Ainonpäivät Syrjässä

metsämansikat
onkiminen, ravustus
lapsuuskesinä

Syrjän illoissa
öljylampun valossa
luetaan ääneen

mestarivuodet
Reigin pappi, Barbara
von Tisenhusen

proosassaan Aino
suuresta ikkunasta
katsoo elämää

Ainon nimipäiviä juhlittiin 10.5.2018 Lopen Syrjässä, missa Aino Kallas (tai Aino Krohn) vietti lapsuuskesiään. Tilaisuuden järjestivät Aino Kallas Seura ja Lopen Syrjä-seura. Aurinkoinen päivä ja puhkeava luonto heleimmillään kruunasivat juhlan. Niinpä nautimme runsaan salaattilounaan ja Ainon-päiväkakkua pihapöytien ääressä.
Erja Noroviita kertoi 1800-luvun alkupuolella valmistuneesta Syrjän talosta, jossa Aino ja Aune Krohn viettivät kesiä täti ja setä Godenhjelmin luona. Syrjässä oli kolme keinutuolia, edistyksellinen, taantumuksellinen ja kahden istuttava. Nyt tuvassa oleva kahden istuttava keinutuoli ostettiin aikoinaan Godenhjelmien huutokaupasta. Kun siinä istuu, voi ajatella istuvansa samassa tuolissa, jossa Aino ja Aune Krohn lapsena istuivat.
Tuvan massiivinen uuni on purettu, siitä muistuttavat vain emännän jäljet lattialankuissa ja kattolaudat puretun hormin kohdalla. Ovi vie kamareihin, joissa Minna-äiti ja Aino ja Aune yöpyivät.

Pirkko-Liisa Rauhala kertoi Aino Kallaksen lapsuuden kesistä Syrjässä. Ida Godenhjelm oli Ainon äidin Minna Lindroosin, myöhemmin Krohnin, isosisko. Bernhard Godenhjelm kannatti hegeliläistä filosofiaa ja halusi edistää suomenmielisyyttä. Hän toimi Helsingin yliopistossa saksan kielen lehtorina. Godenhjelmit perustivat Helsinkiin ensimmäisen suomenkielisen tyttökoulun.
1870-luvun Suomessa elettiin sääty- ja luokkayhteiskunnassa. Yläluokan henkilöt kiinnostuivat maaseudusta, jonne he tulivat lepäämään ja tutustumaan tavalliseen kansaan ja suomen kieleen. Samalla he halusivat osallistua paikalliskulttuurin edistämiseen. Godenhjelmit löysivät Lopen Syrjästä paikan, jossa viettivät neljäkymmentäyksi kesää kesäkuun alusta elokuun loppuun. Toki he kesäisinkin välillä kävivät Helsingissä hoitamassa koulunsa hallinnollisia tehtäviä, ja Aino pääsi joskus heidän mukaansa.

Aino sisarineen vietti Syrjässä Godenhjelmien luona yksitoista kesää. Tytöt järjestivät kesäteatteria ja arpajaisia. Posti tuli Syrjään muutaman kerran viikossa, ja sen vastaanotto oli suuri tapahtuma. Posteljooni ei suostunut luovuttamaan postia muille kuin lehtorskalle itselleen.
Godenhjelmit olivat paljon tekemisissä paikallisten kanssa ja heillä kävi vieraita läheltä ja kaukaa. Joka ilta setä luki ääneen kirjoja tuvassa öljylampun valossa. Syrjän kesiin kuuluivat metsämansikat, ravustus, marjastus, hyönteisten kerääminen ja onkiminen. Kun tytöt onkivat, täti osti heidän kalansa ja niistä valmistettiin Syrjän keittiössä ruokaa. Täti johti keittiötä, mutta ruuanlaitosta huolehti perheen apulainen. Tädin mielestä kahvi ei ollut elintarvike vaan nautintoaine, ja se sopi myös lapsille. Niinpä Aino nautti jo lapsena päivittäin muutamia kupillisia kahvia.
Miten Syrjään tultiin? Ensin junalla Riihimäelle, sitten Branderin raitiotietä osuuskaupalle, josta omilla trilloilla perille. Järventaustantie oli täynnä veräjiä, joita joku juoksi avaamaan. Sedän luona kävi tutkintolaisia kaupungista suorittamassa saksan pro exercitiota.

Soile Holstikko kertoi ihastuneensa Aino Kallaksen tuotantoon vuonna 1979 ja ryhtyneensä Aino Kallas -keräilijäksi. Hän kiersi antikvaareja Suomessa ja Tukholmassa ja keräsi ensin kaikki ensipainokset Aino Kallaksen teoksista, sitten niiden kaikki eri painoasut. Keräily jatkui oheistuotteilla kuten lehtileikkeillä ja Aino Kallaksen teosten pohjalta laadittujen teatteri-, baletti- ja konserttiesitysten julisteilla ja tauluilla.
Yli viidensadan Aino Kallaksen kirjoittaman kirjan lisäksi hän on kerännyt kirjoja, joissa Kallas mainitaan. Kallasta on käännetty usealle kielelle, myös sokeain kirjoitukseksi. Kokoelmasta löytyvät kaikki vironkieliset painokset Kallaksen teoksista.
Vuosien 1952–56 päiväkirjat ja Vaeltava vieraskirja 1946–56 ovat koskettavia ja järkyttäviä. Ne on kirjoittanut vanha, jo sairasteleva ihminen, joka on menettänyt kaiken, mutta joka on äärimmäisen lahjakas ja hyvämuistinen. Kirjoittaja toivoi, että joskus perustettaisiin Krohn-museo, jossa olisivat hänen teostensa kaikki laitokset ja kaikki painokset yhdessä paikassa. Nythän ne ovat Soile Holstikon kokoelmassa.
Kai Laitisen mukaan Aino Kallaksen mestarivuodet ajoittuivat 1920-luvulle, jolloin hän kirjoitti Barbara von Tisenhusenin, Reigin papin, Sudenmorsiamen ja Pyhän joen koston. Mutta kaikki Kallaksen teoksethan ovat mestariteoksia!

1910-luvulla Aino Kallas kirjoitti Virossa oppikirjoinakin käytetyt teokset Nuori Viro sekä Tähdenlento, joka kertoo Lydia Koidulasta. Soile Holstikko sanoi, että Vieras veri vuodelta 1921 on hänen lempikirjansa, todellinen rakkauden korkea veisu.
Aino Kallaksen proosa on hiottua ja ajatonta. Hän katsoo elämää suuresta ikkunasta. Sodan aikana hän purki tuskaansa kirjoittamalla runoja. Lopuksi Soile Holstikko luki meille Aino Kallaksen vuonna 1945 kirjoittaman runon Pastorale.
Esitysten jälkeen 13-vuotias Aino istui eteemme kukkakimppu sylissään ja Erja Noroviita luki ääneen tilaisuuteen tuotuja Ainon-päiväkortteja. Aino leikkasi ensimmäisen palan nimipäiväkakustaan, jonka jälkeen me muutkin pääsimme siitä nauttimaan.
Kakkukahvien jälkeen lähdimme Erja Noroviidan johdolla pitsipolkua Aino Kallaksen jalanjäljille metsään ja rantaan, missä aikoinaan odotettiin postivenettä ja vieraita.