Kategoria: sosiaalinen media

Sulautuvaa oppia

sulautuva
sose yhdistää eri
oppimismuodot

avoin laatu
yhdessä tuottaminen
ja jakaminen

teoskynnys ja
tekijänoikeudet
uutta tietoa

Sulautuvan oppimisen seminaari SOSe houkutteli runsaasti Metropolian ja muiden korkeakoulujen väkeä Bulevardille Metropolian auditorioon 4.10.11. Vararehtori Juha Lindfors avasi jo perinteeksi muodostuneen seminaarin ja nosti esiin tietotekniikan kehityksen haasteet pedagogiikalle, sosiaalisen median ja tekijänoikeudet sekä avoimen oppimismateriaalin. Tietoa ei enää tarvitse pantata, sehän on joka tapauksessa olemassa jo jossain.
Terhi-Maija Itkonen-Isakov johdatti meidät sulautuvasta oppimisesta näkymättömään oppimiseen Tero Toivasen ja John Moravecin ideoihin nojautuen. Kreetan museossa on avoimesti nähtävissä ja kuvattavissa muinaista naiskauneutta esittävä maalaus, mutta avoimella lisenssillä verkossa se tavoittaisi muutkin kuin Kreetan museossa kävijät.
Sulautuvassa oppimisessa formaalin, informaalin ja non-formaalin oppimisen rajat hämärtyvät. Opetus ja opiskelu muuttuu suljetusta avoimeksi: kaikilta voi oppia ja koulu on kaikkialla. Terhi-Maija Itkonen-Isakov muistutti kuitenkin, että opettaja on se, joka poimii palikat ja ohjaa oppimista sovitun opetussuunnitelman mukaisesti.
Elina Hotanen kertoi kokemuksiaan Adobe Connect -videoneuvottelun käyttämisestä opetuksessa, jossa osa opiskelijoista on luokassa Helsingissä ja osa videoneuvotteluyhteydessä Lahdesta ja sen lähialueilta. Harvoin olen  nähnyt Adobe Connectin piirrosmahdollisuuksia käytettävän pedagogisesti yhtä raikkaasti. Videoneuvottelut tallennetaan, ja niistä voi kerrata käsiteltyjä asioita tai tutustua niihin, jos ei ole päässyt mukaan videoneuvotteluun. Tallenteet tuhotaan, kun opintojakson viimeinen uusintakoe on ohi.
Jouni Pousi opiskelijansa kanssa kertoi innovaatioprojektista Facebookin tuella. Kaikki opiskelijat olivat jo Facebookissa ja ympäristö oli heille tuttu eivätkä he halunneet käyttää Metropolian omia, lähiopetuksen tueksi tarkoitettuja viestintäkanavia. Niinpä oli luontevaa perustaa opintojaksolle Facebookiin suljettu ryhmä, jossa voi keskustella ja toteuttaa kyselyitä ja jonne voi tuoda projektikokousten muistiot asiakirjoina.
Kaikki opintojakson opettajat ovat Facebookissa omilla tunnuksillaan ja osallistuvat aktiivisesti ryhmän toimintaan. He eivät jaa oppimismateriaaleja Facebookissa, mutta siellä he pysyvät jyvällä projektien etenemisistä. Facebook mahdollistaa myös nopean tiedottamisen, joka tavoittaa kaikki opiskelijat. Yksi opintojakson opiskelijoista ei ole mukana Facebookissa, ja tämä otetaan huomioon opintojaksolla.
Mielenkiintoista oli huomata, että Metropolian opintojakson suljetussa ryhmässä näkyi HAAGA-HELIAn sponsoroima linkki.
Petri Silmälä Metropolian Tietohallinnosta kertoi yhteisöpalveluista oppimisen tukena. Hänen diansa olivat Slidesharessa, mutta tekijänoikeusmerkintänä oli oletusarvoinen ”kaikki oikeudet pidätetään”.
Yhteisöpalvelut ovat opiskelijoille entuudestaan tuttuja, mutta niitä ei ole suunniteltu opiskelua varten kuten oppimisalustoja. Opettajan ja opiskelijan roolit hämärtyvät yhteisöpalvelussa, mikä voi olla kiinnostavaa. Opettajan pitää kuitenkin varautua vaihtoehtoiseen tai täydentävään toteutustapaan, jos joku opiskelijoista syystä tai toisesta ei haluaisi kirjautua yhteisöpalveluun.
Google+ avattiin suurelle yleisölle muutama viikko sitten. Hangouts-pluginilla voidaan toteuttaa kevyt videoneuvottelu chatteineen ja katsella yhdessä YouTube-videota ja kirjoittaa Googlen dokumentteja. Facebook vastaa  Google+:n haasteeseen hoot-lisäkkeellä. Google+:n piirit ovat taipuisampia ja spontaanimpia kuin Facebookin sivut ja ryhmät.
Facebookin sivulle voi kerätä kumuloituvaa opiskelija-aineistoa, jos opintojakso pysyy vuodesta toiseen muuttumattomana. Facebook tarjoaa yhteisöllisyyttä ja opiskelumahdollisuutta oppilaitoksen ulkopuolisille opiskelijoille. Sivuun on helppo liittyä tykkää-napilla. Esimerkkejä opintoihin liittyvistä Facebook-sivuista ovat Metropolia-teatteri  ja Helsingin yliopiston Luomu-opinnot.
Jussi Linkola kertoi ylemmän ammattikorkeakouluopiskelijan oppimispäiväkirjasta wikissä. Wiki soveltuu tiedon rakenteluun, prosessikirjoittamiseen ja hajautetusti tuotetuttujen aineistojen keskittämiseen. Se on oiva työkalu opintojen reflektointiin ja materiaalin tuottamiseen. Jokaisella opiskelijalla ja opettajalla on pääsy Metropolian julkisesti näkyvään Confluenceen. Sinne opiskelija voi koota opintojen aikana syntynyttä materiaaliaan, jota opettajat ja muut opiskelijat voivat kommentoida ja jotka näkyvät työelämän edustajille.
Maarit Hynninen-Ojala esitteli Moodle2:n uusia ominaisuuksia kuten intergraatiota muihin tietolähteisiin, esim. YouTubeen, Flickriin, Google docsiin ja Maharaan. Toinen kiinnostava uusi ominaisuus on aktiviteettien edeltävyysehtojen entistä tarkempi määritteleminen. Kun kyseistä ominaisuutta demottiin ITK-konferenssin työpajassa viime huhtikuussa, käytäväkeskusteluissa  moni ihmetteli moisten opettajajohtoisten ominaisuuksien käyttötarvetta. Oppiminen tapahtuu kuitenkin oppijan päässä, ei klikkauksia kontrolloimalla.
Kai Lindgren esitteli Windows-puhelimen ohjelmointia. Tulevaisuudessa joka laitteella voi olla nettiyhteys, jolloin puhelimella voisi ohjata jääkaappia, valoja tai ilmastointia. Ohjelmointityökalut löytyvät verkosta ilmaiseksi, ja rakennetamiaan sovelluksia voisi myydä vaikka Microsoftin kautta.
Aamupäivän lopuksi Vesa Linja-aho johdatti meidät avoimiin oppimismateriaaleihin, joiden aate on lähtenyt MIT:sta. Metropolia on  liittynyt Open CourseWare-konsortioon, ja julkaisee tämän syksyn aikana sivuston, johon kootaan Metropolian avoimeksi tuotettu materiaali. Kun katsoimme MIT:n materiaaleja havaitsimme, että dioista oli poistettu lähes kaikki kuvat, koska niitä ei ollut tarkoitettu jaettaviksi avoimesti.
Oppiminen on tehokkainta, jos kaikki pääsevät mukaan luokkaopetukseen. Aina  se ei kuitenkaan onnistu, jolloin sulautuvat opetus on paras kompromissi. Nykyaikana ei enää voi ajatella, että luennolta poissa ollut joutuisi kopioimaan luentomuistiinpanot kaveriltaan.
Ei todellakaan! Vielä 1970-luvun alussa kesäyliopistossa abiturienteille vinkattiin, että yliopistolla luentomuistiinpanot kannattaa pyytää kopioitaviksi joltain kiltiltä takarivin tytöltä. Jo vuonna 1974 saimme teoreettisen fysiikan laitoksella käsiimme ensimmäiset luentomonisteet, jolloin ei tarvinnut kopioida harakanvarpaita liitutaululta tai piirtoheitinkalvolta.
Oppimateriaalit avoimiksi – Open Courseware
SOSe-seminaarin iltapäivän vietin Vesa Linja-ahon Open Courseware -työpajassa. Liikkeelle lähdettiin tekijänoikeuksista Tarmo Toikkasen ja Ville Oksasen Opettajan tekijänoikeus-kirjan saattelemina ja samalla kerrottiin Kotekin tekijänoikeus-webinaareista. Seuraavaksi paneuduttiin Creative Commons -lisensseihin. Teoskynnyksestä, joka herätti keskustelua koko työpajan ajan, löytyy matriisimuotoisia esimerkkejä Opettajan tekijänoikeusoppaasta. Työpajassa ehdotettiin tekijänoikeus-helpdeskin perustamista Metropoliaan.
Jos opetuksessa haluaisi käyttää esim. HS:ssa julkaistua Fingerporin sarjakuvaa, kannattaisi lupaa kysyä Helsingin Sanomilta, jolla on sopimus Pertti Jarlan kanssa.
Open Courseware etenee Metropoliassa vapaaehtoisuuden pohjalta. Ketään ei voida pakottaa jakamaan laatimiaan oppimismateriaaleja avoimesti, opettajillahan on täydet oikeudet laatimiinsa materiaaleihin, jos eivät ole saaneet erillistä resurssia materiaalin valmistamiseen. Opettaminenhan onnistuu edelleenkin ilman verkkomateriaaleja taululle kirjoittamalla, mikä ei edes pedagogisesti ole huono vaihtoehto.
Vesa Linja-aho Metropolian Open Courseware -sivuston päätoimittajana varmistaa sivustolle linkitettävien oppimismateriaalien laadun – tosin MIT:ssakin oppimismateriaalien laatu on kirjavaa.
Avointa oppimismateriaalia tarvitaan! Jos jokainen opettaja laatisi oppimismateriaalistaan useita kymmeniä euroja maksavan kirjan, niin tuskin kaikilla opiskelijoilla olisi varaa ostaa kaikkia eri opintojaksoille tutkinnon suorittamisen aikana tarvittavia kirjoja.

Brändiä ja verkostoja

brändää itsesi:
asiantuntemus ja
inhimillisyys

tiedonjyvistä
koostetaan verkostoissa
tietämysvuori

Miikka Salavuo  MEMEgroupista johdatti Haaga-Helian alumneja ja henkilökuntaa sosiaalisen median henkilöbrändäykseen ja verkostoitumiseen 19.9.2011.
Sosiaalinen media on kulttuurinen ilmiö, jossa käyttäjät tuottavat sisältöjä, jossa sattumalta voi kohdata jotain, jolla on merkittävää vaikutusta omaan osaamiseen, jossa yksittäistä tietoa olennaisempaa on tietää, kuka tietää mitä. Miika Salavuo havainnollisti tätä kertomalla, miten hän vuonna 1993, toisen vuoden musiikin opiskelijana, saattoi keskusteluryhmissä jakaa omaa asiantuntemustaan tunnetulle kansainväliselle muusikolle – siis jo ennen sosiaalisen median käsitteen yleistymistä.
Sosiaalisen median toimintatapoja ovat avoin tiedon jako ja vertaistuki. Sosiaalisen median välineitä, joilla kulttuurisen ilmiön toimintatapoja toteutetaan, ovat mm. blogit, Facebook, Twitter, Slideshare, LinkedIn ja Gooogle+.
Suunnitelmallisella kohdennetulla viestinnällä, osoittamalla asiantuntemustaan ja inhimillisyyttään, voi brändätä itseään verkossa. Tyypillisiä sosiaalisen median aktiiveja ovat bloggaajat sekä linkkien, arkitapahtumien ja valokuvien jakelijat. Hyviä esimerkkejä  henkilöbrändäyksestä ovat Seth Godin  ja Karri Anttila.
Oman verkkonäkyvyyden mittaamiseen löytyy mm. monia Googlen sovelluksia. Tuija Aalto ja Yoe Uusisaari ovat kirjoittaneet verkkobrändäämisestä loistavan teoksen Löydy.
Verkostoituminen sosiaalisessa mediassa tarjoaa merkittäviä tiedon lähteitä ja vastavuoroisuutta. Verkostoissa tärkeintä on luottamus, joka syntyy pitkäaikaisessa vuorovaikutuksessa. Wikipedia on hyvä esimerkki verkoston voimasta. Erilaisia kollektiiveja ovat verkostot, yhteisöt, ryhmät, heimot ja parvet.  Parvessa yksittäiset jäsenet erottuvat verkostosta tekemään jotain uutta yhdessä, mikä voi olla tulevaisuudessa yleisin toimintatapa.
Heikki Hallantie kiteyttää verkostoitumisen ytimen: ”Anna enemmän kuin otat, saat enemmän kuin annat.”
Tiedonhaku on kehittynyt merkittävästi viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. 1990-luvulla tutkija haki tietoa kirjastojen käsikortistoista, kasasi pinon tieteellisiä aikakauslehtiä kirjaston pöydälle ja alkoi selata niitä, löysi uusia vinkkejä lähdeluetteloista ja kävi varaamassa teokset. Työskentely oli yksinäistä, käytäntöyhteisö löytyi kirjojen lähdeviitteistä. Tieto kehittyi hitaasti, artikkelien julkaisuun tarkistuskierroksineen saattoi mennä toista vuotta, kommentin julkaisuun puoli vuotta. Nyt blogosfäärissä, kun tutkija seuraa kolmea bloggaajaa, jotka seuraavat kolmea bloggaajaa ja suodattavat näiltä saamansa tiedot, niin tutkija saa tietoja yli kymmeneltä blogaaajalta.
Lopuksi Miikka Salavuo esitti matriisin oman verkkostrategian luomiseen. Matriisin riveinä ovat sosiaalisen median välineet ja sarakkeina kohderyhmä, toiminta, aikaresurssit ja tavoite. Esimerkkimatriisissa oli viisi välinettä, ja aikaresurssi vaikutti kohtuulliselta. Tosin se taisi ottaa huomioon vain oman sisällöntuotannon, ei toisten tuottamiin sisältöihin tutustumista.
Keskustelu oli vilkasta, vaikka ilta pimeni ja lempeä sade pesi ikkunoita.

Suomea ja sosiaalista mediaa

nopea hidas
herkkä vuorovaikutus
ajattelussa

kirja muuttuu ja
kieli kehittyy, nuori
nauraa netissä

Tietokirja.fi-tapahtuma 25.-26.8.2011 keräsi mukavasti väkeä Tieteiden taloon, jossa oli kolmessa salissa runsaasti tarjontaa.
Miten tietokirjailijaksi?
Jaakko Heinimäki kertoi, miten hänestä tuli tietokirjailja. Koulussa opettaja oli todennut jostain hänen tuotoksestaan: ”Sulla oli tuossa journalistinen ote.” Hän ei vieläkään tiedä, oliko huomautus tarkoitettu moitteeksi vai kannustukseksi, mutta otti sen kannustuksena.
Hän kasvoi perheessä, jossa luettiin Hymyä ja kaskukirjoja. Vanhempien yllätykseksi hän kommentoi Hymy-lehden otsikoita jo nelivuotiaana.
Kirjoittamiensa tietokirjojen autenttiset kysymykset nousevat arjen kohtaamisista, kun esimerkiksi junan ravintolavaunussa joku porukasta tunnistaa: ”Hei, tuolla on se pappi!” Yksi syy kirjojen kirjoittamiseen saattaa olla toive, että voisi joskus sanoa kysyjälle: ”Juon nyt olutta. Lue vastaus kysymykseesi siitä ja siitä teoksestani, jonka voit hankkia Otavan omistamasta Suomalaisesta kirjakaupasta.”
Kun perhe, työ ja kirjoittaminen syövät aikaa toisiltaan, niin usein perhe kärsii. Jaakko Heinimäki päätti itse vaikuttaa asiaan ja ryhtyi freelanceriksi vuonna 2000 – eikä ole katunut.
Perheen, työn ja kirjoittamisen ajanhallintaongelmasta mieleeni nousi aikuisopiskelijoiden vastaava ongelma, kun työ, perhe ja opiskelu syövät aikaa toisiltaan. Myös intensiivinen harrastus voi synnyttää ajanhallintaongelman, johon viittaavat puheet golfleskistä tai heitto: ”Jos golf häiritsee työtäsi, niin jätä työ.”
Artikkelikokoelmat digiajassa
Toisessa salissa jatkui Lari Kotilaisen, Minna Ruckensteinin ja Tuomas Sepän artikkelikokoelmista e-ajassa Teijo Makkosen johdolla. Keskustelijat pureksivat huolenaiheita.

  • Luonnontieteiden tiedelehtien artikkeleihin perustuvien nippuväitöskirjojen mallia ei pitäisi päästä vyörymään humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Tiedelehtien ala on kuitenkin kapea ja elinaika rajallinen. Kun yliopistokirjastojen määrärahat hukkuvat kansainvälisiin tiedelehtiin, niin monografioiden julkaiseminen on vaakalaudalla.
  • Kustannusrakenteet ovat liian jäykät. Turhan monille tärkein syy kirjoittaa on meritoitumispakko. Se ei anna aikaa kysyä: Mitä pitäisi kirjoittaa? Kenelle pitäisi kirjoittaa? Miksi pitäisi kirjoittaa?
  • Digitaalisten tekstien myötä kirjoitettu teksti löytyy helposti ja omakustanteet nousevat samalle viivalle kustannustalojen julkaisujen kanssa.
  • Kustantajan roolina olisi alusta asti kannustaa ja kyseenalaistaa, mutta toiminta on kirjavaa: kun yksi ohjaa kädestä pitäen, niin toinen toimii lähinnä painotalona.
  • Kenen kanssa jatkossa kirjoitetaan kustannussopimus, kaikkien tekijöiden vai teoksen toimittajien kanssa?

Kuten kaikki hidas, myös Slow science on tulossa: kirjan voima on sen hitaudessa, mahdollisuudessa ajatella.
Tulevaisuudessa ensin tuotetaan sisältö ja vasta sen jälkeen mietitään sen julkaisumuoto. Digitaalinen maailma ei kuitenkaan vapauta kustannuspaineista, painotalojen sijaan tulevat operaattorit haluamaan oman siivunsa tuotoksista.
Digitaalisia oppimateriaaleja
Heljä Misukka, Helena Ruuska ja Teuvo Sankila keskustelivat Pirjo Hiidenmaan johdolla diginatiiveista ja oppikirjoista. Opetusministeriön tavoitteena on, että vuonna 2014 opiskelijat voisivat käyttää digitaalisia oppimismateriaaleja erilaisilla päätelaitteilla. Jo nyt kustantajat jakavat oppikirjojen mukana jonkin verran luotettavaa digitaalista materiaalia.
Mihin digitaalisia oppimateriaaleja tarvitaan ja miksi? Entä jos verkko ei toimi? Jalkautuvatko opettajankoulutuksen opit arkiympäristöön? Mistä löytyy oppimateriaaliin liitettävää kuvaa ja liikkuvaa kuvaa laillisesti? Mitkä ovat oppimismateriaalin laadun kriteerit? Entä ansaintalogiikka? Kuinka paljon oppilaitoksiin tarvitaan teknistä tukea ja tekijänoikeusjuristeja?
Nykyisissä oppilastöissä on lähes aina mukana videoita, mutta useimmat opettajat tarpovat vielä staattisen materiaalin maailmassa.
”Kirjakieli on lapsen ensimmäinen vieras kieli.” Luku- ja kirjoitustaidon haasteet ovat muuttuneet, tarvitaan myös tiedonetsintätaitoja. Kun viidesosa ihmisistä on lukihäiriöisiä, niin kirjoitusvirheistä huomauttavat tekstinkäsittelyohjelmat lisäävät tasa-arvoa samoin kuin silmälasit tai hakukoneet.
Yleisökeskustelussa toin esiin CC-lisenssit, joilla Flickristä ja Wikimediasta voisi hakea laillisesti kuvia omiin materiaaleihin, LeMill-ympäristön, jossa opettajat voisivat yhdessä kehittää digitaalisia materiaaleja sekä Ville Oksasen ja Tarmo Toikkasen Opettajan tekijänoikeusoppaan, joka ilmestyi tammikuussa 2011, ja josta järjestetään koulutuksia ja webinaareja ympäri Suomea.
Terveystietoa
Paula Heinonen, Maarit Huovinen, Pertti Mustajoki pohtivat Outi Karemaan johdolla, miksi terveystiedoista on niin vaikeaa olla samaa mieltä. Mediassa julkaistu yksittäinen tulos saattaa hämmentää suurta yleisöä, kun taas tiedeyhteisölle keskenään ristiriitaiset tutkimustulokset ovat arkea. Tarvitaanko ennaltaehkäisyä, jos jo puolet Suomen kansasta on pitkäaikaissairaita?
Kun lääkäreillä nykyoloissa on usein vain varttitunti aikaa potilaalleen, ei pidä ihmetellä, että vaihtoehtolääkäreiden suosio lisääntyy, kun heillä voi olla tunti aikaa potilaalleen ja tämän kuuntelemiseen.
Sosiaalinen media kirjojen markkinoinnissa
Eevaliisa Anttila, Annamari Arrakoski-Engardt ja Maija Kuusi keskustelivat Iida Simeksen johdolla siitä, miten sosiaalinen media muuttaa kirjaliiketoimintaa. Sosiaalista mediaa luonnehdittiin vastavuoroiseksi mediaksi, joka muuttaa ihmisiä informaation tuottajiksi. Tuleeko meistä kaikista kirjoittajia ja lukijoita? Kerrotaanko Twitterissä kuulumisia koko maailmalle?
Sosiaalinen media on välttämättömuus kirjojen markkinoinnissa. Kärsivällisellä kokeilulla  pääsee tuloksiin. Medialiiketoiminta on muuttunut, kun nettibloggaaja ohittaa suosiossaan päivälehden.
Sosiaalinen media on jännittävä ja kontrolloimaton, kaksisuuntaisena erinomainen tuotekehitykseen. Se hämärtää kirjailijan ja kustantajan roolit. Tykkääminen houkuttelee muita, tapahtumakutsut, pelaaminen ja arvonnat samoin.
Sosiaalinen media on edullista eikä sen kokeileminen ei kaada liiketoimintaa. Japanissa kirjojen tekemiseen voi osallistua työmatkalla kännykällä. Facebookissa ideoita kehitellään ensin suljetuissa ympäristöissä ja avataan sitten kaikille.
Blogeihin perustuvia kirjoja on jo julkaistu. Kustantajat saattavat lähettää bloggaajille näiden aihealueen uusia kirjoja. Bloggaajat kirjoittavat niistä, jos haluavat.  Kirjakaupoissa ei vielä kysytä tietyissä blogeissa mainittuja kirjoja vaan edelleenkin painetussa lehdessä mainittuja.
Sosiaalisessa mediassa korostuvat moniarvoisuus ja nopeus. Tarvitaan uudenlaisia taitoja, jatkuvaa luovuutta ja herkkyyttä vuorovaikutuksen herättämiseksi. Huonot uutiset leviävät salamannopeasti. Entä onko informaatiovirta uuvuttava? Sosiaalisen mediankin voi sulkea.
Sosiaalisen median uhat ovat tavallisen elämän uhkia. Miten käy sosiaalisen kanssakäymisen? Toisaalta, eikö perinteisen kirjan lukeminenkin ole yksinäistä ja vaadi keskittymistä? Miten fysioterapeutti suhtautuu sosiaaliseen mediaan? Eevaliisa Anttila on aidosti innostunut vesiliikunnasta ja kirjoittaa siitä sosiaalisessa mediassa. Kun ihmiset innostuvat aiheesta, samalla hänen vesiliikunnasta kirjoittamansa kirjatkin myyvät.
Lapset kuulemma saattavat kysyä: ”Olemmeko suorassa lähetyksessä vai tulemmeko videolta?”
Suomen kieli
”Suomen kieli voi hyvin. Pärjäämme tässä maassa joka aluella suomen kielellä.” Näin julistettiin Pirjo Hiidenmaan johtamassa Vesa Heikkisen, Lea Laitisen ja Olli Löytyn keskustelussa suomen kielen kohtalosta. Yleiskielen kohtalosta voisi olla huolissaan, ei murteiden tai nuorisokielen vuoksi vaan siksi, että tutkijayhteisössä englanti valtaa alaa suomelta.
Monikielisyys tekee ihmisestä älykkään. Ihmiset ovat nykyisin kielellisesti tietoisia toisin kuin 1800-luvulla, jolloin laadittiin väitöskirja aiheesta ”Suomi on perkeleen kieli”. Siinä todettiin mm., ettei suomen kielellä voi tehdä tutkimusta. Kieli on mahdollisuus, ei este, ja esimerkiksi tekniikan ja luonnontieteiden alat kehittävät jatkuvasti omia suomenkielisiä termejään.
Virkamieskieli pitäisi voida avata yleiskielen muotoon. Joku keskustelijoista totesi, että verottajan ohjeet ovat jo ymmärrettäviä, mutta Kelan ohjeet eivät vieläkään.
Äidinkielen opetusta Suomen peruskouluissa vähennettiin merkittävästi vuonna 1995. Nuori polvi kehittää viestintätapoja, joita vanhempi polvi ei enää ymmärrä ja kielelliset erot ylioppilaskirjoituksiin osallistuvien välillä ovat valtavat. Opettajien ja journalistien koulutuksessa pitäisi olla nykyistä enemmän kielenhuoltoa.
Kirjoitetun ja puhutun kielen suhteet ovat lähentyneet, kirjoitetussa on paljon puheenomaisuutta. Parhaimmillaan koulussa iloitellaan kielellä eikä tyydytä lukemaan vain lineaarisesti. Koululaiset pitävät tietokirjoista, kun niiden asialaatikoita voi lukea surffaten.
Suomen Akatemian hakemukset laaditaan edelleenkin englannin kielellä. Niihin liitettävä suomenkielinen tiivistelmä tuntuu tuottavan yllättäviä vaikeuksia. Vaikuttaa siltä, että apurahojen hakijat eivät enää osaisi kuvata tutkimusta omalla äidinkielellään.

Kesäkelluntaa Ilolassa

höyryjunalla
Ilolan maatilalle
some-kellumaan

mokataan muutos
pitsiliina hymyilee
tietokoneille

Lauantai-aamupäivän matka höyryjunalla Toijalasta  Valkeakoskelle  Ilolan matkailumaatilalle  käynnisti Sometun  ja qaikulaisten yhteisen kesätapahtuman Qelluntain 13.-14.8.2011.
Ilolan matkailumaatila tarjosi perheen pienimmille paitsi tutustumista monelaisiin kotieläimiin myös hiekkalaatikon autoineen ja kaivureineen, erilaiset keinut, liukumäet ja karusellin sekä trampoliinin. Me varttuneemmat saimme kokoustilassa viehättävien pitsiliinojen ja -verhojen keskellä viritellä omat langattomat verkkomme.
Anu-Maria Laitinen  johdatti meidät mokaamisen jaloon taitoon. Kun jotain tehdään, niin jotain voi mennä pieleen. ”Aina roiskuu kun rapataan”. Menestymisen ratkaisee suhtautuminen, kun huomaa mokanneensa. Syyllisyys on sallittua, häpeä ei. ”Ei pidä ottaa itteensä”.
Niin, eihän nykyisin pienille lapsillekaan enää mokaamisen jälkeen sanota: ”Hyi, kun olet tuhma!” tai ”Hyi, kun olet kömpelö!” vaan ”Nyt käyttäydyit tuhmasti” tai ”Kävipäs kömpelösti”.
Moka on lahja, väline tavoitteiden saavuttamiseen. Jos sitä ei harjoitella, se voi kasvaa esteeksi tai hidasteeksi tiellä tavoitteisiin. Onko mokaaminen Suomessa tabu?
Lopputulos syntyy tapahtumasta ja siihen reagoimisesta. Itselleen voi kerätä voima-ajatuksia: ”Silloin kun mokasin, mutta selvisin.”
Osallistujat innostuivat pohtimaan mokaamista ja suhtautumista mm. Norjan tapahtumiin, Nokian vesikriisiin  ja feissarimokiin.
Keskustelua teemasta voi jatkaa vaikka Kansallisena Epäonnistumisen Päivänä 13.10.
Vesa Ilola kiteytti muutoksen visuaalisesti mm. joukkojen leikkauksena tai suppilona. ”Yksinkertainen on kaunista”. Hyvät tai huonot asiat kiteytyvät erillisten joukkojen leikkaukseen. Suppiloon voidaan työntää tietoisuus, kiinnostus ja halu; vasta näistä kaikista seuraa toiminta. Esimerkiksi pelkkä tietoisuus siitä, että Sastamalassa on Herra Hakkaraisen talo, ei vielä innosta perhettä  Sastamalaan.
Valkeakosken tunnin mittainen sähkökatkos muistutti nyky-yhteiskunnan haavoittuvuudesta. Sauna lämpeni puilla, mutta päivällinen odotti sähköuunissa. Pääsimme loppuillasta kuitenkin saunasta kellumaan pihamaan suureen, lämpimään vesitynnyriin.
Sunnuntaina muistelimme ryhmissä oman kouluaikamme oppimateriaaleja ja visioimme tulevaisuutta. Toiset muistivat sinikantisia ruutuvihkojaan, toiset painettuja työvihkojaan, joihin ei saanut kirjoittaa, kun ne periytyivät seuraaville ikäluokille. Oppikirjoja analysoitiin sisällön ja käyttötavan mukaan; usein opettajan tapa käsitellä aihetta tai kirjaa tuntui ratkaisevalta.
Tulevaisuuden oppimateriaaliksi ehdotettiin virtuaalisia, kolmiulotteisia autenttisia ympäristöjä tai aivojen suoraa ärsyttämistä oppimateriaalilla. ”Missä sitten olisi oppimisen ilo?” kysyttiin.
Muistan, että aivojen suoraa ärsyttämistä opittavalla asialla visioitiin jo 1980-luvun alussa Helsingin yliopiston Laskentakeskuksen lounaspöydässä. Sitten ei enää tarvitsisi opetella erilaisia lukutekniikoita ja hankkia uusia silmälaseja, kun oppisisällöt voisi omaksua ilman lukemista.
Mitä muistan kouluajastani? En niinkään vihkoja tai kirjoja – paitsi ne, joista tenttimällä hahmotin kokonaisuudet pirstaletiedon sijaan – vaan toimintaa: kesäleiriä Perniössä, jossa opettajan kanssa luonnossa kulkemalla opettelimme sammal–  ja jäkälälajeja, tai kasvi- ja eläinopin tunteja hautausmaalla, missä me kaupunkilaislapset opimme tunnistamaan erilaisten lintujen ääniä, tai yhteiskuntaopin ryhmätyötä, johon keräsimme tietoja tietosanakirjasta ja koulun kirjastosta. Silloin koulussa ei vielä ollut tietokonetta, mutta joka oppilas keräsi herbaarioihin kahtena kesänä neljäkymmentä ja neljäkymmentä kasvia  ja opetteli niiden nimet suomeksi ja latinaksi.
Virtuaalimaailmaan voidaan rakentaa todentuntuisia todellisuuden simulaatioita, mutta todellisuutta voisi tutkia muillakin tavoilla, parhaimmillaan niin, että oppilaat toisivat kouluun oman arkensa ja ympäristönsä ja opettaja ohjaisi oppimista niistä lähtien. Vuosikausiahan on puhuttu koulun ”seinien kaatamisesta”, oppimisen siirtymisestä oppijan luonnolliseen ympäristöön.

Avoimesti ideoitu some-aktiivien kohtaaminen

ihminen oppii
verkostoituu, voimaantuu
tarttuu unelmiin

yritys astuu
someen, kuuntelee, auttaa
kertoo itsestään

SomeTime 2011 keräsi kaksisataa viisikymmentä suomalaista sosiaalisen median aktiivia Aalto Design Factoryyn  10.-11.6.2011. Heikki Hallantie kuvasi tervetuliaissanoissaan tilaisuuden yhteisöllistä valmistelua somessa ja sekouksissa. Hän evästi meitä yhteisölliseen pariin päivään kehottamalla jokaista kokeilemaan rajojaan, miettimään digitulevaisuutta ja itseään digivaikuttajana. ”Mokaus on sallittua.” ”Tunnista unelmasi, karkoita pelkosi!”
Tapahtuman alussa julkistetussa Otto Romanowskin ja Tassu Takalan musiikkivideo-installaatiossa So(m)me(r)Time käytettiin mm. someaktiivien kuvia.
Sana-assosiaatiopeli
Tuija Aalto veti sana-assosiaalitiopelin, johon saimme osallistua HIITin  kehittämällä ohjelmistolla webbisivulla, Twitterissä tai maksuttomilla tekstiviestillä. Tunnin aikana ohjelmisto ja palvelin olivat kovilla, mutta yhteisöllisen luovuuden hedelmät toinen toisensa jälkeen kelluivat valkokankaalla ja jäivät talteen.
Pelin alussa jokainen ilmoitti ensin, onko verkossa vai salissa ja kuuluuko ennen vuotta 1979 syntyneeseen X-sukupolveen vai nuorempaan Y-sukupolveen. Sana-assosiaatioiden yhteenvedosta havaittiin, että X-sukupolven suosituin sana oli ”minä”, Y-sukupolven ”me” tai ”yhteisö”. Tilaisuuden aikana useaan kertaan toivottiin, että X-sukupolvikin alkaisi ajatella ”me” eikä vain ”minä”.
Joukkovoimailu
Irmeli Aro on opiskellut Kanadan avoimilla verkkokursseilla MOOCia, joukkovoimailua. Pienikin ryhmä voi muuttaa organisaatiota sisältäpäin, mutta suurten organisaatioiden muuttaminen riippuu siitä, mitä sinne ulkoapäin syötetään. MOOCissa ei tiedetä, mikä on lopputulos tai seuraava tapa toimia, joten kaikki on mahdollista.
Irmeli Aro heitti meille viisi kysymystä, joihin vastasimme verkkosivulla tai Twitterissä #muutos11- tai #K1-hastagilla. Seuraavassa on sikermä eri kysymyksistä nousseita ajatuksia.

  • Avoimessa yhteiskunnassa kukaan ei voi olla tiedon omistaja, koska kaikki tieto perustuu olemassa olevaan tietoon. Kun on rehellinen, voi kasvaa omaksi itsekseen.
  • Kenenkään ei pitäisi kasvaa itseriittoiseksi aikuiseksi. On helpompi elää yhtä kuin kahta elämää. Positiivisen palautteen antamista olisi hyvä opetella. Älä kehitä negatiivista voimaa vaikka et ymmärtäisi, mitä tapahtuu.
  • Hyvää toimittajatyötä on nykyisin vaikea löytää, joten asiantuntijablogit ovat olennaisia tiedonlähteitä. Miten tietosuoja toimii avoimessa yhteiskunnassa?
  • Oppiminen paranee, kun poistetaan ohjaamisen prosesseja ja annetaan aivojen kellua vapaasti. SomeTime 2011 -valmisteluprosessi on ollut parasta oppimista pitkään aikaan.
  • Kolmen vuoden kuluttua poisoppiminen nousee entistä tärkeämmäksi. Koemme ketteriä mielten vallankumahduksia. Koulua käydään omassa tahdissa omien oppimissuunnitelmien mukaisesti. Verkottomat erakoituvat.

Yrittäjyys somessa
Lauantaina Helene Auramo veti työpajan täyteen yrittäjyydestä ja somesta kiinnostuneita keskustelijoita. Yritykset saattavat mieltää sosiaalisen median vain välineiksi eivätkä sosiaaliseksi toiminnaksi. Pelkät kampanjat somessa toimivat huonosti, samoin negatiivisen palautteen pelko.
Wikipediassa on tietoa monista yrityksistä. Jotkut yritykset eivät halua korjata Wikipediassa mahdollisesti olevia virheellisiä tietoja tai tuoda sinne logoaan, jotta kukaan ei luulisi Wikipediaa yrityksen viralliseksi tiedotuskanavaksi. Eräästä yrityksestä kertovan Wikipediasivun alussa oli toimitusjohtajan vanha, kielteinen lausunto. Sitä yritettiin poistaa, mutta se nousi jatkuvasti takaisin. Lopulta yrityksen edustajat ymmärsivät tuoda sivulle runsaasti myönteistä tietoa niin, että negatiivinen lausunto jäi sivun loppuun. Wikipediasivun liikennettä voi seurata.
Sosiaalisen median rahalliset hyödyt tulevat asiakaspalvelun parantamisesta ja markkinoinnista. Myyntitapahtumaa ei aina suunnitella riittävän sosiaaliseksi; kavereiden pitäisi päästä mukaan valitsemaan ja auttamaan ostamisessa.
Osa yrityksistä aloittaa sosiaalisen median käytön menemällä Facebookiin, osa kehittämällä yrityksen sisäistä yhteistyötä sosiaalisen median välineiden kuten blogien ja Yammerin avulla. Jotkut yritykset saattavat kuvitella olevansa somen ulkopuolella ja yllättyä niitä koskevasta keskustelusta somessa.
Sosiaalisen median tiimiin kerätään ihmisiä yrityksen eri toiminnoista. Toiminnan onnistumisen mittareina ovat tykätyt kommentit ja näyttökerrat. Monitorointiin on tarjolla Googlen ja maksullisten ohjelmistojen lisäksi avoin Socialmention, joka tosin ei toimi kunnolla suomenkielisillä sivuilla eikä osaa aina päätellä, onko lausunto myönteinen vai kielteinen. Monitorointiin löytynee parin vuoden sisällä huomattavasti nykyistä kehittyneempiä ohjelmistoja.
Facebookissa Dell ei välttämättä ehdi vastata kaikkeen saamaansa palautteeseen, joten osa negatiivisista maininnoista saattaa jäädä vastauksitta. STUKin oli pakko perustaa sivunsa Facebookiin Fukusiman tapahtumien tiedotukseen.
Zipipopilla on Facebookissa sivun ohella salainen ryhmä sisäiseen työskentelyyn ja julkisen sivun ylläpitoon. Ryhmässä keskustellaan vain ylläpitoon liittyvistä käytännön asioista eikä käsitellä luottamuksellisia tietoja. Mahdollisesti poistettavien tekstien kirjoittajia ei haukuta.
Markkinointi ei koskaan saisi yksin hallita fanisivua. Kriisitilanteissa tarvitaan asiakaspalvelijoita ja muita yrityksen toimijoita. Siksi Helene Auramo ei koskaan mene kouluttamaan somea yritykselle, jos paikalla on henkilöstöä vain markkinoinnista. Hän ei myöskään koskaan poistu yrityksille vetämistään some-työpajoista ennen kuin toimenpiteiden lisäksi on sovittu tekijät: kuka hoitaa sovitun tehtävän ja koska? Yritysblogien hakusanoja mietitään yhdessä: Sosiaalinen media vai yhteisöllinen media? Ruokaohje vai ruokaresepti?
Slidesharessa on kahdeksankertainen kävijämäärä blogiin verrattuna. Se tarjoaa yhteydenottoja varten lomakkeen, jossa valitettavasti ääkköset eivät toimi toistaiseksi.
TweetStats-ohjelmistolla voi tutkia, kuinka paljon Twitter-käyttäjät twiittaavat ja keiden kanssa keskustelevat. Me työpajaan osallistuneet olemme verkostuneet Twitterin avulla Suomessa, mutta kansainväliset Twitter-kontaktimme ovat toistaiseksi vähäisiä. Tosin hämeenlinnalaisen pyöräkahvilan perustaja kertoi saaneensa Twitteristä monia kansainvälisiä vinkkejä yritystoimintaansa. TiVi-lehden toimittaja kuulemma tarkistaa twiitit ennen uuden jutun kirjoittamista.
Yritysprofiilin voi perustaa LinkedIniin. Siellä voi social media -hakusanalla etsiä someosaajia ja heidän suosituksiaan. Jos kaikki suositukset ova samalta viikolta, ne ehkä eivät ole aitoja. Suomalaiset eivät suosittele yhtä innokkaasti kuin yhdysvaltalaiset. Ystävyysyrittäjäverkostossa suosittelut tuntuvat spontaanimmilta ja aidommilta kuin LinkedInissä.
LinkedIniin voi viedä tietoja yrityksen tuotteista ja palveluista ja niitä voidaan kohdentaa hyvin esim. ammattiryhmän tai yrityksen perusteella. Yt-neuvottelujen aikaan yrityksen työntekijät saattavat rynnätä sosiaaliseen mediaan kertomaan osaamisestaan.
Zipipopin yhteistyö Valion kanssa alkoi pari vuotta sitten. Nopeasti opeteltiin monien sosiaalisen median kanavien käyttöä, myös paikkatietoon perustuvaa Foursquarea. Kaikki kanavat olivat mukana myös kampanjoissa. Videot esitettiin netissä suorina lähetyksinä. Asiakkailta kysellään tuotekehitysideoita, joista voidaan joskus luvata palkkioitakin. Ruokablogeja varten opeteltiin ottamaan entistä parempia ruokakuvia. Valion brändi parani selvästi sosiaalisen median myötä.
Zipipopin yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa somea sovellettiin sisäiseen yhteistyöhön. Sähköposti korvattiin Google Appsilla ja Yammerilla. Koulutuksen merkitystä ei voi korostaa liikaa.
Näkymätön oppiminen
Tero Toivanen  johdatteli työpajamme näkymättömään oppimiseen säestämällä espanjankielistä lauluaan tres-kitaralla. Hän kertoi oppineensa soittamaan kuubalaista tres-kitaraa  kokorvakuulolta ja espanjaa opettelemalla ulkoa Lorcan runoja – siis vailla muodollista koulutusta. Kuubalaiset olivat jopa sanoneet hänelle, että tres-soiton muodollinen koulutus söisi sydämen, siis tunteen ja luovuuden soitosta.
Mitä on näkymätön oppiminen? Ihminen oppii puhumaan ja soittamaan ilman koulua. Onko oppilaitos vain päivähoitopaikka? OPS  määrittelee, mitä opitaan, mutta ei ota kantaa olennaiseen: miten opitaan?
Tero Toivanen heitti meille ryhmiin pohdittaviksi kymmenen näkymättömään oppimiseen liittyvää argumenttia. Seuraavassa on sikermä ryhmissä syntyneitä ideoita.
Oppijat innostuvat oppimisesta ja jakavat tietoa keskenään. Opettaja on auktoriteetti, jonka ihminen itse hakee itselleen, ja heidän välilleen muodostuu molemminpuolinen side. Koulusta tulee avoin oppimiskeskus. Peruskoulun opetukseen voisi poimia idean Tuija Aallon eilisestä esityksestä: sen sijaan, että oppilaat viittaavat, he voisivat ipadeilla lähettää vastauksensa opettajalle, joka julkaisisi niistä parhaat valkokankalle luokan eteen, jolloin sosiaalisesti aran oppilaan ei tarvitsisi jännittää tilannetta ja hän pääsisi näyttämään osaamisensa. Rakenteiden muuttaminen ei ole mahdotonta; me ihmisethän tämän elämän teemme. Arvostelu voitaisiin muuttaa kannusteluksi.
Tiedottajakurssin näyttötyö
Pauliina Mäkelä esitteli meille Otavan opiston Sosiaalisen median tiedottajakurssin näyttötyönsä. Hän aloitti verkkoaktiivisuutensa vuonna 2005 vauvafoorumilla, jonka tekstit hakkeri-isku kadotti bittiavaruuteen. Vuonna 2008 hän liittyi Facebookiin ja LinkedIniin, vuonna 2009 Twitteriin ja Second Lifeen, jota hän parin viikon kokemuksella esitteli ITK-konferenssissa. Nyt han kokee olevansa kuin puu digitaalisessa puutarhassa, jonka oksille linnut välillä istahtavat.
Hänen digitaalinen jalanjälkensä kasvaa lähes kolmellakymmenellä eri kanavalla, jotka muodostavat henkilökohtaisen oppimisympäristön. Opintojen myötä oppimispäiväkirjan pitämisestä on tullut rutiinia. Opittu pitäisi kirjoittaa muistiin samana päivänä, seuraavana se jää kirjoittamatta.
Pauliina Mäkelä toimii nettikätilönä neljäntuhannen jäsenen Sometu-verkostossa, jonka tiedotussuunnitelma kirjoitettiin wikiin näkyviin. Matkatoimisto Some on somen helpdesk. Mitä hullumpi idea, sitä paremmin se lähtee lentoon.
Pauliina Mäkelä jakoi meille eväitä yritystoimintaan. Kinda toimii Slidesharessa, LinkedInissä, Facebookissa  ja Twitterissä. Facebookissa Pauliina Mäkelällä on yrityssivun  lisäksi oma sivu sekä julkinen profiili. 40 % asiakkaiden yhteydenotoista tulee perinteisistä kanavista, 60 % sosiaalisesta mediasta. Yhteystiedot ovat nettisivujen tärkein tieto: Missä yritys toimii? Mitä se tekee? Kuka tai ketkä ovat yrityksessä töissä?
Mobiilielämä tunkee koulutielle, kun junamatkalla saa vinkkejä uusista sovelluksista iphoneen. Niistä paras on Sleep Cycle, joka herättää ja valvoo unta.
Elinikäinen oppiminen tarjoaa oppimisvinkkejä, kun seuraa muiden opetusta, ja laajentaa verkostoa opiskelutovereilla.
Jere Rinne kehotti Pauliina Mäkelää arvioimaan sosiaalisen median toimintaansa ja Pareton periaatteen mukaan keskittymään tiputtamalla pois niitä toimintoja, joista käytettyyn energiaan nähden saa vähiten hyötyjä.
Lopuksi
Heikki Hallantie käynnisti yhteisen loppukokoontumisen päässään nelivärinen hattu, jonka kärjen tupsu kuvasti tavoitteen ruusutarhaa ja värit sen saavuttamiseen tarvittavaa tietoa, tunnetta, tahtoa ja toimintaa. SomeTime 2011 prosessi ja yhteisö tiivistyivät kolmessa haastattelussa sanoihin ihmiset, lämpö ja innostava heittäytyminen. Ehkä näiden päivien annin jälkeen sisäiset pelot eivät enää vaikeuta unelmien tunnistamista.

Mielikuva kuljettaa

päätä tavoite
tartu voimavaroihin
käännä vaihdetta

somen askeleet
kuuntele ja kouluta
resurssoi, mittaa

Hetkyn ICT Ladies -verkoston yli neljäkymmentä jäsentä suuntasi 9.6.2011 Viking XPRS:llä Tallinnaan. Päivä oli aurinkoinen, taidemuseo Kumun tilat ja innovatiivinen internet-näyttely ihastuttivat, esitykset laivalla herättivät keskustelua ja tarjosivat eväitä eteenpäin.
Menomatkalla Tapani Rinne luotsasi muutoksesta selviytymisen strategioihin. Esimerkki muutostilanteesta voisi olla seuraava: saat tänään sähköpostin, jossa kerrotaan, että yksikkösi toiminta siirretään elokuun alusta Köyliöön ja samalla otetaan pilvipalvelut käyttöön. Miten reagoit? Jo Machiavelli totesi 1500-luvulla, että muutos on yleensä hankalaa.
Aivojen kannattaa hyödyntää totuttuja toimintamalleja, jolloin niissä on kapasiteettia kriisitilanteiden varalta. Keskiajan manaus ”koleera sinun päällesi” on muuttunut muotoon ”organisaatiomuutos sinun päällesi”.
Aivojen mantelitumake pitää ihmisen – ja eläimen – hengissä. Kielteinen ärsyke saa sen tuottamaan uhatuksi tulemisen tunteen, jonka mukaisesti ihminen reagoi. Palaute ”sinun viimeisin raporttisi on täyttä soopaa” saa mantelitumakkeen reagoimaan: joku yrittää pudottaa minua arvoasteikossa alaspäin. Uhka arvostukselle voi vaikuttaa samalla tavalla kuin uhka hengelle.
Jos mantelitumake aktivoituu, ihmisellä on erilaisia eläinmaailmasta tuttuja strategioita:

  • taistella
  • paeta; en ehdi nyt keskittyä kun on muuta tekemistä
  • tekeytyä kuolleeksi; antaa palautteen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Myönteinen ajattelu mahdollistaisi aivojen kuorikerroksen aktivoitumisen  oppivaan ja luovaan tilaan. Tähän päästään, kun viestinnässä määrätietoisesti pidetään esillä tavoitetilaa: mitä hyvää ja arvokasta olemme muutoksella toteuttamassa?
Voiko asioita nähdä toisin? Voiko muutokseen oppia, jos kokee niitä riittävän monta?
Dan Soback selitti, että muutos on kokoelma pieniä valintoja. Jos haluaa kehittää taitoa kuunnnella puolisoa tai lasta, ei riitä, että kuuntelee heitä tunnin. Toistojen määrä ratkaisee. Kuunteleminen pitäisi valita aina kun toinen tulee puhumaan – eikä mennä lukemaan sähköpostia. Pyöriikö mielessä, että kuuntelee, mutta oikeasti ajattelee jotain muuta?
Coaching, valmennus ”on prosessi, jossa coach auttaa yksilöä ottamaan käyttöön voimavarojaan niin, että saavuttaa yhdessä määritellyt tavoitteet”.
Valmentaja kysyy alkuun kuin taksinkuljettaja: Mihin mennään? Mikä on tavoitteesi? Seuraavaksi hän kysyy, missä olet nyt? Miten toimit, mitä ympärilläsi tapahtuu? Valmennus on prosessi nykytilasta tavoitetilaan, jossa valmentaja tukee ja haastaa.
Voiko valmentaja todeta, että tavoitteen saavuttaminen on mahdotonta? Ei, valmentaja ei ole tuomari, joka päättää, mihin toinen pystyy tai mihin ei. Perusajatus on, että jokaisella on riittävät voimavarat mihin tahansa.
Mentorin ja valmentajan ero on siinä, että mentori jakaa tietoaan juniorille, kun taas valmentaja hyvillä kysymyksillä auttaa yksilöä ymmärtämään, miten pääsee sinne, mihin haluaa. Valmentaja ei analysoi yksilöä vaan auttaa tätä tulemaan tietoiseksi itsestään. Hän kysyy säännöllisesti, mitä toinen on tehnyt viime tapaamisen jälkeen. Onko hän muistanut, mitä on sopinut itsensä kanssa?
Yleensä yksilö tiedostaa nykytilan ongelmat. Valmentaja auttaa keskustellen kirkastamaan, mikä voisi olla vaihtoehto. Mihin nämä kiskot johtavat? Mitä muita reittejä voisi olla? Kuka kääntää vaihteen? Sinä itse.
Kun tavoite on kirkas, toiminta keskittyy kohti sitä. Jos tavoitetta ei ole, niin jokainen tie on yhtä hyvä, kuten irvikissa totesi Liisalle ihmemaassa.
Paluumatkalla Helene Auramo, Zipipopin toimitusjohtaja, HelloHelene– ja Älykäs työ -bloggaaja, kertoi sosiaalisen median käyttöönoton parhaista tavoista.
Yrityksen tie sosiaaliseen mediaan vie kahdeksan askeleen kautta. Ensin selvitetään, kuka puhuu yrityksestä ja mitä yrityksestä puhutaan? Tämä voidaan aloittaa googlettamalla yrityksen nimellä ja valitsemalla blogit, foorumit tai videot tai laajemmalla haulla esimerkiksi suomenkieliset sivustot. Pieni yritys voi ottaa käyttöön Google Alertin, jolloin saa sähköposti-ilmoituksen aina kun yrityksen nimi mainitaan. Isolle yritykselle sähköpostitulva voi olla kohtuuton.
Jos yrityksestä puhutaan vain kymmenen kertaa kuukaudessa, sen ei kannata maksaa monitorointipalvelusta. Jos taas monitorointipalvelu hankintaan, pitää selvittää

  • työkalun hinta ja sopimuksen kesto
  • sopiiko työkalu suomen kieleen
  • tarjoaako toimittaja asiakaspalvelua.

Onko monitorointi jatkuvaa? Kuka yrityksessä näkee monitoroinnin tulokset? Jakaako hän tiedon koko organisaatioon? Facebook-monitorointi tuottaa tietoa vain avoimissa tileissä käydyistä keskusteluista.
Toinen askel sosiaaliseen mediaan liittyy henkilöstöön. Mitä henkilöstö saa puhua meistä, missä ja miten? Miten työnantajaa saa kommentoida Facebookissa? Kuka saa vastata eri keskustelualueilla yrityksestä esitettyihin vääriin tietoihin? Onko työntekijän pakko osallistua omilla sosiaalisen median profiileillaan yrityksen sosiaalisen median toimenpiteisiin?
Kun nämä kaksi askelta on selvitetty, ryhdytään laatimaan sosiaalisen median strategiaa, jossa vastataan ainakin seuraaviin kysymyksiin: Mitä on sosiaalinen media? Miksi yritys menee sosiaaliseen mediaan? Mitä kanavia käytetään? Millaisilla resursseilla toimitaan? Mitkä ovat tavoitteet ja miten niitä mitataan?
Sosiaalisen median strategia elää jatkuvasti.
Neljäs askel on sosiaalisen median kanavastrategian valinta. Facebookin fanisivu on yksi mahdollinen valinta. Fanisivulla on seinä, info sekä moderointiohjeet, joissa on hyvä kertoa, millaista sisältöä sivulle ei hyväksytä. Facebook omistaa linkit, joissa kerrotaan, mitä brändejä fanitetaan. NewsFeed-uutisvirtasivulle tulevat viestit kavereilta ja yrityksiltä. Jos ihminen alkaa tykätä jostain sivusta, hän harvoin menee sivulle uudestaan, kun saa sieltä uutisvirtaa omalle sivulleen.
Viides askel on koulutus. Koulutetaanko satoja ihmisiä vai kymmenen hengen sosiaalisen median tiimi?
Kuudes askel on sosiaalisen median tiimin perustaminen. Tiimi huolehtii mm. monitoroinnista, sivun päivittämisestä ja ylläpidosta. Millä tyylillä ison yrityksen kymmenet päivittäjät kirjoittavat? Onko erilaisten kirjoittajien monipuolisuus rikkaus? Miten kirjoittaminen resurssoidaan? Kirjoittaako tietty osasto tiettynä viikonpäivänä vai tiettynä viikkona?
Sosiaalisen median tiimiä varten voidaan perustaa Facebookiin salainen ryhmä, jossa tiimi voi hallinnoida yrityksen pääsivua. Salaisessa ryhmässä ovat keskustelut ja poistettujen materiaalien kuvakaappaukset, joita voidaan käyttää selvitystyössä, jos poistoista valitetaan. Siellä ovat myös dokumentit, viikkoaikataulut, FAQ ja mallivastaukset sekä ryhmächat. Kun tiimiin tulee uusia ihmisiä, tieto ylläpitohistoriasta näkyy heillekin.
Seitsemäs askel on mittaaminen. Yritys oppii mittaamisesta jatkuvasti. Paljonko uusia faneja on tullut? Paljonko vanhoja on poistunut? Ketkä ovat faneja ja mistä he tulevat? Ketkä lähtevät pois? Mitkä tilapäivitykset ovat suosituimpia? Kuinka paljon reaktioita ne saavat aikaan?
Yrityksen sosiaalisen median tien kahdeksas askel on kaiken tämän toteuttaminen ja käyttöönotto.
Mahdolliset kampanjat sidotaan yrityksen pääsivuun eikä niille perusteta erillisiä sivuja.
Tiettyä kanavaa ei pidä mieltää vain markkinointikanavana. Ongelmia syntyy,  jos yritys ei reagoi kanavasta saamiinsa negatiivisiin viesteihin tai tuotetta koskeviin kysymyksiin. Kriisiviestintä kannattaa suunnitella etukäteen, samoin se, miten tieto kriisistä saadaan kaikkia eri kanavia päivittävien kymmenien ihmisten tietoon.
LinkedIn on virtuaalinen CV-pankki. Kun ihminen saa yritykseltä kutsun töihin, hän näkee, ketkä kontakteista ovat töissä kyseisessä yrityksessä ja voi kysyä heiltä lisätietoja yrityksestä. Yritys puolestaan voi etsiä tiettyä tarvitsemaansa osaamista hakusanalla ja suositusten määrällä. Jos henkilö seuraa yritystä, hän saa ilmoituksen, kun yritys haluaa uusia työntekijöitä.
Henkilökohtaiseen LinkedIn-profiiliin saa sovellukset, esim. Slideshare-esitykset tai listan Amazonista lukemistaan kirjoista.
LinkedInissä voi kohdentaa markkinointia kaikille, joilla on tietty ammattinimike tai kaikille, jotka ovat tietyssä yrityksessä töissä. Yrityksestä saa analyysitietoja, esim. mistä yrityksistä työntekijät ovat tulleet ja mihin he ovat menneet.
Parhaimmillaan sosiaalisen median toimisto on yhteistyössä yrityksen markkinointitoimiston ja digitaalisen toimiston kanssa. Mainostoimistossa on luova porukka, digitaalinen toimisto tuottaa aineistoja ja sosiaalisen median toimisto, joka tuntee hyvin eri kanavien historiat, miettii, minne mennään ja miten, mitä päivitetään ja milloin.
Yritys ei voi mennä sosiaaliseen mediaan ennen kuin siihen saadaan johdolta lupa ja resurssit. Miten teidän yrityksessänne sosiaalisen median askeleet etenevät?
Lopuksi Tapani Rinne johdatti meidät NLP:n mukaiseen mielikuvaharjoitteluun, joka voi johtaa todellista harjoittelua parempiin tuloksiin. Mieli ja keho vaikuttavat toisiinsa. Kun seisoo jalkaterät sisäänpäin hartiat kyyryssä katse maassa, niin olo on toisenlainen kuin seistessä jalkaterät ulospäin, selkä suorassa ja katse yläviistossa. Toistettu mielikuva alkaa ohjata toimintaa.
Mielikuvalla voi olla koko, etäisyys, sijainti, väri, liike ja reunat. Nämä kaikki vaikuttavat mielikuvan synnyttämään tunteeseen, oli sitten kyse tavoitteesta tai sen tiellä olevasta esteestä.

Valmis sometarha hajaantuu

kaikkiallinen
oppiminen, somessa
tuki toisilta

somen sirpaleet
kootaan taulukkoon, luodaan
oma PLE

HH:n somekoulutus huipentui 23.5.11 digitaaliseen portfolioon, palautteeseen ja arviointiin. Ama Auvinen painotti yhteistuotannon eri rooleja kuten laatijaa, rikastajaa ja päivittäjää, jotka kaikki ovat yhtä arvokkaita. Vertaisarviointi ja reflektio edistävät oppimista, muiden ratkaisuista saa vinkkejä omiinsa. Keneltä sain eniten tukea omaan oppimiseeni?
Arvioidaanko lopputulosta vai prosessia, sen reliabiliteettia ja validiteettia? Fle4:ssa tiedonrakentelun prosessi näkyisi kaikille.
Palautetta ja arviointia pitäisi kerätä koko oppimisprosessin ajan, ei vasta sen jälkeen, kun korjausliikkeet tai uudenlaiset oivallukset eivät enää tavoita kohdettaan.
Joanna Kalalahti esitteli videoneuvottelun välityksellä erilaisia portfoliotyyppejä, joista voi koota näyteportfolion, henkilökohtaisen oppimisympäristön tai CV:n. Portfoliot pitäisi liittää opintosuunnitelmaan ja opiskelijan oppimisen pohdintaan. Blogimuotoinen portfolio tukee prosessia aikajärjestyksessä olevilla viesteillä ja yhteisöllisyyttä kommentointimahdollisuuksilla.
Anne Rongas esitteli kaikkiallista oppimista kuvaavan valokuvakertomuksen yhdestä vuodesta sekä Google Siten, jolla voi rakentaa opiskelijan oman sivuston tai ilmastonmuutosta käsittelevän sivuston. Hän antoi Irmeli Pietilän kertoa audioboo-tallenteessa ajatuksiaan vapaamuotoisesta portfoliosta, johon kootaan olennaiset tehtävät ja perustellaan, miksi ne ovat tärkeitä.
Arviointi pitäisi miettiä uudestaan. Some sirpaloittaa eikä opiskelija välttämättä hahmota, mitä ja miksi hänen pitää tehdä missäkin ympäristössä. Arvointi voidaan esittää taulukkona tai visuaalisena kuten Edufeedrissä. Valmiissa arviontitaulukoissa pitäisi kuitenkin olla tilaa yllätyksille, niin myönteisille kuin kielteisillekin.
Googlen lomakkeilla voi näppärästi kerätä palautetta dokumenttien varmuuskopiointi onnistuu.

Podcasteja

ääntä ja kuvaa
verkkomateriaali
syttyy elämään

Muutaman viikon tauon jälkeen HH:n somekoulutus  jatkui 9.5.11. Anne Rongas aloitti Adobe Connect -videoneuvottelun välityksellä audio- ja videopodcasteista. John Fothergillin mukaan podcasteja ei pidä käyttää perinteiseen luentoon, mutta niillä voi täydentää verkko-oppimismateriaalia, tuoda siihen tarinoita ja muita luokkahuoneen elementtejä. Tutkimusten mukaan podcastit nostavat opiskelumotivaatiota, mutta eivät tuota merkittäviä eroja oppimistuloksissa.

Anne Rongas totesi käyttävänsä podcasteja verkkokursseilla myös verkkoluentoihin ja esitteli, miten helposti Audioboolla luodaan podcasteja.
Ville Venäläinen todisti videoiden voimaa näyttämällä Porkkanamafian ja Barack Obaman videoita. Videot pitäisi valmistaa niin, että ne kestävät aikaa. Creaza on eräs väline videoiden tekoon. Tallennuspaikkana korkeintaan 15 minuutin videoita nielevän YouTuben lisäksi toimii Viddler, jonne voi tallentaa korkeintaan 30 minuuttia pitkiä ja 500 megatavun kokoisia videoita.
Jere Rinne totesi videon olevan tehokas, se herättää tunteita ja oivalluksia. Passiivisesta videosta voi saada vuorovaikutteisen ryhmäkeskusteluilla ja tehtävillä. Videota varten kannattaa laatia edes karkea käsikirjoitus premisseineen, kuvakokoineen ja draaman kulkuineen. Ennen kuin ryhtyy laatimaan videota, kannattaa tarkistaa esim. YLEn sivustolta, millaisia oppimisvideoita on jo olemassa.
Toisin kuin videot, Second Life vaikeine käyttöliittymineen vie tehoja oppimiselta eikä tuo siihen olennaisesti uusia tasoja. Videota taas ei kannata tehdä, jos olennaisesti saman asian voisi kertoa luokassa.
Tutustuimme KhanAcademyyn  ja Bambuseriin, jolla  Ville Venäläinen välitti livekuvaa luokastamme sekä kuvankäsittelymahdollisuuksiin Sumopaintissa  ja Flickrin Picnicissä.
Totesimme, että puhuva pää videolla sitoo oppijan kohtalaisen pitkäksi ajaksi, kun tämä voisi silmäillä saman informaation tekstimuotoisena kohtalaisen ripeästi. Kysymykset videoiden esteettömyydestä ja tekijänoikeuksista luokkaa videoitaessa jäivät ilmaan leijumaan.

Twitteriä vuosi, Facebookia kolme ja puoli

tuore viserrys
tieto ajan hermolla
kiitää sukkelaan

naamakirjassa
keskustelu rönsyilee
sisäpiirissä

AVO-hankkeen Someoppi-koulutuksen innostamana pohdin Twitter- ja Facebook-historiaani.
Liityin Twitteriin SomeTime2010-tapahtuman jälkeen. Ensimmäiset twiittini lensivät maailmalle 26.5.2010 :

  • ”Valmistelin huomiseksi esitystä somesta. Muhi yön ja imee sisäänsä ajatuksia #sometime2010 :sta ja Tekesin some-bisnes-seminaarista.”
  • ”Kirjauduin vihdoin Twitteriinkin, tuoreet tunnelmat. #sometime2010 :ssa tuntui, että nykyisin kaikki tieto kulkee Twitterissä.”

Sain välittömästi monta tervetulotoivotusta ja seuraajaa: Anne Rongas, Tarmo Toikkanen, Pauliina Mäkelä, Katja Presnal ja Jokikunnan koulu. Nyt viserryksilläni on jo toistasataa seuraajaa.
Opas Twitteriin kirjoittamisesta avasi minulle twiittien omituiset lyhenteet ja erikoismerkit, tavan kirjoittaa 140 merkkiä kiinnostavasti ja informatiivisesti.
Seuraan valitsemieni twiittaajan viserrysvirtaa joskus päivittäin, joskus harvemmin. Koulutus- ja verkko-opetustilaisuuksiin uusimmat tiedot löydän parhaiten Twitteristä, esim. ITK-konferenssin etusivulla pyörii konferenssin jatkuvasti päivittyvä twiittivirta.
Kati ja Outi kertovat blogeissaan, miten etsivät Twitteristä kiinnostavaa tietoa valitsemillaan hakusanoilla. Kokeilin itsekin. ”eLearning” tarjosi koko joukon twiittejä, mutta ”verkko-oppiminen” tai ”verkko-opetus” ei ainoatakaan. ”Sosiaalinen media” sentään antoi suomenkielisiä viserryksiä kiitettävästi.
Facebookiin liityin kolme ja puoli vuotta sitten, silloin, kun TTL-yhdistysten aktiivit -ryhmä perustettiin. Sen jälkeen olen perustanut yhden Facebook-ryhmän ja liittynyt kymmeneen muiden perustamaan.
Alkuvuodesta liityin Opettajan tekijänoikeus -ryhmään, johon nousee säännöllisesti kiinnostavia kysymyksiä ja keskustelunaiheita tekijänoikeuksista.
VirtuaaliAMK-ryhmään liityin, kun viime perjantainen Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteyshenkilöiden videoneuvottelukokous keskeytettiin viideksi minuutiksi ryhmässä vierailua varten. Pakkovierailu tuotti hyviä keskustelunavauksia.