ITK 07

opit elämän
faktat? faktat elämää
varten? valitse!

podcast virittää
aivot, työmatka liitää
uutta oppien

konnektiivisuus
synnyttää merkitykset
webkaksverkostoon
Vuosi sitten ITK-päivillä web 2, blogit, wikit ja sosiaalinen media lanseerattiin uusina opetukseen soveltuvina ilmiöinä. Tänä vuonna jo puolet ITK-päivien osallistujista pitää blogia ja viitisen prosenttia kannustaa opiskelijoitaan tuottamaan oppimistehtävinä sisältöä wikipediaan.
Avauspuheenvuorot
Torstaina 19.4.2007 professori Karsten Wolf herätteli oivaltamaan, miten sosiaalinen media ja yhteisöllisyys muuttaa käsitystämme oppimisesta? Pitäisikö puhua we-learningista? Miten valita tuhansista web 2 -työkaluista itselle sopivat, kun työkaluja tulee päivittäin lisää? Muuttuuko perinteinen ”learning about” uudeksi oppimiskäsitykseksi ”learning to be”? Voidaanko yhteisöllistä tiedonrakentelua perustella lauseella ”We are smarter than Me”? Pitäisikö web 2:n myötä ruveta puhumaan learning 2:sta? Esityksensä lopuksi Wolf huomautti, että hänen runsaasta verkko-oppimismateriaalistaan 90 % on oppijoiden tekemää.
Professori Roger Säljö pohti, miten kehitetään osaavia yksilöitä. Luolamaalauksen sanoma aukeaa vuosisatoja sen piirtämisen jälkeenkin. Ihminen ei voi lukea toisen ajatuksia, mutta toisen kirjoituksia voi lukea. Lukutaidon sijasta tarvitsemme digitaalista lukutaitoa, johon kuuluvat navigointi, metatieto, taito arvioida materiaalin luotettavuutta ja lukeminen vieraalla kielellä.
PBL-tutoriaalit ja sosiaalinen media
Maija Kärnä ja Marja Kallioniemi kertoivat sosiaalisen median ja PBL:n soveltamisesta Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa yhdeksän hengen opiskelijaryhmälle. PBL:n koko sykli siirrettiin verkkoon eXpertia-oppimisympäristöön, joka koostui toisiaan täydentävistä työkaluista Moodlesta, Marratechista, blogeista, www-editoinnista sekä SAP-ohjelmistosta. Merkityksistä on vaikea keskustella verkossa, joten niiden välittämiseen tarvitaan kasvokkaisia ryhmäkeskusteluja. Tärkeiksi koetut synkroniset työkalut ovat oppimisympäristön kiinteä osa.
Tietoyhteiskuntalinjaukset puntarissa
Marja Kylmälä, Terhikki Rimmanen ja Liisa Huovinen kertoivat tietoyhteiskuntalinjauksista. Enemmistö kuulijoista oli tutustunut Kansalliseen tietoyhteiskuntastrategiaan, mutta vain harvat sen jalkauttamissuunnitelmaan. LUMOUS viittaa luovaan, monimuotoiseen oppimiseen uudistuvasssa Suomessa. Uuden hallituksen ohjelmassa luvataan kehittää verkko-opetusta ja tukea oppilaitosten tietoyhteiskuntahankkeita.
Terhikki Rimmanen kertoi hyvien käytänteiden hiljaisen tiedon keräämisestä. Miten voitadaan joustavasti kääntää väärään suuntaan menossa olevaa laivaa? Suomessa on resurssoitu laitteisiin, mutta monin paikoin koneet ovat seisoneet tyhjinä. Muutos ei synny teknologiassa vaan toiminnassa ja asenteissa. Kollektiivinen tuki on tärkeää. Opettajan pitäisi kehittyä ohjaajaksi ja oppijoiden päästä tekemään ja innostumaan. Oppiainerajat voidaan ylittää teemoilla ja yhteistyöllä.
Liisa Huovinen korosti tieto- ja viestintätekniikkaa ajattelun apuvälineenä. Koulujen tietoyhteiskuntatoiminta paranee langattomilla verkoilla ja kannettavilla työasemilla. Tietokoneesta tulee televisio ensi syksystä alkaen. Helsingin opetusvirasto etsii perustoimintaan yhdistettäviä kärkihankkeita kuten Forum Viriumia ja Innoschoolia. Jälkimmäinen mallintaa tulevaisuuden koulua.
Sosiaalinen media ja oppiminen
Luennoijat tulivat audioina Lontoosta ja Kanadasta. Brasilialainen Barbara Dieu oli käymässä Lontoossa. Hänellä ei ollut kameraa eikä hän kuullut puhettamme. Teemu Arina chattaili hänelle reaktioitamme. George Siemens oli kotonaan Kanadassa, mutta hänkään kuullut ääntämme. Ilmeisesti vika oli Aulangolla eikä Lontoossa. Teemu Leinonen kertoi Wiki Foundationista sillaikaa kun Teemu Arina availi linjoja ulkomaille.
Barbara Dieu kertoi käsitteestä Communities of Practice, oppimisen laajenemisesta luokkahuoneen ulkopuolelle. Learning to interact – vai interact to learn?
Kun Barbara Dieu ja Teemu Leinonen totesivat, että tuntuu absurdilta puhua tunnin ajan kuulematta yleisön reaktioita, Jarmo Viteli heitti, että tilannehan on tuttu suomalaisesta luokkahuoneopetuksesta.
George Siemens puhui konnektivismista, yhdessä kehitettävästä tietämyksestä. Mitä tietämys on? Ulkoista? Objektiivista? Sisäisen representaatiota? Uuden rakentamista? Nopea muutos edellyttää tietämystä. Datasta tulee informaatiota ja siitä tietämystä, mutta tarvitaan oppimista, jotta tietämys muuttuisi merkityksiksi ja viisaudeksi (data, information, knowledge, learning, meaning, wisdom). Meaning is a function of network.
Yleisö totesi, ettei konnektivismi vaikuta kovin uudelta asialta. Teemu Arina kertoi, että Siemensin mukaan kirja on pysähtynyt prosessi, kun taas wikissä kirja on jatkuva vuorovaikutusmuoto. Tästä syntyi mielenkiintoinen väittely, kun Teemu Leinonen puuskahti, että tieteessä tutkimus on jatkuvassa vuorovaikutuksessa uusien tutkimusten viittauksissa. Ero on vain aikajänteessä ja laadun valvonnassa. Wikissä teksti julkaistaan välittömästi kun taas tieteellisen artikkelin julkaisuun saattaa mennä useita vuosia. Pitkä tarkistusaika takaa, että julkaistu on tiedeyhteisön tarkistamaa ja hyväksymää laadukasta tietoa.
Mitä Webkaksnollaa: sosiaaliset ohjelmistot oppimisessa
Perjantaiaamuna 20.4.07 Teemu Arina veti esityksellään salin täyteen niin että myöhästyneet eivät päässeet ovensuun ihmismuurin läpi. Teemun mielestä IT pitäisi tulkita uudestaan, I:n pitäisi tarkoittaa informaation sijaan interaktiota. ICT:ssä C eli kommunikointi unohdettiin aluksi – tänä päivänä se on entistä tärkeämpää. Konnektiivisuus tuo yhteisöllisen reflektion oppimiseen. Yhteyksien luominen on tärkeämpää kuin yhteyksissä liikkuva sisältö.
TKK:n tuotantotalouden luennoilla on yksi opettaja ja sataneljäkymmentä opiskelijaa, mikä jo asetelmana on typerä, jos opettajan pitäisi antaa kaikille ja olla vuorovaikutuksessa kaikkien kanssa. Kun opiskelijoiden välille syntyy vuorovaikutusta, tilanteesta saa paljon enemmän irti. Aluksi opiskelijat eivät innostuneet vuorovaikutuksesta vaan kysyivät, eivätkö voisi suorittaa kurssia perinteisellä lopputentillä. Vähitellen he oivalsivat, kuinka paljon saivat vuorovaikutuksesta. Opettajat arvioivat sekä konnektiivisuutta että sitä, miten opiskelijat innostavat toisiaan uusiin oivalluksiin. Tyhjentävä luento ei herätä ajatuksia; hyvä luento on provosoiva ja haastava.
Podcasting ja webcasting – mullistava opetusmenetelmien muuttaja
Leena Vainio johti istunnon ja kertoi, miten vuosi sitten oivalsi iPodin mullistaneen opiskelun maailmalla.
Jarmo Levonen kertoi käyttäneensä kuusituntiset työmatkansa itseopiskeluun. Myöhemmin työmatka lyheni puolitoistatuntiseksi; kädet olivat ratissa ja maisema päivittäin sama, joten aivot kaipasivat stimulointia. Työmatkoilla voi kuunnella kirjallisuuden lisäksi artikkelien kirjoittajien haastatteluja tai organisaatioiden tilannekatsauksia. Jatkuvan matkustelun sijaan konferenssien annista voi nauttia äänitiedostona saunan lauteilla Suomen suvessa. Asiantuntijat tuottavat myös materiaalia podcastina.
Taina Joutsenvirta olisi voinut kertoa kokemuksista Helsingin yliopiston Sosiologian laitoksen peruskurssien nauhoitetuista luennoista. Opiskelijat kuuntelevat luennot missä haluavat ja tulevat sitten yhteen prosessoimaan kuulemaansa. Tilanne on tyystin toinen kuin aiemmin, jolloin opiskelijat kerääntyivät yhdessä kuuntelemaan luentoja ja prosessoivat niitä jälkikäteen yksin. ”Piirtoheitin”-hakusanalla löytää tämän prosessin kuvauksen netistä. Nauhoitetut luennot vapauttavat opettajat tiedon jakamisesta oppimisen ohjaajiksi.
Yleisön joukosta kysyttiin, kuinka pitkälle editoituja nauhoitetut luennot ovat ja miten niitä ylläpidetään. Jarmo Levonen myönsi, että nauhoituksia pitää editoida niin, että ne kuulostavat hyviltä. Miten podcastit eroavat perinteisestä opetuskasettien kuuntelusta? Jakelu on nopeampaa ja materiaalit ovat interaktiivisia; jokainen voi olla tuottaja.
Tarmo Toikkanen kertoi podcasteista käyttäjän näkökulmasta. Kun työpäivän istuu kirjoittamassa työasemalla, niin reilun puolen tunnin työmatkalla erilainen media, ääni, piristää vapaata aivokapasiteettia. Usein podcasteja kuunnellaan muualla kuin työaseman ääressä, työmatkalla tai kuntolenkillä metsässä, joten sähköpostit ja kahvitauot eivät keskeytä kuunteluun keskittymistä.
Tarmo kertoi, että yhä useammin hän huomaa aloittavansa keskustelun sanomalla ”kuulinpa kerran podcastissa..”.
Webcastissa on äänen lisäksi video, joka vaatii työaseman ääreen eikä vapauta samalla tavoin kuin podcast. Konferenssiesityksiä kuunnellessa ei kaipaa puhuvaa päätä – harvoin esityskalvojakaan.
Tarmo esitti näytteitä muutamasta brittiläisestä podcastista. Hän totesi, että Ylen audio-ohjelmat vaativat RealPlayerin eivätkä valu vaivatta tulitikkuaskia pienempään kannettavaan laitteeseen.
Tulevaisuudessa podcast yleistyy. Se vaatii enemmän kuin tekstin tuottaminen – ja sen ympärille kehitetään rahastusta ja lisäpalveluita.
Marja-Riitta Ritanoro kertoi läntisen naapurimaamme tilanteesta. MKFC Stockholms Högskolanin kotisivu on blogi-muodossa. Edulink-oppimisalustan kaikki materiaalit siirtyvät nappia painamalla iPodiin luettaviksi, katseltaviksi ja kuunneltaviksi. Oppijat voivat lukea materiaaleja pitkillä metromatkoillaan.
Nuoret ja media
Satu Heliö esitteli tutkimustaan Sulaken Habbo-hotellin käyttäjistä. He ovat tavallisia nuoria eri maista.
Teppo Turkki johdatti meidät kuvamatkalle Japanin otakuihin. Japanilaiset ovat aktiivisia vielä 80-vuotiaina. Kännyjä suunnitellaan jopa alle 10-vuotiaille. Japanilaiset kuluttavat symboleja enemmän kuin muut kansat. Kuva keskittyneestä soittajatytöstä puistossa kertoi sisäisen kosmoksen tavoittelusta. Monilla japanilaisilla nuorilla ei ole näköalaa tulevaisuuteen. Sisäistä arvotyhjiötä täytetään fantasioilla ja kulutuksella. Elämä online on muodostumassa yhä tärkeämmäksi. Mitä se merkitsee ihmisten minä-kuvalle ja sosiaalisille suhteille? Nuoria ei saa päästää liukumaan liian syvälle nettiin, koska arvot ja moraali syntyvät vuorovaikutuksessa.
Tutkimusten mukaan nuoret haluaisivat kaikkein mieluiten pelata omien vanhempiensa kanssa. Nettipalveluissa he tekevät mitä haluavat – riippumatta siitä, mitä tarkoitusta varten tuottaja on palvelun kehittänyt.
Tulevaisuus nyt ja eilen
Sam Inkinen luotsasi meitä tulevaisuuteen Wagnerin Jumalten tuhon nornista, joiden menneen, nykyisen ja tulevan kohtalonlangat sotkeutuivat ja katkeilivat, löytöretkelle kohtaamaan jotain parempaa, sitä, mitä olemme etsimässä. Ihmiskunnan suuret keksinnöt penisilliinistä teflonpannuun ja tekstiviestiin ovat syntyneet sattumalta.
Media-arkeologia on uusi tieteenala. Fyysikko ja hologrammitekniikan isä Dennis Gabor on sanonut: ”Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sen von keksiä.” Sam Inkinen suositteli kaikille Stewart Brandin kirjaa ”The Media Lab” 1980-luvulta.
Nykynuori löytää helposti globaaleja, samoista aiheista kiinnostuneita juttukumppaneita. Edellisen sukupolven pikkukaupungin nuori, joka oli kiinnostunut vaikkapa kirjallisuudesta, saattoi joutua toteamaan, ettei omalla paikkakunnalla kukaan muu ole kiinnostunut samasta aiheesta.
Sam Inkisen esityksen otsikossa on tarkoituksella vuosiluvut 1984-2014. Edellinen oli Orwellin kuuluisan kirjan vuosiluku. Se olisi edelleen lukemisen arvoinen, tietoyhteiskunnan fantastinen uhkakuva yhdessä Huxleyn Uuden uljaan maailman kanssa. Vuonna 1984 tapahtui muutakin: markkinoille tuli MacIntosh haastamaan PC:n ja otaku-keskustelu alkoi.
Informaatioyhteiskunta olisi Sam Inkisen mielestä osuvampi termi kuin tietoyhteiskunta.
Inkinen kritisoi yliviihteellistä postmodernia maailmaa ja taustakalvolla näkyi parin kirjan kansilehdet, Ulrich Beck: Risk Society ja Gene Edward Veith, Jr: Postmodern Times. Lopuksi Inkinen mainosti Mika Ala-Korpelan ja Teemu Sunan kanssa kirjoittamaansa, tänä keväänä Finn Lecturalta ilmestyvää Kyborgin käsikirjaa, joka yhdistää luonnontieteellistä ja ihmistieteellistä ajattelua ja tutkimusta.

Verkko koulutuksessa ja kouluttaja verkossa

tiikeri loikkaa
projekteihin Virossa
strategiatta

huominen lupaa
verkkoon ääntä, viihdettä
oppiin iloa
IT-kouluttajien kevätseminaari suuntasi Tallinnaan 16.-17.3.07. Aktiivisia kouluttajia eri puolilta Suomea Oulua myöten osallistui yli kolmekymmentä, vaikka varsinainen ilmoittautumisaika kesti vain muutaman viikon ja ohjelma oli kohtalaisen tiivis. Matkanjärjestelyistä vastuullisena huomasin, miten paljon liikkuvia ja lennossa muuttuvia osia mahtuu parin päivän seminaariin, kun porukkaa on riittävän paljon. Kunnioitukseni ryhmämatkojen järjestäjiä kohtaan kasvoi kohisten.
Kelluen Tallinnaan
Aktivoiva pariesittely aloitti seminaarimme. Verkko-ohjauksen asiantuntija Hanne Koli avasi meille verkko-opetukseen laajan näkökulman, johon kuuluvat valmistelu ja ennakointi, opiskelijan toiminnan ohjaus sekä ohjauksen arviointi ja kehittäminen. Ohjaaja luo oppimisen edellytykset: mitkä asiat edistävät oppimista, minkä tiedon varassa opiskelijat pystyvät opiskelemaan. Ohjeistuksella, tiedottamisella ja oppimisprosessien suunnittelulla ohjaaja pyrkii edistämään oppijan aktiivisuutta, kiinnostusta ja metakognitiivisten taitojen kehittymistä.
Oppimisprosessi voi alkaa vaikka aiheeseen johdattavalla videolla tai opettajan lähettämällä sähköpostilla. Opettaja antaa selkeät aikataulut ja ohjaa koko oppimisprosessin ajan.
Hamkissa on kehitetty Moodleen liitettävä ohjausympäristö Logi tai MobiLogi, joka tekee opettajan ja opiskelijan vuorovaikutuksen näkyväksi, auttaa muistamisessa ja ohjauksessa, ajatteluprosessien ulkoistamisessa. Ohjausympäristö tarjoaa opettajalle valmiita ohjauslauseita.
Maarit Alppiranta Edusolutionista kertoi, miten monikulttuurisessa MKFC Stockholms folkhögskolassa kaikki koulutus siirrettiin verkkoon Edulink-oppimisalustalle. Muutostilanteessa jotkut kouluttajat lähtivät pois, mutta useimmat jäivät kehittämään opetustaan verkkoon – ja ovat valintaansa tyytyväisiä.
Kouluttajan työ on muuttunut: valtaosa työstä tehdään etukäteen ja ohjaukselle jää aiempaa enemmän aikaa. Kohderyhmä on haastava: maahanmuuttajia, vammaisia ja muita oppijoita, joilla on erityistarpeita. Verkko-oppimisympäristöön on integroitu erityistarpeisiin apuvälineitä, jotka eivät edellytä erillisten ohjelmien asentamisia omiin työasemiin; kaikki opiskelussa tarvittava tavoitetaan vaikka kirjaston työasemalta.
ReadRunnerin avulla oppija voi kehittää omaa lukunopeuttaan. Educast tarjoaa tilattavia äänitteitä RSS-feedin tapaan, jolloin oppija saa oppimismateriaalin mobiilina pakettina, jota voi kuunnella vaikka pitkillä työmatkoillaan.
Äänitiedostoina jaettava oppimismateriaali toimii myös Itä-Afrikassa, jossa tietokoneita on harvassa, mutta pieniä kannettavia päätelaitteita runsaasti.
Tallinnan yliopistossa
Isäntämme Mart Laanpere kertoi yliopiston käymistilasta, miten Tallinnan pedagogisesta yliopistosta kymmenvuotisessa prosessissa kehittyi Tallinnan yliopisto – vastapainoksi suurelle Tarton yliopistolle. Aloite tuli Tallinnan teknilliseltä yliopistolta, mutta lopulta tämä pudottautui hankkeesta kokonaan ja on edelleen itsenäinen. Tallinnan yliopisto on suuruudeltaan puolet Tallinnan teknillisestä yliopistosta ja kolmasosa Tarton yliopistosta.
Tallinnan yliopistoon kuuluvat Haapsalu kollege ja Rakveren opettajakoulutusseminaari. Jälkimmäisen huonokuntoisia tiloja paranneltiin kaupungin tuella.
Tallinnan yliopisto järjestää opettajakoulutusta mm. Georgiassa, Gruusiassa, Moldoviassa ja Ukrainassa. Näissä maissa opettajakoulutusta ei järjestetä englanniksi, joten venäjäntaitoisille virolaisille on kysyntää.
Tallinnan yliopiston ohjelmistokehitystä edustavat parhaimmillaan paljon suosiota saavuttanut, Hans Põldojan opinnäytetyössä syntynyt VIKO, Fle3:n pohjalta kehitetty oppimisympäristö IVA, Krihvel, jossa 6-7-vuotiaat ratkovat open source -ympäristössä oppimistehtäviä sekä ammatillisen kehittymisen reflektointiin tarkoitettu e-portfolio.
Yliopiston monien projektien rahoituslähteinä on Tiikerinloikka-ohjelma. Ilveksen loikka ehkä viittaisi paremmin hankkeen isään, silloiseen ulkoministeriin ja nykyiseen presidentti Toomas Hendrik Ilvekseen. Tiikerinloikka-käsite kertoo, miten suuresta muutoksesta on kysymys.
Oikeat ihmiset tapasivat saksalaisessa olutravintolassa vuonna 1996 ja yksi heistä sai idean. Tästä syntyi Tiikerinloikka, Tiigrihüpe. Strategia ja analyysi puuttuivat, mutta poliittinen tahto ja rahat riittivät ohjelman käynnistämiseen. Mart Laanperen kuvausta tapahtumista referoi ”Sun äitis” blogissaan.
Vuonna 1997 oppilaitosten teknologiahankkeiden rahoituksesta kolmasosa tuli paikallisesti, kaksi kolmasosaa Tiikerinloikalta, nykyisin päinvastoin. Asenteet ovat hankkeen myötä muuttuneet; kuntatasolla tietotekniikka koetaan tärkeäksi. Viron kouluissa yritteliäisyys on kasvanut: pienissäkin kouluissa syntyy innovatiivisia teknologiahankkeita, jotka hyvin perusteltuina saavat rahoitusta. Hankkeiden myötä teknologiaosaaminen on kasvanut; ne, jotka osaavat, opettavat muita ja näin vanhuksetkin pääsevät nettimaailmaan.
Ensimmäisen Tiikerinloikan päättyttyä toinen, Tiigrihüpe Plus -ohjelma, käynnistyi automaattisesti – ja päätöstä ihmeteltiin vasta jälkikäteen. Uusi ohjelma pyrkii takaamaan ICT-taidot kaikille, virtuaaliset oppimisympäristöt, tukea kehitykselle sekä yhteistyötä eri instituutioiden kanssa. Toisen strategian aikana saavutettiin parhaat tulokset: Viron 56 000 opettajasta 10 000 sai hyvän tietoteknologiakoulutuksen.
Viron hallitus on hyväksynyt viisivuotisen Oppiva tiikeri -ohjelman. ICT-taitojen sijaan puhutaan e-oppimisesta (e-learning). Kouluille suositellaan wikien ja blogien käyttöönottoa ja opettajat kehittävät itse oman koulunsa Digitaalinen tiikeri -ohjelmaa. Teknologiahuumassa on silti tärkeä muistaa, että pedagoginen ajattelu on välineitä tärkeämpää ja sosiaalinen verkosto tärkeintä.
Tiikerinloikka-säätiö rahoittaa täyspäiväisten tukihenkilöiden palkkaamista kouluihin. Nämä tukevat ihmisiä ja kehittävät järjestelmiä – eivät siis vain hallinnoi palvelimia.
Lopuksi Mart Laanpere kertoi, miten innoissaan hänen seitsenvuotias poikansa ratkoo joka ilta viisikymmentä ylimääräistä matematiikan tehtävää – kun saa niistä välittömän palautteen.
Hans Põldoja kertoi LeMill-hankkeesta, jota voisi luonnehtia pikemminkin laboratorioksi tai opettajien huoneeksi kuin oppimisympäristöksi. Sinne voidaan viedä myös tarinoita opetuksesta ja oppimisesta (teaching and learning stories). Hans Põldoja mainitsee esityksen blogiviestissään.
Hotellissa
Inge Martonen kertoi WebFair-projektinhallintatyökalusta, jota on kehitetty yhteistyöpartnereiden kanssa EU-projektissa avoimeen ympäristöön.
Hotelli Vana Wirun palomuuri oli aiheuttaa demoefektin, mutta lennossa porattua käytävää myöten pääsimme tutustumaan työkalun toimintaan.
Tuomas Lehtinen Mediamaisterilta kertoi Moodle-oppimisalustan monipuolisista käyttöliittymistä ja mediamahdollisuuksista. Moodlea voidaan käyttää monin eri tavoin. Oppilaitoksen intranetiä ei kuitenkaan pitäisi korvata millään oppimisalustalla, koska niiden hakutoiminnot eivät ole riittäviä intranetin tarpeisiin.

Veli-Pekka Lifländer
Evtekistä kertoi Moodlen käyttökokemuksistaan. Verkkokoulutus vaatii aina tarkan pedagogisen suunnittelun. Teknisissä aiheissa vapaa jutustelu ei ole yhtä luontevaa kuin kielissä tai mielipideaineissa, joten eriaikainen keskustelu rajautuu suunnitelman mukaisiin puheenvuoroihin, joista yksi on oppimispäiväkirja. Toisilla kursseilla se on pakollinen, toisilla siitä saa lisäpisteitä. Jokaisella opiskelijaryhmällä on oma wiki. Kurssit voisivat toimia verkossa ilman kasvokkaisia tapaamisia, mutta laboratoriotyöt ja projektien tarkistuspisteet vaativat läsnäoloa. Vertaispalaute syntyy luontevasti, kun yksi projektiryhmä on toisen johtoryhmä. Jokaisen opiskelijan pitää siis seurata kunnolla oman ryhmänsä lisäksi ainakin yhden muun ryhmän työskentelyä.
Moodle tarjoaa visuaalisuuden viilaamiseen monipuolisia mahdollisuuksia, mutta perusnäkymäkin on ihan riittävä. Kysymykseen opiskelijatöiden tekijänoikeuksista Veli-Pekka Lifländer totesi varautuvansa ongelmiin vasta jälkikäteen.
Kelluva paneeli
Asiantuntevat paneelistit ja aktiivinen yleisö huipensivat seminaarimme paluumatkalla. Voisiko oppimisalustoja käyttää projektinohjauksessa? Voisivatko opiskelijat palauttaa oppimistehtäviään äänitiedostoina? Millä keinoin voisimme vapautua muistamisesta? Miten pääsisimme eroon välineiden asettamista rajoituksista? Auttaisivatko EU-projektit? Voisiko samaan ohjelmistoon integroida kaiken opetukseen liittyvän, myös opiskelijahallinnon suoritusmerkintöineen ja opettajien töiden järjestelyn palkanlaskentoineen?
Tulevaisuus lupaa avoimuutta, autettavuutta ja sulautuvuutta. Web service -tyyppiset ratkaisut tuovat samaan käyttöliittymään kaiken, mikä liittyy oppimiseen, harrastamiseen ja työhön. Formaali ja informaalinen oppiminen kulkevat rinnan, oppijakeskeisyys korostuu. Pelillisyys ja viihteellisyys tehostavat oppimista. Me kaikki tuotamme sisältöä. Mobiilisukupolvella on erilaiset ongelmat, tarpeet ja valmiudet kuin aiemmilla sukupolvilla – mutta identiteetti ja verkostot saattavat kadota kännyn myötä.
Elinikäinen oppiminen on tullut jäädäkseen ja teknologia integroituu ihmisen koko kulttuuriin hipaisuineen, implantteineen ja japanilaisine vessoineen. Viime kädessä kaikki integroituu kuitenkin oppijaan itseensä; mikään järjestelmä ei pysty integroimaan kaikkea formaalia ja informaalia oppimista.
Tarvittaisiin pieni käänne, jonka idut orastivat tässä seminaarissa. Keskustelun ja ideoinnin pitäisi jatkua omissa organisaatioissa ja verkostoissa.

Tieto kulkee – vai kulkeeko?

multimedia
antiikin esteettinen
aistikimara
Lokakuisena lauantaiaamuna puoli kymmeneltä Suomen Tietokirjailijat kokoontuivat ennen Helsingin Kirjamessuja Messukeskukseen seuraamaan Tapio Variksen hengästyttävän vauhdikasta ja monipuolista esitystä. Hesarin aamun pääkirjoituksessa oli ylistetty kirjan käyttöliittymää. Jostein Gaarder toteaa Sofian maailmassaan, että kirja on kaikista välineistä vuorovaikutteisin, interaktiivisin. Sähköisen median napin painallusta ja koneen vastausta Tapio Varis taas nimittää interpassiivisuudeksi.
Päivittäiset mediat siirtyvät verkkoon ja lehtien lukeminen vähenee. Sosiaalinen web nousee ja tietokirja kilpailee Wikipedian ja vastaavien kanssa. Kapea käsitys e-oppimisesta rappeutuu, ja digitaalinen lukutaito nousee uudeksi konseptiksi, kuten Tapio Varis kuvailee artikkelissaan Parnassossa.
Tapio Varis tutki tiedon kulkua eri tieteiden näkökulmista ja luetteli viestinnän, pedagogiikan, kirjallisuustieteen ja sosiologian tutkijoita kuten Freire, Dewey, McLuhan, Innis ja Ong. Jokainen uusi media mahdollistaa uudenlaisia ajatteluprosesseja. Minkä median maailmassa toimimme ja minkä valitsemme päämediaksemme? Vai sokaistummeko vain yhdelle medialle?
Jakaminen ja välittäminen, sharing and caring, nousevat arvoonsa, samoin avoimet ympäristöt. Retoriikka (puhuminen) oli aiemmin yksi tärkeimmistä taidoista, mutta enää sitä ei arvosteta. Kuitenkin opiskelijoista valtaosa haluaisi mieluummin hyvän opettajan kuin sähköisen materiaalin. Vaan mistä löydämme hyviä opettajia?
Sähköiset mediat ovat hyviä välittämään tietoa, joka muuttuu päivittäin, mutta meillä pitää olla myös pysyvää tietoa. Kirjan tekeminen vaatii erilaista älyllistä ponnistelua kuin jonkin asian heittäminen verkkoon. Syntyykö kirja uudestaan? Pääseekö siitä nauttimaan vain eliitti, kun muille tarjotaan sähköisen median sirkushuveja?
Kasvatuksen vallankumous, uusi renesanssi, tuottaa uudenlaisia ajatuksia, ylittää tieteen ja taiteen rajoja. Tunne ja uskonto ovat älykkyyden yhdeksäs ulottuvuus. Maailman hallitsemiseen tarvitaan erilaisia taiteen lajeja. Aikakautemme ei suosi diletantteja – mutta emmehän me tarvitse millään alalla ihmisiä, joiden tunne-elämä olisi nolla.
Unescossa tutkitaan monilukutaitoa, multimodaalisuutta. Pitäisikö puhua monikulttuurisesta maailmasta eikä digi-ajasta? Vahvistammeko EU:ssa huomaamattamme tekno-tieteellistä ajattelutapaa?
Ihmisen muistirakenne muuttuu. Kirjoitettu ajatus irtoaa puhujasta. Yliopistomaailmassa alkuperäiseen puhujaan viitataan referenssein. Yhden tutkijan osuus yhteisestä tuotoksesta on yleensä mitättömän pieni.
Innisin mukaan viestintärakenteen häiriintyminen tuhoaa valtakunnan. Maissa, joissa sensuuri vallitsee, verkko tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia, joita heillä muuten ei ole.
Tapio Variksen mukaan televisio on häviävä maailma. Eri aisteja yhdistävä multimedia taas voisi yltää Aristoteleen runousopin tavoitteisiin.
Tapio Varis näytti tuoretta juhlakirjaansa ”Communication and learning in the Multicultural World”, jonka ovat toimittaneet Pekka Ruohotie ja Rupert MacLean ja julkaissut Tampereen yliopisto.
Keskustelussa todettiin, että vaikka tieteen kieli on englanti, tieteestä pitäisi kirjoittaa myös suomeksi, jotta suomalainen tieteellinen käsitteistö eläisi.

ITK01, m-oppimista Aulangolla

Konferenssi Hämeenlinnassa Aulangolla 19.-21.4.2001

  • Mobile Learning -workshop
  • Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
  • Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
  • Potential of Mobile Learning
  • iMode palvelukonseptina
  • Workshopin loppukeskustelu
  • Konferenssin muusta annista poimittua
  • Opetusteknologiapalkinto
  • WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
  • Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
  • eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
  • Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
  • Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
  • Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
  • Tietie-yhteistyö, ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu

eOppia ikä kaikki! oli ITK-konferenssin teemana vuonna 2001, jolloin konferenssi taas kerran löi aikaisempien konferenssien yleisöennätykset. Aulangolla kävi loppuviikon aikana noin 1300 koulutuksesta ja sen tekniikasta kiinnostunutta konferenssivierasta.
Tämän kahdennentoista ITK-konferenssin järjestelystä vastasivat entiseen tapaan Hämeen kesäyliopisto yhteistyössä Tampereen yliopiston, Hämeen
ammattikorkeakoulun, Opetushallituksen, Luokanopettajaliiton, MAOLin, Tieto- ja viestintätekniikan oppimiskeskuksen ja Kanta-Hämeen tietotekniikkayhdistyksen kanssa. Konferenssin ohjelma löytyy osoitteesta http://www.hameenkesayliopisto.fi/itk01/ .
Mobile Learning -workshop
Viime vuonna ITK-konferenssissa keskityin oppimisympäristöihin, mutta nyt halusin kuulla, mitä koulutuksessa tapahtuu, kun mobiliteetti valtaa alaa niin, että eBisneksen sijaan puhutaan jo mBisneksestä.
Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
Erikoistutkija Jarmo Levonen Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriosta lanseerasi asiantuntevassa puheenvuorossaan monta uutta termiä. mOppimisen lisäksi hän halusi puhua nOppimisesta (nano-oppiminen) ja uusia, kämmenessä käytettäviä mobiileja päätelaitteita, PDA (Personal Digital Assistant) hän kutsui kämmeköiksi. Mobiilisuudesta puhuessaan hän viittasi vanhaan viisauteen Omnia mea mecum porto (kaiken mukanani kannan).
Mobiiliympäristössä toimii esim. Tampereen Netti-Nysse -nivelbussi, kannettavat, kämmekät sekä puettavat ja istutetut tietokoneet. Jarmo Levonen kysyikin, raahataanko mobiilitoimistoa selkärepussa vai kämmekässä vai ylle puettavissa liiveissä?
Mobiliteetilla on kolme ulottuvuutta:

  • Mobiliteetin taso: kiinteä, mobiili, autonominen tai itsestään siirtyvä (esim. robotti)
  • Yhteys muihin laitteisiin: vapaa eli itsenäisesti toimiva, upotettu tai kaikenkattava (pervasive) (laite on osa kokonaisympäristöä, johon sen toiminta perustuu)
  • Yhteistoiminnallisuus: henkilökohtainen (esim. oma känny), ryhmäkohtainen (laite tukee ryhmän jäseniä, esim. perhettä), yleinen (laite on tarkoitettu laajalle ryhmälle)

Jarmo Levonen esitti mielenkiintoisen matriisin, johon hän oli ristiintaulukoinut mobiliteetin eri ulottuvuuksia ja kysyi yleisöltä, mitä matriisi voisi tuoda oppimisen alueelle. Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi, että Helsingin yliopistossa rakennetaan oppimistavarataloja, yliopiston oppimiskeskuksia, joissa oppija saa lainata kannettavan tiskiltä.
Perkinsin (1991) ja Wilsonin (1995) mukaan oppimisympäristöt voivat sisältää seuraavia elementtejä:

  • informaation lähteet (information banks)
  • symbolien käsittelyalustat (symbol pads) (esim. paperi, näppäimistö, virtuaalialusta)
  • ilmiön kuvausvälineet (construction kits) (esim. mahdollisuus esittää kommentteja eri värein tai argumentteja vetämällä viivoja)
  • tehtävän ohjaajat (task managers) (toteuttavat kontrollia ja ohjausta, esim. vinkin antaja itseohjautuvan oppijan oppimisympäristössä: ”Oletko muistanut ottaa osaa tähän keskusteluun”)

Mobiilioppimisen sovelluksista Jarmo Levonen mainitsi:

  • informaation lähteet, kielenkääntäjät, eBookit (jos kirjastossa on 5 kurssikirjaa ja sitä tarvitsisi 50 oppijaa, niin eBook helpottaisi ongelmaa)
  • muistuttaja (probeware)
  • viivakoodiskannaus (Tämän tarve näkyy USA:ssa, jossa kampusalueella on tärkeää tietää, onko henkilö se, joka sanoo olevansa. Suomeen on tulossa kulunvalvonta. Vrt. sähköinen henkilökortti.)

Kun Jarmo Levonen pohti mobiilioppimisympäristön monipuolisuutta, yleisön joukosta kysyttiin, eikö ole irvokasta puhua mobiileista oppimisympäristöistä, kun mobiilisuuden myötä päästään opiskelemaan todelliseen ympäristöön ja mobiilisuus tukee tiedon konstruointia siellä. Mobiilisuus kaataa luokkahuoneen seinät. Tietoa voidaan rakentaa yhtaikaa virtuaalisesti ja livenä: esim. voidaan olla järvenrannassa tutkimassa lumpeita ja samalla saadaan kämmekällä yhteys tietokantoihin. Mobiililaitteen avullahan voidaan opiskella vaikka kahvilasta tai saunasta.
Jarmo Levonen esitti vertailun kannettavan laitteen (Palm) ja PC:n käyttötavoissa:

  • Tiedonkeruu ja operointi: Palm 80 %, PC 20 %
  • Kirjoittaminen: Palm 20 %, PC 80 %
  • Käyttökerrat: Palm 15, PC 3
  • Käyttöaika/käyttökerta: Palm 3 min, PC 20 min

Jarmo Levonen vertaili myös PDA-laitteita kannettaviin PC:ihen. Kuinka moni kehtaa luentosalissa avata kannettavan PC:n kannen? Palmin esiin ottaminen on paljon huomaamattomampaa. PDA-laitteita varastetaan vähemmän kuin kannettavia. Tutkimusten mukaan PDA-laitteet aiheuttavat käyttäjissä vähemmän ahdistusta kuin kiinteät tietokoneet ja ne soveltuvat nimenomaan seuranta- ja kommunikointivälineiksi.
Mobiilisuuden haasteina ovat niihin liittyvien strategioiden laatiminen sekä eettiset ja tietoturvakysymykset.
Lisätietoja aiheesta löytyy Jarmo Levosen kotisivulta http://www.uta.fi/~kajule .
Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
Tutkija Hanni Muukkonen Helsingin kauppakorkeakoulun Center of Knowledge and Innovative Research, CKIR:istä pohdiskeli mobiilia käytettävyyttä. Kun sovelluksia rakennetaan, pitää ottaa huomioon, ovatko käyttäjät koululaisia, aikuisopiskelijoita vai työssäkäyviä. Esimerkkeinä mobiileista sovelluksista hän mainitsi lääkärin kenttämittausvälineet sekä sijainti-sensitiivisen turistikierroksen, jonka ongelmina voivat olla turistin vauhdin arviointi (turisti katselee jotain kohdetta kauan tai haluaa välillä kahville) ja näkymän liiallinen rajaaminen (selostetaan lähellä näkyviä rakennuksia mutta ei kaukana näkyvää kirkontornia). Tällaisten sovellusten kehittämisessä tarvitaan uudet tavat mallintaa, suunnitella ja arvioida kokonaisuuksia.
Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi Helsingin yliopiston projektien myönteisistä kokemuksista mobiilissa oppimisessa: Yksi oppijaryhmä istui luokassa ja toinen kierteli museossa: Museoryhmä haastatteli asiantuntijoita ja välitti haastattelun samoin kuin näkemänsä kohteet kommunikaattoreilla luokassa istuvalle ryhmälle, joka dokumentoi asiat. Kun luokassa istuneilta oppijoilta kysyttiin, mitä he olivat tänään tehneet, he kertoivat käyneensä museossa, niin voimakkaasti kokemus välittyi pelkän audioyhteyden avulla.
Miksi mobiilisuutta? kysyi Hanni Muukkonen ja vastasi:

  • ajanvietto
  • tiedonhaku
  • tiedon taltiointi
  • yhteydenpito.

Esimerkkinä hajautetusta kognitiosta Hanni Muukkonen mainitsi kännyyn liitetyn kameran, jolla voidaan välittää kuvia eteenpäin prosessoimatta niitä välillä. Esim. lammen rannalta tutkijat voivat välittää kuvan lumpeesta suoraan tietokantoihin.
Bereiterin ja Scardamalian (1994) mukaan oppiminen on:

  • tahatonta (incidental learning)
  • tietoista (intentional learning)
  • tiedon rakentelemista (knowledge building).

Millaisia kysymyksiä liittyy mobiililaitteisiin oppimisessa?
Yleinen tekninen kehitys

  • läpinäkyvyys (sovellus ei kaipaa koulutusta, esim. turistiopas)
  • käyttäjän tarkempi kontrolli (ei tule teknisiä yllätyksiä (esim. verkkoyhteyden katkeilu), jotka vievät huomion pois substanssista)
  • sovellusten toimivuus ja monipuolisuus (tieto, esim. röntgenkuvat, siirtyvät oikeassa muodossa)

Multimodaaliset käyttöliittymät

  • esim. tiedon syöttövälineenä kynä tai puhe (puheentunnistuksessa on vielä paljon virheitä)
  • tietoa voidaan tarjota sen perusteella, mihin ihminen suuntaa katseensa

Kontekstin hyödyntäminen

  • käyttäjä- ja ympäristölähtöinen adaptiivisuus
  • sosiaalinen navigointi (käytetään muiden käyttäjien jättämiä vihjeitä siitä, mikä on kiinnostava paikka (vrt. jossain pitkä jono, kirjastossa luetun näköinen kirja))

Ajattelun työkalut
Ankkuroitu opetus

  • harjoitellaan todellisessa tilanteessa (kuten aiemmassa esimerkissä museossa)

Yleisön joukosta kysyttiin Hanni Muukkoselta, kuinka pian lääkäreillä on Palmit ja he osaavat käyttää niitä. Hanni Muukkonen myönsi, että siihen voi mennä vielä aikaa, koska tällä hetkellä sairaalassa ei saa pitää edes kännykkää päällä. Janne Sariola sanoi, että kolmen vuoden kuluttua tilanne on ihan toinen.
Potential of Mobile Learning
Matti Hämäläinen CODE Onlinesta sanoi, ettei usko oppimiseen ilman paluukanavaa: viisi tuntia multimediaa opettajana ei toimi, vaikka näin muinoin visioitiinkin. Hän totesi, että sovelluksia pitää voida käyttää päätelaitteella, joka kussakin tilanteessa on tarkoituksenmukaisin. Jos maantiedonkokeen voi suorittaa kännyllä, niin miksei jääkaapilla – kun kaikkiin laitteisiin tulee yhä enemmän tietotekniikkaa.
Kannettavien laitteiden penetraatio on suurempi kuin PC:iden kaikkialla muualla paitsi USA:ssa. Matti Hämäläinen kysyi, kuinka monella kuulijalla ei ollut kännyä mukanaan. Yhtään kättä ei noussut. Hän totesi, että jos kännyt olisivat päällä, hän voisi jokaisen kalvon jälkeen pyytää palautteen kännyn kautta, jolloin luennosta tulisi interaktiivisempi.
Puhelin on identifioitavissa ja sitä voidaan laskuttaa ja kohta se on tulossa paikkatietoiseksi. Se on vielä toistaiseksi näyttö- ja näppäimistörajoitteinen, joka vaikeuttaa sovellusten kehittämistä. Oppijoille puhelin on keino antaa ja saada palautetta, minkä avulla voidaan yksilöidä oppimista. Henkilökohtainen palaute ei ole sama asia kuin paperilla olevat rasti-ruutuun -tehtävät, joiden vastaukset löytyvät paperin toiselta puolelta..
Interaktiivinen TV on meillä jo tänään, kun kaikilla on kännyt. Digi-TV:n puolestapuhujille tulee paha mieli, kun tämä sanotaan.
Todellisia uusia tekniikoita ovat:

  • Javapuhelimet, joihin voidaan ladata sovelluksia
  • GPRS, joka on aina päällä ja jonka kustannukset ovat ennustettavissa
  • Bluetooth, joka mahdollistaa langattoman yhteyden ilman, että siitä tarvitsee maksaa operaattorille.

Lopuksi Matti Hämäläinen mainitsi Mankkaanpuro Pilotin, jonka edustaja oli yleisön joukossa. Mankkaanpurossa oppilaat tekevät itse kokeita ja heillä on WAP-tekniikka käytössään. Heidän pitää itse miettiä koekysymykset, vastausvaihtoehdot ja palautteet ja viedä ne kaikki verkkoon. Oppilaat toimivat siis itse sisällöntuottajina. WAP-kännykän näytön ja näppäimistön koko ei tunnu olevan viidesluokkalaisille mikään ongelma.
iMode palvelukonseptina
Projektipäällikkö Juha Lystilä Tampereen teknillisestä korkeakoulusta oli työskennellyt pitkään Japanissa ja kertoi värikkäästi kokemuksistaan. Japanin menestystuotetta iModea käytetään sähköpostiin ja web-selailuun. iModella on tällä hetkellä 22 miljoonaa käyttäjää. Laskutus perustuu datan määrään ja kuukausikäyttö maksaa noin 15 – 50 mk. Nuoret naiset (alle 25-vuotiaat) ovat iModen suurin käyttäjäryhmä. Selitys löytyy japanilaisesta kulttuurista: Kun nainen menee naimisiin, hän jättää työnteon ja keskittyy kotiin ja mies ryhtyy tekemään pitkää työpäivää elättääkseen perheen. Mutta nuoret naiset, jotka ovat vielä töissä eivätkä naimisissa, ovat itsenäisiä juppeja. iModea käyttävä valtaryhmä on kuitenkin 25 – 35 -vuotiaat. ”Vanhatkin webbaa”, totesi Juha Lystilä.
Sähköpostilla voidaan lähettää 250 – 500 merkkiä kirjaimistosta (JIS/ Latin) riippuen. JIS:illä, joka on Japanin tavukirjoitus, voi 250 merkillä kertoa jo paljon. Liitetiedostojen lähetys ei onnistu, mutta osoitteen tiedostoon voi antaa ja gif-kuvat näkyvät iModessa.
iModeen tulee mm. push-tyyppisenä palveluna maanjäristysvaroitukset, jotka ovat kaikille tärkeitä.
Japanin markkinoilla vallitsee tekninen darwinismi. DoCoMo ei tee palveluja, mutta kaikki dataliikenne kulkee sen kautta. Japanilaisissa kodeissa on harvoin kiinteää nettiliittymää. DoCoMo laskuttaa dataliikenteestä, mutta sisällöntuottaja voi saada jopa 80 % tuotosta. DoCoMo myös määrittelee markkinat.
Miksi iMode on niin suosittu? Japanissa työmatkat ovat pitkät, tavallisesti 2,5 tuntia – joskus tosin jäädään kapselihotelliin tai salaa patjalle työpöydän alle. Kaikilla on kännykät päällä junassa, ja niiden avulla voi sulkea itsensä sosiaaliseen kuplaan, omaan tilaan (kirja olisi toinen vaihtoehto). Japanilaiset ovat sosiaalisesti samantyyppisiä kuin suomalaiset.
Kännyjen lisävarustukset ovat Japanissa muotivirtauksia: nalle, jonka sisään känny laitetaan ja hihna, jossa sitä kannetaan kaulassa – ja hihnaan ostetaan paljon erilaisia muotiesineitä.
Japanilaiset ostavat paljon tavaraa, joka vanhenee nopeasti. Näin he tukevat omaa kulttuuriaan. He pitävät pienistä, koristeellisista esineistä. Uusia asioita on helppo tuoda markkinoille, koska kaikki ryntäävät ostamaan niitä.
Tuleeko iMode Eurooppaan? Teknologisesti iMode on parempi kuin eurooppalaiset tuotteet, mutta kulttuuriset ongelmat voivat tyrehdyttää sen Euroopan valloituksen. WAP2 saattaa olla teknisesti samanlainen kuin iMode. Tulevaisuutta on tosin vaikea ennustaa: Javapuhelin voi tulla myös markkinoille ja sotkea pakan.
Millainen on tulevaisuus? Juha Lystilä väitti, etteivät uudet kämmekät kovin nopeasti leviä. ”Miettikää isoäitiänne!” Suomessa vanhempi väestö ei omaksu uusia laitteita käyttöönsä. Palm saa korkeintaan 10 %:n markkinaosuuden ja perinteinen kännykkä, jolla vain puhutaan, tulee säilyttämään asemansa. Juha Lystilä ennusti myös, että perinteinen opetus ei tule korvautumaan kannettavien tai kämmeköiden avulla tapahtuvalla verkko-opiskelulla. Jo muinaiset heimopäälliköt jakoivat opetusta samaan tapaan kuin opettaja tänä päivänä luokassa. ”Kuinka kauan jaksaisitte keskittyä puhuvan pään katselemiseen kännyssänne?” hän kysyi haastavasti.
Workshopin loppukeskustelu
Yleisön joukosta kerrottiin seuraava kokemus: Opettaja oli pitämässä näytetuntia vieraassa luokassa. Oppijoilla oli tietokoneet edessään ja he tekivät koko ajan niillä jotain. Opettajalle tuli tunne, että kukaan ei kuunnellut häntä. Luokan takana istunut kollega kertoi tunnin jälkeen, että oppijat olivat chattailleet toisilleen ja kommentoineet koko ajan meneillään olevaa luentoa.
Tähän todettiin, että uusi sukupolvi tarvitsee paljon virikkeitä. Känny on heille tietolähde ja opiskelijoiden oma yhteisö.
Saavatko muksut pelata koulussa välitunnilla, kysyttiin. Vastaus oli: Pitäisi saada. Pelaaminen voi usein olla kehittävämpää kuin välitunnilla ulkona vetelehtiminen.
Yksi esimerkki kännykän käytöstä kuultiin Singaporesta: Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmille lähtee välittömästi tekstiviesti, joka heidän pitää kuitata ja näin vahvistaa lapsen poissaolon syy.
Konferenssin muusta annista poimittua
Konferenssin avausesitysten aikana kuuluvuus oli luvattoman huono, varsinkin, kun salin takaseinä oli auki ja osa konferenssiväestä seisoi käytävällä rupattelemassa. Professori Tapio Variksen esityksestä sain poimituksi muutaman helmen:

  • Foneettisista merkeistä ja Japanin tavukirjoituksesta olemme siirtyneet html:ään ja javaan.
  • Nykyään sanotaan, ettei turvallisuutta takaa se, että on ”employed” vaan ”employable” ja vastuu työllistymisestä on ihmisellä itsellään – ja näin sanovilla on itsellään turvalliset virat.
  • Aiemmin ajalla ei ollut merkitystä. Vasta rautatiet pakottivat täsmällisyyteen. Taustalla näkyi kuvan Dalin valuvista kelloista ja Tapio Varis kysyi, mihin aika katoaa.
  • Medialukutaito on jatkumo ja siinä pitää olla tunteet mukana. Ihminen on yhteiskunnassa subjekti eikä objekti.
  • Tänä päivänä tarvitaan valmiudet oppimaan oppimiseen. Tilanne on erilainen kuin aikaisemmin.
  • Esityksensä lopuksi Tapio Varis siteerasi Aleksis Kiven Jukolan veljeksistä kohtaa, jossa veljekset seisovat Sonnimäen harjulla ja katsovat ”lukkarin tupaa, joka loistaa kuin liekehtivä perkeleen pesä.”

Opetusteknologiapalkinto
Opetusteknologiapalkinto jaettiin nyt viidennen kerran ja palkinnon saivat nyt ITK-konferenssin kantavat voimat Aarre Heino ja Jarmo Vitelli. Tulevaisuudessa ei enää jaeta opetusteknologiapalkintoja vaan palkitaan virtuaalihankkeita.
WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
Mika-Erik Walls-Carpelan kertoi Helsingin yliopiston WebCT-koulutuksesta, joka lähti liikkeelle 1.9.00. Hän valitteli Porthanian huonoja laitteita ja ajan löytämisen ongelmia sekä yhteistyön kankeutta. (”Joskus on helpompi tehdä yhteistyötä Atlannin yli kuin käytävän toisella puolella istuvan kollegan kanssa”, on kuulemma yliopiston rehtori Kari Raivio sanonut.)
Puolet WebCT-kursseista on ns. distribuutiokursseja, joissa materiaalia jaetaan verkon kautta. Pitäisi kuitenkin pohtia, onko verkko vain jakelukanava vai työskentely-ympäristö.
WebCT ei ole mikään täydellinen web design -työkalu. Yliopistossa on käytössä myös BSCW ja TopClass. Mika-Erik Walls-Carpelan luetteli WebCT:n ongelmina, että kuvien sijoitteluun ei voi vaikuttaa ja että videoleikkeet ovat hitaita. Hän löysi WebCT:stä myös hyviä puolia:

  • kaikki on yhdessä paketissa
  • opettajalla on oikeus ja mahdollisuus päivittää materiaalia ja seurata kursseja myös matkoilla
  • ei tarvita teknistä tukea.

Hän totesi kuitenkin, että ihmiset eivät kehtaa tunnustaa osaamattomuuttaan ja opiskelijat joutuvat jonottamaan koneille.
Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
Janne Sariola korosti opiskelun joustavuutta, jonka mobiliteetti mahdollistaa: joku liikkuu jonnekin laite mukaan ilman puihoja. Hän korosti puhuvansa opiskelusta – oppiminen on asia erikseen.
Mobiililaitteen avulla eri ympäristöt sulautuvat toisiinsa eikä ole enää merkitystä sillä, missäpäin itse sijaitsee. Voidaan tietysti kysyä, kuka haluaa tehdä töitä ratikassa.
Päätelaite on kehittynyt: pöytäkone -> raahattava -> kannettava -> mobiili.
Strategioista Janne Sariola mainitsi Helsingin yliopiston virtuaaliyliopistostrategian 2001 – 2003, jota on tehty viisi kuukautta sekä opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian 2000 – 2004.
Mobiililaitteiden avulla voidaan tuottaa omaa materiaalia aidoissa tilanteissa: voidaan tuottaa videoleikkeitä lammen rannalta ja siirtää ne kännykän avulla suoraan tietokantaan. Tämä on nopea tapa tuottaa uusinta tietoa eikä tekijänoikeuksista synny ongelmia. Känny tarjoaa myös nopean tavan viestiä, että opettaja on sairas tai jossain on loistava luennoija, jota kannattaa käydä kuuntelemassa. Kännyn avulla voidaan siirtää aitoja tilanteita oppilaitoksen sisälle: nykyinen opiskelu on liian paperivetoista.
Janne Sariolan kollega demosi osoitteesta http://ok.helsinki.fi löytyvää oppimisympäristöä. Hän hehkutti WebCT – WWW – WAP -käsitteiden muodostamaa pyhää kolminaisuutta. Jokaisella projektiryhmällä on näissä eri alustoissa omat ympäristönsä ja tiedot päivittyvät välittömästi WEBiin ja WAPiin kun ne syöttää omalla WAP-päätelaitteella. Oppijat toimivat itse sisällöntuottajina.
Janne Sariola korosti, että kyseessä on tulevaisuusprojekti. Hän ennusti, että kolmen vuoden kuluttua meillä on käytössämme kannettavat videot WAP-laitteissa, kun hinnat tippuvat Japanin malliin.
eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
Jyri Manninen ravisteli puheenvuorossaan eHypeä. Myytit ohjaavat tietoverkkojen opetuskäytön kehittämistä ja kokeilutoimintaa. Ne vaikuttavat opettajien ja oppijoiden orientaatioon. Esim. myytin mukaan virtuaalioppiminen on ajasta riippumatonta – ja niinpä siihen ei varata aikaa. Helsingin Sanomien artikkelin 27.5.00 mukaan voitaisiin kouluttaa kahden kerroksen väkeä: virtuaaliyliopisto olisi kansan opinahjo ja perinteinen oppilaitos vastaisi Platonin akatemiaa.
Jyri Manninen käytti e-etuliitettä ironisesti: ePelkona hän mainitsi, että oppimisen laatu heikkenee, oppija on verkossa yksin ja verkossa itseopiskellaan. eHaaveina hän mainitsi seuraavat:

  • mahdollistaa massakoulutuksen
  • halvempaa
  • perusopetus on helppo siirtää verkkoon
  • vapaus ajasta ja paikasta
  • opiskelu voidaan viedä työpaikalle.

Näiden haaveiden ja pelkojen taustalla on alkeellinen oppimiskäsitys:

  • tiedon saaminen = oppimista
  • opiskelu = kalvojen lukemista verkosta

Kyse on siis naiivista uskosta itseohjautuvuuteen ja teknologisesta determinismistä.
eMyyttien jälkeen Jyri Manninen siirtyi eTodellisuuteen ja luetteli joukon lähteitä, joiden joukossa oli lukuisia hänen omia kirjoituksiaan. Hän on itse käyttänyt Portacomia opetuksessa jo 1990-luvun alussa.
kOppimisen ja eOppimisen vertailusta (kOppiminen, kouluoppiminen, on Jyri Mannisen itse kehittämä käsite) Jyri Manninen totesi, että oppimisen laatua on vaikea vertailla, koska opettaja panostaa enemmän verkko-oppimiseen. Opetusprosessi verkossa on erilainen kuin kouluoppiminen: verkossa oppiminen perustuu viivästettyyn vuorovaikutukseen. Verkko-opetus voi kuitenkin olla vähintään yhtä laadukasta kuin perinteinen. Parhaimmillaan verkko on ryhmäytymisen areena ja yhteistyön kenttä. Ryhmäkommunikaation optimi tosin on noin 11 – 15 opiskelijaa.
Lopuksi Jyri Manninen romutti eHaaveet:

  • Verkko-opetus ei ole halvempaa kuin perinteinen.
  • Opiskelu vie aina aikaa ja vaatii paikan (aikaa ei löydy, ellei sitä ole kirjattu opinto-oppaaseen).
  • Oppiminen on aina hidasta ja vaikeaa.
  • Opiskelun vieminen työpaikalle ei ole helppoa: Moniko osallistuisi ITK-konferenssiin, jos se olisi verkossa? Koulutukseen liittyvät usein myös sosiaaliset kontaktit, käytäväkeskustelut, illanvietot jne., ehkä jopa palkintomatkan luonne.

Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
Leena Kuurre, Peppi Taalas ja Päivi Saarenkunnas kertoivat jaetusta asiantuntijuudesta, oppimisesta ryhmäprosessien seurauksena, yhteisön tavoitteen ja päämäärän muodostamisesta. Oppijoille annetaan aikaa miettiä. Prosessi on syklinen, ei lineaarinen. Kyseessä ei ole pikajuoksu opintoviikkojen perään vaan oman casen avaaminen. Reflektion sykliin kuuluu myös, että oppija lukee, mitä muut kirjoittavat hänen omasta casestaan. Vain murto-osa toiminnasta tapahtuu verkossa.
Helena Aarnio ja Jouni Enqvist kertoivat dialogimaisesti, että pullonkaulat löytyvät usein lähempää kuin kuvittelemmekaan. Kasvokkain-dialogissa ajatuksen kulku on olennaista vastakohtana valmiille ajatuksille, joita esitetään monologisessa keskustelussa.
Dialogin kriittisiä osataitoja ovat:

  • omien ajatusten ilmaisu: suora puhe
  • toisen ilmaisun täsmällinen vastaanotto
  • kohdentunut jatkaminen edellisestä puheenvuorosta
  • tiedusteleminen toiselta tai toisen puheesta on onnistuneen dialogin perusehto
  • dialogi EI perustu arvailuihin, etukäteisoletuksiin tai kuvitelmiin toisen ajatuksenkulusta ja toiminnasta
  • dialogi ei ole abstraktiosota osallistujien välillä vaan perustuu tarkempaan tietoon toisen ajatuksenkulusta

He kertoivat esimerkin dialogin vaikeudesta. Opettajille oli annettu seuraava tehtävä: Eläydy opettajan rooliin. Olet saanut oppijalta viestin, jossa hän valittaa tekniikan vaikeutta, kun ensimmäistä kertaa elämässään osallistuu keskusteluryhmään ja pojat ovat lähettäneet sinne jo vaikka kuinka paljon viestejä. Tehtävänäsi on laatia 5 – 8 kysymystä, joiden avulla eläydyt paremmin tämän oppijan maailmaan.
Vain 25 % lähetti kysymyksiä ja niistä vain kaksi oli avoimia eli niihin ei liittynyt oletusta toisen ajatusmaailmasta. Valtaosa lähetetyistä viesteistä oli suljettuja kysymyksiä, joissa siis oli joko toimintaohje tai tulkinta toisen ajatuksista. Myös emotionaalista tukea tuli paljon – vaikka sitä ei kysytty. Viestit siis sisälsivät omia ajatuksia ja kokemuksia ja tätä pitäisi varoa. Opettajalle on luonnollista antaa yleisia ohjeita, vaikka niitä ei pyydetä.
Suomessa yleinen keskustelutapa on hiljainen monologi. Tiedusteleminen dialogissa tekee ajatuksenvirran näkyväksi. Joku on todennut: ”Verkkovuorovaikutus on tutkijan illuusio”.
Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
Jukka Kasvi ja Erno Lehtinen kertoivat Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojektista, jonka budjetti oli 200 milj. mk. Projektin eräs tavoite oli, että jokaisella koululaisella olisi mahdollisuus saada sähköpostiosoite – kun koulu ja opettaja sen tarpeelliseksi katsovat. Helsingin alueelle on rakennettu 1 Gb runkoverkko, jossa oppilaitokset ovat kiinni 100 Mb nopeudella. Tämä Helsingin alueen tehokas kampusverkko palvelee paitsi opetustointa myös kirjastotointa ja terveydenhuoltoa. Viimeksi mainitussa tietoturva on erikseen hoidettu.
Mediakeskus 2001 sisältää palvelualueet opettajille ja kouluille, mm. tietoteknisen tuen ja digitaaliset materiaalit.
Projetissa siirrytään eteenpäin konstruktiivisesta liturgiasta ja tuodaan esiin kognitionaalisten ja motivationaalisten tekijöiden yhteys. Projekti on tuottanut yli 70 julkaisua. Intensiivihankkeet testaavat teoreettisia malleja ja kehittelevät niitä tietoverkkoympäristöissä. Nuoret tekevät innolla ja koulun ohjaus voi tuoda tähän ammatillisia piirteitä. Projektissa näkyy myös opettajien jaettu asiantuntemus ja verkostoituminen. Laitteiston ylläpito on selkeästi parantunut.
Teknologian käytön rajoitukset ovat kuitenkin olemassa:

  • Laitteita ei ole riittävästi opetusryhmien käytössä.
  • Pedagogisesti mielekkäitä ohjelmistoja ei juurikaan ole.

Mitä projektissa opittiin? Tekniikan lisääminen lisää käyttöä, käyttö osaamista. Pedagogisten innovaatioiden levittäminen on vaikeampaa kuin teknisten taitojen opettaminen. Voidaankin kysyä: onko käytettävissä oleva teknologia optimaalista koulukäyttöön? Entä millaisia strategioita tarvitaan tulevaisuudessa? Pitää muistaa, että riviopettaja ei voi sivutyönään toimia teknisenä ylläpitäjänä.
Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
Ilpo Probst kertoi verkon kaoottisuudesta kun loman jälkeen 1000 sähköpostia odottaa lukijaansa. Verkko on hektinen ympäristö, mutta jos ihminen opettelee hektistä levollisuutta, hän voi löytää turvallisuuden tunteen. Ihmisen pitäisi löytää herkkyys huomata kokonaisuuksia pirstaleisuuden sijaan. Onko ihminen verkossa ohentuva ja heikkenevä vai aktiivinen ja läsnäoleva? Yhteys toisiin ihmisiin voi olla:

  • reaktiivinen ja hetkellinen – jatkuva ja turvallinen
  • sisällöllisesti kaoottinen – jäsentyvä
  • kummasteleva ja hätkähdyttävä – intuitiivinen ja innovatiivinen
  • seuraileva ja tarkkaileva – läsnäoleva ja empaattinen
  • suorituksellinen – rohkean itseilmaisullinen
  • vuorovaikutukseen hukkuva – pohtiva ja syvällinen
  • päällekaatuva – priorisoitu ja tehokas

Lopuksi Ilpo Probst totesi: ”Menen verkkoon töihin, olen siellä eri puolilla Suomea olevien ihmisten kanssa.”
Lisää ajatuksia Ilpo Probstin esittämästä uudesta oppimistavasta löytyy osoitteesta http://www.iii.vu .
Tietie-yhteistyö – ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu
Itse kerroin lauantaina areenalla Tietie-yhteistyöstä, jonka kalvot löytyvät ainakin kotisivultani.
Tietie-yhteistyö alkoi Tietie-projektina vuonna 1995. Tavoitteena oli käyttää uusinta tieto- ja viestintätekniikkaa tietojenkäsittelyn opiskelussa sekä yhteistyöllä lisätä yksittäisen ammattikorkeakoulun voimavaroja. Mukana Tietie-projektissa oli viisi ammattikorkeakoulua, joista jokainen kehitti ja toteutti vähintään yhden opintojakson, johon projektissa mukana olevien ammattikorkeakoulujen opiskelijat saattoivat osallistua Internetin ja ISDN-pohjaisten videoneuvottelujen avulla omalta paikkakunnaltaan. Kehittäessään yhden opintojakson ammattikorkeakoulu sai siis tarjontaansa viisi uutta opintojaksoa.
Tietie-projekti päättyi joulukuussa 1998, mutta Tietie-yhteistyö jatkuu. Vuoden 2000 elokuussa yhteistyö laajeni niin, että nyt mukana on yksitoista ammattikorkeakoulua ja tietojenkäsittelyn koulutusohjelmien lisäksi myös liiketalouden koulutusohjelmia.
Viiden vuoden kokemukset verkko-opiskeluyhteistyöstä ovat myönteisiä ja suoritusmerkintöjä on kirjattu yli kahdeksansataa. Kyse ei siis ole pienimuotoisesta kokeilusta vaan toimivasta verkko-opiskelusta, josta opiskelijat ovat innostuneet. Kolmena ensimmäisenä vuonna kirjattiin vuosittain yli sata suoritusta, mutta verkko-opiskelun kysyntä kasvoi selvästi vuonna 1999 ja jatkaa kasvuaan edelleen.
Tietie-yhteistyössä ovat mukana seuraavat ammattikorkeakoulut:

  • Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu Helia
  • Hämeen ammattikorkeakoulu
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu
  • Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
  • Lahden ammattikorkeakoulu
  • Oulun seudun ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu
  • Turun ammattikorkeakoulu
  • Vaasan ammattikorkeakoulu

Tietie-yhteistyön verkkopalvelu löytyy osoitteesta http://www.helia.fi/tietie .