väärinkäsitys:
missä on Kalevala?
mikä on Sampo?
menneisyydestä
nykyisyyteen myyttien
siivittämänä
Aino-runossa
suuri suru hoikentaa
vitsan varvuksi
hybridikieltä
suomea ja karjalaa
runokielistä
tiedekirjoja
universumi, myytit
ruokakokeilut
tykkää työstä
tuunaa, reflektoi, kummat
mielen rajoilla
Tieteiden yössä 18.1.2018 aihe ”Väärinkäsityksiä Kalevalasta” houkutteli SKS:n juhlasalin niin täyteen, että kaikki lähitiloista löytyneet tuolit kannettiin juhlasaliin – ja silti monet joutuivat seisomaan tunnin mittaisen tapahtuman ajan. Kun ilta jatkui Tiedekirjaraadilla, väki väheni ja osa tuoleista vietiin takaisin sinne, mistä ne oli tuotu.
Väärinkäsityksiä Kalevalasta
Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Ulla Piela nosti esiin kolme Kalevalaan liittyvää väärinkäsitystä:
- Kalevalan tapahtumien historiallisuus
- Kalevalan kansallisuuksien sijoittaminen kartalle
- Mikä on Sampo?
Kalevala on myyttistä historiaa, jossa myytit ja historia sulautuvat toisiinsa. Kalevala eli Uhtua sijaitsee Karjalan tasavallassa, mutta se ei ole Lönnrotin kuvaama Kalevala tai Pohjola.
Ulla Piela kertoi saaneensa puhelun tansanialaiselta kaverilta, joka tiedusteli, miten voisi matkustaa Kalevalaan. Hän oli jo ostanut teltan yöpymistä varten. Mutta Kalevala ei ole jossain tietyssä paikassa, johon voisi ostaa matkalipun. Eihän Muumilaaksoakaan voida sijoittaa kartalle, vaikka sen sijaintia Japanissa lukiolaisilta kysyttiinkin.
Sampoa on kuvattu monin tavoin: ihmemylly, rikkauden ja kasvun alku, neito, laiva, kantele, kannellinen aarrearkku, noitarumpu. Sampo oli rajattoman vaurauden symboli niukkuuden maailmassa.
Professori Lotte Tarkka Helsingin yliopistosta kertoi runokulttuurien toisinkäsityksistä ja siirtymistä. Nykyisyyden menneisyydestä siirrytään menneisyyden nykyisyyteen. Tutkimalla kansaa, runoutta ja perinnettä haetaan menneisyyttä ja alkuperäisyyttä.
Onko runonlaulajilta kerätty myyttistä vai historiallista? Aiemmin ajateltiin runonlaulajia virhelähteinä. Nykyisin pyritään ankkuroimaan kerätty tieto runojen keräysajan kansaan. Mitä runonlaulajat tekivät? Mihin he käyttivät runojaan?
Aiemmin ajateltiin, että rahvas ei ollut ihanteellista vaan – niin, rahvaanomaista. Nykyisin katse käännetään kansallisesta kansanomaiseen. Perinteen jäänteen sijaan pyritään ymmärtämään luovuutta. Luova perinne on kollektiivista ja subjektiivista.
Haavio loi runonlaulajien potretteja, mutta niiden luonne oli poliittinen. Vasta 1970- ja 1980-luvulla tutkijat loivat yksilömonografioita, esim. Marina Takalosta. Vaikutteita saatiin myös naistutkimuksesta. Kalevalamittaisen runouden tutkimus on vapautunut Kalevalan romanttisesta ja nationalistisesta kehyksestä. Samalla Kalevalankin tutkimus on vapautunut.
Tutkija Niina Hämäläinen SKS:stä kysyi, voisimmeko ajatella Kalevalan Ainoa #metoo-kampanjan keulahahmona.
Aino-runossa Lönnrot hyödynsi runoa hirttäytyneestä Anni-tytistä. Runossa ei selitetä, miksi tyttö ei halunnut miehelään. Oliko kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka olisi horjuttanut koko yhteisöä?
Lönnrotin Aino-runossa tehdään selväksi, että Aino ei halunnut Väinämöiselle, koska tämä oli Ainon mielestä vastenmielinen ja vanha. Mitä runosta paljastuu? Äiti valmistaa Ainoa avioon, Aino surkuttelee itseään, kertoja liittää Ainon perheeseen – ja kuolemassa Aino on ”kaunis kananen”. Suuri suru vetää hoikaksi kuin vitsan varpu. Runoon kätkeytyy 1800-luvun moderneja kysymyksiä.
Post doc -tutkija Heidi Haapoja-Mäkelä Helsingin yliopistosta muistutti, että Lönnrot keräsi Kalevalan runot Vienan Karjalasta, missä niitä laulettiin karjalan kielen murteilla. Lönnrot siis muokkasi kuulemaansa aika tavalla. Hän pyrki rikastamaan suomen kirjakieltä, mutta samalla kielen variaatio väheni. Karjalan kieli sulautui Lönnrotin teksteissä suomen kieleen.
Pitäisikö puhua runokielisistä runoista kysymättä, millä kielellä ne on kirjoitettu tai laulettu? Laulettu runohan on pyhää. Kalevalaa voisi pitää hybridikielisenä; runoissa heijastuu yhtaikaa suomalainen muinaisuus ja karjalan toiseus.
Karjalan alueella Kalevalasta puhutaan karjalais-suomalaisena eepoksena. Nettisivujen mukaan Kalevala on karjalaisten kansalliseepos.
Yleisöstä kysyttiin, liittyykö Viro Kalevalaan. Luennoijat totesivat, että Virossa on oma kansalliseepos Kalevipoeg, jonka syntytapa on toisenlainen kuin Kalevalan. Sen sijaan virolaisissa rekilauluissa (regilaul) on paljon samanlaista kuin suomalaisissa kansanlauluissa.
Yleisöstä kysyttiin myös Kalevalan alkuperää. Luennoijat totesivat kysymyksen haastavaksi, se vaatisi toisen luentoillan. He vastasivat kuitenkin lyhyesti viittaamalla siihen, että myyttirunous on kerrostunutta, jolloin runojen ikää ja alkuperää on vaikea määrittää. Juurakko on tiheä ja sekava. Pitää vain kohotella olkapäitä – sivistyneesti.
Tiedekirjaraati
Pirjo Hiidenmaan vetämässä tiedekirjaraadissa Maija Aksela, Paula Havaste, Juhani Lokki ja Markku Ojanen arvioivat viisi heille etukäteen luettaviksi annettua kirjaa.
Tykkää työstä – Työhyvinvoinnin psykologiset perusteet, toimittaneet Anne Mäkikangas, Seija Mauno ja Taru Feldt
Kirjassa faktat ovat kunnossa, mutta mielipiteet uupuvat. Käsitellään työn imua, luonnosta kuntoutumista ja meditatiivista nykyhetkessä olemista, työn tuunaamista ja varttitunnin rentoutustaukoja. Pitää tehdä sellaista, mistä tykkää, ja iltaisin palautua reflektoimalla. Miinuksena mainittiin kirjan liian pienet kaavakuvat ja jonkin verran turhaa terminologiaa.
Heikki Oja: Universumi
Kirjassa popularisoidaan tärkeitä asioita ja kuvataan noin sata tähtitieteen keskeistä ilmiötä. Joka sivulla voi myös ratkoa arvoituksia. Jos kyseessä olisi kirjojen kauneuskilpailu, tämä kirja voittaisi oitis; se tuntuu hyvältä kaikilla aisteilla. Elämme tähtitieteessä voimakasta kehitysvaihetta, joten käsikirjana teos olisi tärkeä myös kouluissa.
Anu Hopia ja Erik Fooladi: Hyppysellinen tiedettä – valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä
Arkipäivän ilmiöitä kuvaavassa kirjassa on paljon tärkeää tietoa. Moni arkikeittiössä tuttu ilmiö saa selityksen. Hyviä vinkkejä ovat mm. kakuntäräytys ja kalan laittaminen kylmälle pannulle. Nautittava kirja.
Paavo Castrén: Antiikin myytit – Kreikkalaiset ja roomalaiset kiehtovat tarut ja legendat
Kirja on varsinainen tietosanakirja, jonka pitäisi olla jokaisella kulttuurista kiinnostuneella hyllyssään hakuteoksena – jos vaikka haluaisi tarkistaa, miten taru kultaisesta taljasta menikään. Kirja auttaa ymmärtämään länsimaisen kulttuurin juuria. Myytit kietoutuvat toisiinsa kiehtovasti. Kirja on luettelomaisena kuitenkin raskaslukuinen, sitä on vaikea lukea lineaarisesti kuten romaania. Parasta olisi nauttia pari myyttiä illassa tai hyppelehtiä myytistä toiseen.
Marja-Liisa Honkasalo ja Kaarina Koski: Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset
Kirjassa kerrottu aineiston keruutapa on mielenkiintoinen: muutama uutinen iltapäivälehdessä riitti yhteydenottoon. Kirja ihmismielestä kulttuuritutkimuksen näkökulmasta on hyvin kirjoitettu, eläytyvä ja luettava; vierasperäiset termit selitetään heti suomeksi. Kummat kokemukset lienevät yhtä yleisiä kuin sydämen rytmihäiriöt. Kun kirjaa lukee, alkaa reflektoida itsekin omia kummia kokemuksiaan. Nykyisin kummista asioista puhutaan rohkeammin kuin ennen.
Tiedekirjaraadin suosikiksi täysillä pisteillä nousi Heikki Ojan Universumi.
Vastaa