Uusien ideoiden viehättävää kierrätystä

alakoulussa
harppaus tasa-arvoon
digimaailmaan

opimme uutta
känny kulkee taskussa
pilvi palvelee

”Yhdessä olemme enemmän”, julisti Jarmo Viteli käynnistäessään kahdennenkymmenennentoisen ITK-konferenssin Aulangolla 7.4.11. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1990 mukana oli reilut sata osallistujaa, nyt kolmen päivän aikana yhteensä tuhatkuusisataa osallistujaa.
”Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” lauloi Heikki Mäenpää.
Avatessaan konferenssia opetusministeri Henna Virkkunen kertoi kuulleensa, että paikalla ovat maamme kaikki interaktiivisen tekniikan opetuskäytön edelläkävijät. Koulutuksen muutosvauhti maailmalla on nopea, meillä ei. Nuorille nopeus on arkea, aikuisia taas muutosvauhti pelottaa. 1990-luvun lopulla olimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä edelläkävijöitä,  mutta enää emme ole.
Erot koulujen välillä ovat kasvaneet luvattoman suuriksi. Vieläkin on kouluja, joissa opettajat jonottavat työasemalle lukemaan sähköpostiaan.  Kouluissa käytetään toimisto-ohjelmia, nuorten arjessa viestinnän ja itsensä ilmaisemisen välineitä. Kouluissa kehitykseen vaikuttavat yksittäisen opettajan halukkuus, rehtoreiden suhtautuminen sekä kunnan päättäjät. Facebookin opetuskäyttö on herättänyt nurinaa, kun vapaa-ajan välineellä tehdään läksyjä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on viime syksynä valmistunut esitys, tiekartta, neljäkymmentäkuusi konkreettista esitystä harppaukseen, jolla saadaan koulut ja lapset tasa-arvoisiksi. Ajatus paperittomasta koulusta pelottaa vanhempia, mutta innostaa nuoria.
Opettajien koulutukseen ja osaamiseen pitää panostaa. Laitteet vanhenevat luokissa eikä niitä osata hyödyntää opetuksessa. Uutta tutkimusta tarvitaan jatkuvasti ja tähän tarvitaan mukaan opettajienkoulutuslaitoksia ja yliopistoja.
Peruskoulun työ- ja oppimistapoja pitää uudistaa. Ylioppilastutkinnossa verkkoa pitäisi voida käyttää tiedon haussa. Miten sosiaalista mediaa pitäisi hyödyntää kouluissa? Lapsille pitäisi tarjota valmiuksia ymmärtää, mitä verkossa voi jakaa ja vanhemmille mediakasvatukseen liittyviä teemailtoja. Kuntatason päätöksenteossa pitäisi ymmärtää, että opettajat ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita.
Oppimismateriaalien tuottajien pitäisi panostaa entistä enemmän digitaaliseen oppimismateriaaliin.
Ministerin puheen jälkeen Digiveikot esittivät ministerille luomansa laulun ”Minä ja ministeri”. He luovuttivat laulun sanat kehystettyinä seuraavaan tilaisuuteen kiirehtivälle opetusministerille.
Pierre Dillenbourg EPFL:stä Sveitsistä kertoi innostuneesti luokkahuoneen orkesteroinnista. Hän korosti, ettei kyse ole virtuaaliopetuksesta vaan luokkaopetuksesta erilaisten laitteiden keskellä.
Hän esitteli joukon yksinkertaisia oppimista tehostavia ja havainnollistavia fyysisiä laitteita, jotka eivät ole erityisen älykkäitä ja ovat taustalla.
Logistiikan opetuksessa osa opiskelijoista koosti rakennuksia pienistä fyysisistä elementeistä, palikoista, osa taas koosti vastaavia rakennuksia simulointiohjelman nappuloita painelemalla. Edellinen ryhmä oppi paremmin kuin jälkimmäinen ymmärtämään, miksi jokin ratkaisu oli parempi kuin toinen.
Puhuminen ja osallistuminen edistävät oppimista. Kun opiskelija pyytää viittaamalla luokassa kiertävää tuutoria luokseen ja istuu sitten passiivisena odottamassa, että tämä vapautuu neuvomasta toista opiskelijaa, hän menettää paljon hyvää aikaa, jolloin voisi puhumalla ja osallistumalla edistää omaa oppimistaa.
Luokkaan tuotiin lamppu, jonka väri osoittaa opiskelijan etenemistä tehtävissään. Näin tuutor näkee jo kaukaa, ketkä etenevät hitaasti ja voi tulla auttamaan heitä.
Ryhmäkeskusteluissa toiset voivat jäädä passiivisiksi, toiset taas dominoida kaikkia muita. Ryhmät työskentelevät pöytien ääressä, joissa kunkin kohdan valopisteet osoittavat keskustelun määrän. Dominoivan puhujan valopisteet valtaavat pöydän muilta.
Lamppu ja pöytä ovat taustalla, eivät häiritse opiskelua, mutta tekevät oppimisprosessin näkyväksi. Pierre Dillenbourg kehotti unohtamaan ajatukset opettajan asettamisesta oppimisprosessin sivuun fasilitaattoriksi: opettaja valta on oppimisprosessin keskiössä.
Avajaisohjelman päätteeksi Pekka Ollikainen Tekesiltä kertoi lyhyesti oppimisratkaisut-ohjelmasta, jonka haku on parhaillaan meneillään.
Tekijänoikeuksista
Istumapaikat salista olivat loppuneet jo ennen kuin Tarmo Toikkanen aloitti esityksensä Opettajan tekijänoikeusoppaasta.
Tekijänoikeus rajoittaa teosten kopiointia, muuntamista, esittämistä ja välittämistä. Näitä voidaan välttää kolmella tavalla:

  • toimimalla yksityistilaisuudessa
  • käyttämällä teoskynnyksen alittavia tuotoksia
  • käyttämällä avoimesti lisenssioitua materiaalia.

Uuden tulkinnan mukaan valtaosa peruskoulun opetuksesta voidaan katsoa yksityistilaisuuksiksi: opetukseen osallistuu pääsääntöisesti pieni joukko oppilaita, joiden nimilista on tiedossa. Jos opetustilaisuudessa vierailee oppilaiden vanhempia tai tarkastajia, siitä yleensä sovitaan erikseen. Tämä  tulkinta helpottaa tekijänoikeuslain noudattamista luokkaopetuksessa.
Verkko-opetusmateriaaliin muiden tekemiä teoksia ei voi kopioida tai muuntaa ilman asianmukaista lupaa. Tällöin avoimet sisällöt, joita löytyy mm. LeMill-oppimismyllystä, helpottavat sisällöntuotantoa.
Kokonainen tutkinto verkossa
Sanna Kukkasniemi ja Jarmo Talvivaara Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta kertoivat kokonaisen tutkinnon suorittamisesta verkossa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu sijaitsee Joensuussa, mutta opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea. Verkossa voi opiskella ja opettaa vaikka istumalla Kolin huipulla.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa verkko-opetus alkoi Tietie-yhteistyössä vuonna 1996. Kokonaisen tietojenkäsittelyn verkkotutkinnon pilotti käynnistyi vuonna 2009 ja toimintatapa vakinaistettiin vuonna 2010.
Verkko-opetuksessa lähtökohtana on opiskelija ja hänen oppimisensa. Käytännönläheisyys korostuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Kyse ei ole yksin opiskeltavista verkkokirjekursseista eikä nonstop-kursseista, joissa opiskelijat voivat opiskella oman aikataulunsa mukaisesti. Olennaista verkko-opiskelussa on ohjaus ja yhdessätekeminen. IT-alan ammattilaistenhan pitää projekteissa osata työskennellä yhdessä toisten ihmisten kanssa.
Moodlen lisäksi verkko-opiskelussa käytetään etäluokkaa ja sosiaalisen median välineitä. Esim. Twitteriä voidaan käyttää tiedotuskanavana, jolla välitetään kiinnostavia linkkejä. Opetuksen organisointi muuttuu, kun monimuotoisuutta lisätään. Opiskelijoihin luotetaan ja heille annetaan vastuuta.
IT-alan opintoihin verkko-opetus istuu helposti ja luontevasti, jolloin virtuaalisissa organisaatioissa toimiminen tulee jouhevaksi jo opintojen aikana. Verkossa toimiminen kehittää opiskelijoita enemmän kuin perinteinen luokkahuoneissa toimiminen. Heitä kannattaa kuunnella ja antaa heidän osallistua opetuksen kehittämiseen. Erityisesti ryhmäytyminen vaatii vielä kehittämistä.
Muutos otetaan kehittämisen työkaluksi ja tehtyjä valintoja kyseenalaistetaan. Jatkossa panostetaan pedagogisiin valintoihin ja menetelmiin sekä niitä tukeviin ympäristöihin ja sisältöihin. Ohjaus on keskiössä, samoin ajoitus ja kattavuus. Tarvitaan rohkeutta, uskallusta kokeilla; epäonnistuminen voidaan ottaa voimavaraksi.
Verkkoon ei mennä teknologiakylki edellä; työvälineet määräytyvät pedagogisten tarpeiden mukaan. Opetuksenhallintavälineet kohdistuvat usein pieniin sirpaleisiin, tutkinnon yhteen riviin. Kuitenkin, on vaikea hallita sitä, mitä ei tunne.
Lähikehityksen vyöhykkeen tukirakenteet pitää ajoittaa oikein. Liian varhain tarjotut tukirakenteet haittaavat ongelmanratkaisukyvyn kehittymistä, liian myöhään tarjotut taas aiheuttavat turhautumista. Oppilaitoksen pitäisi nähdä roolinsa ammatillisen kasvun oppimispotentiaalin vapauttajana. Tähän tarvitaan sekä teknistä että pedagogista ympäristöä ja osaamista ja niiden kehittämistä – sekä innostuneita ja motivoituneita opettajia.
Blogit, tubet ja wikit
Mikko Horila pohdiskeli sosiaalisen median käyttöä alakoulussa ja opettajakoulutuksen perusopinnoissa motolla ”Eilispäivän kouluissa toissapäivän opettajat valmistavat keskiaikaisin menetelmin oppilaita ylihuomisen ongelmiin”.
Sosiaalisen median toisessa aallossa friikkien rinnalle nousevat tavalliset opettajat, jotka alkavat laajamittaisesti käyttää blogeja ja muita sosiaalisen median välineitä omassa opetuksessaan. Blogeihin syntyy paljon tietoa, lukija käyttää siitä, minkä haluaa. Blogi voi olla projektin julkaisuväline, luokan verkkosivu tai ryhmätyöväline.
Koulu 3.0 -hanke tuotti kouluille kärryllisen miniläppäreitä jaettaviksi oppilaille ja langattoman verkon kattamaan koko koulun. Enää ei mennä erikseen laiteluokkaan, läppäriä käytetään osana mitä tahansa opetustuokiota tarkoituksenmukaisella tavalla. Oppilaat käyttävät palveluita, eivät koneita.
Kuten opetusministeri avauspuheessaan totesi, koulujen pitäisi siirtyä toimisto-ohjelmista käyttämään viestinnän ja itseilmaisun välineitä. Kun tavallinen opettaja kertoo jonkin sosiaalisen median palvelun käyttöönoton olevan helppoa, se vaikuttaa ihan eri tavoin kuin jonkun some-friikin leiman saaneen opettajan vakuuttelut. Onnistumisten ja epäonnistumisten jakaminen sekä toisten kokemuksista oppiminen on tärkeää. Niitä löytää myös koulu 3.0:n blogista.
Mikko Horila kertoi, miten lapset ja opettajaopiskelijat työstävät samoja tehtäviä eri yhteisöissä. Videoprojekti tehdään molemmissa oppilaitoksissa päivässä. Lasten yhteisöjä ovat IRC-galleria, Habbo, Gosupermodel, Panfu, ii2 ja Kuvake.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelun toimenpideohjelma, jonka opetusministeri avajaispuheessaan mainitsi, tarvitsisi toteutuakseen 397 miljoonaa euroa.
Lapselle tehdään karhunpalvelus, jos häntä ei jo alakoulussa valmenneta mediamaailmaan. Kymmenen vuotta sitten panostettiin tekniikkaan, mutta laitteet sinänsä eivät tuoneet parempia oppimismahdollisuuksia. Vähällä tekniikalla voidaan päästä pitkälle ja paljo tekniikka ei takaa, että sitä käytettäisiin.
Sosiaalisen median työtapapankki sisältää osahankkeiden kuvauksia ja tutkimuksia, jotka julkaistaan keväällä 2011.
Ilmiökahvila
Ilmiökahvila keräsi väkeä neljän hengen tunnelmallisiin pöytiin nauttimaan kahvista, teestä, pikkuleivistä, rypäleistä sekä tietysti oppimisesta yhdessä tehden ja keskustellen hyvässä seurassa. Ville Venäläinen johdatti pöytäkunnat kahvilan ideaan pohtien tunnelman ja onnellisuuden merkitystä oppimiselle ja nuorten passiivisuutta hyvistä Pisa-tuloksistamme huolimatta. Kun tietoa on paljon ja se on helposti saatavilla, niin mitä kouluissa pitäisi opettaa? Tiedon- ja ajanhallintaa? Yhteistyötä ja innostumista? Lopuksi vastaukseksi kiteytyivät:

  • yhdessä tekemistä
  • tiedon hakua ja arviointia
  • tietotekniikkaa.

Jos ylioppilaskirjoitukset voisi tehdä Google docsissa, niin mitä arvioitaisiin? Kykyä lisätä omia ajatuksia olemassa oleviin? Yhteistyötä ja ideointia? Jakamista? Vuorovaikutusta? Ajanhallintaa? Yhteisistä pelisäännöistä sopimista?
Ilmiökahvilassa keskustelu on olennaista. Avoin dialogi nousee olemassa olevien totuuksien sijaan.
Keskustelu oppimisen tasa-arvoisista mahdollisuuksista eteni joka pöydässä vilkkaasti. Olennainen tallennettiin pöytäliinaan. Ensimmäistä keskustelua seurasi pölytys, kolme keskustelijoista siirtyi eri pöytiin, pöytään jäänyt puheenjohtaja kertoi tiivistelmän keskustelusta, jota jatkettiin uusin voimin. Toinen pölytys sirotti meidät kolmanteen pöytään.
Oli mielenkiintoista nähdä, miten eri tavoin samaan aiheeseen eri pöytäseurueissa oli tartuttu, samoin, miten aiheen käsittely uudistui jokaisessa pölytyksessä. Kun kokemuksia purettiin, moni totesi toisaalta saaneensa uusia ideoita aiheesta, jonka kuvitteli osaavansa, toisaalta tutustunut yhdeksään ihmiseen, joihin ei muuten olisi päivän aikana tutustunut. Ville Venäläinen tiivisti, että oli kiva olla mukana tilaisuudessa, jossa oli 97 keynote-puhujaa.
Lasten nettikasvatus toimimaan
Toiminnallisia menetelmiä lasten nettikasvatukseen tarjosivat Riitta Kauppinen Pelastakaa Lapset -yhdistyksestä ja Liisa Toukonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Aloitimme esityksen seuraamisen toiminnallisesti nostamalla käsiämme ja taivuttamalla vartaloitamme.
FIAS-hanke edistää kansallista nettiturvallisuutta. Lastensuojelujärjestöjen rooli mediakasvattajina on suojelu ja osallistaminen sekä lasten digitaalisten taitojen edistäminen.
Nettikasvatuksen lähtökohtana on digitaalisten taitojen merkitys ja niiden nostaminen esille nykyistä aiemmin. Ala-asteilla pitäisi opettaa sisällöntuotantoa, sosiaalisisa taitoja, osallistumista sekä turvataitoja, miten suojella yksityisyyttään.
Netti on luonteva osa arkea ja lapset hakevat sieltä vertaistukea. Pelastakaa Lapset -Hiiripiirissä tarjotaan mediatyökaluja varhaiskasvatukseen. Kun lasten kanssa laaditaan kuvakollaasi luokan seinälle, keskustellaan siitä, kuka sen voi nähdä? Entä, jos kuvakollaasi olisikin koulun pihalla? Entä, jos se olisi netissä? Lapset voivat itsekin keksiä lisää netinkäytön sääntöjä.
Paneeli
Ensimmäisen konferenssipäivän päätti Johanna Korhosen juontama paneeli tietoyhteiskunnan koulutuspoliittisia vaalilupauksia. Jokainen panelisti aloitti kertomalla tarinan ”koulu, tietotekniikka ja minä”. Jyrki Kasvi muisteli atk-luokkaa, joka saatiin kouluun samana päivänä kun hän sai valkolakkinsa, Timo Heinonen romppuja ja tietotekniikkaa, jota oli opettajana käyttänyt, Timo Laaninen X-kirjaimilla tulostuslakanalle aikaansaatua RESSU-sanaa sekä survo-kurssia, Iisakki Kiemunki Tervakosken ala-asteella tietokonetta innolla räpeltänyttä opettajaa, joka jäi tunnin jälkeen neuvomaan pelien käytössä ja Pertti Virtanen psykologian laitoksen korrelaatio- ja faktorilaskentaa sekä reikäkorttien järjestelemistä.
Miten saadaan lapset tasa-arvoisempaan asemaan eri puolilla Suomea? Nyt osa kouluista on kuin museoita. Tähän tarjottiin vastaukseksi opettajien koulutusta, laitteiden integroimista kaikkeen opetukseen eikä erillisiin atk-luokkiin, toimivia laajakaistoja koko maahan sekä pilvipalveluita. Lisäksi tarvitaan koulujen välistä kokemustenvaihtoa, jos samalla rahalla yksi rehtori kehittää kouluaan innovatiivisesti ja toinen säilyttää sitä kuin museota. Jyrki Kasvi peräänkuulutti myös 10-sormijärjestelmän opettamista jo koulussa, koska sen avulla säästää vuosia myöhemmässä kirjoittamisessa.
Millaisin ideoin voisi auttaa tasa-arvoa tieto- ja viestintätekniikan keinoin? Eikö kuntien rajamailla voisi tehdä yhteistyötä eikä lakkauttaa kouluja? Jyrki Kasvi kertoi, että valtionosuuksia ei voi maksaa verkkoetäopetuksesta, kun lakiin on jäänyt bugi, joka pitäisi korjata heti seuraavalla kaudella. Paneeli tuntui olevan yksimielinen lakipykälän korjaamisesta ja koulumatkojen lyhentämisestä verkkoetäopetuksen avulla. Matka kirkonkylään, jossa verkkoetäopetus on saatavilla, saattaa silti olla 150 kilometriä.
Paneelin lopussa todettiin, että kymmenen vuotta sitten Suomi oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijä. Nyt ITK:ssa on samat teemat kuin kymmenen vuotta sitten. Milloin saadaan ope-wiki, johon opettajat voivat yhdessä tuottaa materiaalia, ettei tarvitsisi katsella kymmenen vuotta vanhoja PowerPoint-kalvoja? Twitterissä tuli oitis yleisövastaus jo olemassa olevista kouluwikeistä: LeMill ja Kouluwiki.
Tarinoita
Satu Nurmela aloitti toisen konferenssipäivän aamun digitaalisilla tarinoilla. Jokaisella on tarina kerrottavanaan. Miten selittäisit vierustoverillesi kuvia, joita säilytät kännyssäsi? Kertoisitko kuvaan liittyvän tarinan?
Tarinapajassa luovat menetelmät yhdistetään ryhmässä työskentelyyn. Ero oppimisen ja terapian välillä ei ole suuri. Tieto- ja viestintätekniikan työpajassa kukaan ei ole itkenyt, tarinapajassa on.
Tarinan voi kuvata numeroina: 2-3 min, 200-300 sanaa, 20-30 kuvaa. Nämä voi koota olemassa olevista, tarinaan ei tarvitse välttämättä tuottaa mitää uutta.
Tarinanteko prosessina lähtee kertomisen tarpeesta ja tunteista, jatkuu käsikirjoituksilla, editoinnilla, ensi-illalla ja jakamisella. Tarinapuu kasvaa erilaisia tarinoita: ihmisen kasvu, menneestä oppiminen, tunteet.
Tarinat aktivoivat verkko-oppijoita, ne eivät opeta vain tekniikkaa vaan voimaannuttavat. Ne sopivat organisaation toimintaan, ne kertovat ja perustelevat. Ymmärrys ja taito kuunnella kehittyvät. Tarinat aktivoivat aisteja kokonaisvaltaiseen havaitsemiseen.
Viro – Suomi
Viro ja Suomi -yhteisistunto toteutettiin videoneuvotteluna Hämeenlinnan ja Tarton välillä. Anne Villems juonsi Tartossa, Teemu Leinonen Hämeenlinnassa.
Mart Laanpere kertoi käyneensä ensimmäisen kerran ITK:ssa vuonna 1999. Virossa vastaava konferenssin on järjestetty vuodesta 2004 lähtien ja Viron virtuaaliyliopisto on toiminut vuosina 2004-2007. Virossa on opittu Suomen menestystarinoista ja haasteista.
Viron it-hallinnon sateenvarjohankkeessa, jossa on mukana 7 yliopistoa, 25 ammattikoulua ja 13 ammattikorkeakoulua (applied high education institutions), keskitytään sisällöntuotantoon vuosina 2009-2013. yhteiseen tietovarastoon on jo tallennettu yliopistojen 557 oppimisaihiota ja 1643 verkkokurssia sekä ammattikoulujen 200 oppimisaihiota ja 153 opintoviikkoa verkkokursseja. Videoluentojen määrä on  räjähtänyt valtavaksi.
Mitä tulevaisuus pilvien tuolla puolen tuo? Virossa laadunvarmistusohjeistus on keskeinen. Kaikki oppimisaihiot ja kurssit esitellään julkisesti koko Virolle ja julkisuus on tärkein keino nostaa oppimisaihioiden laaatua.
Valtaosa oppimisaihioista on laadittu oppimisalustoilla: Moodle, BB Vista ja IVA. Kun kirjastot halusivat oppimisaihioita myös paikallisiin tietovarastoihin, niin jokaisesta oppimisaihiosta on kaksi kopiota. Voi arvata, kumpi on paremmin ajan tasalla.
Virossa oppimisaihioita tallennetaan koolielu-varastoon tai LeMilliin.
Ville Venäläinen ja Tarmo Toikkanen kertoivat tarttolaisille Sometusta,  social media in support of learning. Ning-alustalla toimiva yhteisö on kerännyt jo yli 3800 jäsentä opettajista, tutkijoista ja kaikista muista opetuksesta kiinnostuneista. Sometu on itseorganisoituva, hajautettu toisten auttamisen kaveriverkosto, jota ei suunniteltu, vaan joka syntyi marraskuussa vuonna 2007.
Anne Villems kysyi, miten teini-ikäisten kulttuuri on edustettuna Sometussa. Tarmo Toikkanen totesi, ettei se näy Sometussa lainkaan. Virosta kysyttiin myös, aikooko Sometu jatkaa Ning-alustalla vai siirtyykö se Facebookiin. Ville Venäläinen totesi, että Ning on selkeä yksi paikka, johon ihmiset osaavat tulla, ja johon Twitter ja Facebook ovn linkitetty.
Teemu Leinonen herätteli keskustelua mahdollisesta Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä esimerkiksi oppimisaihioiden ja verkkokurssien laadunarvioinnissa, josta Virolla on paljon kokemusta ja toimivat prosessit.
Jarmo Viteli kertoi, että virolaisten kummeksumat ITK-hatut ovat hänen vaimonsa suunnittelemia ja teetetty Tallinnassa. ITK-konferenssi on ensi vuonna 18.-20.4.2012. Jos vastaava konferenssi on Virossa pari vuotta myöhemmin, ihmisillä on mahdollisuus osallistua molempiin.
Anne Villems oli vaikuttunut Ville Venäläisen ja Tarmo Toikkasen tiimiesityksestä ja toivoi, että ensi vuonna järjestettäisiin tiimiesitys niin, että toinen osapuoli olisi Virosta, toinen Suomesta.
Mitä huominen tuo tullessaan?
Jukka Ruponen kertoi kielen tunnistamisen haasteista ja esitteli jeopardypelaajat tietovisassa voittaneen IBM-Watsonin. Vihdoinkin on päästy tasolle, jolla kone on parempi kuin ihminen strukturoimattoman tiedon käsittelyssä. Watsonia sovelletaan mm. terveydenhuollossa niin, että se auttaa ja tukee lääkäriä analyysin tekemisessä.
Teemu Arina pohti pilvioppimista. Millaista on työ, johtaminen ja oppiminen oppivissa organisaatioissa sosiaalisen teknologian aikana? Tietoa pitäisi jakaa, mutta ihmiset eivät halua jakaa sitä. Tietoa pitäisi rakentaa yhteisöllisesti, mutta ihmiset eivät halua antaa omaa tuotostaan muiden muokattavaksi.
1980-luvulla tulivat tietoverkot, 1990-luvulla www, 2000-luvulla web 2.0 ja 2010 pilvipalvelut, digitaalisesti hajautetut tavat tehdä asioita. Informaatio mukanamme kulkeviin pieniin laitteisiin tulee pilvistä. Kymmenen vuoden aikana sosiaalista mediaa on rakennettu samalla infralla.
Muutos on kuitenkin isompi kuin ymmärrämme. Keskeinen muutos ei ole teknologinen vaan kulttuurinen; puhelimesta on tullut itseilmaisun väline. Puhutaan verkosto-organisaatioista, joukkoistamisesta, joukkoulkoistamisesta, vertaistuotannosta ja läpinäkyvyydestä.
Miten innovaatioita osataan hyödyntää uudella tavalla? Newtonilainen logiikka koostuu rituaaleista, prosesseista, ennakoitavuudesta – entä, jos ympäristö muuttuu?
Ympäristöstä oppiminen on ajattelun tarkkuutta ja interaktiivisessa arvonluonnissa opitaan asiakkailta. Apuun tulevat ketterä suunnittelu ja kehittäminen sekä systeemiajattelu, yhteisöllinen vertaistuotanto, avoin innovaatio, henkilökohtaiset oppimisympäristöt sekä oppiminen omasta toiminnasta.
Kukaan ei pysty suunnittelemaan minulle tai sinulle parasta mahdollista oppimisympäristöä; jokainen on itse vastuussa omastaan. Kuinka monessa oppimisympäristössä on feedback-nappi todellisille käyttäjille niin, että palautteeseen oikeasti reagoidaan?
Digitaalisesti hajautetuilla teknologia-alustoilla kuten elance-palvelussa voi teettää itselleen logon, saada siitä sata eri versiota ja maksaa sille, jonka suunnitteleman logon kelpuuttaa. Palvelussa ei voi huijata cv:llä tai kavereiden kehuilla: tehdyn työn jälki näkyy ja ratkaisee.
Teemu Arina sai Quora-palvelusta seitsemän erinomaista artikkelia vastaukseksi kysymykseensä oppimisen tulevaisuudesta verkossa.
Opetammeko opiskelijoillemme, miten tällaisessa maailmassa toimitaan? Miten toimitaan maailmassa, jossa vastaamme itse henkilökohtaisista oppimisympäristöistämme, josta löydämme miljardit sisällöt ja miljoonat muut käyttäjät, jossa verkostot ovat ruumiin ja tajunnan jatke?
Luodaanko edelleen vakiintuneita työympäristöjä työntekijöille? Käytämmekö kirjaa interaktiivisena sovelluksena niin, että sosiaalinen verkosto korostaa sen tiettyjä kohtia? Flipboard palvelulla voi koostaa itselleen aamun hesarin niistä linkeistä, joita tuottavat ne, joita seuraa. Symbaloo kokoaa eri palvelut nätisi esiin. Kaikki palvelut voi kytkeä yhteen omaksi oppimisympäristökseen. Vielä vuosi sitten tämä ei ollut mahdollista.
Meetin.gs on virtuaalisen kohtaamisen ja voimaantumisen verkkopalvelu, jota Teemu Arina on rakentamassa.
Menestyminen tässä maailmassa perustuu jakamiselle, kytköksille, vuorovaikutukselle, sille, että antaa jotain arvokasta muille. Esko Kilpi puhuu toisiaan tarvitsevuuden logiikasta. Yksin tehtävä työ voidaan ulkoistaa, yhteistyö tarjoaa työpaikkoja edelleen Suomessa.
Opiskelijat ovat oppilaitosten huonoimmin käytetty resurssi, innovaation antimateriaa. Minkä kontribuution opiskelijat tuovat oppilaitokseensa opiskeluvuosiensa aikana. He olisivat valmiit kehittämään monia asioita, mutta osaammeko hyödyntää heitä?
Suomen kieli sosiaalisessa mediassa
Lari Kotilainen pohdiskeli suomen kieltä sosiaalisessa mediassa. Pilaako netti suomen kielen, kuten usein kuulee väitettävän? Esimerkkien valossa näkee nopeasti, että netissä on monenlaista suomen kieltä: Twitterissä, opetusministeriön verkkosivustolla, Facebookissa, Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tai verkkojulkaisun keskustelualueella. Tekstilaji vaikuttaa kieleen. Voihan pilattua kieltä löytää opetusministeriön sivustoltakin, tosin eri mielessä kuin Twitteristä.
Kieltä käytetään vuorovaikutukseen. Jos poliitikko hioo vastaustaan turhan kauan, hän ehtii vastata vain murto-osaan saamistaan kysymyksistä: viestiketjuun ilmestyy parikymmentä kysymystä ennen kuin poliitikko on hionut ja julkaissut huolitellun ja pitkän vastauksen niistä ensimmäiseen.
Verkon kieli on puheen ja kirjoituksen välimaastossa. Suomalaisten blogien kieltä on tutkittu opinnäytetöissä. Osa muotiblogeista käyttää huoliteltua kieltä possessiivisuffikseineen, osa taas huolittelematonta tai rentouden illuusioon pyrkivää kieltä ”oon”, ”tuun”, ”meen”. Rennossa tekstissä voivat kuitenkin yhdyssanojen ”blankko-viivat” olla huolellisesti oikein. Hymiöitä käytetään runsaasti, mutta selvät murrerepliikit näyttävät puuttuvan blogeista.
Chatista tai ircistä löytyy murteita, kuten Stacky Blyth gradussaan esittää. Murteet nousevat esiin erityisesti, kun käsitellään suomalaisia aiheita kuten saunaa ja lunta. Murteilla voi myös osoittaa identiteettiään. Oulun murre leviää lähialueille; sillä halutaan erottua hesalaisista eli eteläsuomalaisista.
Sekakoodeja tapaa yhä enemmän – bastuface, öbaut, pliis, sii juu piipl – ja niihin törmää muuallakin kuin netissä.
Mitä suomen kielelle on tapahtumassa? Kielet ovat aina saaneet vaikutteita muista kielistä. Lari Kotilainen ennustaa, että suomen kirjakieleen hyväksytään vaihtelua, mutta vain hieman. Juontajat puhuvat jo puhekieltä, verkko on muutoksessa täysillä mukana.
Sosiaalisen median myötä suomen kielen asema verkossa on parantunut; yhä useampi voi tuottaa tietoa omalla äidinkielellään. Olennaista on, että suomen kieltä puhutaan ja että sitä käytetään verkossa. Itse asiasssa yliopistot ovat suomen kielelle vaarallisempia kuin nuoriso, yliopistoissahan pyritään yhä enemmän julkaisemaan vain englannnin kielellä, mikä jarruttaa suomen kielen kehittymistä tieteen kielenä.
Lari Kotilainen ei tyrmännyt edes Googlen kielikäännöksiä. Ne auttavat häntä seuraamaan englanniksi, mitä hänen matkoistaan Venäjällä paikallisesti kirjoitetaan.


Comments

Yksi vastaus artikkeliin “Uusien ideoiden viehättävää kierrätystä”

  1. Kiitos todella perusteellisesta raportista! Itse konferenssissa aina töitä tekevänä jää esitykset näkemättä. Tällä tapaa jakaen saadaan kaikki samasta tapahtumasta enemmän irti. 🙂
    Kiitos myös osallistumisesta Sometun puitteissa organisoituun kahvilaan. Kahvilatoteutus vakuutti ainakin minut siitä, että osallistavien ja kohtaamista korostavien kokeilujen aika ei ole ohi. Hieno kokemus 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *