Keskustelu auttaa ymmärtämään

keskustelussa
opittava avautuu
ymmärrys kasvaa
Hämärässä Töölön kirkossa Auvo Naukkarinen iloitsi, että olimme pimeyden keskellä saapuneet kirkkoon. Hän kertoi kahdeksankymppisistä Pentistä ja Kertusta Seattlessa, jotka joka sunnuntai ajoivat sadan kilometrin kirkkomatkansa ja munatädistä Hauholla, joka taivalsi kirkkoon umpihangesta välittämättä.
Nuutin päivän toisessa lukukappaleessa (Ap.t. 8: 26-40) kerrotaan, miten etiopialainen hoviherra saa keskustelevan opettajan rinnalleen avaamaan lukemaansa. Kun Filippos kysyy, ymmärtääkö hoviherra lukemaansa, tämä vastaa: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.”
Kuinka moni Suomen koululaitoksessa opiskeleva ymmärtää kaikkea lukemaansa, kun valtakunnallinen säästökuuri kaventaa opettajien mahdollisuuksia avata oppisisältöjä? Mistä opiskelija löytää asiantuntijan, jolla on aikaa neuvoa ja selittää?
Teksti ei pysähdy vain oppisisällön avaamiseen vaan etenee opitun tunnistamiseen ”minä uskon” ja tunnustamiseen, kun Filippos kastaa hoviherran.
Auvo Naukkarinen kummasteli Erkki Tuomiojan ehdotusta poistaa teologinen tiedekunta yliopistosta. Kun yliopistoja aikoinaan perustettiin, teologinen oli tiedekunnista ensimmäinen. Suomalainen vuoden kierto rakentuu pitkälti uskonnollisiin merkkipäiviin. Voisiko maamme korkeimmasta opinahjosta poistaa teologian, joka auttaa ymmärtämään kulttuuriamme?

Tie vie sosiaalisesta mediasta laatuauditointiin

laatu toiminnan
tuloksena, ei kuivan
kirjan tuotteena

herkkyys kehittää
ymmärrystä, tarina
avaa muutosta
TieVie-koulutuksen kolmas lähiseminaari pidettiin Jyväskylän yliopiston Agorassa 10.-11.1.08.
Harry Potteria joululomalla lukenut yli-inkivisiittori Antti Auer johdatti meidät seuraavan verkkojakson teemaan ”laatu ja arviointi”. Onko laatu virheettömyyttä vai lupausten mukaista toimintaa? Tarkastelemmeko prosessin vai tuloksen laatua? Onko tärkeämpää mitattu vai koettu laatu?
Prosessiteollisuudessa, josta laatujärjestelmä ponkaisee opetusmaailmaan, laadulla tarkoitetaan usemmiten lupausten mukaista toimintaa, käytännössä luvattujen minimivaatimusten täyttämistä. Korkeakoulussa oppimisen pitäisi aina olla keskeistä, laatujärjestelmästä riippumatta.
Käsitelläänkö laatujärjestelmässä verkko-opetusta erillisenä hiekkalaatikkona kuten Voplassa vai yhtenä monista opetusmuodoista? Verkko-opetuksen mittarina ei ainakaan saisi käyttää luokkahuoneopetusta.
Oppiminen on eri asia kuin oppimis- tai opiskeluteot. Oppiminen on viime kädessä yksilöllinen prosessi, johon ei päästä suoraan opetuksella vaikuttamaan. Opetus on oppimisen tukitoiminto. Opiskeluteoilla saatetaan pyrkiä saamaan opintopisteet kasaan menemällä siitä, mistä aita on matalin. Mitä tekemistä sillä on oppimisen kanssa?
Jos tavoitteena on oppiminen, laatujärjestelmän rakentaminen edellyttää oppimisen analysointia eikä pelkkien opiskelutekojen tarkastelua. Oppiminen on opettajan ja opiskelijan yhteistyötä, jossa molemmat oppivat. Yhteiskunnan menestyminen ja opetuksen vaikuttavuus edellyttävät, että korkeakoulut ryhtyvät kiinnittämään huomiota oppimiseen eikä vain suoltamaan suorittaneita.
E-portfolio
Jukka Lerkkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulun Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta kertoi kokemuksia itse kehitetyn ePortfolion käyttöönotosta. Eri opiskelijoilla on erilainen ohjaustarve. Toiset työskentelevät omaehtoisesti, toiset tarvitsevat kevyttä tukea ja muutamat henkilökohtaista, pidempää tukea. Verkkoteknologialla voidaan tukea omaehtoisia opiskelijoita, jotka pystyvät työskentelemään itsenäisesti. Kun ohjaus suunnataan eri kohderyhmille, saadaan parempia tuloksia.
Jukka Lerkkanen on ollut paitsi ideoimassa opiskelijatyönä toteutettua ePortfoliota, myös seuraamassa toteuttajia ja tekemässä hölmöjä kysymyksiä. Niiden myötä järjestelmän käyttäjäystävällisyys on kohentunut.
ePortfolioprojektin ensimmäisessä vaiheessa opiskelijat selvittelivät maailmalla olevaa tarjontaa ja keräsivät ohjelmistokoodeja, mutta lopuksi päädyttiin tekemään kaikki alusta asti itse.
Ammatillisessa opinto-ohjauskoulutuksessa opiskelutehtäviä on runsaasti. Opiskelijat ovat iäkkäitä, ammatillisesti osaavia ja kokeneita, jotka ovat tottuneet työskentelemään tietotekniikan kanssa. Portfolio-osuus on kuulunut koulutukseen useiden vuosien ajan. Kun valtaosa opiskelun aikana tuotetusta oli sähköisessä muodossa, olisi ollut hölmöä esittää se lopuksi paperimuotoisessa portfoliossa. Siksi ePortfolio reflektointeineen, arviointeineen ja palautteineen tuntui luontevalta.
Olennainen muutos oli siirtyminen inputista outputiin, opettajan tempuista oppimisen tukemiseen. Prosessiarvioinnissa siirryttiin summatiivisesta formatiiviseen ja otettiin huomioon osaaminen ja sen kehittyminen muualtakin kuin korkeakoulusta.
Opiskelija on tarkastelun keskipisteessä, yhteistyökumppanina. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä osaamisvajeen täydentäminen nousevat tärkeiksi. Opiskelun suunnittelu on vain yksi vaihe. Sen lisäksi tarkastellaan opiskelutekoja ja opiskelijan oppimista, joka portfoliossa on pääasia.
ePortfolio eroaa Hopsista tai opetussuunnitelmasta, jotka tarjoavat turhan teknisiä ratkaisuja eivätkä kiinnitä huomiota prosessin tulokseen, oppimiseen. Jukka Lerkkanen kysyi, mihin 500 euron seteli korkeakoulussa kannattaisi piilottaa niin, ettei sitä kukaan löytäisi. Opetussuunnitelman tai laatukäsikirjan väliin, niitä ei kukaan avaa.
Opetussuunnitelma pitäisi kirjoittaa osaamisperusteiseksi, kertoa, millaista osaamista haluamme kehittää ja tuottaa. ePortfolion myötä opetussuunnitelman käyttö lisääntynyt merkittävästi, siitä on muodostunut käsikirja, jota luetaan ahkerasti. Opetussuunnitelmasta on tullut elävä. Opiskeluajat ovat lyhentyneet, kun tekeminen pohjautuu omaehtoisuuteen. Opiskelijoilla on motivaatio ja hinku oppia.
Oppiminen monipuolistuu: opimme jatkuvasti työssä ja harrastuksissa. Sen dokumentointi ja osoittaminen on helppoa, kun ajattelemme osaamisemme kehittymistä avoimesti ja monipuolisesti.
Mitä tapahtuisi, jos ihmisiltä yhtäkkiä otettaisiin tietokoneet tietokantoineen pois? Miten paljon tietämyksestämme on elektronisessa muodossa läpinäkyvästi dokumentoituna?
Osaamisperustaisen opintosuunnitelman tausta-ajatukset ja käsitteet pitää avata opiskelijoille. Yksittäisellä opintojaksolla voidaan kehittää monenlaista osaamista, mutta sitä voidaan kehittää muuallakin. Opintojakson suorittaminen ei vielä takaa, että opiskelijalla olisi osaaminen, joka opintojakson aikana olisi pitänyt kehittyä.
Opetusministeriössä on tekeillä yleinen kansallinen tietämyspankki, jossa yksilön kaikki osaaminen olisi näkyvissä.
Tietojärjestelmän teknisten ja sisällöllisten kehittäjien pitäisi tehdä yhteistyötä ja löytää yhteiset käsitteet. Käsitelmäärittelyyn ja yhteisiin pelisääntöihin kannattaa panostaa. Äänekkäin muutosvastarinta nousee sieltä, missä järjestelmää vähiten käytetään. Valtava sillisalaatti syntyy, jos kaikki käyttäjät heittävät toiveitaan kehittäjille. Muutostoiveet pitää kerätä tietylle taholle, joka laatii niistä toimeksiannot toteuttajille.
Sosiaalisen median mahdollisuuksia
Suunnittelijat Pirkka Ruokolainen, Jari Järvinen ja Rikupekka Oksanen esittivät kolmella kannettavalla työasemalla, miten sosiaalisen webin vapaat verkkotyövälineet otetaan opetuskäyttöön. Kyse on selaimella toimivsta, yhteiskäyttöisistä ja ilmaisista sovelluksista. Googlen Blogger tarjoaa jokaiselle google-tilin avanneelle käyttäjälle noin yhden gigan verran levytilaa.
Esitystä oli suunniteltu blogissa. Suunnittelijat työstivät silmiemme edessä yhteistä dokumenttia Googlen työvälineillä, ottivat meistä kuvia kamerakännykällä ja heittivät ne lennossa dokumenttiinsa. Kuvankäsittely sujui Googlen työvälineillä ilman PhotoShopia. Picasa käsittelee ja organisoi kuvia ja pitää tallessa muokatun kuvan alkuperäisen version.
Demossa heitettiin lyhyitä viestejä ja kevyitä huulia bloggeriin, editoitiin alustajan valokuva blogiin ja pienen jääkiekkoilijan kuva Flickriin. Ennalta laadittu minuuttiaikataulu oli kireä: vaikka demo eteni vauhdikkaasti, aikataulusta oltiin pian puoli tuntia jäljessä.
Mind42.comilla laadittiin blogiin upotettava ajatuskartta web 2.0:sta opetuskäytössä: kommunikointityökalut, kuvankäsittely, ideointi, oppimisympäristöt (Optima ja Moodle), opetuksen suunnittelu ja niihin liittyvät työkalut. Google.docs tarjoaa normaalit toimistotyövälineet tekstinkäsittelyn, taulukkolaskennan ja esitysgrafiikan. Tuotteet ovat beta-versioita, joten kriittisiä dokumentteja ei kannata viedä sinne ainoina tallenteina.
Meitä kehotettiin rohkeasti testaamaan sosiaalisen median välineitä. Tutkijatyöryhmä, jonka seitsemän jäsentä olivat eri puolilla maailmaa, olivat pitäneet Skypellä yhteyttä ja kirjoittaneet Google.docsilla dokumenttiaan ja kääntäneet sen suoraan pdf-muotoon.
Kaikki ei aina toimi. Esimerkissä taulukkolaskennasta meille esitettiin luvuista laskettuja keskiarvoja, jotka oli unohdettu jakaa lukumäärällä. Luokan tykin resoluutio oli niin huono, että sovelluksen ok- ja cancel-napit jäivät näytön ulkopuolelle eikä niihin päässyt hiirellä käsiksi.
Sosiaalisen median välineet tarjoavat ryhmätyöominaisuudet, versionhallinnan ja tallennuksen yleisimpiin tiedostomuotoihin yhteensopivasti. Tuotetut dokumentit ovat tavoitettavissa nettiyhteydellä – paitsi vanhoilla työasemilla tai ”halparouskuilla”, jotka eivät näitä sovelluksia ymmärrä (joista puuttuu esimerkiksi Flash Player). Sosiaalisen median käytössä on hyvä ottaa huomioon, että lähes kaikki sen palvelimet sijaitsevat Yhdysvalloissa, missä lait ovat erilaisia kuin meillä.
Lopuksi pohdimme, pitäisikö sosiaalista mediaa käyttää jollain muulla kuin korkeakoulun sähköpostiosoitteella. Puolitoista vuotta ohjelmistoja korkeakoulun sähköpostitunnuksellä käyttänyt suunnittelija totesi, ettei ollut saanut niistä roskapostia.
Kurssi Facebookissa
Marko Siitonen Jyväskylän yliopistosta kokeili viime syksynä Facebookia oppimisympäristönä – siellähän on enemmän suomalaisia kuin Tampereella. Soveltuuko verkkoyhteisö opiskeluun, jossa selkeät ryhmäkoot, kurssin alku ja loppu, opettajan ja opiskelijoiden roolit?
Verkkokurssien keskustelut ovat liian usein irrallisia, toisiaan seuraavia monologeja, kun tavoitteena olisi yhteisöllisyys, tiedon rakentaminen yhdessä, keskinäinen neuvottelu ja ongelmanratkaisu. Opiskelun painopiste on siirtymässä sosiaalisten prosessien kehittämiseen ja vuorovaikutukseen osallistujien välillä. Opettajan on helppo asettaa määrällisiä mittareita (kuten kolme kommenttia keskustelualueelle), mutta oppimisen ohjauksessa pitäisi pyrkiä laadullisiin mittareihin.
Kurssi ”Minäkö yrittäjänä” vietiin Facebookiin formaalin ja informaalin opetuksen rajapinnalle. Villi ympäristö voisi rohkaista opiskelijoita aktiivisuuteen.
Heti alkumetreillä törmättiin yllätykseen: vajaalla puolella opiskelijoista oli ennestään tunnus Facebookiin. Keskustelu tunnusten luomisesta, tietoturvasta ja tietosuojasta ryöpsähti vauhtiin. Marko Siitonen totesi, että medialukutaitoisen kansalaisen taitoihin kuuluu useiden sähköpostitunnusten luominen ja väärien tietojen antaminen erilaisiin palveluihin. Bisnestietoa hän ei veisi ulkopuolisen palveluntarjoajan epävarmoihin palveluihin.
Facebookin kaltaiset sosiaaliset verkostopalvelut tukevat heikkoja siteitä kuten entisten koulu- ja armeijakavereiden ja kongressituttujen yhteydenpitoa. Toiminta on pitkälti leikkisää puuhastelua ja pelejä. Palvelin voi kaatua, mutta kaatuvathan virallisten koulutusorganisaatioidenkin ylläpitämät oppimisympäristöt. Facebookiin voi kurssia varten luoda ulkopuolisilta salatun ryhmän, joka saa käyttöönsä monenlaisia viestintämahdollisuuksia. Tiedostot pitää tallentaa muualle ja linkata palveluun. Facebookiin vietyjen kuvien ja videoiden käyttöoikeudet tulevat palveluntarjoajalle.
Marko Siitonen kirjautuu Facebookiin korkeakoulun sähköpostiosoitteellaan. Palvelussa toimitaan omalla nimellä ja kuvalla. Valitettavasti sisäänkirjautuminen ei vie opiskelijaryhmän asiasivulle vaan henkilökohtaiselle, usein hömppäpyyntöjä tulvivalle sivulle.
Kurssilaisten osallistuminen verkossa jäi vähäisemmäksi kuin oli odotettu. Opiskelijat eivät innostuneet käymään Facebookissa ja vain yksi heistä toi ympäristöön linkin vapaaehtoisesti. Noidankehä oli valmis: kun muut eivät innostuneet, keskustelua ei syntynyt vaan opettaja puhui yksinään. Marko Siitonen selitti, että totuttelu uuteen ympäristöön vie aina aikaa riippumatta siitä, onko kyse Optimasta tai Facebookista.
Ehkä oppimistehtävien työstäminen vapaa-ajalta haiskahtavassa kontekstissa tuntui oudolta. Silti Marko Siitonen julisti uskovansa epävirallisuuteen, joka voi tuottaa mainioita tuloksia. Sosiaalisessa mediassa on potentiaalia – mutta mikä sytyttää ja milloin? Vasta aikaan sidotun kurssin viime hetkilläkö?
Marko Siitonen kaipasi informaalia vuorovaikutusta ja myönsi lepsuilleensa itse. Nyt hän totesi, että olisi pitänyt jakaa opiskelijat pienryhmiin ja asettaa tehtäville selkeä rakenne. Kokeilu oli kuitenkin hyvä ja samaa toteutusmuotoa käytetään jatkossakin.
Antti Auer muistutti omassa puheenvuorossaan, että oppimisympäristöjen kehityksen luultiin olevan päätepisteessään, kun korkeakouluihin oli saatu Webct, Moodle tai Optima sekä videoneuvottelu. Sosiaalinen media tarjoaa uusia kaikille tarjolla olevia mahdollisuuksia, joiden käyttöön ei tarvitse kysyä lupaa paikallisesta atk-keskuksesta. Kouluttajat voivat jakaa esitysdioja keskenään ja käyttää toisten diasarjoja omissa esityksissään. Web 2.0 -kartan asiasanapilvi näyttää, millaisia erilaisia sovelluksia voi löytää. Sosiaalinen tagi tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden luoda asiasanoja. Palvelut aggregoituvat ja integroituvat. Mashupit yhdistävät dataa eri lähteistä uudessa koostumuksessa esim. RSS-syötteillä kokonaispalveluiksi. Esimerkiksi Googlemaps mashupina yhdistää kartaan eri asioita.
Sloodessa tutkitaan Moodlen ja Second Lifen yhdistämistä. Toivottavaa olisi, että suljetut ympäristöt avautuisivat ja käyttäjillä olisi yksi ja sama identiteetti koko Internetissä (single digital identity accross the Internet).
Netissä on lukemattomia ammatillisia ja teemaverkostoja. Mistä tiedämme, mitkä jäävät henkiin? Kun käyttäjät jatkuvasti betatestaavat sovelluksia, ovatko ne vakiinnuttuaan enää ilmaisia? Millaisia portfolioita syntyy, jos opiskelijat alkavat rakentaa niitä avoimeen verkkoon? Eihän niitä enää kannata kirjata uudestaan viralliseen järjestelmään. Sisällöntuottajan kannattaa ottaa huomioon sosiaalisen median tietoturvariskit ja käyttöehdot.
Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa liittyä Sosiaalinen media oppimisen tukena -verkostoon. Kyse on koko ajan kasvavasta alueesta, josta on vaikea saada otetta.
Ihmettelyä juonneryhmässä
Juonneryhmissä ideoimme sosiaalisen median työkalujen opetuskäyttöä. Portfolioblogien totesimme, että tunnissa silmillemme oli heitetty kaaos, josta on vaikea yhtäkkiä poimia mitään. Kenties voisi suositella, etteivät organisaation työntekijät menisi Facebookiin tai eivät ainakaan kertoisi siellä työnantajaansa.
Voiko opettaja puuttua epäasiallisuuksiin sosiaalisessa mediassa, jossa opiskelija on vapaa-ajan tilassaan? Voisiko opiskelu olla leikkimistä tai pelaamista, edutainmentia, josta puhuttiin multimedian esiinmarssissa 1990-luvulla? Verkosta löytyy valtavasti tietoa, mutta miten opettaa opiskelijat lähdekriittisiksi?
Korkeakouluissa opettajat ovat kiireisiä eivätkä ehdi tutustua uusiin asioihin. Sosiaalisesta mediasta innostuneet voisivat kipinöidä ideoitaan suunnittelutyöpajoissa ja vierihoidossa kollegoilleen. Tarvitaan tukihenkilöitä, jotka ymmärtäisivät sekä tekniikkaa että pedagogiikkaa. Löytävätkö IT-ammattilaiset ja opettajat yhteistä kieltä?
Verkkotyökalut organisaation muutoksessa
Humap Software Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Mäkitalo kertoi, miten verkkotyökalut muuttavat organisaation työtapoja. Ulkoa annetut työtavathan eivät tahdo juurtua asiantuntijatyöhön.
Miten ajattelu kehittyy? Näemme maailman oman tarinamme valossa ja pyrimme saamaan kaikki tapahtumat siihen sopiviksi. Miten ihmiset herkistyisivät huomaamaan muita asioita, vaihtoehtoisia tarinoita, jotta muutos voisi tapahtua? Ymmärrys lisääntyy havainnoimalla toimintaa ja reflektoimalla, miten toiminta muuttaa meitä.
Olemme siirtyneet 1970-luvun materiaali-intensiivisyydestä 2020-luvun merkitysintensiivisyyteen. Monimutkaisesta työstä ei selviä ilman yhteistyötä. Vital-hankkeessa tutkittiin globaaleja organisaatioita ja niiden toiminnan muuttumista. Sosiaalinen media mahdollistaa yhteistyön, blogeissa oma ajattelu tehdään näkyväksi. Näitä ajatuksia kootaan Systeemiverkosto.fi-sivustolle.
Virtuaalitiimien työkalut ovat yleensä olemassa, mutta ihmiset eivät tiedä niiden olemassaolosta. Ei ole tiettyjä välineitä, joita ehdottomasti tarvittaisin yhdessä toimimiseen. Perinteinen yhteistyö on selkeä ja hallittavissa, systeeminen taas epävarmaa ja innovatiivista ryhmässä pohtimista. Itseorganisoituvissa systeemeissä suhteet ja linkit ovat tärkeämpiä kuin toimijat, tilaa tarvitaan ajattelulle ja kytkeytymiselle, samoin aktiivista, sosiaalista ja reflektiivistä aikaa. Sosiaalinen aika tarkoittaa keskusteluja muusta kuin työasioista.
Humap tuottaa hyvinvointiin liittyviä verkkopalveluita. Asiakkaat ovat hajautettuja organisaatioita, joten Humapissakin luovutaan toimistosta ja toimitaan hajautetusti Humap-Toolsin ja Connect Pron avulla. Kokous Helsingissä merkitsisi Jyväskylässä asuvalle 16 tunnin työpäivää, kun juna lähtee aamulla klo 5.30 ja palaa illalla klo 21. Connect Pron avulla kokoukseen osallistuminen vie saman ajan olinpaikasta riippumatta.
Workplays on Flashiin perustuva Humapin tuote, joka näyttää verkostot ja yhteistyön, työprosessit ja niiden etenemisen. Rakenteista dokumenttia voidaan muokata verkossa yhdessä. Workplace mahdollistaa koko työhistorian näkemisen: kuka sanoi mitäkin ja miten teksti on muuttunut – toisin kuin valmis Wordilla tai wikillä tuotettu dokumentti, jossa loki on erikseen. Humapin tuotteissa ajatteluprosessi näkyy työstetyn dokumentin yhteydessä.
Humap hakee yliopistoista ja ammattikorkeakoulusta yhteistyökumppaneita. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa asennustyöt ovat meneillään, muut käyttävät tuotteita Humapin palvelimelta. Koekäyttö on ilmaista nyt ja jatkossa. Tuotekehityksellä halutaan tukea myös tutkimusta, mm. semanttisen webin tutkimusta.
Verkko-opetuksen suunnittelumalli
Leena Hiltunen Jyväskylän yliopistosta kertoi verkko-opetuksen suunnittelumallista. Hän puhui pääasiassa yliopistoihmisille, vaikka kerroimme, että noin puolet hänen yleisöstään tuli ammattikorkeakouluista. Hän käsitteli tuttuja perusasioita opetussuunnitelmasta, pedagogiikasta ja työelämän edellyttämistä kompetensseista, tavoitteista, sisällöistä ja aikataulutuksesta. Keski-Euroopassa sisällöt tulevat ulkoa annettuina ja opettaja keskittyy pedagogiikkaan.
Verkko-opetuksen vaikutuksista opettajan työhön Leena Hiltunen korosti kirjoittamista, läsnäoloa ja ajankäytön suunnittelua. Riittävän yksiselitteisten ohjeiden kirjoittaminen on haastavaa. Perinteinen vastaanottoaika ei toimi – ellei sitä siirrä skypeen tai meseen.
Opettajan on hyvä tehdä oma oppimiskäsityksensä näkyväksi. Hän voi myöntää, ettei tiedä kaikkea ja ammentaa opiskelijoilta uusia ideoita. Materiaalia verkossa pitäisi olla mahdollisimman vähän, etteivät opiskelijat uuvu – verkkomateriaaliahan aiheesta kuin aiheesta löytyy hakukoneilla paljon.
Oppimisen ohjaus pitää suunnitella ja kaiken pitää olla valmiina heti verkkokurssin alkaessa, varsinkin, jos kyse on itsenäisestä kurssista, jossa opiskelija etenee omassa aikataulussaan.
Kuinkahan paljon verkossa on itseopiskeltavia kursseja vailla opettajan läsnäoloa tai yhteisöllisyyttä muiden opiskelijoiden kanssa?
Verkko-opetuksen suunnittelu on saman saman tapaista kuin ohjelmistojen suunnnittelu, testausta tai pilotointia tarvitaan molemmissa. Niinpä Leena Hiltunen esittikin perinteisen vesiputousmallin mukaisen vaihejaon: tausta-analyysi, sisällön suunnittelu, pedagoginen suunnittelu, tekninen suunnittelu, toteutus, testaus ja arviointi. Näiden jälkeen seuraa kokonaisarviointi ja täydentävä ja toistava kehittäminen.
Verkkomateriaalipankkiin voi tallentaa sisällöt, pedagogiset ideat ja tekniset ratkaisut. Oppimisaihioiden uudelleenkäyttö on toivottavaa ja tukihenkilöt tarpeellisia. Vierailevien luennoijien kanssa laaditaan tekijänoikeussopimukset luentojen videoinnista.
Kurssin hyvän perussisällön pitäisi mahtua yhdelle näytölle. Siitä luodaan yhteydet ja looginen rakenne käyttäen aihetapauskaaviota, sisältökarttaa tai oppimispolkua. Mietitään, mitä pohjatietoja tarvitaan asioiden oppimiseen. Verkkoon toteutetaan aluksi vain punainen lanka, joka on vähimmäisvaatimus kurssin suorittamiselle.
Käsitekartta työkaluna auttaa näkemään edeltävyydet ja toisiinsa linkittyvät sisällöt. Joka asiasisällölle mietitään erikseen pedagogiset lähtökohdat. Opiskelussa voi olla vaihtoehtoisia reittejä ja oppimistehtäviä.
Leena Hiltunen totesi, että opiskelijat harvoin ovat niin luovia, että keksisivät itse oppimistehtävänsä. Näinköhän? Tutkiva oppiminenhan perustuu opiskelijaryhmien itse muodostamiin tutkimusongelmiin ja yhteisölliseen tiedonrakenteluun. Projektioppimisessa taas opiskelijat voivat vaikuttaa kohdeorganisaatioon, jolle tekevät projektinsa.
Suunnittelu voidaan aloittaa sisällöstä tai pedagogisesta näkemyksestä. Niiden jälkeen valitaan käytettävä teknologia: oppimisalusta, mediat, käyttöliittymä, ylläpito ja skaalautuvuus sekä se, mitä opiskelijoiden ja opettajien laitteilta vaaditaan.
Toteutuksen jälkeen kurssi testataan oikealla kohderyhmällä ja arvioidaan eri osa-alueilla. Kurssin täydentävä ja toistava kehittäminen jatkuu opiskelijapalautteen ja yleisen kehityksen pohjalta. Opettaja dokumentoi kurssinsa, jotta uudet ihmiset ymmärtäisivät eri ratkaisujen perustelut. Kurssin dokumentaatio on yksi laatudokumenteista.
Arviointi ja laatu -verkkojaksolle
Antti Auer evästi meidät arviointi ja laatu -verkkojaksolle. Ensimmäisessä vaiheessa kuvataan oma laatukokemus ja keskustellaan siitä muiden kanssa. Toisessa vaiheessa selvitetään oman organisaation laatutyön tilanne verkko-opetuksen näkökulmasta ja peilataan omaa hanketta laatutyöhön, josta saadaan alustava oman hankkeen laadunarvioinnin suunnitelma.
Näkökulma laadun arviointiin
Jukka Alava Jyväskylän yliopiston Rehtori-instituutista esitteli yhden maisteriohjelman näkökulmaa laadun arviointiin. Laatujärjestelmä ei tee laatua, ellei ensin ole toimintalähtöistä laatua. Kansainvälisessä maisteriohjelmassa ei riitä, että kieli on hyvää, sen pitää olla erinomaista. Tämä on teknologiaa tärkeämpää. Virtuaaliyliopiston tukemassa tvt-opetuskäytön hankkeessa teknologia korostui liikaa sisällön kustannuksella, vaikka tekijät olivat nimenomaan sisällön asiantuntijoita.
Hankerahalla on saatu tv-studio ja oma verkkopedagoginen asiantuntija. Kaikki luennot ja materiaalit on taltioitu ja jurdiset kysymykset selvitetty. Koulutus, jossa on kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita, kiinnostaa kansainvälisesti.
Laatujärjestelmää on tehty ja arvioitu, mutta dokumentointi ei ole korkeakoulun päätehtävä.
Laatujärjestelmän auditoinnista
Pirjo Halonen Jyväskylän yliopistosta kertoi laatujärjestelmän auditoinnin vaatimukset. Hän myönsi ettei järjestelmä tee laatua vaan toiminta, mutta jonkinlaiset raamit toiminnallakin täytyy olla. EU:ssa opintojen pitää joustaa, joten tarvitaan yhtenäiset opintovaatimukset. Joka korkeakoulussa tehdään laatutyötä, jotta laatujärjestelmä tai laadunvarmistusjärjestelmä olisi valmis vuonna 2011.
Laadunvarmistusjärjestelmässä kuvataan vastuut ja vakiintuneet toimintatavat, vaikka ne kehittyvätkin jatkuvasti. Kehittäminen ja kehittyminenhän on kaiken a ja o. Henkilöstön tvt-taidot ovat osa laadunvarmistusta. Arviointi voi olla itsearviointia ja auditointi sisäistä tai ulkoista. Sisäinen tarkoittaa, että saman organisaation eri yksiköt arvioivat toistensa toimintaa.
Auditoinnin tarkoitus on kehittää toimintaa ja arvioinnin pitäisi herättää henkilöstössä oivalluksia. Asioita tarkastellaan ulkopuolisen silmin. Kysymyksillä johdatellaan ihmiset ajattelemaan, että asioita voidaan tehdä eri tavalla. Esimerkiksi jos laadunvarmistusjärjestelmässä todetaan ”Tvt-laitteet ovat kaikissa luokissa ja runsaassa käytössä”, niin tarkistetaan, onko käyttöpäiväkirjaa ja käydään katsomassa, löytyvätkö laitteet luokasta.
Jos auditoijat toimivat muulla tavoin kuin kehittävästi, kyse heikosta ammattitaidosta. Moni huomaa ongelmia naapuriyksikössä, ehkä omassakin. Kun hän käy virallisen luvan kanssa kertomassa ajatuksensa, asia otetaan vakavasti.
Korkeakoulujen arviointineuvoston sivustolla on raportteja auditoinneista, niin läpipäässeistä kuin niistä, jotka eivät ole läpäisseet auditointia. Laatutyö ei lopu koskaan, kyse on jatkuvasta kehittämisestä.

Sosiaalinen media opetuksessa, ohjauksessa, oppimisessa

webkaksinolla
avaa koulun maailmaan
arjen verkkoihin

infomaailmaa
innovatiivisuus nyt
vie eteenpäin

vuorovaikutus
yhteistyö, epävarmuus
hallittavissa
(Muokkasin tekstiäni Tarmo Toikkasen 14.1.08 kommentissaan esittämien korjausten ja täydennysten mukaisesti. Tarmon blogissa on jatkopohdittavaa seminaariin osallistuneille.)
Sosiaalinen media opetuksessa, ohjauksessa ja oppimisessa -seminaari keräsi heti joululoman jälkeen, 9.1.08, nelisenkymmentä aiheesta innostunutta opettajaa Pasilaan ja muutaman Connect Pro -videoneuvottelun ääreen.
Vararehtori Teemu Kokon avauspuheen jälkeen esittelin lokakuun alussa toteutetun Verkkoviestintä ja opiskelu -kyselyn tuloksia. Vastausprosentti jäi vähäiseksi, osin teknisistä syistä, joten tuloksia ei voida yleistää. Seitsemästäsadasta vastaajasta lähes puolet käytti päivittäin pikaviestimiä (esim. Skype, Messenger) ja kolmasosa sosiaalisia verkostopalveluja (esim. Facebook, MySpace, Irc-galleria). Näitä toivottiin opetukseenkin. Naiset suosivat sosiaalisia verkostopalveluja enemmän ja pikaviestimiä vähemmän kuin miehet.
Tutkija Tarmo Toikkanen Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriosta johdatti meidät sosiaaliseen mediaan korostaen, että se tarjoaa vain välineitä ja pedagogiikka on ensisijainen. Tätä näkökulmaa seminaarista vastannut Haaga-Helian Verkko 2010 -ryhmän painottaa: järjestämme opettajillemme pedagogista koulutusta, emme teknologista työvälineohjausta.
Opetus kautta aikojen
Tarmo Toikkanen aloitti katsauksella opetuksen kehitykseen antiikin ajan keskustelevasta opetuksesta keskiajan suljettujen luostarikoulujen kautta teollisen ajan synnyttämään koululaitokseen ja massaopetukseen. Luonnonvaroja oli paljon ja ihmisiä vähän, joten luonnonvarojen tehokas hyödyntäminen edellytti koulutuksen laajentamista koko väestöön.
Nykyisellä informaatioaikakaudella luonnonvaroja on vähän ja ihmisiä paljon. Tuottavuus ei perustu enää luonnonvarojen hyödyntämiseen vaan innovaatioihin. Tarvitaan itsenäisiä, yhteistyökykyisiä, innovatiivisia ja monialaisia asiantuntijoita, jotka hallitsevat ongelmanratkaisun ja tietotyön, palvelualan, tutkimuksen, tuotekehityksen ja etiikan sekä viestintä- ja tietotekniikan.
Innovatiivisuus
Miten koulu vastaa tähän tarpeeseen? Opettajien ammatilliseen koulutukseen panostetaan ja opetustavoitteet uusitaan, arviontia kehitetään ja yhteistyötä koulun ulkopuolisen maailman kanssa lisätään. Oppisisältöjen rinnalla korostetaan mediakriittisyyttä, itseilmaisua, yhteistyötaitoja sekä jatkuvasti kehittyvien tieto- ja viestintäteknisten mahdollisuuksien hallintaa.
Innovatiivisuuteen kuuluu uteliaisuus, kokeileminen, kaikkien aistien käyttö, epävarmuuden hyväksyminen, tieteen ja taiteen tuntemus, hyvä fyysinen kunto, kokonaisvaltainen näkemys, energia, halu, tavoittelu, riskinottokyky sekä itsenäisyys. Innovatiivinen ihminen tai ryhmä tuottaa jotain, mitä muut eivät osaa.
Oppikirjat esittävät absoluuttisen totuuden ja unohtavat metakriittisen näkemyksen totuuteen. Netissä tilanne on toinen. Jos oppija on vuosia koulun suljetussa totuusmaailmassa, miten hän pärjää sen ulkopuolella?
Ryhmätyö
Ryhmissä pohdimme, miten voisimme edistää innovatiivisuuden elementtejä opetuksessamme. Avoimet tehtävät, elämykselliset elementit ja yhteiset verkkokeskustelut sekä opiskelijoiden laatima oppimismateriaali nousivat keinoiksi useissa ryhmissä. Kuitenkin osa opiskelijoista odottaa edelleen opettajan auktoriteettia, opettajan esittämää lopullista totuutta käsiteltävästä asiasta.
Psykologisista teorioista
Behaviorismia tarvitaan edelleen esimerkiksi käden taitojen ja kertotaulun opettelemisessa. Fenomenologia korostaa elämyksiä: jos opittavasta syntyy tarina, se pysyy paremmin mielessä kuin irralliset faktat. Kognitiivisen ja konstruktivistisen oppimisnäkeymyksen kautta olemme tulleet sosiokonstruktivistiseen oppimisnäkemykseen: uusia tietoja rakennetaan aiempien päälle yhteistyössä muiden kanssa. Ilman vuorovaikutusta ei tapahdu mielekästä oppimista ja tutkiva oppiminen on sosiokonstruktivismia parhaimmillaan.
Oppimisteot voidaan kuvata portaina alhaalta ylös: muistaminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analysointi, arvioiminen ja luominen. Mitä ylemmäs päästään, sitä enemmän opitusta säilyy oppijan mielessä.
Oppimisympäristö
Oppimisympäristöön kuuluu fyysinen tila, jossa opiskellaan, teknologia, jota oppimiseen käytetään, sosiaalinen tila eli oppijan omat tavoitteet, kulttuurinen ympäristö kuten kuuluminen tiettyyn kouluun, kognitiivinen tila kuten väsymys ja virkeys sekä affektiivinen tila, joka käsittää tunne-elämykset ja innostumisen.
Vuosituhannen vaihteessa oppimisalustat olivat keskiössä ja oppijat ja oppimissisällöt liitettiin niihin. Nykyään PLE eli Personal Learning Environment on oppijan oma oppimisympäristö, jonka keskiössä hän on itse. Laidoilla ovat työvälineet ja sosiaaliset verkostot, kuten opettajat, opiskelutoverit, sukulaiset ja kaverit, joita oppija käyttää oppimisessaan. Informaali oppiminen sisältyy PLE:een, kouluhan ei ole oppijan koko elämä. Jotkut oppijat sanovat, että tuntuu oudolta kirjoittaa kouluprojektista omaan blogiin: ”Onko se oikeasti mun omaa elämää?” Samoin tuntuu oudolta, että omat kaverit kommentoivat kouluprojektia.
Sosiaalinen media
Sosiaalinen media voisi Haaga-Heliassa olla sekä oppimisen väline että kohde, nykyäänhän pienyritykset markkinoivat itseään blogosfäärissä.
Asynkronisten eli eriaikaisten viestintävälineiden joukkoon on tuttujen keskustelufoorumien, sähköpostin ja sähköpostilistojen sekä tekstiviestin lisäksi tullut blogi, weblogi. Se on toimiva, yksinkertainen ja helppo väline, josta emergoituu paljon. Blogin omistaja kirjoittaa merkintöjä, jotka näkyvät aikajärjestyksessä kivasti muotoiltuina. Niitä voidaan kommentoida ja niistä voidaan linkata tietolähteisiin kaksisuuntaisilla linkeillä, joista syntyy blogosfääri.
Blogilista.fi-palvelussa on suomalaisiin liittyviä blogeja. Boingboing lienee yksi maailman suosituimmista blogeista. Medialaboratorion tutkimusryhmä käyttää tiedottamiseen blogia.
Blogeja ja median verkkopalveluja voi seurata uutissyötteiden eli RSS-feedien avulla. Tätä varten kannattaa hankkia itselleen uutisvirtojen lukulaite eli RSS-lukija, joita löytyy esim. Bloglinesilta ja Googlelta.
Pikaviestinnän käsitteeseen kuuluvat Irc, Jaiku sekä käynnyllä toimiva mikrobloggaus, joka jakaa mielipiteitä: ”Kiinnostaako minua, mitä joku viiden minuutin välein on tekemässä?” Audiokonferenssin voi toteuttaa puhelimella, jota nykynuoriso kutsuu kännyksi. Medialaboratoriossa tutkimushanketta rakennettiin jaikussa parveillen.
Julkaisuun ja jakamiseen yleisin teknologia on nykyisin blogi. Kirjanmerkkejä voi jaella palvelussa del.icio.us ja linkkejä palveluissa del.icio.us, Digg, StumbleUpon ja Reddit.
Tagipilvissä tagin koko kertoo, kuinka paljon sitä on käytetty. Tarmo Toikkasen blogissa vasemmalla on esimerkki sekä tagipilvestä että hänen keräämistään kirjanmerkeistä.
Mashupeissa yhdistellään tietoa useasta tietolähteestä, usein karttapohjaan.
Podcastaus on äänitiedostojen jakelutekniikka. Nimi tulee Applen musiikkisoittimesta, mutta podcast-lukijat hakevat verkosta äänitiedostoja muihinkin musiikkisoittimiin.
Videopalveluista YouTube on suosituin ja ”youtubaus” on yleistermi, jolla tarkoitetaan myös muiden videopalveluiden käyttöä.
Julkisen kalenterin voi tehdä esim. Google Calendar -palvelussa.
Yhteistuottamiseen on tarjolla wiki (termi on hawai’in kieltä ja tarkoittaa ”nopea”). Wikispaces-palvelussa voi perustaa oman wikin ja kutsua sinne opiskelijansa. Blogi sopii väittelyihin, tilanteisiin, joissa asioista ollaan eri mieltä, wiki taas yhteisymmärrykseen. Google Docs on Wordin näköinen palvelu yhteistuottamiseen.
Avoimia oppimisaihiovarantoja on mm. verkkopalveluissa LeMill, Connexions, Wikibooks, Wikiversity ja OERcommons.
Verkkoyhteisöjä on eri kohderyhmille: MySpace koululaisille, Facebook teini-ikäisille ja LinkedIn ammattilaisille. Verkkoyhteisöjen suosiosta kertoo, että valtaosa suomalaisista teini-ikäisistä tytöistä on vienyt kuvansa Irc-galleriaan.
Verkkoyhteisöjä syntyy myös peleissä kuten World of WarCraft ja GuildWars.
Sosiaalisella medialla voidaan panostaa ”edutainmentiin”, opetukselliseen viihteeseen, elämykselliseen opiskeluun.
Seminaarin järjestelyistä
Seminaarissa kokeiltiin ensimmäisen kerran Haaga-Heliassa käyttöönotettua Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistoa, jota varten luokan työasemaan oli tuotu langallinen kuulokemikrofoni ja webbikamera.
Aikaa meni kuulokemikin äänen säätelyyn ja oikean seisomapaikan etsimiseen niin, että ääni ja webbikameran kuva välittyivät etäpisteisiin, samoin verkkopalveluiden etsimiseen ja niihin kirjautumisiin, kun linkit ja kirjautumiset olisivat olleet valmiina kouluttajan kannettavassa. Luovuutta kysyttiin kouluttajalta RSS-syötteiden esittelyssä luokan työaseman IE6-selaimella, joka ei sellaisia osaa käsitellä.
Tilaisuuden tekniset järjestelyt hämmästyttävät. Teknologian pitäisi palvella ihmistä, mutta nyt se rajoitti ihmisen toimintaa. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut.
Haaga-Helian tiloissa on järjestetty IT-kouluttajien seminaareja, joihin on voinut osallistua myös netissä, viime syksyisiin Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistolla. Tilaisuuksissa on ollut liikkumisen ja keskustelun mahdollistavat Haaga-Helian langattomat mikrofonit miksereineen sekä TaiKin laadukas ja liikuteltava kamera. Kouluttaja on voinut käyttää omaa kannettavaansa ja siinä olevia sovelluksia.
Tarmo Toikkanen, IT-kouluttajien puheenjohtaja, on paitsi ollut mukana näiden tilaisuuksien järjestelyissä ja juontanut ne, myös editoinut ja vienyt tallenteet verkkoon. Niitä voi kuunnella ja katsella IT-kouluttajien verkkopalvelun kohdasta Tapahtumat.
Verkko 2010 -ryhmässä pohdimme seminaarin järjestelyjä ja mahdollisia vaihtoehtoja.
Kouluttajien puolestaan on hyvä varautua siihen, että tekniset järjestelyt tutussakin paikassa voivat sisältää uskomattomia yllätyksiä. Tästä saattaisi saada hyvän ryhmätyön aiheen IT-kouluttajien Oppimisen ohjaus -seminaariin 11.-12.4.08.
Muistan, miten Klaus Oesch reilut kymmenen vuotta sitten esitteli viimeiseksi jääneessä NordData-konferenssissa silloisen yrityksensä uusimpia multimediasovelluksia perinteillä kalvoilla, koska Finlandia-talon konferenssitilassa ainoa esitysväline, joka silloin saatiin toimimaan, oli piirtoheitin.

Opitaan työssä luomaan muutos

luodaan yhdessä
muutos, taotaan kivet
katedraaliksi
Teemu Arinan johdattelema IT-kouluttajien tilaisuus Oppiminen työelämässä 6.11.07 Haaga-Heliassa jäsentyi vuorovaikutteiseksi monipuolisten ryhmätöiden ja asenteita ravistelevan multimediaesityksen myötä. Ryhmissä pohdimme työelämän trendejä ja visioimme parempaa, jota haluaisimme yhdessä luoda. Neljän ryhmän iskulauseiksi muotoutuivat:

  • YouTube, MySpace, OurWorld
  • Ilo olla
  • Löydän aina oikean mestarin
  • Älyllä ja tunteella muutoksessa mukana.

Eettinen yritystoiminta ja muutoksen luominen soivat ryhmien vuoropuhelussa.
”Kieli on talo, jossa ihminen asuu”, Teemu Arina siteerasi Heideggeria. Tulevaisuus luodaan itse. Koulu kaipaa vuorovaikutusta ja reflektiota opettajan monologin tilalle.
Teemu Arina kertoi tarinan kuudesta sokeasta miehestä ja norsusta. Kaikki olivat väärässä ja tavallaan oikeassa, jokainen miehistä kuvaili tunnustelemaansa norsun osaa, mutta yksikään ei hahmottanut kokonaisuutta.
Kaikilla työtätekevillä on velvollisuus unelmoida paremmasta. Pienet muutokset monimutkaisessa järjestelmässä merkitsevät paljon. Kukaan ei ole asiantuntija eikä tulevaisuutta voi ennustaa.
Kuuntelemisen taito on tärkeä, vaikka kokemukset omista ajatuksista kuuluisivat voimakkaimpina. Analoginen malli, jota käytämme vuorovaikutuksessa, rajoittaa ilmaisua; tiedämme enemmän kuin pystymme muille välittämään.
Teknologia vaikuttaa tekemiseen. Kuvitelkaa maailma, jossa olisi Beethoven ilman pianoa, da Vinci ilman sivellintä tai Linus ilman tietokonetta. Tulevaisuuden työ voi olla tyystin toista kuin nykyiset toiveammatit.
Moderni koulujärjestelmä on teollisen ajan tuote. Kokeeko yksittäinen oppija hakkaavansa kiveä tai rakentavansa katedraalia, on sivuseikka. Ihmiset lokeroidaan koulutuksen mukaan eikä huomata heidän monipuolista osaamistaan muilla alueilla. Ihmiset eivät ole koneen vaihdettavia osia, heille ei kannata opettaa ”pankkiin” asioita. Parasiitti etsii opettajansa eikä odota, että koulu antaa sen hänelle. ”Teknologiat ovat ruumiimme jatke”, Teemu Arina siteerasi McLuhania ja katsoi silmälasejaan.
Erään epäonnistuneen projektin jälkeen projektipäällikkö totesi, että projekti olisi ollut hyvä, jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan. Niin. Tuosta tuli mieleeni 1980-luvun vakuutusmatemaatikko, joka selitti, ettei eläkelaskelmissa ole virhettä, väestö ei vain jostain syystä käyttäydy laskelmien mukaisesti.
Teemu Arina hymähteli, että nykyisin tehdään jopa tutkimusta Web 2.0:sta, joka alunperin oli hype-termi. Puhumme sosiaalisesta mediasta, mutta mitä on epäsosiaalinen media?
Jakaessamme kokemuksiamme verkostossa tuotamme muille metakokemuksia uudella tavalla. Yhteistyö on olennaista – vaikka sitä koulussa kutsutaankin lunttaamiseksi. Olennaista ei enää ole, mitä itse tiedän, vaan keitä on verkostossani, joita voin käyttää hyväkseni. Tässä tarvitaan taitoja, joita ei opeteta missään.
Kirjassa Yritys 2.0 keskustellaan uudesta tavasta tehdä töitä. Kuka tekee innovaation? Post-it-laput syntyivät, kun yritettiin keksiä maailman pitävin liima. Tavoitteeseen ei päästy, mutta saavutettiin jotain muuta.
Homo contextus on yhteenverkostunut ihminen. Oppiminen ei ole muistamista vaan uusien yhteyksien muodostumista. Kai Hakkaraisen mukaan asiantuntijaksi kasvamiseksi pitäisi toimi 10 000 tuntia oman lähikehityksen vyöhykkeen äärirajoilla. Miten tämä onnistuu oppilaitoksen tiukoissa opetussuunnitelmissa, joissa aikaa oppimistavoitteiden saavuttamiseen on yhä vähemmän? Fast food ja slow food, kumman valitsemme?
Jos koulujärjestelmää ei olisi olemassa, millaisia oppimisen tiloja rakentaisit? Korostaisitko vuorovaikutusta vai sisältöjä? Mitä pieniä variaatioita voisit omassa elämässäsi tehdä? Miten luot ideaviruksen, joka leviää kuin rutto? Kirjoitatko sitä varten 500-sivuisen väitöskirjan? Parhaiten verkostossa leviää väite, jota ei perustella loppuun. Täydellinen selitys ei synnytä keskustelua.

Yhteisöllistä oppimista opiskelijoiden ehdoilla

yksilö oppii
verkostossa, rynnätkää
opet porukkaan
TieVie-asiantuntijakoulutuksen toinen lähiseminaari pidettiin Turun yliopiston Educariumissa 1.-2.11.07.
Mari Murtonen luennoi opettajan uusista haasteista korkeakoulussa, siirtymisestä 1900-luvun perinteisestä opettajakeskeisestä oppimisnäkemyksestä opiskelijakeskeiseen, tiedonsiirrosta oppimisympäristöajatteluun. Opiskelijat innostuvat ja opettaja kasvaa tiedon jakajasta oppimisen tukijaksi ja asiantuntijuuden mallintajaksi.
Pohdimme vierustovereiden kanssa, millaisilla tieto- ja viestintätekniikan ratkaisuilla tätä voitaisiin edistää? Vastausten kirjosta pystyimme luennolle varatussa aikaikkunassa poimimaan vain osan kuten portfoliot, keskustelufoorumien kiertävät vastuut, Fle3:n tyyppiset opiskelijoiden tiedonrakentelua tukevat ympäristöt sekä omien mielipiteiden perustelut. Verkkokyselytehtävät toimivat oppijoiden aiemman tietämyksen herättelijöinä. Entä milloin työskentely on yhteisöllistä? Silloin, kun se ei toimisi ilman ryhmän jokaista jäsentä.
Oppimisaihiot
Tomi Jaakkola kertoi, miten oppimisaihioilla voidaan täsmentää ja eriyttää opetusta, miten niistä kootaan oppimismateriaaleja. Oppimisaihioita on kehitetty avoimiin ja suljettuihin aihiopankkeihin tai -varantoihin panos-tuotos-ajattelulla: kun jaat omaasi, saat muilta. Vaikka tietotekniikan peruskouluopettajat valittavat valmiin verkkomateriaalin heikkoutta, sillä hyödynnetään tehokkaasti olemassa olevia resursseja nykykiireessä.
Oppimisaihiot ovat skaalautuvia ja kustannustehokkaita, pieniä materiaalipaloja voidaan helposti jakaa eri paikkoihin. Standardit metatiedot ja rajapinnat varmistavat, että aihiot löytyvät ja ovat käytettävissä alustariippumattomasti.
Opettaja tekee materiaaleja yleensä omiin tarkoituksiinsa. Oppimisaihiovarannoissa on moderaattori, joka varmistaa materiaalin tasokkuuden – toki virheellisiäkin aihioita löytyy varannoista. Yleensä varantoon siirtyy vain tieto toisessa paikassa olevasta aihiosta, josta yksittäinen opettaja tai opiskelija sitä hakee.
Opettaja voi käyttää aihioita monin tavoin, koota niistä oman oppimateriaalinsa tai lähettää opiskelijat etsimään ja opiskelemaan itse tiettyyn aiheeseen liittyviä aihioita.
Kansainvälinen Celebrate-projekti on kehittänyt oppimisaihioita ja EU rahoittanut yli seitsemällä miljoonalla eurolla Euroopan oppimisaihioiden tietopankkia. Suomessa aihioiden tuotannosta ovat pääosin vastanneet eWSOY ja Opetushallitus (WSOY:n OPIT-materiaalipankki).
Miten aihiot löydetään? Miten niitä ylläpidetään? Aihio-templateista ja tekijänoikeuksista keskustellaan. Jos aihio on verkossa, niin sitä pitäisi voida käyttää tekijän oikeuksia kunnioittaen linkittämällä. Muutamien alojen oppimisaihioita on koottu yhteen ja Virtuaaliyliopistossa Referee-palveluhanke arvioi materiaaleja.
Erilaisia yhteisöllisiä verkko-kursseja
Marjut Johansson esitteli vuorovaikutteisen sulautetun oppimisen (blended learning) kurssin. Merkityksiä rakennetaan kielellä, mutta miten teknologia vaikuttaa viestintään? Kurssilla lähdettiin opiskelijoiden ongelmista, joiden työstämistä kasvokkaiset vastaanotot ja verkkotuutorointi tukivat. Selkeä aikataulutus ja läsnäolovaatimukset ryhdistivät opiskelua ja miellyttivät opiskelijoita, vaikka niistä jonkin verran nuristiin. Kurssia ei jätetty kesken osaamattomuuden tai aikapulan vuoksi.
Kaarina Merenluoto kertoi matematiikan yhteisöllisestä ongelmanratkaisusta verkossa. Kouluaikana matematiikan luennoilla istuessaan hän kaipasi parempaa tapaa opettaa tätä mielenkiintoista aihetta ja päätyi opiskelemaan kasvatustieteitä ja kehittämään epätavallisia matematiikan tehtäviä. Ne perustuvat yhteistoiminnalliseen tehtävän aloitukseen, ratkaisun suunnitteluun, toteutukseen sekä ratkaisun mielekkyyden tarkasteluun. Verkkoympäristössä ajattelu tulee näkyväksi: osa opiskelijoista ryntää oitis ratkaisemaan tehtävää eivätkä ehdi auttaa apua pyytävää ennen kuin ovat saaneet oman ratkaisunsa valmiiksi.
Verkossa käsitteellisen vaikeudet ja vahvat ennakkouskomukset paljastuvat. Joskus ryhmän itsepintaisuus ei päästä innovatiivista ratkaisua pinnalle. Verkko näyttää myös, miten paljon ratkaisun mielekkyyden tarkasteluun panostetaan.
Koen Veermans kertoi kansainvälisestä sosiaalisen verkostoanalyysin kurssista, jossa ongelmia tuottivat aikavyöhykkeet, videoyhteyksien määrä, kurssisuunnitelma, palvelimet ja videotallenteiden omistajuuskysymykset. Jos kaikki videomateriaalit voisi työntää YouTubeen, erillistä videopalvelinta ei tarvittaisi.
Juonneryhmätyöskentely
Rakenteiden ravistelijat -juonneyhmässä ruodimme Markku Närhen opastuksella ensimmäisen aamun luentoja, työstimme kehittämishankkeitamme ja keskustelimme laatimistamme reaktiopapereista.
Luentojen herättämiä ajatuksia
Spekrti-vertaisryhmässä ihmettelimme, miksi konstruktivismista puhutaan behavioristisin luennoin. Olisimme kaivanneet erilaisia tapauskertomuksia paitsi yliopistoista myös ammattikorkeakouluista. Esityksen mukaan opiskelijoita tuettiin oikoluvun käytössä ja istuttiin atk-luokassa tämän vieressä, mutta tarvitseeko pro-seminaarivaiheessa oleva opiskelija tällaista tukea ja eikö häntä tueta lainkaan oppiaineen sisällöllisissä kysymyksissä? Hyvä ohjeistus on toki tärkeää, mutta mistä tiedämme, saavuttaako opiskelija syvällistä oppimista, jos hän kysyy vain, montako sivua esityksessä tai raportissa pitäisi olla?
Yhteisöllisessä oppimisessa pyritään oman käsityksen rakentamiseen toisten ajatuksista oppimalla. Mutta entä jos opiskelijat eivät keskustele? Mistä opettaja ottaa ajan kaikkien opiskelijablogien lukemiseen? Paljonko aikaa TieVie-koulutuksen asiantuntijoilta meni edellisen verkkojakson satojen viestien yhteenvedon laatimiseen? Pitäisikö opettajankin kirjoittaa pinnallisesti? Mitä on asiantuntijuus?
Juonneryhmässä pohdimme, voiko opiskelija näytellä oppimista ilman syväoppimista. Opetuksen yhteisöllisyys tarkoittaa muuta kuin ryhmätyön jakamista osiin porukan kesken. Opiskelijoiden pitäisi tuntea kuuluvansa yhteen ja luottaa toisiinsa. Keinotekoisesti jaetuissa ryhmissä voi olla vaikea selvittää, onko jokainen tehnyt osuutensa. Ryhmä pystyy halutessaan myös suojelemaan vapaamatkustajaa.
Jos ryhmätöissä käytetään tiedonrakentelua, blogeja tai wikejä, on helppo nähdä, mitä kukin on tehnyt.
Vertais- ja itsearviointi voisi parantaa ryhmätöitä. Olisi hyvä suhtautua kriittisesti omaan tekemiseen edes jälkeenpäin: Missä onnistuin? Mitä olisin voinut tehdä paremmin? – Kunhan ei perfektionistina aloita alusta. Onko urheilussa ryhmädynamiikkaa? Onko se yksilö- vai ryhmätyötä?
Mitä tavoitellaan? Oppimista vai suoritusmerkintää? Oppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen on noussut entistä tärkeämmäksi. Mikä on oppilaitosten rooli tulevaisuudessa? Avointa koulutusta on jo runsaasti ja monille riittää oppia työssä tarvittavat taidot. Verkossahan oppijalla on pääsy globaaleihin koulutusresursseihin. Miten opettaja saa oppijoita kursseilleen? Tilanne on räjähtänyt, kohta on tärkeintä, kenellä on parhaat verkostot ja yhteistyökorkeakoulut.
Pitääkö kaikki opetus tarjota englanniksi ollakseen kilpailukykyinen? Jokainen oppii parhaiten omalla äidinkielellään, mutta englanninkielistä opetusta ja opettajien kielitaitoa pitää kehittää.
Sosiaalisessa mediassa valta on ihmisillä, oppimisalustoissa niiden hallinnoijilla. Web 2.0 tarjoaa helppoja välineitä, joita oppijat käyttävät oppilaitosten ulkopuolella – miksei sitten oppilaitoksissa? Oppimisen pitäisi lähteä oppijasta itsestään ”Oppimisella on väliä!” julistaa Tony O´Driscoll blogissaan.

Kehittämishankkeet

Olen analysoimassa kyselyä opiskelijoiden viestintämuodoista arjessa ja opinnoissa ja pilotoimassa uusia viestintämuotoja omilla kursseillani. Näiden pohjalta on tarkoitus laatia kehittämissuunnitelma yhdessä opettajien, tukihenkilöiden ja johdon kanssa, johon liittyy jatkuva seuranta ja kehittäminen. Hyötyjen pitää olla näkyviä, jotta uusiin asioihin ehditään paneutua oppilaitoksen kiireisessä arjessa.
Keskustelumme toi uusia eväitä organisaation muutosagentille. Kehittämistarve nousee organisaatiosta. Dialogi, aidosti avointen kysymysten esittäminen edistää kehitystä paremmin kuin pelikentälle heitetty valmis paperi. Mitä opetuksemme on ja mitä sen pitäisi olla? Muutama ihminen hoitaisi muutoksen nopeasti, mutta pikkulusikalla syöttäen iso porukka sitoutuu.
Kyse on johtajuudesta. Puhutaan vallassa olevan kieltä, tarjotaan hankkeella lisäarvoa, joka koskettaa johtajan todellisuutta. Eri tieteenaloilla käytetään aidosti erilaista kieltä, joten muutosagentti etsii kielen, joka puhuttelee. Parasta olisi, jos voisi syöttää ajatuksensa niin, että toinen osapuoli luulisi keksineensä ne itse.
Mikä saa verkostot toimimaan? Luottamus ja tuttuus, se, että päätäntävalta on lähellä operatiivista toimintaa. Nämä ovat kantaneet Tietie-verkko-opetusyhteistyötä jo kaksitoista vuotta. Resurssit ja raha tuovat kiinteyttä, mutta resurssit voivat tulla myös perustoiminnasta eikä vain ulkopuolisesta rahoituksesta. Tietie-yhteistyössähän sovittiin jo vuonna 1999, jolloin OPM:n tietoyhteiskunta-projektirahoitus loppui, että jatkamme hyviksi koettujen yhteisten verkko-opintojen järjestämistä ammattikorkeakoulujen perusrahoituksella ja sovimme yhdessä hallinnollisista käytännöistä resurssihyvityksineen.
Verkosto toimii, kun tehdään jotain, mikä ei onnistuisi ilman verkostoa. Yliopistojen tutkimus ja Tietie-yhteistyö ovat tästä hyviä esimerkkejä.
Reaktiopaperit
Reaktiopaperia laatiessani pohdin, mitä eroa on yhteistoiminnallisuudella ja yhteisöllisyydellä. Päivi Häkkisen mukaan yhteistoiminnallisuus, cooperation, tarkoittaa tapaa tehdä, kun taas yhteisöllisyys, collaboration tarkoittaa edellistä syvällisempiä ryhmän toiminnallisuuteen liittyviä rakenteita kuten vastavuoroisuutta, motivaatiota ja yhteistä tiedonrakentelua.
Opiskelu voidaan toteuttaa joko opettajajohtoisesti niin, että opettaja on miettinyt kaiken valmiiksi kuten oppimisaihioissa, tai opiskelijalähtöisesti. Miten rakennetaan tila, jossa ihminen motivoituu? Onko motivointi lapiolla rakentamista?
Voisiko jokainen rakentaa itse oman merkitysperustansa? Missä tilanteissa tekniset elementit tuovat lisäarvoa vuorovaikutukselle tai ajattelulle? Onko oppiminen saavutettu, kun asia ymmärretään, vai pitäisikö tapahtua oivallus, ajatuksen muutos?
Miten keskustelualueet saataisiin toimimaan mielekkäästi? Vaikka opiskelija esittäisi aitoja työelämän ongelmia, saattaa olla, että aihe ei kiinnosta muita. Tiedonrakentelu Fle3-ympäristössä on tavoitteellisempaa ja jäsentyneempää kuin perinteinen keskustelu oppimisalustoilla.
Miten opiskelijaryhmät muodostuvat? Tutkimusten mukaan tulokset ovat parempia heterogeenisissa kuin homogeenisissa ryhmissä. Alkukyselyssä voidaan selvittää, missä opiskelijat kokevat olevansa vahvoja, missä heikkoja ja missä haluaisivat kehittyä.
Pelillisissä ympäristöissä näkee, missä vaiheessa ryhmä kulloinkin on, ja voi käyttää jatkuvaa vertaisarviointia ja äänestyksiä siitä, mihin suuntaan jatketaan. Opiskelija voi laatia itselleen Googlen Vidgetteihin henkilökohtaisen oppimisympäristön RSS-feedein.
Pedagoginen muutos -verkkojakso
Seminaarin päätteeksi Tomi Jaakkola ja Päivi Laine avasivat pedagoginen muutos -verkkojakson, jonka aikana kehittämishanke sidotaan pedagogiseen ajatteluun ja oman organisaation opetuksen kehittämiseen ja opetukseen. Turun yliopiston Moodlessa toimii Haka-login niille, joiden korkeakoulut ovat mukana Haka-sopimuksessa – muut, kuten minä, ovat saaneet erillistunnukset.

Taidolla tulevaan – pirstaleiseen epävarmuuteen

lumihiutale
pirstoo formaalin opin
informaaliksi

yhteistyöverkko
kylvää laatua tiedon
sirpalemereen

Virtuaaliammattikorkeakouluseminaari Tampere-talolla 24.10.07 ravisti yleisöään uusilla ja vanhoilla ajatuksilla, sosiaalisilla verkostoilla, strategioilla ja visioilla, uudenlaisella tavalla oppia. Ehkä kysymyksiä syntyi enemmän kuin saimme vastauksia.

Verkostoyhteistyöllä valinnanvapautta

Esko Ala-Peijari toi seminaariin opetusministeriön terveiset. Verkko-opetuksen kymmenvuotistaipaleen alun hype-vaiheen jälkeen opetuksen ydinprosesseja on tuettu tieto- ja viestintätekniikan avulla. Ministeriö panostaa erityisesti erikoisalojen ja oppilaitosten verkostojen yhteistyöhön.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma painottaa rakenteiden ja prosessien uudistamista tieto- ja viestintätekniikan avulla. Korkeakoulut liukuvat valtion budjetista säätiöihin, yksiköt suurenevat, oppimisprosessit yhtenäistyvät ja palvelukeskukset yhdistyvät sähköisen asioinnin, yhteisten tietojärjestelmien ja teknisen infrastruktuurin avulla. Valtionhallinnon it-tavoitteet selviävät monista lähteistä, mm. ”Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia vuosille 2007-11” ja ”Tietoyhteiskuntakehityksen yhteisten menettelytapojen ja koordinoinnin kehittäminen opetustoimessa”. Visiossa tietohallintoyhteistyö määrittelee käsitteet, prioriteetit, toimintamallit ja rajapinnat, joilla rakennetaan innovatiivisia palveluja.

Miten taataan opiskelijoiden valinnanvapaus? Miten liikkuvuutta lisätään? Esko Ala-Peijari mainitsi nähneensä hetki sitten tilastoja, jotka kertoivat liikkuvuuden kasvaneen vuoden aikana yli sadalla prosentilla. Oliko kyse Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän laatimista tilastoista, jotka kuvaavat Virtuaaliammattikorkeakoulun portaalin opiskelijavaihdon kasvua viime vuoden keväästä tämän vuoden kevääseen? Koko valtakunnassa hyväksyttyjen hakemusten määrä on vuodessa kasvanut 118 % ja hyväksyttyjen opintopisteiden määrä 130 %. Valitettavasti portaalin Opintopalvelut, jota IT Moon, nykyinen Uoma on vuosia rakennellut, ei toistaiseksi kerro suoritettuja opintopisteitä, joten niiden kehitystä valtakunnan tasolla voinemme seurata vasta vuosien kuluttua, mikäli muutaman vuoden jäissä ollut järjestelmäkehitys joskus pyrähtäisi uuteen lentoon.

Virtuaaliammattikorkeakoulun valinnat ovat osoittautuneet kestäviksi: opetuksen sisällön kehittäminen yhdessä opettajien kanssa ja johdon tuki ovat keskeisiä. Virtuaaliammattikorkeakoulu on uudistanut opetuksen ja oppimisen rakenteita ja vahvistanut verkostomaista toimintamallia, tiivistänyt opetuksen ydinprosessien tukea, kehittänyt pedagogisia menetelmiä ja toimintamalleja, toteuttanut yhteentoimivat ja yhteiset tietojärjestelmät, luonut tietopohjat ja standardit yhteisille käsitteille sekä tukenut sähköistä asiointia.

Verkko-opetus kaipaa lisää yhteistyötä kirjaston ja tietohallinnon kanssa, pedagogisen perinteen vahvistamista ja sosiaalisia verkostopalveluja. ”Ehkä jatkossa nuoriso jää koukkuun Virtuaaliammattikorkeakoulun sivustolle”, Esko Ala-Peijari heitti.

Kaksisuuntainen verkostoyhteistyö

Teemu Arina, verkostossa asuva parasiitti, joka ehkä juuri nyt käyttää sinua oppiakseen, kertoi informaatiomäärän kasvusta ja opitun tiedon merkityksestä tulevaisuudessa. Lukion jälkeen hän päätti, ettei mene korkeakouluun tuhlaamaan aikaansa. Keskustelemalla oppii tehokkaammin kuin kuuntelemalla monologia (broadcast).

Jakamalla saa enemmän kuin panttaamalla osaamistaan. Teemu Arina julisti, että kaikki ideat ovat varastettuja, hänenkään kalvonsa eivät ole hänen vaan kulttuuriperintöä. Tärkeintä on, mitä muut niistä saavat. Verkossa jaettu EU:n konferenssin luento poiki hänelle useita kansainvälisiä esiintymispyyntöjä.

Francis Baconin ajatuksen ”Tieto on valtaa” tilalle Teemu Arina tarjoaa omansa ”Uuden tiedon ja yhteyksien luominen on valtaa”.

Opetellaanko koulussa tulevaa menneisyyden malleilla? Perustuuko moderni koulujärjestelmä teollisen ajan ihanteille johtajasta ja tämän ohjeita noudattavista alaisista? Muutoksen luovat epästandardilla tavalla toimivat ihmiset. Verkostot elävät jatkuvasti, niiden ilmiöitä ei voi palastella syy-seuraus-suhteisiin – eihän lumihiutalettakaan voi palastella – eikä ihminen ole 1980-luvun aivotutkijoiden mallintama osista koostuva kone.

Oppimistyylit vaihtelevat tilanteen mukaan luokkahuoneesta sosiaaliseen mediaan. Emme opi virkamiestyön kompromissein luoduista parhaista käytänteistä vaan huonoista käytänteistä; oivallamme, että asiat voi tehdä aina paremmin.

Facebookin liiketoiminta perustuu ihmisten yksityisyyden kaupallistamiseen. Jos käytämme vain yhtä tietosanakirjaa, Wikipediaa, ja yhtä hakukonetta, Googlea, vaarana on yksipuolinen käsitys todellisuudesta, koska kaikissa medioissa on mahdollisuus puolueellisuuteen. Toisaalta, onko vaarallista tulla sosiaaliseksi jakamalla tietoa itsestä? Ja toisaalta, Wikipedia takaa ihmisille tasa-arvoisen pääsyn tietoon.

Wikipedian idea ei ole uusi. Palimpsest, jossa vanha teksti pyyhittiin pois – kuin lasten piirtotaulusta – on tunnettu vuosisatoja: vanhan testamentin teksti 400-luvulta on säilynyt 1100-luvulla kirjoitetun tekstin alla.

Bloginkaan idea ei ole uusi. Richard Steelen salonkilehti Tatler ilmestyi jo vuonna 1709. Joillain blogeilla on suhteellisen vähän lukijoita, mutta verkostoissa hyvät ideat leviävät. Kenellä tahansa on mahdollisuus tuoda ideoitaan verkostoon, jos tietää, mitä tekee.

Web 2.0 tarkoittaa alustaa, jossa tehdään eikä vain kuluteta, ”2” merkitsee kaksisuuntaista.Kyse ei ole pelkästään tekniikasta vaan uudenlaisesta toiminnasta. Suljetut oppimisalustat eivät riitä, tarvitsemme näkökulmien alustoja. Kehitys ei etene keskitetysti ylhäältä alas vaan alhaalta ylös: annetaan ihmisten kokeilla erilaisia työkaluja, havainnoidaan heidän toimintaansa ja tuetaan sitä.

Infoähky ei ole kielteistä, se mahdollistaa hahmontunnistamisen. Kokoushuoneissakin tarvitaan ihmisiä, jotka roikkuvat netissä ja kännyssä, koska he huomaavat näkökulmia, joita post-it-lappuihin ja agendaan keskittyneet eivät huomaa. Fragmentaarisessa tietomeressä oma mieli täyttää aukot.

Tietotyö on muuttunut verkostotyöksi. Informaatioyhteiskunnassa korostettiin tietotyöntekijää, nyt verkostoja. Oppiminen syntyy sivutuotteena, ei ulkoa oppien vaan yhteyksissä muihin.

Seredipiteettioppimisen vastakohtana on kouluoppiminen ennalta asetettuine tavoitteineen ja OPSeineen. Ymmärrys syntyy, kun asiaa tarkastelee eri näkökulmista. Parasiittioppimisessa oppija oppii verkon kautta valitsemaltaan opettajalta ilman tämän tietoisuutta tai hyväksyntää asiasta. Toisaalta, perinteisessä opetuksessa vain 15 % opettajista muistaa edes oppijan nimen.

Vanha ja uusi media törmäävät media remixissa, konvergenssikulttuurissa, liiketoiminnan kannibalisoinnissa. Menettävätkö opettajat ja toimittajat työnsä, kun kaiken saa netistä? Teknologiaan sisältyy aina riski; muistammehan 1700-luvun luddiittit, jotka tuhosivat kehruukoneet pelätessään niiden tuhoavan perherakenteet?

Sisältö on vain vuorovaikutukselle jaettu objekti. Jakelukanavat demokratisoituvat ja hajautuvat. Jokainen meistä tietää enemmän kuin pystyy kertomaan – niin kauan kuin emme voi siirtää neuroverkkoa päästä toiseen vaan joudumme viestimään analogisen mallin avulla.

Organisaatiota voidaan tarkastella organismina. Operatiivinen teknologia on suunniteltu tiettyjä prosesseja varten. Sosiaalista teknologia ei kyetä ennustamaan, emme tiedä, miten ihmiset alkavat käyttää teknologiaa. Wiki on hyvä analogia aivoista, se auttaa reflektioiden yhdistämistä ja kristallisointia. Tarvitaan verenkiertoa, sosiaalista verkottumista ja virtuaalikokouksia.

Opettajan tehtävänä on sivistys ja kasvatus, ei sisältö. Uuden webin maailmassa kirjailija on kuollut. Olemme yhdessä älykkäämpiä kuin yksin (we are smarter than me). Homo contextus on yhteen verkottunut ihminen, joka ylittää fyysisen vuorovaikutuksen rajoitteet. Einstein on sanonut: Jos idea ei alussa ole absurdi, sillä ei ole toivoa.

Ammutaan virtuaalisuus alas ja opetellaan kysymään!

Jaana Venkula julisti: Ammutaan virtuaalioppiminen alas! Työaseman ääressä tyhmyys kasvaa, kynä kädessä aistikimara rehottaa. Olemme jysähtäneet varmuuden yhteiskuntaan, jolta pohja putosi viimeistään Neuvostoliiton romahtaessa. Koulutamme kapea-alaisia asiantuntijoita, mutta tieto ei takaa, että kaikki toimii, eivätkä hakukoneet auta ennakoimattomien tilanteiden käsittelelyssä. Asiantuntijuus aiheuttaa hämäräsokeutta. Tieto ei ole tietokoneissa eikä ihmisen järki toimi hierarkkisesti. Meneekö enemmän aikaa atk-järjestelmän kuin potilaiden hoitamiseen?

Epävarmuuden yhteiskunnassa menestyy, kun tekee laadukkaasti sen, minkä tekee. Ajatteleminen on tekemistä. Tieto löytyy verkosta vain, jos itsellä on kysymys. Tiedon tulvasta on turha puhua, jos puuttuu valintakyky, kyky kysyä.

Tarvitaan uusia järjenkäyttötapoja, kysymistä vastaamisen sijaan. Instituutioiden tärkeimmät tietolähteet ovat alhaalla, ei johtajilla ja rehtoreilla. Kun kaikki ratkaisut ja uudet innovaatiot luodaan yhdessä, ketään ei tarvitse sitouttaa. Eettiset toimintatavat muuttavat toimintaa, ei arvokeskustelu. Kalvosulkeisissa ei ole väliä, mitä kuulijat tekevät, mutta aidossa opetustilanteessa kuulijoiden reaktiot kuljettavat vuorovaikutusta.

Meidän pitää oppia kysymään, tuntuuko oikealta tai väärältä. Kaikkialla työpaikoilla ihmisistä tuntuu, että ei mene oikein. Emme elä virtuaaliverkostoissa vaan olemme verta ja lihaa, mutta moniko uskaltaa sanoa ääneen ”tämä ei tunnu oikealta”? Ihminen jaksaa paljon, mutta ei toimia etiikkaansa vastaisesti.

Lopuksi Jaana Venkula neuvoi: Tiskatkaa käsin, haravoikaa tavallisella haravalla, haistelkaa, maistelkaa. Lisätkää kysymisen rohkeutta, silloin yleisö pääsee pidemmälle kuin puhuja. Rakastamisella ja kysymisellä on yhteys, mikä näkyy juutalaisessa kasvatuksessa, joka sallii lasten kysyä jatkuvasti.

Tietoiseen verkostoyhteiskuntaan osaamista arvostaen

Marita Aho Elinkeinoelämän keskusliitosta puhui innovaatioympäristöstä ja osaamisesta. Toimintaympäristö ja liiketoiminta ovat muuttuneet sosiaalisten verkostopalvelujen myötä telefax-ajasta. Teknologia mahdollistaa maantieteellisten raja-aitojen kaatamisen ja uudenlaisen kansainvälisen kilpailun ubiikkiyhteiskunnassa, jossa ei enää ole turvallista toimialaa.

Tarvitsemme ihmisiä, jotka kyseenalaistavat nykyiset palvelut ja tuovat esiin elämää helpottavia ja työpaikkoja luovia uusia mahdollisuuksia. Menestyksen elementit ovat ihminen, prosessit ja tekniikka, uusiin teknologioihin pohjautuvat tuotteet ja palvelut sekä prosessit, joissa tunteet ovat mukana. Tekniikka on vain apuväline, mutta sitä kehittämällä voidaan löytää uusia ja erilaisia tapoja ajatella ja toimia. Mallien piirtäminen on helppoa, mutta kyse on isoista haasteista, kun opitaan uuteen, pois vanhasta.

Marita Ahon visiona on tietoinen verkostoyhteiskunta, jossa tiedon hyödyntäminen on hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn lähde. Suomen tärkein luonnonvara ovat ihmiset ja heidän henkinen pääomansa. Tarvitsemme monipuolista osaamista ja uusia yhdistelmiä, mutta myös keskittymistä ja perustutkimusta.

Meidän pitäisi arvostaa osaamista eikä tutkintoja. Suomalaiset yritykset rahoittavat henkilöstökoulutustaan miljardilla eurolla vuodessa. Suomen pitäisi olla osa osaamisen kehittämisen markkinaa eikä vain monikansallisten yhteisöjen markkinaan sopeutuja.

Osaamisen mittaaminen ei saa olla itseisarvo vaan mahdollisuus kehittyä. Epävarmuuden maailmassa elinkeinoelämä ei voi antaa tarkkoja määritelmiä, millaista osaamista tarvitaan, eikä tällainen määritelmä säilyisi muuttumattomana pitkään. Koulutukseen tarvitaan ketteryyttä, ihmisen työurahan pyrähtelee uudella tavalla. Työelämän tarpeiden seuraamisen lisäksi koulutuksen pitäisi kehittää ja luoda uutta yhdessä työelämän kanssa.

Sosiaalisessa mediassa informaalisti ylösalaisin

Tere Vadén puhui sosiaalisesta mediasta ja informaalista oppimisesta. Platonin valtio, johon kuului kuningas, sotilaita ja työläisiä, pysyi stabiilina ja harmonisena. Informaation kulkua rajoitettiin ja runoilijat ja muut taiteilijat suljettiin valtion ulkopuolelle.

Nykyiset organisaatiot ovat kuin Platonin valtiot: hierarkkisia rakennelmia, joissa informaation kulku on rajoitettu ja päätökset kulkevat ylhäältä alas, kuten formaalissa oppimisessa. Tere Vadén kertoi 12-vuotiaista tytöistä, jotka päivät roikkuivat netissä, mutta kysyivät vanhemmilta neuvoa koulutehtävissä. Näiden vastaus ”Mikset katso wikipediasta?” ällistytti heitä. Voiko sieltä katsoa koulutehtäviin liittyviä asioita? Tytöt olivat kasvaneet ammattioppilaiksi eivätkä osanneet kytkeä vapaa-ajan monipuolisia tiedonhakutaitojaan kouluasioihin.

Sosiaalinen media mahdollistaa sosiaalisen yhteistyön. Esim. YouTubessa on lukuisa määrä laadukkaita opetusvideoita lähes mistä tahansa asiasta, jopa opetusvideon tekemisestä ja sosiaalisen median merkityksestä oppimiselle.

Maailma on kaksinkertaisesti ylösalaisin. Nuoret käyttävät nettiä enemmän kuin vanhemmat. Formaalissa oppimisessa vanhemmat opettavat nuorempia, mutta asioita opitaan informaalisti, koulun ulkopuolella yhä enemmän. Ensimmäiset aallot alkavat näkyä: olemme liian vanhoja, osaamme liian vähän ja se, mitä osaamme, on irrelevanttia.

Disorganisaatiot nousevat organisaatioita tärkeämmiksi; harrastelijat kehittivät mikrotietokoneen ja organisaatiot ottivat sen käyttöön. Työskentelemme ja elämme yhä enemmän disorganisaatioissa. Tyypillinen koulun koetilanne on täydellinen vastakohta disorganisationaaliselle tietotyölle, jossa ihmiset toimivat jatkuvasti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Opetammeko koulussa täsmälleen väärää asiaa? Oppiminen voi olla yhdessäolon sivutuote kuten Kanzi-simpanssilla, joka oppi englannin kielen kuin vahingossa elämällä yhdessä englantia puhuvien ihmisten kanssa.

Käytännössä koko internet pyörii vapaassa ohjelmistossa, Wikipedia vie markkinan tietosanakirjoilta. Milloin joku vie markkinan opettajilta? Mistä saadaan ihmiskasvoinen kouluoppiminen? Voimme viedä oppimismateriaalit ja vuorovaikutuksen verkkoon, mutta kun teemme tai fasilitoimme, olemme aina tiellä.

Ovatko formaalin oppimisen instituutiot avoimia? Voimmeko mennä korkeakoulun luokkaan puhumaan? Emme. Meidän pitää varata tila ja osoittaa sille maksaja. Emme voi perustaa blogia tai wikiä korkeakoulun sivustolle, koska joku voisi kirjoittaa sinne jotain ikävää. Kuka on vastuussa wikipediasta? Ei kukaan. Jos linux on rikki, ei kukaan vastaa eikä kenellekään voi valittaa – paitsi linux-yhteisölle.

Lopuksi Tere Vadén totesi: ”Jos oppii käyttämään tietotekniikkaa hyvään, oppii käyttämään sitä myös pahaan.”

Autenttisesti uuden sukupolven osaamiseen

Irja Leppisaari ja Leena Vainio tutkivat autenttisen verkko-oppimisen uusia haasteita ammattikorkeakouluopiskelussa. Autenttisuus tuo opetukseen todelliset työelämän ongelmat, tutkivan otteen, keskustelun oppijayhteisössä sekä oppijan valtauttamisen. Virtuaaliammattikorkeakoulun DIGMA-materiaalipankin sisällön arvioiminen Herringtonin, Oliverin ja Reevesin autenttisen opimisen yhdeksän elementin valossa ei ole mairittelevaa: materiaalit ovat tekstipohjaisia eikä niistä voi päätellä reflektiota tai arviointia. Ne ovat edellisen sukupolven tuotteita, syntyneet vuosina 2004-06, eikä niitä pitäisi arvioida tämän päivän web 2.0:n maailmassa. Monipuolinen oppiminen syntyy monipuolisesta materiaalista, infoähkyn sirpaleisesta tiedosta.

DIGMAn staattisen materiaalin lisäksi ammattikorkeakouluissa on runsaasti verkko-opintoja, joista parhaita opiskelijat esittelivät yhdessä opettajien kanssa Korkeakoulujen arviointineuvostolle ja samalla reflektoivat omaa osaamistaan. Autenttisuuden edistäminen haastaa mm. pedagogiset toimintamallit ja verkko-ohjauksen.

Onko virtuaaliopetus erillinen kehitettävä asia vai osa opetuksen kehittämistä? Miten päästään uuden sukupolven tasolle virtuaaliopetuksen hyödyntämisessä? Oppimisalustojen virtuaalisissa luokkahuoneissa opettaja on edelleen se, joka puhuu.

Tulevaisuus yhteistyöverkostoissa

Marja Rautajoki ja Lena Levander pohtivat dialogissaan Virtuaaliyliopiston ja Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteistyötä ja tulevaisuutta. Virtuaaliammattikorkeakoulu sulautuu osaksi virtuaaliyliopistotoimintaa, verkostot kansainvälistyvät, tieto- ja viestintätekniikan käyttö arkipäiväistyy ja informaalista oppimista tuetaan. Korkeakouluille kehitetään yhteinen verkko-oppimisen portaali ja sähköinen asiointi.

Yhteistyöverkostot ovat tärkeitä, samoin opiskelijoiden tarpeet ja palaute. Erillistä virtuaaliopetuksen kehittämisyksikköä tarvitaan seuraamaan uuden teknologian kehitystä ja sen sovellusmahdollisuuksia korkeakouluopetuksessa.

Toimivaa opiskelua verkossa

harhapoluilta
opiskelujoustoa
oppijan verkkoon

aihio valuu
digmasta opinahjoon
taottavaksi

ymmärrys itää
yhdessä tekemisen
oivalluksissa

Virtuaaliammattikorkeakoulun Yhteyshenkilöpäivät 23.10.07 Tampereen hotelli Viktoriassa keskittyivät ammattikorkeakoulujen parhaiden verkko-opintojen esittelemiseen Korkeakoulujen arviointineuvostolle. Aamupäivään jäi sentään hiukan aikaa Virtuaaliammattikorkeakoulun ajankohtaisille asioille.

Teija Lehto Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän edustajana kertoi portaalin Opintopalvelujen liikkuvuuden kasvaneen vuoden aikana 118 % mutta tarjonnan vain 38 %. Suunta on oikea, mutta tarjontaa pitäisi selvästi lisätä, jotta opiskelijoiden oikeus joustaviin opintoihin ei kaatuisi täynnä oleviin opintojaksoihin.
Teija Lehto kertoi myös, että tilaus portaalin Opintopalvelujen uusistä piirteistä, joita jo vuosia on odotettu ja luvattu, tehtäneen vielä tämän kalenterivuoden aikana. Avoimen ammattikorkeakoulun uuden järjestelmän kehittäminen, josta Martti Helevirta kertoi, on toistaiseksi torpedoinut Opintopalvelujärjestelmän kaikki muutostyöt.
Tommi Tuomola ja Ari Vesikko Yhteiskäyttöisen materiaalin asianomistajaryhmästä kertoivat DIGMA-materiaalipankista, johon sisällöntuotantorenkaat tuottivat oppimisaihioita ja opintojaksoja vuosina 2004-06. Hakuongelmia selvitellään, mutta materiaalin linkittäminen onnistuu ilman portaalitunnuksia. Materiaalia pitäisi voida päivittää nykyistä joustavammin ja julkaista Creative Commons -lisenssillä. Yllätyksenä kuulimme, että ammattikorkeakouluilta kerätään jatkossa rahaa yhteiskäyttöisen Kehittämisyksikön jakaman materiaalin kehittämiseen, mutta nykyisten materiaalien lataamisen tai linkittämisen määrästä ei ole käsitystä eikä tilastoja. Materiaalipankista järjestettäneen videoneuvottelukoulutusta, mutta lisäkysymyksille ei riittänyt aikaa.
Marja Rautajoki ihmetteli, miten varmistettaisiin DIGMAn materiaalin pysyminen ajan tasalla, kun suosituimmat materiaalit elävät jo muualla. Virtuaaliammattikorkeakoulun strategiaa on uudistettu, ja ensi vuoden ammattikorkeakouluverkoston ja Kehittämisyksikön toimintasuunnitelmat on hyväksytty johtoryhmässä 19.10.07. Miten strategia on muuttunut ja millaiseksi ensi vuoden toiminta suunniteltu? Tähänkään aikaa ei riittänyt.
Suunnitteilla on uusi ESR-hanke, jossa vihdoin toteutettaisiin opetusta eikä enää tehtäisi opetusmateriaalia. Tästähän keskusteltiin jo Virtuaaliammattikorkeakoulun alkutaipaleella vuonna 2001, mutta kuuden vuoden sisällöntuotantoprojektit keskittyivät materiaalin tuotantoon ja materiaalien hyödyntäminen varsinaisessa opetuksessa rajattiin tietoisesti projektien ulkopuolelle. Myöhemmin on ihmetelty, miksi suurin ponnistuksin tuotettujen materiaalien käyttö on jäänyt vähäiseksi.
Kehittäjä-asianomistajaryhmän aloitteesta oli kyselty, haluaisivatko ammattikorkeakoulut yhteistä Connect Pro -palvelua, mutta innostus oli ollut laimeaa, Humachan tarjoaa Connect Prota asp-palveluna. Yleisöstä kysyttiin, miksi Virtuaaliammattikorkeakoulu on valinnut Connect Pron, kun vastaavia muitakin ohjelmistoja on tarjolla. Liekö tarjouskilpailu unohtunut? Muutamissa ammattikorkeakouluissa Connect Pron valintaan on vaikuttanut, ettei se edellytä erillisen ohjelmiston asentamista opiskelijan työasemaan.
E-opettaja
Irma Mänty ja Anu Pruikkonen esittelivät vuosien 2005-2007 Tulevaisuuden eOpettaja-hanketta, jossa ovat mukana Laurea sekä Hämeen, Kemi-Tornion ja Turun ammmattikorkeakoulut. Laureassa on tuotettu Optimaan Learning by development -pedagogiikan (LdB) mukaisia opintojaksopohjia. Hankkeen ohjausryhmä on kokoontunut videoneuvotteluissa, projektiryhmä puolestaan on työskennellyt tiiviisti niin verkossa kuin kasvokkain, jopa Second Lifessa. Hankkeen tavoitteena on verkko-opintojen lisääminen, toimivan verkko-opetustoteutuksen mallin luominen sekä verkko-opetuksen huomioon ottaminen opetussuunnitelmissa. Hankkeen tuloksia on esitelty erilaisissa seminaareissa ja yhteistä raporttia työstetty wikissä. Raportti ”Tulevaisuuden eOpettaja – Yhteistyöllä malleja ja menetelmiä verkko-opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen” on Hamkin julkaisusarjassa verkossa ja painettuna.
Arvioitavia verkko-opintoja
Arvioitavissa verkko-opinnoissa yhteistoiminnallisuutta oli toteutettu ilahduttavan monipuolisesti erilaisin teknisin ratkaisuin. Useimmista saimme kuulla myös opiskelijoiden kokemuksia.
Satakunnan ammattikorkeakoulun kansainvälisellä opintojaksolla viikoittainen lähiopetus toteutettiin Skypellä kahden pisteen välillä. Asiakasyritys kertoi toiminnastaan ja oli jatkuvasti opiskelijaryhmien käytettävissä.
Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun verkko-opinnot ajoittuivat kesään, mikä vaati opettajalta erityistä panostamista läsnäoloon ja tukeen. Analysoitavat dialogit veivät mennessään ja opiskelijat käyttivät arvioitua enemmän aikaa niihin.
Hämmästyin yhteistoiminnallisuuden puuttumista opintojaksolta; opiskelijat tekivät tehtäviä yksin eivätkä nähneet toistensa vastauksia. Opintojakso työllisti opettajan tehokkaasti. Eikö opintojaksolla, jolla tehtävänasettelu on väljää eikä tehtäviin ole yksiselitteisiä oikeita vastauksia, voisi käyttää vertaisarviointia? Ryhmässä pohdiskelu olisi hedelmällisempää kuin yksin, vaikka ryhmätöillä olisikin varjopuolensa.
Evtekin opintojen alkuun ajoittuva yhteistoiminnallinen projektioppiminen isoille ryhmille perustui viikoittaiseen läsnäoloon sekä pienryhmien työstämiin ja esittämiin rakenteellisiin dokumentteihin. Jokaiseen pienryhmään valittiin tietotekniikkaa harrastava guru, joka auttoi muita teknologissa kysymyksissä. Opiskelija saattoi vaikka kertoa mummolleen: ”Opinnot alkoivat hyvin: minut valittiin heti guruksi.” Aikatauluista pidettiin kiinni myönteisessä mielessä: myöhästymisestä ei sakotettu, ajoissa palauttamisesta sai plussaa.
Hämeen ammattikorkeakoulu esitteli kokonaan verkossa suoritettavat erikoistumisopinnot, joiden toteutuksessa käytettiin Webexiä, Moodlea, TeamSpeakia ja virtuaalista atk-luokkaa. Opiskelija painotti verkko-opintojen joustavuutta, opettajien väsymätöntä ohjausta sekä tukiryhmän tärkeyttä.
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun verkko-opiskelussa käytettiin Learnlincia ja Moodlea. Keskeyttäneitä oli poikkeuksellisen vähän, saavutettavuus oli hyvä ja kulut pienet. Tukipalvelut päivystivät aamu-kahdeksasta ilta-yhdeksään. Opiskelija kertoi voineensa toteuttaa kaikki oppimistehtävät töissään, tosin työnantajien suhtautuminen opintoihin vaihteli.
Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu esitteli PBL-sykliin perustuvan verkkototeutuksen, johon kuului dialogeja ja asiantuntijaluentoja. Ajantasainen tieto saatiin välittömästi haltuun, mutta tekniikan hyödyntäminen vaatii vielä kehittämistä.
Laureassa on kehitetty Learning by development -mallityötila Optimaan, mistä jo edellä kerrottiin. Tämä työelämäyhteistyön helposti monistettavaa mallia käytetään erilaisissa hankkeissa, opinnäytetyöprosesseissa sekä monilla opintojaksoilla.
Rovaniemen ammattikorkeakoulun monimuotoisessa verkkototeutuksessa opiskelijat työskentelevät orientaatiojakson jälkeen verkossa. Learnlinc-istunnoissa jokaisella opiskelijalla oli rooli, kokonaisuus nauhoitettiin, vietiin Optimaan ja ryhmän sihteeri laati siitä kirjallisen yhteenvedon. Oppiminen tuli näkyväksi, pakotti ottamaan kantaa ja reflektoimaan.
Esitellyissä opintojaksoissa käytettiin pedagogisina lähestymistapoina mm. PBL:a, LbD:a sekä yhteistoiminnallista projektioppimista, oppimisalustoina Moodlea ja Optimaa ja samanaikaisissa keskusteluissa Learnlincia, Webexia ja Skypea. Ammattikorkeakoulut käyttävät siis verkko-opetuksen pedagogisia ja teknologisia mahdollisuuksia monipuolisesti jo tänään!
Mitä kohtaammekaan huomenna?

Sosiaalinen oppiminen

verkosto oppii
jalostamaan rönsyjä
blogiväittelyin
Jari Laukia HAAGA-HELIA Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta (AOKK) muisteli ensimmäisiä sähköpostejaan 1990-luvun puolivälissä ja päivitteli verkko-opetustekniikan huimaa kehitystä oppimisalustoista nykyiseen sosiaaliseen mediaan. Hän arveli verkkopedagogiikan tulevaisuudessa sulautuvan opetuksen yleiseen kehittymiseen.
Teemu Leinonen Taideteollisesta korkeakoulusta luotsasi meidät sosiaalisen webin mahdollisuuksiin formaalissa ja informaalissa oppimisessa. Hän muisti kasvatustieteen opintojen SPSS-harjoitusten maustuneen sähköpostilla, ircilla ja keskusteluryhmillä, jotka massaluentoja hedelmällisempiä mahdollisuuksia keskusteluun, väittelyyn ja inttämiseen. Luennoilla saatu syöte antoi toki tietämystä verkkoväittelyihin.
Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriossa tutkitaan oppimisympäristöjä, niiden ulkoasua, luovuuden oppimista ja toteuttamista. Tutkivan oppimisen tiedonrakentelualusta Fle3 kehittyy Fle5:ksi ja LeMill tarjoaa wikipediamaisen ympäristön oppimismateriaalien tekemiseen ja jakamiseen.
Web 2.0 -käsitteeseen sisältyvät blogit, wikit, videoiden jakelu sekä 3D-avatar-maailmat. Second Lifen markkinointi toimii, mutta todellisia käyttäjiä on niukasti. Käsite blogi juontuu weblogista, surffailulokista: tätä löysin netistä. Nettijulkaisu syntyy vaivattomasti blogi-tekniikalla. Yksittäisten päiväkirjojen ohella verkossa kasvaa ammatillisia ryhmäblogeja kuten Flosse posse.
Wikipedia on jatkuvasti muuttuva yhteisöllinen julkaisu, jonka tekijät ovat luopuneet tekijänoikeuksistaan. Sen voi asentaa erilaisiin päätelaitteisiin kuten kommunikaattoriin ja selata ilman verkkoyhteyttä. Versionhallinta toimii ja vanhat sivut ovat tallessa. Mahdollinen vandalismi hiipuu, kun vanha päivitetään oitis turmellun tilalle. Wikipedia ei houkuttele hakkereita, sitähän voivat kaikki muokata. Keskustelupalstoilla voidaan väitellä artikkelien sisällöstä.
Wiki-tekniikalla on paljon sovelluksia. Konfabulaari 2007 -seminaariin ilmoittaudutaan päivittämällä yhteystiedot wikiin. David Wileyn oppimisaihio-kurssi on toteutettu wikitekniikalla ja opiskelijat julkaisevat oppimistehtävien tuotokset blogeissaan.
YouTube tarjoaa mahdollisuuden videoiden tallettamiseen ja jakamiseen. Ryhmäblogissa Brief History of New Media on esimerkkejä YouTube-videotallenteista.
Sosiaalinen media on kaksisuuntainen mediapalvelu, jossa kaikki toimijat lukevat, kuuntelevat, katselevat ja toimittavat. Osallistumista ja verkottumista varten on RSS-syötteitä, aggregaattoreita eli syötteiden lukuohjelmia, sosiaalisia kirjanmerkkejä, tageja ja folksonomioita.
Oppiminen voidaan käsittää tiedon hankkimiseksi (”hauki on kala”), osallistumiseksi (”mestari – oppipoika”) tai tiedon luomiseksi, tietoiseksi pyrkimykseksi tuottaa uutta tietoa. Jos opiskelija ymmärtää oppimansa, hän voi uusintamisen sijaan kehittää alaansa eteenpäin.
Blogeja voidaan Jere Majavan mukaan käyttää opetuksessa opettajan kurssipäiväkirjana, opiskelijoiden avoimena dialogityökaluna ristiviitteineen, opiskelijoiden luentopäiväkirjoina tai reflektiona, kumuloituvana e-portfoliona, henkilökohtaisena oppimisympäristönä, pikajulkaisualustana ja verkostoitumiskanavana tai identiteetin ja julkisuuden hallintatyökaluna. Blogi muistuttaa laajalle yleisölle kirjoittajansa olemassaolosta.
Wikit mahdollistavat oppimismateriaalin pikajakelun, yhteisten luentomuistiinpanojen julkaisun ja yhteiset tutkimusraportit. Wikin versiohistoria paljastaa kunkin yksilön tuotteliaisuuden, myös vapaamatkustajat.
Tauno Tertsunen Hämeen Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta kertoi kokemuksia verkkokurssista, jossa käytettiin mm. Moodlea, Sisua ja Skypea. Ryhmän Moodle-etusivu toi mieleeni Veli-Pekka Lifländerin kurssimateriaalien selkeät matriisit.
Tekniikka ei yllättänyt tuutoreita vaan pohjaton ohjauksen hinku, kun opiskelija soitteli neuvojen perään joululomallakin. Selkeät pelisäännöt helpottavat verkko-opetuksessa, mutta miten opettajan työaika resurssoidaan, jos opiskelijat hamuavat ohjausta iltaisin ja viikonloppuisin?
Pekka Ihanainen HAAGA-HELIA AOKK:sta ja Heli Nurmi Jyväskylän ammattikorkeakoulun AOKK:sta puhuivat oikea-aikaisesta ohjauksesta, tutustumisen ja motivoitumisen tuesta sekä opiskelijan kokemasta opettajan läsnäolosta. Tutkimusten mukaan verkossa olisi enemmän avautumista ja vähemmän sosiaalisia pelkoja kuin kontaktiopiskelussa.
Iltapäivän workshopeista valitsin sosiaalisen webin, jota luotsasivat Kari Kiviniemi Oulun seudun ammattikorkeakoulun AOKK:sta ja Vesa Vuorimaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun AOKK:sta. Tässä on muutamia helmiä keskustelun poimuista:

  • Digisukupolvi tulee ja meidän digisiirtolaisten pitäisi olla valmiina.
  • Muotoa luodaan itse eikä matkita muita.
  • Informaali aineisto tunkee formaaliin opiskeluun, kun opiskelijat tuovat viihteellisen vapaa-aikansa oppitunneille, kuten Teemu Leinonen aamupäivällä kuvasi.
  • Osaamisen tunnistamisessa kysymme, annammeko arvoa opiskelijan informaalille oppimiselle.
  • Datanomitutkintoa kehitetään verkkoon sosiaalisen webin välinein.
  • Oppimisympäristöt salasanoineen edustavat rautaesirippumaailmaa kun taas sosiaalisen webin vapaa kenttä tarjoaa kaikille avoimen osallistumisoikeuden.

Tilaisuuden annista voi lukea lisää Sisukas-verkkolehdestä.

TieVie minne vie

TieVie minne vie
oppimaan porukassa
verkon ihmeitä

luovuus, joustavuus
luovu, luo uutta, loikkaa
joustavaan verkkoon

innosta verkkoon
organisaatiosi
pehmennä muutos
TieVie, verkko-opetuksen asiantuntijakoulutus käynnistyi orientaatiojakson jälkeen lähiseminaarilla Oulun yliopistossa 30-31.8.07. Ensimmäisen seminaaripäivän aluksi Oulun yliopiston Katja Pura ja Tiina Salmijärvi luotsasivat meidät käytännön kysymyksiin ja kouluttajien esittelyyn, jonka jälkeen Asko Karjalainen, myös Oulun yliopistosta, ravisteli ajatuksiamme koulutusorganisaation prosesseista. Iltapäivän työskentelimme vertaisryhmissä ja illalla verkostoiduimme Kruunumakasiinissa.
Toinen seminaaripäivä alkoi Oulun yliopiston Mailis Aaltosen ja Methods Consultingin Marianne Tensingin ohjaamalla simuloidulla roolileikillä kehittämistyön kompleksisuudesta, mikä herätti monenlaisia tunteita. Iltapäivällä tutustuimme Jyväskylän yliopiston Markku Närhen ja Antti Auerin johdolla opetusta ja ohjausta tukeviin tietojärjestelmiin ja Teknisen korkeakoulun Anna-Kaarina Kairamon johdolla portfoliotyöskentelyyn. Lopuksi Katja Pura ja Tiina Salmijärvi johdattivat meidät seuraavaan, Organisatorinen muutos -verkkojaksoon.
Asko Karjalaisen mukaan koulutusorganisaatio vastustaa muutosta ja noudattaa vanhoja rutiineita, sen kulttuurihan on individualistinen. Ihmisillä on yksilölliset ominaisuutensa, he ovat korvaamattomia. Tutkimuksista paistaa tutkijan kehityshistoria ja asiantuntemus. Korkeakoulu on kuin organisaatio, jossa on kolmesataa toimitusjohtajaa. Jos kolme heistä laatii uuden strategian, se ei välttämättä kiinnosta muita.
Uudet opintosuunnitelmat on ajettu korkeakouluihin ja oikea retoriikka omaksuttu, mutta pääosin kaikki tehtäneen kuten ennenkin. Opiskelijan valmistumisen pitäisi olla seurausta oppimisesta, lopputuloksen laadun pitäisi heijastaa oppimisen hyvyyttä.
Kaikki tunnetut laatujärjestelmät ovat prosessien laadunvarmistusta. Kun laatua kehitetään, prosessit kirjoitetaan auki. Satunnaiset poikkeamat vaikuttavat kuitenkin prosessiin. Jos kurssikalvot eivät ole olleet oppimisalustalla ennen lähitapaamista tai jos kurssikirjoja ei ole riittänyt kaikille, voiko opettaja opettaa ikään kuin kaikki olisivat ennalta tutustuneet aineistoihin?
PowerPoint-ohjelmisto sai kritiikkiä. Asko Karjalaisen mukaan se johtaa opettajan toimimaan lineaarisesti kalvo toisensa jälkeen sen sijaan, että opettaja tilanteesta riippuen voisi joustavasti valita kalvojensa joukosta seuraavan. Jo vuonna 2002 Mart Laanpere totesi NERA:n (Nordic Educational Research Association) konferenssin workshopissa, että PowerPointin lineaarinen esitysmuoto heikentää hänen ajattelutapaansa: se sitouttaa liiaksi lineaariseen sisällysluetteloon. Postmoderni maailmahan vihaa lineaarisuutta. (ks. seminaarimuistiinpanoni.)
Ymmärrän toki, että ranskalaiset viivat suuntaavat ajattelua eri tavoin kuin miellekartta, MindMap, mutta väite kalvojen pakollisesta lineaarisesta järjestyksestä herättää mielessäni kritiikkiä. Osaava luennoitsijahan voi käyttää PowerPointia tilassa, jossa kaikki kalvot näkyvät pikkukuvina. Siitä hänen on helppo tilanteen mukaan – postmodernin joustavasti – valita juuri se helmi, joka iskee luokkahuoneen tai seminaarisalin keskusteluun kuin ilotulitusraketti taivaalle uudenvuoden yönä.
Asko Karjalaisen mukaan laatujärjestelmä sopii tilanteisiin, joissa pitää tuottaa yksinkertainen tuote, tuote, joka on osiensa summa. Inhimilliset yhteistyöprosessit ovat kuitenkin kompleksisia ja ennustamattomia, enemmän kuin osiensa summa.
Organisaatioihin tarvitaan ihmisiä, jotka ovat innostuneita ja kiinnostuneita työstään enemmän kuin sääntöjen noudattamisesta, ”kuumia ryhmiä”, jotka kokeilevat uusia asioita. Sääntöjä kurinalaisesti noudattavan organisaation toiminta on usein tehottomampaa kuin joustavan organisaation. Luova ilmapiiri syntyy vapaudessa eikä noudatettavien sääntöjen tiheikössä. Jokainen tietää, miten mahtavia ovat harrastukset, joissa ihminen voi vapaasti kehittää itseään koko ajan.
Miten opetustilanteet joustaisivat niin, että jokaisen opiskelijan potentiaaliset mahdollisuudet otettaisiin huomioon? Että Suomeen saataisiin enemmän nobelisteja? Oppimisprosessiahan ei voi käynnistää ulkoapäin. Voisiko opettajalle koko prosessin sijaan riittää tietoisuus prosessin päämäärästä?
Asko Karjalaisen kysymykset ja ajatukset innostavat. Viittaako joustava opiskeluprosessi, jossa opettaja prosessin sijaan tietää vain päämäärän, tutkivaan tai trialogiseen oppimiseen? Vai ohjaako opettaja niissä opiskelijoiden valitsemaa prosessia eikä tiedä päämäärää? Yhteisöllisen tiedonrakentelun lopputuloshan parhaimmillaan ylittää jokaisen yksittäisen oppijan ja opettajan tietämyksen rajat.
Mailis Aaltosen ja Marianne Tensingin roolileikin lähtökohtana oli opetusministeriön selvitys yliopiston ja ammattikorkeakoulun toimintojen yhdistämisestä. Selvitysryhmä haastatteli eri osapuolia: tukihenkilöitä, rehtoreita, tutkijoita ja opiskelijoita. Myöhemmin todettiin, että ehkä työelämän edustajia olisi myös pitänyt haastatella.
Hmm! Eri osapuolten valitsijat edustivat ilmeisesti yliopistoja; ammattikorkeakouluissa valtaosa henkilöstöstä on opetushenkilöstöä eli lehtoreita, opettajia ja yliopettajia. Miksi heitä ei nimetty haastateltaviin henkilöstöryhmiin?
Roolileikin myötä opimme, että kehittämistyö tähtää aina muutokseen. Tunneinformaatio on tärkeää ja sitä pitää kuunnella. Nyt jokainen haastateltava ryhmä koki, että selvitysryhmän nopeasti laatima yhteenveto oli pinnallinen eikä ottanut huomioon kaikkia haastateltavien esittämiä asioita. Haastateltavat olivat ensin saaneet yhdet ohjeet ja valmistautuneet sen mukaisesti. Sitten ohjeita muutettiin, porukka hämmentyi ja lopuksi turhautui.
Mitä tästä voisi oppia omaan kehittämishankkeeseen? TieVie-verkko-opetuksen asiantuntijakoulutus ei tähtää vain verkkokurssin rakentamiseen. Meidän pitäisi kasvaa mentoreiksi ja muutosagenteiksi omiin organisaatioihimme, kehittämään yhdessä kollegoiden, esimiesten ja tukihenkilöiden kanssa verkko-opetusta mielekkääksi osaksi toimintaamme. Mistä asioista pitäisi huolehtia? Riittävä pohjatyö voisi rakentaa pohjaa luottamukselle. Kehitystyön hedelmälliset ristiriidat pitää poimia herkästi kuunnellen, niistähän muutokset syntyvät.
Markku Närhi ja Antti Auer kertoivat opetusta ja ohjausta tukevista tietojärjestelmistä: oppimisalustoista, eHopsista, JOPSista, Haka-projektista Shibboleth-tekniikoineen, JOO:sta sekä sosiaalisesta webistä, josta löytyy asiaa myös Helsingin yliopiston Piirtoheitin-verkkolehdessä. Parhaimmillaan opiskelija voi räätälöidä itselleen oppimisympäristön verkkoon ja kerätä sinne RSS-feedein opintojaan koskevat asiat. Elgg-projekti kehittää persoonallisia oppimisyhteisöjä. Sosiaalinen web lähestyy itsensä ylittämistä ja akateemista ajattelua. Pelkkä puuhastelu verkossa ei kuitenkaan riitä, mikäli se ei liity opiskeltaviin aiheisiin.
Tieto- ja viestintätekniikalla korkeakoulut tavoittelevat kustannustehokkuutta ja joustavuutta. Luennot voidaan videoida ja välittää verkossa suurille massoille. Työssäkäyvien opiskelijoiden ei tarvitse enää tulla kampuksille viettämään opiskelijaelämää vaan he voivat opiskella verkossa.
Opetusministeriön Tietohallintostrategiassa vuosille 2006-2015 tavoitteena mainitaan korkeakoulujen yhteistyö ja tietojärjestelmien yhteiskäyttöisyys.
Kaikista opetusta ja ohjausta tukevista tietojärjestelmistä huolimatta valtaosalle opettajista verkko-opetus on edelleen PowerPoint-kalvojen ja pdf-tiedostojen siirtämistä verkkoon ja tehtävien palautusta sähköpostitse.
Anna-Kaarina Kairamo painotti, että portfoliotyöskentelyssä kannattaa miettiä, missä käyttää portfoliota koulutuksen jälkeen. Sen pitäisi olla tallella muuallakin kuin TieVie-koulutuksen oppimisympäristössä, joka sulkeutuu koulutuksen päätyttyä. Voisimme kerätä portfoliota omalle verkkosivustolle tai blogiin, jonka linkittäisimme TieVie-oppimisympäristöön.
Portfoliotyöskentely kannattaa aloittaa heti: Mitä opit Oulun lähiseminaarissa? Mitä odotit ja mitä sait?
Katja Puran ja Tiina Salmijärven kanssa sovimme, että Organisatorinen muutos -verkkojaksolla voimme käsitellä joko oman organisaatiomme tai ministeriön asiakirjoja. Kaikissa koulutusorganisaatioissa strategiat ja kehittämissuunnitelmat eivät ole julkisia asiakirjoja eikä niitä voida edes referoiden käsitellä kaikille TieVie-opiskelijoille avoimella oppimisalustalla.

Tutkivaa oppimista

kritiikki nostaa
uudet ideat vanhan
tiedon tilalle

(Muokkasin tekstiäni Tarmo Toikkasen 27.8.07 kommentissaan esittämien korjausten mukaisesti.)

Tarmo Toikkanen perehdytti meitä, vasta kesälomilta palanneita HAAGA-HELIAn opettajia, tutkivan oppimisen saloihin. Aamupäivä lensi liimalappujen kera tutkivan oppimisen ryhmissä ja iltapäivä täsmensi lappujen sisällöt Fle3-tiedonrakenteluympäristöön.

Tutkivassa oppimisessa oppijat ottavat itse vastuun oppimisestaan, tutkimusongelmastaan ja tiedonrakentelustaan. Mikä sitten on opettajan rooli? Opettaja, kyseisen aiheen asiantuntija, varmistaa tutkimusongelman hedelmällisyyden. Hänen ei tarvitse tietää vastausta tutkimusongelmaan; hänkin voi oppia tiedonrakentelussa.
Miten ryhmäytyminen onnistuu? Ongelma lienee sama missä tahansa oppimisessa. Heterogeeninen ryhmä, jossa hajautettu asiantuntijuus pääsee oikeuksiinsa, toimii hedelmällisemmin kuin homogeeninen.
Tutkivan oppimisen kehässä olennaista on työskentelyteorioiden luominen, jokaisen omien naiivien ajatusten selvittäminen ja kirjoittaminen näkyviin ENNEN KUIN uppoudutaan teoreettisen tiedon mereen tai loikataan opettaja asiantuntemuksen pelastuslautalle. Kun oppija vertaa tietämystään muutamaa kuukautta aiempiin käsityksiinsä, hän havaitsee itse oppimisensa. Näin opittu siirtyy elävään elämään, arkeen ja työhön liittyvien ongelmien ratkomiseen.
Kriittisen arvioinnin vaiheessa opitaan antamaan ja vastaanottamaan kritiikkiä, esittämään väitteitä ja perustelemaan niitä. Näitä taitoja tarvitaan oikeassa elämässä: kaikkihan tekevät joskus virheitä ja saavat kritiikkiä. Oppilaitos on virheiden tekemiselle turvallisempi ympäristö kuin ensimmäinen työpaikka.
Kriittisen arvioinnin ja työskentelyteorioiden luonnin vaiheiden välillä on iteratiivinen kehä: oppija puolustaa aiempia teorioitaan kritiikkiä vastaan tai muuttaa niitä, jos kritiikki on riittävän hyvin perusteltua.
Kun omat eväät loppuvat, siirrytään ulkoisten lähteiden ja asiantuntijatiedon ääreen. Tästä jatketaan edelleen aliongelmiin ja tutkivan oppimisen kehän seuraavaan kierrokseen ja sitä seuraavaan – kunnes koko maailma on ratkaistu tai aika loppuu. Tavallisesti päädytään jälkimmäiseen.
Tutkiva oppiminen edellyttää tiivistä yhteistyötä ryhmien sisällä ja välillä.
Tutkivan oppimisen katsotaan vähentävän opettajan työtä, koska hänen ei tarvitse valmistella oppimismateriaalia – ehkä alun virikevideota tai -artikkelia lukuunottamatta. Opettajan työ muuttuu aiempaa haasteellisemmaksi: kalvosulkeisten sijaan opettaja joutuu improvisoimaan, koska jokainen opintojaksototeutus on erilainen. Oppijat pystyvät opettamaan toisiaan ja heille siirtyy vastuu niin omasta oppimisesta kuin ajankäytöstäkin; heidän pitää vastata lupauksistaan.
Perinteisessä opetuksessa käsitellään opintojaksolle määritelty aihealue kokonaisuudessaan, mutta kohtalaisen pinnallisesti. Tutkivassa oppimisessa oppijat valitsevat kyseiseltä aihealueelta heitä kiinnostavat teemat, joihin he perehtyvät syvällisesti. Tällöin jotkin perinteisellä tavalla opitut asiat saattavat jäädä käsittelemättä, mutta toisaalta käsitellyt asiat on omaksuttu syvällisesti, jolloin osaaminen voidaan tarvittaessa laajentaa asioihin, joita tutkivassa oppimisessa ei käsitelty.
Tarmo Toikkanen kertoi Knowsleysta, pienestä kunnasta Britanniassa. Koulut lakkautetaan ja niiden tilalle perustetaan oppimiskeskuksia, joissa oppijat ratkovat heille mielekkäitä ongelmia. Rutiiniluentoja ei poisteta, mutta oppija osallistuu niille, kun kokee tarvitsevansa niiden tarjoamaa tietoa todellisessa ongelmanratkaisussaan. Ensimmäiset tulevaisuuden oppimiskeskukset käynnistetään tänä vuonna. Suunnitelmien mukaan viimeinen vanhanaikainen koulu suljetaan 2020.