Avainsana: tarinat

Rikos Sastamalassa

Sastamala ja
Vammala, Sylvään koulu
pysyy paikallaan

rikos ennen ja
nyt, kirkko palaa, sana
saa uudet kuvat

Helteessä ja ukkosmyrskyssä kylpevä Sastamala keskittyi Vanhan kirjallisuuden päivillä 1.-2.7.2011 rikoskirjallisuuteen, ei kuitenkaan vain dekkareihin vaan siihen, millaisia tekoja tai käyttäytymistä eri aikoina on pidetty rikollisena. Päivien tyylikkäässä mustassa tee-paidassa komisaario Palmun piipun savukiehkkura kiemurtelee Rikos-sanan päällä.
Matka ystäväni mökiltä Parikkalasta Sastamalaan oli odottamattoman pitkä, ja tiekyltit katosivat matkalla mennen tullen niin, että tulomatkalla ajoimme Vammalan ohi – ”Kuinka lähellä se Sastamala on Vammalaa?” – ja paluumatkalla kadotimme Lahdentien ja poikkesimme Hervantaan, jonka isosta marketista ei löytynyt mökkiviemisiksi kilon pakettia mustaleimaista Emmentalia, kun opiskelijat kuulemma ostavat vain pieniä juustopaketteja.
Vanhan kirjallisuuden päivien avajaisissa oli hyvin tilaa. Muistan, miten aiempina vuosina osa yleisöstä on istunut tai seisonut juhlasalin reunoilla, mutta nyt Sylvään koulun urheilusaliin kannetut tuolit ja parvekkeen penkit riittivät hyvin. Pohdimme teltan lounaspöydässä, liekö yleisökadon syynä päivien aihe vai helteinen sää.
Kouluneuvos Kirsti Mäkinen käsitteli esityksessään rikosta, syntiä ja häpeää eri näkökulmista, mm. Kaarlo Sarkiaa, kansanperinteen saitaa naista ja Minna Canthin Anna-Liisaa. Kun esityksen lopussa ukkonen ja salamat järisyttivät Sylvään koulua, Kirsi Mäkinen katsoi ylös ja kysyi: ”Oliko se niin kauhea esitys?”
Ainutlaatuisen elämyksen tarjosivat Heikki Laitisen ja Kimmo Pohjosen murhaballadit alkaen piispa Heinärikin neuvoista pojalleen ”pilttisemi, pienoisemi” ennen Lallin tuloa ja päätyen tätä tilaisuutta varten luotuun balladiin pariskunnasta, joka aamuisen sananvaihdon ”mä en halu olla sun kaa” jälkeen tulee Vanhan kirjallisuuden päiville ”Sastamalaan tai Vammalaan tai Tyrväälle tai mikä sen paikan nimi nyt olikaan”. Balladin lopussa Heikki Laitinen juoksi paljain jaloin yleisön joukossa mikrofoniin huutaen. Lopuksi hän kaatui koristen näyttämölle ja yleisö aplodeerasi, jolloin hän nousi loukkaantuneena ja karjaisi: ”Mitä te taputatte kun toinen tekee kuolemaa?”
Sama kysymys sopisi moneen oopperaesitykseenkin.
Päivien teemasta poikkeava keskustelu Juhani Ahosta keräsi niin laajan suosion, että esitys siirrettiin täyteen ahdetusta auditoriosta juhlasaliin. Osa turistibusseista oli tainnut ajoittaa tilaisuuden lauantaiseen kierrokseensa. Lehtori Tuula Uusi-Hallilan johdattamina Eppu Nuotio, Panu Rajala ja Simo Juva valottivat monipuolisesti Juhani Ahon tuotantoa, ennen kaikkea lastuja, Juhaa, Papin rouvaa ja Rautatietä. Eppu Nuotio kertoi, miten Rautatie avautui murkkuikäisille, kun yhdessä lähdettiin junaan ja jokainen teki sinikantiseen vihkoon merkintöjä yksityiskohdista asemalla ja junassa, kanssamatkustajista ja  kännykkäkeskusteluista. Niistä loihdittiin myöhemmin koulutunneilla  esityksiä, esim. erilaisia versioita siitä, mitä kännykkäkeskustelun toinen osapuoli olisi sanonut.
Teknologian kiivaassa kehityksessä Ahon Rautatie on edelleen ajankohtainen.
Professori Unto Salon monologi kiistasta Tyrvään Pyhän Olavin  ja Karkun Vanhan Maijan ikäjärjestyksestä oli totisuudessaan kutkuttavan hauska.
Perjantaina kävimme ihailemassa Pyhän Olavin maalauksia. Vanhan Maijan konserteista olimme nauttineet jo aiempina vuosina, silloin, kun Vanhan kirjallisuuden päivät olivat Vammalassa Sylvään koululla ja yövyimme Sastamalan vanhassa pappilassa. Nyt yövyimme Liekorannan ystävällisessä Kievarihotellissa, joka tarjosi maukkaat ateriat ja hyvän unen.

Muistot ja unelmat sykkivät

vaahterankukat
sykkivät unelmia
kevään muistoja

Vaahterat kukkivat 14.5.2011, kuten ne kukkivat keväällä 1960-luvun lopulla. Silloin pelasimme pesäpalloa aavistamatta, että muutaman vuoden kuluttua, vuonna 1971, pelikenttämme paikalle valmistuisi Finlandiatalo.
Tänään jo raitiovaunussa aavistin kanssamatkustajieni pukeutumisesta, ketkä heistä jäisivät kanssani Finlandiatalon pysäkillä SYKin 125-vuotisjuhlaan. Pukukoodina oli tumma puku.
Finlandiatalon toisen kerroksen lämpiössä etsittiin tuttuja, käteltiin ja halattiin. Muistot jysähtivät puheensorinaan.
Lukiossa Seppo Toivosen tiedottaja-kurssilla harjoittelimme argumentointia ja mikrofonin käyttöä ja kirjoitimme yhdessä artikkelit kevättalvella ilmestyneeseen Oraan numeroon. Kirsti Mäkisen kirjallisuuskurssilla keskustelimme mm. runoista ja aikakauslehtien artikkeleista. Myöhemmin olen tavannut hänet useasti Vanhan kirjallisuuden päivillä Vammalassa ja Mika Waltari -seuran tilaisuuksissa. Timo Alankoon tutustuin jo ennen SYK:n vanhempieniltoja Helsingin yliopistolla. Mieleeni jäivät hänen sanansa uusien opiskelijoiden tiedotustilaisuudessa 1970-luvulla: ”Loppujen lopuksi ei ole kovin suurta merkitystä sillä, mistä aineesta gradunsa tekee – kunhan sen tekee valmiiksi. Sillä voi osoittaa työnantajalleen, että osaa hoitaa aloittamansa tehtävän loppuun asti.” Esko Kilven syvällisiä ja sydämeen käyviä esityksiä olen seurannut monissa verkko-opetuksen seminaareissa.
Puolitoistatuntinen juhlaohjelma esitteli vuodenaikojen mukaan sykkiläisten monipuolista osaamista: musiikki- ja tanssiesityksiä, tarinoita eri vuosikymmenniltä, puheita, runoja monilla kielillä, muotinäytös eri vuosikymmenten näytelmävaatteista, taidetta ja yhteislauluja.
Rehtorit astuivat muotokuvistaan keskustelemaan nuorten oppilaiden kanssa. Lucina Hagman moitti nykyajan tyttöjen roikkuvia hiuksia, mutta ilahtui kuullessaan heiltä, että naisten ja miesten tasa-arvoiset opiskelumahdollisuudet ovat Suomessa nykyään itsestäänselviä eikä niiden eteen tarvitse taistella toisin kuin rohkean Suomalaisen Yhteiskoulun alkuaikoina Suomen keisarillisessa suurruhtinaskunnassa, jolloin Lucina Hagman aloitti koulun aamuhartauden sanoilla: ”Meidän isämme ja äitimme, joka olet taivaassa.”
Muistan, että Nervanderinkadun aamuhartauksissa luokkamme paikat juhlasalissa olivat yhden vuoden ajan äitini isoisän Oskari Mantereen muotokuvan alla.
Petteri Salomaa muisteli kouluaikaansa Nervanderinkadulla ja Isonevantiellä, opettajia, jotka kehittivät pedagogiikkaa ja kirjoittivat oppikirjoja sekä uhrasivat aikaansa oppituntien jälkeiselle runsaalle harrastustoiminnalle: kuorot, orkesterit, näyttämötoiminta, kuvataide, savisakki, koulun lehden Oraan toimittaminen, liikunta ja urheilu.
Muistan Oraan kapean toimitushuoneen Nervanderinkadun kattopuutarhan vieressä, vahakset, joille lehtijuttuja kirjoitettiin, vahaskoneen, joka joskus tuhri sormet ja kynnet musteeseen, monistetut sivut, jotka levitettiin pinoiksi ruokalan pitkille pöydille ja koottiin lehdiksi. Kun koulu vuonna 1972 muutti Isonevantielle, Oraan päätoimittajana, äitini jalanjäljillä, haastattelin koulun opettajia uusista tiloista ja niiden mahdollisuuksista. Nauha, jonka purkaminen Oraan seuraavan numeron tekstiksi vei enemmän aikaa kuin osasin aavistaa, näyttää edelleen olevan hyllyssäni, vaikka Oraan vanhat numerot ilmeisesti hävisivät muutossani pari vuotta sitten.

Podcasteja

ääntä ja kuvaa
verkkomateriaali
syttyy elämään

Muutaman viikon tauon jälkeen HH:n somekoulutus  jatkui 9.5.11. Anne Rongas aloitti Adobe Connect -videoneuvottelun välityksellä audio- ja videopodcasteista. John Fothergillin mukaan podcasteja ei pidä käyttää perinteiseen luentoon, mutta niillä voi täydentää verkko-oppimismateriaalia, tuoda siihen tarinoita ja muita luokkahuoneen elementtejä. Tutkimusten mukaan podcastit nostavat opiskelumotivaatiota, mutta eivät tuota merkittäviä eroja oppimistuloksissa.

Anne Rongas totesi käyttävänsä podcasteja verkkokursseilla myös verkkoluentoihin ja esitteli, miten helposti Audioboolla luodaan podcasteja.
Ville Venäläinen todisti videoiden voimaa näyttämällä Porkkanamafian ja Barack Obaman videoita. Videot pitäisi valmistaa niin, että ne kestävät aikaa. Creaza on eräs väline videoiden tekoon. Tallennuspaikkana korkeintaan 15 minuutin videoita nielevän YouTuben lisäksi toimii Viddler, jonne voi tallentaa korkeintaan 30 minuuttia pitkiä ja 500 megatavun kokoisia videoita.
Jere Rinne totesi videon olevan tehokas, se herättää tunteita ja oivalluksia. Passiivisesta videosta voi saada vuorovaikutteisen ryhmäkeskusteluilla ja tehtävillä. Videota varten kannattaa laatia edes karkea käsikirjoitus premisseineen, kuvakokoineen ja draaman kulkuineen. Ennen kuin ryhtyy laatimaan videota, kannattaa tarkistaa esim. YLEn sivustolta, millaisia oppimisvideoita on jo olemassa.
Toisin kuin videot, Second Life vaikeine käyttöliittymineen vie tehoja oppimiselta eikä tuo siihen olennaisesti uusia tasoja. Videota taas ei kannata tehdä, jos olennaisesti saman asian voisi kertoa luokassa.
Tutustuimme KhanAcademyyn  ja Bambuseriin, jolla  Ville Venäläinen välitti livekuvaa luokastamme sekä kuvankäsittelymahdollisuuksiin Sumopaintissa  ja Flickrin Picnicissä.
Totesimme, että puhuva pää videolla sitoo oppijan kohtalaisen pitkäksi ajaksi, kun tämä voisi silmäillä saman informaation tekstimuotoisena kohtalaisen ripeästi. Kysymykset videoiden esteettömyydestä ja tekijänoikeuksista luokkaa videoitaessa jäivät ilmaan leijumaan.

Tuuli ja aurinko

pääsiäishelle
Haapsalussa, Helsinkiin
tuulinen vappu

Pääsiäissunnuntaina ihmiset istuivat Haapsalun tuomiokirkossa talvitakeissaan ja baskereissaan, mutta lämmittelivät sitten Piispanlinnan pihalla auringonpaisteessa. Helsingin vapun kylmältä tuulelta saattoi suojautua vaikka Töölön kirkkoon.
Jari Leinonen puhui vappusaarnassaan luonnosta, talitintistä, vedenpaisumuksesta, väestön kasvusta, Pentti Linkolasta ja paavista, kestävästä kehityksestä, kompostoivasta käymälästä ja punatulkusta. Lapsena hän huolimattomuuttaan osui talitinttiin, mistä jäi jonkinlainen syyllisyys luontosuhteeseen. Kehä sulkeutui, kun punatulkku tuli katselemaan, miten hän rakensi uusien säädösten mukaista kompostoivaa käymälää.

Uusien ideoiden viehättävää kierrätystä

alakoulussa
harppaus tasa-arvoon
digimaailmaan

opimme uutta
känny kulkee taskussa
pilvi palvelee

”Yhdessä olemme enemmän”, julisti Jarmo Viteli käynnistäessään kahdennenkymmenennentoisen ITK-konferenssin Aulangolla 7.4.11. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1990 mukana oli reilut sata osallistujaa, nyt kolmen päivän aikana yhteensä tuhatkuusisataa osallistujaa.
”Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” lauloi Heikki Mäenpää.
Avatessaan konferenssia opetusministeri Henna Virkkunen kertoi kuulleensa, että paikalla ovat maamme kaikki interaktiivisen tekniikan opetuskäytön edelläkävijät. Koulutuksen muutosvauhti maailmalla on nopea, meillä ei. Nuorille nopeus on arkea, aikuisia taas muutosvauhti pelottaa. 1990-luvun lopulla olimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä edelläkävijöitä,  mutta enää emme ole.
Erot koulujen välillä ovat kasvaneet luvattoman suuriksi. Vieläkin on kouluja, joissa opettajat jonottavat työasemalle lukemaan sähköpostiaan.  Kouluissa käytetään toimisto-ohjelmia, nuorten arjessa viestinnän ja itsensä ilmaisemisen välineitä. Kouluissa kehitykseen vaikuttavat yksittäisen opettajan halukkuus, rehtoreiden suhtautuminen sekä kunnan päättäjät. Facebookin opetuskäyttö on herättänyt nurinaa, kun vapaa-ajan välineellä tehdään läksyjä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on viime syksynä valmistunut esitys, tiekartta, neljäkymmentäkuusi konkreettista esitystä harppaukseen, jolla saadaan koulut ja lapset tasa-arvoisiksi. Ajatus paperittomasta koulusta pelottaa vanhempia, mutta innostaa nuoria.
Opettajien koulutukseen ja osaamiseen pitää panostaa. Laitteet vanhenevat luokissa eikä niitä osata hyödyntää opetuksessa. Uutta tutkimusta tarvitaan jatkuvasti ja tähän tarvitaan mukaan opettajienkoulutuslaitoksia ja yliopistoja.
Peruskoulun työ- ja oppimistapoja pitää uudistaa. Ylioppilastutkinnossa verkkoa pitäisi voida käyttää tiedon haussa. Miten sosiaalista mediaa pitäisi hyödyntää kouluissa? Lapsille pitäisi tarjota valmiuksia ymmärtää, mitä verkossa voi jakaa ja vanhemmille mediakasvatukseen liittyviä teemailtoja. Kuntatason päätöksenteossa pitäisi ymmärtää, että opettajat ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita.
Oppimismateriaalien tuottajien pitäisi panostaa entistä enemmän digitaaliseen oppimismateriaaliin.
Ministerin puheen jälkeen Digiveikot esittivät ministerille luomansa laulun ”Minä ja ministeri”. He luovuttivat laulun sanat kehystettyinä seuraavaan tilaisuuteen kiirehtivälle opetusministerille.
Pierre Dillenbourg EPFL:stä Sveitsistä kertoi innostuneesti luokkahuoneen orkesteroinnista. Hän korosti, ettei kyse ole virtuaaliopetuksesta vaan luokkaopetuksesta erilaisten laitteiden keskellä.
Hän esitteli joukon yksinkertaisia oppimista tehostavia ja havainnollistavia fyysisiä laitteita, jotka eivät ole erityisen älykkäitä ja ovat taustalla.
Logistiikan opetuksessa osa opiskelijoista koosti rakennuksia pienistä fyysisistä elementeistä, palikoista, osa taas koosti vastaavia rakennuksia simulointiohjelman nappuloita painelemalla. Edellinen ryhmä oppi paremmin kuin jälkimmäinen ymmärtämään, miksi jokin ratkaisu oli parempi kuin toinen.
Puhuminen ja osallistuminen edistävät oppimista. Kun opiskelija pyytää viittaamalla luokassa kiertävää tuutoria luokseen ja istuu sitten passiivisena odottamassa, että tämä vapautuu neuvomasta toista opiskelijaa, hän menettää paljon hyvää aikaa, jolloin voisi puhumalla ja osallistumalla edistää omaa oppimistaa.
Luokkaan tuotiin lamppu, jonka väri osoittaa opiskelijan etenemistä tehtävissään. Näin tuutor näkee jo kaukaa, ketkä etenevät hitaasti ja voi tulla auttamaan heitä.
Ryhmäkeskusteluissa toiset voivat jäädä passiivisiksi, toiset taas dominoida kaikkia muita. Ryhmät työskentelevät pöytien ääressä, joissa kunkin kohdan valopisteet osoittavat keskustelun määrän. Dominoivan puhujan valopisteet valtaavat pöydän muilta.
Lamppu ja pöytä ovat taustalla, eivät häiritse opiskelua, mutta tekevät oppimisprosessin näkyväksi. Pierre Dillenbourg kehotti unohtamaan ajatukset opettajan asettamisesta oppimisprosessin sivuun fasilitaattoriksi: opettaja valta on oppimisprosessin keskiössä.
Avajaisohjelman päätteeksi Pekka Ollikainen Tekesiltä kertoi lyhyesti oppimisratkaisut-ohjelmasta, jonka haku on parhaillaan meneillään.
Tekijänoikeuksista
Istumapaikat salista olivat loppuneet jo ennen kuin Tarmo Toikkanen aloitti esityksensä Opettajan tekijänoikeusoppaasta.
Tekijänoikeus rajoittaa teosten kopiointia, muuntamista, esittämistä ja välittämistä. Näitä voidaan välttää kolmella tavalla:

  • toimimalla yksityistilaisuudessa
  • käyttämällä teoskynnyksen alittavia tuotoksia
  • käyttämällä avoimesti lisenssioitua materiaalia.

Uuden tulkinnan mukaan valtaosa peruskoulun opetuksesta voidaan katsoa yksityistilaisuuksiksi: opetukseen osallistuu pääsääntöisesti pieni joukko oppilaita, joiden nimilista on tiedossa. Jos opetustilaisuudessa vierailee oppilaiden vanhempia tai tarkastajia, siitä yleensä sovitaan erikseen. Tämä  tulkinta helpottaa tekijänoikeuslain noudattamista luokkaopetuksessa.
Verkko-opetusmateriaaliin muiden tekemiä teoksia ei voi kopioida tai muuntaa ilman asianmukaista lupaa. Tällöin avoimet sisällöt, joita löytyy mm. LeMill-oppimismyllystä, helpottavat sisällöntuotantoa.
Kokonainen tutkinto verkossa
Sanna Kukkasniemi ja Jarmo Talvivaara Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta kertoivat kokonaisen tutkinnon suorittamisesta verkossa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu sijaitsee Joensuussa, mutta opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea. Verkossa voi opiskella ja opettaa vaikka istumalla Kolin huipulla.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa verkko-opetus alkoi Tietie-yhteistyössä vuonna 1996. Kokonaisen tietojenkäsittelyn verkkotutkinnon pilotti käynnistyi vuonna 2009 ja toimintatapa vakinaistettiin vuonna 2010.
Verkko-opetuksessa lähtökohtana on opiskelija ja hänen oppimisensa. Käytännönläheisyys korostuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Kyse ei ole yksin opiskeltavista verkkokirjekursseista eikä nonstop-kursseista, joissa opiskelijat voivat opiskella oman aikataulunsa mukaisesti. Olennaista verkko-opiskelussa on ohjaus ja yhdessätekeminen. IT-alan ammattilaistenhan pitää projekteissa osata työskennellä yhdessä toisten ihmisten kanssa.
Moodlen lisäksi verkko-opiskelussa käytetään etäluokkaa ja sosiaalisen median välineitä. Esim. Twitteriä voidaan käyttää tiedotuskanavana, jolla välitetään kiinnostavia linkkejä. Opetuksen organisointi muuttuu, kun monimuotoisuutta lisätään. Opiskelijoihin luotetaan ja heille annetaan vastuuta.
IT-alan opintoihin verkko-opetus istuu helposti ja luontevasti, jolloin virtuaalisissa organisaatioissa toimiminen tulee jouhevaksi jo opintojen aikana. Verkossa toimiminen kehittää opiskelijoita enemmän kuin perinteinen luokkahuoneissa toimiminen. Heitä kannattaa kuunnella ja antaa heidän osallistua opetuksen kehittämiseen. Erityisesti ryhmäytyminen vaatii vielä kehittämistä.
Muutos otetaan kehittämisen työkaluksi ja tehtyjä valintoja kyseenalaistetaan. Jatkossa panostetaan pedagogisiin valintoihin ja menetelmiin sekä niitä tukeviin ympäristöihin ja sisältöihin. Ohjaus on keskiössä, samoin ajoitus ja kattavuus. Tarvitaan rohkeutta, uskallusta kokeilla; epäonnistuminen voidaan ottaa voimavaraksi.
Verkkoon ei mennä teknologiakylki edellä; työvälineet määräytyvät pedagogisten tarpeiden mukaan. Opetuksenhallintavälineet kohdistuvat usein pieniin sirpaleisiin, tutkinnon yhteen riviin. Kuitenkin, on vaikea hallita sitä, mitä ei tunne.
Lähikehityksen vyöhykkeen tukirakenteet pitää ajoittaa oikein. Liian varhain tarjotut tukirakenteet haittaavat ongelmanratkaisukyvyn kehittymistä, liian myöhään tarjotut taas aiheuttavat turhautumista. Oppilaitoksen pitäisi nähdä roolinsa ammatillisen kasvun oppimispotentiaalin vapauttajana. Tähän tarvitaan sekä teknistä että pedagogista ympäristöä ja osaamista ja niiden kehittämistä – sekä innostuneita ja motivoituneita opettajia.
Blogit, tubet ja wikit
Mikko Horila pohdiskeli sosiaalisen median käyttöä alakoulussa ja opettajakoulutuksen perusopinnoissa motolla ”Eilispäivän kouluissa toissapäivän opettajat valmistavat keskiaikaisin menetelmin oppilaita ylihuomisen ongelmiin”.
Sosiaalisen median toisessa aallossa friikkien rinnalle nousevat tavalliset opettajat, jotka alkavat laajamittaisesti käyttää blogeja ja muita sosiaalisen median välineitä omassa opetuksessaan. Blogeihin syntyy paljon tietoa, lukija käyttää siitä, minkä haluaa. Blogi voi olla projektin julkaisuväline, luokan verkkosivu tai ryhmätyöväline.
Koulu 3.0 -hanke tuotti kouluille kärryllisen miniläppäreitä jaettaviksi oppilaille ja langattoman verkon kattamaan koko koulun. Enää ei mennä erikseen laiteluokkaan, läppäriä käytetään osana mitä tahansa opetustuokiota tarkoituksenmukaisella tavalla. Oppilaat käyttävät palveluita, eivät koneita.
Kuten opetusministeri avauspuheessaan totesi, koulujen pitäisi siirtyä toimisto-ohjelmista käyttämään viestinnän ja itseilmaisun välineitä. Kun tavallinen opettaja kertoo jonkin sosiaalisen median palvelun käyttöönoton olevan helppoa, se vaikuttaa ihan eri tavoin kuin jonkun some-friikin leiman saaneen opettajan vakuuttelut. Onnistumisten ja epäonnistumisten jakaminen sekä toisten kokemuksista oppiminen on tärkeää. Niitä löytää myös koulu 3.0:n blogista.
Mikko Horila kertoi, miten lapset ja opettajaopiskelijat työstävät samoja tehtäviä eri yhteisöissä. Videoprojekti tehdään molemmissa oppilaitoksissa päivässä. Lasten yhteisöjä ovat IRC-galleria, Habbo, Gosupermodel, Panfu, ii2 ja Kuvake.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelun toimenpideohjelma, jonka opetusministeri avajaispuheessaan mainitsi, tarvitsisi toteutuakseen 397 miljoonaa euroa.
Lapselle tehdään karhunpalvelus, jos häntä ei jo alakoulussa valmenneta mediamaailmaan. Kymmenen vuotta sitten panostettiin tekniikkaan, mutta laitteet sinänsä eivät tuoneet parempia oppimismahdollisuuksia. Vähällä tekniikalla voidaan päästä pitkälle ja paljo tekniikka ei takaa, että sitä käytettäisiin.
Sosiaalisen median työtapapankki sisältää osahankkeiden kuvauksia ja tutkimuksia, jotka julkaistaan keväällä 2011.
Ilmiökahvila
Ilmiökahvila keräsi väkeä neljän hengen tunnelmallisiin pöytiin nauttimaan kahvista, teestä, pikkuleivistä, rypäleistä sekä tietysti oppimisesta yhdessä tehden ja keskustellen hyvässä seurassa. Ville Venäläinen johdatti pöytäkunnat kahvilan ideaan pohtien tunnelman ja onnellisuuden merkitystä oppimiselle ja nuorten passiivisuutta hyvistä Pisa-tuloksistamme huolimatta. Kun tietoa on paljon ja se on helposti saatavilla, niin mitä kouluissa pitäisi opettaa? Tiedon- ja ajanhallintaa? Yhteistyötä ja innostumista? Lopuksi vastaukseksi kiteytyivät:

  • yhdessä tekemistä
  • tiedon hakua ja arviointia
  • tietotekniikkaa.

Jos ylioppilaskirjoitukset voisi tehdä Google docsissa, niin mitä arvioitaisiin? Kykyä lisätä omia ajatuksia olemassa oleviin? Yhteistyötä ja ideointia? Jakamista? Vuorovaikutusta? Ajanhallintaa? Yhteisistä pelisäännöistä sopimista?
Ilmiökahvilassa keskustelu on olennaista. Avoin dialogi nousee olemassa olevien totuuksien sijaan.
Keskustelu oppimisen tasa-arvoisista mahdollisuuksista eteni joka pöydässä vilkkaasti. Olennainen tallennettiin pöytäliinaan. Ensimmäistä keskustelua seurasi pölytys, kolme keskustelijoista siirtyi eri pöytiin, pöytään jäänyt puheenjohtaja kertoi tiivistelmän keskustelusta, jota jatkettiin uusin voimin. Toinen pölytys sirotti meidät kolmanteen pöytään.
Oli mielenkiintoista nähdä, miten eri tavoin samaan aiheeseen eri pöytäseurueissa oli tartuttu, samoin, miten aiheen käsittely uudistui jokaisessa pölytyksessä. Kun kokemuksia purettiin, moni totesi toisaalta saaneensa uusia ideoita aiheesta, jonka kuvitteli osaavansa, toisaalta tutustunut yhdeksään ihmiseen, joihin ei muuten olisi päivän aikana tutustunut. Ville Venäläinen tiivisti, että oli kiva olla mukana tilaisuudessa, jossa oli 97 keynote-puhujaa.
Lasten nettikasvatus toimimaan
Toiminnallisia menetelmiä lasten nettikasvatukseen tarjosivat Riitta Kauppinen Pelastakaa Lapset -yhdistyksestä ja Liisa Toukonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Aloitimme esityksen seuraamisen toiminnallisesti nostamalla käsiämme ja taivuttamalla vartaloitamme.
FIAS-hanke edistää kansallista nettiturvallisuutta. Lastensuojelujärjestöjen rooli mediakasvattajina on suojelu ja osallistaminen sekä lasten digitaalisten taitojen edistäminen.
Nettikasvatuksen lähtökohtana on digitaalisten taitojen merkitys ja niiden nostaminen esille nykyistä aiemmin. Ala-asteilla pitäisi opettaa sisällöntuotantoa, sosiaalisisa taitoja, osallistumista sekä turvataitoja, miten suojella yksityisyyttään.
Netti on luonteva osa arkea ja lapset hakevat sieltä vertaistukea. Pelastakaa Lapset -Hiiripiirissä tarjotaan mediatyökaluja varhaiskasvatukseen. Kun lasten kanssa laaditaan kuvakollaasi luokan seinälle, keskustellaan siitä, kuka sen voi nähdä? Entä, jos kuvakollaasi olisikin koulun pihalla? Entä, jos se olisi netissä? Lapset voivat itsekin keksiä lisää netinkäytön sääntöjä.
Paneeli
Ensimmäisen konferenssipäivän päätti Johanna Korhosen juontama paneeli tietoyhteiskunnan koulutuspoliittisia vaalilupauksia. Jokainen panelisti aloitti kertomalla tarinan ”koulu, tietotekniikka ja minä”. Jyrki Kasvi muisteli atk-luokkaa, joka saatiin kouluun samana päivänä kun hän sai valkolakkinsa, Timo Heinonen romppuja ja tietotekniikkaa, jota oli opettajana käyttänyt, Timo Laaninen X-kirjaimilla tulostuslakanalle aikaansaatua RESSU-sanaa sekä survo-kurssia, Iisakki Kiemunki Tervakosken ala-asteella tietokonetta innolla räpeltänyttä opettajaa, joka jäi tunnin jälkeen neuvomaan pelien käytössä ja Pertti Virtanen psykologian laitoksen korrelaatio- ja faktorilaskentaa sekä reikäkorttien järjestelemistä.
Miten saadaan lapset tasa-arvoisempaan asemaan eri puolilla Suomea? Nyt osa kouluista on kuin museoita. Tähän tarjottiin vastaukseksi opettajien koulutusta, laitteiden integroimista kaikkeen opetukseen eikä erillisiin atk-luokkiin, toimivia laajakaistoja koko maahan sekä pilvipalveluita. Lisäksi tarvitaan koulujen välistä kokemustenvaihtoa, jos samalla rahalla yksi rehtori kehittää kouluaan innovatiivisesti ja toinen säilyttää sitä kuin museota. Jyrki Kasvi peräänkuulutti myös 10-sormijärjestelmän opettamista jo koulussa, koska sen avulla säästää vuosia myöhemmässä kirjoittamisessa.
Millaisin ideoin voisi auttaa tasa-arvoa tieto- ja viestintätekniikan keinoin? Eikö kuntien rajamailla voisi tehdä yhteistyötä eikä lakkauttaa kouluja? Jyrki Kasvi kertoi, että valtionosuuksia ei voi maksaa verkkoetäopetuksesta, kun lakiin on jäänyt bugi, joka pitäisi korjata heti seuraavalla kaudella. Paneeli tuntui olevan yksimielinen lakipykälän korjaamisesta ja koulumatkojen lyhentämisestä verkkoetäopetuksen avulla. Matka kirkonkylään, jossa verkkoetäopetus on saatavilla, saattaa silti olla 150 kilometriä.
Paneelin lopussa todettiin, että kymmenen vuotta sitten Suomi oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijä. Nyt ITK:ssa on samat teemat kuin kymmenen vuotta sitten. Milloin saadaan ope-wiki, johon opettajat voivat yhdessä tuottaa materiaalia, ettei tarvitsisi katsella kymmenen vuotta vanhoja PowerPoint-kalvoja? Twitterissä tuli oitis yleisövastaus jo olemassa olevista kouluwikeistä: LeMill ja Kouluwiki.
Tarinoita
Satu Nurmela aloitti toisen konferenssipäivän aamun digitaalisilla tarinoilla. Jokaisella on tarina kerrottavanaan. Miten selittäisit vierustoverillesi kuvia, joita säilytät kännyssäsi? Kertoisitko kuvaan liittyvän tarinan?
Tarinapajassa luovat menetelmät yhdistetään ryhmässä työskentelyyn. Ero oppimisen ja terapian välillä ei ole suuri. Tieto- ja viestintätekniikan työpajassa kukaan ei ole itkenyt, tarinapajassa on.
Tarinan voi kuvata numeroina: 2-3 min, 200-300 sanaa, 20-30 kuvaa. Nämä voi koota olemassa olevista, tarinaan ei tarvitse välttämättä tuottaa mitää uutta.
Tarinanteko prosessina lähtee kertomisen tarpeesta ja tunteista, jatkuu käsikirjoituksilla, editoinnilla, ensi-illalla ja jakamisella. Tarinapuu kasvaa erilaisia tarinoita: ihmisen kasvu, menneestä oppiminen, tunteet.
Tarinat aktivoivat verkko-oppijoita, ne eivät opeta vain tekniikkaa vaan voimaannuttavat. Ne sopivat organisaation toimintaan, ne kertovat ja perustelevat. Ymmärrys ja taito kuunnella kehittyvät. Tarinat aktivoivat aisteja kokonaisvaltaiseen havaitsemiseen.
Viro – Suomi
Viro ja Suomi -yhteisistunto toteutettiin videoneuvotteluna Hämeenlinnan ja Tarton välillä. Anne Villems juonsi Tartossa, Teemu Leinonen Hämeenlinnassa.
Mart Laanpere kertoi käyneensä ensimmäisen kerran ITK:ssa vuonna 1999. Virossa vastaava konferenssin on järjestetty vuodesta 2004 lähtien ja Viron virtuaaliyliopisto on toiminut vuosina 2004-2007. Virossa on opittu Suomen menestystarinoista ja haasteista.
Viron it-hallinnon sateenvarjohankkeessa, jossa on mukana 7 yliopistoa, 25 ammattikoulua ja 13 ammattikorkeakoulua (applied high education institutions), keskitytään sisällöntuotantoon vuosina 2009-2013. yhteiseen tietovarastoon on jo tallennettu yliopistojen 557 oppimisaihiota ja 1643 verkkokurssia sekä ammattikoulujen 200 oppimisaihiota ja 153 opintoviikkoa verkkokursseja. Videoluentojen määrä on  räjähtänyt valtavaksi.
Mitä tulevaisuus pilvien tuolla puolen tuo? Virossa laadunvarmistusohjeistus on keskeinen. Kaikki oppimisaihiot ja kurssit esitellään julkisesti koko Virolle ja julkisuus on tärkein keino nostaa oppimisaihioiden laaatua.
Valtaosa oppimisaihioista on laadittu oppimisalustoilla: Moodle, BB Vista ja IVA. Kun kirjastot halusivat oppimisaihioita myös paikallisiin tietovarastoihin, niin jokaisesta oppimisaihiosta on kaksi kopiota. Voi arvata, kumpi on paremmin ajan tasalla.
Virossa oppimisaihioita tallennetaan koolielu-varastoon tai LeMilliin.
Ville Venäläinen ja Tarmo Toikkanen kertoivat tarttolaisille Sometusta,  social media in support of learning. Ning-alustalla toimiva yhteisö on kerännyt jo yli 3800 jäsentä opettajista, tutkijoista ja kaikista muista opetuksesta kiinnostuneista. Sometu on itseorganisoituva, hajautettu toisten auttamisen kaveriverkosto, jota ei suunniteltu, vaan joka syntyi marraskuussa vuonna 2007.
Anne Villems kysyi, miten teini-ikäisten kulttuuri on edustettuna Sometussa. Tarmo Toikkanen totesi, ettei se näy Sometussa lainkaan. Virosta kysyttiin myös, aikooko Sometu jatkaa Ning-alustalla vai siirtyykö se Facebookiin. Ville Venäläinen totesi, että Ning on selkeä yksi paikka, johon ihmiset osaavat tulla, ja johon Twitter ja Facebook ovn linkitetty.
Teemu Leinonen herätteli keskustelua mahdollisesta Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä esimerkiksi oppimisaihioiden ja verkkokurssien laadunarvioinnissa, josta Virolla on paljon kokemusta ja toimivat prosessit.
Jarmo Viteli kertoi, että virolaisten kummeksumat ITK-hatut ovat hänen vaimonsa suunnittelemia ja teetetty Tallinnassa. ITK-konferenssi on ensi vuonna 18.-20.4.2012. Jos vastaava konferenssi on Virossa pari vuotta myöhemmin, ihmisillä on mahdollisuus osallistua molempiin.
Anne Villems oli vaikuttunut Ville Venäläisen ja Tarmo Toikkasen tiimiesityksestä ja toivoi, että ensi vuonna järjestettäisiin tiimiesitys niin, että toinen osapuoli olisi Virosta, toinen Suomesta.
Mitä huominen tuo tullessaan?
Jukka Ruponen kertoi kielen tunnistamisen haasteista ja esitteli jeopardypelaajat tietovisassa voittaneen IBM-Watsonin. Vihdoinkin on päästy tasolle, jolla kone on parempi kuin ihminen strukturoimattoman tiedon käsittelyssä. Watsonia sovelletaan mm. terveydenhuollossa niin, että se auttaa ja tukee lääkäriä analyysin tekemisessä.
Teemu Arina pohti pilvioppimista. Millaista on työ, johtaminen ja oppiminen oppivissa organisaatioissa sosiaalisen teknologian aikana? Tietoa pitäisi jakaa, mutta ihmiset eivät halua jakaa sitä. Tietoa pitäisi rakentaa yhteisöllisesti, mutta ihmiset eivät halua antaa omaa tuotostaan muiden muokattavaksi.
1980-luvulla tulivat tietoverkot, 1990-luvulla www, 2000-luvulla web 2.0 ja 2010 pilvipalvelut, digitaalisesti hajautetut tavat tehdä asioita. Informaatio mukanamme kulkeviin pieniin laitteisiin tulee pilvistä. Kymmenen vuoden aikana sosiaalista mediaa on rakennettu samalla infralla.
Muutos on kuitenkin isompi kuin ymmärrämme. Keskeinen muutos ei ole teknologinen vaan kulttuurinen; puhelimesta on tullut itseilmaisun väline. Puhutaan verkosto-organisaatioista, joukkoistamisesta, joukkoulkoistamisesta, vertaistuotannosta ja läpinäkyvyydestä.
Miten innovaatioita osataan hyödyntää uudella tavalla? Newtonilainen logiikka koostuu rituaaleista, prosesseista, ennakoitavuudesta – entä, jos ympäristö muuttuu?
Ympäristöstä oppiminen on ajattelun tarkkuutta ja interaktiivisessa arvonluonnissa opitaan asiakkailta. Apuun tulevat ketterä suunnittelu ja kehittäminen sekä systeemiajattelu, yhteisöllinen vertaistuotanto, avoin innovaatio, henkilökohtaiset oppimisympäristöt sekä oppiminen omasta toiminnasta.
Kukaan ei pysty suunnittelemaan minulle tai sinulle parasta mahdollista oppimisympäristöä; jokainen on itse vastuussa omastaan. Kuinka monessa oppimisympäristössä on feedback-nappi todellisille käyttäjille niin, että palautteeseen oikeasti reagoidaan?
Digitaalisesti hajautetuilla teknologia-alustoilla kuten elance-palvelussa voi teettää itselleen logon, saada siitä sata eri versiota ja maksaa sille, jonka suunnitteleman logon kelpuuttaa. Palvelussa ei voi huijata cv:llä tai kavereiden kehuilla: tehdyn työn jälki näkyy ja ratkaisee.
Teemu Arina sai Quora-palvelusta seitsemän erinomaista artikkelia vastaukseksi kysymykseensä oppimisen tulevaisuudesta verkossa.
Opetammeko opiskelijoillemme, miten tällaisessa maailmassa toimitaan? Miten toimitaan maailmassa, jossa vastaamme itse henkilökohtaisista oppimisympäristöistämme, josta löydämme miljardit sisällöt ja miljoonat muut käyttäjät, jossa verkostot ovat ruumiin ja tajunnan jatke?
Luodaanko edelleen vakiintuneita työympäristöjä työntekijöille? Käytämmekö kirjaa interaktiivisena sovelluksena niin, että sosiaalinen verkosto korostaa sen tiettyjä kohtia? Flipboard palvelulla voi koostaa itselleen aamun hesarin niistä linkeistä, joita tuottavat ne, joita seuraa. Symbaloo kokoaa eri palvelut nätisi esiin. Kaikki palvelut voi kytkeä yhteen omaksi oppimisympäristökseen. Vielä vuosi sitten tämä ei ollut mahdollista.
Meetin.gs on virtuaalisen kohtaamisen ja voimaantumisen verkkopalvelu, jota Teemu Arina on rakentamassa.
Menestyminen tässä maailmassa perustuu jakamiselle, kytköksille, vuorovaikutukselle, sille, että antaa jotain arvokasta muille. Esko Kilpi puhuu toisiaan tarvitsevuuden logiikasta. Yksin tehtävä työ voidaan ulkoistaa, yhteistyö tarjoaa työpaikkoja edelleen Suomessa.
Opiskelijat ovat oppilaitosten huonoimmin käytetty resurssi, innovaation antimateriaa. Minkä kontribuution opiskelijat tuovat oppilaitokseensa opiskeluvuosiensa aikana. He olisivat valmiit kehittämään monia asioita, mutta osaammeko hyödyntää heitä?
Suomen kieli sosiaalisessa mediassa
Lari Kotilainen pohdiskeli suomen kieltä sosiaalisessa mediassa. Pilaako netti suomen kielen, kuten usein kuulee väitettävän? Esimerkkien valossa näkee nopeasti, että netissä on monenlaista suomen kieltä: Twitterissä, opetusministeriön verkkosivustolla, Facebookissa, Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tai verkkojulkaisun keskustelualueella. Tekstilaji vaikuttaa kieleen. Voihan pilattua kieltä löytää opetusministeriön sivustoltakin, tosin eri mielessä kuin Twitteristä.
Kieltä käytetään vuorovaikutukseen. Jos poliitikko hioo vastaustaan turhan kauan, hän ehtii vastata vain murto-osaan saamistaan kysymyksistä: viestiketjuun ilmestyy parikymmentä kysymystä ennen kuin poliitikko on hionut ja julkaissut huolitellun ja pitkän vastauksen niistä ensimmäiseen.
Verkon kieli on puheen ja kirjoituksen välimaastossa. Suomalaisten blogien kieltä on tutkittu opinnäytetöissä. Osa muotiblogeista käyttää huoliteltua kieltä possessiivisuffikseineen, osa taas huolittelematonta tai rentouden illuusioon pyrkivää kieltä ”oon”, ”tuun”, ”meen”. Rennossa tekstissä voivat kuitenkin yhdyssanojen ”blankko-viivat” olla huolellisesti oikein. Hymiöitä käytetään runsaasti, mutta selvät murrerepliikit näyttävät puuttuvan blogeista.
Chatista tai ircistä löytyy murteita, kuten Stacky Blyth gradussaan esittää. Murteet nousevat esiin erityisesti, kun käsitellään suomalaisia aiheita kuten saunaa ja lunta. Murteilla voi myös osoittaa identiteettiään. Oulun murre leviää lähialueille; sillä halutaan erottua hesalaisista eli eteläsuomalaisista.
Sekakoodeja tapaa yhä enemmän – bastuface, öbaut, pliis, sii juu piipl – ja niihin törmää muuallakin kuin netissä.
Mitä suomen kielelle on tapahtumassa? Kielet ovat aina saaneet vaikutteita muista kielistä. Lari Kotilainen ennustaa, että suomen kirjakieleen hyväksytään vaihtelua, mutta vain hieman. Juontajat puhuvat jo puhekieltä, verkko on muutoksessa täysillä mukana.
Sosiaalisen median myötä suomen kielen asema verkossa on parantunut; yhä useampi voi tuottaa tietoa omalla äidinkielellään. Olennaista on, että suomen kieltä puhutaan ja että sitä käytetään verkossa. Itse asiasssa yliopistot ovat suomen kielelle vaarallisempia kuin nuoriso, yliopistoissahan pyritään yhä enemmän julkaisemaan vain englannnin kielellä, mikä jarruttaa suomen kielen kehittymistä tieteen kielenä.
Lari Kotilainen ei tyrmännyt edes Googlen kielikäännöksiä. Ne auttavat häntä seuraamaan englanniksi, mitä hänen matkoistaan Venäjällä paikallisesti kirjoitetaan.

Arvoverkkojen oppimisratkaisuja

opit koulussa
pihalla, savannilla
sademetsässä

norsu oksentaa
töihin nopsat oravat
arjen auttajat

Tekesin kansainvälisten oppimisverkostojen työpaja kokosi parisataa aktiivisesti kesäaikaan herännyttä oppimisverkostoista kiinnostunutta Messukeskukseen 28.3.11 aamupäiväksi. Tilaisuuden juontanut Eero Silvennoinen julisti, että kiinnostus muutetaan todelliseksi tekemiseksi ja kansainvälisesti tärkeiksi tuloksiksi.
Pekka Ollikainen esitteli Tekesin oppimisratkaisuohjelman, jonka ensimmäisessä tilaisuudessa istuimme, kaksi teemaa, kansainvälisen kasvuliiketoiminnan ja oppimisympäristöt ja -prosessit. Näihin kuuluvat opettamisen pedagogiikka, erilaiset sisällöt, työorganisaation toimintatavat sekä erilaiset teknologiset ratkaisut. Kohderyhminä ovat yritykset, oppilaitokset ja tutkimuslaitokset. Hankkeiden pitää tuottaa selkeää hyötyä niissä mukana oleville yrityksille.
Vuoden 2011 ohjelman aihealueet ovat:

  • kansainvälinen oppimisympäristö
  • pelit ja simulaatiot oppimisessa
  • innovatiiviset oppimisratkaisut.

Tekesin ohjelmasta rahoitetaan viittätoista arvoverkkohanketta. Rahoitushakemukset jätetään joko 29.4.2011 tai 15.8.2011. Hankkeissa voi olla Tekesin lisäksi myös muita rahoittajia, esim. EU-rahaa.
Veli-Pekka Niitamo kertoi, että 1.5.11. käynnistyvän kolmivuotisen Future Learning Finlandin tavoitteena ovat pysyvät rakenteet Suomen koulutusviennille.
Pasi Sahlberg esitti CIMOn unelman: aidosti avarakatseinen Suomi. Miten sitä mitataan? Onko peruskoulumme tai toisen asteen oppilaitoksemme kansainvälistynyt? Kansainvälisyys ehkä tunnetaan, mutta se ei vielä ole laajalle levinnyt oppilaitoksissamme. Virtuaalisen yhteistyön merkitys korostuu tulevaisuudessa. Vaikuttavatko kansainvälistymiseen enemmän arvot ja asenteet kuin resurssit?
Ammatillinen koulutus kansainvälistyy aktiivisemmin kuin peruskoulu. Ammattikoululaiset kaipaavat kansainvälistymistä ja opiskelijaliikkuvuus kasvaa jatkuvasti. Kokemuksia pitäisi jakaa entistä enemmän.
Suomeen tulevat ulkomaalaiset opiskelijat yllättyvät, kuinka kallis maa Suomi on, siitä heille ei yleensä lähtömaassa ole kerrottu. Useimmat heistä tulevat etsimään täältä töitä ja pettyvät siihen, miten vähän he saavat oppilaitokselta tukea työnhakuun. Helpompi vaihtoehto saattaa olla ottaa ilmainen tutkinto ja mennä töihin muualle – ja sitähän meidän ei pitäisi suosia.
Hannele Niemi esitteli Helsingin yliopiston Finnable 2020 -hankkeen, jossa pyritään  elämänlaajuiseen saumattomaan oppimiseen (boundless learning); ei-formaali oppiminen yhdistetään formaaliin oppimiseen, yksilöt toimivat ryhmissä ja yhteisöissä, voimaantuvat oppimalla ja ammentavat uutta kansainvälistymisestä. Tieto muodostuu yhdessä jakamalla mahdollisimman avoimesti. Moniaistista oppimista tukevat pelit, tarinan kerronta videoilla, yhdessä tuottaminen ja jakaminen.
Veli-Pekka Tihlman korosti WSOYpron kaupallista lähtökohtaa. Oppimisympäristöjen standardit muuttuvat kiihkeästi. WSOYpron ympäristöissä opiskellaan yksin ja yhdessä.
Riitta Smeds kertoi Aalto-yliopiston Global School -hankkeesta. Koulut verkottoituvat yhdessä yritysten kanssa globaalisti. Informaalista ympäristöstä siirrytään koulun pedagogiikkaan, tiloihin ja prosesseihin. Opetuskokeiluissa käytetään simulointeja, joihin yritykset osallistuvat testaamalla omia palvelujaan.
Kestävän kehityksen teemassa lapset tuottavat materiaalia tutkivan oppimisen menetelmällä paikallisesta ympäristöstä ja jakavat sitä globaalisti. Millaisilla oppimisratkaisuilla yritykset voisivat tukea tätä? Geneeristä mallia testataan, kehitetään ja jaetaan.
Osallistavat simulointi-istunnot totetutetaan etäläsnäolon keinoin. Olennaista on tuntea asiakkaan prosessi: Millainen koulu on Shanghaissa?
Timo Linqvist kertoi, että Upknowledgessa on animaattoreita, koodaajia, 3D-mallintajia sekä asiasisältöjen osaajia. Oppimistuotteiden kilpailu Suomen ulkopuolella on kovaa. Yrityksen sisällä oleva osaaminen ja jatkuva oppiminen voivat tuoda kilpailuetua.
Perinteistä oppimista voidaan kuvata sillalla, jolla norsu, valmis oppimisratkaisu seisoo. Voidaan puhua norsu-oppimisesta, yritetään nielaista valmis paketti, mutta ei ehkä osata soveltaa siitä saatuja tietoja arjessa. Suurin osa opitaan vasta itseopiskelupaketin jälkeen töissä. Tätä voidaan kuvata ketterillä oravilla, jotka juoksevat pitkin siltaa tukemassa oppimista. Valtaosassa yrityksiä tästä vastaa tänä päivänä Google.
Onko järkevää kehittää valmiita oppimissisältöjä vai panostaa asiakassisältöihin? Työssäoppimisen tukemiseen tarvitaan uusia sisältöjä.
Valtaosa tietokoneista on mobiileja, ja mobiilius mullistaa myös oppimisen. Kaupassa myyjä kulkee vielä tänään viivakoodinlukija kädessään saamatta lukijalla tietoa siitä, miten tuotetta pitäisi myydä tai käsitellä.
Pekka Ollikainen johdatteli osallistujat sopimaan jatkotoimenpiteistä kysymällä, haluaisiko joku vielä esitellä omaa organisaatiotaan tai verkostoaan ja sen potentiaalista panosta arvoverkkoihin. Lukuisat puheenvuorot kootaan taulukoksi tai dynaamiseksi verkostoitumispaikaksi verkkoon LinkedInin Tekesoppy -ryhmään, josta tietoa välittyy Facebookiin ja Twitteriin.
Kansainväliset oppimisratkaisut ovat useimmiten partnerisopimuksia, toimitaan yhdessä jokaisen osapuolen kulttuuria ja erityspiirteitä ymmärtäen ja kunnioittaen. Tekesin ohjelman tavoitteena on uusi oppimistila. Suomi tunnetaan osaamisestaan.

Oppimalla muutokseen

into oppia
organisaatiossa
johtaa muutosta

luodaan tavoitteet
kuunnellaan, ymmärretään
muutos tulevaan

Sytyken Prosyn ja Haaga-Helian Prolabin järjestämä miniseminaari Organisaatioiden kehittäminen ja muutos 2015 keräsi toistasataa aktiivista ja tiedonjanoista asiantuntijaa eri organisaatioista Haaga-Helian Pasilan auditorioon 17.3.2011.
Ketterä ja dynaaminen lean-konsultti Ari Tikka aloitti kysymällä, miten hyvin luottamus, huolenpito ja rakkaus toteutuvat omassa organisaatiossasi tai tiimissäsi. Hän kuvasi organisaatiokulttuurin voimaa jäävuorella, joka vahvistuu, kun näkyvä huippu ja piilossa olevat toteutuvat arvot ja perusoletukset tukevat toisiaan. Ahdistuksen hallintaan ja ulkoisista ongelmista selviytymiseen löydetään tavat, jotka opetetaan organisaation uusille jäsenille oikeana tapana havaita, ajatella ja tuntea.
Organisaatiokulttuuri muodostuu tarinoista, joita kerromme itsestämme. Hiljainen tieto voi muutoksissa vanhentua. Yksittäiset tehtävät voivat muuttua nopeasti, ajattelu ja osaaminen hitaammin ja arvot vielä hitaammin.
Halutaanko oppimisen johtavan muutokseen? Luoko ymmärrys oikeaa toimintaa uusissa tilanteissa? Syventävässä oppimisessa sovelletaan opittua omaan ainutlaatuiseen tilanteeseen ja rakennetaan omaa identiteettiä. Kokemuksellisessa oppimisessa osallistujat tuovat prosessiin omat merkityksensä. Kun törmätään rajoihin, verkosto auttaa voimaantumisessa.
Ari Tikka kuvasi muutoshanketta kolmiolla, jonka huipulla istuu hankkeen johtoryhmä ja pohjalla luodaan yhteistä kieltä tietoiskuin ja keskusteluin.  Peruskurssien päälle asettuvat syventävät, soveltavat kurssit ja näiden yläpuolelle johtoryhmän alle muutosagentit.
Muutos voidaan aloittaa jostain pilotista ja laajentaa uusi kulttuuri ja osaaminen vähitellen koko organisaatioon.
Organisaation vieraantuminen syntyy ylierikoistumisella, konfliktien välttämisellä vaikenemalla niin, että ne paisuvat liian suuriksi ennen kuin niihin tartutaan. Vieraantumista voidaan torjua leveällä vastuulla, oppimisen intohimolla ja asioiden käsittelyllä jatkuvana virtana.
Pertti Melonen aloitti mukaansatempaavan esityksensä kysymyksin. ”Onko muutosta ilmassa?” Vuodenajoista päätelleen ainakin jonkin verran. ”Kuka tuntee olevansa muutosagentti?” Kaikkien pitäisi nostaa kätensä! Me kaikkihan haluamme vaikuttaa siihen, mihin yhdessä olemme matkalla ja miksi.
Muutoksen johtaminen on tavoitteiden luomista, läsnäoloa ja keskustelua yhteisillä foorumeilla, kykyä kuunnella ja ymmärtää, myös sietää erilaisia pölinöitä. Muutosvastarinta on ihmisen henkilökohtainen tapa ottaa itselleen aikaa muutokseen, mutta missään organisaatiossa ei oikeasti ole ihmisiä, jotka vastustaisivat tulevaisuuteen suuntautuvaa muutosta.
Muutoksessa tarvitaan kipinää, viestintää ja kuohuntaa. Esimiehen esimerkki ja suhtautuminen ovat ratkaisevia. Ihmiselle turvallisuus ja elämänhallinta ovat olennaisia. Organisaatiokulttuurin muutoksen pitäisi edetä pienin askelin oppimalla.
Missä on foorumi, jossa yhdessä keskustellaan muutoksesta? Onko muutos taakka vai mahdollisuus? Muutos vaatii energiaa; energisoiko se ihmistä? Muutos vaatii myös epävarmuuden ja keskeneräisyyden sietokykyä. Muutoksen pitää perustua tosiasioihin eikä sen tavoitetta saa kadottaa matkan aikana.
Vesa Ilama luotsasi englanninkielisin dioin meidät hankejohtamisen maailmaan. Hankehallinnassa olennaista on johtaminen, leadership.
Projektipäällikkö katsoo projektiaan laatikon sisältä; huolehtii siitä, että toimitaan annettujen speksien mukaan. Hankepäällikkö näkee laatikon ulkopuolelta – itse asiassa monia laatikoita – ja ottaa huomioon niihin vaikuttavat muutokset.
Portfolion hallinnassa poimitaan uudet bisnesideat ja laaditaan niistä esiselvitykset ja esivalmistelut, tarkistetaan bisnesideoiden suhde strategiaan. Yrityksen portfoliossahan ei saisi olla useita päällekkäisiä tuotteita. Ylläpito on myös hanke ja siinä tarvitaan vähintään yhtä paljon osaamista kuin kehitystöissä.
Muutoshankkeessa mikä tahansa voi muuttua. Osa muutoksista tulee sisältä, osa ulkoa, osa tunnistetuista riskeistä. Niihin pitäisi tarttua proaktiivisesti eikä jäädä katsomaan peräpeiliin.
Hankkeeseen pitäisi jättää tilaa muutoksille ja suunnitteluun pitäisi varata riittävästi aikaa. Ketterät menetelmät auttavat. Hankkeen voi myydä kokonaisuutena, mutta määritellä vain puolet, jolloin muutoksille jää tilaa.
Hyviä mittareita ovat sellaiset, jotka voidaan mitata ja jotka vetävät tekemistä oikeaan suuntaan.
Miniseminaarin päätteeksi, kun osa mikrofoneista oli jo mykistynyt, Pertti Melonen valotti meille muutosjohtamista organisaation näkökulmasta. Jokaisella organisaatiolla on historia, nykytila ja tulevaisuus. Hyvä organisaatio osaa ennakoida toimintaympäristön muutoksia ja tunnistaa muutosvoimat.
Muutosten tuoksinassa organisaation pitää muistaa perustehtävänsä, joihin muutokset aina kytkeytyvät. Millä keinoin erottua muista? Yhteistyökumppanit tuovat lisäarvoa, mutta heille ei pidä luovuttaa strategisia asioita. Strategiasta nousevat keskeiset muutosvoimat, mutta strategia pitää muuntaa eri organisaatiotasoille ymmärrettäväksi.
Mihin muutoksella pyritään? Millaista osaamista tarvitsemme tulevaisuudessa? Johtamiseen liittyvää vastuuta ei voi delegoida. Jos johtaja ei tiedä muutoksen tavoitetta, hänen pitää se tunnustaa ja ottaa tavoitteesta selvää. Olisi tärkeää kerätä myös muutoksen vastustajien ajatukset, kokemukset ja ideat.
Muutokseen liittyvät kriittiset vaiheet ovat:

  1. muutostarpeen määrittely
  2. yhteinen visio
  3. muutosvalmiudet
  4. ensimmäiset toimenpiteet
  5. prosessit.

Koulujen kuumaa viestintää

juttu koulusta
kuvat ja haastattelut
tarvitaan oitis

maailma tahtoo
tarinoita, lieneekö
meillä mukavaa?

Kuumakuntien ja Hyvinkään viestintäkoulutuspäivässä Järvenpään lukiossa 10.3.2011 Olli Ihamäki valotti peruskoulujen ja lukioiden rehtoreille median arkea.
Onko kouluilla aktiivista halua olla julkisuudessa? Jos on, niin olisi hyvä ymmärtää toimittajan arkea ja aikarajoja. Toimittajat ja uutispäällikkö kokoontuvat aamuisin toimituskokoukseen miettimään, mitä sellaista maailmassa on tapahtunut, johon pitäisi tarttua. Aiheita on aina tarjolla enemmän kuin mihin mediassa on tilaa. Uutispäällikkö poimii virrasta ideoita. Jos haluaa oman asiansa esille, se pitäisi tuoda tuohon kokoukseen.
Kun toimittaja soittaa, koulussa pitäisi olla valmius siihen, että toimittaja saa jutun kuvineen ja haastatteluineen seuraavan päivän lehteen.  Kuulijoiden joukosta huomautettiin, että lasten kuvaamiseen ja haastattelemiseen pitää saada lupa heidän vanhemmiltaan, ja lupien kysymiseen menee aikaa. Joku huomautti, että luvan voisi kysyä tekstiviestillä ja antaa toimittajan kuvata ja haastatella niitä lapsia, joiden vanhemmilta lupa on saatu. Tai luvan voisi kysyä lukukauden alussa, jos koululla on tämän kaltaista yhteistyötä median kanssa.
Olli Ihamäki totesi, että jutun tekeminen ei ole projekti, jonka eri vaiheisiin olisi aikaa samalla tavalla kuin koulussa. Toimittajalla on työnsä ja jutuilla aikataulut; jos juttua ei synny, niin kyseiseen kouluun ei tulla sitä tekemään. Silloin mennään toiseen kouluun tai valitaan uusi aihe, josta saadaan juttu aikataulussa.
Sujuvat, avoimet ja luottamukselliset suhteet toimittajaan voivat edistää jutun syntymistä. Toimittajan kanssa ei kuitenkaan pidä heittäytyä liian hyväksi kaveriksi ja kertoa hänelle kaikkea mahdollista ajatellen, ettei hyvä ystävä mitään negatiivisista kirjoita. Toimittajalla on lupa kysyä mitä vain ja kaikki on hänelle juttujen raakamateriaalia. Hyvässä jutussahan on yleensä kritiikkiä ja ärhäkkyyttä.
Tärkeintä on, että jutussa faktat ovat kohdallaan. Kun toimittaja on hyväksytty toimitukseen, hän noudattaa journalistien eettisiä ohjeita. Jos jutussa on virheitä, ne voidaan korjata uudessa jutussa.
Toimittajalla on omat kiinnostuksensa ja ennakkoluulonsa. Asioita ei tarvitse lähestyä tasapuolisesti kaikista näkökulmista. Jos joku kokee median käsitelleen itselleen tärkeää asiaa liian yksipuolisesti, tilannetta voi korjata tarttumalla puhelimeen tai puuttumalla siihen asiallisessa, miellyttävän sävyisessä yleisönosastokirjoituksessa.
Lounaalle lähtiessämme Olli Ihamäki muistutti, että maailma tarvitsee hyviä tarinoita. Lisäksi meidän pitäisi miettiä, onko meillä koulussa mukavaa?
Oman esitykseni aikana pohdittiin, voisiko sosiaalinen media tarjota kouluille perinteistä mediaa joustavamman tavan luoda omaa julkista profiilia? Voisiko se auttaa yhteydenpidossa oppilaisiin ja näiden vanhempiin? Kun osalle vanhemmista yhteistyöpäivän ajankohta ei sovi, niin voisiko heihin saada yhteyden esimerkiksi Skypellä?
Sosiaalinen media ei toimi, jos kouluilta puuttuvat laitteet ja yhteydet. Suomi tietoyhteiskunnaksi -hankkeissa 1990-luvun lopulla tavoitteena oli varustaa kaikki koulut tietoyhteiskunnan vaatimusten mukaisiksi.  Sitten ihmeteltiin: Mistä sisältöä tietoverkkoihin? Eikö viime vuosituhannen hankkeiden päätyttyä laitteita ja yhteyksiä  enää olekaan päivitetty kaikkialla?

Tietoa, ymmärrystä, luottamusta

elämän eväät:
ymmärrys, ihmettely
viisas synteesi

pessimismissä:
toivottomuus ja tylsyys
tietämättömyys

Esko Valtaoja toi tietoa, ymmärrystä ja luottamusta, työkaluja tulevaisuuden kohtaamiseen Sastamalan VESO-päiville Sylvään koulun auditorioon 12.2.2011.
Hän otti yleisönsä rohkeilla, ehkä ärsyttävilläkin heitoillaan. Hän kertoi vihanneensa koulua ja odottaneensa pääsyä Turkuun tekemään jotain järkevää. Hänen isänsä oli rehtori, joten hän tunsi kasvaneensa opettajainhuoneessa ja tietävänsä opettajien arjen – tosin toivoi, että se nykyisin olisi parempi kuin hänen nuoruudessaan. Pitäisikö pakkoruotsista siirtyä pakkofysiikkaan, kun maailmaa ei oikein voi ymmärtää ellei tiedä, mikä on puoliintumisaika?
Hän loi esitykselleen taustaa kertomalla nuorisobarometrin tuloksista, joiden mukaan nuoret kokevat arkensa valoisana, mutta oman ja maailman tulevaisuuden synkkänä. Miksi näin? Ja mitä siitä seuraa? Perusteeton, hillitön pessimismi ei johda hyvään.
Kirjoissaan Esko Valtaoja taistelee tietämättömyyttä, toivottumuutta ja tylsyyttä vastaan. Aristoteles määrittelee onnen ehdot seuraavasti:

  • ihminen tuntee itsensä tärkeäksi ja hyväksi
  • ihminen tuntee maailman tärkeäksi ja hyväksi
  • ihminen tuntee voivansa tehdä maailman paremmaksi.

Tutussa maailman tarinassa paratiisista syntiinlankeemukseen ja viimeiseen tuomioon edetään hyvästä koko ajan pahempaan. Vastaava tarina hyvästä pahaan löytyy monista muistakin uskonnoista ja maailman uutisotsikoista: tuulivoima, ydinvoima, Tshernobyl. Väestöräjähdyksellä pelotellaan edelleen, vaikka jo vuonna 1978 Colin McEvedy ja Richard Jones totesivat väestötieteen asiantuntemuksella  teoksessaan ”Atlas of World Population History”, ettei väestöräjähdystä tule.
Jo tuolloin nähtiin, että ihmiset eivät enää kuole kuin kärpäset, mutta eivät myöskään lisäänny kuin kanit. Miksi pessimismiä edelleen viljellään? Aikuisten pessimismi näkyy nuorison oirehtimisena. Nuorille pitäisi kertoa, millainen maailma on, ei sitä, millaiseksi sen kuvittelemme.
Kiehtova maailmankaikkeus
Tiede ei osaa vastata kysymykseen, miksi maailma on olemassa. Sen sijaan kaukoputkella näemme tuhansia ja miljoonia vuosia menneisyydestä. Maailmankaikkeus on suurempi kuin osaamme kuvitella, sen juoni etenee yksinkertaisesta monimutkaiseen.
Ihmisten ja tähtien yhteys on paljon mielenkiintoisempi kuin horoskoopit. Jatkuvasti syntyy uusia tähtiä ja toiset romahtavat. Tähtien ydinjätteet, jotka muodostuvat hiilestä, typestä ja hapesta, kaikesta siitä, mitä tarvitsemme elääksemme, heitetään ympäri maailmankaikkeutta. Olemme kirjaimellisesti tähtipölyä – josta saa tuntuman, kun raapii päätään tai kaivaa nenäänsä.
Alku-Eeva syntyi, kun maailmankaikkeuden historiassa molekyyli kopioi itsensä. Elämä jatkui kloonautumalla, kunnes uros astui esiin. Suvullinen lisääntyminen ei enää ollut kopioimista vaan evoluutiota, lapsi ei ollut tarkka kopio kummastakaan vanhemmastaan.
Darwinin mukaan evoluutiossa kehittyy mitä kauneimpia ja ihmeellisimpiä muotoja, siinä ei pärjää vahvin vaan sopivin, sopeutuvin. Kaikki maailmankaikkeudessa ovat sukua keskenään, puut ja madotkin ovat sukua ihmiselle, niille voidaan johtaa sukupuu yhteisestä alkuäidistä.
Luonnon ekosysteemi kertoo elämän, yhteistyön tarinaa: syntymä, lisääntyminen, kuolema. Simbergin maalaus Kuoleman puutarha kuvaa kauniisti, ettei elämää olisi ilman kuolemaa.
Me kaikki ihmiset olemme epätäydellisiä eikä täydellisyyttä edes kannata haikailla; epätäydellisyys vie kehitystä eteenpäin. Täydellisyys pysäyttää kehityksen, täydellisenhän ei tarvitse enää muuttua.
Esko Valtaojaa luomuelämän tavoittelu ei miellytä. Luonnonmukainen elämä? Otetaan rillit pois, nehän eivät ole luonnonmukaisia. Riisutaan vaatteet, eiväthän nekään ole luonnonmukaisia. Ja mennään sitten ulos puskaan etsimään luonnonmukaista elämää. Auditorion naurunpurskahdus oli välitön kun valkeat hanget hohtivat ulkona auringonpaisteessa.
Suuret yhteiset tarinat
Koulu voisi kertoa nuorisolle suuria yhteisiä tarinoita, tarinoita ihmisen suuruudesta, pienuudesta ja tärkeydestä, jatkuvasti ylöspäin eteneviä tarinoita. Me olemme huippu, kuten voimme lukea Edgestä.  Maailma on hyvä paikka ja sitä voi tehdä paremmaksi.
Perusteluiksi väitteellen Esko Valtaoja viittasi Tsingis-kaaniin, Isotalon Anttiin ja Rannanjärveen, Romeoon ja Juliaan, pettuleipään, aspiriiniin ja kaskenpolttoon. Viime vuosisata maailmansotineen on sittenkin ollut ihmiskunnan rauhallisin. Tilastojen valossa arjen väkivalta on vähentynyt merkittävästi eikä maailmassa milloinkaan ole ollut niin turvallista kuin nyt. Eliniän odote on kasvanut jatkuvasti. Viimeiset nälkävuodet Suomessa olivat 1800-luvulla. 150 vuotta sitten hammassärky kaatoi isonkin miehen eikä siihen ollut muuta hoitoa kuin hampaan poisto. Menneisyys on siis karmea paikka, josta onneksi olemme päässeet eroon työllämme.
Bruttokansantuote henkeä kohti on kasvanut eksponentiaalisesti Keplerin ja Galilein kuivan, tylsän fysiikan parissa tekemän työn vauhdittamana. Tiede ja teknologia auttavat meitä; kun otamme selville maailman säännöt, pystymme muokkaamaan sitä.
Romahdukselle on vaihtoehto, meillä on yhä uusia keinoja luoda vaurautta, joka on sopusoinnussa kestävän kehityksen kanssa – emmekä tarvitse neljää uutta maapalloa. Ranskassa ja Japanissa on meneillään fuusiovoimaan ja aurinkokennnoihin liittyviä projekteja. Keinoja on, jos viisautta riittää. Jokainen voi tehdä maailmaa paremmaksi. Siihen tarvitaan paitsi fyysikkoja myös humanisteja. Maailma on vasta alussa, ei lopussa.
Mitä opettaisit?
Mitkä ovat yksilön mahdollisuudet? Mitä opettaisit, jos sinun ei tarvitsisi käyttää aikaasi temppujen ja faktojen opettamiseen? Faktat kulkevat älykännyssä farkkujen takataskussa, kielen automaattinen kääntäminen kehittyy jatkuvasti, tekstinkäsittelyohjelmat auttavat oikoluvussa, jotkut ovat jo kokeilleet mikrosirun asentamista itseensä.
Mitä pitäisi opettaa? Esko Valtaoja vastasi: synteesiä, viisautta, ymmärrystä ja ihmettelyä; nähdä maailma hiekanjyvässä, tähdet taivaalla, kuun sirppi, arkisen kotimatkan ihmeelliset yksityiskohdat. Opettakaa oppilaitanne rakastamaan maailmaa!
Esitys huipentui Walt Whitmanin runoon.
Assosiaatioitani Esko Valtaojan esityksestä
Oma sukupolveni astui koulusta aikuisuuteen 1970-luvun alkupuolella Aristoteleen määrittelemin onnen edellytyksin. Vuosien myötä realismi on karsinut tavoitteita ja haaveita. Jokaisella nuorella pitäisi silti olla mahdollisuus kokea sama voimaantuminen: Olen tärkeä ja hyvä, ja teen tärkeän ja hyvän maailman vielä paremmaksi!
Mielenkiintoista, että jo 1978 tiedettiin, ettei väestöräjähdystä tule. Opiskelin väestötiedettä Helsingin yliopistossa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Tuolloin jatkokoulutusseminaarien käytäväkeskusteluissa väestöräjähdykseen suhtauduttiin edessä olevana katastrofina, jonka ehkäisemiseen ei oikein nähty keinoja. Eräs tohtori luennollaan Franzeniassa heitti, etteivät ihmiset mene tilastojen kanssa sänkyyn. Kuitenkin opin tuolloin, että naisten kouluttaminen olisi paras keino ehkäistä väestöräjähdystä.
Epätäydellinen voi kehittyä, täydellinen ei. Sen opin balettitunneilla 1980-luvun lopulla: parhaimmat oppilaat hioivat osaamistaan loputtomiin, tavoittelivat yhä täydellisempää suoritusta koskaan sitä saavuttamatta – lähestyivät sitä kuin funktio lähestyy raja-arvoaan koskaan sitä saavuttamatta.
Syntymä, lisääntyminen ja kuolema herättävät minussa uinuvan väestötieteilijän. Muistan, miten 1980-luvulla rakensin niistä mallia sosiologian graduuni ”Elämänkaaren simulointimalli”. Oireellisesti kirjoitin tänään muisiinpanoihini Esko Valtaojan näyttämän Simbergin maalauksen nimeksi ”Elämän puutarha”.
Miksi Sastamalassa – tai Vammalassa?
Miksi olin VESO-päivillä Sastamalassa? Lauantai-aamupäivällä olin kouluttamassa opettajille sosiaalisen median mahdollisuuksia opetuksessa.
Matka Helsingistä Sastamalaan yhdeksäksi lauantaiaamuna näytti hankalalta, joten lähdin jo perjantai-iltana. Koin, mitä on odottaa junaa Helsingin asemalla ja junabussia Tampereella. Matka pikkubussissa taittui alkuun hiljaisesti, mutta loppumatkasta keskustelimme jo vilkkaasti sosiaalisesta mediasta. Eräs opiskelija kertoi, miten tuutor-ryhmän viestit Facebookissa toivottivat hänet tervetulleeksi uudelle paikkakunnalle ja toinen mietti, miten Skypen avulla voisi helpottaa ryhmätapaamisten järjestämistä.
Vammalassa pikkubussi pudotti meidät toivomiimme osoitteisiin, minutkin Kievarihotelli Liekorantaan, jossa myöhäisestä saapumisestani huolimatta sain ystävällisen vastaanoton, herkullisen päivällisen, lämpimän saunan ja hyvän yöunen.

Lisää muistia

Esko aloittaa
reikänauhat ja -kortit
tietotekniikan

lisää muistia
muistot heräävät, tutut
hymyt kohtaavat

Helsingin yliopiston tietotekniikka vietti 9.12.2010 näyttävästi 50-vuotisjuhliaan Helsingin yliopiston juhlasalissa yli neljänsadan hengen voimin. Juhlapuheissa pohdittiin tietotekniikan kehitystä ja merkitystä; nykyisin taskussa olevassa mobiililaitteessa on enemmän tehoa kuin Helsingin yliopiston ensimmäisessä tietokoneessa Eskossa 50 vuotta sitten, yliopisto ja tutkimus toimivat tietotekniikalla ja sähköpostin kaatuminen olisi katastrofi. Juhla huipentui Veijo Åbergin kirjan ”Lisää muistia! 50 vuotta tietotekniikkaa Helsingin yliopistossa” julkistamiseen ja projektin päävastuullisten kukittamiseen. Puheissa kerrottiin kirjantekoprojektista, haastatteluista ja kuvien ajoituksista ja paikantamisista. Lisää muistia!  jaettiin tilaisuuden päätteeksi meille jokaiselle tekijän omistuskirjoituksella varustettuna.
Kirjassa kerrotaan mm. sosiologian opiskelijasta, joka vuonna 1964 toi graduaineistonsa lävistettäväksi reikäkorteille. Lävistäjät lupasivat lävistää aineiston, jos opiskelija laulaisi heille. Ja hän lauloi.
Silloinen sosiologian opiskelija, M.A.Numminen, kertoi tänään, että reikäkorttiaineisto on yhä tallella ja hän voisi lahjoittaa sen Helsingin yliopiston tietotekniikalle. Aineisto käsittelee opiskelijoiden kiinnostusta esperanton kielestä.
M.A.Numminen lauloi meille Pedro Hietasen säestämänä monia tuttuja laulujaan, niitä, joita kuulin hänen laulavan 1980-luvun alussa Helsingin yliopiston Sosiologian laitoksen pikkujouluissa. Tätä juhlaa varten hän oli luonut laulun Eskosta, yliopiston ensimmäisestä tietokoneesta, joka luki käskynsä reikänauhoilta.