Pohjoismaista kirjallisuutta ja digitalisaatiota

ruokablogisti
menestyy, koostaa blogit
tietokirjaksi

Knausgård taistelee
arjessa ja kirjassa
suku hämmentyy

oppimatskuja
härpäkkeistä, syntyykö
näin oppimista?

löytyykö resut
verkkomatskujen laatuun,
pedagogiikkaan?

Suomen tietokirjailijoiden Uudenmaan aluetilaisuudessa 29.10.2016 Helsingin kirjamessuilla Helena Ruuska pohti tieto- ja kaunokirjallisuuden eroja. Menestyneimpiä pohjoismaisia kirjailijoita ovat Sofi Oksanen ja Karl Ove Knausgård. Knausgårdia on nimitetty Norjan uudeksi Ibseniksi. Jatka lukemista ”Pohjoismaista kirjallisuutta ja digitalisaatiota”

Muuttuva tietoympäristö ja joukkorahoitus

Tieto kehittyy
kirjaksi paperille
ja digimuotoon.

Parhaat tarinat
peleissä? Innostutko
lukemaan kirjaa?

Videot, pelit
oppimateriaaliin –
ymmärrys kasvaa?

Laki säätelee
joukkorahoitusta – ja
some markkinoi.

Suomen tietokirjailijoiden yhdistyksen Uudenmaan aluetilaisuudessa Helsingin Kirjamessuilla 25.10.2014 kymmenet tietokirjailijat saivat seurata poliitikkopaneelia muuttuvasta tietoympäristöstä ja kuulla kokemuksia tietokirjojen joukkorahoituksesta. Jatka lukemista ”Muuttuva tietoympäristö ja joukkorahoitus”

Vanhoja kirjoja ja digikirjoja

sivistys-Suomen
kouluihin lukemista
keskustelua

hiljainen kirja
huutaa kovaa lukijan
elämyksenä

kirjoista oppii
faktoja, empatiaa
tunneälyä

Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päiviä vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1985. Niitä vietettiin siis 30. kerran tänä vuonna 27.–28.6.2014, nyt teemalla Kirjan ja kirjallisuuden puolesta.
Sastamalan seudun puhallinorkesterin sisääntulomusiikin saattelemana avajaisyleisö kokoontui perjantaina Sylvään koulun juhlasaliin, jossa edellisenä päivänä oli avattu Abckiriasta Mustaan orkideaan -näyttely sadasta merkittävimmästä tietokirjasta. Kun istumapaikat olivat täynnä ja osa yleisöstä seisoi seinien vierustoilla ja käytävillä, järjestysmiehet sulkivat ovet. Niinpä jouduimme hetken odottelemaan tilaisuuden juontajaa, toimittaja-kirjailija Matti Rönkää, joka oli juuttunut ovien ulkopuolelle jääneisiin ihmismassoihin. Jatka lukemista ”Vanhoja kirjoja ja digikirjoja”

Tietokirjojen määrästä laatuun

Tieto kirjoittaa
paperiin, digiverkkoon.
Moniko lukee?

Laatu hätäilee,
tukehtuu tekstin määrään.
Mistä apua?

Järkeä lakiin
kansalaisaloittein –
vai valituksin?

Kirjoitan, sydän
puhuu, lukija kuulee;
kuuntelen häntä.

Suomen tietokirjailijoiden kesäpäivä Sastamalassa 26.6.2014 alkoi seminaarilla Sylvään koulun juhlasalissa.
Kirja muuttuvassa tietoympäristössä
Markku Löytönen kertoi Suomen tietokirjailijoiden tuoreesta teoksesta Kirja muuttuvassa tietoympäristössä, joka tarjoaa ajasta ja paikasta riippumattoman näkymän tietoympäristöön. Tietotekniikkaa on jo kaikkialla, kuten autossa, joka kuljettajan noustua sammutti itsensä eikä suostunut käynnistymään ennen kun avain oli irrotettu virtalukosta ja ovi suljettu. – Pitikö auto buutata? Jatka lukemista ”Tietokirjojen määrästä laatuun”

Tietokirja muuttaa muotoaan

E-kirja tulee;
luet, säädät tekstiä,
haet sanoja.

Kirja kehittyy,
laki laahaa perässä,
säännöt häälyvät.

Suomen tietokirjailijoiden seminaarissa Sähköisen julkaisemisen haasteet Helsingin kirjamessuilla 27.10.2012 Ari Hakkarainen Klaava Mediasta avasi sähköisen kirjan salaisuutta. Sähköinen tai digitaalinen kirja eli e-kirja on digitaaliseen muotoon tallennettu teos, jonka lukemiseen tarvitaan jonkinlainen lukulaite; varsinkin Aasiassa kirjaa luetaan mielellään puhelimella. E-kirjassa tekstin kokoa on helppo säätää ja tekstiä helppo hakea. Kuvan ja tekstin lisäksi e-kirjaan saadaan multimediaa kuten videoita ja linkkejä nettiin. Multimediakirja toimii toistaiseksi vain iPadilla. Tarvitaanko e-kirjan multimedian tuottamiseen erillistä tiimiä? Jatka lukemista ”Tietokirja muuttaa muotoaan”

Hyvä paha raha

Raha on paha,
näkymätön ja läsnä –
miksei myös hyvä.

Raha synnyttää
koronkiskurin, joskus
hyväntekijän.

Kirja sähköistyy,
kutsuu lukijan someen
keskustelemaan.

Vanhan kirjallisuuden päivät 29. – 30.6.2012 keräsivät entistä vähemmän väkeä Sastamalaan. Vuosi sitten, jolloin teemana oli rikos, ilma hikoili Sylvään koulun juhlasalissa ja ukkonen jyrisytti rakennusta. Lounaalla ruokateltassa pohdittiin, johtuisiko väen vähyys teemasta vai säästä. Tänä vuonna teemana oli raha ja aurinko paistoi, mutta väkeä ja ohjelmaa oli entistä vähemmän. Silmäys avajaisten yleisöön sai ihmettelemään ääneen: ”Missä ovat nuoret?” Eivät kai tyhjinä ammottavat tuolit viestineet vakioyleisön luonnollisesta poistumasta?
Mikä houkuttelisi nuoria ja keski-ikäisiä kesätapahtumaan, jonka nimi on ”Vanhan kirjallisuuden päivät”? E-kirjat? Niistähän nytkin puhuttiin. Gutenberg-projekti?  SKS:n verkkoaineistotTekijänoikeus  ja avoimet sisällöt? Esittelypisteiden antikvariaatit saattaisivat tarjota sukelluksen vanhaan, nuorelle yleisölle uuteen maailmaan.
Maailma muuttuu. Ensimmäisen kerran törmäsin e-kirjaan Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivillä kymmenisen vuotta sitten, kun entinen kollegani esitteli uusinta innovaatiotaan. Tuolloin pieni näyttö ja kömpelö selailu ei vakuuttanut minua eikä seuralaisiani, kahta eläkkeellä olevaa äidinkielen opettajaa, vaikka selattava teksti oli vanhan kirjallisuutemme aarteita. Pari vuotta sitten Ulla Kapanen teki erinomaisen opinnäytetyön Suomalaiset kustantajat ja e-kirja – Suomen e-kirjamarkkinat keväällä 2010. E-kirjoista ei juurikaan puhuttu vuoden 2010 tammikuussa, mutta ne nousivat otsikkoihin kevään aikana, mikä innostutti sekä opinnäytetyön tekijää että ohjaajia.
Avajaiset
Jukka Sarjala pohti avajaispuheessaan, millaista olisi olla rikas. Kirjallisuutta dominoivat köyhyyskuvaukset, raha pahan palveluksessa. Miten EU:n talouskriisi heijastuu kaunokirjallisuuteen? Entä kustannusalan uusjako?
Sastamalan kaupunginjohtaja Paavo Salli määritteli babylonialaisiin viitaten rahan vaihdon välineeksi. Kaupunki omistaa Pukstaavin  ja Herra Hakkaraisen talon  kirjakorttelin, jonka vanhaa tornihuvilaa ryhdytään kunnostamaan.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kertoi löydöistään vanhasta kirjallisuudesta. Hän aloitti lukemalla katkelman Adam Smithin Kansojen varallisuudesta, jossa voitontavoittelun rinnalla korostettiin sosiaalista mielenlaatua. Chydenius  ja Snellman, jotka ovat Smithin talousajattelun edelläkävijöitä, hämmästyttävät monipuolisuudellaan ja rakkaudellaan vaatiessaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Erkki Liikanen totesi lukeneensa samat vanhat kirjat kuin Björn Wahlroos, mutta eri näkökulmasta niistä syntyy erilainen juoni.
Vuoden kirjatoukaksi valittiin Turun kirjamessujen luoja Kari J. Kettula. Suomen tietokirjailijoiden Warelius-palkinto luovutettiin Pentti Huoviselle ja Heikki Ylikankaalle. Pentti Huovinen ei päässyt paikalle, mutta oli saanut palkintonsa jo edellisenä päivänä Pukstaavissa Suomen Tietokirjailijoiden kesäpäivillä.
Timo Harakka pohti yleisen varallisuuden luontoa ja syitä 1800-luvun puolivälissä ja tänään. Ensimmäinen suomenkielinen talouskirja ”Raha-asioista” ilmestyi vuonna 1861 ja oli tarkoitettu yli 8-vuotiaille lapsille. Aiemmin ei ollut käteistä rahaa, joten suhdannevaihteluissa kiristettiin vyötä. Iiro Viinasen ja Sauli Niinistön  esittämä ajatus, ettei voi tuhlata enempää kuin tienaa, uppoaa suomalaiseen sieluun. Herodotokselle  valhe  ja velka olivat synneistä pahimmat. Kuitenkin, raha on vain rahaa. ”On parempi käyttää rahaa kuin antaa rahan käyttää meitä.”
Tuija Braxin tietokirjat
Jukka-Pekka Pietiäinen haastatteli Sylvään koulun auditoriossa kansanedustaja Tuija Braxia. Pöydällä oli pino Tuija Braxin valitsemia kirjoja, joiden kannet oli skannattu PowerPointiin. Tarkoitus oli heijastaa vuorollaan jokaisen kirjan kansi tykillä keskustelijoiden takana olevalle valkokankaalle.
Kun Jukka-Pekka Pietiäinen tarttui ensimmäiseen kirjaan, valkokangas pysyi tyhjänä. Hän ihmetteli: kuvien näkyvyys oli testattu juuri ennen tilaisuudean alkua. Kun hän nosti seuraavan kirjan, valkokangas pysyi edelleen tyhjänä. ”Painettu kirja elää!” hän julisti ja heilutti kirjaa yleisölle. Vihdoin kolmannen kirjan kansi saatiin näkyviin. Buutattiinko tietokone välillä?
Tuija Braxin valitsemat kirjat ja perustelut valinnoilleen herättivät kiinnostuksen: noihin kirjoihin pitäisi tutustua! Kirjat antaisivat monipuolisen kuvan maailmasta: Ståhlbergin väitöskirja Irtolaisuudesta, Jonas Ekbladin ja Börje Wallinin humoristinen oppikirja Gastens hemliga handbok, Tuija Braxin opettajan, äsken Warelius-palkinnon saaneen Heikki Ylikankaan Mennyt meissä, Pajasen, Soulannon ja Sikkin Suomenlahti – alkumerestä nykymereksi, joka kuvaa, miten ja miksi Suomen luonto on erilainen kuin Viron.
Suomen Pankki 200 vuotta
Auditorion ovet suljettiin tekijänoikeussyistä, kun meille näytettiin Peter von Baghin  ohjaama vaikuttava esitys Suomen Pankin 200-vuotishistoriasta: ei pelkkää tekstiä vaan kuvia, videoita ja musiikkia. Kotimainen taide elää Suomen Pankissa ja näkyi markka-ajan seteleissämme. Monenlainen suhtautuminen rahaan paistaa kotimaisista elokuvista kuten Kulkurin valssista ja Lottovoittaja UKK Turhapurosta.
Raha ja sana
Karo Hämäläinen totesi, että romaani kirjoittaja löytää pankkimaailmassa työskentelevistä herkullisia hahmoja. He eivät ole vastenmielisisä siksi, että ovat pankkiireja ja pyrkivät hoitamaan salkun mahdollisimman hyvin, vaan siksi, että ovat ihmisiä. Rahaan liittyy intohimoja, ja taloudellinen menestys voi olla heille keino kostaa, näyttää muille.
Finanssimaailma on uutisissa esillä jatkuvasti. Raha on arvon mitta, eksakti kilvoittelun kohde. Eurot ovat senttejä pituushyppypaikalla. Tämä aika on erilainen, ei pitäisi ajatella huomista.
Miksi käsitellä rahaa kaunokirjallisuudessa? Numerot ovat eksakteja, numerofanaatikko voi joutua eksaktiuden ansaa. Kirjaimet ovat epämääräisiä, siksi ne eivät valehtele niin röyhkeästi kuin numerot.
Iltapäivän tilaisuutta juontanut Panu Rajala totesi, että Maria Jotunin Kultainen vasikka  on rahan ja rakkauden jatkuvaa vuoropuhelua.
Taina Haahti oli lihallisena läsnä kertomassa rahasta näkymättömänä läsnä. Rahan rooli voi olla ratkaiseva tarinassa, vaikka rahasta ei puhuta. Kiven Seitsemän veljeksen  Impivaaraa ei olisi ilman rahan vaikutusta. Dumasin Monte-Criston kreivissä Dantèsille raha ei merkinnyt mitään, kun taas väärintekijöille se merkitsi kaikkea. Toivottavasti tulevat sukupolvet eivät joudu ihmettelemään eurolle pystytettyjä pyhäkköjä; eurolle, joka kurjisti kansat, jonka valtaan alistuttiin, kun pelättiin markkinavoimien heinäsirkkaparvia.
Raha on läsnä Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolemassa, Sofi Oksasen Puhdistuksessa ja Aki Ollikaisen Nälkävuodessa. Ei ole suurempaa katastrofia kuin menetetyn elämän katastrofi. Arto Salmisen Varasto näyttää, että kun köyhä keinottelee hankkiakseen kivoja asioita itselleen, niin köyhälläkään ei ole varaa solidaarisuuteen. Thomas Mannin Buddenbrooksissa ihminen alistuu välineeksi jatkuvan vaurastumisen tiellä.
Taina Haahden omat romaanit ovat etsikkomatkaa rahan ajan arvoihin. Uusimmassa romaanissa Kaikki mitä tiedän huomisesta paistaa kaikkialle ulottuva bisnesmoraali: hyväksikäytetty syyttäköön itseään.
Anna Baijars toi puhujalavalle mukanaan rahaa ja täppärin. Rahan ja sanan liitto saa itkemään ja iloitsemaan. Raha ei ole paha, mutta se kiusaa, kun sitä ei ole. Aatos Erkko  sanoi, että ainoastaan menestyvä yritys voi ylläpitää niin kannattamatonta toimintaa kuin sanomalehden tai kirjojen tekemistä, ja neuvoi hoitamaan firman taloutta kuin  hoitaisi omaansa.
Virginia Woolf  kirjoitti sijoitusten ja perinnön turvin, James Joycella oli rahoittaja. Nykyisin apurahat mahdollistavat kirjoittamisen.
Sähköistyminen ajaa kustantajia ja kirjakauppoja konkurssiin. Kun WSOY:lta  vuonna 2010 irtisanottiin 17 ihmistä, siitä nousi yhtä iso juttu kuin tänä keväänä, kun Nokia  irtisanoi 850 ihmistä Salosta. Viime viikolla e-kirjat ohittivat myyntitilastoissa perinteiset kirjat, kiitos e-kirjojen suosion Intiassa.
Kirja ja lukija ovat välttämättömiä, muiden muodot muuttuvat. ”Kerro, miten käytit rahasi, niin kerron arvosi.”
Anna Baijarsin esiintyminen hämmensi. Olihan kyseessä sama henkilö, josta lehdissä kirjoitettiin muutama vuosi sitten?
Polkuja-konsertti
Perjantain ohjelma Sylvään koululla huipentui Heikki Sarmannon ja Juki Välipakan  väkevästi tulkitsemiin Eino Leinon runoihin. Aplodimme tyhjensivät ylimääräisten varaston, jäikö mitään Kirjatoukkain ehtoohuveihin Ellivuoreen ?
Nautimme konsertista loppuun asti. Yllätys odotti juhlasalin ulkopuolella: Sylvään koulun ovet oli suljettu. Pääsimme ulos, mutta vartiomiehet eivät päästäneet meitä enää WC-tiloihin. Tunnelmallisen esityksen jälkeen vanhat Vanhan kirjallisuuden päivien kävijät ohjattiin koulun pihan bajamajajonoon.
Nousukkaita, keinottelijoita ja rehellisiä liikemiehiä
Lauantaina presidentti Sauli Niinistö vieraili Vanhan kirjallisuuden päivillä seuraamassa aamun ensimmäisiä esityksiä.
Pekka Pesosta hämmästytti, miten keskeinen raha on Balzacin, Dickensin ja Dostojevskin tuotannossa. Raha on kaikki. Kirjailijat kuvaavat rahan iloja ja kiroja, myös liian työnteon koomisuutta.
Dostojevski oli ennen oman esikoisteoksensa kirjoittamista venäjäntänyt Balzacia, jolla raha on kaikkialla läsnä. Dostojevski ei ehtinyt viimeistellä tekstejään, joten niihin jäi heikkouksia, mutta myös intensiteettiä. Pelurissa hän kuvaa itsekin tuntemaansa pelihimoa. Pelaamisen ongelmallisuus on aina yksilön ongelma. Elinkorko riitti hääpukuun, siihen elämä päättyi.
Raha on paha, mutta myös hyvä: se tuottaa niin saitureita kuin hyväntekijöitä. Perittyyn omaisuuteen perustuva maailma on muuttumassa; kuka tahansa voi nopeasti luoda omaisuuden. Haaveet kompastuvat kuitenkin rahan puutteeseen.
Kellariloukossa elinkorko on keskeinen. Tuleeko ihminen onnelliseksi tekemällä hyvää?
Dostojevski kuvaa rahan haltijoita koronkiskureina. Pekka Pesonen oli tentissä kysynyt, miksi Raskolnikov murhasi. Eräs opiskelija vastasi lyhyesti, että siltä loppui rahat. Reputettu opiskelija halusi kuitenkin tulla keskustelemaan professorin kanssa. Tunnin kuluttua hän sai tentistä parhaan mahdollisen arvosanan.
Dostojevskin tuotannossa kaikki naiset ovat kaupan, ja pelin säännöt hallitsevat vallankäyttäjiä. Jos Balzacin tuotannossa yleisin sana on ”elinkorko”, niin Dostojevskilla yleisin sana on ”yhtäkkiä”. Yhtäkkiä joku perii suuren omaisuuden – ja yhtäkkiä peritty omaisuus onkin häviävän pieni.
Pekka Tarkka kertoi Paavo Haavikon sanoneen, että kirjailija tarvitsee rahaa heti, koska se antaa hänelle aikaa ja tilaa. Paavo Haavikko ja Joel Lehtonen olivat kohtalaisen varakkaita kirjailijoita. Lehtonen nousi huutolaispojan katkeruudesta kirjoittamaan ahkeralla työllä ansaitsemansa rahan turvin. Hän sijoitti kiinteään omaisuuteen viime hetkellä ennen rahan arvon romahtamista. Rahaa tarvitaan ”ihmismielen, ilon ja järjen tukemiseen”. Toisaalta ”raha on rietas, järjetön ja sokea jumala.”
Lehtosen Punainen mylly kuvaa varallisuuden kohtuutonta kasautumista ja luonnonvarojen riistoa, Putkinotko maalaisköyhälistöä, luontaistaloudessa elävää Juutas Käkriäistä.
Eeva Joenpellon Elämän rouva, rouva Gladista paistaa kertomisen riemu. ”Ihaninta elämässä on rahan lainaaminen äijille”. Eeva Joenpellon perimmäiset arvot nousevat maatalouskulttuurista.
Kaikille kolmelle kirjailijalle raha on hyvä kumppani. Mitä siitä jää e-rahan ja digitaalisten osakemarkkinoiden pyörteissä? Paavo Haavikolle jäi Puut, kaikki heidän vihreytensä.
Sari Kivistö aloitti esityksensä Trimalkion pidoista, jossa kaupankäynnillä ja keinottelulla rikastunut entinen orja järjestää prameat juhlat. Nousukkuutta paheksuttiin.
Suomalaiset olivat 1800- ja 1900-lukujen taitteessa nousukkaita kaikilla elämänalueilla. Kirjallisuudessa talonpoikaistaustaiset ylioppilaat elostelivat ja juopottelivat, eikä heillä ollut aikaa työntekoon. Leino kritisoi nousukkaita Työn orjassaan.
Nousukkaat havittelevat piireihin, missä ovat kaikki ne mahtihenkilöt, jotka päättävät asioista. Nousukkuudesta kertoivat astiakaapit, gramofonit ja tango.
Maila Talvio kuvaa, miten kuluttajahinnat nousevat pilviin ja huonot työnantajat orjuuttavat työläisiään. Nousukkaat hänen romaaneissaan ovat paksuja, ahneita riistäjiä, sikari huulessa – ei moderneja, liikuntaa harrastavia yritysjohtajia.
Maria Jotunin Kultaisessa vasikassa eletään sota-aikaa. Naiset innottavat miehiä nostamaan elintasoaan; avioliitto on tie parempaan elämään. Eedithillä ”ei ole varaa pitää sieluaan yhtä kirkkaana ja puhtaana kuin miehellään”.
1910-luvulla ilmestyi paljon satiirikirjallisuutta nousukkaista. Sadassa vuodessa nousukkuuden paheksunta on kuitenkin vähentynyt.
Kirjalliset liikemiehet
Jukka-Pekka Pietiäinen johdatteli Jaana Airaksisen, Kai Häggmanin  ja Touko Siltalan keskustelua. Jaana Airaksinen kuvasi itseään rouskuttavaksi kirjallisuuden lukijaksi. Tavallisesti hän lukee nopeasti ja selaillen, kesälomalla rauhoittuu. Kai Häggmanin mielilukemistoa on Paul Auster, mutta yöpöydällä on kymmenen kirjaa, joita hän lukee pari tuntia ennen nukahtamistaan. Touko Siltala kuvasi itseään uudelleenlukijaksi.
Julkaistuista teoksista neljä viidesosaa on tietokirjoja, mutta nimikkeiden määrät ovat viidessä vuodessa laskeneet. Nimikkeiden karsiminen ehkä kannattaa, mutta liikevaihto laskee. Kirjavälityksen välittämien kirjojen määrä kasvaa, mutta joukossa on muitakin kuin ammattikustantajien kirjoja.
Pamflettikirjallisuuden määrä on noussut, samoin omakustanteiden ja sidosryhmäkustanteiden. Isoissa kustannustaloissa ihmisiä on tullut ulkopuolelta ja kulttuuri on muuttunut. Yhtäkkiä kansainvälisessä konsernissa johtaja kolistelee kuin norsu posliinikaupassa ja ärsyttää. Palaverihelveteissä vaaditaan myyntiennusteita seuraavalle vuodelle, vaikka kustannustoimittajalla on vasta kirjan ideoita.
Kustannusyhtiön perustaminen ja kirjan painaminen on helppoa, vaikeutena on kirjan markkinointi. Kirjailija saa pieneltä kustantamolta nopeammin vastauksen kuin isolta. Pienessä kustantamossa kirjan toimittaja tietää kaiken, mikä koskee tiettyä kirjaa. Pienet ja ketterät tuntevat myös yleisönsä, kun taas iso kustantaja voi tuhlata mainosrahansa epäolennaiseen.
Sähköisessä julkaisemisessa ei myydä teoskappaleita vaan lukuoikeuksia. Ihmiset eivät kuitenkaan vielä ole valmiita maksamaan e-julkaisuista. Verkkokustantajat markkinoivat sosiaalisessa mediassa. Tapahtumien järjestäminen ja verkostoituminen sosiaalisessa mediassa vaikuttaa uudella tavalla; monet kirjailijat osallistuvat itse kirjansa markkinointiin.
Into Kustannuksen myynnistä kolmasosa on e-julkaisuja. Siltalalla on oma Facebook-ryhmä. Julkaisukynnys on alempana kuin koskaan, ja print-on-demand on laskenut painatuksen hintoja. Tietokirja sähköistyy nopeammin kuin kaunokirja, mutta sähköisen painatuksen ansaintalogiikka on toistaiseksi auki. HTML5-formaatti helpottaa e-kirjan julkaisemista eri päätelaitteille. Lukijat kaipaavat vuorovaikutteisuutta, he haluaisivat jatkaa kirjoittamista.
Ehkä palaamme suomalaisen kustantamisen alkujuurille, jolloin henkilöt nousevat organisaatioita tärkeämmiksi. Ihmiset kustantavat omalla rahalla ja riskillä.
Flopit ja bestsellerit
Jarmo Papinniemi veti Raija Orasen, Virpi Hämeen-Anttilan, Mikko Aarnen ja Jussi Lähteen keskustelua flopeista ja bestsellereistä. Floppi on jotain, mihin panostetaan valtavasti, mutta mitään ei synny; odotukset ovat liian suuret. Kirjailija voi huvitella viisastumalla ja sivistymällä itse teoksista, joita kirjoittaa. Kustantaja etsii jotain freesiä; aiemmin menestynyt on jo pilaantunut. Oikeasti freesit tulevat puun takaa kuten Päätalo, Rowling, Oksanen ja Remes. Jostain pitää tulla joku, joka uskoo epätodennäköiseen.
Ene Mihkelsonin Ruttohauta käsittelee samoja asioita kuin Sofi Oksasen Puhdistus. Ruttohauta on kirjoitettu kuin kaunokirja, Puhdistus kuin bestseller.
Raija Oranen kertoi kirjoittavansa päällimmäiseksi helpon juonen, joka uppoaa jokaiseen, ja sitten jotain syvällisempääkin, jonka lukija voi halutessaan löytää. ”Muotokokeilut kuuluvat studioon. Kieli on pursi, jonka varaan lukija voi rauhallisesti asettua.” Hän julisti, ettei ole lukenut Alastalon salissa eikä aio lukea Ulyssesta. ”Lukijaa ei saa kiusata. Jos teksti on vaikeaa, se on kesken.”
Mistä löytyisi kirjallisuuden grillimakkara, jota koko kansa lukisi. Suomen kieli ja kulttuuri on pieni, joten kaunokirjallisuuden kustantaminen Suomessa on tuomittu tappiolliseksi. Kieli ei kuitenkaan elä ilman kaunokirjallisuutta.
Kirjailijat kirjoittavat itselleen, mutta palaute on tärkeää. Kirjoittaminen on viestintää. Taide on yhteisen tunnekokemuksen luomista. Onko kirja kauppatavara vai viestintää?
Pitäisikö kirjailijan viestiä Twitterissä vai kasvokkain esimerkiksi Lieksan junassa? Voisiko Facebookissa olla tietyllä tavalla läsnä?
Raija Oranen valitti, että sosiaalinen media tuntuu toivottoman raskaaalta. Kirjoittamisen jälkeen hän ei enää halua jäädä huvittelemaan koneen ääreen. Jussi Lähteen mukaan taas sosiaalinen media on parasta, mitä kirjallisuudessa on tapahtunut vuosiin.
Säilyvätkö tuhansia vuosia vanhat kirjat sähköisessä muodossa? SKS on huolissaan, kun kirjan kirjoittamisen vaiheet eivät enää jää näkyviin.
Sananvapaus on astunut merkittävän askeleen. Parikymmentä vuotta sitten tarvittiin paljon rahaa, jotta kirja saatiin ulos. Nyt kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa viidelle miljardille lukijalle. Mutta kuka kirjat lukee? Miten valikoimme, mitä luemme? Miten löydämme kiinnostavat teokset?
Lopuksi
Esiintyjät ja keskustelijat kuvasivat rahaa monin tavoin: Raha pahan palveluksesa. Raha vaihdon välineenä.  Raha näkymättömänä läsnä. Raha on vain rahaa. Rahaan liittyy intohimoja. Raha on arvon mitta. Rahan ja rakkauden vuoropuhelu. Rahan ajan arvot. Raha on kaikki. Raha on paha, mutta myös hyvä.
Sää suosi Vanhan kirjallisuuden päiviä. Aurinko paistoi perjantaina niin, että saatoimme nauttia päivällistä Kievarihotelli Liekorannan terassilla ja saunan jälkeen istua pitkään parvekkeella. Sade alkoi vasta lauantaina, kun lähdimme kohti Helsinkiä.