pintatasolla
siivotaan, alla surraan
kuollutta miestä
Pohja; tuttuja
asioita, joista ei
juuri puhuta
joukkorahoitus
Sankaritarinoita
tytöille, muille
Helsingin yrittäjänaisten KiLu-kerho järjesti kevätjuhlan 9.5.2018 kustantamo Intossa, joka puoli vuotta sitten oli muuttanut viehättävään, vuonna 1844 rakennettuun puutaloon Helsingin Kalevankadulle. Into kustansi aluksi pamfletteja, mutta nyt valikoimassa on kaikkia kirjallisuudenlajeja. Yhteiskunnallinen aktiivisuus näkyy toiminnassa edelleen.
Kristiina Drews kertoi kääntämästään Lucia Berlinin teoksesta Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia. Koskettavimpia ovat tarinat, joissa kirjailija kertoo omasta lapsuudestaan. Yleinen vire niissä on oikea, vaikka toki kirjailija liioitteli ja ”sävelsi”. Kirjailija kävi koulua Chilessä ja opiskeli myös yliopistossa, mutta ei suorittanut tutkintoa loppuun. Hän meni naimisiin ja sai neljä poikaa. Elämää varjosti lapsena sairastettu skolioosi ja myöhemmin alkoholismi.
Kirjan nimen piti ensin olla ”Siivoojan käsikirja”, mutta kustantaja lisäsi alaotsikon ”ja muita kertomuksia”, jotta kirjaa ei nimen perusteella sijoitettaisi tietokirjojen joukkoon. Kirjoittaja kertoo teoksessaan surullisista kohtaloista huumorilla. Kertomuksessa Aavesärky hän käsittelee isäsuhdettaan. Kertomuksessa Siivoojan käsikirja pintataso on siivousta, mutta sen alla siivooja suree kuollutta miestään.
Miten kääntäjä työskentelee? Hän saa tekstit digimuodossa, lukee ne ja kääntää suoraan tekstin päälle. Jos alkuperäisteoksesta on äänikirja, sen kuunteleminen päästää alitajunnan töihin. Kun teksti on kertaalleen käännetty, aletaan selvittää yksityiskohtia asiantuntijoilta – kirjoissahan käsitellään kaikkea mahdollista alkueliöistä hammaslääkärillä käyntiin ja golfiin. Kustannustoimittaja kommentoi tekstiä, sitten sitä korjataan ja luetaan uudelleen.
Mitä on kirjailijan tyyli? Miten kääntäjä sen tavoittaa? Kristiina Drews myönsi, ettei itsekään tiedä, jotain ihmeellistä vain tapahtuu. Suomessahan ei ole yliopistotasoista kääntäjä- tai kirjoittajakoulutusta.
Laura Gustafsson kertoi teoksestaan Pohja. Hän alkoi kirjoittaa omaelämäkerrallisia katkelmia, joiden pohjalta syntyi puoli vuotta sitten julkaistu kirja. Sen vastaanotto oli pettymys, kun lukijat ja kriitikot pohtivat, mikä teoksessa on totta ja mikä ei. Kysehän oli kaunokirjallisuudesta. Kirjoittaja myönsi tehneensä itsekin virheen lähtiessään mukaan noihin keskusteluihin. Hän on kuitenkin saanut valtavasti myönteistä palautetta kollegoilta ja naisilta, jotka kokivat, että hän jakoi tuttuja asioita, joista ei yleensä kirjoitettu.
Seksi on edelleen vaikea aihe. Siitä kirjoittavat naiset halutaan tulkita tietyllä tavalla. Hyvä kuitenkin, että osa lukijoista löysi kirjasta myös huumorin ja ilmaisun keveyden. Kriitikot ehkä ylläpitävät vanhoja arvoja, ajattelevat, että lukijat ovat jämähtäneet jonnekin.
Teoksessa Korpisoturi yhteiskunta hajoaa ja muodostuu uudestaan. Kirjailijasta oli mielenkiintoista pohtia, että jos kaikki nykyinen hajoaa, niin miten hankkisi lapselle ruokaa tai pitäisi talon lämpimänä. Hän jopa opiskeli teoriassa härkäpavun kasvattamista ja ulkohuussin hoitamista.
Miten Laura Gustafssonista tuli kirjailija? Hän halusi tehdä jotain luovaa. Kirjan kirjoittaminen ei hänen mielestään oikeasti ole niin iso työ kuin yleensä kuvitellaan. Esikoisromaani Huorasatu sai hyvän vastaanoton.
Lopuksi keskusteltiin Inton joukkorahoitetusta tietokirjasta Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille), joka keräsi ennätyspotin lähes 34 000 euroa. Ihmiset ottivat yhteyttä ja ehdottivat sankaritarinoita, joku jopa tarjoutui talkootilaisuuteen leipomaan pullaa.
Kustantaminen on bisnestä, jossa fasilitoidaan kulttuuria. Voisiko kirjoittajan kotikunta innostua rahoittamaan kirjoja? Suomessa ei tavoitella paksuja kirjoja, mutta Yhdysvalloissa sellaisia arvostetaan.