Avainsana: verkko-oppiminen

Yhteisöllinen sometarha kukkii

pukeutuuko
monimuotoisuus uuteen
sulautuvaan?

konnektivismin
aivomyrsky visertää
kukkii kuunnellen

Petri Lounaskorpi esitteli HH:n somekoulutuksessa 18.4.2011  perinteisen ja uuden mallin, joilla opettaja voi suunnitella oppimisprosessia. Totesimme perinteisen mallin olevan kaukana oman oppilaitoksemme käytännöistä, samoin ammatillisten opettajakorkeakoulujen opetuksesta viimeisten reilun kymmenen vuoden ajalta.
Petri Lounaskorpi korosti:

  • Mitään ei tehdä ilman tavoitetta.
  • Toimitaan aina heikoimman ehdoilla.
  • Pieni on kaunista.

Vertaistuotannossa opetuksen käsikirjoitus ja sisältö sovitaan yhdessä. Jokainen laatii pienen osan kokonaisuudesta, joka pilotoidaan yhdessä. Verkkomateriaali on kuin lyijykynällä kirjoitettu, helppo kumittaa ja muokata. Oppimismateriaali pitäisi pilotoida kahteen tai neljään kertaan ennen kuin sen voi antaa sellaiselle opettajalle, joka ei ole ollut sisällöntuotantoprosessissa mukana.
Yhdessä tuotettuun oppimismateriaaliin voidaan lisätä asiantuntijamateriaaleja ja opetustilanteiden tallenteita. Kolmen tunnin luento voidaan pilkkoa aiheittain lyhyiksi, indeksoiduiksi paloiksi. Niitä  oppimismateriaaliin yhdistelemällä voidaan tuottaa itseopiskelupaketteja.
Opettajat eivät ole samanlaisia; jokainen käyttää vertaistuotettua materiaalia didaktisesti hiukan eri tavoin. Laatua varmistetaan sisällöntuotannon ja oppimisprosessin eri vaiheissa.
Vertaistuotannon malli toimii hyvin esim. Vero-opistossa. Viime maanantaina kuulimme Ama Auviselta, että Vero-opisto on yksi verkko-opetuksen edelläkävijöistä, mutta vertaistuotannon ulottuvuuksilla kursseissa ja oppisisällöissä näkyy kiinteä rakenne ja johdettu tavoite – eikä avoin sisältö tai tavoite.
Keskustelussa todettiin, että opettajankoulutuksessa jo 1990-luvulla tarjottiin mallia, jossa oppijat tuottaisivat valtaosan oppimismateriaalista. Se oppii, joka tuottaa materiaalia. Miksi emme tarjoaisi tätä mahdollisuutta opiskelijoillemme?
Kymmenisen vuotta sitten Helsingin yliopiston Kasvatustieteen jatko-opinnoissa Paula Kyrö antoi omalla kurssillaan opiskelijoille mahdollisuuden paitsi tuottaa oppimissisältöjä myös osallistua yhteisöllisesti kurssin tavoitteiden, aikataulujen ja arvioinnin määrittelemiseen. Petri Lounaskorpi totesi, että hänen esittämänsä oppimisprosessin suunnittelumalli ei sulje pois mahdollisuutta, että opiskelijat osallistuisivat siihen, vaikka joka toteutuksella olisi uusi opiskelijajoukko.
Kun vuonna 1997 tuotin verkkomateriaalia oliolähestymistavan opintoihin, en ajatellut lyijykynällä kirjoittamista ja kumittamista vaan oppimismateriaalin päivitettävyyttä. Silloinen luokkaopetuksemme perustui yli viisi vuotta vanhaan Sytykeraporttiin Oliot systeemityössä, jonka lisäksi jaoimme opiskelijoille muuta ajankohtaista materiaalia aiheesta. Jos olisin kirjoittanut kirjan uudestaan, se olisi muutamassa vuodessa vanhentunut jälleen. Sen sijaan verkkomateriaali päivittyi reilut kolme vuotta ja levisi käyttöön useille kollegoille omassa ja muissa oppilaitoksissa.
Joanna Kalalahti kertoi videoneuvottelun välityksellä sulautuvasta opetuksesta, joksi blended learning nykyisin käännetään. Perinteinen suomalainen monimuoto-opetus tarkoittaa erilaisten opetusmuotojen kuten lähi-, etä- ja itsenäisen opiskelun käyttämistä, mutta sulautuvassa opetuksessa näihin lisätään ympäristöjen integroituminen.
Kysyin käsitteistä tarkemmin. Kun Tietie-yhteistyössä aloitimme monimuotoisen verkko-opetuksen vuonna 1995, etsimme turhaan opetusmuotoamme kuvaavaa englanninkielistä termiä. Kun käsite blended learning lanseerattiin 2000-luvun alussa, riemastuimme. Löysimme etsimämme termin, joka kuvasi kansainväliselle yleisölle monimuotoista verkko-opetustamme: lähi-, etä- ja itsenäistä työskentelyä, video- ja audioneuvotteluja, verkkomateriaaleja, kirjoja ja monisteita, ryhmätyöohjelmistoja, hajautettuja ryhmiä, eriaikaista ja samanaikaista työskentelyä, verkko-ohjausta, tallennettuja asiantuntijaluentoja, osallistumista verkon julkisiin ja suljettuihin keskusteluryhmiin, oppimisalustoja – sitten kun niitä alkoi tulla markkinoille. Sosiaalisesta mediasta ei 1990-luvulla edes uneksittu.
Kun suomenkieliselle monimuoto-opetukselle vihdoin löydettiin kansainvälinen termi, niin pitikö se kääntää suomeksi uudelleen uudella tavalla? Tuli mieleen: Kun suomalainen innovaatio, ATK-ajokortti, vietiin maailmalle 1990-luvun lopussa, se palasi Suomeen ECDL-korttina kilpailemaan alkuperäisen ATK-ajokortin kanssa.
Joanna Kalalahti kertoi chat-seminaarien hyvistä kokemuksista. Lähikontaktissa annetut työt esitellään parituntisissa chat-seminaareissa, joissa kommentointiin on huomattavasti enemmän tilaa kuin perinteisessä kontaktimuotoisessa seminaarissa.
Blogin ja Twitterin yhdistäminen on tavallista niin, että bloggaaja tiedottaa Twitterissä uusista blogikirjoituksistaan ja saa näin niille lisää näkyvyyttä. Twitterin hastageilla voi nopeatempoisesti viestiä yhteisestä tapahtumasta kuten ITK-konferenssista.
Erinomainen esimerkki blogin ja Twitterin yhdistämisestä on vuosia ollut Jokikunnan koulu, jossa rehtori Esa Kukkasniemi twiittasi monta kertaa päivässä ja linkitti osan viserryksistä blogiinsa. Aprillipäivänä hän siirtyi Vuorenmäen oppimiskeskukseen, joten seuraamme, millaiseksi uuden rehtorin, Ville-Matti Hurskaisen,  bloggaus- ja visertelyrytmi kehittyy.
Joanna Kalalahti esitteli vielä MOOC-kurssin (Massive Open Online Course) konnektivismista, tavan olla yhdessä ja tehdä yhteistyötä.
Tarmo Toikkanen esitteli meille Hans Pöldojan kehittämän Edufeedr-sovelluksen, josta Anne Rongas mainitsi jo viikko sitten, Diigo-kirjanmerkkipalvelun ryhmineen, korostuksineen ja keskusteluineen sekä Mindmeisterin, aivomyrskyn yhteisöllisen ja innovatiivisen työvälineen.

Kumppanuusoppia

yhteisöllisyys
aktiivinen vapaus
tänään visertää

Oppimis- ja kumppanuusverkostot olivat aiheina HH:n somessa 11.4.11. Paikalla oli kuusi osallistujaa ja kaksi kouluttajaa. Anne Rongas kokosi yhteen matkan varrella nousseita kysymyksiä. Verkkototeutuksen arvioinnissa olisi hyvä käyttää ”puolisotestiä”: pyytää arviointia tutulta, joka ei olisi riittävästi sisällä opetettavassa aiheessa. Sisällysluettelo, kalenteri, oikopolut ja ohjeistukset auttavat opiskelijaa hahmottamaan opiskeltavaa kokonaisuutta. Ulkoisesti wiki saattaa vaikuttaa aneemiselta, Ning taas infokaaokselta. Jere Majavan materiaalit auttavat ymmärtämään blogien tähtimallia, jollainen oppimisblogeistamme koottiin viikko sitten. Hans Põldoja on Edufeedr-projektissa kehittänyt työvälinettä, joka kuvaa graafisesti tähtimallin blogien viestjä.
Uupuukohan ryhmämme blogeista osa Friendfeediin kootusta keskuksesta?
Joanna Kalalahti Tampereen yliopistosta, joka tuli taas mukaamme Adobe Connect -videoneuvottelun välityksellä, korosti, että vertaistuotanto on uusi toimintatapa, johon ei ehkä vielä ole totuttu. Opiskelijoiden pitäisi motivoitua ja sitoutua ja opettajan koordinoida ja kannustaa, jotta jokainen tekisi edes vähän. Asiantuntemuksen yhdistämisessä kaikkien ei tarvitse hallita kaikkea.
Ama Auvinen pohdiskeli vertaistuotantoa, josta hyviä esimerkkejä ovat Linux-kehitystyö ja Wikipedia. Miten voisi madaltaa kynnystä muuttaa toisen tekemää tekstiä tai koodia? Miten parviälyssä omistajuus ja tekijänoikeus hahmottuvat?
Vertaistuotannossa parhaimmillaan eri organisaatioiden asiantuntijat osallistuvat oppimismateriaalien tuottamiseen yhdessä opiskelijoiden kanssa. Näin voidaan kehittää erilaisia vaihtoehtoisia ja jatkuvasti kehittyviä materiaaleja erilaisiin oppimistarpeisiin. Kun oppimismateriaalin kirjoittaminen ja arviointi etenevät käsi kädessä jatkuvassa vuoropuhelussa, materiaalin laatu paranee.
Miten vertaistuotannossa arvioidaan yksittäistä opiskelijaa? Lienee järkevintä yksilön sijaan arvioida tiimiä.
Voisiko vertaistuotannossa jonkin osan plagiointi nousta ongelmaksi? Koko tiimin pitäisi vastasta siitä, ettei tuotos sisällä plagiointia. Plagioinnin välttäminen ja asioiden ilmaiseminen omin sanoin on hyvä ohjeistaa etukäteen – eikä jälkikäteen.
Ama Auvinen kuvasi erilaisia vertaistuotantoja nelikentällä, jonka ulottuvuuksina olivat rakenne ja tavoite. Jos rakenne on kiinteä ja tavoite johdettu, kyse on vertaisasiantuntijoiden tuottamista kursseista ja oppisisällöistä. Näistä hyviä esimerkkejä ovat Vero-opiston ja Tullikoulun verkkokurssien sisällöt.
Wikipedia edustaa kiinteää rakennetta ja vapaata tavoitetta. Vapaaseen rakenteeseen ja johdettuun tavoitteeseen asettuvat vertaisten tuottamat tietämys- ja oppimisaihiot ja sisällöt. Vapaasta rakenteesta ja sisällöstä kumpuavat käytttäjä- ja osaajayhteisöt, itseohjautuvat ryhmät ja käytänneyhteisöt (Communities of Practice), jotka jakavat käytännön vinkkejä toisilleen.
Anne Rongas pohdiskeli, miten oppimis- ja kaveriverkostot ovat syrjäyttämässä organisaatioiden omaa koulutusta. Vertaisverkostolta voi pyytää apua ja vinkkejä. Osaamisvaatimukset muuttuvat, miten työ muuttuu? Mitä on aktiivinen kansalaisuus? Voiko ihminen itse vaikuttaa omiin olosuhteisiinsa?
Millaisia välineitä käytämme opetuksessa? Sovimmeko yhdessä tietyt käytännöt, joita kaikki noudattavat, vai annetaanko opettajille vapautta valita omaan opetukseensa sopivia välineitä? Keskustelu oli runsasta loistavin argumentein puolesta ja vastaan. Sovitut käytännöt takaisivat, että eri oppimisympäristöt muistuttaisivat toisiaan, mikä helpottaisi opiskelijan navigointia. Vapaus taas antaisi mahdollisuuden valita optimaaliset välineet navigointeineen opetettavan asian, kohderyhmän ja opettajan pedagogisen näkemyksen mukaisesti.
Opiskelijasta voisi olla puuduttavaa, jos jokainen kurssi näyttää täsmälleen samanlaiselta. Toisaalta, jos opiskelija joutuisi joka kurssilla opettelemaan uuden tavan hahmottaa kurssisisältöä tehtävineen, ohjeineen ja navigointeineen, hän voisi turhautua. Olenneista lienee, että kurssin orientaatiossa uhrattaisiin hiukan aikaa valittuihin välineisiin ja niiden toimintaan tutustumiseen.
Päivän lopuksi Anne Rongas esitteli Twitterin apuohjelmat twazzup, jolla voi katsella tietyn hashtagin keräämiä tweetejä ja twapperkeeper, jolla voi kerätä esim. tietyn tapahtuman hashtagin tweetit talteen.
Päivän aikana viitattiin ilmiöpohjaiseen ja trialogiseen oppimiseen. Niistä saanemme lisäherkkuja jatkossa.

Uusien ideoiden viehättävää kierrätystä

alakoulussa
harppaus tasa-arvoon
digimaailmaan

opimme uutta
känny kulkee taskussa
pilvi palvelee

”Yhdessä olemme enemmän”, julisti Jarmo Viteli käynnistäessään kahdennenkymmenennentoisen ITK-konferenssin Aulangolla 7.4.11. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1990 mukana oli reilut sata osallistujaa, nyt kolmen päivän aikana yhteensä tuhatkuusisataa osallistujaa.
”Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” lauloi Heikki Mäenpää.
Avatessaan konferenssia opetusministeri Henna Virkkunen kertoi kuulleensa, että paikalla ovat maamme kaikki interaktiivisen tekniikan opetuskäytön edelläkävijät. Koulutuksen muutosvauhti maailmalla on nopea, meillä ei. Nuorille nopeus on arkea, aikuisia taas muutosvauhti pelottaa. 1990-luvun lopulla olimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä edelläkävijöitä,  mutta enää emme ole.
Erot koulujen välillä ovat kasvaneet luvattoman suuriksi. Vieläkin on kouluja, joissa opettajat jonottavat työasemalle lukemaan sähköpostiaan.  Kouluissa käytetään toimisto-ohjelmia, nuorten arjessa viestinnän ja itsensä ilmaisemisen välineitä. Kouluissa kehitykseen vaikuttavat yksittäisen opettajan halukkuus, rehtoreiden suhtautuminen sekä kunnan päättäjät. Facebookin opetuskäyttö on herättänyt nurinaa, kun vapaa-ajan välineellä tehdään läksyjä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on viime syksynä valmistunut esitys, tiekartta, neljäkymmentäkuusi konkreettista esitystä harppaukseen, jolla saadaan koulut ja lapset tasa-arvoisiksi. Ajatus paperittomasta koulusta pelottaa vanhempia, mutta innostaa nuoria.
Opettajien koulutukseen ja osaamiseen pitää panostaa. Laitteet vanhenevat luokissa eikä niitä osata hyödyntää opetuksessa. Uutta tutkimusta tarvitaan jatkuvasti ja tähän tarvitaan mukaan opettajienkoulutuslaitoksia ja yliopistoja.
Peruskoulun työ- ja oppimistapoja pitää uudistaa. Ylioppilastutkinnossa verkkoa pitäisi voida käyttää tiedon haussa. Miten sosiaalista mediaa pitäisi hyödyntää kouluissa? Lapsille pitäisi tarjota valmiuksia ymmärtää, mitä verkossa voi jakaa ja vanhemmille mediakasvatukseen liittyviä teemailtoja. Kuntatason päätöksenteossa pitäisi ymmärtää, että opettajat ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita.
Oppimismateriaalien tuottajien pitäisi panostaa entistä enemmän digitaaliseen oppimismateriaaliin.
Ministerin puheen jälkeen Digiveikot esittivät ministerille luomansa laulun ”Minä ja ministeri”. He luovuttivat laulun sanat kehystettyinä seuraavaan tilaisuuteen kiirehtivälle opetusministerille.
Pierre Dillenbourg EPFL:stä Sveitsistä kertoi innostuneesti luokkahuoneen orkesteroinnista. Hän korosti, ettei kyse ole virtuaaliopetuksesta vaan luokkaopetuksesta erilaisten laitteiden keskellä.
Hän esitteli joukon yksinkertaisia oppimista tehostavia ja havainnollistavia fyysisiä laitteita, jotka eivät ole erityisen älykkäitä ja ovat taustalla.
Logistiikan opetuksessa osa opiskelijoista koosti rakennuksia pienistä fyysisistä elementeistä, palikoista, osa taas koosti vastaavia rakennuksia simulointiohjelman nappuloita painelemalla. Edellinen ryhmä oppi paremmin kuin jälkimmäinen ymmärtämään, miksi jokin ratkaisu oli parempi kuin toinen.
Puhuminen ja osallistuminen edistävät oppimista. Kun opiskelija pyytää viittaamalla luokassa kiertävää tuutoria luokseen ja istuu sitten passiivisena odottamassa, että tämä vapautuu neuvomasta toista opiskelijaa, hän menettää paljon hyvää aikaa, jolloin voisi puhumalla ja osallistumalla edistää omaa oppimistaa.
Luokkaan tuotiin lamppu, jonka väri osoittaa opiskelijan etenemistä tehtävissään. Näin tuutor näkee jo kaukaa, ketkä etenevät hitaasti ja voi tulla auttamaan heitä.
Ryhmäkeskusteluissa toiset voivat jäädä passiivisiksi, toiset taas dominoida kaikkia muita. Ryhmät työskentelevät pöytien ääressä, joissa kunkin kohdan valopisteet osoittavat keskustelun määrän. Dominoivan puhujan valopisteet valtaavat pöydän muilta.
Lamppu ja pöytä ovat taustalla, eivät häiritse opiskelua, mutta tekevät oppimisprosessin näkyväksi. Pierre Dillenbourg kehotti unohtamaan ajatukset opettajan asettamisesta oppimisprosessin sivuun fasilitaattoriksi: opettaja valta on oppimisprosessin keskiössä.
Avajaisohjelman päätteeksi Pekka Ollikainen Tekesiltä kertoi lyhyesti oppimisratkaisut-ohjelmasta, jonka haku on parhaillaan meneillään.
Tekijänoikeuksista
Istumapaikat salista olivat loppuneet jo ennen kuin Tarmo Toikkanen aloitti esityksensä Opettajan tekijänoikeusoppaasta.
Tekijänoikeus rajoittaa teosten kopiointia, muuntamista, esittämistä ja välittämistä. Näitä voidaan välttää kolmella tavalla:

  • toimimalla yksityistilaisuudessa
  • käyttämällä teoskynnyksen alittavia tuotoksia
  • käyttämällä avoimesti lisenssioitua materiaalia.

Uuden tulkinnan mukaan valtaosa peruskoulun opetuksesta voidaan katsoa yksityistilaisuuksiksi: opetukseen osallistuu pääsääntöisesti pieni joukko oppilaita, joiden nimilista on tiedossa. Jos opetustilaisuudessa vierailee oppilaiden vanhempia tai tarkastajia, siitä yleensä sovitaan erikseen. Tämä  tulkinta helpottaa tekijänoikeuslain noudattamista luokkaopetuksessa.
Verkko-opetusmateriaaliin muiden tekemiä teoksia ei voi kopioida tai muuntaa ilman asianmukaista lupaa. Tällöin avoimet sisällöt, joita löytyy mm. LeMill-oppimismyllystä, helpottavat sisällöntuotantoa.
Kokonainen tutkinto verkossa
Sanna Kukkasniemi ja Jarmo Talvivaara Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta kertoivat kokonaisen tutkinnon suorittamisesta verkossa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu sijaitsee Joensuussa, mutta opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea. Verkossa voi opiskella ja opettaa vaikka istumalla Kolin huipulla.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa verkko-opetus alkoi Tietie-yhteistyössä vuonna 1996. Kokonaisen tietojenkäsittelyn verkkotutkinnon pilotti käynnistyi vuonna 2009 ja toimintatapa vakinaistettiin vuonna 2010.
Verkko-opetuksessa lähtökohtana on opiskelija ja hänen oppimisensa. Käytännönläheisyys korostuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Kyse ei ole yksin opiskeltavista verkkokirjekursseista eikä nonstop-kursseista, joissa opiskelijat voivat opiskella oman aikataulunsa mukaisesti. Olennaista verkko-opiskelussa on ohjaus ja yhdessätekeminen. IT-alan ammattilaistenhan pitää projekteissa osata työskennellä yhdessä toisten ihmisten kanssa.
Moodlen lisäksi verkko-opiskelussa käytetään etäluokkaa ja sosiaalisen median välineitä. Esim. Twitteriä voidaan käyttää tiedotuskanavana, jolla välitetään kiinnostavia linkkejä. Opetuksen organisointi muuttuu, kun monimuotoisuutta lisätään. Opiskelijoihin luotetaan ja heille annetaan vastuuta.
IT-alan opintoihin verkko-opetus istuu helposti ja luontevasti, jolloin virtuaalisissa organisaatioissa toimiminen tulee jouhevaksi jo opintojen aikana. Verkossa toimiminen kehittää opiskelijoita enemmän kuin perinteinen luokkahuoneissa toimiminen. Heitä kannattaa kuunnella ja antaa heidän osallistua opetuksen kehittämiseen. Erityisesti ryhmäytyminen vaatii vielä kehittämistä.
Muutos otetaan kehittämisen työkaluksi ja tehtyjä valintoja kyseenalaistetaan. Jatkossa panostetaan pedagogisiin valintoihin ja menetelmiin sekä niitä tukeviin ympäristöihin ja sisältöihin. Ohjaus on keskiössä, samoin ajoitus ja kattavuus. Tarvitaan rohkeutta, uskallusta kokeilla; epäonnistuminen voidaan ottaa voimavaraksi.
Verkkoon ei mennä teknologiakylki edellä; työvälineet määräytyvät pedagogisten tarpeiden mukaan. Opetuksenhallintavälineet kohdistuvat usein pieniin sirpaleisiin, tutkinnon yhteen riviin. Kuitenkin, on vaikea hallita sitä, mitä ei tunne.
Lähikehityksen vyöhykkeen tukirakenteet pitää ajoittaa oikein. Liian varhain tarjotut tukirakenteet haittaavat ongelmanratkaisukyvyn kehittymistä, liian myöhään tarjotut taas aiheuttavat turhautumista. Oppilaitoksen pitäisi nähdä roolinsa ammatillisen kasvun oppimispotentiaalin vapauttajana. Tähän tarvitaan sekä teknistä että pedagogista ympäristöä ja osaamista ja niiden kehittämistä – sekä innostuneita ja motivoituneita opettajia.
Blogit, tubet ja wikit
Mikko Horila pohdiskeli sosiaalisen median käyttöä alakoulussa ja opettajakoulutuksen perusopinnoissa motolla ”Eilispäivän kouluissa toissapäivän opettajat valmistavat keskiaikaisin menetelmin oppilaita ylihuomisen ongelmiin”.
Sosiaalisen median toisessa aallossa friikkien rinnalle nousevat tavalliset opettajat, jotka alkavat laajamittaisesti käyttää blogeja ja muita sosiaalisen median välineitä omassa opetuksessaan. Blogeihin syntyy paljon tietoa, lukija käyttää siitä, minkä haluaa. Blogi voi olla projektin julkaisuväline, luokan verkkosivu tai ryhmätyöväline.
Koulu 3.0 -hanke tuotti kouluille kärryllisen miniläppäreitä jaettaviksi oppilaille ja langattoman verkon kattamaan koko koulun. Enää ei mennä erikseen laiteluokkaan, läppäriä käytetään osana mitä tahansa opetustuokiota tarkoituksenmukaisella tavalla. Oppilaat käyttävät palveluita, eivät koneita.
Kuten opetusministeri avauspuheessaan totesi, koulujen pitäisi siirtyä toimisto-ohjelmista käyttämään viestinnän ja itseilmaisun välineitä. Kun tavallinen opettaja kertoo jonkin sosiaalisen median palvelun käyttöönoton olevan helppoa, se vaikuttaa ihan eri tavoin kuin jonkun some-friikin leiman saaneen opettajan vakuuttelut. Onnistumisten ja epäonnistumisten jakaminen sekä toisten kokemuksista oppiminen on tärkeää. Niitä löytää myös koulu 3.0:n blogista.
Mikko Horila kertoi, miten lapset ja opettajaopiskelijat työstävät samoja tehtäviä eri yhteisöissä. Videoprojekti tehdään molemmissa oppilaitoksissa päivässä. Lasten yhteisöjä ovat IRC-galleria, Habbo, Gosupermodel, Panfu, ii2 ja Kuvake.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelun toimenpideohjelma, jonka opetusministeri avajaispuheessaan mainitsi, tarvitsisi toteutuakseen 397 miljoonaa euroa.
Lapselle tehdään karhunpalvelus, jos häntä ei jo alakoulussa valmenneta mediamaailmaan. Kymmenen vuotta sitten panostettiin tekniikkaan, mutta laitteet sinänsä eivät tuoneet parempia oppimismahdollisuuksia. Vähällä tekniikalla voidaan päästä pitkälle ja paljo tekniikka ei takaa, että sitä käytettäisiin.
Sosiaalisen median työtapapankki sisältää osahankkeiden kuvauksia ja tutkimuksia, jotka julkaistaan keväällä 2011.
Ilmiökahvila
Ilmiökahvila keräsi väkeä neljän hengen tunnelmallisiin pöytiin nauttimaan kahvista, teestä, pikkuleivistä, rypäleistä sekä tietysti oppimisesta yhdessä tehden ja keskustellen hyvässä seurassa. Ville Venäläinen johdatti pöytäkunnat kahvilan ideaan pohtien tunnelman ja onnellisuuden merkitystä oppimiselle ja nuorten passiivisuutta hyvistä Pisa-tuloksistamme huolimatta. Kun tietoa on paljon ja se on helposti saatavilla, niin mitä kouluissa pitäisi opettaa? Tiedon- ja ajanhallintaa? Yhteistyötä ja innostumista? Lopuksi vastaukseksi kiteytyivät:

  • yhdessä tekemistä
  • tiedon hakua ja arviointia
  • tietotekniikkaa.

Jos ylioppilaskirjoitukset voisi tehdä Google docsissa, niin mitä arvioitaisiin? Kykyä lisätä omia ajatuksia olemassa oleviin? Yhteistyötä ja ideointia? Jakamista? Vuorovaikutusta? Ajanhallintaa? Yhteisistä pelisäännöistä sopimista?
Ilmiökahvilassa keskustelu on olennaista. Avoin dialogi nousee olemassa olevien totuuksien sijaan.
Keskustelu oppimisen tasa-arvoisista mahdollisuuksista eteni joka pöydässä vilkkaasti. Olennainen tallennettiin pöytäliinaan. Ensimmäistä keskustelua seurasi pölytys, kolme keskustelijoista siirtyi eri pöytiin, pöytään jäänyt puheenjohtaja kertoi tiivistelmän keskustelusta, jota jatkettiin uusin voimin. Toinen pölytys sirotti meidät kolmanteen pöytään.
Oli mielenkiintoista nähdä, miten eri tavoin samaan aiheeseen eri pöytäseurueissa oli tartuttu, samoin, miten aiheen käsittely uudistui jokaisessa pölytyksessä. Kun kokemuksia purettiin, moni totesi toisaalta saaneensa uusia ideoita aiheesta, jonka kuvitteli osaavansa, toisaalta tutustunut yhdeksään ihmiseen, joihin ei muuten olisi päivän aikana tutustunut. Ville Venäläinen tiivisti, että oli kiva olla mukana tilaisuudessa, jossa oli 97 keynote-puhujaa.
Lasten nettikasvatus toimimaan
Toiminnallisia menetelmiä lasten nettikasvatukseen tarjosivat Riitta Kauppinen Pelastakaa Lapset -yhdistyksestä ja Liisa Toukonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Aloitimme esityksen seuraamisen toiminnallisesti nostamalla käsiämme ja taivuttamalla vartaloitamme.
FIAS-hanke edistää kansallista nettiturvallisuutta. Lastensuojelujärjestöjen rooli mediakasvattajina on suojelu ja osallistaminen sekä lasten digitaalisten taitojen edistäminen.
Nettikasvatuksen lähtökohtana on digitaalisten taitojen merkitys ja niiden nostaminen esille nykyistä aiemmin. Ala-asteilla pitäisi opettaa sisällöntuotantoa, sosiaalisisa taitoja, osallistumista sekä turvataitoja, miten suojella yksityisyyttään.
Netti on luonteva osa arkea ja lapset hakevat sieltä vertaistukea. Pelastakaa Lapset -Hiiripiirissä tarjotaan mediatyökaluja varhaiskasvatukseen. Kun lasten kanssa laaditaan kuvakollaasi luokan seinälle, keskustellaan siitä, kuka sen voi nähdä? Entä, jos kuvakollaasi olisikin koulun pihalla? Entä, jos se olisi netissä? Lapset voivat itsekin keksiä lisää netinkäytön sääntöjä.
Paneeli
Ensimmäisen konferenssipäivän päätti Johanna Korhosen juontama paneeli tietoyhteiskunnan koulutuspoliittisia vaalilupauksia. Jokainen panelisti aloitti kertomalla tarinan ”koulu, tietotekniikka ja minä”. Jyrki Kasvi muisteli atk-luokkaa, joka saatiin kouluun samana päivänä kun hän sai valkolakkinsa, Timo Heinonen romppuja ja tietotekniikkaa, jota oli opettajana käyttänyt, Timo Laaninen X-kirjaimilla tulostuslakanalle aikaansaatua RESSU-sanaa sekä survo-kurssia, Iisakki Kiemunki Tervakosken ala-asteella tietokonetta innolla räpeltänyttä opettajaa, joka jäi tunnin jälkeen neuvomaan pelien käytössä ja Pertti Virtanen psykologian laitoksen korrelaatio- ja faktorilaskentaa sekä reikäkorttien järjestelemistä.
Miten saadaan lapset tasa-arvoisempaan asemaan eri puolilla Suomea? Nyt osa kouluista on kuin museoita. Tähän tarjottiin vastaukseksi opettajien koulutusta, laitteiden integroimista kaikkeen opetukseen eikä erillisiin atk-luokkiin, toimivia laajakaistoja koko maahan sekä pilvipalveluita. Lisäksi tarvitaan koulujen välistä kokemustenvaihtoa, jos samalla rahalla yksi rehtori kehittää kouluaan innovatiivisesti ja toinen säilyttää sitä kuin museota. Jyrki Kasvi peräänkuulutti myös 10-sormijärjestelmän opettamista jo koulussa, koska sen avulla säästää vuosia myöhemmässä kirjoittamisessa.
Millaisin ideoin voisi auttaa tasa-arvoa tieto- ja viestintätekniikan keinoin? Eikö kuntien rajamailla voisi tehdä yhteistyötä eikä lakkauttaa kouluja? Jyrki Kasvi kertoi, että valtionosuuksia ei voi maksaa verkkoetäopetuksesta, kun lakiin on jäänyt bugi, joka pitäisi korjata heti seuraavalla kaudella. Paneeli tuntui olevan yksimielinen lakipykälän korjaamisesta ja koulumatkojen lyhentämisestä verkkoetäopetuksen avulla. Matka kirkonkylään, jossa verkkoetäopetus on saatavilla, saattaa silti olla 150 kilometriä.
Paneelin lopussa todettiin, että kymmenen vuotta sitten Suomi oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijä. Nyt ITK:ssa on samat teemat kuin kymmenen vuotta sitten. Milloin saadaan ope-wiki, johon opettajat voivat yhdessä tuottaa materiaalia, ettei tarvitsisi katsella kymmenen vuotta vanhoja PowerPoint-kalvoja? Twitterissä tuli oitis yleisövastaus jo olemassa olevista kouluwikeistä: LeMill ja Kouluwiki.
Tarinoita
Satu Nurmela aloitti toisen konferenssipäivän aamun digitaalisilla tarinoilla. Jokaisella on tarina kerrottavanaan. Miten selittäisit vierustoverillesi kuvia, joita säilytät kännyssäsi? Kertoisitko kuvaan liittyvän tarinan?
Tarinapajassa luovat menetelmät yhdistetään ryhmässä työskentelyyn. Ero oppimisen ja terapian välillä ei ole suuri. Tieto- ja viestintätekniikan työpajassa kukaan ei ole itkenyt, tarinapajassa on.
Tarinan voi kuvata numeroina: 2-3 min, 200-300 sanaa, 20-30 kuvaa. Nämä voi koota olemassa olevista, tarinaan ei tarvitse välttämättä tuottaa mitää uutta.
Tarinanteko prosessina lähtee kertomisen tarpeesta ja tunteista, jatkuu käsikirjoituksilla, editoinnilla, ensi-illalla ja jakamisella. Tarinapuu kasvaa erilaisia tarinoita: ihmisen kasvu, menneestä oppiminen, tunteet.
Tarinat aktivoivat verkko-oppijoita, ne eivät opeta vain tekniikkaa vaan voimaannuttavat. Ne sopivat organisaation toimintaan, ne kertovat ja perustelevat. Ymmärrys ja taito kuunnella kehittyvät. Tarinat aktivoivat aisteja kokonaisvaltaiseen havaitsemiseen.
Viro – Suomi
Viro ja Suomi -yhteisistunto toteutettiin videoneuvotteluna Hämeenlinnan ja Tarton välillä. Anne Villems juonsi Tartossa, Teemu Leinonen Hämeenlinnassa.
Mart Laanpere kertoi käyneensä ensimmäisen kerran ITK:ssa vuonna 1999. Virossa vastaava konferenssin on järjestetty vuodesta 2004 lähtien ja Viron virtuaaliyliopisto on toiminut vuosina 2004-2007. Virossa on opittu Suomen menestystarinoista ja haasteista.
Viron it-hallinnon sateenvarjohankkeessa, jossa on mukana 7 yliopistoa, 25 ammattikoulua ja 13 ammattikorkeakoulua (applied high education institutions), keskitytään sisällöntuotantoon vuosina 2009-2013. yhteiseen tietovarastoon on jo tallennettu yliopistojen 557 oppimisaihiota ja 1643 verkkokurssia sekä ammattikoulujen 200 oppimisaihiota ja 153 opintoviikkoa verkkokursseja. Videoluentojen määrä on  räjähtänyt valtavaksi.
Mitä tulevaisuus pilvien tuolla puolen tuo? Virossa laadunvarmistusohjeistus on keskeinen. Kaikki oppimisaihiot ja kurssit esitellään julkisesti koko Virolle ja julkisuus on tärkein keino nostaa oppimisaihioiden laaatua.
Valtaosa oppimisaihioista on laadittu oppimisalustoilla: Moodle, BB Vista ja IVA. Kun kirjastot halusivat oppimisaihioita myös paikallisiin tietovarastoihin, niin jokaisesta oppimisaihiosta on kaksi kopiota. Voi arvata, kumpi on paremmin ajan tasalla.
Virossa oppimisaihioita tallennetaan koolielu-varastoon tai LeMilliin.
Ville Venäläinen ja Tarmo Toikkanen kertoivat tarttolaisille Sometusta,  social media in support of learning. Ning-alustalla toimiva yhteisö on kerännyt jo yli 3800 jäsentä opettajista, tutkijoista ja kaikista muista opetuksesta kiinnostuneista. Sometu on itseorganisoituva, hajautettu toisten auttamisen kaveriverkosto, jota ei suunniteltu, vaan joka syntyi marraskuussa vuonna 2007.
Anne Villems kysyi, miten teini-ikäisten kulttuuri on edustettuna Sometussa. Tarmo Toikkanen totesi, ettei se näy Sometussa lainkaan. Virosta kysyttiin myös, aikooko Sometu jatkaa Ning-alustalla vai siirtyykö se Facebookiin. Ville Venäläinen totesi, että Ning on selkeä yksi paikka, johon ihmiset osaavat tulla, ja johon Twitter ja Facebook ovn linkitetty.
Teemu Leinonen herätteli keskustelua mahdollisesta Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä esimerkiksi oppimisaihioiden ja verkkokurssien laadunarvioinnissa, josta Virolla on paljon kokemusta ja toimivat prosessit.
Jarmo Viteli kertoi, että virolaisten kummeksumat ITK-hatut ovat hänen vaimonsa suunnittelemia ja teetetty Tallinnassa. ITK-konferenssi on ensi vuonna 18.-20.4.2012. Jos vastaava konferenssi on Virossa pari vuotta myöhemmin, ihmisillä on mahdollisuus osallistua molempiin.
Anne Villems oli vaikuttunut Ville Venäläisen ja Tarmo Toikkasen tiimiesityksestä ja toivoi, että ensi vuonna järjestettäisiin tiimiesitys niin, että toinen osapuoli olisi Virosta, toinen Suomesta.
Mitä huominen tuo tullessaan?
Jukka Ruponen kertoi kielen tunnistamisen haasteista ja esitteli jeopardypelaajat tietovisassa voittaneen IBM-Watsonin. Vihdoinkin on päästy tasolle, jolla kone on parempi kuin ihminen strukturoimattoman tiedon käsittelyssä. Watsonia sovelletaan mm. terveydenhuollossa niin, että se auttaa ja tukee lääkäriä analyysin tekemisessä.
Teemu Arina pohti pilvioppimista. Millaista on työ, johtaminen ja oppiminen oppivissa organisaatioissa sosiaalisen teknologian aikana? Tietoa pitäisi jakaa, mutta ihmiset eivät halua jakaa sitä. Tietoa pitäisi rakentaa yhteisöllisesti, mutta ihmiset eivät halua antaa omaa tuotostaan muiden muokattavaksi.
1980-luvulla tulivat tietoverkot, 1990-luvulla www, 2000-luvulla web 2.0 ja 2010 pilvipalvelut, digitaalisesti hajautetut tavat tehdä asioita. Informaatio mukanamme kulkeviin pieniin laitteisiin tulee pilvistä. Kymmenen vuoden aikana sosiaalista mediaa on rakennettu samalla infralla.
Muutos on kuitenkin isompi kuin ymmärrämme. Keskeinen muutos ei ole teknologinen vaan kulttuurinen; puhelimesta on tullut itseilmaisun väline. Puhutaan verkosto-organisaatioista, joukkoistamisesta, joukkoulkoistamisesta, vertaistuotannosta ja läpinäkyvyydestä.
Miten innovaatioita osataan hyödyntää uudella tavalla? Newtonilainen logiikka koostuu rituaaleista, prosesseista, ennakoitavuudesta – entä, jos ympäristö muuttuu?
Ympäristöstä oppiminen on ajattelun tarkkuutta ja interaktiivisessa arvonluonnissa opitaan asiakkailta. Apuun tulevat ketterä suunnittelu ja kehittäminen sekä systeemiajattelu, yhteisöllinen vertaistuotanto, avoin innovaatio, henkilökohtaiset oppimisympäristöt sekä oppiminen omasta toiminnasta.
Kukaan ei pysty suunnittelemaan minulle tai sinulle parasta mahdollista oppimisympäristöä; jokainen on itse vastuussa omastaan. Kuinka monessa oppimisympäristössä on feedback-nappi todellisille käyttäjille niin, että palautteeseen oikeasti reagoidaan?
Digitaalisesti hajautetuilla teknologia-alustoilla kuten elance-palvelussa voi teettää itselleen logon, saada siitä sata eri versiota ja maksaa sille, jonka suunnitteleman logon kelpuuttaa. Palvelussa ei voi huijata cv:llä tai kavereiden kehuilla: tehdyn työn jälki näkyy ja ratkaisee.
Teemu Arina sai Quora-palvelusta seitsemän erinomaista artikkelia vastaukseksi kysymykseensä oppimisen tulevaisuudesta verkossa.
Opetammeko opiskelijoillemme, miten tällaisessa maailmassa toimitaan? Miten toimitaan maailmassa, jossa vastaamme itse henkilökohtaisista oppimisympäristöistämme, josta löydämme miljardit sisällöt ja miljoonat muut käyttäjät, jossa verkostot ovat ruumiin ja tajunnan jatke?
Luodaanko edelleen vakiintuneita työympäristöjä työntekijöille? Käytämmekö kirjaa interaktiivisena sovelluksena niin, että sosiaalinen verkosto korostaa sen tiettyjä kohtia? Flipboard palvelulla voi koostaa itselleen aamun hesarin niistä linkeistä, joita tuottavat ne, joita seuraa. Symbaloo kokoaa eri palvelut nätisi esiin. Kaikki palvelut voi kytkeä yhteen omaksi oppimisympäristökseen. Vielä vuosi sitten tämä ei ollut mahdollista.
Meetin.gs on virtuaalisen kohtaamisen ja voimaantumisen verkkopalvelu, jota Teemu Arina on rakentamassa.
Menestyminen tässä maailmassa perustuu jakamiselle, kytköksille, vuorovaikutukselle, sille, että antaa jotain arvokasta muille. Esko Kilpi puhuu toisiaan tarvitsevuuden logiikasta. Yksin tehtävä työ voidaan ulkoistaa, yhteistyö tarjoaa työpaikkoja edelleen Suomessa.
Opiskelijat ovat oppilaitosten huonoimmin käytetty resurssi, innovaation antimateriaa. Minkä kontribuution opiskelijat tuovat oppilaitokseensa opiskeluvuosiensa aikana. He olisivat valmiit kehittämään monia asioita, mutta osaammeko hyödyntää heitä?
Suomen kieli sosiaalisessa mediassa
Lari Kotilainen pohdiskeli suomen kieltä sosiaalisessa mediassa. Pilaako netti suomen kielen, kuten usein kuulee väitettävän? Esimerkkien valossa näkee nopeasti, että netissä on monenlaista suomen kieltä: Twitterissä, opetusministeriön verkkosivustolla, Facebookissa, Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tai verkkojulkaisun keskustelualueella. Tekstilaji vaikuttaa kieleen. Voihan pilattua kieltä löytää opetusministeriön sivustoltakin, tosin eri mielessä kuin Twitteristä.
Kieltä käytetään vuorovaikutukseen. Jos poliitikko hioo vastaustaan turhan kauan, hän ehtii vastata vain murto-osaan saamistaan kysymyksistä: viestiketjuun ilmestyy parikymmentä kysymystä ennen kuin poliitikko on hionut ja julkaissut huolitellun ja pitkän vastauksen niistä ensimmäiseen.
Verkon kieli on puheen ja kirjoituksen välimaastossa. Suomalaisten blogien kieltä on tutkittu opinnäytetöissä. Osa muotiblogeista käyttää huoliteltua kieltä possessiivisuffikseineen, osa taas huolittelematonta tai rentouden illuusioon pyrkivää kieltä ”oon”, ”tuun”, ”meen”. Rennossa tekstissä voivat kuitenkin yhdyssanojen ”blankko-viivat” olla huolellisesti oikein. Hymiöitä käytetään runsaasti, mutta selvät murrerepliikit näyttävät puuttuvan blogeista.
Chatista tai ircistä löytyy murteita, kuten Stacky Blyth gradussaan esittää. Murteet nousevat esiin erityisesti, kun käsitellään suomalaisia aiheita kuten saunaa ja lunta. Murteilla voi myös osoittaa identiteettiään. Oulun murre leviää lähialueille; sillä halutaan erottua hesalaisista eli eteläsuomalaisista.
Sekakoodeja tapaa yhä enemmän – bastuface, öbaut, pliis, sii juu piipl – ja niihin törmää muuallakin kuin netissä.
Mitä suomen kielelle on tapahtumassa? Kielet ovat aina saaneet vaikutteita muista kielistä. Lari Kotilainen ennustaa, että suomen kirjakieleen hyväksytään vaihtelua, mutta vain hieman. Juontajat puhuvat jo puhekieltä, verkko on muutoksessa täysillä mukana.
Sosiaalisen median myötä suomen kielen asema verkossa on parantunut; yhä useampi voi tuottaa tietoa omalla äidinkielellään. Olennaista on, että suomen kieltä puhutaan ja että sitä käytetään verkossa. Itse asiasssa yliopistot ovat suomen kielelle vaarallisempia kuin nuoriso, yliopistoissahan pyritään yhä enemmän julkaisemaan vain englannnin kielellä, mikä jarruttaa suomen kielen kehittymistä tieteen kielenä.
Lari Kotilainen ei tyrmännyt edes Googlen kielikäännöksiä. Ne auttavat häntä seuraamaan englanniksi, mitä hänen matkoistaan Venäjällä paikallisesti kirjoitetaan.

Sometarha nupullaan

someopissa
blogitähtimallissa
mietteet tuikkivat

Tarmo Toikkanen Aalto-yliopistosta veti 4.4.11 HH:n somessa jämäkästi käsitekartan avulla verkko-opetuksen ohjauksen, joka pohjautuu mm. Hanne Kolin Verkko-ohjauksen käsikirjaan ja Minna Lakkalan väitöskirjaan yhteisöllisen opetuksen edistämisestä teknologian avulla.
Kun opettaja panostaa oppimisprosessin ohjaamiseeen, hän säästää omaa aikaansa. Olennaista on ensin selvittää, mitä on tarkoitus oppia. Sen jälkeen mietitään, miten kyseistä asiaa parhaiten opittaisiin. Vasta kun näihin kysymyksiin on vastattu, aletaan ihmetellä, löytyisikö somevälineitä, jotka tukisivat halutunlaista oppimisprosessia.
Automaattinen ohjaus helpottaa opettajan työtä, mutta ei välttämättä toimi silloin, kun oppijoiden prosessit ohjaavat kurssin etenemistä.
Opettajan säännöllinen vastaanotto videoneuvotteluna ei ehkä houkuttele oppijoita paikalle. Hyviä kokemuksia sen sijaan on verkkoluennosta, jossa ensin alustetaan lyhyesti tietystä teemasta ja sen jälkeen keskustellaan siitä.
Joanna Kalalahti Tampereen yliopistosta kertoi Adobe Connect -videoneuvottelun välityksellä hyvistä somevälineiden kuten blogin, wikin ja mikroblogin opetuskäytöstä. Suullinen selostus, josta osa perustui kurssien opettajien haastatteluihin, avasi esimerkkejä huomattavasti paremmin kuin pelkkä linkin takaa löytyvän materiaalin ihmettely olisi avannut.
Aikataulut toimivat verkko- ja someoppimisessa. Useimmissa esimerkkikursseista opiskelijat keskittyivät omaan tekemiseensä ja vuorovaikutus muiden kanssa jäi vähäiseksi. Yhteisöllinen wiki samoin kuin usean ympäristön käyttö osoittautuivat haasteellisiksi. Opiskelijoiden blogien kokoaminen yhteen esim. tähtimalliksi edistäisi yhteisöllisyyttä, jos siihen kannustettaisiin.
TAMKin koulutusohjelmablogit sitouttavat niitä laativat opiskelijat omaan yhteisöönsä ja kertovat potentiaalisille opiskelijoille, millaista opiskelu TAMKissa on.
Voisimmeko laatia HH:n opettajille ohjesivuston somevälineiden käytöstä opetuksessa?

Raikkautta sosiaaliseen mediaan

sometulaiset
ideoimme yhdessä
lapset mukana

villalangoilla
opinhalu linkittyy
osaamiseemme

Flunssa-aallon ja joulukiireiden keskellä kourallinen sometulaisia kokoontui 18.-19.12.2010 pikkujouluun hankien keskelle Gustavelundiin Tuusulanjärven rannalle. Kohtaaminen väljissä ja raikkaissa sisätiloissa – onneksi villasukat ja villatakki olivat mukana – lähensi verkkotuttuja ja sytytti ideoita, joiden työstämiseen myös verkossa osallistuttiin.
Liimalaput ja eriväriset villalangat, joita Pauliina Mäkelä ja Tarmo Toikkanen asettelivat kokoustilan valkotaululle, virittivät Ivan Illichin vuonna 1971 esittämien ideoiden mukaan osaamisemme ja oppimishalumme yhteydet  verkostoksi: Diaspora, laulu, Taiji, jooga, golf, hiihto, suomen kieli, digitaalinen tuotekehitys, verkko-oppiminen, tekijänoikeudet, mindmapit, wiki, muutos, webinaari, videot.
Yhdessäoppimispajassa tutustuimme sosiaalisen median välineisiin. Etherpadiin mahtuu 32 osallistujaa työskentelmään reaaliaikaisesti yhdessä, ja sitä käytimme Sometun pikkujoulussa.
Diasporan voi imuroida omalle palvelimelleen, ja jakaa aineistonsa kavereille kryptatusti. Se tarjoaa pelkistetyn, testausvaiheessa olevan vaihtoehdon Facebookille ja sinne ladatun aineiston tekijänoikeuksille.
Deliciousin tulevaisuus on epävarma, joten monet siirtelevät parhaillaan kirjanmerkkejään Diigoon, joka tarjoaa monipuolisemmat mahdollisuudet kirjanmerkkien ryhmittelyyn listoiksi kurssille pedagogisesti mielekkääseen järjestykseen ja viitatun tekstin merkitsemiseen.
Uusia selaimia ovat mm. Flock ja RockMelt. Prezillä voi helposti tehdä erilaisia esityksiä kuin perinteisellä PowerPointilla. Socialmention hakee sosiaalisen median kanavista tietoa annetulla hakusanalla. Googlen ilmoituksista voi tilata tuoreimpia mainintoja antamastaan hakutermistä, vaikka omasta nimestään.
Alkuperäisen ohjelman tonttuparaatin sijaan ideoimme sosiaalisen median tulevaisuutta kuuden ajatteluhatun avulla  Antti Keskitalon johdolla. Olennaista on, että koko ryhmä käyttää samanväristä hattua yhtaikaa. Näin luovuus saa tilaa eivätkä tietynlaiset ajattelutavat pääse jyräämään.
Valitsimme Wikileaksin ensimmäiseksi aiheeksi, jolla harjoittelimme menetelmän käyttöä. Sen jälkeen pureuduimme kuuden ajatteluhatun avulla kysymykseen ”Onko sosiaalisen median käyttö opetuksessa hyvä juttu?”.
Muutaman tunnin käytännön harjoittelussa innostuin menetelmästä, josta on puhuttu vuosikausia, mutta jota ilmeisesti usein sovelletaan väärin. Jos alussa jokaiselle arvotaan yksi hattu, niin kukin osallistuja saa tarkastella asiaa vain yhdestä näkökulmasta. Nyt jokainen pääsi – ja joutui – kertomaan faktoja, pohtimaan riskejä ja etuja, ideoimaan uutta ja tuomaan esiin tunteensa. Mielestäni menetelmä näin sovellettuna sopisi hyvin erilaisten muutostilanteiden käsittelyyn.
Iltapäivän kahvitauolla Heikki Hallantie tarjosi meille välähdyksen taijia. Joulubuffetia odotellessamme Inari Gebhard opasti meitä yksitellen luonnolliseen laulutapaan, miten ihmisvartalon normaalit refleksit valjastetaan laulamiseen.
Tarmo Toikkasen loppuillasta vetämä Powerpoint-karaoke toi kokemusta esitysten pitämiseen toisen laatimasta materiaalista, johon itse ei ole ehtinyt perehtyä. Aiheina olivat mm. kokouskäytännöt, mobiilisuus, tekijänoikeudet ja tilastot sosiaalisen median käytöstä. Mieleenpainuvimmat leikkimielisistä esityksistä olivat  nelivuotiaan juniorin (puolitoistavuotias oli jo nukkumassa) kommentit siitä, mitä hän dioissa näki, sekä esiintyjä, joka diojen edetessä aktivoi meidät vääntymään moniin erilaisiin ”taiji”-asentoihin.
Joskus olen joutunut koulutustilaisuuksiin, joissa osa esitysmateriaalista vaikuttaa kouluttajalle vieraalta. Tilanteet palaavat mieleen parinkymmenen vuoden takaa, ehkä siksi, että tuolloin ihmettelimme esityksen epäloogisuuksia. Toisaalta, esityksenhän pitäisi jäädä osallistujien mieleen…
Sunnuntaiaamuna Ville Venäläinen etänä johdatti meidät World cafe -menetelmällä pohtimaan Sometu-verkoston tulevaisuutta. Ideoita työstettiin ensin kolmessa kahvipöydässä ja pölytettiin, kun osa siirtyi pöydästä toiseen kuuntelemaan ideoita ja jakamaan omiaan. Esiin nousivat sometulaisten säännölliset läsnä- ja etäkokoontumiset koko perheen voimin sekä ideoiden ja kokemusten jakaminen opettajille eri aineryhmien tilaisuuksissa.

Korkeakoulujen virtuaaliopetuksen verkostoja

mistä pulppuaa
luottamus, oppiminen
verkoston voima?

koulutus vientiin
opinnot joustaviksi
yhteistyössä

Virtuaalikorkeakoulujen yhteyshenkilöiden ja asianomistajaryhmien seminaari 1.11.10 keräsi viitisenkymmentä aktiivia yliopistoista ja ammattikorkeakouluista Tampereen ammattikorkeakoulun tiukaan sullottuun saliin miettimään verkko-opetuksen yhteistä tulevaisuutta.
Raketti
Sami Hautakangas kertoi Raketti-hankkeesta käsittelymäärittelyineen. Virtuaaliyliopiston Joopas-järjestelmän ylläpito siirtyy CSC:lle, mutta joustavan opiskelun hallinnollista yhteistyötä kehitetään ammattikorkeakoulujen kanssa. Tieto- ja viestintäteknologian ja sosiaalisen median linjauksissa tarvitaan yhteistyötä, testausta ja kokemustenvaihtoa. Välineiden käyttöönotto helpottuu, mutta olennaista on miettiä, mitä niillä tehdään.
Virtuaaliopintotuotteita maailmalle
Marja Rautajoki visioi virtuaaliopintotuotteiden vientiä Finpron kanssa. Tuotteet voitaisiin koota verkkoon osoitteeseen www.korkeakoulut.fi ja www.oncampus.fi. Näin tuettaisiin vihreitä arvoja ja saataisiin vaihtoehtoja luokassa istumiselle. Verkko-opettajuus mahdollistaa erikoistumisen ja kansainvälisen yhteistyön. Ongelmanratkaisutaitoja kehittävä pedagogiikkamme on maailman huippua. Myös korkeatasoisia oppimismateriaalejamme voitaisiin jakaa.
Hankkeita
Lauri Stigell Raketti-hankkeesta palautti meidät visioista hallinnolliseen arkeen. Puitesopimukseen opintohallinnon järjestelmäkehityksestä saatiin toimijoilta yhteensä kaksikymmentäneljä lausuntoa. Nyt odotetaan tietohallintolakia ja sen vaikutuksia. OPI-kärkihankkeita ovat hakujärjestelmän uusiminen sekä ESR-hanke, jossa kehitetään tietoon perustuvaa tukea opiskelijan opinto- ja urapolulle.
Väitös
Siru Korkala kertoi sosiologian alan väitöstutkimuksestaan, jonka mukaan  verkostojen toimimisessa olennaista on luottamus, sosiaalinen pääoma ja oppiminen.
Verkostossa on aina monta toimijaa. Koordinaattorin, langat käsissään pitävän moniosaajan, rooli on keskeinen, hän on se  ”joku, joka vastaa kaikesta”. Luottamus (trust) koko verkostoon, ei vain sen yksittäisiin jäseniin, on toiminnan perusta, se helpottaa resurssien vaihtoa ja tiedon kulkua. Tavoitteena onkin ”luottavaisuus” (confidence), varmuus siitä, että verkosto hoitaa tehtäviään vastuullisesti.
Siru Korkala kehitti väitöstutkimuksessaan Otalan oppivan organisaation pikatestistä oppivan verkoston pikatestin. Jos verkostossa on rakenteellinen aukko, sen omistaja kykenee hallitsemaan koko verkoston yhteistyötä.
Ryhmätyöt
Terhi-Maija Itkonen-Isakov johdatti iltapäivän ryhmätöihin, joissa oli tarkoitus käyttää amerikkalaista open space -roolikeskustelumenetelmää luonne- ja eläinmaailman värikoodeineen.
Viisi työryhmää tiiviisti toisistaan erillään tuotti osin samanlaisia ideoita niin, että työryhmätyöskentelyä purettaessa jotkut kysyivät, oliko toinen ryhmä käynyt heitä salaa kuuntelemassa.
Verkkopedagoginen ryhmä ehdotti tutkimusyhteistyötä ja pedagogista tukea, pohti, miten riviopettaja saataisiin mukaan uusiin pedagogisiin mahdollisuuksiin ja miten sosiaalinen media haastaa pedagogiikan. Hyviä käytänteitä jakavat online-seminaarit ovat jo vuosia olleet suosittuja.
Tarvitsisimme tietopankkia toimivista työkaluista ja työtavoista sekä konkreettisista pienistä esimerkeistä. Wikiin voitaisiin koota työelämän ja oppilaitosten virtuaalisia kohtauspaikkoja.
Koulutusvientiryhmä avasi Finpron roolia, mietti, mitä opettaja saa antaessaan koulutustuotteensa vientiin. Täydennyskoulutuksen portaali voisi olla koulutusvaihdon välineenä ja markkinointipaikkana. Keskustelussa tuotiin esiin tutkintokoulutuksen maksuttomuuden ongelma: Jos oppilaitokset huolehtivat joustavien opintojen kustannuksista, niin niitä ei saisi edelleen periä opiskelijoilta.
Yhteistyön malleja pohtinut ryhmä lähti opiskelijoiden tarpeista ja AHOT-käytännöistä. Opettajat tarvitsevat taloudellisia kannusteita, verkostoitumista, TieVie-tyyppistä täydennyskoulutusta ja neuvoja  itseohjautuvien ryhmien fasilitointiin. Pienen maan rajalliset resurssit pitäisi saada tehokkaaseen käyttöön. Opettajilta voisi ostaa heidän tarjontaansa ja opiskelijoille jakaa palveluseteleitä opintojen ostamiseen. Tätä varten opintosuunnitelmiin voisi raivata tilaa joustoille.
Aalto-yliopistossa on ideoitu oravannahkakauppaa ja Kassimallia. Jälkimmäinen tarkoittaisi, että opiskelijat voisivat valita heitä kiinnostavat oppimissisällöt ja opettajan, joka varmentaisi niiden avulla syntyneen osaamisen. Näin opiskelijat saisivat sellaisia opetussisältöjä, joita oikeasti tarvitsevat.
Joo-Joopas-ryhmä, jota itse vedin, keskittyi joustavaan opiskeluoikeuteen. Joustavaa tarjontaa on verkossa, mutta löytyykö oppilaitoksilta resursseja maksaa opiskelijoidensa joustavista opinnoista, vai ovatko  kaikki resurssit kuluneet tietojärjestelmien kehittämiseen? Monimuoto-opintoja tarjotaan töiden ohessa opiskeleville aikuisille, mutta perustutkintoa suorittavatkin ovat aikuisia; miksi joissain oppilaitoksissa heiltä evätään osallistuminen näihin opintoihin?
Jo vuonna 2004 Virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaissa ideoimme oppimisaihioista koostuvaa opetustarjotinta, josta opiskelija voisi valita omiin tarpeisiinsa sopivat palaset. Kassimallissa  tuntuu olevan samanlainen idea.
Joo-ryhmän järjestämässä Virtuaalikorkeakoulujen  online-seminaarissa 6.10.10 kerrottiin, miten Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa lisätään opiskelun joustavuutta luentovideoiden avulla. Malli on erinomainen, kunhan muistetaan, että luennot ovat vain yksi osa opiskelua, ja yhteisöllinen oppiminen sisältää paljon muutakin.
Ryhmässämme ideoitiin pilottia, jossa yliopisto ja ammattikorkeakoulu yhdessä kehittäisivät opetusta, joka sopisi molempiin oppilaitoksiin. Esimerkiksi juristi tai valtiotieteilijä voisi poimia ammattikorkeakoulusta opintoja yrityksen perustamisesta. Kielten ja viestinnän opetuksessa tehdään yhteistyötä jo nyt.
Opiskelijaryhmien vaihdot olisivat erinomainen tapa erikoistua ja käyttää yhteisiä voimavaroja tehokkaasti. Entistä enemmän tarvitaan tiedottamista opintomahdollisuuksista niin opiskelijoille kuin muille oppilaitoksille.
Verkostojen toiminnan edellytyksiä pohtinut ryhmä kysyi:
Miksi Virtuaaliyliopiston toiminta lakkaa ja Virtuaaliammattikorkeakoulu jatkaa toimintaansa? Puuttuiko yhteinen sitoutuminen, kun toiminta päättyi heti kun korvamerkitty rahoitus loppui? Sitovatko verkoston päätökset, esim. TieVie-verkoston, siihen kuuluvia organisaatioita? Yhteistyö vaatii suunnittelua ja kompromisseja.
Kommentoin esitystä kertomalla koordinoimastani Tietie-yhteistyöstä. Kun Tietie-projektin rahoitus loppui vuonna 1999, koimme opiskelijoiden joustavat opinnot niin tärkeiksi, että jatkoimme niitä yhteistyössä ammattikorkeakoulujen omalla rahoituksella. Kehitimme verkostolle hallinnolliset säännöt ja sovimme yhteisestä koordinoinnista. Luottamukseen perustuva Tietie-verkosto toimii edelleen.

Pedagogista joustoa

joustava some
leikkii ja luo, yhdessä
oppi syvenee

vertaistuki
kieli, kulttuuri, merten
takaa lähelle

Virtuaalikorkeakoulujen online-seminaariin Verkko-opetuksen pedagogisia mahdollisuuksia 6.10.2010 ilmoittautui yli kuusikymmentä osallistujaa. Seminaaria valmistelevan Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän tavoitteena oli, kuten toissakesäisessä seminaarissakin, tarjota konkreettisia ideoita verkkopedagogiikan monista mahdollisuuksista ja lisätä opettajien innostusta toteuttaa niitä omassa opetuksessaan. Näin  valtakunnallinen verkko-opetustarjonta voisi kasvaa entisestään.

Monikulttuurinen autenttinen verkko-oppiminen
Irja Leppisaari Keskipohjanmaan ammattikorkeakoulusta ja Leena Vainio HAMKista kertoivat autenttisen verkko-opetuksen monikulttuurisesta vertaiskehittämisestä. Vertaistukea arjen haasteisiin  voi uuden teknologian avulla hakea vaikka maailman ääristä. Ning-pienyhteisössä oli kuutisenkymmentä osallistujaa eri maista ja mantereilta. Viisivaiheinen toimintomalli ja Herringtonin ja Oliverin autenttisen oppimisen yhdeksän elementtiä ohjasivat työskentelyä.
Yhteinen kieli ja käsitteistö muotoutuivat vähitellen, tosin autenttisuuden käsite olisi pitänyt avata aikaisemmin eikä luottaa siihen, että se opitaan matkan varrella. Moni autenttisen verkko-opetuksen kehittämisestä kiinnostunut kumppani joutui jäämään pois, koska ei voinut tarjota englanninkielistä oppimismateriaalia arvioitavaksi.
Virtuaalimenetelmät säästävät matkustamista ja aikaa, mutta aikaa tarvitaan silti. Benchmarking-prosessissa käytettiin pedagogisia arviointikriteereitä, jotka omaksuttiin vaivatta pienellä ohjauksella, mutta kriteerien kehittämiseen ei enää riittänyt yhteistä panostusta.
Online-työskentelyssä luottamus on lähtötilanne, herkkyys toisen kulttuurin ymmärtämiselle. Luottamusta kysyttiin opetussisältöjen jakamisessa ja kritiikin vastaanotossa: eiväthän materiaalit ja opiskelijatiedot leviä muualle? Moniportainen asiantuntijuuden jakamisprosessi koettiin myönteisenä, omaa osaamista lisäävänä.
Jos vastaava prosessi toistettaisiin, koordinaattorin rooliin kiinnitettäisiin enemmän huomiota ja autenttinen oppiminen määriteltäisiin jo prosessin alussa. Määritykseen voisi saada tukea esimerkiksi teoksesta Herrington, J., Reeves, T. & Oliver, R. (2010). A Guide to Authentic Learning. London: Routledge.
Yhteistyö Second Lifessa
Irma Mänty Laureasta ja Jaana Kullaslahti HAMKista kertoivat pari vuotta sitten alkaneesta neljän ammattikorkeakoulun yhteistyöstä Second Lifessa.
Joustavan toimintamallin verkostotapaamiset keskittyvät orientaatioon ja eri aloihin kuten kieliin, sosiaalialaan, tekniikaan, ympäristöalaan, liiketalouteen, matkailuun, opettajakoulutukseen ja tietojenkäsittelyyn. Wiki kertoo verkostotapaamisten aikataulun ja ohjelman sekä linkit tallenteisiin.
Viime lukuvuonna tapaamisiin osallistui noin 30 avatarta, joidenkin takana oli useita opettajia. Osallistujia tuli myös yhteistyön ulkopuolisista ammattikorkeakouluista. Tapaamisissa on ollut mm. lyhyitä tietoiskuja, kokemuksia Second Lifen opetuskäytöstä, lyhyitä haastatteluja, paneeli, yrityskäyntejä ja pienryhmäharjoituksia.
Vuorovaikutus Second Lifessa on epävirallista, opettaja ja oppija -suhde ei ole siellä perinteisen virallinen. Avataren ulkoasu on yllättävän tärkeä, ja koulutustilaisuudet halutaankin useimmiten aloittaa ulkoasun muokkauksella. Avataren ulkoasua korostettiin eilisessä Metropolian Sulautuvan oppimisen seminaarissakin.
Second Lifen istunto ei saisi kestää kahta tuntia kauempaa. Kokemuksen mukaan ihmiset ja työasemat ovat  aamupäivisin virkeämpiä kuin iltapäivällä. Istunnot suunnitellaan niin, että avataret voivat olla aktiivisia: ei luentoja vaan toimintaa. Virtuaalimaailman visuaalisuus ja kansainvälisyys kannattaa hyödyntää. Ympäristö mahdollistaa roolipelaamisen ja leikkimisen. Jotkut valitsevat avatarelleen eläinhahmon tai vanhan ihmisen hahmon rollaattoreineen. Ympäristössä leikillisyys ja yhteisöllisyys ovatkin avainasemassa.
Opettajien kannattaa Second Lifessa toimia työparina, jolloin toinen voi auttaa, jos toisen työasemassa on ongelmia tai jos yhtaikaa täytyy keskittyä sekä tekniikkaan että sisältöihin. Hyvä etukäteissuunnittelu auttaa, jos yksi opiskelija katoaa. Toinen työparista voi lähteä häntä etsimään ja tietää, mistä löytää kollegansa muun opiskelijajoukon kanssa.
Notecardia voidaan käyttää muistiinpanojen lisäksi myös tehtäväksiantoihin teleporttauksen suorine osoitteineen. Chat on tehokas väline varsinkin silloin, kun puhe ei kuulu.
Tekniset haasteet ovat Second Lifessa arkipäivää, erityisesti työasemien näytönohjaimet. Toisaalta tekninen ympäristökin kehittyy jatkuvasti.
Yleiset EduFinlandin tilat ovat käytössä ja niiden kehittämistä ideoidaan yhdessä. Neljän ammattikorkeakoulun yhteisen maa-alueen avajaiset EduFinland 1:ssä ovat 23.11.2010.
Second Lifesta löytyy tutkimustietoa, esim. Salmon: The Future for Second Life and Learning, British Journal of Education Technology, Volume 40, Issue 3, pages 526-538. May 2009.
Keskustelussa kysyttiin, milloin Virtuaaliammattikorkeakoulussa toteutetaan ensimmäinen Second Life -opintojakso. Entä näkyykö lisäarvo oppimistuloksissa? Paljonko käyttöönotto vaatii resursseja, kun otetaan huomioon työpari ja tukihenkilöt? Jääkö Second Lifen käyttö niiden opettajien varaan, jotka vapaa-aikanaankin ovat siitä innostuneita?
Second Life ei tule olemaan oma oppimisympäristönsä vaan siitä käytetään parhaat puolet: tutkitaan markkinointia, suunnitellaan hotellia, keskustellaan eri kielisten avatarten kanssa. Opettajia pitäisi kouluttaa noin 30 tuntia, heidän pitäisi harjoitella liikkuminen ja muutama istunto. Opettajan aikaisempi kokemus esimerkiksi peleistä vaikuttaa tarvittavaan koulutukseen.
Jos tänään opettelemme liikuttelemaan avatarta, niin muistatteko vielä, kuinka vaikeaa hiiren käytön opettelu oli 1980-luvulla? Tuolloin projektissa, jossa mallinsimme yrityksen tietoja ja toimintoja IEW-case-välineellä, eräs kollegani kertoi saaneensa ihailupisteitä pojaltaan, kun äitikin osasi käyttää hiirtä.
Joustavuutta luentovideoilla
Mikko Myllymäki Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta kertoi opiskelun joustavuuden lisäämisestä luentovideoiden avulla. Aikuisopiskelijat työn, opintojen ja perhe-elämän arjessa ja pitkien etäisyyksien päässä oppilaitoksesta kaipaavat joustavia opiskeluratkaisuja.
Chydeniuksessa lähiopetus välitetään reaaliaikaisesti ja tallenteina luentovideoina. Opiskelijoiden ei tarvitse etukäteen päättää osallistumistapaansa, vaan he voivat joustavasti oman elämäntilanteensa mukaan valita, tulevatko luokkaan, seuraavatko videot samanaikaisesti vai tutustuvatko niihin myöhemmin. Reaaliaikaisissa lähetyksissä ei ole paluukanavaa opiskelijoiden kysymyksille, mutta kysymykset voi esittää oppimisalustalla Optimassa, tosin kaikki eivät luennoidessaan halua istua työaseman ääressä vastaamassa chatiin.
Videointi toteutetaan lähes olemassa olevin resurssein ilman työajan ulkopuolista teknistä tukea. Automaattinen tallennus alkaa kymmenen minuuttia ennen luennon alkua. Tallenne siirtyy automaattisesti verkkoon ja linkittyy oppimisalustalle. Maanantaiaamuna raakatallenne korvataan editoidulla tallenteella.
Kaikki Chydeniuksen koulutus tarjotaan lähiopetuksena ja kaikki lähiopetus tallennetaan, lähetetään reaaliaikaisena verkkoon ja tallennetaan myöhemmin katsottavaksi. Erillisiä verkkokursseja ei ole tarjolla.
Tallenteeseen tulevat mukaan kaikki äänet ja kuvalähteet  kuten tietokone, dokumenttikamera ja interaktiivinen esitystaulu. Luentomateriaalin näkyvyys on tärkeämpää kuin opettajan näkyminen. Liitutaulun tallentaminen ei onnistu, joten se on korvattu dokumenttikameralla, joka näkyy luokassakin paremmin kuin liitutaulu.
Tallennuslaitteisto on luokissa, joissa mikrofonit on asetettu niin, että luennoija voi liikkua vapaasti. Ratkaisu kattaa koko koulutusohjelmatarjonnan ja on luennoijalle läpinäkyvä; hän voi pitää luennon samalla tavalla kuin on aina pitänyt.
Luentotallenteet hävitetään ennen seuraavaa toteutuskertaa, joten niihin ei liity tekijänoikeusongelmia; tallenteita katsovat vain ne, jotka muutenkin istuisivat luennoilla, ja opiskelijat eivät voi tallentaa niitä omille työasemilleen. Tallenteita voi katsella Windows-työasemilla ja mobiililaitteilla, mutta ei Linux- eikä  Mac-työasemilla. Opettajille on tarjottu mahdollisuutta saada tallenteet itselleen, mutta vain muutama on niitä halunnut.
Vuonna 2009 Chydeniuksessa oli 15 kurssia, reaalilähetystä 859 tuntia ja tallenteita 2484 tuntia.
Luentotallenteet vähentävät jonkin verran lähiopetukseen osallistumista, mutta niitä voidaan käyttää myös opetuksen kertaamiseen. Opiskelijakyselyssa 37 % suosi luokkaopetusta, 63 % videoita ja näistä yli puolet reaaliaikaisia videoita.
Seminaarin vetäjä Martti Helevirta muistutti osoitteesta, josta löytyy linkkejä korkeakoulujen hyviin oppimismateriaaleihin.
Verkko-opetuksen pedagogisia mahdollisuuksia
Seminaarin lopuksi kerroin verkko-opetuksen erilaisista pedagogisista mahdollisuuksista. Olin luvannut vetää yhteen ajatuksia aiemmista esityksistä, joten diapakan laatiminen etukäteen oli hiukan haastavaa.
Aloitin pedagogisista lähestymistavoista autenttisesta oppimisesta sulautuvaan oppimiseen, jatkoin välineistä, jotka jaottelin oppimisalustoihin, videoneuvotteluihin ja sosiaalisen median välineisiin. Videoneuvotteluistahan kerrottiin Virtuaalikorkeakoulujen edellisessä online-seminaarissa, sosiaalisen median välineisiin pureudutaan seuraavassa, ja tekijänoikeuksiin sitä seuraavassa.
Irma Männyn ja Jaana Kullaslahden esitys Second Lifesta kuvasi yhtä sosiaalisen median välinettä ja korosti sen leikkisyyttä, yhteisöllisyyttä ja luovuutta. Mikko Myllymäen esitys kuvasi mielenkiintoista tapaa videoiden ja niiden tallenteiden avulla joustavoittaa opiskelua.
Monet asiantuntijat ovat todenneet, että ihminen oppii jatkuvasti ja kaikkialla. Tämä asettaa oppilaitokset uusien haasteiden eteen. Esitykseni lopuksi totesinkin, etteivät opiskelumahdollisuudet enää voi olla paikkaan sidottuja vaan joustava opiskeluoikeus kuuluu kaikille.
Minulta kysyttiin, kuinka paljon olen käyttänyt sosiaalista mediaa opetuksessani. Välineistä mainitsin Ningin, SlideSharen ja Doodlen. Vasta myöhemmin mieleeni tulivat Fle4-tiedonrakenteluympäristö, blogit ja wikit, Googlen työkalut, YouTube, Flicr, Diigo ja Twitter.

Sulautuvaa oppimista

uudet välineet
kiehtovat, muista silti
pedagogiikka

opetus sulaa
opettajan käsistä
oppijan mieleen

Metropolian Sulautuvan oppimisen seminaari 5.10.2010 oli Bulevardilla nostalgisesti samassa salissa, jossa yli kymmenen vuotta sitten istuin opiskelemassa kasvatustieteen approbaturia.
Terhi-Maija Itkonen-Isakov aloitti tilaisuuden katsauksella opetus- ja oppimiskäsitysten muuttumiseen. Pienten, kodikkaiden koulujen tilalle on noussut suuria oppilaitoksia. Testejä painottavasta behaviorismista ja oppijan arvioinnista on siirrytty opetussuunnitelman arviointiin, tavoitteiden ja arvojen korostamiseen, osallistuvaan arviointiin ja arvopluralismiin sekä sulautuvaan ja tutkivaan oppimiseen, yhteisölliseen ja avoimeen sosiaaliseen mediaan.
Tutkimusten mukaan oppimisen laatuun vaikuttavat odotukset, opiskeluilmapiiri, opettajan ja opiskelijan suhtautuminen toisiinsa sekä opiskelijan mahdollisuus panostaa opiskeluun.
Pertti Vilpas kertoi, miten eri aktiviteetit yhdistyvät sulautuvaksi kokonaisuudeksi. Sosiaalisen median aikakaudella opettajan pitäisi pedagogiikan ja oman substanssialueensa lisäksi osata viestiä yhteisöllisesti ja käyttää median erilaisia mahdollisuuksia.
Esimerkeissä oppimistehtävät Moodlessa koostuivat linkeistä Youtubeen ja Slideshareen, opettajan laatimista pdf-tiedostoista sekä tentistä. Muistiota käytettiin oppimispäiväkirjana, viestintänä opettajan ja opiskelijan välillä. Moodlen lohkoihin oli lisätty linkkejä blogeihin ja Google docs -tiedostoihin.
Kai Lindgren kertoi, miten oppimismateriaalia voidaan koota html-sivuille ja linkittää useisiin työtiloihin Moodlessa.
Soile Bergström kertoi Facebookista opiskelussa. Yksi opiskelijoista perusti Facebook-ryhmän ja hyväksyi sinne muut opiskelijat, opiskelijatuutorit ja opettajan. Muutama opiskelija ei halunnut perustaa Facebook-roolia eikä heitä siihen pakotettu. Opettaja teki heti alkuun selväksi, ettei hyväksy opiskelijoita Facebook-kavereikseen. Opiskelijat muodostivat pienryhmiä ja keskustelivat esim. siitä, mistä joutuvat luopumaan opintojensa vuoksi. Opiskelijatuutorit ja opettajat kirjoittivat ryhmän seinille. Rinnakkaista keskustelua käytiin Moodlessa.
Opettaja havaitsi, että keskusteluviestit Facebookissa olivat pidempiä kuin Moodlessa. Osa opiskelijoista koki Facebook-opiskelun kivaksi ja helpoksi, osa taas ahdistavaksi. Opiskelijat totesivat mm., että Facebook kuuluu yksityiselämäään, ei kouluun, että opettajan rooli menee sekaisin, kun tämä on mukana Facebookissa, että ei ole kivaa, kun muut näkevät esitetyn kysymyksen.
Facebook-kokeilussa eräs ajatus oli, että kun opiskelijat ovat siellä muutenkin, heidän ei tarvitsisi enää erikseen kirjautua uuteen ympäristöön. Toinen ajatus oli nopea tiedotus ja chatin käyttö reaaliaikaiseen ohjaukseen, mutta kun opettaja ei hyväksynyt opiskelijoita kavereikseen, chattia ei voinut käyttää. Opiskelijat tiedottivat toisilleen jonkin verran, esim. oppilaitoksen omissa tietojärjestelmissä kerrotuista ajankohtaisista asioista.
Timo Raatikainen esitteli Maharaa, jolla opiskelijat voivat laatia itselleen multimediamuotoisen näyteportfolion. Mahara on avoimen lähdekoodin sovellus kuten Moodlekin, mutta kun Moodle on lähinnä behavioristinen ja suljettu opetuksen hallintajärjestelmä, Mahara toimisi opiskelijan omana henkilökohtaisena avoimena oppimisympäristönä (PLE, personal learning environment). Opiskelija voi Maharassa itse päättää, mitä näyttää muille, verkostolleen ja potentiaaliselle työnantajalleen. Järjestelmä myy itse itsensä: sitä ei juurikaan ole markkinoitu, mutta jo muutamassa kuukaudessa sadat Metropolian opiskelijat ovat ottaneet sen käyttöönsä.
Hannele Virtanen-Vaaranmaa kertoi kakkosmaailmasta, Second Lifesta, jonka käyttöönotto on Maharaa huomattavasti vaikeampaa ja joka vaatii kohtalaisen paljon työasemalta ja yhteyksiltä. Aamulla oli turhaan yritetty virittää Second Lifea esitystilassa toimivaksi. Teknisen tuen pitäisikin olla aina tavoitettavissa, kun tätä ympäristöä käytetään.
Second Life sisältää reaalimaailmaa muistuttavia tiloja, mielikuvitusmaailmoja sekä näiden yhdistelmiä. Avataren voi valita mieleisekseen, mutta on hyvä miettiä, mitä avataren ulkoasulla haluaa viestiä ja millaisia mielikuvia se muissa herättää. Oletko opettajana uskottava polvihousuissa, verkkosukissa ja rikkinäisissä kengissä?
Kolbin oppimisteorian akkomodoija, kokeilija, hyötyy Second Lifesta, joka sisältää pelejä, simulaatioita ja toimintaa. Perinteisiin luentoihin ympäristö ei ole paras mahdollinen ja tietoahan verkko on pullollaan.
Second Life tarjoaa paljon mahdollisuuksia eri alojen opiskeluun. Liiketoiminnan opiskelussa voidaan tutkia markkinointia ja yritysten toimintaa, terveysalan opiskelussa virtuaalisairaalassa tehdä toimenpiteitä ilman pelkoa kohtalokkaista seurauksista ja kielten opiskelussa keskustella eri kielialueiden avatarten kanssa.
Second Life lisää läsnäolon tunnetta eri tavalla kuin videoneuvottelu. Osallistumiskynnys madaltuu ja luovuus lisääntyy. Opiskelijan ohjaukseen tarvitaan kuitenkin äänieristetty tila.
Neljän ammattikorkeakoulun yhteistyöstä Second Lifessa löytyy lisätietoa Laurean wikistä.
Maarit Hynninen-Ojala kertoi, miten mallipohjat helpottavat opinnäytetöiden laatimista, kun opiskelijan ei tarvitse aloittaa tekstin tuottamista asiakirjan ulkoasun ihmettelyllä.
Keskustelu
Aamupäivän yhteiskeskustelussa pohdittiin, pitäisikö opettajien edes tietää, jos opiskelijat oma-aloitteisesti perustavat opintojaksoa tukevan keskusteluryhmän Facebookiin. Entä miten pitäisi suhtautua, kun opiskelijat antavat opintojaksosta palautetta Facebookissa, mutta eivät reagoi oppilaitoksen opintojaksopalautteisiin?
Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkimus opiskelun kehittämisestä on tuottanut yllättävän tuloksen: opettajien mielestä pitäisi kehittää erilaisia opetusta tukevia sovelluksia kun taas opiskelijoiden mielestä pitäisi kehittää pedagogiikkaa. Verkkoperusteisuus on tulevaisuutta Humakissa: kirkko kouluttaa työntekijöitään toimimaan verkossa ja etsivät tulevat verkkoon. Kyse ei ole toimintojen siirtymisestä pois muualta vaan reaalimaailman jatkumosta.
Opetusta ei kuitenkaan saisi kehittää tietojärjestelmien ehdoilla vaan aina pitäisi muistaa kysyä: Mikä on niiden pedagoginen lisäarvo?

Aktiivisesti elämään

milleniaalit
immigrantit kasvavat
aktiivisuuteen

ketä kiinnostaa
sinua, häntä, meitä
yhteinen juttu

liikennekaaos
ilman sääntöjä tilaa
kunnioittaen

Posterit oli kävelty, kun 24.9.2010 yhdentoista maissa ehdin Taitotalolle Aktiivi-hankkeen Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -seminaariin. Kristiina Kumpulainen Opetushallituksesta lopetteli puheenvuoroaan avoimista, yhteisöllisesti rakentuvista oppimisympäristöistä ja kaikkiallisesta oppimisesta.

Kommenttipuheenvuorossaan Tarmo Toikkanen AVO-hankkeesta korosti oppijan omia oppimisympäristöjä, joiden tärkein yhdistäjä on ihminen itse eikä teknologia. Tekninen ja fyysinen ympäristö, kuten auditorion tiukat tuolirivit, rajoittavat toimintaa, tosin monet penkkiriveissä istujista olivat samaan aikaan aktiivisia Qaikussa tai Twitterissä. LeMill on avoin ympäristö opettajille oppimismateriaalien tuottamiseen, kehittämiseen ja löytämiseen. Suomessa LeMillin suosio on vaatimaton, koska meillä on muitakin oppimateriaalivarastoja toisin kuin Georgiassa, josta löytyvät LeMillin suurkäyttäjät.
Aktiiviset kansalaiset työelämässä
Mikko Rissanen Demokselta toi työelämän näkökulman aktiivisuuteen. Vastavalmistunut maisteri, joka on lähettänyt yli parisataa hakemusta ja päässyt kolmeen haastatteluun, on varmasti juuri nyt aktiivinen. Mutta riittääkö potentiaaliselle työnantajalle viiden edellisen vuoden aktiivisuuden näytöksi pelkkä koulutusohjelman suorittaminen?
Tämän päivän käytännön todellisuus muodostuu silppumaisesta työelämästä; täydennyskoulutusta, lisää vapaa-aikaa, työn mielettömyyttä. Erilaiset trendit putoilevat kuin tetrispalikat, joihin emme voi vaikuttaa, mutta joihin meidän pitäisi reagoida. Megatrendit ovat systeemisiä muutoksia; niiden yhteys ihmisten arkeen sumenee.
Yksittäisen ihmisen pitäisi tämän päivän työelämässä olla jatkuvasti kehittyvä, vuorovaikutustaitoinen ja muutoskykyinen, vastuullinen, hyvän itsetuntemuksen omaava monialainen huippuosaaja. Innovaatiot eivät kuitenkaan synny tyhjiössä vaan yhteisöllisesti, niitä ei tee yksilö vaan työyhteisö. Työ ei ole sidottu paikkaan, mutta fyysiset tapaamiset, käytäväkeskustelut ja yhteiset kahvihetket edistävät työyhteisön syntyä.
Mieleeni palautui oivallus parinkymmenen vuoden takaa, kun menin kokoukseen yrityksemme toimipisteeseen toiseen kaupunkiin. Käytävillä, työskentelytiloissa ja ruokalassa aistin, miten jatkuvat kohtaamiset ja projektitöiden edistäminen nykäisemällä avainhenkilöä hihasta mahdollistivat tyystin toisenlaisen työyhteisön kuin oman työarkeni yksinäiset työhuoneet, kahviautomaatit ja lounaat lähiravintoloissa. Nyt katselen hajautettua organisaatiota, jossa osa ihmisten työpäivästä kuluu liikennevälineissä ja vapaan työtuolin etsinnässä.
Mikko Rissanen totesi, että ihmisen pystyvyyteen vaikuttaa aiempi menestys ja kokemus vertaisista, mutta muutoksen nopeatahtisuus synnyttää epävarmuutta. Yhteisössä on kollektiivista osaamista, joten yhteisö voi tarttua ongelmiin ja ratkaista niitä. Osaajana pitäisikin nähdä työyhteisö, jossa vallitsee kiittämisen ja auttamisen työkulttuuri.
Kommenttipuheenvuorossaan Marja-Liisa Viherä Tietotaitotalkoot-hankkeesta kertoi, että monet ihmiset elävät suorituskykynsä alapuolella ja ostavat tarpeettomia tavaroita. Palkkaa ja työllisyyttä olennaisempaa olisi työn sisältö, johon parhaimmillaan liittyy mielekäs työ, elämän sisältö ja onni.
Tarpeellista työtä on riittävästi ja vapaaehtoistyötä tehdään vaikka kuinka paljon yhteisöissä ja järjestöissä. Jos eläkeikää nostettaisiin, vapaaehtoistyö vähenisi, kun ihmiset yhä pidempään puurtaisivat turhakkeiden parissa.
Jokainen voisi kysyä itseltään, miltä tuntuu aamulla lähteä töihin. Marja-Liisa Viherä oli keskustellut tästä taksinkuljettajan kanssa, joka kertoi hypänneensä oravanpyörästä ja nauttivansa nyt elämästään.
Yksi ihmisen perustarpeista on jäsentyminen ajatuksen avulla; että hän kokisi tekevänsä arvokasta työtä, ei hakkaavansa kiveä vaan rakentavansa katedraalia. Tämän saavuttamisesta olisi helppo huolehtia jokaisessa työpaikassa, mutta harvassa se on tehty.
Verkkotyöskentelyn hyödyt ja kipupisteet
Taitotalon erinomaisen lounaan jälkeen jakauduimme teemaistuntoihin. Verkkotyöskentelyn hyödyt ja kipupisteet -istunnossa osa istui auditoriossa, osa Adobe Connect -videoneuvottelussa. Kommentteja seurattiin  Qaikussa, Twitterissä ja videoneuvottelun chatissa.
Tarmo Toikkanen aloitti salama-alustuksella ”Kysy mitä haluat, vastaan mitä haluan.” Ketä kiinnostaa? Miksi verkossa pitäisi olla ja tuottaa sisältöä? Näihin kysymyksiin etsittiin vastausta videosta koulun päättäjäisistä ja todistusten jaosta. Kyseinen video kiinnostaa pieniä koululaisia, heidän vanhempiaan ja sukulaisiaan, vaikka ei ylittäisikään suuren päivälehden uutiskynnystä. Riittää, että verkossa oleva sisältö kiinnostaa joitakin ihmisiä ja että eri alojen toimijat löytävät jotain yhteistä.
Toinen video, joka avasi näkökulmaa verkkosisältöihin, kuvasi Intian vallatonta liikennettä: vilkasliikenteisellä kadulla autot tekivät U-käännöksiä ja väistivät toisiaan, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita. Tilannetta ei ollut hoidettu viran puolesta liikennevaloin ja -säännöin vaan oma-aloitteisesti, kiinnostuksesta, yhteisen tilan kunnioittamisesta. Vastaava yhteisen tilan kunnioittaminen näkyy suhtautumisessa kerrostalon pihaan.
Liikennekaaos toi mieleeni Helsingistä Mannerheimintien ja Eino Leinon Kadun ja Toivonkadun valo-ohjatun risteyksen. Ikävän usein bussia odotellessani näen, miten valon vaihtuessa punaiseksi Mannerheimintietä ajavat autot ovat tukkineet risteyksen eivätkä pääse eteenpäin pois vihreällä valolla risteykseen pyrkivän poikittaisliikenteen tieltä. Kun autojono Mannerheimintiellä vihdoin etenee, kun jossain edessäpäin valo vaihtuu vihreäksi, valo poikittaisliikenteelle on ehtinyt vaihtua punaiseksi. Kun valo vaihtuu uudestaan, uudet autot tukkivat risteyksen ja poikittaisliikenteen jonot venyvät Töölönkadulle ja Urheilukadulle asti.
Kerran, kun kyseisen risteyksen liikennevalot eivät toimineet, autot antoivat yllättävän sujuvasti tietä toisilleen, samoin päästivät jalankulkijat ja pyöräilijät ylittämään kadun. Helsingissä valo-ohjaus tuntuu kuitenkin meille jalankulkijoille ja ennen kaikkea pienille koululaisille turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin puikkelehtiminen isojen autojen ja raitiovaunujen välissä.
Anne Rongas jatkoi teemalla ”Ammatti-identiteetti uusiksi. Minun rajapinnalleni saa tulla – auts ja aah.” Opettaja laskeutuu tiedon jättiläisen olalta sen jalkojen juureen ohjaamaan oppimista. Tieto muuttuu hämärärajaiseksi, epämääräiseksi ja suureksi. Enää opettaja ei yksin raivaa viidakkoveitsellä tietä viidakkoon tai lapiolla umpihankeen vaan jakaa viidakkoveitset tai lapiot opiskelijoille, jolloin yhdessä saadaan laveampi ote tiedon maailmaan.
Elias Aarnio jatkoi teemalla ”Avoimuus tarkoittaa myös teknologista avoimuutta ja saavutettavuutta.” Flash ja kolmiulotteiset maailmat eivät kuulu esteettömiin verkkopalveluihin. Osa verkkopalveluista on optimoitu vain joillekin selaimille eivätkä toimi kunnolla muilla. Palomuurit eivät päästä kaikkia sovelluksia lävitseen. Riittääkö, että sovellus toimii useimmille käyttäjille? Verkostotyöskentelyssä ollaan vasta alkumetreillä, kun teknologiset rajoitteet ovat edelleen suuret.
Teemaistunnon puheenjohtaja Ossi Kuittinen Sitrasta haastoi alustajia keskustelemaan osaamisesta, jolla Suomi pärjää, vaikeiden ongelmien ratkaisemisesta yhdessä. Verkosto-osaamista ei voi opettaa opettamalla. Arvioinnin pitäisi kannustaa verkostoyhteistyöhön.  Oppilaitoksissa rakenne sitoo toimimaan tietyllä tavalla ja usein estää aidon vuorovaikutuksen, vaikka asiantuntijoita voisi löytyä verkostosta tai oppijaryhmästä.
Mitkä asiat voidaan jakaa avoimeen verkkoon? Oppivissa verkostoissa tarvitaan aikaa yhteistyölle. Työvälineet ovat vain mahdollistajia, sisällöt olennaisia. Onko avoimuus sitä, että oksentaa persoonansa kaikkia kanavia pitkin maailmalle? Entä, jos opiskelija perustelluista syistä ei halua esiintyä netissä?
Tarvitsemme myös yksin työskenteleviä, osaavia opettajia; uusia innovaatioita ei synny pelkästään twiittaamalla. Yhteistyöverkostojen avulla voidaan pyrkiä eettisesti ratkaisemaan globaaleja ongelmia. Miten saadaan yritykset mukaan verkostoihin? Miten yhteiskunta vapautetaan siiloista? Hankerahaa pitäisi voida käyttää osaamisen kehittämiseen eikä vain teknologiaan. Todellinen maailma muuttuu jatkuvasti; laahaako koululaitos perässä?
Teemu Arina
Teemu Arina Dicolesta kysyi, ketä tai mitä varten avoimia oppimisympäristöjä rakennetaan: opettajia, hallintoa vai oppimista? Perinteiset oppimisympäristöt tuntuvat lähinnä opetuksen hallintajärjestelmiltä.
Verkkosukupolven, milleniaalien, vuoden 1978 jälkeen syntyneiden koulutusta pohditaan kirjassa Educating the Net Generation. Lyhytviestintä, viesti Facebookissa tai Twitterissä, tavoittaa nuoren paremmin kuin sähköposti tai tiedotus koulun kaiuttimissa.
Ylilatautuneet odotukset nuoriin ovat myyttejä. Digitaaliset immigrantit, keski-ikäiset, lisäävät netin käyttöään siinä kuin milleniaalitkin. Tällä hetkellä voimakkaimmin kasvava osuus verkon käyttäjistä ovat yli 40-vuotiaat naiset. Nuoret suhtautuvat skeptisimmin nettiin, siinähän ei ole heille mitään uutta. Kouluissa ja työpaikoilla he opettavat muille, miten teknologiaa käytetään.
Lapsi, joka on tottunut käsittelemään kosketusnäyttöistä puhelintaan, yrittää ohjata television kuvaruutua koskettamalla sitä. Hänen on vaikea sopeutua katselemaan televisiota vain passiivisesti. Aktiivisuus on nuorilla oletuksena, ja tämä vaikuttaa persoonan kehittymiseen ja itseilmaisuun.
Netti-identiteetti on persoonamaski, erilaisia rooleja, joiden kautta tutkitaan omaa persoonallisuutta. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, aiemminhan puettiin hassuja vaatteita päälle ja mentiin niiden kanssa esiintymään. Ero on siinä, että nyt roolit jäävät nettiin.
Niinpä. Lapsuuteni näyttelyvaatteista on lukuisia mustavalkoisia kuvia, joissa poseeraamme töölöläisen kerrostalon huoneissa ja Veikkolan metsissä ja pihoissa. Muistan, miten ohikulkijat pysähtyivät katsomaan, kun istuimme lakanoista kiedotuissa hameissa hiekkatien poskessa ison kiven päällä. Kuvat ovat säilyneet villalangalla sidotussa piirustuslehtiön papereista kootussa valokuva-albumissa kirjahyllyssäni.
Teemu Arina näytti aamun ”hesariaan”, joka rakentuu twitterin pohjalta ja josta luettuja tekstejä voi halutessaan retweetata. Personal learning environment, PLE, on oppijan kädessä oleva laite, jolla hän tavoittaa koko verkostonsa. Jokaisella on kuitenkin erilainen tapa toimia. Muut ihmiset verkostossasi ovat sinun jatkeitasi. Olennaista ei enää ole, mitä ihmisen päähän tallentuu vaan mitä hänen verkostostaan löytyy.
Kurssi ilman seiniä voi kerätä tuhansia opiskelijoita. Opettaja ei millään pysty lukemaan kaikkea opiskelijoiden tuottamaa, joten hänellä pitää olla erilaiset filteröintitavat. Infoähky antaa mahdollisuuden hahmontunnistamiseen. Inforikkaus johtaa huomion köyhyyteen. Oppijan pitäisi löytää oma näkökulmansa, linssi, intentio, jolla suunnata huomionsa oikein. Oppijalla voi olla erilaiset tavoitteet kuin kurssilla.
Teemun Arina viittasi puheensa lopussa samana päivänä julkaistuun Markkinointi&Mainonta-lehden kommenttiartikkeliinsa Kollektiivisen älykkyyden varjo. Onko vain yksi kone, jonka aisteja me ihmiset olemme? Tarvitaan kuitenkin ihminen, joka kokee. Jaron Lanier julistaa artikkeliin liitetyllä videolla: ”En ole kone.”  Jos meillä on vain yksi tapa toimia, suljemme paljon ideoita ulos.

Uutta tarmoa uusiin unelmiin

uusiin unelmiin
päivitetään oppijat
noustaan lamasta

ymmärtämisen
vanhuudesta nuoruuteen
hahmotan rajat

Digiajan arkea ja unelmia -teemalla ITK-konferenssi juhli 20-vuotiasta taivaltaan 22.-24.4.2010 ja Digiveikot lauloivat: ”Päivitä mut beibi uusiin unelmiin”. Digiajan arki ja unelmat kumpusivat sosiaalisesta mediasta; aihetta käsiteltiin paitsi Sometun kahdessa salissa kahtena päivänä järjestämässä Kalamaljassa ja Oppimiskahvilassa myös lukuisissa rinnakkaisissa konferenssiesityksissä sekä keskiviikon työpajoissa.

eEemeli-gaala
Edellisen illan eEemeli-gaalassa Hämeenlinnan kaupungin tietohallintopäällikkö Riku Moisio näki sosiaalisen median demokratian mahdollistajana: palaute saadaan kaikilta kansalaisilta eikä vain ”vapailta miehiltä” kuten antiikissa. Jos jokin asia ei toimi ja sitä reflektoidaan sosiaalisessa mediassa, niin nähdään, ettei kyse ole vain yksittäisen kaupunkilaisen ongelmasta vaan ongelma koskettaa monia. Tilaisuuden juontaja Ville Availa kiitti tietohallintopäällikön edistyksellisiä mielipiteitä todeten, että yleensä tietohallintopäälliköillä on sekä käsi- että jalkajarru päällä, ettei vain tulisi mitään muutoksia. eEemeli-kilpailun palkintoraadin puheenjohtaja Kaisa Kautto-Koivula julisti, että virtuaaliopetuksella ja avoimilla innovaatioilla nostetaan Suomi lamasta.
Gaalan lopuksi Heikki ja virkeät ja Onni ja uneliaat soittivat sellaisilla volyymeilla, että muutamat yleisöstä pakenivat heti, muutamat taas istuivat kiltisti paikoillaan sormet korvissaan.
Opetusministeriön terveiset
Heljä Misukka opetusministeriöstä muistutti, ettei Suomi enää ole tekniikan kehityksen kärjessä. Opettajat ovat itsenäisiä ja hyviä työssään, mutta opetusministeriöstä on vaikea tuoda uusia asioita kuntiin ja luokkahuoneisiin. Ministeri Henna Virkkusen työryhmä on selvittänyt koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntakehitystä ja laatinut siitä väliraportin, joka luovutettiin 22.4.2010.
Maassa tarvittaisiin vahvaa johtamista ja koulukulttuurin muutosta. Kuntien tietojärjestelmät ovat hankalia, tietoturvan vuoksi käyttäjät eivät aina pääse tekemään haluamiaan asioita.
On ikävää, jos lapsi joutuu jättämään koulun ovelle kaiken sen, mitä käyttää jokapäiväisessä elämässään, ja astuu kouluun kuin museoon. Uusi teknologia auttaisi opetuksen eriyttämisessä, uusissa pedagogisissa menetelmissä sekä yhteisöllisyydessä. Tietojärjestelmät pitäisi kehittää turvallisiksi ja helppokäyttöisiksi.
Opettajien erilainen osaamisen kyseenalaistaa koulutuksen tasa-arvon. Tavoitteena olisikin taata kaikille uusille opettajille viimeisimmät tiedot tieto- ja viestintätekniikasta. Lukioiden tietoteknistä infrastruktuuria kehitetään ja tieto- ja viestintätekniikka tulee mukaan myös ylioppilaskirjoituksiin.

Persoonallinen oppimisympäristö
ITK tuo ulkomaiset esiintyjät konferenssin vaikka noen lävitse. Videoidussa esityksessään Stephen Downes kertoi yhteisöllisestä oppimisesta ja persoonallisesta oppimisympäristöstä, PLE:sta. Hän painotti, että oppiminen ei ole faktoja vaan kokemusta ja tunnetta, ja esitti havainnollisesti, miten oppija koostaa oman oppimisympäristönsä.
Tulevaisuuden oppiminen verkostoissa
Teemu Leinonen aloitti esityksensä verkostoista ja tulevaisuuden oppimisesta esittämällä Peppi Pitkätossu -videosta pätkän, jossa Peppi panee vauhtia karuselliin. Uuden median suunnittelu on oppimista. Oppimisympäristöjä tutkitaan tekemällä niitä. Assosiaatiot ihmisten välillä ovat välineitä. Ihmisten ja heidän välistensä assosiaatioiden verkosto muuttaa maailmaa. Facebook saavutti neljässä kuukaudessa viidenkymmenen miljoonan käyttäjän rajan. Netiltä siihen meni neljä vuotta, televisiolta kolmetoista vuotta ja radiolta kolmekymmentä kahdeksan vuotta.
Neljä viidestä Twitterin twiitistä kirjoitetaan mobiilisti. Kuudesosa ihmisistä opiskelee verkossa – ja verkossa tulokset ovat keskimäärin parempia kuin perinteisessä luokkahuoneopiskelussa. Neljä viidestä yrityksestä käyttää LinkedIniä rekrytointiin. Painettu oppikirja katoaa ja avoimet verkkomateriaalit valtaavat alaa.
Tekemillämme asioilla on merkitystä. Joskus kannattaa kävellä takaperin ja tarkkailla sivusilmin maisemaa, silloin saa uutta perspektiiviä asioihin. Nettikin esiteltiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1969.
Ahlman on jo vuonna 1939 määritellyt hyvän välineen neljä kriteeriä, ja  välineeksi voidaan ymmärtää myös opetusmenetelmät. Teemu Leinosen mielestä hyvän välineen kriteerit täyttyvät Moodlessa, Fle:ssä, värikynissä ja lasten kannettavissa tietokoneissa. Työkalut ja toimintatavat vaikuttavat toisiinsa, kuten Pauliina Seppälän Punavuoren pakolaisia suosiva Facebook-ryhmä sekä Porkkanamafia.
Ihmisen kolme vaihtoehtoa verkostoissa ovat:

  • sopeudu
  • lähde pois
  • muokkaa ja opeta verkostoasi.

Jokainen voi itse pohtia, mitä näistä vaihtoehdoista toteuttivat Peppi Pitkätossu tai Seitsemän veljestä.
Yritysyhteistyötä sosiaalisessa mediassa
Jukka Backlund Savonia-ammattikorkeakoulusta kertoi koneinsinööriopiskelijoista ja yritysyhteistyöstä sosiaalisessa mediassa. Valtaosa opiskelijoista on töissä ja perheellisiä ja tietävät enemmän kuin opettajansa. He pyrkivät verkostoitumaan osaavien joukkoon eikä heidän ammatillinen kasvunsa saisi jäädä piiloon oppimisalustalle.
Opiskelussa käytetään sosiaalista mediaa: Linux, Ning, blogit, wikit, Dropbox, Google Docs, LinkedIn, Delicious, Twitter, joista opiskelijat luovat oman persoonallisen oppimisympäristönsä verkostoineen ja yrityksille laadittavine projektitöineen. Insinööriopiskelijat eivät twiittaile turhia tulemisistaan ja menemisistään, mutta esimerkiksi autonvanteista he visertävät innolla.
Yritykset saattavat pelätä tietojensa vuotamista sosiaaliseen mediaan, mutta toisaalta siellä lisääntyy myös avoimuus. Opiskelijat tekevät projektityötä omille työnantajilleen, ja ottavat huomioon yritysten tietoturvaohjeet.
Opiskelija Teemu Soini on koonnut osin suljettuun persoonalliseen oppimisympäristöönsä opiskeluunsa liittyvät yritysprojektit ja omien tietojensa ja osaamisensa esittelyn. Ympäristössä ovat mukana opiskelijan omat kaverit sekä yritysten edustajat. Projektikansiot sisältävät projektin tiedot, etenemisen, tulokset, seurannan ja kommentit, ja niiden ylläpito Ningissä on vaivatonta. Sosiaalisen median avulla voidaan vähentää kokousten määrää ja kehittää henkilökohtaisia oppimisympäristöjä.
Yleisön joukosta kysyttiin, missä opiskelusuoritukset varmistetaan, jenkkipalvelimella vai omassa oppilaitoksessa. Jukka Backlund vakuutti, että olennaiset oppimiseen liittyvät tiedot viedään myös oppilaitoksen palvelimelle oppimisalustalle. Toisaalta sosiaalisessa mediassa opiskelijat saavat kaikki oppimismateriaalit ja tuotokset mukaansa opintojen päätyttyä.

Sometun kalamalja
Sometu-verkoston Kalamaljaa varten oli rakennettu monitorit hotelli Aulangon suureen saliin ja maljan elämä välitettiin Second Lifeen ja Adobe Connectin videoneuvotteluhuoneeseen. Kalamaljassa pidetään eri teemoista ensin lyhyet alustukset, joiden jälkeen viidelle tuolille kerääntyy neljä keskustelijaa. Kun joku yleisöstä haluaa osallistua keskusteluun, hän menee istumaan tyhjälle tuolille, ja joku toinen poistuu kalamaljasta jättäen tuolinsa tyhjäksi. Se, joka on puhumassa, käyttää puheenvuoronsa loppuun, mutta seuraava puheenvuoro on kalamaljaan tulleella.
Kalamalja alkoi Skype-laulutunnilla, jonka opiskelija vakuutti olevan yhtä intensiivinen kuin kasvokkainen laulutunti olisi. Second Lifessa virheellisen suorituksen kynnys voisi madaltua – enhän minä tee virhettä vaan avatareni – mutta skypessä opiskelija panostaa suoritukseensa vielä enemmän kuin kasvokkain.
Palvelumuotoilua voidaan kehittää verkossa: taiteilija kirjoittaa neljäkymmentä sähköpostia, saa kommentit ja maalaa niiden perusteella neljäkymmentä taulua. Ikävää, että tilaisuuteen valmisteltu esitys ei välittynyt meille Aulangon teknologialla.
Mobiili-oppiminen tuo perinteisen metaforan tilalle suon, opiskelijan ja kännyn. Mobiili-oppija saa tarvitsemaansa ajantasaista ohjausta  autenttisiin tilanteisiinsa. Mobiiliherbaario rakennetaan kuvien ja paikkatiedon avulla ja kootaan portfolioon. Vertaistuki voi olla ulkomailla. Mikä on mobiilioppimisen tulevaisuus? Tekeekö se oppimisesta pirstaleista vai auttaako syväoppimisessa?
LeMill-oppimismyllyssä opettajat voisivat ylpeinä jakaa omaa osaamistaan ja kehittää oppilaitoksensa imagoa. 2000-luvun alussa opetusministeriö kehitti verkko-oppimismateriaaleille tekijänoikeussopimuspohjat, joita on käytetty niin Virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaissa että ammattikorkeakouluissa, kun verkko-oppimismateriaaleja on tuotettu. Sopimusten mukaan materiaaleja saa käyttää vain ammattikorkeakouluopetuksessa tai vain oman oppilaitoksen opetuksessa. Voisiko näitä materiaaleja linkittää LeMilliin, jossa oppimismateriaaleja  jaetaan Creative Commons -lisenssein? Innovaatio voisi olla uusi kombinaatio olemassa olevasta materiaalista. Miksi oppilaitokset eivät tee yhteistyötä vaan kehittävät yksin omia oppimismateriaalejaan? Onko oppilaitoksilla liikaa rahaa?
Miten blogeja ja wikejä voisi käyttää opetuksessa? Opettajan blogi voisi olla opetuspäiväkirja. Opettajaa ei saa jättää yksin. Joka kurssille ei kannata laatia omaa blogia vaan opiskelijalla voisi olla vaikka yksi englannin kielen blogi, jota hän käyttäisi kaikilla englannin kielen kursseillaan läpi koko opiskeluajan. Verkkokurssi lähentää ihmisiä yli paikkakuntarajojen. Mikroblogit sopivat kiireisille. Toimiakseen wikikirjoitus tarvitsisi vähintään viisi aktiivista  kirjoittajaa.
Tarvitaanko katalogia toimivista blogeista ja wikeistä? Useimmille riittäisi verkosto, johon luottaa, mutta katalogi voisi auttaa niitä, joilla ei vielä ole verkostoa, jota seurata.
Taksonomian tilalle on tullut folksonomia, tagitus, jossa joukko apinoita on päästetty irti.
Torakkakokeen mukaan kannustus auttaa, mutta läpinäkyvyys pelottaa ja haittaa. Ihminen kuitenkin eroaa torakasta. Häiriköijä verkossa on kuin suomalainen Ruotsissa, joka puhuu mitä vain ja luulee, ettei kukaan lähellä olijoista ymmärrä suomea.

Voiko opiskelijoita pakottaa avoimuuteen?
Ilmiöpohjaista oppimista käsiteltiin roolihattujen avulla. Tarkoitus on hahmottaa kokonaisuus irrallisten palasten sijaan ja käsitellä aihekokonaisuuksia yli oppilaitosrajojen. Ideaa havainnollistettiin näyttämällä ensin kuva pyöreästä oliosta ja sen jälkeen uunilahnasta, jonka suomu oli ensin näytetyssä kuvassa.
Rakennusprojektissa oppilaat selvittivät itse asiat. Viidesluokkalaiset opettelevat abstraktia ajattelua, joten tehtävä ei saa olla liian abstrakti, leikin pitää olla siinä mukana. ”Oppimisen motivaatio on opettajalla, lapsen motivaatio on leikki.” Tehtävät aloitetaan opetussuunnitelmaan liittyvin kysymyksin tutkivan oppimisen mukaisesti.
Kalamaljan päätteeksi reflektoitiin päivän aikana koettua uutta menetelmää: miten kokemus erosi siitä, että olisi pidetty perinteisiä luentoja tai paneelikeskusteluja? Yleisön joukosta poimitut osallistujat sanoivat, että alkuun oli vaikea ymmärtää, mistä on kysymys. Muoto on haastava niin yleisölle kuin esiintyjille, mutta synnyttää ehkä perinteistä enemmän ajatuspiikkejä. Eräs kertoi kokemuksestaan hyvin toimineesta kalamaljasta, kun opiskelijat olivat etukäteen tutustuneet kirjaan, jota maljassa käsiteltiin.

Cygnaeus ja innovaatiot
Jarmo Viteli luotsasi Cygnaeuksesta Cyberaikaan koulutuksen radikaaleilla innovaatioilla eilen, tänään ja huomenna. Kansakoulumme isä,  jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi kaksi sataa vuotta,  halusi, että kaikki lapset koulutetaan ja koululaitos on valtion eikä kirkon alaisuudessa.
Suomeen saatiin oppivelvollisuuslaki vuonna 1921. 1930-luvulta 1960-luvulle elettiin sähköpaimenen aikaa. 1960-luvulla Teiniliitto muutti käsityksiämme. Vuoden 1969 haastattelussa Yrjö Engeström julistaa haluavansa opettajiksi sellaisia, jotka eivät luule tietävänsä opetuksesta liikaa vaan joustavat ja ovat valmiita muuttamaan toimintaansa.
Vuosina 1980-1995 tietokoneet tulivat kouluihin, vuosina 1995-2005 web ja mobiililaitteet. Mikä on sosiaalinen verkostosi? Tarkistat sen helposti kännykkäsi nimilistasta. Jos kännyssäsi on alle kolmekymmentä nimeä, sinun pitäisi viettää enemmän sosiaalista aikaa. Jos valtaosa kännyssäsi olevista nimistä ovat työkavereita, muista, että jäät joskus eläkkeelle.
Vuodesta 2005 alkanut sosiaalisen median leviäminen tyydyttää monia sosiaalisia tarpeitamme. Vuonna 2010 New Media Consortium toteaa, että  matka innovaatiosta tuotteeksi lyhenee sosiaalisen median avulla. Jos tarvitset kolmivärisen hammastahnan, mutta saat itse aikaan vain kaksi väriä, voit lähettää ongelmasi kuvauksen asiantuntijaverkkoon. Osa verkon jäsenistä lukee viestisi, osa näistä alkaa pohtia ongelmaa ja joku lähettää sinulle ongelman ratkaisun. Valmistat saamiesi ohjeiden mukaan kolmannen värin hammastahnaan ja lähetät palkkion ratkaisun lähettäjälle. Näin yrityksellä on käytössään satoja tuhansia tuotekehittelijöitä ilman kiinteitä kustannuksia.
Digilukutaito tulee entistä kriittisemmäksi. Pilvet, pelioppiminen ja mobiilisuus lisääntyvät, tiedosta siirrytään tietämiseen, opetussuunnitelmat avautuvat, yhteisöllisyys vahvistaa oppimiskokemuksia ja ilmiölähtöinen oppiminen yleistyy.
Elma
Elma – E-oppimisen uusia liiketoimintamalleja -esiselvityksen julkistamistilaisuudessa Anne Rongas ja Kari A. Hintikka kertoivat esimerkin yrityksestä, joka ihmettelee myyntinsä laskua ja vilkaistuaan nettiä huomaa, että siellä järjestetään boikottia yritystä vastaan. Netissä joku tekee ilmaiseksi sitä, mikä on toisen leipä. Innokkaimmat käyttäjät muokkaavat yrityksen brändiä. Järkevä yritys ottaa asiakkaat kumppaneikseen ja uusien tuotteiden suunnittelijoiksi.
Keskustelussa todettiin, että oppimissisältö voi olla materiaalinen, digitaalinen, virtuaalinen objekti, hybridi tai prosessi. Tämän vuoden E-Eemeli-kilpailun voittaja opettaa taitoa eikä tietoa.
Sosiaalinen media yrittäjyydessä
Aulangon suuren luentosalin ensimmäisen päivän kalamalja oli toisen päivän aamuksi muokattu oppimiskahvilaksi, jonka neljässä kulmassa tutustuimme sosiaaliseen mediaan

  • yrittäjyyskasvatuksessa
  • vuorovaikutustaloudessa ja markkinoinnissa
  • yritysverkostoissa
  • virtuaalikulutuksessa.

Yrityskasvatus kasvattaa yrittelijäitä kansalaisia. Kuvaako perinteistä kasvatusta pienen koulutytön piirtämä kuva koulutalosta: aidat, kalterit, kello, paikka, jossa ollaan kiltisti?
Sosiaalisen median kanavat toimivat vuorovaikutuksessa varsinkin silloin, kun aikaa ei ole kauheasti. Kun oppilaat veivät sosiaalista mediaa yrityksiin, he voimaantuivat, kun näkivät voivansa tuoda aikuisille taitoja, joita näillä ei vielä ole. Voisiko ammattikorkeakoulun lehtori harrastaa työtään ilman ulkopuolista rahoitusta? Sallisiko sisäinen yrittäjyys myös mokaamisen?
Habbo on yksi ehdottomasti kiinnostavimpia juttuja markkinoinnin saralla. Hotellissa vierailee noin 13 000 suomenkielistä 10-16-vuotiasta käyttäjää viikoittain. Yhteys Twitteriin ja muihin palveluihin hoidetaan Facebookin kautta. Habbo-hotellin käyttäjät haluavat nähdä mainoksia ja ehdottavat kampanjoita.
Sosiaalinen media auttaa yritystä segmentoimaan kohderyhmäänsä yksilöllisesti. Ostopäätöksiä tehdään nykyisin enemmän tuttavien suosituksen kuin mainoksen perusteella. Kriittistä suhtautumista toki tarvitaan. Jos ostokohteen tekniset ominaisuudet ovat tärkeitä, niin sosiaalisen median mutu-viestit eivät ehkä anna riittävästi tietoa.
Sosiaalisessa mediassa on kuitenkin paljon ilmaista työtä hyvän asian hyväksi ja aitous kiinnostaa.
Ystäväyrittäjyysverkostossa yrittäjät tukevat toisiaan, töpseliverkostossa ammattikorkeakoulun opiskelijat ja alueen mikro- ja pk-yrittäjät tutustuvat yhdessä sosiaaliseen mediaan, suljetussa eppijät-ryhmässä toimii Pirkanmaan hr-yhteisö. Yrittäjillä ei välttämättä ole aikaa päivittäin seurata ja päivittää sosiaalista mediaa; tässä olisi tilausta hyvälle bisnes-idealle.
Ennusteiden mukaan ensi vuonna kahdeksankymmentä prosenttia maailman ihmisistä on mukana jossain virtuaalimaailmassa. Second Lifen käyttäjien keski-ikä on 33 vuotta ja virtuaalitaloudessa pyörii päivittäin yli 1,6 miljoonaa USA:n dollaria.
Sosiaalinen media on kulttuuria, yhteisöä ja yhteistyötä, virtuaalista vuorovaikutusta oikeiden ihmisten kanssa, yhteisöllistä kuluttamista. Virtuaalimaailmassa ei ole pakko ostaa ruokaa tai vaatteita.
Isot yrittäjät ovat vieneet virtuaalimaailmaan talonsa ja mainoksensa, mutta eivät ihmisiä. Pienet yrittäjät menestyvät isoja paremmin, jos ovat läsnä virtuaalimaailmassa.
Virtuaalisuus täydentää reaalimaailmaa, ei sulje mitään pois. Tutkimusten mukaan virtuaalimaailmassa aktiiviset ovat aktiivisia myös reaalimaailmassa.
Kohtaamista yli rajojen
Otavan Opiston työpajassa Ville Venäläinen ja Hannu Linturi keskustelivat Ajasta ja paikasta kohtaamiselle yli rajojen. Jotkut opiskelevat edelleen suoritusmerkintöjä eikä oppimista varten. Määrämuotoiset lomakkeet kadottavat inhimillisyyden molemmista päistä ja toiminnasta tulee mekaanista.
Asiantuntijayhteisössä jaetaan tietoa. Jakamaton tieto hidastuu ja vanhenee. Delfoi-menetelmällä saadaan esiin hiljainen tieto niin, ettei se kiinnity tiettyyn asiantuntijaan. Liian pitkälle menevät tuotteistus kaventaa vapausasteita.
Käänteistuottavuus havahduttaa näkemään määrällisen kasvun kyllääntymisen: esimerkiksi kun autoja on riittävän paljon, niillä ei ruuhkassa enää pääse eteenpäin. Mikä olisi oppilaitoksen optimikoko? Mikä olisi suuruuden ekonomian optimipiste?
Ideaalisysteemin kolme ehtoa ovat:

  • pääsy oppimisresursseihin
  • osaamisen jakamisen mahdollisuus
  • osallistumismahdollisuus.

Yrityskoulutuksissa kaivataan usein hierarkkista koulutusta. Tärkeämpää olisi kuitenkin oppimisen ja oppijan resurssointi. Pajan luovassa kaaoksessa oppijat määrittävät itse, mitä ovat tulleet etsimään.
Opetuksen resurssipankit
Jukka Purma Aalto-yliopistosta pohdiskeli opetuksen resurssipankkien ongelmia. Viisitoista vuotta sitten ”education” johti Yahoo-hakukoneessa lähinnä amatöörimaisiin verkko-oppimismateriaaleihin.
Oppimismateriaalibisnes alkoi kasvaa metadatastandardien ja oppimisaihioiden myötä. Alkuun ajateltiin, että oppimisaihioihin voi upottaa didaktiikka ja pedagogiikkaa, mutta tällaisesta ei nykyisin enää puhuta.
Opetuksen resurssipankkeihin otettiin mallia kirjasto- ja artikelitietokannoista; hajautetusti haettuja tietoja voidaan koota yhteen. Resurssipankkeja kehitettiin erityisesti isoissa EU-projekteissa ja Kanadassa.
2000-luvun alkupuolella resurssipankkeihin vaikuttivat oppimisaihiot, creative commons -lisenssit sekä näkemys siitä, että oppiminen on jakamista. Pienillä kielialueilla monissa Pohjoismaissa on toimivia oppimismateriaalivarantoja. Esimerkiksi ruotsalaisella lektion.se:lla on yli parisataa tuhatta jäsentä. Maailmanlaajuista menestystarinaa ei kuitenkaan ole syntynyt.
Tietojärjestelmien rakentajat kehittävät malleja oppimisen sekavasta todellisuudesta, mutta jäsentämisen kieli muuttuu jatkuvasti. Jo vuonna 1945 eri materiaaleista koostettiin opettavainen polku. Samaa ideaa käytetään edelleen: oppimiseen tarvitaan tietovarasto, oppimisen jäsentäminen ja oppija. Tätä voidaan pelkistetysti kuvata ämpärillä, kaivolla ja saavilla; saaviin kaadetaan ämpärillä vettä kaivosta.
Konstruktivismin mukaan fasilitoinnilla ja ohjauksella vaikutetaan oppijan tietorakenteisiin. Sosiaalinen konstruktivismi ottaa huomioon myös oppijan sosiaalisen todellisuuden. Web 2.0:ssa käyttäjät joukkona luovat pedagogisesti mielekkäitä oppimismateriaaleja.
Oppimismateriaalipankkien ongelmat syntyvät osin siitä, että opetus ja oppiminen mallinnetaan, mutta tuntien valmistelua ei mallinneta. Materiaalipankit tarjoavat valintoja silloin, kun valintoja ei tarvita. Jos tunnin aikana ehdittäisiin käsitellä neljä tehtävää, on helppo valita ne kymmenestä vaihtoehdosta. Sen sijaan, jos vaihtoehtoja on satoja, valinta on vaikeampi. Opettajalle jää tunne, että jos hän olisi käyttänyt enemmän aikaa, hän olisi voinut päätyä parempaan lopputulokseen.
Sosiaalinen media strategiassa

Terhi-Maija Itkonen-Isakov Metropoliasta kertoi, miten sosiaalinen media vaikuttaa koulutusorganisaation kokonaisstrategiseen ajatteluun. Sosiaalinen media tarjoaa välineet, mutta sisältö ja motivaatio nousevat muualta. Moniäänisyys tarkoittaa sitä, että asioista sovitaan yhdessä. Motivaatio syntyy uskosta omiin vaikutusmahdollisuuksiin.
Sosiaalinen media vaikuttaa oppilaitoksen viestintä- ja markkinointistrategiaan sekä rekrytointiin. Oppilaitos erottautuu muista olemalla kiinnostava, aito ja osallistuva, sitä, mitä oikeasti on.
Jokainen verkossa on viestijä ja tieto muodostuu kollektiivisesti. Tavoitteena on, että kaikki saavat tarpeellisen tiedon eikä kukaan liikaa tietoa.
Sosiaalisen median strategia on kehittyvä prosessi, joka määrittelee sen, miten viestitään ja mitä edustetaan. Keskitetty kontrolli on kuitenkin kadonnut.

Ymmärryksen nuoruus ja vanhuus
Johannes Ojansuu pohdiskeli teknologian utopiaa ja hyvän elämän taitoa. Ymmärryksen nuoruus on faustinen asenne, ihminen myy sielunsa paholaiselle saadakseen ikuisen nuoruuden. Tälle vastakkainen käsite on vanhuus, johon liittyy sairaus, haurastuminen ja rajojen ymmärrys.
Ymmärtämisen vanhuudella tarkoitetaan omien rajojen havaitsemista. Kyse on kulttuurisesta tilasta, jossa emme lähde selittämään luontoa vaan kunnioitamme rajaa ja koskemattomuutta.
Miksi läntinen sivilisaatio on valinnut ymmärryksen nuoruuden, utopian tavoittelun? Utopiallahan tarkoitetaan paikkaa, jota ei ole.
Koko ihmisen olemassaolo on sidottu tekniikkaan; ihminen on välineitä käyttävä olio. Tekniikassa on kyse ihmisen luontosuhteesta.
Antiikissa tekniikalla tarkoitettiin taitoa ja hyveellisyyteen liittyi taidokkuus. Lääkärillä on taitonsa. Ihmisellä on taito olla osa yhteisöä. Luonto on valmis, ja ihmisen tärkein tehtävä on löytää itsensä osana kosmosta. ”Olla ihminen” tarkoitttaa ”olla järjellinen”, sanotaanhan lapsellekin: ”Ole ihmisiksi!”
Renessanssin ajalla 1600-1700-luvuilla ymmärryksen nuoruus syrjäytti antiikin ymmärryksen vanhuuden. Ihminen halusi voittaa luonnon ja erottautua kosmoksesta. Tähän viittaa sanonta: ”Lapselta pitää ottaa luonto pois.” Luonnon haltuunotto johti maalliseen utopiaan, tekniikan ja hyveellisyyden erottamiseen. Baconin sanat ”Tieto on valtaa” tarkoittaa valtaa yli luonnon.
Ekologiset ongelmat johtuvat siitä, että tekniikka erotettiin ihmisenä olemisesta, ei tekniikasta sinänsä.
Homo sapiens, viisas ihminen, muuttui homo faberiksi, tekniikka käyttäväksi ihmiseksi. Ihminen kykeni luomaan luontonsa itse, vaikuttamaan aivotoimintaan kemiallisesti, manipuloimaan itselleen uuden todellisuuden. Moraalimme ja traditiomme ovat kuitenkin rakentuneet homo sapiensin kasvattamiseen.
Internet-teknologia, joka vanhemmille ihmisille on ehkä vain väline, on tämän päivän nuorisolle osa minä-kuvaa. Näemme uudenlaisen homo faberin, jolle teknologia on osa ihmisen kokonaisolemista.
Mitä tarkoittaa homo faberin kasvattaminen? Rajan tajun herääminen on tärkeää. Vanhempien ja opettajien pitäisi tuoda esiin, ettei ihminen pysty asettumaan jumalan paikalle.
Johannes Ojansuu kertoi olevansa konservatiivi. Tällä hän tarkoittaa, että ihmisen pitäisi säilyä luonnon osana. ”Koti-ikävä” tarkoittaa sitä, että jokainen haluaisi löytää paikkansa suhteessa toisiin, asettua kokonaisuuteen. Tekomme ja valintamme eivät enää kohdistu vain lähiympäristöön vaan tulevaisuuteen.
Edelleen ihmisen pitäisi voida yhdistää tekniikka ja hyve toisiinsa. Kaikki tähän tähtäävä on hyvää.

Teemu Arina yleisöstä heitti esiin homo ludensin, leikkivän ihmisen käsitteen. Johannes Ojansuu riemastui: leikkiminen on erittäin tärkeää, koska silloin tekemisestä poistuu utopistisuus pyrkiä maailman hallintaan. Lapsi leikkii, koska on lapsi.