ruokablogisti
menestyy, koostaa blogit
tietokirjaksi
Knausgård taistelee
arjessa ja kirjassa
suku hämmentyy
oppimatskuja
härpäkkeistä, syntyykö
näin oppimista?
löytyykö resut
verkkomatskujen laatuun,
pedagogiikkaan?
Suomen tietokirjailijoiden Uudenmaan aluetilaisuudessa 29.10.2016 Helsingin kirjamessuilla Helena Ruuska pohti tieto- ja kaunokirjallisuuden eroja. Menestyneimpiä pohjoismaisia kirjailijoita ovat Sofi Oksanen ja Karl Ove Knausgård. Knausgårdia on nimitetty Norjan uudeksi Ibseniksi.
Tutkimuksen mukaan vuonna 2009 norjalaisista 93 % oli lukenut vuodessa vähintään yhden kirjan ja 40 % yli kymmenen kirjaa. Monissa viime aikoina ilmestyneissä kirjoissa käsitellään Utøyan tragediaa. Marie Amelien vuonna 2010 kirjoittama Ulovlig norsk on omakohtainen tietokirja maahanmuutosta ja turvapaikan hakemisesta. Tietokirjailijaksi voi tulla myös bloggaamalla. Manuela Kjeilen pitää suosittua ruokablogia, jossa hän kuvaa ruuanlaiton kaikki vaiheet. Hänen bloggauksiin pohjautuvat tietokirjansa ovat kohonneet ostetuimpien norjalaisten tietokirjojen kärkeen.
Jukka-Pekka Pietiäinen vertasi Knausgårdin teosta Taisteluni Proustin teokseen Kadonnutta aikaa etsimässä. Hän oli lukenut ensimmäiset kirjat korttipakan kokoisina minikirjoina, seuraavat pokkareina ja viimeisen kovakantisena.
Mikä on kirjojen totuudellisuus? Omaelämäkerta on aina sitä, mitä itse muistaa tapahtumista. Niistähän jokaisella on oma mielikuvansa. Kirjoittaako Knausgård myös fiktiota? Kjell Westö on kertonut haastattelussaan, että kaunokirjailijana hän saa käyttää teoksissaan faktojen lisäksi fiktiota. Knausgårdin Taisteluni-kirjan kuudennessa osassa lukija törmää yhtäkkiä 250-sivuiseen tutkielmaan kansallissosialismista. Romaanikirjailija voi selittää historiallisia asioita faktan ja fiktion keinoin.
Timo Tossavaisen mukaan oppikirja on Pohjoismaissa edelleen keskeinen opetusta ohjaava tekijä. Silti kaikissa Pohjoismaissa on luovuttu oppikirjojen tarkistamisesta, Suomessa jo 1990-luvulla. Opettaja voi päättää, mitä kirjoja käyttää, tosin monissa kunnissa oppikirjoja hankitaan yhteisostoina.
Hankitaanko painettuja vai sähköisiä oppikirjoja? Mullistaako teknologia opetuksen? 1920-luvulla ajateltiin, että elokuva korvaisi kirjan, 1930-luvulla, että radio korvaisi oppikirjan, liitutaulun ja opettajan ja 1960-luvulla, että tietokone korvaisi opettajan. Silti nyt 2010-luvulla meillä on edelleen painettuja kirjoja, liitutauluja ja opettajia – mutta myös digitaalisia oppimisympäristöjä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti vuonna 2014 EduCloud-nimisen oppimateriaalien pilvipalveluhankkeen. Portaaliin ei kuitenkaan ole tullut uusia päivityksiä puoleentoista vuoteen. Kertakirjautumisen tarjoava MPASSId tarjoaa teknisiä standardeja ja tunnistamisratkaisuja, jotka voidaan integroida kouluissa käytettävään Wilmaan. Sen pitäisi olla kaikkien suomalaisten koulujen käytössä tämän vuoden loppuun mennessä.
Tanskassa on oppimisportaali sekä materiaalialusta, jossa on yli 20 000 oppimateriaalitiedostoa. Osa niistä on maksuttomia, osa maksullisia. Jälkimmäiset ohjautuvat kustantajien omille sivustoille.
Norjan avointen oppiresurssien sivustolla vain pieni osa on kokonaisia e-kirjoja. Innokkaat opettajat voivat hakea tukea oppimateriaalien tekemiseen. BrettBokan ideana on, että suuret ja pienet tekijät löytyisivät samasta paikasta. Koulu voi ostaa lisenssin ja jakaa opettajille ja oppilaille palvelun aktivointikoodin. Oppimateriaaliportaalissa on siihen kuuluvien jäsenten laatimia maksullisia materiaaleja. Ulkopuoliset näkevät materiaalien esittelykatalogin.
Jos sähköisistä materiaaleista ollaan valmiit maksamaan alle kymmenen euroa, niin millaista laatua voidaan odottaa? Laadukkaan sähköisen oppimateriaalin tekeminen on kalliimpaa kuin perinteisen oppimateriaalin. Esimerkiksi Kaarinan tabletkoulussa materiaalien laadut vaihtelivat, tehtävälistat saattoivat jumittua kesken tentin ja materiaaleissa oli mukana käsivaralla kuvattuja videoita.
Onko niin, että rahat riittävät härpäkkeiden ostoon, mutta sisältöjen tuottamiseen varataan vain minimaalisia resursseja? Sähköisessä materiaalissa tarvitaan uutta pedagogiikkaa, ei painetun kirjan jäljittelyä. Tutkimusta sähköisen materiaalin käytöstä on hämmästyttävän vähän. Pohjoismaissa oppimateriaaleista 90 % on edelleen painettuja oppikirjoja.
Mikä on sähköisten oppimateriaalien tulevaisuus? Oppimista ei tarvitse jaksottaa kolmen vartin oppitunteihin, oppimateriaaliahan on kaikkialla ympärillämme. Olisiko mielekästä, että tuotettaisiin sähköisiä oppimateriaalipaloja, joista opettajat voisivat rakentaa erilaisia oppimispolkuja? Pelillisyydestä puhutaan paljon. Pitäisikö oppimateriaalin olla peli?
Timo Tossavainen muistutti vielä, että Reykjavíkissa järjestetään ensi kesänä tietokirjailijoiden konferenssi NonfictioNOW 2017.
Agneta Rahikainen valotti meille pohjoismaisia tietokirjatrendejä. Svensk Bokhandelin verkkopalvelussa näkee viisi suosituinta kirjaa, vaikka ei kirjautuisi palveluun. Yksi suosituimmista on Arthur, gatuhunden som lämnade djungeln och hittade hem. Arthur-koira oli mukana kirjamessuilla ja kustantamon illallisella.
Suosituimpien kirjojen kärjessä on elämän- ja taloudenhallinnan kirjoja, aikuisten värityskirjoja, peruskeittokirjoja ja sotakirjoja. Lasten tietokirjoihin panostetaan. Myös dekkarit, historia ja biografiat ovat suosittuja. Suosikeista löytyy myös kirjoja, joissa tieteellistä tietoa kansantajuistetaan joko niin, että asiantuntija kirjoittaa populaarikirjallisuutta tai journalisti kirjoittaa teoksen, jossa on mukana tutkimustietoa. August-palkinnot kuvaavat osaltaan Ruotsin kirjallisuuden trendejä.
Norjassa Nansenin ja Heyerdahlin teokset vahvistavat kansallista identiteettiä.
Uudemmista kirjoista suosittuja ovat maailmantilannetta kuvaavat Åsne Seierstadin ja sosiaaliantropologi Erika Fatlandin kirjat sekä Arnhild Lauvengin kirjoittama omakohtainen kokemus skitsofreniasta. Suosittuja tietokirja-aiheita ovat paluu luontoon, käsityöt, downshiftaus ja harrastukset. Esimerkiksi Lars Myttingin kirjaa puiden pilkkomisesta on ostettu jo puoli miljoonaa kappaletta.
Suosittuja aiheita ovat myös toinen maailmansota sekä autofiktiot, erityisesti Knausgårdin Taisteluni. Siinä on jotain samaa kuin Suomessa 1970-luvun Christer Kihlmanin ja Henrik Tikkasen autofiktioissa.
Keskustelu
Tarjoaako nykyinen koulu yhtenäisen osaamispohjan ammattikokoululaisille? Siihen ei voida luottaa, siksi ammattikouluopinnot aloitetaan aina kertaamisesta. Kaarinan tablettikoulussa on palattu osin liitutauluihin ja vihkoihin. Kestävätkö lukiolaisten silmät sitä, että heidän pitää koko päivä lukea asioita koneelta? Emmekö ota huomioon tutkimustietoa ihmisen biologiasta ja aivojen toiminnasta?
Eräs journalisti kertoi sijaisopetuskokemuksistaan. Tunnin alussa kaikki oppilaat räpläsivät kännyjään, joten hän ehdotti mobiiliopetusta. Välittömästi kännyt kahta lukuunottamatta katosivat.
Ymmärtävätkö ihmiset, mistä tietokirjassa oikein maksetaan? Monien mielestä e-kirjan pitäisi olla maksuton, kun sen painamisesta tai varastoinnista ei synny kustannuksia. Jossain koulussa luokkahuoneiden digitalistamiseen varattiin viisi tonnia luokkaa kohti, mutta sitten ei ollut varaa elokuvien esittämiseen. Miten tekijänpalkkioiden pitäisi määräytyä sähköisissä oppimismoduuleissa, joista oppimisprosessit koostettaisiin? Maksetaanko rojalteja vai kunnon kertakorvauksia? Tietokirjailijoille neuvottiin: Jos teette oppimismoduuleja, niin hinnoitelkaa itsenne kunnolla.
Oppimismoduulit ovat hyvä idea. Niistä tuli mieleeni: jo reilut kymmenen vuotta sitten, vuosina 2004–2006, opettajat yhteistyössä laativat Virtuaaliammattikorkeakoululle oppimisaihioita, joista ammattikorkeakoulujen oppimiskokonaisuuksia voisi koostaa.
Vastaa