Vertaiskohtaamisia ikonien luona

aivoille työtä
lepoa, älä jätä
niitä narikkaan

elämänilo
mistä unelmoit? kiitä
joka päivästä

tietokone loi
uuden tavan hahmottaa
nähdä maailmaa

metsurin työssä
pokasahan tilalle
metsätyökone

koneet oppivat
valtavasta datasta
yhä enemmän

robotti taitaa
huumorin, diagnoosit –
ajaa autoa

robotti tanssii
antaa helliä, seuraa
omistajaansa

Vapaaehtoiset vertaisopastajat tai tuutorit kokoontuivat valtakunnalliseen tapaamiseen Joensuuhun 15.–16.9.2018. Tapahtuman järjesti tänä vuonna Joen Severi. Mukana oli edustajia pääkaupunkiseudun Enteristä, Tampereen Mukanetista ja Kuopion ja Pohjois-Savon alueen Savonetista sekä Jyväskylän Geronetista.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme robotteihin ja visioihin digitaalisesta tulevaisuudesta. Tapaamistamme varten oli varattu Ortodoksisen kulttuurikeskuksen ravintola Elias, jossa seurasimme alustuksia elämänilosta ja digitaalisesta vallankumouksesta, teimme ryhmätöitä, tutustuimme robotteihin ja nautimme sydämellä valmistettuja herkkuja tuoreista, kotimaisista raaka-aineista.

Toisena päivänä tutustuimme Heinäveden Valamon historiaan ja nykypäivään ja nautimme maukkaan lounaan ravintola Trapesassa. Monet meistä kävivät myös tutustumassa Valamon kulttuurikeskuksen näyttelyyn ”Valamon kätköistä – käspaikat ja metalli-ikonit”. Oppaamme kertoi olevansa Valamossa talkoolaisena. Hän tekee siis vapaaehtoistyötä – kuten mekin. Jatka lukemista ”Vertaiskohtaamisia ikonien luona”

Huijaako netti?

nettihuijaus
miten vältetään, neuvoo
rikospoliisi

myyntipetokset
hyväuskoinen ostaa
tyhjää konnalta

tilauspetos
hetu konnan käsissä
lasku sinulla

valepoliisin
uhri, varakas vanhus
uskoo huijaajaa

tilausansa
sitouttaa maksamaan
joka kuukausi

nettirakkaasi
luo luottamusta pitkään
maksatko sitten?

Hannu Kortelainen

Näin meitä huijataan! Arkirikollisuutta verkossa -tietoisku 31.1.2018 keräsi Töölön kirjaston Mika Waltari -salin täyteen enteriläisiä, jotka kyselivät ja kommentoivat aktiivisesti rikoskomisaari Hannu Kortelaisen selkeästi kuvaamia netin huijaustilanteita ja neuvoja, miten huijauksen voisi ehkäistä. Jatka lukemista ”Huijaako netti?”

Leipää ja sirkushuveja

avainsanat
valokuva, Kadriorg
älypuhelin

mitä tarkoittaa
teoskynnys? muokkaatko
Wikipediaa?

Sirkusprinsessa
rakkautta, juonia
silmänkarkkia

Kadriorg kertoo
pieniä tarinoita
vuosisadoilta

Estonia-teatterin Sirkusprinsessa ja Kadriorgin palatsi kutsuivat viitisenkymmentä Enterin jäsentä retkelle Tallinnaan 19.–20.4.2017. Jatka lukemista ”Leipää ja sirkushuveja”