äiti viedään pois
minne? miksi? pärjääkö
isä lapsineen?
mistä tuomittiin?
Viron kansallislaulu
Mozart, Beethoven
juoksukilpailut
isän kanssa, ihailee
Paavo Nurmea
”olethan kiltti
niin äiti palaa”– mitä
lapsi miettiikään?
kirjeet kulkevat
venäjän kieli muuttaa
jauhot liiduiksi
äiti vapautuu
laihtunut, harmaantunut
liekö vakooja?
Miltä lapsesta tuntuu, kun vieraat miehet hakevat äidin kotoa? Entä kun äiti vuosien kuluttua palaa kotiin laihtuneena, harmaantuneena, iho pakkasen sinertämänä? Leelo Tungal kertoi koskettavasti lapsuutensa tuntemuksista, joita on kuvannut kirjassaan Seltsimees laps. Anja Salokannel ja Heli Laaksonen ovat vihdoin suomentaneet tämän jo reilut kymmenen vuotta sitten ilmestyneen kirjan, jonka suomenkielinen nimi on Toveri lapsi. Se julkistettiin Eesti majassa Suvilahdessa 7.10.2019.
Kirjailijan äiti vietiin Siperiaan, kun tytär oli alle nelivuotias. Kun äiti palasi neljän ja puolen vuoden kuluttua, tytär oli kahdeksanvuotias. Äidin iho oli sinertynyt pakkasessa, hän oli laihtunut ja harmaantunut. Tytär oli äidin vuosia kestäneen poissaolon aikana katsellut isän kanssa valokuvia äidistä, eikä nyt kotiin tullut nainen näyttänyt yhtään siltä, miltä äiti näytti valokuvissa. Niinpä tytär sanoi isälle, että ei tuo ole äiti vaan joku vakooja. Äiti suhtautui tilanteeseen kärsivällisesti, ymmärsi lastaan. Myöhemmin tyttären ja äidin suhde lämpeni.
Äiti oli tuomittu maanpetturuudesta 25 vuodeksi Siperiaan. Hän työskenteli koulussa opettajana ja oli opettanut lapsille Viron kansallislaulun, mikä oli Neuvostoliitossa kiellettyä. Häntä syytettiin myös natsilaulujen opettamisesta lapsille. Niin, hän oli opettanut heille Mozartin kehtolaulun ja Beethovenin oratorioita, ja Mozart ja Beethoven olivat saksalaisia säveltäjiä – mutta eihän heillä ollut mitään tekemistä natsien kanssa. Leelon isäkin olisi viety Siperiaan, koska hän oli naimisissa maanpetturin kanssa, mutta kun hän opetti lapsille urheilua ja musiikkia ja lapset saavuttivat hyviä tuloksia urheilukilpailuissa, niin hän sai pitää työnsä. Hän olisi jopa päässyt koulun rehtoriksi, kun vanha rehtori irtisanottiin; tämä kun ei ollut riittävän hyvin osannut iskostaa oppilaisiin ymmärrystä siitä, miten onnellisia he kaikki olivat Stalinin hallitsemassa valtakunnassa. Rehtoriksi päästäkseen isän olisi pitänyt ottaa avioero maanpetturipuolisostaan ja lähettää lapsensa lastenkotiin; paikka tytölle oli katsottu jo valmiiksi. Mutta isä kieltäytyi tarjouksesta, ja jatkoi työtään opettajana.
Isä ihaili Paavo Nurmea. Kun isä ja tytär juoksivat kilpaa, isä oli aina Paavo Nurmi ja tytär Emil Zátopek. Joskus kun juostiin bussille, niin Paavo Nurmi otti Emil Zátopekin harteilleen.
Äiti sai kirjoittaa kotiin, mutta kirjeet piti kirjoittaa venäjäksi. Hänelle sai lähettää myös ruokapaketteja. Kerran äiti kirjoitti haluavansa liituja. Ihmeteltiin, miksi. Ehkä äiti oli ruvennut opettamaan lapsia siellä Siperiassa. Kun liidut tulivat perille ja niitä ihmeteltiin sielläkin, niin selvisi, että äiti olisi halunnut jauhoja, mutta venäjänkieliset sanat olivat menneet sekaisin.
Julkistustilaisuudessa kysyttiin, että kun äiti oli tuomittu Siperiaan 25 vuodeksi, niin miten hän pääsi vapaaksi jo neljän ja puolen vuoden kuluttua. ”No, siinä välissä oli ehtinyt tapahtua kaikenlaista, muun muassa Stalinin kuolema”, Anja Salokannel vastasi. Hän nosti esiin myös sen, että pieni lapsi kokee helposti olevansa syyllinen kodissa tapahtuviin ikäviin asioihin kuten nykyisin monet lapset kokevat syyllisyyttä vanhempiensa avioerosta. Kun Leelon äiti oli lähdössä vieraiden miesten kanssa pois kotoa, niin hän sanoi lapselleen: ”Ole sitten kiltti tyttö, niin äiti tulee takaisin.” Sen lapsi tulkitsi niin, että äiti vietiin pois siksi, että hän, lapsi, oli ollut tuhma.