Lapset, animaatiot ja MOOCit

Animaatio
herättää pahvihahmot
sirkustemppuihin.

Lapsella känny
kädessä koulussa ja
vapaa-aikana.

MOOC-verkkokurssi,
massojen opinahjo,
hakee muotoaan.

ITK-konferenssin ”Tulevaisuus pelissä” 10. – 12.4.2013 avajaisissa Digiveikkojen laulun ”Kotini on www” jälkeen Aulis Pitkälä pohti tieto- ja viestitäntekniikan käyttöä kouluissa. EU-komission esityksen mukaan tieto- ja viestintätekniikan osaaminen on kaikkien oikeus ja kaikkien opettajien pitäisi käyttää sitä. Tutkimuksen mukaan Euroopan muihin maihin verrattuna Suomen kouluissa on keskimääräistä parempi tieto- ja viestintätekniikan varustetaso, mutta sen opetuskäyttö meillä on keskimääräistä heikompaa. Eivätkö opettajat luota omaan osaamiseensa? Eivätkö he ymmärrä, mitä hyötyä tieto- ja viestintätekniikasta olisi opetuksessa?

Oppilaat hallitsevat netin käytön pinnallisesti, mutta syvällinen osaaminen puuttuu osalta. Sähköinen ylioppilastutkinto muuttaa lukion koulutusta. Avoin lähdekoodi tuo kouluihin uusia mahdollisuuksia ja helpottaa tekijänoikeuskysymyksiä. Monissa lukioissa oppilaat saavat käyttää omia päätelaitteitaan. Onko tämä ainoa ratkaisu ja takaako se yhdenmukaisuuden? Tähän suuntaan ollaan kuitenkin menossa.

Koulu ei saa olla kuin lentokone, jossa omat päätelaitteet on suljettava. Vuonna 2016 käyttöön otettavat uudet opetussuunnitelmat tarjoavat perustan tieto- ja viestintätekniikan käytölle. Mitä enemmän ohjeistetaan, sitä suuremmiksi kustannukset muodostuvat. Kuitenkin Opetushallitus harkitsee normiohjausta, jos muutosta ei muuten synny.

Opetushallitukseen on perustettu Digitaalisen oppimisen neuvottelukunta, joka on pitänyt ensimmäisen kokouksensa. Olisiko meillä joskus kansallinen koulutuspilvi? Ainakin opettajat tietävät, mistä löytävät laadukasta opetusmateriaalia, avointa tai kaupallista.

Valtionapua voidaan myöntää hyville hankkeille, joiden kehittämät hyvät käytännöt leviävät ja vaikuttavat koulutukseen laajasti. Hankkeiden tulosten pitäisi jollain tavoin näkyä koulutuksen järjestäjän verkkosivustolla vielä ainakin pari vuotta hankkeen päättymisen jälkeen.

Perttu Hämäläinen Aalto-yliopistosta kertoi pelitutkimuksesta. Pelithän perustuvat sopimukseen, pelisääntöihin. Onko oppijoille hyötyä peleissä opitusta? Niihin voidaan upottaa realistisia elementtejä, jolloin turvallisessa ympäristössä voidaan simuloida esimerkiksi sydänleikkausta.

Oppikirja uusiksi

Anne Rongas, Ville Venäläinen ja Tarmo Toikkanen järjestivät Sometun tapahtuman, jossa 11 teemapöydässä yli sata osallistujaa pohtivat tulevaisuuden oppikirjaa.

Illuusioita ja itseilmaisua alle kouluikäisille lapsille

Tommi Nevala Valveen elokuvakoulusta kertoi elämyksellisestä elokuvakasvatuksesta. Jo pienet lapset pystyvät tuottamaan viestejä, animaatioita ja videoita. He saavat ahaa-elämyksen, kun omat hahmot alkavat elää videolla, ja pohtivat, kuinka paljon aikaa oikeiden animaatioiden tekemiseen menisikään.

Lapset, leffamestarit, laativat animaatioita sirkuksesta. Niiden tekemisessä oli kuusi vaihetta: tutustuminen teemaan, oman hahmon työstäminen, valmistautuminen, kuvaaminen, jälkityöstö ja ensiesitys.

Ensin katsottiin esimerkiksi Chaplinin Sirkusta, sitten leikattiin omat hahmot irti kartongista. Parinkymmenen sekunnin animaation tekemiseen meni kolmen lapsen ryhmältä noin puoli tuntia. Kokonaisuuteen lyhyet animaatiot asetettiin peräkkäin. Lapset bongailivat innolla omia hahmojaan ja halusivat katsoa animaation uudestaaan ja uudestaan.

Animaatiot tehtiin lasten ehdoilla. Jos joku osasi enemmän, häntä neuvottiin liikuttelemaan hahmonsa käsiä ja jalkoja. Lapset saivat olla mukana myös kun animaatioita editoitiin.

Lapset tuottavat

Sara Sintonen kertoi 9 – 11-vuotiaiden diginatiivien omaehtoisesta mediatuottamisesta. Vastanneista 98 prosentilla on kännyt ja 70 prosenttia pitää sitä erittäin tärkeänä. Kännyn suosituimmat käyttötavat ovat musiikki, pelit, valokuvaus, ideointi ja nettisurffailu. Tytöt ehkä valokuvaavat ja juttelevat keskustelupalstoilla hiukan poikia aktiivisemmin.

Nuorille känny on arjen kaveri, mutta vain pieni osa heistä toimii aktiivisesti netissä. Ikärajoja rikotaan vahvasti Facebookin ja YouTuben käytössä. Videoeditointia on opittu itse, ei koulussa. Aktiivisia nuoria löytyy joka puolelta Suomea. Kotisivujen sijaan nuorilla on blogi.

Entä koulussa? Vain viidesosa vastaajista saa käyttää kännyä koulussa. Moraalipaniikki lienee nyt suurin mahdollinen eikä koulussa nähdä kännyn mahdollisuuksia. Nuoret eivät välitä, missä saa kuvata ja missä ei, he kuvaavat spontaanisti, mutta aktiiveja lukuunottamatta eivät jaa kuviaan.

Kun kuvia muokataan ja jaetaan, testataan monia sovelluksia ja kuvataan omaa elämää. Tyypillisiä kuvauskohteita ovat lemmikit, luonto, kaveri, perhe ja rakennukset. Yläasteella kamera kääntyy ehkä itseen. Nuoret tallentavat kuvansa pilvipalveluihin.

Lapsi ja nuori saa kännyn viimeistään aloittaessaan koulun. Vaarana on kuitenkin digitaalinen syrjäytyminen; kun kännyjen käyttöä ei opasteta missään, niin jotkut voivat syrjäytyä.

Opastusta medialukutaitoon tarvitaan entistä aiemmin. Nuoria osataan suojella digitaalisilta uhilta, mutta osataanko heitä opastaa digiviidakossa?

MOOC

Kalamaljassa keskusteltiin Antero Aunesluoman, Jaakko Kurhilan, Teemu Leinosen ja Tarmo Toikkasen johdolla MOOCeista eli massiivisista avoimista verkkokursseista.

C-MOOC perustuu hajautettuun asiantuntemukseen, avoimeen jakamiseen ja vuorovaikutukseen. Ensimmäisen C-MOOC-kurssin vetivät Siemens ja Downes, toisen Teemu Leinonen ja Hans Põldoja. Teemu Leinonen oli tuolloin Kaliforniassa ja oli luvannut opettaa TaiKissa yhden kurssin.

X-MOOC perustuu perinteiseen opettajalähtöiseen pedagogiikkaan. Siinä kolmen tunnin luento voidaan pilkkoa kymmenen minuutin palasiksi.

MOOCissa tyypillisesti 80 % osallistujista tippuu heti alussa. Myös perinteisillä verkkokursseilla alussa tippujia on runsaasti.

C-MOOCissa kanssaoppijoiden vertaiskeskustelu on kiinnostava, mutta kuinka pitkälle kanssaoppijoita voi neuvoa? Kun opiskelijoita on paljon, niin jo prosentti heistä saa aikaan vilkkaan keskustelun.

Opettaja on alansa asiantuntija ja tietää, mihin opiskeltaviin asioihin aikaa pitäisi käyttää enemmän ja mihin vähemmän. Opettajalla on big dataa ja hän tietää, missä opittavan kokonaisuuden ongelmat ovat.

Ovatko MOOCit bulkkiopetusta? Opiskelijat voivat seurata videoita linja-automatkoillaan. Kansainvälisissä MOOCeissa opiskelijoilla on hyvin erilaiset taustat; pelkästään Suomessa järjestettävä MOOC olisi erilainen.

Helsingin yliopiston MOOCit toimivat osaltaan sisäänheittona. Monet yritykset käyttävät MOOCeja rekrytointiin. Wikiopistossa opiskelijat saivat muokata kurssirunkoa online-tapaamisissa ennen kurssia.

Mikä on kurssin määritelmä? C-MOOCin ja X-MOOCin lisäksi tarvittaisiin jotain muutakin.

Courseran MOOCit eivät ole avoimia. Materiaalia ei saa levittää eikä siihen pääse kurssin jälkeen enää palaamaan.

MOOC-kurssin arvioinnissa voidaan käyttää tekstin automaattista arviointia tai vertaispalautetta. Jos MOOCiin tulee 10 000 osallistujaa, jotka jaetaan 1000 ryhmään, niin jäävätkö ne kaikki opettajan arvioitaviksi? Laadullisen arvioinnin pitäisi perustua merkitykselliseen oppimiseen.

Jos kielikurssit olisivat MOOCeja, niin miksi pitäisi pyrkiä johonkin oppilaitokseen opiskelijaksi? Miten kurssien maksullisuuteen ja lukukausimaksuihin pitäisi suhtautua?

Suomessa on avoimet yliopistot. Kun valtakunnan tasolla on säädetty opintopisteen hinta, niin eikö kuka tahansa voisi kohtuullisella korvauksella opiskella?

Oppimisprosessi on entistä vaikeampi automatisoida, kun oppijat voivat valita käyttämänsä palvelut ja esitysmuodot. Miten MOOC suhtautuu kirjastoon?

Pitäisikö pienillä kielialueilla kuten Suomessa ja Virossa puhua SOOCeista (Small Open Online Course), pienistä avoimista verkkokursseista?

Ovatko Tietien vuonna 1996 alkaneet tai Virtuaaliammattikorkeakoulun vuonna 2003 alkaneet verkkokurssit, joista joihinkin on osallistunut lähes 100 opiskelijaa eri ammattikorkeakouluista, MOOCeja tai niiden esiasteita? Eivät. Kurssithan ovat avoimia vain suomalaisten ammattikorkeakoulujen opiskelijoille ja ammattikorkeakoulut maksavat kurssimaksut opiskelijoiden puolesta.

Päätösluennot

Timo Tossavainen pohti teknologian opetuskäytön haasteita ja mahdollisuuksia. Miksi lisää teknologiaa opetukseen? Teknologian hyödyistä on paljon esimerkkejä kuten visualisointi. Onko tekstien tuottaminen välivaihe? Teknologian avulla myös poissaolijat pääsevät osallistumaan ja kaikki voivat kerrata jo opittua.

Tiedonhaku on muuta kuin informaation keräämistä. Huomio pitäisi kohdistaa sisältöön eikä näennäistoimintaan. On eri asia valita kolmesta vaihtoehdoista kuin tuottaa itse. Hienon Youtube-videon katselu ei vielä tarkoita, että asia olisi mennyt jakeluun. Kiva kun ei tarvitse ajatella vaan voi vain kokeilla, mikä vaihtoehdoista tärpää.

Teknologiasta on myös haittaa. Nuorten luku- ja kirjoitustaito ovat heikentyneet. Miksi investoidaan laitteisiin eikä sisältöihin? Laitteet vanhenevat ja tekijänoikeudet laahaavat kehityksen jäljessä. Aikaa aineistojen läpikäynnille on entistä vähemmän ja opettajan kuorma kasvaa.

Jyrki Kasvin mukaan fiktio on osunut paremmin kohteeseen kuin tulevaisuudentutkimus. Globaaleja muutostrendejä ovat ilmastonmuutos, ikärakenteen muutos ja globalisaatio. Robotit hoitavat vanhuksia ja koulut noudattavat teollista paradigmaa. USB-tikut tulivat 13 vuotta sitten ja häviävät nyt pilveen. 2000-luvulla internet oli ihmisten verkko, nyt esineiden ja 2020-luvulla kyborgien verkko. Lainsäädäntö erottelee television, kirjaston ja pelit, mutta digiympäristössä ne kaikki sulautuvat pilveen ja elämä täytetään viihteellä. Olemme kulkeneet kauas vuoden 1982 Commodore 64:sta.

Muutoksia ei heti havaita. Mikä murros nyt on käynnissä? Koulun pitäisi muuttua teknologian mukana, mutta onko rakenteita ja toimintakulttuuria muutettu? Aktiiviporukka kirjoitti lukion pitkän matematiikan avoimen oppikirjan. Kolmiulotteinen tulostaminen yleistyy, samoin NFC-tiedonsiirto.

Mediataitoja tarvitaan entistä enemmän.

Sosiaalisen median kehittämishankkeet

ITK-konferenssin workshop-päivänä sosiaalisen median kehittämishankkeiden edustajat kokoontuivat Aulangolla hedelmälliseen asiantuntijatapaamiseen.

Kategoria(t): Opetus, sosiaalinen media, Verkko-opetus Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *