Monikulttuurista insinööritiedettä

väitös perehtyy
monikulttuurisesti
tekniseen imuun

tulos vakuuttaa
kirjoitus siirtyy koodiin
flow osaamiseen

Sähköposti lennätti tiedon luokkatoverini Jaana Holvikiven väitöstilaisuudesta torstaina 26.3.09. Muut menot siirtyivät kun suuntasin TKK:lle, missä tapasin muita luokkatovereitani ja tuttuja eri ammattikorkeakouluista ja yhdistyksistä. Väittelijä ja väitöskirjan aihe, Tekniikan oppiminen monikulttuurisissa ryhmissä, kiinnosti monia.

Jaana Holvikivi käytti alustuksessaan taitavasti autenttisia elementtejä: opiskelijan kuvausta tiedonrakentelukokemuksen fantastisuudesta ja valokuvia eri kulttuureista tulevien nuorten yhteisistä opiskeluhetkistä. Hän kertoi konkreettisia esimerkkejä eri kulttuurien suhtautumisesta laitteisiin ja valoon sekä kirjoitusjärjestelmän vaikutuksesta koodaamiseen; jotkut eivät kykene huomaamaan puuttuvaa hakasulkua tai puolipistettä kun taas japanilaisten koodi on selvästi muita laadukkaampaa. Alustuksensa lopuksi Jaana Holvikivi esitteli kehittämänsä mallin siitä, mitä tarvitaan, jotta sisäistetystä kulttuurikokemuksesta kasvaa insinöörin asiantuntemus.
Toinen vastaväittäjä Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta kiinnitti alustuksessaan huomiota aiempien mentaalisten ja kulttuuristen mallien vaikutukseen sekä Suomen homogeeniseen kulttuuriin. Hän toi esiin opettajan ja opiskelijan lähestymistapojen kohtaamisen ja tietämyksen siirtovaikutuksen (transfer), tutkivan oppimisen kehän, jota tuskin tiedonrakentelussa on käytetty puhdasoppisesti, sekä sosiaalisen median, joka vaikuttaa opiskelijoiden arjessa ja joka opetuksessa pitäisi ottaa huomioon. ICT-flow, ihmiset liikkeelle paneva voima, sijaitsee haasteellisuus-osaaminen -akseliston diagonaalin huipussa, kun taas diagonaalin juuressa on apatia ja sivuilla ikävystyminen ja kiukku.
Väitöskirjan läpikäynnissä opponentit Kirsi Lonka ja Judith Green Kalifornian yliopistosta kiinnittivät huomiota aivotutkimuksen ja oppimisen suhteeseen, yhteisöllisen oppimisen hedelmällisyyteen ja erilaisiin totuuksiin. He kysyivät, onko olemassa luokkahuoneessa kehittyvää insinöörikulttuuria ja onko väitöskirjan fokus oppimisessa vai opettamisessa. He totesivat, että algoritminen ajattelu, jota ohjelmointi vaatii, ei ole ihmiselle luonnollista; sen omaksuminen edellyttää vuosien kouluttautumista. He totesivat myös, että Afrikassa ja Aasiassa opiskellaan reprodusoimalla annettua, mikä eroaa Suomessa vallitsevasta oppimistavasta.
Opponentit kaipasivat situationaalista oppimismallia, videoita ja haastatteluja sekä tarinoita laadullisten menetelmien valinnasta.
Jaana Holvikivi kuvasi argumenteissaan ammattikorkeakoulujen insinöörikoulutusta, joka tähtää työskentelyyn tietyissä globaaleissa yrityksissä. Kaikissa maissa teknologia on sama, mutta siitä pitää tietää eri asioita; joissain maissa insinöörin tärkein työkalu saattaa olla ruuvimeisseli. Jotkut insinöörit kokevat helpommaksi keskustella toisen kulttuurin insinöörin kuin oman kulttuurinsa myyntimiehen kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.