Kategoria: sosiaalinen media

Ammattipedagogiikkaa virtuaalisesti

osaaja koostaa
sirpaleista oppinsa
surffaa sometuun

lumemaailman
päämäärätön poukkoilu
yksin metsässä
Ammatillinen virtuaalipedagogiikka syöksyy vauhdilla virtuaalimaailmaan. Tätä todisti ammatillisten opettajakorkeakoulujen virtuaalipedagogiikkahankkeiden järjestämä Mobiilioppiminen, oppimispelit ja -simulaatiot ammatillisessa opetuksessa -seminaari Hämeen ammattikorkeakoulussa 30.9.2008.
Nostalgista! Seminaaritila oli sama, jossa Virtuaaliammattikorkeakoulua synnytettiin vuoden 2000 helmikuussa.
Kari A. Hintikka Jyväskylän yliopistosta hehkutti mokkulan mahdollistamaa mobiilia työskentelyä junassa, toi esiin etätyöstä tutut käsitteet kuten paikalliset etätyökeskukset ja lähityön lähellä kotia ja epäili nettitaidottoman työnsaantia vaikeaksi, kun kaupan kassankin työvuorot jaetaan sähköpostitse.
Seminaareihin voi osallistua matkustamatta ja esittää puhujille kysymyksiä verkossa. Puhujan esitysdiojen rinnalle syntyivät toisesta työasemasta nettiviestit puhutusta. Emme tulleet Hämeenlinnaan virtuaalisesti vaan junalla ja taksilla, joten myöhästyimme seminaarin avauksesta.
Muuttuuko oppiminen niin, ettei mitään tarvitse muistaa, kun kaikki löytyy netistä? Ainakin terveydenhuoltoalalla tarvitaan riittävästi tietoa korvien välissä, ettei katastrofitilanteissa aikaa tarvitse tuhlata nettisurffailuun.
Kitaransoiton opettelu ei kuulemma enää vaadi soittotunteja ja opettajaa, kun kitaransoitosta kiinnostunut löytää itseopiskelumateriaalia vaivatta netistä ja voi oppia situationaalisesti.
Sulautetussa todellisuudessa ihmiset tallentavat jatkuvasti omaa elämäänsä nettiin ja voivat sieltä tarkistaa, mitä tekivät viisi vuotta sitten. Paikkatietosovelluksista he saavat lisätietoja ympäristöstään.
Ville Venäläinen Internetixistä luennoi verkon kautta ja Hämeenlinnan seminaarisalissa Anne Rongas vaihtoi esitysdioja puheen myötä.
Lähi- ja etäopetus yhdistyvät, vaikka Manuel Castellsin mukaan paikassa ja virrassa elävät eri ihmisryhmät. Uudet keksinnöt kuten juna, auto ja puhelin ovat aina vaikuttaneet todellisuuteen, samoin sosiaalinen media muovaa yksilön tietoisuudesta yhteisöllistä.
Verkossa tarvitaan luottamusta ja sosiaalisessa mediassa oppija on keskiössä. Tarjoaako oppilaitos oppimiselle laitospaikkaa? Kaataako sosiaalinen media oppilaitoksen seinät?
Opettajan ja ohjelmoijan arki ovat lähellä toisiaan: molemmissa vanha toiminta on murtumassa.
Sometu-yhteisöön kuuluu nykyisin noin 450 sosiaalisen median oppimissovelluksista kiinnostunutta henkilöä. verkko-ohjauksen haasteina ovat luonteva ryhmäytyminen ja välineinä skype, sähköposti ja puhelin.
Anne Rongas Kotkan aikuislukiosta johdatti meidät mobiiliohjaamiseen ja sosiaalisen median välineisiin.
Mitä ilmaiset sosiaalisen median välineet voivat meille tarjota? Wikin oppimiskynnys on matala, joten yhteiset aineistot voidaan tuottaa sinne ja upottaa oppimisalustaan.
Mobiilipedagogiikassa oppimisprosessi on olennainen, mutta asiat menevät nopeasti ohi, kun koko ajan tulee jotain uutta. Jos laite tallentaisi tapahtumat henkilön puolesta, niitä voisi myöhemmin palata reflektoimaan. – Niin, millä ajalla?
Moniajo on nuorille luontevaa ja sosiaalinen media tarjoaa siihen välineet: ihminen voi yhtaikaa tehdä ja dokumentoida ja olla vuorovaikutuksessa.
Kaikkea ei tarvitse survoa samaan oppimistapahtumaan vaan liikkeelle voidaan lähteä oppimisen tarpeista. Eri lähteistä tulevan informaation voi koota otsikkosyötteillä kullekin sopivaksi kokonaisuudeksi.
Pedagogisena haasteena onkin kokoavan järjestelmän kehittäminen, ettei kaikki sirpaloituisi. Suljetut ja avoimet ympäristöt eivät syrjäytä toisiaan vaan uutissyötteillä avoin voidaan sulauttaa suljettuun.
Anne Rongaksen oma blogi syntyi vuonna 2006, jolloin hän piti etänä luennon blogien opetuskäytöstä. Blogi jäi elämään ja tarjoaa edelleen jatkuvasti monipuolista uutta tietoa sosiaalisen median mahdollisuuksista opetuksessa.
Aluksi verkkovälineet vaativat paljon, mutta alkavat vähitellen palkita ja vähentää työtaakkaa; kun joku testaa uuden välineen ja kertoo kokemuksistaan, muiden aikaa säästyy.
Oppimispelejä
Birgitta Mannila Jyväskylän ammattiopistosta esitteli ammatillisia monen käyttäjän kolmiulotteisia pelejä, jotka oli kehitetty Pedagames-projektissa. Toimintakokonaisuuden muodostivat työelämä, peli ja opintosuunnitelma; oikea suunta varmistettiin vuoropuhelulla. Pelit havainnollistavat todellista työelämää ja sen vuorovaikutusta, mutta ovat turvallisempia.
Taustatarina toteutettiin eri alojen osaajien tiiviissä yhteistyössä, testattiin ja paranneltiin kolmessa peräkkäisessä kehityssyklissä. Pedagogisia haasteita olivat toisaalta yliohjaamisen, toisaalta opiskelijoiden kognitiivisen taakan välttäminen; vuorovaikutuksen ja luonnollisen ongelmanratkaisun haasteet eivät saaneet kadota eikä kokonaisuus pirstaloitua hallitsemattomaksi. Pelien pedagoginen laatu muodostuu eläytymisestä, haasteellisuudesta ja palautteesta.
Esitellyt pelit yllättivät asiallisuudellaan ja monipuolisuudellaan. Securessa opetellaan turvallista työskentelyä rakennustyömaalla, Voltagessa pientalon sähköistystä ja Decoressa asiakkaan toiveiden mukaista asunnon pintaremontin suunnittelua. Keskustelu kuulokemikrofonilla oli tuottanut runsaampaa ja asiallisempaa vuorovaikutusta kuin pelkkä chat.
Yleisöstä ehdotettiin opiskelijoiden kehittämien lautapelien muuttamista mobiilipeleiksi ja ohjelmoinnin opettaja tarjosi jo hankkeeseen koodausapua.
Second Life
Kim Holmberg Åbo Akademista kertoi Second Lifesta oppimisympäristönä. Gartnerin ennusteen mukaan vuonna 2011 aktiivisista netin käyttäjistä 80 % on mukana jossain nettiyhteisössä. Fyysinen ja virtuaalinen todellisuus limittyvät: kummassa olemme, kun luemme sähköpostia?
Hyvännäköinen avatar nostaa tutkimusten mukaan käyttäjänsä itsetuntoa myös fyysisessä maailmassa. Avatarilla voi olla kehonkieli ja webbikameraa voidaan käyttää niiden kasvonilmeiden mallintamiseen. Kun henkilö puhuu kuulokemikrofonilla, avatar voi matkia hänen huulenliikkeitään.
World of Warcraftissa on 10 miljoonaa maksavaa asiakasta. Lineage II on suosittu Koreassa ja Aasiassa.
Second Life on herättänyt eniten kiinnostusta korkeakouluissa, ja sen sovelluksista löytyy tietoa verkosta. Kaikki, mitä Second Lifessa nähdään, on käyttäjien sinne luomaa. Yhteisössä on jo yli neljäsataa yliopistoa ja koulua ja tuhansia opettajia.
Monet mallintavat luokkahuoneet Second Lifeen edelleen perinteisesti neljällä seinällä ja tuoliriveillä, vaikka mahdollisuuksia olisi rajattomasti – mielikuvituksen rajoissa.
Second Lifessa voimme saada erilaisia elämyksiä. Voimme käydä Sikstuksen kappelissa tutkimassa freskoja, kiivetä gradupolkua vuorenseinää pitkin, nähdä maailman skitsofreenikon silmin tai verkostoitua EduFinland-saarella. Tutkimusten mukaan Second Life madaltaa osallistumiskynnystä, edistää luovuutta ja on hauska. Se toimii myös kännykällä.
ManPower järjestää Second Lifessa työnhakijoiden haastatteluja. LinkedInissä on tarjolla työpaikkoja Second Lifessa, ja monet LinkedInin jäsenet kertovat CV:ssään Second Life -työkokemuksestaan.
Second Lifen käytön haasteina ovat linjayhteydet, palomuurit ja oppimiskäyrä.
Iltapäivällä saimme seikkailla Second Lifessa ennalta luotuina virtuaalihahmoina. Työasemia ei riittänyt kaikille, joten kollegan kanssa ihmettelimme ensin, miten pääsemme sisään, kun virtuaaliryntäys tukki linjayhteydet. Tilanteen lauettua ihmettelimme, mihin suuntaan keskelle metsää tupsahtaneen hahmomme pitäisi juosta löytääkseen EduFinlandin, jonka amfiteatterissa muut seminaarilaiset jo istuivat verkostoitumassa.
Virtuaalimaailmassakin voi eksyä yksin metsään.

Oppitorille oppimaan

yhteisöllisyys
innostaa aikuisia
syväoppimaan

ludologia
ja edutainment tuovat
pelit tarjolle

tarina kiehtoo
synnyttää tunteet ja flown
autaa oppimaan

WebEx, Moodle ja
verkkolabra kutsuvat
oppijat HAMKiin

IT-kouluttajien syysseminaari Tieturin oppitorilla 24.9.08 tarjosi kimaran verkko-oppimisen eri mahdollisuuksia verkkotuetusta itseopiskelusta ja sulautetusta opiskelusta digitaaliseen peli- ja simulaatio-oppimiseen ja etäläsnäoloon video- ja audiokonferenssin sekä virtuaalilaboratorion avulla.
Tieturin sulautetun oppimisen ratkaisuja
Arja Sippola, joka vastaa Tieturin sulautuvan oppimisen (blended learning) ratkaisuista ja järjestelyistä, kertoi yhteisöllisyyden toteuttamisesta verkko-opetuksessa. Mitä syvällisempää osaamista tavoitellaan, sitä enemmän tarvitaan vuorovaikutusta ja asiantuntijuuden jakamista.
Tuettu itseopiskelu verkossa tarkoittaa sitä, että verkko-ohjaaja seuraa tarkasti oppimista ja tukee sitä, antaa piiskaa ja porkkanoita. Projektikoulutuksessa perusasiat opiskellaan tuetusti verkossa ja projektipäälliköksi valmentaudutaanlähiopetuksessa. Muutosagenttien valmennuksissa käytetään vastaavaa mallia. Tavoitteena on koulutuksen oikea-aikaisuus: opiskellaan silloin, kun osaamista oikeasti tarvitaan eikä opiskella varastoon.
Tieturi tarjoaa elinikäistä oppimispolkua yrittäjyystietouteen, johon kuuluu osaamistarpeen ja -vajeen kartoitus. Se on luonteeltaan sosiaalisen median välineitä hyödyntävää verkkokoulutusta yksilöllisesti yhteisössä. Yhteisöllinen oppiminen parhaimmillaan on yhteisöllistä tiedon luontia ja jäsentelyä, isoihin, syvällisiin ongelmiin pureutumista yhteisten tavoitteiden mukaisesti, jaettua asiantuntijuutta verkkoyhteisössä.
Lähes kaikki parikymppiset ovat IRC-Galleriassa. Kun he tulevat oppilaitoksiin ja työelämään, heille pitää tarjota välineitä, joihin he ovat tottuneet. Luentojen kuuntelu lähiopetuksessa ei enää toimi; sisällöt voidaan kahlata verkossa ja pureksia lähikontaktissa yhdessä.
Nykyisin blogeissa jaetaan asiantuntijuutta, wikeissä työstetään yhteisiä tekstejä ja seminaarien antia voidaan seurata verkossa. Näitä välineitä käytetään erillisinä, mutta Tieturin uudessa konseptissa ne yhdistetään verkkoyhteisökokonaisuuteen, johon kuuluu myös perinteinen, suljettu oppimisalusta.
Opetus sulautuu työelämään; yrittäjä saattaa haluta opastaa oppijoita ja oppia samalla itsekin. Tieturin verkkokoulutuskonseptin pilotointi merkonomiopiskelijoiden kanssa on lähdössä liikkeelle. Ideana on, että opiskelu aloitetaan verkkoyhteisössä ennen kuin mennään oppimisalustalle, johon viedään kaikki oppimiseen liittyvä. Sillisalaatti ei pysyisi kenenkään hallussa. Tarvitaan selkeät mallit ja toimintatavat, jotta jokainen tietää ilman selityksiä, mitä hänen pitäisi tehdä. Parin vuoden kuluttua voidaan katsoa, miten konsepti on onnistunut.
Yleisöstä kysyttiin, voiko opiskelija osallistua oppimiskokonaisuuteen omalla, jo olemassa olevalla blogillaan, vai pitääkö hänen perustaa jokaista opiskelukokonaisuutta varten uusi virtuaalipersoona blogeineen. Arja Sippola totesi, että Tieturin konsepti perustuu sosiaalisen median työvälineisiin ja kurssikohtaisiin blogeihin, ei oppijoiden omiin blogeihin.
Yleisöstä todettiin, että sosiaalinen media perustuu vapauteen ja vapaaehtoisuuteen. Käskytetty blogimerkintä ei ole samanlainen kuin vapaa. Hukka-ajoilla ihmisellä on vieressään känny eikä läppäri, joten myös kännyllä pitäisi päästä oppimisympäristöön.
Pelioppiminen
Reetta Koski Tieturilta kertoi pelaamalla oppimisesta. Esityksen aikana hänelle saattoi lähettää anonyymisti SMS-viesteinä kysymyksiä, jotka tulivat näkyviin seminaaritilan seinälle.
Mitä peleistä opitaan ja voidaanko sitä hyödyntää työssäoppimisessa? Pitäisikö oppimisen olla viihteellistä? Viihteellisen oppimisen käsite ”edutainment” tunnettiin jo 1990-luvun alkupuolella ja ludologia, pelitutkimus, etenee vauhdilla. Pelimaailmassa pyörii tällä hetkellä enemmän rahaa kuin elokuvateollisuudessa.
Pelit näkyvät uutisotsikoissa. ”Ihmisoikeusjärjestö puuttui WoW (World of Warcraft) -pelin lapsityövoimaongelmaan Kiinassa.” ”Hollannissa 17-vuotias poika pidätettiin Habbo-hotellin huonekalujen varastamiseseta.” ”WoW-taidot pelastivat hengen Norjassa.”
Onko WoW maailman kehittynein projektinhallintaohjelma? Tiedät, missä heimolaisesi ovat, paljonko voimaa heillä on jäljellä ja mitkä ovat heidän varustuksensa. Pelin on jopa todettu edistävän tieteellistä ajattelua.
Tempaako lautapeli mukaansa paremmin kuin verkkopeli? Kun PC-, mobiili- ja konsolipeleissä viestimiseen alettiin chatin sijaan käyttää puheen mahdollistavaa Skypea, pelaajat keskittyivät aiempaa enemmän ongelmaan ja pelkkä höpöttely väheni.
Mitä on pelaamalla oppiminen? Mitä on oppiminen? Itse osallistumalla muistaminen kasvaa. Peli tarjoaa mahdollisuuden kokemukselliseen oppimiseen, johon voidaan hypätä Kolbin vuonna 1984 esittämän mallin mistä tahansa kohdasta: kokemus, pohdinta, käsitteellistäminen tai aktiivinen kokeilu.
Aktiiviset osallistujat oppivatkin parhaiten pelien avulla.
Peleillä on paljon vahvuuksia oppimisessa. Pelissä syntyy tarina, joka tempaa mukaansa, innostaa perehtymään asiaan ja luo näin oppimismotivaation. Uuden oppiminen vaatii ponnisteluja, samoin pelaaminen. Tunteet kuten pelko ja stressi, uteliaisuus ja pystyvyys, vaikuttavat oppimiseen. Peleistä voidaan sivutuotteina oppia vieraita kieliä, historiallisia faktoja sekä silmä- ja käsikoordinaatiota. Parhaimmillaan pelissä syntyy flow-kokemus.
Etäläsnäolo WebExin, Moodlen ja virtuaalilaboratorion avulla
Lasse Seppänen kertoi HAMKin verkko-opiskelusta, jossa lähitapaamisia tarvitaan ainoastaa käyttäjätunnusten hakemiseen ja lopputyön tekemiseen, muuten opiskellaan verkossa. Tätä mallia käytetään tradenomiopiskelussa sekä e-learning-osaajan opinnoissa.
Kaikki on joustavasti verkossa: materiaalit, palautteet, ohjaus, arviointi sekä lyhyet WebEx-tallenteet, joita on laadittu esimerkiksi asennuksista. Oppimisalusta Moodlea käytetään yhdessä sovitulla tarkalla tavalla, koska Moodlen villistä käytöstä on saatu ikävää palautetta. Kaikki tehtävät näkyvät päätasolla ja kalenterista yhdellä silmäyksellä ja kaikilla opintojaksoilla käytetään samaa avainta.
Moodlen ja WebExin lisäksi HAMKin verkko-opiskelutyökaluihin kuuluu itse rakennettu virtuaalinen atk-luokka, johon kuuluu satoja virtuaalisia työasemia oppilaitoksen palvelmilla. Työasemien varauslistasta yksittäiset opiskelijat tai ryhmät voivat varata työaseman haluamanaan aikana. Samaa virtuaalista atk-luokkaa käytetään myös lähiopetuksessa, jolloin ei tarvitse asennella erilaisia ohjelmistoja laboratorioiden työasemille.
Luokassa opiskelutilanteessa on kaiuttimet ja opettajalla langaton mikrofoni. Opiskelijat puhuvat työasemansa kuulokemikrofoniin, joka roikkuu kaulalla, koska ääni kuuluu luokan kaiuttimista. Opiskelijoista 60 % kokoontuu yleensä luokkaan, 40 % osallistuu opiskelutilanteeseen kotoaan. Valmiin oppimismateriaalin lisäksi voidaan piirtää tussilla WebExin valkotaululle. Webbikameroita ei käytetä, koska tietojenkäsittelyn opiskelussa puhuvasta päästä saatava lisäinformaatio on kohtalaisen vähäinen. Kokemuksen mukaan opiskelijat ovat enemmän äänessä kuin opettaja.
Jos opiskelijaryhmä haluaa käyttää WebExiä kokouksissaan, opettaja avaa heille WebExin virtuaalihuoneen. Lisenssiointi on host-kohtainen, joten opiskelijoille ei perusteta omia WebEx-huoneita. Työpöydän jakaminen WebExissä on yleisesti käytössä ja opiskelijat voivat ladata välilehdille omia tiedostojaan.
Juuri kukaan ei keskeytä neljä ja puoli vuotta kestävää aikuisten tradenomikoulutusta. Vuoden erikoistumisopintoja, jotka ajoittuvat tammikuusta joulukuuhun, saatetaan keskeyttää kesällä: opiskelijat kokevat saaneensa riittävästi osaamista kevätkaudella eivätkä ole kiinnostuneita opintokokonaisuuden tarjoamasta muodollisesta pätevyydestä.
E-learning-osaajan opintokokonaisuus on alkanut yhä enemmän kiinnostaa yrityselämää. Neljän hengen tiimille suurin haaste on yhteisten kokoontumisaikojen löytäminen. Jokainen ryhmä esittää WebExissä kymmenen minuutin kokonaisuuden, jonka tallenne viedään Moodleen vertaisarviointia varten. WebExin tallenteessa ei näy osallistujalistaa eikä chattia, jotka jäävät eri näytölle.
Opiskelun verkkovaihtoehto on lisännyt hakijamäärää. Ilman sitä Hämeenlinnassa ei ehkä olisi aikuisopintoja, koska alueella ei ole riitävästi potentiaalisia tietojenkäsittelyn aikuisopiskelijoita.
Loppuyhteenveto
Anne Karjalainen Tieturilta veti lopuksi yhteen seminaarin annin. Koko seminaarin ajan olimme voineet SMS-viestein äänestää kolmen vuoden kuluttua vallitsevinta verkko-opetusmuotoa. Etäläsnäolo audio- ja videoneuvotteluin keräsi äänisaaliista lähes puolet, 45,5 %. Peli- ja simulaatio-oppimiseen uskoi kolmasosa, 31,8 % ja loput 22,7 % äänesti verkkotuettua itseopiskelua.
SMS-viestit tarjoavat kaksisuuntaisen kanavan, jota voidaan käyttää markkinointiin, muistutuksiin ja tiedottamiseen. Yritysten väliseen viestintään ei tarvita lupaa, sen sijaan kuluttajaviestintään tarvitaan. Saimme kaikki tervetuloviestin mobiililaitteeseemme ennen seminaaria. Seminaarin arvonnassa palkinnon voittanut, jo tilaisuudesta lähtenyt kollega palasi tekstiviestin saatuaan ruuhkan läpi Tieturille noutamaan palkintoaan.
Erilaisten viestintäkanavien käyttäminen vaatii suunnittelua ja puhelinnumeroiden ylläpitoa: SMS-viestin pitää olla lyhyt ja ajoituksen oikea.
Seminaarin aikana SMS-viestein voi esittää anonyymisti kysymyksiä, jotka tulevat kaikille näkyviin. Tämä häiritsee esiintyjää vähemmän kuin puheenvuorojen pyytäminen. Puheenvuoropyyntöjä saattaa esityksen päätyttyä olla niin paljon, ettei kaikkia ehditä esittää eikä käsitellä. SMS-viestein kaikki kysymykset ja kommentit tulevat näkyviin ja esiintyjä voi valita niistä ne, joihin voi vastata heti. Luonnollisesti hän kertoo myös, miten aikoo vastata muihin kysymyksiin.

Verkkoyhteisöön turvallisesti

Habbosta Irciin
nuorten tosielämä
varttuu turvassa
Hetkyn Akva-kerho vieraili Sulakkeella keskiviikkoiltana 27.8.08. IRC-Gallerian vetäjä Ville Mujunen kertoi meille, varttuneille akvalaisille, nuorison Habbo-hotellista, IRC-Galleriasta ja Sulakkeen mobiilivirtuaalimaailmasta. Pari päivää ennen vierailua saimme sähköpostitse kehotuksen ottaa mukaamme jälkikasvua, mutta teini-ikäisiä ei joukossamme näkynyt. Ennen esitystään Ville Mujunen kysyi, mistä aiheista erityisesti olisimme kiinnostuneita. Sulakkeen ansaintamallit, palvelujen toiminta ja niiden turvallisuus tuntuivat kiinnostavan osallistujia eniten. Itse olisin ollut kiinnostunut siitä, millaisia kokemuksia on opetuksen järjestämisestä Habbo-hotellissa – mutta niitä pitänee etsiä muualta.
Habbo
Habbossa kerätään pelinomaisesti suorituspisteitä, chattaillaan ja mesetetään. Yhdellä käyttäjällä voi olla useita virtuaalihahmoja, joita personoimalla nuori voi turvallisesti hakea minuuttaan. Hän voi kokeilla sisustusta, vaatteita ja erilaisia trendejä. Palvelun ylläpitäjät luovat uusia vaatteita käyttäjien toiveiden mukaan.
Habbossa on erilaisia käyttäjätyyppejä: suorittavat achiversit, luovat creativistit, yksin touhuavat lonersit, rajoja rikkovat ja uusia toimintatapoja etsivät rebelsit sekä yhteisöllistä kokemusta kaipaavat traditionalistit, jotka ovat Suomessa yleisimpiä.
Suomessa habbolaisten keski-ikä on noin kolme vuotta alhaisempi ja Brasiliassa ja Japanissa kolme vuotta korkeampi kuin koko maailman habbolaisten 15 vuoden keski-ikä. Suomalaiset nuoret siirtynevät 15-vuotta täytettyään IRC-Galleriaan – ja testamenttaavat huonekalunsa Habboon ryntääville pikkusisaruksilleen.
Käyttäjän oikeaa identiteettiä ei Habbossa voida varmistaa, käyttäjätunnuksen saamiseksihan riittää toimiva sähköpostiosoite. Kännykkätransaktiot ja luottokorttimaksut ovat toki varmennettuja. Maksullisia palveluja käyttävät kuluttavat noin 5-20 euroa kuukaudessa, mutta Habbossa toimimisesta yli 80 % on ilmaista.
Öisin Habbo-hotelli on kiinni, aukioloaikoina moderaattori on aina paikalla. Habbo on kuin julkinen puisto, jossa on valvontakamerat ja jossa pitää käyttäytyä sääntöjen mukaan. Kiroilu ja propaganda ovat kiellettyjä. Yhteisö palauttaa ruotuun asiattomasti käyttäytyvät ja tarvittaessa moderaattori puuttuu tilanteeseen.
Habbossa voi kokeilla toimimista vaikka hevoshoitolassa tai sairaalassa. Huumebussi jakaa huumeiden vastaista valistusta, ja käyttäjät jopa jonottavat sen luona. Melkein joka viikko joku julkkis esiintyy Habbossa ja fanit voivat chattailla hänen kanssaan.
Habbon kansainvälinen laajentuminen edellyttää partnereita, jotka ymmärtävät nettiä, mediaa ja paikallista kulttuuria ja jotka pystyvät kirjoittamaan, moderoimaan ja lokalisoimaan palvelua. Habbon käyttäjäkunnan kasvu on tällä hetkellä suurinta Etelä-Amerikassa.
IRC-Galleria
Käyttäjien yhden euron kuukausimaksulla pyörivä IRC-Galleria on Suomen suurin sosiaalisen median palvelu, kaksi kertaa niin suuri kuin Facebook. IRC-Galleriaan viedään kuvia, siellä kirjoitetaan päiväkirjaa, tavataan tuttuja ja tutustutaan uusiin, itsen kaltaisiin ihmisiin tai ”satunnainen”-napilla kehen tahansa.
IRC-Galleria on yhteiskunnan peili: siellä näkyvät 15-24-vuotiaiden nuorten kiinnostuksen kohteet, harrastukset ja arvot. Heille netti on osa todellisuutta, aina olemassa ollut. He eivät mene erikseen nettipalveluihin vaan löytävät netistä tosielämän palveluja. Säilyvätkö käyttäytymismallit, kun käyttäjien elämäntilanteet muuttuvat?
IRC-Galleriassa ladataan noin 300 miljoonaa sivua viikoittain. Nuoret ovat yleensä valistuneempia netin käyttäjiä kuin vanhemmat. Nettihuijauksiin lankeavat eniten yli kolmikymppiset.
Käyttäytymissäännöt ja moderointi kuuluvat IRC-Galleriaan kuten Habboonkin. Moderaattorit saavat viikoittain noin 20 000 avunpyyntöä, jotka liittyvät yleensä ilman lupaa ladattuihin kuviin tai kuviin, joissa näkyy alkoholin käyttöä tai väkivaltaa.
Pelastakaa Lapset ry ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto ovat IRC-Gallerian pääyhteistyökumppanit.
Mobiilivirtuaalimaailma
Mobiilivirtuaalimaailma, jossa voi nähdä liikkuvat hahmot ja chattailla niiden kanssa, yleistyy muutaman vuoden sisällä. Jo nyt nettideittailu koetaan konservatiivisissa maissa yhteiskuntaan vaikuttavaksi uhaksi.
Mainoksista ja Sulakkeen tuotekehityksestä
Habbo ja IRC-Galleria ovat nettisaiteista turvallisimpia, koska niissä moderaattorit valvovat käyttäytymissääntöjen noudattamista. Myös salakielemme, suomen kieli, suojaa monilta netin ongelmilta.
Perinteiset klikattavat bannerit eivät kuulu Habboon tai IRC-Galleriaan. Käyttäjät innostuvat aktivoivista mainoksista eikä tieto sponsorista haittaa osallistumista. Käyttäjät voivat esimerkiksi suunnitella iPod-mainoksia, juosta Niken kengillä hotellissa tai piirtää Stabilo-tusseilla. Mainoshan pyrkii painamaan tuotenimen käyttäjän mieleen, ja miten se paremmin onnistuisi kuin elämällä ja työstämällä yhdessä jotain tuotteeseen liittyvää? Innostuneet nuoret kertovat kavereilleenkin tuotteisiin liittyistä aktiviteeteista.
Sulakkeella työskentelee heterogeeninen, eri kansallisuuksista koostuva luova porukka, jossa on taiteiden, liiketalouden ja ICT-osaamista. Tuotteita kehitetään Scrumin kahden viikon rauhoitetuissa sprinteissä. Myös markkinoinnissa käytetään Scrumia.

Virtuaaliyliopistopäivät

verkossa oppii
yhteisöllinen muutos
onnellinen työ

Virtuaaliyliopistopäivät 6.-7.5.2008 Espoon Dipolissa, kuten kaikki verkko-opetukseen liittyvät seminaarit, tarjoaa tilaisuuden verkostoitumiseen, oivalluksiin ja kasvokkaisiin kohtaamisiin. Kuitenkin päivien virallinen anti työpajoineen sisälsi liian paljon liian tuttua. Opetusministeriöhän julisti tietoyhteiskunnan projektimaisen kehittämisen päättyneeksi ITK-konferenssissa jo pari vuotta sitten. Näivettyykö verkko-opetus erillisrahoituspiristeiden janoon?

Vaasan yliopiston rehtori Matti Jakobsson painotti avauspuheessaan korkeakoulujen profiloitumista ja paineita suuriin yksikköihin. Korkealaatuinen opetus maksaa; hyvä yliopisto kohdentaa resurssinsa laadukkaaseen eikä halpaan opetukseen. Yhteiset tukipalvelut ja yhteinen kehittäminen ja suunnittelu saivat Matti Jakobssonilta kiitosta. Sen sijaan hän ei usko yhteiseen opetukseen verkossa, Joopas-konseptiin, siihen, että kaikkien korkeakoulujen oppisisältöjen pitäisi olla kaikkien opiskelijoiden tavoitettavissa verkossa. Tieteenalakohtaiset verkostot toimivat ja avoimen Virtuaaliammattikorkeakoulun konsepti on hänen mielestään onnistunut.

Aluksi yllätyin Matti Jakobssonin näkemyksestä. Tietie-yhteistyössähän yhteinen verkko-opetus on jo kaksitoista vuotta ruokkinut innostuneiden verkko-opiskelijoiden vuosi vuodelta kasvavia määriä. Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintotoimistokin on mahdollistanut syksystä 2002 lähtien ilmoittautumisen toisen korkeakoulun verkko-opintoihin.

Pysähdyin miettimään: Tietie-yhteistyö on tietojenkäsittelyn koulutusohjelman verkosto, jossa keskinäinen luottamus ja yhdessä sovitut pelisäännöt auttavat opiskelijaliikkuvuuden hallinnointia ja tarjonnasta tiedottamista. Sellainenhan Matti Jakobssonin mielestä toimii. Sen sijaan Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintopalvelut on kuin basaari, jonka pursuavia kirjavia tavaroita hypistelevän opiskelijan on vaikea arvioida niiden laatua tai istuvuutta omaan opintokokonaisuuteen. Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintopalvelut uudistuu puolentoista kuukauden kuluttua. Ryhmitteleekö se kirjavan tarjontansa eri korkeakoulujen opintosuunnitelmiin istuvien ja opiskelijoiden ymmärtämien nimikkeiden alle?

Asiantuntija Marita Aho Elinkeinoelämän keskusliitosta maalaili eteemme taitoja, joita liike-elämä tarvitsee. Rekrytointivaikeudet ovat suurimmat hotelli-, ravintola- ja matkailualalla, jossa esimerkiksi tietoteknisten palvelujen suunnittelu ja kehittäminen edellyttävät yliopistokoulutusta. Pöyryn kanssa tehdyn megatrenditutkimuksen mukaan liiketoimintaa haastavat asiakkaan odotusten ylittäminen, monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottaminen, uudenlaisen työn johtaminen, muutokseen sopeutuminen ja verkostoituminen.

Ikääntyminen, kestävä kehitys ja rajalliset luonnonvarat sekä teknologinen muutos ja osaaminen heijastuvat kaikkialle. Miten saisimme teknologian palvemaan ihmistä niin, että ihminen ohjaisi teknologiaa eikä päinvastoin?

Sitran yritystyöpajassa ja johtamisseminaarissa julistettiin, että pehmeät asiat ja inhimillinen ulottuvuus ovat kovin ja merkitsevin juttu taloudellisen hyvinvoinnin, kilpailukyvyn ja ympäristön kannalta. Globaalissa kilpailussa viisauden ja innovaatioiden markkinoilla menestymme mielikuvituksella, oppimiskyvyllä ja luomalla merkityksiä. Tiedon luonne on muuttunut: se ei enää ole niukka resurssi vaan moninkertaistuu, kun sitä jaetaan.

Koulutus ja oppiminen ovat osa työelämää. Huippuyksiköissä palautteenantokulttuuri ja avoimuus ovat vahvoja ja menestys- ja epäonnistumistarinat synnyttävät entistä parempaa toimintaa. Miten kehitetään yhteisöjä, jotka tukevat voimien yhdistämistä eivätkä ruoki kyllästymistä, kyynisyyttä ja väsymistä?

Ylitarkastaja Marja Kylämä opetusministeriöstä ravisteli korkeakoulukenttää. Ministeriön vision mukaan vuonna 2020 Suomessa olisi korkeintaan 15 yliopistoa ja 18 ammattikorkeakoulua. Useat yhteiset työryhmät määrittelevät kokonaisarkkitehtuuria ja yhteistä käsitemallia, jotta tietohallinto tukisi korkeakouluverkoston rakenteellista kehittämistä.

Virtuaaliyliopiston suljetuissa verkostoissa on tehty hyvää työtä, mutta niistä ei ole tihkunut avoimia aineistoja kaikkien käyttöön. Tukipalveluita on kehitetty, mutta niitä on lakkautettu erillisrahoituksen päätyttyä. Tämä ongelma vaatii lisäselvityksiä. Ministeriö antaa rahaa kehittämiseen, mutta korkeakouluverkostosta pitää löytyä omaa rahaa toiminnan jatkamiseen. Aidosta tarpeesta käynnistyneet verkostothan jatkavat toimintaansa.

Jatkossa yliopistojen pitää itse hankkia resurssit verkostoihinsa; ministeriö ei niitä rahoita, vaikka niihin kannustaakin. Muiden yliopistojen palveluita kannattaa hyödyntää.

Virtuaaliyliopiston ja Virtuaaliammattikorkeakoulun pitäisi suunnata kohti avointa korkeakoulua. Siksi Joopas-palvelut ja niiden määritykset ovat tärkeitä. Portaaliuudistus tarjoaisi mahdollisuuksia yhdistää Virtuaaliammattikorkeakoulun ja avoimen yliopiston palveluja.

Paneelikeskustelu

Paneelikeskustelussa todettiin, ettei yliopistoissa ole keinoja kannustaa opettajia opetuksen kehittämiseen, koska panostukset opetukseen eivät paina virkojen täytön vaakakupissa. Yliopisto-opiskelijoille atk-ajokortti on pakollinen, opettajille ei. Niinpä kaikki opiskelijat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikan toisin kuin opettajat. Opiskelijat saattavat karttaa sovelluksia, jotka vaikuttavat vanhanaikaisilta ja jäykiltä, kun sosiaalisessa mediassa joustavat ja alati uudistuvat sovellukset pulpahtelevat kuin vaahtopäät aallokossa. Marita Aho kertoi innostuneena oppijoiden, siis opiskelijoiden ja opettajien, yhdessä kehittämisen kulttuurista, josta ITK-seminaarissa muutama viikko sitten puhuivat ainakin Kotkan aikuislukion opettaja Anne Rongas sekä TaiKin ja Piilaakson Teemu Leinonen.

Yliopisto-opettajilta aletaan edellyttää kansainvälisesti vertailukelpoista pedagogista osaamista. Oppimaan oppimisen pitäisi olla tietoista eikä hykertelevä yllätys, joka ponnahtaa sisällöissä puurtamisen hikikarpaloiden jäähtymisestä.

Työpaja Yhteisöllisyyttä verkossa – sosiaalisen median mahdollisuudet

Työpajassa esiteltiin tuttuja asioita: PBL:ää, Connect Prota, kolmiulotteista virtuaalista kohtaamispaikkaa ja WorkPlaysia.

Oulun yliopiston sisäinen virtuaaliyliopistohanke ColLab pyrkii PBL:n keinoin yhteisen ymmärryksen saavuttamiseen. Opiskelijoiden sitoutumiseen vaikuttavat opiskeltava sisältö, opiskelijaryhmä sekä tuutorin antama ohjaus. Hanke tarjoaa tuutoreille teknistä ja pedagogista tukea sekä Habbohotellin virtuaalitilaksi. Opiskelijat käyttävät työskentelyssään ryhmäblogeja ja seuraavat toistensa työskentelyä RSS-syöttein. PBL-työskentelyn virikkeiksi videoidut luennot piiloutuvat salasanalla.

Webropolilla kerätyn opiskelijapalautteen mukaan Habbo ei ole PBL:lle paras mahdollinen paikka, mutta ryhmäblogi toimii. Sihteeri ei keskustelun kirjaamiselta ehtinyt lainkaan itse osallistua ajatusten vaihtoon.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa on rakennettu kolmiulotteinen Ubimalli nettishoppailuun, jossa käyttäjät saattavat vaihtaa selainnäkymiä keskenään ja siten jakaa shoppailukokemuksiaan. Kielten opiskelijat voivat Ubimallissa luoda uusia oppimistilanteita kokemustensa jakamiseen ja etäryhmätyöskentelyyn.

Minna Vänskä kertoi Connect Pro -verkkokokousjärjestelmän pilotoinnista Helsingin yliopistossa. Keväällä 2006 Avoimen yliopiston opiskelijoille haluttiin tarjota mahdollisuus suulliseen vuorovaikutukseen verkossa. Tarvemäärityksen jälkeen etsittiin yhteistyökumppanit ja hankinta projektoitiin. Pilotointi toimi: kaikki mahdolliset ongelmat tulivat siinä esiin eikä niitä myöhemmin sattunut.

Opettajat eivät innostuneet monivaiheisesta koulutuksesta, sen sijaan täsmäajoitettu vierihoito tuntui toimivalta. Edelleen kaivataan vinkkejä oheislaitteisiin ja ääniongelmien ratkomiseen. Verkko-opiskelijoille videoneuvottelu on selvä piristysruiske.

Markku Närhi Humapista pohdiskeli havaintoherkkyyden johtamista, muutoksen kanssa elämistä ja tietotyöläisten uuden sukupolven valmiuksia. Enää ei pitäisi puhua muutoksen hallinnasta vaan muutoksesta olotilana, ei teknologian vaan uusien toimintatapojen ehdoilla.

Innovaatioketju globalisoituu nopeasti sosiaalisessa mediassa, kun uudet yhteisöllisyyteen ja narratiivisuuteen kasvaneet toimijat astuvat työmarkkinoille. Virtuaalitiimit ovat työelämän arkipäivää ja leviävät kaikkiin yrityksiin koosta ja toimialasta riippumatta, myös julkishallintoon.

Väistämättä myös korkeakouluopetus muuttuu ja sen hallinto hajautetaan. Sosiaalinen media mahdollistaa organisaatiomuutokset ja hajautetun työn kehittämisen. Edessämme on uusi pelikenttä, uudet pelaajat ja uudet pelisäännöt.

Koulutus muuttuu ammattimaiseksi vertaisoppimiseksi, työssä ja työelämässä oppimiseksi, elinikäiseksi ja täsmäajoitetuksi kouluttautumiseksi.

Lopuksi Markku Närhi esitteli Humapin Workplays-sovellusta, joka mahdollistaa yhteisöllisen työskentelyn verkossa tai strategian jalkauttamisen. Kommunikointi syventyy merkityksiksi, työtä tehdään yksin ja verkostoissa ja kaikkea yhdistetään luovasti.

Verkko-opiskelukulttuurin muutos -työpaja

Työpajassa esiteltiin kolme verkko-opetuskokonaisuutta. Riikka Vanninen, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta kertoi viiden opintojakson monimuoto-opetuksesta Moodlessa heterogeniselle opiskelijaryhmälle. Tavoitteena oli itseohjautuvuus ja yhteisöllinen oppiminen. Ensimmäisillä opintojaksoilla tuutoreiden rooli oli merkittävä, mutta jo kolmannella opintojaksolla tuutorit saattoivat keskittyä aikataulusta muistuttamiseen, patisteluun ja palautteiden antamiseen. Viimeisellä verkkojaksolla patisteluakaan ei enää tarvittu.

Tuutoreilla oli oma verkkoalue, jolla he saattoivat vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia ja kysyä neuvoja toisiltaan. Kaikki materiaali jaettiin verkossa ja kaikki tehtävät palautettiin oppimisalustalle. Aikuisopiskelijoille lähitapaamisiin osallistuminen voi olla hankalaa, mutta yleensä aikataulutettu verkkotyöskentely onnistuu.

Kurssilla ei ollut ohjeellista minuuttiaikataulua – etteivät opiskelijat jättäisi tehtäviä kesken, kun siihen arvioitu aika olisi kulunut. Connect Pro -videoneuvottelu on tulossa mahdollistamaan enemmän vuorovaikutusta.

Kirsi Wallinheimo ja Seppo Sainio Helsingin yliopistosta kertoivat, miten opiskelutaitoja voi oppia samalla kun opiskelee vieraita kieliä. Ongelmaksi näytti muodostuvan, että metakognitiiviset taidot eivät siirtyneet opiskelijoiden opiskelu- ja oppimisprosessin kuvaukseen eikä reflektoinnin taso ollut kovin korkea.

Petri Kuhmonen Jyväskylän yliopistosta kertoi kokemuksistaan filosofian opettamisesta verkossa yhteisöllisellä dialogioppimisella. Kahdeksan vuotta sitten verkkokursseilla oli vain nuorta porukkaa, joka kirjoitti chatti-tyylisesti. Nyt verkossa opiskelee kaiken ikäisiä ja käytetty kieli on muuttunut huolitellummaksi. Johtaako blogikirjoittelu kielen oppimiseen?

Keskustelussa kysyttiin, eikö sosiaalinen media tarjoaisi luonnollista mahdollisuutta dialogisuuteen ja omien ajatusten testaamiseen. Lisäksi kysyttiin, haittaako suorituskeskeisyys itseohjautuvuutta.

Aikuiskoulutus

Valtiosihteeri Heljä Misukka opetusministeriöstä valotti aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta. Ikääntyminen ja eläköityminen lisäävät työvoimapulaa joka alalla. Uudet sukupolvet ja maahanmuuttajat eivät riitä täyttämään työvoiman vajausta; tarvitaan aikuisten uudelleenkoulutusta ja työurien pidentämistä.

Miten houkutella iäkkäitä pysymään töissä? Miten kannustaa pieniä yrityksiä kouluttamaan työntekijöitään?

Akku-hanke käsittelee aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta, mm. koulutuksen kustannusten jakoa eri osapuolten kesken ja korkeakoulujen aikuiskoulutusta, täydennys- ja oppisopimuskoulutusta, opiskelumahdollisuuksia töiden ohessa sekä osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.

Paneeli verkko-opetus ja tietosuoja

Paneelissa verkko-opetuksen tietosuojasta keskustelivat ylilääkäri Timo Leino Työterveyslaitokselta, ylitarkastaja Anne Tamminen-Dahlman Tietosuojavaltuutetun toimistosta sekä yliassistentti Jukka Tuomela Tampereen yliopistosta. Henkilötietolaki ja viranomaisvelvoitteet asettavat omat ehtonsa luottamuksellisten tietojen käsittelyyn. Tietosuojavaltuutetun toimistossa on tänä keväänä laadittu opetusalan kysymyksiin liittyvää ohjausaineistoa. Virtuaaliyliopiston sivustolle perustetaan tietosuojablogi, joka avaa henkilötietolain yleisiä periaatteita korkeakouluopetuksen näkökulmasta.

Koko totuus ei välttämättä löydy yhden lain yhdestä pykälästä. Kuka pääsee näkemään keskitettyjen palautejärjestelmien kurssipalautteita? Kurssitoteutus henkilöityy opettajaan, joten kysymys on henkilötiedoista. Kun henkilötietoja kerätään, heti aluksi pitää kertoa, mitä tarkoitusta varten tietoja kerätään. Ulkopuolisia ovat tahot, jotka työtehtävissään eivät kyseisiä tietoja tarvitse. Pääsyoikeudet tietokantoihin määräytyvät työtehtävien mukaan. Ulkopuolisille voidaan jakaa tilastotietoja. Missään tapauksessa ei pidä ajatella, että samassa organisaatiossa työskentelevillä pitäisi olla oikeus henkilötietojen näkemiseen.

Kun kehitetään palvelujärjestelmiä, joissa on useita toimijoita, ei riitä, että asiat sovitaan, vaan sopimusten mukaiset toiminnot pitää rakentaa tietojärjestelmien sisään. Tietojärjestelmien tilaaminen vaatii tarkkuutta. Jos johtaja delegoi jonkin asian alaiselleen, sen pitäisi tietosuojamielessä näkyä tietojärjestelmässä käyttöoikeuden muutoksena.

Ehkä ei ole riittävästi pohdittu, mikä on opiskelija- ja kurssiarviointien luonne asiakirjoina. Eri lakien soveltamisesta voi syntyä aukkoja, joissa lakeja kirjaimellisesti sovellettaessa saatetaan päätyä absurdeihin tilanteisiin. Verkkokoulutuksessa voi syntyä paljon tallennettavia videoita ryhmätilanteista, joissa saatetaan törmätä paitsi tekijänoikeuskysymyksiin myös tietosuojaan. Kun henkilöiden kasvot ovat tunnistettavissa, niistä muodostuu henkilörekisteri. Toisaalta henkilötietolakia ei voida soveltaa kaikkeen; tallentamisella pitäisi olla jokin rekisteripitoon liittyvä tarkoitus.

Kerättävän tiedon pitää olla sidoksissa käyttötarkoitukseensa. Jos tietoa kerätään tiettyä tarkoitusta varten, se ei saa ilmestyä yhtäkkiä esiin jossain muussa käyttötarkoituksessa. Verkkovälitteistä videota joku voi tallentaa muuallakin kuin lähettävässä päässä. Sopimukset takaisivat, että ainakin mietittäisiin, kuka saa tehdä ja mitä.

Onko tietosuojan kannalta eroa siinä, keskusteleeko opiskelijajoukko blogissa vapaaehtoisesti omalla ajallaan vai kurssiin kuuluvana pakollisena suorituksena? Paneelin mukaan opiskelijoita ei voi pakottaa keskustelemaan avoimessa blogissa, vaan siihen tarvitaan aina heidän suostumuksensa.

Onnellisuus työssä

Lopuksi professori Timo Airaksinen Helsingin yliopistosta hauskuutti meitä filosofoimalla onnellisuudesta työssä. Hän erotti onnellisuuden tunteen, onnellisen luonteen ja onnekkaan asiantilan. Mieliala voi olla ristiriidassa olosuhteiden kanssa, esimerkiksi kun synkkyyteen taipuva saa lottovoiton tai onnellinen luonne joutuu syöpäosastolle.

Työ on kirous ja onni, paratiisista karkoitetun kirous. Puuhastelu tekee onnelliseksi ja työ muokkaa identiteettiä. Titteli ja kuvaus työtehtävistä on helppo vastaus kysymykseen: ”Kuka sinä olet?”

Ihminen voi toteuttaa itseään työssä. Hän voi tuntea olevansa kutsumusammatissa tai tuntea työn antavan itselleen muuta tyydytystä. Sosiologiset tutkimukset antavat ristiriitaisia tietoja suomalaisten onnellisuudesta työssä: toisten mukaan töissä ollaan onnettomia, toisten mukaan töissä viihdytään. Mitä tutkimukset mittaavat? Sitäkö, kuinka konformistisesti ihmiset vastaavat haastattelijan kysymykseen: ”Oletko onnellinen?”

Tutkimusten mukaan onnellisuutta haittaavat rahan tavoittelu, korkea koulutustaso, köyhyys, koettu epäoikeudenmukaisuus, oikukas muutos, informaation puute ja salailu sekä esimiestyön puutteet. Koettu onnellisuus on odotusten ja olojen funktio. Ihmisen tekevät onnettomaksi liialliset odotukset, liian kova yrittäminen, ristiriitaiset vaatimukset, kohtuuttomat vaatimukset ja paineet sekä toteutumattomat toiveet.

Sosiologit tutkivat tarpeita, mutta kun tarpeet on tyydytetty, kuvaan astuu halu (kenkähalu, autohalu, matkustushalu…). Buddhalaisten mukaan halu on suurin syy ihmisen onnettomuuteen, kun taas liberalistisen markkinatalouden mukaan halu ja sen tyydyttyminen tekee ihmisen onnelliseksi. Epikurolaisen näkemyksen mukaan oikea tapa tulla onnelliseksi on tuskan välttäminen ja mielenrauha. Tätä Timo Airaksinenkin suositteli.

Tie päätökseen vie

yhteisöllisyys
valkovuokkoketona
opinahjossa

raakadatasta
taomme osaamista
työhön, elämään
TieVie-koulutuksen päätösseminaari pidettiin Espoon Dipolissa 5.-6.5.08. Jälkimmäisenä seminaaripäivänä osallistuimme Virtuaaliyliopistopäiviin.
Teknillisen korkeakoulun T&K-johtajan Tapio Koskisen mukaan elinikäinen oppiminen liittyy aikuisopiskeluun. Oppiminen voidaan jaotella formaaliksi, non-formaaliksi ja informaaliksi eli tavalliseksi arkioppimiseksi. Valtaosa tiedoista ja taidoista opitaan työssä. Tätä pitäisi hyödyntää entistä enemmän, jotta eurooppalaisten osaaminen säilyisi korkeana ja maanosamme pystyisi kilpailemaan väestömäärältään suurempien Kiinan ja Intian kanssa.
Web 2.0:n ytimessä ovat ihmiset ja heidän kohtaamisensa, kun web 1.0:n ytimessä oli tietokanta. Seuraavan ympäristön ytimessä on oppiminen. Järjestelmät kehittyvät proaktiivisiksi ja heittävät oppisisällöt käyttäjälle ilman, että tämä painelisi erilaisia valikoita.
Sosiaalisen median suosio kasvaa. Flickr, Blogger ja Wikibook ovat jo arkeamme. Second Lifeen panostavat suuret yritykset kuten IBM sekä monet yliopistot. Pelimaailma avaa uusia mahdollisuuksia koulutukseen. Virtuaalimaailman merkittäviä mahdollisuuksia ovat etäisyyden katoaminen, läsnäolo, itsetunto ja rohkea itseilmaisu. Opettajille videoneuvottelut tuntuvat kuitenkin virtuaalimaailmaa helpommilta.
Eurooppalaisen huippuosaamisen verkoston Prolearn-projektissa vuosina 2003-2007 keskityttiin ammatilliseen osaamiseen ja tietotyöntekijöihin. Tutkimus- ja kehitystyön avulla pyritään madaltamaan verkko-oppimisen kynnystä ja lieventämään yhteiskuntien kahtiajakautumista. Ensimmäisen vision mukaan kaikkien pitäisi saada oppia kaikkea kaikkialla, mikä edellyttää julkisia alustoja oppimisresurssien jakamiseen. Toisen vision mukaan oppimisresurssien jakelu sidotaan kontekstiin.
Kommenttipuheenvuorossan Antti Auer pohti opetuksen sähköistä asiointia ja sen skaalautuvuutta suuriin käyttäjämääriin, järjestelmien integrointia sekä toimivia käyttöliittymiä.
Tutkivan oppimisen paradigma voisi yhdistää tutkimusta ja opetusta niin, että pienistä saarista ja puroista kasvaisi viestintään ja yhteisöllisyyteen perustuva valtamerisaaristo.
Verkossa ajelehtivat tietovarannot kuten Hermopeli, Virtuaalikatedraali, MuseoSuomi ja Vliss, pitäisi koota virtuaaliyliopiston ytimeksi tieto- ja asiantuntijagrideiksi semanttisen webin avulla. Oppijat voivat käyttää informaatiota raaka-aineena, josta he jalostavat itselleen tietoa ja testaavat hypoteeseja tieteenalasta riippumatta. Tarvitaan liimaa, joka yhdistäisi sosiaalisia verkkoja toisiinsa.
Juonneryhmä
Juonneryhmässä keskustelimme reaktiopapereista, yhteisöllisyyden ja yhteistoiminnallisuuden olemuksista, uuden tiedon luonnista ja ohjaajan roolista. Voiko puolen vuoden kurssin aikana syntyä yhteisöllisyyttä?
Opettajan pitäisi käyttää luovasti erilaisia menetelmiä, mutta pitäisikö hänen kuitenkin sitoutua johonkin siihen hurahtamatta? Joillakin aloilla yhteisöllisyys on luontevampaa kuin toisilla; arkkitehdit eivät esimerkiksi koskaan suunnittele suurta kompleksia yksin. Luontevaa yhteisöllisyyttä saattaa joillain aloilla haitata kilpailu tulevista viroista ja työtehtävistä. Tiedeyhteisö on luonnollinen yhteisö, mutta salataanko sielläkin keskeneräinen tutkimus?
Työhuoneilmapiiri voisi tarkoittaa sitä, että ihminen saa virikkeitä muilta, kehittää niitä itse eteenpäin ja jakaa muille. Tuomalla esiin omia hypoteeseja saa niihin palautetta. Tämä edellyttää toisten ajatusten arvostamista, oivalluksen ja hyvän fiiliksen kokemuksia, luottamusta ja avointa ilmapiiriä.

Sosiaalisen median ihmemaa

sosiaalinen
media kuulee, vastaa
oppijan kutsuun
Tarmo Toikkasen Sosiaalisen median työpajassa me Haaga-Helian opettajat saimme läkähdyttävän tietopaketin mm. tietotulvan mielekkäästä seuraamisesta RSS-lukijoiden avulla ja verkon tarjoamista ilmaisista resursseista oppimismateriaalin koostamiseen ja opiskelijoiden yhteistyöhön. Tarmo näytti esimerkkejä opiskeluun liittyvistä sovelluksista ja antoi meidän kokeilla blogiviestien kirjoittamista ja aineistojen kokoamista rakentamassaan hiekkalaatikossa.
Oppilaitoksemme opetussovelluksista uupuvat mm. työvälineet verkko-opiskelijaryhmien keskinäisiin ja yrityskumppanien kanssa käytäviin neuvotteluihin. Vastaako sosiaalinen media perinteisiä opetussovelluksia paremmin työelämä- ja opiskelijalähtöisen verkko-opiskelun tarpeisiin?
Tarmon oma Applen kannettava toimi ongelmitta Haaga-Helian ulkoverkossa ja pyöritti sosiaalisen median karnevaalia laiteluokan valkokankaalla. Me koulutettavat taas loikimme työasemien eri selaimissa, kun vain Firefox ymmärsi RSS-syötteet ja vain Exploreriin oli asennettu videoiden katseluun tarvittava plugin.

Tie vie sosiaalisesta mediasta laatuauditointiin

laatu toiminnan
tuloksena, ei kuivan
kirjan tuotteena

herkkyys kehittää
ymmärrystä, tarina
avaa muutosta
TieVie-koulutuksen kolmas lähiseminaari pidettiin Jyväskylän yliopiston Agorassa 10.-11.1.08.
Harry Potteria joululomalla lukenut yli-inkivisiittori Antti Auer johdatti meidät seuraavan verkkojakson teemaan ”laatu ja arviointi”. Onko laatu virheettömyyttä vai lupausten mukaista toimintaa? Tarkastelemmeko prosessin vai tuloksen laatua? Onko tärkeämpää mitattu vai koettu laatu?
Prosessiteollisuudessa, josta laatujärjestelmä ponkaisee opetusmaailmaan, laadulla tarkoitetaan usemmiten lupausten mukaista toimintaa, käytännössä luvattujen minimivaatimusten täyttämistä. Korkeakoulussa oppimisen pitäisi aina olla keskeistä, laatujärjestelmästä riippumatta.
Käsitelläänkö laatujärjestelmässä verkko-opetusta erillisenä hiekkalaatikkona kuten Voplassa vai yhtenä monista opetusmuodoista? Verkko-opetuksen mittarina ei ainakaan saisi käyttää luokkahuoneopetusta.
Oppiminen on eri asia kuin oppimis- tai opiskeluteot. Oppiminen on viime kädessä yksilöllinen prosessi, johon ei päästä suoraan opetuksella vaikuttamaan. Opetus on oppimisen tukitoiminto. Opiskeluteoilla saatetaan pyrkiä saamaan opintopisteet kasaan menemällä siitä, mistä aita on matalin. Mitä tekemistä sillä on oppimisen kanssa?
Jos tavoitteena on oppiminen, laatujärjestelmän rakentaminen edellyttää oppimisen analysointia eikä pelkkien opiskelutekojen tarkastelua. Oppiminen on opettajan ja opiskelijan yhteistyötä, jossa molemmat oppivat. Yhteiskunnan menestyminen ja opetuksen vaikuttavuus edellyttävät, että korkeakoulut ryhtyvät kiinnittämään huomiota oppimiseen eikä vain suoltamaan suorittaneita.
E-portfolio
Jukka Lerkkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulun Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta kertoi kokemuksia itse kehitetyn ePortfolion käyttöönotosta. Eri opiskelijoilla on erilainen ohjaustarve. Toiset työskentelevät omaehtoisesti, toiset tarvitsevat kevyttä tukea ja muutamat henkilökohtaista, pidempää tukea. Verkkoteknologialla voidaan tukea omaehtoisia opiskelijoita, jotka pystyvät työskentelemään itsenäisesti. Kun ohjaus suunnataan eri kohderyhmille, saadaan parempia tuloksia.
Jukka Lerkkanen on ollut paitsi ideoimassa opiskelijatyönä toteutettua ePortfoliota, myös seuraamassa toteuttajia ja tekemässä hölmöjä kysymyksiä. Niiden myötä järjestelmän käyttäjäystävällisyys on kohentunut.
ePortfolioprojektin ensimmäisessä vaiheessa opiskelijat selvittelivät maailmalla olevaa tarjontaa ja keräsivät ohjelmistokoodeja, mutta lopuksi päädyttiin tekemään kaikki alusta asti itse.
Ammatillisessa opinto-ohjauskoulutuksessa opiskelutehtäviä on runsaasti. Opiskelijat ovat iäkkäitä, ammatillisesti osaavia ja kokeneita, jotka ovat tottuneet työskentelemään tietotekniikan kanssa. Portfolio-osuus on kuulunut koulutukseen useiden vuosien ajan. Kun valtaosa opiskelun aikana tuotetusta oli sähköisessä muodossa, olisi ollut hölmöä esittää se lopuksi paperimuotoisessa portfoliossa. Siksi ePortfolio reflektointeineen, arviointeineen ja palautteineen tuntui luontevalta.
Olennainen muutos oli siirtyminen inputista outputiin, opettajan tempuista oppimisen tukemiseen. Prosessiarvioinnissa siirryttiin summatiivisesta formatiiviseen ja otettiin huomioon osaaminen ja sen kehittyminen muualtakin kuin korkeakoulusta.
Opiskelija on tarkastelun keskipisteessä, yhteistyökumppanina. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä osaamisvajeen täydentäminen nousevat tärkeiksi. Opiskelun suunnittelu on vain yksi vaihe. Sen lisäksi tarkastellaan opiskelutekoja ja opiskelijan oppimista, joka portfoliossa on pääasia.
ePortfolio eroaa Hopsista tai opetussuunnitelmasta, jotka tarjoavat turhan teknisiä ratkaisuja eivätkä kiinnitä huomiota prosessin tulokseen, oppimiseen. Jukka Lerkkanen kysyi, mihin 500 euron seteli korkeakoulussa kannattaisi piilottaa niin, ettei sitä kukaan löytäisi. Opetussuunnitelman tai laatukäsikirjan väliin, niitä ei kukaan avaa.
Opetussuunnitelma pitäisi kirjoittaa osaamisperusteiseksi, kertoa, millaista osaamista haluamme kehittää ja tuottaa. ePortfolion myötä opetussuunnitelman käyttö lisääntynyt merkittävästi, siitä on muodostunut käsikirja, jota luetaan ahkerasti. Opetussuunnitelmasta on tullut elävä. Opiskeluajat ovat lyhentyneet, kun tekeminen pohjautuu omaehtoisuuteen. Opiskelijoilla on motivaatio ja hinku oppia.
Oppiminen monipuolistuu: opimme jatkuvasti työssä ja harrastuksissa. Sen dokumentointi ja osoittaminen on helppoa, kun ajattelemme osaamisemme kehittymistä avoimesti ja monipuolisesti.
Mitä tapahtuisi, jos ihmisiltä yhtäkkiä otettaisiin tietokoneet tietokantoineen pois? Miten paljon tietämyksestämme on elektronisessa muodossa läpinäkyvästi dokumentoituna?
Osaamisperustaisen opintosuunnitelman tausta-ajatukset ja käsitteet pitää avata opiskelijoille. Yksittäisellä opintojaksolla voidaan kehittää monenlaista osaamista, mutta sitä voidaan kehittää muuallakin. Opintojakson suorittaminen ei vielä takaa, että opiskelijalla olisi osaaminen, joka opintojakson aikana olisi pitänyt kehittyä.
Opetusministeriössä on tekeillä yleinen kansallinen tietämyspankki, jossa yksilön kaikki osaaminen olisi näkyvissä.
Tietojärjestelmän teknisten ja sisällöllisten kehittäjien pitäisi tehdä yhteistyötä ja löytää yhteiset käsitteet. Käsitelmäärittelyyn ja yhteisiin pelisääntöihin kannattaa panostaa. Äänekkäin muutosvastarinta nousee sieltä, missä järjestelmää vähiten käytetään. Valtava sillisalaatti syntyy, jos kaikki käyttäjät heittävät toiveitaan kehittäjille. Muutostoiveet pitää kerätä tietylle taholle, joka laatii niistä toimeksiannot toteuttajille.
Sosiaalisen median mahdollisuuksia
Suunnittelijat Pirkka Ruokolainen, Jari Järvinen ja Rikupekka Oksanen esittivät kolmella kannettavalla työasemalla, miten sosiaalisen webin vapaat verkkotyövälineet otetaan opetuskäyttöön. Kyse on selaimella toimivsta, yhteiskäyttöisistä ja ilmaisista sovelluksista. Googlen Blogger tarjoaa jokaiselle google-tilin avanneelle käyttäjälle noin yhden gigan verran levytilaa.
Esitystä oli suunniteltu blogissa. Suunnittelijat työstivät silmiemme edessä yhteistä dokumenttia Googlen työvälineillä, ottivat meistä kuvia kamerakännykällä ja heittivät ne lennossa dokumenttiinsa. Kuvankäsittely sujui Googlen työvälineillä ilman PhotoShopia. Picasa käsittelee ja organisoi kuvia ja pitää tallessa muokatun kuvan alkuperäisen version.
Demossa heitettiin lyhyitä viestejä ja kevyitä huulia bloggeriin, editoitiin alustajan valokuva blogiin ja pienen jääkiekkoilijan kuva Flickriin. Ennalta laadittu minuuttiaikataulu oli kireä: vaikka demo eteni vauhdikkaasti, aikataulusta oltiin pian puoli tuntia jäljessä.
Mind42.comilla laadittiin blogiin upotettava ajatuskartta web 2.0:sta opetuskäytössä: kommunikointityökalut, kuvankäsittely, ideointi, oppimisympäristöt (Optima ja Moodle), opetuksen suunnittelu ja niihin liittyvät työkalut. Google.docs tarjoaa normaalit toimistotyövälineet tekstinkäsittelyn, taulukkolaskennan ja esitysgrafiikan. Tuotteet ovat beta-versioita, joten kriittisiä dokumentteja ei kannata viedä sinne ainoina tallenteina.
Meitä kehotettiin rohkeasti testaamaan sosiaalisen median välineitä. Tutkijatyöryhmä, jonka seitsemän jäsentä olivat eri puolilla maailmaa, olivat pitäneet Skypellä yhteyttä ja kirjoittaneet Google.docsilla dokumenttiaan ja kääntäneet sen suoraan pdf-muotoon.
Kaikki ei aina toimi. Esimerkissä taulukkolaskennasta meille esitettiin luvuista laskettuja keskiarvoja, jotka oli unohdettu jakaa lukumäärällä. Luokan tykin resoluutio oli niin huono, että sovelluksen ok- ja cancel-napit jäivät näytön ulkopuolelle eikä niihin päässyt hiirellä käsiksi.
Sosiaalisen median välineet tarjoavat ryhmätyöominaisuudet, versionhallinnan ja tallennuksen yleisimpiin tiedostomuotoihin yhteensopivasti. Tuotetut dokumentit ovat tavoitettavissa nettiyhteydellä – paitsi vanhoilla työasemilla tai ”halparouskuilla”, jotka eivät näitä sovelluksia ymmärrä (joista puuttuu esimerkiksi Flash Player). Sosiaalisen median käytössä on hyvä ottaa huomioon, että lähes kaikki sen palvelimet sijaitsevat Yhdysvalloissa, missä lait ovat erilaisia kuin meillä.
Lopuksi pohdimme, pitäisikö sosiaalista mediaa käyttää jollain muulla kuin korkeakoulun sähköpostiosoitteella. Puolitoista vuotta ohjelmistoja korkeakoulun sähköpostitunnuksellä käyttänyt suunnittelija totesi, ettei ollut saanut niistä roskapostia.
Kurssi Facebookissa
Marko Siitonen Jyväskylän yliopistosta kokeili viime syksynä Facebookia oppimisympäristönä – siellähän on enemmän suomalaisia kuin Tampereella. Soveltuuko verkkoyhteisö opiskeluun, jossa selkeät ryhmäkoot, kurssin alku ja loppu, opettajan ja opiskelijoiden roolit?
Verkkokurssien keskustelut ovat liian usein irrallisia, toisiaan seuraavia monologeja, kun tavoitteena olisi yhteisöllisyys, tiedon rakentaminen yhdessä, keskinäinen neuvottelu ja ongelmanratkaisu. Opiskelun painopiste on siirtymässä sosiaalisten prosessien kehittämiseen ja vuorovaikutukseen osallistujien välillä. Opettajan on helppo asettaa määrällisiä mittareita (kuten kolme kommenttia keskustelualueelle), mutta oppimisen ohjauksessa pitäisi pyrkiä laadullisiin mittareihin.
Kurssi ”Minäkö yrittäjänä” vietiin Facebookiin formaalin ja informaalin opetuksen rajapinnalle. Villi ympäristö voisi rohkaista opiskelijoita aktiivisuuteen.
Heti alkumetreillä törmättiin yllätykseen: vajaalla puolella opiskelijoista oli ennestään tunnus Facebookiin. Keskustelu tunnusten luomisesta, tietoturvasta ja tietosuojasta ryöpsähti vauhtiin. Marko Siitonen totesi, että medialukutaitoisen kansalaisen taitoihin kuuluu useiden sähköpostitunnusten luominen ja väärien tietojen antaminen erilaisiin palveluihin. Bisnestietoa hän ei veisi ulkopuolisen palveluntarjoajan epävarmoihin palveluihin.
Facebookin kaltaiset sosiaaliset verkostopalvelut tukevat heikkoja siteitä kuten entisten koulu- ja armeijakavereiden ja kongressituttujen yhteydenpitoa. Toiminta on pitkälti leikkisää puuhastelua ja pelejä. Palvelin voi kaatua, mutta kaatuvathan virallisten koulutusorganisaatioidenkin ylläpitämät oppimisympäristöt. Facebookiin voi kurssia varten luoda ulkopuolisilta salatun ryhmän, joka saa käyttöönsä monenlaisia viestintämahdollisuuksia. Tiedostot pitää tallentaa muualle ja linkata palveluun. Facebookiin vietyjen kuvien ja videoiden käyttöoikeudet tulevat palveluntarjoajalle.
Marko Siitonen kirjautuu Facebookiin korkeakoulun sähköpostiosoitteellaan. Palvelussa toimitaan omalla nimellä ja kuvalla. Valitettavasti sisäänkirjautuminen ei vie opiskelijaryhmän asiasivulle vaan henkilökohtaiselle, usein hömppäpyyntöjä tulvivalle sivulle.
Kurssilaisten osallistuminen verkossa jäi vähäisemmäksi kuin oli odotettu. Opiskelijat eivät innostuneet käymään Facebookissa ja vain yksi heistä toi ympäristöön linkin vapaaehtoisesti. Noidankehä oli valmis: kun muut eivät innostuneet, keskustelua ei syntynyt vaan opettaja puhui yksinään. Marko Siitonen selitti, että totuttelu uuteen ympäristöön vie aina aikaa riippumatta siitä, onko kyse Optimasta tai Facebookista.
Ehkä oppimistehtävien työstäminen vapaa-ajalta haiskahtavassa kontekstissa tuntui oudolta. Silti Marko Siitonen julisti uskovansa epävirallisuuteen, joka voi tuottaa mainioita tuloksia. Sosiaalisessa mediassa on potentiaalia – mutta mikä sytyttää ja milloin? Vasta aikaan sidotun kurssin viime hetkilläkö?
Marko Siitonen kaipasi informaalia vuorovaikutusta ja myönsi lepsuilleensa itse. Nyt hän totesi, että olisi pitänyt jakaa opiskelijat pienryhmiin ja asettaa tehtäville selkeä rakenne. Kokeilu oli kuitenkin hyvä ja samaa toteutusmuotoa käytetään jatkossakin.
Antti Auer muistutti omassa puheenvuorossaan, että oppimisympäristöjen kehityksen luultiin olevan päätepisteessään, kun korkeakouluihin oli saatu Webct, Moodle tai Optima sekä videoneuvottelu. Sosiaalinen media tarjoaa uusia kaikille tarjolla olevia mahdollisuuksia, joiden käyttöön ei tarvitse kysyä lupaa paikallisesta atk-keskuksesta. Kouluttajat voivat jakaa esitysdioja keskenään ja käyttää toisten diasarjoja omissa esityksissään. Web 2.0 -kartan asiasanapilvi näyttää, millaisia erilaisia sovelluksia voi löytää. Sosiaalinen tagi tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden luoda asiasanoja. Palvelut aggregoituvat ja integroituvat. Mashupit yhdistävät dataa eri lähteistä uudessa koostumuksessa esim. RSS-syötteillä kokonaispalveluiksi. Esimerkiksi Googlemaps mashupina yhdistää kartaan eri asioita.
Sloodessa tutkitaan Moodlen ja Second Lifen yhdistämistä. Toivottavaa olisi, että suljetut ympäristöt avautuisivat ja käyttäjillä olisi yksi ja sama identiteetti koko Internetissä (single digital identity accross the Internet).
Netissä on lukemattomia ammatillisia ja teemaverkostoja. Mistä tiedämme, mitkä jäävät henkiin? Kun käyttäjät jatkuvasti betatestaavat sovelluksia, ovatko ne vakiinnuttuaan enää ilmaisia? Millaisia portfolioita syntyy, jos opiskelijat alkavat rakentaa niitä avoimeen verkkoon? Eihän niitä enää kannata kirjata uudestaan viralliseen järjestelmään. Sisällöntuottajan kannattaa ottaa huomioon sosiaalisen median tietoturvariskit ja käyttöehdot.
Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa liittyä Sosiaalinen media oppimisen tukena -verkostoon. Kyse on koko ajan kasvavasta alueesta, josta on vaikea saada otetta.
Ihmettelyä juonneryhmässä
Juonneryhmissä ideoimme sosiaalisen median työkalujen opetuskäyttöä. Portfolioblogien totesimme, että tunnissa silmillemme oli heitetty kaaos, josta on vaikea yhtäkkiä poimia mitään. Kenties voisi suositella, etteivät organisaation työntekijät menisi Facebookiin tai eivät ainakaan kertoisi siellä työnantajaansa.
Voiko opettaja puuttua epäasiallisuuksiin sosiaalisessa mediassa, jossa opiskelija on vapaa-ajan tilassaan? Voisiko opiskelu olla leikkimistä tai pelaamista, edutainmentia, josta puhuttiin multimedian esiinmarssissa 1990-luvulla? Verkosta löytyy valtavasti tietoa, mutta miten opettaa opiskelijat lähdekriittisiksi?
Korkeakouluissa opettajat ovat kiireisiä eivätkä ehdi tutustua uusiin asioihin. Sosiaalisesta mediasta innostuneet voisivat kipinöidä ideoitaan suunnittelutyöpajoissa ja vierihoidossa kollegoilleen. Tarvitaan tukihenkilöitä, jotka ymmärtäisivät sekä tekniikkaa että pedagogiikkaa. Löytävätkö IT-ammattilaiset ja opettajat yhteistä kieltä?
Verkkotyökalut organisaation muutoksessa
Humap Software Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Mäkitalo kertoi, miten verkkotyökalut muuttavat organisaation työtapoja. Ulkoa annetut työtavathan eivät tahdo juurtua asiantuntijatyöhön.
Miten ajattelu kehittyy? Näemme maailman oman tarinamme valossa ja pyrimme saamaan kaikki tapahtumat siihen sopiviksi. Miten ihmiset herkistyisivät huomaamaan muita asioita, vaihtoehtoisia tarinoita, jotta muutos voisi tapahtua? Ymmärrys lisääntyy havainnoimalla toimintaa ja reflektoimalla, miten toiminta muuttaa meitä.
Olemme siirtyneet 1970-luvun materiaali-intensiivisyydestä 2020-luvun merkitysintensiivisyyteen. Monimutkaisesta työstä ei selviä ilman yhteistyötä. Vital-hankkeessa tutkittiin globaaleja organisaatioita ja niiden toiminnan muuttumista. Sosiaalinen media mahdollistaa yhteistyön, blogeissa oma ajattelu tehdään näkyväksi. Näitä ajatuksia kootaan Systeemiverkosto.fi-sivustolle.
Virtuaalitiimien työkalut ovat yleensä olemassa, mutta ihmiset eivät tiedä niiden olemassaolosta. Ei ole tiettyjä välineitä, joita ehdottomasti tarvittaisin yhdessä toimimiseen. Perinteinen yhteistyö on selkeä ja hallittavissa, systeeminen taas epävarmaa ja innovatiivista ryhmässä pohtimista. Itseorganisoituvissa systeemeissä suhteet ja linkit ovat tärkeämpiä kuin toimijat, tilaa tarvitaan ajattelulle ja kytkeytymiselle, samoin aktiivista, sosiaalista ja reflektiivistä aikaa. Sosiaalinen aika tarkoittaa keskusteluja muusta kuin työasioista.
Humap tuottaa hyvinvointiin liittyviä verkkopalveluita. Asiakkaat ovat hajautettuja organisaatioita, joten Humapissakin luovutaan toimistosta ja toimitaan hajautetusti Humap-Toolsin ja Connect Pron avulla. Kokous Helsingissä merkitsisi Jyväskylässä asuvalle 16 tunnin työpäivää, kun juna lähtee aamulla klo 5.30 ja palaa illalla klo 21. Connect Pron avulla kokoukseen osallistuminen vie saman ajan olinpaikasta riippumatta.
Workplays on Flashiin perustuva Humapin tuote, joka näyttää verkostot ja yhteistyön, työprosessit ja niiden etenemisen. Rakenteista dokumenttia voidaan muokata verkossa yhdessä. Workplace mahdollistaa koko työhistorian näkemisen: kuka sanoi mitäkin ja miten teksti on muuttunut – toisin kuin valmis Wordilla tai wikillä tuotettu dokumentti, jossa loki on erikseen. Humapin tuotteissa ajatteluprosessi näkyy työstetyn dokumentin yhteydessä.
Humap hakee yliopistoista ja ammattikorkeakoulusta yhteistyökumppaneita. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa asennustyöt ovat meneillään, muut käyttävät tuotteita Humapin palvelimelta. Koekäyttö on ilmaista nyt ja jatkossa. Tuotekehityksellä halutaan tukea myös tutkimusta, mm. semanttisen webin tutkimusta.
Verkko-opetuksen suunnittelumalli
Leena Hiltunen Jyväskylän yliopistosta kertoi verkko-opetuksen suunnittelumallista. Hän puhui pääasiassa yliopistoihmisille, vaikka kerroimme, että noin puolet hänen yleisöstään tuli ammattikorkeakouluista. Hän käsitteli tuttuja perusasioita opetussuunnitelmasta, pedagogiikasta ja työelämän edellyttämistä kompetensseista, tavoitteista, sisällöistä ja aikataulutuksesta. Keski-Euroopassa sisällöt tulevat ulkoa annettuina ja opettaja keskittyy pedagogiikkaan.
Verkko-opetuksen vaikutuksista opettajan työhön Leena Hiltunen korosti kirjoittamista, läsnäoloa ja ajankäytön suunnittelua. Riittävän yksiselitteisten ohjeiden kirjoittaminen on haastavaa. Perinteinen vastaanottoaika ei toimi – ellei sitä siirrä skypeen tai meseen.
Opettajan on hyvä tehdä oma oppimiskäsityksensä näkyväksi. Hän voi myöntää, ettei tiedä kaikkea ja ammentaa opiskelijoilta uusia ideoita. Materiaalia verkossa pitäisi olla mahdollisimman vähän, etteivät opiskelijat uuvu – verkkomateriaaliahan aiheesta kuin aiheesta löytyy hakukoneilla paljon.
Oppimisen ohjaus pitää suunnitella ja kaiken pitää olla valmiina heti verkkokurssin alkaessa, varsinkin, jos kyse on itsenäisestä kurssista, jossa opiskelija etenee omassa aikataulussaan.
Kuinkahan paljon verkossa on itseopiskeltavia kursseja vailla opettajan läsnäoloa tai yhteisöllisyyttä muiden opiskelijoiden kanssa?
Verkko-opetuksen suunnittelu on saman saman tapaista kuin ohjelmistojen suunnnittelu, testausta tai pilotointia tarvitaan molemmissa. Niinpä Leena Hiltunen esittikin perinteisen vesiputousmallin mukaisen vaihejaon: tausta-analyysi, sisällön suunnittelu, pedagoginen suunnittelu, tekninen suunnittelu, toteutus, testaus ja arviointi. Näiden jälkeen seuraa kokonaisarviointi ja täydentävä ja toistava kehittäminen.
Verkkomateriaalipankkiin voi tallentaa sisällöt, pedagogiset ideat ja tekniset ratkaisut. Oppimisaihioiden uudelleenkäyttö on toivottavaa ja tukihenkilöt tarpeellisia. Vierailevien luennoijien kanssa laaditaan tekijänoikeussopimukset luentojen videoinnista.
Kurssin hyvän perussisällön pitäisi mahtua yhdelle näytölle. Siitä luodaan yhteydet ja looginen rakenne käyttäen aihetapauskaaviota, sisältökarttaa tai oppimispolkua. Mietitään, mitä pohjatietoja tarvitaan asioiden oppimiseen. Verkkoon toteutetaan aluksi vain punainen lanka, joka on vähimmäisvaatimus kurssin suorittamiselle.
Käsitekartta työkaluna auttaa näkemään edeltävyydet ja toisiinsa linkittyvät sisällöt. Joka asiasisällölle mietitään erikseen pedagogiset lähtökohdat. Opiskelussa voi olla vaihtoehtoisia reittejä ja oppimistehtäviä.
Leena Hiltunen totesi, että opiskelijat harvoin ovat niin luovia, että keksisivät itse oppimistehtävänsä. Näinköhän? Tutkiva oppiminenhan perustuu opiskelijaryhmien itse muodostamiin tutkimusongelmiin ja yhteisölliseen tiedonrakenteluun. Projektioppimisessa taas opiskelijat voivat vaikuttaa kohdeorganisaatioon, jolle tekevät projektinsa.
Suunnittelu voidaan aloittaa sisällöstä tai pedagogisesta näkemyksestä. Niiden jälkeen valitaan käytettävä teknologia: oppimisalusta, mediat, käyttöliittymä, ylläpito ja skaalautuvuus sekä se, mitä opiskelijoiden ja opettajien laitteilta vaaditaan.
Toteutuksen jälkeen kurssi testataan oikealla kohderyhmällä ja arvioidaan eri osa-alueilla. Kurssin täydentävä ja toistava kehittäminen jatkuu opiskelijapalautteen ja yleisen kehityksen pohjalta. Opettaja dokumentoi kurssinsa, jotta uudet ihmiset ymmärtäisivät eri ratkaisujen perustelut. Kurssin dokumentaatio on yksi laatudokumenteista.
Arviointi ja laatu -verkkojaksolle
Antti Auer evästi meidät arviointi ja laatu -verkkojaksolle. Ensimmäisessä vaiheessa kuvataan oma laatukokemus ja keskustellaan siitä muiden kanssa. Toisessa vaiheessa selvitetään oman organisaation laatutyön tilanne verkko-opetuksen näkökulmasta ja peilataan omaa hanketta laatutyöhön, josta saadaan alustava oman hankkeen laadunarvioinnin suunnitelma.
Näkökulma laadun arviointiin
Jukka Alava Jyväskylän yliopiston Rehtori-instituutista esitteli yhden maisteriohjelman näkökulmaa laadun arviointiin. Laatujärjestelmä ei tee laatua, ellei ensin ole toimintalähtöistä laatua. Kansainvälisessä maisteriohjelmassa ei riitä, että kieli on hyvää, sen pitää olla erinomaista. Tämä on teknologiaa tärkeämpää. Virtuaaliyliopiston tukemassa tvt-opetuskäytön hankkeessa teknologia korostui liikaa sisällön kustannuksella, vaikka tekijät olivat nimenomaan sisällön asiantuntijoita.
Hankerahalla on saatu tv-studio ja oma verkkopedagoginen asiantuntija. Kaikki luennot ja materiaalit on taltioitu ja jurdiset kysymykset selvitetty. Koulutus, jossa on kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita, kiinnostaa kansainvälisesti.
Laatujärjestelmää on tehty ja arvioitu, mutta dokumentointi ei ole korkeakoulun päätehtävä.
Laatujärjestelmän auditoinnista
Pirjo Halonen Jyväskylän yliopistosta kertoi laatujärjestelmän auditoinnin vaatimukset. Hän myönsi ettei järjestelmä tee laatua vaan toiminta, mutta jonkinlaiset raamit toiminnallakin täytyy olla. EU:ssa opintojen pitää joustaa, joten tarvitaan yhtenäiset opintovaatimukset. Joka korkeakoulussa tehdään laatutyötä, jotta laatujärjestelmä tai laadunvarmistusjärjestelmä olisi valmis vuonna 2011.
Laadunvarmistusjärjestelmässä kuvataan vastuut ja vakiintuneet toimintatavat, vaikka ne kehittyvätkin jatkuvasti. Kehittäminen ja kehittyminenhän on kaiken a ja o. Henkilöstön tvt-taidot ovat osa laadunvarmistusta. Arviointi voi olla itsearviointia ja auditointi sisäistä tai ulkoista. Sisäinen tarkoittaa, että saman organisaation eri yksiköt arvioivat toistensa toimintaa.
Auditoinnin tarkoitus on kehittää toimintaa ja arvioinnin pitäisi herättää henkilöstössä oivalluksia. Asioita tarkastellaan ulkopuolisen silmin. Kysymyksillä johdatellaan ihmiset ajattelemaan, että asioita voidaan tehdä eri tavalla. Esimerkiksi jos laadunvarmistusjärjestelmässä todetaan ”Tvt-laitteet ovat kaikissa luokissa ja runsaassa käytössä”, niin tarkistetaan, onko käyttöpäiväkirjaa ja käydään katsomassa, löytyvätkö laitteet luokasta.
Jos auditoijat toimivat muulla tavoin kuin kehittävästi, kyse heikosta ammattitaidosta. Moni huomaa ongelmia naapuriyksikössä, ehkä omassakin. Kun hän käy virallisen luvan kanssa kertomassa ajatuksensa, asia otetaan vakavasti.
Korkeakoulujen arviointineuvoston sivustolla on raportteja auditoinneista, niin läpipäässeistä kuin niistä, jotka eivät ole läpäisseet auditointia. Laatutyö ei lopu koskaan, kyse on jatkuvasta kehittämisestä.

Sosiaalinen media opetuksessa, ohjauksessa, oppimisessa

webkaksinolla
avaa koulun maailmaan
arjen verkkoihin

infomaailmaa
innovatiivisuus nyt
vie eteenpäin

vuorovaikutus
yhteistyö, epävarmuus
hallittavissa
(Muokkasin tekstiäni Tarmo Toikkasen 14.1.08 kommentissaan esittämien korjausten ja täydennysten mukaisesti. Tarmon blogissa on jatkopohdittavaa seminaariin osallistuneille.)
Sosiaalinen media opetuksessa, ohjauksessa ja oppimisessa -seminaari keräsi heti joululoman jälkeen, 9.1.08, nelisenkymmentä aiheesta innostunutta opettajaa Pasilaan ja muutaman Connect Pro -videoneuvottelun ääreen.
Vararehtori Teemu Kokon avauspuheen jälkeen esittelin lokakuun alussa toteutetun Verkkoviestintä ja opiskelu -kyselyn tuloksia. Vastausprosentti jäi vähäiseksi, osin teknisistä syistä, joten tuloksia ei voida yleistää. Seitsemästäsadasta vastaajasta lähes puolet käytti päivittäin pikaviestimiä (esim. Skype, Messenger) ja kolmasosa sosiaalisia verkostopalveluja (esim. Facebook, MySpace, Irc-galleria). Näitä toivottiin opetukseenkin. Naiset suosivat sosiaalisia verkostopalveluja enemmän ja pikaviestimiä vähemmän kuin miehet.
Tutkija Tarmo Toikkanen Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriosta johdatti meidät sosiaaliseen mediaan korostaen, että se tarjoaa vain välineitä ja pedagogiikka on ensisijainen. Tätä näkökulmaa seminaarista vastannut Haaga-Helian Verkko 2010 -ryhmän painottaa: järjestämme opettajillemme pedagogista koulutusta, emme teknologista työvälineohjausta.
Opetus kautta aikojen
Tarmo Toikkanen aloitti katsauksella opetuksen kehitykseen antiikin ajan keskustelevasta opetuksesta keskiajan suljettujen luostarikoulujen kautta teollisen ajan synnyttämään koululaitokseen ja massaopetukseen. Luonnonvaroja oli paljon ja ihmisiä vähän, joten luonnonvarojen tehokas hyödyntäminen edellytti koulutuksen laajentamista koko väestöön.
Nykyisellä informaatioaikakaudella luonnonvaroja on vähän ja ihmisiä paljon. Tuottavuus ei perustu enää luonnonvarojen hyödyntämiseen vaan innovaatioihin. Tarvitaan itsenäisiä, yhteistyökykyisiä, innovatiivisia ja monialaisia asiantuntijoita, jotka hallitsevat ongelmanratkaisun ja tietotyön, palvelualan, tutkimuksen, tuotekehityksen ja etiikan sekä viestintä- ja tietotekniikan.
Innovatiivisuus
Miten koulu vastaa tähän tarpeeseen? Opettajien ammatilliseen koulutukseen panostetaan ja opetustavoitteet uusitaan, arviontia kehitetään ja yhteistyötä koulun ulkopuolisen maailman kanssa lisätään. Oppisisältöjen rinnalla korostetaan mediakriittisyyttä, itseilmaisua, yhteistyötaitoja sekä jatkuvasti kehittyvien tieto- ja viestintäteknisten mahdollisuuksien hallintaa.
Innovatiivisuuteen kuuluu uteliaisuus, kokeileminen, kaikkien aistien käyttö, epävarmuuden hyväksyminen, tieteen ja taiteen tuntemus, hyvä fyysinen kunto, kokonaisvaltainen näkemys, energia, halu, tavoittelu, riskinottokyky sekä itsenäisyys. Innovatiivinen ihminen tai ryhmä tuottaa jotain, mitä muut eivät osaa.
Oppikirjat esittävät absoluuttisen totuuden ja unohtavat metakriittisen näkemyksen totuuteen. Netissä tilanne on toinen. Jos oppija on vuosia koulun suljetussa totuusmaailmassa, miten hän pärjää sen ulkopuolella?
Ryhmätyö
Ryhmissä pohdimme, miten voisimme edistää innovatiivisuuden elementtejä opetuksessamme. Avoimet tehtävät, elämykselliset elementit ja yhteiset verkkokeskustelut sekä opiskelijoiden laatima oppimismateriaali nousivat keinoiksi useissa ryhmissä. Kuitenkin osa opiskelijoista odottaa edelleen opettajan auktoriteettia, opettajan esittämää lopullista totuutta käsiteltävästä asiasta.
Psykologisista teorioista
Behaviorismia tarvitaan edelleen esimerkiksi käden taitojen ja kertotaulun opettelemisessa. Fenomenologia korostaa elämyksiä: jos opittavasta syntyy tarina, se pysyy paremmin mielessä kuin irralliset faktat. Kognitiivisen ja konstruktivistisen oppimisnäkeymyksen kautta olemme tulleet sosiokonstruktivistiseen oppimisnäkemykseen: uusia tietoja rakennetaan aiempien päälle yhteistyössä muiden kanssa. Ilman vuorovaikutusta ei tapahdu mielekästä oppimista ja tutkiva oppiminen on sosiokonstruktivismia parhaimmillaan.
Oppimisteot voidaan kuvata portaina alhaalta ylös: muistaminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analysointi, arvioiminen ja luominen. Mitä ylemmäs päästään, sitä enemmän opitusta säilyy oppijan mielessä.
Oppimisympäristö
Oppimisympäristöön kuuluu fyysinen tila, jossa opiskellaan, teknologia, jota oppimiseen käytetään, sosiaalinen tila eli oppijan omat tavoitteet, kulttuurinen ympäristö kuten kuuluminen tiettyyn kouluun, kognitiivinen tila kuten väsymys ja virkeys sekä affektiivinen tila, joka käsittää tunne-elämykset ja innostumisen.
Vuosituhannen vaihteessa oppimisalustat olivat keskiössä ja oppijat ja oppimissisällöt liitettiin niihin. Nykyään PLE eli Personal Learning Environment on oppijan oma oppimisympäristö, jonka keskiössä hän on itse. Laidoilla ovat työvälineet ja sosiaaliset verkostot, kuten opettajat, opiskelutoverit, sukulaiset ja kaverit, joita oppija käyttää oppimisessaan. Informaali oppiminen sisältyy PLE:een, kouluhan ei ole oppijan koko elämä. Jotkut oppijat sanovat, että tuntuu oudolta kirjoittaa kouluprojektista omaan blogiin: ”Onko se oikeasti mun omaa elämää?” Samoin tuntuu oudolta, että omat kaverit kommentoivat kouluprojektia.
Sosiaalinen media
Sosiaalinen media voisi Haaga-Heliassa olla sekä oppimisen väline että kohde, nykyäänhän pienyritykset markkinoivat itseään blogosfäärissä.
Asynkronisten eli eriaikaisten viestintävälineiden joukkoon on tuttujen keskustelufoorumien, sähköpostin ja sähköpostilistojen sekä tekstiviestin lisäksi tullut blogi, weblogi. Se on toimiva, yksinkertainen ja helppo väline, josta emergoituu paljon. Blogin omistaja kirjoittaa merkintöjä, jotka näkyvät aikajärjestyksessä kivasti muotoiltuina. Niitä voidaan kommentoida ja niistä voidaan linkata tietolähteisiin kaksisuuntaisilla linkeillä, joista syntyy blogosfääri.
Blogilista.fi-palvelussa on suomalaisiin liittyviä blogeja. Boingboing lienee yksi maailman suosituimmista blogeista. Medialaboratorion tutkimusryhmä käyttää tiedottamiseen blogia.
Blogeja ja median verkkopalveluja voi seurata uutissyötteiden eli RSS-feedien avulla. Tätä varten kannattaa hankkia itselleen uutisvirtojen lukulaite eli RSS-lukija, joita löytyy esim. Bloglinesilta ja Googlelta.
Pikaviestinnän käsitteeseen kuuluvat Irc, Jaiku sekä käynnyllä toimiva mikrobloggaus, joka jakaa mielipiteitä: ”Kiinnostaako minua, mitä joku viiden minuutin välein on tekemässä?” Audiokonferenssin voi toteuttaa puhelimella, jota nykynuoriso kutsuu kännyksi. Medialaboratoriossa tutkimushanketta rakennettiin jaikussa parveillen.
Julkaisuun ja jakamiseen yleisin teknologia on nykyisin blogi. Kirjanmerkkejä voi jaella palvelussa del.icio.us ja linkkejä palveluissa del.icio.us, Digg, StumbleUpon ja Reddit.
Tagipilvissä tagin koko kertoo, kuinka paljon sitä on käytetty. Tarmo Toikkasen blogissa vasemmalla on esimerkki sekä tagipilvestä että hänen keräämistään kirjanmerkeistä.
Mashupeissa yhdistellään tietoa useasta tietolähteestä, usein karttapohjaan.
Podcastaus on äänitiedostojen jakelutekniikka. Nimi tulee Applen musiikkisoittimesta, mutta podcast-lukijat hakevat verkosta äänitiedostoja muihinkin musiikkisoittimiin.
Videopalveluista YouTube on suosituin ja ”youtubaus” on yleistermi, jolla tarkoitetaan myös muiden videopalveluiden käyttöä.
Julkisen kalenterin voi tehdä esim. Google Calendar -palvelussa.
Yhteistuottamiseen on tarjolla wiki (termi on hawai’in kieltä ja tarkoittaa ”nopea”). Wikispaces-palvelussa voi perustaa oman wikin ja kutsua sinne opiskelijansa. Blogi sopii väittelyihin, tilanteisiin, joissa asioista ollaan eri mieltä, wiki taas yhteisymmärrykseen. Google Docs on Wordin näköinen palvelu yhteistuottamiseen.
Avoimia oppimisaihiovarantoja on mm. verkkopalveluissa LeMill, Connexions, Wikibooks, Wikiversity ja OERcommons.
Verkkoyhteisöjä on eri kohderyhmille: MySpace koululaisille, Facebook teini-ikäisille ja LinkedIn ammattilaisille. Verkkoyhteisöjen suosiosta kertoo, että valtaosa suomalaisista teini-ikäisistä tytöistä on vienyt kuvansa Irc-galleriaan.
Verkkoyhteisöjä syntyy myös peleissä kuten World of WarCraft ja GuildWars.
Sosiaalisella medialla voidaan panostaa ”edutainmentiin”, opetukselliseen viihteeseen, elämykselliseen opiskeluun.
Seminaarin järjestelyistä
Seminaarissa kokeiltiin ensimmäisen kerran Haaga-Heliassa käyttöönotettua Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistoa, jota varten luokan työasemaan oli tuotu langallinen kuulokemikrofoni ja webbikamera.
Aikaa meni kuulokemikin äänen säätelyyn ja oikean seisomapaikan etsimiseen niin, että ääni ja webbikameran kuva välittyivät etäpisteisiin, samoin verkkopalveluiden etsimiseen ja niihin kirjautumisiin, kun linkit ja kirjautumiset olisivat olleet valmiina kouluttajan kannettavassa. Luovuutta kysyttiin kouluttajalta RSS-syötteiden esittelyssä luokan työaseman IE6-selaimella, joka ei sellaisia osaa käsitellä.
Tilaisuuden tekniset järjestelyt hämmästyttävät. Teknologian pitäisi palvella ihmistä, mutta nyt se rajoitti ihmisen toimintaa. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut.
Haaga-Helian tiloissa on järjestetty IT-kouluttajien seminaareja, joihin on voinut osallistua myös netissä, viime syksyisiin Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistolla. Tilaisuuksissa on ollut liikkumisen ja keskustelun mahdollistavat Haaga-Helian langattomat mikrofonit miksereineen sekä TaiKin laadukas ja liikuteltava kamera. Kouluttaja on voinut käyttää omaa kannettavaansa ja siinä olevia sovelluksia.
Tarmo Toikkanen, IT-kouluttajien puheenjohtaja, on paitsi ollut mukana näiden tilaisuuksien järjestelyissä ja juontanut ne, myös editoinut ja vienyt tallenteet verkkoon. Niitä voi kuunnella ja katsella IT-kouluttajien verkkopalvelun kohdasta Tapahtumat.
Verkko 2010 -ryhmässä pohdimme seminaarin järjestelyjä ja mahdollisia vaihtoehtoja.
Kouluttajien puolestaan on hyvä varautua siihen, että tekniset järjestelyt tutussakin paikassa voivat sisältää uskomattomia yllätyksiä. Tästä saattaisi saada hyvän ryhmätyön aiheen IT-kouluttajien Oppimisen ohjaus -seminaariin 11.-12.4.08.
Muistan, miten Klaus Oesch reilut kymmenen vuotta sitten esitteli viimeiseksi jääneessä NordData-konferenssissa silloisen yrityksensä uusimpia multimediasovelluksia perinteillä kalvoilla, koska Finlandia-talon konferenssitilassa ainoa esitysväline, joka silloin saatiin toimimaan, oli piirtoheitin.

Opitaan työssä luomaan muutos

luodaan yhdessä
muutos, taotaan kivet
katedraaliksi
Teemu Arinan johdattelema IT-kouluttajien tilaisuus Oppiminen työelämässä 6.11.07 Haaga-Heliassa jäsentyi vuorovaikutteiseksi monipuolisten ryhmätöiden ja asenteita ravistelevan multimediaesityksen myötä. Ryhmissä pohdimme työelämän trendejä ja visioimme parempaa, jota haluaisimme yhdessä luoda. Neljän ryhmän iskulauseiksi muotoutuivat:

  • YouTube, MySpace, OurWorld
  • Ilo olla
  • Löydän aina oikean mestarin
  • Älyllä ja tunteella muutoksessa mukana.

Eettinen yritystoiminta ja muutoksen luominen soivat ryhmien vuoropuhelussa.
”Kieli on talo, jossa ihminen asuu”, Teemu Arina siteerasi Heideggeria. Tulevaisuus luodaan itse. Koulu kaipaa vuorovaikutusta ja reflektiota opettajan monologin tilalle.
Teemu Arina kertoi tarinan kuudesta sokeasta miehestä ja norsusta. Kaikki olivat väärässä ja tavallaan oikeassa, jokainen miehistä kuvaili tunnustelemaansa norsun osaa, mutta yksikään ei hahmottanut kokonaisuutta.
Kaikilla työtätekevillä on velvollisuus unelmoida paremmasta. Pienet muutokset monimutkaisessa järjestelmässä merkitsevät paljon. Kukaan ei ole asiantuntija eikä tulevaisuutta voi ennustaa.
Kuuntelemisen taito on tärkeä, vaikka kokemukset omista ajatuksista kuuluisivat voimakkaimpina. Analoginen malli, jota käytämme vuorovaikutuksessa, rajoittaa ilmaisua; tiedämme enemmän kuin pystymme muille välittämään.
Teknologia vaikuttaa tekemiseen. Kuvitelkaa maailma, jossa olisi Beethoven ilman pianoa, da Vinci ilman sivellintä tai Linus ilman tietokonetta. Tulevaisuuden työ voi olla tyystin toista kuin nykyiset toiveammatit.
Moderni koulujärjestelmä on teollisen ajan tuote. Kokeeko yksittäinen oppija hakkaavansa kiveä tai rakentavansa katedraalia, on sivuseikka. Ihmiset lokeroidaan koulutuksen mukaan eikä huomata heidän monipuolista osaamistaan muilla alueilla. Ihmiset eivät ole koneen vaihdettavia osia, heille ei kannata opettaa ”pankkiin” asioita. Parasiitti etsii opettajansa eikä odota, että koulu antaa sen hänelle. ”Teknologiat ovat ruumiimme jatke”, Teemu Arina siteerasi McLuhania ja katsoi silmälasejaan.
Erään epäonnistuneen projektin jälkeen projektipäällikkö totesi, että projekti olisi ollut hyvä, jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan. Niin. Tuosta tuli mieleeni 1980-luvun vakuutusmatemaatikko, joka selitti, ettei eläkelaskelmissa ole virhettä, väestö ei vain jostain syystä käyttäydy laskelmien mukaisesti.
Teemu Arina hymähteli, että nykyisin tehdään jopa tutkimusta Web 2.0:sta, joka alunperin oli hype-termi. Puhumme sosiaalisesta mediasta, mutta mitä on epäsosiaalinen media?
Jakaessamme kokemuksiamme verkostossa tuotamme muille metakokemuksia uudella tavalla. Yhteistyö on olennaista – vaikka sitä koulussa kutsutaankin lunttaamiseksi. Olennaista ei enää ole, mitä itse tiedän, vaan keitä on verkostossani, joita voin käyttää hyväkseni. Tässä tarvitaan taitoja, joita ei opeteta missään.
Kirjassa Yritys 2.0 keskustellaan uudesta tavasta tehdä töitä. Kuka tekee innovaation? Post-it-laput syntyivät, kun yritettiin keksiä maailman pitävin liima. Tavoitteeseen ei päästy, mutta saavutettiin jotain muuta.
Homo contextus on yhteenverkostunut ihminen. Oppiminen ei ole muistamista vaan uusien yhteyksien muodostumista. Kai Hakkaraisen mukaan asiantuntijaksi kasvamiseksi pitäisi toimi 10 000 tuntia oman lähikehityksen vyöhykkeen äärirajoilla. Miten tämä onnistuu oppilaitoksen tiukoissa opetussuunnitelmissa, joissa aikaa oppimistavoitteiden saavuttamiseen on yhä vähemmän? Fast food ja slow food, kumman valitsemme?
Jos koulujärjestelmää ei olisi olemassa, millaisia oppimisen tiloja rakentaisit? Korostaisitko vuorovaikutusta vai sisältöjä? Mitä pieniä variaatioita voisit omassa elämässäsi tehdä? Miten luot ideaviruksen, joka leviää kuin rutto? Kirjoitatko sitä varten 500-sivuisen väitöskirjan? Parhaiten verkostossa leviää väite, jota ei perustella loppuun. Täydellinen selitys ei synnytä keskustelua.

Taidolla tulevaan – pirstaleiseen epävarmuuteen

lumihiutale
pirstoo formaalin opin
informaaliksi

yhteistyöverkko
kylvää laatua tiedon
sirpalemereen

Virtuaaliammattikorkeakouluseminaari Tampere-talolla 24.10.07 ravisti yleisöään uusilla ja vanhoilla ajatuksilla, sosiaalisilla verkostoilla, strategioilla ja visioilla, uudenlaisella tavalla oppia. Ehkä kysymyksiä syntyi enemmän kuin saimme vastauksia.

Verkostoyhteistyöllä valinnanvapautta

Esko Ala-Peijari toi seminaariin opetusministeriön terveiset. Verkko-opetuksen kymmenvuotistaipaleen alun hype-vaiheen jälkeen opetuksen ydinprosesseja on tuettu tieto- ja viestintätekniikan avulla. Ministeriö panostaa erityisesti erikoisalojen ja oppilaitosten verkostojen yhteistyöhön.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma painottaa rakenteiden ja prosessien uudistamista tieto- ja viestintätekniikan avulla. Korkeakoulut liukuvat valtion budjetista säätiöihin, yksiköt suurenevat, oppimisprosessit yhtenäistyvät ja palvelukeskukset yhdistyvät sähköisen asioinnin, yhteisten tietojärjestelmien ja teknisen infrastruktuurin avulla. Valtionhallinnon it-tavoitteet selviävät monista lähteistä, mm. ”Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia vuosille 2007-11” ja ”Tietoyhteiskuntakehityksen yhteisten menettelytapojen ja koordinoinnin kehittäminen opetustoimessa”. Visiossa tietohallintoyhteistyö määrittelee käsitteet, prioriteetit, toimintamallit ja rajapinnat, joilla rakennetaan innovatiivisia palveluja.

Miten taataan opiskelijoiden valinnanvapaus? Miten liikkuvuutta lisätään? Esko Ala-Peijari mainitsi nähneensä hetki sitten tilastoja, jotka kertoivat liikkuvuuden kasvaneen vuoden aikana yli sadalla prosentilla. Oliko kyse Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän laatimista tilastoista, jotka kuvaavat Virtuaaliammattikorkeakoulun portaalin opiskelijavaihdon kasvua viime vuoden keväästä tämän vuoden kevääseen? Koko valtakunnassa hyväksyttyjen hakemusten määrä on vuodessa kasvanut 118 % ja hyväksyttyjen opintopisteiden määrä 130 %. Valitettavasti portaalin Opintopalvelut, jota IT Moon, nykyinen Uoma on vuosia rakennellut, ei toistaiseksi kerro suoritettuja opintopisteitä, joten niiden kehitystä valtakunnan tasolla voinemme seurata vasta vuosien kuluttua, mikäli muutaman vuoden jäissä ollut järjestelmäkehitys joskus pyrähtäisi uuteen lentoon.

Virtuaaliammattikorkeakoulun valinnat ovat osoittautuneet kestäviksi: opetuksen sisällön kehittäminen yhdessä opettajien kanssa ja johdon tuki ovat keskeisiä. Virtuaaliammattikorkeakoulu on uudistanut opetuksen ja oppimisen rakenteita ja vahvistanut verkostomaista toimintamallia, tiivistänyt opetuksen ydinprosessien tukea, kehittänyt pedagogisia menetelmiä ja toimintamalleja, toteuttanut yhteentoimivat ja yhteiset tietojärjestelmät, luonut tietopohjat ja standardit yhteisille käsitteille sekä tukenut sähköistä asiointia.

Verkko-opetus kaipaa lisää yhteistyötä kirjaston ja tietohallinnon kanssa, pedagogisen perinteen vahvistamista ja sosiaalisia verkostopalveluja. ”Ehkä jatkossa nuoriso jää koukkuun Virtuaaliammattikorkeakoulun sivustolle”, Esko Ala-Peijari heitti.

Kaksisuuntainen verkostoyhteistyö

Teemu Arina, verkostossa asuva parasiitti, joka ehkä juuri nyt käyttää sinua oppiakseen, kertoi informaatiomäärän kasvusta ja opitun tiedon merkityksestä tulevaisuudessa. Lukion jälkeen hän päätti, ettei mene korkeakouluun tuhlaamaan aikaansa. Keskustelemalla oppii tehokkaammin kuin kuuntelemalla monologia (broadcast).

Jakamalla saa enemmän kuin panttaamalla osaamistaan. Teemu Arina julisti, että kaikki ideat ovat varastettuja, hänenkään kalvonsa eivät ole hänen vaan kulttuuriperintöä. Tärkeintä on, mitä muut niistä saavat. Verkossa jaettu EU:n konferenssin luento poiki hänelle useita kansainvälisiä esiintymispyyntöjä.

Francis Baconin ajatuksen ”Tieto on valtaa” tilalle Teemu Arina tarjoaa omansa ”Uuden tiedon ja yhteyksien luominen on valtaa”.

Opetellaanko koulussa tulevaa menneisyyden malleilla? Perustuuko moderni koulujärjestelmä teollisen ajan ihanteille johtajasta ja tämän ohjeita noudattavista alaisista? Muutoksen luovat epästandardilla tavalla toimivat ihmiset. Verkostot elävät jatkuvasti, niiden ilmiöitä ei voi palastella syy-seuraus-suhteisiin – eihän lumihiutalettakaan voi palastella – eikä ihminen ole 1980-luvun aivotutkijoiden mallintama osista koostuva kone.

Oppimistyylit vaihtelevat tilanteen mukaan luokkahuoneesta sosiaaliseen mediaan. Emme opi virkamiestyön kompromissein luoduista parhaista käytänteistä vaan huonoista käytänteistä; oivallamme, että asiat voi tehdä aina paremmin.

Facebookin liiketoiminta perustuu ihmisten yksityisyyden kaupallistamiseen. Jos käytämme vain yhtä tietosanakirjaa, Wikipediaa, ja yhtä hakukonetta, Googlea, vaarana on yksipuolinen käsitys todellisuudesta, koska kaikissa medioissa on mahdollisuus puolueellisuuteen. Toisaalta, onko vaarallista tulla sosiaaliseksi jakamalla tietoa itsestä? Ja toisaalta, Wikipedia takaa ihmisille tasa-arvoisen pääsyn tietoon.

Wikipedian idea ei ole uusi. Palimpsest, jossa vanha teksti pyyhittiin pois – kuin lasten piirtotaulusta – on tunnettu vuosisatoja: vanhan testamentin teksti 400-luvulta on säilynyt 1100-luvulla kirjoitetun tekstin alla.

Bloginkaan idea ei ole uusi. Richard Steelen salonkilehti Tatler ilmestyi jo vuonna 1709. Joillain blogeilla on suhteellisen vähän lukijoita, mutta verkostoissa hyvät ideat leviävät. Kenellä tahansa on mahdollisuus tuoda ideoitaan verkostoon, jos tietää, mitä tekee.

Web 2.0 tarkoittaa alustaa, jossa tehdään eikä vain kuluteta, ”2” merkitsee kaksisuuntaista.Kyse ei ole pelkästään tekniikasta vaan uudenlaisesta toiminnasta. Suljetut oppimisalustat eivät riitä, tarvitsemme näkökulmien alustoja. Kehitys ei etene keskitetysti ylhäältä alas vaan alhaalta ylös: annetaan ihmisten kokeilla erilaisia työkaluja, havainnoidaan heidän toimintaansa ja tuetaan sitä.

Infoähky ei ole kielteistä, se mahdollistaa hahmontunnistamisen. Kokoushuoneissakin tarvitaan ihmisiä, jotka roikkuvat netissä ja kännyssä, koska he huomaavat näkökulmia, joita post-it-lappuihin ja agendaan keskittyneet eivät huomaa. Fragmentaarisessa tietomeressä oma mieli täyttää aukot.

Tietotyö on muuttunut verkostotyöksi. Informaatioyhteiskunnassa korostettiin tietotyöntekijää, nyt verkostoja. Oppiminen syntyy sivutuotteena, ei ulkoa oppien vaan yhteyksissä muihin.

Seredipiteettioppimisen vastakohtana on kouluoppiminen ennalta asetettuine tavoitteineen ja OPSeineen. Ymmärrys syntyy, kun asiaa tarkastelee eri näkökulmista. Parasiittioppimisessa oppija oppii verkon kautta valitsemaltaan opettajalta ilman tämän tietoisuutta tai hyväksyntää asiasta. Toisaalta, perinteisessä opetuksessa vain 15 % opettajista muistaa edes oppijan nimen.

Vanha ja uusi media törmäävät media remixissa, konvergenssikulttuurissa, liiketoiminnan kannibalisoinnissa. Menettävätkö opettajat ja toimittajat työnsä, kun kaiken saa netistä? Teknologiaan sisältyy aina riski; muistammehan 1700-luvun luddiittit, jotka tuhosivat kehruukoneet pelätessään niiden tuhoavan perherakenteet?

Sisältö on vain vuorovaikutukselle jaettu objekti. Jakelukanavat demokratisoituvat ja hajautuvat. Jokainen meistä tietää enemmän kuin pystyy kertomaan – niin kauan kuin emme voi siirtää neuroverkkoa päästä toiseen vaan joudumme viestimään analogisen mallin avulla.

Organisaatiota voidaan tarkastella organismina. Operatiivinen teknologia on suunniteltu tiettyjä prosesseja varten. Sosiaalista teknologia ei kyetä ennustamaan, emme tiedä, miten ihmiset alkavat käyttää teknologiaa. Wiki on hyvä analogia aivoista, se auttaa reflektioiden yhdistämistä ja kristallisointia. Tarvitaan verenkiertoa, sosiaalista verkottumista ja virtuaalikokouksia.

Opettajan tehtävänä on sivistys ja kasvatus, ei sisältö. Uuden webin maailmassa kirjailija on kuollut. Olemme yhdessä älykkäämpiä kuin yksin (we are smarter than me). Homo contextus on yhteen verkottunut ihminen, joka ylittää fyysisen vuorovaikutuksen rajoitteet. Einstein on sanonut: Jos idea ei alussa ole absurdi, sillä ei ole toivoa.

Ammutaan virtuaalisuus alas ja opetellaan kysymään!

Jaana Venkula julisti: Ammutaan virtuaalioppiminen alas! Työaseman ääressä tyhmyys kasvaa, kynä kädessä aistikimara rehottaa. Olemme jysähtäneet varmuuden yhteiskuntaan, jolta pohja putosi viimeistään Neuvostoliiton romahtaessa. Koulutamme kapea-alaisia asiantuntijoita, mutta tieto ei takaa, että kaikki toimii, eivätkä hakukoneet auta ennakoimattomien tilanteiden käsittelelyssä. Asiantuntijuus aiheuttaa hämäräsokeutta. Tieto ei ole tietokoneissa eikä ihmisen järki toimi hierarkkisesti. Meneekö enemmän aikaa atk-järjestelmän kuin potilaiden hoitamiseen?

Epävarmuuden yhteiskunnassa menestyy, kun tekee laadukkaasti sen, minkä tekee. Ajatteleminen on tekemistä. Tieto löytyy verkosta vain, jos itsellä on kysymys. Tiedon tulvasta on turha puhua, jos puuttuu valintakyky, kyky kysyä.

Tarvitaan uusia järjenkäyttötapoja, kysymistä vastaamisen sijaan. Instituutioiden tärkeimmät tietolähteet ovat alhaalla, ei johtajilla ja rehtoreilla. Kun kaikki ratkaisut ja uudet innovaatiot luodaan yhdessä, ketään ei tarvitse sitouttaa. Eettiset toimintatavat muuttavat toimintaa, ei arvokeskustelu. Kalvosulkeisissa ei ole väliä, mitä kuulijat tekevät, mutta aidossa opetustilanteessa kuulijoiden reaktiot kuljettavat vuorovaikutusta.

Meidän pitää oppia kysymään, tuntuuko oikealta tai väärältä. Kaikkialla työpaikoilla ihmisistä tuntuu, että ei mene oikein. Emme elä virtuaaliverkostoissa vaan olemme verta ja lihaa, mutta moniko uskaltaa sanoa ääneen ”tämä ei tunnu oikealta”? Ihminen jaksaa paljon, mutta ei toimia etiikkaansa vastaisesti.

Lopuksi Jaana Venkula neuvoi: Tiskatkaa käsin, haravoikaa tavallisella haravalla, haistelkaa, maistelkaa. Lisätkää kysymisen rohkeutta, silloin yleisö pääsee pidemmälle kuin puhuja. Rakastamisella ja kysymisellä on yhteys, mikä näkyy juutalaisessa kasvatuksessa, joka sallii lasten kysyä jatkuvasti.

Tietoiseen verkostoyhteiskuntaan osaamista arvostaen

Marita Aho Elinkeinoelämän keskusliitosta puhui innovaatioympäristöstä ja osaamisesta. Toimintaympäristö ja liiketoiminta ovat muuttuneet sosiaalisten verkostopalvelujen myötä telefax-ajasta. Teknologia mahdollistaa maantieteellisten raja-aitojen kaatamisen ja uudenlaisen kansainvälisen kilpailun ubiikkiyhteiskunnassa, jossa ei enää ole turvallista toimialaa.

Tarvitsemme ihmisiä, jotka kyseenalaistavat nykyiset palvelut ja tuovat esiin elämää helpottavia ja työpaikkoja luovia uusia mahdollisuuksia. Menestyksen elementit ovat ihminen, prosessit ja tekniikka, uusiin teknologioihin pohjautuvat tuotteet ja palvelut sekä prosessit, joissa tunteet ovat mukana. Tekniikka on vain apuväline, mutta sitä kehittämällä voidaan löytää uusia ja erilaisia tapoja ajatella ja toimia. Mallien piirtäminen on helppoa, mutta kyse on isoista haasteista, kun opitaan uuteen, pois vanhasta.

Marita Ahon visiona on tietoinen verkostoyhteiskunta, jossa tiedon hyödyntäminen on hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn lähde. Suomen tärkein luonnonvara ovat ihmiset ja heidän henkinen pääomansa. Tarvitsemme monipuolista osaamista ja uusia yhdistelmiä, mutta myös keskittymistä ja perustutkimusta.

Meidän pitäisi arvostaa osaamista eikä tutkintoja. Suomalaiset yritykset rahoittavat henkilöstökoulutustaan miljardilla eurolla vuodessa. Suomen pitäisi olla osa osaamisen kehittämisen markkinaa eikä vain monikansallisten yhteisöjen markkinaan sopeutuja.

Osaamisen mittaaminen ei saa olla itseisarvo vaan mahdollisuus kehittyä. Epävarmuuden maailmassa elinkeinoelämä ei voi antaa tarkkoja määritelmiä, millaista osaamista tarvitaan, eikä tällainen määritelmä säilyisi muuttumattomana pitkään. Koulutukseen tarvitaan ketteryyttä, ihmisen työurahan pyrähtelee uudella tavalla. Työelämän tarpeiden seuraamisen lisäksi koulutuksen pitäisi kehittää ja luoda uutta yhdessä työelämän kanssa.

Sosiaalisessa mediassa informaalisti ylösalaisin

Tere Vadén puhui sosiaalisesta mediasta ja informaalista oppimisesta. Platonin valtio, johon kuului kuningas, sotilaita ja työläisiä, pysyi stabiilina ja harmonisena. Informaation kulkua rajoitettiin ja runoilijat ja muut taiteilijat suljettiin valtion ulkopuolelle.

Nykyiset organisaatiot ovat kuin Platonin valtiot: hierarkkisia rakennelmia, joissa informaation kulku on rajoitettu ja päätökset kulkevat ylhäältä alas, kuten formaalissa oppimisessa. Tere Vadén kertoi 12-vuotiaista tytöistä, jotka päivät roikkuivat netissä, mutta kysyivät vanhemmilta neuvoa koulutehtävissä. Näiden vastaus ”Mikset katso wikipediasta?” ällistytti heitä. Voiko sieltä katsoa koulutehtäviin liittyviä asioita? Tytöt olivat kasvaneet ammattioppilaiksi eivätkä osanneet kytkeä vapaa-ajan monipuolisia tiedonhakutaitojaan kouluasioihin.

Sosiaalinen media mahdollistaa sosiaalisen yhteistyön. Esim. YouTubessa on lukuisa määrä laadukkaita opetusvideoita lähes mistä tahansa asiasta, jopa opetusvideon tekemisestä ja sosiaalisen median merkityksestä oppimiselle.

Maailma on kaksinkertaisesti ylösalaisin. Nuoret käyttävät nettiä enemmän kuin vanhemmat. Formaalissa oppimisessa vanhemmat opettavat nuorempia, mutta asioita opitaan informaalisti, koulun ulkopuolella yhä enemmän. Ensimmäiset aallot alkavat näkyä: olemme liian vanhoja, osaamme liian vähän ja se, mitä osaamme, on irrelevanttia.

Disorganisaatiot nousevat organisaatioita tärkeämmiksi; harrastelijat kehittivät mikrotietokoneen ja organisaatiot ottivat sen käyttöön. Työskentelemme ja elämme yhä enemmän disorganisaatioissa. Tyypillinen koulun koetilanne on täydellinen vastakohta disorganisationaaliselle tietotyölle, jossa ihmiset toimivat jatkuvasti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Opetammeko koulussa täsmälleen väärää asiaa? Oppiminen voi olla yhdessäolon sivutuote kuten Kanzi-simpanssilla, joka oppi englannin kielen kuin vahingossa elämällä yhdessä englantia puhuvien ihmisten kanssa.

Käytännössä koko internet pyörii vapaassa ohjelmistossa, Wikipedia vie markkinan tietosanakirjoilta. Milloin joku vie markkinan opettajilta? Mistä saadaan ihmiskasvoinen kouluoppiminen? Voimme viedä oppimismateriaalit ja vuorovaikutuksen verkkoon, mutta kun teemme tai fasilitoimme, olemme aina tiellä.

Ovatko formaalin oppimisen instituutiot avoimia? Voimmeko mennä korkeakoulun luokkaan puhumaan? Emme. Meidän pitää varata tila ja osoittaa sille maksaja. Emme voi perustaa blogia tai wikiä korkeakoulun sivustolle, koska joku voisi kirjoittaa sinne jotain ikävää. Kuka on vastuussa wikipediasta? Ei kukaan. Jos linux on rikki, ei kukaan vastaa eikä kenellekään voi valittaa – paitsi linux-yhteisölle.

Lopuksi Tere Vadén totesi: ”Jos oppii käyttämään tietotekniikkaa hyvään, oppii käyttämään sitä myös pahaan.”

Autenttisesti uuden sukupolven osaamiseen

Irja Leppisaari ja Leena Vainio tutkivat autenttisen verkko-oppimisen uusia haasteita ammattikorkeakouluopiskelussa. Autenttisuus tuo opetukseen todelliset työelämän ongelmat, tutkivan otteen, keskustelun oppijayhteisössä sekä oppijan valtauttamisen. Virtuaaliammattikorkeakoulun DIGMA-materiaalipankin sisällön arvioiminen Herringtonin, Oliverin ja Reevesin autenttisen opimisen yhdeksän elementin valossa ei ole mairittelevaa: materiaalit ovat tekstipohjaisia eikä niistä voi päätellä reflektiota tai arviointia. Ne ovat edellisen sukupolven tuotteita, syntyneet vuosina 2004-06, eikä niitä pitäisi arvioida tämän päivän web 2.0:n maailmassa. Monipuolinen oppiminen syntyy monipuolisesta materiaalista, infoähkyn sirpaleisesta tiedosta.

DIGMAn staattisen materiaalin lisäksi ammattikorkeakouluissa on runsaasti verkko-opintoja, joista parhaita opiskelijat esittelivät yhdessä opettajien kanssa Korkeakoulujen arviointineuvostolle ja samalla reflektoivat omaa osaamistaan. Autenttisuuden edistäminen haastaa mm. pedagogiset toimintamallit ja verkko-ohjauksen.

Onko virtuaaliopetus erillinen kehitettävä asia vai osa opetuksen kehittämistä? Miten päästään uuden sukupolven tasolle virtuaaliopetuksen hyödyntämisessä? Oppimisalustojen virtuaalisissa luokkahuoneissa opettaja on edelleen se, joka puhuu.

Tulevaisuus yhteistyöverkostoissa

Marja Rautajoki ja Lena Levander pohtivat dialogissaan Virtuaaliyliopiston ja Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteistyötä ja tulevaisuutta. Virtuaaliammattikorkeakoulu sulautuu osaksi virtuaaliyliopistotoimintaa, verkostot kansainvälistyvät, tieto- ja viestintätekniikan käyttö arkipäiväistyy ja informaalista oppimista tuetaan. Korkeakouluille kehitetään yhteinen verkko-oppimisen portaali ja sähköinen asiointi.

Yhteistyöverkostot ovat tärkeitä, samoin opiskelijoiden tarpeet ja palaute. Erillistä virtuaaliopetuksen kehittämisyksikköä tarvitaan seuraamaan uuden teknologian kehitystä ja sen sovellusmahdollisuuksia korkeakouluopetuksessa.