Avainsana: oppiminen

Tikon parhaita käytäntöjä

huominen vaatii:
intohimo oppia
muutosvalmius

ahot-tohtori
tutkii, kehittää, pilvi
painuu projektiin

Suomenlinnan Tenalji von Fersen oli viihtyisä ympäristö yksikkömme kehittämispäivälle. Perinteisten ryhmätöiden sijaan jaoimme kollegoiden kesken osaamistamme eri alueilta keskustellen alustusten pohjalta. Kaksi asiantuntijaluentoa lounaan jälkeen toivat piristävän lisämausteensa päivään, vaikka kahvia jouduttiinkin odottamaan.
Kansainvälisestä vaihdosta käyneet opettajat kehuivat avartavia kokemuksiaan ja niiden innostamaa vaihto-opiskelijavyöryä. Tohtoriopiskelijat ylistivät Haaga-Helian kirjaston tietokantoja aarreaittana ja kiittivät informaatikkojen palveluja. AHOT-käytännöt helpottavat opiskelijoiden työkuormaa, kun jo osattua asiaa ei tarvitse opintojaksoilla turhaan kerrata. Toisaalta ahotilla opiskelija menettää mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja saada uusia oivalluksia muiden opiskelijoiden kysymyksistä ja nämä taas menettävät osaavan toverinsa kokemukset ja tuen. Projektityön periaatteet pysyvät, mutta  sovelluskohteet muuttuvat. Todelliset toimeksiannot motivoivat opiskelijoita uudella tavalla, ja niitä löytyisi niin oppilaitoksesta kuin sen ulkopuoleltakin. Tutkiva ja kehittävä oppiminen, joka vaatii aikaa ja palkitsee syvällisellä oppimisella, toimisi parhaiten jo opittujen perusasioiden soveltamisessa.
Tapio Volanen Logicalta kertoi 2010-luvun keskeisistä kyvykkyyksistä ict-alalla. Viestintätaidot nousevat entistä tärkeämmiksi, samoin monikulttuurisuuden ymmärrys. Vuorovaikutustaitoja tarvitaan esimerkiksi kun halutaan tarkentaa asiakkaan vaatimusmääritystä ja esittää siihen teknologian kannalta olennaisia muutoksia. Kaikki ovat tekemisissä asiakkaan kanssa, joten pelkkä ict-osaaminen ei riitä.
Logican omassa viestinnässä käytetään sähköpostia, blogia, wikiä, pikaviestimiä sekä videoneuvotteluja.
Projektin käynnistyessä määritellään aika, resurssit ja tulos. Ne saattavat muuttua projektin aikana: venyvä ja vanuva projekti ei pidä kiinni aikataulusta, rahasyöppö tarvitsee lisää resursseja ja tuloksesta tinkivä keventää laatua.
Hankejohtajien ja projektipäälliköiden, joiden tarve kasvaa jatkuvasti, pitäisi ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa, osata neuvotella, joustaa ja kestää epävarmuutta. Palvelujohtajan, joka vastaa palvelujen tuottamisesta asiakkaalle, pitäisi olla pitkäjännitteinen ja ymmärtää prosesseja.
Arkkitehti kerää olemassa olevasta tiedosta olennaisen ja rakentaa kustannustehokkaan ratkaisun asiakkaan tarpeisiin. Hänellä pitäisi olla mallinnus- ja määrittelyosaamista, teknologian ja toimialan tuntemusta, kykyä visualisoida ja tuottaa kirjallista materiaalia.
Ratkaisujen toteuttamisesta vastaavia asiantuntijoita saadaan Intiasta huomattavasti halvemmalla kuin Suomesta. Minkälaista lisäarvoa suomalainen asiantuntija tuottaa? Laatu on Intiassa yhtä hyvää kuin Suomessa, joten lisäarvon pitäisi nousta asiakkaan prosessien ymmärtämisestä ja innovatiivisuudesta.
Intiaan englanniksi lähetettyjen tietojärjestelmän vaatimusmääritysten ja kuvausten pitäisi olla riittävän tarkat, koska sieltä saadaan juuri sitä, mitä on tilattu, eikä iterointiin ja määritysten tarkentamiseen ole mahdollisuutta samalla tavalla kuin paikallisella toimittajalla.
Myyjältä, account managerilta, edellytetään paitsi asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä myös palvelu- ja ratkaisutarjooman riittävää tuntemusta, innovatiivisuutta ja neuvottelutaitoja.
Antti Larsio Microsoftilta näkee tietotekniikan kansalaistaitona, jota ei saa antaa vain ict-ammattilaisille. Teknologia on helppoa, ihmiset ovat vaikeita. Kommunikointi on olennaista: projektit epäonnistuvat, jos vuorovaikutus ei toimi.
Yksilön menestys kulkee käsi kädessä yhteisön menestymisen kanssa. Ammattilaisten muutosvastarinnan käsittely on keskeisempää kuin teknologinen osaaminen, mutta kukaan tuskin voi kuvitella tekevänsä samaa asiaa jatkuvasti. Mittaamista, raportointia ja suunnitteluakin tarvitaan.
Teknologia kehittyy seuraavien viiden vuoden aikana enemmän kuin viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Siksi tarvitaan oikeaa asennetta: kaikkea voi oppia, jos vain haluaa. Jos ihmiseltä puuttuu muutosvalmius tai intohimo teknologiaan, niin ict-ala ei ole häntä varten.
Nykyisin tarvitaan kielitaitoa ja eri kulttuurien tuntemusta. Pidättyvällä suomalaisella saattaa olla vaikeuksia parin päivän myyntineuvotteluissa, joissa toisen kulttuurin ihmiset huitovat käsillään ja puhuvat jatkuvasti. Nuoren polven suomalaisten vuorovaikutustaidot onneksi ovat erilaiset kuin meidän vanhempien.
Tulevaisuus on jo täällä – vaikka sitä esittävän videon ääni ei kuulunutkaan. Videolla lapset ja aikuiset viestivät keskenään taipuvien, läpinäkyvien näyttöjen käyttöliittymillä, joita ohjattiin sormella, puheella tai liikkeellä. Pilvipalvelut  käänsivät puhetta ja tekstiä reaaliaikaisesti ja toivat käsiteltäviin esineisiin ja asioihin lisätietoa verkosta. Second Life on Microsoftille First Life, osa reaalimaailmaa, ja sosiaalinen media osa tulevaisuuttamme. Glokalisaatio yhdistää toisiinsa osaamiskeskukset, joiden monirooliset ihmiset osaavat teknologiaa ja ymmärtävät sen sovellusmahdollisuuksia. Tähän liittyy Pekka Himasen raportti Kukoistuksen käsikirjoitus, joka kannattaisi lukea.

Hengästyttävä annos sosiaalista mediaa

missä päärynä?
entä karhunvatukka?
etsimme ryhmää

lounaspöydässä
virtuaaliystävät
syömme yhdessä

Tarmo Toikkasen, Hans Põldojan ja Jukka Purman 21.4.2010 vetämä työpaja ”Sosiaalinen media opettajan työssä – uudet välineet, viestintä- ja yhteistyömuodot opetuksen tukena” hengästytti: lounastuntiin mennessä olimme Todaysmeetilla etsineet ryhmämme jäseniä ja perustaneet valitsemaamme sosiaalisen median palveluun yhteisen alueen, rientäneet Qaikuun pikaviestimään ja Diigoon kirjanmerkkejä jakamaan. Iltapäivällä kokosimme aamupäivän uurastuksemme WordPressin blogiin. Vauhdissa kirjauduimme kaikki myös Sometu-verkostoon, jonka jäsenmäärä päivän aikana ylitti kolmentuhannen rajan.
Neljän jälkeen iltapäivällä uuden omaksuminen ja luovuus alkoivat takkuilla – vaikka itselleni sovellukset olivat tuttuja ja olin jo aiemmin kirjautunut lähes jokaiseen niistä – eikä vauhtimme riittänyt enää materiaalin tuottamiseen LeMillin oppimismyllyyn. Tutustuimme siihen kuitenkin: wikimäinen LeMill tarjoaa oppimismateriaalien lisäksi menetelmäkuvauksia ja oppimistarinoita. Erilaisia sisältöjä olisi helppo yhdistää kokoelmiksi remiksaamalla ja upottamalla.
Virolaiset ja kroatialaiset ovat LeMillin suurkäyttäjiä. Kyseisten maiden valtakunnallisissa kilpailuissa opettajat ovat tuottaneet oppimismyllyyn laadukasta materiaalia, jota kuka tahansa voi cc-lisenssien mukaisesti käyttää ja kehittää edelleen. Voitaisiinko Suomessa oman oppilaitoksen oppimateriaalipankin ja tiukkojen tekijänoikeussopimusten sijaan tuottaa oppimismateriaalia käyttötarinoineen ja menetelmineen cc-lisensseillä LeMilliin? Parhaimmillaanhan kyseinen materiaali saattaisi lyhyessä ajassa kehittyä entistä laadukkaammaksi ja kääntyä englanniksi ilman kalliita kääntämiskustannuksia. Jakamalla saisimme kaikki enemmän.
Turvallisuus
Hengästyttävän työpajapäivän aikana ylitimme sosiaalisen median välineiden käytön suurimman kynnyksen: otimme välineet haltuumme ja loimme niihin käyttäjätunnukset.
Mutta kuinka turvallista sosiaalisen median palveluihin kirjautuminen on? Millaisia tunnuksia niissä pitäisi käyttää? OpenID tarjoaa yhden ratkaisun. Toinen ratkaisu voisi olla eri tunnusten käyttäminen niissä palveluissa, joita vain testaa, kuin niissä, joita käyttää tärkeiden asioiden hoitamiseen. Pankki- ja sähköpostipalveluiden autentikoinnit jokainen toki suojaa hyvin.
Opetus
Miten sosiaalista mediaa pitäisi käyttää opetuksessa? Oppimistavoitteet määrittävät aktiviteetit ja nämä välineet. Välineiden haltuunotto on raskasta kuin ylämäkeen polkeminen, mutta kun välineet ovat hallussa ja helpottavat omaa tekemistä, loppu on vaivatonta kuin alamäkeen rullaaminen. Opettajan ohjaustyön rutiineista iso osa voidaan siirtää välineille, jolloin opettajan niukkaa aikaa vapautuu mielekkäämpään ja luovempaan tekemiseen.
Sosiaalisen median välineitä ei ole suunniteltu opetukseen vaan yleiseen käyttöön. Opetuksessa esimerkiksi kurssiblogia voidaan käyttää niin, että päivittäiset tehtävät näkyvät blogissa ja blogikommentti voi olla tehtävänpalautus. Mutta jos aiot viedä kurssilaiset Facebookiin ja joku opiskelijoista kieltäytyy, niin onko sinulla varasuunnitelma hänen opiskeluaan varten? Otathan huomioon, etteivät jenkkiservereillä istuvat palvelut kuten Facebook ja Ning tarjoa tietosuojaa ulkomaalaisten tuottamalle materiaalille? Opastathan opiskelijoita siihen, ettei kaikkiin palveluihin pidä luottaa? Epäilyttävistä palveluista tai palveluntarjoajista löytyy yleensä tietoa googlettamalla.
Oivalsin, että kirjanmerkkien kerääminen Diigoon voisi tuoda uuden ulottuvuuden perinteiseen ryhmässä työstettävään esseeseen: sen sijaan, että opiskelijat tuottaisivat vain esseen – joskus ilman lähdeviitteitä ja pahimmassa tapauksessa sellaisen, jonka opettaja googlettamalla löytää jonkun toisen tuottamana – he kokoaisivat ensin Diigo-ryhmään valitsemaansa aiheeseen liittyviä linkkejä samalla luonnehtien niitä, ja sen jälkeen laatisivat koosteen löytämistään linkeistä.
Tekijänoikeudet
Lounastunnin vaiheilla saimme salamapläjäyksen tekijänoikeuksia, jotka myös koottiin kurssiblogiimme.
Milloin tuotos on riittävän luova ja omaperäinen ylittämään teoskynnyksen, milloin taas kuka tahansa samoista lähtötiedoista olisi voinut tuottaa olennaisesti samanlaisen tuotoksen? Opettaminen on aina julkista toimintaa, mutta opiskelu yksityistä, kunnes opiskelija esittää tuotoksensa. Siteeraus on sallittua, mutta kuvaa on vaikea siteerata. Ideoita saa lainata, mutta lähdeviitteiden käyttö on hyvä tieteellinen käytäntö.
OPM:n lisäsopimukset koskevat julkista, maksutonta opetusta, mutta eivät verkkomateriaalia. Lisäsopimukset sallivat esimerkiksi julkistettujen teosten esittämisen luokassa, mutta sopimukset eivät koske verkko-opetusta.
Creative commons -lisenssien idea ja kirjo hahmottui ja metsästimme Wikimedia Commonsista ja Flickristä cc-lisensioitua materiaalia, joita voisi käyttää omissa tuotoksissaan rikkomatta tekijänoikeuksia.
Muutamia linkkejä

Ideapakasta tekijänoikeuksiin

masu arvottaa
merisiga naurattaa
tieto luo laadun

ympyrät, nuolet
salama-alustuksin
käsitekarttaan

IT-kouluttajien kevätseminaari Tekijänoikeudet ja aktivoivat työtavat koulutuksessa 9.-10.4.2010 keräsi parisenkymmentä aktiivista kouluttajaa Tallinnaan. Ideat myrskysivät ideapakasta, hullunkuristen perheiden fläpit täyttyivät liimalapuista, tekijänoikeudet hämmensivät, herättivät  kysymyksiä enemmän kuin antoivat vastauksia.
Aktivoivat menetelmät
Reetta Koski luonnehti aktivoivien menetelmien ideaa kilpikonnalla, jonka elämänviisaus muodostaa toisaalta suojaavan panssarin, toisaalta oppimisen esteen. Aktivoivat menetelmät luovat säröjä suojapanssariin,  mahdollistavat uuden oppimisen.
Oppimisen tavoite määrää, mitä työvälinettä kannattaa käyttää. Esimerkiksi mm. Sometun pikkujouluissa innostusta herättänyt Powerpoint-karaoke saa toisaalta kuulijat pohtimaan, mitä itse sanoisivat vastaavassa tilanteessa, toisaalta antaa diojen laatijalle palautetta niiden selkeydestä.
Yritysvierailu Tieto Estoniaan
Ave Lindberg kertoi, miten Tieto Estonian henkilökunta on viidessätoista vuodessa kasvanut 5:stä 125:een henkilöön. Uusiin toimitiloihin muutettiin viime vuonna. Pääasiallinen kohderyhmä on julkinen sektori, mutta paikalliset yritykset ovat tulleet sen rinnalle.
Nuoret naiset opiskelevat IT:tä ja kolmannes Tieto Estonian työntekijöistä onkin naisia. Ave Lindberg kertoi tähän liittyvän kaskun: Naisohjelmoijaa saatetaan nimittää marsuksi, viroksi merisiga. Miksi? Eihän marsuillakaan ole mitään tekemistä meren eikä sian kanssa.
Vuoden 2009 lamassa (masu – majandus surutis) Tieto huolehti henkilöstöstään tarjoamalla tukea ja mahdollisuuksia sekä hyvän työskentelyilmapiirin. Lama antoi aikaa parantaa laatua ja löytää parempia it-ammattilaisia. Virossa valtio ei ymmärrä it-ammattilaisten tarvetta, joten heitä koulutetaan liian vähän. Työttömyys olisi vähäisempi, jos useammat opiskelisivat it-alaa, ja sitä voisi opettaa ammattikouluissakin. Viron sadasta tuhannesta työttömästä suurin osa on kouluttamattomia tai rakennusalalla.
Koulutukseen on vaikea löytää aikaa, jos tekee ylitäysiä työpäiviä. Ratkaisuja voisivat tarjota seminaarit ja koulutukselliset tapahtumat.
Lama on tuonut paljon hyvää: arvot ovat muuttuneet ja laatu parantunut.
Petteri Puurunen kertoi Tiedon jatkuvista palveluista, käyttöpalveluista ja koulutuksesta. Baltiassa on sovellusosaamista ja Venäjä on mielenkiintoinen toimintaympäristö. Venäjällä ei ulkoisteta, vaikka Suomessa ulkoistukset lisääntyvät. Tieto on 140 yrityksen kokoelma, yksi Euroopan suurimmista tuotekehitystaloista. Koulutukseen panostetaan vuosittain 2000-3000 euroa henkilöä kohti.
Hannes Seeberg Provoke Estoniasta innosti meidät avoimista innovaatioista, joita syntyy, kun kuunnellaan asiakkaan tarpeita. Esimerkiksi jos asiakastiloihin halutaan lisää tuoleja, kun jonot ovat pitkiä ja ihmiset haluavat istua, voidaan kysyä: Miksi jonot ovat pitkiä? Havaitaan, että tietojärjestelmä toimii liian hitaasti. Asiakkaan ongelma ratkaistaankin korjaamalla tietojärjestelmää eikä hankkimalla lisää tuoleja.
Toinen esimerkki kertoi äidistä vauvan kanssa kylpylässä. Miten kantaa vauvaa ja pestä sitä? Läppärin kantolaukku voisi tarjota idean. Äidille voisi kehittää vedenkestävän, olalla kannettavan kantokassin, jossa hän voisi kantaa lasta. Kassi voisi olla sellainen, josta vesi valuu pois, jolloin äiti voisi kantaa lasta myös vedessä ja pestä sitä. Kylpylässä voisi olla nouseva lattia tai kävelykaista niin, että toiset voisivat kävellä kuin uimarannalla samalla kun toiset uivat.
Keskustelussa todettiin, että Moodle ei ole oppimisympäristö vaan opetusympäristö. Uusi sukupolvi on oppinut toimimaan toisin, ei perinteisen opetusympäristön tavoin.
Tekijänoikeudet opetuksessa
Lauantaina perehdyimme aktivoivin menetelmin tekijänoikeuksiin. Keskustelua viritti Tarmo Toikkasen kolme kuuden minuutin salama-alustusta tekijänoikeuden perusteista, tekijänoikeudesta opetuksessa ja Creative commons -lisensseistä.
Mikä on teos? Onko luennoijan diapakka teos, jos kaksi opettajaa samoista lähtökohdista voisi tuottaa olennaisesti samanlaisen diapakan? Tarvitaanko tallenteen tekemiseen aina lupaa? Millainen tekijänoikeussuoja on valokuvalla?
Miten tekijänoikeudet verkko-opetuksessa eroavat muusta opetuksesta? Mitä  creative commons -lisenssit tarkoittavat? Miten ne pitäisi esittää omassa verkkotuotoksessa?
Laivalla hahmottelimme ryhmissä käsitekarttaa (concept map) tekijänoikeuksista. Sen jälkeen pohdimme, mitkä aktivoivista menetelmistä toimisivat Kolben kokemuksellisen oppimisen mallin eri vaiheissa. Kouluttajan sudenkuoppahan on jättää osa mallista, ehkä itselleen vierain, käyttämättä, jolloin tietynlaiset oppijat eivät saa tarpeeksi välineitä omaan oppimiseensa.

Oppimisalustojen tekniikkaa ja pedagogiikkaa

pane itsesi
peliin, pelisääntöihin
rajat ja vastuut

yhteisöllisyys
kantaa hedelmää, tieto
rakentuu verkkoon

Haaga-Heliassa keskusteltiin verkko-opetuksen käytänteistä 6.4.2010 neljän alustuksen pohjalta. Päivi Karvanen kertoi verkko-opetuksen palautteiden yleisistä suuntaviivoista, joissa pidettiin hyvänä selkeää motivointia, aikataulua ja patistelua. Lähikontakteilta toivottiin tietoa kurssin sisällöstä ja sijainnista.
Oppimisprosessiperusteinen opiskelu Blackboardissa
Tarja Jokinen kertoi Pasi Silanderin oppeja mukailleen oppimisprosessiperustaisesta opetuksestaan Blackboardissa. Verkkokeskustelut ohjeistetaan ja niitä seurataan. Opettaja esittäytyy, panee itsensä peliin ja linkittää osaamisensa oppimisaiheeseen. Jos kurssiin ei liity lainkaan lähitapaamisia, kaikki opiskelijatkin esittäytyvät verkossa.
Keskustelualueiden viestien otsikointi on tärkeää; arvioinnissa otetaan huomioon vain otsikoidut viestit. Opiskelijat julkaisevat tehtäviin esittämänsä ratkaisut ja ne vertaisarvioidaan julkisesti.
Olisi hyvä, jos uudet opiskelijat tutustuisivat oppimisalustaan jo aloituspäivillä.
Ryhmätöitä ja vertaisarviointia Moodlessa
Kati Selvenius kertoi omasta kurssitoteutuksestaan. Aloitustehtävän palautus kontrolloi osallistumista kurssille. Opettaja jakaa opiskelijat pienryhmiin, joille perustaa Moodleen kaikille näkyvät keskustelualueet ja wikin sekä chatin roolikeskustelua varten. Opiskelijoiden löytämät lähteet täydentävät opettajan omaa kirjallisuusluetteloa.
Tärkeitä ovat kurssin aikataulu ja pelisäännöt, kuten se, että opettaja antaa oman palautteensa viikon sisällä vertaispalautteista. Opiskelijat voivat osallistua aikataulun laadintaan. Arviointikriteerit ja vertaispalautteen ohjeistus ovat myös näkyvissä. Lisäksi opettaja muistuttaa aikataulusta erikseen.
Opettajan palaute täydentää vertaispalautetta. Alkuun kirjoitetaan jotain kannustavaa, kysymyksin innostetaan opiskelijoita lisäkeskusteluun. Vertaispalautteiden pitäisi jakautua tasaisesti niin, että jokainen opiskelija saisi toisiltaan palautetta, josta näkyisi, että toinen on perehtynyt käsiteltävään asiaan.
Tutkiva oppiminen ja Fle4
Viimeisenä alustajana kerroin tutkivasta oppimisesta ja Fle4:sta, jota pilotoin viime syksynä ja tänä keväänä. Opiskelijalähtöinen yhteisöllinen tutkiva oppiminen sopii erityisesti aikuisopiskelijoille ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoille. Fle4:n avoin blogialusta tuntuu kannustavan laadukkaaseen tiedonrakenteluun, vaikka osa opiskelijoista tyytyy käyttämään avoimessa verkossa vain etu- tai lempinimeään.

Yhteisölliseen yritysviestintään

maisema nettiin
viestit luovat presenssin
ystävä bongaa

IT-kouluttajien seminaari Viestintä ja yhteistyö yrityksissä 10.11.09 keräsi kymmeniä osallistujia Haaga-Heliaan Pasilaan ja verkkoon.
Kalle Huhtala Tieturilta kertoi sosiaalisen median maustamista uusista viestintätavoista ja -välineistä yrityksissä. Ihmisen jatkuvasti päivittyvä presenssi virtuaalisessa maailmassa välittää ystäville kuvan hänen tekemisistään ja kesälomastaan. Kun lomalla välittää verkkoon maisemakuvan, voi pian saada kutsun vierailla lähistöllä vuosien takaisten tuttavien luona.
Joka sukupolvella on oma viestintätapansa. Nuoret ovat ehkä käyttäneet sähköpostia vain viestiessään isovanhempiensa kanssa. Chatti eli pikaviestintä on sähköpostia huomattavasti nopeampi. Nokialla siirryttiin käyttämään viestinnässä nuorisolle luontevaa Wikiä. Filippiineillä taas tehtiin vallankumous tekstiviesteillä.
Sosiaalinen media mahdollistaa asiakkaiden vertaistuen. On kuitenkin hyvä hahmottaa, milloin virtuaalinen yhteys on paikallaan, milloin taas tarvitaan kasvokkaista tapaamista.
Oma toimintatapa voi rajoittaa viestinnän tuoreutta, jos haluaa järjestää ja indeksoida kaiken ennen sen julkaisemista. – Niin, tämän bloginikin sisältö kehittyy viiveellä, kun en purskaise vaikutelmiani oitis ilmoille vaan hion niistä lauseita, jotka olisivat käyttökelpoisia vielä vuosien kuluttua.
Pasi Ranki Florirelta kertoi sosiaalisen median haasteista työelämässä. Toiset joutuvat ja toiset saavat käyttää uusia välineitä. Pohdimme yhdessä, mikä on tärkeää yritykselle, mikä taas ihmisille.
Kokemuksen mukaan viiden vuoden välein joudutaan opettelemaan uusia toimintatapoja. Sähköposti ei ole erityisen hyvä väline negatiivisten asioiden viestimiseen.
Uusin virtuaaliyhteisö lienee Habbo-hotellista tutun Sulakeen Bobba. Onko ensimmäinen Habbo-sukupolvi jo kasvanut baari-ikään?
Pasi Rankin mukaan sosiaalinen media pakottaa tiettyyn oppimistyyliin. Sopiiko se kaikille? Entä miten lisääntyvän työmäärän kanssa painivilla ihmisillä olisi aikaa oppia jatkuvasti uutta? Tukevatko verkkokurssit rasti-ruutuun-testeineen näennäisoppimista?
Virtuaalikokouksissa saattaa olla häiriöitä, jos osallistujat soittavat autosta tai eivät osaa vaimentaa työasemansa taustamelua. Kun läsnäolijat avaavat kannettavansa, niin hoitavatko he muita töitään vai kirjoittavatko muistiinpanoja tai etsivätkö taustamateriaaleja kokoukselle?
Paljonko keskeytyksiä kestät? Paljonko arvelet muiden niitä kestävän? Monille työrauha saattaa olla palkkapussin kokoa tärkeämpi.
Seminaarin alussa IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen käynnisti Connect pro -videoneuvottelun Hämeenlinnasta, seurasi sitä junasta mokkulalla ja ehti seminaarin loppupuolella Pasilaan esittämään kommenttejaan.

Sosiaalinen nukketeatteri laineilla

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

yhteisöllinen
jaettu tieto kasvaa
tuottaa hedelmää

IT-kouluttajien seminaari ”Sosiaalinen media oppimisprosessissa” keräsi pienen yhdistyksen jäsenmäärästä ennätyssuuren, neljänkymmenen viiden hengen osallistujajoukon. Matkanjohtajana en enää en tyytynyt edullisiin tilatakseihin vaan varasin Vikingin luotettavan bussin kuljettamaan meitä hotellille, oopperaan ja takaisin satamaan. Viking XPRS tarjosi meille laadukkaat kokoustilat upeine maisemineen, viihtyisine aulatiloineen ja kahvi-tee-hedelmä-tarjoiluineen. Tutustuimme toisiimme ryhmätöissä alustusten lomassa. Aluksi IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen esitti sosiaalisen median määritelmän ja minä kerroin kokemuksiani sosiaalisesta mediasta opetuksessa: opiskelijaryhmän asiakasprojektista sosiaalisen median välinein, matkailun kurssista Ning-pienyhteisössä, sosiaalisen median välineiden linkittämisestä oppimisalustalle, opettajan ja opiskelijoiden blogeista, yhteistyöstä Google.docsissa sekä asiantuntijaverkoston löytymisestä LinkedInissä. Tämän jälkeen osallistujat seitsemässä ryhmässä tutustuivat toisiinsa ja muodostivat käsityksen ryhmänsä sosiaalisen median käyttökokemuksista. Kun ryhmätyö oli purettu, Tarmo Toikkanen johdatti seminaarin kirjassamme käsiteltyihin sosiaalisen median aihealueisiin, jonka jälkeen osallistujat muodostivat uudet seitsemän ryhmää ja ihmettelivät, mitkä välineet kuuluvat tai eivät kuulu sosiaaliseen mediaan ja miksi. Viking XPRS kaarsi jo Tallinnan satamaan, kun Tarmo Toikkanen esitteli esikyselyn tulokset sosiaalisen median välineiden tuntemuksesta.
Tieto Virossa
Meriton Grand Hotellin runsaan buffet-lounaan jälkeen Tieto-konsernin edustaja Marek Põldeots kertoi meille Tiedon toiminnasta Tallinnassa, IT-markkinoista ja koulutuksesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on ICT-alalla välttämätöntä. Tähän Tiedossa käytetään itseopiskelua sekä tiedon jakamista ryhmissä, mikä edellyttää ryhmien oikeanlaista muodostamista. Scrum-menetelmää on käytetty menestyksellä, vaikka se on haasteellinen projekteissa, joissa kustannukset ja aikataulu on kiinnitetty.
Tietolaisilla on henkilökohtaiset opiskelubudjetit, joiden käytöstä he voivat kohtalaisen vapaasti päättää. Kaikki eivät hyödynnä niitä, mutta mahdollisuus on kaikille tarjolla. Tiedon henkilöstön koulutustausta on Tarton yliopistossa tai Tallinnan teknillisessä yliopistossa, joissa valtaosa opiskelijoista maksaa itse opintonsa. Ammattikoulu ei riittäisi pohjakoulutukseksi Tiedon ohjelmoijille tai systeemisuunnittelijoille. ICT-alan opiskelijoita houkutellaan liian helposti kesken opintojen työelämään, mutta Tieto-konserni vaatii uusilta työntekijöiltään vähintään kahden vuoden työkokemusta.
Kolme vuotta vanhan kyselytutkimuksen mukaan 18-vuotiaiden virolaisten mielestä ICT-ala on suosituin heti liiketalouden jälkeen.
Viron ICT on kansainvälisesti mitattuna pitkällä erityisesti julkishallinnon online-palveluiden saatavuudessa. Sen sijaan tutkijoiden ja insinöörien määrässä samoin kuin oppimisjärjestelmien laadussa Viro sijoittuu heikommin. Palkkojen vuosikasvu on Viron Tiedossa muutaman vuoden ollut viidentoista prosentin luokkaa. Nyt laman syleilyssä työntekijät tyytyvät nollakasvuun ja ovat onnellisia, että heillä on töitä.
Virtuaalinen nukketeatteri
Perjantain ohjelmaputki huipentui Kansalaisfoorumin Second Life -kouluttajien johdattamaan veneretkeen EduFinland-saaren esitysdiojen ääreen. Avatarten tuunaamiseen meni turhan paljon aikaa niin, että varsinaisesta Second Life -koulutuksesta kuulimme vain kouluttajan kymmenen käskyä, jotka sopisivat kenelle tahansa verkkokouluttajalle – tai perinteiselle kouluttajalle. Seminaariin osallistujista muutamat ilmeisesti näkivät ”nukketeatterin” ensimmäistä kertaa ja ihmettelivät näköhavaintoaan ja sen reaalielämän vastinetta, samoin sitä, mitä olennaista uutta avataret toisivat oppimisprosessiin.
Oopperaa ja valkosipulia
Illalla virolaisen säveltäjän Erkki-Sven Tüürin fasismia vastustava Wallenberg-ooppera kontrasteineen herätti keskustelua, joka jatkui vielä ravintola Balthasarin valkosipuliannosten äärellä ja hotellin aulassa.
Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön
Lauantaiaamun avasi sosiaalisen median pioneeri Anne Rongas, joka kertoi kesken ikänsä vaihtaneensa ammattia sikojen ja viljan kasvattamisesta Kotkan aikuislukion 17-70-vuotiaiden kasvattajaksi. Tuutorointiblogit helpottavat hajaseudun yksinäistä opiskelua, mutta opettajan työkin on yksinäistä umpihangessa vaeltamista. Kollegat, verkko ja opiskelijat ovat voimavara, joka tarjoaa apuaan koska tahansa – paitsi ehkä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä.
Anne Rongas rytmitti alustuksensa neljään teemaan:

  • yksinäinen opettaja – opettajaverkosto
  • ketteriä välineitä
  • pedagogisia oivalluksia
  • jakamisen eetos.

Näistä jokaisesta hän kertoi viisi minuuttia omia ajatuksiaan, jonka jälkeen saimme pari minuuttia miettiä omia oivalluksiamme ja sitten neljä minuuttia jakaa niitä vierustoverimme kanssa.
Anna Rongas muistutti, ettei opettaja voi odottaa välineiden käyttöönotossa sitä, että osaisi kaiken, vaan hänen pitää lähteä kokeilemaan ja varautua matkalla tuleviin vaikeuksiin. Siirtyminen copy-paste-opiskelusta yhteisölliseen oppimisprosessiin, jossa oppilaat innostuvat luomaan novelleja ja runoja ryhmätyönä, on mahtavaa. Oppiminen on aina prosessi, johon kuuluu lähtökohta, matka välineineen sekä maali.
Sosiaalisen median viidakossa RSS-syöte ja kaveriverkosto ovat viidakkoveitsiä; aina löytyy joku, jolta kysyä, mikä toimii tässä tilanteessa. Erilaiset olemassaolon tasot sulautuvat yhteen Sometussa ja Vinkkiverkko kutsuu yhteiskehittelyyn. Sähköpostia pyritään välttämään, avoin ui suljettuun. Liitutaululle kirjoitetun voi kuvata kännykkäkameralla, viedä Flickriin ja ohjata tageilla kurssin sivuille. Nettivideota kunnanvaltuuston kokouksesta voi käyttää monissa oppiaineissa. Kahden kilon siika -pilkkivideo on esimerkki avoimesta informaatiosta, joka tuottaa uutta informaatiota. Erilaiset ihmiset näkevät yhdessä erilaisia ratkaisuja ja saavat oivalluksia, tukevat ja innostavat toisiaan.
Eräs seminaariin osallistuja epäili, ettei hänen työnantajansa anna viedä oppimismateriaaleja avoimeen verkkoon. Tähän Anne Rongas totesi, että työnantaja, joka kieltää avoimen verkostoitumisen, voi menettää osan työntekijöistään.
KP-Lab ja sosiaalinen media
Merja Bauters Metropoliasta kertoi sosiaalisen median käyttökokemuksistaan KP-Lab-projektissa, viisivuotisesta neljäntoista maan EU-hankkeesta. Hankkeessa tavoiteltiin oikeita työelämä-caseja eikä simuloituja. Trialogisen lähestymistavan mukaan ryhmissä kaikki osallistuvat tiedonrakenteluun, jonka tuotos materialisoituu esimerkiksi monistenipuksi tai Google.docs-tiedostoksi.
Mikä saa ihmiset kokemaan, että tuotos on yhteinen? Miten tehdään yhdessä? Monivälitteisyydessä työkalut tekevät prosessin näkyväksi ja mahdollistavat yhteisöllisyyden. RSS-syötteet ja tagit ovat perusoletus, jota ilman yhteisöllinen prosessi ei onnistu. Olemassa olevat välineet kuitenkin hajauttavat kokonaiskuvaa. Yrityspartnereiden vuoksi käytetään myös suljettuja ympäristöjä.
KP-Lab-projektin elementtejä ovat oikeat työelämäprojektit, yhteisöllisyys palasiksi jaetun ryhmätyön sijaan sekä tutkijoiden vuorovaikutus jo prosessin aikana. Välineinä käytetään mm. kontekstualisoitua note-editoria, Google.docsia nopeatahtiseen kirjoittamiseen ja wikiä hitaampaan, iteratiiviseen kehittelyyn. Reflektiivinen välittyneisyys syntyy tageilla ja semanttisella haulla. Jos asiat tehdään liian vaikeiksi, ne eivät enää ole hyödyllisiä.
Pelikortit
Leivostauon jälkeen Irmeli Pietilä ohjasi meidät yhteisölliseen työskentelyyn sosiaalisen median käyttöönottoa ideoivalla pelillä, jota varten hotellin aulassa leikeltiin pelikortteja edellisenä iltana pikkutunneille asti.
Kukin ryhmä otti yhden korttipakoista, ryhmitteli välineet niiden tarjoamien toimintojen mukaan yhteisöiksi, blogialustoiksi jne. Ryhmän jäsenille tuntemattomat kortit siirrettiin syrjään. Kun kaikki kortit olivat pöydällä, ryhmä valitsi niistä viisi tärkeintä, joista sosiaalisen median käytön voisi aloittaa.
Loppupaneeli
Paluumatkalla laivan kokoustilassa alustajista muodostettu paneeli yleisöineen kokosi seminaarin antia. Seminaarissa kohtasimme ”livenä” monia, jotka ennen seminaaria olivat meille vain nimiä sähköpostissa, laskulla tai iltaohjelmien tilauksissa, muutamia, joiden kanssa olimme toimineet sosiaalisessa mediassa, muttemme kohdanneet kasvokkain.
Paneelissa keskustelimme mm. opettajien yhteisyydestä kollegojen, opiskelijoiden ja verkoston kanssa, sosiaalisen median pedagogiikasta, blogitekstien tuottamiseen kuluvasta ajasta, afrikkalaiselle projektille suositeltavista välineistä sekä Virtuaaliammattikorkeakoulukonseptista ja tulevaisuudesta.

Monikulttuurista insinööritiedettä

väitös perehtyy
monikulttuurisesti
tekniseen imuun

tulos vakuuttaa
kirjoitus siirtyy koodiin
flow osaamiseen

Sähköposti lennätti tiedon luokkatoverini Jaana Holvikiven väitöstilaisuudesta torstaina 26.3.09. Muut menot siirtyivät kun suuntasin TKK:lle, missä tapasin muita luokkatovereitani ja tuttuja eri ammattikorkeakouluista ja yhdistyksistä. Väittelijä ja väitöskirjan aihe, Tekniikan oppiminen monikulttuurisissa ryhmissä, kiinnosti monia.

Jaana Holvikivi käytti alustuksessaan taitavasti autenttisia elementtejä: opiskelijan kuvausta tiedonrakentelukokemuksen fantastisuudesta ja valokuvia eri kulttuureista tulevien nuorten yhteisistä opiskeluhetkistä. Hän kertoi konkreettisia esimerkkejä eri kulttuurien suhtautumisesta laitteisiin ja valoon sekä kirjoitusjärjestelmän vaikutuksesta koodaamiseen; jotkut eivät kykene huomaamaan puuttuvaa hakasulkua tai puolipistettä kun taas japanilaisten koodi on selvästi muita laadukkaampaa. Alustuksensa lopuksi Jaana Holvikivi esitteli kehittämänsä mallin siitä, mitä tarvitaan, jotta sisäistetystä kulttuurikokemuksesta kasvaa insinöörin asiantuntemus.
Toinen vastaväittäjä Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta kiinnitti alustuksessaan huomiota aiempien mentaalisten ja kulttuuristen mallien vaikutukseen sekä Suomen homogeeniseen kulttuuriin. Hän toi esiin opettajan ja opiskelijan lähestymistapojen kohtaamisen ja tietämyksen siirtovaikutuksen (transfer), tutkivan oppimisen kehän, jota tuskin tiedonrakentelussa on käytetty puhdasoppisesti, sekä sosiaalisen median, joka vaikuttaa opiskelijoiden arjessa ja joka opetuksessa pitäisi ottaa huomioon. ICT-flow, ihmiset liikkeelle paneva voima, sijaitsee haasteellisuus-osaaminen -akseliston diagonaalin huipussa, kun taas diagonaalin juuressa on apatia ja sivuilla ikävystyminen ja kiukku.
Väitöskirjan läpikäynnissä opponentit Kirsi Lonka ja Judith Green Kalifornian yliopistosta kiinnittivät huomiota aivotutkimuksen ja oppimisen suhteeseen, yhteisöllisen oppimisen hedelmällisyyteen ja erilaisiin totuuksiin. He kysyivät, onko olemassa luokkahuoneessa kehittyvää insinöörikulttuuria ja onko väitöskirjan fokus oppimisessa vai opettamisessa. He totesivat, että algoritminen ajattelu, jota ohjelmointi vaatii, ei ole ihmiselle luonnollista; sen omaksuminen edellyttää vuosien kouluttautumista. He totesivat myös, että Afrikassa ja Aasiassa opiskellaan reprodusoimalla annettua, mikä eroaa Suomessa vallitsevasta oppimistavasta.
Opponentit kaipasivat situationaalista oppimismallia, videoita ja haastatteluja sekä tarinoita laadullisten menetelmien valinnasta.
Jaana Holvikivi kuvasi argumenteissaan ammattikorkeakoulujen insinöörikoulutusta, joka tähtää työskentelyyn tietyissä globaaleissa yrityksissä. Kaikissa maissa teknologia on sama, mutta siitä pitää tietää eri asioita; joissain maissa insinöörin tärkein työkalu saattaa olla ruuvimeisseli. Jotkut insinöörit kokevat helpommaksi keskustella toisen kulttuurin insinöörin kuin oman kulttuurinsa myyntimiehen kanssa.

Verkko auttaa työssä

verkkokokous
tallenne: opettaja
helpottaa työtään
Kymenlaakson ammattikorkeakoulun henkilöstölle tarjottiin 4.3.09 parin tunnin iltapäiväseminaari ”Verkko avuksi työhön”, johon pääsi osallistumaan joko Kotkan toimipisteen auditoriossa tai verkossa Connect Pro -videoneuvottelussa. Kerttu Rossi UPM_Kymmenen henkilöstöosastolta kertoi kokemuksiaan verkkokokoustekniikoista, jotka hajautetussa organisaatiossa helpottavat kokousten järjestämistä. Hän sanoi itse työskentelevänsä kolmessa konttorissa, kun mukaan lasketaan kotikonttori. Verkkokokous ei saisi kestää kahta tuntia kauempaa ja siihen pitäisi valmistautua huolellisesti. Äänen käyttö on tärkeää. Osin turhia viestejä sylkevään sähköpostiin hän suhtautui kriittisesti.
Pekka Tervonen Kajaanin ammattikorkeakoulusta esitteli verkko-opettajana kurssejaan, joihin hän antaa pisteet ja kone arvosanan. Vastattuaan tehtävään opiskelija näkee aina oikean vastauksen tai mallivastauksen. Yleisö posautti säkenöimään keskustelun soveltavista tehtävistä, joihin ei löydy oikeaa vastausta.
Kysymys johdatti hyvin omaan esitykseeni sosiaalisen median käytöstä opetuksessa, jossa näytin, miten opiskelijani laati viime keväänä asiakasorganisaatiolle web2-välinein verkkopalvelun ja miten hän on linkittänyt sen omaan verkkoportfolioonsa, miten perustimme avoimen Ning-yhteisön markkinoinnin verkkokurssille ja miten sosiaalisen median välineitä voidaan linkittää Moodleen niin, että opiskelijalle muodostuu luovuuteen kannustava, mutta kokonaisuutena hallittu ja turvallinen oppimisympäristö.
Esityksen pitäminen keittiön pöydän äärestä Connect Prolla soi minulle, keuhkoputkentulehduksesta toipuvana, mahdollisuuden mykistää mikrofoni ja pysäyttää webbikameran kuva yskänpuuskien ja veden hörppäämisen ajaksi. Hetkittäiset tauot saatoivat häiritä kuulijoita, mutta tuskin yhtä paljon kuin esiintyjän yskänpuuskat auditoriossa. Ilman videoneuvottelumahdollisuutta oma esitykseni olisi todennäköisesti jäänyt pitämättä, tuskin olisin toipilaana lähtenyt bussilla Helsingistä Kotkaan.
Lopuksi Osku Kiri Oppimisteknologiakeskus KymiEdusta esitteli luentokaappausjärjestelmää, jolla voidaan tallentaa opettajan normaali luokkaopetus. Kun opettaja ensimmäisellä toteutuksella luennoi perinteisesti ja luennot tallennetaan, niin seuraavilla toteutuksilla opiskelijat seuraavat tallenteita omalla ajallaan ja yhteinen kontaktiaika käytetään keskusteluun ja asian syventämiseen. Luennointihan ei ole opetusta vaan asian läpikäymistä.

Uunituore kirja saippuaa liukkaammasta otuksesta

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

astumme uuteen
webkaks vedenneitona
kampaa hiuksiaan

yhteisöllisyys
naamakirjan kätköstä
aapiskukoksi

ulos luokasta
virtuaalimaailmaan
partnerien luo
Mitä kertoisimme Educan miniseminaarissa uunituoreesta kirjastamme Sosiaalinen media opetuksessa, kun aikaa on vain parikymmentä minuuttia? Istuimme Tarmo Toikkasen kanssa keittiöni pöydän ääreen laatimaan alustavia dioja Google.docsiin ja puhumaan niistä vastapäätä seisovalle hellalle, muutimme ja lisäsimme dioja ja ranskalaisia viivoja, tapasimme jälleen ja vielä kerran, uudet assosiaatiot ymppäytyivät ja rönsyt karisivat, esitys tiivistyi ja jäsentyi.
Tarmo laati upeat diat, joista valtaosa ei pyörinyt tänään Educassa. Esittelystä etenimme sosiaalisen median käsitteeseen, pohdimme, mitä hyötyjä siitä olisi opetuksessa ja mitä vaaroja siinä piilee, miksi kirjoitimme kirjan ”saippuaa liukkaammasta otuksesta”, kuten Anne Rongas Opeblogissaan osuvasti luonnehtii ja jutustelimme kirjoitusprosessistamme esimerkkinä sosiaalisesta mediasta limittäin ja rinnan perinteisten viestintä- ja työskentelymuotojen kanssa.
Kirjamme verkkosivustolta voinee lähiaikoina bongata videon esityksestämme.

Oppiminen ja innovaatio työelämässä

vuorovaikutus
kysy, vastaa, reflektoi
luota itseesi

konflikti, uuden
opin, luovuuden lähde
osa elämää

innovoi uutta
tagit, wikit, tarinat
folksonomiat

IT-kouluttajien seminaari Oppiminen ja innovaatio työelämässä, 20.11.08, keräsi noin 60 osallistujaa, osan Haaga-Helian Pasilan tiloihin, osan verkkoon Humacin tarjoamalla Connect Pro -yhteydellä.

Luovaa työtä vuorovaikutuksessa
Esko Kilpi aloitti innostavan esityksensä Samuli Parosen sanoin: ”Vastaukset elävät aikansa, kysymykset tulevat uudestaan”.
Miten työn tuottavuutta voitaisiin parantaa? Yleensä tuottavuutta tarkastellaan input-output-mittarein. Terveydenhoitoalalla on kuitenkin todettu, että jos leikkausten määrä kasvaa, niin viipymisaika teho-osastolla kasvaa. Siis suoritteiden määrän kasvattaminen yhdellä osastolla kasvattaa suoritteita muualla. Onko tässä järkeä?
Työsuoritus perustuu kollektiiviseen, yhteisölliseen ajatteluun. Työpahoinvoinnin suurin syy on se, että yksilöltä edellytetään suoritusta, johon tarvittaisiin tiimi. Jos teet hyvin työsi, se tarkoittaa, että teemme yhdessä. Miten tietotekninen työn tuki mahdollistaa tämän?
Tietointensiivinen työ on luovaa työtä vuorovaikutuksessa, puhumista ja kuuntelemista, jonka keskeisiä elementtejä ovat kysymykset ja vastaukset. Haku on kysymistä, mutta hakuja on kolmen tasoisia. Ensimmäinen on Googlen kontekstuaalinen tilannehaku, toinen RSS-syötteet, joilla tilaan tietoa minua kiinnostavien asioiden muutoksista, ja kolmas muiden tekemät haut, sosiaalinen filteröinti, johon kuuluvat tagit ja sosiaaliset kirjanmerkit.
Perinteiset taksonomiat ovat jäämässä folksonomian varjoon. Kun kirjoitat hakukenttään kaksi ensimmäistä kirjainta, näet, mitä tageja muut ovat käyttäneet. Kokosanahakujen rinnalla tagit ovat tärkeitä, koska ne heijastavat toisaalta yhteisiä merkityksiä, toisaalta työn attribuutteja.
Informaatio on yhä visuaalisempaa ja narratiivisempaa. YouTubessa pystyt kertomaan älykkäästi kompakteja lyhyitä hauskoja tarinoita paremmin kuin perinteisillä diaesityksillä.
Kuinka kauan vastausta pitää odottaa? Esimerkiksi Nokian globaalissa verkostossa vastauksen pitäisi tulla parissa minuutissa. Mikään vastaus ei sinällään voi olla oikein. Asiantuntijan vääriksi arvioimat vastaukset tarjoavat organisaatiolle mahdollisuuden oppia. Kyseiset vastaukset olisivat kuitenkin jossain olemassa, näin ne saadaan näkyviksi.
Wiki mahdollistaa yhteisen keskustelun, johon voivat osallistua niin enemmän kuin vähemmänkin osaavat henkilöt. Tämä on vaikeaa monissa yrityksissä, jotka ovat pelon vallassa. Kollektiivinen editointi jää pois, kun ei uskalleta tulla esiin väärien ajatusten kanssa. On olennaista tunnistaa pelon kulttuuri.
Tavoitteet ja suunnitelmat toteutuvat harvoin. Todellinen elämä on epävarmaa. Pitäisi ymmärtää, mitä oikeasti tapahtuu tässä ja nyt. Yrityksissä fokus on ollut strategioissa, tavoitteissa ja tuloksissa, ei siinä, mitä oikeasti tapahtuu. Reflektion systematisointi tarkoittaa sitä, että jokainen kirjoittaa omaa sisäistä blogiaan ja työstää sitä, mitä oikeasti tapahtuu, jolloin toiminta tulee läpinäkyyväksi.
Perinteisesti yrityksessä jokaisella on vastuunsa eikä muiden pidä tulla neuvomaan. Suoritekeskeisyys on ongelmallista, keskustelu on aina rajoja ylittävää. Luova työ on aina valintoja: miksi teen tuon enkä tätä? Kun valintojen perusteet tehdään näkyväksi, voidaan päästä seuraavalle tasolle. Kolmas taso olisi yhteinen editointi. Millainen on yrityksen perusdokumentti? Onko se narratiivinen video- tai äänitiedosto?
Miten organisaatioissa päästäisiin yhteiseen oppimisprosessiin? Tavoitteiden ja suunnittelujen prosessi sinänsä on mielenkiintoinen, mutta ei ainoa vaihtoehto. Voidaan myös edetä improvisoiden tietämättä, minne ollaan menossa. Suunnittelu on tärkeää, mutta suunnitelmien pitää saada elää; suunnitellaan yhdessä ja katsotaan tilannetta koko ajan mukautuvasti.
Moniäänisyys on luovuuden lähtökohta. Ryhmissä on aina soraääniä, joista ei pääse eroon. Mitä enemmän pomotetaan, sitä enemmän toinen alistuu – ja sitä enemmän taas pomotetaan. Jos ihmiseen ei luoteta, hänellä ei ole itseluottamusta. Jos ihmiseen luotetaan, hänen itseluottamuksensa paranee ja hän alkaa luottaa muihin. Vuorovaikutusten verkostossa ongelmatilanteet ohittuvat neuvotellen ja keskustellen.
Yhden ihmisen kontribuutio ohimennen voi olla olennaista. On hyvä, että ryhmä on työskennellyt kauan yhdessä, mutta ohikulkijoiden kommentit voivat tuoda jotain uutta. Kontekstuaalisia verkostoja ei silti pitäisi yhdistellä, koska tekemisen pohjalla oleva tarve on aina kontetekstuaalinen.
Alustuksensa lopuksi Esko Kilpi painotti: Löydä omat kiinnostuksen kohteesi ja mieti, miten kutsut muut mukaan ja saat heidätkin kiinnostumaan! Jalkautusta ei ole olemassa, mukaan ottamista on.
Työn kehitys käsityöstä yhteiskehittelyyn
Yrjö Engeström kuvasi työn historiallisia kehitystyyppejä käsityöstä sarjatuotannon, prosessien parantamisen ja massaräätälöinnin kautta yhteiskehittelyyn. Muutoksessa mikään ei korvaudu kokonaan uudella vaan monikerroksisuus sisältää piirteitä eri aikakausilta.
Esimerkki nykyajan käsityöpajasta, jossa asioita opitaan ja käsitellään kätten kautta opittujen taitojen ja hiljaisen tiedon avulla, voisi olla eräs uusmediayritys, joka kasvoi lyhyessä ajassa muutaman hengen yrityksestä suureksi. Alun luovuus muuttui skaalan kasvaessa pyrkimykseksi tehdä enemmän ja tehokkaammin. Yritys ei enää pysynyt budjeteissa vaan ajautui kriisiin. Alkuun yritys oli markkinajohtaja, nyt kyseistä yritystä ei enää ole olemassa.
Sarjatuotannon maailma on erilainen kuin käsityöpaja. Sarjatuotannossa prosessit kuvataan täsmällisesti. Etulinjan tekijät, toteuttajat, eivät ole kiinnostuneita prosesseista. Seuraavassa, prosessijohtamisen vaiheessa jokainen tarkkailee ja parantaa prosessiaan, mutta tuote on edelleen vakio.
Massaräätälöinnissä aletaan kiinnittää huomiota tuotteen kehittämiseen tyyliin ”räätälöi oma autosi”. Vakuutusyhtiöissä oli ensin erilliset vakuutustuotteet, sitten kehitettiin standardoiduista palasista arkkitehdin taidoin kokonaispaketti. Asiakaspalvelija joutuu entistä enemmän vuorovaikutustilanteeseen, nykyisin usein netissä. Osaaminen on siirtynyt prosessien hallinnasta tuotteen ja asiakkaan miettimiseen.
Yhteiskehittelyssä tavoitellaan monimutkaisia, pitkän elinkaaren tuotteita, joita varten solmitaan pitkäaikainen yhteiskehittelysopimus. Jos aiemmin myytiin vain paperikoneita, niin nyt myydään pitkäaikaista yhteistyömallia, jossa yritys on mukana jatkuvasti kehittämässä ja ylläpitämässä asiakkaalla olevia tuotteitaan. Kokonaisuuteen liittyy tuotteen jatkuva uudistaminen ja kehittäminen. Aiemmin insinööreille laite sinänsä oli myytävä tuote ja vikailmoitukset miellettiin käyttäjävirheistä johtuviksi.
Yhteiskehittelyssä on paljon mahdollisuuksia ja haasteita oppimiselle ja työn organisoinnille. Flunssat voidaan hoitaa sarjatuotantona, mutta pitkäaikaissairaat, jotka yrittävät pärjätä kotona, vaatisivat pitkää yhteistä hoitokaarta; yllätyksiähän voi tulla koko ajan. Ratkaisevaa on määritellä oikea työtapa kohteen mukaisesti. Esimerkiksi flunssapotilaan kanssa ei välttämättä kannata ryhtyä keskustelemaan elämän hallinnasta. Toinen esimerkki yhteiskehittelystä liittyy pitkäaikaissairaiden kotihoitoon, jolloin sairaan ovella muutenkin käyvät posteljoonit voivat tarkistaa, onko kaikki hyvin.
Olennaista on määritellä tuotettava kohde: keille tuotetaan mitä ja miksi – eikä vain: miten? Yhteiskehittelyssä hallitaan nopeasti muuttuvan tuotteen kokonaisuutta, mikä murtaa perinteisiä käsityöläisyyteen liittyviä ammattikuntarajoja. Nyt aletaan vaatia yhä monimutkaisempien toimijaverkkojen yhteistyötä.
Asiakasälykkyys on tapa kirjata asiakkaan kokemuksia tuotteen käytöstä vastavuoroisen oppimisen pohjaksi. Solmutyöskentely edellyttää jazzmaista jammailevaa työtapaa. Ennakoivat elinkaarisopimukset muistuttavat enemmän puitesopimuksia kuin perinteisiä transaktiosopimuksia.
Yhteiskehittelyssä olennainen käyttöhäiriöistä oppiminen edellyttää häiriöiden mahdollisimman monipuolista kirjaamista; merkinnät sinisessä vihossa eivät riitä. Yhteinen suunnittelu ei onnistu, jos kokouksessa jokaisella on nippu papereita, joita he selaavat eri tahdissa.
Muutoslaboratoriossa kohde on erilainen kuin yksittäinen sairausepisodi. Muutosprosessissa henkilöt keräävät tietoa kriittisistä häiriöistä. Oppimishaasteena on uusi, neuvotteleva solmutyöskentely. Enää ei ole vain yhtä pomoa, joka määräisi, mitä tehdään. Kaikilla on kokonaiskuva, mutta kukaan yksin ei voi määrätä seuraavaa toimenpidettä.
Sairaaloissa kaikki kirjoittavat, mutta kukaan ei lue, koska kukaan ei ehtisi lukea; kroonikon sairauskertomus saattaa hyllyssä olla puolen metrin mittainen. Jotkut potilaat pitävät pientä mustaa vihkoa siitä, mitä heille on tapahtunut. Ihminen on usein vain yhden lääkärin varassa eikä tiedä muita vaihtoehtoja eikä sitä, millaisia hoitoja hän voisi saada.
Miten kiteyttää olennainen nopeasti kaikille näkyväksi ajantasaiseksi kokonaiskuvaksi? Vuonna 2002 ei vielä ymmärretty wikeistä mitään, mutta nyt voitaisiin rakentaa mahdollisimman aktiivisesti tuettu sosiaalisen median verkko. Useimmissa organisaatioissa ei ole infrastruktuuria jatkuvaan reflektointiin vaan keskustelu on mielipiteiden heittämistä eikä todellista keskustelua, johon sisältyisi analyysia.
Yhteiskehittämiselle tarvitaan hyvää neuvottelupohjaa, ei sanelua. Ekspansiivisessa oppimisessa joku tekee jotain, mistä seuraa laajeneva oppimisprosessi. Kansan opettaminen valistuskampanjoilla ei toimi. Aitoa yhteiskehittelyä tuskin löytyy, mutta askeleita siihen suuntaan on paljon. On totta, että monet asiat kannattaa tehdä suoraviivaisesti, eikä yhteiskehittely korvaa kaikkea, mutta olennaista olisi ymmärtää vanhojen lähestymistapojen rajat.
Loppukeskustelu
Ammattikorkeakoulujen pitäisi miettiä, miten voisivat toimia kumppaneina yrityksille ja rakentaa opetustaan sen pohjalle. Suljetut luokkatilat perinteisine tuoliriveineen ovat kaukana yritysten nykyisyydestä, tosin näissä tiloissa yritykset ehkä joskus reflektoivat omaa toimintaansa.
Meillä olisi mahtava vuorovaikutuksen potentiaali vastata haasteisiin, mutta meidän pitäisi panna asiat tapahtumaan, havaita elämässämme toistuvat toimintamallit ja kysyä niiden tarkoituksenmukaisuutta. Kuinka paljon saamme informaatiota, joka kyseenalaistaa ajatteluamme?
Oppimisessa keskeinen asia on perusturvallisuus, ilman sitä yritämme suojautua. Kukaan ei pysty oppimaan yksin, tarvitsemme vuorovaikutusta, jossa rajoitamme ja mahdollistamme toisiamme. Jatkuva konflikti on oppimisen ja luovuuden lähde. Mistään asiasta ei voi olla yhtä totuutta, yksi totuus kertoo aina valtarakennelmasta. Oppiminen on osa elämää ja missä tahansa saavutettu osaaminen pitäisi voida todentaa missä tahansa.
Mitä enemmän olet valmis tekemään ilmaiseksi, sitä enemmän tienaat. Ongelmat ovat vanhentuneissa asenteissa ja ansaintamalleissa.