lukuvinkkejä
tietokirjoihin, pitkä
teksti avautuu
lapsuusmuistoja:
luetaan ääneen, aina
kirja kädessä
kirja esine
jota voimme koskettaa
paperi tuoksuu
oppikirjoja
asiantuntijoilta –
internetistä
fakta hommissa
tiedolla tekijänsä
visertelemme
Mitä muistat kirjoista lapsuuden kodissasi? Missä muodossa nyt lukisit kirjaa mieluiten? Tuoko digitalisaatio tasa-arvoa? Millaisilla tietokirjoilla yläkoululaiset ja lukiolaiset voisivat syventää osaamistaan? Näistä aiheista keskusteltiin Suomen tietokirjailijoiden Uudenmaan aluetilaisuudessa Helsingin kirjamessujen yhteydessä 27.10.2018. Pirjo Hiidenmaa ja Hannu Riipinen kertoivat uusimmasta tietokirjojen lukuvinkki-katalogista ja kansanedustajat Maarit Feldt-Ranta, Anders Adlercreutz ja Elina Lepomäki keskustelivat Suomesta tietokirjallisuuden kärkimaana Jukka-Pekka Pietiäisen ja Helena Ruuskan vetämässä paneelissa. Tilaisuudesta viserrettiin aihetunnisteilla #faktahommissa ja #tiedollaontekijänsä.
Lukuvinkkejä yläkouluun ja lukioon
Pirjo Hiidenmaa muistutti, että osa nuorista ei lue yhtään kirjaa loppuun, mutta he saattavat kuitenkin lukea blogeja ja muuta digitaalista materiaalia. Tietokirjoja kouluun! -katalogin on tarkoitus kannustaa nuoria pitkien tekstien lukemiseen. Hän heitti, että painetussa vihkossa on kosketusnäyttö ja helppo navigointi, ja selasi käsissään katalogin sivuja.
Voimmeko luottaa kaikkeen tietoon, mitä maailmalla esitetään? Osaammeko ottaa huomioon internetin pimeät puolet? Miten usein törmäämme väärinkäsityksiin, joita tutkijat joutuvat oikomaan? Kirjablogeja on runsaasti ja niitä kannattaa lukea. Kirjastojen Kirjasampo tarjoaa runsaasti lukuvinkkejä myös tietokirjoista. Hyvät tietokirjat synnyttävät uutta tiedonjanoa – ja ovat mukavampaa luettavaa kuin tiedekirjat.
Hannu Riipinen kertoi innostuneensa tietokirjakatalogin laatimisesta paitsi luvattujen opintopisteiden vuoksi myös kiinnostuksesta tietokirjoihin. Hän otti vastuulleen urheilukirjat – sekä kaikki ne aiheet, joita muut katalogin toimittajat eivät ottaneet.
Paneeli
Suomi on ollut opetuksen mallimaa. Maarit Feldt-Ranta kertoi kasvaneensa kodissa, jossa luettiin paljon ääneen. Isä ei nähnyt lukea, joten äiti luki hänelle ääneen ja välillä tytärkin luki isälleen. Anders Adlercreutzin lapsuuden kodissa oli kirjoja joka puolella ja vanhemmilla aina kirja kädessään. No, hänellä itsellään on nykyisin usein padi kädessä, tosin hän saattaalukea sillä e-kirjaa. Lapsuuden kirja Så funkar det avasi uuden maailman, kun se selitti, miten kaikki meidän ympärillämme toimii. Elina Lepomäki kertoi uudesta seitsensatasivuisesta kirjastaan Vapauden voitto.
Panelistit kertoivat lukevansa kirjoja ja lehtiä mielellään painetussa muodossa – vastapainona päätteellä ja puhelimessa istumiselle. Kirja on esine, jota voi koskettaa ja jossa paperi tuoksuu. Paperilehteä selataan, ja sen voi kotona jättää jonnekin niin, että lapsetkin voivat löytää sen. Toisaalta lomamatkalla e-kirjat kulkevat kätevämmin mukana kuin painavat painetut kirjat. Myös äänikirjat ovat hyviä; esimerkiksi mökkimatkalla Etelä-Suomesta Rovaniemelle ehtii kuunnella kohtalaisen isonkin kirjan.
Entä oppimateriaalit ja digitalisaatio? Kuka tekee oppikirjat? Ajatellaanko, että netissä kaikki on ilmaista? Voivatko oppijat käyttää digimateriaaleja tasavertaisesti, jos koulujen laitekannoissa on suuria eroja? Panelistit painottivat, että oppimateriaalien kirjoittajien pitää olla asiantuntijoita – eikä kukaan tee oppimateriaalia, ellei saa siitä korvausta. Opettajan tehtävä on opettaa; tietokirjojen laatiminen ei kuulu hänen ammattikuvaansa.
Miten opitaan kriittinen lukutaito? Miten lapseen vaikuttaa se, että kodissa on kirjahylly? Eivätkö koululaiset enää saa viedä kirjoja kotiin? Onko osa kierrätyskirjoista jo repaleisia? Entä kasvaako opettajan merkitys digitalisaation myötä, jos koululaiset kaipaavat aikuisen läsnäoloa? Miten toisen asteen oppimateriaalikustannukset saataisiin oppijoille kohtuullisiksi?
Suomessa opettaja on aiemmin itse saanut valita opetuksessa käyttämänsä oppikirjat, mutta nyt valinta tehdään kunnassa – ja liian usein pelkästään kustannusten perusteella. Koulutuksen kustannuksista oppimateriaalit ovat vain puolitoista prosenttia, joten niistä säästäminen ei olennaisesti vaikuta koulutuksen kokonaiskustannuksiin. Suuret oppimateriaalikustannukset saattavat kuitenkin katkaista joidenkin oppijoiden opintien. Aikuiskoulutuksessakin käytetään digitaalista oppimateriaalia, mikä saattaa joillekin uudelleen kouluttautuville olla valtava haaste.
Digitaalinen media on erilainen kuin perinteinen; kyse ei ole vain painettujen oppimateriaalien sisältöjen siirtämisestä pdf-muotoon. Digitaalisen julkaisun laatiminen on erilainen prosessi kuin perinteisen – eikä välttämättä edullisempi. Mutta menetetäänkö digimateriaalissa työkirja-ominaisuus?
Tarvitsemme järkeä tekijänoikeuslakiin. Nykyisen lain mukaan materiaalia, jota ei ole tarkoitettu opetuskäyttöön, ei saisi käyttää opetuksessa; tämä koskee myös YouTube-videoita. Opetuksessa pitäisi kuitenkin olla tilaa muullekin materiaalille kuin pelkästään opetustarkoitukseen laaditulle. Kopioston kanssa onkin neuvoteltu siitä, että opetuskäytön rajaa voitaisiin laajentaa. Mutta miksi tekijänoikeuslaki Suomessa on erilainen kuin EU:ssa?
Panelistien kehuivat lukuvinkki-katalogia siitä, että se antaa koululaisille hyvän kuvan siitä, millaista tietokirjallisuutta suomeksi on tarjolla. Tarvitsemme tiedon, sivistyksen ja koulutuksen kunnianpalautusta. Mediamaailma tänään on erilainen kuin meidän nuoruudessamme. Netflixiä katsovat lapset eivät välttämättä altistu suomenkieliselle massaviestinnälle.
Vaikka Suomi on pieni kielialue, niin kielemme on arvokas – ja kehittyy jatkuvasti. Olisi hienoa, jos aina kun pohjoismaisia kirjoja palkitaan, niin ne käännettäisiin heti kaikille pohjoismaisille kielille.
Vastaa