IT kaipaa naisia

Uuden kulttuurin
arvoketju hymyilee
raidetytöille.

Naista kutsuvat
nosturIT ja verkkotaidot
IT-alalle.

ICT Ladies -verkosto  kokoontui Teknologiateollisuuden auditorioon Eteläranta kymppiin 20.3.2012 kuulemaan projekteista, joilla tyttöjä ja naisia pyritään innostamaan ICT-alalle.
Jukka Viitasaari, Tietotekniikka-toimialan johtaja, esitteli Teknologiateollisuuden toimintaa ja tutkimuksia eri teknologia-alojen yritysten liikevaihdosta, henkilöstöstä ja koulutuksesta. Suomalaiset yritykset työllistävät entistä enemmän ulkomailla. Maantieteestä riippuen Suomen osuus tuotosta vaihtelee 17 % – 77 %. Tietotekniikka-alalla Suomeen voisi kuitenkin jäädä lähes 100 % tuotosta, siksi kyseiseen alaan pitäisi panostaa.
Tietotekniikka-ala tarvitsee uusia liiketoimintamalleja, palvelukulttuuria, asiakkaan ja asiakkaan asiakkaan ymmärtämistä, asiakkaiden ottamista mukaan tuotekehitykseen. Sosiaaliset taidot nousevat ohi kapea-alaisen teknisen osaamisen. Jukka Viitasaari kertoi itsekin valmistuneensa valtiotieteellisestä tiedekunnasta, josta opiskelukaveri meni Nokialle kehittämään 1990-luvun edistyksellisiä käyttöliittymiä.
Kun väestö vanhenee ja työntekijöiden määrä vähenee, tarvitaan innovatiivisia työskentelytaitoja, prosessien muuttamista, joustavaa osa-aika- ja etätyötä. Tietotekniikka-ala on rakennemuutoksessa, kun työt teetetään Aasiassa, mutta tietotekniikkaa tarvitaan kuitenkin vientiteollisuudessa. Tästä voisi lukea vaikka raportista Kenelle arvoketju hymyilee?
Digitaalisuus luo arvoa, se vaikuttaa tuottavuuteen, palvelukokemukseen, innovointiin ja johtamiseen. Verkostojohtaminen on ansaittua johtajuutta ilman arvomerkkejä tai nimityksiä. Innovointi siirtyy verkoon; kun annat paljon, saat paljon.
Puhelimiin tuleva NFC  luo uusia palvelumahdollisuuksia ja synnyttää valtavasti uutta dataa. Olisiko Suomi palvelinkeskusten Sveitsi?
Tuota kysyttiin pari vuotta sitten Systeemityöyhdistys Sytyken laivaseminaarissa.
Piia Simpanen kertoi Naisia ICT-alalle -tutkimuksesta, uudesta tytöille ja naisille suunnatusta nelivuotisesta vetovoimaohjelmasta, e-Skills 2012 -viikosta,  josta löytyy tietoa myös Facebookista, NosturIT-festarista sekä kansainvälistä innostusta keränneestä Rails Girls  -koodaustyöpajasta naisille, jossa opitaan verkkosovellusten suunnittelun ja rakentamisen alkeita sekaryhmissä.
Tytöt osaavat käyttää älykännyjä ja verkostopalveluita, mutta eivät koe ICT-alaa houkuttelevana; se ei vaikuta luovalta tai ihmisläheiseltä. Silti alalla työskentelevät naiset viihtyvät työssään.
Keskustelussa todettiin, että opettajankoulutukseen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota, jotta opettajat jo alaluokilla altistaisivat lapset tietotekniikalle. Nyt monet opettajat sanovat, että ICT on vain nörttien hommaa.
Otammeko tuosta kopin IT-kouluttajien ensi viikon laivaseminaarissa Koulutus taskussa?
Tytöille pitäisi kertoa esimerkkejä, mitä IT-alalla oikeasti tehdään, että esimerkiksi projektipäällikön työ sisältää paljon viestintää ja markkinointia. Maailmassa koodia on kirjoitettu paljon ja sitä pitäisi hyödyntää, uudelleenkäyttää. Kun koodaus siirtyy Aasiaan, Suomeen jäävät ihmisläheiset osat IT-työstä.
Pitäisikö lyhenne “IT” tulkita uudestaan. Kyse ei enää olisikaan informaatioteknologiasta vaan ihmisteknologiasta, joka auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa, tai interaktioteknologiasta? Tämän ajatuksen esitti Ville Venäläinen IT-kouluttajien 10-vuotisseminaarissa viime marraskuussa.
Tietotekniikka-alalla työskentelevien koulutustausta on kirjava, nörttien sekaan mahtuu kauppa- ja valtiotieteilijöitä sekä humanisteja. Digi.fi-palveluun on kerätty mm. alalla työskentelevien haastatteluja.
Sini Kaukonen pohti, miksi naisia on niin vähän IT-johtajina. Vaikuttavatko siihen koulutusvalinnat, asenteet ja puuttuvat verkostot? Suomessa työtehtävät valitaan koulutusalan mukaan paljon useammin kuin muualla Euroopassa. Tarvittaisiin asennemuutosta, roolimalleja, joustavia ja selkeitä työjärjestelyjä. Rekrytoijat toteavat, että naisia pitää pyytää tehtäviin kun taas miehet hakeutuvat niihin. Auttaisivatko kiintiöt vai pahentaisivatko ne naisjohtajien tilannetta?

Valmis sometarha hajaantuu

kaikkiallinen
oppiminen, somessa
tuki toisilta

somen sirpaleet
kootaan taulukkoon, luodaan
oma PLE

HH:n somekoulutus huipentui 23.5.11 digitaaliseen portfolioon, palautteeseen ja arviointiin. Ama Auvinen painotti yhteistuotannon eri rooleja kuten laatijaa, rikastajaa ja päivittäjää, jotka kaikki ovat yhtä arvokkaita. Vertaisarviointi ja reflektio edistävät oppimista, muiden ratkaisuista saa vinkkejä omiinsa. Keneltä sain eniten tukea omaan oppimiseeni?
Arvioidaanko lopputulosta vai prosessia, sen reliabiliteettia ja validiteettia? Fle4:ssa tiedonrakentelun prosessi näkyisi kaikille.
Palautetta ja arviointia pitäisi kerätä koko oppimisprosessin ajan, ei vasta sen jälkeen, kun korjausliikkeet tai uudenlaiset oivallukset eivät enää tavoita kohdettaan.
Joanna Kalalahti esitteli videoneuvottelun välityksellä erilaisia portfoliotyyppejä, joista voi koota näyteportfolion, henkilökohtaisen oppimisympäristön tai CV:n. Portfoliot pitäisi liittää opintosuunnitelmaan ja opiskelijan oppimisen pohdintaan. Blogimuotoinen portfolio tukee prosessia aikajärjestyksessä olevilla viesteillä ja yhteisöllisyyttä kommentointimahdollisuuksilla.
Anne Rongas esitteli kaikkiallista oppimista kuvaavan valokuvakertomuksen yhdestä vuodesta sekä Google Siten, jolla voi rakentaa opiskelijan oman sivuston tai ilmastonmuutosta käsittelevän sivuston. Hän antoi Irmeli Pietilän kertoa audioboo-tallenteessa ajatuksiaan vapaamuotoisesta portfoliosta, johon kootaan olennaiset tehtävät ja perustellaan, miksi ne ovat tärkeitä.
Arviointi pitäisi miettiä uudestaan. Some sirpaloittaa eikä opiskelija välttämättä hahmota, mitä ja miksi hänen pitää tehdä missäkin ympäristössä. Arvointi voidaan esittää taulukkona tai visuaalisena kuten Edufeedrissä. Valmiissa arviontitaulukoissa pitäisi kuitenkin olla tilaa yllätyksille, niin myönteisille kuin kielteisillekin.
Googlen lomakkeilla voi näppärästi kerätä palautetta dokumenttien varmuuskopiointi onnistuu.

Podcasteja

ääntä ja kuvaa
verkkomateriaali
syttyy elämään

Muutaman viikon tauon jälkeen HH:n somekoulutus  jatkui 9.5.11. Anne Rongas aloitti Adobe Connect -videoneuvottelun välityksellä audio- ja videopodcasteista. John Fothergillin mukaan podcasteja ei pidä käyttää perinteiseen luentoon, mutta niillä voi täydentää verkko-oppimismateriaalia, tuoda siihen tarinoita ja muita luokkahuoneen elementtejä. Tutkimusten mukaan podcastit nostavat opiskelumotivaatiota, mutta eivät tuota merkittäviä eroja oppimistuloksissa.

Anne Rongas totesi käyttävänsä podcasteja verkkokursseilla myös verkkoluentoihin ja esitteli, miten helposti Audioboolla luodaan podcasteja.
Ville Venäläinen todisti videoiden voimaa näyttämällä Porkkanamafian ja Barack Obaman videoita. Videot pitäisi valmistaa niin, että ne kestävät aikaa. Creaza on eräs väline videoiden tekoon. Tallennuspaikkana korkeintaan 15 minuutin videoita nielevän YouTuben lisäksi toimii Viddler, jonne voi tallentaa korkeintaan 30 minuuttia pitkiä ja 500 megatavun kokoisia videoita.
Jere Rinne totesi videon olevan tehokas, se herättää tunteita ja oivalluksia. Passiivisesta videosta voi saada vuorovaikutteisen ryhmäkeskusteluilla ja tehtävillä. Videota varten kannattaa laatia edes karkea käsikirjoitus premisseineen, kuvakokoineen ja draaman kulkuineen. Ennen kuin ryhtyy laatimaan videota, kannattaa tarkistaa esim. YLEn sivustolta, millaisia oppimisvideoita on jo olemassa.
Toisin kuin videot, Second Life vaikeine käyttöliittymineen vie tehoja oppimiselta eikä tuo siihen olennaisesti uusia tasoja. Videota taas ei kannata tehdä, jos olennaisesti saman asian voisi kertoa luokassa.
Tutustuimme KhanAcademyyn  ja Bambuseriin, jolla  Ville Venäläinen välitti livekuvaa luokastamme sekä kuvankäsittelymahdollisuuksiin Sumopaintissa  ja Flickrin Picnicissä.
Totesimme, että puhuva pää videolla sitoo oppijan kohtalaisen pitkäksi ajaksi, kun tämä voisi silmäillä saman informaation tekstimuotoisena kohtalaisen ripeästi. Kysymykset videoiden esteettömyydestä ja tekijänoikeuksista luokkaa videoitaessa jäivät ilmaan leijumaan.

Twitteriä vuosi, Facebookia kolme ja puoli

tuore viserrys
tieto ajan hermolla
kiitää sukkelaan

naamakirjassa
keskustelu rönsyilee
sisäpiirissä

AVO-hankkeen Someoppi-koulutuksen innostamana pohdin Twitter- ja Facebook-historiaani.
Liityin Twitteriin SomeTime2010-tapahtuman jälkeen. Ensimmäiset twiittini lensivät maailmalle 26.5.2010 :

  • “Valmistelin huomiseksi esitystä somesta. Muhi yön ja imee sisäänsä ajatuksia #sometime2010 :sta ja Tekesin some-bisnes-seminaarista.”
  • “Kirjauduin vihdoin Twitteriinkin, tuoreet tunnelmat. #sometime2010 :ssa tuntui, että nykyisin kaikki tieto kulkee Twitterissä.”

Sain välittömästi monta tervetulotoivotusta ja seuraajaa: Anne Rongas, Tarmo Toikkanen, Pauliina Mäkelä, Katja Presnal ja Jokikunnan koulu. Nyt viserryksilläni on jo toistasataa seuraajaa.
Opas Twitteriin kirjoittamisesta avasi minulle twiittien omituiset lyhenteet ja erikoismerkit, tavan kirjoittaa 140 merkkiä kiinnostavasti ja informatiivisesti.
Seuraan valitsemieni twiittaajan viserrysvirtaa joskus päivittäin, joskus harvemmin. Koulutus- ja verkko-opetustilaisuuksiin uusimmat tiedot löydän parhaiten Twitteristä, esim. ITK-konferenssin etusivulla pyörii konferenssin jatkuvasti päivittyvä twiittivirta.
Kati ja Outi kertovat blogeissaan, miten etsivät Twitteristä kiinnostavaa tietoa valitsemillaan hakusanoilla. Kokeilin itsekin. “eLearning” tarjosi koko joukon twiittejä, mutta “verkko-oppiminen” tai “verkko-opetus” ei ainoatakaan. “Sosiaalinen media” sentään antoi suomenkielisiä viserryksiä kiitettävästi.
Facebookiin liityin kolme ja puoli vuotta sitten, silloin, kun TTL-yhdistysten aktiivit -ryhmä perustettiin. Sen jälkeen olen perustanut yhden Facebook-ryhmän ja liittynyt kymmeneen muiden perustamaan.
Alkuvuodesta liityin Opettajan tekijänoikeus -ryhmään, johon nousee säännöllisesti kiinnostavia kysymyksiä ja keskustelunaiheita tekijänoikeuksista.
VirtuaaliAMK-ryhmään liityin, kun viime perjantainen Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteyshenkilöiden videoneuvottelukokous keskeytettiin viideksi minuutiksi ryhmässä vierailua varten. Pakkovierailu tuotti hyviä keskustelunavauksia.

Yhteisöllinen sometarha kukkii

pukeutuuko
monimuotoisuus uuteen
sulautuvaan?

konnektivismin
aivomyrsky visertää
kukkii kuunnellen

Petri Lounaskorpi esitteli HH:n somekoulutuksessa 18.4.2011  perinteisen ja uuden mallin, joilla opettaja voi suunnitella oppimisprosessia. Totesimme perinteisen mallin olevan kaukana oman oppilaitoksemme käytännöistä, samoin ammatillisten opettajakorkeakoulujen opetuksesta viimeisten reilun kymmenen vuoden ajalta.
Petri Lounaskorpi korosti:

  • Mitään ei tehdä ilman tavoitetta.
  • Toimitaan aina heikoimman ehdoilla.
  • Pieni on kaunista.

Vertaistuotannossa opetuksen käsikirjoitus ja sisältö sovitaan yhdessä. Jokainen laatii pienen osan kokonaisuudesta, joka pilotoidaan yhdessä. Verkkomateriaali on kuin lyijykynällä kirjoitettu, helppo kumittaa ja muokata. Oppimismateriaali pitäisi pilotoida kahteen tai neljään kertaan ennen kuin sen voi antaa sellaiselle opettajalle, joka ei ole ollut sisällöntuotantoprosessissa mukana.
Yhdessä tuotettuun oppimismateriaaliin voidaan lisätä asiantuntijamateriaaleja ja opetustilanteiden tallenteita. Kolmen tunnin luento voidaan pilkkoa aiheittain lyhyiksi, indeksoiduiksi paloiksi. Niitä  oppimismateriaaliin yhdistelemällä voidaan tuottaa itseopiskelupaketteja.
Opettajat eivät ole samanlaisia; jokainen käyttää vertaistuotettua materiaalia didaktisesti hiukan eri tavoin. Laatua varmistetaan sisällöntuotannon ja oppimisprosessin eri vaiheissa.
Vertaistuotannon malli toimii hyvin esim. Vero-opistossa. Viime maanantaina kuulimme Ama Auviselta, että Vero-opisto on yksi verkko-opetuksen edelläkävijöistä, mutta vertaistuotannon ulottuvuuksilla kursseissa ja oppisisällöissä näkyy kiinteä rakenne ja johdettu tavoite – eikä avoin sisältö tai tavoite.
Keskustelussa todettiin, että opettajankoulutuksessa jo 1990-luvulla tarjottiin mallia, jossa oppijat tuottaisivat valtaosan oppimismateriaalista. Se oppii, joka tuottaa materiaalia. Miksi emme tarjoaisi tätä mahdollisuutta opiskelijoillemme?
Kymmenisen vuotta sitten Helsingin yliopiston Kasvatustieteen jatko-opinnoissa Paula Kyrö antoi omalla kurssillaan opiskelijoille mahdollisuuden paitsi tuottaa oppimissisältöjä myös osallistua yhteisöllisesti kurssin tavoitteiden, aikataulujen ja arvioinnin määrittelemiseen. Petri Lounaskorpi totesi, että hänen esittämänsä oppimisprosessin suunnittelumalli ei sulje pois mahdollisuutta, että opiskelijat osallistuisivat siihen, vaikka joka toteutuksella olisi uusi opiskelijajoukko.
Kun vuonna 1997 tuotin verkkomateriaalia oliolähestymistavan opintoihin, en ajatellut lyijykynällä kirjoittamista ja kumittamista vaan oppimismateriaalin päivitettävyyttä. Silloinen luokkaopetuksemme perustui yli viisi vuotta vanhaan Sytykeraporttiin Oliot systeemityössä, jonka lisäksi jaoimme opiskelijoille muuta ajankohtaista materiaalia aiheesta. Jos olisin kirjoittanut kirjan uudestaan, se olisi muutamassa vuodessa vanhentunut jälleen. Sen sijaan verkkomateriaali päivittyi reilut kolme vuotta ja levisi käyttöön useille kollegoille omassa ja muissa oppilaitoksissa.
Joanna Kalalahti kertoi videoneuvottelun välityksellä sulautuvasta opetuksesta, joksi blended learning nykyisin käännetään. Perinteinen suomalainen monimuoto-opetus tarkoittaa erilaisten opetusmuotojen kuten lähi-, etä- ja itsenäisen opiskelun käyttämistä, mutta sulautuvassa opetuksessa näihin lisätään ympäristöjen integroituminen.
Kysyin käsitteistä tarkemmin. Kun Tietie-yhteistyössä aloitimme monimuotoisen verkko-opetuksen vuonna 1995, etsimme turhaan opetusmuotoamme kuvaavaa englanninkielistä termiä. Kun käsite blended learning lanseerattiin 2000-luvun alussa, riemastuimme. Löysimme etsimämme termin, joka kuvasi kansainväliselle yleisölle monimuotoista verkko-opetustamme: lähi-, etä- ja itsenäistä työskentelyä, video- ja audioneuvotteluja, verkkomateriaaleja, kirjoja ja monisteita, ryhmätyöohjelmistoja, hajautettuja ryhmiä, eriaikaista ja samanaikaista työskentelyä, verkko-ohjausta, tallennettuja asiantuntijaluentoja, osallistumista verkon julkisiin ja suljettuihin keskusteluryhmiin, oppimisalustoja – sitten kun niitä alkoi tulla markkinoille. Sosiaalisesta mediasta ei 1990-luvulla edes uneksittu.
Kun suomenkieliselle monimuoto-opetukselle vihdoin löydettiin kansainvälinen termi, niin pitikö se kääntää suomeksi uudelleen uudella tavalla? Tuli mieleen: Kun suomalainen innovaatio, ATK-ajokortti, vietiin maailmalle 1990-luvun lopussa, se palasi Suomeen ECDL-korttina kilpailemaan alkuperäisen ATK-ajokortin kanssa.
Joanna Kalalahti kertoi chat-seminaarien hyvistä kokemuksista. Lähikontaktissa annetut työt esitellään parituntisissa chat-seminaareissa, joissa kommentointiin on huomattavasti enemmän tilaa kuin perinteisessä kontaktimuotoisessa seminaarissa.
Blogin ja Twitterin yhdistäminen on tavallista niin, että bloggaaja tiedottaa Twitterissä uusista blogikirjoituksistaan ja saa näin niille lisää näkyvyyttä. Twitterin hastageilla voi nopeatempoisesti viestiä yhteisestä tapahtumasta kuten ITK-konferenssista.
Erinomainen esimerkki blogin ja Twitterin yhdistämisestä on vuosia ollut Jokikunnan koulu, jossa rehtori Esa Kukkasniemi twiittasi monta kertaa päivässä ja linkitti osan viserryksistä blogiinsa. Aprillipäivänä hän siirtyi Vuorenmäen oppimiskeskukseen, joten seuraamme, millaiseksi uuden rehtorin, Ville-Matti Hurskaisen,  bloggaus- ja visertelyrytmi kehittyy.
Joanna Kalalahti esitteli vielä MOOC-kurssin (Massive Open Online Course) konnektivismista, tavan olla yhdessä ja tehdä yhteistyötä.
Tarmo Toikkanen esitteli meille Hans Pöldojan kehittämän Edufeedr-sovelluksen, josta Anne Rongas mainitsi jo viikko sitten, Diigo-kirjanmerkkipalvelun ryhmineen, korostuksineen ja keskusteluineen sekä Mindmeisterin, aivomyrskyn yhteisöllisen ja innovatiivisen työvälineen.

Kumppanuusoppia

yhteisöllisyys
aktiivinen vapaus
tänään visertää

Oppimis- ja kumppanuusverkostot olivat aiheina HH:n somessa 11.4.11. Paikalla oli kuusi osallistujaa ja kaksi kouluttajaa. Anne Rongas kokosi yhteen matkan varrella nousseita kysymyksiä. Verkkototeutuksen arvioinnissa olisi hyvä käyttää “puolisotestiä”: pyytää arviointia tutulta, joka ei olisi riittävästi sisällä opetettavassa aiheessa. Sisällysluettelo, kalenteri, oikopolut ja ohjeistukset auttavat opiskelijaa hahmottamaan opiskeltavaa kokonaisuutta. Ulkoisesti wiki saattaa vaikuttaa aneemiselta, Ning taas infokaaokselta. Jere Majavan materiaalit auttavat ymmärtämään blogien tähtimallia, jollainen oppimisblogeistamme koottiin viikko sitten. Hans Põldoja on Edufeedr-projektissa kehittänyt työvälinettä, joka kuvaa graafisesti tähtimallin blogien viestjä.
Uupuukohan ryhmämme blogeista osa Friendfeediin kootusta keskuksesta?
Joanna Kalalahti Tampereen yliopistosta, joka tuli taas mukaamme Adobe Connect -videoneuvottelun välityksellä, korosti, että vertaistuotanto on uusi toimintatapa, johon ei ehkä vielä ole totuttu. Opiskelijoiden pitäisi motivoitua ja sitoutua ja opettajan koordinoida ja kannustaa, jotta jokainen tekisi edes vähän. Asiantuntemuksen yhdistämisessä kaikkien ei tarvitse hallita kaikkea.
Ama Auvinen pohdiskeli vertaistuotantoa, josta hyviä esimerkkejä ovat Linux-kehitystyö ja Wikipedia. Miten voisi madaltaa kynnystä muuttaa toisen tekemää tekstiä tai koodia? Miten parviälyssä omistajuus ja tekijänoikeus hahmottuvat?
Vertaistuotannossa parhaimmillaan eri organisaatioiden asiantuntijat osallistuvat oppimismateriaalien tuottamiseen yhdessä opiskelijoiden kanssa. Näin voidaan kehittää erilaisia vaihtoehtoisia ja jatkuvasti kehittyviä materiaaleja erilaisiin oppimistarpeisiin. Kun oppimismateriaalin kirjoittaminen ja arviointi etenevät käsi kädessä jatkuvassa vuoropuhelussa, materiaalin laatu paranee.
Miten vertaistuotannossa arvioidaan yksittäistä opiskelijaa? Lienee järkevintä yksilön sijaan arvioida tiimiä.
Voisiko vertaistuotannossa jonkin osan plagiointi nousta ongelmaksi? Koko tiimin pitäisi vastasta siitä, ettei tuotos sisällä plagiointia. Plagioinnin välttäminen ja asioiden ilmaiseminen omin sanoin on hyvä ohjeistaa etukäteen – eikä jälkikäteen.
Ama Auvinen kuvasi erilaisia vertaistuotantoja nelikentällä, jonka ulottuvuuksina olivat rakenne ja tavoite. Jos rakenne on kiinteä ja tavoite johdettu, kyse on vertaisasiantuntijoiden tuottamista kursseista ja oppisisällöistä. Näistä hyviä esimerkkejä ovat Vero-opiston ja Tullikoulun verkkokurssien sisällöt.
Wikipedia edustaa kiinteää rakennetta ja vapaata tavoitetta. Vapaaseen rakenteeseen ja johdettuun tavoitteeseen asettuvat vertaisten tuottamat tietämys- ja oppimisaihiot ja sisällöt. Vapaasta rakenteesta ja sisällöstä kumpuavat käytttäjä- ja osaajayhteisöt, itseohjautuvat ryhmät ja käytänneyhteisöt (Communities of Practice), jotka jakavat käytännön vinkkejä toisilleen.
Anne Rongas pohdiskeli, miten oppimis- ja kaveriverkostot ovat syrjäyttämässä organisaatioiden omaa koulutusta. Vertaisverkostolta voi pyytää apua ja vinkkejä. Osaamisvaatimukset muuttuvat, miten työ muuttuu? Mitä on aktiivinen kansalaisuus? Voiko ihminen itse vaikuttaa omiin olosuhteisiinsa?
Millaisia välineitä käytämme opetuksessa? Sovimmeko yhdessä tietyt käytännöt, joita kaikki noudattavat, vai annetaanko opettajille vapautta valita omaan opetukseensa sopivia välineitä? Keskustelu oli runsasta loistavin argumentein puolesta ja vastaan. Sovitut käytännöt takaisivat, että eri oppimisympäristöt muistuttaisivat toisiaan, mikä helpottaisi opiskelijan navigointia. Vapaus taas antaisi mahdollisuuden valita optimaaliset välineet navigointeineen opetettavan asian, kohderyhmän ja opettajan pedagogisen näkemyksen mukaisesti.
Opiskelijasta voisi olla puuduttavaa, jos jokainen kurssi näyttää täsmälleen samanlaiselta. Toisaalta, jos opiskelija joutuisi joka kurssilla opettelemaan uuden tavan hahmottaa kurssisisältöä tehtävineen, ohjeineen ja navigointeineen, hän voisi turhautua. Olenneista lienee, että kurssin orientaatiossa uhrattaisiin hiukan aikaa valittuihin välineisiin ja niiden toimintaan tutustumiseen.
Päivän lopuksi Anne Rongas esitteli Twitterin apuohjelmat twazzup, jolla voi katsella tietyn hashtagin keräämiä tweetejä ja twapperkeeper, jolla voi kerätä esim. tietyn tapahtuman hashtagin tweetit talteen.
Päivän aikana viitattiin ilmiöpohjaiseen ja trialogiseen oppimiseen. Niistä saanemme lisäherkkuja jatkossa.

Sometarha nupullaan

someopissa
blogitähtimallissa
mietteet tuikkivat

Tarmo Toikkanen Aalto-yliopistosta veti 4.4.11 HH:n somessa jämäkästi käsitekartan avulla verkko-opetuksen ohjauksen, joka pohjautuu mm. Hanne Kolin Verkko-ohjauksen käsikirjaan ja Minna Lakkalan väitöskirjaan yhteisöllisen opetuksen edistämisestä teknologian avulla.
Kun opettaja panostaa oppimisprosessin ohjaamiseeen, hän säästää omaa aikaansa. Olennaista on ensin selvittää, mitä on tarkoitus oppia. Sen jälkeen mietitään, miten kyseistä asiaa parhaiten opittaisiin. Vasta kun näihin kysymyksiin on vastattu, aletaan ihmetellä, löytyisikö somevälineitä, jotka tukisivat halutunlaista oppimisprosessia.
Automaattinen ohjaus helpottaa opettajan työtä, mutta ei välttämättä toimi silloin, kun oppijoiden prosessit ohjaavat kurssin etenemistä.
Opettajan säännöllinen vastaanotto videoneuvotteluna ei ehkä houkuttele oppijoita paikalle. Hyviä kokemuksia sen sijaan on verkkoluennosta, jossa ensin alustetaan lyhyesti tietystä teemasta ja sen jälkeen keskustellaan siitä.
Joanna Kalalahti Tampereen yliopistosta kertoi Adobe Connect -videoneuvottelun välityksellä hyvistä somevälineiden kuten blogin, wikin ja mikroblogin opetuskäytöstä. Suullinen selostus, josta osa perustui kurssien opettajien haastatteluihin, avasi esimerkkejä huomattavasti paremmin kuin pelkkä linkin takaa löytyvän materiaalin ihmettely olisi avannut.
Aikataulut toimivat verkko- ja someoppimisessa. Useimmissa esimerkkikursseista opiskelijat keskittyivät omaan tekemiseensä ja vuorovaikutus muiden kanssa jäi vähäiseksi. Yhteisöllinen wiki samoin kuin usean ympäristön käyttö osoittautuivat haasteellisiksi. Opiskelijoiden blogien kokoaminen yhteen esim. tähtimalliksi edistäisi yhteisöllisyyttä, jos siihen kannustettaisiin.
TAMKin koulutusohjelmablogit sitouttavat niitä laativat opiskelijat omaan yhteisöönsä ja kertovat potentiaalisille opiskelijoille, millaista opiskelu TAMKissa on.
Voisimmeko laatia HH:n opettajille ohjesivuston somevälineiden käytöstä opetuksessa?

AVO-kurssin arviointia

some kouluttaa
yhteisöllisyys uupuu
lisää tarvitaan

Arvioin HH:n somekoulutusta varten AVO-kurssin, joka muodostuu kurssitoteutuksen blogista ja kurssimateriaalista Wikiversityssä. Olen käyttänyt näitä materiaaleja lukuisissa koulutustilaisuuksissani hyvinä esimerkkeinä blogin ja wikin käytöstä opetuksessa.
Vasta nyt, kun arvioin kurssia erilaisin kriteerein, kiinnitin huomiota siihen, että kaikki tehtävät ovat yksilötöitä. Vuorovaikutteisuutta opiskelijoiden välillä on hiukan vasta kurssin loppupuolella. Avoimet blogit toki mahdollistavat vuorovaikutuksen, mutta kurssin alkupään tehtävät eivät siihen erikseen kannusta.