskysymys: aina löytyy niitä, jotka ovat valmiita maksamaan siitä, että tuote on kunnossa.
Markku Luola kertoi esimerkin loppuun asti mietitystä kuunkeltaisesta ateriasta puolitoistametrisen jäälohikäärmeen koristelemana, jolta muistoksi jokainen aterioitsija sai suomalaista muotoilua olevat syömäpuikot yrityksen nimellä varustetussa kotelossa.
”Ruoka on viestintää”, painotti Markku Luola. ”Olkaa ylpeitä suomalaisesta ruokakulttuurista!”
Toni Lohikoski: Tarinoista matkailutuotteeksi
Toni Lohikoski kertoi Muumimaailman historiaa ja nykytilannetta. Kun ideaa oli jonkin aikaa palloteltu ja paikkaa etsitty, Naantalin kaupunki tuli väliin keväällä vuonna 1993, paperit allekirjoitettiin muutamassa viikossa ja Muumimaailmasta osa oli valmiina jo seuraavana kesänä. Tiivis yhteistyö Naantalin kaupungin kanssa jatkuu edelleen.
Tällä hetkellä Muumimaailman vieraista 47 % on lapsia, joten kyse on nimenomaan perhematkailusta. Muumimaailman arvot ovat perhekeskeisyys, luonnonläheisyys, seikkailumieli, turvallisuus, ystävällisyys ja kasvatuksellisuus.
Sääli, että Toni Lohikosken Muumimaailman tunnelmaa välittävä dvd-esitys ei teknisten ongelmien vuoksi toiminut Helian auditoriossa.
Sari Mikkonen-Mannila: Pure Finland
Sari Mikkonen-Mannila esitteli meille erilaisen Suomi-kuvan avannossa uiskentelevasta mikki-hiiri-korvaisesta rouvasta pulkkamäen design-tuolien kautta nakkikioskille ja vappupäivän pisuaareihin. Näkkileipänä kuvattu Suomen kartta muuttui mansikkakermakakku-Suomeksi. Esityksen mottona oli aforismi: ”Jos sinun pitää valita, kerrotko totuuden vai legendan, kerro legenda”.
Uudessa Tammen julkaisemassa kirjassa Pure Finland on tarkoitus näyttää, millainen Suomi on nyt – muutenkin kuin eläkkeelle vetäytyvän gin-and-tonic-sukupolven silmissä.
Suomi tarjoaa elämyksiä: avantouintia, nukkumista pakkasessa ulkona – jonka jokainen suomalainen on vauvana lastenvaunuissa kokenut, auton lapioimista lumen alta ja lumen lapioimista vielä puoli kilometriä lähimmälle auratulle tielle.
Suomalaiset ovat olleet köyhiä ja joutuivat käyttämään aivojaan kekseliäästi. Kuvan naisella on yllään muikuista tehty mekko.
Suomella ei ole hienoa menneisyyttä, mutta rikas tulevaisuus.
Kukaan suomalainen ei ole perinyt juuri muuta kuin korkeintaan sepelvaltimotautigeenit – ja jos joku oli jotain perinyt, sitä ei sopinut näyttää. Rikkauksista puhuminen oli sopimatonta. Toisin on nyt, kun parikymppisillä nettinörteillä on yhtä monta miljoonaa kuin finniäkin.
Turisti, joka tulee ensi vierailulleen Suomeen vapunpäivänä, saa meistä tyystin toisenlaisen kuvan kuin sellainen, joka tulee Suomeen talvella.
Suomi ei altista ihmistä vanhentavalle kesäauringolle.
Suomessa on enemmän naisia aivokirurgeina tai insinööreinä kuin edustusrouvina.

NetValue2001, Suomi tietoyhteiskunnan kärjessä

NetValue2001-seminaari 31.10.2001
TIEKEn ja Kärkiverkosto-tietopalvelun (Sitra) sekä liikenne- ja viestintäministeriön, sisäasiainministeriön ja Kuntaliiton järjestämä tapahtuma keräsi Säätytalon kaksi salia täyteen kuulijoita. Uuden tekniikan alueellisia vaikutuksia pohdittiin kattokruunun ja enkeleitä esittävien kattomaalausten alla korinttilaisten pylväiden ja seinäfreskojen keskellä. Toiseen saliin esitykset välitettiin videoneuvottelutekniikalla samoin kuin Internetiin, josta tilaisuutta saattoi seurata osoitteessa http://www.tieke.fi/netvalue2001 samanaikaisesti ja myöhemmin. Samasta osoitteesta löytyvät myös esiintyjien valmistamat materiaalit. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi TIEKEn hallituksen jäsen Markku Laukkanen.
Pääministeri Paavo Lipponen
Suomi on mitalisijoilla EU:ssa monilla indikaattoreilla mitattuna: osaamiseemme luotetaan maailmalla. Olisi melkein helpompi olla kakkonen kuin ykkönen. Taloudellisilla markkinoilla on ollut epävarmuutta 11.9.01 jälkeen, mutta kasvuun ensi vuonna uskotaan.
Suomi tuottaa teknologiaa, mutta todellinen haaste meille olisi kyvyssä soveltaa sitä. Esimerkiksi Yhdysvallat tuo enemmän teknologiaa kuin vie ja hakee tehokkuutta nimenomaan teknologian soveltamisesta. Suomi on tässä jälkijättöinen, mutta ehtii sitten oppia muiden virheistä ja tehdä järkeviä päätöksiä.
Suomen hallitus on luomassa sähköisten palvelujen infrastruktuuria. Sähköisen allekirjoituksen toteuttaminen kattavasti on erittäin vaikeaa, mutta kun se onnistuu, palvelujen tuotanto tehostuu ja saa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Digi-tv ja kolmannen sukupolven matkapuhelimet avaavat myös uusia mahdollisuuksia. Kilpailu ja markkinat tuovat valtaosalle kansalaisista laajakaistayhteydet kohtuuhintaan – taajamissa. Haja-asutusalueista valtion ja kuntien on tunnettava vastuunsa, koska Suomi tarvitsee pärjätäkseen koko maan panosta.
Informaation tuottaminen on tänään ratkaisevasti edullisempaa kuin aikaisemmin, mutta nyt on entistä vaikeampaa luovia tiedon palasten virrassa. Meillä on vastuu siitä, että kansalaiset onnistuvat tässä.
Pertti Huuskonen, Oulun Technopolis Oyj
Oulun teknologiakeskus aloitettiin suu säkkiä myöten vanhassa meijerissä vuonna 1982. Kolme vuotta myöhemmin muutettiin yliopiston kupeeseen rakennuksiin, joita luonnehdittiin minkkitarha-arkkitehtuuriksi. Viime vuosina on jo hankittu kalliita, näyttäviä tiloja. Teknologiakeskuksen toiminta ei kuitenkaan ole seinien tekemistä vaan seinät ovat seurausta sisällöstä. Lisärahoitusta mentiin hakemaan pörssistä, mikä lisäsi yrityksen läpinäkyvyyttä. Vertailua (benchmarkkausta) on tehty myös EU:n ulkopuolelle. Nyt Oulu on yksi maailman 28 menestyneimmistä IT-kaupungeista.
Yritystoiminnan käynnistäminen sisältää seuraavat vaiheet:

  • luominen
  • keskittyminen
  • bisnes alkaa.

Nämä vaiheet vievät aikaa, kun lähdetään liikkeelle tyhjästä. Teknologia- ja tuotekehitysvaiheesta pitää siirtyä liiketoimintaan. Tämä tapahtuu Suomessa liian hitaasti, kuten pääministeri totesi. Ihmisten osaamista Suomesta kuitenkin löytyy.
Ulla-Maija Laiho, SM
Aluekeskusohjelma kestää vuoden 2006 loppuun ja sen kehittymistä voi seurata sisäasiainministeriön nettisivuilta. Suomen kaltaisessa pienessä maassa pitää ottaa käyttöön kaikki voimavarat. Meillä on nyt keskittymiskehitys ja muuttotappiokuntia. Työpaikat ovat syntyneet tietointensiivisille aloille. Osaamista tarvittaisiin paitsi tekniikassa myös terveydenhuollossa ja käden taidoissa. Alueilla pitäisi etsiä omia vahvuusalueita eikä ratsastaa niillä ideoilla, jotka hetki sitten toivat joillekin menestystä.
Antti Hautamäki, Sitra
Viestintätekniikka mahdollistaa nykyisen kehityksen, mutta mallit ja tekniikka vanhenevat niin nopeasti, että se koettelee ihmisten jaksamista. Pelkästään talouden logiikalla ei enää 11.9.01 jälkeen voida edetä vaan pitää ottaa huomioon myös kulttuurien itsetunto. Länsimaissa on hellenistis-hebrealais-kristillinen kulttuuri, mutta miten se toimii törmätessään muualla olevaan toisenlaiseen ajatusmaailmaan pohjaavaan kulttuuriin?
Kasvun elementtejä haetaan osaamisesta, yhteistyöstä ja viimeisimmän tekniikan tarjoamista mahdollisuuksista. Tietointensiiviset yritykset ovat keskeisiä osaamisen välittäjiä ja niitä tarvitaan tietoyhteiskunnassa. Korkeakoulut ja ammattikoulut eivät riitä: olennaista on tekniikan soveltaminen liike-elämässä.
Urbanisoitumisprosessi etenee vääjäämättä ja 80 % väestöstä tulee asumaan taajamissa. Haja-asutusalueet voisivat erikoistua.
Miksi keskitytään? Koko elinkeinoelämän tietointensiivisyys edellyttää jatkuvaa yhteyttä parhaaseen tietoon. Kaupungit ovat strategisia tuotantopaikkoja, joissa palvelut ja innovaatiot kehittyvät. Castells ja Himanen toteavat uusimmassa teoksessaan Suomen tietoyhteiskuntamalli, että maailmantalous on metropolivetoista.
Face-to-face (F2F) -yhteys luo luottamusta. Ihmisten pitää voida olla yhteydessä olennaisiin henkilöihin. F2F-yhteys tulee myös verkkoihin. Miten päästään bittitasolta jaettujen merkitysten löytämiseen? Näitä teknisiä ratkaisuja etsitään nyt.
Henry Haglund, Euroopan komissio
Euroopan komissio on julkistanut eEurope- ja eParticipation-ohjelmansa, jotka varmistavat, että muutosprosessi on kansalaisten kannalta kattava ja kaikki kansalaiset voivat toimia tietoyhteiskunnassa. Julkisen hallinnon internet-sivut pitää rakentaa niin, että myös ikääntyneet ja vammaiset voivat lukea ja käyttää niitä. Tämä tiedonanto on tullut Euroopan komissiolta jäsenvaltioille ja siihen kaikkien palveluntarjoajien pitää suhtautua vakavasti. Suomessa julkishallinnon standardi vuodelta 2001 sisältää jo tämän saman ajatuksen. Euroopan komissio ei kuitenkaan ole lähtenyt voimakkaan lainsäädännön tielle kuten Yhdysvallat vaan kyse on suosituksista.
Unto Kariniemi, ICL Invia Oyj
Kustannushyöty löytyy siitä, miten verkostot liittyvät toisiinsa. Miten asiakkuudenhallinta hoidetaan alihankintaketjussa, miten julkisen hallinnon palveluketju saadaan saumattomaksi ja kuka on maksaja, kun luodaan uudenlaista verkostoinfrastruktuuria? Ilman hyötyjen tunnistamista ja tavoitteita monet hankkeet tulevat kaatumaan.
Matti Laamanen, Elisa Communications
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo – nykyisin jaettu ilo on viisinkertainen sähköpostiliite. Myös jaettu tieto on viisinkertainen tieto. Jakamalla tietoa luodaan osaamista, mistä seuraa kyvykkyyttä, mistä seuraa kilpailuetua. Kun tietoa jaetaan, syntyy verkosto. Muutos eri sektoreilla tapahtuu eri nopeuksilla ja tämä voi aiheuttaa hidastumisia verkostossa.
Ihmisen asenteista riippuu, näkeekö hän muutokset uhkina, haasteina vai mahdollisuuksina. Haasteiden oletusarvo on, että verkostot ovat kunnossa.
Pauli Päivärinta, NovoGroup Oyj
Pitäisi korostaa tiedon kertaalleen syötön periaatetta. Kun kansalainen tekee kotoa päivähoitohakemuksen, hän toimii tavalla, jota pankit ovat jo kauan opettaneet meille. Olisi hyvä, jos laskukin tulisi sähköisesti.
Monissa alueellisissa yhteistyöhankkeissa näkyy, että asioita katsotaan yhä enemmän yhdessä ja pitäisikin nähdä ennen kaikkea kokonaisuus.
Karri Salminen, Sonera Oyj
Viime elokuisen tilaston mukaan Suomi on neljännellä sijalla matkapuhelimien käytössä ja vasta 20. sijalla Internetin kotikäytössä. Kun tilastoja Suomen sisällä tarkastellaan maakunnittain tai koulutustason mukaan, erot ovat valtavia.
Miten kansalaisten asenteet muuttuvat? Miksi kansalainen käyttäisi uutta tekniikkaa? Seuraava yhtälö tarjoaa ehkä yhden vastauksen:

  • liittymä + osaaminen + motivaatio = viestintäosaaminen

Yhteisöllinen viestintä on nousemassa entistä tärkeämmäksi. Mutta entä jos kansalaisella ei ole motivaatiota kuulua yhteisöön tai jos hän ei osaa tulkita viestiä? Vuorovaikutusta ei ole ilman verkostoja.
Seuraavat näkökohdat asettavat haasteita:

  • Puolella suomalaisista ei ole mahdollisuuksia verkottua.
  • Muuttoliike kiihtyy – taistellaanko tuulimyllyjä vastaan?
  • Kehittämisvoimavarat hajotetaan pikkuprojekteihin.
  • Yliopistojen ja yritysten pitäisi löytää yhteistyö.

eWork ja eLearning kulkevat käsi kädessä. Julkisella vallalla on esimerkkivastuu ja sillä olisi valtavat mahdollisuudet yhteistyössä alan yritysten kanssa. Yksin ei kukaan tässä ympäristössä menesty.
Jukka Pirttijoki, Kuhmo
Maaseutu ei käsitä vain maataloutta harjoittavia perheitä. Kuhmossa rautatie- ja linja-autoaseman väli on 70 km. Vuonna 1976 alueella oli 11 koulua, nyt enää kaksi. Suurten ikäluokkien aikaan 1950-luvulla alueelle rakennettiin kouluja ja joka talossa oli keskimäärin 6 – 8 lasta. Mihin he menivät? Ruotsiin. 40 vuoden ajan alueella on ollut tasaisen tappavaa muuttotahtia: kuntakeskus on vetänyt väen. Kuhmon keskustassa väestötiheys on 80 henkilöä / km2 kun taas koko Kuhmon alueella vain 0,6 henkilöä / km2. Se on siis käytännössä asumatonta aluetta.
Alueelle suunnatut projektit sisältävät haaveita ja utopioita, mutta onneksi ne epäonnistuvat. Perusteettomien toiveiden tarjoaminen nuorille on karhunpalvelus heille. Pikemminkin pitäisi valmistaa heitä lähtöön. Ammattikoulutus antaa heille kilpailukyvyn työmarkkinoilla. Tuntuu siltä kuin ajateltaisiin, että maaseudun nuorten pitäisi turvata maaseutu etelän ihmisille.
Työnantajat pitävät kainuulaisia nuoria tolkkuina, työtä pelkäämättöminä. Innovatiiviset ihmiset ovat lähteneet tuolle seudulle. Nyt tuo geeniaines palaa koko yhteiskuntaa hyödyntämään.
Ajatus, että suuret ikäluokat eläkeiässä palaisivat kotiseudulleen, on kyseenalainen: Mistä he löytäisivät asunnot, kun vanhat ovat ränsistyneet? Kannattaisiko uusia rakentaa, kun niitä ei kukaan kuitenkaan osta?
Pahoinvointi kasvaa talouden kasvaessa. Syyskuun 11. päivän tapahtumat saivat näkemään asiat uudessa valossa. Jos rajat sulkeutuvat, niin ehkä kainuulainen elämäntapa on kriisit kestävä: eihän se välttämättä tarvitse sähköä eikä polttoainetta.
Sari Hannila-Neulanen, Itä-Turun OSKU -projekti
OSKU-projektien taustalla on Oppiva Itä-Karjala -projekti. Itä-Turun OSKU -projektissa on perustettu kioskipisteitä, joissa tietokonetta pääsee käyttämään, ja neljäsosa väestöstä onkin jo ryhtynyt verkon käyttäjiksi. Itä-Turun alueella on monia kymmeniä kansallisuuksia ja kieliä, joten asumisverkossa palvellaan niin monilla kielillä kuin kielitaitoa riittää, pääasiassa kuitenkin suomen kielellä. Vaikuttaa siltä, että mitä vanhempi ihminen on, sitä suurempi hänen kynnyksensä verkon käyttöön on.
Verkon virtuaalitulkki säästää paljon aikaa, kun tulkin ei tarvitse lähteä keskustasta erikseen hoitamaan pientä asiaa. Verkossa on myös virtuaalista suomen kielen opetusta.
Oman kulttuurin säilyttäminen on tärkeää, samoin yhteydet sukulaisiin sähköpostitse ja linkit entisen kotimaan uutispalveluihin, joita voidaan tuottaa verkkoon. Toisaalta paikallisnäkökulmakin pitää muistaa.
Jari Seppälä, Tampereen kaupunki
eTampereessa on kyse julkisen hallinnon verkkopalvelun kehittämisestä. Monet osapuolet kuten eri korkeakoulut ja yritykset tekevät yhteistyötä. Ketju jatkuu tulevaisuuteen: kaiken ei tarvitse olla valmiina tässä ja nyt.
eTampere sisältää verkkoyhteisöjen kehittämisajatuksen ja liiketoiminnan tekemisen. Langatonta liiketoimintaa edustaa kommunikaattoriin rakennettu paikannussovellus. Suurin osa tamperelaisista haluaa palveluja verkosta. Verkkopalvelujen tuottaminen ei saa olla ylimääräistä työtä eikä vaihtoehto nykyiselle toiminnalle. Ne pitää integroida nykyjärjestelmään niin ettei ylläpidetä kahta rinnakkaista järjestelmää.
Verkkopalveluja tuotetaan kuntalaisten ehdoilla: otetaan huomioon hitaimmat yhteydet, samoin ikäihmiset ja vammaiset. Kaupungilla kiertävä Netti Nysse, bussi, tarjoaa koulutusta ja palveluja kansalaisille.
Vanhemmat kansalaiset ovat jo putoamassa kelkasta verkon käytössä. Kursseilla on kuitenkin huomattu, että kynnys verkon käyttöön madaltuu, joten kyse on ehkä alun ennakkoluuloista.
Sähköinen asiointi ei ole käynnistynyt HST-kortin myötä, koska kortti on kallis ja hankalakäyttöinen ja siihen liittyvät palvelut ovat puutteelliset. Mobiili tunnistus on tulevaisuuden näky, jota pitäisi tutkia.
Ritva Metsälampi, Pohjois-Lapin OSKU -projekti
Pohjoisen kulkuneuvoja ovat poro, auto ja moottorikelkka, nyt myös Internet. Pohjois-Lapin OSKU -projektissa verkkoympäristö pyritään saamaan palvelemaan kuntalaisia heidän omilla ehdoillaan. Heille tarjotaan koulutusta, kioskeja ja portaali. Vertaiskouluttajat antavat samalla tasolla olevaa ohjausta ja neuvontaa. Koulujen ohjelmaan sisällytetään kansalaisverkkokoulutus. Lisäksi tarjolla on henkilökohtaista koulutusta, jossa myös perustellaan, miksi verkkoa kannattaa käyttää.
Kioskipisteiden sijoittamisessa Pohjois-Lapin alueelle oli omat ongelmansa: miten 35 kioskipistettä pitäisi sijoittaa laajalle alueelle, jossa on 50 kylää? Kyse on sivukylistä – ei syrjäkylistä – jotka ovat jonkin kilometrin päässä taajamasta. Apuun otettiin olemassaolevia verkkopalvelupisteitä, kylätaloja, joista löytyvät verkko-, sosiaali-, harraste- ym. palvelut, sekä Netti-Jussi, joka kiertää kuntien alueella. Alueella on vielä paljon kyliä, joissa kännykkä ei toimi.
Stina Tiainen, Saaristomeren kehittämiskeskus
Onko uudesta tietotekniikasta hyötyä saaristossa keskellä kelirikkoja? Saaristomeren alue on kilpailukykyinen ja puhuja itse noin 50-vuotias paluumuuttaja. Yli 60 prosentilla alueen asukkaista äidinkieli on ruotsi, joten Saaristomeren OSKU toimii suomeksi ja ruotsiksi.
Laajakaistaverkkoprojekti alueella on tärkeä. Ehkä saariston asukkaatkin voivat tulevaisuudessa seurata verkosta tällaisia seminaareja ja osallistua siihen kehitykseen, mitä pääkaupunkiseudulla tapahtuu.
Tietoteknisen infrastruktuurin kehittäminen antaa ihmisille mahdollisuuden muuttaa muualle kuin ruuhka-Suomeen. Kohta meillä on työvoimapula pikemmin kuin työttömyys. Silloin ihmiset haluavat itse päättää, missä asuvat ja siksi infrastruktuurin pitää olla kunnossa, jotta löytyy erilaisia vaihtoehtoja asuinympäristöiksi.
Saaristossa toimivat IT-luotsit, jotka käyvät opastamassa opintopiireissä. OSKU pitäisi saada palvelemaan myös kesävieraita talvella verkon kautta.
Markku Sotarauta, Tampereen yliopisto
Tietoyhteiskunta keskittyy, tarvitaan face-to-face –kohtaamisia, joissa hiljaista tietoa välitetään. Osaajat kaipaavat luovaa ongelmanratkaisuympäristöä. He haluavat olla siellä, missä asioita mietitään ja pohditaan: tv:n ja Internetin seuraajat ovat myöhässä. Infrastruktuuri on väline ja itsestäänselvyys: osaajat kaipaavat myös luovaa ongelmanratkaisuympäristöä.
Oulun menestyksen takana oli strategia, visio ja verkosto, mutta sitä ei voida yhtäkkiä siirtää muualle. Kysymys on pitkän ajan prosessista, jossa on ollut innostuneita, asiaan uskovia ja mielettömiä riskejä ottaneita ihmisiä. Myös etelän uhka on ollut osatekijänä: ajateltiin, että jos projektissa ei onnistuta, ihmiset muuttavat etelään.
Kun tehdään ohjelmaa, tarvitaan yksilöitä, jotka miettivät, keille sitä tehdään. Tarvitaan tarinoita, myyttejä, heimoja. Tutkija on kiinnostunut siitä, mitä tapahtuu strategian, vision ja verkoston takana: Mikä saa homman toimimaan jossain ja jossain ei? Tarvitaan luovaa jännitettä, epävarmuutta, pärinää, hehkua! Niitä ei pystytä mittaamaan, mutta ne voidaan aistia. Aluekehittämisen tavoitteeksi voikin ottaa pärinän luomisen.
Tietoyhteiskunta on yksi tarina, johon Suomessa uskotaan. Ihmiset, jotka ovat ottaneet tarinan todesta, toteuttavat sitä. Tietoyhteiskunta on uskomusyhteiskunta.
eTampere on tarina. Mikään tarina ei kestä ilman sisältöä, kuplat puhkeavat aina. Tarinan kertominen on erittäin vaikuttava keino – jos on jotain sisältöä.
Tietoyhteiskunnassa menestyvän ohjelman strategia voisi olla seuraava:

  • Ihmiset on saatava innostumaan. Jos into laantuu, mitään ei saada aikaan.
  • Pitää kiinnittää huomiota ihmisiin, ei rakenteisiin.
  • Pitää olla riittävän suuret tavoitteet.
  • Tavoitteiden pitää liittyä menneeseen kehitykseen, historiaan.
  • Tarvitaan henkilökohtaista yrittäjyyttä.

Esim. eTampereen tavoitteena on, että ollaan maailman paras. Tavoitteisto, raha ja julkisuus kertovat ihmisille, että tämä on yksi NIISTÄ projekteista. Ihmiset antavat kasvot hankkeelle: heitä kehutaan, jos hanke onnistuu, ja haukutaan, jos se epäonnistuu. Into lähtee subjektiivisuudesta, kun saa tehdä asioita, jotka on itse ajatellut eikä sellaisia, joita muut ovat ajatelleet.
Jakautuuko Suomi niiden välillä, jotka uskovat tulevaisuuteen ja niiden, jotka eivät siihen usko?
Elefantti syödään pala palalta – mutta joskus pitää voida iloita, että jalka on jo syöty!
Olli Nuuttila, Song Networks Oy
Ruotsin tietoyhteiskuntamalli on erilainen kuin Suomen. Ruotsissa kaikilla on 5 Mb/s verkkoyhteydet. Palvelut ovat myös taajaman ulkopuolella tasa-arvoiset: samat palvelut löytyvät Norrbottenista kuin Tukholmasta. Samaa putkea pitkin pitäisi voida nähdä koulun ruoka, peruuttaa parturi, varata hammaslääkäriaika sekä saada yleistä tietoa.
Suomen hankkeissa kantavana teemana on ollut kansakunnan kilpailukyky. Ruotsin tavoitteena on olla maailman paras tietoyhteiskunta.
Internetin kotikäytössä Ruotsi on Euroopan johtava maa: reilusti puolet kansalaisista käyttää verkkoa, mutta käyttö on keskittynyt suuriin kaupunkeihin. Tämä ei istu tasa-arvoajatteluun. Kotien PC-tiheydessä taas Suomi jää muiden Pohjoismaiden jalkoihin.
Ruotsissa ajatellaan: ”Statlig styrning ger fri konkurens.” Kuka tahansa voi rakentaa palvelunsa julkisen verkon päälle. Taustalla on ehkä ollut ajatus, että muuten tulee iso ulkopuolinen peluri, joka kahmaisee koko alueen. Teleala on Ruotsissa voimakkaasti keskittynyttä. Suomessa taas on monta alueellista monopolia ja kohtalaisen vapaa kilpailu.
Loppupaneeli
Loppupaneelissa keskustelivat Tetta Jounela Kauppa- ja teollisuusministeriöstä, Juhani Pekkola Työministeriöstä, Kristiina Pietikäinen Liikenne- ja viestintäministeriöstä ja Antti Rainio Navinova Oy:stä. He innostuivat selvästi Markku Sotaraudan tarinankerronnasta ja pörinästä.
Tetta Jounela kuvasi 8-vuotiasta poikaa, jolla on näyttöruudulla yhtaikaa auki sähköposti ja chat, cd:llä soimassa mielimusiikki, kännypuhelu meneillään ja Kalle Anka sylissä. Kun chatista tulee ehdotus lähteä pelaamaan futista, lapsi irrottautuu tilanteesta hetkessä ja on kolmen minuutin kuluttua pihalla pelaamassa. Tietoyhteiskunta on tämän hetken lapsille itsestäänselvyys, vaikka ei vanhemmille ihmisille olisikaan.
Yleisön joukosta nostettiin esiin, että Ruotsi menee vauhdilla Suomen edelle, kun 256 kb/s verkkoyhteys Pohjois-Suomessa maksaa 300 mk/kk ja Ruotsin puolella 5 Mb/s yhteys 300 kr/kk. Kristiina Pietikäinen totesi, että laajakaista Ruotsissa lisää verkon käyttäjämääriä, mutta ei ehkä käyttöä. Monia uusia teknologioita on tulossa, ja jos valtio veikkaa yhtä hevosta, voi veikata väärää. Antti Rainio kysyi, mihin laajakaistayhteyttä arkisessa Internetin käytössä tarvitaan. Digi-tv tuo sisältökanavan ja mobiilit ratkaisut tarjoavat joka paikassa kapeamman mutta laajakäyttöisemmän yhteyden. Tulevaisuus on monikanavainen. Eri kulttuureissa voi tulla erilaisia ratkaisuja eri kanaville.
Juhani Pekkola kuvasi lehtileikkeiden avulla, miten Suomi voisi pärjätä sisällöllä eikä tietotekniikalla:

  • Suomi myy puhdasta vettä Arabimaihin.
  • Hollantilainen tulee turkistarhaajaksi Pohjois-Karjalaan.
  • Juustomainoksessa nainen paimentaa susia.