Tutkivaa oppimista

kritiikki nostaa
uudet ideat vanhan
tiedon tilalle

(Muokkasin tekstiäni Tarmo Toikkasen 27.8.07 kommentissaan esittämien korjausten mukaisesti.)

Tarmo Toikkanen perehdytti meitä, vasta kesälomilta palanneita HAAGA-HELIAn opettajia, tutkivan oppimisen saloihin. Aamupäivä lensi liimalappujen kera tutkivan oppimisen ryhmissä ja iltapäivä täsmensi lappujen sisällöt Fle3-tiedonrakenteluympäristöön.

Tutkivassa oppimisessa oppijat ottavat itse vastuun oppimisestaan, tutkimusongelmastaan ja tiedonrakentelustaan. Mikä sitten on opettajan rooli? Opettaja, kyseisen aiheen asiantuntija, varmistaa tutkimusongelman hedelmällisyyden. Hänen ei tarvitse tietää vastausta tutkimusongelmaan; hänkin voi oppia tiedonrakentelussa.
Miten ryhmäytyminen onnistuu? Ongelma lienee sama missä tahansa oppimisessa. Heterogeeninen ryhmä, jossa hajautettu asiantuntijuus pääsee oikeuksiinsa, toimii hedelmällisemmin kuin homogeeninen.
Tutkivan oppimisen kehässä olennaista on työskentelyteorioiden luominen, jokaisen omien naiivien ajatusten selvittäminen ja kirjoittaminen näkyviin ENNEN KUIN uppoudutaan teoreettisen tiedon mereen tai loikataan opettaja asiantuntemuksen pelastuslautalle. Kun oppija vertaa tietämystään muutamaa kuukautta aiempiin käsityksiinsä, hän havaitsee itse oppimisensa. Näin opittu siirtyy elävään elämään, arkeen ja työhön liittyvien ongelmien ratkomiseen.
Kriittisen arvioinnin vaiheessa opitaan antamaan ja vastaanottamaan kritiikkiä, esittämään väitteitä ja perustelemaan niitä. Näitä taitoja tarvitaan oikeassa elämässä: kaikkihan tekevät joskus virheitä ja saavat kritiikkiä. Oppilaitos on virheiden tekemiselle turvallisempi ympäristö kuin ensimmäinen työpaikka.
Kriittisen arvioinnin ja työskentelyteorioiden luonnin vaiheiden välillä on iteratiivinen kehä: oppija puolustaa aiempia teorioitaan kritiikkiä vastaan tai muuttaa niitä, jos kritiikki on riittävän hyvin perusteltua.
Kun omat eväät loppuvat, siirrytään ulkoisten lähteiden ja asiantuntijatiedon ääreen. Tästä jatketaan edelleen aliongelmiin ja tutkivan oppimisen kehän seuraavaan kierrokseen ja sitä seuraavaan – kunnes koko maailma on ratkaistu tai aika loppuu. Tavallisesti päädytään jälkimmäiseen.
Tutkiva oppiminen edellyttää tiivistä yhteistyötä ryhmien sisällä ja välillä.
Tutkivan oppimisen katsotaan vähentävän opettajan työtä, koska hänen ei tarvitse valmistella oppimismateriaalia – ehkä alun virikevideota tai -artikkelia lukuunottamatta. Opettajan työ muuttuu aiempaa haasteellisemmaksi: kalvosulkeisten sijaan opettaja joutuu improvisoimaan, koska jokainen opintojaksototeutus on erilainen. Oppijat pystyvät opettamaan toisiaan ja heille siirtyy vastuu niin omasta oppimisesta kuin ajankäytöstäkin; heidän pitää vastata lupauksistaan.
Perinteisessä opetuksessa käsitellään opintojaksolle määritelty aihealue kokonaisuudessaan, mutta kohtalaisen pinnallisesti. Tutkivassa oppimisessa oppijat valitsevat kyseiseltä aihealueelta heitä kiinnostavat teemat, joihin he perehtyvät syvällisesti. Tällöin jotkin perinteisellä tavalla opitut asiat saattavat jäädä käsittelemättä, mutta toisaalta käsitellyt asiat on omaksuttu syvällisesti, jolloin osaaminen voidaan tarvittaessa laajentaa asioihin, joita tutkivassa oppimisessa ei käsitelty.
Tarmo Toikkanen kertoi Knowsleysta, pienestä kunnasta Britanniassa. Koulut lakkautetaan ja niiden tilalle perustetaan oppimiskeskuksia, joissa oppijat ratkovat heille mielekkäitä ongelmia. Rutiiniluentoja ei poisteta, mutta oppija osallistuu niille, kun kokee tarvitsevansa niiden tarjoamaa tietoa todellisessa ongelmanratkaisussaan. Ensimmäiset tulevaisuuden oppimiskeskukset käynnistetään tänä vuonna. Suunnitelmien mukaan viimeinen vanhanaikainen koulu suljetaan 2020.