Vertaisohjaajat Joensuussa

vertaisohjaajat
yhdessä ideoimme
verkostoidumme

varataan aikaa
ihmisen kohtaamiseen
digin äärellä

lähikehitys
vyöhykkeineen, käänteinen
oppi avuksi

Ilosaaressa
Miihkali Arhippainen
Ruuhkanpurkajat

Me vapaaehtoiset vertaisopastajat tai -ohjaajat kokoonnumme vuosittain verkostoitumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Järjestämiskapula kiertää, tänä vuonna se oli Joen Severillä, joten kokoonnuimme Joensuuhun 8.–9.9.2023. Tapaamisen päätteeksi kapula siirtyi valtakunnalliselle SeniorSurfille. Muut tapaamiseen osallistuvat organisaatiot olivat Enter Uudeltamaalta, Mukanetti Pirkanmaalta ja Savonetti Pohjois-Savosta. Jatka lukemista ”Vertaisohjaajat Joensuussa”

Monipuolinen kesäpäivä Lopella

hellettä pakoon
pois lämpösaarekkeista
maaseudun rauhaan

virvokkeita ja
kivaa keskustelua
Syrjän pihalla

Aino Kallaksen
Syrjässä kaksi istuu
keinutuolissa

lohi ui keittoon
salaattiin Koskicafe
Myllyn pöydässä

Santa Pirjossa
vuosisadat hioneet
kirkon puupinnat

Loppijärvessä
kylpyvesi valmiina –
pulahdammehan?

Akkarallissa
väärinkäsityksiä
koko rahalla

Pitkän hellejakson kuumimpana päivänä 15.7.2021 suuntasimme ilmastoiduissa autoissa Helsingin lämpösaarekkeista Lopelle. Toisesta AstraZeneca -piikistä oli jo reilu kuukausi, joten Zoomin ja Jitsin etätapahtumien ja -kokousten sijaan oli ihanaa pitkästä aikaa päästä ihan fyysisesti liikkeelle tapaamaan ihmisiä ja tutustumaan nähtävyyksiin. Reissupäivän monipuolista ohjelmaa oli hiottu viikkoja. Jatka lukemista ”Monipuolinen kesäpäivä Lopella”

Vertaiskohtaamisia ikonien luona

aivoille työtä
lepoa, älä jätä
niitä narikkaan

elämänilo
mistä unelmoit? kiitä
joka päivästä

tietokone loi
uuden tavan hahmottaa
nähdä maailmaa

metsurin työssä
pokasahan tilalle
metsätyökone

koneet oppivat
valtavasta datasta
yhä enemmän

robotti taitaa
huumorin, diagnoosit –
ajaa autoa

robotti tanssii
antaa helliä, seuraa
omistajaansa

Vapaaehtoiset vertaisopastajat tai tuutorit kokoontuivat valtakunnalliseen tapaamiseen Joensuuhun 15.–16.9.2018. Tapahtuman järjesti tänä vuonna Joen Severi. Mukana oli edustajia pääkaupunkiseudun Enteristä, Tampereen Mukanetista ja Kuopion ja Pohjois-Savon alueen Savonetista sekä Jyväskylän Geronetista.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme robotteihin ja visioihin digitaalisesta tulevaisuudesta. Tapaamistamme varten oli varattu Ortodoksisen kulttuurikeskuksen ravintola Elias, jossa seurasimme alustuksia elämänilosta ja digitaalisesta vallankumouksesta, teimme ryhmätöitä, tutustuimme robotteihin ja nautimme sydämellä valmistettuja herkkuja tuoreista, kotimaisista raaka-aineista.

Toisena päivänä tutustuimme Heinäveden Valamon historiaan ja nykypäivään ja nautimme maukkaan lounaan ravintola Trapesassa. Monet meistä kävivät myös tutustumassa Valamon kulttuurikeskuksen näyttelyyn ”Valamon kätköistä – käspaikat ja metalli-ikonit”. Oppaamme kertoi olevansa Valamossa talkoolaisena. Hän tekee siis vapaaehtoistyötä – kuten mekin. Jatka lukemista ”Vertaiskohtaamisia ikonien luona”

Tytöt digialalle

uusi öljymme
data, digitaalinen
osaaminen

nuori ei enää
tarvitse pomoa vaan
asiakkaita

digialalla
suolana oppiminen
jatkuva muutos

puetaan digi
pinkkiin, päiväkodissa
katse kauemmas

moniväristä
digiä vertaistukeen
avuksi arkeen

Naiset digiajassa -tilaisuus keräsi Eurooppasalin täyteen heti vapun jälkeen 2.5.2018. Ilmoittautuneille lähetettiin parikin muistutusta, että esteen sattuessa pitää peruuttaa osallistuminen, koska jonossa on paljon ihmisiä. Paikalle saapui reilut sata osallistujaa, mutta kun tilaisuus striimattiin, niin jonoon jääneet saattoivat seurata sitä kotisohvalta.
Tilaisuudessa todettiin, että suomalaisten, erityisesti helsinkiläisten tyttöjen matematiikan taidot ovat globaalisti tilastojen kärjessä ja että Suomessa naisilla on miehiä paremmat digikäyttötaidot. Mutta miten tytöt saisi innostumaan IT-alasta? Tilaisuuden järjesti Naisjärjestöjen Keskusliitto hankekumppaneineen, ja siitä tviitattiin aihetunnisteilla #naisjärjestöt ja #digiajassa. Jatka lukemista ”Tytöt digialalle”

Tietoa ja tutkimusta tasa-arvosta

tasa-arvosta
tutkimusta, tietoa
keskus tarjoaa

laadittu myös
tasa-arvosanasto
määritelmineen

keskustelemme
ideoimme, kysymme
tieto vaikuttaa

Reetta Siukkola ja Sonja Soronen

Joukko Helsingin akateemisia naisia kokoontui 31.1.2018 Maikki Fribergin kokoushuoneistoon osallistumaan THL:n Tasa-arvotiedon keskuksen Reetta Siukkolan ja Sonja Sorosen alustamaan tilaisuuteen Tasa-arvotiedosta päätöksenteon tukenaJatka lukemista ”Tietoa ja tutkimusta tasa-arvosta”

Oma elämä ja terveys hallintaan

Marttaliitto saa
kotirumban rullaamaan
vertainen neuvoo

itse tehtynä
elämä on parasta
meillä, muualla

Helsingin Akateemiset Naiset pääsivät keskiviikkona 9.3.2016 ihailemaan Marttaliiton upeita tiloja, joiden seiniä koristavat järjestön perustajien Lucina Hagmanin ja Alli Nissisen sekä yli satavuotisen taipaleen puheenjohtajien muotokuvat, ja seuraamaan Marttojen nykyisen puheenjohtajan Marianne Heikkilän innostunutta esitystä järjestön hengästyttävän monipuolisesta toiminnasta. Jatka lukemista ”Oma elämä ja terveys hallintaan”