Blogit ja wikit

ilta avartaa:
istuuko blogaaminen
it-viisaille?
Tarmo Toikkanen puhui blogeista ja wikeistä Hetkyn IT-viisaiden jäsenillassa 23.4.07. Blogi korvaa kotisivun; se on interaktiivinen ja helpompi toteuttaa kuin perinteinen kotisivu. Blogialustaksi Tarmo suositteli WordPressiä tai Bloggeria.
Blogaaminen ei tarkoita, että henkilö pitää omaa monologiblogiaan. Blogaaminen tarkoittaa, että henkilöllä on blogi, hän seuraa muita saman aiheen blogeja, kommentoi niitä ja muut kommentoivat hänen blogejaan.
Blogien seuraamisen avainkäsite on RSS, web 2.0:n keskeinen standardi. Web 2.0 -tekniikka sallii paitsi lukemisen myös kirjoittamisen, kaksisuuntaiset linkit sekä sovellusten kytkemisen. Se toteuttaa web-tekniikan alkuperäisen ajatuksen, joka unohtui vaivattomassa selailussa.
Wiki sopii työryhmien yhteistyöhön tai vaikka yrityksen intranetin teknologiaksi. Erilaisia wiki-ohjelmistoja löytää osoitteesta http://www.wikimatrix.org/.
Teknisten innovaatioiden kehitys on kolmivaiheinen; ensin tulee teknologia, sitten lisäominaisuudet ja lopuksi yksinkertaisuus. Tämä näkyy paitsi tekstinkäsittelyssä myös web-julkaisemisessa.
Entä tulevaisuus? Kestääkö sosiaalisen median kehitys, kun energian hinta nousee?

ITK 07

opit elämän
faktat? faktat elämää
varten? valitse!

podcast virittää
aivot, työmatka liitää
uutta oppien

konnektiivisuus
synnyttää merkitykset
webkaksverkostoon
Vuosi sitten ITK-päivillä web 2, blogit, wikit ja sosiaalinen media lanseerattiin uusina opetukseen soveltuvina ilmiöinä. Tänä vuonna jo puolet ITK-päivien osallistujista pitää blogia ja viitisen prosenttia kannustaa opiskelijoitaan tuottamaan oppimistehtävinä sisältöä wikipediaan.
Avauspuheenvuorot
Torstaina 19.4.2007 professori Karsten Wolf herätteli oivaltamaan, miten sosiaalinen media ja yhteisöllisyys muuttaa käsitystämme oppimisesta? Pitäisikö puhua we-learningista? Miten valita tuhansista web 2 -työkaluista itselle sopivat, kun työkaluja tulee päivittäin lisää? Muuttuuko perinteinen ”learning about” uudeksi oppimiskäsitykseksi ”learning to be”? Voidaanko yhteisöllistä tiedonrakentelua perustella lauseella ”We are smarter than Me”? Pitäisikö web 2:n myötä ruveta puhumaan learning 2:sta? Esityksensä lopuksi Wolf huomautti, että hänen runsaasta verkko-oppimismateriaalistaan 90 % on oppijoiden tekemää.
Professori Roger Säljö pohti, miten kehitetään osaavia yksilöitä. Luolamaalauksen sanoma aukeaa vuosisatoja sen piirtämisen jälkeenkin. Ihminen ei voi lukea toisen ajatuksia, mutta toisen kirjoituksia voi lukea. Lukutaidon sijasta tarvitsemme digitaalista lukutaitoa, johon kuuluvat navigointi, metatieto, taito arvioida materiaalin luotettavuutta ja lukeminen vieraalla kielellä.
PBL-tutoriaalit ja sosiaalinen media
Maija Kärnä ja Marja Kallioniemi kertoivat sosiaalisen median ja PBL:n soveltamisesta Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa yhdeksän hengen opiskelijaryhmälle. PBL:n koko sykli siirrettiin verkkoon eXpertia-oppimisympäristöön, joka koostui toisiaan täydentävistä työkaluista Moodlesta, Marratechista, blogeista, www-editoinnista sekä SAP-ohjelmistosta. Merkityksistä on vaikea keskustella verkossa, joten niiden välittämiseen tarvitaan kasvokkaisia ryhmäkeskusteluja. Tärkeiksi koetut synkroniset työkalut ovat oppimisympäristön kiinteä osa.
Tietoyhteiskuntalinjaukset puntarissa
Marja Kylmälä, Terhikki Rimmanen ja Liisa Huovinen kertoivat tietoyhteiskuntalinjauksista. Enemmistö kuulijoista oli tutustunut Kansalliseen tietoyhteiskuntastrategiaan, mutta vain harvat sen jalkauttamissuunnitelmaan. LUMOUS viittaa luovaan, monimuotoiseen oppimiseen uudistuvasssa Suomessa. Uuden hallituksen ohjelmassa luvataan kehittää verkko-opetusta ja tukea oppilaitosten tietoyhteiskuntahankkeita.
Terhikki Rimmanen kertoi hyvien käytänteiden hiljaisen tiedon keräämisestä. Miten voitadaan joustavasti kääntää väärään suuntaan menossa olevaa laivaa? Suomessa on resurssoitu laitteisiin, mutta monin paikoin koneet ovat seisoneet tyhjinä. Muutos ei synny teknologiassa vaan toiminnassa ja asenteissa. Kollektiivinen tuki on tärkeää. Opettajan pitäisi kehittyä ohjaajaksi ja oppijoiden päästä tekemään ja innostumaan. Oppiainerajat voidaan ylittää teemoilla ja yhteistyöllä.
Liisa Huovinen korosti tieto- ja viestintätekniikkaa ajattelun apuvälineenä. Koulujen tietoyhteiskuntatoiminta paranee langattomilla verkoilla ja kannettavilla työasemilla. Tietokoneesta tulee televisio ensi syksystä alkaen. Helsingin opetusvirasto etsii perustoimintaan yhdistettäviä kärkihankkeita kuten Forum Viriumia ja Innoschoolia. Jälkimmäinen mallintaa tulevaisuuden koulua.
Sosiaalinen media ja oppiminen
Luennoijat tulivat audioina Lontoosta ja Kanadasta. Brasilialainen Barbara Dieu oli käymässä Lontoossa. Hänellä ei ollut kameraa eikä hän kuullut puhettamme. Teemu Arina chattaili hänelle reaktioitamme. George Siemens oli kotonaan Kanadassa, mutta hänkään kuullut ääntämme. Ilmeisesti vika oli Aulangolla eikä Lontoossa. Teemu Leinonen kertoi Wiki Foundationista sillaikaa kun Teemu Arina availi linjoja ulkomaille.
Barbara Dieu kertoi käsitteestä Communities of Practice, oppimisen laajenemisesta luokkahuoneen ulkopuolelle. Learning to interact – vai interact to learn?
Kun Barbara Dieu ja Teemu Leinonen totesivat, että tuntuu absurdilta puhua tunnin ajan kuulematta yleisön reaktioita, Jarmo Viteli heitti, että tilannehan on tuttu suomalaisesta luokkahuoneopetuksesta.
George Siemens puhui konnektivismista, yhdessä kehitettävästä tietämyksestä. Mitä tietämys on? Ulkoista? Objektiivista? Sisäisen representaatiota? Uuden rakentamista? Nopea muutos edellyttää tietämystä. Datasta tulee informaatiota ja siitä tietämystä, mutta tarvitaan oppimista, jotta tietämys muuttuisi merkityksiksi ja viisaudeksi (data, information, knowledge, learning, meaning, wisdom). Meaning is a function of network.
Yleisö totesi, ettei konnektivismi vaikuta kovin uudelta asialta. Teemu Arina kertoi, että Siemensin mukaan kirja on pysähtynyt prosessi, kun taas wikissä kirja on jatkuva vuorovaikutusmuoto. Tästä syntyi mielenkiintoinen väittely, kun Teemu Leinonen puuskahti, että tieteessä tutkimus on jatkuvassa vuorovaikutuksessa uusien tutkimusten viittauksissa. Ero on vain aikajänteessä ja laadun valvonnassa. Wikissä teksti julkaistaan välittömästi kun taas tieteellisen artikkelin julkaisuun saattaa mennä useita vuosia. Pitkä tarkistusaika takaa, että julkaistu on tiedeyhteisön tarkistamaa ja hyväksymää laadukasta tietoa.
Mitä Webkaksnollaa: sosiaaliset ohjelmistot oppimisessa
Perjantaiaamuna 20.4.07 Teemu Arina veti esityksellään salin täyteen niin että myöhästyneet eivät päässeet ovensuun ihmismuurin läpi. Teemun mielestä IT pitäisi tulkita uudestaan, I:n pitäisi tarkoittaa informaation sijaan interaktiota. ICT:ssä C eli kommunikointi unohdettiin aluksi – tänä päivänä se on entistä tärkeämpää. Konnektiivisuus tuo yhteisöllisen reflektion oppimiseen. Yhteyksien luominen on tärkeämpää kuin yhteyksissä liikkuva sisältö.
TKK:n tuotantotalouden luennoilla on yksi opettaja ja sataneljäkymmentä opiskelijaa, mikä jo asetelmana on typerä, jos opettajan pitäisi antaa kaikille ja olla vuorovaikutuksessa kaikkien kanssa. Kun opiskelijoiden välille syntyy vuorovaikutusta, tilanteesta saa paljon enemmän irti. Aluksi opiskelijat eivät innostuneet vuorovaikutuksesta vaan kysyivät, eivätkö voisi suorittaa kurssia perinteisellä lopputentillä. Vähitellen he oivalsivat, kuinka paljon saivat vuorovaikutuksesta. Opettajat arvioivat sekä konnektiivisuutta että sitä, miten opiskelijat innostavat toisiaan uusiin oivalluksiin. Tyhjentävä luento ei herätä ajatuksia; hyvä luento on provosoiva ja haastava.
Podcasting ja webcasting – mullistava opetusmenetelmien muuttaja
Leena Vainio johti istunnon ja kertoi, miten vuosi sitten oivalsi iPodin mullistaneen opiskelun maailmalla.
Jarmo Levonen kertoi käyttäneensä kuusituntiset työmatkansa itseopiskeluun. Myöhemmin työmatka lyheni puolitoistatuntiseksi; kädet olivat ratissa ja maisema päivittäin sama, joten aivot kaipasivat stimulointia. Työmatkoilla voi kuunnella kirjallisuuden lisäksi artikkelien kirjoittajien haastatteluja tai organisaatioiden tilannekatsauksia. Jatkuvan matkustelun sijaan konferenssien annista voi nauttia äänitiedostona saunan lauteilla Suomen suvessa. Asiantuntijat tuottavat myös materiaalia podcastina.
Taina Joutsenvirta olisi voinut kertoa kokemuksista Helsingin yliopiston Sosiologian laitoksen peruskurssien nauhoitetuista luennoista. Opiskelijat kuuntelevat luennot missä haluavat ja tulevat sitten yhteen prosessoimaan kuulemaansa. Tilanne on tyystin toinen kuin aiemmin, jolloin opiskelijat kerääntyivät yhdessä kuuntelemaan luentoja ja prosessoivat niitä jälkikäteen yksin. ”Piirtoheitin”-hakusanalla löytää tämän prosessin kuvauksen netistä. Nauhoitetut luennot vapauttavat opettajat tiedon jakamisesta oppimisen ohjaajiksi.
Yleisön joukosta kysyttiin, kuinka pitkälle editoituja nauhoitetut luennot ovat ja miten niitä ylläpidetään. Jarmo Levonen myönsi, että nauhoituksia pitää editoida niin, että ne kuulostavat hyviltä. Miten podcastit eroavat perinteisestä opetuskasettien kuuntelusta? Jakelu on nopeampaa ja materiaalit ovat interaktiivisia; jokainen voi olla tuottaja.
Tarmo Toikkanen kertoi podcasteista käyttäjän näkökulmasta. Kun työpäivän istuu kirjoittamassa työasemalla, niin reilun puolen tunnin työmatkalla erilainen media, ääni, piristää vapaata aivokapasiteettia. Usein podcasteja kuunnellaan muualla kuin työaseman ääressä, työmatkalla tai kuntolenkillä metsässä, joten sähköpostit ja kahvitauot eivät keskeytä kuunteluun keskittymistä.
Tarmo kertoi, että yhä useammin hän huomaa aloittavansa keskustelun sanomalla ”kuulinpa kerran podcastissa..”.
Webcastissa on äänen lisäksi video, joka vaatii työaseman ääreen eikä vapauta samalla tavoin kuin podcast. Konferenssiesityksiä kuunnellessa ei kaipaa puhuvaa päätä – harvoin esityskalvojakaan.
Tarmo esitti näytteitä muutamasta brittiläisestä podcastista. Hän totesi, että Ylen audio-ohjelmat vaativat RealPlayerin eivätkä valu vaivatta tulitikkuaskia pienempään kannettavaan laitteeseen.
Tulevaisuudessa podcast yleistyy. Se vaatii enemmän kuin tekstin tuottaminen – ja sen ympärille kehitetään rahastusta ja lisäpalveluita.
Marja-Riitta Ritanoro kertoi läntisen naapurimaamme tilanteesta. MKFC Stockholms Högskolanin kotisivu on blogi-muodossa. Edulink-oppimisalustan kaikki materiaalit siirtyvät nappia painamalla iPodiin luettaviksi, katseltaviksi ja kuunneltaviksi. Oppijat voivat lukea materiaaleja pitkillä metromatkoillaan.
Nuoret ja media
Satu Heliö esitteli tutkimustaan Sulaken Habbo-hotellin käyttäjistä. He ovat tavallisia nuoria eri maista.
Teppo Turkki johdatti meidät kuvamatkalle Japanin otakuihin. Japanilaiset ovat aktiivisia vielä 80-vuotiaina. Kännyjä suunnitellaan jopa alle 10-vuotiaille. Japanilaiset kuluttavat symboleja enemmän kuin muut kansat. Kuva keskittyneestä soittajatytöstä puistossa kertoi sisäisen kosmoksen tavoittelusta. Monilla japanilaisilla nuorilla ei ole näköalaa tulevaisuuteen. Sisäistä arvotyhjiötä täytetään fantasioilla ja kulutuksella. Elämä online on muodostumassa yhä tärkeämmäksi. Mitä se merkitsee ihmisten minä-kuvalle ja sosiaalisille suhteille? Nuoria ei saa päästää liukumaan liian syvälle nettiin, koska arvot ja moraali syntyvät vuorovaikutuksessa.
Tutkimusten mukaan nuoret haluaisivat kaikkein mieluiten pelata omien vanhempiensa kanssa. Nettipalveluissa he tekevät mitä haluavat – riippumatta siitä, mitä tarkoitusta varten tuottaja on palvelun kehittänyt.
Tulevaisuus nyt ja eilen
Sam Inkinen luotsasi meitä tulevaisuuteen Wagnerin Jumalten tuhon nornista, joiden menneen, nykyisen ja tulevan kohtalonlangat sotkeutuivat ja katkeilivat, löytöretkelle kohtaamaan jotain parempaa, sitä, mitä olemme etsimässä. Ihmiskunnan suuret keksinnöt penisilliinistä teflonpannuun ja tekstiviestiin ovat syntyneet sattumalta.
Media-arkeologia on uusi tieteenala. Fyysikko ja hologrammitekniikan isä Dennis Gabor on sanonut: ”Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sen von keksiä.” Sam Inkinen suositteli kaikille Stewart Brandin kirjaa ”The Media Lab” 1980-luvulta.
Nykynuori löytää helposti globaaleja, samoista aiheista kiinnostuneita juttukumppaneita. Edellisen sukupolven pikkukaupungin nuori, joka oli kiinnostunut vaikkapa kirjallisuudesta, saattoi joutua toteamaan, ettei omalla paikkakunnalla kukaan muu ole kiinnostunut samasta aiheesta.
Sam Inkisen esityksen otsikossa on tarkoituksella vuosiluvut 1984-2014. Edellinen oli Orwellin kuuluisan kirjan vuosiluku. Se olisi edelleen lukemisen arvoinen, tietoyhteiskunnan fantastinen uhkakuva yhdessä Huxleyn Uuden uljaan maailman kanssa. Vuonna 1984 tapahtui muutakin: markkinoille tuli MacIntosh haastamaan PC:n ja otaku-keskustelu alkoi.
Informaatioyhteiskunta olisi Sam Inkisen mielestä osuvampi termi kuin tietoyhteiskunta.
Inkinen kritisoi yliviihteellistä postmodernia maailmaa ja taustakalvolla näkyi parin kirjan kansilehdet, Ulrich Beck: Risk Society ja Gene Edward Veith, Jr: Postmodern Times. Lopuksi Inkinen mainosti Mika Ala-Korpelan ja Teemu Sunan kanssa kirjoittamaansa, tänä keväänä Finn Lecturalta ilmestyvää Kyborgin käsikirjaa, joka yhdistää luonnontieteellistä ja ihmistieteellistä ajattelua ja tutkimusta.

Sytyken MallinnusOSY

abstrakti malli
kehittää ketterästi
verkkopalvelut
Historian siivet havisivat, kun Sytyken OlioOSYn tuhkasta nousevan MallinnusOSYn ensimmäisessä miniseminaarissa 18.4.07 SysOpenilla kaksi puhujaa ja kaksi osallistujaa muistelivat yhdessä Sytyken Oliotyöryhmää, jossa viisitoista vuotta sitten työstivät yhdessä raporttia Oliot systeemityössä.
Jukka Tamminen aloitti historiakatsauksella 1980-luvun lopulla Finnairilla tehtyihin SRM-tutkimuksiin, jotka paljastivat yksitoista asiakastietojärjestelmää; joka sovelluksella oli omansa ja jokaisessa niistä tiedot eri tiloissa. Kokonaismallintaminen selkeytti tilannetta, mutta toi raskaat vuosia kestäneet projektit, jotka vastasivat huonosti nopeasti muuttuvan liiketoiminnan tarpeisiin.
Tänään tietojärjestelmiä kehitetään ketterästi. Muutamassa päivässä laadittava abstrakti oliomalli auttaa hallitsemaan useat samanaikaiset ketterät projektit. Malliin kootaan kaikki keskeiset käsitteet, joista liiketoiminta tarvitsee tietoa. (Otus, jota Jukka Tamminen nimitti oliomalliksi, on mielestäni UML:n mukainen luokkamalli.)
Malli tuottaa todellisuudesta toisen todellisuuden, lennoista varausjärjestelmän. Tarvitsemme älykkään ihmisen, joka huomaa vastaavuudet näiden todellisuuksien välillä – ja tämän älykkään ihmisen soisi olevan mukana jo järjestelmän rakennusvaiheessa.
Jukka sanoi, että jos liiketoiminnan abstrakti malli tietää jotain käyttöliittymistä, se on saastunut. (Saman tapaista ajatusta olen itse vuosikausia yrittänyt tolkuttaa opiskelijoilleni.)
Sakari Lehtonen heitti, että olioiden aika oli vuosina 1991-2006, mutta nyt on siirrytty SOAan. 1980-luvulla meillä oli moduulit, 1990-luvulla käyttötapaukset ja 2000-luvulla palvelut. Modulaarisuus tarkoittaa metsän näkemistä puilta. B2B tarkoittaa verkostoliiketoimintaa. Domain Modelista eli liiketoimintamallista saadaan XML-malli – niin, yksinkertaisesti väkäsillä.
Tilakaavion käyttö ja merkitys on herännyt uudestaan henkiin, kun mallinnetaan liiketoimintatapahtuman tilaa. Nykyisin puhutaan rekisterien sijaan komponenteista, mutta transaktiot ovat samoja kuin ne ovat olleet neljännesvuosisadan ajan. Uutta on integraatiokerros ja sen BPEL-kieli. BPM-prosesseissa orkesteroidaan liiketoimintaprosessit karkealla tasolla kun taas UML:n käyttötapaukset kertovat käsittelysäännöt tarkemmalla tasolla.
Sakarin mielestä luokkamallia ei pidä esittää liiketoiminnan edustajille vaan heidän kanssaan keskustellaan käyttöliittymien avulla. Oma kokemukseni on erilainen: käyttäjät, asiakkaat tai tilaajat, vaikka heillä ei olisi it-alan koulutusta, osaavat lukea luokkamallia ja ottaa kantaa luokkiin ja niiden välisiin yhteyksiin, kunhan heille annetaan selkokielellä mallin lukuohjeet. Käyttäjät ovat toimintansa asiantuntijoita; juuri he pystyvät kertomaan, voiko tilauksella olla yksi vai monta tilaajaa – tai asuntolainalla monta lainanottajaa, esimerkiksi mies ja vaimo.
Joku yleisön joukosta tiesi kertoa Ivar Jakobsonin sanoneen viime vuoden lopulla Suomen-vierailullaan, että UML on kuollut. Mielenkiintoista! Kun viisitoista vuotta sitten työstimme Sytyken Oliotyöryhmässä Oliot systeemityössä -raporttia, ei UML ollut vielä syntynyt eikä käyttötapauksia keksitty.
Sakari ja Jukka väittelivät kiivaasti käyttötapauksista ja kollaboraatiokaavioista. Sakari kannatti edellisiä ja piti jälkimmäisiä tarpeettomina kun taas Jukka oli täysin toista mieltä.
Illan viimeinen esiintyjä, nuori teoreetikko Tomi Reinikainen kertoi intressiperusteisesta lähestymistavasta. Intressejä on eri tahoilla ja niitä päivitetään järjestelmän elinkaaren ajan, myös ylläpitovaiheessa.

Verkko koulutuksessa ja kouluttaja verkossa

tiikeri loikkaa
projekteihin Virossa
strategiatta

huominen lupaa
verkkoon ääntä, viihdettä
oppiin iloa
IT-kouluttajien kevätseminaari suuntasi Tallinnaan 16.-17.3.07. Aktiivisia kouluttajia eri puolilta Suomea Oulua myöten osallistui yli kolmekymmentä, vaikka varsinainen ilmoittautumisaika kesti vain muutaman viikon ja ohjelma oli kohtalaisen tiivis. Matkanjärjestelyistä vastuullisena huomasin, miten paljon liikkuvia ja lennossa muuttuvia osia mahtuu parin päivän seminaariin, kun porukkaa on riittävän paljon. Kunnioitukseni ryhmämatkojen järjestäjiä kohtaan kasvoi kohisten.
Kelluen Tallinnaan
Aktivoiva pariesittely aloitti seminaarimme. Verkko-ohjauksen asiantuntija Hanne Koli avasi meille verkko-opetukseen laajan näkökulman, johon kuuluvat valmistelu ja ennakointi, opiskelijan toiminnan ohjaus sekä ohjauksen arviointi ja kehittäminen. Ohjaaja luo oppimisen edellytykset: mitkä asiat edistävät oppimista, minkä tiedon varassa opiskelijat pystyvät opiskelemaan. Ohjeistuksella, tiedottamisella ja oppimisprosessien suunnittelulla ohjaaja pyrkii edistämään oppijan aktiivisuutta, kiinnostusta ja metakognitiivisten taitojen kehittymistä.
Oppimisprosessi voi alkaa vaikka aiheeseen johdattavalla videolla tai opettajan lähettämällä sähköpostilla. Opettaja antaa selkeät aikataulut ja ohjaa koko oppimisprosessin ajan.
Hamkissa on kehitetty Moodleen liitettävä ohjausympäristö Logi tai MobiLogi, joka tekee opettajan ja opiskelijan vuorovaikutuksen näkyväksi, auttaa muistamisessa ja ohjauksessa, ajatteluprosessien ulkoistamisessa. Ohjausympäristö tarjoaa opettajalle valmiita ohjauslauseita.
Maarit Alppiranta Edusolutionista kertoi, miten monikulttuurisessa MKFC Stockholms folkhögskolassa kaikki koulutus siirrettiin verkkoon Edulink-oppimisalustalle. Muutostilanteessa jotkut kouluttajat lähtivät pois, mutta useimmat jäivät kehittämään opetustaan verkkoon – ja ovat valintaansa tyytyväisiä.
Kouluttajan työ on muuttunut: valtaosa työstä tehdään etukäteen ja ohjaukselle jää aiempaa enemmän aikaa. Kohderyhmä on haastava: maahanmuuttajia, vammaisia ja muita oppijoita, joilla on erityistarpeita. Verkko-oppimisympäristöön on integroitu erityistarpeisiin apuvälineitä, jotka eivät edellytä erillisten ohjelmien asentamisia omiin työasemiin; kaikki opiskelussa tarvittava tavoitetaan vaikka kirjaston työasemalta.
ReadRunnerin avulla oppija voi kehittää omaa lukunopeuttaan. Educast tarjoaa tilattavia äänitteitä RSS-feedin tapaan, jolloin oppija saa oppimismateriaalin mobiilina pakettina, jota voi kuunnella vaikka pitkillä työmatkoillaan.
Äänitiedostoina jaettava oppimismateriaali toimii myös Itä-Afrikassa, jossa tietokoneita on harvassa, mutta pieniä kannettavia päätelaitteita runsaasti.
Tallinnan yliopistossa
Isäntämme Mart Laanpere kertoi yliopiston käymistilasta, miten Tallinnan pedagogisesta yliopistosta kymmenvuotisessa prosessissa kehittyi Tallinnan yliopisto – vastapainoksi suurelle Tarton yliopistolle. Aloite tuli Tallinnan teknilliseltä yliopistolta, mutta lopulta tämä pudottautui hankkeesta kokonaan ja on edelleen itsenäinen. Tallinnan yliopisto on suuruudeltaan puolet Tallinnan teknillisestä yliopistosta ja kolmasosa Tarton yliopistosta.
Tallinnan yliopistoon kuuluvat Haapsalu kollege ja Rakveren opettajakoulutusseminaari. Jälkimmäisen huonokuntoisia tiloja paranneltiin kaupungin tuella.
Tallinnan yliopisto järjestää opettajakoulutusta mm. Georgiassa, Gruusiassa, Moldoviassa ja Ukrainassa. Näissä maissa opettajakoulutusta ei järjestetä englanniksi, joten venäjäntaitoisille virolaisille on kysyntää.
Tallinnan yliopiston ohjelmistokehitystä edustavat parhaimmillaan paljon suosiota saavuttanut, Hans Põldojan opinnäytetyössä syntynyt VIKO, Fle3:n pohjalta kehitetty oppimisympäristö IVA, Krihvel, jossa 6-7-vuotiaat ratkovat open source -ympäristössä oppimistehtäviä sekä ammatillisen kehittymisen reflektointiin tarkoitettu e-portfolio.
Yliopiston monien projektien rahoituslähteinä on Tiikerinloikka-ohjelma. Ilveksen loikka ehkä viittaisi paremmin hankkeen isään, silloiseen ulkoministeriin ja nykyiseen presidentti Toomas Hendrik Ilvekseen. Tiikerinloikka-käsite kertoo, miten suuresta muutoksesta on kysymys.
Oikeat ihmiset tapasivat saksalaisessa olutravintolassa vuonna 1996 ja yksi heistä sai idean. Tästä syntyi Tiikerinloikka, Tiigrihüpe. Strategia ja analyysi puuttuivat, mutta poliittinen tahto ja rahat riittivät ohjelman käynnistämiseen. Mart Laanperen kuvausta tapahtumista referoi ”Sun äitis” blogissaan.
Vuonna 1997 oppilaitosten teknologiahankkeiden rahoituksesta kolmasosa tuli paikallisesti, kaksi kolmasosaa Tiikerinloikalta, nykyisin päinvastoin. Asenteet ovat hankkeen myötä muuttuneet; kuntatasolla tietotekniikka koetaan tärkeäksi. Viron kouluissa yritteliäisyys on kasvanut: pienissäkin kouluissa syntyy innovatiivisia teknologiahankkeita, jotka hyvin perusteltuina saavat rahoitusta. Hankkeiden myötä teknologiaosaaminen on kasvanut; ne, jotka osaavat, opettavat muita ja näin vanhuksetkin pääsevät nettimaailmaan.
Ensimmäisen Tiikerinloikan päättyttyä toinen, Tiigrihüpe Plus -ohjelma, käynnistyi automaattisesti – ja päätöstä ihmeteltiin vasta jälkikäteen. Uusi ohjelma pyrkii takaamaan ICT-taidot kaikille, virtuaaliset oppimisympäristöt, tukea kehitykselle sekä yhteistyötä eri instituutioiden kanssa. Toisen strategian aikana saavutettiin parhaat tulokset: Viron 56 000 opettajasta 10 000 sai hyvän tietoteknologiakoulutuksen.
Viron hallitus on hyväksynyt viisivuotisen Oppiva tiikeri -ohjelman. ICT-taitojen sijaan puhutaan e-oppimisesta (e-learning). Kouluille suositellaan wikien ja blogien käyttöönottoa ja opettajat kehittävät itse oman koulunsa Digitaalinen tiikeri -ohjelmaa. Teknologiahuumassa on silti tärkeä muistaa, että pedagoginen ajattelu on välineitä tärkeämpää ja sosiaalinen verkosto tärkeintä.
Tiikerinloikka-säätiö rahoittaa täyspäiväisten tukihenkilöiden palkkaamista kouluihin. Nämä tukevat ihmisiä ja kehittävät järjestelmiä – eivät siis vain hallinnoi palvelimia.
Lopuksi Mart Laanpere kertoi, miten innoissaan hänen seitsenvuotias poikansa ratkoo joka ilta viisikymmentä ylimääräistä matematiikan tehtävää – kun saa niistä välittömän palautteen.
Hans Põldoja kertoi LeMill-hankkeesta, jota voisi luonnehtia pikemminkin laboratorioksi tai opettajien huoneeksi kuin oppimisympäristöksi. Sinne voidaan viedä myös tarinoita opetuksesta ja oppimisesta (teaching and learning stories). Hans Põldoja mainitsee esityksen blogiviestissään.
Hotellissa
Inge Martonen kertoi WebFair-projektinhallintatyökalusta, jota on kehitetty yhteistyöpartnereiden kanssa EU-projektissa avoimeen ympäristöön.
Hotelli Vana Wirun palomuuri oli aiheuttaa demoefektin, mutta lennossa porattua käytävää myöten pääsimme tutustumaan työkalun toimintaan.
Tuomas Lehtinen Mediamaisterilta kertoi Moodle-oppimisalustan monipuolisista käyttöliittymistä ja mediamahdollisuuksista. Moodlea voidaan käyttää monin eri tavoin. Oppilaitoksen intranetiä ei kuitenkaan pitäisi korvata millään oppimisalustalla, koska niiden hakutoiminnot eivät ole riittäviä intranetin tarpeisiin.

Veli-Pekka Lifländer
Evtekistä kertoi Moodlen käyttökokemuksistaan. Verkkokoulutus vaatii aina tarkan pedagogisen suunnittelun. Teknisissä aiheissa vapaa jutustelu ei ole yhtä luontevaa kuin kielissä tai mielipideaineissa, joten eriaikainen keskustelu rajautuu suunnitelman mukaisiin puheenvuoroihin, joista yksi on oppimispäiväkirja. Toisilla kursseilla se on pakollinen, toisilla siitä saa lisäpisteitä. Jokaisella opiskelijaryhmällä on oma wiki. Kurssit voisivat toimia verkossa ilman kasvokkaisia tapaamisia, mutta laboratoriotyöt ja projektien tarkistuspisteet vaativat läsnäoloa. Vertaispalaute syntyy luontevasti, kun yksi projektiryhmä on toisen johtoryhmä. Jokaisen opiskelijan pitää siis seurata kunnolla oman ryhmänsä lisäksi ainakin yhden muun ryhmän työskentelyä.
Moodle tarjoaa visuaalisuuden viilaamiseen monipuolisia mahdollisuuksia, mutta perusnäkymäkin on ihan riittävä. Kysymykseen opiskelijatöiden tekijänoikeuksista Veli-Pekka Lifländer totesi varautuvansa ongelmiin vasta jälkikäteen.
Kelluva paneeli
Asiantuntevat paneelistit ja aktiivinen yleisö huipensivat seminaarimme paluumatkalla. Voisiko oppimisalustoja käyttää projektinohjauksessa? Voisivatko opiskelijat palauttaa oppimistehtäviään äänitiedostoina? Millä keinoin voisimme vapautua muistamisesta? Miten pääsisimme eroon välineiden asettamista rajoituksista? Auttaisivatko EU-projektit? Voisiko samaan ohjelmistoon integroida kaiken opetukseen liittyvän, myös opiskelijahallinnon suoritusmerkintöineen ja opettajien töiden järjestelyn palkanlaskentoineen?
Tulevaisuus lupaa avoimuutta, autettavuutta ja sulautuvuutta. Web service -tyyppiset ratkaisut tuovat samaan käyttöliittymään kaiken, mikä liittyy oppimiseen, harrastamiseen ja työhön. Formaali ja informaalinen oppiminen kulkevat rinnan, oppijakeskeisyys korostuu. Pelillisyys ja viihteellisyys tehostavat oppimista. Me kaikki tuotamme sisältöä. Mobiilisukupolvella on erilaiset ongelmat, tarpeet ja valmiudet kuin aiemmilla sukupolvilla – mutta identiteetti ja verkostot saattavat kadota kännyn myötä.
Elinikäinen oppiminen on tullut jäädäkseen ja teknologia integroituu ihmisen koko kulttuuriin hipaisuineen, implantteineen ja japanilaisine vessoineen. Viime kädessä kaikki integroituu kuitenkin oppijaan itseensä; mikään järjestelmä ei pysty integroimaan kaikkea formaalia ja informaalia oppimista.
Tarvittaisiin pieni käänne, jonka idut orastivat tässä seminaarissa. Keskustelun ja ideoinnin pitäisi jatkua omissa organisaatioissa ja verkostoissa.

Tieto kulkee – vai kulkeeko?

multimedia
antiikin esteettinen
aistikimara
Lokakuisena lauantaiaamuna puoli kymmeneltä Suomen Tietokirjailijat kokoontuivat ennen Helsingin Kirjamessuja Messukeskukseen seuraamaan Tapio Variksen hengästyttävän vauhdikasta ja monipuolista esitystä. Hesarin aamun pääkirjoituksessa oli ylistetty kirjan käyttöliittymää. Jostein Gaarder toteaa Sofian maailmassaan, että kirja on kaikista välineistä vuorovaikutteisin, interaktiivisin. Sähköisen median napin painallusta ja koneen vastausta Tapio Varis taas nimittää interpassiivisuudeksi.
Päivittäiset mediat siirtyvät verkkoon ja lehtien lukeminen vähenee. Sosiaalinen web nousee ja tietokirja kilpailee Wikipedian ja vastaavien kanssa. Kapea käsitys e-oppimisesta rappeutuu, ja digitaalinen lukutaito nousee uudeksi konseptiksi, kuten Tapio Varis kuvailee artikkelissaan Parnassossa.
Tapio Varis tutki tiedon kulkua eri tieteiden näkökulmista ja luetteli viestinnän, pedagogiikan, kirjallisuustieteen ja sosiologian tutkijoita kuten Freire, Dewey, McLuhan, Innis ja Ong. Jokainen uusi media mahdollistaa uudenlaisia ajatteluprosesseja. Minkä median maailmassa toimimme ja minkä valitsemme päämediaksemme? Vai sokaistummeko vain yhdelle medialle?
Jakaminen ja välittäminen, sharing and caring, nousevat arvoonsa, samoin avoimet ympäristöt. Retoriikka (puhuminen) oli aiemmin yksi tärkeimmistä taidoista, mutta enää sitä ei arvosteta. Kuitenkin opiskelijoista valtaosa haluaisi mieluummin hyvän opettajan kuin sähköisen materiaalin. Vaan mistä löydämme hyviä opettajia?
Sähköiset mediat ovat hyviä välittämään tietoa, joka muuttuu päivittäin, mutta meillä pitää olla myös pysyvää tietoa. Kirjan tekeminen vaatii erilaista älyllistä ponnistelua kuin jonkin asian heittäminen verkkoon. Syntyykö kirja uudestaan? Pääseekö siitä nauttimaan vain eliitti, kun muille tarjotaan sähköisen median sirkushuveja?
Kasvatuksen vallankumous, uusi renesanssi, tuottaa uudenlaisia ajatuksia, ylittää tieteen ja taiteen rajoja. Tunne ja uskonto ovat älykkyyden yhdeksäs ulottuvuus. Maailman hallitsemiseen tarvitaan erilaisia taiteen lajeja. Aikakautemme ei suosi diletantteja – mutta emmehän me tarvitse millään alalla ihmisiä, joiden tunne-elämä olisi nolla.
Unescossa tutkitaan monilukutaitoa, multimodaalisuutta. Pitäisikö puhua monikulttuurisesta maailmasta eikä digi-ajasta? Vahvistammeko EU:ssa huomaamattamme tekno-tieteellistä ajattelutapaa?
Ihmisen muistirakenne muuttuu. Kirjoitettu ajatus irtoaa puhujasta. Yliopistomaailmassa alkuperäiseen puhujaan viitataan referenssein. Yhden tutkijan osuus yhteisestä tuotoksesta on yleensä mitättömän pieni.
Innisin mukaan viestintärakenteen häiriintyminen tuhoaa valtakunnan. Maissa, joissa sensuuri vallitsee, verkko tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia, joita heillä muuten ei ole.
Tapio Variksen mukaan televisio on häviävä maailma. Eri aisteja yhdistävä multimedia taas voisi yltää Aristoteleen runousopin tavoitteisiin.
Tapio Varis näytti tuoretta juhlakirjaansa ”Communication and learning in the Multicultural World”, jonka ovat toimittaneet Pekka Ruohotie ja Rupert MacLean ja julkaissut Tampereen yliopisto.
Keskustelussa todettiin, että vaikka tieteen kieli on englanti, tieteestä pitäisi kirjoittaa myös suomeksi, jotta suomalainen tieteellinen käsitteistö eläisi.

NetValue2001, Suomi tietoyhteiskunnan kärjessä

NetValue2001-seminaari 31.10.2001
TIEKEn ja Kärkiverkosto-tietopalvelun (Sitra) sekä liikenne- ja viestintäministeriön, sisäasiainministeriön ja Kuntaliiton järjestämä tapahtuma keräsi Säätytalon kaksi salia täyteen kuulijoita. Uuden tekniikan alueellisia vaikutuksia pohdittiin kattokruunun ja enkeleitä esittävien kattomaalausten alla korinttilaisten pylväiden ja seinäfreskojen keskellä. Toiseen saliin esitykset välitettiin videoneuvottelutekniikalla samoin kuin Internetiin, josta tilaisuutta saattoi seurata osoitteessa http://www.tieke.fi/netvalue2001 samanaikaisesti ja myöhemmin. Samasta osoitteesta löytyvät myös esiintyjien valmistamat materiaalit. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi TIEKEn hallituksen jäsen Markku Laukkanen.
Pääministeri Paavo Lipponen
Suomi on mitalisijoilla EU:ssa monilla indikaattoreilla mitattuna: osaamiseemme luotetaan maailmalla. Olisi melkein helpompi olla kakkonen kuin ykkönen. Taloudellisilla markkinoilla on ollut epävarmuutta 11.9.01 jälkeen, mutta kasvuun ensi vuonna uskotaan.
Suomi tuottaa teknologiaa, mutta todellinen haaste meille olisi kyvyssä soveltaa sitä. Esimerkiksi Yhdysvallat tuo enemmän teknologiaa kuin vie ja hakee tehokkuutta nimenomaan teknologian soveltamisesta. Suomi on tässä jälkijättöinen, mutta ehtii sitten oppia muiden virheistä ja tehdä järkeviä päätöksiä.
Suomen hallitus on luomassa sähköisten palvelujen infrastruktuuria. Sähköisen allekirjoituksen toteuttaminen kattavasti on erittäin vaikeaa, mutta kun se onnistuu, palvelujen tuotanto tehostuu ja saa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Digi-tv ja kolmannen sukupolven matkapuhelimet avaavat myös uusia mahdollisuuksia. Kilpailu ja markkinat tuovat valtaosalle kansalaisista laajakaistayhteydet kohtuuhintaan – taajamissa. Haja-asutusalueista valtion ja kuntien on tunnettava vastuunsa, koska Suomi tarvitsee pärjätäkseen koko maan panosta.
Informaation tuottaminen on tänään ratkaisevasti edullisempaa kuin aikaisemmin, mutta nyt on entistä vaikeampaa luovia tiedon palasten virrassa. Meillä on vastuu siitä, että kansalaiset onnistuvat tässä.
Pertti Huuskonen, Oulun Technopolis Oyj
Oulun teknologiakeskus aloitettiin suu säkkiä myöten vanhassa meijerissä vuonna 1982. Kolme vuotta myöhemmin muutettiin yliopiston kupeeseen rakennuksiin, joita luonnehdittiin minkkitarha-arkkitehtuuriksi. Viime vuosina on jo hankittu kalliita, näyttäviä tiloja. Teknologiakeskuksen toiminta ei kuitenkaan ole seinien tekemistä vaan seinät ovat seurausta sisällöstä. Lisärahoitusta mentiin hakemaan pörssistä, mikä lisäsi yrityksen läpinäkyvyyttä. Vertailua (benchmarkkausta) on tehty myös EU:n ulkopuolelle. Nyt Oulu on yksi maailman 28 menestyneimmistä IT-kaupungeista.
Yritystoiminnan käynnistäminen sisältää seuraavat vaiheet:

  • luominen
  • keskittyminen
  • bisnes alkaa.

Nämä vaiheet vievät aikaa, kun lähdetään liikkeelle tyhjästä. Teknologia- ja tuotekehitysvaiheesta pitää siirtyä liiketoimintaan. Tämä tapahtuu Suomessa liian hitaasti, kuten pääministeri totesi. Ihmisten osaamista Suomesta kuitenkin löytyy.
Ulla-Maija Laiho, SM
Aluekeskusohjelma kestää vuoden 2006 loppuun ja sen kehittymistä voi seurata sisäasiainministeriön nettisivuilta. Suomen kaltaisessa pienessä maassa pitää ottaa käyttöön kaikki voimavarat. Meillä on nyt keskittymiskehitys ja muuttotappiokuntia. Työpaikat ovat syntyneet tietointensiivisille aloille. Osaamista tarvittaisiin paitsi tekniikassa myös terveydenhuollossa ja käden taidoissa. Alueilla pitäisi etsiä omia vahvuusalueita eikä ratsastaa niillä ideoilla, jotka hetki sitten toivat joillekin menestystä.
Antti Hautamäki, Sitra
Viestintätekniikka mahdollistaa nykyisen kehityksen, mutta mallit ja tekniikka vanhenevat niin nopeasti, että se koettelee ihmisten jaksamista. Pelkästään talouden logiikalla ei enää 11.9.01 jälkeen voida edetä vaan pitää ottaa huomioon myös kulttuurien itsetunto. Länsimaissa on hellenistis-hebrealais-kristillinen kulttuuri, mutta miten se toimii törmätessään muualla olevaan toisenlaiseen ajatusmaailmaan pohjaavaan kulttuuriin?
Kasvun elementtejä haetaan osaamisesta, yhteistyöstä ja viimeisimmän tekniikan tarjoamista mahdollisuuksista. Tietointensiiviset yritykset ovat keskeisiä osaamisen välittäjiä ja niitä tarvitaan tietoyhteiskunnassa. Korkeakoulut ja ammattikoulut eivät riitä: olennaista on tekniikan soveltaminen liike-elämässä.
Urbanisoitumisprosessi etenee vääjäämättä ja 80 % väestöstä tulee asumaan taajamissa. Haja-asutusalueet voisivat erikoistua.
Miksi keskitytään? Koko elinkeinoelämän tietointensiivisyys edellyttää jatkuvaa yhteyttä parhaaseen tietoon. Kaupungit ovat strategisia tuotantopaikkoja, joissa palvelut ja innovaatiot kehittyvät. Castells ja Himanen toteavat uusimmassa teoksessaan Suomen tietoyhteiskuntamalli, että maailmantalous on metropolivetoista.
Face-to-face (F2F) -yhteys luo luottamusta. Ihmisten pitää voida olla yhteydessä olennaisiin henkilöihin. F2F-yhteys tulee myös verkkoihin. Miten päästään bittitasolta jaettujen merkitysten löytämiseen? Näitä teknisiä ratkaisuja etsitään nyt.
Henry Haglund, Euroopan komissio
Euroopan komissio on julkistanut eEurope- ja eParticipation-ohjelmansa, jotka varmistavat, että muutosprosessi on kansalaisten kannalta kattava ja kaikki kansalaiset voivat toimia tietoyhteiskunnassa. Julkisen hallinnon internet-sivut pitää rakentaa niin, että myös ikääntyneet ja vammaiset voivat lukea ja käyttää niitä. Tämä tiedonanto on tullut Euroopan komissiolta jäsenvaltioille ja siihen kaikkien palveluntarjoajien pitää suhtautua vakavasti. Suomessa julkishallinnon standardi vuodelta 2001 sisältää jo tämän saman ajatuksen. Euroopan komissio ei kuitenkaan ole lähtenyt voimakkaan lainsäädännön tielle kuten Yhdysvallat vaan kyse on suosituksista.
Unto Kariniemi, ICL Invia Oyj
Kustannushyöty löytyy siitä, miten verkostot liittyvät toisiinsa. Miten asiakkuudenhallinta hoidetaan alihankintaketjussa, miten julkisen hallinnon palveluketju saadaan saumattomaksi ja kuka on maksaja, kun luodaan uudenlaista verkostoinfrastruktuuria? Ilman hyötyjen tunnistamista ja tavoitteita monet hankkeet tulevat kaatumaan.
Matti Laamanen, Elisa Communications
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo – nykyisin jaettu ilo on viisinkertainen sähköpostiliite. Myös jaettu tieto on viisinkertainen tieto. Jakamalla tietoa luodaan osaamista, mistä seuraa kyvykkyyttä, mistä seuraa kilpailuetua. Kun tietoa jaetaan, syntyy verkosto. Muutos eri sektoreilla tapahtuu eri nopeuksilla ja tämä voi aiheuttaa hidastumisia verkostossa.
Ihmisen asenteista riippuu, näkeekö hän muutokset uhkina, haasteina vai mahdollisuuksina. Haasteiden oletusarvo on, että verkostot ovat kunnossa.
Pauli Päivärinta, NovoGroup Oyj
Pitäisi korostaa tiedon kertaalleen syötön periaatetta. Kun kansalainen tekee kotoa päivähoitohakemuksen, hän toimii tavalla, jota pankit ovat jo kauan opettaneet meille. Olisi hyvä, jos laskukin tulisi sähköisesti.
Monissa alueellisissa yhteistyöhankkeissa näkyy, että asioita katsotaan yhä enemmän yhdessä ja pitäisikin nähdä ennen kaikkea kokonaisuus.
Karri Salminen, Sonera Oyj
Viime elokuisen tilaston mukaan Suomi on neljännellä sijalla matkapuhelimien käytössä ja vasta 20. sijalla Internetin kotikäytössä. Kun tilastoja Suomen sisällä tarkastellaan maakunnittain tai koulutustason mukaan, erot ovat valtavia.
Miten kansalaisten asenteet muuttuvat? Miksi kansalainen käyttäisi uutta tekniikkaa? Seuraava yhtälö tarjoaa ehkä yhden vastauksen:

  • liittymä + osaaminen + motivaatio = viestintäosaaminen

Yhteisöllinen viestintä on nousemassa entistä tärkeämmäksi. Mutta entä jos kansalaisella ei ole motivaatiota kuulua yhteisöön tai jos hän ei osaa tulkita viestiä? Vuorovaikutusta ei ole ilman verkostoja.
Seuraavat näkökohdat asettavat haasteita:

  • Puolella suomalaisista ei ole mahdollisuuksia verkottua.
  • Muuttoliike kiihtyy – taistellaanko tuulimyllyjä vastaan?
  • Kehittämisvoimavarat hajotetaan pikkuprojekteihin.
  • Yliopistojen ja yritysten pitäisi löytää yhteistyö.

eWork ja eLearning kulkevat käsi kädessä. Julkisella vallalla on esimerkkivastuu ja sillä olisi valtavat mahdollisuudet yhteistyössä alan yritysten kanssa. Yksin ei kukaan tässä ympäristössä menesty.
Jukka Pirttijoki, Kuhmo
Maaseutu ei käsitä vain maataloutta harjoittavia perheitä. Kuhmossa rautatie- ja linja-autoaseman väli on 70 km. Vuonna 1976 alueella oli 11 koulua, nyt enää kaksi. Suurten ikäluokkien aikaan 1950-luvulla alueelle rakennettiin kouluja ja joka talossa oli keskimäärin 6 – 8 lasta. Mihin he menivät? Ruotsiin. 40 vuoden ajan alueella on ollut tasaisen tappavaa muuttotahtia: kuntakeskus on vetänyt väen. Kuhmon keskustassa väestötiheys on 80 henkilöä / km2 kun taas koko Kuhmon alueella vain 0,6 henkilöä / km2. Se on siis käytännössä asumatonta aluetta.
Alueelle suunnatut projektit sisältävät haaveita ja utopioita, mutta onneksi ne epäonnistuvat. Perusteettomien toiveiden tarjoaminen nuorille on karhunpalvelus heille. Pikemminkin pitäisi valmistaa heitä lähtöön. Ammattikoulutus antaa heille kilpailukyvyn työmarkkinoilla. Tuntuu siltä kuin ajateltaisiin, että maaseudun nuorten pitäisi turvata maaseutu etelän ihmisille.
Työnantajat pitävät kainuulaisia nuoria tolkkuina, työtä pelkäämättöminä. Innovatiiviset ihmiset ovat lähteneet tuolle seudulle. Nyt tuo geeniaines palaa koko yhteiskuntaa hyödyntämään.
Ajatus, että suuret ikäluokat eläkeiässä palaisivat kotiseudulleen, on kyseenalainen: Mistä he löytäisivät asunnot, kun vanhat ovat ränsistyneet? Kannattaisiko uusia rakentaa, kun niitä ei kukaan kuitenkaan osta?
Pahoinvointi kasvaa talouden kasvaessa. Syyskuun 11. päivän tapahtumat saivat näkemään asiat uudessa valossa. Jos rajat sulkeutuvat, niin ehkä kainuulainen elämäntapa on kriisit kestävä: eihän se välttämättä tarvitse sähköä eikä polttoainetta.
Sari Hannila-Neulanen, Itä-Turun OSKU -projekti
OSKU-projektien taustalla on Oppiva Itä-Karjala -projekti. Itä-Turun OSKU -projektissa on perustettu kioskipisteitä, joissa tietokonetta pääsee käyttämään, ja neljäsosa väestöstä onkin jo ryhtynyt verkon käyttäjiksi. Itä-Turun alueella on monia kymmeniä kansallisuuksia ja kieliä, joten asumisverkossa palvellaan niin monilla kielillä kuin kielitaitoa riittää, pääasiassa kuitenkin suomen kielellä. Vaikuttaa siltä, että mitä vanhempi ihminen on, sitä suurempi hänen kynnyksensä verkon käyttöön on.
Verkon virtuaalitulkki säästää paljon aikaa, kun tulkin ei tarvitse lähteä keskustasta erikseen hoitamaan pientä asiaa. Verkossa on myös virtuaalista suomen kielen opetusta.
Oman kulttuurin säilyttäminen on tärkeää, samoin yhteydet sukulaisiin sähköpostitse ja linkit entisen kotimaan uutispalveluihin, joita voidaan tuottaa verkkoon. Toisaalta paikallisnäkökulmakin pitää muistaa.
Jari Seppälä, Tampereen kaupunki
eTampereessa on kyse julkisen hallinnon verkkopalvelun kehittämisestä. Monet osapuolet kuten eri korkeakoulut ja yritykset tekevät yhteistyötä. Ketju jatkuu tulevaisuuteen: kaiken ei tarvitse olla valmiina tässä ja nyt.
eTampere sisältää verkkoyhteisöjen kehittämisajatuksen ja liiketoiminnan tekemisen. Langatonta liiketoimintaa edustaa kommunikaattoriin rakennettu paikannussovellus. Suurin osa tamperelaisista haluaa palveluja verkosta. Verkkopalvelujen tuottaminen ei saa olla ylimääräistä työtä eikä vaihtoehto nykyiselle toiminnalle. Ne pitää integroida nykyjärjestelmään niin ettei ylläpidetä kahta rinnakkaista järjestelmää.
Verkkopalveluja tuotetaan kuntalaisten ehdoilla: otetaan huomioon hitaimmat yhteydet, samoin ikäihmiset ja vammaiset. Kaupungilla kiertävä Netti Nysse, bussi, tarjoaa koulutusta ja palveluja kansalaisille.
Vanhemmat kansalaiset ovat jo putoamassa kelkasta verkon käytössä. Kursseilla on kuitenkin huomattu, että kynnys verkon käyttöön madaltuu, joten kyse on ehkä alun ennakkoluuloista.
Sähköinen asiointi ei ole käynnistynyt HST-kortin myötä, koska kortti on kallis ja hankalakäyttöinen ja siihen liittyvät palvelut ovat puutteelliset. Mobiili tunnistus on tulevaisuuden näky, jota pitäisi tutkia.
Ritva Metsälampi, Pohjois-Lapin OSKU -projekti
Pohjoisen kulkuneuvoja ovat poro, auto ja moottorikelkka, nyt myös Internet. Pohjois-Lapin OSKU -projektissa verkkoympäristö pyritään saamaan palvelemaan kuntalaisia heidän omilla ehdoillaan. Heille tarjotaan koulutusta, kioskeja ja portaali. Vertaiskouluttajat antavat samalla tasolla olevaa ohjausta ja neuvontaa. Koulujen ohjelmaan sisällytetään kansalaisverkkokoulutus. Lisäksi tarjolla on henkilökohtaista koulutusta, jossa myös perustellaan, miksi verkkoa kannattaa käyttää.
Kioskipisteiden sijoittamisessa Pohjois-Lapin alueelle oli omat ongelmansa: miten 35 kioskipistettä pitäisi sijoittaa laajalle alueelle, jossa on 50 kylää? Kyse on sivukylistä – ei syrjäkylistä – jotka ovat jonkin kilometrin päässä taajamasta. Apuun otettiin olemassaolevia verkkopalvelupisteitä, kylätaloja, joista löytyvät verkko-, sosiaali-, harraste- ym. palvelut, sekä Netti-Jussi, joka kiertää kuntien alueella. Alueella on vielä paljon kyliä, joissa kännykkä ei toimi.
Stina Tiainen, Saaristomeren kehittämiskeskus
Onko uudesta tietotekniikasta hyötyä saaristossa keskellä kelirikkoja? Saaristomeren alue on kilpailukykyinen ja puhuja itse noin 50-vuotias paluumuuttaja. Yli 60 prosentilla alueen asukkaista äidinkieli on ruotsi, joten Saaristomeren OSKU toimii suomeksi ja ruotsiksi.
Laajakaistaverkkoprojekti alueella on tärkeä. Ehkä saariston asukkaatkin voivat tulevaisuudessa seurata verkosta tällaisia seminaareja ja osallistua siihen kehitykseen, mitä pääkaupunkiseudulla tapahtuu.
Tietoteknisen infrastruktuurin kehittäminen antaa ihmisille mahdollisuuden muuttaa muualle kuin ruuhka-Suomeen. Kohta meillä on työvoimapula pikemmin kuin työttömyys. Silloin ihmiset haluavat itse päättää, missä asuvat ja siksi infrastruktuurin pitää olla kunnossa, jotta löytyy erilaisia vaihtoehtoja asuinympäristöiksi.
Saaristossa toimivat IT-luotsit, jotka käyvät opastamassa opintopiireissä. OSKU pitäisi saada palvelemaan myös kesävieraita talvella verkon kautta.
Markku Sotarauta, Tampereen yliopisto
Tietoyhteiskunta keskittyy, tarvitaan face-to-face –kohtaamisia, joissa hiljaista tietoa välitetään. Osaajat kaipaavat luovaa ongelmanratkaisuympäristöä. He haluavat olla siellä, missä asioita mietitään ja pohditaan: tv:n ja Internetin seuraajat ovat myöhässä. Infrastruktuuri on väline ja itsestäänselvyys: osaajat kaipaavat myös luovaa ongelmanratkaisuympäristöä.
Oulun menestyksen takana oli strategia, visio ja verkosto, mutta sitä ei voida yhtäkkiä siirtää muualle. Kysymys on pitkän ajan prosessista, jossa on ollut innostuneita, asiaan uskovia ja mielettömiä riskejä ottaneita ihmisiä. Myös etelän uhka on ollut osatekijänä: ajateltiin, että jos projektissa ei onnistuta, ihmiset muuttavat etelään.
Kun tehdään ohjelmaa, tarvitaan yksilöitä, jotka miettivät, keille sitä tehdään. Tarvitaan tarinoita, myyttejä, heimoja. Tutkija on kiinnostunut siitä, mitä tapahtuu strategian, vision ja verkoston takana: Mikä saa homman toimimaan jossain ja jossain ei? Tarvitaan luovaa jännitettä, epävarmuutta, pärinää, hehkua! Niitä ei pystytä mittaamaan, mutta ne voidaan aistia. Aluekehittämisen tavoitteeksi voikin ottaa pärinän luomisen.
Tietoyhteiskunta on yksi tarina, johon Suomessa uskotaan. Ihmiset, jotka ovat ottaneet tarinan todesta, toteuttavat sitä. Tietoyhteiskunta on uskomusyhteiskunta.
eTampere on tarina. Mikään tarina ei kestä ilman sisältöä, kuplat puhkeavat aina. Tarinan kertominen on erittäin vaikuttava keino – jos on jotain sisältöä.
Tietoyhteiskunnassa menestyvän ohjelman strategia voisi olla seuraava:

  • Ihmiset on saatava innostumaan. Jos into laantuu, mitään ei saada aikaan.
  • Pitää kiinnittää huomiota ihmisiin, ei rakenteisiin.
  • Pitää olla riittävän suuret tavoitteet.
  • Tavoitteiden pitää liittyä menneeseen kehitykseen, historiaan.
  • Tarvitaan henkilökohtaista yrittäjyyttä.

Esim. eTampereen tavoitteena on, että ollaan maailman paras. Tavoitteisto, raha ja julkisuus kertovat ihmisille, että tämä on yksi NIISTÄ projekteista. Ihmiset antavat kasvot hankkeelle: heitä kehutaan, jos hanke onnistuu, ja haukutaan, jos se epäonnistuu. Into lähtee subjektiivisuudesta, kun saa tehdä asioita, jotka on itse ajatellut eikä sellaisia, joita muut ovat ajatelleet.
Jakautuuko Suomi niiden välillä, jotka uskovat tulevaisuuteen ja niiden, jotka eivät siihen usko?
Elefantti syödään pala palalta – mutta joskus pitää voida iloita, että jalka on jo syöty!
Olli Nuuttila, Song Networks Oy
Ruotsin tietoyhteiskuntamalli on erilainen kuin Suomen. Ruotsissa kaikilla on 5 Mb/s verkkoyhteydet. Palvelut ovat myös taajaman ulkopuolella tasa-arvoiset: samat palvelut löytyvät Norrbottenista kuin Tukholmasta. Samaa putkea pitkin pitäisi voida nähdä koulun ruoka, peruuttaa parturi, varata hammaslääkäriaika sekä saada yleistä tietoa.
Suomen hankkeissa kantavana teemana on ollut kansakunnan kilpailukyky. Ruotsin tavoitteena on olla maailman paras tietoyhteiskunta.
Internetin kotikäytössä Ruotsi on Euroopan johtava maa: reilusti puolet kansalaisista käyttää verkkoa, mutta käyttö on keskittynyt suuriin kaupunkeihin. Tämä ei istu tasa-arvoajatteluun. Kotien PC-tiheydessä taas Suomi jää muiden Pohjoismaiden jalkoihin.
Ruotsissa ajatellaan: ”Statlig styrning ger fri konkurens.” Kuka tahansa voi rakentaa palvelunsa julkisen verkon päälle. Taustalla on ehkä ollut ajatus, että muuten tulee iso ulkopuolinen peluri, joka kahmaisee koko alueen. Teleala on Ruotsissa voimakkaasti keskittynyttä. Suomessa taas on monta alueellista monopolia ja kohtalaisen vapaa kilpailu.
Loppupaneeli
Loppupaneelissa keskustelivat Tetta Jounela Kauppa- ja teollisuusministeriöstä, Juhani Pekkola Työministeriöstä, Kristiina Pietikäinen Liikenne- ja viestintäministeriöstä ja Antti Rainio Navinova Oy:stä. He innostuivat selvästi Markku Sotaraudan tarinankerronnasta ja pörinästä.
Tetta Jounela kuvasi 8-vuotiasta poikaa, jolla on näyttöruudulla yhtaikaa auki sähköposti ja chat, cd:llä soimassa mielimusiikki, kännypuhelu meneillään ja Kalle Anka sylissä. Kun chatista tulee ehdotus lähteä pelaamaan futista, lapsi irrottautuu tilanteesta hetkessä ja on kolmen minuutin kuluttua pihalla pelaamassa. Tietoyhteiskunta on tämän hetken lapsille itsestäänselvyys, vaikka ei vanhemmille ihmisille olisikaan.
Yleisön joukosta nostettiin esiin, että Ruotsi menee vauhdilla Suomen edelle, kun 256 kb/s verkkoyhteys Pohjois-Suomessa maksaa 300 mk/kk ja Ruotsin puolella 5 Mb/s yhteys 300 kr/kk. Kristiina Pietikäinen totesi, että laajakaista Ruotsissa lisää verkon käyttäjämääriä, mutta ei ehkä käyttöä. Monia uusia teknologioita on tulossa, ja jos valtio veikkaa yhtä hevosta, voi veikata väärää. Antti Rainio kysyi, mihin laajakaistayhteyttä arkisessa Internetin käytössä tarvitaan. Digi-tv tuo sisältökanavan ja mobiilit ratkaisut tarjoavat joka paikassa kapeamman mutta laajakäyttöisemmän yhteyden. Tulevaisuus on monikanavainen. Eri kulttuureissa voi tulla erilaisia ratkaisuja eri kanaville.
Juhani Pekkola kuvasi lehtileikkeiden avulla, miten Suomi voisi pärjätä sisällöllä eikä tietotekniikalla:

  • Suomi myy puhdasta vettä Arabimaihin.
  • Hollantilainen tulee turkistarhaajaksi Pohjois-Karjalaan.
  • Juustomainoksessa nainen paimentaa susia.