Aktiivisesti elämään

milleniaalit
immigrantit kasvavat
aktiivisuuteen

ketä kiinnostaa
sinua, häntä, meitä
yhteinen juttu

liikennekaaos
ilman sääntöjä tilaa
kunnioittaen

Posterit oli kävelty, kun 24.9.2010 yhdentoista maissa ehdin Taitotalolle Aktiivi-hankkeen Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -seminaariin. Kristiina Kumpulainen Opetushallituksesta lopetteli puheenvuoroaan avoimista, yhteisöllisesti rakentuvista oppimisympäristöistä ja kaikkiallisesta oppimisesta.

Kommenttipuheenvuorossaan Tarmo Toikkanen AVO-hankkeesta korosti oppijan omia oppimisympäristöjä, joiden tärkein yhdistäjä on ihminen itse eikä teknologia. Tekninen ja fyysinen ympäristö, kuten auditorion tiukat tuolirivit, rajoittavat toimintaa, tosin monet penkkiriveissä istujista olivat samaan aikaan aktiivisia Qaikussa tai Twitterissä. LeMill on avoin ympäristö opettajille oppimismateriaalien tuottamiseen, kehittämiseen ja löytämiseen. Suomessa LeMillin suosio on vaatimaton, koska meillä on muitakin oppimateriaalivarastoja toisin kuin Georgiassa, josta löytyvät LeMillin suurkäyttäjät.
Aktiiviset kansalaiset työelämässä
Mikko Rissanen Demokselta toi työelämän näkökulman aktiivisuuteen. Vastavalmistunut maisteri, joka on lähettänyt yli parisataa hakemusta ja päässyt kolmeen haastatteluun, on varmasti juuri nyt aktiivinen. Mutta riittääkö potentiaaliselle työnantajalle viiden edellisen vuoden aktiivisuuden näytöksi pelkkä koulutusohjelman suorittaminen?
Tämän päivän käytännön todellisuus muodostuu silppumaisesta työelämästä; täydennyskoulutusta, lisää vapaa-aikaa, työn mielettömyyttä. Erilaiset trendit putoilevat kuin tetrispalikat, joihin emme voi vaikuttaa, mutta joihin meidän pitäisi reagoida. Megatrendit ovat systeemisiä muutoksia; niiden yhteys ihmisten arkeen sumenee.
Yksittäisen ihmisen pitäisi tämän päivän työelämässä olla jatkuvasti kehittyvä, vuorovaikutustaitoinen ja muutoskykyinen, vastuullinen, hyvän itsetuntemuksen omaava monialainen huippuosaaja. Innovaatiot eivät kuitenkaan synny tyhjiössä vaan yhteisöllisesti, niitä ei tee yksilö vaan työyhteisö. Työ ei ole sidottu paikkaan, mutta fyysiset tapaamiset, käytäväkeskustelut ja yhteiset kahvihetket edistävät työyhteisön syntyä.
Mieleeni palautui oivallus parinkymmenen vuoden takaa, kun menin kokoukseen yrityksemme toimipisteeseen toiseen kaupunkiin. Käytävillä, työskentelytiloissa ja ruokalassa aistin, miten jatkuvat kohtaamiset ja projektitöiden edistäminen nykäisemällä avainhenkilöä hihasta mahdollistivat tyystin toisenlaisen työyhteisön kuin oman työarkeni yksinäiset työhuoneet, kahviautomaatit ja lounaat lähiravintoloissa. Nyt katselen hajautettua organisaatiota, jossa osa ihmisten työpäivästä kuluu liikennevälineissä ja vapaan työtuolin etsinnässä.
Mikko Rissanen totesi, että ihmisen pystyvyyteen vaikuttaa aiempi menestys ja kokemus vertaisista, mutta muutoksen nopeatahtisuus synnyttää epävarmuutta. Yhteisössä on kollektiivista osaamista, joten yhteisö voi tarttua ongelmiin ja ratkaista niitä. Osaajana pitäisikin nähdä työyhteisö, jossa vallitsee kiittämisen ja auttamisen työkulttuuri.
Kommenttipuheenvuorossaan Marja-Liisa Viherä Tietotaitotalkoot-hankkeesta kertoi, että monet ihmiset elävät suorituskykynsä alapuolella ja ostavat tarpeettomia tavaroita. Palkkaa ja työllisyyttä olennaisempaa olisi työn sisältö, johon parhaimmillaan liittyy mielekäs työ, elämän sisältö ja onni.
Tarpeellista työtä on riittävästi ja vapaaehtoistyötä tehdään vaikka kuinka paljon yhteisöissä ja järjestöissä. Jos eläkeikää nostettaisiin, vapaaehtoistyö vähenisi, kun ihmiset yhä pidempään puurtaisivat turhakkeiden parissa.
Jokainen voisi kysyä itseltään, miltä tuntuu aamulla lähteä töihin. Marja-Liisa Viherä oli keskustellut tästä taksinkuljettajan kanssa, joka kertoi hypänneensä oravanpyörästä ja nauttivansa nyt elämästään.
Yksi ihmisen perustarpeista on jäsentyminen ajatuksen avulla; että hän kokisi tekevänsä arvokasta työtä, ei hakkaavansa kiveä vaan rakentavansa katedraalia. Tämän saavuttamisesta olisi helppo huolehtia jokaisessa työpaikassa, mutta harvassa se on tehty.
Verkkotyöskentelyn hyödyt ja kipupisteet
Taitotalon erinomaisen lounaan jälkeen jakauduimme teemaistuntoihin. Verkkotyöskentelyn hyödyt ja kipupisteet -istunnossa osa istui auditoriossa, osa Adobe Connect -videoneuvottelussa. Kommentteja seurattiin  Qaikussa, Twitterissä ja videoneuvottelun chatissa.
Tarmo Toikkanen aloitti salama-alustuksella ”Kysy mitä haluat, vastaan mitä haluan.” Ketä kiinnostaa? Miksi verkossa pitäisi olla ja tuottaa sisältöä? Näihin kysymyksiin etsittiin vastausta videosta koulun päättäjäisistä ja todistusten jaosta. Kyseinen video kiinnostaa pieniä koululaisia, heidän vanhempiaan ja sukulaisiaan, vaikka ei ylittäisikään suuren päivälehden uutiskynnystä. Riittää, että verkossa oleva sisältö kiinnostaa joitakin ihmisiä ja että eri alojen toimijat löytävät jotain yhteistä.
Toinen video, joka avasi näkökulmaa verkkosisältöihin, kuvasi Intian vallatonta liikennettä: vilkasliikenteisellä kadulla autot tekivät U-käännöksiä ja väistivät toisiaan, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita. Tilannetta ei ollut hoidettu viran puolesta liikennevaloin ja -säännöin vaan oma-aloitteisesti, kiinnostuksesta, yhteisen tilan kunnioittamisesta. Vastaava yhteisen tilan kunnioittaminen näkyy suhtautumisessa kerrostalon pihaan.
Liikennekaaos toi mieleeni Helsingistä Mannerheimintien ja Eino Leinon Kadun ja Toivonkadun valo-ohjatun risteyksen. Ikävän usein bussia odotellessani näen, miten valon vaihtuessa punaiseksi Mannerheimintietä ajavat autot ovat tukkineet risteyksen eivätkä pääse eteenpäin pois vihreällä valolla risteykseen pyrkivän poikittaisliikenteen tieltä. Kun autojono Mannerheimintiellä vihdoin etenee, kun jossain edessäpäin valo vaihtuu vihreäksi, valo poikittaisliikenteelle on ehtinyt vaihtua punaiseksi. Kun valo vaihtuu uudestaan, uudet autot tukkivat risteyksen ja poikittaisliikenteen jonot venyvät Töölönkadulle ja Urheilukadulle asti.
Kerran, kun kyseisen risteyksen liikennevalot eivät toimineet, autot antoivat yllättävän sujuvasti tietä toisilleen, samoin päästivät jalankulkijat ja pyöräilijät ylittämään kadun. Helsingissä valo-ohjaus tuntuu kuitenkin meille jalankulkijoille ja ennen kaikkea pienille koululaisille turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin puikkelehtiminen isojen autojen ja raitiovaunujen välissä.
Anne Rongas jatkoi teemalla ”Ammatti-identiteetti uusiksi. Minun rajapinnalleni saa tulla – auts ja aah.” Opettaja laskeutuu tiedon jättiläisen olalta sen jalkojen juureen ohjaamaan oppimista. Tieto muuttuu hämärärajaiseksi, epämääräiseksi ja suureksi. Enää opettaja ei yksin raivaa viidakkoveitsellä tietä viidakkoon tai lapiolla umpihankeen vaan jakaa viidakkoveitset tai lapiot opiskelijoille, jolloin yhdessä saadaan laveampi ote tiedon maailmaan.
Elias Aarnio jatkoi teemalla ”Avoimuus tarkoittaa myös teknologista avoimuutta ja saavutettavuutta.” Flash ja kolmiulotteiset maailmat eivät kuulu esteettömiin verkkopalveluihin. Osa verkkopalveluista on optimoitu vain joillekin selaimille eivätkä toimi kunnolla muilla. Palomuurit eivät päästä kaikkia sovelluksia lävitseen. Riittääkö, että sovellus toimii useimmille käyttäjille? Verkostotyöskentelyssä ollaan vasta alkumetreillä, kun teknologiset rajoitteet ovat edelleen suuret.
Teemaistunnon puheenjohtaja Ossi Kuittinen Sitrasta haastoi alustajia keskustelemaan osaamisesta, jolla Suomi pärjää, vaikeiden ongelmien ratkaisemisesta yhdessä. Verkosto-osaamista ei voi opettaa opettamalla. Arvioinnin pitäisi kannustaa verkostoyhteistyöhön.  Oppilaitoksissa rakenne sitoo toimimaan tietyllä tavalla ja usein estää aidon vuorovaikutuksen, vaikka asiantuntijoita voisi löytyä verkostosta tai oppijaryhmästä.
Mitkä asiat voidaan jakaa avoimeen verkkoon? Oppivissa verkostoissa tarvitaan aikaa yhteistyölle. Työvälineet ovat vain mahdollistajia, sisällöt olennaisia. Onko avoimuus sitä, että oksentaa persoonansa kaikkia kanavia pitkin maailmalle? Entä, jos opiskelija perustelluista syistä ei halua esiintyä netissä?
Tarvitsemme myös yksin työskenteleviä, osaavia opettajia; uusia innovaatioita ei synny pelkästään twiittaamalla. Yhteistyöverkostojen avulla voidaan pyrkiä eettisesti ratkaisemaan globaaleja ongelmia. Miten saadaan yritykset mukaan verkostoihin? Miten yhteiskunta vapautetaan siiloista? Hankerahaa pitäisi voida käyttää osaamisen kehittämiseen eikä vain teknologiaan. Todellinen maailma muuttuu jatkuvasti; laahaako koululaitos perässä?
Teemu Arina
Teemu Arina Dicolesta kysyi, ketä tai mitä varten avoimia oppimisympäristöjä rakennetaan: opettajia, hallintoa vai oppimista? Perinteiset oppimisympäristöt tuntuvat lähinnä opetuksen hallintajärjestelmiltä.
Verkkosukupolven, milleniaalien, vuoden 1978 jälkeen syntyneiden koulutusta pohditaan kirjassa Educating the Net Generation. Lyhytviestintä, viesti Facebookissa tai Twitterissä, tavoittaa nuoren paremmin kuin sähköposti tai tiedotus koulun kaiuttimissa.
Ylilatautuneet odotukset nuoriin ovat myyttejä. Digitaaliset immigrantit, keski-ikäiset, lisäävät netin käyttöään siinä kuin milleniaalitkin. Tällä hetkellä voimakkaimmin kasvava osuus verkon käyttäjistä ovat yli 40-vuotiaat naiset. Nuoret suhtautuvat skeptisimmin nettiin, siinähän ei ole heille mitään uutta. Kouluissa ja työpaikoilla he opettavat muille, miten teknologiaa käytetään.
Lapsi, joka on tottunut käsittelemään kosketusnäyttöistä puhelintaan, yrittää ohjata television kuvaruutua koskettamalla sitä. Hänen on vaikea sopeutua katselemaan televisiota vain passiivisesti. Aktiivisuus on nuorilla oletuksena, ja tämä vaikuttaa persoonan kehittymiseen ja itseilmaisuun.
Netti-identiteetti on persoonamaski, erilaisia rooleja, joiden kautta tutkitaan omaa persoonallisuutta. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, aiemminhan puettiin hassuja vaatteita päälle ja mentiin niiden kanssa esiintymään. Ero on siinä, että nyt roolit jäävät nettiin.
Niinpä. Lapsuuteni näyttelyvaatteista on lukuisia mustavalkoisia kuvia, joissa poseeraamme töölöläisen kerrostalon huoneissa ja Veikkolan metsissä ja pihoissa. Muistan, miten ohikulkijat pysähtyivät katsomaan, kun istuimme lakanoista kiedotuissa hameissa hiekkatien poskessa ison kiven päällä. Kuvat ovat säilyneet villalangalla sidotussa piirustuslehtiön papereista kootussa valokuva-albumissa kirjahyllyssäni.
Teemu Arina näytti aamun ”hesariaan”, joka rakentuu twitterin pohjalta ja josta luettuja tekstejä voi halutessaan retweetata. Personal learning environment, PLE, on oppijan kädessä oleva laite, jolla hän tavoittaa koko verkostonsa. Jokaisella on kuitenkin erilainen tapa toimia. Muut ihmiset verkostossasi ovat sinun jatkeitasi. Olennaista ei enää ole, mitä ihmisen päähän tallentuu vaan mitä hänen verkostostaan löytyy.
Kurssi ilman seiniä voi kerätä tuhansia opiskelijoita. Opettaja ei millään pysty lukemaan kaikkea opiskelijoiden tuottamaa, joten hänellä pitää olla erilaiset filteröintitavat. Infoähky antaa mahdollisuuden hahmontunnistamiseen. Inforikkaus johtaa huomion köyhyyteen. Oppijan pitäisi löytää oma näkökulmansa, linssi, intentio, jolla suunnata huomionsa oikein. Oppijalla voi olla erilaiset tavoitteet kuin kurssilla.
Teemun Arina viittasi puheensa lopussa samana päivänä julkaistuun Markkinointi&Mainonta-lehden kommenttiartikkeliinsa Kollektiivisen älykkyyden varjo. Onko vain yksi kone, jonka aisteja me ihmiset olemme? Tarvitaan kuitenkin ihminen, joka kokee. Jaron Lanier julistaa artikkeliin liitetyllä videolla: ”En ole kone.”  Jos meillä on vain yksi tapa toimia, suljemme paljon ideoita ulos.

Palaute on lahja

kannustava tai
korjaava palaute
etumerkitön

jätä pois ohjeet
neuvot, kerro toiminta
tilanne tulos

Saatko töissäsi riitävästi palautetta? Entä annatko riittävästi palautetta ympäristöllesi? Mitä palaute tarkoittaa? Millainen on hyvin annettu palaute? Miten omassa tiimissäsi voitaisiin parantaa palautteen laatua?

Risto Ahonen ja Sirke Lohtaja-Ahonen Human Interestistä osallistivat kysymyksin Hetkyn itukerholaiset ”Kehitä ja kehity – sovi palautekäytännöistä” -tilaisuudessa Tekniskan saleilla 22.9.2010. Ryhmissä pohdimme palautteen tarkoitusta, kohdetta, sisältöä sekä antajaa ja saajaa. Aiheet kietoutuvat toisiinsa: palautteen sisältöön ja tarkoitukseen vaikuttaa, kuka antaa palautetta kenelle. Pohditaanko vain esimiehen palautetta alaiselle vai kollegoiden palautteita toisilleen tai asiakkaan palautetta virkailijalle tai toimittajalle. Vilkkaat keskustelut kiteytyivät seinille nostetuille papereille.
Jokaisella on velvollisuus antaa palautetta jokaiselle, ja sitä voi antaa kaikesta näkyvästä toiminnasta. Palaute voi olla kannustavaa tai korjaavaa, mutta sillä ei ole etumerkkiä. Palautteen antamiseen ei tarvita lupaa, johtamiseen tarvitaan. Luottamuksen ilmapiirissä palautetta on helppo antaa. Esimiehetkin kaipaavat palautetta alaisiltaan.
Palaute on lahja; lahjan saaja päättää itse, mitä sillä tekee. Palautteen antajan ja saajan pitäisi osata palautteen antamisen jälkeen sulkea suunsa eikä ruveta lisäämään siihen ohjeita ja neuvoja tai selittelemään tekemisiään.
Muistan neljännesvuosisadan takaa palautteen uudessa työpaikassani. Edellisessä työpaikassa olin hallinnut työni ja luottanut osaamiseeni. Uusiin töihin en mielestäni vielä ollut päässyt riittävän hyvin sisään, kun nuorehko esimies tuli kysymään, miten menee. Selitin jotain ja tunsin itseni noloksi. Esimies kuitenkin kehui tekemisiäni superlatiivein. Hän ehkä halusi antaa kannustavaa palautetta, mutta itse koin saavani valheellista palautetta.
Ahoset suosittelevat 3T-palautetta: kerro toiminta, tilanne ja tulos. Esimerkiksi kun kollega myöhästyy kokouksesta, palaute voisi olla yksinkertaisesti: ”Myöhästyit kokouksesta varttitunnin, kun me neljä muuta olimme paikalla. Jouduimme odottamaan sinua ja menetimme yhteensä tunnin työaikaa.”
Muistan, miten 1980-luvulla vakuutusyhtiössä konkretisoitiin viiden minuutin myöhästyminen muuttamalla se markoiksi: jaettiin keskimääräinen tuntipalkka kahdellatoista ja kerrottiin saatu viiden minuutin palkka kokoushuoneessa myöhästyjää odottaneiden henkilöiden lukumäärällä. Näin paljon henkilön myöhästyminen maksoi yritykselle.
Ahosten mielestä hampurilaispalaute on yksi vahingollisimmista keksinnöistä; siinä varsinainen palaute sokeroidaan molemmin puolin myönteisillä asioilla, kun ei uskalleta suoraan antaa korjaavaa palautetta. Itukerholaisten joukosta tätä ihmeteltiin ja todettiin, että hampurilaispalaute on kehitetty NLP:ssä ja sen tarkoituksena on sallia ihmisen säilyttää kasvonsa.
Palaute pitäisi antaa mahdollisimman pian – mutta ei kuitenkaan vielä silloin, kun palautteen saaja on tunnekuohun vallassa.
Illan keskustelu poukkoili opettajan koulussa antamasta palautteesta  itsetuntoon, armeijaan ja brittiläiseen ”Yes.. but..” -keskustelukulttuuriin.
Opettajan antama palaute
Ahoset totesivat, että opettajan roolissa on lupa neuvoa ja ohjata opiskelijaa palautteen myötä.
Verkko-opettajana neljätoista vuotta olen opetellut kirjallisen palautteen antamista opiskelijoille. Muistan yli kymmenen vuoden takaa, kun tapasin verkko-opiskelijan kurssin puolivälin jälkeen. Hän kysyi, olivatko hänen suorituksensa todella olleet niin huonot. Hämmennyin. Mielestäni hänen suorituksensa olivat keskimääräistä parempia. Kirjallisissa palautteissani hänelle olin kuitenkin kiinnittänyt huomiota vain niihin kohtiin, joita hänen pitäisi korjata.
Tuon kokemuksen jälkeen aloitin jokaisen palautteeni jollain myönteisellä lausella. Muistan, miten opiskelijat luokassa naureskelivat palautteilleni, joista monet alkoivat lauseella: ”Ratkaisunne on mielenkiintoinen.”
Nykyisin muotoilen palautteen opiskelijan tai opiskelijaryhmän suorituksen rakenteen mukaisesti. Edelleen huomaan, että hyvistä suorituksista annan niukempaa palautetta kuin niistä, joissa on paljon korjaamista. Korjattaviin kohtiin pyrin kiinnittämään huomiota kysymyksillä: ”Voisiko tässä ajatella toisenlaista näkökulmaa tai ratkaisua? Entä jos..” Palauttella pyrin ohjaamaan oppimista ja yleensä annan opiskelijoille mahdollisuuden korjata suoritustaan palautteen jälkeen.

Tikon parhaita käytäntöjä

huominen vaatii:
intohimo oppia
muutosvalmius

ahot-tohtori
tutkii, kehittää, pilvi
painuu projektiin

Suomenlinnan Tenalji von Fersen oli viihtyisä ympäristö yksikkömme kehittämispäivälle. Perinteisten ryhmätöiden sijaan jaoimme kollegoiden kesken osaamistamme eri alueilta keskustellen alustusten pohjalta. Kaksi asiantuntijaluentoa lounaan jälkeen toivat piristävän lisämausteensa päivään, vaikka kahvia jouduttiinkin odottamaan.
Kansainvälisestä vaihdosta käyneet opettajat kehuivat avartavia kokemuksiaan ja niiden innostamaa vaihto-opiskelijavyöryä. Tohtoriopiskelijat ylistivät Haaga-Helian kirjaston tietokantoja aarreaittana ja kiittivät informaatikkojen palveluja. AHOT-käytännöt helpottavat opiskelijoiden työkuormaa, kun jo osattua asiaa ei tarvitse opintojaksoilla turhaan kerrata. Toisaalta ahotilla opiskelija menettää mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja saada uusia oivalluksia muiden opiskelijoiden kysymyksistä ja nämä taas menettävät osaavan toverinsa kokemukset ja tuen. Projektityön periaatteet pysyvät, mutta  sovelluskohteet muuttuvat. Todelliset toimeksiannot motivoivat opiskelijoita uudella tavalla, ja niitä löytyisi niin oppilaitoksesta kuin sen ulkopuoleltakin. Tutkiva ja kehittävä oppiminen, joka vaatii aikaa ja palkitsee syvällisellä oppimisella, toimisi parhaiten jo opittujen perusasioiden soveltamisessa.
Tapio Volanen Logicalta kertoi 2010-luvun keskeisistä kyvykkyyksistä ict-alalla. Viestintätaidot nousevat entistä tärkeämmiksi, samoin monikulttuurisuuden ymmärrys. Vuorovaikutustaitoja tarvitaan esimerkiksi kun halutaan tarkentaa asiakkaan vaatimusmääritystä ja esittää siihen teknologian kannalta olennaisia muutoksia. Kaikki ovat tekemisissä asiakkaan kanssa, joten pelkkä ict-osaaminen ei riitä.
Logican omassa viestinnässä käytetään sähköpostia, blogia, wikiä, pikaviestimiä sekä videoneuvotteluja.
Projektin käynnistyessä määritellään aika, resurssit ja tulos. Ne saattavat muuttua projektin aikana: venyvä ja vanuva projekti ei pidä kiinni aikataulusta, rahasyöppö tarvitsee lisää resursseja ja tuloksesta tinkivä keventää laatua.
Hankejohtajien ja projektipäälliköiden, joiden tarve kasvaa jatkuvasti, pitäisi ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa, osata neuvotella, joustaa ja kestää epävarmuutta. Palvelujohtajan, joka vastaa palvelujen tuottamisesta asiakkaalle, pitäisi olla pitkäjännitteinen ja ymmärtää prosesseja.
Arkkitehti kerää olemassa olevasta tiedosta olennaisen ja rakentaa kustannustehokkaan ratkaisun asiakkaan tarpeisiin. Hänellä pitäisi olla mallinnus- ja määrittelyosaamista, teknologian ja toimialan tuntemusta, kykyä visualisoida ja tuottaa kirjallista materiaalia.
Ratkaisujen toteuttamisesta vastaavia asiantuntijoita saadaan Intiasta huomattavasti halvemmalla kuin Suomesta. Minkälaista lisäarvoa suomalainen asiantuntija tuottaa? Laatu on Intiassa yhtä hyvää kuin Suomessa, joten lisäarvon pitäisi nousta asiakkaan prosessien ymmärtämisestä ja innovatiivisuudesta.
Intiaan englanniksi lähetettyjen tietojärjestelmän vaatimusmääritysten ja kuvausten pitäisi olla riittävän tarkat, koska sieltä saadaan juuri sitä, mitä on tilattu, eikä iterointiin ja määritysten tarkentamiseen ole mahdollisuutta samalla tavalla kuin paikallisella toimittajalla.
Myyjältä, account managerilta, edellytetään paitsi asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä myös palvelu- ja ratkaisutarjooman riittävää tuntemusta, innovatiivisuutta ja neuvottelutaitoja.
Antti Larsio Microsoftilta näkee tietotekniikan kansalaistaitona, jota ei saa antaa vain ict-ammattilaisille. Teknologia on helppoa, ihmiset ovat vaikeita. Kommunikointi on olennaista: projektit epäonnistuvat, jos vuorovaikutus ei toimi.
Yksilön menestys kulkee käsi kädessä yhteisön menestymisen kanssa. Ammattilaisten muutosvastarinnan käsittely on keskeisempää kuin teknologinen osaaminen, mutta kukaan tuskin voi kuvitella tekevänsä samaa asiaa jatkuvasti. Mittaamista, raportointia ja suunnitteluakin tarvitaan.
Teknologia kehittyy seuraavien viiden vuoden aikana enemmän kuin viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Siksi tarvitaan oikeaa asennetta: kaikkea voi oppia, jos vain haluaa. Jos ihmiseltä puuttuu muutosvalmius tai intohimo teknologiaan, niin ict-ala ei ole häntä varten.
Nykyisin tarvitaan kielitaitoa ja eri kulttuurien tuntemusta. Pidättyvällä suomalaisella saattaa olla vaikeuksia parin päivän myyntineuvotteluissa, joissa toisen kulttuurin ihmiset huitovat käsillään ja puhuvat jatkuvasti. Nuoren polven suomalaisten vuorovaikutustaidot onneksi ovat erilaiset kuin meidän vanhempien.
Tulevaisuus on jo täällä – vaikka sitä esittävän videon ääni ei kuulunutkaan. Videolla lapset ja aikuiset viestivät keskenään taipuvien, läpinäkyvien näyttöjen käyttöliittymillä, joita ohjattiin sormella, puheella tai liikkeellä. Pilvipalvelut  käänsivät puhetta ja tekstiä reaaliaikaisesti ja toivat käsiteltäviin esineisiin ja asioihin lisätietoa verkosta. Second Life on Microsoftille First Life, osa reaalimaailmaa, ja sosiaalinen media osa tulevaisuuttamme. Glokalisaatio yhdistää toisiinsa osaamiskeskukset, joiden monirooliset ihmiset osaavat teknologiaa ja ymmärtävät sen sovellusmahdollisuuksia. Tähän liittyy Pekka Himasen raportti Kukoistuksen käsikirjoitus, joka kannattaisi lukea.

Mobiilia musiikkia, pekkakukkaa ja kalamaljaa

viestintä muuttuu
parviäly vaikuttaa
bisnes kehittyy

löydä heimosi
kastele sen kukkia
auta, kuuntele

SoMeTime2010 22.5.2010 oli antoisa, vaikka jäinkin ilman risteilyä ja jatkoja maissa. Tapahtuman aloittaneen Helsinki Mobile Phone Orchestran rauhallinen ja harras esiintyminen mykisti ja innosti yleisön.
Some-guru USA:sta
Katja Presnal, turkua amerikkalaisittain puhuva SoMe-guru, lensi tweetattuna USA:sta luoksemme. Myytyään ensin lasten vaatteita huuto.netissä hän ryhtyi yrittäjäksi ja markkinoi tuotteitaan sosiaalisessa mediassa, ihmisten välisessä keskustelussa. Bisneksessäkin toimivat ihmiset eivätkä yritykset; ihmiset eri yrityksistä tekevät bisnestä keskenään.
Onko kenelläkään enää aikaa katsella televisiota? Mitä televisiomainos maksaisi? Sosiaalisessa mediassa ihmiset saavat tiedon silloin kun itse haluavat ja voivat vaikuttaa yritysten tuotteisiin. Niinpä yritykset myyvät entistä parempia tuotteita, sellaisia, joita ihmiset haluavat. Yrityksiltä menisi paljon rahaa, jos ne haluaisivat vastaavan tiedon tutkimuksilla.
Teknologia muuttuu ja ihmisten tapa viestiä muuttuu; markkinoinninkin pitäisi muuttua. Sosiaalisessa mediassa lisäarvo ei tule teknologiasta – toki sen pitää toimia – vaan siitä, mitä ihmiset tekevät.
Paikkasidonnaiset palvelut
Mitä ihmiset haluavat? Entä missä kulkee yksityisyyden raja?
Mitä lähempänä kaupan hyllyä asiakas on, sitä tärkeämpiä ovat kaverien mielipiteet. Jos asiakas haluaa tuotteesta tai palvelusta lisätietoa, yrityksellä pitäisi olla keinot vastata esimerkiksi mobiilioptimoiduilla nettisivuilla, sähköpostilla ja mobiilimainonnalla.
Esimerkiksi, kun asiakas istuu ostoskeskuksen ravintolassa, hänelle voitaisiin tarjota musiikkia kuunneltavaksi. Jos ostoskeskuksen kassalla on pitkät jonot, asiakas saattaa tilata tuotteen netistä, mistä saa lisätietoa tuotteesta ja muiden asiakkaiden viestejä tuotteeseen liittyvistä kokemuksista.
Ostoselämyksen voi jakaa twiiteillä kaikille seuraajilleen. Kun asiakas twiittaa tuotteesta, jota on kaupassa katsomassa, asiakaspalvelija voisi tarjota entistä paremman elämyksen tulemalla luo: ”Voisinko auttaa? Olet kiinnostunut tästä tuotteesta.”
Mobiiliteknologian avulla ihmiset voisivat shoppailla yhdessä, vaikka ovat eri paikoissa: ”Hei, mitä pidät tästä minun päälläni?” He voisivat myös jakaa ostoselämyksiään ja kuvata, mistä hyllystä tuotteen löysivät ja miltä se maistui.
Yhdysvalloissa mustana perjantaina, vuoden tärkeimpänä ostospäivä, sadat tuhannet ihmiset keskustelivat myyntikampanjasta Twitterissä, välittivät tietoa alennuksista ja jonojen pituuksista sekä ideoita tuotteen käyttömahdollisuuksista. Seuraajat arvostavat twiittaajaa, joka kertoo ensimmäisenä, mistä hyvää löytyy.
Laajennettu todellisuus
Kun ihminen kuvaa mobiililaitteellaan laskettelurinnettä, hän voisi saada samalla tiedon siitä, missä ovat jyrkät ja missä loivat rinteet. Kun ihminen kertoo syöneensä kiinalaisessa ravintolassa kanaa, niin kun hän seuraavan kerran astuu ruokakauppaan, hänelle voitaisiin tarjota kanaa alennuksella sekä lisäksi reseptiä, jonka avulla hän itse voisi valmistaa samanlaista kanaa, josta nautti ravintolassa.
Kanta-asiakaskorttiin voitaisiin linkittää kännykkä, joka ihmisille on nykyään entistä tärkeämpi; jotkut jopa sanovat mieluummin kadottavansa kukkaronsa kuin kännykkänsä.
Viestintä muuttuu
Ihmisten välinen viestintä jatkuu, mutta muodot muuttuvat. Enää ei tulla kylään yllätysvierailulle niin, että vain soitetaan ovikelloa ja kysellään kuulumisia. Enää ei välttämättä edes soiteta kännykkään vaan lähetetään tekstiviesti tai twiitti, jolla kysytään, milloin voi soittaa. Näin kunnioitetaan toisen yksityisyyttä.
Ennen vauvan syntymästä kerrottiin lähipiirille postikortein tai puhelinsoitoin. Nykyisin tieto uudesta vauvasta ponnistaa jo synnytysvuoteelta Twitteriin jaettavaksi isoille ihmismassoille.
Keskustelu
Eräs osallistujista kertoi, että jos hän huomaa työkaverinsa olevan netissä öiseen aikaan, hän saattaa lähettää viestin ja kysyä, voisiko soittaa. Toinen kertoi kahdeksan vuotta sitten saaneensa moitteita, kun tuoreena isänä lähetti tekstiviestejä synnytyssalista.
Muistan, miten kymmenen vuotta sitten eräs ystäväni ihmetteli, miksen avannut ovea, kun hän viiden aikaan iltapäivällä oli kulkenut kotini ohi ja soittanut ovikelloani.
Pecha Kucha
Puolessatoista tunnissa vedettiin hengästyttävällä vauhdilla yhdeksän Pecha Kucha -esitystä Anne Rongaksen juontamina. Hän kertoi japanilaisen termin tarkoittavan porinaa. Ote on rento, vapaa ja epämuodollinen, mutta formaatti tiukka: kaksikymmentä diaa vaihtuu kahdenkymmenen sekunnin välein, joten koko esityksen pituus on kuusi minuuttia ja neljäkymmentä sekuntia.
Eilen, tänään, huomenna

Tarmo Toikkanen
aloitti tykityksen kertomalla sosiaalisesta mediasta eilen, tänään ja huomenna. Netin keskiaikaa kuvaisi Yahoo-hakukoneen käyttöliittymä vuodelta 1995, barokkiaikaa viisisarakkeiset nettisivut widgetteineen ja klassismia Googlen yksinkertainen käyttöliittymä: siisti, minimalistinen, kaunis – ja toimii myös mobiililaitteissa. LeMill taas on käyttäjien ehdoilla wikitekniikalla toteutettu yhteisö.
Valta on siirtynyt isoilta mediayhtiöiltä tiedon jakajille, mutta emme edelleenkään ole tasa-arvoisia, vaikka jokaisella on mahdollisuus sisällöntuotantoon.
Tulevaisuudessa yhdellä kirjautumisella päästään kaikkiin sosiaalisen median palveluihin, ja ne ovat yhteydessä keskenään. Nykyisin eri palveluihin hajautuvat keskustelut yhdistyvät tulevaisuudessa.
Pieni on suurta

Oskari Uotisen
mukaan pieni on suurta sosiaalisessa mediassa. Ihmiset, kuten pienet muurahaiset, tekevät asioita yhdessä. Osataanko tietoa jakaa ja jalostaa yhteistyöllä ja innovaatioilla? Ystäväyrittäjyysverkosto on tällaisesta hyvä esimerkki. Sosiaalinen media, joka vähitellen siirtyy kännyköihin, on tärkeässä roolissa verkostoitumisessa ja yhteistyössä; se mullistaa tavan tehdä työtä, kun yhdessä etsitään ratkaisuja yhteisiin ongelmiin.
Rakkautta ja paloa
Eero Leppänen julisti: ”Tehkää sitä, mitä rakastatte, ja tehkää sitä työksenne!” Entisessä työssään hänellä oli osaamista, mutta palo puuttui. Yli nelikymppisenä hän löysi sosiaalisen median, toteutti haaveensa kuvata elokuvaa ja julkaisi sen YouTubessa. Hän irtisanoutui, totesi, että on paras siinä mitä on, uskalsi panna itsensä peliin netissä. Hän luotti nettiväkeen, jossa oli paloa, mitä töistä ei ollut löytynyt. Nyt hänellä on mielestään enemmän uskallusta ja intohimoa vaikka vähemmän osaamista. Lopuksi hän totesi: ”Ihmisellä on rajaton kyky oppia, kun hän rakastaa opiskeltavia asioita.”
Rehellisyys, nopea reagointi
Irmeli Aro kaipasi rehellisyyttä ja nopeaa reagointia. Kun netti kertoi, että tuhkapilvi estää lentokoneita nousemasta, miksi lähtöportilla kerrottiin, että lento on lähdössä? Tarvittiinko lähtöportti-ilmoitusten muuttamiseen henkilöä, joka ei viikonlopulla ollut tavoitettavissa? Kun junien kulku takelteli lumen vuoksi, miksei lunta luotu pois, vaikka vapaita käsiä olisi löytynyt? Eikö ratapihoille voitu päästää henkilöitä, joilla ei tietojärjestelmien mukaan ollut siihen erillistä lupaa?
Ketterissä organisaatioissa ihmiset ovat elementissään eikä innovaatioita voida estää. Laatujohtamisella taas estetään järkevä kommunikointi työyhteisöissä: idea on kuin kukkaketo, mutta sen toteutus kuin kasvihuone. Kelan tilastoissa näkyy alle 35-vuotiaiden työuupumuspiikki.
Mikroduuniverkosto pyrkii muuttamaan nykyistä työelämää parempaan suuntaan.
Mobiilisti
Heikki Hallantie kertoi mobiilista sosiaalisesta mediasta käyttäjän näkökulmasta. Hän on vuodesta 1968 lähtien työskennellyt tietohallinnossa ja kokeilee mielellään kaikkea, kuten 1980-luvulla Maceja. ”Anna enemmän kuin otat, niin saat enemmän kuin annat!” Kännykän näpelöinti alkaa olla kömpelömpää kuin pianon, mutta kuvien ja videoiden ottaminen ja lähettäminen onnistuu. Kännyt ja kannettavat ovat lähestymässä toisiaan ja saamassa kosketusnäytön, ubiikki tietotekniikka valtaa alaa. Ihminen ei kuitenkaan muutu; näkö-, kuulo- ja tuntoaistit ovat samanlaisia kuin ennen. Kädet haluttaisiin vapaiksi. Ihmisaivot ovat rajalliset eivätkä pysty ottamaan vastaan kaikkea. Aikaa on edelleen 24 tuntia vuorokaudessa. Tietotulvan suodattamisessa olennaista olisi osata valita, mikä on itselle tärkeää: keskittyä olennaiseen ja toteuttaa unelmia.
Oravannahkoja
Tuomas Talola heitti, että sosiaalinen media luo oravannahan uudestaan. Pankit eivät ymmärrä sosiaalista mediaa, siksi tarvitaan uusia innovaatioita. Miksei meillä ole virtuaalista, ihmiskasvoista pankkineitiä? Jakaisitteko oman kauppalaskunne sosiaalisessa mediassa? Voisitte sitten kysellä seuraajiltanne, mitä mieltä he ovat ostoksistanne. Lainaisitteko rahaa toisella puolella maapalloa olevalle tuntemattomalle ihmiselle? Auttaako massojen viisaus?
Sosiaalisessa mediassa olevia tietoja käytetään jo nyt luottopäätöksiin.
Mikromaksut ovat tulossa nettiin, samoin kannustava auttaminen. Journalismi muuttuu, kun lukijoina voimme antaa vinkkejä lehtiartikkeleiden parantamiseen.
Rahaa
Vesa Ilola pohti, miten kärsimätön pk-yrittäjä hurmataan sosiaaliseen mediaan, missä olennaista ei ole väline tai sisältö vaan vuorovaikutus, osallistaminen ja jakaminen. Mitä pk-yrittäjä siitä saa? Hänen pitäisi saada rahaa.
Sosiaalinen media toimii asiakkaan, yrityksen prosessien ja yrityksen asiakkaalle antamien lupausten leikkauspisteessä. Ensimmäiseksi yrityksen pitää saada brandinsa kuntoon ja olla läsnä sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Facebookissa tai Twitterissä. Lähes viidesosa ihmisistä ei enää käytä sähköpostia. Sosiaalinen media on vuorovaikutusta ja myymistä. Se tarjoaa psykologisen ROI:n, lupauksen ostavista asiakkaista.
Sitouttaminen
Olli Kopakkala kertoi tuloksellisesta sosiaalisesta mediasta, bisneksestä, jota yrittäjä tekee netissä. Sähköposti keksittiin jo vuonna 1968, ja siitä lähtien ihmiset ovat jakaneet tietoja itsestään verkossa. Sosiaalinen media ei ole myynti- eikä markkinointikanava. Hakukoneista on kirjoitettu enemmän kuin Facebookista.
Sosiaalinen media on kuitenkin hyvä sitouttamaan ihmisiä. Se on hyvä kanava asiakaspalvelulle ja markkinointitutkimukselle. Olennaista ei ole fanien määrä vaan aktiiviset käyttäjät. Kampanjoita on seurattava jatkuvasti: asiakkaita kuunneltava, onnistumista mitattava ja toimintaa kehitettävä.
Heimot
Katja Presnal pohti, miksi käyttäisimme sosiaalista mediaa, kun muutkin mediat toimivat. Puskaradiokin toimii, mutta sen välineet muuttuvat. Heimoista ja yhteisöistä löydät ihmisiä, jotka ovat innostuneita samasta kuin sinä, saat tietoa samanlaiselta ihmiseltä kuin itse olet – etkä vieraalta mainostajalta. Yhdysvalloissa fiskateerit ovat Fiskarsin tuotteista innostuneita ihmisiä, joille Fiskars lahjoitti heitä varten kehittämänsä vihreät sakset.
Joku ehkä kertoo jo nyt netissä sinunkin tuotteistasi. Löydä siis brandisi heimo ja kastele sen kukkia!
Verkostoitumislounas
Aalto Design Factory tarjosi mielenkiintoisen tilan paitsi SoMeTime2010-tapahtumalle myös parituntiselle verkostoitumislounaalle. Ohjeeksi annettiin keskustella mahdollisimman monen ihmisen kanssa ja kysyä:

  • Missä olet hyvä?
  • Mitä tulit hakemaan SoMeTime2010:sta?
  • Mikä on ajankohtaista sosiaalisessa mediassa?

Ohjeistus teki helpoksi keskustelun ruokajonossa, pöydän ääressä ja lounaan jälkeen ulkona. Käyntikortteja kertyi laukkuuni vain vähän toista kymmentä, kun tilaisuuden paras verkostoituja sai lehtiöönsä kuusikymmentä nimeä. Hän lupasi jatkaa verkostoitumista laivalla, jonne osa porukasta suunnisti iltapäivän kalamaljan jälkeen.
Keskustelin pitkään Inari Gebhardin kanssa, jonka Skype-laulutunti ITK:n kalamaljassa jäi lähtemättömästi mieleen. Hän käyttää kursseillaan Ningiä elokuussa alkavasta maksullisuudesta huolimatta ja lupaa opettaa kivenkin laulamaan. Voisiko haaveeni laulutaidosta vielä toteutua?
Kalamalja
Iltapäivän kalamaljan teemana oli avautumisia ja valaistumisia sosiaalisessa mediassa. Porukka innostui niin, että aika pian koko kalamalja oli täynnä puheenvuoroaan odottavia.
Ihmiset kertoivat tykkäävänsä tykkäämisestä, olevansa koukussa ihmisiin, ei teknologiaan, ahdistuvansa, kun työkiireiltään ei pariin viikkoon ehdi twiitata. Sosiaalisesta mediasta löytyy ammatillinen tuki, verkostot ja suhdetoiminta. Oppimismateriaalit pitäisi saada avoimiksi verkkoon. Valtava määrä ihmisiä voisi jatkaa esittämiäsi ajatuksia ja lisätä niihin uusia merkityksiä.
Sosiaalisessa mediassa on myös koetut varjopuolensa kuten tilien hakkerointi ja identiteettivarkaudet. Yksityisasetukset on syytä tarkistaa. Twitterissä voi seurata saamiaan kommentteja, mutta eräs kommentoija totesi, etteivät twiittaajat ilmeisesti seuraa niitä, koska hänen sarkastiset kommenttinsa eivät ole herättäneet lainkaan reaktioita. Sarkasmi ja huumorihan ovat vaikeita, mutta netissä erityisesti. Kryptiset twiitit voivat ulkopuolisesta tuntua järjettömiltä, twiittauskieli pitäisi opiskella erikseen.
Sosiaalisessa mediassa vaikuttaa parviäly. Kun tuotteita ja palveluja suositellaan, sosiaalinen media kasvaa yritykselle oikeaksi ROI:ksi.
Eräs osallistujista kertoi, miten ensimmäisen kerran meni Second Lifeen varttia ennen tapahtumaa, jota halusi seurata. Avataren vaatteiden kanssa oli ongelmia, ja lopuksi ne hävisivät kokoonaan. Hän ei sitten mennytkään seuraamaan kyseistä tilaisuutta alastoman avatarensa kanssa. Seuraavana päivänä hän sai pomonsa vakuuttuneeksi Second Life -kurssin tarpeellisuudesta.
Toinen osallistuja kertoi, miten he porukalla loivat kaverilleen  virtuaalisen tyttöystävän Facebookiin ja reaalimaailman tutut uskoivat vahvasti kyseisen tyttöystävän olemassaoloon.
Nukkekotiharrastaja kertoi, miten hän sosiaalisen median kautta löysi nelisenkymmentä nukkekodeista kiinnostunutta, ja miten heistä viisitoista toisiaan tapaamatta kirjoittivat yhdessä nukkekodeista kirjan, jonka WSOY julkaisi.
Sosiaalinenmedia.org kerää tapauskertomuksia sosiaalisen median käytöstä. Sosiaalinen media voi olla harrastus, työ, yrittäminen, opiskelu. Yksityisasetukset on syytä tärkistaa.
Eräs keskustelijoista hehkutti, miten koki meidän olevan vapaasti akateemisesti ajattelevaa porukkaa ja ehdotti sometime-puolueen perustamista ajamaan oikeutta ajatella vapaasti ja toimia omatunnon mukaan. Sosiaalinen mediahan on demokratialle valtava mahdollisuus ja hallitusohjelmaa voitaisiin kirjoittaa wikissä.
Sosiaalinen media ottaa huomioon arvoulottuvuudet ja auttaa toteuttamaan unelmia. Markkinasanoma pitäisi viedä sosiaaliseen mediaan hajautetusti ja räätälöidä eri välineiden mukaisesti.

Palveleeko tietohallinto liiketoimintaa?

puhu bisnestä
bisneksen kanssa, iitee
ymmärtää iiteen

pilvi ja some
bisnekseen, panostathan
tietoturvaankin?

Keskustelu ”Tietohallinnon kriittisistä menestystekijöistä” oli vilkasta ja rönsyilevää, kun liiketoiminnan edustajat ja Haaga-Helian opettajat kohtasivat 11.5.2010.
Vesa Tiirikainen kertoi, että kuusikymppisenä, elämän suunnitelmansa puolivälissä, hän rajoitti työntekoaan kolmeen päivään viikossa ja ehti sitten kirjoittaa kirjoja ja TiVin blogia. Hän ammensikin alustukseensa ajatuksia vasta ilmestyneestä kirjastaan IT ja parempi bisnes.
Laman myötä johdon ote bisneksestä paranee. Tietohallinnon edustajien pitäisi puhua bisneksen edustajien kanssa bisneksestä eikä tuhlata kohtuuttomasti aikaa teknisten vempainten valintaan. Johtaminen muuttuu harvoin prosessimaiseksi; voisiko joku vastata koko prosessin toiminnasta riippumatta siitä, ketkä prosessissa toimivat?
Meitä pitkän linjan systeemityön ammattilaisia ilahdutti, kun Vesa Tiirikainen kertoi tietokeskeisen järjestelmäkehityksen palaavan. Tietokeskeisestihän järjestelmiä mallinnettiin 1980-luvun lopulla, kun pyrittiin eroon siitä, että sama tieto olisi yrityksen eri tietojärjestelmissä moneen kertaan, osa päivitettyinä, osa ei.
Vesa Tiirikainen esitteli tutkimuksia erilaisten tietojärjestelmähankkeiden ongelmien laadusta ja vakavuudesta taulukkomuodossa. Mielenkiintoista oli, että eniten ongelmia syntyy it-toiminnan tehostamisratkaisuissa; ulkoistamisessa tai teknisen infrastruktuurin uudistamisessa.
Tietojärjestelmiin liittyvien ongelmien syynä on useimmiten joko epäselvä tavoite tai se, että toteutetaan vain it-ratkaisua, mutta ei muuteta toimintatapaa.
Vesa Tiirikainen julisti, että ihminen on luonnostaan muutoshakuinen eikä muutosta vastustava. Tavoitteen pitää kuitenkin olla riittävän innostava. Mittarit ovat usein ongelmallisia: säästöjä henkilöstökuluissa on vaikea mitata päivittäin säästettyinä minuutteina, jos työtä tehdään yhtä kauan kuin ennen eivätkä palkkakustannukset pienene.
It-painotteisen muutoksen toimeenpanossa tärkeintä on:

  • yhtenäisen tiedon merkitys
  • sidosryhmien hallinta
  • muutosta johtavan ydinryhmän valinta
  • muutoksen johtaminen projektityön periaattein
  • bisneshyötyjen varmistaminen läpi muutoksen.

It:lla on yhä suurempi rooli muutoksessa: miten järjestelmä toimii suhteessa prosesseihin ja organisaatioon?
Jarmo Hallikas valaisi meille tietohallinnon kiehtovaa ja monimutkaista maailmaa laatimallaan miellekartalla ja fläpeillä kuvaamillaan esimerkeillä. Tietohallinto vastaa toisaalta kehittämisestä, toisaalta jatkuvasta toiminnasta. Jos kaikki rahat kaadetaan kehittämishankkeisiin, jatkuvan toiminnan laitteet ja ohjelmistot saattavat rapautua vuosiksi. Liiketoimintayksikkö osaa määrittää liiketoiminnan tarpeet, mutta ei välttämättä ymmärrä, mihin tekniikka taipuu.
Usein järjestelmiä myydään bisnes-johtajille kauniilla lupauksilla, mutta tietohallinnon edustajien kanssa ei haluta keskustella, koska heidät koetaan lähinnä jarrumiehiksi. Menestyvä tietohallintojohtaja keskustelee bisneksen kanssa bisnes-kysymyksistä ja it:n kanssa it-kysymyksistä.
ITIL ratkaisee jatkuvan toiminnan organisoinnista yhdeksänkymmentä prosenttia. Miten loput kymmenen prosenttia hoidetaan? Aiemmin asiakkaan monimutkainen ongelma saatettiin huutaa sermin yli kollegoille: ”Kaverit, asiakkaalla on tällainen ongelma, mitäs sanotte?” Nyt yksi henkilö kirjaa ongelman järjestelmään ja toinen lukee sen sieltä, mikä hidastaa ongelman ratkaisuprosessia.
Yrityksissä tarvitaan edelleen pienen alueen syvällistä asiantuntemusta. Jos jotain osaamista tarvitaan vain muutama kuukausi vuodessa, osaaminen kannattaa ostaa ulkoa. Joskus saattaa olla järkevämpää palkata muutama henkilö hoitamaan tietty asia kuin hankkia sitä varten uusi tietojärjestelmä.
Pilvipalvelut ja sosiaalinen media ovat tulleet bisnekseen, ja niiden myötä tietoturvakysymysten merkitys on kasvanut. Yritys voisi palkata porukkaa hakkeroimaan ja katsomaan, missä kohdassa järjestelmä vuotaa. Sähköpostijärjestelmän lamautuminen vaikka vain puoleksi tunniksi voi olla iso taloudellinen katastrofi, jos yrityksen kaikki sopimukset laaditaan sähköpostitse.
Tietojärjestelmäkoulutus ei saisi olla pelkkää nappulatekniikkaa; olennaista olisi kertoa, miten järjestelmä palvelee toimintaa. Miksei eri järjestelmiin voisi olla samanlaista käyttöliittymää? Tietojärjestelmän lopullinen käyttäjäohjeistus kannattaa laatia liiketoiminnan näkökulmasta asiakasorganisaatiossa. Samalla pitäisi muuttaa ja kehittää liiketoimintaprosesseja.
It-infrastruktuuria pitäisi pyrkiä jatkuvasti yksinkertaistamaan.  Kuitenkin näyttää siltä, että tietojärjestelmät tulevat yhä monimutkaisemmiksi ja kompleksisuuden hallinta nousee keskeiseksi. Kaikkia asioitahan ei voi tehdä yksinkertaisiksi; kännyköissäkin toiminnallisuus muuttuu koko ajan.
Tietojärjestelmien kehittämisessä viestinnällä on olennainen rooli. Myös hiljaista tietoa tarvitaan.

ICT-osaamista ja rekrytointia

arvot säilyvät
poisopi oppimasi
opi uudestaan

TTL:n seminaari Tulevaisuuden ICT-osaajat 16.2.2010 keräsi aamuvarhaisella Metropolian auditorion täyteen ICT-ammattilaisia.
Harri Sirén TTL:stä korosti avauspuheessaan verkostojen ja osaamisen merkitystä. Alallamme oppimiseen on jo pitkään liittynyt poisoppiminen ja asioiden oppiminen uudelleen. Tieto ei riitä, tarvitaan ymmärrystä ja taitoa soveltaa.
Niklas Öhman ProSelectumista totesi, että alalla rekrytoidaan edelleen, vaikkei enää niin paljon kuin ennen. Ala keskittyy, isot pelurit tulevat  ja uudet välineet otetaan käyttöön. ICT-palvelut keskittyvät Intiaan, jossa alan keskimääräinen kuukausipalkka on 500 euroa ja kasvuvauhti 30 %. Virtuaalityö on 30-50 % tehokkaampaa kuin perinteinen työ, joten jo 75 % yrityksistä käyttää videoneuvotteluja.
Seuraavien kolmen vuoden aikana ICT-alalla edellytetään sertifikaatteja, joita oppilaitokset ovat jo yhdistäneet opetukseensa ja joiden hinnat ovat laskeneet. Avoimet työvälineet ovat tulleet kaupallisten rinnalle.
Alalla tarvitaan globaaleja standardeja ja työmalleja, kykyä innovoida strukturoidusti, toteuttaa hallitusti, hahmottaa vaatimusmäärityksiä, reagoida ja oppia jatkuvasti uutta.
Alalla kaivataan projektipäälliköitä laajoihin ketjutettuihin projekteihin sekä asiantuntijoita, jotka osaavat luoda lisäarvoa olemassa olevista järjestelmistä. Osaajia etsitään sosiaalisesta mediasta, Facebookista, LinkedInistä, Plaxosta sekä rekrytointiportaaleista oikotie, uratie, monster.fi ja mol.fi. Facebookissa viesti ”jään työttömäksi” leviää nopeasti. Rekrytoijat taas voivat ostaa LinkedInistä sähköpostioikeuden.
Nykyinen tilanne on ongelma erityisesti nuorille: enää yritykset eivät ota kokemattomia sisään kasvamaan eikä harjoittelupaikkoja löydy helposti.
Jukka Ahtikari Logicalta totesi, että pienet kalat syövät isot kalat. Yritys ei tee asioita itselleen vaan asiakkailleen, ja Logican kehittämä Reittiopas on yksi suosituimmista verkkopalveluista.
”Jurassic Parkin” harmaiden osaajien arvomaailma ei muutu, vaikka maailma ympärillä muuttuisi. Harkitussa poisoppimisessa tarvitaan hienovaraisuutta kuten kotiremontissa: ei moukaroida kaikkea hajalle, jätetään ainakin kantavat seinät. Yhteisöllisyys ja verkostoituminen on toimintatapa, joka ei ole kiinni iästä tai sukupuolesta.
Parhaimmillaan osaaminen laajenee yhteisöön ja innovointi arkielämään. Asiakkaan ongelman ymmärtämisestä jatketaan määritykseen, suunnitteluun ja jatkokehittämiseen. Suomessa asioita osataan kyseenalaistaa, nähdään pintaa syvemmälle, viitekehykseen, ymmärretään, ettei teknologia ole itseisarvo. Jos rakennetaan hieno järjestelmä, mutta ei ymmärretä, mitä ihminen tekee, koko rakennettu järjestelmä on turha.
Miten asiakkaat saadaan mukaan? Tarjotaan heille palveluja sosiaalisessa mediassa open source -hengessä. Kun verkkopalvelun määrittely ja suunnittelu ovat hallinnassa, verkosto voi tuottaa aidosti kaupallista hyötyä.
Anne-Maritta Talaslahti Metropoliasta, Sonja Kniivilä Aalto-yliopistosta ja Kaj Aaltonen Asianajotoimisto Focuslawista kertoivat yhteistyöstään tulevaisuuden ICT-asiantuntijoiden ja johtajien koulutuksessa. Metropolian ylempää ammattikorkeakoulututkintoa on kehitetty yhteistyössä TTL:n ja Hetkyn Tietohallintokerhon kanssa. Opiskelijat laativat kehittämishankkeen työelämäyhteistyössä ja opiskelevat kampuksella iltaisin ja intensiiviviikoilla. Opiskelijoita innostavat erityisesti sopimusjuridiikan asiantuntijaluennot, ja kysymyksiä riittää tekijänoikeuksista, yksityisyyden suojasta, avoimesta lähdekoodista, henkilötietolaista ja sähköisen viestinnän tietosuojalaista.

Aureettinen nykyhetki

elämä virtaa
eteenpäin, tarinat
luovat tunnelmaa

lapsella taivas
päässä, empaattisuutta
meritähdelle
Tony Dunderfeltin Elämäntaitotreenit 12.3.09 Savonlinnasalissa hämmensivät. Odotuksemme olivat korkealla, kun ennalta jaetussa ohjelmassa puhuttiin vaikeista ajoista ja myönteisestä ajattelusta, yhteistyöstä, motivoinnista, asenteista, menestyksestä ja luovuudesta.
Tony Dunderfelt pudotti meidät kuitenkin pilvistä heti alkumetreillä kertomalla, ettei hänellä enempää kuin kellään muullakaan ole onnellisen elämän reseptiä.
Hän kuvasi ihmisyyden henkistä, fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä ulottuvuutta. Hän kehotti meitä olemaan ystäviä itsemme kanssa ja vakuutti, että jokainen yksilö voi ohjata itseään kehittymään ihmisenä työssään. Hän johdatti meidät kehittämäänsä kolmenkymmenen sekunnin läsnäolotaidon harjoitukseen, jossa tiedostimme oman kehomme ja hengityksemme silmät auki, tunsimme kehomme lämmön ja nautimme siitä.
Elämä virtaa jostain jonnekin, ihminen voi olla nykyhetkessä läsnä ulkoisista tekijöistä riippumatta. Muistoja kelataan ja tarinat luovat tunnelmaa, ne siirtyvät toimintamalleiksi kehoon – mutta ne voi myös tietoisesti kytkeä pois kuten tekstinkäsittelyn oikolukuominaisuuden. Osa ihmisen ongelmista saattaa perustua virhetulkintoihin, pahoihin sanoihin tai epäilyksiin, joita on jääty märehtimään, skripteihin, jotka hallitsevat ihmistä.
Tony Dunderfelt tarjosi meille kehittämänsä uudissanan ”aureettinen” kuvaamaan ihmistä, joka on sinut työnsä kanssa, jonka silmät loistavat kuin aurinko. Hän kehotti meitä luomaan vision itsestämme lähitulevaisuudessa. Yleensä ihmiset yliarvioivat lyhyen tähtäimen saavutuksiaan ja aliarvioivat pitkän tähtäimen saavutuksiaan. Suunnitelmat ja visiothan toteutuvat hitaasti.
Myönteisyys on taitoa tulla läsnäolevaksi missä tahansa tilanteessa, taitoa työntää vanhat skriptit syrjään. Tony Dunderfelt kertoi tarinan lapsesta, joka heitti hiekkarannalle ajautuneita meritähtiä takaisin mereen. Aikuinen tuli katsomaan ja totesi, että työ on turhaa, kun meritähtiä on rannalla niin paljon ja niitä tulee koko ajan lisää. Lapsi heitti seuraavan meritähden mereen ja totesi: ”Siitä on hyötyä ainakin tälle meritähdelle.”
Jokaisella on monta eri minuutta, mutta miten ihmisen yksilöllisyys voitaisiin ottaa huomioon arjessa? Ulospäin suuntautuvia suositaan nykykulttuurissa, jolloin he vilkastuvat entisestään, kun taas sisäänpäin kääntyneet hiljenevät entisestään.
Aikuisuuteen liittyy ihmisen ydinminän taito tehdä valintoja. Tony Dunderfelt kertoi esimerkin, miten oli tietoisesti kasvattanut itsensä introvertista ekstrovertiksi tultuaan nuorena huijatuksi autokaupassa.
Empaattisuus on taitoa asettua toisen asemaan kun taas jämäkkyys on omien tarpeiden esittämistä. Tunteet tulevat ja menevät, emootiot jäävät pyörimään. Menestyksestä kolmasosa selittyy asenteilla.
Pitkän päivän lomassa esitettiin runoja ja paikalliset toimijat kertoivat työstään, asenteistaan siihen ja menestyksensä avaimista.
Mieleeni jäi Tommy Tabermannin runo, jossa kysyttiin, onko ihanampaa paikkaa kuin oma sänky. Toisilla ihmisillä on taivas päässä, toiset elävät lätäkössä, eivätkä vangit lähde häkin avoimesta ovesta, koska pelkäävät elämää ilman vartijaa.

Kun olen koko ikäni myynyt näitä tossuja

balettitossu
sopeutuu jalkaan, tanssii
jää eläkkeelle
Anna-Maija Lehdon ja Hanna Sutelan Vieraskynäkirjoitus ”Eläkeikää nostetaan harhaanjohtavin perustein” Helsingin Sanomissa herätti minussa eläkevakuutusalaan perehtyneen väestötieteilijän. Kansainväliset ja ajalliset vertailut ikääntyneiden työllisyysasteen myönteisistä muutoksista Suomessa olivat ilahduttavia, mutta erityisesti kiinnitin huomiota eläköitymisajatusten muutoksiin.
Muistan vapaaehtoisten eläkevakuutusten esiinmarssin Suomessa 1980-luvun puolivälissä, kokoukset, joissa suunniteltiin tuotteita ja kiisteltiin niiden myyntiargumenteista. Kuunneltuani aikani keskustelua eläkevakuutuksesta verotuksellisesti edullisena säästökohteena siirryin mielekkäämpiin töihin.
Vähitellen mainokset varhaiseläkkeen ihanuudesta alkoivat kävellä vastaan, aluksi vakuutusyhtiön näyteikkunassa, vähitellen muuallakin. Itse uskoin edelleen sosiologien tarveteorioihin (esim. Erik Allardtin tiivis ”Having, Loving, Beeing”), joiden mukaan ihmisen korkein tarve on itsensä toteuttaminen. Siihenhän työ tarjoaa parhaan mahdollisuuden.
Parinkymmenen vuoden takaista asennemuutosta kuvannee keskustelu Ballerina-shopissa Fredrikinkadulla, jossa olin ostamassa balettitossuja kuluneiden tilalle. Ovesta astui ehkä parikymppinen tyttö äitinsä kanssa. Rupattelu eteni jouhevasti, kunnes viittaus tulevaan sai myymälänhoitaja, Greta Mattsoffin, huokaamaan: ”Kun tässä pitäisi jäädä eläkkeelle.” ”Mutta eikö se ole ihanaa!” nuori tyttö riemastui. ”No en minä tiedä. Kun olen koko ikäni myynyt näitä tossuja.” Greta käänsi selkänsä ja meni tossuhyllylleen.
Ensimmäiset balettitossuni ostin häneltä jo 1960-luvun alussa ja sen jälkeen aika monet. Hän osasi valita asiakkaalle sopivat tossut vain vilkaisemalla tämän jalkaa.
Lukiossa 1970-luvun alussa uskonnon opettaja kysyi meiltä, pitkää matematiikaa opiskelevilta, kuinka moni meistä ei menisi töihin, jos yhteiskunta takaisi kansalaispalkan, esim. 2000 silloista markkaa. Yli neljänkymmenen oppilaan joukosta nousi ainoastaan yksi käsi. Kaveri tosin totesi, että hän tarvitsisi suuremman rahasumman, koska hän ostaisi ison kimpaleen marmoria ja ryhtyisi kuvanveistäjäksi.

Oppiminen ja innovaatio työelämässä

vuorovaikutus
kysy, vastaa, reflektoi
luota itseesi

konflikti, uuden
opin, luovuuden lähde
osa elämää

innovoi uutta
tagit, wikit, tarinat
folksonomiat

IT-kouluttajien seminaari Oppiminen ja innovaatio työelämässä, 20.11.08, keräsi noin 60 osallistujaa, osan Haaga-Helian Pasilan tiloihin, osan verkkoon Humacin tarjoamalla Connect Pro -yhteydellä.

Luovaa työtä vuorovaikutuksessa
Esko Kilpi aloitti innostavan esityksensä Samuli Parosen sanoin: ”Vastaukset elävät aikansa, kysymykset tulevat uudestaan”.
Miten työn tuottavuutta voitaisiin parantaa? Yleensä tuottavuutta tarkastellaan input-output-mittarein. Terveydenhoitoalalla on kuitenkin todettu, että jos leikkausten määrä kasvaa, niin viipymisaika teho-osastolla kasvaa. Siis suoritteiden määrän kasvattaminen yhdellä osastolla kasvattaa suoritteita muualla. Onko tässä järkeä?
Työsuoritus perustuu kollektiiviseen, yhteisölliseen ajatteluun. Työpahoinvoinnin suurin syy on se, että yksilöltä edellytetään suoritusta, johon tarvittaisiin tiimi. Jos teet hyvin työsi, se tarkoittaa, että teemme yhdessä. Miten tietotekninen työn tuki mahdollistaa tämän?
Tietointensiivinen työ on luovaa työtä vuorovaikutuksessa, puhumista ja kuuntelemista, jonka keskeisiä elementtejä ovat kysymykset ja vastaukset. Haku on kysymistä, mutta hakuja on kolmen tasoisia. Ensimmäinen on Googlen kontekstuaalinen tilannehaku, toinen RSS-syötteet, joilla tilaan tietoa minua kiinnostavien asioiden muutoksista, ja kolmas muiden tekemät haut, sosiaalinen filteröinti, johon kuuluvat tagit ja sosiaaliset kirjanmerkit.
Perinteiset taksonomiat ovat jäämässä folksonomian varjoon. Kun kirjoitat hakukenttään kaksi ensimmäistä kirjainta, näet, mitä tageja muut ovat käyttäneet. Kokosanahakujen rinnalla tagit ovat tärkeitä, koska ne heijastavat toisaalta yhteisiä merkityksiä, toisaalta työn attribuutteja.
Informaatio on yhä visuaalisempaa ja narratiivisempaa. YouTubessa pystyt kertomaan älykkäästi kompakteja lyhyitä hauskoja tarinoita paremmin kuin perinteisillä diaesityksillä.
Kuinka kauan vastausta pitää odottaa? Esimerkiksi Nokian globaalissa verkostossa vastauksen pitäisi tulla parissa minuutissa. Mikään vastaus ei sinällään voi olla oikein. Asiantuntijan vääriksi arvioimat vastaukset tarjoavat organisaatiolle mahdollisuuden oppia. Kyseiset vastaukset olisivat kuitenkin jossain olemassa, näin ne saadaan näkyviksi.
Wiki mahdollistaa yhteisen keskustelun, johon voivat osallistua niin enemmän kuin vähemmänkin osaavat henkilöt. Tämä on vaikeaa monissa yrityksissä, jotka ovat pelon vallassa. Kollektiivinen editointi jää pois, kun ei uskalleta tulla esiin väärien ajatusten kanssa. On olennaista tunnistaa pelon kulttuuri.
Tavoitteet ja suunnitelmat toteutuvat harvoin. Todellinen elämä on epävarmaa. Pitäisi ymmärtää, mitä oikeasti tapahtuu tässä ja nyt. Yrityksissä fokus on ollut strategioissa, tavoitteissa ja tuloksissa, ei siinä, mitä oikeasti tapahtuu. Reflektion systematisointi tarkoittaa sitä, että jokainen kirjoittaa omaa sisäistä blogiaan ja työstää sitä, mitä oikeasti tapahtuu, jolloin toiminta tulee läpinäkyyväksi.
Perinteisesti yrityksessä jokaisella on vastuunsa eikä muiden pidä tulla neuvomaan. Suoritekeskeisyys on ongelmallista, keskustelu on aina rajoja ylittävää. Luova työ on aina valintoja: miksi teen tuon enkä tätä? Kun valintojen perusteet tehdään näkyväksi, voidaan päästä seuraavalle tasolle. Kolmas taso olisi yhteinen editointi. Millainen on yrityksen perusdokumentti? Onko se narratiivinen video- tai äänitiedosto?
Miten organisaatioissa päästäisiin yhteiseen oppimisprosessiin? Tavoitteiden ja suunnittelujen prosessi sinänsä on mielenkiintoinen, mutta ei ainoa vaihtoehto. Voidaan myös edetä improvisoiden tietämättä, minne ollaan menossa. Suunnittelu on tärkeää, mutta suunnitelmien pitää saada elää; suunnitellaan yhdessä ja katsotaan tilannetta koko ajan mukautuvasti.
Moniäänisyys on luovuuden lähtökohta. Ryhmissä on aina soraääniä, joista ei pääse eroon. Mitä enemmän pomotetaan, sitä enemmän toinen alistuu – ja sitä enemmän taas pomotetaan. Jos ihmiseen ei luoteta, hänellä ei ole itseluottamusta. Jos ihmiseen luotetaan, hänen itseluottamuksensa paranee ja hän alkaa luottaa muihin. Vuorovaikutusten verkostossa ongelmatilanteet ohittuvat neuvotellen ja keskustellen.
Yhden ihmisen kontribuutio ohimennen voi olla olennaista. On hyvä, että ryhmä on työskennellyt kauan yhdessä, mutta ohikulkijoiden kommentit voivat tuoda jotain uutta. Kontekstuaalisia verkostoja ei silti pitäisi yhdistellä, koska tekemisen pohjalla oleva tarve on aina kontetekstuaalinen.
Alustuksensa lopuksi Esko Kilpi painotti: Löydä omat kiinnostuksen kohteesi ja mieti, miten kutsut muut mukaan ja saat heidätkin kiinnostumaan! Jalkautusta ei ole olemassa, mukaan ottamista on.
Työn kehitys käsityöstä yhteiskehittelyyn
Yrjö Engeström kuvasi työn historiallisia kehitystyyppejä käsityöstä sarjatuotannon, prosessien parantamisen ja massaräätälöinnin kautta yhteiskehittelyyn. Muutoksessa mikään ei korvaudu kokonaan uudella vaan monikerroksisuus sisältää piirteitä eri aikakausilta.
Esimerkki nykyajan käsityöpajasta, jossa asioita opitaan ja käsitellään kätten kautta opittujen taitojen ja hiljaisen tiedon avulla, voisi olla eräs uusmediayritys, joka kasvoi lyhyessä ajassa muutaman hengen yrityksestä suureksi. Alun luovuus muuttui skaalan kasvaessa pyrkimykseksi tehdä enemmän ja tehokkaammin. Yritys ei enää pysynyt budjeteissa vaan ajautui kriisiin. Alkuun yritys oli markkinajohtaja, nyt kyseistä yritystä ei enää ole olemassa.
Sarjatuotannon maailma on erilainen kuin käsityöpaja. Sarjatuotannossa prosessit kuvataan täsmällisesti. Etulinjan tekijät, toteuttajat, eivät ole kiinnostuneita prosesseista. Seuraavassa, prosessijohtamisen vaiheessa jokainen tarkkailee ja parantaa prosessiaan, mutta tuote on edelleen vakio.
Massaräätälöinnissä aletaan kiinnittää huomiota tuotteen kehittämiseen tyyliin ”räätälöi oma autosi”. Vakuutusyhtiöissä oli ensin erilliset vakuutustuotteet, sitten kehitettiin standardoiduista palasista arkkitehdin taidoin kokonaispaketti. Asiakaspalvelija joutuu entistä enemmän vuorovaikutustilanteeseen, nykyisin usein netissä. Osaaminen on siirtynyt prosessien hallinnasta tuotteen ja asiakkaan miettimiseen.
Yhteiskehittelyssä tavoitellaan monimutkaisia, pitkän elinkaaren tuotteita, joita varten solmitaan pitkäaikainen yhteiskehittelysopimus. Jos aiemmin myytiin vain paperikoneita, niin nyt myydään pitkäaikaista yhteistyömallia, jossa yritys on mukana jatkuvasti kehittämässä ja ylläpitämässä asiakkaalla olevia tuotteitaan. Kokonaisuuteen liittyy tuotteen jatkuva uudistaminen ja kehittäminen. Aiemmin insinööreille laite sinänsä oli myytävä tuote ja vikailmoitukset miellettiin käyttäjävirheistä johtuviksi.
Yhteiskehittelyssä on paljon mahdollisuuksia ja haasteita oppimiselle ja työn organisoinnille. Flunssat voidaan hoitaa sarjatuotantona, mutta pitkäaikaissairaat, jotka yrittävät pärjätä kotona, vaatisivat pitkää yhteistä hoitokaarta; yllätyksiähän voi tulla koko ajan. Ratkaisevaa on määritellä oikea työtapa kohteen mukaisesti. Esimerkiksi flunssapotilaan kanssa ei välttämättä kannata ryhtyä keskustelemaan elämän hallinnasta. Toinen esimerkki yhteiskehittelystä liittyy pitkäaikaissairaiden kotihoitoon, jolloin sairaan ovella muutenkin käyvät posteljoonit voivat tarkistaa, onko kaikki hyvin.
Olennaista on määritellä tuotettava kohde: keille tuotetaan mitä ja miksi – eikä vain: miten? Yhteiskehittelyssä hallitaan nopeasti muuttuvan tuotteen kokonaisuutta, mikä murtaa perinteisiä käsityöläisyyteen liittyviä ammattikuntarajoja. Nyt aletaan vaatia yhä monimutkaisempien toimijaverkkojen yhteistyötä.
Asiakasälykkyys on tapa kirjata asiakkaan kokemuksia tuotteen käytöstä vastavuoroisen oppimisen pohjaksi. Solmutyöskentely edellyttää jazzmaista jammailevaa työtapaa. Ennakoivat elinkaarisopimukset muistuttavat enemmän puitesopimuksia kuin perinteisiä transaktiosopimuksia.
Yhteiskehittelyssä olennainen käyttöhäiriöistä oppiminen edellyttää häiriöiden mahdollisimman monipuolista kirjaamista; merkinnät sinisessä vihossa eivät riitä. Yhteinen suunnittelu ei onnistu, jos kokouksessa jokaisella on nippu papereita, joita he selaavat eri tahdissa.
Muutoslaboratoriossa kohde on erilainen kuin yksittäinen sairausepisodi. Muutosprosessissa henkilöt keräävät tietoa kriittisistä häiriöistä. Oppimishaasteena on uusi, neuvotteleva solmutyöskentely. Enää ei ole vain yhtä pomoa, joka määräisi, mitä tehdään. Kaikilla on kokonaiskuva, mutta kukaan yksin ei voi määrätä seuraavaa toimenpidettä.
Sairaaloissa kaikki kirjoittavat, mutta kukaan ei lue, koska kukaan ei ehtisi lukea; kroonikon sairauskertomus saattaa hyllyssä olla puolen metrin mittainen. Jotkut potilaat pitävät pientä mustaa vihkoa siitä, mitä heille on tapahtunut. Ihminen on usein vain yhden lääkärin varassa eikä tiedä muita vaihtoehtoja eikä sitä, millaisia hoitoja hän voisi saada.
Miten kiteyttää olennainen nopeasti kaikille näkyväksi ajantasaiseksi kokonaiskuvaksi? Vuonna 2002 ei vielä ymmärretty wikeistä mitään, mutta nyt voitaisiin rakentaa mahdollisimman aktiivisesti tuettu sosiaalisen median verkko. Useimmissa organisaatioissa ei ole infrastruktuuria jatkuvaan reflektointiin vaan keskustelu on mielipiteiden heittämistä eikä todellista keskustelua, johon sisältyisi analyysia.
Yhteiskehittämiselle tarvitaan hyvää neuvottelupohjaa, ei sanelua. Ekspansiivisessa oppimisessa joku tekee jotain, mistä seuraa laajeneva oppimisprosessi. Kansan opettaminen valistuskampanjoilla ei toimi. Aitoa yhteiskehittelyä tuskin löytyy, mutta askeleita siihen suuntaan on paljon. On totta, että monet asiat kannattaa tehdä suoraviivaisesti, eikä yhteiskehittely korvaa kaikkea, mutta olennaista olisi ymmärtää vanhojen lähestymistapojen rajat.
Loppukeskustelu
Ammattikorkeakoulujen pitäisi miettiä, miten voisivat toimia kumppaneina yrityksille ja rakentaa opetustaan sen pohjalle. Suljetut luokkatilat perinteisine tuoliriveineen ovat kaukana yritysten nykyisyydestä, tosin näissä tiloissa yritykset ehkä joskus reflektoivat omaa toimintaansa.
Meillä olisi mahtava vuorovaikutuksen potentiaali vastata haasteisiin, mutta meidän pitäisi panna asiat tapahtumaan, havaita elämässämme toistuvat toimintamallit ja kysyä niiden tarkoituksenmukaisuutta. Kuinka paljon saamme informaatiota, joka kyseenalaistaa ajatteluamme?
Oppimisessa keskeinen asia on perusturvallisuus, ilman sitä yritämme suojautua. Kukaan ei pysty oppimaan yksin, tarvitsemme vuorovaikutusta, jossa rajoitamme ja mahdollistamme toisiamme. Jatkuva konflikti on oppimisen ja luovuuden lähde. Mistään asiasta ei voi olla yhtä totuutta, yksi totuus kertoo aina valtarakennelmasta. Oppiminen on osa elämää ja missä tahansa saavutettu osaaminen pitäisi voida todentaa missä tahansa.
Mitä enemmän olet valmis tekemään ilmaiseksi, sitä enemmän tienaat. Ongelmat ovat vanhentuneissa asenteissa ja ansaintamalleissa.

Innostavaa aamiaisoppia

jatkuva muutos
hengästyttää hitaaseen
palautumiseen

faarao haastaa
projektimuurahaiset
pyramideille

aalto tasoittaa
hiekkalinnan, opettaa
muutoksen luonnon
Wakarun Marskin aamiaisseminaari Innostava oppiminen keräsi aamiaispöydän täyteen innostuneita oppijoita 18.9.08.
Toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen HRM Partnersista kertoi, miten innostaa ihmiset mukaan muutokseen. Esimies, tiedätkö, mikä motivoi tiimisi jäseniä, mikä saa heidät innostumaan? Jos rahalla ei olisi merkitystä, mikä saisi heidät tulemaan huomenna töihin?
Mitä tarkoitamme, kun puhumme muutoksesta? Olisiko parempi puhua ilmastokriisistä eikä ilmastomuutoksesta? Entä jatkuvasta muuntautumisesta ja suurista muutosprojekteista? Lenkkeilijä tietää tarvitsevansa juoksemisen jälkeen lepoa ja palautumista, jotta kunto kehittyisi. Työelämässäkin hitaus ja palautuminen ovat entistä tärkeämpiä.
Sitoutuvatko ihmiset työtehtäviin vai työyhteisöön? Ihmisen persoonallisuus ja kokemukset vaikuttavat muutostilanteessa. Uudet asiat kuormittavat aina. Pohjoinen ilmasto tarjoaa luonnollisen palautumissyklin vuodenaikojen vaihtelussa.
Kotterin teoria muutoksen portaista toimii – kuin junan vessa (ennen). Oletko muutoksessa subjekti vai objekti? Mieti, mitkä asiat eivät muutu. Viesti siitä! Anna tilaa tunteille!
Viestinnän merkitys on suuri. Ihmiset voidaan saada mukaan muutosprosessiin esimerkiksi käyttämällä verkon erilaisia osallistumismahdollisuuksia.
Jaakko Kuosmanen heitti, että uusi johtaja saattaa olla kuin hyttynen hyytelössä: heiluu, kunnes vaimenee. Hyytelö pitäisi pehmentää. Jos juokset liian kovaa, muut eivät pysy perässä.
Petri Väyrynen johdatti meidät simulointipelien mahdollisuuksiin muutostilanteissa. Hän näytti kuvia jälkikasvustaan simuloimassa keijua tai pääsiäisnoitia. Wakarun blogissa on tarina hiekkalinnoja rakentavasta pojasta, joka valmentautuu luontevasti ulkoa tuleviin muutoksiin.
Tarinat ovat hyvä tapa oppia, mutta niiden lisäksi tarvitaan faktoja. Simulaatiopeli tarjoaa turvallisen oppimisympäristön, josta ulkopuoliset tekijät on siivottu pois. Päätöksenteon ja seurausten ketju on helppo havaita. Peleissä annetaan tilaa luovuudelle ja ryhmätöille, mutta tehtävillä on selvät aikarajat.
Wakarun Apollo 13 -peli johdattaa ITILin käyttöönottoon. Eri pelaajaryhmät voivat keskustella ratkaisuistaan – ja muutoksen merkityksen avautumisen myötä ”ITIL free zone”-kyltit saattavat vähentyä toimitiloista. Egyptin haaste on projektipäällikköakatemia, joka tarjoaa ahaa-elämyksiä erilaisissa projektirooleissa.
Jaakko Kuosmanen luonnehti työuraansa konehuoneesta kulmahuoneeseen toimisto repussa ja vakuutti, että töissä on hauskaa, vaikka toimitaankin tiukasti prosessin mukaan. On helpompi tulla näytelmään, kun tietää, mitä näytellään ja mikä on oma rooli.
Hän avasi meille simulaatiopelejä käytännössä ja pukeutui Apollo 13 -pelin mukaiseen avaruuspukuun. Usein ei auta, vaikka ITILiä kaadetaan korvista, mutta pelin avulla ihmiset voivat ymmärtää, ettei astronautteja olisi saatu hengissä alas ilman hallinnassa olevia prosesseja. Peliin kuuluu vastuukortit ja tapahtumat, joihin pitää reagoida. Peliä pelataan neljä kierrosta, jotta oppimiselle ja oivaltamiselle olisi riittävästi tilaa.
Egyptin haastetta voidaan pelata riippumatta yrityksen projektijohtamismallista, koska eri malleissa on paljon yhteistä: projektiorganisaatio, riskienhallinta sekä työkäytännöt ja niiden soveltaminen. Yleensä saadaan epätäydellisiä toimeksiantoja, joita pitää täydentää. Projektiympäristö on tyypillinen: faaraon oikulliset toiveet, hyvät ja huonot ajat, onni ja onnettomuus, ilmasto ja Niilin tulvat aiheuttavat muutoksia, joihin on reagoitava neljän pelikierroksen ajan.