Joukkoistamista ja taivaanrannan maalausta

Joukkoistaen
kehitämme itselle,
jälkipolville.

Yhdessä tehden
ideat pulppuavat
uuteen maailmaan.

Tieken Bisnestreffit Kehittävä joukko houkutteli yli kuusikymmentä aktiivista henkilöä Valtiovarainministeriön Pajaan Mariankadulle aamuvarhain 8.3.2013. Jatka lukemista ”Joukkoistamista ja taivaanrannan maalausta”

Kaunista yrittäjyyttä

Vaatteista ruista,
perunaa, sokeria
sodan aikana.

Usko itseesi,
mene, minne haluat.
Älä odota!

Varmista laatu,
pidä lupauksesi –
erotu muista.

Hetkyn ICT Ladies -verkosto ja Yrittäjyysverkosto viettivät yli seitsemänkymmenen hengen voimin yhteistä pikkujoulua Tekniskan saleissa 4.12.2012. Tilaisuuden pääesiintyjänä oli Lenita Airisto, jonka teemana oli kauneus lisäarvona. Tilaisuuden avasi ICT Ladies -verkoston mentori ja Yrittäjyysverkoston puheenjohtaja E. Harri Niemi. Jatka lukemista ”Kaunista yrittäjyyttä”

Kulttuuria, hengittämistä ja avoimuutta

Mene museoon,
hengitä ja keskity;
elät pidempään.

Ole arjessa
läsnä, rauhoita mielen
poukkoilu hetkeen.

Helsingin yliopiston Sosiologian alumnit lupasivat selvittää, miten työelämässä selviää hengissä, vaikka muutos murjoo ja tulospaineet tuupertavat. Kymmenet alumnit kokoontuivat 7.11.12 Social- och kommunalhögskolanin luentosaliin kuulemaan, millaisia neuvoja työhyvinvointiin tarjoavat ylilääkäri Markku T. Hyyppä, Mindfulness-kouluttaja Reija Suntio ja Futuricen henkilöstöpäällikkö Lenita Lempainen. Jatka lukemista ”Kulttuuria, hengittämistä ja avoimuutta”

Vertaisoppia Lapinlahden sairaalassa

Koulu hengittää:
yhdessä tekemällä
opitaan uutta.

Verkosto kasvaa,
kohtaamme, hymyilemme,
keskustelemme.

Vapauttakaa koulu! Toisilta oppimisen festarit keräsi yli 700 oppilasta ja 220 opettajaa oppitunneille Lapinlahden sairaalaan aurinkoisena lauantaina 25.8.2012. Koulun päättäjäisissä sunnuntaina 26.8. väkeä taisi olla vähemmän. Palaute oli myönteistä. Eräs vastaaja riemuitsi siitä, että voi oppia itse tekemällä eikä vain kuuntelemalla.
Oppituntien lomassa kiersin tutustumassa Lapinlahden sairaalaan sokkeloisiin käytäviin ja pieniin potilashuoneisiin, jotka täyttyivät monipuolisesta vertaisoppimisesta: kansantansseja, pitsinnypläystä, sukan kantapään tekoa, Twitteriä, ukulelen soittoa, edupunkia, sisällön julkaisua kirjaksirautalangan vääntöä ja riemuruotsia.
Mikko-Pekka Hanskin konsultoinnin perusteet oli niin suosittu, että kolmas oppitunti siirrettiin auditorioon, jotta kaikki halukkaat pääsivät mukaan. Miksi konsultteja tarvitaan? Muut havaitsevat virheet paremmin kuin itse. Erilaisia konsulttityyppejä ovat Grima, Gandalf  ja Hunttalan Matti. Ensimmäinen on vihamielinen, toinen tönäisee hyväntahtoisesti eteenpäin oikealle tielle, kolmas on omaa etua ajava jokerityyppi.
Tekeminen ei ole konsultointia. Konsultti luo maailman, tilannekuvan, tahtotilan, keinot ja mittarit niin, että ihminen itse menee eteenpäin.
Konsultilla on salaisia aseita: Hänellä on uskottava tarina, hän on tehnyt kotiläksyt ja tuntee uuden asikkaansa, hänellä on näkemys asiakkaan tilanteesta ja toimivat verkostot. Kukaan ei pärjää yksin.
Koulun päättäjäiset alkoivat oman tanssityylin etsinnällä  aurinkoisella pihalla ja jatkuivat Nietzschen relativismilla.  Antti Hautamäki koki  oman tanssityylin etsinnässä  nietzscheläistä venymistä ja suorittamista. Nietzsche oli perinteisten kysymysten kyseenalaistaja, hänen tapansa tehdä filosofiaa on kiinnostava.
Filosofia ei koskaan voi erottaa persoonasta ja positiosta. Filosofian psykologia selittää, miksi joku puhuu tietyllä tavalla ja kannattaa tiettyä asiaa.
Filosofia on filosofien työtä, sitä ei voi erottaa tekijöistään. Jokaisella ihmisellä on tietty perspektiivi maailmaan. Ei ole olemassa faktoja, ainoastaan tulkintoja. Jotkut tulkinnat ovat parempia, koska tulkitsija on herkkä ja hänen positionsa sopiva.
Filosofinen ”kauhea meno” jatkui väittelyllä. Mikki kiersi, kun porukka ideoi ja perusteli ajatuksiaan Lapinlahden sairaalan tulevaisuudesta: koulu, ravintolakeskus, monitoimitila vai sairaala?

Miesten laulua Viljannin helteessä

Miehet laulavat
Liinatsuraq ja Zetod
vanhaa ja uutta.

Helteestä varjoon.
Tuoppi täyttyy, tyhjenee –
shortsit hikoilee.

Miesten laulu oli teemana Viljannin 20. kansanmusiikkifestivaaleilla Viljandi Folkilla  26.-29.7.2012. Presidentti Toomas Henrik Ilves on tuttu näky Folkilla, mutta nyt avajaisissa Kaivomäellä puhuivat myös opetusministeri Jaak Aaviksoo  ja kulttuuriministeri Rein Lang. Tuttuun tapaan Viljannin kaupunginjohtaja Loit Kivistik  luovutti kaupungin avaimet festivaalin johtaja Ando Kivibergille Folkin ajaksi.
Folkin tarjonnasta poimimme setomaalaiset Liinatsuraq, Zetod ja Gjangstan, joka oli kutsunut mukaansa Ott Leplandin, Triskelen, joka oli tullut ulos kirkosta, georgialaisen Tbilisin, korsikalaisen L’Alban ja irlantilaisen The Begley’in. Vahvojen mieskuorojen rinnalla Strand…Rand yhtyeen Sofia Joonsin ruotsinkieliset ja Meelika Hainsoon vironkieliset laulut sekä Kristiina Ehinin vironkieliset tarinat helisivät virkistävän erilaisina.
Helle helli Folkia: lämpötila kohosi lähes neljäänkymmeneen asteeseen. Aiempina vuosina lavanedusta on hytkynyt Zetojen ja Gjangstan rytmeissä, mutta nyt ihmiset etsivät varjoa ja letkajenkka oli vaisua. Viileä Johanneksen kirkko sen sijaan houkutteli väkeä jokaiseen kirkkokonserttiin niin, että penkkirivien täytyttyä osa porukasta istui seinänvierillä, osa keskikäytävällä ja osa seisoi ovensuussa.
Reilun tunnin istuminen kirkon lattialla jalat kippurassa tuntui selässäni vielä seuraavana päivänä.
Folkin tarjonta oli supistunut: esiintymislavoja oli aiempaa vähemmän ja esitykset alkoivat kahden tunnin eikä tunnin välein. Perinteinen ruokakatu vallihaudan vieressä oli muutettu ruokapihaksi aitaamalla koko alue Johanneksen kirkkoa  ja Tegelastetupaa  myöten. Oliko mallia otettu Kaustisilta, missä ruokapaikat ovat festivaalialueella ja sisään pääsee vain porteilla mennen tullen tarkistettavilla päivä- tai iltalipuilla? Viljannissa sisään pääsi kello 14 asti ilmaiseksi ja sen jälkeen festivaali-, päivä- tai konserttilipulla.
Viljannissa konseptia pitänee hiukan kehittää: Johanneksen kirkon ilmaiset iltapäivämessut kansanmusiikkiesityksineen ja ehtoollisineen jäivät aidatun alueen sisään. Viimeisestä kirkkoherra ja esiintyjätkin myöhästyivät, kun kirkon viereinen portti suljettiin ja kirkkoon tulijat joutuivat kiertämään koko linnanpuiston.
Iltapäivämessuihin ei ollut tungosta, koska niitä ei ollut merkitty Folkin ohjelmaan. Torstaina kävimme kuuntelemassa Aleksander Sünterin perhettä, lauantaina Mari Tammaria soittimineen ja sunnuntai-iltana Silver Seppiä ja Kristiina Ehiniä.
Ehtoollinen Johanneksen kirkossa on elämys, jota yhdentoista Folkin jälkeen osaan jo odottaa. Lausuessaan ehtoollisen asetussanat kirkkoherra kääntyy kohti seurakuntaa, jolloin näemme leivän ja viinin siunaamisen emmekä vain kirkkoherran selkää. Ehtoolliselle kokoonnutaan seisomaan osallistujien mukaan laajenevaan puoliympyrään ja ehtoollisviini juodaan yhteismaljasta, kuten meilläkin ennen.
Kirkkoherra ja lääninrovasti Marko Tiitus kertoi lauantaina tarinan maanviljelijästä ja kauppamiehestä, jotka halusivat vaihtaa osia keskenään, kauppamies rauhalliseen teehetkeen omalla pihalla ja maanviljelijä päivittäisiin uusiin paikkoihin. Kauppamiehen kameli söi maanviljelijän meloonin, maanviljelijä suuttui ja heitti kivellä kamelia. Kauppamies suuttui, kun kameli kuoli ja heitti kivellä maanviljelijää. Maanviljelijän pojat vetivät kauppiaan oikeuteen isänsä kuolemasta ja kauppias tuomittiin teloitettavaksi. Viimeisenä tahtonaan hän pyysi kolme päivää aikaa hoitaa asioitaan. Häntä ei voitu päästää, ellei joku tulisi hänen tilalleen pantiksi. Harmaatukkainen mies tuli ja kauppias lähti. Kolmen päivän kuluttua kauppiasta ei kuulunut takaisin. Kun teloitusta käynnistettiin, taivaanrannalla näkyi pölypilvi. Odotettiin, ja kauppias palasi, pyysi anteeksi myöhästymistään.
Tuomari kysyi, mitä kauppias oli kolme päivää tehnyt. Hän kertoi uskoneensa perheensä luotettavalle ystävälleen ja käyneensä silittämässä nukkuvan poikansa poskea. Tuomari kysyi, miksi harmaatukkainen mies oli vaihtanut osaa kauppiaan kanssa. Mies ketoi, että hänen mielestään kauppias vaikutti luotettavalta, ja jos tämä ei olisi palannut, niin sellaisessa maailmassa mies ei olisi halunnut elää.
Tuomari päätti, että nyt ei teloiteta ketään vaan pidetään suuret juhlat.
Sunnuntai-iltana Marko Tiitus kertoi miehestä, joka meni elokuvateatteriin. Elokuva kertoi miehen omasta elämästä juuri sellaisena kuin hän on sitä elänyt. Hän meni toiseen saliin, ja sielläkin esitettiin elokuva hänen elämästään, mutta nyt kaikki näyttikin erilaiselta, väärältä, valheelliselta, eihän se noin mennyt. Toisen elokuvan kertoja ei ollutkaan mies itse vaan hänen äitinsä. Hän meni seuraavaan saliin, ja sielläkin näytettiin elokuva hänen elämästään, mutta taas vääränlaisena. Kertojana oli hänen rakastettunsa. Näin hän näki elämänsä eri kertojien näkökulmista, isänsä ja lastensa, ja palasi lopuksi hämmentyneenä ensimmäiseen saliin, jossa itse kertoi elämästään.
Jokainen meistä tuo oman näkökulmansa jokaiseen tarinaan, runoon ja musiikkiin. Yhdessä kokemuksemme monipuolistuu ja syvenee, soi uusin värein.

Hyvä paha raha

Raha on paha,
näkymätön ja läsnä –
miksei myös hyvä.

Raha synnyttää
koronkiskurin, joskus
hyväntekijän.

Kirja sähköistyy,
kutsuu lukijan someen
keskustelemaan.

Vanhan kirjallisuuden päivät 29. – 30.6.2012 keräsivät entistä vähemmän väkeä Sastamalaan. Vuosi sitten, jolloin teemana oli rikos, ilma hikoili Sylvään koulun juhlasalissa ja ukkonen jyrisytti rakennusta. Lounaalla ruokateltassa pohdittiin, johtuisiko väen vähyys teemasta vai säästä. Tänä vuonna teemana oli raha ja aurinko paistoi, mutta väkeä ja ohjelmaa oli entistä vähemmän. Silmäys avajaisten yleisöön sai ihmettelemään ääneen: ”Missä ovat nuoret?” Eivät kai tyhjinä ammottavat tuolit viestineet vakioyleisön luonnollisesta poistumasta?
Mikä houkuttelisi nuoria ja keski-ikäisiä kesätapahtumaan, jonka nimi on ”Vanhan kirjallisuuden päivät”? E-kirjat? Niistähän nytkin puhuttiin. Gutenberg-projekti?  SKS:n verkkoaineistotTekijänoikeus  ja avoimet sisällöt? Esittelypisteiden antikvariaatit saattaisivat tarjota sukelluksen vanhaan, nuorelle yleisölle uuteen maailmaan.
Maailma muuttuu. Ensimmäisen kerran törmäsin e-kirjaan Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivillä kymmenisen vuotta sitten, kun entinen kollegani esitteli uusinta innovaatiotaan. Tuolloin pieni näyttö ja kömpelö selailu ei vakuuttanut minua eikä seuralaisiani, kahta eläkkeellä olevaa äidinkielen opettajaa, vaikka selattava teksti oli vanhan kirjallisuutemme aarteita. Pari vuotta sitten Ulla Kapanen teki erinomaisen opinnäytetyön Suomalaiset kustantajat ja e-kirja – Suomen e-kirjamarkkinat keväällä 2010. E-kirjoista ei juurikaan puhuttu vuoden 2010 tammikuussa, mutta ne nousivat otsikkoihin kevään aikana, mikä innostutti sekä opinnäytetyön tekijää että ohjaajia.
Avajaiset
Jukka Sarjala pohti avajaispuheessaan, millaista olisi olla rikas. Kirjallisuutta dominoivat köyhyyskuvaukset, raha pahan palveluksessa. Miten EU:n talouskriisi heijastuu kaunokirjallisuuteen? Entä kustannusalan uusjako?
Sastamalan kaupunginjohtaja Paavo Salli määritteli babylonialaisiin viitaten rahan vaihdon välineeksi. Kaupunki omistaa Pukstaavin  ja Herra Hakkaraisen talon  kirjakorttelin, jonka vanhaa tornihuvilaa ryhdytään kunnostamaan.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kertoi löydöistään vanhasta kirjallisuudesta. Hän aloitti lukemalla katkelman Adam Smithin Kansojen varallisuudesta, jossa voitontavoittelun rinnalla korostettiin sosiaalista mielenlaatua. Chydenius  ja Snellman, jotka ovat Smithin talousajattelun edelläkävijöitä, hämmästyttävät monipuolisuudellaan ja rakkaudellaan vaatiessaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Erkki Liikanen totesi lukeneensa samat vanhat kirjat kuin Björn Wahlroos, mutta eri näkökulmasta niistä syntyy erilainen juoni.
Vuoden kirjatoukaksi valittiin Turun kirjamessujen luoja Kari J. Kettula. Suomen tietokirjailijoiden Warelius-palkinto luovutettiin Pentti Huoviselle ja Heikki Ylikankaalle. Pentti Huovinen ei päässyt paikalle, mutta oli saanut palkintonsa jo edellisenä päivänä Pukstaavissa Suomen Tietokirjailijoiden kesäpäivillä.
Timo Harakka pohti yleisen varallisuuden luontoa ja syitä 1800-luvun puolivälissä ja tänään. Ensimmäinen suomenkielinen talouskirja ”Raha-asioista” ilmestyi vuonna 1861 ja oli tarkoitettu yli 8-vuotiaille lapsille. Aiemmin ei ollut käteistä rahaa, joten suhdannevaihteluissa kiristettiin vyötä. Iiro Viinasen ja Sauli Niinistön  esittämä ajatus, ettei voi tuhlata enempää kuin tienaa, uppoaa suomalaiseen sieluun. Herodotokselle  valhe  ja velka olivat synneistä pahimmat. Kuitenkin, raha on vain rahaa. ”On parempi käyttää rahaa kuin antaa rahan käyttää meitä.”
Tuija Braxin tietokirjat
Jukka-Pekka Pietiäinen haastatteli Sylvään koulun auditoriossa kansanedustaja Tuija Braxia. Pöydällä oli pino Tuija Braxin valitsemia kirjoja, joiden kannet oli skannattu PowerPointiin. Tarkoitus oli heijastaa vuorollaan jokaisen kirjan kansi tykillä keskustelijoiden takana olevalle valkokankaalle.
Kun Jukka-Pekka Pietiäinen tarttui ensimmäiseen kirjaan, valkokangas pysyi tyhjänä. Hän ihmetteli: kuvien näkyvyys oli testattu juuri ennen tilaisuudean alkua. Kun hän nosti seuraavan kirjan, valkokangas pysyi edelleen tyhjänä. ”Painettu kirja elää!” hän julisti ja heilutti kirjaa yleisölle. Vihdoin kolmannen kirjan kansi saatiin näkyviin. Buutattiinko tietokone välillä?
Tuija Braxin valitsemat kirjat ja perustelut valinnoilleen herättivät kiinnostuksen: noihin kirjoihin pitäisi tutustua! Kirjat antaisivat monipuolisen kuvan maailmasta: Ståhlbergin väitöskirja Irtolaisuudesta, Jonas Ekbladin ja Börje Wallinin humoristinen oppikirja Gastens hemliga handbok, Tuija Braxin opettajan, äsken Warelius-palkinnon saaneen Heikki Ylikankaan Mennyt meissä, Pajasen, Soulannon ja Sikkin Suomenlahti – alkumerestä nykymereksi, joka kuvaa, miten ja miksi Suomen luonto on erilainen kuin Viron.
Suomen Pankki 200 vuotta
Auditorion ovet suljettiin tekijänoikeussyistä, kun meille näytettiin Peter von Baghin  ohjaama vaikuttava esitys Suomen Pankin 200-vuotishistoriasta: ei pelkkää tekstiä vaan kuvia, videoita ja musiikkia. Kotimainen taide elää Suomen Pankissa ja näkyi markka-ajan seteleissämme. Monenlainen suhtautuminen rahaan paistaa kotimaisista elokuvista kuten Kulkurin valssista ja Lottovoittaja UKK Turhapurosta.
Raha ja sana
Karo Hämäläinen totesi, että romaani kirjoittaja löytää pankkimaailmassa työskentelevistä herkullisia hahmoja. He eivät ole vastenmielisisä siksi, että ovat pankkiireja ja pyrkivät hoitamaan salkun mahdollisimman hyvin, vaan siksi, että ovat ihmisiä. Rahaan liittyy intohimoja, ja taloudellinen menestys voi olla heille keino kostaa, näyttää muille.
Finanssimaailma on uutisissa esillä jatkuvasti. Raha on arvon mitta, eksakti kilvoittelun kohde. Eurot ovat senttejä pituushyppypaikalla. Tämä aika on erilainen, ei pitäisi ajatella huomista.
Miksi käsitellä rahaa kaunokirjallisuudessa? Numerot ovat eksakteja, numerofanaatikko voi joutua eksaktiuden ansaa. Kirjaimet ovat epämääräisiä, siksi ne eivät valehtele niin röyhkeästi kuin numerot.
Iltapäivän tilaisuutta juontanut Panu Rajala totesi, että Maria Jotunin Kultainen vasikka  on rahan ja rakkauden jatkuvaa vuoropuhelua.
Taina Haahti oli lihallisena läsnä kertomassa rahasta näkymättömänä läsnä. Rahan rooli voi olla ratkaiseva tarinassa, vaikka rahasta ei puhuta. Kiven Seitsemän veljeksen  Impivaaraa ei olisi ilman rahan vaikutusta. Dumasin Monte-Criston kreivissä Dantèsille raha ei merkinnyt mitään, kun taas väärintekijöille se merkitsi kaikkea. Toivottavasti tulevat sukupolvet eivät joudu ihmettelemään eurolle pystytettyjä pyhäkköjä; eurolle, joka kurjisti kansat, jonka valtaan alistuttiin, kun pelättiin markkinavoimien heinäsirkkaparvia.
Raha on läsnä Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolemassa, Sofi Oksasen Puhdistuksessa ja Aki Ollikaisen Nälkävuodessa. Ei ole suurempaa katastrofia kuin menetetyn elämän katastrofi. Arto Salmisen Varasto näyttää, että kun köyhä keinottelee hankkiakseen kivoja asioita itselleen, niin köyhälläkään ei ole varaa solidaarisuuteen. Thomas Mannin Buddenbrooksissa ihminen alistuu välineeksi jatkuvan vaurastumisen tiellä.
Taina Haahden omat romaanit ovat etsikkomatkaa rahan ajan arvoihin. Uusimmassa romaanissa Kaikki mitä tiedän huomisesta paistaa kaikkialle ulottuva bisnesmoraali: hyväksikäytetty syyttäköön itseään.
Anna Baijars toi puhujalavalle mukanaan rahaa ja täppärin. Rahan ja sanan liitto saa itkemään ja iloitsemaan. Raha ei ole paha, mutta se kiusaa, kun sitä ei ole. Aatos Erkko  sanoi, että ainoastaan menestyvä yritys voi ylläpitää niin kannattamatonta toimintaa kuin sanomalehden tai kirjojen tekemistä, ja neuvoi hoitamaan firman taloutta kuin  hoitaisi omaansa.
Virginia Woolf  kirjoitti sijoitusten ja perinnön turvin, James Joycella oli rahoittaja. Nykyisin apurahat mahdollistavat kirjoittamisen.
Sähköistyminen ajaa kustantajia ja kirjakauppoja konkurssiin. Kun WSOY:lta  vuonna 2010 irtisanottiin 17 ihmistä, siitä nousi yhtä iso juttu kuin tänä keväänä, kun Nokia  irtisanoi 850 ihmistä Salosta. Viime viikolla e-kirjat ohittivat myyntitilastoissa perinteiset kirjat, kiitos e-kirjojen suosion Intiassa.
Kirja ja lukija ovat välttämättömiä, muiden muodot muuttuvat. ”Kerro, miten käytit rahasi, niin kerron arvosi.”
Anna Baijarsin esiintyminen hämmensi. Olihan kyseessä sama henkilö, josta lehdissä kirjoitettiin muutama vuosi sitten?
Polkuja-konsertti
Perjantain ohjelma Sylvään koululla huipentui Heikki Sarmannon ja Juki Välipakan  väkevästi tulkitsemiin Eino Leinon runoihin. Aplodimme tyhjensivät ylimääräisten varaston, jäikö mitään Kirjatoukkain ehtoohuveihin Ellivuoreen ?
Nautimme konsertista loppuun asti. Yllätys odotti juhlasalin ulkopuolella: Sylvään koulun ovet oli suljettu. Pääsimme ulos, mutta vartiomiehet eivät päästäneet meitä enää WC-tiloihin. Tunnelmallisen esityksen jälkeen vanhat Vanhan kirjallisuuden päivien kävijät ohjattiin koulun pihan bajamajajonoon.
Nousukkaita, keinottelijoita ja rehellisiä liikemiehiä
Lauantaina presidentti Sauli Niinistö vieraili Vanhan kirjallisuuden päivillä seuraamassa aamun ensimmäisiä esityksiä.
Pekka Pesosta hämmästytti, miten keskeinen raha on Balzacin, Dickensin ja Dostojevskin tuotannossa. Raha on kaikki. Kirjailijat kuvaavat rahan iloja ja kiroja, myös liian työnteon koomisuutta.
Dostojevski oli ennen oman esikoisteoksensa kirjoittamista venäjäntänyt Balzacia, jolla raha on kaikkialla läsnä. Dostojevski ei ehtinyt viimeistellä tekstejään, joten niihin jäi heikkouksia, mutta myös intensiteettiä. Pelurissa hän kuvaa itsekin tuntemaansa pelihimoa. Pelaamisen ongelmallisuus on aina yksilön ongelma. Elinkorko riitti hääpukuun, siihen elämä päättyi.
Raha on paha, mutta myös hyvä: se tuottaa niin saitureita kuin hyväntekijöitä. Perittyyn omaisuuteen perustuva maailma on muuttumassa; kuka tahansa voi nopeasti luoda omaisuuden. Haaveet kompastuvat kuitenkin rahan puutteeseen.
Kellariloukossa elinkorko on keskeinen. Tuleeko ihminen onnelliseksi tekemällä hyvää?
Dostojevski kuvaa rahan haltijoita koronkiskureina. Pekka Pesonen oli tentissä kysynyt, miksi Raskolnikov murhasi. Eräs opiskelija vastasi lyhyesti, että siltä loppui rahat. Reputettu opiskelija halusi kuitenkin tulla keskustelemaan professorin kanssa. Tunnin kuluttua hän sai tentistä parhaan mahdollisen arvosanan.
Dostojevskin tuotannossa kaikki naiset ovat kaupan, ja pelin säännöt hallitsevat vallankäyttäjiä. Jos Balzacin tuotannossa yleisin sana on ”elinkorko”, niin Dostojevskilla yleisin sana on ”yhtäkkiä”. Yhtäkkiä joku perii suuren omaisuuden – ja yhtäkkiä peritty omaisuus onkin häviävän pieni.
Pekka Tarkka kertoi Paavo Haavikon sanoneen, että kirjailija tarvitsee rahaa heti, koska se antaa hänelle aikaa ja tilaa. Paavo Haavikko ja Joel Lehtonen olivat kohtalaisen varakkaita kirjailijoita. Lehtonen nousi huutolaispojan katkeruudesta kirjoittamaan ahkeralla työllä ansaitsemansa rahan turvin. Hän sijoitti kiinteään omaisuuteen viime hetkellä ennen rahan arvon romahtamista. Rahaa tarvitaan ”ihmismielen, ilon ja järjen tukemiseen”. Toisaalta ”raha on rietas, järjetön ja sokea jumala.”
Lehtosen Punainen mylly kuvaa varallisuuden kohtuutonta kasautumista ja luonnonvarojen riistoa, Putkinotko maalaisköyhälistöä, luontaistaloudessa elävää Juutas Käkriäistä.
Eeva Joenpellon Elämän rouva, rouva Gladista paistaa kertomisen riemu. ”Ihaninta elämässä on rahan lainaaminen äijille”. Eeva Joenpellon perimmäiset arvot nousevat maatalouskulttuurista.
Kaikille kolmelle kirjailijalle raha on hyvä kumppani. Mitä siitä jää e-rahan ja digitaalisten osakemarkkinoiden pyörteissä? Paavo Haavikolle jäi Puut, kaikki heidän vihreytensä.
Sari Kivistö aloitti esityksensä Trimalkion pidoista, jossa kaupankäynnillä ja keinottelulla rikastunut entinen orja järjestää prameat juhlat. Nousukkuutta paheksuttiin.
Suomalaiset olivat 1800- ja 1900-lukujen taitteessa nousukkaita kaikilla elämänalueilla. Kirjallisuudessa talonpoikaistaustaiset ylioppilaat elostelivat ja juopottelivat, eikä heillä ollut aikaa työntekoon. Leino kritisoi nousukkaita Työn orjassaan.
Nousukkaat havittelevat piireihin, missä ovat kaikki ne mahtihenkilöt, jotka päättävät asioista. Nousukkuudesta kertoivat astiakaapit, gramofonit ja tango.
Maila Talvio kuvaa, miten kuluttajahinnat nousevat pilviin ja huonot työnantajat orjuuttavat työläisiään. Nousukkaat hänen romaaneissaan ovat paksuja, ahneita riistäjiä, sikari huulessa – ei moderneja, liikuntaa harrastavia yritysjohtajia.
Maria Jotunin Kultaisessa vasikassa eletään sota-aikaa. Naiset innottavat miehiä nostamaan elintasoaan; avioliitto on tie parempaan elämään. Eedithillä ”ei ole varaa pitää sieluaan yhtä kirkkaana ja puhtaana kuin miehellään”.
1910-luvulla ilmestyi paljon satiirikirjallisuutta nousukkaista. Sadassa vuodessa nousukkuuden paheksunta on kuitenkin vähentynyt.
Kirjalliset liikemiehet
Jukka-Pekka Pietiäinen johdatteli Jaana Airaksisen, Kai Häggmanin  ja Touko Siltalan keskustelua. Jaana Airaksinen kuvasi itseään rouskuttavaksi kirjallisuuden lukijaksi. Tavallisesti hän lukee nopeasti ja selaillen, kesälomalla rauhoittuu. Kai Häggmanin mielilukemistoa on Paul Auster, mutta yöpöydällä on kymmenen kirjaa, joita hän lukee pari tuntia ennen nukahtamistaan. Touko Siltala kuvasi itseään uudelleenlukijaksi.
Julkaistuista teoksista neljä viidesosaa on tietokirjoja, mutta nimikkeiden määrät ovat viidessä vuodessa laskeneet. Nimikkeiden karsiminen ehkä kannattaa, mutta liikevaihto laskee. Kirjavälityksen välittämien kirjojen määrä kasvaa, mutta joukossa on muitakin kuin ammattikustantajien kirjoja.
Pamflettikirjallisuuden määrä on noussut, samoin omakustanteiden ja sidosryhmäkustanteiden. Isoissa kustannustaloissa ihmisiä on tullut ulkopuolelta ja kulttuuri on muuttunut. Yhtäkkiä kansainvälisessä konsernissa johtaja kolistelee kuin norsu posliinikaupassa ja ärsyttää. Palaverihelveteissä vaaditaan myyntiennusteita seuraavalle vuodelle, vaikka kustannustoimittajalla on vasta kirjan ideoita.
Kustannusyhtiön perustaminen ja kirjan painaminen on helppoa, vaikeutena on kirjan markkinointi. Kirjailija saa pieneltä kustantamolta nopeammin vastauksen kuin isolta. Pienessä kustantamossa kirjan toimittaja tietää kaiken, mikä koskee tiettyä kirjaa. Pienet ja ketterät tuntevat myös yleisönsä, kun taas iso kustantaja voi tuhlata mainosrahansa epäolennaiseen.
Sähköisessä julkaisemisessa ei myydä teoskappaleita vaan lukuoikeuksia. Ihmiset eivät kuitenkaan vielä ole valmiita maksamaan e-julkaisuista. Verkkokustantajat markkinoivat sosiaalisessa mediassa. Tapahtumien järjestäminen ja verkostoituminen sosiaalisessa mediassa vaikuttaa uudella tavalla; monet kirjailijat osallistuvat itse kirjansa markkinointiin.
Into Kustannuksen myynnistä kolmasosa on e-julkaisuja. Siltalalla on oma Facebook-ryhmä. Julkaisukynnys on alempana kuin koskaan, ja print-on-demand on laskenut painatuksen hintoja. Tietokirja sähköistyy nopeammin kuin kaunokirja, mutta sähköisen painatuksen ansaintalogiikka on toistaiseksi auki. HTML5-formaatti helpottaa e-kirjan julkaisemista eri päätelaitteille. Lukijat kaipaavat vuorovaikutteisuutta, he haluaisivat jatkaa kirjoittamista.
Ehkä palaamme suomalaisen kustantamisen alkujuurille, jolloin henkilöt nousevat organisaatioita tärkeämmiksi. Ihmiset kustantavat omalla rahalla ja riskillä.
Flopit ja bestsellerit
Jarmo Papinniemi veti Raija Orasen, Virpi Hämeen-Anttilan, Mikko Aarnen ja Jussi Lähteen keskustelua flopeista ja bestsellereistä. Floppi on jotain, mihin panostetaan valtavasti, mutta mitään ei synny; odotukset ovat liian suuret. Kirjailija voi huvitella viisastumalla ja sivistymällä itse teoksista, joita kirjoittaa. Kustantaja etsii jotain freesiä; aiemmin menestynyt on jo pilaantunut. Oikeasti freesit tulevat puun takaa kuten Päätalo, Rowling, Oksanen ja Remes. Jostain pitää tulla joku, joka uskoo epätodennäköiseen.
Ene Mihkelsonin Ruttohauta käsittelee samoja asioita kuin Sofi Oksasen Puhdistus. Ruttohauta on kirjoitettu kuin kaunokirja, Puhdistus kuin bestseller.
Raija Oranen kertoi kirjoittavansa päällimmäiseksi helpon juonen, joka uppoaa jokaiseen, ja sitten jotain syvällisempääkin, jonka lukija voi halutessaan löytää. ”Muotokokeilut kuuluvat studioon. Kieli on pursi, jonka varaan lukija voi rauhallisesti asettua.” Hän julisti, ettei ole lukenut Alastalon salissa eikä aio lukea Ulyssesta. ”Lukijaa ei saa kiusata. Jos teksti on vaikeaa, se on kesken.”
Mistä löytyisi kirjallisuuden grillimakkara, jota koko kansa lukisi. Suomen kieli ja kulttuuri on pieni, joten kaunokirjallisuuden kustantaminen Suomessa on tuomittu tappiolliseksi. Kieli ei kuitenkaan elä ilman kaunokirjallisuutta.
Kirjailijat kirjoittavat itselleen, mutta palaute on tärkeää. Kirjoittaminen on viestintää. Taide on yhteisen tunnekokemuksen luomista. Onko kirja kauppatavara vai viestintää?
Pitäisikö kirjailijan viestiä Twitterissä vai kasvokkain esimerkiksi Lieksan junassa? Voisiko Facebookissa olla tietyllä tavalla läsnä?
Raija Oranen valitti, että sosiaalinen media tuntuu toivottoman raskaaalta. Kirjoittamisen jälkeen hän ei enää halua jäädä huvittelemaan koneen ääreen. Jussi Lähteen mukaan taas sosiaalinen media on parasta, mitä kirjallisuudessa on tapahtunut vuosiin.
Säilyvätkö tuhansia vuosia vanhat kirjat sähköisessä muodossa? SKS on huolissaan, kun kirjan kirjoittamisen vaiheet eivät enää jää näkyviin.
Sananvapaus on astunut merkittävän askeleen. Parikymmentä vuotta sitten tarvittiin paljon rahaa, jotta kirja saatiin ulos. Nyt kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa viidelle miljardille lukijalle. Mutta kuka kirjat lukee? Miten valikoimme, mitä luemme? Miten löydämme kiinnostavat teokset?
Lopuksi
Esiintyjät ja keskustelijat kuvasivat rahaa monin tavoin: Raha pahan palveluksesa. Raha vaihdon välineenä.  Raha näkymättömänä läsnä. Raha on vain rahaa. Rahaan liittyy intohimoja. Raha on arvon mitta. Rahan ja rakkauden vuoropuhelu. Rahan ajan arvot. Raha on kaikki. Raha on paha, mutta myös hyvä.
Sää suosi Vanhan kirjallisuuden päiviä. Aurinko paistoi perjantaina niin, että saatoimme nauttia päivällistä Kievarihotelli Liekorannan terassilla ja saunan jälkeen istua pitkään parvekkeella. Sade alkoi vasta lauantaina, kun lähdimme kohti Helsinkiä.

Kesäpäivä sateessa

Mistä kirjoitat?
Vastaus avaa uuden
kirjamaailman.

Pukstaavi kuvaa
kirjan taipaleen, vinkkaa:
Heippa, bakteeri!

Sitkeä talkoo
veistää paanut uudestaan
suoristaa naulat.

Sade säestää
Ellivuoren rannassa
illanviettoa.

Iloinen puheensorina täytti hotelli Ellivuoren aulan 28.6.2012, kun kesäpäiville kokoontuneet 118 Suomen tietokirjailijaa tervehtivät tuttujaan ja vaihtoivat kuulumisia. Lounaspöydässä ja iltapalalla käteltiin ja esittäydyttiin. Kysymys ”Mitä olet kirjoittanut?” avasi luontevasti hedelmälliset keskustelut, joissa käsiteltiin elämää laidasta laitaan, mm. vieraita kieliä ja kotitaloutta, elämäkertoja, systeemiajattelua, vanhenemista, kuolemaa ja kummituksia. Tarmo Toikkasen kanssa kirjoittamani kirja Sosiaalinen media opetuksessa oli monille tuttu some-kursseilta.

Pukstaavi

Kahden bussin lisäksi tarvittiin muutama auto kuljettamaan meitä apteekkari Bäckmanin talossa sijaitsevaan Pukstaaviin, suomalaisen kirjan museotaaperoon, joka ylihuomenna täyttää vuoden. Tarkoitus oli aloittaa museovierailu avaralla pihalla vuoden 1918 palosta säilyneen tornihuvilan kupeessa, mutta sade ajoi meidät sisätiloihin, auditorioon, johon vain kuutisenkymmentä mahtui istumaan.

Toinen Warelius-palkinnoista ojennettiin torstaina Pukstaavissa bakteeriopin professori Pentti Huoviselle. Kiitospuheessaan Pentti Huovinen kiitti omien joukkojen, asiantuntijoiden, myöntämästä palkinnosta. Hän ilmaisi huolensa tiedon ohenemisesta copy-paste-journalismin myötä. Bakteereja tuhoavia antibiootteja ei pitäisi syödä turhaan, varmuuden vuoksi. Kannattaa kysyä lääkäriltä, onko tämän määräämä kuuri välttämätön. Jos ei, sen voi jättää, ja elää sopusoinnussa omien bakteerien kanssa. Jos antibioottikuuri on välttämätön, se parhaimmillaan pelastaa ihmishengen. Pöytäseurueessa todettiin, että ”Heippa, täällä bakteeri!” kuulosti tutustumisen arvoiselta kirjalta.
Pukstaavissa kättelin opettajaani Kirsti Mäkistä  ja onnittelin Riitta Suomista pääsystä sadan aktiivisen suomalaisen twiittaajan listalle. Hän kertoi, että Warelius-palkinnon luovuttamisesta Pentti Huoviselle kiellettiin twiittaamasta  ennen perjantaita, jolloin palkinto virallisesti luovutetaan. Kieltoa ei kuitenkaan sanottu kaikille, joten tieto palkinnosta taisi valua välittömästi joidenkin Facebook-statukseen. – Tämän blogitekstin kirjoitin vasta Vanhan kirjallisuuden päivien jälkeen lauantai-iltana.
Pukstaavissa viihtyivät niin lapset kuin aikuiset. Kirjasimet ja erilaiset paperilaadut kutkuttivat, tutut kirjat seisoivat kirjahyllyissä, juna kiersi seinissä, villasohvat traktorin sisäkumista houkuttivat istahtamaan. ”Tekisi mieli ottaa kirja käteen ja jäädä lukemaan sitä”, eräs tietokirjailija totesi. Niin, Pukstaavissa olisi voinut viettää koko päivän!
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko
Matkamme jatkui Kallialan kirkkotielle Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon  ihailemaan Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan kirkkomaalauksia. Olimme pukeutuneet kesäpäiville kevyesti, kun taas kirkon nuorella oppaalla oli järkevästi päässään neulemyssy ja yllään paksu ulkoilupuku, suuri villainen hartiahuivi ja käsineet.
Saimme kuulla, miten kirkon paanukattoa korjattiin talkoilla vuonna 1997 ja miten tuhopoltto hävitti kirkon vasta uusittuine kattoineen. Sitkeä talkoohenki ei antanut periksi. Talkoolaiset, joiden keski-ikä oli yli 70 vuotta, ryhtyivät rakentamaan uutta kirkkoa. Paanut veistettiin käsin uudestaan, laudat höylättiin, naulat oiottiin ja tervattiin.
Osmo Rauhala maalasi aamuin ja päivin, Kuutti Lavonen illoin; hän saattoi jopa yöpyä kirkossa. Kun opas kertoi meille kirkkomaalausten taustoista, symboleista, ideoista ja taiteilijoiden ratkaisuista, kuvat alkoivat sykkiä uudella tavalla.
Illanvietto
Palasimme illanviettoon Ellivuoren rannalle savusaunaan ja avotelttaan. Pitkään jatkunut sade hellitti vähitellen, mutta ilma pysyi viileänä. Lämmittiköhän aurinko jossain päin Suomea? Legginssit pitkien housujen alle, päälle villatakki, verryttelypusero ja takki, villahuivi kaulaan. Harmittelin, etteivät villasormikkaat tulleet mukaan.
Penkit nuotion luona olivat täynnä, mutta hyvässä seurassa viihdyimme pitkään. Mistä sinä olet kirjoittanut? Mistä minä? Kirveen kirjoittaja Juha Maasola kiinnostui, kun kerroin, että kun Setomaalla tyttölapsen napanuora katkaistaan suurella rintasoljella, niin poikalapsen napanuora katkaistaan kirveellä.
Keskustelu pulppusi iloisena, kohtaamiset syvenivät.

Hotelli ja takkahuone navetassa

Krapi tarinoi
historiaa reseptein
sydän mukana.

Kesähuvila
lypsykarjatilalta
ravintolaksi.

SOMY-koordinointihankkeen  parin päivän kokous, touhupäivät 7.-8.5.2012, Tuusulan Krapissa alkoi vaikuttavalla ja maukkaalla Pitopöytälounaalla, tosin tunnin myöhässä, kun VR:n tekninen vika pysäytti koko junaliikenteen maanantaiaamupäivänä.
Ensimmäisenä päivänä kauhoimme toistemme tiedot viidentoista sosiaalisen median hankkeen tilanteesta Googlen dokumentteihin matriisiksi. Toinen päivä suuntasi ensi syksyn tapahtumiin ja koordinointihankkeen tehtäviin.
Krapin historiaa
Ensimmäisen päivän lounaan jälkeen saimme tiiviin rautaisannoksen tarinoin höystettyä Krapin historiaa 1600-luvulta nykypäivään. Isojaossa Krapin tilukset ulottuivat Jokelasta Hyvinkäällä asti. Isäntä Krapi ja hänen kolme pientä lastaan lepäävät Tuusulan hautausmaalla.
Valtioneuvos G.F.Sourander osti tilan kesäasunnokseen vuonna 1882, ja raeknnutti päärakennukseksi venäläistyylisen huvilan. Osa pystyssä olevista hirsistä on Venäjältä, osa vanhasta päärakennuksesta. Huvila ei ole vajonnut savipohjaiseen maahan.
Maanviljelijä Klas Holma ja hänen Maiju-vaimonsa ostivat Krapin vuonna 1911 lypsykarjatilaksi ja rakennuttivat karjakartanon, nykyisen hotellirakennuksen, jonka huoneet on nimetty entisten asukkaiden mukaan. Oman huoneeni ovessa luki ”Uurtava”.
Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä oli kulttuurin, talouden ja politiikan edustajia, jotka jokainen tavallaan pyrkivät edistämään Suomen itsenäisyyttä. Taiteilijoista ensimmäisenä Tuusulaan saapui Venny Soldan-Brofeldt, joka käytti housuja ja poltti piippua, ja viimeisenä Sibelius; hän ei voinut asua Helsingissä, koska se ei edustanut metropolia eikä maaseudun rauhaa.
Sibelius ei onnistunut ostamaan tonttia järven rannalta, koska rouvat, jotka tonttia myivät, olivat nähneet Symposonin eivätkä halunneet myydä tonttiaan rentulle. Ainolasta näkee järvelle vain talvisin. Sibelius itse sanoi myöhemmin, ettei olisi halunnut asettua järven rannan kosteaan ilmanalaan.
Kaikki taiteilijakodit ovat Tuusulanjärven kaakkoispuolella, jossa voi nauttia auringonlaskuista ja pääsee parissa tunnissa junalla Helsinkiin. Helsingin arjen houkutukset ja viihde varjostivat perheiden hyvinvointia. Taiteilijayhteisössä elämä ei ollut helppoa vaan köyhää, elinkeino raavittiin arjesta. Samaan aikaan kun Sibelius tilasi hienoja nahkahansikkaita Pariisista, Aino kerjäsi ruokaa perheelle Tuusulassa.
Veljessota vei isäntä Klasin; muutaman vuoden kuluttua hänet löydettiin lähipitäjän kirkkomaalta. Tilan ja perheen hoito jäi Maiun harteille. Metsästystä harrastava agronomi Onni Lustig näki Maiun ratsastamassa, eikä kestänyt kauan, kun Krapi sai uuden, innovatiivisen isännän, joka välillä vietti iltoja ystävänsä Eino Leinon kanssa pelaten shakkia.
Krapin tila alkoi saada uusia muotoja. Krapin Rivieralle rakenettiin savusauna ja tuotiin hiekkaa vastarannalta vuonna 1933. Tanssilava ja juhannustulet keräsivät nuorisoa. Savusauna on palanut pari kertaa melkein kokonaan, mutta kiuas on edelleen alkuperäinen.
Vuonna 1957 Salme Pietikäinen tuli Krapiin kotitalousharjoittelijaksi, ja pian Matti Holman puolisona nuoreksi emännäksi taloon. Hän toimi Apu-lehdessä kotitaloustoimittajana ja oli mukana perustamassa Marttaravintolaa vuonna 1968. Ravintola Krapinhovi avattiin tilan päärakennuksessa vuonna 1973. Sinisestä sikalasta rakennettiin perheelle asunto, johon Salme ja Matti Holma muuttivat – ja Salme asuu siellä edelleen. Hänen poikansa Pekka Holma vastaa nyt Krapista. Krapi on siis perheyritys, jonka omistaja ja johto kävelevät tilan puistossa päivittäin.
Krapin pellot muutettiin golfkentäksi, ja Tuusulan Golfklubin perustamiskokous pidettiin Krapinhovin Liisankammarissa vuonna 1980. Näin Krapin ympärillä on hyvin hoidettu viheralue; vaihtoehto olisi muuttanut maisemaa radikaalisti.
Jotkut ovat heittäneet, että nykyisin Krapin maatilalla viljellään golfpalloja ja lypsetään asiakkaita. Krapin arvot ovat kuitenkin toiset: taloudellinen onnistuminen ja kehittyminen, Suomen paikallinen historia ja suomalainen ruokakultuuri. Krapinhovin pitopöytä on vuodesta 1973 lähtien katettu joka päivä.
Talviturkki juoksi järveen
Pitkän kokouspäivän päätteeksi raikas juustosalaatti ja Krapin makkarat odottivat meitä savusaunalla. Pehmeistä löylyistä pulahdin virkistävään Tuusulanjärveen. Auringonlaskun aikaan palasimme hotellille. Hotellin yöpöydältä käteeni tarttui Krapin tarinaa reseptein ja kuvin kertova teos ”Jokaiseen makuun koko sydän”. Seuraavana päivänä ostin sen mukaani ja kierrätin kokouksessamme hotellin ylimmän kerroksen takkahuoneessa.
Tuusulan kulttuurikierros
Kokous jatkui myöhään iltapäivään eikä aikaa jäänyt Tuusulan kulttuurikierrokseen. Kollegat kiiruhtivat kotimatkalle Jyväskylään, Mikkeliin ja Kemiöön, minä Helsinkiin.
Kymmenen vuotta sitten, kun olin Krapissa oliomallintamassa TTL:n  verkkopalvelua Jukka Tammisen johdolla, ehdin kokouspäivän päätteeksi piipahtaa erään kollegan kanssa Aleksis Kiven kuolinmökissä.
Vuosikymmenten ajan olen käynyt kerran kesässä Tuusulassa asuvan ystäväni kanssa Halosenniemessä, usein myös Aleksis Kiven kuolinmökissä, Onnelassa, Aholassa, Ainolassa ja vajaa parikymmentä vuotta sitten avatussa Lottamuseossa – sekä tietysti Krapinhovin Pitopöydässä.

Vihreyttä toimistoon

ekologinen
jalanjälki pienenee
tietoisuus kasvaa

viinipulloihin
luonnonkorkki, koruja
jätelavalta

Hetkyn ICT Ladies -verkoston jäsentilaisuudessa 22.3.2011 tutustuimme Helka Julkusen johdolla WWF Suomen Green Office -ympäristöjärjestelmään. Heti alkuun meille muistutettii, että Earth Hour, jolloin valot sammutetaan klo 20.30 tunniksi, on ensi lauantaina 26.3.2011.

WWF:n tavoitteena on ilmastomuutoksen hillitseminen, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja nolla-päästöinen yhteiskunta vuonna 2050. Elämme keskellä isoa muutosta. WWF:n symboliksi valittua pandaa uhanalaisempi laji on kotoinen saimaannorppamme. Mehiläisetkin ovat uhanalaisia, vaikka puolet ihmisen ruokavalion tuotteista katoaisi ilman pölytystä.
Kasvihuonepäästöjen pudottamiseen tarvitaan nopeita keinoja ja suurin vaikutus on loppukäyttäjän, meidän tavallisten kuluttajien, energiatehokkailla ratkaisuilla, ekologisen jalanjäljen pienentämisellä. Vastuu on paitsi kuluttajilla myös yrityksillä ja lainsäätäjillä.
Väestönkasvu ja kulutustottumukset vaikuttavat. 20 % maapallon väestöstä käyttää 80 % sen luonnonvaroista ja ympäristöhaitat saatetaan ulkoistaa toiselle puolelle maapalloa.
Mineraalit hupenevat maailmasta, esim. kupari katoaa 18-28 vuodessa. Miten ict-teknologian tarvitsemat laitteet silloin kasataan? Kulta on yksi pahimpia ympäristöhaittoja ja lisäksi aiheuttaa eriarvoisuutta.
Miten Green Office -ympäristöjärjestelmä etenee yrityksessä? Toimenpiteiden pitäisi olla hyviä, hyödyllisiä ja hauskoja.
Haaga-Helian hissiauloissa on jo yli puoli vuotta lukenut: ”Hissi epäkunnossa.” Kun lappuja katsoo lähempää, huomaa myös pienellä kirjoitetun: ”Hissi pitää sinut epäkunnossa. Käytä portaita.”
Helka Julkunen innosti meitä keskustelemaan paperin kulutuksesta ja kaksipuolisesta tulostamisesta, mikä monissa yrityksissä on tulostinten oletusasetus, vihreästä koodaamisesta, josta kukaan meistä ei vielä ollut kuullut, verkko-opetuksesta ja videoneuvotteluista, jotka vähentäisivät matkustamista, WC-papereista, jotka pitäisi aina valmistaa kierrätysmateriaalista, WC:n huuhteluvedestä, joka nielaisee neljäsosan kotitalouden vedenkulutuksesta, jätteiden lajittelusta, roskakorien katoamisesta toimistohuoneista, vanhoista pulloista valmistetuista taidelaseista, riisin korvaamisesta tattarilla ja ohralla.
Illan aikana viinin ystävät saivat pari vihreää vinkkiä. Viinin ja oluen valmistamiseen tarvitaan vähemmän vettä kuin teen tai kahvin. Kun viinipulloissa suositaan luonnonkorkkia, joka valmistetaan kuorimalla korkkipuita, tuetaan korkkitammimetsien ja niiden eläimistön säilymistä.
Sammutammehan valot ensi lauantaina 26.3.11 klo 20.30?

Pikkujoulupyykkiä

kahvi ja punkku
tahroina valkoisissa
juhlavaatteissa

Crowne Plaza tarjosi Haaga-Helialle 20-luvun henkiset pikkujoulupuitteet, jotka käynnistyivät lähes puolen tunnin vaatenaulakkojonotuksella.
Ruokaan ja ohjelmaan oli panostettu, samoin asuihin. Loppuillasta poimimme höyheniä kengänpohjistamme. Edith Piafin laulut suomeksi hämmensivät, mutta vähitellen opin kuuntelemaan tuttuja melodioita sanoitta.
Viinilasi ja calvados-laput jäivät pöydälle, kun tarjoilija kaatoi naapurin maitokahvin valkoiselle villatakilleni. Syyskuussa Malmin tupaantuliaisissa valkea Sytykepaitani meni pilalle kollegan viinikaadosta, ei auttanut suola, sooda, sappisaippua eivätkä kymmenet pesut.
Crowne Plazan tarjoilija yritti puhdistaa villatakkiani astianpesuaineella, mutta tahrat jäivät. Kotona Y3-pesun jälkeen tahroja näyttää olevan vähemmän. Villatakki kuivuu parhaillaan keittiön lattialla äitini opettamassa pyyheliina-sanomalehtikäärössä.