Yhteisöllinen sometarha kukkii

pukeutuuko
monimuotoisuus uuteen
sulautuvaan?

konnektivismin
aivomyrsky visertää
kukkii kuunnellen

Petri Lounaskorpi esitteli HH:n somekoulutuksessa 18.4.2011  perinteisen ja uuden mallin, joilla opettaja voi suunnitella oppimisprosessia. Totesimme perinteisen mallin olevan kaukana oman oppilaitoksemme käytännöistä, samoin ammatillisten opettajakorkeakoulujen opetuksesta viimeisten reilun kymmenen vuoden ajalta.
Petri Lounaskorpi korosti:

  • Mitään ei tehdä ilman tavoitetta.
  • Toimitaan aina heikoimman ehdoilla.
  • Pieni on kaunista.

Vertaistuotannossa opetuksen käsikirjoitus ja sisältö sovitaan yhdessä. Jokainen laatii pienen osan kokonaisuudesta, joka pilotoidaan yhdessä. Verkkomateriaali on kuin lyijykynällä kirjoitettu, helppo kumittaa ja muokata. Oppimismateriaali pitäisi pilotoida kahteen tai neljään kertaan ennen kuin sen voi antaa sellaiselle opettajalle, joka ei ole ollut sisällöntuotantoprosessissa mukana.
Yhdessä tuotettuun oppimismateriaaliin voidaan lisätä asiantuntijamateriaaleja ja opetustilanteiden tallenteita. Kolmen tunnin luento voidaan pilkkoa aiheittain lyhyiksi, indeksoiduiksi paloiksi. Niitä  oppimismateriaaliin yhdistelemällä voidaan tuottaa itseopiskelupaketteja.
Opettajat eivät ole samanlaisia; jokainen käyttää vertaistuotettua materiaalia didaktisesti hiukan eri tavoin. Laatua varmistetaan sisällöntuotannon ja oppimisprosessin eri vaiheissa.
Vertaistuotannon malli toimii hyvin esim. Vero-opistossa. Viime maanantaina kuulimme Ama Auviselta, että Vero-opisto on yksi verkko-opetuksen edelläkävijöistä, mutta vertaistuotannon ulottuvuuksilla kursseissa ja oppisisällöissä näkyy kiinteä rakenne ja johdettu tavoite – eikä avoin sisältö tai tavoite.
Keskustelussa todettiin, että opettajankoulutuksessa jo 1990-luvulla tarjottiin mallia, jossa oppijat tuottaisivat valtaosan oppimismateriaalista. Se oppii, joka tuottaa materiaalia. Miksi emme tarjoaisi tätä mahdollisuutta opiskelijoillemme?
Kymmenisen vuotta sitten Helsingin yliopiston Kasvatustieteen jatko-opinnoissa Paula Kyrö antoi omalla kurssillaan opiskelijoille mahdollisuuden paitsi tuottaa oppimissisältöjä myös osallistua yhteisöllisesti kurssin tavoitteiden, aikataulujen ja arvioinnin määrittelemiseen. Petri Lounaskorpi totesi, että hänen esittämänsä oppimisprosessin suunnittelumalli ei sulje pois mahdollisuutta, että opiskelijat osallistuisivat siihen, vaikka joka toteutuksella olisi uusi opiskelijajoukko.
Kun vuonna 1997 tuotin verkkomateriaalia oliolähestymistavan opintoihin, en ajatellut lyijykynällä kirjoittamista ja kumittamista vaan oppimismateriaalin päivitettävyyttä. Silloinen luokkaopetuksemme perustui yli viisi vuotta vanhaan Sytykeraporttiin Oliot systeemityössä, jonka lisäksi jaoimme opiskelijoille muuta ajankohtaista materiaalia aiheesta. Jos olisin kirjoittanut kirjan uudestaan, se olisi muutamassa vuodessa vanhentunut jälleen. Sen sijaan verkkomateriaali päivittyi reilut kolme vuotta ja levisi käyttöön useille kollegoille omassa ja muissa oppilaitoksissa.
Joanna Kalalahti kertoi videoneuvottelun välityksellä sulautuvasta opetuksesta, joksi blended learning nykyisin käännetään. Perinteinen suomalainen monimuoto-opetus tarkoittaa erilaisten opetusmuotojen kuten lähi-, etä- ja itsenäisen opiskelun käyttämistä, mutta sulautuvassa opetuksessa näihin lisätään ympäristöjen integroituminen.
Kysyin käsitteistä tarkemmin. Kun Tietie-yhteistyössä aloitimme monimuotoisen verkko-opetuksen vuonna 1995, etsimme turhaan opetusmuotoamme kuvaavaa englanninkielistä termiä. Kun käsite blended learning lanseerattiin 2000-luvun alussa, riemastuimme. Löysimme etsimämme termin, joka kuvasi kansainväliselle yleisölle monimuotoista verkko-opetustamme: lähi-, etä- ja itsenäistä työskentelyä, video- ja audioneuvotteluja, verkkomateriaaleja, kirjoja ja monisteita, ryhmätyöohjelmistoja, hajautettuja ryhmiä, eriaikaista ja samanaikaista työskentelyä, verkko-ohjausta, tallennettuja asiantuntijaluentoja, osallistumista verkon julkisiin ja suljettuihin keskusteluryhmiin, oppimisalustoja – sitten kun niitä alkoi tulla markkinoille. Sosiaalisesta mediasta ei 1990-luvulla edes uneksittu.
Kun suomenkieliselle monimuoto-opetukselle vihdoin löydettiin kansainvälinen termi, niin pitikö se kääntää suomeksi uudelleen uudella tavalla? Tuli mieleen: Kun suomalainen innovaatio, ATK-ajokortti, vietiin maailmalle 1990-luvun lopussa, se palasi Suomeen ECDL-korttina kilpailemaan alkuperäisen ATK-ajokortin kanssa.
Joanna Kalalahti kertoi chat-seminaarien hyvistä kokemuksista. Lähikontaktissa annetut työt esitellään parituntisissa chat-seminaareissa, joissa kommentointiin on huomattavasti enemmän tilaa kuin perinteisessä kontaktimuotoisessa seminaarissa.
Blogin ja Twitterin yhdistäminen on tavallista niin, että bloggaaja tiedottaa Twitterissä uusista blogikirjoituksistaan ja saa näin niille lisää näkyvyyttä. Twitterin hastageilla voi nopeatempoisesti viestiä yhteisestä tapahtumasta kuten ITK-konferenssista.
Erinomainen esimerkki blogin ja Twitterin yhdistämisestä on vuosia ollut Jokikunnan koulu, jossa rehtori Esa Kukkasniemi twiittasi monta kertaa päivässä ja linkitti osan viserryksistä blogiinsa. Aprillipäivänä hän siirtyi Vuorenmäen oppimiskeskukseen, joten seuraamme, millaiseksi uuden rehtorin, Ville-Matti Hurskaisen,  bloggaus- ja visertelyrytmi kehittyy.
Joanna Kalalahti esitteli vielä MOOC-kurssin (Massive Open Online Course) konnektivismista, tavan olla yhdessä ja tehdä yhteistyötä.
Tarmo Toikkanen esitteli meille Hans Pöldojan kehittämän Edufeedr-sovelluksen, josta Anne Rongas mainitsi jo viikko sitten, Diigo-kirjanmerkkipalvelun ryhmineen, korostuksineen ja keskusteluineen sekä Mindmeisterin, aivomyrskyn yhteisöllisen ja innovatiivisen työvälineen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.