Avainsana: videoneuvottelu

Yhteisöllinen sometarha kukkii

pukeutuuko
monimuotoisuus uuteen
sulautuvaan?

konnektivismin
aivomyrsky visertää
kukkii kuunnellen

Petri Lounaskorpi esitteli HH:n somekoulutuksessa 18.4.2011  perinteisen ja uuden mallin, joilla opettaja voi suunnitella oppimisprosessia. Totesimme perinteisen mallin olevan kaukana oman oppilaitoksemme käytännöistä, samoin ammatillisten opettajakorkeakoulujen opetuksesta viimeisten reilun kymmenen vuoden ajalta.
Petri Lounaskorpi korosti:

  • Mitään ei tehdä ilman tavoitetta.
  • Toimitaan aina heikoimman ehdoilla.
  • Pieni on kaunista.

Vertaistuotannossa opetuksen käsikirjoitus ja sisältö sovitaan yhdessä. Jokainen laatii pienen osan kokonaisuudesta, joka pilotoidaan yhdessä. Verkkomateriaali on kuin lyijykynällä kirjoitettu, helppo kumittaa ja muokata. Oppimismateriaali pitäisi pilotoida kahteen tai neljään kertaan ennen kuin sen voi antaa sellaiselle opettajalle, joka ei ole ollut sisällöntuotantoprosessissa mukana.
Yhdessä tuotettuun oppimismateriaaliin voidaan lisätä asiantuntijamateriaaleja ja opetustilanteiden tallenteita. Kolmen tunnin luento voidaan pilkkoa aiheittain lyhyiksi, indeksoiduiksi paloiksi. Niitä  oppimismateriaaliin yhdistelemällä voidaan tuottaa itseopiskelupaketteja.
Opettajat eivät ole samanlaisia; jokainen käyttää vertaistuotettua materiaalia didaktisesti hiukan eri tavoin. Laatua varmistetaan sisällöntuotannon ja oppimisprosessin eri vaiheissa.
Vertaistuotannon malli toimii hyvin esim. Vero-opistossa. Viime maanantaina kuulimme Ama Auviselta, että Vero-opisto on yksi verkko-opetuksen edelläkävijöistä, mutta vertaistuotannon ulottuvuuksilla kursseissa ja oppisisällöissä näkyy kiinteä rakenne ja johdettu tavoite – eikä avoin sisältö tai tavoite.
Keskustelussa todettiin, että opettajankoulutuksessa jo 1990-luvulla tarjottiin mallia, jossa oppijat tuottaisivat valtaosan oppimismateriaalista. Se oppii, joka tuottaa materiaalia. Miksi emme tarjoaisi tätä mahdollisuutta opiskelijoillemme?
Kymmenisen vuotta sitten Helsingin yliopiston Kasvatustieteen jatko-opinnoissa Paula Kyrö antoi omalla kurssillaan opiskelijoille mahdollisuuden paitsi tuottaa oppimissisältöjä myös osallistua yhteisöllisesti kurssin tavoitteiden, aikataulujen ja arvioinnin määrittelemiseen. Petri Lounaskorpi totesi, että hänen esittämänsä oppimisprosessin suunnittelumalli ei sulje pois mahdollisuutta, että opiskelijat osallistuisivat siihen, vaikka joka toteutuksella olisi uusi opiskelijajoukko.
Kun vuonna 1997 tuotin verkkomateriaalia oliolähestymistavan opintoihin, en ajatellut lyijykynällä kirjoittamista ja kumittamista vaan oppimismateriaalin päivitettävyyttä. Silloinen luokkaopetuksemme perustui yli viisi vuotta vanhaan Sytykeraporttiin Oliot systeemityössä, jonka lisäksi jaoimme opiskelijoille muuta ajankohtaista materiaalia aiheesta. Jos olisin kirjoittanut kirjan uudestaan, se olisi muutamassa vuodessa vanhentunut jälleen. Sen sijaan verkkomateriaali päivittyi reilut kolme vuotta ja levisi käyttöön useille kollegoille omassa ja muissa oppilaitoksissa.
Joanna Kalalahti kertoi videoneuvottelun välityksellä sulautuvasta opetuksesta, joksi blended learning nykyisin käännetään. Perinteinen suomalainen monimuoto-opetus tarkoittaa erilaisten opetusmuotojen kuten lähi-, etä- ja itsenäisen opiskelun käyttämistä, mutta sulautuvassa opetuksessa näihin lisätään ympäristöjen integroituminen.
Kysyin käsitteistä tarkemmin. Kun Tietie-yhteistyössä aloitimme monimuotoisen verkko-opetuksen vuonna 1995, etsimme turhaan opetusmuotoamme kuvaavaa englanninkielistä termiä. Kun käsite blended learning lanseerattiin 2000-luvun alussa, riemastuimme. Löysimme etsimämme termin, joka kuvasi kansainväliselle yleisölle monimuotoista verkko-opetustamme: lähi-, etä- ja itsenäistä työskentelyä, video- ja audioneuvotteluja, verkkomateriaaleja, kirjoja ja monisteita, ryhmätyöohjelmistoja, hajautettuja ryhmiä, eriaikaista ja samanaikaista työskentelyä, verkko-ohjausta, tallennettuja asiantuntijaluentoja, osallistumista verkon julkisiin ja suljettuihin keskusteluryhmiin, oppimisalustoja – sitten kun niitä alkoi tulla markkinoille. Sosiaalisesta mediasta ei 1990-luvulla edes uneksittu.
Kun suomenkieliselle monimuoto-opetukselle vihdoin löydettiin kansainvälinen termi, niin pitikö se kääntää suomeksi uudelleen uudella tavalla? Tuli mieleen: Kun suomalainen innovaatio, ATK-ajokortti, vietiin maailmalle 1990-luvun lopussa, se palasi Suomeen ECDL-korttina kilpailemaan alkuperäisen ATK-ajokortin kanssa.
Joanna Kalalahti kertoi chat-seminaarien hyvistä kokemuksista. Lähikontaktissa annetut työt esitellään parituntisissa chat-seminaareissa, joissa kommentointiin on huomattavasti enemmän tilaa kuin perinteisessä kontaktimuotoisessa seminaarissa.
Blogin ja Twitterin yhdistäminen on tavallista niin, että bloggaaja tiedottaa Twitterissä uusista blogikirjoituksistaan ja saa näin niille lisää näkyvyyttä. Twitterin hastageilla voi nopeatempoisesti viestiä yhteisestä tapahtumasta kuten ITK-konferenssista.
Erinomainen esimerkki blogin ja Twitterin yhdistämisestä on vuosia ollut Jokikunnan koulu, jossa rehtori Esa Kukkasniemi twiittasi monta kertaa päivässä ja linkitti osan viserryksistä blogiinsa. Aprillipäivänä hän siirtyi Vuorenmäen oppimiskeskukseen, joten seuraamme, millaiseksi uuden rehtorin, Ville-Matti Hurskaisen,  bloggaus- ja visertelyrytmi kehittyy.
Joanna Kalalahti esitteli vielä MOOC-kurssin (Massive Open Online Course) konnektivismista, tavan olla yhdessä ja tehdä yhteistyötä.
Tarmo Toikkanen esitteli meille Hans Pöldojan kehittämän Edufeedr-sovelluksen, josta Anne Rongas mainitsi jo viikko sitten, Diigo-kirjanmerkkipalvelun ryhmineen, korostuksineen ja keskusteluineen sekä Mindmeisterin, aivomyrskyn yhteisöllisen ja innovatiivisen työvälineen.

Kumppanuusoppia

yhteisöllisyys
aktiivinen vapaus
tänään visertää

Oppimis- ja kumppanuusverkostot olivat aiheina HH:n somessa 11.4.11. Paikalla oli kuusi osallistujaa ja kaksi kouluttajaa. Anne Rongas kokosi yhteen matkan varrella nousseita kysymyksiä. Verkkototeutuksen arvioinnissa olisi hyvä käyttää ”puolisotestiä”: pyytää arviointia tutulta, joka ei olisi riittävästi sisällä opetettavassa aiheessa. Sisällysluettelo, kalenteri, oikopolut ja ohjeistukset auttavat opiskelijaa hahmottamaan opiskeltavaa kokonaisuutta. Ulkoisesti wiki saattaa vaikuttaa aneemiselta, Ning taas infokaaokselta. Jere Majavan materiaalit auttavat ymmärtämään blogien tähtimallia, jollainen oppimisblogeistamme koottiin viikko sitten. Hans Põldoja on Edufeedr-projektissa kehittänyt työvälinettä, joka kuvaa graafisesti tähtimallin blogien viestjä.
Uupuukohan ryhmämme blogeista osa Friendfeediin kootusta keskuksesta?
Joanna Kalalahti Tampereen yliopistosta, joka tuli taas mukaamme Adobe Connect -videoneuvottelun välityksellä, korosti, että vertaistuotanto on uusi toimintatapa, johon ei ehkä vielä ole totuttu. Opiskelijoiden pitäisi motivoitua ja sitoutua ja opettajan koordinoida ja kannustaa, jotta jokainen tekisi edes vähän. Asiantuntemuksen yhdistämisessä kaikkien ei tarvitse hallita kaikkea.
Ama Auvinen pohdiskeli vertaistuotantoa, josta hyviä esimerkkejä ovat Linux-kehitystyö ja Wikipedia. Miten voisi madaltaa kynnystä muuttaa toisen tekemää tekstiä tai koodia? Miten parviälyssä omistajuus ja tekijänoikeus hahmottuvat?
Vertaistuotannossa parhaimmillaan eri organisaatioiden asiantuntijat osallistuvat oppimismateriaalien tuottamiseen yhdessä opiskelijoiden kanssa. Näin voidaan kehittää erilaisia vaihtoehtoisia ja jatkuvasti kehittyviä materiaaleja erilaisiin oppimistarpeisiin. Kun oppimismateriaalin kirjoittaminen ja arviointi etenevät käsi kädessä jatkuvassa vuoropuhelussa, materiaalin laatu paranee.
Miten vertaistuotannossa arvioidaan yksittäistä opiskelijaa? Lienee järkevintä yksilön sijaan arvioida tiimiä.
Voisiko vertaistuotannossa jonkin osan plagiointi nousta ongelmaksi? Koko tiimin pitäisi vastasta siitä, ettei tuotos sisällä plagiointia. Plagioinnin välttäminen ja asioiden ilmaiseminen omin sanoin on hyvä ohjeistaa etukäteen – eikä jälkikäteen.
Ama Auvinen kuvasi erilaisia vertaistuotantoja nelikentällä, jonka ulottuvuuksina olivat rakenne ja tavoite. Jos rakenne on kiinteä ja tavoite johdettu, kyse on vertaisasiantuntijoiden tuottamista kursseista ja oppisisällöistä. Näistä hyviä esimerkkejä ovat Vero-opiston ja Tullikoulun verkkokurssien sisällöt.
Wikipedia edustaa kiinteää rakennetta ja vapaata tavoitetta. Vapaaseen rakenteeseen ja johdettuun tavoitteeseen asettuvat vertaisten tuottamat tietämys- ja oppimisaihiot ja sisällöt. Vapaasta rakenteesta ja sisällöstä kumpuavat käytttäjä- ja osaajayhteisöt, itseohjautuvat ryhmät ja käytänneyhteisöt (Communities of Practice), jotka jakavat käytännön vinkkejä toisilleen.
Anne Rongas pohdiskeli, miten oppimis- ja kaveriverkostot ovat syrjäyttämässä organisaatioiden omaa koulutusta. Vertaisverkostolta voi pyytää apua ja vinkkejä. Osaamisvaatimukset muuttuvat, miten työ muuttuu? Mitä on aktiivinen kansalaisuus? Voiko ihminen itse vaikuttaa omiin olosuhteisiinsa?
Millaisia välineitä käytämme opetuksessa? Sovimmeko yhdessä tietyt käytännöt, joita kaikki noudattavat, vai annetaanko opettajille vapautta valita omaan opetukseensa sopivia välineitä? Keskustelu oli runsasta loistavin argumentein puolesta ja vastaan. Sovitut käytännöt takaisivat, että eri oppimisympäristöt muistuttaisivat toisiaan, mikä helpottaisi opiskelijan navigointia. Vapaus taas antaisi mahdollisuuden valita optimaaliset välineet navigointeineen opetettavan asian, kohderyhmän ja opettajan pedagogisen näkemyksen mukaisesti.
Opiskelijasta voisi olla puuduttavaa, jos jokainen kurssi näyttää täsmälleen samanlaiselta. Toisaalta, jos opiskelija joutuisi joka kurssilla opettelemaan uuden tavan hahmottaa kurssisisältöä tehtävineen, ohjeineen ja navigointeineen, hän voisi turhautua. Olenneista lienee, että kurssin orientaatiossa uhrattaisiin hiukan aikaa valittuihin välineisiin ja niiden toimintaan tutustumiseen.
Päivän lopuksi Anne Rongas esitteli Twitterin apuohjelmat twazzup, jolla voi katsella tietyn hashtagin keräämiä tweetejä ja twapperkeeper, jolla voi kerätä esim. tietyn tapahtuman hashtagin tweetit talteen.
Päivän aikana viitattiin ilmiöpohjaiseen ja trialogiseen oppimiseen. Niistä saanemme lisäherkkuja jatkossa.

Uusien ideoiden viehättävää kierrätystä

alakoulussa
harppaus tasa-arvoon
digimaailmaan

opimme uutta
känny kulkee taskussa
pilvi palvelee

”Yhdessä olemme enemmän”, julisti Jarmo Viteli käynnistäessään kahdennenkymmenennentoisen ITK-konferenssin Aulangolla 7.4.11. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1990 mukana oli reilut sata osallistujaa, nyt kolmen päivän aikana yhteensä tuhatkuusisataa osallistujaa.
”Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” lauloi Heikki Mäenpää.
Avatessaan konferenssia opetusministeri Henna Virkkunen kertoi kuulleensa, että paikalla ovat maamme kaikki interaktiivisen tekniikan opetuskäytön edelläkävijät. Koulutuksen muutosvauhti maailmalla on nopea, meillä ei. Nuorille nopeus on arkea, aikuisia taas muutosvauhti pelottaa. 1990-luvun lopulla olimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä edelläkävijöitä,  mutta enää emme ole.
Erot koulujen välillä ovat kasvaneet luvattoman suuriksi. Vieläkin on kouluja, joissa opettajat jonottavat työasemalle lukemaan sähköpostiaan.  Kouluissa käytetään toimisto-ohjelmia, nuorten arjessa viestinnän ja itsensä ilmaisemisen välineitä. Kouluissa kehitykseen vaikuttavat yksittäisen opettajan halukkuus, rehtoreiden suhtautuminen sekä kunnan päättäjät. Facebookin opetuskäyttö on herättänyt nurinaa, kun vapaa-ajan välineellä tehdään läksyjä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on viime syksynä valmistunut esitys, tiekartta, neljäkymmentäkuusi konkreettista esitystä harppaukseen, jolla saadaan koulut ja lapset tasa-arvoisiksi. Ajatus paperittomasta koulusta pelottaa vanhempia, mutta innostaa nuoria.
Opettajien koulutukseen ja osaamiseen pitää panostaa. Laitteet vanhenevat luokissa eikä niitä osata hyödyntää opetuksessa. Uutta tutkimusta tarvitaan jatkuvasti ja tähän tarvitaan mukaan opettajienkoulutuslaitoksia ja yliopistoja.
Peruskoulun työ- ja oppimistapoja pitää uudistaa. Ylioppilastutkinnossa verkkoa pitäisi voida käyttää tiedon haussa. Miten sosiaalista mediaa pitäisi hyödyntää kouluissa? Lapsille pitäisi tarjota valmiuksia ymmärtää, mitä verkossa voi jakaa ja vanhemmille mediakasvatukseen liittyviä teemailtoja. Kuntatason päätöksenteossa pitäisi ymmärtää, että opettajat ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita.
Oppimismateriaalien tuottajien pitäisi panostaa entistä enemmän digitaaliseen oppimismateriaaliin.
Ministerin puheen jälkeen Digiveikot esittivät ministerille luomansa laulun ”Minä ja ministeri”. He luovuttivat laulun sanat kehystettyinä seuraavaan tilaisuuteen kiirehtivälle opetusministerille.
Pierre Dillenbourg EPFL:stä Sveitsistä kertoi innostuneesti luokkahuoneen orkesteroinnista. Hän korosti, ettei kyse ole virtuaaliopetuksesta vaan luokkaopetuksesta erilaisten laitteiden keskellä.
Hän esitteli joukon yksinkertaisia oppimista tehostavia ja havainnollistavia fyysisiä laitteita, jotka eivät ole erityisen älykkäitä ja ovat taustalla.
Logistiikan opetuksessa osa opiskelijoista koosti rakennuksia pienistä fyysisistä elementeistä, palikoista, osa taas koosti vastaavia rakennuksia simulointiohjelman nappuloita painelemalla. Edellinen ryhmä oppi paremmin kuin jälkimmäinen ymmärtämään, miksi jokin ratkaisu oli parempi kuin toinen.
Puhuminen ja osallistuminen edistävät oppimista. Kun opiskelija pyytää viittaamalla luokassa kiertävää tuutoria luokseen ja istuu sitten passiivisena odottamassa, että tämä vapautuu neuvomasta toista opiskelijaa, hän menettää paljon hyvää aikaa, jolloin voisi puhumalla ja osallistumalla edistää omaa oppimistaa.
Luokkaan tuotiin lamppu, jonka väri osoittaa opiskelijan etenemistä tehtävissään. Näin tuutor näkee jo kaukaa, ketkä etenevät hitaasti ja voi tulla auttamaan heitä.
Ryhmäkeskusteluissa toiset voivat jäädä passiivisiksi, toiset taas dominoida kaikkia muita. Ryhmät työskentelevät pöytien ääressä, joissa kunkin kohdan valopisteet osoittavat keskustelun määrän. Dominoivan puhujan valopisteet valtaavat pöydän muilta.
Lamppu ja pöytä ovat taustalla, eivät häiritse opiskelua, mutta tekevät oppimisprosessin näkyväksi. Pierre Dillenbourg kehotti unohtamaan ajatukset opettajan asettamisesta oppimisprosessin sivuun fasilitaattoriksi: opettaja valta on oppimisprosessin keskiössä.
Avajaisohjelman päätteeksi Pekka Ollikainen Tekesiltä kertoi lyhyesti oppimisratkaisut-ohjelmasta, jonka haku on parhaillaan meneillään.
Tekijänoikeuksista
Istumapaikat salista olivat loppuneet jo ennen kuin Tarmo Toikkanen aloitti esityksensä Opettajan tekijänoikeusoppaasta.
Tekijänoikeus rajoittaa teosten kopiointia, muuntamista, esittämistä ja välittämistä. Näitä voidaan välttää kolmella tavalla:

  • toimimalla yksityistilaisuudessa
  • käyttämällä teoskynnyksen alittavia tuotoksia
  • käyttämällä avoimesti lisenssioitua materiaalia.

Uuden tulkinnan mukaan valtaosa peruskoulun opetuksesta voidaan katsoa yksityistilaisuuksiksi: opetukseen osallistuu pääsääntöisesti pieni joukko oppilaita, joiden nimilista on tiedossa. Jos opetustilaisuudessa vierailee oppilaiden vanhempia tai tarkastajia, siitä yleensä sovitaan erikseen. Tämä  tulkinta helpottaa tekijänoikeuslain noudattamista luokkaopetuksessa.
Verkko-opetusmateriaaliin muiden tekemiä teoksia ei voi kopioida tai muuntaa ilman asianmukaista lupaa. Tällöin avoimet sisällöt, joita löytyy mm. LeMill-oppimismyllystä, helpottavat sisällöntuotantoa.
Kokonainen tutkinto verkossa
Sanna Kukkasniemi ja Jarmo Talvivaara Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta kertoivat kokonaisen tutkinnon suorittamisesta verkossa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu sijaitsee Joensuussa, mutta opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea. Verkossa voi opiskella ja opettaa vaikka istumalla Kolin huipulla.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa verkko-opetus alkoi Tietie-yhteistyössä vuonna 1996. Kokonaisen tietojenkäsittelyn verkkotutkinnon pilotti käynnistyi vuonna 2009 ja toimintatapa vakinaistettiin vuonna 2010.
Verkko-opetuksessa lähtökohtana on opiskelija ja hänen oppimisensa. Käytännönläheisyys korostuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Kyse ei ole yksin opiskeltavista verkkokirjekursseista eikä nonstop-kursseista, joissa opiskelijat voivat opiskella oman aikataulunsa mukaisesti. Olennaista verkko-opiskelussa on ohjaus ja yhdessätekeminen. IT-alan ammattilaistenhan pitää projekteissa osata työskennellä yhdessä toisten ihmisten kanssa.
Moodlen lisäksi verkko-opiskelussa käytetään etäluokkaa ja sosiaalisen median välineitä. Esim. Twitteriä voidaan käyttää tiedotuskanavana, jolla välitetään kiinnostavia linkkejä. Opetuksen organisointi muuttuu, kun monimuotoisuutta lisätään. Opiskelijoihin luotetaan ja heille annetaan vastuuta.
IT-alan opintoihin verkko-opetus istuu helposti ja luontevasti, jolloin virtuaalisissa organisaatioissa toimiminen tulee jouhevaksi jo opintojen aikana. Verkossa toimiminen kehittää opiskelijoita enemmän kuin perinteinen luokkahuoneissa toimiminen. Heitä kannattaa kuunnella ja antaa heidän osallistua opetuksen kehittämiseen. Erityisesti ryhmäytyminen vaatii vielä kehittämistä.
Muutos otetaan kehittämisen työkaluksi ja tehtyjä valintoja kyseenalaistetaan. Jatkossa panostetaan pedagogisiin valintoihin ja menetelmiin sekä niitä tukeviin ympäristöihin ja sisältöihin. Ohjaus on keskiössä, samoin ajoitus ja kattavuus. Tarvitaan rohkeutta, uskallusta kokeilla; epäonnistuminen voidaan ottaa voimavaraksi.
Verkkoon ei mennä teknologiakylki edellä; työvälineet määräytyvät pedagogisten tarpeiden mukaan. Opetuksenhallintavälineet kohdistuvat usein pieniin sirpaleisiin, tutkinnon yhteen riviin. Kuitenkin, on vaikea hallita sitä, mitä ei tunne.
Lähikehityksen vyöhykkeen tukirakenteet pitää ajoittaa oikein. Liian varhain tarjotut tukirakenteet haittaavat ongelmanratkaisukyvyn kehittymistä, liian myöhään tarjotut taas aiheuttavat turhautumista. Oppilaitoksen pitäisi nähdä roolinsa ammatillisen kasvun oppimispotentiaalin vapauttajana. Tähän tarvitaan sekä teknistä että pedagogista ympäristöä ja osaamista ja niiden kehittämistä – sekä innostuneita ja motivoituneita opettajia.
Blogit, tubet ja wikit
Mikko Horila pohdiskeli sosiaalisen median käyttöä alakoulussa ja opettajakoulutuksen perusopinnoissa motolla ”Eilispäivän kouluissa toissapäivän opettajat valmistavat keskiaikaisin menetelmin oppilaita ylihuomisen ongelmiin”.
Sosiaalisen median toisessa aallossa friikkien rinnalle nousevat tavalliset opettajat, jotka alkavat laajamittaisesti käyttää blogeja ja muita sosiaalisen median välineitä omassa opetuksessaan. Blogeihin syntyy paljon tietoa, lukija käyttää siitä, minkä haluaa. Blogi voi olla projektin julkaisuväline, luokan verkkosivu tai ryhmätyöväline.
Koulu 3.0 -hanke tuotti kouluille kärryllisen miniläppäreitä jaettaviksi oppilaille ja langattoman verkon kattamaan koko koulun. Enää ei mennä erikseen laiteluokkaan, läppäriä käytetään osana mitä tahansa opetustuokiota tarkoituksenmukaisella tavalla. Oppilaat käyttävät palveluita, eivät koneita.
Kuten opetusministeri avauspuheessaan totesi, koulujen pitäisi siirtyä toimisto-ohjelmista käyttämään viestinnän ja itseilmaisun välineitä. Kun tavallinen opettaja kertoo jonkin sosiaalisen median palvelun käyttöönoton olevan helppoa, se vaikuttaa ihan eri tavoin kuin jonkun some-friikin leiman saaneen opettajan vakuuttelut. Onnistumisten ja epäonnistumisten jakaminen sekä toisten kokemuksista oppiminen on tärkeää. Niitä löytää myös koulu 3.0:n blogista.
Mikko Horila kertoi, miten lapset ja opettajaopiskelijat työstävät samoja tehtäviä eri yhteisöissä. Videoprojekti tehdään molemmissa oppilaitoksissa päivässä. Lasten yhteisöjä ovat IRC-galleria, Habbo, Gosupermodel, Panfu, ii2 ja Kuvake.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelun toimenpideohjelma, jonka opetusministeri avajaispuheessaan mainitsi, tarvitsisi toteutuakseen 397 miljoonaa euroa.
Lapselle tehdään karhunpalvelus, jos häntä ei jo alakoulussa valmenneta mediamaailmaan. Kymmenen vuotta sitten panostettiin tekniikkaan, mutta laitteet sinänsä eivät tuoneet parempia oppimismahdollisuuksia. Vähällä tekniikalla voidaan päästä pitkälle ja paljo tekniikka ei takaa, että sitä käytettäisiin.
Sosiaalisen median työtapapankki sisältää osahankkeiden kuvauksia ja tutkimuksia, jotka julkaistaan keväällä 2011.
Ilmiökahvila
Ilmiökahvila keräsi väkeä neljän hengen tunnelmallisiin pöytiin nauttimaan kahvista, teestä, pikkuleivistä, rypäleistä sekä tietysti oppimisesta yhdessä tehden ja keskustellen hyvässä seurassa. Ville Venäläinen johdatti pöytäkunnat kahvilan ideaan pohtien tunnelman ja onnellisuuden merkitystä oppimiselle ja nuorten passiivisuutta hyvistä Pisa-tuloksistamme huolimatta. Kun tietoa on paljon ja se on helposti saatavilla, niin mitä kouluissa pitäisi opettaa? Tiedon- ja ajanhallintaa? Yhteistyötä ja innostumista? Lopuksi vastaukseksi kiteytyivät:

  • yhdessä tekemistä
  • tiedon hakua ja arviointia
  • tietotekniikkaa.

Jos ylioppilaskirjoitukset voisi tehdä Google docsissa, niin mitä arvioitaisiin? Kykyä lisätä omia ajatuksia olemassa oleviin? Yhteistyötä ja ideointia? Jakamista? Vuorovaikutusta? Ajanhallintaa? Yhteisistä pelisäännöistä sopimista?
Ilmiökahvilassa keskustelu on olennaista. Avoin dialogi nousee olemassa olevien totuuksien sijaan.
Keskustelu oppimisen tasa-arvoisista mahdollisuuksista eteni joka pöydässä vilkkaasti. Olennainen tallennettiin pöytäliinaan. Ensimmäistä keskustelua seurasi pölytys, kolme keskustelijoista siirtyi eri pöytiin, pöytään jäänyt puheenjohtaja kertoi tiivistelmän keskustelusta, jota jatkettiin uusin voimin. Toinen pölytys sirotti meidät kolmanteen pöytään.
Oli mielenkiintoista nähdä, miten eri tavoin samaan aiheeseen eri pöytäseurueissa oli tartuttu, samoin, miten aiheen käsittely uudistui jokaisessa pölytyksessä. Kun kokemuksia purettiin, moni totesi toisaalta saaneensa uusia ideoita aiheesta, jonka kuvitteli osaavansa, toisaalta tutustunut yhdeksään ihmiseen, joihin ei muuten olisi päivän aikana tutustunut. Ville Venäläinen tiivisti, että oli kiva olla mukana tilaisuudessa, jossa oli 97 keynote-puhujaa.
Lasten nettikasvatus toimimaan
Toiminnallisia menetelmiä lasten nettikasvatukseen tarjosivat Riitta Kauppinen Pelastakaa Lapset -yhdistyksestä ja Liisa Toukonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Aloitimme esityksen seuraamisen toiminnallisesti nostamalla käsiämme ja taivuttamalla vartaloitamme.
FIAS-hanke edistää kansallista nettiturvallisuutta. Lastensuojelujärjestöjen rooli mediakasvattajina on suojelu ja osallistaminen sekä lasten digitaalisten taitojen edistäminen.
Nettikasvatuksen lähtökohtana on digitaalisten taitojen merkitys ja niiden nostaminen esille nykyistä aiemmin. Ala-asteilla pitäisi opettaa sisällöntuotantoa, sosiaalisisa taitoja, osallistumista sekä turvataitoja, miten suojella yksityisyyttään.
Netti on luonteva osa arkea ja lapset hakevat sieltä vertaistukea. Pelastakaa Lapset -Hiiripiirissä tarjotaan mediatyökaluja varhaiskasvatukseen. Kun lasten kanssa laaditaan kuvakollaasi luokan seinälle, keskustellaan siitä, kuka sen voi nähdä? Entä, jos kuvakollaasi olisikin koulun pihalla? Entä, jos se olisi netissä? Lapset voivat itsekin keksiä lisää netinkäytön sääntöjä.
Paneeli
Ensimmäisen konferenssipäivän päätti Johanna Korhosen juontama paneeli tietoyhteiskunnan koulutuspoliittisia vaalilupauksia. Jokainen panelisti aloitti kertomalla tarinan ”koulu, tietotekniikka ja minä”. Jyrki Kasvi muisteli atk-luokkaa, joka saatiin kouluun samana päivänä kun hän sai valkolakkinsa, Timo Heinonen romppuja ja tietotekniikkaa, jota oli opettajana käyttänyt, Timo Laaninen X-kirjaimilla tulostuslakanalle aikaansaatua RESSU-sanaa sekä survo-kurssia, Iisakki Kiemunki Tervakosken ala-asteella tietokonetta innolla räpeltänyttä opettajaa, joka jäi tunnin jälkeen neuvomaan pelien käytössä ja Pertti Virtanen psykologian laitoksen korrelaatio- ja faktorilaskentaa sekä reikäkorttien järjestelemistä.
Miten saadaan lapset tasa-arvoisempaan asemaan eri puolilla Suomea? Nyt osa kouluista on kuin museoita. Tähän tarjottiin vastaukseksi opettajien koulutusta, laitteiden integroimista kaikkeen opetukseen eikä erillisiin atk-luokkiin, toimivia laajakaistoja koko maahan sekä pilvipalveluita. Lisäksi tarvitaan koulujen välistä kokemustenvaihtoa, jos samalla rahalla yksi rehtori kehittää kouluaan innovatiivisesti ja toinen säilyttää sitä kuin museota. Jyrki Kasvi peräänkuulutti myös 10-sormijärjestelmän opettamista jo koulussa, koska sen avulla säästää vuosia myöhemmässä kirjoittamisessa.
Millaisin ideoin voisi auttaa tasa-arvoa tieto- ja viestintätekniikan keinoin? Eikö kuntien rajamailla voisi tehdä yhteistyötä eikä lakkauttaa kouluja? Jyrki Kasvi kertoi, että valtionosuuksia ei voi maksaa verkkoetäopetuksesta, kun lakiin on jäänyt bugi, joka pitäisi korjata heti seuraavalla kaudella. Paneeli tuntui olevan yksimielinen lakipykälän korjaamisesta ja koulumatkojen lyhentämisestä verkkoetäopetuksen avulla. Matka kirkonkylään, jossa verkkoetäopetus on saatavilla, saattaa silti olla 150 kilometriä.
Paneelin lopussa todettiin, että kymmenen vuotta sitten Suomi oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijä. Nyt ITK:ssa on samat teemat kuin kymmenen vuotta sitten. Milloin saadaan ope-wiki, johon opettajat voivat yhdessä tuottaa materiaalia, ettei tarvitsisi katsella kymmenen vuotta vanhoja PowerPoint-kalvoja? Twitterissä tuli oitis yleisövastaus jo olemassa olevista kouluwikeistä: LeMill ja Kouluwiki.
Tarinoita
Satu Nurmela aloitti toisen konferenssipäivän aamun digitaalisilla tarinoilla. Jokaisella on tarina kerrottavanaan. Miten selittäisit vierustoverillesi kuvia, joita säilytät kännyssäsi? Kertoisitko kuvaan liittyvän tarinan?
Tarinapajassa luovat menetelmät yhdistetään ryhmässä työskentelyyn. Ero oppimisen ja terapian välillä ei ole suuri. Tieto- ja viestintätekniikan työpajassa kukaan ei ole itkenyt, tarinapajassa on.
Tarinan voi kuvata numeroina: 2-3 min, 200-300 sanaa, 20-30 kuvaa. Nämä voi koota olemassa olevista, tarinaan ei tarvitse välttämättä tuottaa mitää uutta.
Tarinanteko prosessina lähtee kertomisen tarpeesta ja tunteista, jatkuu käsikirjoituksilla, editoinnilla, ensi-illalla ja jakamisella. Tarinapuu kasvaa erilaisia tarinoita: ihmisen kasvu, menneestä oppiminen, tunteet.
Tarinat aktivoivat verkko-oppijoita, ne eivät opeta vain tekniikkaa vaan voimaannuttavat. Ne sopivat organisaation toimintaan, ne kertovat ja perustelevat. Ymmärrys ja taito kuunnella kehittyvät. Tarinat aktivoivat aisteja kokonaisvaltaiseen havaitsemiseen.
Viro – Suomi
Viro ja Suomi -yhteisistunto toteutettiin videoneuvotteluna Hämeenlinnan ja Tarton välillä. Anne Villems juonsi Tartossa, Teemu Leinonen Hämeenlinnassa.
Mart Laanpere kertoi käyneensä ensimmäisen kerran ITK:ssa vuonna 1999. Virossa vastaava konferenssin on järjestetty vuodesta 2004 lähtien ja Viron virtuaaliyliopisto on toiminut vuosina 2004-2007. Virossa on opittu Suomen menestystarinoista ja haasteista.
Viron it-hallinnon sateenvarjohankkeessa, jossa on mukana 7 yliopistoa, 25 ammattikoulua ja 13 ammattikorkeakoulua (applied high education institutions), keskitytään sisällöntuotantoon vuosina 2009-2013. yhteiseen tietovarastoon on jo tallennettu yliopistojen 557 oppimisaihiota ja 1643 verkkokurssia sekä ammattikoulujen 200 oppimisaihiota ja 153 opintoviikkoa verkkokursseja. Videoluentojen määrä on  räjähtänyt valtavaksi.
Mitä tulevaisuus pilvien tuolla puolen tuo? Virossa laadunvarmistusohjeistus on keskeinen. Kaikki oppimisaihiot ja kurssit esitellään julkisesti koko Virolle ja julkisuus on tärkein keino nostaa oppimisaihioiden laaatua.
Valtaosa oppimisaihioista on laadittu oppimisalustoilla: Moodle, BB Vista ja IVA. Kun kirjastot halusivat oppimisaihioita myös paikallisiin tietovarastoihin, niin jokaisesta oppimisaihiosta on kaksi kopiota. Voi arvata, kumpi on paremmin ajan tasalla.
Virossa oppimisaihioita tallennetaan koolielu-varastoon tai LeMilliin.
Ville Venäläinen ja Tarmo Toikkanen kertoivat tarttolaisille Sometusta,  social media in support of learning. Ning-alustalla toimiva yhteisö on kerännyt jo yli 3800 jäsentä opettajista, tutkijoista ja kaikista muista opetuksesta kiinnostuneista. Sometu on itseorganisoituva, hajautettu toisten auttamisen kaveriverkosto, jota ei suunniteltu, vaan joka syntyi marraskuussa vuonna 2007.
Anne Villems kysyi, miten teini-ikäisten kulttuuri on edustettuna Sometussa. Tarmo Toikkanen totesi, ettei se näy Sometussa lainkaan. Virosta kysyttiin myös, aikooko Sometu jatkaa Ning-alustalla vai siirtyykö se Facebookiin. Ville Venäläinen totesi, että Ning on selkeä yksi paikka, johon ihmiset osaavat tulla, ja johon Twitter ja Facebook ovn linkitetty.
Teemu Leinonen herätteli keskustelua mahdollisesta Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä esimerkiksi oppimisaihioiden ja verkkokurssien laadunarvioinnissa, josta Virolla on paljon kokemusta ja toimivat prosessit.
Jarmo Viteli kertoi, että virolaisten kummeksumat ITK-hatut ovat hänen vaimonsa suunnittelemia ja teetetty Tallinnassa. ITK-konferenssi on ensi vuonna 18.-20.4.2012. Jos vastaava konferenssi on Virossa pari vuotta myöhemmin, ihmisillä on mahdollisuus osallistua molempiin.
Anne Villems oli vaikuttunut Ville Venäläisen ja Tarmo Toikkasen tiimiesityksestä ja toivoi, että ensi vuonna järjestettäisiin tiimiesitys niin, että toinen osapuoli olisi Virosta, toinen Suomesta.
Mitä huominen tuo tullessaan?
Jukka Ruponen kertoi kielen tunnistamisen haasteista ja esitteli jeopardypelaajat tietovisassa voittaneen IBM-Watsonin. Vihdoinkin on päästy tasolle, jolla kone on parempi kuin ihminen strukturoimattoman tiedon käsittelyssä. Watsonia sovelletaan mm. terveydenhuollossa niin, että se auttaa ja tukee lääkäriä analyysin tekemisessä.
Teemu Arina pohti pilvioppimista. Millaista on työ, johtaminen ja oppiminen oppivissa organisaatioissa sosiaalisen teknologian aikana? Tietoa pitäisi jakaa, mutta ihmiset eivät halua jakaa sitä. Tietoa pitäisi rakentaa yhteisöllisesti, mutta ihmiset eivät halua antaa omaa tuotostaan muiden muokattavaksi.
1980-luvulla tulivat tietoverkot, 1990-luvulla www, 2000-luvulla web 2.0 ja 2010 pilvipalvelut, digitaalisesti hajautetut tavat tehdä asioita. Informaatio mukanamme kulkeviin pieniin laitteisiin tulee pilvistä. Kymmenen vuoden aikana sosiaalista mediaa on rakennettu samalla infralla.
Muutos on kuitenkin isompi kuin ymmärrämme. Keskeinen muutos ei ole teknologinen vaan kulttuurinen; puhelimesta on tullut itseilmaisun väline. Puhutaan verkosto-organisaatioista, joukkoistamisesta, joukkoulkoistamisesta, vertaistuotannosta ja läpinäkyvyydestä.
Miten innovaatioita osataan hyödyntää uudella tavalla? Newtonilainen logiikka koostuu rituaaleista, prosesseista, ennakoitavuudesta – entä, jos ympäristö muuttuu?
Ympäristöstä oppiminen on ajattelun tarkkuutta ja interaktiivisessa arvonluonnissa opitaan asiakkailta. Apuun tulevat ketterä suunnittelu ja kehittäminen sekä systeemiajattelu, yhteisöllinen vertaistuotanto, avoin innovaatio, henkilökohtaiset oppimisympäristöt sekä oppiminen omasta toiminnasta.
Kukaan ei pysty suunnittelemaan minulle tai sinulle parasta mahdollista oppimisympäristöä; jokainen on itse vastuussa omastaan. Kuinka monessa oppimisympäristössä on feedback-nappi todellisille käyttäjille niin, että palautteeseen oikeasti reagoidaan?
Digitaalisesti hajautetuilla teknologia-alustoilla kuten elance-palvelussa voi teettää itselleen logon, saada siitä sata eri versiota ja maksaa sille, jonka suunnitteleman logon kelpuuttaa. Palvelussa ei voi huijata cv:llä tai kavereiden kehuilla: tehdyn työn jälki näkyy ja ratkaisee.
Teemu Arina sai Quora-palvelusta seitsemän erinomaista artikkelia vastaukseksi kysymykseensä oppimisen tulevaisuudesta verkossa.
Opetammeko opiskelijoillemme, miten tällaisessa maailmassa toimitaan? Miten toimitaan maailmassa, jossa vastaamme itse henkilökohtaisista oppimisympäristöistämme, josta löydämme miljardit sisällöt ja miljoonat muut käyttäjät, jossa verkostot ovat ruumiin ja tajunnan jatke?
Luodaanko edelleen vakiintuneita työympäristöjä työntekijöille? Käytämmekö kirjaa interaktiivisena sovelluksena niin, että sosiaalinen verkosto korostaa sen tiettyjä kohtia? Flipboard palvelulla voi koostaa itselleen aamun hesarin niistä linkeistä, joita tuottavat ne, joita seuraa. Symbaloo kokoaa eri palvelut nätisi esiin. Kaikki palvelut voi kytkeä yhteen omaksi oppimisympäristökseen. Vielä vuosi sitten tämä ei ollut mahdollista.
Meetin.gs on virtuaalisen kohtaamisen ja voimaantumisen verkkopalvelu, jota Teemu Arina on rakentamassa.
Menestyminen tässä maailmassa perustuu jakamiselle, kytköksille, vuorovaikutukselle, sille, että antaa jotain arvokasta muille. Esko Kilpi puhuu toisiaan tarvitsevuuden logiikasta. Yksin tehtävä työ voidaan ulkoistaa, yhteistyö tarjoaa työpaikkoja edelleen Suomessa.
Opiskelijat ovat oppilaitosten huonoimmin käytetty resurssi, innovaation antimateriaa. Minkä kontribuution opiskelijat tuovat oppilaitokseensa opiskeluvuosiensa aikana. He olisivat valmiit kehittämään monia asioita, mutta osaammeko hyödyntää heitä?
Suomen kieli sosiaalisessa mediassa
Lari Kotilainen pohdiskeli suomen kieltä sosiaalisessa mediassa. Pilaako netti suomen kielen, kuten usein kuulee väitettävän? Esimerkkien valossa näkee nopeasti, että netissä on monenlaista suomen kieltä: Twitterissä, opetusministeriön verkkosivustolla, Facebookissa, Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tai verkkojulkaisun keskustelualueella. Tekstilaji vaikuttaa kieleen. Voihan pilattua kieltä löytää opetusministeriön sivustoltakin, tosin eri mielessä kuin Twitteristä.
Kieltä käytetään vuorovaikutukseen. Jos poliitikko hioo vastaustaan turhan kauan, hän ehtii vastata vain murto-osaan saamistaan kysymyksistä: viestiketjuun ilmestyy parikymmentä kysymystä ennen kuin poliitikko on hionut ja julkaissut huolitellun ja pitkän vastauksen niistä ensimmäiseen.
Verkon kieli on puheen ja kirjoituksen välimaastossa. Suomalaisten blogien kieltä on tutkittu opinnäytetöissä. Osa muotiblogeista käyttää huoliteltua kieltä possessiivisuffikseineen, osa taas huolittelematonta tai rentouden illuusioon pyrkivää kieltä ”oon”, ”tuun”, ”meen”. Rennossa tekstissä voivat kuitenkin yhdyssanojen ”blankko-viivat” olla huolellisesti oikein. Hymiöitä käytetään runsaasti, mutta selvät murrerepliikit näyttävät puuttuvan blogeista.
Chatista tai ircistä löytyy murteita, kuten Stacky Blyth gradussaan esittää. Murteet nousevat esiin erityisesti, kun käsitellään suomalaisia aiheita kuten saunaa ja lunta. Murteilla voi myös osoittaa identiteettiään. Oulun murre leviää lähialueille; sillä halutaan erottua hesalaisista eli eteläsuomalaisista.
Sekakoodeja tapaa yhä enemmän – bastuface, öbaut, pliis, sii juu piipl – ja niihin törmää muuallakin kuin netissä.
Mitä suomen kielelle on tapahtumassa? Kielet ovat aina saaneet vaikutteita muista kielistä. Lari Kotilainen ennustaa, että suomen kirjakieleen hyväksytään vaihtelua, mutta vain hieman. Juontajat puhuvat jo puhekieltä, verkko on muutoksessa täysillä mukana.
Sosiaalisen median myötä suomen kielen asema verkossa on parantunut; yhä useampi voi tuottaa tietoa omalla äidinkielellään. Olennaista on, että suomen kieltä puhutaan ja että sitä käytetään verkossa. Itse asiasssa yliopistot ovat suomen kielelle vaarallisempia kuin nuoriso, yliopistoissahan pyritään yhä enemmän julkaisemaan vain englannnin kielellä, mikä jarruttaa suomen kielen kehittymistä tieteen kielenä.
Lari Kotilainen ei tyrmännyt edes Googlen kielikäännöksiä. Ne auttavat häntä seuraamaan englanniksi, mitä hänen matkoistaan Venäjällä paikallisesti kirjoitetaan.

Sometarha nupullaan

someopissa
blogitähtimallissa
mietteet tuikkivat

Tarmo Toikkanen Aalto-yliopistosta veti 4.4.11 HH:n somessa jämäkästi käsitekartan avulla verkko-opetuksen ohjauksen, joka pohjautuu mm. Hanne Kolin Verkko-ohjauksen käsikirjaan ja Minna Lakkalan väitöskirjaan yhteisöllisen opetuksen edistämisestä teknologian avulla.
Kun opettaja panostaa oppimisprosessin ohjaamiseeen, hän säästää omaa aikaansa. Olennaista on ensin selvittää, mitä on tarkoitus oppia. Sen jälkeen mietitään, miten kyseistä asiaa parhaiten opittaisiin. Vasta kun näihin kysymyksiin on vastattu, aletaan ihmetellä, löytyisikö somevälineitä, jotka tukisivat halutunlaista oppimisprosessia.
Automaattinen ohjaus helpottaa opettajan työtä, mutta ei välttämättä toimi silloin, kun oppijoiden prosessit ohjaavat kurssin etenemistä.
Opettajan säännöllinen vastaanotto videoneuvotteluna ei ehkä houkuttele oppijoita paikalle. Hyviä kokemuksia sen sijaan on verkkoluennosta, jossa ensin alustetaan lyhyesti tietystä teemasta ja sen jälkeen keskustellaan siitä.
Joanna Kalalahti Tampereen yliopistosta kertoi Adobe Connect -videoneuvottelun välityksellä hyvistä somevälineiden kuten blogin, wikin ja mikroblogin opetuskäytöstä. Suullinen selostus, josta osa perustui kurssien opettajien haastatteluihin, avasi esimerkkejä huomattavasti paremmin kuin pelkkä linkin takaa löytyvän materiaalin ihmettely olisi avannut.
Aikataulut toimivat verkko- ja someoppimisessa. Useimmissa esimerkkikursseista opiskelijat keskittyivät omaan tekemiseensä ja vuorovaikutus muiden kanssa jäi vähäiseksi. Yhteisöllinen wiki samoin kuin usean ympäristön käyttö osoittautuivat haasteellisiksi. Opiskelijoiden blogien kokoaminen yhteen esim. tähtimalliksi edistäisi yhteisöllisyyttä, jos siihen kannustettaisiin.
TAMKin koulutusohjelmablogit sitouttavat niitä laativat opiskelijat omaan yhteisöönsä ja kertovat potentiaalisille opiskelijoille, millaista opiskelu TAMKissa on.
Voisimmeko laatia HH:n opettajille ohjesivuston somevälineiden käytöstä opetuksessa?

Raikkautta sosiaaliseen mediaan

sometulaiset
ideoimme yhdessä
lapset mukana

villalangoilla
opinhalu linkittyy
osaamiseemme

Flunssa-aallon ja joulukiireiden keskellä kourallinen sometulaisia kokoontui 18.-19.12.2010 pikkujouluun hankien keskelle Gustavelundiin Tuusulanjärven rannalle. Kohtaaminen väljissä ja raikkaissa sisätiloissa – onneksi villasukat ja villatakki olivat mukana – lähensi verkkotuttuja ja sytytti ideoita, joiden työstämiseen myös verkossa osallistuttiin.
Liimalaput ja eriväriset villalangat, joita Pauliina Mäkelä ja Tarmo Toikkanen asettelivat kokoustilan valkotaululle, virittivät Ivan Illichin vuonna 1971 esittämien ideoiden mukaan osaamisemme ja oppimishalumme yhteydet  verkostoksi: Diaspora, laulu, Taiji, jooga, golf, hiihto, suomen kieli, digitaalinen tuotekehitys, verkko-oppiminen, tekijänoikeudet, mindmapit, wiki, muutos, webinaari, videot.
Yhdessäoppimispajassa tutustuimme sosiaalisen median välineisiin. Etherpadiin mahtuu 32 osallistujaa työskentelmään reaaliaikaisesti yhdessä, ja sitä käytimme Sometun pikkujoulussa.
Diasporan voi imuroida omalle palvelimelleen, ja jakaa aineistonsa kavereille kryptatusti. Se tarjoaa pelkistetyn, testausvaiheessa olevan vaihtoehdon Facebookille ja sinne ladatun aineiston tekijänoikeuksille.
Deliciousin tulevaisuus on epävarma, joten monet siirtelevät parhaillaan kirjanmerkkejään Diigoon, joka tarjoaa monipuolisemmat mahdollisuudet kirjanmerkkien ryhmittelyyn listoiksi kurssille pedagogisesti mielekkääseen järjestykseen ja viitatun tekstin merkitsemiseen.
Uusia selaimia ovat mm. Flock ja RockMelt. Prezillä voi helposti tehdä erilaisia esityksiä kuin perinteisellä PowerPointilla. Socialmention hakee sosiaalisen median kanavista tietoa annetulla hakusanalla. Googlen ilmoituksista voi tilata tuoreimpia mainintoja antamastaan hakutermistä, vaikka omasta nimestään.
Alkuperäisen ohjelman tonttuparaatin sijaan ideoimme sosiaalisen median tulevaisuutta kuuden ajatteluhatun avulla  Antti Keskitalon johdolla. Olennaista on, että koko ryhmä käyttää samanväristä hattua yhtaikaa. Näin luovuus saa tilaa eivätkä tietynlaiset ajattelutavat pääse jyräämään.
Valitsimme Wikileaksin ensimmäiseksi aiheeksi, jolla harjoittelimme menetelmän käyttöä. Sen jälkeen pureuduimme kuuden ajatteluhatun avulla kysymykseen ”Onko sosiaalisen median käyttö opetuksessa hyvä juttu?”.
Muutaman tunnin käytännön harjoittelussa innostuin menetelmästä, josta on puhuttu vuosikausia, mutta jota ilmeisesti usein sovelletaan väärin. Jos alussa jokaiselle arvotaan yksi hattu, niin kukin osallistuja saa tarkastella asiaa vain yhdestä näkökulmasta. Nyt jokainen pääsi – ja joutui – kertomaan faktoja, pohtimaan riskejä ja etuja, ideoimaan uutta ja tuomaan esiin tunteensa. Mielestäni menetelmä näin sovellettuna sopisi hyvin erilaisten muutostilanteiden käsittelyyn.
Iltapäivän kahvitauolla Heikki Hallantie tarjosi meille välähdyksen taijia. Joulubuffetia odotellessamme Inari Gebhard opasti meitä yksitellen luonnolliseen laulutapaan, miten ihmisvartalon normaalit refleksit valjastetaan laulamiseen.
Tarmo Toikkasen loppuillasta vetämä Powerpoint-karaoke toi kokemusta esitysten pitämiseen toisen laatimasta materiaalista, johon itse ei ole ehtinyt perehtyä. Aiheina olivat mm. kokouskäytännöt, mobiilisuus, tekijänoikeudet ja tilastot sosiaalisen median käytöstä. Mieleenpainuvimmat leikkimielisistä esityksistä olivat  nelivuotiaan juniorin (puolitoistavuotias oli jo nukkumassa) kommentit siitä, mitä hän dioissa näki, sekä esiintyjä, joka diojen edetessä aktivoi meidät vääntymään moniin erilaisiin ”taiji”-asentoihin.
Joskus olen joutunut koulutustilaisuuksiin, joissa osa esitysmateriaalista vaikuttaa kouluttajalle vieraalta. Tilanteet palaavat mieleen parinkymmenen vuoden takaa, ehkä siksi, että tuolloin ihmettelimme esityksen epäloogisuuksia. Toisaalta, esityksenhän pitäisi jäädä osallistujien mieleen…
Sunnuntaiaamuna Ville Venäläinen etänä johdatti meidät World cafe -menetelmällä pohtimaan Sometu-verkoston tulevaisuutta. Ideoita työstettiin ensin kolmessa kahvipöydässä ja pölytettiin, kun osa siirtyi pöydästä toiseen kuuntelemaan ideoita ja jakamaan omiaan. Esiin nousivat sometulaisten säännölliset läsnä- ja etäkokoontumiset koko perheen voimin sekä ideoiden ja kokemusten jakaminen opettajille eri aineryhmien tilaisuuksissa.

Pedagogista joustoa

joustava some
leikkii ja luo, yhdessä
oppi syvenee

vertaistuki
kieli, kulttuuri, merten
takaa lähelle

Virtuaalikorkeakoulujen online-seminaariin Verkko-opetuksen pedagogisia mahdollisuuksia 6.10.2010 ilmoittautui yli kuusikymmentä osallistujaa. Seminaaria valmistelevan Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän tavoitteena oli, kuten toissakesäisessä seminaarissakin, tarjota konkreettisia ideoita verkkopedagogiikan monista mahdollisuuksista ja lisätä opettajien innostusta toteuttaa niitä omassa opetuksessaan. Näin  valtakunnallinen verkko-opetustarjonta voisi kasvaa entisestään.

Monikulttuurinen autenttinen verkko-oppiminen
Irja Leppisaari Keskipohjanmaan ammattikorkeakoulusta ja Leena Vainio HAMKista kertoivat autenttisen verkko-opetuksen monikulttuurisesta vertaiskehittämisestä. Vertaistukea arjen haasteisiin  voi uuden teknologian avulla hakea vaikka maailman ääristä. Ning-pienyhteisössä oli kuutisenkymmentä osallistujaa eri maista ja mantereilta. Viisivaiheinen toimintomalli ja Herringtonin ja Oliverin autenttisen oppimisen yhdeksän elementtiä ohjasivat työskentelyä.
Yhteinen kieli ja käsitteistö muotoutuivat vähitellen, tosin autenttisuuden käsite olisi pitänyt avata aikaisemmin eikä luottaa siihen, että se opitaan matkan varrella. Moni autenttisen verkko-opetuksen kehittämisestä kiinnostunut kumppani joutui jäämään pois, koska ei voinut tarjota englanninkielistä oppimismateriaalia arvioitavaksi.
Virtuaalimenetelmät säästävät matkustamista ja aikaa, mutta aikaa tarvitaan silti. Benchmarking-prosessissa käytettiin pedagogisia arviointikriteereitä, jotka omaksuttiin vaivatta pienellä ohjauksella, mutta kriteerien kehittämiseen ei enää riittänyt yhteistä panostusta.
Online-työskentelyssä luottamus on lähtötilanne, herkkyys toisen kulttuurin ymmärtämiselle. Luottamusta kysyttiin opetussisältöjen jakamisessa ja kritiikin vastaanotossa: eiväthän materiaalit ja opiskelijatiedot leviä muualle? Moniportainen asiantuntijuuden jakamisprosessi koettiin myönteisenä, omaa osaamista lisäävänä.
Jos vastaava prosessi toistettaisiin, koordinaattorin rooliin kiinnitettäisiin enemmän huomiota ja autenttinen oppiminen määriteltäisiin jo prosessin alussa. Määritykseen voisi saada tukea esimerkiksi teoksesta Herrington, J., Reeves, T. & Oliver, R. (2010). A Guide to Authentic Learning. London: Routledge.
Yhteistyö Second Lifessa
Irma Mänty Laureasta ja Jaana Kullaslahti HAMKista kertoivat pari vuotta sitten alkaneesta neljän ammattikorkeakoulun yhteistyöstä Second Lifessa.
Joustavan toimintamallin verkostotapaamiset keskittyvät orientaatioon ja eri aloihin kuten kieliin, sosiaalialaan, tekniikaan, ympäristöalaan, liiketalouteen, matkailuun, opettajakoulutukseen ja tietojenkäsittelyyn. Wiki kertoo verkostotapaamisten aikataulun ja ohjelman sekä linkit tallenteisiin.
Viime lukuvuonna tapaamisiin osallistui noin 30 avatarta, joidenkin takana oli useita opettajia. Osallistujia tuli myös yhteistyön ulkopuolisista ammattikorkeakouluista. Tapaamisissa on ollut mm. lyhyitä tietoiskuja, kokemuksia Second Lifen opetuskäytöstä, lyhyitä haastatteluja, paneeli, yrityskäyntejä ja pienryhmäharjoituksia.
Vuorovaikutus Second Lifessa on epävirallista, opettaja ja oppija -suhde ei ole siellä perinteisen virallinen. Avataren ulkoasu on yllättävän tärkeä, ja koulutustilaisuudet halutaankin useimmiten aloittaa ulkoasun muokkauksella. Avataren ulkoasua korostettiin eilisessä Metropolian Sulautuvan oppimisen seminaarissakin.
Second Lifen istunto ei saisi kestää kahta tuntia kauempaa. Kokemuksen mukaan ihmiset ja työasemat ovat  aamupäivisin virkeämpiä kuin iltapäivällä. Istunnot suunnitellaan niin, että avataret voivat olla aktiivisia: ei luentoja vaan toimintaa. Virtuaalimaailman visuaalisuus ja kansainvälisyys kannattaa hyödyntää. Ympäristö mahdollistaa roolipelaamisen ja leikkimisen. Jotkut valitsevat avatarelleen eläinhahmon tai vanhan ihmisen hahmon rollaattoreineen. Ympäristössä leikillisyys ja yhteisöllisyys ovatkin avainasemassa.
Opettajien kannattaa Second Lifessa toimia työparina, jolloin toinen voi auttaa, jos toisen työasemassa on ongelmia tai jos yhtaikaa täytyy keskittyä sekä tekniikkaan että sisältöihin. Hyvä etukäteissuunnittelu auttaa, jos yksi opiskelija katoaa. Toinen työparista voi lähteä häntä etsimään ja tietää, mistä löytää kollegansa muun opiskelijajoukon kanssa.
Notecardia voidaan käyttää muistiinpanojen lisäksi myös tehtäväksiantoihin teleporttauksen suorine osoitteineen. Chat on tehokas väline varsinkin silloin, kun puhe ei kuulu.
Tekniset haasteet ovat Second Lifessa arkipäivää, erityisesti työasemien näytönohjaimet. Toisaalta tekninen ympäristökin kehittyy jatkuvasti.
Yleiset EduFinlandin tilat ovat käytössä ja niiden kehittämistä ideoidaan yhdessä. Neljän ammattikorkeakoulun yhteisen maa-alueen avajaiset EduFinland 1:ssä ovat 23.11.2010.
Second Lifesta löytyy tutkimustietoa, esim. Salmon: The Future for Second Life and Learning, British Journal of Education Technology, Volume 40, Issue 3, pages 526-538. May 2009.
Keskustelussa kysyttiin, milloin Virtuaaliammattikorkeakoulussa toteutetaan ensimmäinen Second Life -opintojakso. Entä näkyykö lisäarvo oppimistuloksissa? Paljonko käyttöönotto vaatii resursseja, kun otetaan huomioon työpari ja tukihenkilöt? Jääkö Second Lifen käyttö niiden opettajien varaan, jotka vapaa-aikanaankin ovat siitä innostuneita?
Second Life ei tule olemaan oma oppimisympäristönsä vaan siitä käytetään parhaat puolet: tutkitaan markkinointia, suunnitellaan hotellia, keskustellaan eri kielisten avatarten kanssa. Opettajia pitäisi kouluttaa noin 30 tuntia, heidän pitäisi harjoitella liikkuminen ja muutama istunto. Opettajan aikaisempi kokemus esimerkiksi peleistä vaikuttaa tarvittavaan koulutukseen.
Jos tänään opettelemme liikuttelemaan avatarta, niin muistatteko vielä, kuinka vaikeaa hiiren käytön opettelu oli 1980-luvulla? Tuolloin projektissa, jossa mallinsimme yrityksen tietoja ja toimintoja IEW-case-välineellä, eräs kollegani kertoi saaneensa ihailupisteitä pojaltaan, kun äitikin osasi käyttää hiirtä.
Joustavuutta luentovideoilla
Mikko Myllymäki Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta kertoi opiskelun joustavuuden lisäämisestä luentovideoiden avulla. Aikuisopiskelijat työn, opintojen ja perhe-elämän arjessa ja pitkien etäisyyksien päässä oppilaitoksesta kaipaavat joustavia opiskeluratkaisuja.
Chydeniuksessa lähiopetus välitetään reaaliaikaisesti ja tallenteina luentovideoina. Opiskelijoiden ei tarvitse etukäteen päättää osallistumistapaansa, vaan he voivat joustavasti oman elämäntilanteensa mukaan valita, tulevatko luokkaan, seuraavatko videot samanaikaisesti vai tutustuvatko niihin myöhemmin. Reaaliaikaisissa lähetyksissä ei ole paluukanavaa opiskelijoiden kysymyksille, mutta kysymykset voi esittää oppimisalustalla Optimassa, tosin kaikki eivät luennoidessaan halua istua työaseman ääressä vastaamassa chatiin.
Videointi toteutetaan lähes olemassa olevin resurssein ilman työajan ulkopuolista teknistä tukea. Automaattinen tallennus alkaa kymmenen minuuttia ennen luennon alkua. Tallenne siirtyy automaattisesti verkkoon ja linkittyy oppimisalustalle. Maanantaiaamuna raakatallenne korvataan editoidulla tallenteella.
Kaikki Chydeniuksen koulutus tarjotaan lähiopetuksena ja kaikki lähiopetus tallennetaan, lähetetään reaaliaikaisena verkkoon ja tallennetaan myöhemmin katsottavaksi. Erillisiä verkkokursseja ei ole tarjolla.
Tallenteeseen tulevat mukaan kaikki äänet ja kuvalähteet  kuten tietokone, dokumenttikamera ja interaktiivinen esitystaulu. Luentomateriaalin näkyvyys on tärkeämpää kuin opettajan näkyminen. Liitutaulun tallentaminen ei onnistu, joten se on korvattu dokumenttikameralla, joka näkyy luokassakin paremmin kuin liitutaulu.
Tallennuslaitteisto on luokissa, joissa mikrofonit on asetettu niin, että luennoija voi liikkua vapaasti. Ratkaisu kattaa koko koulutusohjelmatarjonnan ja on luennoijalle läpinäkyvä; hän voi pitää luennon samalla tavalla kuin on aina pitänyt.
Luentotallenteet hävitetään ennen seuraavaa toteutuskertaa, joten niihin ei liity tekijänoikeusongelmia; tallenteita katsovat vain ne, jotka muutenkin istuisivat luennoilla, ja opiskelijat eivät voi tallentaa niitä omille työasemilleen. Tallenteita voi katsella Windows-työasemilla ja mobiililaitteilla, mutta ei Linux- eikä  Mac-työasemilla. Opettajille on tarjottu mahdollisuutta saada tallenteet itselleen, mutta vain muutama on niitä halunnut.
Vuonna 2009 Chydeniuksessa oli 15 kurssia, reaalilähetystä 859 tuntia ja tallenteita 2484 tuntia.
Luentotallenteet vähentävät jonkin verran lähiopetukseen osallistumista, mutta niitä voidaan käyttää myös opetuksen kertaamiseen. Opiskelijakyselyssa 37 % suosi luokkaopetusta, 63 % videoita ja näistä yli puolet reaaliaikaisia videoita.
Seminaarin vetäjä Martti Helevirta muistutti osoitteesta, josta löytyy linkkejä korkeakoulujen hyviin oppimismateriaaleihin.
Verkko-opetuksen pedagogisia mahdollisuuksia
Seminaarin lopuksi kerroin verkko-opetuksen erilaisista pedagogisista mahdollisuuksista. Olin luvannut vetää yhteen ajatuksia aiemmista esityksistä, joten diapakan laatiminen etukäteen oli hiukan haastavaa.
Aloitin pedagogisista lähestymistavoista autenttisesta oppimisesta sulautuvaan oppimiseen, jatkoin välineistä, jotka jaottelin oppimisalustoihin, videoneuvotteluihin ja sosiaalisen median välineisiin. Videoneuvotteluistahan kerrottiin Virtuaalikorkeakoulujen edellisessä online-seminaarissa, sosiaalisen median välineisiin pureudutaan seuraavassa, ja tekijänoikeuksiin sitä seuraavassa.
Irma Männyn ja Jaana Kullaslahden esitys Second Lifesta kuvasi yhtä sosiaalisen median välinettä ja korosti sen leikkisyyttä, yhteisöllisyyttä ja luovuutta. Mikko Myllymäen esitys kuvasi mielenkiintoista tapaa videoiden ja niiden tallenteiden avulla joustavoittaa opiskelua.
Monet asiantuntijat ovat todenneet, että ihminen oppii jatkuvasti ja kaikkialla. Tämä asettaa oppilaitokset uusien haasteiden eteen. Esitykseni lopuksi totesinkin, etteivät opiskelumahdollisuudet enää voi olla paikkaan sidottuja vaan joustava opiskeluoikeus kuuluu kaikille.
Minulta kysyttiin, kuinka paljon olen käyttänyt sosiaalista mediaa opetuksessani. Välineistä mainitsin Ningin, SlideSharen ja Doodlen. Vasta myöhemmin mieleeni tulivat Fle4-tiedonrakenteluympäristö, blogit ja wikit, Googlen työkalut, YouTube, Flicr, Diigo ja Twitter.

Sulautuvaa oppimista

uudet välineet
kiehtovat, muista silti
pedagogiikka

opetus sulaa
opettajan käsistä
oppijan mieleen

Metropolian Sulautuvan oppimisen seminaari 5.10.2010 oli Bulevardilla nostalgisesti samassa salissa, jossa yli kymmenen vuotta sitten istuin opiskelemassa kasvatustieteen approbaturia.
Terhi-Maija Itkonen-Isakov aloitti tilaisuuden katsauksella opetus- ja oppimiskäsitysten muuttumiseen. Pienten, kodikkaiden koulujen tilalle on noussut suuria oppilaitoksia. Testejä painottavasta behaviorismista ja oppijan arvioinnista on siirrytty opetussuunnitelman arviointiin, tavoitteiden ja arvojen korostamiseen, osallistuvaan arviointiin ja arvopluralismiin sekä sulautuvaan ja tutkivaan oppimiseen, yhteisölliseen ja avoimeen sosiaaliseen mediaan.
Tutkimusten mukaan oppimisen laatuun vaikuttavat odotukset, opiskeluilmapiiri, opettajan ja opiskelijan suhtautuminen toisiinsa sekä opiskelijan mahdollisuus panostaa opiskeluun.
Pertti Vilpas kertoi, miten eri aktiviteetit yhdistyvät sulautuvaksi kokonaisuudeksi. Sosiaalisen median aikakaudella opettajan pitäisi pedagogiikan ja oman substanssialueensa lisäksi osata viestiä yhteisöllisesti ja käyttää median erilaisia mahdollisuuksia.
Esimerkeissä oppimistehtävät Moodlessa koostuivat linkeistä Youtubeen ja Slideshareen, opettajan laatimista pdf-tiedostoista sekä tentistä. Muistiota käytettiin oppimispäiväkirjana, viestintänä opettajan ja opiskelijan välillä. Moodlen lohkoihin oli lisätty linkkejä blogeihin ja Google docs -tiedostoihin.
Kai Lindgren kertoi, miten oppimismateriaalia voidaan koota html-sivuille ja linkittää useisiin työtiloihin Moodlessa.
Soile Bergström kertoi Facebookista opiskelussa. Yksi opiskelijoista perusti Facebook-ryhmän ja hyväksyi sinne muut opiskelijat, opiskelijatuutorit ja opettajan. Muutama opiskelija ei halunnut perustaa Facebook-roolia eikä heitä siihen pakotettu. Opettaja teki heti alkuun selväksi, ettei hyväksy opiskelijoita Facebook-kavereikseen. Opiskelijat muodostivat pienryhmiä ja keskustelivat esim. siitä, mistä joutuvat luopumaan opintojensa vuoksi. Opiskelijatuutorit ja opettajat kirjoittivat ryhmän seinille. Rinnakkaista keskustelua käytiin Moodlessa.
Opettaja havaitsi, että keskusteluviestit Facebookissa olivat pidempiä kuin Moodlessa. Osa opiskelijoista koki Facebook-opiskelun kivaksi ja helpoksi, osa taas ahdistavaksi. Opiskelijat totesivat mm., että Facebook kuuluu yksityiselämäään, ei kouluun, että opettajan rooli menee sekaisin, kun tämä on mukana Facebookissa, että ei ole kivaa, kun muut näkevät esitetyn kysymyksen.
Facebook-kokeilussa eräs ajatus oli, että kun opiskelijat ovat siellä muutenkin, heidän ei tarvitsisi enää erikseen kirjautua uuteen ympäristöön. Toinen ajatus oli nopea tiedotus ja chatin käyttö reaaliaikaiseen ohjaukseen, mutta kun opettaja ei hyväksynyt opiskelijoita kavereikseen, chattia ei voinut käyttää. Opiskelijat tiedottivat toisilleen jonkin verran, esim. oppilaitoksen omissa tietojärjestelmissä kerrotuista ajankohtaisista asioista.
Timo Raatikainen esitteli Maharaa, jolla opiskelijat voivat laatia itselleen multimediamuotoisen näyteportfolion. Mahara on avoimen lähdekoodin sovellus kuten Moodlekin, mutta kun Moodle on lähinnä behavioristinen ja suljettu opetuksen hallintajärjestelmä, Mahara toimisi opiskelijan omana henkilökohtaisena avoimena oppimisympäristönä (PLE, personal learning environment). Opiskelija voi Maharassa itse päättää, mitä näyttää muille, verkostolleen ja potentiaaliselle työnantajalleen. Järjestelmä myy itse itsensä: sitä ei juurikaan ole markkinoitu, mutta jo muutamassa kuukaudessa sadat Metropolian opiskelijat ovat ottaneet sen käyttöönsä.
Hannele Virtanen-Vaaranmaa kertoi kakkosmaailmasta, Second Lifesta, jonka käyttöönotto on Maharaa huomattavasti vaikeampaa ja joka vaatii kohtalaisen paljon työasemalta ja yhteyksiltä. Aamulla oli turhaan yritetty virittää Second Lifea esitystilassa toimivaksi. Teknisen tuen pitäisikin olla aina tavoitettavissa, kun tätä ympäristöä käytetään.
Second Life sisältää reaalimaailmaa muistuttavia tiloja, mielikuvitusmaailmoja sekä näiden yhdistelmiä. Avataren voi valita mieleisekseen, mutta on hyvä miettiä, mitä avataren ulkoasulla haluaa viestiä ja millaisia mielikuvia se muissa herättää. Oletko opettajana uskottava polvihousuissa, verkkosukissa ja rikkinäisissä kengissä?
Kolbin oppimisteorian akkomodoija, kokeilija, hyötyy Second Lifesta, joka sisältää pelejä, simulaatioita ja toimintaa. Perinteisiin luentoihin ympäristö ei ole paras mahdollinen ja tietoahan verkko on pullollaan.
Second Life tarjoaa paljon mahdollisuuksia eri alojen opiskeluun. Liiketoiminnan opiskelussa voidaan tutkia markkinointia ja yritysten toimintaa, terveysalan opiskelussa virtuaalisairaalassa tehdä toimenpiteitä ilman pelkoa kohtalokkaista seurauksista ja kielten opiskelussa keskustella eri kielialueiden avatarten kanssa.
Second Life lisää läsnäolon tunnetta eri tavalla kuin videoneuvottelu. Osallistumiskynnys madaltuu ja luovuus lisääntyy. Opiskelijan ohjaukseen tarvitaan kuitenkin äänieristetty tila.
Neljän ammattikorkeakoulun yhteistyöstä Second Lifessa löytyy lisätietoa Laurean wikistä.
Maarit Hynninen-Ojala kertoi, miten mallipohjat helpottavat opinnäytetöiden laatimista, kun opiskelijan ei tarvitse aloittaa tekstin tuottamista asiakirjan ulkoasun ihmettelyllä.
Keskustelu
Aamupäivän yhteiskeskustelussa pohdittiin, pitäisikö opettajien edes tietää, jos opiskelijat oma-aloitteisesti perustavat opintojaksoa tukevan keskusteluryhmän Facebookiin. Entä miten pitäisi suhtautua, kun opiskelijat antavat opintojaksosta palautetta Facebookissa, mutta eivät reagoi oppilaitoksen opintojaksopalautteisiin?
Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkimus opiskelun kehittämisestä on tuottanut yllättävän tuloksen: opettajien mielestä pitäisi kehittää erilaisia opetusta tukevia sovelluksia kun taas opiskelijoiden mielestä pitäisi kehittää pedagogiikkaa. Verkkoperusteisuus on tulevaisuutta Humakissa: kirkko kouluttaa työntekijöitään toimimaan verkossa ja etsivät tulevat verkkoon. Kyse ei ole toimintojen siirtymisestä pois muualta vaan reaalimaailman jatkumosta.
Opetusta ei kuitenkaan saisi kehittää tietojärjestelmien ehdoilla vaan aina pitäisi muistaa kysyä: Mikä on niiden pedagoginen lisäarvo?

Sosiaalinen verkko-oppiminen

valitse itse
aika, paikka, polku ja
vauhti – opithan?

verkko-oppijan
arki, palvelin kaatuu
puhelin toimii

Tekesin tilaisus Social eLearning, Florida Virtual School,  tarjosi maanantaina 27.9.2010 kurkistuksen menestystarinaan. Kun Tekesin käyttämän videoneuvottelujärjestelmän videostreaming-palvelin kaatui viikonlopulla, niin videoneuvottelu ja tallennus toimivat studioissa Oulussa, Porissa, Helsingissä ja Silicon Valleyssa, mutta muualta pääsi mukaan vain puhelimitse. Niinpä pääesiintyjät, Jill Dickinson ja Jodi Marshall, esittelivät Floridan virtuaalikoulua ja vastasivat siihen liittyviin kysymyksiin puhelimitse. Esitysdiat lähetettiin osallistujille sähköpostitse.

Floridan virtuaalikoulu tarjoaa jokaiselle joustavuutta ajassa, paikassa, oppimispolussa ja oppimisvauhdissa. Oppija on oppimisen moottori, hänen tarpeensa ovat tärkeimmät. Virtuaalikouluun osallistuneiden oppijoiden määrä on kymmenessä vuodessa kasvanut eksponentiaalisesti yli kaksikymmenkertaiseksi. Huomisen visiossa nousevat esiin oppija, yhteisöllisyys ja ymmärrys. Yhteisöllisyys ja tiedon rakentelu edistävät oppimista.
Oppimisympäristöstä löytyvät välineet bloggaamiseen, yhteisölliseen oppimiseen, audio- ja videoesitysten valmisteluun, sosiaalisen verkoston luomiseen, tietämyksen jakamiseen ja virtuaalisiin esiintymisiin. Oppilaitoksen henkilökunnalla on oma intranet-yhteisönsä dokumenttien ja tietämyksen jakamiseen. Teknologia sisältää mobiililaitteita, videoneuvotteluja, Blackboardin, Applen ja Microsoftin työasemia sekä virtuaalitodellisuuden työvälineen erilaisiin neuvotteluihin.
Jillille ja Jodille sateli kysymyksiä videoneuvottelustudioista ja puhelinyhteyksistä. Millainen rahoitusmalli on menestystarinan takana? Miten autetaan luokkaopettaja verkko-opettajaksi? Kun teknologia muuttuu nopeasti, niin miten valitaan virtuaalikoulun työvälineet? Mitä verkko-opettajalle maksetaan? Mitä verkko-opiskelu maksaa? Mitä voidaan suositella oppilaitokselle, joka lähtee virtualisoimaan opetustaan?
Ensimmäiset neljä vuotta Floridan virtuaalikoulun valmistelu nieli rahaa. Kun useat organisaatiot lähtivät mukaan, niin oppijavaihdot samoin kuin palvelujen ja ohjeiden tarjoaminen toivat rahaa takaisin. Työvälineet valittiin määrittelemällä ensin opetuksen tarpeet ja etsimällä kutakin tyydyttämään korkeintaan yksi työväline.
Opettajat tarvitsevat kunnollisen perehtymisen verkko-opetukseen. Palkkausmalleja on useita. Opiskelu Floridan virtuaalikoulussa maksaa Yhdysvaltojen ulkopuoliselle oppijalle noin 4000 dollaria vuodessa.  Sidosryhmät ja oppijat pitäisi ottaa mukaan verkko-opetuksen käynnistämiseen alusta asti. Muutoksiin pitää varautua; huomisen teknologiaa on vaikea ennustaa. Kansalliset ja kansainväliset verkostot auttavat ja tukevat.
Verkko-opiskelu tai virtuaalinen opiskelu, eLearning, on suuri sateenvarjo, jonka alle mahtuu erilaisia pedagogisia ja teknologisia ratkaisuja. Kyse on valtavasta markkinasta, jolla on lukuisia toimijoita.
Projektin seuraavalta vaiheelta toivottiin mm. konkreettisia toteutusesimerkkejä ja vertailua johonkin suomalaiseen verkkototeutukseen, samoin vinkkejä opettajien ja oppijoiden ohjaamisesta ja virtuaaliopiskelun rakantamisesta oppimisalustalle. Floridan virtuaalikoululta kaivataan ideoita pedagogisiin ratkaisuihin, teknologiaan ja sisältöihin.

ICT-osaamista ja rekrytointia

arvot säilyvät
poisopi oppimasi
opi uudestaan

TTL:n seminaari Tulevaisuuden ICT-osaajat 16.2.2010 keräsi aamuvarhaisella Metropolian auditorion täyteen ICT-ammattilaisia.
Harri Sirén TTL:stä korosti avauspuheessaan verkostojen ja osaamisen merkitystä. Alallamme oppimiseen on jo pitkään liittynyt poisoppiminen ja asioiden oppiminen uudelleen. Tieto ei riitä, tarvitaan ymmärrystä ja taitoa soveltaa.
Niklas Öhman ProSelectumista totesi, että alalla rekrytoidaan edelleen, vaikkei enää niin paljon kuin ennen. Ala keskittyy, isot pelurit tulevat  ja uudet välineet otetaan käyttöön. ICT-palvelut keskittyvät Intiaan, jossa alan keskimääräinen kuukausipalkka on 500 euroa ja kasvuvauhti 30 %. Virtuaalityö on 30-50 % tehokkaampaa kuin perinteinen työ, joten jo 75 % yrityksistä käyttää videoneuvotteluja.
Seuraavien kolmen vuoden aikana ICT-alalla edellytetään sertifikaatteja, joita oppilaitokset ovat jo yhdistäneet opetukseensa ja joiden hinnat ovat laskeneet. Avoimet työvälineet ovat tulleet kaupallisten rinnalle.
Alalla tarvitaan globaaleja standardeja ja työmalleja, kykyä innovoida strukturoidusti, toteuttaa hallitusti, hahmottaa vaatimusmäärityksiä, reagoida ja oppia jatkuvasti uutta.
Alalla kaivataan projektipäälliköitä laajoihin ketjutettuihin projekteihin sekä asiantuntijoita, jotka osaavat luoda lisäarvoa olemassa olevista järjestelmistä. Osaajia etsitään sosiaalisesta mediasta, Facebookista, LinkedInistä, Plaxosta sekä rekrytointiportaaleista oikotie, uratie, monster.fi ja mol.fi. Facebookissa viesti ”jään työttömäksi” leviää nopeasti. Rekrytoijat taas voivat ostaa LinkedInistä sähköpostioikeuden.
Nykyinen tilanne on ongelma erityisesti nuorille: enää yritykset eivät ota kokemattomia sisään kasvamaan eikä harjoittelupaikkoja löydy helposti.
Jukka Ahtikari Logicalta totesi, että pienet kalat syövät isot kalat. Yritys ei tee asioita itselleen vaan asiakkailleen, ja Logican kehittämä Reittiopas on yksi suosituimmista verkkopalveluista.
”Jurassic Parkin” harmaiden osaajien arvomaailma ei muutu, vaikka maailma ympärillä muuttuisi. Harkitussa poisoppimisessa tarvitaan hienovaraisuutta kuten kotiremontissa: ei moukaroida kaikkea hajalle, jätetään ainakin kantavat seinät. Yhteisöllisyys ja verkostoituminen on toimintatapa, joka ei ole kiinni iästä tai sukupuolesta.
Parhaimmillaan osaaminen laajenee yhteisöön ja innovointi arkielämään. Asiakkaan ongelman ymmärtämisestä jatketaan määritykseen, suunnitteluun ja jatkokehittämiseen. Suomessa asioita osataan kyseenalaistaa, nähdään pintaa syvemmälle, viitekehykseen, ymmärretään, ettei teknologia ole itseisarvo. Jos rakennetaan hieno järjestelmä, mutta ei ymmärretä, mitä ihminen tekee, koko rakennettu järjestelmä on turha.
Miten asiakkaat saadaan mukaan? Tarjotaan heille palveluja sosiaalisessa mediassa open source -hengessä. Kun verkkopalvelun määrittely ja suunnittelu ovat hallinnassa, verkosto voi tuottaa aidosti kaupallista hyötyä.
Anne-Maritta Talaslahti Metropoliasta, Sonja Kniivilä Aalto-yliopistosta ja Kaj Aaltonen Asianajotoimisto Focuslawista kertoivat yhteistyöstään tulevaisuuden ICT-asiantuntijoiden ja johtajien koulutuksessa. Metropolian ylempää ammattikorkeakoulututkintoa on kehitetty yhteistyössä TTL:n ja Hetkyn Tietohallintokerhon kanssa. Opiskelijat laativat kehittämishankkeen työelämäyhteistyössä ja opiskelevat kampuksella iltaisin ja intensiiviviikoilla. Opiskelijoita innostavat erityisesti sopimusjuridiikan asiantuntijaluennot, ja kysymyksiä riittää tekijänoikeuksista, yksityisyyden suojasta, avoimesta lähdekoodista, henkilötietolaista ja sähköisen viestinnän tietosuojalaista.

Verkko auttaa työssä

verkkokokous
tallenne: opettaja
helpottaa työtään
Kymenlaakson ammattikorkeakoulun henkilöstölle tarjottiin 4.3.09 parin tunnin iltapäiväseminaari ”Verkko avuksi työhön”, johon pääsi osallistumaan joko Kotkan toimipisteen auditoriossa tai verkossa Connect Pro -videoneuvottelussa. Kerttu Rossi UPM_Kymmenen henkilöstöosastolta kertoi kokemuksiaan verkkokokoustekniikoista, jotka hajautetussa organisaatiossa helpottavat kokousten järjestämistä. Hän sanoi itse työskentelevänsä kolmessa konttorissa, kun mukaan lasketaan kotikonttori. Verkkokokous ei saisi kestää kahta tuntia kauempaa ja siihen pitäisi valmistautua huolellisesti. Äänen käyttö on tärkeää. Osin turhia viestejä sylkevään sähköpostiin hän suhtautui kriittisesti.
Pekka Tervonen Kajaanin ammattikorkeakoulusta esitteli verkko-opettajana kurssejaan, joihin hän antaa pisteet ja kone arvosanan. Vastattuaan tehtävään opiskelija näkee aina oikean vastauksen tai mallivastauksen. Yleisö posautti säkenöimään keskustelun soveltavista tehtävistä, joihin ei löydy oikeaa vastausta.
Kysymys johdatti hyvin omaan esitykseeni sosiaalisen median käytöstä opetuksessa, jossa näytin, miten opiskelijani laati viime keväänä asiakasorganisaatiolle web2-välinein verkkopalvelun ja miten hän on linkittänyt sen omaan verkkoportfolioonsa, miten perustimme avoimen Ning-yhteisön markkinoinnin verkkokurssille ja miten sosiaalisen median välineitä voidaan linkittää Moodleen niin, että opiskelijalle muodostuu luovuuteen kannustava, mutta kokonaisuutena hallittu ja turvallinen oppimisympäristö.
Esityksen pitäminen keittiön pöydän äärestä Connect Prolla soi minulle, keuhkoputkentulehduksesta toipuvana, mahdollisuuden mykistää mikrofoni ja pysäyttää webbikameran kuva yskänpuuskien ja veden hörppäämisen ajaksi. Hetkittäiset tauot saatoivat häiritä kuulijoita, mutta tuskin yhtä paljon kuin esiintyjän yskänpuuskat auditoriossa. Ilman videoneuvottelumahdollisuutta oma esitykseni olisi todennäköisesti jäänyt pitämättä, tuskin olisin toipilaana lähtenyt bussilla Helsingistä Kotkaan.
Lopuksi Osku Kiri Oppimisteknologiakeskus KymiEdusta esitteli luentokaappausjärjestelmää, jolla voidaan tallentaa opettajan normaali luokkaopetus. Kun opettaja ensimmäisellä toteutuksella luennoi perinteisesti ja luennot tallennetaan, niin seuraavilla toteutuksilla opiskelijat seuraavat tallenteita omalla ajallaan ja yhteinen kontaktiaika käytetään keskusteluun ja asian syventämiseen. Luennointihan ei ole opetusta vaan asian läpikäymistä.