tiikeri loikkaa
projekteihin Virossa
strategiatta
huominen lupaa
verkkoon ääntä, viihdettä
oppiin iloa
IT-kouluttajien kevätseminaari suuntasi Tallinnaan 16.-17.3.07. Aktiivisia kouluttajia eri puolilta Suomea Oulua myöten osallistui yli kolmekymmentä, vaikka varsinainen ilmoittautumisaika kesti vain muutaman viikon ja ohjelma oli kohtalaisen tiivis. Matkanjärjestelyistä vastuullisena huomasin, miten paljon liikkuvia ja lennossa muuttuvia osia mahtuu parin päivän seminaariin, kun porukkaa on riittävän paljon. Kunnioitukseni ryhmämatkojen järjestäjiä kohtaan kasvoi kohisten.
Kelluen Tallinnaan
Aktivoiva pariesittely aloitti seminaarimme. Verkko-ohjauksen asiantuntija Hanne Koli avasi meille verkko-opetukseen laajan näkökulman, johon kuuluvat valmistelu ja ennakointi, opiskelijan toiminnan ohjaus sekä ohjauksen arviointi ja kehittäminen. Ohjaaja luo oppimisen edellytykset: mitkä asiat edistävät oppimista, minkä tiedon varassa opiskelijat pystyvät opiskelemaan. Ohjeistuksella, tiedottamisella ja oppimisprosessien suunnittelulla ohjaaja pyrkii edistämään oppijan aktiivisuutta, kiinnostusta ja metakognitiivisten taitojen kehittymistä.
Oppimisprosessi voi alkaa vaikka aiheeseen johdattavalla videolla tai opettajan lähettämällä sähköpostilla. Opettaja antaa selkeät aikataulut ja ohjaa koko oppimisprosessin ajan.
Hamkissa on kehitetty Moodleen liitettävä ohjausympäristö Logi tai MobiLogi, joka tekee opettajan ja opiskelijan vuorovaikutuksen näkyväksi, auttaa muistamisessa ja ohjauksessa, ajatteluprosessien ulkoistamisessa. Ohjausympäristö tarjoaa opettajalle valmiita ohjauslauseita.
Maarit Alppiranta Edusolutionista kertoi, miten monikulttuurisessa MKFC Stockholms folkhögskolassa kaikki koulutus siirrettiin verkkoon Edulink-oppimisalustalle. Muutostilanteessa jotkut kouluttajat lähtivät pois, mutta useimmat jäivät kehittämään opetustaan verkkoon – ja ovat valintaansa tyytyväisiä.
Kouluttajan työ on muuttunut: valtaosa työstä tehdään etukäteen ja ohjaukselle jää aiempaa enemmän aikaa. Kohderyhmä on haastava: maahanmuuttajia, vammaisia ja muita oppijoita, joilla on erityistarpeita. Verkko-oppimisympäristöön on integroitu erityistarpeisiin apuvälineitä, jotka eivät edellytä erillisten ohjelmien asentamisia omiin työasemiin; kaikki opiskelussa tarvittava tavoitetaan vaikka kirjaston työasemalta.
ReadRunnerin avulla oppija voi kehittää omaa lukunopeuttaan. Educast tarjoaa tilattavia äänitteitä RSS-feedin tapaan, jolloin oppija saa oppimismateriaalin mobiilina pakettina, jota voi kuunnella vaikka pitkillä työmatkoillaan.
Äänitiedostoina jaettava oppimismateriaali toimii myös Itä-Afrikassa, jossa tietokoneita on harvassa, mutta pieniä kannettavia päätelaitteita runsaasti.
Tallinnan yliopistossa
Isäntämme Mart Laanpere kertoi yliopiston käymistilasta, miten Tallinnan pedagogisesta yliopistosta kymmenvuotisessa prosessissa kehittyi Tallinnan yliopisto – vastapainoksi suurelle Tarton yliopistolle. Aloite tuli Tallinnan teknilliseltä yliopistolta, mutta lopulta tämä pudottautui hankkeesta kokonaan ja on edelleen itsenäinen. Tallinnan yliopisto on suuruudeltaan puolet Tallinnan teknillisestä yliopistosta ja kolmasosa Tarton yliopistosta.
Tallinnan yliopistoon kuuluvat Haapsalu kollege ja Rakveren opettajakoulutusseminaari. Jälkimmäisen huonokuntoisia tiloja paranneltiin kaupungin tuella.
Tallinnan yliopisto järjestää opettajakoulutusta mm. Georgiassa, Gruusiassa, Moldoviassa ja Ukrainassa. Näissä maissa opettajakoulutusta ei järjestetä englanniksi, joten venäjäntaitoisille virolaisille on kysyntää.
Tallinnan yliopiston ohjelmistokehitystä edustavat parhaimmillaan paljon suosiota saavuttanut, Hans Põldojan opinnäytetyössä syntynyt VIKO, Fle3:n pohjalta kehitetty oppimisympäristö IVA, Krihvel, jossa 6-7-vuotiaat ratkovat open source -ympäristössä oppimistehtäviä sekä ammatillisen kehittymisen reflektointiin tarkoitettu e-portfolio.
Yliopiston monien projektien rahoituslähteinä on Tiikerinloikka-ohjelma. Ilveksen loikka ehkä viittaisi paremmin hankkeen isään, silloiseen ulkoministeriin ja nykyiseen presidentti Toomas Hendrik Ilvekseen. Tiikerinloikka-käsite kertoo, miten suuresta muutoksesta on kysymys.
Oikeat ihmiset tapasivat saksalaisessa olutravintolassa vuonna 1996 ja yksi heistä sai idean. Tästä syntyi Tiikerinloikka, Tiigrihüpe. Strategia ja analyysi puuttuivat, mutta poliittinen tahto ja rahat riittivät ohjelman käynnistämiseen. Mart Laanperen kuvausta tapahtumista referoi ”Sun äitis” blogissaan.
Vuonna 1997 oppilaitosten teknologiahankkeiden rahoituksesta kolmasosa tuli paikallisesti, kaksi kolmasosaa Tiikerinloikalta, nykyisin päinvastoin. Asenteet ovat hankkeen myötä muuttuneet; kuntatasolla tietotekniikka koetaan tärkeäksi. Viron kouluissa yritteliäisyys on kasvanut: pienissäkin kouluissa syntyy innovatiivisia teknologiahankkeita, jotka hyvin perusteltuina saavat rahoitusta. Hankkeiden myötä teknologiaosaaminen on kasvanut; ne, jotka osaavat, opettavat muita ja näin vanhuksetkin pääsevät nettimaailmaan.
Ensimmäisen Tiikerinloikan päättyttyä toinen, Tiigrihüpe Plus -ohjelma, käynnistyi automaattisesti – ja päätöstä ihmeteltiin vasta jälkikäteen. Uusi ohjelma pyrkii takaamaan ICT-taidot kaikille, virtuaaliset oppimisympäristöt, tukea kehitykselle sekä yhteistyötä eri instituutioiden kanssa. Toisen strategian aikana saavutettiin parhaat tulokset: Viron 56 000 opettajasta 10 000 sai hyvän tietoteknologiakoulutuksen.
Viron hallitus on hyväksynyt viisivuotisen Oppiva tiikeri -ohjelman. ICT-taitojen sijaan puhutaan e-oppimisesta (e-learning). Kouluille suositellaan wikien ja blogien käyttöönottoa ja opettajat kehittävät itse oman koulunsa Digitaalinen tiikeri -ohjelmaa. Teknologiahuumassa on silti tärkeä muistaa, että pedagoginen ajattelu on välineitä tärkeämpää ja sosiaalinen verkosto tärkeintä.
Tiikerinloikka-säätiö rahoittaa täyspäiväisten tukihenkilöiden palkkaamista kouluihin. Nämä tukevat ihmisiä ja kehittävät järjestelmiä – eivät siis vain hallinnoi palvelimia.
Lopuksi Mart Laanpere kertoi, miten innoissaan hänen seitsenvuotias poikansa ratkoo joka ilta viisikymmentä ylimääräistä matematiikan tehtävää – kun saa niistä välittömän palautteen.
Hans Põldoja kertoi LeMill-hankkeesta, jota voisi luonnehtia pikemminkin laboratorioksi tai opettajien huoneeksi kuin oppimisympäristöksi. Sinne voidaan viedä myös tarinoita opetuksesta ja oppimisesta (teaching and learning stories). Hans Põldoja mainitsee esityksen blogiviestissään.
Hotellissa
Inge Martonen kertoi WebFair-projektinhallintatyökalusta, jota on kehitetty yhteistyöpartnereiden kanssa EU-projektissa avoimeen ympäristöön.
Hotelli Vana Wirun palomuuri oli aiheuttaa demoefektin, mutta lennossa porattua käytävää myöten pääsimme tutustumaan työkalun toimintaan.
Tuomas Lehtinen Mediamaisterilta kertoi Moodle-oppimisalustan monipuolisista käyttöliittymistä ja mediamahdollisuuksista. Moodlea voidaan käyttää monin eri tavoin. Oppilaitoksen intranetiä ei kuitenkaan pitäisi korvata millään oppimisalustalla, koska niiden hakutoiminnot eivät ole riittäviä intranetin tarpeisiin.
Veli-Pekka Lifländer Evtekistä kertoi Moodlen käyttökokemuksistaan. Verkkokoulutus vaatii aina tarkan pedagogisen suunnittelun. Teknisissä aiheissa vapaa jutustelu ei ole yhtä luontevaa kuin kielissä tai mielipideaineissa, joten eriaikainen keskustelu rajautuu suunnitelman mukaisiin puheenvuoroihin, joista yksi on oppimispäiväkirja. Toisilla kursseilla se on pakollinen, toisilla siitä saa lisäpisteitä. Jokaisella opiskelijaryhmällä on oma wiki. Kurssit voisivat toimia verkossa ilman kasvokkaisia tapaamisia, mutta laboratoriotyöt ja projektien tarkistuspisteet vaativat läsnäoloa. Vertaispalaute syntyy luontevasti, kun yksi projektiryhmä on toisen johtoryhmä. Jokaisen opiskelijan pitää siis seurata kunnolla oman ryhmänsä lisäksi ainakin yhden muun ryhmän työskentelyä.
Moodle tarjoaa visuaalisuuden viilaamiseen monipuolisia mahdollisuuksia, mutta perusnäkymäkin on ihan riittävä. Kysymykseen opiskelijatöiden tekijänoikeuksista Veli-Pekka Lifländer totesi varautuvansa ongelmiin vasta jälkikäteen.
Kelluva paneeli
Asiantuntevat paneelistit ja aktiivinen yleisö huipensivat seminaarimme paluumatkalla. Voisiko oppimisalustoja käyttää projektinohjauksessa? Voisivatko opiskelijat palauttaa oppimistehtäviään äänitiedostoina? Millä keinoin voisimme vapautua muistamisesta? Miten pääsisimme eroon välineiden asettamista rajoituksista? Auttaisivatko EU-projektit? Voisiko samaan ohjelmistoon integroida kaiken opetukseen liittyvän, myös opiskelijahallinnon suoritusmerkintöineen ja opettajien töiden järjestelyn palkanlaskentoineen?
Tulevaisuus lupaa avoimuutta, autettavuutta ja sulautuvuutta. Web service -tyyppiset ratkaisut tuovat samaan käyttöliittymään kaiken, mikä liittyy oppimiseen, harrastamiseen ja työhön. Formaali ja informaalinen oppiminen kulkevat rinnan, oppijakeskeisyys korostuu. Pelillisyys ja viihteellisyys tehostavat oppimista. Me kaikki tuotamme sisältöä. Mobiilisukupolvella on erilaiset ongelmat, tarpeet ja valmiudet kuin aiemmilla sukupolvilla – mutta identiteetti ja verkostot saattavat kadota kännyn myötä.
Elinikäinen oppiminen on tullut jäädäkseen ja teknologia integroituu ihmisen koko kulttuuriin hipaisuineen, implantteineen ja japanilaisine vessoineen. Viime kädessä kaikki integroituu kuitenkin oppijaan itseensä; mikään järjestelmä ei pysty integroimaan kaikkea formaalia ja informaalia oppimista.
Tarvittaisiin pieni käänne, jonka idut orastivat tässä seminaarissa. Keskustelun ja ideoinnin pitäisi jatkua omissa organisaatioissa ja verkostoissa.