Yliaikaa ja poikkeusaikaa

yliaikaa vai
parasta aikaa? kukin
tuntee tavallaan

ikärakenne
vinoutuu, dystopian
peili puhuttaa

puhelinmyyjä
ilahduttaa, juttelen
kuin tutun kanssa

turvavälejä
helppo pitää, vältellään
ruuhkapaikkoja

Helsingin kadut
autioina, ihmiset
luontopoluilla

virtuaalisuus
kyllästyttää, kasvokkain
kiva tavata

keskustelumme
rönsyilee, outo kevät
siivittää sanat

Miten eläisit, jos tietäisit kuolinpäiväsi? Tätä kysyy Piia Leinon tuoreen kirjan Yliaika takakansi. Sain kirjan äitienpäivälahjaksi toukokuussa. Suhtautuminen ikääntyneisiin oli kevään 2020 poikkeusaikana ajankohtainen, niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa. Niinpä keväällä Helsingin Yrittäjänaisten KiLu-kerhon virtuaalitapaamisessa, jossa käsittelimme Johanna Venhon kirjaa Ensimmäinen nainen, ehdotin, että seuraavassa tapaamisessa käsittelisimme Piia Leinon Yliaikaa. Kesätauon jälkeen tapasimme 7.9.2020 Uudenmaankadulla.

Kerhoiltaan mennessäni mietin: Onko turvavälejä? Tarvitaanko maskia? Yleensähän yrittäjänaisten tilaisuuksissa on ollut kahvitarjoilu, miten nyt? Ja kyllä, meitä odotti kahvitarjoilu. Maski oli laukussa, mutta sitä ei tarvittu, neljän osallistujan oli helppo pitää turvavälejä.

Piia Leinon Yliaika-kirjan etukansi
Piia Leinon kirja Yliaika

Lähes puolen vuoden virtuaalikokousten jälkeen oli ihanaa tavata ihmisiä kasvokkain! Keskustelumme rönsyili käsiteltävästä kirjasta kevään poikkeusajan kokemuksiin, omiin ja läheisten. Kirjallista kerhoiltaamme vetänyt Annamari Typpö antoi keskustelun rönsyillä, mutta palautti sen välillä kysymyksillään ajatuksiin, joita Yliaika meissä herätti. Osa oli kuunnellut äänikirjaa; minulla oli mukana fyysinen kirja.

Piia Leinon dystopia vuoden 2052 Suomesta, jossa väestön vinoutunutta ikärakennetta korjataan lopettamalla kansalaisuus 75 vuotta täyttäneiltä, yllättää ratkaisuillaan viime sivulle asti. Kirjan alussa päähenkilö miettii viimeisiä sanojaan, jotka lausuisi kukkameren keskellä kameroiden räpsyessä, sitten tutustutaan metsässä asuviin 75 vuotta täyttäneisiin paperittomiin ja lopuksi kiidetään sähköpotkulaudalla Senaatintorilta Aleksia ja Manskua Oodin terassille. Päähenkilön seuralainen amimoni Heath vaikuttaa huomattavasti kehittyneemmältä kuin tämän päivän digiavustajat sirit ja alexat.

Autio Mannerheimintie keväällä 2020.

Vanhusten kohtelu hoivakodeissa herätti mediakohua vuoden 2019 alussa. Sekö antoi Piia Leinolle sysäyksen moisen suomalaisen dystopian kirjoittamiseen? Kun kirja kevään 2020 korona-aikaan ilmestyi, mediassa keskusteltiin taas vanhuksista tai ikäihmisistä, 70 vuotta täyttäneistä, joita suojeltiin sulkemalla heidät koteihinsa omaehtoiseen karanteeniin. Verkkokauppa vilkastui, kun ruuat tilattiin kotiin; sukulaiset ja naapurit auttoivat. Kaupoissa oli aamuisin erityisajat ikäihmisille. Tuttavani kertoivat, että tuolloin oli asiakkaita ruuhkaksi asti, myös nuoria hakemassa aamun kahvikuppostaan. Itse kävin kaupassa aamupäivisin, ja muutaman kerran olin siellä kahdestaan myyjän kanssa, joka asetteli tuotteita hyllyihin.

Keväällä kaikki meni kiinni, kirjastot, liikuntaharrastukset, teatterit ja museot. Vain kauppojen ja apteekkien ovet pysyivät auki. Sosiaaliset tapaamiset vähenivät niin, että huomasin ilahtuvani jopa puhelinmyyjän soitosta. Juttelin hänen kanssaan kuin olisimme hyvät tuttavat – vaikka en ostanutkaan mitään.

Helsinginkatu ja Töölönlahti keväällä 2020. Kävelijöitä on enemmän kuin autoja.

Luonto veti ihmisiä. Töölönlahden rannalla kuulemma käveltiin melkein parijonossa ilman turvavälejä vastaantulijoita väistellen. Merikannontielläkin kävelijöitä tuntui olevan metrin päässä edessä ja takana. Niinpä noudatin presidentin antamaa vinkkiä ja siirryin kävelemään Helsingin keskustan autioille kaduille. Helsinginkadulla näytti olevan autoja vähemmän kuin Töölönlahden rannalla kävelijöitä, ja ohikulkevissa ratikoissa istui vajaa kymmenen matkustajaa.

Kaksi virkattua valoverhoa

Miten vietimme aikaa keväällä? Luin kirjoja, digitoin vanhoja valokuvia ja osallistuin lukuisiin videoneuvotteluihin ja tietoiskuihin. Videoneuvottelujen ja Suomen hallituksen lukuisten tiedotustilaisuuksien sekä muiden ajankohtaisohjelmien aikana virkkasin – vihdoin – valoverhoja, jollaisia jo lapsena suunnittelin tekeväni. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.