ITK 07

opit elämän
faktat? faktat elämää
varten? valitse!

podcast virittää
aivot, työmatka liitää
uutta oppien

konnektiivisuus
synnyttää merkitykset
webkaksverkostoon
Vuosi sitten ITK-päivillä web 2, blogit, wikit ja sosiaalinen media lanseerattiin uusina opetukseen soveltuvina ilmiöinä. Tänä vuonna jo puolet ITK-päivien osallistujista pitää blogia ja viitisen prosenttia kannustaa opiskelijoitaan tuottamaan oppimistehtävinä sisältöä wikipediaan.
Avauspuheenvuorot
Torstaina 19.4.2007 professori Karsten Wolf herätteli oivaltamaan, miten sosiaalinen media ja yhteisöllisyys muuttaa käsitystämme oppimisesta? Pitäisikö puhua we-learningista? Miten valita tuhansista web 2 -työkaluista itselle sopivat, kun työkaluja tulee päivittäin lisää? Muuttuuko perinteinen ”learning about” uudeksi oppimiskäsitykseksi ”learning to be”? Voidaanko yhteisöllistä tiedonrakentelua perustella lauseella ”We are smarter than Me”? Pitäisikö web 2:n myötä ruveta puhumaan learning 2:sta? Esityksensä lopuksi Wolf huomautti, että hänen runsaasta verkko-oppimismateriaalistaan 90 % on oppijoiden tekemää.
Professori Roger Säljö pohti, miten kehitetään osaavia yksilöitä. Luolamaalauksen sanoma aukeaa vuosisatoja sen piirtämisen jälkeenkin. Ihminen ei voi lukea toisen ajatuksia, mutta toisen kirjoituksia voi lukea. Lukutaidon sijasta tarvitsemme digitaalista lukutaitoa, johon kuuluvat navigointi, metatieto, taito arvioida materiaalin luotettavuutta ja lukeminen vieraalla kielellä.
PBL-tutoriaalit ja sosiaalinen media
Maija Kärnä ja Marja Kallioniemi kertoivat sosiaalisen median ja PBL:n soveltamisesta Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa yhdeksän hengen opiskelijaryhmälle. PBL:n koko sykli siirrettiin verkkoon eXpertia-oppimisympäristöön, joka koostui toisiaan täydentävistä työkaluista Moodlesta, Marratechista, blogeista, www-editoinnista sekä SAP-ohjelmistosta. Merkityksistä on vaikea keskustella verkossa, joten niiden välittämiseen tarvitaan kasvokkaisia ryhmäkeskusteluja. Tärkeiksi koetut synkroniset työkalut ovat oppimisympäristön kiinteä osa.
Tietoyhteiskuntalinjaukset puntarissa
Marja Kylmälä, Terhikki Rimmanen ja Liisa Huovinen kertoivat tietoyhteiskuntalinjauksista. Enemmistö kuulijoista oli tutustunut Kansalliseen tietoyhteiskuntastrategiaan, mutta vain harvat sen jalkauttamissuunnitelmaan. LUMOUS viittaa luovaan, monimuotoiseen oppimiseen uudistuvasssa Suomessa. Uuden hallituksen ohjelmassa luvataan kehittää verkko-opetusta ja tukea oppilaitosten tietoyhteiskuntahankkeita.
Terhikki Rimmanen kertoi hyvien käytänteiden hiljaisen tiedon keräämisestä. Miten voitadaan joustavasti kääntää väärään suuntaan menossa olevaa laivaa? Suomessa on resurssoitu laitteisiin, mutta monin paikoin koneet ovat seisoneet tyhjinä. Muutos ei synny teknologiassa vaan toiminnassa ja asenteissa. Kollektiivinen tuki on tärkeää. Opettajan pitäisi kehittyä ohjaajaksi ja oppijoiden päästä tekemään ja innostumaan. Oppiainerajat voidaan ylittää teemoilla ja yhteistyöllä.
Liisa Huovinen korosti tieto- ja viestintätekniikkaa ajattelun apuvälineenä. Koulujen tietoyhteiskuntatoiminta paranee langattomilla verkoilla ja kannettavilla työasemilla. Tietokoneesta tulee televisio ensi syksystä alkaen. Helsingin opetusvirasto etsii perustoimintaan yhdistettäviä kärkihankkeita kuten Forum Viriumia ja Innoschoolia. Jälkimmäinen mallintaa tulevaisuuden koulua.
Sosiaalinen media ja oppiminen
Luennoijat tulivat audioina Lontoosta ja Kanadasta. Brasilialainen Barbara Dieu oli käymässä Lontoossa. Hänellä ei ollut kameraa eikä hän kuullut puhettamme. Teemu Arina chattaili hänelle reaktioitamme. George Siemens oli kotonaan Kanadassa, mutta hänkään kuullut ääntämme. Ilmeisesti vika oli Aulangolla eikä Lontoossa. Teemu Leinonen kertoi Wiki Foundationista sillaikaa kun Teemu Arina availi linjoja ulkomaille.
Barbara Dieu kertoi käsitteestä Communities of Practice, oppimisen laajenemisesta luokkahuoneen ulkopuolelle. Learning to interact – vai interact to learn?
Kun Barbara Dieu ja Teemu Leinonen totesivat, että tuntuu absurdilta puhua tunnin ajan kuulematta yleisön reaktioita, Jarmo Viteli heitti, että tilannehan on tuttu suomalaisesta luokkahuoneopetuksesta.
George Siemens puhui konnektivismista, yhdessä kehitettävästä tietämyksestä. Mitä tietämys on? Ulkoista? Objektiivista? Sisäisen representaatiota? Uuden rakentamista? Nopea muutos edellyttää tietämystä. Datasta tulee informaatiota ja siitä tietämystä, mutta tarvitaan oppimista, jotta tietämys muuttuisi merkityksiksi ja viisaudeksi (data, information, knowledge, learning, meaning, wisdom). Meaning is a function of network.
Yleisö totesi, ettei konnektivismi vaikuta kovin uudelta asialta. Teemu Arina kertoi, että Siemensin mukaan kirja on pysähtynyt prosessi, kun taas wikissä kirja on jatkuva vuorovaikutusmuoto. Tästä syntyi mielenkiintoinen väittely, kun Teemu Leinonen puuskahti, että tieteessä tutkimus on jatkuvassa vuorovaikutuksessa uusien tutkimusten viittauksissa. Ero on vain aikajänteessä ja laadun valvonnassa. Wikissä teksti julkaistaan välittömästi kun taas tieteellisen artikkelin julkaisuun saattaa mennä useita vuosia. Pitkä tarkistusaika takaa, että julkaistu on tiedeyhteisön tarkistamaa ja hyväksymää laadukasta tietoa.
Mitä Webkaksnollaa: sosiaaliset ohjelmistot oppimisessa
Perjantaiaamuna 20.4.07 Teemu Arina veti esityksellään salin täyteen niin että myöhästyneet eivät päässeet ovensuun ihmismuurin läpi. Teemun mielestä IT pitäisi tulkita uudestaan, I:n pitäisi tarkoittaa informaation sijaan interaktiota. ICT:ssä C eli kommunikointi unohdettiin aluksi – tänä päivänä se on entistä tärkeämpää. Konnektiivisuus tuo yhteisöllisen reflektion oppimiseen. Yhteyksien luominen on tärkeämpää kuin yhteyksissä liikkuva sisältö.
TKK:n tuotantotalouden luennoilla on yksi opettaja ja sataneljäkymmentä opiskelijaa, mikä jo asetelmana on typerä, jos opettajan pitäisi antaa kaikille ja olla vuorovaikutuksessa kaikkien kanssa. Kun opiskelijoiden välille syntyy vuorovaikutusta, tilanteesta saa paljon enemmän irti. Aluksi opiskelijat eivät innostuneet vuorovaikutuksesta vaan kysyivät, eivätkö voisi suorittaa kurssia perinteisellä lopputentillä. Vähitellen he oivalsivat, kuinka paljon saivat vuorovaikutuksesta. Opettajat arvioivat sekä konnektiivisuutta että sitä, miten opiskelijat innostavat toisiaan uusiin oivalluksiin. Tyhjentävä luento ei herätä ajatuksia; hyvä luento on provosoiva ja haastava.
Podcasting ja webcasting – mullistava opetusmenetelmien muuttaja
Leena Vainio johti istunnon ja kertoi, miten vuosi sitten oivalsi iPodin mullistaneen opiskelun maailmalla.
Jarmo Levonen kertoi käyttäneensä kuusituntiset työmatkansa itseopiskeluun. Myöhemmin työmatka lyheni puolitoistatuntiseksi; kädet olivat ratissa ja maisema päivittäin sama, joten aivot kaipasivat stimulointia. Työmatkoilla voi kuunnella kirjallisuuden lisäksi artikkelien kirjoittajien haastatteluja tai organisaatioiden tilannekatsauksia. Jatkuvan matkustelun sijaan konferenssien annista voi nauttia äänitiedostona saunan lauteilla Suomen suvessa. Asiantuntijat tuottavat myös materiaalia podcastina.
Taina Joutsenvirta olisi voinut kertoa kokemuksista Helsingin yliopiston Sosiologian laitoksen peruskurssien nauhoitetuista luennoista. Opiskelijat kuuntelevat luennot missä haluavat ja tulevat sitten yhteen prosessoimaan kuulemaansa. Tilanne on tyystin toinen kuin aiemmin, jolloin opiskelijat kerääntyivät yhdessä kuuntelemaan luentoja ja prosessoivat niitä jälkikäteen yksin. ”Piirtoheitin”-hakusanalla löytää tämän prosessin kuvauksen netistä. Nauhoitetut luennot vapauttavat opettajat tiedon jakamisesta oppimisen ohjaajiksi.
Yleisön joukosta kysyttiin, kuinka pitkälle editoituja nauhoitetut luennot ovat ja miten niitä ylläpidetään. Jarmo Levonen myönsi, että nauhoituksia pitää editoida niin, että ne kuulostavat hyviltä. Miten podcastit eroavat perinteisestä opetuskasettien kuuntelusta? Jakelu on nopeampaa ja materiaalit ovat interaktiivisia; jokainen voi olla tuottaja.
Tarmo Toikkanen kertoi podcasteista käyttäjän näkökulmasta. Kun työpäivän istuu kirjoittamassa työasemalla, niin reilun puolen tunnin työmatkalla erilainen media, ääni, piristää vapaata aivokapasiteettia. Usein podcasteja kuunnellaan muualla kuin työaseman ääressä, työmatkalla tai kuntolenkillä metsässä, joten sähköpostit ja kahvitauot eivät keskeytä kuunteluun keskittymistä.
Tarmo kertoi, että yhä useammin hän huomaa aloittavansa keskustelun sanomalla ”kuulinpa kerran podcastissa..”.
Webcastissa on äänen lisäksi video, joka vaatii työaseman ääreen eikä vapauta samalla tavoin kuin podcast. Konferenssiesityksiä kuunnellessa ei kaipaa puhuvaa päätä – harvoin esityskalvojakaan.
Tarmo esitti näytteitä muutamasta brittiläisestä podcastista. Hän totesi, että Ylen audio-ohjelmat vaativat RealPlayerin eivätkä valu vaivatta tulitikkuaskia pienempään kannettavaan laitteeseen.
Tulevaisuudessa podcast yleistyy. Se vaatii enemmän kuin tekstin tuottaminen – ja sen ympärille kehitetään rahastusta ja lisäpalveluita.
Marja-Riitta Ritanoro kertoi läntisen naapurimaamme tilanteesta. MKFC Stockholms Högskolanin kotisivu on blogi-muodossa. Edulink-oppimisalustan kaikki materiaalit siirtyvät nappia painamalla iPodiin luettaviksi, katseltaviksi ja kuunneltaviksi. Oppijat voivat lukea materiaaleja pitkillä metromatkoillaan.
Nuoret ja media
Satu Heliö esitteli tutkimustaan Sulaken Habbo-hotellin käyttäjistä. He ovat tavallisia nuoria eri maista.
Teppo Turkki johdatti meidät kuvamatkalle Japanin otakuihin. Japanilaiset ovat aktiivisia vielä 80-vuotiaina. Kännyjä suunnitellaan jopa alle 10-vuotiaille. Japanilaiset kuluttavat symboleja enemmän kuin muut kansat. Kuva keskittyneestä soittajatytöstä puistossa kertoi sisäisen kosmoksen tavoittelusta. Monilla japanilaisilla nuorilla ei ole näköalaa tulevaisuuteen. Sisäistä arvotyhjiötä täytetään fantasioilla ja kulutuksella. Elämä online on muodostumassa yhä tärkeämmäksi. Mitä se merkitsee ihmisten minä-kuvalle ja sosiaalisille suhteille? Nuoria ei saa päästää liukumaan liian syvälle nettiin, koska arvot ja moraali syntyvät vuorovaikutuksessa.
Tutkimusten mukaan nuoret haluaisivat kaikkein mieluiten pelata omien vanhempiensa kanssa. Nettipalveluissa he tekevät mitä haluavat – riippumatta siitä, mitä tarkoitusta varten tuottaja on palvelun kehittänyt.
Tulevaisuus nyt ja eilen
Sam Inkinen luotsasi meitä tulevaisuuteen Wagnerin Jumalten tuhon nornista, joiden menneen, nykyisen ja tulevan kohtalonlangat sotkeutuivat ja katkeilivat, löytöretkelle kohtaamaan jotain parempaa, sitä, mitä olemme etsimässä. Ihmiskunnan suuret keksinnöt penisilliinistä teflonpannuun ja tekstiviestiin ovat syntyneet sattumalta.
Media-arkeologia on uusi tieteenala. Fyysikko ja hologrammitekniikan isä Dennis Gabor on sanonut: ”Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sen von keksiä.” Sam Inkinen suositteli kaikille Stewart Brandin kirjaa ”The Media Lab” 1980-luvulta.
Nykynuori löytää helposti globaaleja, samoista aiheista kiinnostuneita juttukumppaneita. Edellisen sukupolven pikkukaupungin nuori, joka oli kiinnostunut vaikkapa kirjallisuudesta, saattoi joutua toteamaan, ettei omalla paikkakunnalla kukaan muu ole kiinnostunut samasta aiheesta.
Sam Inkisen esityksen otsikossa on tarkoituksella vuosiluvut 1984-2014. Edellinen oli Orwellin kuuluisan kirjan vuosiluku. Se olisi edelleen lukemisen arvoinen, tietoyhteiskunnan fantastinen uhkakuva yhdessä Huxleyn Uuden uljaan maailman kanssa. Vuonna 1984 tapahtui muutakin: markkinoille tuli MacIntosh haastamaan PC:n ja otaku-keskustelu alkoi.
Informaatioyhteiskunta olisi Sam Inkisen mielestä osuvampi termi kuin tietoyhteiskunta.
Inkinen kritisoi yliviihteellistä postmodernia maailmaa ja taustakalvolla näkyi parin kirjan kansilehdet, Ulrich Beck: Risk Society ja Gene Edward Veith, Jr: Postmodern Times. Lopuksi Inkinen mainosti Mika Ala-Korpelan ja Teemu Sunan kanssa kirjoittamaansa, tänä keväänä Finn Lecturalta ilmestyvää Kyborgin käsikirjaa, joka yhdistää luonnontieteellistä ja ihmistieteellistä ajattelua ja tutkimusta.