Monipuolinen kesäpäivä Lopella

hellettä pakoon
pois lämpösaarekkeista
maaseudun rauhaan

virvokkeita ja
kivaa keskustelua
Syrjän pihalla

Aino Kallaksen
Syrjässä kaksi istuu
keinutuolissa

lohi ui keittoon
salaattiin Koskicafe
Myllyn pöydässä

Santa Pirjossa
vuosisadat hioneet
kirkon puupinnat

Loppijärvessä
kylpyvesi valmiina –
pulahdammehan?

Akkarallissa
väärinkäsityksiä
koko rahalla

Pitkän hellejakson kuumimpana päivänä 15.7.2021 suuntasimme ilmastoiduissa autoissa Helsingin lämpösaarekkeista Lopelle. Toisesta AstraZeneca -piikistä oli jo reilu kuukausi, joten Zoomin ja Jitsin etätapahtumien ja -kokousten sijaan oli ihanaa pitkästä aikaa päästä ihan fyysisesti liikkeelle tapaamaan ihmisiä ja tutustumaan nähtävyyksiin. Reissupäivän monipuolista ohjelmaa oli hiottu viikkoja.

Ainon ja Markun keinu

Wanhassa Syrjässä Lopen Syrjä-seuran aktiivit Pirjo Juhela, Tuulikki Tommila ja Markku Siivola toivottivat meidät tervetulleiksi, kertoivat 1700-luvulla rakennetun talon historiasta ja asukkaista samalla kun nautimme talon varjossa virvokkeita: kivennäisvettä, pieniä leipiä, hummusta, salsaa ja nachoja. Markku Siivola luki Aino Kallaksen kuvauksen Syrjän kesäparatiisista ja esitteli sisällä kahden istuttavan keinutuolin, jossa hän ja Aino ovat istuneet. Vanhaa taloa kunnostetaan, kamareiden lattioita ja uuneja on purettu; Lopen Syrjä-seura on tarttunut isoon urakkaan.

Syrjäseuralaisille oli kerrottu, että olemme kiinnostuneita kirjallisuudesta ja tietotekniikasta. Niinpä keskustelut talon kuistilla ja pihamaalla polveilivat verkkosivustojen rakentamisesta ikäihmisten digitukeen TeamViewerilla ja AnyDeskilla sekä videoneuvottelujen mahdollisuuksiin jopa uniryhmissä. Keskustelujen lomassa mainitsin ikäihmisten tietotekniikkayhdistys Enter ry:n, joka vuosi sitten maaliskuussa käynnisti etäopastukset TeamViewerilla ja etätietoiskut Zoomilla. Kerroin myös hallinnoimistani kuukausittaisista virtuaalikahveista Zoomin breakout-huoneissa.

Lohikeitto ja -salaatti

Wanhasta Syrjästä lähdimme Koskicafe Myllyyn, jossa meille järjestyi varjoisa pöytä terassilta. Lohikeitto oli tuhtia ja maukasta, ja salaattiannos vaikuttava. Taisimme viihtyä lounaalla toista tuntia, niin mukavaa oli pitkästä aikaa keskustella ystävien kanssa saman pöydän ääressä.

Reissumme jatkui Santa Pirjoon, Lopen vanhaan 1600-luvulla rakennettuun puukirkkoon, jonka mäellä luonnonkivi kertoo Sakari Pälsin hautapaikasta. Ihailimme taitavien käsien rakentamaa ja vuosisatojen silottamaa kirkon sisustaa, jota Sirpa Kähkönenkin hehkuttaa Yhteishyvän kolumnissaan. Olimme sen verran myöhässä suunnitellusta aikataulusta, että jouduimme kiirehtimään kotiseutumuseo Lukkarin Puustelliin, joka oli menossa kiinni jo kymmenen minuutin kuluttua. Johtuiko kiireestä tai kirkonmäellä kiipeämisestä, kun museossa hiki norui pitkin kasvoja?

Lopen Vanhan kirkon eli Santa Pirjon saarnastuoli

Onneksi seuraava kohteemme oli uimaranta, jossa hikinen olo hävisi, vaikka Loppijärven vesi oli kylpyveden lämpöistä. Ennen illan kesäteatteriesitystä levähdimme vielä ystäväni kesämökillä Lopen Sajaniemessä mansikoiden, herneiden, mansikkamehun ja karjalanpiirakoiden kera. Lepohetki jäi suunniteltua lyhyemmäksi, kun kiiruhdimme kesäteatterille lunastamaan meille varattuja lippuja.

Kesäteatterin luona autot ohjattiin siisteihin riveihin, olipa paikalla yksi linja-autokin. Pitkä jono turvavälein eteni lippuluukulle yllättävän hitaasti. Joku huomauttikin, että lipunmyynti takkuaa aina. Kun vihdoin kymmenen minuuttia ennen esityksen alkua pääsimme lippuluukulle, ymmärsimme, miksi jono eteni hitaasti: joka seurueesta kerättiin yhteystiedot siltä varalta, että tapahtumapaikalla esiintyisi koronaa. Hyvä, että varaudutaan. Paikalla oli maskisuositus, mutta maskeja ei juurikaan näkynyt, niin, istuimmehan ulkona turvavälein ja katsomossa oli väljää.

Heikki Luoman Akkaralli on kepeää komediaa, jonka Jani Johansson on sovittanut ja ohjannut tämän päivän Lopelle. Paikannimet ja muut paikalliset viittaukset vilahtelevat repliikeissä ja varmaan puhuttelevat loppilaisia paremmin kuin meitä vieraspaikkakuntalaisia. Kontaktipalvelun Cunillan ja lomittajan sanailun väärinkäsitykset hymyilyttävät ja kontaktipalvelun neidin metsästysinto sykähdyttää. Esityksen lopussa Vello puhuu viroa suomalaisella nuotilla, eikä puhetta juurikaan yritetä kääntää suomeksi. ”Ma saan aru soome keelest aga ei oska seda rääkida.” Tilannekomiikkaa riittää, vaikka joka sanaa ei ymmärtäisikään.

Teatterin jälkeen suuntasimme ilmastoidulla autolla takaisin helteiseen Helsinkiin. Perillä olimme jo ennen kymmentä illalla.

Uskomattoman paljon saimme irti kahdentoista tunnin Lopen reissustamme! Kiitos kaikille reissuamme järjestäneille ja mukana olleille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.