Kirjapäivät pandemian varjossa

kirjat näyttävät
voimansa – trolleillako
pidot somessa?

liioittelu ja
vähättely, siinäkö
valheen muotoja?

vale, juoruilu
panettelu, herjaus –
entä luottamus?

luolasyndrooma:
osaanko enää tulla
ihmisten pariin?

scifissä nuorten
kansanperinnebuumi –
mennyt, nykyisyys

Huippuvuorilla
pieni ihminen suuren
äärellä yksin

kirja on matka
jota aivot työstävät:
elän mukana

Tänä vuonna Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivät siirrettiin kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun, 30.–31.7.2021. Ajateltiinko, että pandemiatilanne helpottaa kesän ja rokotusten myötä, kuten terveysviranomaiset meille keväällä vakuuttelivat?

Tapahtuman terveysturvallisuutta pyrittiin lisäämään hajauttamalla osa tapahtumista Sylvään koululta Funkkistalolle ja striimaamalla esitykset nettiin. Koululla oli useita käsienpesupisteitä ja yleisö käytti maskeja, tosin muutamilla maskit olivat nenän tai leuan alla. Tuolit juhlasalissa ja Funkkistalolla olivat vieri vieressä, mikä hämmensi, totuimmehan viime syksynä pääkaupunkiseudun teattereissa ja oopperoissa turvaväleihin, kun osa tuoleista oli nauhoilla tai lapuilla poistettu käytöstä, ja ohjattuun poistumiseen salista, kun henkilökunnan edustaja ohjeisti, missä järjestyksessä poistutaan rivi kerrallaan turvavälein niin, että ruuhkia ei syntynyt. Kirjapäivilläkin muistutettiin turvaväleistä, kun poistuimme salista, mutta sen tarkemmin meitä ei ohjeistettu – paitsi auditoriossa, jossa joka toinen rivi oli merkitty poistetuksi ja jossa kehotettiin poistumaan viimeisestä rivistä alkaen, tosin tätäkään kehotusta ei kunnolla noudatettu eikä valvottu. No, kirjapäivillä osallistujia oli tavallista vähemmän, mikä helpotti turvavälien pitämistä.

”Mää leikin koko suven”, esittäjinä Mirjami Heikkinen ja Talvikki Eerola

Teltan lounastarjoilua oli myös supistettu. Aiempina vuosina runsas lounasbuffet sisälsi salaatin ja lämpimän ruuan, mutta nyt piti valita keitto, salaatti tai uuniperuna. Liekorannan punajuurikeitto oli ihanan maukasta ja tuhtia, mutta, mutta.. Leipien kanssakaan se ei pitänyt nälkää monta tuntia. Viiden maissa vatsa murisi jo kuuluvasti, mikä hiukan häiritsi keskittymistäni Mirjami Heikkisen ja Talvikki Eerolan esitykseen ”Mää leikin koko suven” Sinikka Nopolan teksteistä sanoin ja sävelin. Esitys oli koskettava, kruunasi päivän, hymyilytti, ihastutti ja herätti ajatuksia.

Avajaiset

Kirjapäivien teema vale nousi esiin jo avajaisissa, joiden alussa Karo Hämäläinen kertoi valehdelleensa viisi vuotta apurahalla, ja joiden loppupuolella hän kysyi, uskoimmeko todella kaiken, minkä hän juontaessaan oli sanonut, kuten Wittgensteinin lauseen valheen ja toden erosta tai paidan värin valitsemisen kasvomaskin värin mukaan.

Leena Majander-Reenpää iloitsi siitä, että paikalla oli yleisöä enemmän kuin järjestäjiä. Kun äiti pyytää lasta katsomaan silmiin, tämä ei osaa valehdella. Mutta jos kolme kertaa valehtelee, alkaa jo itsekin uskoa valheeseensa. Vaikka trollit ja peikot pitävät somessa pirskeitään, niin kirjat näyttävät voimansa.

Jenni Jokinen ja Karo Hämäläinen

Sastamalan kaupungin edustaja Jenni Jokinen muisteli olleensa kaksivuotias, kun lapsuuskodin lähellä kirjapäivät pidettiin ensimmäisen kerran. Vuosien varrelta hän nosti esiin Paavo Lipposen puheen, kun kirjapäivien teemana oli Waltari, Heli Laaksosen murrerunoesityksen sekä Tellervo Koiviston esiintymisen, kun tuhatpäinen yleisö nousi seisomaan ja aplodeerasi jo hänen saapuessa juhlasaliin.

Seppo Kääriäisen puhe valeen monista kasvoista vilisi sitaatteja. Iisakki ei koskaan valehdellut, mutta saattoi joskus muistaa väärin. Paasikivi muisteli 1940-luvulla, että raskainta oli valheellinen ilmapiiri, Talvisodan aika, kun tapahtumista ei voinut puhua omilla nimillään. Ovatko liioittelu ja vähättely valheen muotoja? 1990-luvulla Iiro Viinanen kiemurteli, kun puhuttiin markan devalvoinnista. Tuolloin laman jälkeen lainan saanti oli kiven takana ja kansakunta hoiperteli holhouksen partaalla, mutta silloin siitä ei voinut puhua. Esko Aho on tokaissut, että poliitikot valehtelevat, mutta poliitikoille valehdellaan vielä enemmän. Perinteisen median ei pitäisi kulkea somen jälkiaalloissa.

Suomen tietokirjailijat ry:stä Anne Rutanen ja Anne Mäntynen sekä Warelius-palkittu Mervi Wäre-von Hedenberg

Suomen tietokirjailjat ry myönsi vuosittaisen Warelius-palkinnon Juha Siltalalle ja Mervi Wäre-von Hedenbergille, joista jälkimmäinen oli paikalla. Kiitospuheessaan hän kertoi oppineensa, että lapset tarvitsevat samastumiskohteita, seikkailuja ja tarinoita, ei ohjeita esim. kadun ylittämisestä, jotka ensimmäisissä kirjoissa nousivat lasten inhotuslistan kärkeen. Japanissa ei kysytä ”miksi”; siispä sellaisia kysymyksiä ei voida käyttää japanilaisissa oppikirjoissakaan. Mervi Wäre-von Hedenberg piti kiitospuheensa ilman mikrofonia, kun totesi, että opettajana hänellä on kantava ääni. Varmaan, kyllähän ääni meille lähellä istujille kuului, mutta miten se kuului juhlasalin parvelle – striimin päässä olevasta etäyleisöstä puhumattakaan?

Silvia Hosseini painotti, että essee on kaunokirjallinen prosessi, eikä se ole sepitettä. Se nousee esseistin itsetuntemuksesta. Esseisti ei kuitenkaan ole sama henkilö aamulla ja illalla tai eri ihmisten seurassa. Esseessä voidaan kärjistää ja liioitella, jotta lopputulos olisi lukijalle nautittava, eikä tylsä. Kaunokirjallisuus on valehtelun ylevin muoto.

Elämän kymmenen tietokirjaa

Karo Hämäläinen ja Veli-Pekka Leppänen

Veli-Pekka Leppäsen valikoima elämänsä tietokirjoista koostuu 1900-luvun tapahtumia käsittelevistä kirjoista. Edvin Laineen elokuva Linnan teoksesta Täällä Pohjantähden alla teki voimakkaan vaikutuksen silloin 12-vuotiaaseen poikaan, joka nyt toteaa, että hyvä kirja pitää lukea uudelleen ainakin kymmenen vuoden välein. Kymmenen kirjan luettelossa oli mm. Suomen sisällissodan tutkimus, kirjoja kommunismista, heimosodista, Venäjästä ja nuoresta Stalinista, Kimmo Rentolan väitöskirja ja Jaan Krossin Rakkaat kanssavaeltajat I, jossa kirjoittaja avaa pellit, tuo esiin katkeruutensa ja antaa palaa.

Nuorten lava

Perjantaiaamuna kastuimme kunnolla kävellessämme Liekorannasta Sylvään koululle, joten kävely sateessa Funkkistalolle ei houkutellut. Keittolounaan jälkeen osuin Sylvään koulun toisen kerroksen kirjamyyntien taakse piilotetulle Nuorten lavalle, missä Juuso Huhtivuo haastatteli Jani Saxellia teoksesta Helsinki Underground ja Tiina Raevaaraa Polaaripyörteestä. Nuorten lava oli piilotettu niin hyvin, että paikalla oli vain kourallinen yleisöä, juuri ja juuri enemmän kuin esiintyjiä.

Juuso Huhtivuo ja Jani Saxell

Jani Saxellin teoksessa Helsinki Underground on yliluonnollisia efektejä ja limittyviä aikatasoja, kun tyypit Helsingin historiasta törmäävät nykyhelsinkiläisiin. Menneisyys ja tulevaisuus ovat kytköksissä toisiinsa, umpisolmussa: parhaat palat nykymaailmasta on miksattu menneen ajan tietämykseen, Nasan pääjohtajana on aloittanut Greta Thunberg, Suomessa on tekoälypuolue, merestä löytyy seksirobotteja, monitoimikapulat ja tuntotelevisio ovat arkea, nuorison keskuudessa syntyy kansanperinnebuumi, korkea teknologia yhdistyy kansanuskoon.

Kaupungit ovat mikrokosmoksia, esim. Jani Saxellin asuinalueella Pikku Huopalahdessa on sisällissodan aikana tapahtunut vaikka mitä. Ja juu, kirjaan on luvassa jatkoa.

Juuso Huhtivuo ja Tiina Raevaara

Tiina Raevaaran Polaaripyörre on jatkoa Kaksoiskierteelle, jonka luin tammikuussa. Helmetin Polaaripyörre-jonossa on yli sata lukijaa ennen minua. Tiina Raevaara totesi, että pandemiaeristyksen jälkeen koulun täytettyjä eläimiä on helpompi lähestyä kuin eläviä ihmisiä, mutta kyllä hän on kaivannut ihmisten kohtaamista. Onko pandemiasta syntynyt luolasyndrooma: osaako enää lähteä ihmisten keskelle?

Ihminen ei elä erillään muusta luonnosta. Yksi virus on nyt pyyhkinyt hirmumyrskynä ihmiskunnan lävitse muistutuksena siitä, että luonnon monimuotoisuutta pitää arvostaa. Polaaripyörteen juoni syntyi ennen koronapandemiaa. Kirjassa on vain kourallinen henkilöitä, jotka ovat paenneet eristykseen Huippuvuorille. Eerika on epätietoinen tyttärestään Tuulikista, joka on kuin tuntematon manner; ei tiedä, mitä on tulossa. Näin kai jokainen lapsi on vanhemmilleen, myös luonnollisesti alkunsa saaneet.

Tiina Raevaara kertoi käyneensä itse Huippuvuorilla ja ihastuneensa: pieni ihminen suuren äärellä, pureva tuuli ja kylmyys. Biologina hän yhdistää teoksissaan tiedettä ja jännitystä. Ihminen pelkää sairastumistaan ja tarkkailee vainoharhaisesti itseä ja toisia. Ikirouta sulaa, ilmastonmuutos uhkaa, eritoten arktisella alueella. Kun jääkarhut eivät enää löydä hylkeitä, ne tulevat ihmisten keskelle. Myös suurvallat työntyvät sulavalle arktiselle alueelle. Syrjäinen paikka maailman laidalla on yhtäkkiä kaiken keeskipiste. Luonto sulaa, ihminen jäätyy. Luonto häviää, mutta ihminen näkee itsensä niin tärkeänä, että tästä kaikesta hänet pitää säilyttää, vaikka kuoleman jälkeen jäädytettynä.

Tiina Raevaaran viljelee tuotannossaan yliluonnolliseen kallellaan olevaa kauhua. Polaaripyörteessä yliluonnollisuutta ei ole, mutta kauhu yhdistyy tieteeseen, kun tappaja-ameeba pääsee ihmiskehoon. Trilogiaan on luvassa jatkoa ensi kesänä, kenties vanhojen psykologisten käsitysten maailmasta.

Kirjateekki

Kirjateekissa Sakari Katajamäki, Silvia Hosseini, Mirjami Heikkinen, Syksy Räsänen, Jarmo Heikkinen

Silvia Hosseini ja Syksy Räsänen toimivat kirjajukkina Sakari Katajamäen vetämässä Kirjateekissa, ja heidän valitsemiaan sitaatteja lukivat ääneen Mirjami ja Jarmo Heikkinen. Sitaatit käsittelivät mm. panettelua, herjaamista, juoruilua, itsepetosta ja luottamusta.

Panettelu kielletään monessa uskonnossa. Pitävätkö jotkut kuitenkin panettelua totuuden puhumisena ja herjaamista viihteenä? Eikö kaikki juoruilu ole pahantahtoista? Kuunnellaanko Pohjoismaissa Odinin neuvoja? Luottamus ei ole sokeaa uskoa, mutta missä kulkee terveen kriittisyyden raja?

Kirjoittajan on valittava valheensa. Luonnontieteiden popularisoinnissa vertauskuvat ja tarinat toimivat paremmin kuin yksityiskohtaiset faktat.

Anssi Arohonka

Petteri Leino ja Anssi Arohonka

Petteri Leino haastatteli Anssi Arohonkaa, jonka muistelmateos longe rariss! julkistettiin Sylvään koulun auditoriossa. Keskustelu rönsyili kirjan nimestä kotiseutuun Punkalaitumella, uraan äidinkielen opettajana, kirjallisuusiltoihin, kirjahuutokauppoihin ja antikvariaatteihin. Anssi Arohonka perusti antikvariaattinsa Helsingin Cygnaeuksenkadulle 1970-luvulla, mistä se 17 vuotta toimittuaan muutti Mannerheimintielle. Posti osasi paremmin perille, kun uuden kadun nimi oli helpompi kirjoittaa kuin vanhan. Vuonna 2012 Petteri Leino osti Anssi Arohongan kirjavaraston.

Aktiivinen yhdistystoiminta mm. Bibliofiilien seurassa ja Mika Waltari -seurassa on vienyt aikaa, joten vaimo Kyllikki on välillä joutunut tuuraamaan antikvariaatissa – kerran jopa taltuttamaan kirjavarkaan pesäpallomailalla uhaten. Muistelmateoksessa on paljon tarinoita, joista saimme hiukan maistiaisia Kaisa Kallion muhviin piilottamasta kirjasta ja Mielikki Ivalon lammaspaistista Visavuoressa.

Valheita tulevaisuudesta

Magdalena Hai, J. Pekka Mäkelä ja Jani Saxell keskustelivat Tiina Raevaaran johdolla tulevaisuuden valheista. Mikä on ihmiskunnan vastuu omasta planeetasta? Millainen on kotikaupunki 2040-luvulla? Mikä on kuvitellun tulevaisuuden rooli? Kertooko se omasta ajasta? Vai toivotun tai pelätyn tulevaisuuden rakentamisesta? Minne menemme?

Tiina Raevaara, Magdalena Hai, Jani Saxell ja J. Pekka Mäkelä

Scifissä voi tehdä ajatuskokeita, manipuloida muistoja tai esittää ihmiskloonit teknologian kauhukuvina, kartoittaa muutamia mahdollisia tienhaaroja. Tarvitsisimmeko taloustieteellistä scifiä? Tai onko taloustiede jo nyt scifiä ja fantasiaa?

Löytyvätkö heikot signaalit tiedelehdistä? Kertovatko somen psykologiset mekanismit, miten ihmiset käyttäytyvät? Voiko koronapandemia muuttaa lukukokemusta? Nousevatko jotkin asiat esiin syklisesti yhä uudestaan ja uudestaan?

Maailmassa kaikista katastrofeista on selvitty, tavalla tai toisella. Nyt tuntuu kuitenkin olevan vallalla ajatus, että mitään ei voi tehdä, että istutaan säkki päässä synnintunnossa. Meillä on tarve päästä uusiin paikkoihin, edes mielikuvituksessa. Kirja on matka. Aivomme tekevät työtä ymmärtääkseen kirjan tapahtumat. Elokuvissa vastaavaa ponnistelua ei tarvita.

Magdalena Hai pohti, syntyykö häneltä seuraavaksi historiakirja, jossa hän kertoo ajasta ennen koronaa, vai kirjoittaako hän korona-ajasta koronakirjan? Vai yrittääkö hän arvata – väärin – missä olemme kahden vuoden kuluttua?

Onko kirja kirjailijan keksimä valhe?

Estääkö älypuhelin kirjoihin keskittymisen? Scifilukijat lukevat suoraan englanniksi, joten kun kirja rantautuu käännettynä Suomeen, sen kuvaama maailma on jo vähän vanhahtava. Lukijat ovat kiinnostuneita erilaista maailmoista ja tieteen roolista.

Uudet ajatukset yhteiskuntaan tulevat usein kaunokirjallisuudesta. Esim. kirjallisuuden kuvaama romanttinen rakkaus oli uusi mahdollisuus vanhassa sääty-yhteiskunnassa, jossa oli järjestetyt avioliitot. Scifi-ihmiset eivät ehkä tunne sellaista korona-ahdistusta kuin monet muut, kun ovat kokeneet järistystä ja kauhua scifissä jo 1990-luvulta lähtien; heidän resilienssinsä on kasvanut.

Siirrymmekö nyt pandemia-aikaan dystopiabuumista utopiabuumiin? Opimmeko koskaan virheistämme? Mikä on uhkaavinta? Ilmasto- ja monimuotoisuuskriisi? Eläinlajien ja ekosysteemien menetys? Kulttuurisotien ja blokkiutumisen ilmapiiri?

Suuriin ratkaisuihin tarvitsemme yhteisöllisyyttä.

Itsepäinen Suomi Sastamalassa

elokuvissa
itsepäistä uhoa
ja huumoria

kirja tallentaa
siirtää tiedon, uudistaa
lukijan mielen

mielikuvitus
moraalin edellytys:
mitä seuraa jos?

maailmani on
oma luomukseni, vain
minulla vastuu

sananvapaus
itsesensuuri uhkaa
sammuttaa meidät

kalevauva.fi
uusi kansanperinne
vauva-palstalta

kotirouvasta
kansanedustaja – ja
pakinoitsija

Sastamala kutsui taas kirjaväkeä Vanhan kirjallisuuden päiville Sylvään koululle 29.6.–1.7.2017 . Samalla alkukesän koleus vaihtui, ainakin muutamaksi päiväksi, lämpöön ja aurinkoon. Jatka lukemista ”Itsepäinen Suomi Sastamalassa”

Moraalia Sastamalassa

Kuntaliitosten
Sastamala eksyttää
Vammalan vieraan.

Luetaan yksin,
yhdessä, sukelletaan
kirjallisuuteen.

Kirja säilyttää
kulttuurin elävänä
jälkipolville.

Vanhan kirjallisuuden päivät 28. – 29.6.2013 Sylvään koulun juhlasalissa alkoivat Kirsti Mäkisen muistopuheella Jukka Sarjalalle, jonka ohjelmalehtisen mukaan olisi pitänyt päivät avata. Keväällä sairaalassa Jukka Sarjala oli silittänyt uunituoretta ohjelmalehtistä ja todennut, että ei hän siellä enää puhu, mutta on läsnä. Jatka lukemista ”Moraalia Sastamalassa”

Kesäpäivä sateessa

Mistä kirjoitat?
Vastaus avaa uuden
kirjamaailman.

Pukstaavi kuvaa
kirjan taipaleen, vinkkaa:
Heippa, bakteeri!

Sitkeä talkoo
veistää paanut uudestaan
suoristaa naulat.

Sade säestää
Ellivuoren rannassa
illanviettoa.

Iloinen puheensorina täytti hotelli Ellivuoren aulan 28.6.2012, kun kesäpäiville kokoontuneet 118 Suomen tietokirjailijaa tervehtivät tuttujaan ja vaihtoivat kuulumisia. Lounaspöydässä ja iltapalalla käteltiin ja esittäydyttiin. Kysymys ”Mitä olet kirjoittanut?” avasi luontevasti hedelmälliset keskustelut, joissa käsiteltiin elämää laidasta laitaan, mm. vieraita kieliä ja kotitaloutta, elämäkertoja, systeemiajattelua, vanhenemista, kuolemaa ja kummituksia. Tarmo Toikkasen kanssa kirjoittamani kirja Sosiaalinen media opetuksessa oli monille tuttu some-kursseilta.

Pukstaavi

Kahden bussin lisäksi tarvittiin muutama auto kuljettamaan meitä apteekkari Bäckmanin talossa sijaitsevaan Pukstaaviin, suomalaisen kirjan museotaaperoon, joka ylihuomenna täyttää vuoden. Tarkoitus oli aloittaa museovierailu avaralla pihalla vuoden 1918 palosta säilyneen tornihuvilan kupeessa, mutta sade ajoi meidät sisätiloihin, auditorioon, johon vain kuutisenkymmentä mahtui istumaan.

Toinen Warelius-palkinnoista ojennettiin torstaina Pukstaavissa bakteeriopin professori Pentti Huoviselle. Kiitospuheessaan Pentti Huovinen kiitti omien joukkojen, asiantuntijoiden, myöntämästä palkinnosta. Hän ilmaisi huolensa tiedon ohenemisesta copy-paste-journalismin myötä. Bakteereja tuhoavia antibiootteja ei pitäisi syödä turhaan, varmuuden vuoksi. Kannattaa kysyä lääkäriltä, onko tämän määräämä kuuri välttämätön. Jos ei, sen voi jättää, ja elää sopusoinnussa omien bakteerien kanssa. Jos antibioottikuuri on välttämätön, se parhaimmillaan pelastaa ihmishengen. Pöytäseurueessa todettiin, että ”Heippa, täällä bakteeri!” kuulosti tutustumisen arvoiselta kirjalta.
Pukstaavissa kättelin opettajaani Kirsti Mäkistä  ja onnittelin Riitta Suomista pääsystä sadan aktiivisen suomalaisen twiittaajan listalle. Hän kertoi, että Warelius-palkinnon luovuttamisesta Pentti Huoviselle kiellettiin twiittaamasta  ennen perjantaita, jolloin palkinto virallisesti luovutetaan. Kieltoa ei kuitenkaan sanottu kaikille, joten tieto palkinnosta taisi valua välittömästi joidenkin Facebook-statukseen. – Tämän blogitekstin kirjoitin vasta Vanhan kirjallisuuden päivien jälkeen lauantai-iltana.
Pukstaavissa viihtyivät niin lapset kuin aikuiset. Kirjasimet ja erilaiset paperilaadut kutkuttivat, tutut kirjat seisoivat kirjahyllyissä, juna kiersi seinissä, villasohvat traktorin sisäkumista houkuttivat istahtamaan. ”Tekisi mieli ottaa kirja käteen ja jäädä lukemaan sitä”, eräs tietokirjailija totesi. Niin, Pukstaavissa olisi voinut viettää koko päivän!
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko
Matkamme jatkui Kallialan kirkkotielle Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon  ihailemaan Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan kirkkomaalauksia. Olimme pukeutuneet kesäpäiville kevyesti, kun taas kirkon nuorella oppaalla oli järkevästi päässään neulemyssy ja yllään paksu ulkoilupuku, suuri villainen hartiahuivi ja käsineet.
Saimme kuulla, miten kirkon paanukattoa korjattiin talkoilla vuonna 1997 ja miten tuhopoltto hävitti kirkon vasta uusittuine kattoineen. Sitkeä talkoohenki ei antanut periksi. Talkoolaiset, joiden keski-ikä oli yli 70 vuotta, ryhtyivät rakentamaan uutta kirkkoa. Paanut veistettiin käsin uudestaan, laudat höylättiin, naulat oiottiin ja tervattiin.
Osmo Rauhala maalasi aamuin ja päivin, Kuutti Lavonen illoin; hän saattoi jopa yöpyä kirkossa. Kun opas kertoi meille kirkkomaalausten taustoista, symboleista, ideoista ja taiteilijoiden ratkaisuista, kuvat alkoivat sykkiä uudella tavalla.
Illanvietto
Palasimme illanviettoon Ellivuoren rannalle savusaunaan ja avotelttaan. Pitkään jatkunut sade hellitti vähitellen, mutta ilma pysyi viileänä. Lämmittiköhän aurinko jossain päin Suomea? Legginssit pitkien housujen alle, päälle villatakki, verryttelypusero ja takki, villahuivi kaulaan. Harmittelin, etteivät villasormikkaat tulleet mukaan.
Penkit nuotion luona olivat täynnä, mutta hyvässä seurassa viihdyimme pitkään. Mistä sinä olet kirjoittanut? Mistä minä? Kirveen kirjoittaja Juha Maasola kiinnostui, kun kerroin, että kun Setomaalla tyttölapsen napanuora katkaistaan suurella rintasoljella, niin poikalapsen napanuora katkaistaan kirveellä.
Keskustelu pulppusi iloisena, kohtaamiset syvenivät.