Avainsana: ITK

ITK01, m-oppimista Aulangolla

Konferenssi Hämeenlinnassa Aulangolla 19.-21.4.2001

  • Mobile Learning -workshop
  • Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
  • Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
  • Potential of Mobile Learning
  • iMode palvelukonseptina
  • Workshopin loppukeskustelu
  • Konferenssin muusta annista poimittua
  • Opetusteknologiapalkinto
  • WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
  • Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
  • eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
  • Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
  • Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
  • Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
  • Tietie-yhteistyö, ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu

eOppia ikä kaikki! oli ITK-konferenssin teemana vuonna 2001, jolloin konferenssi taas kerran löi aikaisempien konferenssien yleisöennätykset. Aulangolla kävi loppuviikon aikana noin 1300 koulutuksesta ja sen tekniikasta kiinnostunutta konferenssivierasta.
Tämän kahdennentoista ITK-konferenssin järjestelystä vastasivat entiseen tapaan Hämeen kesäyliopisto yhteistyössä Tampereen yliopiston, Hämeen
ammattikorkeakoulun, Opetushallituksen, Luokanopettajaliiton, MAOLin, Tieto- ja viestintätekniikan oppimiskeskuksen ja Kanta-Hämeen tietotekniikkayhdistyksen kanssa. Konferenssin ohjelma löytyy osoitteesta http://www.hameenkesayliopisto.fi/itk01/ .
Mobile Learning -workshop
Viime vuonna ITK-konferenssissa keskityin oppimisympäristöihin, mutta nyt halusin kuulla, mitä koulutuksessa tapahtuu, kun mobiliteetti valtaa alaa niin, että eBisneksen sijaan puhutaan jo mBisneksestä.
Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
Erikoistutkija Jarmo Levonen Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriosta lanseerasi asiantuntevassa puheenvuorossaan monta uutta termiä. mOppimisen lisäksi hän halusi puhua nOppimisesta (nano-oppiminen) ja uusia, kämmenessä käytettäviä mobiileja päätelaitteita, PDA (Personal Digital Assistant) hän kutsui kämmeköiksi. Mobiilisuudesta puhuessaan hän viittasi vanhaan viisauteen Omnia mea mecum porto (kaiken mukanani kannan).
Mobiiliympäristössä toimii esim. Tampereen Netti-Nysse -nivelbussi, kannettavat, kämmekät sekä puettavat ja istutetut tietokoneet. Jarmo Levonen kysyikin, raahataanko mobiilitoimistoa selkärepussa vai kämmekässä vai ylle puettavissa liiveissä?
Mobiliteetilla on kolme ulottuvuutta:

  • Mobiliteetin taso: kiinteä, mobiili, autonominen tai itsestään siirtyvä (esim. robotti)
  • Yhteys muihin laitteisiin: vapaa eli itsenäisesti toimiva, upotettu tai kaikenkattava (pervasive) (laite on osa kokonaisympäristöä, johon sen toiminta perustuu)
  • Yhteistoiminnallisuus: henkilökohtainen (esim. oma känny), ryhmäkohtainen (laite tukee ryhmän jäseniä, esim. perhettä), yleinen (laite on tarkoitettu laajalle ryhmälle)

Jarmo Levonen esitti mielenkiintoisen matriisin, johon hän oli ristiintaulukoinut mobiliteetin eri ulottuvuuksia ja kysyi yleisöltä, mitä matriisi voisi tuoda oppimisen alueelle. Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi, että Helsingin yliopistossa rakennetaan oppimistavarataloja, yliopiston oppimiskeskuksia, joissa oppija saa lainata kannettavan tiskiltä.
Perkinsin (1991) ja Wilsonin (1995) mukaan oppimisympäristöt voivat sisältää seuraavia elementtejä:

  • informaation lähteet (information banks)
  • symbolien käsittelyalustat (symbol pads) (esim. paperi, näppäimistö, virtuaalialusta)
  • ilmiön kuvausvälineet (construction kits) (esim. mahdollisuus esittää kommentteja eri värein tai argumentteja vetämällä viivoja)
  • tehtävän ohjaajat (task managers) (toteuttavat kontrollia ja ohjausta, esim. vinkin antaja itseohjautuvan oppijan oppimisympäristössä: ”Oletko muistanut ottaa osaa tähän keskusteluun”)

Mobiilioppimisen sovelluksista Jarmo Levonen mainitsi:

  • informaation lähteet, kielenkääntäjät, eBookit (jos kirjastossa on 5 kurssikirjaa ja sitä tarvitsisi 50 oppijaa, niin eBook helpottaisi ongelmaa)
  • muistuttaja (probeware)
  • viivakoodiskannaus (Tämän tarve näkyy USA:ssa, jossa kampusalueella on tärkeää tietää, onko henkilö se, joka sanoo olevansa. Suomeen on tulossa kulunvalvonta. Vrt. sähköinen henkilökortti.)

Kun Jarmo Levonen pohti mobiilioppimisympäristön monipuolisuutta, yleisön joukosta kysyttiin, eikö ole irvokasta puhua mobiileista oppimisympäristöistä, kun mobiilisuuden myötä päästään opiskelemaan todelliseen ympäristöön ja mobiilisuus tukee tiedon konstruointia siellä. Mobiilisuus kaataa luokkahuoneen seinät. Tietoa voidaan rakentaa yhtaikaa virtuaalisesti ja livenä: esim. voidaan olla järvenrannassa tutkimassa lumpeita ja samalla saadaan kämmekällä yhteys tietokantoihin. Mobiililaitteen avullahan voidaan opiskella vaikka kahvilasta tai saunasta.
Jarmo Levonen esitti vertailun kannettavan laitteen (Palm) ja PC:n käyttötavoissa:

  • Tiedonkeruu ja operointi: Palm 80 %, PC 20 %
  • Kirjoittaminen: Palm 20 %, PC 80 %
  • Käyttökerrat: Palm 15, PC 3
  • Käyttöaika/käyttökerta: Palm 3 min, PC 20 min

Jarmo Levonen vertaili myös PDA-laitteita kannettaviin PC:ihen. Kuinka moni kehtaa luentosalissa avata kannettavan PC:n kannen? Palmin esiin ottaminen on paljon huomaamattomampaa. PDA-laitteita varastetaan vähemmän kuin kannettavia. Tutkimusten mukaan PDA-laitteet aiheuttavat käyttäjissä vähemmän ahdistusta kuin kiinteät tietokoneet ja ne soveltuvat nimenomaan seuranta- ja kommunikointivälineiksi.
Mobiilisuuden haasteina ovat niihin liittyvien strategioiden laatiminen sekä eettiset ja tietoturvakysymykset.
Lisätietoja aiheesta löytyy Jarmo Levosen kotisivulta http://www.uta.fi/~kajule .
Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
Tutkija Hanni Muukkonen Helsingin kauppakorkeakoulun Center of Knowledge and Innovative Research, CKIR:istä pohdiskeli mobiilia käytettävyyttä. Kun sovelluksia rakennetaan, pitää ottaa huomioon, ovatko käyttäjät koululaisia, aikuisopiskelijoita vai työssäkäyviä. Esimerkkeinä mobiileista sovelluksista hän mainitsi lääkärin kenttämittausvälineet sekä sijainti-sensitiivisen turistikierroksen, jonka ongelmina voivat olla turistin vauhdin arviointi (turisti katselee jotain kohdetta kauan tai haluaa välillä kahville) ja näkymän liiallinen rajaaminen (selostetaan lähellä näkyviä rakennuksia mutta ei kaukana näkyvää kirkontornia). Tällaisten sovellusten kehittämisessä tarvitaan uudet tavat mallintaa, suunnitella ja arvioida kokonaisuuksia.
Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi Helsingin yliopiston projektien myönteisistä kokemuksista mobiilissa oppimisessa: Yksi oppijaryhmä istui luokassa ja toinen kierteli museossa: Museoryhmä haastatteli asiantuntijoita ja välitti haastattelun samoin kuin näkemänsä kohteet kommunikaattoreilla luokassa istuvalle ryhmälle, joka dokumentoi asiat. Kun luokassa istuneilta oppijoilta kysyttiin, mitä he olivat tänään tehneet, he kertoivat käyneensä museossa, niin voimakkaasti kokemus välittyi pelkän audioyhteyden avulla.
Miksi mobiilisuutta? kysyi Hanni Muukkonen ja vastasi:

  • ajanvietto
  • tiedonhaku
  • tiedon taltiointi
  • yhteydenpito.

Esimerkkinä hajautetusta kognitiosta Hanni Muukkonen mainitsi kännyyn liitetyn kameran, jolla voidaan välittää kuvia eteenpäin prosessoimatta niitä välillä. Esim. lammen rannalta tutkijat voivat välittää kuvan lumpeesta suoraan tietokantoihin.
Bereiterin ja Scardamalian (1994) mukaan oppiminen on:

  • tahatonta (incidental learning)
  • tietoista (intentional learning)
  • tiedon rakentelemista (knowledge building).

Millaisia kysymyksiä liittyy mobiililaitteisiin oppimisessa?
Yleinen tekninen kehitys

  • läpinäkyvyys (sovellus ei kaipaa koulutusta, esim. turistiopas)
  • käyttäjän tarkempi kontrolli (ei tule teknisiä yllätyksiä (esim. verkkoyhteyden katkeilu), jotka vievät huomion pois substanssista)
  • sovellusten toimivuus ja monipuolisuus (tieto, esim. röntgenkuvat, siirtyvät oikeassa muodossa)

Multimodaaliset käyttöliittymät

  • esim. tiedon syöttövälineenä kynä tai puhe (puheentunnistuksessa on vielä paljon virheitä)
  • tietoa voidaan tarjota sen perusteella, mihin ihminen suuntaa katseensa

Kontekstin hyödyntäminen

  • käyttäjä- ja ympäristölähtöinen adaptiivisuus
  • sosiaalinen navigointi (käytetään muiden käyttäjien jättämiä vihjeitä siitä, mikä on kiinnostava paikka (vrt. jossain pitkä jono, kirjastossa luetun näköinen kirja))

Ajattelun työkalut
Ankkuroitu opetus

  • harjoitellaan todellisessa tilanteessa (kuten aiemmassa esimerkissä museossa)

Yleisön joukosta kysyttiin Hanni Muukkoselta, kuinka pian lääkäreillä on Palmit ja he osaavat käyttää niitä. Hanni Muukkonen myönsi, että siihen voi mennä vielä aikaa, koska tällä hetkellä sairaalassa ei saa pitää edes kännykkää päällä. Janne Sariola sanoi, että kolmen vuoden kuluttua tilanne on ihan toinen.
Potential of Mobile Learning
Matti Hämäläinen CODE Onlinesta sanoi, ettei usko oppimiseen ilman paluukanavaa: viisi tuntia multimediaa opettajana ei toimi, vaikka näin muinoin visioitiinkin. Hän totesi, että sovelluksia pitää voida käyttää päätelaitteella, joka kussakin tilanteessa on tarkoituksenmukaisin. Jos maantiedonkokeen voi suorittaa kännyllä, niin miksei jääkaapilla – kun kaikkiin laitteisiin tulee yhä enemmän tietotekniikkaa.
Kannettavien laitteiden penetraatio on suurempi kuin PC:iden kaikkialla muualla paitsi USA:ssa. Matti Hämäläinen kysyi, kuinka monella kuulijalla ei ollut kännyä mukanaan. Yhtään kättä ei noussut. Hän totesi, että jos kännyt olisivat päällä, hän voisi jokaisen kalvon jälkeen pyytää palautteen kännyn kautta, jolloin luennosta tulisi interaktiivisempi.
Puhelin on identifioitavissa ja sitä voidaan laskuttaa ja kohta se on tulossa paikkatietoiseksi. Se on vielä toistaiseksi näyttö- ja näppäimistörajoitteinen, joka vaikeuttaa sovellusten kehittämistä. Oppijoille puhelin on keino antaa ja saada palautetta, minkä avulla voidaan yksilöidä oppimista. Henkilökohtainen palaute ei ole sama asia kuin paperilla olevat rasti-ruutuun -tehtävät, joiden vastaukset löytyvät paperin toiselta puolelta..
Interaktiivinen TV on meillä jo tänään, kun kaikilla on kännyt. Digi-TV:n puolestapuhujille tulee paha mieli, kun tämä sanotaan.
Todellisia uusia tekniikoita ovat:

  • Javapuhelimet, joihin voidaan ladata sovelluksia
  • GPRS, joka on aina päällä ja jonka kustannukset ovat ennustettavissa
  • Bluetooth, joka mahdollistaa langattoman yhteyden ilman, että siitä tarvitsee maksaa operaattorille.

Lopuksi Matti Hämäläinen mainitsi Mankkaanpuro Pilotin, jonka edustaja oli yleisön joukossa. Mankkaanpurossa oppilaat tekevät itse kokeita ja heillä on WAP-tekniikka käytössään. Heidän pitää itse miettiä koekysymykset, vastausvaihtoehdot ja palautteet ja viedä ne kaikki verkkoon. Oppilaat toimivat siis itse sisällöntuottajina. WAP-kännykän näytön ja näppäimistön koko ei tunnu olevan viidesluokkalaisille mikään ongelma.
iMode palvelukonseptina
Projektipäällikkö Juha Lystilä Tampereen teknillisestä korkeakoulusta oli työskennellyt pitkään Japanissa ja kertoi värikkäästi kokemuksistaan. Japanin menestystuotetta iModea käytetään sähköpostiin ja web-selailuun. iModella on tällä hetkellä 22 miljoonaa käyttäjää. Laskutus perustuu datan määrään ja kuukausikäyttö maksaa noin 15 – 50 mk. Nuoret naiset (alle 25-vuotiaat) ovat iModen suurin käyttäjäryhmä. Selitys löytyy japanilaisesta kulttuurista: Kun nainen menee naimisiin, hän jättää työnteon ja keskittyy kotiin ja mies ryhtyy tekemään pitkää työpäivää elättääkseen perheen. Mutta nuoret naiset, jotka ovat vielä töissä eivätkä naimisissa, ovat itsenäisiä juppeja. iModea käyttävä valtaryhmä on kuitenkin 25 – 35 -vuotiaat. ”Vanhatkin webbaa”, totesi Juha Lystilä.
Sähköpostilla voidaan lähettää 250 – 500 merkkiä kirjaimistosta (JIS/ Latin) riippuen. JIS:illä, joka on Japanin tavukirjoitus, voi 250 merkillä kertoa jo paljon. Liitetiedostojen lähetys ei onnistu, mutta osoitteen tiedostoon voi antaa ja gif-kuvat näkyvät iModessa.
iModeen tulee mm. push-tyyppisenä palveluna maanjäristysvaroitukset, jotka ovat kaikille tärkeitä.
Japanin markkinoilla vallitsee tekninen darwinismi. DoCoMo ei tee palveluja, mutta kaikki dataliikenne kulkee sen kautta. Japanilaisissa kodeissa on harvoin kiinteää nettiliittymää. DoCoMo laskuttaa dataliikenteestä, mutta sisällöntuottaja voi saada jopa 80 % tuotosta. DoCoMo myös määrittelee markkinat.
Miksi iMode on niin suosittu? Japanissa työmatkat ovat pitkät, tavallisesti 2,5 tuntia – joskus tosin jäädään kapselihotelliin tai salaa patjalle työpöydän alle. Kaikilla on kännykät päällä junassa, ja niiden avulla voi sulkea itsensä sosiaaliseen kuplaan, omaan tilaan (kirja olisi toinen vaihtoehto). Japanilaiset ovat sosiaalisesti samantyyppisiä kuin suomalaiset.
Kännyjen lisävarustukset ovat Japanissa muotivirtauksia: nalle, jonka sisään känny laitetaan ja hihna, jossa sitä kannetaan kaulassa – ja hihnaan ostetaan paljon erilaisia muotiesineitä.
Japanilaiset ostavat paljon tavaraa, joka vanhenee nopeasti. Näin he tukevat omaa kulttuuriaan. He pitävät pienistä, koristeellisista esineistä. Uusia asioita on helppo tuoda markkinoille, koska kaikki ryntäävät ostamaan niitä.
Tuleeko iMode Eurooppaan? Teknologisesti iMode on parempi kuin eurooppalaiset tuotteet, mutta kulttuuriset ongelmat voivat tyrehdyttää sen Euroopan valloituksen. WAP2 saattaa olla teknisesti samanlainen kuin iMode. Tulevaisuutta on tosin vaikea ennustaa: Javapuhelin voi tulla myös markkinoille ja sotkea pakan.
Millainen on tulevaisuus? Juha Lystilä väitti, etteivät uudet kämmekät kovin nopeasti leviä. ”Miettikää isoäitiänne!” Suomessa vanhempi väestö ei omaksu uusia laitteita käyttöönsä. Palm saa korkeintaan 10 %:n markkinaosuuden ja perinteinen kännykkä, jolla vain puhutaan, tulee säilyttämään asemansa. Juha Lystilä ennusti myös, että perinteinen opetus ei tule korvautumaan kannettavien tai kämmeköiden avulla tapahtuvalla verkko-opiskelulla. Jo muinaiset heimopäälliköt jakoivat opetusta samaan tapaan kuin opettaja tänä päivänä luokassa. ”Kuinka kauan jaksaisitte keskittyä puhuvan pään katselemiseen kännyssänne?” hän kysyi haastavasti.
Workshopin loppukeskustelu
Yleisön joukosta kerrottiin seuraava kokemus: Opettaja oli pitämässä näytetuntia vieraassa luokassa. Oppijoilla oli tietokoneet edessään ja he tekivät koko ajan niillä jotain. Opettajalle tuli tunne, että kukaan ei kuunnellut häntä. Luokan takana istunut kollega kertoi tunnin jälkeen, että oppijat olivat chattailleet toisilleen ja kommentoineet koko ajan meneillään olevaa luentoa.
Tähän todettiin, että uusi sukupolvi tarvitsee paljon virikkeitä. Känny on heille tietolähde ja opiskelijoiden oma yhteisö.
Saavatko muksut pelata koulussa välitunnilla, kysyttiin. Vastaus oli: Pitäisi saada. Pelaaminen voi usein olla kehittävämpää kuin välitunnilla ulkona vetelehtiminen.
Yksi esimerkki kännykän käytöstä kuultiin Singaporesta: Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmille lähtee välittömästi tekstiviesti, joka heidän pitää kuitata ja näin vahvistaa lapsen poissaolon syy.
Konferenssin muusta annista poimittua
Konferenssin avausesitysten aikana kuuluvuus oli luvattoman huono, varsinkin, kun salin takaseinä oli auki ja osa konferenssiväestä seisoi käytävällä rupattelemassa. Professori Tapio Variksen esityksestä sain poimituksi muutaman helmen:

  • Foneettisista merkeistä ja Japanin tavukirjoituksesta olemme siirtyneet html:ään ja javaan.
  • Nykyään sanotaan, ettei turvallisuutta takaa se, että on ”employed” vaan ”employable” ja vastuu työllistymisestä on ihmisellä itsellään – ja näin sanovilla on itsellään turvalliset virat.
  • Aiemmin ajalla ei ollut merkitystä. Vasta rautatiet pakottivat täsmällisyyteen. Taustalla näkyi kuvan Dalin valuvista kelloista ja Tapio Varis kysyi, mihin aika katoaa.
  • Medialukutaito on jatkumo ja siinä pitää olla tunteet mukana. Ihminen on yhteiskunnassa subjekti eikä objekti.
  • Tänä päivänä tarvitaan valmiudet oppimaan oppimiseen. Tilanne on erilainen kuin aikaisemmin.
  • Esityksensä lopuksi Tapio Varis siteerasi Aleksis Kiven Jukolan veljeksistä kohtaa, jossa veljekset seisovat Sonnimäen harjulla ja katsovat ”lukkarin tupaa, joka loistaa kuin liekehtivä perkeleen pesä.”

Opetusteknologiapalkinto
Opetusteknologiapalkinto jaettiin nyt viidennen kerran ja palkinnon saivat nyt ITK-konferenssin kantavat voimat Aarre Heino ja Jarmo Vitelli. Tulevaisuudessa ei enää jaeta opetusteknologiapalkintoja vaan palkitaan virtuaalihankkeita.
WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
Mika-Erik Walls-Carpelan kertoi Helsingin yliopiston WebCT-koulutuksesta, joka lähti liikkeelle 1.9.00. Hän valitteli Porthanian huonoja laitteita ja ajan löytämisen ongelmia sekä yhteistyön kankeutta. (”Joskus on helpompi tehdä yhteistyötä Atlannin yli kuin käytävän toisella puolella istuvan kollegan kanssa”, on kuulemma yliopiston rehtori Kari Raivio sanonut.)
Puolet WebCT-kursseista on ns. distribuutiokursseja, joissa materiaalia jaetaan verkon kautta. Pitäisi kuitenkin pohtia, onko verkko vain jakelukanava vai työskentely-ympäristö.
WebCT ei ole mikään täydellinen web design -työkalu. Yliopistossa on käytössä myös BSCW ja TopClass. Mika-Erik Walls-Carpelan luetteli WebCT:n ongelmina, että kuvien sijoitteluun ei voi vaikuttaa ja että videoleikkeet ovat hitaita. Hän löysi WebCT:stä myös hyviä puolia:

  • kaikki on yhdessä paketissa
  • opettajalla on oikeus ja mahdollisuus päivittää materiaalia ja seurata kursseja myös matkoilla
  • ei tarvita teknistä tukea.

Hän totesi kuitenkin, että ihmiset eivät kehtaa tunnustaa osaamattomuuttaan ja opiskelijat joutuvat jonottamaan koneille.
Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
Janne Sariola korosti opiskelun joustavuutta, jonka mobiliteetti mahdollistaa: joku liikkuu jonnekin laite mukaan ilman puihoja. Hän korosti puhuvansa opiskelusta – oppiminen on asia erikseen.
Mobiililaitteen avulla eri ympäristöt sulautuvat toisiinsa eikä ole enää merkitystä sillä, missäpäin itse sijaitsee. Voidaan tietysti kysyä, kuka haluaa tehdä töitä ratikassa.
Päätelaite on kehittynyt: pöytäkone -> raahattava -> kannettava -> mobiili.
Strategioista Janne Sariola mainitsi Helsingin yliopiston virtuaaliyliopistostrategian 2001 – 2003, jota on tehty viisi kuukautta sekä opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian 2000 – 2004.
Mobiililaitteiden avulla voidaan tuottaa omaa materiaalia aidoissa tilanteissa: voidaan tuottaa videoleikkeitä lammen rannalta ja siirtää ne kännykän avulla suoraan tietokantaan. Tämä on nopea tapa tuottaa uusinta tietoa eikä tekijänoikeuksista synny ongelmia. Känny tarjoaa myös nopean tavan viestiä, että opettaja on sairas tai jossain on loistava luennoija, jota kannattaa käydä kuuntelemassa. Kännyn avulla voidaan siirtää aitoja tilanteita oppilaitoksen sisälle: nykyinen opiskelu on liian paperivetoista.
Janne Sariolan kollega demosi osoitteesta http://ok.helsinki.fi löytyvää oppimisympäristöä. Hän hehkutti WebCT – WWW – WAP -käsitteiden muodostamaa pyhää kolminaisuutta. Jokaisella projektiryhmällä on näissä eri alustoissa omat ympäristönsä ja tiedot päivittyvät välittömästi WEBiin ja WAPiin kun ne syöttää omalla WAP-päätelaitteella. Oppijat toimivat itse sisällöntuottajina.
Janne Sariola korosti, että kyseessä on tulevaisuusprojekti. Hän ennusti, että kolmen vuoden kuluttua meillä on käytössämme kannettavat videot WAP-laitteissa, kun hinnat tippuvat Japanin malliin.
eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
Jyri Manninen ravisteli puheenvuorossaan eHypeä. Myytit ohjaavat tietoverkkojen opetuskäytön kehittämistä ja kokeilutoimintaa. Ne vaikuttavat opettajien ja oppijoiden orientaatioon. Esim. myytin mukaan virtuaalioppiminen on ajasta riippumatonta – ja niinpä siihen ei varata aikaa. Helsingin Sanomien artikkelin 27.5.00 mukaan voitaisiin kouluttaa kahden kerroksen väkeä: virtuaaliyliopisto olisi kansan opinahjo ja perinteinen oppilaitos vastaisi Platonin akatemiaa.
Jyri Manninen käytti e-etuliitettä ironisesti: ePelkona hän mainitsi, että oppimisen laatu heikkenee, oppija on verkossa yksin ja verkossa itseopiskellaan. eHaaveina hän mainitsi seuraavat:

  • mahdollistaa massakoulutuksen
  • halvempaa
  • perusopetus on helppo siirtää verkkoon
  • vapaus ajasta ja paikasta
  • opiskelu voidaan viedä työpaikalle.

Näiden haaveiden ja pelkojen taustalla on alkeellinen oppimiskäsitys:

  • tiedon saaminen = oppimista
  • opiskelu = kalvojen lukemista verkosta

Kyse on siis naiivista uskosta itseohjautuvuuteen ja teknologisesta determinismistä.
eMyyttien jälkeen Jyri Manninen siirtyi eTodellisuuteen ja luetteli joukon lähteitä, joiden joukossa oli lukuisia hänen omia kirjoituksiaan. Hän on itse käyttänyt Portacomia opetuksessa jo 1990-luvun alussa.
kOppimisen ja eOppimisen vertailusta (kOppiminen, kouluoppiminen, on Jyri Mannisen itse kehittämä käsite) Jyri Manninen totesi, että oppimisen laatua on vaikea vertailla, koska opettaja panostaa enemmän verkko-oppimiseen. Opetusprosessi verkossa on erilainen kuin kouluoppiminen: verkossa oppiminen perustuu viivästettyyn vuorovaikutukseen. Verkko-opetus voi kuitenkin olla vähintään yhtä laadukasta kuin perinteinen. Parhaimmillaan verkko on ryhmäytymisen areena ja yhteistyön kenttä. Ryhmäkommunikaation optimi tosin on noin 11 – 15 opiskelijaa.
Lopuksi Jyri Manninen romutti eHaaveet:

  • Verkko-opetus ei ole halvempaa kuin perinteinen.
  • Opiskelu vie aina aikaa ja vaatii paikan (aikaa ei löydy, ellei sitä ole kirjattu opinto-oppaaseen).
  • Oppiminen on aina hidasta ja vaikeaa.
  • Opiskelun vieminen työpaikalle ei ole helppoa: Moniko osallistuisi ITK-konferenssiin, jos se olisi verkossa? Koulutukseen liittyvät usein myös sosiaaliset kontaktit, käytäväkeskustelut, illanvietot jne., ehkä jopa palkintomatkan luonne.

Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
Leena Kuurre, Peppi Taalas ja Päivi Saarenkunnas kertoivat jaetusta asiantuntijuudesta, oppimisesta ryhmäprosessien seurauksena, yhteisön tavoitteen ja päämäärän muodostamisesta. Oppijoille annetaan aikaa miettiä. Prosessi on syklinen, ei lineaarinen. Kyseessä ei ole pikajuoksu opintoviikkojen perään vaan oman casen avaaminen. Reflektion sykliin kuuluu myös, että oppija lukee, mitä muut kirjoittavat hänen omasta casestaan. Vain murto-osa toiminnasta tapahtuu verkossa.
Helena Aarnio ja Jouni Enqvist kertoivat dialogimaisesti, että pullonkaulat löytyvät usein lähempää kuin kuvittelemmekaan. Kasvokkain-dialogissa ajatuksen kulku on olennaista vastakohtana valmiille ajatuksille, joita esitetään monologisessa keskustelussa.
Dialogin kriittisiä osataitoja ovat:

  • omien ajatusten ilmaisu: suora puhe
  • toisen ilmaisun täsmällinen vastaanotto
  • kohdentunut jatkaminen edellisestä puheenvuorosta
  • tiedusteleminen toiselta tai toisen puheesta on onnistuneen dialogin perusehto
  • dialogi EI perustu arvailuihin, etukäteisoletuksiin tai kuvitelmiin toisen ajatuksenkulusta ja toiminnasta
  • dialogi ei ole abstraktiosota osallistujien välillä vaan perustuu tarkempaan tietoon toisen ajatuksenkulusta

He kertoivat esimerkin dialogin vaikeudesta. Opettajille oli annettu seuraava tehtävä: Eläydy opettajan rooliin. Olet saanut oppijalta viestin, jossa hän valittaa tekniikan vaikeutta, kun ensimmäistä kertaa elämässään osallistuu keskusteluryhmään ja pojat ovat lähettäneet sinne jo vaikka kuinka paljon viestejä. Tehtävänäsi on laatia 5 – 8 kysymystä, joiden avulla eläydyt paremmin tämän oppijan maailmaan.
Vain 25 % lähetti kysymyksiä ja niistä vain kaksi oli avoimia eli niihin ei liittynyt oletusta toisen ajatusmaailmasta. Valtaosa lähetetyistä viesteistä oli suljettuja kysymyksiä, joissa siis oli joko toimintaohje tai tulkinta toisen ajatuksista. Myös emotionaalista tukea tuli paljon – vaikka sitä ei kysytty. Viestit siis sisälsivät omia ajatuksia ja kokemuksia ja tätä pitäisi varoa. Opettajalle on luonnollista antaa yleisia ohjeita, vaikka niitä ei pyydetä.
Suomessa yleinen keskustelutapa on hiljainen monologi. Tiedusteleminen dialogissa tekee ajatuksenvirran näkyväksi. Joku on todennut: ”Verkkovuorovaikutus on tutkijan illuusio”.
Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
Jukka Kasvi ja Erno Lehtinen kertoivat Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojektista, jonka budjetti oli 200 milj. mk. Projektin eräs tavoite oli, että jokaisella koululaisella olisi mahdollisuus saada sähköpostiosoite – kun koulu ja opettaja sen tarpeelliseksi katsovat. Helsingin alueelle on rakennettu 1 Gb runkoverkko, jossa oppilaitokset ovat kiinni 100 Mb nopeudella. Tämä Helsingin alueen tehokas kampusverkko palvelee paitsi opetustointa myös kirjastotointa ja terveydenhuoltoa. Viimeksi mainitussa tietoturva on erikseen hoidettu.
Mediakeskus 2001 sisältää palvelualueet opettajille ja kouluille, mm. tietoteknisen tuen ja digitaaliset materiaalit.
Projetissa siirrytään eteenpäin konstruktiivisesta liturgiasta ja tuodaan esiin kognitionaalisten ja motivationaalisten tekijöiden yhteys. Projekti on tuottanut yli 70 julkaisua. Intensiivihankkeet testaavat teoreettisia malleja ja kehittelevät niitä tietoverkkoympäristöissä. Nuoret tekevät innolla ja koulun ohjaus voi tuoda tähän ammatillisia piirteitä. Projektissa näkyy myös opettajien jaettu asiantuntemus ja verkostoituminen. Laitteiston ylläpito on selkeästi parantunut.
Teknologian käytön rajoitukset ovat kuitenkin olemassa:

  • Laitteita ei ole riittävästi opetusryhmien käytössä.
  • Pedagogisesti mielekkäitä ohjelmistoja ei juurikaan ole.

Mitä projektissa opittiin? Tekniikan lisääminen lisää käyttöä, käyttö osaamista. Pedagogisten innovaatioiden levittäminen on vaikeampaa kuin teknisten taitojen opettaminen. Voidaankin kysyä: onko käytettävissä oleva teknologia optimaalista koulukäyttöön? Entä millaisia strategioita tarvitaan tulevaisuudessa? Pitää muistaa, että riviopettaja ei voi sivutyönään toimia teknisenä ylläpitäjänä.
Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
Ilpo Probst kertoi verkon kaoottisuudesta kun loman jälkeen 1000 sähköpostia odottaa lukijaansa. Verkko on hektinen ympäristö, mutta jos ihminen opettelee hektistä levollisuutta, hän voi löytää turvallisuuden tunteen. Ihmisen pitäisi löytää herkkyys huomata kokonaisuuksia pirstaleisuuden sijaan. Onko ihminen verkossa ohentuva ja heikkenevä vai aktiivinen ja läsnäoleva? Yhteys toisiin ihmisiin voi olla:

  • reaktiivinen ja hetkellinen – jatkuva ja turvallinen
  • sisällöllisesti kaoottinen – jäsentyvä
  • kummasteleva ja hätkähdyttävä – intuitiivinen ja innovatiivinen
  • seuraileva ja tarkkaileva – läsnäoleva ja empaattinen
  • suorituksellinen – rohkean itseilmaisullinen
  • vuorovaikutukseen hukkuva – pohtiva ja syvällinen
  • päällekaatuva – priorisoitu ja tehokas

Lopuksi Ilpo Probst totesi: ”Menen verkkoon töihin, olen siellä eri puolilla Suomea olevien ihmisten kanssa.”
Lisää ajatuksia Ilpo Probstin esittämästä uudesta oppimistavasta löytyy osoitteesta http://www.iii.vu .
Tietie-yhteistyö – ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu
Itse kerroin lauantaina areenalla Tietie-yhteistyöstä, jonka kalvot löytyvät ainakin kotisivultani.
Tietie-yhteistyö alkoi Tietie-projektina vuonna 1995. Tavoitteena oli käyttää uusinta tieto- ja viestintätekniikkaa tietojenkäsittelyn opiskelussa sekä yhteistyöllä lisätä yksittäisen ammattikorkeakoulun voimavaroja. Mukana Tietie-projektissa oli viisi ammattikorkeakoulua, joista jokainen kehitti ja toteutti vähintään yhden opintojakson, johon projektissa mukana olevien ammattikorkeakoulujen opiskelijat saattoivat osallistua Internetin ja ISDN-pohjaisten videoneuvottelujen avulla omalta paikkakunnaltaan. Kehittäessään yhden opintojakson ammattikorkeakoulu sai siis tarjontaansa viisi uutta opintojaksoa.
Tietie-projekti päättyi joulukuussa 1998, mutta Tietie-yhteistyö jatkuu. Vuoden 2000 elokuussa yhteistyö laajeni niin, että nyt mukana on yksitoista ammattikorkeakoulua ja tietojenkäsittelyn koulutusohjelmien lisäksi myös liiketalouden koulutusohjelmia.
Viiden vuoden kokemukset verkko-opiskeluyhteistyöstä ovat myönteisiä ja suoritusmerkintöjä on kirjattu yli kahdeksansataa. Kyse ei siis ole pienimuotoisesta kokeilusta vaan toimivasta verkko-opiskelusta, josta opiskelijat ovat innostuneet. Kolmena ensimmäisenä vuonna kirjattiin vuosittain yli sata suoritusta, mutta verkko-opiskelun kysyntä kasvoi selvästi vuonna 1999 ja jatkaa kasvuaan edelleen.
Tietie-yhteistyössä ovat mukana seuraavat ammattikorkeakoulut:

  • Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu Helia
  • Hämeen ammattikorkeakoulu
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu
  • Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
  • Lahden ammattikorkeakoulu
  • Oulun seudun ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu
  • Turun ammattikorkeakoulu
  • Vaasan ammattikorkeakoulu

Tietie-yhteistyön verkkopalvelu löytyy osoitteesta http://www.helia.fi/tietie .

ITK98

Interaktiivinen teknologia koulutuksessa (ITK) -konferenssi Hämeenlinnassa Aulangolla 17.-18.4.1998
Eija Kalliala, Helia
e-mail: eija.kalliala @helia.fi
19.4.1998
Sisältö
Opettamisesta oppimisen ohjaamiseen
Suomi Ykköstietoyhteiskunnaksi – Opi Lastesi Huominen -kampanja
Miten hiljainen tieto siirretään toiselle?
Kokemuksia tietoverkko-opiskelusta
Muuta
Tekniset ongelmat
Ideat Tietie-projektille
Kahteen konferenssipäivään Aulangolla mahtui 7 yhteisluentoa, 26 samanaikaissymposiumia, 21 Areena-puheenvuoroa, 31 työpajaa sekä 40 näyttelyosastoa. Ei siis ole ihme, että Hämeenlinnan kaikki hotellihuoneet olivat täksi viikonlopuksi varattuja jo kuukausi sitten.
Tämän vuotisen yhdeksännen ITK-konferenssin järjestelystä vastasivat Hämeen kesäyliopisto ja Tampereen yliopisto yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun, Kanta-Hämeen tietotekniikkayhdistyksen, Koulun tietotekniikkakeskuksen, Luokanopettajaliiton, MAOLin ja opetushallituksen kanssa.
Konferenssin laajasta tarjonnasta sain paljon vastauksia kysymyksiin, joita kokemukseni Helian ja neljän muun ammattikorkeakoulun Tietie-projektissa projektipäällikkönä ja yhden opintojakson opettajana sekä keskusteluni opiskelijoiden kanssa heidän tuntemuksistaan ja toiveistaan ovat herättäneet. Erityisesti vastaavien projektien esittelyt samanaikaissymposiumeissa ja keskusteluni perjantai-iltana erään tällaiselle kurssille osallistuneen opettajan kanssa vahvistivat ja konkretisoivat käsityksiäni tietoverkko-opiskelun hyvistä ja huonoista puolista sekä toimenpiteistä, joilla Tietie-opiskelusta voitaisiin saada entistä hedelmällisempää.
Opettamisesta oppimisen ohjaamiseen
Opetushallituksen pääjohtaja Jukka Sarjala korosti konferenssin avauspuheenvuorossaan, että teknologialla ei ole arvomaailmaa, se on hyvä renki mutta huono isäntä. Koulun tehtävänä on kasvattaa ihmisistä sellaisia, jotka kykenevät kommunikoimaan toistensa kanssa ja arvostamaan muita ihmisiä ja kulttuureita. Kaiken teknologian keskellä ihminen on tärkein eikä tätä saa unohtaa.
Kansanedustaja Markku Markkula julisti oppimisen iloa, intohimoa oppia, joka pienessä lapsessa näkyy hyvin. Oppiessaan ihminen on onnellinen. Markkulan esittämistä elinikäisen oppimisen neljästä peruspilarista ensimmäinen onkin pienen lapsen oppimiskyky. Muut kolme pilaria ovat opettajan muuttunut rooli, henkisen pääoman arvostus ja täysavoin oppimisympäristö.
Tutkijalehtori Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta kuvaili, että opetuksellisissa tilanteissa pyritään auttamaan ihmistä kehittämään ajatteluaan mutustelemalla yhdessä ajatusraakileita, joista tieto syntyy tämän prosessin tuloksena. Oppiminen on muuttumista eikä vain tiedon lisääntymistä. Ihminen on prosessi eikä tuote, eikä hän saisi koskaan rakastua itseensä sellaisena kuin on nyt, koska silloin ihmisen kehittyminen pysähtyisi.
Kirsti Lonka herätti vilkkaan ajatustenvaihdon näyttämällä helsinkiläisen paikallislehden ”Pieniä julmia tarinoita” -sarjakuvaa, jossa isä tulee auttamaan läksyjen ääressä ahertavaa lasta ja toteaa lopuksi, ettei tuosta tule yhtään mitään ja että lapsi tulee ihan äitiinsä. Moni yleisön joukosta tunnisti itsensä, isänsä tai miehensä. Rönsyilevässä keskustelussa todettiin, että suomalaisessa koulussa lapsille opetetaan se, mitä he eivät osaa, kun opettaja osoittaa heille vain heidän virheensä. Sarjakuvasta löydettiin kuuntelemattomuuden ja ajankäytön ongelma sekä perheen vanhempien suhteeseen liittyvät ongelmat. Lapselta vietiin oikeus omaan oppimiseen. Isä opetti sen sijaan että ohjaisi lapsen oppimista.
Kirsti Lonka osoitti sarjakuvan varsinaisen pommin isän sanoissa: ”Ei tuosta mitään tule, olet kuin äitisi.” Näillä sanoilla isä viittaa pysyvään ominaisuuteen, joka on lapsen oman kontrollin ulkopuolella ja determinoi lapsen tulevaisuuden.
Tietoverkko-opetuksessa mikään kone ei korvaa opetuksellista vuorovaikutusta, mutta vuorovaikutuksessa on mahdollista sekä tuhoava että kannustava ote. Rakentava palaute esitetään kysymällä ja se kohdistuu prosessiin eikä henkilöön.
Suomi Ykköstietoyhteiskunnaksi – Opi Lastesi Huominen -kampanja
Ennen ITK-iltamia projektipäällikkö Veli-Antti Savolainen ja rehtori Martti Hellström väittelivät Suomen ykköstietoyhteiskuntatalkoista, jotka alkoivat viime syksynä. Kampanjan ideana on, että opettajat opettavat talkootöinä oppilaiden vanhemmille niitä asioita, joita oppilaat tarvitsevat huomisen yhteiskunnassa. Väittely oli kiivas, ja yleisö osallistui siihen aktiivisesti, osin omia kokemuksiaan ja tunteitaan purkaakseen, osin saadakseen jokaiselle puheenvuoron käyttäjälle palkinnoksi luvatun Kisällin opas -kirjasen.
Suomi Ykköstietoyhteiskunnaksi – Opi Lastesi Huominen eli SYTY -kampanjassa pyritään poistamaan sukupolvien välinen kuilu tietoyhteiskuntavalmiuksissa kutsumalla vanhemmat kouluun oppimaan sitä, mitä heidän lapsensa oppivat. Mutta kun kolmenkymmenen vanhemman sijaan koululle tulee toista sataa vanhempaa ja sukulaista, ja samaan aikaan toisissa kunnissa opettajia pakkolomautetaan, talkoohenki voi olla koetuksella. Joissain kunnissa koulun kerhotoiminta- ym. varoista on voitu korvata opettajien ylimääräinen työ, joissain on jopa kierrätetty hattua.
Miten hiljainen tieto siirretään toiselle?
Sitran tutkimusjohtaja Antti Hautamäki valotti perjantaiaamun ensimmäisessä esityksessään loistavasti tietoverkkojen rajallisuutta inhimillisen kommunikoinnin välineinä. Hän perusti esityksensä pääasiassa ranskalaisten filosofien ajatuksiin – eikä tällä ITK-iltamien jälkeisen aamun esityksellä ollut juuri mitään yhteistä ITK-kirjaan painetun Hautamäen informaation, tiedon ja merkitysten käsitteiden pohdiskelun kanssa.
Hautamäki aloitti esityksensä Saussuren kommunikointimallista, jonka mukaan kommunikointiin ei liity tulkintaongelmia. Hän jatkoi Baudillardin ajatuksilla merkkien viettelystä ja merkitysten romahtamisesta, jolloin merkkien ylivallan myötä kadotamme kommunikaation ytimen. Lohdutuksen hän löysi Gianni Vattimon ajatuksesta läpinäkyvästä ja hallittavasta yhteiskunnasta, jossa erilaisia maailmankäsityksia tarjoava kaaos vie pois fasismista, yhden tulkinnan maailmasta. Hautamäki siirtyi Rousseaun romantiikan aikaan, josta hän vastaparien puhe – kirjoitus, tunteet – tarpeet, vapaus – orjuus kautta päätyi Derridan vastapariin läsnäolo – poissaolo. Puheella kuvataan tunteita, joilla saavutetaan vapaus ja läsnäolo, kun taas kirjoitus kuvaa tarpeita, jotka johtavat orjuuteen ja poissaoloon. Fenomenologian antina Hautamäki toi esitykseensä läsnäolon problematiikan, miten ihminen kohtaa toisen ihmisen minän. Kehollisuus on ihmisen primordiaalinen (eli alkeis-) esitieto ja ajallisuus on tärkeä osa ihmisenä olemista.
”Te varmaan vannotte konstruktivisten oppimiskäsityksen nimiin?” kysyi Hautamäki ja laukaisi: ”Minä en usko!” Hän kuvasi subjektin (= minä ja toinen) koostuvan tietoisuudesta, tunteista ja kehosta. Suurin osa tiedostamme on kehossamme, se on geenien ja sosiaalisuuden viisautta. Mutta tietoverkkojen virtuaalimaailmassa keho katoaa. Hautamäen johtopäätös oli, että virtuaaliyhteisöissä ei päästä eteenpäin, ellei voida järjestää inhimillisiä kohtaamisia, joiden avulla syntyy ymmärtämisen edellytykset, luottamus.
”Miten hiljainen tieto siirretään toisille?” kysyi Hautamäki. Hänen mielestään hiljainen tieto on varsinainen osaamispääomamme – ei se rationaalinen tieto, joka voidaan esittää kahdella lauseella ja välittää sähköpostilla.
Keskustelussa Hautamäki totesi, että parhaita oppimistuloksia ei synny sähköisillä materiaaleilla vaan kommunikointia parantamalla. Meidän pitäisi löytää yhteiset eettiset koodit, yhteinen käsitys siitä, mitä tarkoitamme ja mitä arvostamme.
Kokemuksia tietoverkko-opiskelusta
Lehtori Pentti Hietala Tampereen yliopistosta sanoi, että verkkoon sopivien oppimistapojen seulonta on vasta alullaan. Tämä on kuitenkin tärkeä alue, jossa opettajan pedagoginen näkemys korostuu.
Ymmärtämisen kasvuun johtavat vaiheet, joista muodostuu oppimisprosessin jatkuva silmukka, ovat:
o Käsitteellistäminen, jolloin tutkitaan toisten tekemää oppimateriaalia.
o Konstruointi, joka on tekemällä oppimista, entisen materiaalin uudelleen luokittelua ja jäsentelyä sekä uuden materiaalin luontia.
o Dialogi, joka on molemminpuolista kyselyä.
Tietoverkko-opiskelussa ensimmäinen vaihe voisi olla tiedon hakemista internetistä, toinen omien kotisivujen tekemistä ja kolmas keskustelua tietoverkoissa. Joidenkin tutkijoiden mielestä kolmas vaihe on tärkein. Sen muotoina tietoverkoissa voivat olla sähköposti, keskusteluryhmät, irkkailu tai erityiset tietokonepohjaiset konferenssit.
Tampereen yliopistossa on kehitetty yhteistoiminnallisia järjestelmiä dynaamiseen ryhmäkommentointiin webissä. Opettaja antaa keskusteluaiheita sekä niihin liittyviä videoita ja muuta lisämateriaalia. Opiskelijoiden pitää kommentoida vähintään viittä keskusteluaihetta ja kertoa kommenteissaan, mitä lähteitä ovat käyttäneet. ”Oma mielipide” oli tärkein opiskelijoiden nimeämistä lähteistä.
Keskustelujärjestelmissä käsitellään myös opiskelijoiden omia ehdotuksia ongelmien ratkaisemiseksi. Näistä keskustellaan ja äänestetään, mitä ideoista kehitellään edelleen. Opiskelijoille jaetaan kiertäviä vastuita esim. mentorin ja kommentaattorin roolista. Keskustelun seuraaminen voidaan rajata niin, että mukaan pääsee vasta kun itse on esittänyt mielipiteen. Toisaalta keskustelua seuraamallakin tapahtuu oppimista, joten edellisten vuosikurssien keskustelu voitaisiin säästää seuraaville vuosikursseille.
Apulaisprofessori Seppo Pohjolainen ja erikoistutkija Heli Ruokamo Tampereen teknillisestä korkeakoulusta esittelivät kehittämäänsä avoimen oppimisympäristön mallia, jossa oli varattu tilaa kursseille, asiantuntijoille, kirjastolle, näyttelylle, hallille, opettajienhuoneelle, webmasterille sekä hallinnolle. Kun Pohjolainen esitteli oppimisympäristössä toteutettua matematiikan kurssia, yleisön joukosta kysyttiin, missä oppiminen tapahtuu, kun materiaalissa on pelkkiä kontrollitehtäviä.
Projektipäällikkö Esa Niemi Oulun yliopistosta esitteli hajautettua opettajakoulutusta. Projektiin liittyneet 21 paikallista oppimiskeskusta eri puolilta Pohjois-Suomea tarjoavat
o lähitutoroinnin ja -opetuksen
o tarvittavan teknologian (videoneuvottelustudio ja tietokoneluokka).
Projektissa ei uskota puhtaaseen verkko-opetukseen, joten lähitutoreiden rooli ja koulutus on tärkeä. Paikalla ollut lähitutor kertoi kokemuksistaan. Hän joutuu tekemisiin asioiden kanssa, joita ei aina ihan tunne hallitsevansa. Opiskelijat odottavat palvelua lähes yötä päivää, eikä viikon viive vastauksissa tule kysymykseenkään. Kaikki palvelu annetaan yhden luukun periaatteella, joka tarkoittaa sitä, että lähitutor selvittää verkostonsa avulla ne asiat, joita ei tiedä, ja välittää ne sitten opiskelijoille.
Opiskelun ytimenä on opintopäiväkirja ja projektityö, jotka viedään tietoverkkoon, jossa niistä voidaan yhdessä keskustella. ISDN-pohjaisissa videoneuvotteluissa välitetyt luennot, joita on viiden opintoviikon jaksolla yhteensä 27 tuntia, ovat vain näihin liittyvä yksi resurssi.
Kaikki tiedotus hoidetaan sähköpostitse, mutta keskustelu ohjataan keskusteluryhmään, jossa se säilyy ja syventyy.
Oppimismateriaalin opiskelijat tekevät itse. Perinteinen malli, jossa opettaja valmistaa hirvittävän kasan web-sivuja, joita opiskelijat käyvät lukemassa, on projektissa hylätty.
Opiskelijoiden mukaan kurssi oli työläs mutta antoisa. Kriittisimpiä kommentteja saivat videoneuvottelut. Kun opiskelijoita oli yhteensä yli neljäsataa, vuorovaikutusta ei juuri esiintynyt. Toisaalta paikallisissa videoneuvottelustudioissa keskustelua oli sitäkin runsaammin. Yleisön joukosta kysyttiin, miksi luennot välitettiin videoneuvotteluina eikä opetusvideoina, jos vuorovaikutusta ei tapahtunut. Niemi kertoi, että monipistevideoneuvottelu oli heille selvästi edullisempi kuin opetusvideoiden jakelu. Jokaisessa oppimiskeskuksessa oli videoneuvottelulaitteisto, josta soitettiin Oulun yliopiston siltaan. Tällöin laitteiston hankintakustannukset ja siltamaksut jäivät pois.
Keskustelin ITK-iltamissa ivalolaisen opettajan kanssa, joka oli osallistunut Oulun yliopiston hajautettuun opettajakoulutukseen. Hän sanoi monta kertaa, että videoneuvottelu oli todella hyvä asia, kun ei tarvinnut matkustaa luentoja varten. Pohjoisessa välimatkat ovat pitkät. Mutta kurssi oli työläs ja riittävän ajan irrottaminen oli ongelmallista, projektityöhön meni illat ja viikonloput. Toisaalta hänen mukaansa pohjoisessa ei pimeään aikaan ole juuri muutakaan tekemistä, joten tietoverkko-opiskelu on hyvä vaihtoehto.
Muuta
Education counsellor Ulf Lundin, joka on Ruotsin edustajana Brysselissä, esitteli Eurooppalaista koulutietoverkkoa, jonka sisältö muuttuu jatkuvasti, mutta jonka rakenteen pitäisi pysyä selkeänä. 18 maata kasvattavat koulutietoverkossa infrastruktuuria, jota mahdollisimman monen toivotaan käyttävän. Lundin lopettikin puheensa sanoihin: ”Use it! Join it!”
Apulaisprofessori Ken Haase MITin medialaboratoriosta USA:sta puhui syvästä mediasta (deep media). Tekniikka tarjoaa vaikka minkälaisia mahdollisuuksia, mutta ihmiset käyttävät sitä pääasiassa sähköpostien lähettämiseen. Ihminen on siis ennenkaikkea sosiaalinen. Haase kysyi yleisöltä, kuinka monen vanhemmilla on sähköpostiosoite. Kovin monta kättä ei noussut.
Tampereen yliopiston filosofian lisensiaatti Ilkka Mäyrän aiheena oli verkko kulttuurikasvattajana. Monille kuulijoille taisi olla yllätys, että Mäyrä puhui esityksessään postmodernin pirstoutuneen maailman alakulttuureista kuten hakkereista, roolipelaajista ja harrastajakirjoittajista. Ilkka Mäyrä tempasi humanistin sanavuolaudella yleisönsä, ja joku kuulijoista totesi tilaisuuden päätyttyä vierustoverilleen, että tämä oli ensimmäinen kunnon esitys.
Ilkka Mäyrä kertoi, että internet on joillekin muutakin kuin tv:n kautta kotiin tuleva käytännöllinen linkkilista. Se on erilaisuuden esille tulemisen väylä, jossa kaikki on mahdollista. Sinne voidaan rakentaa sekä katedraaleja että huonon maun pyhäkköjä. Hän ehdotti, että tietoverkon sijasta puhuttaisiin Leena Krohnin käyttämästä maailmanverkosta tai maailmojen verkosta, koska internet sisältää tiedon lisäksi muutakin kuten pelkoja, haaveita, toiveita ja ahdistuksia.
Ilkka Mäyrän mukaan hakkerit, öisin näppäimistön ääreen nousevat kummajaiset, loivat maailmanverkon ja tekivät perinteisestä laskukoneesta viestinnän välineen. He toteuttavat itseään ja etsivät omaa identiteettiään kehittelemällä linuxin kaltaisia käyttöjärjestelmiä. He ovat sosiaalisia toisin kuin kuvitellaan ja juhlivat saavutuksiaan juomalla kokista ja syömällä pizzaa tuntikausia kunnes nukahtavat pää näppäimistöllä.
Tekniset ongelmat
Dean Hagi Shein Concordia International Universitysta Tallinnasta oli pulassa, kun internet-yhteys ei toiminut hänen esityksensä alkaessa. Tuntia aikaisemmin hän oli tarkistanut kaikki linkkinsä, joilla halusi osoittaa, miten monipuolisesti Virossa on lyhyessä ajassa otettu tietoverkko käyttöön. Linkit löytynevät lähiaikoina ITK-98 -sivuilta. Linkkejä oli Sheinin luettelossa niin paljon, että hän tuskin olisi ehtinyt esitellä niistä kovin monta siinä varttitunnissa, joka hänen esitykselleen oli varattu.
Ennen Sheinia esiintyneellä tohtori Andrey Narvskylla Pietarin State Marine Technical University’sta ei ollut mitään ongelmia Virtuaali-Pietaria (Pietarin nähtävyydet) ja Pyhää Venäjää (Venäjän kirkot) esittelevien näyttävien ja monipuolisten cd-romien kanssa. – Olisin ehkä ostanut häneltä cd:n, jos olisin löytänyt hänet myöhemmin ITK-98:n valtaisan tarjonnan seasta.
Vastaavanlaisia ongelmia kuin Dean Hagi Sheinilla oli apulaisprofessori Seppo Pohjolaisella Tampereen teknillisestä korkeakoulusta. Ilmeisesti tällöin syy oli sovelluksessa, ja apuun rientäneet sovellusta laatineet nuoret tutkijat saivat osan yhteyksistä nopeasti toimiviksi.
ITK-98:n puhujista useimmat olivat varustautunut kalvoilla, joista osa oli kopioita web-sivuista. Lieneekö tämä edelleen konferenssihotellin esiintyjien varmin strategia varsinkin silloin, kun yhtaikaisia esityksiä on paljon?
Ideat Tietie-projektille
Videoneuvottelujen määrä ja laatu riittäviksi
Antti Hautamäki korosti inhimillisiä kohtaamisia, puhetta sekä hiljaisen tiedon kuten tunteiden ja kehon kielen välittämistä. Tietie-projektissa opiskelijat ovat toivoneet enemmän videoneuvotteluja niihin opintojaksoihin, joissa neuvotteluja on vain yksi tai ei yhtään. Opiskelijat haluavat nähdä opettajan. Heiltä on myös joskus tullut kitkerää palautetta, miksi opettaja ei ole matkustanut opiskelijoiden luo. Ivalolainen opettaja ITK-iltamissa taas piti hyvänä sitä, että videoneuvottelun avulla vältytään matkustamiselta.
Videoneuvottelu ei ole sama kuin inhimillinen kohtaaminen, mutta yhteyden laatua parantamalla esim. kolmen ISDN-linjan avulla, johon Tietie-projektin osapuolilla ja teleoperaattorilla olisi mahdollisuudet ja jossa kuva vastaisi VHS-videon tasoa, voidaan päästä lähemmäs inhimillisen kohtaamisen tuntua. Internet-pohjaisilla videoneuvotteluohjelmistoilla voitaisiin ehkä järjestää opettajan säännölliset etävastaanotot.
Keskusteluryhmissä kommentointi osin pakolliseksi
Tampereen yliopiston yhteistoiminnallisissa ryhmäkommentoinnin järjestelmissä opiskelijoiden piti kommentoida tiettyä määrää opettajan antamista aiheista ja kertoa kommentoinnissa käyttämänsä lähteet. Lisäksi opiskelijat esittivät ideoita, äänestivät niistä ja kehittelivät niitä yhdessä eteenpäin. Oulun yliopistossa taas oppimispäiväkirjat ja projektityöt vietiin tietoverkkoihin kaikkien kommentoitaviksi.
Tietie-projektissa keskusteluryhmien toimimattomuus on ollut ongelma. Opiskelijat ovat sähköpostin avulla saaneet hyvin yhteyden opettajaan, mutta yhteyttä muiden paikkakuntien opiskelijoihin on harvoin muodostunut. Opiskelijoista osa on pitänyt tätä selvänä puutteena ja pettymyksenä. Pakollinen opponointi ja kommentointi voisi avata tien vapaaehtoiselle kommentoinnille ja keskustelulle, kun keskusteluympäristöt tulisivat tutuiksi.
Oppimismateriaalin tuottaminen?
Oulun hajautetussa opettajakoulutuksessa opiskelijat tuottivat oppimismateriaalin itse. Sopiiko tämä vain opettajakoulutukseen vai voisiko ideaa käyttää muussakin opiskelussa? Ja aiheuttaisiko tämä lisäpaineita paikallisille tutoreille?
Paikalliset tutorit?
Oulun kokeilussa paikalliset tutorit olivat hikisessä paikassa ja heidän paineensa olivat kovat. Tietie-projektissa vastaavat paineet on ollut opintojaksoista vastaavilla opettajilla. Voisiko paineita hajauttaa Tietie-projektissa? Jos voisi, niin millaisia järjestelyjä ja millaisia koulutus- ym. kustannuksia tarvittaisiin?
Valmiit oppimisympäristöt
Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä korkeakoulussa ja Oulun yliopistossa kehitettiin oppimisympäristöt, joissa ITK-konferenssissa esiteltyjen projektien opetus toteutettiin. Tietie-projektissa on kokeiltu Lotus Learning Spacea, joka on kaupallinen oppimisympäristö. Muitakin oppimisympäristöjä on olemassa, ja niiden ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia voisi kartoittaa Tietie-projektissa. Vaikka kokemukset Lotus Learning Spacesta ovat ehkä tänä keväänä olleet kirjavia teknisten ongelmien vuoksi, integroitu oppimisympäristö lienee jatkossa tietoverkko-opetukseen tarkoituksenmukaisin.
Orientointi ja tuki
Ivalolainen opettaja vahvisti Tietie-projektissa moneen kertaan vastaan tulleen ongelman: Aikaa on vaikea irrottaa tietoverkko-opiskelulle. Keskeyttäneitä oli Oulun hajautetussa opetuksessa jonkin verran, mutta huomattavasti vähemmän kuin Tietie-opetuksessa. Paikalliset tutorit ja projektiopiskelu, jossa opiskelijoilla on omat sisällölliset tavoitteet alusta asti, vaikuttavat varmasti siihen, että opiskelijat sitoutuvat ja löytävät aikaa opiskelulleen.
Ehkä Tietie-projektissa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota opintojaksojen käynnistämiseen ja orientointiin sekä kehittää paikallista tukea ja opettajan etävastaanottoja.
Eija Kalliala, Helia
Sivu päivitetty 19.4.1998
Tekstiin lisätty avainsanat 22.10.2014