merkityksiä
luo kieli yhteisöille
osapuolille
modaalilait
aspektit, keskustelu
selventää meille
muovaako kieli
ajattelua, miten
ymmärrän toista?
käännös: tulkinta
teoksesta, useat
mahdollisuudet
monikielisyys
kuuluu meihin, riittääkö
kökkö-englanti?
puolusta omaa
kieltäsi, ymmärrä sen
paikka, merkitys
Saimme nauraa kunnolla, kun kääntäjälegenda Kersti Juva keskusteli professori Janne Saarikiven kanssa suomen kielestä ja sen merkityksestä suomalaisille 26.9.2019 Helsingin yliopiston alumnien tilaisuudessa Porthania II:ssa. Tilaisuudessa myytiin hänen tuoretta teostaan Löytöretki suomeen. Tässä on muutamia poimintoja puolentoista tunnin innostuneesta keskustelusta, jossa esitettiin ja perusteltiin myös keskenään ristiriitaisia näkemyksiä.
Kersti Juva kertoi halunneensa oppikoulussa opiskella latinaa. Hänen nuoruudessaan pojille oli kouluja, joissa opiskeltiin pitkää latinaa, mutta tytöille ei vastaavaa tarjottu. Niinpä hän opiskeli englantia, vaikkei se alkuun maistunutkaan. Vasta abikesänä Brightonin kielikurssilla englanti alkoi kiinnostaa. Ja Eila Pennanen innosti kääntämään.
Eikö englanti Brittein saarilla 1960–70-luvulla ollut erilaista kuin se englanti, joka nyt ympäröi meitä? Kieli on yhteisön tapa luoda merkityksiä, ja siihen tarvitaan osapuolia, jotka puhuvat toisilleen. Kaunokirjallisuudessa kieltä puhutaan kieliyhteisön jäsenenä. Modaalilait muodostavat lähtökohdan puheelle mahdollisista maailmoista. ”Viittitkö auttaa minua?” ”En viitti.” Miten tuo kääntyisi englanniksi? Aspektiin törmää venäjässä. Kun suomessa sanotaan ”leipoo kakkua” tai ”leipoo kakun”, niin venäjässä verbimuoto kertoo vastaavan eron.
Englannissa on tiukka sanajärjestys: subjekti – verbi – objekti, kun taas suomi taipuu eikä sanan paikka määrää sen kieliopillista asemaa: ”Jim söi omenan” tai ”Omenan söi Jim”. Suomessa rajoittunut sanavaihtelu on mahdollinen toisin kuin monissa muissa pikkukielissä kuten englannissa ja ranskassa. Suomen kieli on vähintään yhtä hieno kuin englanti, asiat vain sanotaan eri tavoin.
Sanotaanko samat asiat eri tavoin vai sanotaanko eri asioita? On mahdotonta ymmärtää toisia ymmärtämättä toisten tapaa elää.
Muovaako kieli ajattelua? Ainakin kieli panee assosioimaan asioita tietyllä tavalla. Kuolema on venäjäksi nainen, saksaksi mies, mikä näkyy vaikka maalaustaiteessa. Panevatko puhumamme kielet meidät ajattelemaan tietyllä tavalla? Eikö viitsimisen käsite ole vielä ehtinyt Amerikkaan? No, merkityskentät eivät mene yhteen, mutta toki merkitykset ovat olemassa.
Runojen kääntäminen on erityisen hankalaa. Shakespearen Windsorin iloisissa rouvissa jo ensimmäinen sivu on täynnä sanaleikkejä. Miten ne käännetään ymmärrettävästi ja vielä runomuotoon? Kaunokirjallisuuden kääntäminen on kuin musiikin soittamista tai näyttelemistä. Käännos on tulkinta teoksesta, ja samasta teoksesta voi tehdä ainakin kaksi tulkintaa. Mitä kauempana kulttuuri on, sitä enemmän kääntäjä joutuu sovittamaan, selittämään, arkistamaan, tuomaan lähelle. Kääntämisessä on soveltamisen ja sovittamisen näkökulma.
Iso suomen kielioppi, joka löytyy myös netistä, kuvaa kieltä niin kuin sitä käytetään. Löytöretki suomeen näyttää, miten jokin asia sanotaan suomeksi, kun se sanotaan englanniksi tietyllä tavalla.
Kumpi on tärkeämpi, kielioppi vai sanakirja? Kääntäjän pitää rakentaa kokonaisia virkkeitä ja lauseita ja siihen tarvitaan kielioppia; toki sanatkin ovat mukana, mutta ne toteutuvat kontekstissaan. Edetäänkö rakenteista sanoihin vai päinvastoin? Kieli on olemassa meidän välissämme, jolloin sen merkitys on olennainen. Kieli voi usein olla vain pieni raapaisu siitä, mitä haluaisin sanoa.
Monikielisyys kuuluu meihin. Meitä ei uhkaa englanti vaan se, ettemme ymmärrä oman kielemme paikkaa ja merkitystä. Omaa kieltä pitää puolustaa, mutta ei englantia pidä vastustaa. Englantia äidinkielenään puhuvien osuus porukasta on usein pieni, ja yleisestä kökkö-englannista puuttuu syvyysulottuvuuksia. Kumpi olisi parempi Brysselissä, tulkkien käyttö vai kökkö-englannin puhuminen? Jälkimmäinen muuttaa kommunikaatiota köyhemmäksi.