Kategoria: sosiaalinen media

Kesä mobiilisti Mustialassa

Yhteisöllinen
kannel soittaa soittajaa
Mustialassa.

Kesä lämmittää
luontopolun kulkijaa –
houkuttaa uimaan.

Pihapensaissa
roikkuvat QR-koodit,
vihaiset linnut.

Mobiilikesäkoulu aiheenaan Diginatiivit – Mobiilista ubiikkiin! 21.-22.5.2012 keräsi toistasataa ihmistä Tammelan Mustialaan nauttimaan vasta puhjenneesta kesästä pihapiirin keitailla, luontopolulla sekä Mustialanlammin rannalla ja vedessä.
Heikki Mäenpää avasi tilaisuuden soittamalla kannelta ja kertomalla, miten alle kymmenvuotiaat oppilaat jo 1990-luvulla videoivat opettajan äänestyksen, ehdottivat kansanedustajalle lakialoitetta makeisveron poistamisesta ksylitolilta, miten Dancing Moominvalley valloitti Japanin, miten joulupukki matkasi Kiinaan ja miten vihaiset linnut lensivät revontulissa.
Onko opetusala luova ala? Tekijänoikeudet pitää hallita, jotta pysyy kartalla. Mielikuvitus on tietoa tärkeämpää. Yksinoppimisesta siirrytään yhdessä oppimiseen. Panostus oppimiseen on paras panostus tulevaan, koska siitä riippuu ihmiskunnan tulevaisuus. Suomi on kymmenessä vuodessa pudonnut kelkasta, mutta voimaannumme jälleen.
Leena Vainio ja Pasi Mattila kertoivat todellisuudesta pelillisesti ja leikillisesti, ubiikin murtautumisesta lapsuudesta vanhuuteen. Nuoret etsivät ehkä enemmän pelejä, vanhemmat palveluja.
Pedagogiset mallit
Pasi Silander tutustutti meidät mobiilioppimisen pedagogisiin malleihin, joita konkretisoimme tanssiaskelin.
Työssäoppiminen
Jukka Niinimäki ja Leo Lehtosaari kertoivat työssäoppimisesta opettajankoulutuksessa Moodlessa ja Posterousissa.
Moodlessa tiedot ovat kompaktissa paketissa eivätkä siellä ja täällä. Opettajalle olisi hankalaa, jos olisi useita ympäristöjä, joihin palautetta pitäisi kirjoittaa. Posterous ja Blogger tarjoavat ilmaisia blogeja, mutta niissä ylläpidettävyys, pysyvyys ja tietosuoja ovat ongelmallisempia kuin oppilaitoksen omalla alustalla.
Moodleen rakennettu työssäoppimisen sovellus on kohtalaisen strukturoitu. Sopiiko sellainen aikuisopiskelijoille? Ainakin he ovat olleet siihen yllättävän tyytyväisiä.
Sovelluksen tärkeimpiä hyötyjä ovat toisaalta opiskelijan mahdollisuus kuva- ja videomateriaalia autenttisessa tilanteessa työpaikalla, toisaalta työpaikan ohjaukseen nivoutuvat valmiiksi mietityt aiheet. Eri viikkojen kysymykset tukevat mestari-kisälli-oppimisen eri vaiheita. Jos opiskelijat etenevät keskenään eriaikaisesti, sovellus on jatkuvasti auki. Jos prosessi on samanaikainen, kysymykset lähetetään jokaisen oppijan kännyyn samanaikaisesti.
Teknisesti sovellus toimii, eri asia, miten saa oppijat tuottamaan siihen materiaalia. Verkossa oppija kertoo ehkä eri asioita kuin lähitapaamisessa ohjaajan kanssa. Videolta oppija saattaa oivaltaa tekemisestään sellaista, mitä ei muuten ole huomannut.
Leo Lehtosaari tarjosi Posterous-blogia kiinteistönhoitoa opiskeleville iltaopiskelijoille. Ohjaajalla oli oma blogi, samoin jokaisella oppijalla. Tehtävät annettiin maanantaisin ja oppijat vastasivat niihin tuottamillaan kuvilla ja videoilla perjantaihin mennessä. Tavoitteena oli, ettei opettajan tarvitsisi mennä työpaikalle vaan hän voisi hallinnoida oppijan tekemistä blogiin syntyvän materiaalin avulla.
Aloituspäivänä oppijat tutustuivat mobiililaitteisiin tukihenkilöiden avulla ja pääsivät käyttämään niitä jo samana iltana. Vaikka heillä oli mahdollisuus jakaa oikeuksia blogeihinsa ryhmän sisällä, niin oppijat eivät antaneet juurikaan palautetta toisilleen.
Mobiililaitteiden hallintaa tarvitaan kiinteistönhoitajan työssä. Negatiivinen palaute liittyi lähinnä vieraaseen tekniikkaan ja siihen, että iPad on työpaikalle hiukan liian iso laite.
Mobiilisovelluksia puistossa
Reijo Koivula ja Outi Tahvonen innostivat meidät ideoimaan mobiilisovelluksia erilaisilla puistonkäyttäjille. Fyysisten laitteiden päälle voidaan rakentaa kerros kouluttamaan ja syventämään käyttöä. Miten houkutellaan sohvilla videopelejä pelaavat nuoret ulos? Millaisia mielen haasteita voimme tarjota?
Helsingissä Töölönlahden ympärille on viikko sitten pystytetty interaktiiviset mobiilinäytöt ja liikuntarastit. Näytöille voi kirjautua ja kertoa liikuntasuorituksistaan ja saada aktiivisuudesta palkintoja.
Pelasimme lapsille tarkoitettua muistipeliä mobiililaitteilla ja seinään kiinnitetyillä QR-koodeilla. Sen jälkeen ideoimme mm. ääni- ja kosketusjälkiä sekä tarina- ja valitusfoorumin.
Päättäjäfoorumi
Tiistain päättäjäfoorumi Jyrki Kasvin johdolla pohti mobiilia ja laajennettua todellisuutta. Ihmiset haluavat olla yhdessä, teknologia ei sanele vaan mahdollistaa. Laajennettu todellisuus muuttaa arjen muutamassa vuodessa. ”Miten niin ihmiset ennen muistivat toistensa nimet? Eivätkö he lukeneet niitä laajennetusta todellisuudesta?”
Muistatteko lankapuhelinaikaa, jolloin puhelimeen rynnättiin vastaamaan vaikka kylvystä tai sängystä? Nyt puhelin voidaan sulkea tai mykistää, vastataan ehkä vuorokauden sisällä.
Miten aivoja jumpataan? Montako puhelinnumeroa muistatte? Aivot sopeutuvat siihen, että puhelinnumeroiden muistaminen on ulkoistettu kännylle.
Virtuaalinen ja fyysinen läsnäolo sekoittuvat, ja ihminen voi itse valita, missä on läsnä milloinkin. Vaatiiko läsnäolo samanaikaisuuden? Onko sähköposti läsnäoloa?
Avaamattomien sähköpostien ja tekstiviestien tulvaan kaipaisi eduskunta-avustajaa. Tämä voisi viestitulvasta valita olennaiset, joihin reagoida.
Verkossa voi valita identiteettinsä, mitä kertoo itsestään. Useimmat sanoivat toimivansa verkossa omalla nimellään ja seisovansa sanojensa takana.
Millaisia uusia innovaatioita mobiili tulevaisuus kaipaa? Heijastamattomia näyttöjä, mobiilia palkanmaksua, delegointisovellusta sekä sovelluksia, jotka mahdollistaisivat työskentelyn vailla selkäkipuja.
Opimme siellä, missä oppimiselle on parhaat edellytykset. Oppiminen on tekemistä, mukanaoloa. Taltioiminen syventää oppimista. Toinen nuori oppii videoista, toinen tarvitsee opettajan luokkaan. Mobiilioppimisen pitäisi olla riittävän selkeää erilaisille oppijoille.
Yleisön joukosta esitettiin, että päättäjäfoorumin puhujat olisivat voineet etukäteen videoida vastauksensa esitettyihin kysymyksiin. Sitten täällä Mustialassa olisi voinut olla eri pisteitä, joissa olisimme voineet keskustella heidän kanssaan. Nyt yleisö ei päässyt kovin paljon osallistumaan, kyse oli pitkälti perinteisestä paneelista.
Mobiilivideot
Pauliina Venho johdatti meidät tunnissa mobiilivideoihin opetuksessa. Mobiiliohjauksen pedagogisia malleja löytyy Pasi Silanderilta. Aluksi oppijat tutustutetaan laitteisiin. Tilanteen mukaan mietitään, minne tuotoksia voidaan viedä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla osa videoista saattaa olla turhan arkaluonteisia YouTubeen. Oppimisen reflektointi on olennainen osa myös mobiilioppimista.
Pauliina Venho näytti meille, miten videoita tehdään Applen iMovie– , Puppet Pals –  ja Explain Everything  -sovelluksilla. Valmistautuminen on videon laatimisessa olennaista. Rajaus suunnitellaan etukäteen ja kuvat otetaan vaakasuunnassa. Kuvauslupa on hyvä kysyä. Lisäohjeita löytyy Omnian Mobiilisti-hankkeen wikistä.
Tiiviin johdannon jälkeen ryhdyimme työstämään videoita pareittain. Puolessa tunnissa syntyi jotain.
Yhteenveto
Ensimmäisen päivän yhteenvedossa todettiin, että kolmessa vuodessa Mobiilikesäkoulu on kehittynyt sisällöistä ja teknologiasta ohjaukseen. Samalla toivottiin yhteisöllisyyden ja verkostoitumisen korvaavan sanan ”peli”.

Kalamalja ja muuttuva koulu

Ihmisellisen
maailman tarjoamme
kohtaamisessa.

Kulttuuri muuttuu:
teemme yhdessä, jaamme,
autamme toista.

SomeTime2012 houkutteli eri puolilta Suomea sata some-aktiivia Helsingin ydinkeskustaan Briim Centeriin lauantaina 12.5.2012. Teemana oli KISS, Kivaa Ilman Suurta Säätöä. Twitter-hashtagien kanssa oli ongelmia, kun aamupäivällä #SomeTime2012 keräsi maailmalta monenlaisia viestejä. Iltapäivällä tilanne rauhoittui, ja palasimme #SomeBriim-hastagista takaisin alkuperäiseen.
Kalamalja
Alun kohtaamisten ja halailujen jälkeen istuimme kalamaljaan yhdessä ideoimaan päivän tapahtumia. Monissa puheenvuoroissa mainittiin yhteisöllisyys, kulttuurin muutos, taitojen opettelu ja tilaisuuden lämmin tunnelma. Iltapäivän teemoiksi nousivat mm. näkymätön oppiminen, uusi Euroopan unioni, yhteisömanagerointi, markkinointi, johtaminen ja somen mittarit yritysnäkökulmasta.
Irmeli Aro puhui ihmisellisen maailman tarjoamisesta ja Johanna Janhonen nettikätilöinnistä, yhteisön palvelemisesta. Juha Krapinoja, Yammerkätilö, puhui tietämyksen hallinnasta niin, että keskiössä ovat ihmiset eikä teknologia. Rakkaus ja tieto lisääntyvät jaettaessa, synnyttävät uutta. Ilkka Pirttimaa muistutti, että monen käyttäjän palveluita on ollut olemassa jo ennen somea. Ville-Matti Hakanpää kertoi jo 1990-luvulla pelanneensa purkissa niin, ettei nähnyt pelikavereitaan eikä välttämättä tiennyt heidän oikeita nimiään. Jari Jaanto kertoi IRC-galleriasta, joka viime vuonna ostettiin takaisin Sulakelta. Vaikka teinit ovat Facebookissa, he ovat myös IRC-galleriassa.
Harri Hannelin kertoi valaistuneensa somesta tänä keväänä tulevaisuuden tutkimuksen myötä. Alkuun taito puuttui, ei osannut tehdä netissä paljon, mutta totesi, että hukkuu, jos ei räpistele. Opin vielä tämänkin! Terve epäily ja kylmä harkinta auttavat suodattamaan, mitä taitoja tarvitaan. Joanna Ovaska  puolestaan hehkutti ilmiöpohjaista oppimista ja koulua kaikkialla.
Katri Luukka kertoi, miten lasten muutto maailmalle houkutteli hänet someen, ensin seuraamaan tyttären blogia, sitten Facebookiin. MBA-opintojen päättötyöhön somesta sai somelaisilta tukea. Kasvokkaista työskentelyä arvostetaan enemmän kuin online-työskentelyä, mutta jälkimmäistäkin pitää johtaa, esimerkiksi kannustaa korjaamaan, jos havaitsee organisaation wikissä virheitä. Jukka Tamminen, pitkän linjan it-ammattilainen ja oliomallinnuksen asiantuntija, suhtautuu someen kriittisesti. IT-dinosaurus-blogi kerää lukijoita maailmalta, mutta aktiivisuus LinkedIn-kontakteissa ja -keskusteluryhmissä on vähäistä.
Tero Toivanen totesi, että elinikäinen oppiminen on jo somessa, some leviää, vaikka emme tekisi mitään. Pysymmekö kehityksen kärjessä vai tipummeko? Jesse Soininen muistutti some-valaistuneita epäilijöistä, jotka pitäisi ottaa mukaan keskusteluihin. Aikoinaan monet suhtautuivat epäluuloisesti tekstiviesteihin: miksi näpytellä hankalasti, kun voi soittaa? Toisaalta aiemmin saatettiin ihmetellä, miksi soittaa, kun voi hevosella käydä naapurissa toimittamassa asiansa. Nettikätilöinti ei ole vain välineitä ja sovelluksia vaan käyttökulttuurin muutosta.
Janne Ruohisto korosti myös, että kyse on kulttuurin muutoksesta, ei tekniikasta. Some-suvussa on jakamisen ja auttamisen ilmapiiri. Hän oli ollut kouluttamassa pankinjohtajia ja kysynyt heiltä somen esteitä. Kun asioita on sata vuotta tehty yhdellä tavalla, niin muutos on hidas. Olennaista olisi tilan antaminen ja myönteisyys.
Hannele Kalske oli Otavan Opiston koulutuksessa innostunut somesta, jonka avulla jazzkonsertteja voisi kuunnella ilman suurta hiilijalanjälkeä. Oskari Uotinen totesi, että somea opetellaan tarpeeseen. Maria Laitinen, joka tänä vuonna oli aktiivisesti mukana organisoimassa SomeTime-tilaisuutta, kysyi, miksi olemme täällä. Miksi tulemme tänne? Voisiko tätä siirtää työelämään? Mikä asia työelämässä tarvitsee organisointia? Mihin ihmisten aika menee?
Maija Haavisto kertoi, että Twitter luontuu hollantilaiseen kulttuuriin, jossa mielipiteet ovat tärkeitä. Ihmiset eivät twiittaa siitä, mitä tekevät vaan siitä, mitä ajattelevat. Hashtagilla ”uskalla kysyä” voi kysyä mitä vain, hyviä ravintoloita tai teknisiä neuvoja, ja saa myös vastauksen. Oskari Niitamo nosti esiin tekijänoikeudet. Voiko tietoa omistaa? Uskallanko kysyä? Kelpaavatko minun ajatukseni? Kysymysten esittäjä tuo ihmetyksensä yhteiseen kekoon, äänissämme kaikuvat tuhansien muiden äänet.
Iltapäivä
Hajaannuimme lounaalle lähiravintoloihin, joihin Susanna Heikkinen oli välittänyt tilauksemme ja varannut pöydät.  Iltapäivällä saimme valita kalamaljassa esiin nostetuista teemoista ja tutustua isäntämme Reidar Waseniuksen  aivobiciin.
Näkymätön oppiminen
Tero Toivanen johdatti meidät näkymättömään oppimiseen, johon liittyvät humanistiset taidot ja hiljainen tieto. Millainen on tulevaisuuden koulu? Muuttuuko luomiskyky? Entä aikakäsitys? Ottavatko oppijat enemmän vastuuta oppimisestaan? Voisiko jokainen edetä omassa tahdissaan? Miten tärkeiksi nousevat tiedonhaku, tiedonrakentaminen ja itseilmaisu? Kasvaako taideaineiden merkitys? Nivoutuvatko ne saumattomasti muuhun opetukseen? Eikö enää tarvitse pelätä virheitä?
Iätön Knowmad on luova ja motivoitunut, kykenee yhteistyöhön ja käyttämään tietoa, jota on loputtomasti. Ymmärrys rakentuu sosiaalisesti, suljettu tieto avautuu, ongelmanratkaisutaito nousee olennaiseksi. Opettajankin pitää olla valmis oppimaan uutta, poisoppimaan vanhaa.
Ryhmässä keskustelimme muuttuvasta koulusta. Pois bulimiaopetuksesta taitojen oppimiseen, ymmärrykseen opitun hyödyntämisestä. Vastustavatko oppilaat yhteisöllistä opiskelua? Kaipaavatko he perinteisiä luentoja? Laskevatko he monimuotokurssilla opiskeluajaksi pelkät lähitapaamiset?
Oppilaiden kanssa pitäisi keskustella, toisaalta perustella, toisaalta kysyä heidän ajatuksiaan. Oppilaille voisi antaa mahdollisuuden vaikuttaa itse oppimistilanteeseensa. Oppiminen edellyttää motivaatiota ja henkistä avoimuutta. Opettajia pitäisi tukea murrosvaiheessa: jos kehittämiseen menee aiempaa enemmän aikaa, niin jostakin muusta aikaa pitäisi vähentää.
Kymmenen vuotta sitten Virtuaaliammattikorkeakoulussa tuotettiin oppimisaihioita. Sisällöntuotantorenkaamme visioi, että oppija voisi vapaasti valita oppimisaihioista ne, jotka tukisivat hänen oppimistarvettaan, ja valitusta kokonaisuudesta voisi saada suoritusmerkinnän. Pieni koululainen voisi asettaa itselleen tavoitteen: ”Haluan pormestariksi.” Tavoitteen valossa hän huomaisi tarvitsevansa esimerkiksi matematiikkaa ja kieliä – ja motivoituisi opiskelemaan niitä. Polku tavoitteeseen saisi koostua pienistä askelmista, joilla onnistuminen kannustaisi eteenpäin.
Yhteisömanagerit
Pistäydyin Johanna Janhosen vetämässä yhteisömanagerien ryhmässä, jossa suunniteltiin ensi tammikuun CMAD-konferenssia. Ideoinnista nousivat menetelmät, prosessit, uudet ideat, osallistaminen sekä verkostojen menestystarinat.
Antaessaan saa
Päivän aikana toistettiin Heikki Hallantien pari vuotta sitten Sometime2010:ssä esittämää ajatusta: “Anna enemmän kuin otat, niin saat enemmän kuin annat!” Siihen kiteytyy SomeTimen henki. Briim Centerin seinälle täydentyivät SomeTime2012:n avainsanat: tunne, tahto, toiminta, tieto, taito, tavoite.

Hotelli ja takkahuone navetassa

Krapi tarinoi
historiaa reseptein
sydän mukana.

Kesähuvila
lypsykarjatilalta
ravintolaksi.

SOMY-koordinointihankkeen  parin päivän kokous, touhupäivät 7.-8.5.2012, Tuusulan Krapissa alkoi vaikuttavalla ja maukkaalla Pitopöytälounaalla, tosin tunnin myöhässä, kun VR:n tekninen vika pysäytti koko junaliikenteen maanantaiaamupäivänä.
Ensimmäisenä päivänä kauhoimme toistemme tiedot viidentoista sosiaalisen median hankkeen tilanteesta Googlen dokumentteihin matriisiksi. Toinen päivä suuntasi ensi syksyn tapahtumiin ja koordinointihankkeen tehtäviin.
Krapin historiaa
Ensimmäisen päivän lounaan jälkeen saimme tiiviin rautaisannoksen tarinoin höystettyä Krapin historiaa 1600-luvulta nykypäivään. Isojaossa Krapin tilukset ulottuivat Jokelasta Hyvinkäällä asti. Isäntä Krapi ja hänen kolme pientä lastaan lepäävät Tuusulan hautausmaalla.
Valtioneuvos G.F.Sourander osti tilan kesäasunnokseen vuonna 1882, ja raeknnutti päärakennukseksi venäläistyylisen huvilan. Osa pystyssä olevista hirsistä on Venäjältä, osa vanhasta päärakennuksesta. Huvila ei ole vajonnut savipohjaiseen maahan.
Maanviljelijä Klas Holma ja hänen Maiju-vaimonsa ostivat Krapin vuonna 1911 lypsykarjatilaksi ja rakennuttivat karjakartanon, nykyisen hotellirakennuksen, jonka huoneet on nimetty entisten asukkaiden mukaan. Oman huoneeni ovessa luki ”Uurtava”.
Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä oli kulttuurin, talouden ja politiikan edustajia, jotka jokainen tavallaan pyrkivät edistämään Suomen itsenäisyyttä. Taiteilijoista ensimmäisenä Tuusulaan saapui Venny Soldan-Brofeldt, joka käytti housuja ja poltti piippua, ja viimeisenä Sibelius; hän ei voinut asua Helsingissä, koska se ei edustanut metropolia eikä maaseudun rauhaa.
Sibelius ei onnistunut ostamaan tonttia järven rannalta, koska rouvat, jotka tonttia myivät, olivat nähneet Symposonin eivätkä halunneet myydä tonttiaan rentulle. Ainolasta näkee järvelle vain talvisin. Sibelius itse sanoi myöhemmin, ettei olisi halunnut asettua järven rannan kosteaan ilmanalaan.
Kaikki taiteilijakodit ovat Tuusulanjärven kaakkoispuolella, jossa voi nauttia auringonlaskuista ja pääsee parissa tunnissa junalla Helsinkiin. Helsingin arjen houkutukset ja viihde varjostivat perheiden hyvinvointia. Taiteilijayhteisössä elämä ei ollut helppoa vaan köyhää, elinkeino raavittiin arjesta. Samaan aikaan kun Sibelius tilasi hienoja nahkahansikkaita Pariisista, Aino kerjäsi ruokaa perheelle Tuusulassa.
Veljessota vei isäntä Klasin; muutaman vuoden kuluttua hänet löydettiin lähipitäjän kirkkomaalta. Tilan ja perheen hoito jäi Maiun harteille. Metsästystä harrastava agronomi Onni Lustig näki Maiun ratsastamassa, eikä kestänyt kauan, kun Krapi sai uuden, innovatiivisen isännän, joka välillä vietti iltoja ystävänsä Eino Leinon kanssa pelaten shakkia.
Krapin tila alkoi saada uusia muotoja. Krapin Rivieralle rakenettiin savusauna ja tuotiin hiekkaa vastarannalta vuonna 1933. Tanssilava ja juhannustulet keräsivät nuorisoa. Savusauna on palanut pari kertaa melkein kokonaan, mutta kiuas on edelleen alkuperäinen.
Vuonna 1957 Salme Pietikäinen tuli Krapiin kotitalousharjoittelijaksi, ja pian Matti Holman puolisona nuoreksi emännäksi taloon. Hän toimi Apu-lehdessä kotitaloustoimittajana ja oli mukana perustamassa Marttaravintolaa vuonna 1968. Ravintola Krapinhovi avattiin tilan päärakennuksessa vuonna 1973. Sinisestä sikalasta rakennettiin perheelle asunto, johon Salme ja Matti Holma muuttivat – ja Salme asuu siellä edelleen. Hänen poikansa Pekka Holma vastaa nyt Krapista. Krapi on siis perheyritys, jonka omistaja ja johto kävelevät tilan puistossa päivittäin.
Krapin pellot muutettiin golfkentäksi, ja Tuusulan Golfklubin perustamiskokous pidettiin Krapinhovin Liisankammarissa vuonna 1980. Näin Krapin ympärillä on hyvin hoidettu viheralue; vaihtoehto olisi muuttanut maisemaa radikaalisti.
Jotkut ovat heittäneet, että nykyisin Krapin maatilalla viljellään golfpalloja ja lypsetään asiakkaita. Krapin arvot ovat kuitenkin toiset: taloudellinen onnistuminen ja kehittyminen, Suomen paikallinen historia ja suomalainen ruokakultuuri. Krapinhovin pitopöytä on vuodesta 1973 lähtien katettu joka päivä.
Talviturkki juoksi järveen
Pitkän kokouspäivän päätteeksi raikas juustosalaatti ja Krapin makkarat odottivat meitä savusaunalla. Pehmeistä löylyistä pulahdin virkistävään Tuusulanjärveen. Auringonlaskun aikaan palasimme hotellille. Hotellin yöpöydältä käteeni tarttui Krapin tarinaa reseptein ja kuvin kertova teos ”Jokaiseen makuun koko sydän”. Seuraavana päivänä ostin sen mukaani ja kierrätin kokouksessamme hotellin ylimmän kerroksen takkahuoneessa.
Tuusulan kulttuurikierros
Kokous jatkui myöhään iltapäivään eikä aikaa jäänyt Tuusulan kulttuurikierrokseen. Kollegat kiiruhtivat kotimatkalle Jyväskylään, Mikkeliin ja Kemiöön, minä Helsinkiin.
Kymmenen vuotta sitten, kun olin Krapissa oliomallintamassa TTL:n  verkkopalvelua Jukka Tammisen johdolla, ehdin kokouspäivän päätteeksi piipahtaa erään kollegan kanssa Aleksis Kiven kuolinmökissä.
Vuosikymmenten ajan olen käynyt kerran kesässä Tuusulassa asuvan ystäväni kanssa Halosenniemessä, usein myös Aleksis Kiven kuolinmökissä, Onnelassa, Aholassa, Ainolassa ja vajaa parikymmentä vuotta sitten avatussa Lottamuseossa – sekä tietysti Krapinhovin Pitopöydässä.

Avoimet pelit ja oppimistilat

Sometu-verkon
Nyt pelittää! rakentaa
koulun tarinaa.

Leikittelevä
viesti kyhnyttää, avaa
kanavan toiseen.

Januksenkasvoinen tietotekniikka keräsi yli 1700 osallistujaa 23. ITK-konferenssiin Aulangolle 19.-20.4.2012. Tilaisuus alkoi tuttuun tapaan Digiveikkojen laululla konferenssin teemasta.
Opetusministerin ja OAJ:n puheenjohtajan näkökulmia januksenkasvoiseen tietotekniikkaan
Opetusministeri Jukka Gustafsson pohti januksenkasvoista tietotekniikkaa; ei kaksinaamaista vaan menneeseen ja tulevaan katsovaa. Hän kertoi, että oli kiva nähdä, miten iPadeja ja pelejä käytetään alkuopetuksessa.
Mikä on kehittämisen arvoista, kun hallituksen säästöbudjetti karsii menoja? Peruskoulua ei heikennetä. Tasa-arvoisilla opiskelumahdollisuuksilla, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöllä ja kohtuullisen kokoisilla opetusryhmillä pyritään siihen, että vuonna 2020 suomalaiset olisivat maailman koulutetuin kansa. Tätä tukevat Opetushallituksen julkaisemat suositukset sosiaalisen median opetuskäytöstä.
Opetusministerin puheessa vilahtelivat avoin oppiminen ja avoimet oppimisresurssit, digitaalinen agenda ja koulutuksen sähköinen sivistyskeskus, opetuksen kokonaisarkkitehtuurin malli ja pedagogiikka. Lopuksi hän kehotti lukemaan Lauri Viitaa ja Helena Anhavaa.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen pohti myös januksenkasvoista tietotekniikkaa. Tieto- ja viestintätekniikka täyttää kohta koko elämän. Millainen maailma oli ennen Facebookia?
Nykyisin Tieto- ja viestintätekniikka on osa kansansivistystä. Se näkyy opetussuunnitelmiin kirjatuissa tavoitteissa ja taitotasoissa, jotka luovat pohjan työelämälle ja tuleville oppimispoluille.
Olli Luukkainen kysyi, millaiseen elämäntapaan nämä maailmat meitä johtavat. Hän näytti kuvaa kaksivuotiaasta tietokoneen ääressä. Hän kertoi tytöstä, joka teki kotitehtäviään ja oli samanaikaisesti chatissa kymmenien kavereidensa kanssa. Hän kysyi: Pitääkö joka hetki olla läsnä jossain verkostossa, ettei syrjäydy? Tappaako sähköposti ihmisen? Miten kuluttava sähköinen maailma onkaan?
Opettaja esittää eettisiä kysymyksiä, koulu palvelee yhteiskuntaa eikä lasta saa jättää yksin verkkoon. Missä on tasa-arvo, jos yli kymmenen prosenttia ihmisistä ei pysty käyttämään tietokonetta ja nettiä silloin kun sitä tarvitsisi?
Lopuksi Olli Luukkainen totesi: ”Pitää osata hyödyntää nettiä ja olla silti hyvä ihminen.”
Oppimisen mittaaminen ja analysointi
Professori Erik Duval Katholieke Universiteit Leuvenista Belgiasta kertoi, miten suosittujen urheilutreenipalvelujen ideaa sovelletaan oppimiseen. Missä olet nyt? Mihin pyrit? Mobiililaitteellaan oppijat keräävät ja jakavat oppimistaan kuvaavaa numeerista tietoa kuten aikaa, tuotoksia ja vuorovaikutusta. Kerätyn tiedon avulla kehitetään opetusta, vahvistetaan oppijan itsetuntoa ja tuetaan ja motivoidaan oppimisen etenemistä. Näin opettaja tietää hyvin paljon oppilaistaan. Onko Orwellin yhteiskunta toteutumassa? Aiheesta saa lisätietoa Learning analytics and knowledge 2012 -konferenssista.
Totta, urheilun mittaamiseen on laitteita ja sovelluksia, jotka tilastoivat tietoa ja tarvittaessa jakavat sitä kavereille. Mutta mitä mittarit kertovat oppimisesta? Oppimisalusta tilastoi aikaa, joka oppijalta kuluu opppimateriaalissa tai keskusteluryhmissä. Mitä se mittaa, jos sovellus jää auki, kun oppija juo kahvia tai puhuu puhelimessa? Mitä vuorovaikutuksen määrä kertoo? Lähes jokainen lienee törmännyt keskustelualueisiin, joissa on pakolliset kaksi ”Olen samaa mieltä kanssasi”-viestiä vailla perusteluja tai analyysia.
Aktiivisen avoimuuden strategia
Tuija Aalto pohti, mitä hyväksymme työyhteisössä. Entä jos kaveri loman kynnyksellä postaa ”Vielä yksi päivä täällä hullujenhuoneessa” ja kateellinen kollega printtaa viestin pomolle? Miten pomo suhtautuu? Hehkuttaako, että lisää hulluutta tarvitaan? Vai antaako potkut?
Luemmeko hyvän- vai pahantahtoisesti toistemme tekstejä verkoissa? Miten opimme yhdessä ja jaamme työn ilon digimaailmassa? Vaivaako meitä tieto- ja viestintätekniikan taitojen vaje tai digilukutaidon puute?
Ylessä strategiaa on kehitetty sosiaalisen median strategiasta aktiivisen avoimuuden strategiaksi. Tavoitteena on, että asiakasomistaja saisi kaiken tarvitsemansa tiedon. Unelmana olisi, että ihmiset kuljettaisivat tietoa toisilleen aktiivisesti, tekisivät jälkiä julkisesti. Olet sitä mitä jaat. Otat omistajuuden omaan työhösi.
Jarmo Viteli totesi, että kun tuulet puhaltavat, toiset rakentavat seiniä ja toiset tuulimyllyjä.
Nyt pelittää!
Nyt pelittää! oli Sometu-verkostossa pitkään valmisteltu erilainen tapahtuma. Isoon saliin oli rakennettu pelipöytiä palikoineen ja lappuineen, joista rakennettiin koulun tarinaa niukan alkubriiffin jälkeen. Pelin keskeyttivät tiedotukset: resursseja nipistetään kymmenen prosenttia, yhdestä koulusta löytyi hometta, innovaatiot nousevat idästä.
Osassa palikoita oli QR-koodeja, jotka johtivat tehtäviin. Hämmennyimme ensin oudoista kysymyksistä, kunnes googlettamalla löysimme vastauksia ja pääsimme hakemaan lisäresursseja: 100 digikameraa, laajakaistaverkko koko kouluun. Yhdessä lisäresurssipalikassa kerrottiin, että eduskunta hajotettiin, mikä vaikuttaa taloudelliseen tilanteeseen. Myönteisesti vai kielteisesti? Sitä palikassa ei kerrottu.
Kolme tuntia hupeni nopeasti. Tarinaa syntyi nettiin  äänitiedostoina, blogiteksteinä, valokuvina, videoina ja linkkeinä. Hashtag #itkpeli välitti tunnelmia.
Frans Mäyrä kertoi konferenssin päätöspuheenvuorossaan pelillisestä, leikillisestä viestinnästä. Viestinnän määrä lisääntyy yli sata prosenttia, nuorilla kaksinkertaisesti. Suomessa lähes kaikki pelaavat, vaikka sitten heittäisivät tikkaa. Aktiivisesti digipelejä pelaa yli puolet suomalaisista ja mobiilipelejä reilut kymmenen prosenttia.
Pelillisyys on pelejä laajempi ilmiö. Siihen liittyvät leikki, luovuus ja pelisäännöt. Eri paikoissa ja kohtaamisissa on erilaisia rooleja.
Pelillisyydessä on paljon myönteisiä ulottuvuuksia, ja siinä pitäisi aina olla leikillistä liikkumavaraa. Ennalta käsikirjoitettu ei tarjoa leikillisyyttä. Paidialla tarkoitetaan vapaita hiekkalaatikkopelejä ja luduksella säädeltyjä kilpailupelejä. Sanaleikeillä olemme läsnä toisillemme, vitsit ovat peliä, jolla yhteensopimattomia elementtejä saatetaan yhteen. Hauskuutta on vaikea luoda, jos toinen ei ole samalla aaltopituudella.
Pelin keinoin voi tehdä ymmärrettäväksi monimutkisia ilmiöitä. Peli on tulevaisuuden kieli. Se on vapaata ja luovaa leikkiä vailla hyötyajattelua.
Leikillisessä mobiiliviestinnässä on kaksi kehityssuuntaa, pienet videopelit ja aidot mobiilipelit, joihin kytketään paikkatietoa ja sosiaalisia verkostoja. Esimerkiksi eräässä pelissä, kun pelaaja kulki Tampereella Kalevankankaan hautausmaan ohi, henget alkoivat kuiskia hänelle. Geokätköily on eräs esimerkki mobiilipelistä. Facebook-profiilin ja paikkatiedon yhdistelmällä voi tarkistaa ravintolassa tapaamansa ihmisen kiinnostukset ja käyttää niitä keskustelussa.
Facebookissa on 200-300 miljoonaa aktiivista pelaajaa, siis reilu neljäsosa Facebookin 800-900 miljoonasta käyttäjästä. Kyse on leikittelevästä, faattisesta viestinnästä, toisen kyhnytyksestä. Farmvillessä heinäpaaleja on suurella vaivalla järjestetty erilaisiin muodostelmiin. Turha kysyä, miksi. Foursquare voi tarjota pokaalin, jos samana iltana käy neljässä eri baarissa. Foursquaresta saattaa havaita, että peliluola on naapurin sohvalla.
Gamifikaatiolla tarkoitetaan työn, opiskelun ja vapaa-ajan lähentämistä pelillistämällä. Uusinfolukutaitoinen lukee hybriditodellisuutta. Netsmart yhdistää fiksusti medialukutaidon ja elämänhallinnan.
Miten formaali kytketään informaaliin? Ajattelu ja kulttuuri ovat jatkuvassa muutoksessa. Moniajon sijaan tarvitaan parempia taitoja ja uusia voimavaroja, erilaisuudesta voimaa ammentavaa yhteistyötä. Olennaista on tekeminen ja tekemisen ilo.
eEemeli ja xTune
eEemeli-loppukilpailun työt esittäytyivät isossa puolityhjässä salissa, kun Tuija Aalto kertoi täpötäydessä naapurisalissa verkkoviestintätaidoista avoimuuden aikakaudella. eEemeli-loppukilpailun  voitti Intunexin hajautetun parviälyn xTune. Janne Ruohiston intohimo on auttaa ihmisiä yhteisöllisessä työskentelyssä. Osaaminen on vuorovaikutuksessa välittyvää hiljaista tietoa. Ongelman pähkäilemiseen saattaa asiantuntijaryhmältä mennä tuntikausia, kun paras osaaja antaisi ratkaisun viidessä minuutissa. Avunpyyntö, tagattu viesti, voidaan lähettää avoimeen parveen, jossa ihmiset haluavat tehdä työtä yhdessä ja auttaa toisiaan. XTune on käytössä siellä, missä korkeatasoinen osaaminen on hajautettu: isoissa pörssiyhtiöissä, Metropoliassa ja pienissä verkostoissa.
Opetushallituksen koordinointihankkeita
Ville Venäläinen ja Jari Kinnula kertoivat Sosiaalinen media -koordinointihankkeesta SOMYsta. Opettajuus on murroksessa. Vuonna 2006 Khan Academy  käänsi opetuksen päälaelleen ja teki oppimisesta hauskaa. Oppijat saivat opiskella omaan tahtiinsa opetusvideon avulla, ja opettajan ja oppijoiden yhteinen aika käytettiin tehokkaasti. Hitaasti oppivat saivat nousukiidon oppimiseensa.
SOMY viidentoista sosiaalisen median hankkeen sateenvarjona kokoaa, jatkaa, jalostaa, jalkauttaa ja tutkii sosiaalisen median käyttöä peruskoulusta lukioon. Mullistaako sosiaalinen media tapamme oppia ja viestiä?
Oppimisen uudet tilat
Olli Niemi visioi vauhdikkaasti rönsyillen unelmien korkeakoulua. Kun suunnittelijat tavoittelevat innostavaa ja avointa ilmapiiriä, niin kentällä vaaditaan terveellistä sisäilmaa. Maslowin tarvehierarkia selittää: perustarpeet eli terveellinen sisäilma pitää tyydyttää ensin ennen kuin voidaan unelmoida korkeampien tarpeiden tyydyttämisestä.
Ei hukata sitä, mikä Suomessa on hyvää! Ranskassa lapset saatetaan koulun portille ja haetaan sieltä.
Mikä on paras paikka, jossa olet ollut? Sellainen, jossa minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen. Oppija haluaa kasvaa, mutta pelkää pärjäämistä. Lähes puolet oppijoista tuntee pelon rinnalla myös uupumusta ja epätoivoa. Missä on rikastava yhteisö ja sosiaalinen vastuullisuus, luottamus, kuuluminen ja merkitys? Tarjoammeko mustaa aukkoa vai aurinkoenergiaa? Ihminen ylittää itsensä kun tekee enemmän kuin on unelmoinut.
Oulun normaalikoulun käytäviin on rakennettu yksityisiä ja puoliyksityisiä tiloja. Kokeilussa vanhoja ja uusia ympäristöjä käytetään rinnakkain.
Oulun normaalikoulun tilaratkaisuista kertoivat myös Pasi Kurttila ja Markku Lang perjantaiaamuna. Oppimismaisema voi olla sosiaalinen, psyykkinen, fyysinen ja virtuaalinen. Tilat, jotka mahdollistavat erilaisen työskentelyn, voivat olla yksityisiä, puoliyksityisiä, puolijulkisia ja julkisia. Maailmalla uusia tiloja kokeillaan rohkeammin kuin Suomessa. Lait ja opetussuunnitelmat vaikuttavat oppimistiloihin.
Sylvään koululla Sastamalassa hyödynnetään virtuaalitodellisuutta mediateekissa ja Ubikossa kehitetään tiimiopettajuutta.
Muuttuvan oppimismaiseman aineistonkeruu on käynnissä ja julkaisu ilmestyy virtuaaliopetuksen päiville joulukuussa. Seminaareissa lisätään pedagogien ja arkkitehtien vuorovaikutusta.
Raisa Valtaoja kertoi tulevaisuuden oppimistiloista Tampereella ja Kaustisilla. Tavoitteena on opettaa työelämätaitoja, taitoja syventyä ryhmässä johonkin. Opettaja ohjaa oppimisprosessia, mutta ei ole enää kaikkitietävä eikä opeta nippelitietoa. Jaettu opettajuus lisääntyy.
Pilvipalvelut ja mobiilius tulevat oppimiseen, laitteita käytetään eri tarkoituksiin visuaalisuesti, interaktiivisesti ja sosiaalisesti. Videot, kolmiulotteinen ja lisätty todellisuus, pelilliset interaktiivisest sisällöt sekä sisällön tuottaminen ja jakaminen tulevat opetukseen. Oppijat voivat prosessoida opittavaa asiaa uudella tavalla, jolloin siitä jää entistä paremmat muistijäljet. Näin oppijat kasvavat itsenäisiksi ja yhteisöllisiksi.
Oppimismuotoilua
Teemu Leinonen kertoi, että muotoilu on toimintaa tieteen, taiteen, tekniikan ja käsityön risteyksessä. Olennaista ovat ihmisen kokemukset ja elämykset, joita muotoilija pyrkii tavoittamaan.
Häijyjä ongelmia ovat kaikki, joissa on ihmisiä toimijoina. Opetus on yksi esimerkki häijystä ongelmasta. Tunteita on vaikea mitata kvantitatiivisesti.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä olemme nyt viidennessä vaiheessa, sosiaalisissa sovelluksissa ja vapaassa ja avoimessa sisällössä. Se on positiivinen Troijan hevonen, jotain, mitä voidaan monistaa moneen paikkaan.
Muotoilija ei voi lähteä vain ideasta vaan hänen pitää ymmärtää toimintaympäristöä ja hahmottaa kokonaisuus. Hyvä suunnittelija liikkuu Habermasin tiedonintressien kolmella alalla, teknisen, käytännöllisen ja emansipatorisen, käyttää niitä rinnakkain yhtaikaa, mikä on vaativaa, koska kyse on tieteenfilosofiaan ja maailmankuvaan liittyvistä kysymyksistä.
Jokainen suunnittelija haluaa muuttaa maailmaa, mutta maailma ei muutu ellei atomeja laiteta toiseen järjestykseen. Siksi tarvitaan osallistavaa suunnittelua.
Avoimet oppimisratkaisut
Jouni Kangasniemi totesi, että avoimet oppimisratkaisut lyövät itsensä läpi parissa vuodessa. Käsite ei ole uusi, Wikipediasta löytyy lähde jo vuodelta 1997. Vuonna 2002 MIT avasi oppimismateriaalinsa ja oppimisensa kaikille. Vuonna 2005 käynnistyi avoin tieteellinen julkaisutoiminta. vuonna 2011 Valtionvarainministeriö teki periaatepäätöksen avoimesta datasta.
Ope.fi-tasoja päivitetään 2020-luvulle avoimessa yhteistyössä laajan porukan kanssa Googlen dokumenteissa.
Leena Vainio pohti avoimen oppimisen mahdollistavia tiloja, ympäristöjä ja verkostoja. Luokkien lasiseinät näyttävät olevan trendinä, mutta vanha koulutus jatkuu seinien sisällä. Tietokoneluokassa oppijoita ei näy koneiden takaa. Aktiivi-hankkeessa on mukana kirjastoja, museo, koulutus ja vapaa sivistystyö. Oppimisympäristössä teknologia on vain yksi ulottuvuus; muita ovat esimerkiksi se, saitko aamulla kahvia tai onko tilassa happea (Aulangon pieni sali oli taas täynnä ihmisiä).
Opettajat eivät herkästi jaa omaa materiaaliaan. Avoimuus ei vieläkään ole massojen vaan harvojen opettajien työtä. Ilmassa on vielä pelkoja ja kysymyksiä. Löytyyko jostain organisaatiota, jossa materiaaleja jaetaan avoimesti?
Helsingin yliopiston Tiedekulmassa tulevaisuuden luokkahuone edistää paitsi tehokasta oppimista myös motivaatiota ja hyvinvointia, kun yritykset ovat mukana. Myös koulussa rikotaan rajoja, kun vanhemmat ja heidän työpaikkansa saadaan mukaan oppimisprosessiin.
Ei ole tämän ajan mukaista tehdä asioita niin yksin kuin monissa oppilaitoksissa edelleen tehdään. Piilotetaanko materiaaleja? Tiede ja yhteiskunta kehittyvät yhdessä tekemällä ja jakamalla.
Miten ollaan avoimia ja miten teknologia voi auttaa? Mitä on koulutus vuonna 2025? Mitä se tarkoittaa opettajuudelle? Nyt avoimet oppisisällöt ovat hajallaan eri puolilla.
Opetushallituksen uudessa haussa ei enää etsitä innovatiivista uutta vaan jo tuotetun hyödyntämistä. Miten virtuaalisia oppimispiirejä avataan?
Tarmo Toikkanen kysyi, kuinka moni julkaisee valokuvia verkossa. Yli puolet yleisöstä nosti kätensä. Entä kuinka moni liittää niihin Creative Commons -lisenssin? Vain muutama käsi nousi.
Tekijän pitää kertoa, jos ei halua pitää kiinni tekijänoikeuksistaan vielä 70 vuotta kuolemansa jälkeen vaan antaa muillekin oikeuden hyödyntää tuottamiaan teoksia.
Onko Creative Commons -lisenssi Troijan hevonen, jolla pehmeästi viedään tekijänoikeudet kehitysmaihin?
Hankkeiden rahoittajat haluavat, että tuotetut materiaalit olisivat kaikken käytössä. Heille riittävät cc-by- ja cc-by-sa-lisenssit. Jos tekijänoikeuksia ei ole hoidettu järkevästi, niin tuotoksia on vaikea hyödyntää jatkohankkeissa. Esimerkiksi Jyrki Kasvi käyttää esityksissään yhdysvaltalaisia kuvia, koska Yhdysvalloissa kaikki julkisesti rahoitettu julkaistaan avoimesti.
OpenCourseWare-liike aloitti jo kymmenen vuotta sitten. Suomen korkeakouluista Metropolia on siinä mukana. Oman oppimateriaalin laatimista ei tarvitse aloittaa tyhjästä.
Yhdysvalloissa uusi aalto on avoin oppiminen, jossa arviointi on automatisoitu. Eräällä kurssilla oli 60 000 osallistujaa, joista osa maksoi ja sai suoritusmerkinnän.
Mihin oppilaitosten tulevaisuus menee? Ne eivät enää ole oppimismateriaalien haltijoita? Ovatko ne oppimismerkintöjen haltijoita? Suomen vahvuus on opettajien autonomia, sitä ei monissa maissa ole.
Tekijänoikeudet puhuttavat, ja ovat puhuttaneet pitkään.
Muistan, miten kollegani reilut kymmenen vuotta sitten, siis viime vuosituhannella, totesivat, etteivät harkitsekaan verkko-opettamista ennen kuin tekijänoikeuskysymykset on selvitetty.
Vuonna 2001 opetusministeriön työryhmä julkisti verkko-opetuksen tekijänoikeuden sopimusmallit, joita sovellettiin Virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaissa vuosina 2001-2003. Sopimuksilla käyttö- ja muokkausoikeudet annettiin niille ammattikorkeakouluille, joiden edustajat olivat mukana kyseisissä renkaissa tuottamassa sisältöjä. Seuraavissa vuosien 2004-2006 sisällöntuotantorenkaissa tekijänoikeussopimuksilla materiaalien käyttö- ja muokkausoikeudet luovutettiin kaikille Suomen ammattikorkeakouluille, mutta materiaaleja sai käyttää vain ammattikorkeakouluopetuksessa. Uusissa renkaissa ei voitu käyttää edellisten renkaiden tuottamia sisältöjä, koska edellisten käyttöoikeudet olivat uusia suppeammat.
Pari vuotta sitten ITK-konferenssin kalamaljassa puhuttiin LeMillistä, jossa materiaaleja jaetaan avoimesti Creative Commons -lisensseillä. Kerroin, että vaikka haluaisin, niin en voi viedä tuottamaani oppimismateriaalia LeMilliin, koska allekirjoittamissani tekijänoikeussopimuksissa materiaalien käyttö on rajattu vain ammattikorkeakouluopetukseen. Kalamaljaan nousi opetusministeriön edustaja, joka ihmetteli moisia tekijänoikeussopimuksia: Jos materiaalit on tuotettu julkisella rahoituksella, niin miksi ne eivät ole avoimesti käytettävissä? Onko oppilaitoksilla liikaa rahaa?

Some, oppimisalusta ja verkostot

Oppiprosessin
karttaan Moodle kokoaa
somepalvelut.

Aihe aaltoilee:
pöhistään, unohdetaan.
Verkosto venyy.

Vertaistuki,
joukkovoima, kurkistus.
Tiivistän ja jaan.

ITK-työpajoista ja asiantuntijatapaamisista 18.4.2012 oli vaikea valita, niin paljon hyvää oli tarjolla. Aamupäivän seurasin Mediamaisterin monien mahdollisuuksien Moodlea, iltapäivän pääasiassa Anne Ronkaan vetämää verkostojen vertaisapua.
Monien mahdollisuuksien Moodle
Marko Mäkilä ja Marika Ritala-Mäkinen Mediamaisterilta kertoivat, miten avoimen lähdekoodin Moodle vastaa käyttäjien tarpeisiin. Tekniikan kanssa kasvaneelle Y-sukupolvelle verkostoituminen, jatkuva pääsy tiedon lähteille ja itsensä ilmaiseminen on luonnollista; luovuus, avoimuus ja uudet ideat kiinnostavat.
Avoimen teknologian ja avointen rajapintojen avulla Moodleen voidaan koota opiskeluun tarvittavat somepalvelut – kuin kaiken sisältävään matkalaukkuun. Sitten ei erikseen tarvitse käydä ostamassa hammasharjaa – tai sitä deodoranttia, jonka ennen Moodle-työpajaa ostin hotelli Aulangon myymälästä.
Marko Mäkilä korosti, että kaikkea opetusta ei voida rakentaa verkon some-palveluiden varaan, koska niiden käyttöehdot ja tekijänoikeudet voivat olla ongelmallisia ja niiden jatkuvuudesta ei ole ehdottomia takeita.
Totta. Itsekin olen somekoulutuksissani varoittanut luottamuksellisten tietojen tai henkilötietojen viemisestä palveluihin, jotka eivät ole sitoutuneet noudattamaan EU- tai ETA-alueen lainsäädäntöä. Vaikuttaisi kuitenkin epätodennäköiseltä, että suurten toimijoiden suositut palvelut katoaisivat varoituksetta. Toisaalta, eihän liene mahdotonta, että jonkin omassa organisaatiossa tuetun palvelun elinkaari syystä tai toisesta päättyisi – vaikka levyrikkoon.
Miksi käyttää oppimisalustaa? Miten siitä saadaan paras hyöty? Verkkokeskustelu ja tehtävien palautukset perustele oppimisalustan käyttöä, koska lähes jokaisessa somepalvelussa voidaan keskustella ja tehtävänpalautukseenkin löytyy palveluita. Olennaista on, että oppilaitos tukee oppimisalustaa. Sen pitäisi siis tukea oppimisprosessia, vaikka somesta löytyisi eri tarkoituksiin sopivampia mahdollisuuksia. Oppimisalustalle kootaan tarvittavat palvelut oppimisprosessin mukaan hallituksi kokonaisuudeksi. Näin oppija pysyy kartalla – eikä joudu parinkymmenen palvelun linkkilistalta selvittämään, missä mitä milloinkin pitäisi tehdä.
Oppilaitoksen hallinnoimaan Moodleen voidaan yhdistää avoimen lähdekoodin lisäpalveluita: e-portfolio Mahara, sisällönhallinnan Alfresco, hajautetun vuorovaikutuksen Elgg, jossa opettaja ja oppija ovat tasa-arvoisia, videopalvelu Kaltura ja videoneuvottelu BigBlueButton. LeMillinkin yhdistäminen Moodleen olisi vaivatonta. Moodleen voidaan myös upottaa somepalveluita kuten Skype, Googlen dokumentit, Facebook, YouTube, Slideshare, Prezi ja Twitter. Moodlen tärkeimmät toiminnot onnistuvat myös täppärillä ja älypuhelimella.
Suomessa Moodlea käytetään paljon, mutta Moodlea kehitetään muualla. Me siis otamme valmiina piirteet, joita muut ovat kehittäneet, vaikka ne eivät sopeutuisi olosuhteisiimme. Koska Moodle perustuu avoimeen lähdekoodiin, voisimme itse kehittää tarpeisiimme sopivia lisäpalveluita.
Mediamaisteri kehittää asiakkaiden pyynnöistä lisäpalveluja, mutta ne eivät välttämättä sovellu toiselle organisaatiolle. Siksi useiden organisaatioiden pitäisi tulla mukaan yhdessä kehittämään yhteisiä palveluita.
Vertaistukea verkostoista
Anne Rongas tutustutti meidät erilaisten verkostojen mahdollisuuksiin ja ongelmiin. Saman alan ihmisten verkostossa uudistusehdotusten taakse saa joukkovoimaa, yksinäinen löytää tukea ja voi purkaa paineitaan. Erilaisten ihmisten kanssa verkostoitumalla voi oppia toisten tekemisistä samalla lailla kuin lapset oppivat.
Miten verkostoja löytää? Pitääkö itse luoda verkosto, jos ei löydä sopivaa? Opettaja saa usein työhönsä tukea samasta huoneesta kollegoiltaan, mutta nettiverkostot auttavat ylittämään huoneiden ja jopa maiden rajoja. Parhaimmillaan verkostot tarjoavatkin jatkuvaa täydennyskoulutusta ja mahdollisuuden löytää uusia opetusmalleja.
Facebook ja Twitter ovat esimerkkejä virtaavasta informaatiosta, kurkistusviestinnästä; kaikkea ei ehdi lukea. Omaa nettiaikaansa säätelemällä ja itselleen tärkeitä ryhmiä seuraamalla vältää infoähkyn ja nettiriippuvuuden. Twitterissä voi karsia seurattavia ja seurata niitä, jotka tiivistävät ja jakavat hyviä linkkejä.
Google plussassa ja Twitterissä seuraamisen ei tarvitse olla molemminpuolista. Facebookissa voi seurata myös sellaisia, jotka antavat ”tilata” itseään.
Verkostoissa on valinnanvaraa ja sitoutuminen on löyhää. Kaikki eivät halua nettiverkostoja vaan perinteisen fyysisen verkoston. Pienryhmä on eri asia kuin verkosto: pienryhmässä kaikki tuntevat toisensa. Verkoston jäsenistö on epämääräinen ja aktiivisuus aaltoilevaa: jokin asia nousee pinnalle ja siitä pöhistään ja sitten unohdetaan.
Anonyymisyys voi tuoda turvallisuutta arkaluonteisia asioita käsittelevässä verkostossa, mutta anonyymit voivat olla ilkeitä toisilleen. Moderointi auttaa asiattomien viestien hallinnassa. Leimahduksissa ei pidä hätiköidä: ehkä kokematon viestijä rauhoituttuaan poistaa ikävän purskauksensa.
Sometu perustettiin Otavan Opiston pajassa vuonna 2007, ja nyt verkostossa on jo yli 4000 kirjautunutta. Sometu on aktiivisempi kuin Vinkkiverkko, mutta myös sekavampi. Vanhoista keskusteluista voi edelleen saada hyviä vinkkejä. Classroom 2.0 -verkostossa on jo noin 66 000 kirjautunutta.
Nämä verkostot toimivat Ningissä, jossa joka sivusta voi määrittää, kenelle se näkyy, ja sivuja voi muokata itsensä näköiseksi. Toisissa verkostoissa ylläpitäjä hyväksyy liittyjät, toisissa taas liittyminen on avointa. Jälkimmäisissä liittymiskynnys on alhainen, mutta välillä joukkoon putkahtaa häiriköitä.
Muinoin suositeltiin, että verkostossa ensimmäiset pari kuukautta voisi vain seurata muiden viestintää ennen kuin itse kirjoittaa mitään. Tämä ei toimi enää. ”Tyhmiä kysymyksiä” ei ole, siis rohkeasti kysymään! Yleensä ihmiset ovat ystävällisiä toisilleen.
Facebook on erittäin käyttökelpoinen, kunhan muistaa, että sen käyttöehdot ja tietoturva ovat ongelmallisia. Facebookin tuoreeseen Opeverkostot-ryhmään liittyi vajaassa vuorokaudessa 186 jäsentä.
Verkostoissa osa vain seuraa, mitä muut tuottavat. Varsinaista sisältöä tuottaa vain muutama, hiukan useampi reagoi tai välittää sisältöä eteenpäin. Verkosto on yleensä sitä mielenkiintoisempi, mitä enemmän porukkaa on mukana. Toisaalta pieni verkosto voisi olla tuottoisampi. Verkostohan ei välttämättä edes tavoittele mahdollisimman suurta porukkaa.
Twitterissä voi verkostoitua uusien ihmisten kanssa. Se antaa täsmätietoa mm. webinaareista ja toimii tapahtumien aktiivisena taustakanavana.
Pinterestiin voidaan upottaa toisten verkkosivujen kuvia kuin leikekirjaan, ja sen voi yhdistää Twitteriin.
Mobiililaitteet kuten älypuhelin ja täppäri toimivat hyvin opetuksessa. Nyt eri merkit tuottavat ongelmia, mutta tilanne muuttunee.
Opeverkostoista ja verkostoitumisesta löytyy runsaasti tietoa Opeverkostot-wikistä.

Taskukoulu Tallinnassa

Itko risteilee
taskukoulu visertää
täppäri striimaa.

Silmänkarkkia
yhdessä tekemistä
netti pullollaan.

IT-kouluttajien Koulutus taskussa -laivaseminaari 30.–31.3.2012 alkoi dramaattisissa tunnelmissa, kun Helsingin raitiovaunuliikenne katkesi kolarin vuoksi puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä. Twitter visersi #taskukoulu-hashtagilla tilanteesta ja taksikolonnat ja matkalaukkuja perässään vetävät kävelijät valuivat hitaasti Katajanokalle tukkien terminaalin reilut puoli tuntia ennen laivan lähtöä. Tästä huolimatta IT-kouluttajien porukka ehti ajoissa laivaan aloittamaan seminaaria älykännyineen, täppäreineen ja läppäreineen – jotka saivat langattoman verkon ähkymään Viking XPRS:n kokousosastolla ja myöhemmin Scandic Palace hotellin kokoustilassa.
Ohjaus tekstiviestein
Lasse Seppänen kertoi HAMKin verkko-opiskelijoiden työharjoittelujen ja opinnäytetöiden ohjaamisesta netissä ja tekstiviestein Funityllä. Opettajan tekstiviestit kertovat, kun jotain tapahtuu, eikä opiskelijoiden tarvitse seurata sähköpostiaan. Funityyn kootaan tiedot myös opinnäytetyön reilun kolmenkymmenen (!) vaiheen etenemisestä. Lasse Seppänen onnistui demoamaan tekstiviestin lähettämistä Funitystä omaan kännyynsä juuri ennen kuin laivan verkkoyhteydet hiipuivat.
Tutut palvelut mobiilisti
Tarmo Toikkanen esitteli tilastojen valossa tuttujen palvelujen uutta mobiilielämää. Perinteisten kameroiden sijaan seminaarissamme otettiin kuvia kännyillä tai täppäreillä ja siirrettiin verkkoon – silloin, kun nettiyhteys toimi.
Länsimaissa kännyjä on jo enemmän kuin ihmisiä. Valtaosa käyttää kännyä pitääkseen yhteyttä toisiin ihmisiin, mieluummin tekstarein ja selainsovelluksin kuin puhumalla.
Miten mobiilit oppimissovellukset kehittyvät? Nyt kärjessä ovat pelit, musiikki, verkostoituminen ja viestintä. Nano-oppimismahdollisuuksia kaivataan, siis oppimisaktiviteetteja täyttämään esimerkiksi bussin odotteluaikaa. Käyttöliittymä vaikuttaa käytettävyyteen, koskettaminen on luonnollista, kirjoittaminen ei. Mykkä voi puhua mobiililaitteellaan.
Kolmiulotteisuus on tulossa. Ilmassa elehtiminen saattaa tuntua hassulta, mutta toisaalta: sitähän opettaja tai orkesterinjohtaja tekee jatkuvasti.
Mobiililaitteisiin löytyy sovelluksia, jotka näyttävät webissä selailtavat sivustot järkevällä tavalla älykännyn pienellä ruudulla.
Pitäisikö jokaisen osata lukea tai kirjoittaa? Nykyään luku- ja kirjoitustaitoa pidetään itsestään selvänä – aivan samoin kuin sata vuotta sitten pidettiin itsestään selvänä, että jokainen osaa kyntää peltoa.
Kuva tukee muistia, mieleen on helppo palauttaa jotain, jonka on joskus nähnyt. Tyhjästä on vaikea muistaa. Muistettavat asiat voi ulkoistaa kännyn kalenteriin ja muistilappuihin, ja käyttää omaa muistiaan tärkeämpään.
Miten mobiili määritellään? Kirjat, kynät ja paperithan ovat aina olleet mobiileja ja kulkeneet mukana.
Mobiiliohjaus Vespassa
Irmeli Pietilä kertoi mobiiliohjauksesta Vespassa eli Haaga-Helian verkkopainotteisessa opettajankoulutuksessa. Vespan alkuajoista, jolloin kaikki tapahtui Moodlessa, on edetty kauas. Nyt oppimismateriaalit, aikataulut, oppimispäiväkirjat, ohjaus ja tiimien kotipesät ovat Ning-pienverkostossa, joka tarjoaa enemmän sosiaalisen läsnäolon elementtejä kuin Moodle. Opettaja käyttää päivittäin pariakymmentä mobiilisovellusta ja saa gmailiinsä viestit opiskelijoiden some-päivityksistä.
Irmeli Pietilä totesi, että hänelle ei sovi Twitterin lyhytsanaisuus eikä hän innostu Facebookista. Sen sijaan hän käyttää Flipboardia, Recorderia, Fonecta calleria, Googlen kartaa ja hangoutia, Diigoa ja Dropboxia. Skype sopii henkilökohtaisiin ohjauskeskusteluihin ja opiskelijoiden tapaamisiin. Reittiopas auttaa ohjaajaa, joka menee seuraamaan opetusharjoittelua. Tosin aamulla Reittioppaaseen ei tullut poikkeusinfoa, vaikka ratikkaliikenne oli poikki.
Tallinna Polütechnikum
Vierailumme Tallinna Polütechnikumissa oli innostava, erityisesti tietohallintopäällikön puheenvuoro ja kiertely laiteluokissa. Viron hyvät oppimisympäristöt toimivat tässä jo vuonna 1915 perustetussa oppilaitoksessa: virtuaalikoneet, Cisco, Microsoftin Live@edu sekä eri käyttöjärjestelmillä varustetut työasemat, myös luokallinen Macceja.
Mobiili- ja verkko-oppiminen ovat arkipäivää, oppilaitoksessa on keskitetty wifi ja Virossa mobiilinetti on edullinen. Kurssien joukosta löytyy myös vanhanaikaisia kursseja kirjoineen ja toimisto-ohjelmistoineen.
Opiskelijat voivat hallinnoida omia työasemiaan, asentaa ohjelmistoja ja käyttää mitä tahansa käyttöjärjestelmiä, mutta koneet palautetaan alkuperäisiin asetuksiin viikoittain. Joissain ladatuissa ohjelmistoissa saattaisi olla laillisuusongelmia, mutta viikoittainen palautus siivoaa nekin pois.
Puuhapaja
Lauantaiaamun puuhapajassa poimimme kirjanmerkkejä Diigoon ja tiivistimme seminaarin antia sarjakuviin Strip Designerilla.
Ammatillista koulutusta mobiilisti
Mervi Jansson kertoi, miten mobiilisovellusten avulla jokainen voi näyttää osaamisensa, vaikka ei ehtisi tunnille. Mobiilisovellukset tukevat oppimista, eivät siirrä sitä muualle.
Laitteiden pitää toimia, muuten pomot viheltävät pelin poikki. Sopimusten ja tekijänoikeuksien pitää olla kunnossa, kun laite annetaan alaikäisille tai kun mennään työpaikalle kuvaamaan.
Ruumiillisessa työssä täppärin kantaminen mukana on hankalaa, mutta pienempi laite kuten iPod touch pysyy mukana. Tekemisiä ja havaintoja voi dokumentoida missä tahansa, myös lyhyillä odotusajoilla bussipysäkillä.
Poplet-käsitekarttojen avulla asioita voidaan havainnollistaa oppilaitokselle ja työssä oppijoille. Saman asian voi havainnollistaa eri tavoin kaaviona tai sarjakuvana. Kuva nousee kirjoittamista tärkeämmäksi varsinkin ammatillisessa koulutuksessa.
Kaikki uusi vie epämukavuusalueelle. Iäkkäillä opettajilla ei ole kokemusta mobiiliopetuksesta, ei omia laitteita eikä aikaa perehtyä. Mitä hyötyä tästä on? Kuka vastaa, jos rikotaan tekijänoikeuksia? Entä jos laite rikkoutuu tai jos löydetty tai tuotettu sisältö ei ole sopivaa? Mikä on hyvä laite? Kestääkö koulun verkko mobiililaitteiden kirjavaa joukkoa?
Mobiilioppimisessa on käytetty mm. Posterousia, Dropboxia, Strip Designia, Facebookia ja Skypeä, ja tuotettu pitkälti visuaalista sisältöä. Pintakilta-wikin sisältöä on tuotettu iPadeilla. Pulpetista tabletille -hanke etenee, mutta mitä tapahtuu hankkeen jälkeen?
Mitä on opittu? Yllättävän moni opiskelijoista ei ollut aiemmin vienyt videoita YouTubeen. Kokemuksen kiteyttäminen sarjakuvaan innosti ja tekijänoikeuksia selvitettiin. Sosiaaliset taidot kehittyivät, kun yhdessä sovittiin, mitä kukin tekee. 16-vuotiaat pojat innostuivat moppauksesta, kun saivat laatia siitä video-ohjeistuksen. Opiskelijat asentavat sovellukset itse.
Mervi Janssonin esitys streamattiin Bambuseriin, joten saimme Twitteristä kysymyksiä henkilöiltä, jotka eivät olleet mukanamme Tallinnassa. Opiskelijoiden omien laitteiden käyttöön pitäisi oppilaitoksissa löytää yhteiset pelisäännöt esimerkiksi Opetushallituksen uusien some-ohjeiden pohjalta.
Keskustelussa nostettiin esiin, että maksulliset mobiilisovellukset voivat tuottaa ongelmia tutkinto-opiskelijoille, joille opiskelun pitäisi olla ilmaista. Toisaalta, vastaava ongelma on perinteisen verkko-opiskelun vaatimassa nettiyhteydessä. Mobiiliopiskelijat dokumentoivat omaa oppimistaan, mutta eivät tuota uutta oppimismateriaalia. Avoimia oppimisresursseja löytyy LeMillistä, Wikikirjastosta ja avoimista oppimisympäristöistä.
Yhteisöllisen oppimisen tukeminen mobiilisti
Jari Laru totesi olevansa ”hörhö” ja seurassamme kuin kala vedessä. Hän opettaa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä verkossa.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön historia alkaa 1960-70-lukujen taitteesta, jolloin keksittiin täppäri. Keksintö oli aikaansa edellä. 1990-luvun loppupuolella syntyi taskutietokone ja tulevaisuuden oppimisympäristö, avoimeen lähdekoodiin perustuva Fle3. 2000-luvun alussa kuvaan astuivat älypuhelimet, langaton verkko, paikkatiedon hyödyntäminen ja mobiilioppiminen.
Nyt 2010-luvulla astumme ubiikkiin tulevaisuuteen, täppäreiden ja html5:n maailmaan, m-oppimisesta u-oppimiseen. Sovelluksia on joka paikassa, ei enää laitteisiin tai käyttöjärjestelmiin lukittuina. Alkeelliset palvelut kuten Facebook jäävät historiaan, kuten Anssi Vanjoki ennustaa.  Osallistujien aktiivisuutta haisteleva pöytä on esimerkki lisätystä todellisuudesta.
Ihminen yksin on ”person solo”, ihminen teknologian avulla muiden kanssa on ”person plus”. Tietokoneavusteisessa yhteisöllisessä oppimisessa huomiota kiinnitetään olosuhteisiin, ryhmän rakenteeseen, tehtävään ja välineeseen. Myytti diginatiiveista unohtaa, että teknologian käyttötaito ei vielä anna syvällistä käsitystä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä. Opintosuunnitelmatasolla pitäisikin luoda olosuhteet, joissa opetetaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä eikä vain teknologiaa.
Moniajo (multitasking) ei ole hyväksi oppimiselle. Yksinkertaisilla välineillä ja monipuolisilla pedagogisilla käytännöillä päästään parhaisiin tuloksiin. Ei niin, että ottakaa kuvia Flickeriin tai käykää Second Lifessa; some-palveluita ei ole suunniteltu tukemaan yhteisöllistä oppimista. Fle3, jonka taustalla on tutkiva oppiminen, tukee yhteisöllistä oppimista. Mutta tarvitsisimme lisää sovelluksia, joihin olisi rakennettu oppimista tukevia ominaisuuksia.
Kampus 2.0
Ilkka Olander kertoi avointa, informaalista oppimista tukevasta Kampus 2.0:sta, johon kootaan oppilaitoksen keskeiset some-välineet, myös Facebook ja oppimisalusta. Yksittäisistä hankkeista pitäisi edetä toimivien käytäntöjen luomiseen.
Mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta?
Elias Pietilä Qvikistä kertoi, mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta. Koulutuksen merkitys on yllättävän pieni, kun teknologia kenttä muuttuu nopeasti eikä korkeakouluissa voida opettaa teknologiaa, jota ei vielä ole olemassa. Uusinta teknologiaa opitaankin intohimolla ja harrastuksella.
Mobiilisovellukset ovat pieniä ja niitä on helpompi tehdä kuin perinteisiä sovelluksia. Koodin hiominen ei kauheasti vaikuttaisi mobiililaitteen akun käyttöön. Koulu voi innostaa supernörttejä koodaamaan, mutta todennäköisesti muotoilijan (designer) laatima sovellus on nörtin tekemää helppokäyttöisempi.
Elias Pietilä kertoi nopeasti laatimastaan sovelluksesta. Sen kooodi on kaameinta spagettia ikinä, mutta sitä on ladattu mobiililaitteisiin jo 10 miljoonaa kertaa. Mobiili on korostetusti silmänkarkkia ja design on olennaista. Kuvankäsittelyä osaamattoman mobiiliohjelmoijan pitäisi olla velho.
Täydellinen työntekijä näyttää samalta kuin täydellinen yrittäjä. Tiimissä tarvitaan erilaista osaamista ja liiketoimintakeskeisyys on valttia. Valmiita sovelluksia voisi hioa loputtomiin kohti täydellisyyttä – mutta olisiko se yhteisön etu?
Elias Pietilä pohti, että jos vielä jatkaisi opintojaan TKK:lla, hän opiskelisi kieliä eikä tietokantoja. Mobiilialalla tarvitaan jatkuvasti kykyä oppia ja poisoppia. Flash meni jo pari vuotta sitten. Kuinka nopeasti osaava koodaaja vaihtaa kielestä toiseen?
Läksyt
Tarmo Toikkanen kehotti jokaista meistä tuottamaan viikon sisällä verkkoon jotain taskukouluun liittyvää: kuvia Dropboxiin, tekstejä blogeihin, linkkejä Diigoon, viestejä Twitteriin.

Aktiivinen yhteisö somessa

Matkalla someen
rohkeasti roiskien –
pienin askelin?

Tilaisuus kasvaa
huoneesta ja hetkestä
somen kanaviin.

Juho Jokinen Dinglestä  kertoi TTL:n yhdistysten puheenjohtajakokouksessa hotelli Kuninkaantiessä 16.3.12, miten sosiaalisen median avulla voisi aktivoida yhteisön jäseniä. Itse olin kokouksessa IT-kouluttajat ry:n puheenjohtajana. Juho Jokisen esitysdiat löytyvät Slidesharesta.
Hän aloitti kuvaamalla, miten pieni yritys somen ja pilvipalveluiden avulla voi luoda teknisen infrastruktuurinsa ilman mittavia investointeja. Sisältä ulospäin etenevässä kaaviossa esiintyivät tutut sovellukset Gmail, Google Docs, Dropbox, Salesforce, Facebookin sisäinen ryhmä, WordPress ja uloimpana Facebook, Twitter , YouTube  ja SlideShare. Näistä ainoastaan Salesforce on maksullinen.
Yhteisöä voidaan kuvata sisäkkäisinä ellipseinä, joissa sisältä ulospäin ovat

  1. paikalla olijat
  2. aktiivijäsenet
  3. kiinnostuneet jäsenet
  4. jäsenet
  5. positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet
  6. ei-jäsenet, ei tietoa.

Ryhmät 3 ja 5 eli kiinnostuneet jäsenet ja positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet olisivat somen suurin potentiaali, näitä ryhmiä voisi tavoitella somen avulla. Entä ne, jotka eivät ole yhteisöstä kuulleetkaan, mutta voisivat olla siitä kiinnostuneita? Somessa hyvä sisältö palkitsee ja ”tykkääminen” välittää tietoa henkilöltä toiselle.
Kuinka moni on twiitannut tai kertonut Facebookissa olevansa täällä tänään?
Jokaisesta tilaisuudesta voisi viestiä verkostolleen, kavereilleen ja seuraajilleen Facebookissa tai Twitterissä, kysellä etukäteen, mitä asioita tilaisuudessa pitäisi käsitellä, tarjota mahdollisuus osallistua tilaisuuteen videoneuvottelun välityksellä ja myöhemmin seurata tilaisuuden videotallennetta ja jatkaa keskusteluja blogeissa. Nykypuhelinten videokameroiden taso on riittävä YouTubeen. Toki oikeudet videotallenteen tekemiseen ja verkkolevitykseen on hyvä kysyä sekä esiintyjiltä että osallistujilta.
Mitä somessa voi tehdä? Miten tapahtumaan saadaan katsojia? Median ja sisällön hyvyys on olennaista. Some on uusi tapa vaikuttaa, käydä henkilökohtaista julkista keskustelua. Jyrki Kataisen videoblogi päivittyy säännöllisen epäsäännöllisesti, sillä hän johtaa valtakuntaa YouTubesta.
Flashmob Finlandia on esimerkki hyvästä sisällöstä ja ”Minun Suomeni on kansainvälinen” esimerkki somessa kokoontumisesta. Kannattaa seurata, millaisia yhteisöjä omalla alalla syntyy.
Kun järjestetään tilaisuuksia, pitäisi ajatella paikalla olevia ihmisiä laajemmin. Tilaisuuden sisällön lisäksi suunnitellaan tweetit, videot, sähkö- ja blogipostit, tiedotteet, osallistaminen, statukset ja julkaistavat kuvat – ja mielellään aikajanalla.
Mene verkossa rohkeasti oman sivusi tai verkkopalvelusi ulkopuolelle, koska sisältöäsi kulutetaan olennaisesti muualla. Jos yhteisössäsi on web-toimittaja, niin hänen työstään vain 30 % pitäisi kohdistua omaan verkkopalveluun ja 70 % sosiaalisen median palveluihin.
Juho Jokinen kehotti menemään rohkeasti roiskien joka paikkaan, jokaiseen some-kanavaan. Aiemmin olen kuullut, että someen kannattaisi mennä pienin askelin oman kohderyhmän ja omien resurssien mukaan.
Facebook tavoittaa pari miljoonaa suomalaista, Helsingin Sanomat miljoonan, Linkedin kolmesataatuhatta ja Twitter vajaa satatuhatta. Alle 35-vuotiaat tavoittaa Facebookista paremmin kuin television äärestä.
Jotkut pyrkivät käyttämään LinkedIniä työasioihin ja Facebookia vapaa-aikaan. Profiilit on kuitenkin äärimmäisen helppoa linkata toisiinsa. Vaikka työnhakijan tietoja ei saisi etsiä verkosta, niin moni saattaa työhakemuksessaan antaa siihen luvan: ”Feel free to google my name.” Kaikestahan voi tehdä julkista.
Lopuksi Juho Jokinen tarjosi kymmenen kohdan ohjelman yhteisölle somen aktiivisesta käytöstä:

  • strategia
  • kanavat
  • jatkuva sisällöntuotanto (muutos yhdistyksen tiedotusstrategiaan, lehdet voi koota siitä, mitä blogeissa jo on kirjoitettu)
  • tee kaikesta julkista
  • vastaa aina
  • käytä somea myös sisäisesti (esim. hallituksen kokous Google+:n hangoutina)
  • vie toimintoja someen
  • puhu oikeista asioista
  • ärsytä, kysy, väitä ja kyseenalaista – älä pelkästään tiedota
  • aloita heti

Kulttuurit kohtaavat

aikuisuus alkaa
nuori etsii itseään
kohtaa aikuisen

pomo hengittää
niskaan turvallisesti
juoden kahvia

päivän päätteeksi
some tuulee uudestaan
tietoiskuna

Educa-messujen 27.-28.1.2012 runsaudensarvesta valitsin, osin Opettaja-lehden innoittamana, esityksiä kulttuuritörmäyksistä.
Kulttuurien viestintä
Roman Schatz nauratti yleisöään kuvaamalla tilanteita, joissa kulttuurit törmäävät. Kun Suomessa ihminen makaa maassa, ulkomaalainen saattaa hälyttää ambulanssin, kun taas suomalainen ensin haistaa makaajan hengitystä.
Jäävuoriteorian mukaan pinnan yläpuolella näkyvät ihmisen ulkonäkö, kieli ja tavat, kun taas normit, arvot, asenteet, perinteet, käsitys maailmasta ja puhetyyli piilevät pinnan alla.
Kun suomalainen ystävä riemuitsi uudesta omakotitalostaan, onnittelujen sijaan Roman Schatz ryhtyi pahoittelemaan, millaiseen liemeen maksuineen ja lumitöineen ystävä olikaan itsensä saattanut. Hän ei tiennyt, että omakotitalo on suomalaisen unelma, Saksassahan 75 % ihmisistä asuu vuokralla.
Puhetyylejä voisi verrata pallopeleihin. Germaanisen kulttuurin viestintä muistuttaa pingistä: keskeyttäminen on tavallista ja pallo on koko ajan liikkeessä. Välimeren maissa kaikki huutavat yhtaikaa, ryntäävät yhtaikaa pallon kimppuun. Ugrilaisen kulttuurin viestintä muistuttaa keilailua: viesti painaa neljä kiloa, jokaisella on vuoronsa ja keskeyttäminen koetaan etuiluksi.
Kulttuuritörmäyksiä syntyy mm. vauvojen nukuttamisesta ulkona pakkasessa, välimatkoista ihmisten välillä, sukupuolirooleista, historiasta, uskonnosta, työhierarkiasta ja juomakulttuureista. Suomessa kaikilla lapsilla on lähes samanlaiset ulkoiluhaalarit, kun taas Ranskassa pyritään yksilölliseen vaatetukseen.
Korkean kontekstin kommunikaatiokulttuureissa, kuten Suomessa ja Japanissa, voidaan olettaa kuulijan ymmärtävän viestin taustoja. Matalan kontekstin kommunikaatiokulttuurissa, kuten Yhdysvalloissa, monien kansojen sulatusuunissa, kontekstia pitää rakentaa jatkuvasti. Kun joku Suomessa toteaa elokuvan lopun olleen liian ”amerikkalainen”, hän tarkoittaa, että asioita selitetään liikaa, katsojaa pidetään tyhmänä, tämä ei saa itse oivaltaa.
Roman Schatz kertoi ensimmäisestä kokemuksestaan suomalaisten pomona. Hän halusi olla hyvä pomo ja kiersi päivittäin neuvomassa alaisiaan. Lopulta hänet neuvottiin omaan huoneeseensa juomaan kahvia: homma hoidettiin osaavassa tiimissä jo ennen häntä. Suomalaiset kokivat, että hän hengitti niskaan. Saksassa taas niskan takana seisova pomo luo turvallisuuden tunnetta: häneltä voi koko ajan kysyä, miten homma pitäisi tehdä.
Suomalaiset sukunimet viittaavat paikkoihin: virtanen, järvinen, laakso, kallio. Kysymmekin toisiltamme: ”Mistä olet kotoisin?” Saksassa taas sukunimet kertovat ammateista, ja niitä useimmiten ihmisiltä ensin tiedustellaankin.
Suomessa puhumattomuus toisen seurassa kertoo luottamuksesta. Puhelinkeskusteluissa yleisin lause on: ”Oletko vielä siellä?” Suomessa rahasta puhuminen on tabu.
Erilaisuus, pelot ja jännitys
Jani Toivola kertoi ulkonäkönsä herättämästä koulukiusaamisesta. Alaluokilla opettaja komensi kiusaamisen synnyttämän tappelun osapuolet eri nurkkiin ja jatkoi matematiikan opetusta selvittämättä tilannetta. Keskikoulussa tytöt seurustelivat avoimesti muiden poikien kanssa, mutta hänen kanssaan korkeintaan salassa – ettei kukaan saisi tietää. Kouluaikana pahin ongelma ei ollut lyöminen ja potkiminen, vaan yksinäisyys.
Nyt hän kiertämällä kouluissa pääsee lähelle nuorten maailmaa ja heidän tapaansa ajatella. Kerran eräs tumma poika tuli hänen luokseen ja kysyi: ”Mitä sä teit, kun susta tuntui, ettei sulla ole toivoa?”
Yläluokilla kuunnellessaan kavereiden herjoja tanssiesityksensä aikana Jani Toivola päätti, että tapahtui mitä tahansa, hän ei jätä itseään pulaan; hän sitoutuu itseensä ja elämään, joka on hänelle tärkeä.
Pohjois-Suomessa hän tutustui 9-vuotiaaseen Nikoon. Niko näki hänet koulun ruokalassa, keräsi rohkeutensa, tuli samaan pöytään, lopuksi hänen luokseen ja kertoi: ”Mulla on kotona videopeli, jossa on ihan sun näköinen tyyppi.” Tästä syntyi dialogi ja ystävyys.
Kun Pirkko Saisio kirjoitti näytelmän neljän tummaihoisen nuoren tarinoiden pohjalta, niin ensi-illan jälkeen Jani Toivolan äiti soitti pojalleen: ”Meidän pitäisi varmaan puhua.” Hän oli luullut suojelevansa poikaa, kun ei puhunut tämän kenialaisesta isästä, mutta olikin suojellut itseään.
Tummaihoista luullaan maahanmuuttajaksi ja hänelle yritetään puhua englantia, vaikka hän olisi syntynyt Suomessa ja puhuisi suomea ongelmitta. Kun työyhteisöön odotetaan maahanmuuttajaa, mietitään ehkä liikaa, mitä voidaan sanoa ja mitä ei. Kaikki haluaisivat toimia oikein, mutta pahimmassa tapauksessa pelko ja jännitys aiheuttavat sen, että kukaan ei puhu mitään uudelle työntekijälle. Ja tämä jätetään yksin.
Kolme vuotta sitten Jani Toivola sai puhelun pikkuveljeltään, jonka olemassaolosta ei tiennyt. Sen jälkeen hän pääsi Keniaan tutustumaan sukulaisiinsa. Mary-täti näytti kellastunutta valokuvaa parin kuukauden ikäisestä vauvasta äitinsä sylissä. ”Miksi et tullut aikaisemmin? Olemme odottaneet kolmekymmentä vuotta?”
Kouluista oppimiskeskuksiksi
Arno Kotro juonsi Päivi Lipposen, Esko Valtaojan ja Jouni Välijärven keskustelua tulevaisuuden koulusta. Tulevaisuudessa tarvitaan tiedonrakentelu- ja analysointitaitoja sekä keskittymiskykyä. Koulun pitäisi muuttua, kasvattaa ihmiseksi eikä vain jakaa tietoa.
Esko Valtaoja ehdotti, että kaikille opetetaan pieni tarpeellinen ydinasia, jonka jälkeen sallitaan tiedon hankkimisen anarkia. Jouni Välijärvi toppuutteli muistuttamalla, että osa oppilaista tarvitsee enemmän ohjausta kuin toiset. Päivi Lipponen puolusti draamaopetusta, jossa oppilaat tekevät kuunnelmia eri aiheista; nykyteknologiallahan tallennusmahdollisuudet ovat valtavat.
Mikä on fyysisen koulurakennuksen oikeutus? Koulut voisivat muuttua oppimis- ja tapahtumakeskuksiksi ja museaalinen luokissa nököttäminen voisi kadota. Kouluissa voitaisiin yhdessä luoda jotain uutta, teknologiahan tuo faktat kaikkien ulottuville.
Nuoret mukaan hyvään aikuisuuteen
Olavi Sydänmaanlakka kertoi, miten ravintoloissa hänen luottokorttinsa yleensä tarkistetaan keittiössä ja miten hänen ulkonäköään kommentoidaan risteilyseminaarin syventävässä vaiheessa baaritiskillä.
Miksi kaikki haluavat olla nuoria? Miksi aikuisuutta ei arvosteta? Mielikuvissa aikuisuuteen liittyy ajokortti, seksi ja viina. Miksi emme luo mielikuvia siitä hyvästä, mikä aikuisuuteen liittyy? Sen sijaan, että menemme kursseille opettelemaan ymmärtämään nuoria, nuoret voisivat mennä kursseille opettelemaan ymmärtämään aikuisia; nuorihan on matkalla aikuisuuteen.
Olavi Sydänmaanlakka kertoi isästään. Tämä ei paljon puhu, joskus ärähtelee, rakastaa perhettään oikeasti, vaikkei koskaan sano sitä. Lapsena hän luuli, että isä käytti heitä orjatyövoimana, kun otti mukaan rakennustöihin. Aikuisena, kun hän rakensi taloa isä apunaan ja potkiskeli lapsiaan pois häiritsemästä, isä otti hänet puhutteluun ja kysyi: ”Miten sinä oikein kohtelet lapsiasi?” Silloin hän oivalsi: ehkä hekään lapsina, ruuvimeisseliä isälle ojentaessaan, eivät olleet avuksi, vaan ehkä enemmän tiellä. Mutta isä otti heidät mukaan.
Somen uudet tuulet
Educani huipentui sosiaalisen median uusiin tuuliin opetuksessa, kun Tarmo Toikkasen kanssa esittelimme Sosiaalinen media opetuksessa -kirjamme uudistettua painosta.

Yhteisöt ja organisaatiot Facebookissa

sivu ja ryhmä
tiedottaa, keskustelee
tilaatko mua?

viestit virtaavat
visertävät, kauhotaan
mielenkiintoiset

Johanna Janhonen  valotti akvalaisille 16.11.11 Facebookin monipuolisuutta organisaatioille ja yhteisöille.
E-oppimiskeskuksen wikiin sosiaalinenmedia.org on koottu suomalaisten organisaatioiden ja yhteisöjen some-ratkaisuja. Kunnilla on yhtenäistäkin linjaa, vaikkei siltä ehkä näytä. Toisaalta kuntien pitää ratkaisuissaan ottaa huomioon nekin kuntalaiset, jotka eivät käytä Facebookia.
Johanna Janhonen totesi, että hän työnsä vuoksi ”tykkää” sellaisestakin, mistä ei oikeasti tykkää; tykkäämällä saa viestivirtaa itselleen ja tietää, mitä tapahtuu. Ventovieraat pääsevät myös ”tilaamaan häntä”. Verkkosivun omistajan pitää itse ottaa tilaus käyttöön, jotta muut voisivat tilata kyseisen verkkosivun päivityksiä.
Vuonna 2010 todettiin: ”Facebookista löydät ne ihmiset, jotka joskus tunsit, LinkedInistä ne, jotka yhä tunnet ja Twitteristä ne, joihin haluaisit tutustua.” Facebookin tilaukset mahdollistavat nyt uusiin ihmisiin tutustumisen Twitterin lailla.
Google+  on vielä arvoitus: mihin sitä oikein pitäisi käyttää?
Facebookissa vain henkilöillä voi olla profiili. Yrityksillä, yhteisöillä ja tuotteilla on sivuja, paikkoja, ryhmiä ja tapahtumia. Facebook voi ilmiantojen perusteella sulkea organisaatioille perustettuja profiileja.
Sivun teko on helppoa, mutta miksi pitää tykätä? Tykkäämällä huvitellaan, osoitetaan tukea, viestitään omista arvoista, annetaan palautetta tai vaihdetaan tietoja. Facebook on uusi tapa tilata uutisia – varsinkin, jos ei koskaan ole kuullut uutissyötteen lukijasta.
Esimerkiksi Angry Birds huolehtii tykkääjistään, kohtelee heitä kuin kukkaa kämmenellä.
Hetkyn sivulle ei vielä ole valittu lyhytosoitetta Facebookiin. Akvan sivu tykkää Hetkystä, mutta Hetkyn ei Akvasta.
Ryhmä on tasa-arvoisempi kuin sivu. Sivulla on moderaattorit ja tykkääjät, ryhmässä kaikki voivat päivittää ja näkevät toistensa päivitykset. Sivut ovat hyviä tiedottamiseen, ryhmät keskusteluun.
Pitäisikö tiedotus uudistaa? Pitäisikö päästä eroon sähköpostista? Parasta olisi antaa ihmisten itse päättää, haluavatko he sähköposteja, syötteitä, Facebook-viestejä, tweettejä vai paperipostia. Osa twiiteistä voi päätyä automaattisesti päivittyvään paper.li-nettilehteen. Somessa asiakkaatkin voivat tulla mukaan organisaation tiedon välittämiseen.
Facebook-tunnuksia voi käyttää muissa some-palveluissa ja niiden, kuten Heiaheian  ja Foursquaren, päivityksiä voi ohjata Facebookiin.
Lopuksi Johanna Janhonen antoi ohjeita Facebookin käyttöön.

  • Mieti yleisöäsi mikä heitä kiinnostaa?
  • Tee kivoja asioita.
  • Varaudu negatiiviseen palautteeseen.
  • Seuraa monta kertaa päivässä, vastaa nopeasti palautteeseen.
  • Älä kopioi kilpailijasi Facebook-strategiaa vaan löydä oma toimintatapasi.

Koulutus eilen, tänään ja huomenna

Itko innostaa
jakamaan tiedot verkkoon
ope oudoksuu

opimme töissä
emme turhan tyhjiön
koulutuksissa

ope, valpastu
kun nuori ryntää verkkoon
ethän jää alle

oppija poimii
verkon tietomerestä
omat helmensä

IT-kouluttajat juhli kymmenvuotista taivaltaan  näkyvästi hotelli Arthurissa 9.11.11. Monipuolinen esiintyjäkaarti johdatti meidät salama-alustuksin koulutuksen kolmeen vuosikymmeneen ja työsti heittämiään haasteita kanssamme learning cafe -menetelmällä. Tilaisuuden sponsorit HAAGA-HELIA, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Laurea heittivät sekaan muutamia lisähaasteita. Irmeli Pietilä juonsi juhlaseminaarin rautaisella ammattitaidollaan.
Seminaarin aloitti kuvakollaasi IT-kouluttajien jäsentilaisuuksista. Puheenjohtaja Tarmo Toikkasen tervehdys kuultiin nauhoitettuna, kun Tarmo3 päätti syntyä maailmaan juhlaseminaarin aattoiltana.
IT-kouluttajien kymmenvuotinen taival
Esittelin lyhyesti IT-kouluttajien kymmenvuotistaipaleen tärkeimmät tapahtumat. ”Koulutamme uuden teknologian käyttöä ja samalla käytämme uutta teknologiaa ja uusia pedagogisia lähestymistapoja koulutuksessamme”, kerrottiin IT-kouluttajista ITviikossa vuonna 2007.
Jäsentilaisuuksissamme on käsitelty verkko-oppimista, sosiaalista mediaa ja työssä oppimista, työvälineohjelmistoja (ATK-ajokortin matka maailmalle ja paluu ECDL:nä), oppimisalustoja, avoimia ohjelmistoja, jotka tukevat tiedonrakentelua ja yhteisöllisyyttä. Olemme vierailleet monissa yrityksissä ja organisaatioissa Suomenlahden molemmin puolin: Tieto-konserni, Tieturi ja Haaga-Helia, Tallinnan yliopisto, Viron keskuspankki, Webmedia, Tieto Estonia ja tietysti Estonia-teatteri.
Valtakunnallinen IT-kouluttajat-yhdistys panostaa jäsenistön verkkopalvelun kehittämiseen. 2000-luvun alussa yhdistykselle teetetty sivusto asennettiin Fle3-tiedonrakenteluympäristön kanssa PC-käyttäjien palvelimelle. Kesällä 2004 IT-käyttäjien verkkopalvelut siirrettiin TTL:n tuoreelle yhdistyspalvelimelle, jossa niitä on edelleen kehitetty.
TVT opetuksessa, keskiajalta kohti uutta aikaa
Teemu Leinonen aloitti maailmoja syleilevän esityksensä 7-vuotiaan tyttärensä neuvojen mukaan smurffeista ja wikipediasta, motivoituneista joukoista. Opiskeluaikaisesta web-sivujen suunnittelusta hän eteni oppimisympäristöjen design-tutkimukseen Fle3-tiedonrakenteluympäristön ja LeMill-oppimisresurssiympäristön myötä.
Uuden teknologian tuotteet tai palvelut tarjoavat aluksi elämyksiä käyttäjille, muuttuvat sitten välttämättömyyksiksi, vähitellen taiteeksi ja osaksi todellisuutta – kunnes todellisuus muuttuu osaksi uutta teknologiaa.
Antiikin hyveet mielletään uudella ajalla edelleen hyveiksi. Antiikin ja uuden ajan välissä on pimeä keskiaika ruottoineen ja noitavainoineen. Vastaavan kehityksen voi nähdä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Pimeää keskiaikaa vastaa 1970-luvun puolivälissä alkanut mekaaninen harjoittelu (training), esimerkiksi kielten opetuksessa, aluksi disketeillä ja cd-rompuilla, myöhemmin verkossa. Verkko-opiskelun myötä olemme siirtyneet uuden ajan sosiaalisiin ohjelmistoihin ja vapaaseen ja avoimeen sisältöön.
Löytyykö tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä antiikin aika hyveineen? Douglas Engelbart, joka vuonna 1968 kehitti maailman ensimmäisen hiiren, ideoi tietokoneavusteisen ryhmätyön, jossa videoyhteydellä kirjoitetaan yhteistä koodia. Hän näki, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voitaisiin käyttää yhteistyössä yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.
Engelbrandtin ideat näkyvät Steward Brandin vuonna 1968 toimittamassa teoksessa ”The Whole Earth Catalog”  sekä Google Wawessa ja Google Plussassa. Nasan vihdoin julkaisema avaruudesta otettu kuva maapallosta auttoi ihmisiä hahmottamaan, että elämme yhdellä yhteisellä planeetalla.
Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Jyrki J. Kasvi näki tulevaisuuden synkkänä: maailman ikärakenne muuttuu ja suomalainen yhteiskunta juoksee suoraan seinään, kun yli 65-vuotiaan väestön osuus kaksinkertaistuu nopeasti. Globaali verkostoituminen ei paranna tilannetta: sama kehitys odottaa arabimaissa ja Japanissa panostetaan jo vanhustenhoitorobotiikkaan.
Suomen talous on murroksessa; paperimarkkinat kasvavat, mutta kuka investoisi paperitehtaisiin Suomessa? Väestöpyramidimme kertoo, ettei viidenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa ole enää työvoimaa.
Mika Mannermaan mukaan olemme tulleet maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskuntaan ja jatkamme kohti bio- ja fuusioyhteiskuntaa. Rytinä on vasta alussa ja murroksen tahti kiihtyy. Kenellä tulevaisuudessa on valta ja kuka omistaa? Onko maahanmuuttajien perhekäsityksissä mitään ihmettelemistä, kun itse elimme vastaavan laisessa perheyhteisössä sata vuotta sitten?
Muuttunut viestintä kuvastaa teknologian kehittymistä ja pian käytämme viestintätapaa, jollaista ei vielä ole edes keksitty. Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia oivalluksia siitä, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään uudella tavalla. Taannoin maailmalta tultiin kysymään, miten Suomessa edistytään, mutta nyt innovaatioita etsitään Virosta ja vastaavista nopean teknologisen kehityksen maista.
Miten koulutamme Suomen takaisin 2000-luvun alkuun? Sähköiset palvelut ja verkkokauppa ovat tehneet tuloaan yli kymmenen vuotta. Botswanassa voi maksaa kännyllä, mutta Suomessa ei. Suomi on viimeinen maa maailmassa, jossa ihmisille edelleen toimitetaan pääsääntöisesti paperilaskuja.
Tieto- ja viestintätekniikan osaamisemme on pelkkä myytti. Taulukkolaskentaohjelmisto voidaan kokea hankalaksi, jos rivisummat lasketaan taskulaskimella. Osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Mikä työelämässämme aiheuttaa pahoinvointia, kun ihmiset fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle, ja eläkkeelle päästyään pystyvät vähentämään psyyken lääkkeitään?
Kertakäyttökoulutuksen paradigma on kuollut ja kuopattu, vaikka järjestelmämme rakentuu edelleen sen varaan. Suomessa kysytään: ”Mikä on sun duuni?” Hajoaako identiteetti, jos ei ole työtä? Työn ja harrastusten lisäksi ihmisen elämään voi kuulua lasten ja vanhempien, lastenlasten ja puolison hoitoa. Aiemmin työttömän piti odottaa 500 päivää ennen kuin pääsi opiskelemaan.
Metsäkone on erikoisesti pakattu tietokone, mutta on vaikea löytää ohjelmointitaitoisia nuoria, jotka haluaisivat työskennellä metsässä. Oli oivaltavaa nähdä, miten F-Securen kaverit menivät mönkijällä metsään, kun virus halvaannutti metsäkoneen.
Oppiva organisaatio kehittyy luovaksi organisaatioksi. Suomessa ei sallita riskinottoa vaan konkurssiin mennyt startup-yrittäjä leimataan loppuiäksi. Tarvitsemme luovaa anarkiaa, emme valmiita projektisuunnitelmia, joiden mukaan edetään.
Tietoyhteiskunnan osaamistarpeiksi nousevat elämän ja osaamisen hallinta, sosiaaliset taidot sekä tiedonhallinta- ja verkostoitumistaidot. Missä ovat tietotekniset osaamistarpeet?
Salama-alustukset
Jaana Holvikivi on laatinut väitöskirjan tietotekniikan kansainvälisestä koulutuksesta. 1990-luvun alussa suomalaisen ammattikorkeakoulun englanninkielinen koulutus kehitettiin yksinkertaisesti kääntämällä valmis suomenkielinen kurssi englanniksi. Suomalaiset opiskelijaryhmät ovat kuitenkin huomattavasti homogeenisempia kuin muista kulttuureista tulevat. Yksilöiden väliset erot kansainvälisissä opiskelijaryhmissä ovat valtavat. Tieteellinen ajattelu on kulttuurisidonnaista, ohjelmointi vaatii logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyä.
Ihmisen toiminta määräytyy kulttuurisista skeemoista. Esimerkiksi tässä seminaarissa voimme olettaa, että joku menee kohta puhujapönttöön pitämään powerpoint-esityksen.
Esimerkki ruokailusta Japanissa voi auttaa meitä ymmärtämään erilaisia skeemoja. Meidän kulttuuristamme tulevan voi olla vaikea hahmottaa, miten kymmenen eri ruokalajin kanssa edetään tai että padan kantta ei saa nostaa, kun herkkä ruoka on siellä hautumassa.
Toista kulttuuria edustava opiskelija saattaa myöhästyä oppitunnilta yksinkertaisesti siksi, että hänen pitää ensin tervehtiä kaikki tuttunsa. Perinteisesti monissa kulttuureissa opitaan seuraamalla toisen toimintaa – kuten meilläkin oppipoika on oppinut seuraamalla kisällin toimintaa. Myös valokatkaisimet, vesihanat ja liikeohjatut ovat voivat hämmentää sellaista, jonka omassa kultturissa ne ovat harvinaisia.
Tero Toivanen puhui tulevaisuuden koulusta, näkymättömästä oppimisesta, avoimuudesta ja jakamisesta, jolla oppiminen kehittyy sosiaalisessa mediassa nopeasti. Maiden väliset erot muuttuvat merkityksettömiksi. Tiedonhaku- ja hallintataidot nousevat entistä tärkeämmiksi. Tulevaisuuden lukutaidottomuus on kyvyttömyyttä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia.
Miten voi oppia, jos ei opi? Voisiko unelmoida silmät auki?
Systeemisessä, vertailevassa ajattelussa tiedot liitetään ympäröivään yhteisöön. Luovuuteen tarvitaan dynaaminen aikakäsitys, ei kelloon sidottua. Vapaus tuo vastuuta oppijoille. Miten kohtaamme epävarmuuden? Osaammeko työskennellä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa?
Autotelinen ihminen asettaa itse päämääränsä ja ohjaa toimintaansa eikä ole riippuvainen ulkoisesta palkitsemisesta. Virheistä opitaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat ovat menneet tyttöjen ohi englannin kielen osaamisessa, kun he oppivat englantia pelaamalla. Miten oppiminen saataisiin takaisin kouluun?
Anne Rongas puhui matkasta, hitaudesta, turvasta ja tästä hetkestä. Olemme matkalla avoimeen oppimiskulttuuriin. Asiat etenevät hitaasti vaikka aina on kiire. Turvallisuutta luo identiteetti, toisten läsnäolo, oppimisen ilo omalla ja yhteisellä polulla. Oppiminen tapahtuu ihmisen aivoissa, ei suljetussa koetilassa kynän ja paperin kanssa. Oppilaitoksen läpäisemätön palomuuri ei luo turvallisuutta vaan estää parasta oppimista. Tällä hetkellä voisimme ajatella oppimiseen liittyvät resurssit uudella tavalla ja löytää muitakin resursseja kuin rahan.
Teemu Arinan oppimis- ja työympäristöllä ei ole seiniä eikä rajoja. Yliopisto on maailma, koko universumi, jossa elämme. Aiemmin pienellä kotipaikkakunnalla oli vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi kiinnostunut samoista asioista. Netin myötä emme enää tarvitse keskitettyjä kirjastoja. 1990-luvulla alettiin puhua verkko-oppimisesta ja verkkokaupasta, 2000-luvulla löydettiin sosiaalisesta mediasta vuorovaikutus, jossa paluukanava on yhtä paksu kuin menokanava. 2010-luvun pilvioppimisessa fyysisesti hajautetut ihmiset ja sisällöt kyteytyvät toisiinsa, asiakkaat auttavat lopputuotteiden valmistamisessa, ja aiemmin paljon aikaa vieneet asiat tapahtuvat yhdessä yössä.
Twitter-hashtag ei ole poliittinen liike vaan verkosto, johon kuka tahansa voi liittyä. Pilven myötä laitteet muuttuvat taikasauvoiksi. Jokainen rakentaa oman ruumiinsa jatkeeksi työkalupakin, verkoston muita ihmisiä. Perun andeilla sademetsissä arvostetaan vastavuoroisuutta: jotta pystyt antamaan jotain, sinun pitää ottaa jotain ja tietää, mitä otat. Olemme kytköksissä toisiimme. Millaisia haasteita pilvioppiminen asettaa, kun ei saa suorituspaperia eikö ole keskitettyä oppimispaikkaa eikä oppiminen ole opettajan vastuulla?
Ville Venäläinen haluaa auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään oman äänensä. Sosiaalisessa mediassa viihdytään, mutta unelmat lakkaavat, kun puhutaan koulusta. Miten tieto- ja viestintätekniikan luoma toimintaympäristö on meille niin vieras? Ennen pärjättiin kynällä, mutta nyt kaikki pitää integroida oppilaitoksen verkkoon. Ajatellaan, että lapsia ei voi lähettää verkon sosiaaliseen mediaan, mutta heidät voi ongelmitta lähettää kadulle tekemään tehtäviä. Onko pedofiili verkossa todellisempi kuin kadulla?
Toimintaympäristö, savimaja tai kaupunki pilvenpiirtäjineen, vaikuttaa taitoihimme. Digikuilussa on kyse eri ihmisten räikeästä erilaisesta kokemustaustasta. Olemme syntyneet maalaisyhteiskunnassa, mutta tuskin osaisimme enää elää siellä. Suurkaupungissa taas ei opi toimimaan ennen kuin on elänyt siellä.
IT voisi olla ihmisteknologiaa tai interkatiivista teknologiaa. Mihin IT viedään?
Esko Kilpi kysyi, onko olemassa ympäristöä, joka ei olisi oppimisympäristö, ympäristöä, johon ei sisältyisi oppimisen mahdollisuutta. Teollisen yhteiskunnan prosesseihin ei saanut sekaantua eikä tehdä niihin muutoksia, mutta nyt pitäisi jättää taakse teollisen ajan ihanteet ja nähdä työ luovana prosessina, informaation rakentamisena, sosiaalisena, toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena. Entistä ihmiskeskeisempi maailma on tulossa osaksi todellisuuttamme ja pääsemme lähemmäksi yksilön omaa historiaa, tarinaa.
Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka olisi minun edelläni tarinassa, jota elän? Twitterin asymmetrisen seuraamisen prosessi on tärkein oppimisprosessi. Miten valitsen, ketä seuraan?
Ketkä ovat toisiaan tarvitsevia ihmisiä? Eivät välttämättä ne, jotka ovat fyysisesti toistensa lähellä. Miten löydetään globaalisti omaa tarinaa eteenpäin vievät ryhmät? Mitä verkko ja verkot meille mahdollistavat ja miten ne toimivat oppimisen moottorina? Verkostoista pois jäävät ihmiset jäävät pois oppimisprosesseista. Oppiminen ei ole työstä erillinen asia, se on tapa suhtautua elämään.
Teollisessa ajassa painottuivat työroolit. Luovassa työssä tämä olisi mahdotonta, koska työn tekeminen on oppimisen tärkein moottori. Työ nähdään tehtävinä, jotka voidaan hajauttaa verkossa. Oppiminen on niiden tehtävien tekemistä, jotka vievät minun uniikkia tarinaani eteenpäin yhdessä muiden ihmisten kanssa.
Learning cafe ja yhteenveto
Työstimme learning cafen kolmella kierroksella kahdeksassa pöydässä yhdessä esiintyjien heittämiä haasteita. Kokoavassa yhteenvedossa Jaana Holvikivi nosti pöytäkeskustelustaan esiin monikulttuuurisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätyön ja tiimiytymisen, jossa myös opettaja oppii. Maahanmuuttajat ovat motivoituneita oppimaan, mutta meidän pitäisi yhdessä monipuolistaa kuvaa siitä, mitä korkeakouluista valmistuvan pitäisi oppia ja osata.
Teemu Leinonen toi omasta pöydstään esiin aiemmin hankitun osaamisen, CV:t ja osaamisrekisterit, joissa voisi mainita vaikka onko ollut mukana assembly-joukkueessa.
Ville Venäläisen pöydässä nousivat esiin metataidot, tunneäly, tunteiden kohtaaminen, usko omiin kykyihin oppia ja kasvaa, työryhmälähtöisyys, projektilähtöinen työskentely, it välineenä sekä yhteistuottaminen ja yhteistoiminta.
Esko Kilven pöytäkeskustelussa ihmeteltiin, onko koululla tulevaisuutta. Ihmisiä ei pitäisi valmistaa työelämään vaan uudenaiseen vastuunottoon. Onko meillä Teemu Leinosen kuvaamaa länsimaista sivistystä vai olemmeko kriisiissä, emmekä näe valoa pimeästä tunnelista?
Tero Toivasen pöydässä oli pohdittu ekaluokkalaista lasta, joka innostuneena on aloittanut koulutaipaleensa, mutta itkee tehdessään läksyjä ja kysyy, miksi koulussa ei voi olla kivaa. Miten motivaatio tapetaan ensimmäisen kouluvuoden aikana? Monet koulut ovat päivähoitopaikkoja ja oppiminen on jaettu merkityksettömiin oppiaineisiin. Työn ja koulun raja-aidat on rikottava ja annettava ihmisten oppia eri tavoilla.
Teemu Arinan pöydässä puhuttiin pilvioppimisesta, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, itseohjautuvuudesta ja ennaltamääräämättömyydestä? Kuka antaa leiman paperiin, joka kertoo osaamasi asiat? Yksilö saattaa etsiä täysin uniikin alueen, josta hän voi löytää töitä tulevaisuudessa.
Anne Ronkaan pöydässä keskusteltiin resursseita, työstä, perheestä ja harrastuksista. Miten oppijat voivat olla voimavara toisilleen? Työelämän pahoinvoinnissa, kun työpaikan ihmissuhteet eivät toimi, jätetään hyödyntämättä paljon käytettävissä olevia resursseja. Mikä on palkkatyön tulevaisuus? Raha ei anna riittävästi motivaatiota nuorille.
Jyrki Kasvin pöydässä kysyttiin, missä ja miten opitaan tietoyhteiskunnan perustaitoja, digisosiaalisia taitoja. Pitäisikö niitä oppia jo päiväkodissa ja koulussa? Entä aikuishoivapalveluissa? Edistääkö perheen sisäinen sosiaalinen paine oppimista? Mistä saadaan sosiaalinen paine yhden hengen talouksiin? Onko pilviyliopisto uusi käännös elearningille?
Yleiskeskustelussa todettiin, että Tanskassa ei suosita kilpailua, koska halutaan, että lapset viihtyvät koulussa. Ongelmakeskeinen oppiminen edellyttäisi pienen kurssisilpun muuttamista suuriksi ja mielekkäämmiksi kokonaisuuksiksi. Nykyinen koulu ja oppiminen ovat menneen talven lumia, niiden sijaan pitäisi löytää jotain, jota voitaisiin uudistaa. Suomalainen koulu pitäisi avata kaikille iästä riippumatta. Opintosuunnitelmassa joku on määritellyt, mitä pitää osata. Asiat pitäisi kuitenkin uskaltaa tehdä eri tavoin, vaikka kollegat odottaisivatkin erilaisen epäonnistumista.
Mihin oppimisen ilo katoaa? Kouluarkkitehtuuri, ryhmäkoot ja kalustuksen sijoittelu vaikuttaa oppimiseeen. Suositaanko teollisuusparadigmaa standardipolkuineen ja valmistumisaikoineen vai monialaista tutkintoa? Eikö pitäisi hyväksyä, että joku etsii itseään ja yhdistää useita tutkimusaloja ja löytää uusia kysymyksiä ja jopa vastauksia niihin?
Applen menestystarina lähtee musiikista eikä kalenterista; kaikkialla on musiikkia mutta kaikilla ei ole kalenteria. Kaadetaan koulun ja työelämän raja-aita ja nostetaan osaamisperustainen opintosuunnitelma tietoperustaisen sijaan.