Digimatkaa ja -loikkaa, kiehtovaa yhdessä oppimista ITK:ssa

Suomen kouluissa
tasa-arvoa – vaan ei
tasapäisyyttä

lapsen piilossa
oleva osaaminen
esiin yhdessä

kasvun kansio
kutsuu vanhemmat mukaan
digimatkalle

osaamismerkki
eriyttää, koukuttaa
oppimaan lisää

Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa (ITK) -konferenssi täytti hotelli Aulangon – ja kaikki muutkin Hämeenlinnan ja lähiseudun majoituspaikat 5.–7.4.2017, kun tieto- ja viestintätekniikasta ja digitaalisesta opetuksesta kiinnostuneita opettajia saapui bussi- ja junalasteittain eri puolilta Suomea Hämeenlinnaan. Ensimmäinen ITK-konferenssi järjestettiin jo vuonna 1990, joten muutaman vuoden kuluttua juhlitaan ITK:n 30-vuotista taivalta.

Tänä vuonna konferenssiin oli ilmoittautunut 2300 osallistujaa ja 70 yritystä. Sadoista esitysehdotuksista konferenssiin oli valittu pari sataa, joista parin seminaaripäivän aikana ehti seurata vain pientä osaa – varsinkin, kun aikaa piti varata myös ITK-näyttelyyn tutustumiseen, TIVIAn esittelytiskillä pistäytymiseen ja lukemattomien tuttujen kanssa keskustelemiseen.

Avajaiset 

Digiveikkojen perinteisen avausesityksen jälkeen vuoden digiopettaja Mari Orkola kertoi digioppimisen järkeistämisestä uudelle tasolle. Luokkayhteisöön otetaan mukaan myös oppilaiden vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset. Digiympäristössä on erikseen vanhempien huone ja erikseen oppilaiden huone. Toiveena olisi, että ympäristöä kehitettäisiin nykyistä vuorovaikutteisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi niin, että kuka tahansa voisi aloittaa keskustelun, samoin se, että kaikki keskustelut löytyisivät yhdestä paikasta mobiilisti. Tvt-vastaavat ja oppilasagentit tukevat digiympäristön kehittämistä ja käyttöä.

Riina Vuorikari The Joint Research Centrestä (JRC) heitti, että ulkomailla Suomesta puhuttavat erityisesti hirvivaaramerkki, revontulet ja Pisa-tulokset. Hän kertoi meille oppimisanalytiikasta, jossa kerätään ja analysoidaan tietoja oppijoista tavoitteena lisätä oppimisen ymmärtämistä. Opettajat saavat raportin oppijoiden käyttäytymisestä digitaalisessa oppimisympäristössä, mikä auttaa opettajia identifioimaan keskeyttämisuhan alla olevia oppilaita ja päättämään, miten voisivat tukea heitä. Data-analytiikan eettiset ja tietoturvaongelmat pitäisi vielä ratkoa. Meidän pitäisi luoda arvomaailmaamme kuten aktiiviseen kansalaisuuteen työllistymiseen pohjautuva eurooppalainen visio. Lisäksi pitäisi kehittää oppimisanalytiikan työkaluja, jotka oikeasti auttaisivat oppimista, voimauttaisivat oppijoita ja kehittäisivät oppimisprosessia.

Paulo Blikstein Stanfordin yliopistosta puhui oppimisen digitaalisesta koostamisesta. Onko tasa-arvo tasapäisyyttä? Villemard kuvaa piirroksessaan, miten kirjatieto siirtyy oppijoiden päihin pitkin veivattavan opetuskoneen johtoja. Opetusteknologiassa toki automatisoidaan jotain, mutta oppiminen on parhaimmillaan ongelmanratkaisua ja luovuutta, tulevaisuuden taitojen omaksumista. Koodaus on luovaa, ja siihen Scratch, Arduino ja GoGo tarjoavat entistä parempia mahdollisuuksia.

FabLearnin projekteista ja ideoista on koottu kirja Meaningful Making. Projektit voivat olla algoritmisia tarinoita, joissa koodataan vaatteita ja robotteja ja integroidaan äidinkieltä ja taidekasvatusta. Oppijat voivat myös rakentaa oman mikroskooppinsa tai Da Vincin koneita, mikä yhdistää historian opetusta käsillä tekemiseen. Projekti voi olla myös toimiva prototyyppi, esimerkiksi koulun automatisoitu vesipumppu: lapset keksivät systeemin, joka tarkkaili automaattisesti vettä. Eräs oppilas oli innokas kitaran soittaja ja rakensi sähkökitaran.

Kun teknologian tuntemista tutkittiin kolmen maan kahdeksallasadalla oppijalla todettiin, että vajaa puolet teknologian käyttäjistä osasi käyttää sitä luovasti tutkimiseen ja rakentamiseen. Mallintamalla oppijoiden liikekieltä monimodaalisella oppimisanalytiikalla voidaan tunnistaa noviisit ja ekspertit; onko kyse vain touhuamisesta vai pysähtyykö oppilas ajattelemaan tekemistään.

Maailma seuraa, miten Suomi toteuttaa tasa-arvoa tasapäistämättä oppilaita.

Yhdessä ollaan enemmän

Mari Muinonen ja Marja-Leena Bilund

IT-kouluttajien palkitsemat vuoden 2015 tvt-opettajat Mari Muinonen ja Marja-Leena Bilund Mikkelin Rantakylän yhtenäiskoulusta painottivat, että digitaalisuus antaa tilaa erilaisille oppijoille eikä vuorovaikutusta unohdeta. Kun tunnet itsesi, opit ymmärtämään muita. Luova yhteisöllinen sisällöntuotanto eri asia kuin pelkkä ryhmätyö. Tilaa on myös introverteille ja piilotettu osaaminen nousee esiin. Meillä ei ole varaa menettää lasten, erityisesti haastavien lasten, piilotettu osaamista. Pitää nähdä lapsi diagnoosin takaa ja antaa hänelle mahdollisuus näyttää osaamistaan luokassa. Digitaaliset tuotokset tuovat oppimisprosessin näkyväksi. Oppijat voivat suunnitella kierrätysmateriaalista pelin, rakentaa Minecraftilla historiallisia kulttureja tai laatia osaamisestaan opetusvideon. Sisäinen motivaatio löytyy myös ulkoisesti asetettuihin tehtäviin, kunhan niihin annetaan riittävästi väljyyttä. Oppijat oppivat toimimaan yhdessä, joustamaan ja neuvottelemaan, olemaan läsnä.

Tutkimusten mukaan lapsi haluaa olla mukana ryhmässä ja osallistua, vaikka hänellä olisi keskittymisvaikeuksia. Vertaisneuvojan avulla hän oppii ja sitoutuu entistä paremmin ja uskaltaa sanoa mielipiteensä pienryhmässä. Ryhmäytymiseen pitää varata riittävästi aikaa.

MOOC-ympäristöjen testausta

Pete Stockley ja Esko Lius

Esko Lius ja Pete Stockley Omniasta olivat testanneet erilaisia verkko-oppimisalustoja. Heidän vetämänsä MOOCit eli massiiviset avoimet verkkokurssit olivat joustavia, yhteisöllisiä ja opiskelijalähtöisiä, mutta eivät massiivisia – eivätkä ehkä avoimiakaan muille kuin Omnian opiskelijoille.

Ensimmäinen testattu verkkokurssi oli rakennettu WordPressin ja BuddyPressin avulla. WordPressiin saa kaikenlaisia lisäosia kuiten aktiviteetti- ja osaamismerkkejä. Buddypress-foorumi tarjosi yhteisöllisyyttä ja osallistumista lähitapaamisten ohella. Yksi ongelma on erillisen kirjautumisen synnyttämä henkilörekisteri, josta ylläpitäjä on vastuussa.

Toisessa verkkokurssissa käytettiin Eliademya ja Facebook-keskustelua. Eliademy on looginen, helppo ja selkeä, mutta sen sosiokonstruktiivinen mallituki on puutteellinen; se tarjoaa vuorovaikutuksen opettajan ja oppilaiden välillä, mutta ei oppilaiden vertaisvuorovaikutusta.

Kolmas verkkokurssi, jota saattoi käyttää myös itseopiskelumateriaalina, rakennettiin Omnian Office 365 -järjestelmään, jossa on käytössä OneNote Class, Skype for Business ja Yammer. Kurssiympäristö oli helppo ja selkeä ja Omnian oma valmiine käyttäjätunnuksineen. Mutta kurssiympäristö oli suljettu ja vaati kalliin järjestelmäasennuksen. Entä jos opettaja lähtee talosta?

Neljännessä verkkokurssissa käytettiin Moodlea sekä sen lisäosia Moodlerooms ja Collaborate. Moodleen tottuneelle kurssiympäristö oli helppo; kurssi oli helppo rakentaa eikä teknisiä ongelmia esiintynyt – mutta collaborate ei toimi Internet Explorerilla eikä viime syksynä Firefoxillakaan.

Viidennessä verkkokurssissa pyrittiin mobiilioppimiseen ja käytettiin Moodlea ja Adobe Connect (AC) -videoneuvotteluohjelmistoa. Moodle on tuttu ja AC toimii isoillekin opiskelijamäärille – mutta Moodlen laatikkomainen käyttöliittymä ei innosta ja AC on satunnaiskävijöille teknisesti hankala, varsinkin, jos heitä halutaan osallistaa.

Mitä eri tekniikoilla toteutettujen verkkokurssien testaamisesta opittiin? Verkkokurssi vaatii paljon työtä. Tukimateriaalin pitää olla valmiina jo ennen kurssia ja markkinointi on tärkeää. Opiskelijat kaipaavat henkilökohtaista tukea enemmän kuin verkkokoulutusta. Niinpä monimuotototeutus olisikin useimmiten toimivin.

Testatuista verkkokurssitekniikoista WordPress ja Buddypress tarjosivat loistavan yhdistelmän, mutta myös Moodlerooms ja Collaborate toimivat. Yhteisöllisyyden kannattelu vaatii työtä. Kenelle opituista asioista olisi hyötyä kurssin jälkeenkin? Miten tuet osallistujia niin, että he osaisivat soveltaa oppimaansa myöhemminkin?

Digilokkaa ne mummotkin

Tiina Etelämäki, Ida-Maria Pankka ja Marja Pakarinen

LähiVerkko-projektin Marja Pakarinen kysyi, pysyvätkö vanhukset tasavertaisina kansalaisina mukana digiloikassa. Miten he saisivat digimaailmasta hyötyä ja iloa? Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 nettiä ei käyttänyt yli 65-vuotiaista kolmasosa ja yli 75-vuotiaista kaksi kolmasosaa.

Yli 65-vuotiaat ovat heterogeeninen joukko. Osa on käyttänyt työssään tietotekniikkaa, joten yksilölliset tarpeet pitää ottaa huomioon. Netti tarjoaa mahdollisuuksia yhteisölliseen oppimiseen ja sosiaalisiin turvaverkostoihin. Mediasivistys on keino voimaannuttaa ja valtauttaa yksilöä, lisätä osallisuuden ja demokratian kokemusta. Yli 75-vuotiaista neljä viidestä uskoo oppivansa tietotekniikkaa ja yli puolet tuntee, että netistä on hyötyä, mutta kolmasosa pitää nettiä turvattomana.

Tiina Etelämäki kertoi Enter ry:n  vertaisopastuksesta pääkaupunkiseudun kirjastoissa ja palvelutaloissa. Vapaaehtoiset vertaiset auttavat ja rohkaisevat toisiaan verkkoon. Jos tekniikka on outo, vanhus saattaa pelätä tekevänsä jotain väärin. Netiketistä on hyvä muistuttaa: verkossa ei huudella törkeyksiä. Tietoturva ja lähdekritiikki ovat tärkeitä. Mitä kanavia pitäisi seurata? Miten kansalainen voisi olla aktiivinen ja itse vaikuttaa asioihinsa? Miten hän löytäisi, mihin voisi osallistua? Kouluissa on mediakasvatusta, mutta tälle ikäryhmälle sitä ei automaattisesti tarjota. Opastus on polveileva, sosiaalinen tilanne, ja opastaja pysyy itsekin kärryillä digimaailmassa. Kyse on halusta auttaa. Jos ihminen ei tiedä, mitä on olemassa, hän ei tiedä, mistä jää paitsi ja mitä pitäisi kysyä. Enter on mukana Digi arkeen -neuvottelukunnassa ja vaikuttaa myös Auta-hankkeessa sekä suomi.fi-palvelun kehittämisessä.

LähiVerkko-projektin Ida-Maria Pankka kertoi somen koulutuksesta vanhuksille. Netikäs-vihkoset ovat kaikille sopivaa mediasivistysmateriaalia, vaikka ne onkin suunnattu vanhuksille. Ihan noviisille ne eivät yksin aukea, mutta keskustelemalla jonkun toisen kanssa niihin pääsee hyvin sisälle. Materiaalissa on kuusi vihkosta, kuusi videota ja verkkokurssi. Tulossa on pienryhmä- ja yksinopiskelumateriaalia. Videot jo yksinään ovat hauskoja. Seitsemän viikoa kestävä verkkokurssi, jonka Adobe Connect -videoneuvottelut ovat torstai-iltapäivisin, on tarkoitettu yli kuusikymmenvuotiaille. Ensimmäisellä kurssikerralla opetellaan kurssiteknologian käyttöä, seuraavilla käsitellään Netikäs-vihkosten aiheita: Media ennen ja nyt, sosiaalinen media, tietoturva, tekijänoikeudet, identiteetti, roolit ja vaikuttaminen sekä digitaalinen pelaaminen.

Keskustelussa kysyttiin, mitä tapahtuu, kun LähiVerkko-hanke päättyy? Jatkohakemus vanhusten digikoulutuksesta on jätetty, joten toivotaan parasta. Hankkeen taustaorganisaatiot Eläkeliitto ja Ehyt ry jatkanevat toimintaa jossain muodossa joka tapauksessa.

Miksi verkkokurssille on valittu Adobe Connect -videoneuvotteluohjelmisto? Adobe Connect -lisenssi on hankittu projektille, ja osallistujalle se on helpoin vaihtoehto, kun hänen ei tarvitse ladata mitään omalle laitteelleen. Adobe Connect mahdollistaa myös anonyymin osallistumisen.

Osaamismerkit opetuksessa

Jari Laru

Jari Laru kertoi, että Oulun yliopistossa kokeilaan kaikkea uutta, myös osaamismerkkejä, jotka ovat osoittautuneet täydellisiksi eriyttämisen välineiksi. Haaveena olisi täydellinen automaatio, jossa Discendumin tuotteet ja MOOC-alustat analytiikkoineen yhdistyisivät. Nyt opiskelijat voivat hakea osaamismerkkiä Eliademystä ja puskea ne kurssin ulkopuolelle vaikka profiileihinsa LinkedIniin ja Facebookiin.

Kurssien lähtötasotestit on hävitetty. Ei pidä ajatella, että jos joku jo osaa, niin hän ei saisi osallistua opetukseen; hän voi sitten tehdä kurssilla haastavampia tehtäviä kuin muut oppijat. Rimaa hipoen suorittavatkin altistuvat digitaalisuudelle, vaikka eivät siitä tykkäisi – eikä kaikkien tarvitse tykätä. Opiskelijat arvostavat valitsemista, mutta valinnanvapaus ei sovi kaikille aikuisillekaan.

Kursseilla pitäisi hyödyntää olemassa olevia merkkejä. Lopetetaan itse vääntäminen ja katsotaan, mitä ikkunasta näkyy. Tulevaisuudessa osaamismerkit ovat osa arviointia, ehkä jopa peruskoulussa. Badge Finland -yhteisössä voitaisiinkin kehittää yhteisiä digitaalisia osaamismerkkejä kaikille oppiasteille.

Diggaa mun digimatkaa

Kati Smeds Kirkkonummelta kertoi, että varhaiskasvatuksen henkilöstön tvt-taitoja sekä reflektoinnin ja keskusteluttamisen taitoja pitää vahvistaa, jotta se voisi tukea lapsen osaamisen arviointia ja jäsentelyä lapselle itselleen ja tämän vanhemmille digitaalisessa ympäristössä sekä sitä, että lapsi itse reflektoi ja arvioi omaa osaamistaan.

Medialeikissä aikuinen antaa kuvausohjeet, lapsi kuvaa ja toteuttaa, kuvattua katsotaan yhdessä ja sille annetaan yhteisiä merkityksiä. Lapset dokumentoivat itse omaa kasvuaan. Tärkein hetki on se, kun kuvia katsotaan yhdessä ja annetaan niille merkityksiä.

Kasvun kansio on autenttinen arviointi arkisessa yhdessäolossa, prosessi, joka kerää, valikoi ja reflektoi. Opettaja suunnittelee ja ylläpitää oppimisen dokumentointia ja koko prosessia. Siihen otetaan mukaan myös kotona opitut asiat; esimerkiksi pyöräily ja luistelu opitaan useimmiten kotona. Samalla kasvatetaan kasvattajien reflektointikykyä.

Kehittämisverkostossa ovat mukana Tuusulan, Keravan ja Kirkkonummen kunnat, Folkhälsan, Jyväskylän yliopisto sekä Helsingin yliopiston Playful Learning Center (PLC). Verkostolle annetaan koulutusta Medialeikistä, positiivisesta psykologiasta, pedagogiikasta ja Kasvun kansio -ajattelusta.

Hanke on saanut Opetushallituksen rahoitusta viime syksystä tämän vuoden loppuun. Kunnan toimijoille ja vanhemmille lähetetyn kyselyn mukaan suurin osa vanhemmista ei olisi osallistunut lapsensa kasvun kansion tekemiseen. Digialustoja ja videoita kehitetään edelleen ja pyydetään vanhemmilta kommentteja. Peda.nettiä on käytetty hankkeen kehittämisympäristönä.

MinecraftEDU oppimisympäristönä

Anssi Lautamo ei päässyt paikalle, mutta oli tallentanut esityksensä YouTubeen ja vastaili esityksensä jälkeen osallistujien kysymyksiin Skypellä. Hän tekee gradua Minecraftista oppimisympäristönä ja digitaalisista oppimisympäristöistä opettajakoulutuksessa. Tulevaisuuden taitoja ovat yhteisöllisen ongelmanratkaisun, tieto- ja viestintätekniikan, digitaalisten oppimisympäristöjen ja pelien osaaminen. Pelit lumoavat ja koukuttavat, niiden sivuuttaminen olisi lasten innostusten aliarvioimista.

Minecraft on monipuolinen ja ajankohtainen. EDU-versio tuo peruspeliin helpon serverin ja modifikaatioiden hallinnan työkalun. Opettajankoulutuksen kurssin jälkipuinnissa osallistujat hoksasivat asioita, joita olivat huomaamattaan oppineet pelissä. Kaikki eivät pysty avautumaan isoissa ryhmissä eivätkä kaikki osallistuneet kaikkiin jälkipuinteihin. Osallistujat kirjoittivat itsereflektiivisiä korkeintaan sivun mittaisia esseitä pilvipalveluun, joka oli jaettu ohjaajan kanssa. Alku- ja loppukyselyssä käytettiin Googlen lomakkeita.

Tulosten analysointi on vasta alussa ja tulokset ovat alustavia. Yhteisöllinen oppiminen nousi arvoon arvaamattoman. Monet sanoivat oppineensa tekemällä ja kokeilemalla, ja jälkipuinnit auttoivat oppimaan. Tvt-osaaminen kehittyi selvästi. Monet pääsivät kokeilemaan ohjelmointia MinecraftEDUlla. Wikien ja YouTuben mahdollisuudet opetuksessa avautuivat monille.

Runokone

Anna Kantosalo ja Arja Kangasharju kysyivät, mitä on laskennallinen luovuus ja kertoivat CLiC-hankkeen Runokoneesta. Siihen on poimittu sanoja vanhasta kirjallisuudesta, koska sitä löytyy netistä helpoimmin. Runokoneesta voi valita eri tyyppisiä runoja kuten kalevalamittaista, haikua tai räppiä, ja sanoille voi etsiä loppusointuja. Runokone innostaa erityisesti oppilaita, joille tekstin tuottaminen on ongelmallista. Lyhyessä ajassa saa aikaan materiaalia, johon on itse tyytyväinen.

Addiktoivaa murrosoppimista

Ilkka Halava

Tulevaisuustutkija Ilkka Halava Prime Frontierista julisti, että jokainen murros synnyttää voittajansa ja häviäjänsä. Digimurros on massiivinen vallansiirto järjestelmiltä ihmisille. Pablo Neruda on sanonut: ”Voit katkoa kukat, mutta et estää kevään tuloa.” Ford on sanonut: ”I have a plan” ja Edison: ”I have a dream”.

Ihmisten on oltava valmiita entistä suurempaan vallankäyttöön. Kun yhteiskunta siirtyy junaraiteilta maastopyörän selkään, opettajat kohtaavat tulevan maiseman ennen kuin muut. Kun työelämä muuttuu, nuoret ovat tienneet sen jo pitkään. Opetammeko heitä 50-vuotiaiden maailmaan vai tulevaan? Oppiminen on jatkuvaa, osa jokaista päivää. Kaikilla on välineet oppia. Opiskelinko maailmassa, jota ei enää ole? Onko aiemmista tutkinnoista hyötyä vai haittaa?

Työ ei loppu, mutta seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana ihminen ja kone määrittelevät työroolinsa uudestaan. Ihminen on toimelias eläin ja siirtyy aina uudelle toiminnan tasolle. Työstä häviää rangaistuksen maku kokonaan.

Eläkkeelle siirtymisen ikärajaa ei enää tarvita. Alunperin ihminen siirtyi eläkkeelle, kun ei enää jaksanut tehdä töitä. Koulutusjaksoja pitäisi olla pitkin elämänkaarta, ja sitten jatkuvaa oppimista. Oppiminenhan on äärimmäisen addiktoivaa. Kun löydämme yksilöllisiä tapoja oppia ja käytämme aikaa oppimiseen, meillä on vain kympin oppilaita. Tähän mennessä opettajan valitsema tapa ja rytmi on sopinut joka viidennelle oppijalle, muut ovat vain hengailleet.

Itsensä työllistäjät ovat 2030-luvulla valtavirtaa. Jatkuvan oppimisen virran pitää yksilöllistyä, emmekä voi enää ajatella, että työpaikka vastaa siitä. Jos tulevaisuudessa vain 25-30 % on perinteistä työtä, niin jokainen tarvitsee itse kykyä luovuuteen. Mitä olet suhteessa maailmaan? Miten kasvatat itsetuntemustasi?

Työtyytyväisyys kulkee käsi kädessä tuottavuuden kanssa. Dinosaurusorganisaatiot suunnittelevat pari vuotta kun taas ketterissä organisaatioista on meneillään monta kokeilua yhtaikaa. ”Tiedätkö jotain lohkoketjuista?”  ”En, mutta Jaana tietää.” Yhdessä opitaan. Kehityskeskustelut taas ovat kommunikointikyvyttömien saattohoitotyökalu.

Mitä olemme Suomessa tehneet hyvin? Koneiden tuottavuus kasvaa. Suomi on maailman kärjessä, kun mitataan työtunnin tuottavuutta. Voimme siis keskittyä tuottavaan työhön. Menestyksen ratkaisee ympärillämme olevan digikehän laajuus ja syvyys, jonka kasvattaminen toimii Suomessa paremmin kuin muissa maissa.

Tuotannollinen digitalisaatio etenee. Vuonna 2010 esineiden internetin tuottavuus oli 9 miljardia euroa, mutta vuoden 2020 tuotto-odotus on jo 50–100 miljardia euroa. Jokainen meistä on lukenut robottien kirjoittamia uutispätkiä. Digitaaliset työvälineet personoituvat. Kuka rakastaa matkalaskuja? Kännykkä tietää, missä ihminen on kulkenut ja voisi tehdä matkalaskun automaattisesti. Tänä vuonna syntyvät lapset eivät eläessään tule ajamaan omaa autoaan. Muutostarve on jättimäinen.

Googlen käännöskone on muuttumassa yhä älykkäämmäksi ja kääntää jo konnotaatiot oikein. Interlingua on uusi kieli, jonka kautta kielet käännetään ohjelmallisesti. Todella monimutkaiset asiat kannattaa siirtää tietokoneelle.

Miten rakennamme asiantuntijuutta? Miten ihmis-asiantuntija pärjää datapankkia käyttävälle tekoälylle kuten IBM:n Watsonille?

Onko asiantuntija aina oikeassa? Intuitiivisen ja rationaalisen mielen suhde mietitään uusiksi. Tietomäärän kasvattaminen ei enää ole olennaista vaan ihmisen halu ja tunteet.

Tulevaisuudessa, jos työ on umpirationaalista yksin tekemistä, niin sen tekee varmasti kone. Vanhassa maailmassa kisälli kasvoi mestariksi lineaarisesti, toistamalla mestarilta oppimaansa. Miten kasvetaan artistiksi? Artistin työpolku ei ole lineaarinen vaan jotain eri suunnista opittua, jonka seuraavaa askelta ei voi toiselle neuvoa. Ihminen on konetta parempi intuitiossa, virheissä, arvoissa, luovuudessa ja mielikuvituksessa.

Pisa-tutkimuksessa matematiikan osaamisen tuloksia painotetaan entistä enemmän. Suomen sijoitusta luonnehdittiin Ranskan televisiossa: ”Suomi johtaa, mutta ei sieltä mitään Einsteineja tule!” Kaikki tuottavuuden kasvu perustuu erikoistumiseen, mutta pidetäänkö erilaista ongelmana? Huomauttaako opettaja Wilma-viestillä vanhemmille, jos lapsi on tehnyt tehtävät etukäteen tai ”ilmehtii häiritsevästi tunnilla”?

Klaus Helkaman mukaan universalismi ja yhdenmukaisuus ovat suomalaisten luontaisia ominaisuuksia. Tällaisen ajattelun tuloksena on syntynyt paljon hyvää kuten peruskoulu.

Millainen on suomalainen koulu? Onko koulun tehtävä valmistaa oppijoita tulevaisuuteen vai vastustaa muutosta, synnyttää kympin oppilaita ja huolehtia yhteiskunnan synkronointitehtävästä? Jälkimmäinen on myös tärkeä, mutta tarvitsemme molemmat näkemykset tasapainoon koulussa rinnakkain. Meillä on Wikipedia, Khan Academy, TED, MOOCit ja vapaasti luettavat tieteelliset aikakauslehdet. Oppiminen on hauskaa ja kiehtovaa! Tällaista Suomea ei pysäytä mikään!

Kategoria(t): ICT, Opetus Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *