Mielikuvittelu sytytti lainehtivat ideat innovaatioiksi

jaat osaamista
olet Sytyke-pankin
kokemustili

tuotekehitys
patentoi illuusiot
liukuhihnalle

tiedon lisäksi
ultrakevyt YubiKey
käsilaukussa

Sytyke-yhdistyksen perinteisen seminaarin tämän syksyn aihe ”Mielikuvittele – Ideoista innovaatioiksi!” keräsi tavallista vähemmän osallistujia Viking Gabriellalle 10-12.9.08. Viime metreillä kilpaillut aiheidea ”Ohjelmistotuotteen hankinta – itse tekemällä vai ostamalla” olisi ehkä purrut paremmin sytykeläisiin.

Sytyke

Puheenjohtaja Mitro Kivinen pohti Sytykettä. Sytykkeessä puhutaan mukavia ja asiaa sopivassa suhteessa, saadaan asioita syttymään. Kipinät löytävät tarttumapintaa, syttyvät, lämmittävät, voivat kehittyä innovaatioiksi. Sytyke yhdistää osaamisyhteisöihin ohjelmistokehityksen asiantuntijat tuottamaan ja jakamaan toisilleen osaamista ja tietoa sekä oppimaan toistensa kokemuksista.
Ensimmäisen kerran Mitro Kivinen kuuli Sytykkeestä opiskellessaan vuonna 1992 ATK-instituutin perillisessä, silloin vielä väliaikaisessa Heliassa. Sytyke syntyi organisaatioiden tietojenkäsittelyn tarpeisiin. Perinteisesti systeemityöllä on tarkoitettu räätälöityjen ohjelmistojen suunnittelua ja toteutusta, kun taas ohjelmistotuotannolla tarkoitetaan valmisohjelmistojen valintaa, ostamista, räätälöintiä ja käyttöönottoa. Nykyisin systeemityö kattaa koko tämän kentän.
Sytykkeessä parasta on asioista keskustelu osaamisyhteisöissä, syys- ja kevätkokouksissa sekä Systeemityölehdessä. Sytyke on aktiivinen tietotekniikka-alan ja ohjelmistokehittämisen tieto- ja kokemuspankki, jossa jokainen meistä on kokemustili. Sytyke-pankissa kokemus ei jakaessa vähene vaan lisääntyy. Mitro Kivinen kannustikin meitä etsimään seminaaripäivinä uusia keskustelukumppaneita.
US-patentit
Pentti Juhala, Suomen Keksijäin Keskusliiton puheenjohtaja kertoi US-patenttien hyväksikäytöstä ja tekijänoikeuden osoittamisesta. Wattia pidetään höyrykoneen ja Edisonia sähkölampun keksijöinä, vaikka todellisuudessa he kehittivät muiden keksinnöt hyödyllisiksi tuotteiksi eli innovaatioiksi. Jälkimaailma muistaa innovaattorit keksijöinä.
Patenteista saatavaa tietoa voidaan käyttää mm. tutkimuksessa, kilpailijaseurannassa ja tuotekehityksessä. Jos patenttitietoa ei osata käyttää, saatetaan kehittää uudestaan sellaista, mikä on jo kehitetty. Patenttijulkaisuista voi seurata, mitä kilpailijat tekevät ja mitä teknologiaa he kehittävät. Jos uusi tuote havaitaan vasta messuilla, saatetaan olla kilpailijaa kymmenen vuotta jäljessä.
USAn patenttikäytännöt poikkeavat jonkin verran muun maailman käytännöistä. Ääriesimerkki USAn patenttikäytännöstä lienee patentti tavalliselle riippukeinulle, jota joku keksi keinuttaa sivusuuntaan!
USAssa voidaan patentoida pelkät tietokoneohjelmat ja bisnesmetodit ja patentti myönnetään aina keksijälle, kun se muualla myönnetään hakijalle. USAn käytäntö edellyttää tarkkaa laboratoripäiväkirjaa, josta käy ilmi, kuka tutkijayhteisöstä keksinnön on tehnyt. Laboratoriopäiväkirja on siis sidottu kirja, jonka sivut on numeroitu ja korjaukset tehty yliviivaamalla ja jonka jokaisen sivun on allekirjoittanut kaksi todistajaa. Laboratoriopäiväkirjassa kuvataan tavoite ja tulokset, mitä keksittiin milloin ja ketkä keksivät.
Euroopassa tietokoneohjelmien ja bisnesmetodien patentointi edellyttää, että keksintöön liittyy fyysinen laite, jota ohjelmisto käyttää. Hoitotoimenpiteitä ei voida patentoida, mutta niissä käytettävät laitteet voidaan. Yleensä ohjelmistojen patenttihakemukset liittyvät analysointilaitteisiin. Modulaarisessa ohjelmassa mahdollinen patenttia loukkaava kohta voidaan helposti korvata jollain muulla.
Keskustelussa ihmeteltiin Microsoftin saamaa patenttia page-up- ja page-down-näppäimiin, jota se oli hakenut vuonna 2005.
Illuusiot romahtavat
Lauri Laitinen Nokialta kertoi kokemuksiinsa perustuen illuusioiden romahtamisesta patentoinnissa ja standardoinnissa. Nokialle tullessaan hän ajatteli patenttien olevan keksintöjä, mutta totesi, että valtaosa patenteista tuotetaan liukuhihnalta normaalina insinöörityönä (esimerkiksi käyttämätön bitti ja sille keksitty käyttö). Hänellä itsellään on jo kuusi hyväksyttyä keksintöä.
Lauri Laitisen toi selkeästi esiin, että patentit, merkantilismin viimeiset jäänteet, liittyvät omistusoikeuteen. Patentti ei ole tuote vaan yksinoikeus käyttää tiettyä teknologiaa tuotteessaan. Analogiatelevision patentit ovat vanhentuneet, joten kuka tahansa voisi tehdä televisioita – niinpä siirrytään digitaaliseen televisioon. Patentoimalla jokin teknologia voidaan pitää poissa markkinoilta. Patentoinnin sijaan keksintö voitaisiin julkistaa, jolloin muut eivät enää voisi sitä patentoida.
Patentointi-ikkuna on tilanne, jossa kaikki näkevät, mihin speksit ovat menossa. Kun joku istuu alas ja kirjoittaa eri vaihtoehdot patenttihakemuksiksi, niin varmasti jokin niistä menee lävitse. Patenttien käsittelyaika on kohtalaisen pitkä: Lauri Laitisen vuonna 1997 laatima Umts-patenttihakemus tuotti palkkion vasta pari kuukatta sitten.
Nokiassa on tavoitteena, että jokainen työntekijä saisi vähintään yhden keksintöhakemuksen läpi puolessa vuodessa. Keksinnön pitää ratkaista jokin ongelma, pelkkä tekniikka tai tarve ei riitä. Keksinnön taustalla on usein kahden asian yhdistäminen uudella tavalla.
Huippututkimus
Petri Myllymäki Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitokselta kertoi tieteellisestä huippututkimuksesta ohjelmistoalan innovaatioiden synnyttäjänä, joista esimerkkejä ovat hänen parinkymmenen hengen CoSCo (Complex Systems Computation) -tutkimusryhmänsä kehittämät tuotteet.
Koptimi-algoritmin avulla voidaan optimoida paperirullien pakkaamista konttiin. Algoritmia kehitettäessä opittiin, mitä kaikkea asiakkaalta pitää kysyä, jotta päästään käytännössä toimivaan ratkaisuun. Kontti ei saa olla epätasapainoinen, koska sellainen voisi tippua nosturista. Rullat pitää pakata niin, etteivät ne heilu merenkäynnissä eivätkä paperin reunat vahingoitu. Algoritmi ei toiminut kaikissa tilanteissa, joten päädyttiin heuristiseen ratkaisuun. Se toimi ällistyttävän hyvin. TietoEnator tuotteisti ratkaisun ja se on ollut StoraEnsolla tuotannossa jo kymmenisen vuotta. Suurin voitto on kertynyt tilauskokojen kasvusta, kun lisätilaus voidaan mitoittaa algoritmin kertoman konttiin jäävän tyhjän tilan mukaiseksi.
BayesIT on ollut käytössä Helsingin Sanomien vaalikoneessa vuosina 2003, 2004, 2007 ja 2008. Ekahau tarjoaa ratkaisuja sisätilapaikannukseen. Aino on uudentyyppinen hakukone, joka käyttää tekstidokumenttien analysoinnissa samoja menetelmiä kuin paikannuksessa.
Menetelmien menestyksellinen räätälöinti edellyttää niiden syvällistä ymmärtämistä; oppikirjamenetelmä ei riitä käytännön ongelmien ratkaisuun. Ongelman keksiminen voi olla innovaatio. Huippututkimuksessa on aina epäonnistumisen riski; projektin kestoa ja tulosten laatua on vaikea ennakoida. Parhaat tulokset ovat usein suunnittelemattomia. Kun tutkijat innostuvat, he paiskivat töitä hullun lailla, mutta välillä tarvitaan laiskuusvaiheitakin.
Suomeen tarvitaan nykyistä enemmän menestystarinoita. Miten huippututkijat ja huippubisnesosaajat kohtaisivat?
Yhteistyön uudet välineet
Perttu Karvinen ja Mikko Holmberg CodeBakersilta kertoivat, miten uudet välineet auttavat kuvittelusta yhteistyöhön. Perttu Karvinen ravisteli esiin nykytilan tutut ongelmat: systeemityön vaiheet ovat toisistaan erillisiä eikä kokonaiskuva ei ole kenenkään hallinnassa. Yhteistyössä käytetään palavereja, sähköposteja, dokumentteja, wikejä ja katselmointeja. Tieto hukkuu sähköpostimassaan, wikin kirjoittaminen vie työaikaa, dokumentit tiedonvälityksessä edellyttävät katselmointeja, mutta nämä eivät takaa faktoja. Miten projektipäällikkö voisi selvittää projektin tilan vain dokumenttien perusteella?
Ratkaisuksi Perttu Karvinen ehdotti projektin tehtävien hallinnan ja tekemisen nivomista yhteen niin, että kaikki tieto olisi kerralla sopivassa muodossa kaikkien nähtävissä. Tämän jälkeen Mikko Holmberg näytti vakuuttavan, etukäteen ohjelmoidun demon pilotista, jota sovellettiin scrum-projektin hallintaan ja toteuttamiseen.
YubiKey
Ensimmäisen seminaaripäivän päätteeksi Ilkka Pirttimaa kertoi tervejärkisestä hypetyksestä YubiKeystä. YubiKey on pieni, avaimenperään liitettävä laite, jonka avulla voidaan autentikoitua mihin tahansa OpenId-kirjautumista tukevaan järjestelmään, joita web 2.0 on täynnä. YubiKey on helppokäyttöinen ja turvallinen eikä tarvitse ajuria missään ympäristössä. YubiKey käyttää avointa rajapintaa, jolloin koodin tekeminen on yksinkertaista. Lyhyessä ajassa onkin syntynyt satoja sitä hyödyntäviä valmisratkaisuja.
Toisen seminaaripäivän aamuna saimme sormituntuman YubiKey:iin, kun Simon Josefsson Yubicosta vieraili laivalla. EU-palkinnon voittaneen innovaation kehittäminen alkoi vuonna 2007. Kyse on helppokäyttöisestä ultrakevyestä, painikkeella varustetusta USB-tikusta. Siinä ei ole näyttöä, paristoja eikä mekaanisia osia. Käyttäjän ei tarvitse ylläpitää tietokantaa eri verkkopalveluiden tunnuksistaan ja salasanoistaan. Nopea kosketus saa tikun generoimaan kertakäyttöisen salasanan, jonka alussa on tikun yksilöivä pysyvä tunniste. Simon Joseffsonin kokemuksen mukaan perinteisten pankkikorttien tunnukset ja salasanat aiheuttavat huomattavasti enemmän ongelmia kuin YubiKey.
Sytytä
Tukholmassa käynnin jälkeen Mitro Kivinen kertoi meille, miten asiat saadaan tapahtumaan. Usein ajattelet, että jonkun pitäisi hoitaa homma. Kuka se joku on? Sinä itse. Laadi johdolle perusteltu esitys, kenties kaksi vaihtoehtoa, joista johto voi valita. Kun päätös on tehty, jonkun pitää se toteuttaa. Taas sinä itse olet se joku. Saat porukan tekemään kanssasi. Luota tekijöihin, mutta tarkista ja pidä langat käsissäsi. Kun homma on valmis, muista kiittää.
Avoin yhteistyö
Kari Aho Elisalta ja Sami Kettunen Samcomilta kertoivat kokemuksiaan avoimuudesta asiakkaan ja toimittajan yhteistyössä.
Samcomin slogan ”tulisieluisia tietojärjestelmiä inhimillisellä otteella” korostaa, että kyse on ihmisten välisestä työtä, mikä vaatii henkilökemiaa ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Jos henkilökemia ei toimi, henkilöitä pitää uskaltaa vaihtaa. Perinteisistä yhteistyösopimuksista pitäisi päästä avoimuuteen kannustaviin kumppanuussopimuksiin. Perinteisiä sopimuksiahan katsotaan nimenomaan silloin, kun jokin menee pieleen, kun taas kumppanuussopimuksilla pyritään jo ennalta estämään kitkatilanteet.
Tavoitehintamallissa yritys ottaa projektiriskin kannettavakseen, mikä on tuottanut hyviä asiakassopimuksia. Yhteistyön apuvälineinä käytetään irc-kanavia, blogeja, wiki-intraa, asiakas-extraa ja tuotannonohjausta. Wikejä käytetään projektikohtaiseen tiedonkeruuseen, blogeja sisäiseen tiedottamiseen. Asiakkaan kanssa on jo ryhdytty tekemään yhteistä wikiä ja asiakas-extraan on avattu tuotannonohjausjärjestelmä, johon kerätään testaushavaintoja ja tietoja korjauksista.
Kari Aho Elisalta vahvisti Sami Kettusen myönteisen kuvauksen asiakkaan ja toimittajan välisestä avoimesta yhteistyöstä. Elisan yritysasiakkaiden palvelutuotannossa sovellusylläpito ja hallinta on ulkoistettu Samcomille, jonka osaamiseen luotetaan.
Navitas-palvelu, terveydenhuollon alueellinen tietojärjestelmä, jolla on n. 7000 käyttäjää ja johon on tallennettu 1,5 milj.kansalaisen potilastiedot ja röntgenkuvat, on yksi esimerkki Elisan ja Samcomin yhteistyöstä. Tiedon pitäisi kulkea terveyskeskuksen ja sairaalan välillä suljetuissa yritysverkostoissa, joissa voi käyttää myös tunnusta ja salasanaa.
Monitoimittajaympäristössä vastuu ylläpidosta on yhdellä toimittajalla, Samcomilla. Ulkoistaminen vapauttaa aikaa palvelujen kehitystoiminnalle. Toimittajalta vaaditaan toimivaa sovelluskoodia, relevanttia ja ajantasaista dokumentaatiota sovellushallinnasta ja ylläpidosta sekä kokemusta osaamisesta. Koodaajien ja arkkitehtien pitää voida istua loppuasiakkaan kanssa samassa pöydässä ja osata käyttäytyä. Tämä tarkoittaa, että itsehillintä toimii, ei sallita iskuja vyön alle, mutta sallitaan tyhmät kysymykset ja jaksetaan selostaa. Esimerkiksi, ei sanota ”Sä et osannut” vaan sanotaan ”Se röntgenkuva ei tule tuonne näkyviin”.
Liimataan IT liiketoimintaan
Ilkka Pirttimaa ja Antti Everi Stockmannilta kertoivat, mistä saadaan liimaa IT:n ja liiketoiminnan väliin yrityksen kokonaisarkkitehtuurin mallintamisessa.
Stockmannin tietohallinto huolehtii yli kuudestasadasta myymälästä eri puolilla maailmaa eri kielillä ja aikavyöhykkeillä. Yritysarkkitehtuuri voidaan mallintaa käyttämällä monipuolisesti Arista ja sen olioita, suhteita ja attribuutteja.
Järjestelmäkuvauksen vanha malli perustui moniin tuotteisiin kuten Microsoftin Visio, Excel, Word, IBM:n Rational ja sähköposti, joista syntyi paljon irrallisia dokumentteja. Uudessa, vajaa vuosi sitten käyttöönotetussa mallissa Aris tuottaa suoraan tietokannan ajantasaisista tiedoista valmisraportteja palvelimista, järjestelmistä, teknologioista ja niiden riippuvuuksista.
Stockmannille ei perustettu Aris-projekteja vaan mallinnuskerho. Siihen ovat tervetulleita kaikki, joilla tarve mallintaa ja vähentää Excel-dokumentteja.
Tietohallinnolta pyydetään usein lausuntoja järjestelmistä. Arisilla tuotetaan suoraan havainnolliset kaaviot – sen sijaan, että kirjoitettaisiin tekstiä käsin. Jos pitäisi kartoittaa, missä järjestelmissä liikkuu sensitiivistä tietoa, kuten asiakkaan kotiosoite tai henkilötunnus, raportti etsii prosesseja ja integraatioita ja kertoo, mitkä roolit näkevät tiedon ja missä se kulkee. Tämän perusteella arkkitehtuuria voidaan muuttaa entistä tietoturvallisemmaksi.
Miten motivoidaan henkilökuntaa päivittämään tietoja järjestelmään, jotta se olisi aidosti reaaliaikainen? Sellaistahan yrityksessä työskentelevät ihmiset tarvitsevat omassa työssään. Entä miten löydetään sopiva mallinnustarkkuus, ettei mallinneta turhaan?
Esitetty demo ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, kun attribuutit unohtuivat laivalle tuodusta demokoneesta.
Ketterä tietovarastointi
Tomas Stenlund Ineolta puhui korkealentoisesti Data Vaultista ja ketteristä menetelmistä tietovarastoinnissa, jotka voivat tuottaa esimerkkejä liiketoimintaa parantavista innovaatioista.
Aiemmin lautatarhassa mies osasi heti sanoa, paljonko varastossa on minkälaista lautaa ja ottaa tilauksen vastaan. Nykyisin siihen tarvitaan tietojärjestelmiä. Data Vaultissa liiketoiminnan tietoja ja niiden välisiä suhteita kuvaavaa oliomallia käytetään mallinnuksessa, toteutuksessa ja ylläpidossa. Kapselointi mahdollistaa palastelun. Mallia ylläpidetään hyvällä muutoshallinnalla: Jos jokin liiketoimintasääntö muuttuu, se heijastuu dataan.
Tekninen näkökulma liitetään liiketoimintaymmärrykseen ja tuotetaan ajasta riippumatonta dataa. Laskenta- ja jalostussäännöt ovat lähellä liiketoimintaa. Olioiden yksinkertaisuus helpottaa niiden tuottamista ja ylläpitoa, jolloin niiden suuri lukumäärä ei ole olennainen ongelma. Menetelmä toteuttaa vaiheistettua kehitysmallia, jossa päästään nopeasti liiketoimintakysymyksiin.
Onko enää kyse innovaatiosta, jos sovelletaan valmista mallia?

Sosiaalinen media opetuksessa, ohjauksessa, oppimisessa

webkaksinolla
avaa koulun maailmaan
arjen verkkoihin

infomaailmaa
innovatiivisuus nyt
vie eteenpäin

vuorovaikutus
yhteistyö, epävarmuus
hallittavissa
(Muokkasin tekstiäni Tarmo Toikkasen 14.1.08 kommentissaan esittämien korjausten ja täydennysten mukaisesti. Tarmon blogissa on jatkopohdittavaa seminaariin osallistuneille.)
Sosiaalinen media opetuksessa, ohjauksessa ja oppimisessa -seminaari keräsi heti joululoman jälkeen, 9.1.08, nelisenkymmentä aiheesta innostunutta opettajaa Pasilaan ja muutaman Connect Pro -videoneuvottelun ääreen.
Vararehtori Teemu Kokon avauspuheen jälkeen esittelin lokakuun alussa toteutetun Verkkoviestintä ja opiskelu -kyselyn tuloksia. Vastausprosentti jäi vähäiseksi, osin teknisistä syistä, joten tuloksia ei voida yleistää. Seitsemästäsadasta vastaajasta lähes puolet käytti päivittäin pikaviestimiä (esim. Skype, Messenger) ja kolmasosa sosiaalisia verkostopalveluja (esim. Facebook, MySpace, Irc-galleria). Näitä toivottiin opetukseenkin. Naiset suosivat sosiaalisia verkostopalveluja enemmän ja pikaviestimiä vähemmän kuin miehet.
Tutkija Tarmo Toikkanen Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriosta johdatti meidät sosiaaliseen mediaan korostaen, että se tarjoaa vain välineitä ja pedagogiikka on ensisijainen. Tätä näkökulmaa seminaarista vastannut Haaga-Helian Verkko 2010 -ryhmän painottaa: järjestämme opettajillemme pedagogista koulutusta, emme teknologista työvälineohjausta.
Opetus kautta aikojen
Tarmo Toikkanen aloitti katsauksella opetuksen kehitykseen antiikin ajan keskustelevasta opetuksesta keskiajan suljettujen luostarikoulujen kautta teollisen ajan synnyttämään koululaitokseen ja massaopetukseen. Luonnonvaroja oli paljon ja ihmisiä vähän, joten luonnonvarojen tehokas hyödyntäminen edellytti koulutuksen laajentamista koko väestöön.
Nykyisellä informaatioaikakaudella luonnonvaroja on vähän ja ihmisiä paljon. Tuottavuus ei perustu enää luonnonvarojen hyödyntämiseen vaan innovaatioihin. Tarvitaan itsenäisiä, yhteistyökykyisiä, innovatiivisia ja monialaisia asiantuntijoita, jotka hallitsevat ongelmanratkaisun ja tietotyön, palvelualan, tutkimuksen, tuotekehityksen ja etiikan sekä viestintä- ja tietotekniikan.
Innovatiivisuus
Miten koulu vastaa tähän tarpeeseen? Opettajien ammatilliseen koulutukseen panostetaan ja opetustavoitteet uusitaan, arviontia kehitetään ja yhteistyötä koulun ulkopuolisen maailman kanssa lisätään. Oppisisältöjen rinnalla korostetaan mediakriittisyyttä, itseilmaisua, yhteistyötaitoja sekä jatkuvasti kehittyvien tieto- ja viestintäteknisten mahdollisuuksien hallintaa.
Innovatiivisuuteen kuuluu uteliaisuus, kokeileminen, kaikkien aistien käyttö, epävarmuuden hyväksyminen, tieteen ja taiteen tuntemus, hyvä fyysinen kunto, kokonaisvaltainen näkemys, energia, halu, tavoittelu, riskinottokyky sekä itsenäisyys. Innovatiivinen ihminen tai ryhmä tuottaa jotain, mitä muut eivät osaa.
Oppikirjat esittävät absoluuttisen totuuden ja unohtavat metakriittisen näkemyksen totuuteen. Netissä tilanne on toinen. Jos oppija on vuosia koulun suljetussa totuusmaailmassa, miten hän pärjää sen ulkopuolella?
Ryhmätyö
Ryhmissä pohdimme, miten voisimme edistää innovatiivisuuden elementtejä opetuksessamme. Avoimet tehtävät, elämykselliset elementit ja yhteiset verkkokeskustelut sekä opiskelijoiden laatima oppimismateriaali nousivat keinoiksi useissa ryhmissä. Kuitenkin osa opiskelijoista odottaa edelleen opettajan auktoriteettia, opettajan esittämää lopullista totuutta käsiteltävästä asiasta.
Psykologisista teorioista
Behaviorismia tarvitaan edelleen esimerkiksi käden taitojen ja kertotaulun opettelemisessa. Fenomenologia korostaa elämyksiä: jos opittavasta syntyy tarina, se pysyy paremmin mielessä kuin irralliset faktat. Kognitiivisen ja konstruktivistisen oppimisnäkeymyksen kautta olemme tulleet sosiokonstruktivistiseen oppimisnäkemykseen: uusia tietoja rakennetaan aiempien päälle yhteistyössä muiden kanssa. Ilman vuorovaikutusta ei tapahdu mielekästä oppimista ja tutkiva oppiminen on sosiokonstruktivismia parhaimmillaan.
Oppimisteot voidaan kuvata portaina alhaalta ylös: muistaminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analysointi, arvioiminen ja luominen. Mitä ylemmäs päästään, sitä enemmän opitusta säilyy oppijan mielessä.
Oppimisympäristö
Oppimisympäristöön kuuluu fyysinen tila, jossa opiskellaan, teknologia, jota oppimiseen käytetään, sosiaalinen tila eli oppijan omat tavoitteet, kulttuurinen ympäristö kuten kuuluminen tiettyyn kouluun, kognitiivinen tila kuten väsymys ja virkeys sekä affektiivinen tila, joka käsittää tunne-elämykset ja innostumisen.
Vuosituhannen vaihteessa oppimisalustat olivat keskiössä ja oppijat ja oppimissisällöt liitettiin niihin. Nykyään PLE eli Personal Learning Environment on oppijan oma oppimisympäristö, jonka keskiössä hän on itse. Laidoilla ovat työvälineet ja sosiaaliset verkostot, kuten opettajat, opiskelutoverit, sukulaiset ja kaverit, joita oppija käyttää oppimisessaan. Informaali oppiminen sisältyy PLE:een, kouluhan ei ole oppijan koko elämä. Jotkut oppijat sanovat, että tuntuu oudolta kirjoittaa kouluprojektista omaan blogiin: ”Onko se oikeasti mun omaa elämää?” Samoin tuntuu oudolta, että omat kaverit kommentoivat kouluprojektia.
Sosiaalinen media
Sosiaalinen media voisi Haaga-Heliassa olla sekä oppimisen väline että kohde, nykyäänhän pienyritykset markkinoivat itseään blogosfäärissä.
Asynkronisten eli eriaikaisten viestintävälineiden joukkoon on tuttujen keskustelufoorumien, sähköpostin ja sähköpostilistojen sekä tekstiviestin lisäksi tullut blogi, weblogi. Se on toimiva, yksinkertainen ja helppo väline, josta emergoituu paljon. Blogin omistaja kirjoittaa merkintöjä, jotka näkyvät aikajärjestyksessä kivasti muotoiltuina. Niitä voidaan kommentoida ja niistä voidaan linkata tietolähteisiin kaksisuuntaisilla linkeillä, joista syntyy blogosfääri.
Blogilista.fi-palvelussa on suomalaisiin liittyviä blogeja. Boingboing lienee yksi maailman suosituimmista blogeista. Medialaboratorion tutkimusryhmä käyttää tiedottamiseen blogia.
Blogeja ja median verkkopalveluja voi seurata uutissyötteiden eli RSS-feedien avulla. Tätä varten kannattaa hankkia itselleen uutisvirtojen lukulaite eli RSS-lukija, joita löytyy esim. Bloglinesilta ja Googlelta.
Pikaviestinnän käsitteeseen kuuluvat Irc, Jaiku sekä käynnyllä toimiva mikrobloggaus, joka jakaa mielipiteitä: ”Kiinnostaako minua, mitä joku viiden minuutin välein on tekemässä?” Audiokonferenssin voi toteuttaa puhelimella, jota nykynuoriso kutsuu kännyksi. Medialaboratoriossa tutkimushanketta rakennettiin jaikussa parveillen.
Julkaisuun ja jakamiseen yleisin teknologia on nykyisin blogi. Kirjanmerkkejä voi jaella palvelussa del.icio.us ja linkkejä palveluissa del.icio.us, Digg, StumbleUpon ja Reddit.
Tagipilvissä tagin koko kertoo, kuinka paljon sitä on käytetty. Tarmo Toikkasen blogissa vasemmalla on esimerkki sekä tagipilvestä että hänen keräämistään kirjanmerkeistä.
Mashupeissa yhdistellään tietoa useasta tietolähteestä, usein karttapohjaan.
Podcastaus on äänitiedostojen jakelutekniikka. Nimi tulee Applen musiikkisoittimesta, mutta podcast-lukijat hakevat verkosta äänitiedostoja muihinkin musiikkisoittimiin.
Videopalveluista YouTube on suosituin ja ”youtubaus” on yleistermi, jolla tarkoitetaan myös muiden videopalveluiden käyttöä.
Julkisen kalenterin voi tehdä esim. Google Calendar -palvelussa.
Yhteistuottamiseen on tarjolla wiki (termi on hawai’in kieltä ja tarkoittaa ”nopea”). Wikispaces-palvelussa voi perustaa oman wikin ja kutsua sinne opiskelijansa. Blogi sopii väittelyihin, tilanteisiin, joissa asioista ollaan eri mieltä, wiki taas yhteisymmärrykseen. Google Docs on Wordin näköinen palvelu yhteistuottamiseen.
Avoimia oppimisaihiovarantoja on mm. verkkopalveluissa LeMill, Connexions, Wikibooks, Wikiversity ja OERcommons.
Verkkoyhteisöjä on eri kohderyhmille: MySpace koululaisille, Facebook teini-ikäisille ja LinkedIn ammattilaisille. Verkkoyhteisöjen suosiosta kertoo, että valtaosa suomalaisista teini-ikäisistä tytöistä on vienyt kuvansa Irc-galleriaan.
Verkkoyhteisöjä syntyy myös peleissä kuten World of WarCraft ja GuildWars.
Sosiaalisella medialla voidaan panostaa ”edutainmentiin”, opetukselliseen viihteeseen, elämykselliseen opiskeluun.
Seminaarin järjestelyistä
Seminaarissa kokeiltiin ensimmäisen kerran Haaga-Heliassa käyttöönotettua Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistoa, jota varten luokan työasemaan oli tuotu langallinen kuulokemikrofoni ja webbikamera.
Aikaa meni kuulokemikin äänen säätelyyn ja oikean seisomapaikan etsimiseen niin, että ääni ja webbikameran kuva välittyivät etäpisteisiin, samoin verkkopalveluiden etsimiseen ja niihin kirjautumisiin, kun linkit ja kirjautumiset olisivat olleet valmiina kouluttajan kannettavassa. Luovuutta kysyttiin kouluttajalta RSS-syötteiden esittelyssä luokan työaseman IE6-selaimella, joka ei sellaisia osaa käsitellä.
Tilaisuuden tekniset järjestelyt hämmästyttävät. Teknologian pitäisi palvella ihmistä, mutta nyt se rajoitti ihmisen toimintaa. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut.
Haaga-Helian tiloissa on järjestetty IT-kouluttajien seminaareja, joihin on voinut osallistua myös netissä, viime syksyisiin Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistolla. Tilaisuuksissa on ollut liikkumisen ja keskustelun mahdollistavat Haaga-Helian langattomat mikrofonit miksereineen sekä TaiKin laadukas ja liikuteltava kamera. Kouluttaja on voinut käyttää omaa kannettavaansa ja siinä olevia sovelluksia.
Tarmo Toikkanen, IT-kouluttajien puheenjohtaja, on paitsi ollut mukana näiden tilaisuuksien järjestelyissä ja juontanut ne, myös editoinut ja vienyt tallenteet verkkoon. Niitä voi kuunnella ja katsella IT-kouluttajien verkkopalvelun kohdasta Tapahtumat.
Verkko 2010 -ryhmässä pohdimme seminaarin järjestelyjä ja mahdollisia vaihtoehtoja.
Kouluttajien puolestaan on hyvä varautua siihen, että tekniset järjestelyt tutussakin paikassa voivat sisältää uskomattomia yllätyksiä. Tästä saattaisi saada hyvän ryhmätyön aiheen IT-kouluttajien Oppimisen ohjaus -seminaariin 11.-12.4.08.
Muistan, miten Klaus Oesch reilut kymmenen vuotta sitten esitteli viimeiseksi jääneessä NordData-konferenssissa silloisen yrityksensä uusimpia multimediasovelluksia perinteillä kalvoilla, koska Finlandia-talon konferenssitilassa ainoa esitysväline, joka silloin saatiin toimimaan, oli piirtoheitin.

Taidolla tulevaan – pirstaleiseen epävarmuuteen

lumihiutale
pirstoo formaalin opin
informaaliksi

yhteistyöverkko
kylvää laatua tiedon
sirpalemereen

Virtuaaliammattikorkeakouluseminaari Tampere-talolla 24.10.07 ravisti yleisöään uusilla ja vanhoilla ajatuksilla, sosiaalisilla verkostoilla, strategioilla ja visioilla, uudenlaisella tavalla oppia. Ehkä kysymyksiä syntyi enemmän kuin saimme vastauksia.

Verkostoyhteistyöllä valinnanvapautta

Esko Ala-Peijari toi seminaariin opetusministeriön terveiset. Verkko-opetuksen kymmenvuotistaipaleen alun hype-vaiheen jälkeen opetuksen ydinprosesseja on tuettu tieto- ja viestintätekniikan avulla. Ministeriö panostaa erityisesti erikoisalojen ja oppilaitosten verkostojen yhteistyöhön.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma painottaa rakenteiden ja prosessien uudistamista tieto- ja viestintätekniikan avulla. Korkeakoulut liukuvat valtion budjetista säätiöihin, yksiköt suurenevat, oppimisprosessit yhtenäistyvät ja palvelukeskukset yhdistyvät sähköisen asioinnin, yhteisten tietojärjestelmien ja teknisen infrastruktuurin avulla. Valtionhallinnon it-tavoitteet selviävät monista lähteistä, mm. ”Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia vuosille 2007-11” ja ”Tietoyhteiskuntakehityksen yhteisten menettelytapojen ja koordinoinnin kehittäminen opetustoimessa”. Visiossa tietohallintoyhteistyö määrittelee käsitteet, prioriteetit, toimintamallit ja rajapinnat, joilla rakennetaan innovatiivisia palveluja.

Miten taataan opiskelijoiden valinnanvapaus? Miten liikkuvuutta lisätään? Esko Ala-Peijari mainitsi nähneensä hetki sitten tilastoja, jotka kertoivat liikkuvuuden kasvaneen vuoden aikana yli sadalla prosentilla. Oliko kyse Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän laatimista tilastoista, jotka kuvaavat Virtuaaliammattikorkeakoulun portaalin opiskelijavaihdon kasvua viime vuoden keväästä tämän vuoden kevääseen? Koko valtakunnassa hyväksyttyjen hakemusten määrä on vuodessa kasvanut 118 % ja hyväksyttyjen opintopisteiden määrä 130 %. Valitettavasti portaalin Opintopalvelut, jota IT Moon, nykyinen Uoma on vuosia rakennellut, ei toistaiseksi kerro suoritettuja opintopisteitä, joten niiden kehitystä valtakunnan tasolla voinemme seurata vasta vuosien kuluttua, mikäli muutaman vuoden jäissä ollut järjestelmäkehitys joskus pyrähtäisi uuteen lentoon.

Virtuaaliammattikorkeakoulun valinnat ovat osoittautuneet kestäviksi: opetuksen sisällön kehittäminen yhdessä opettajien kanssa ja johdon tuki ovat keskeisiä. Virtuaaliammattikorkeakoulu on uudistanut opetuksen ja oppimisen rakenteita ja vahvistanut verkostomaista toimintamallia, tiivistänyt opetuksen ydinprosessien tukea, kehittänyt pedagogisia menetelmiä ja toimintamalleja, toteuttanut yhteentoimivat ja yhteiset tietojärjestelmät, luonut tietopohjat ja standardit yhteisille käsitteille sekä tukenut sähköistä asiointia.

Verkko-opetus kaipaa lisää yhteistyötä kirjaston ja tietohallinnon kanssa, pedagogisen perinteen vahvistamista ja sosiaalisia verkostopalveluja. ”Ehkä jatkossa nuoriso jää koukkuun Virtuaaliammattikorkeakoulun sivustolle”, Esko Ala-Peijari heitti.

Kaksisuuntainen verkostoyhteistyö

Teemu Arina, verkostossa asuva parasiitti, joka ehkä juuri nyt käyttää sinua oppiakseen, kertoi informaatiomäärän kasvusta ja opitun tiedon merkityksestä tulevaisuudessa. Lukion jälkeen hän päätti, ettei mene korkeakouluun tuhlaamaan aikaansa. Keskustelemalla oppii tehokkaammin kuin kuuntelemalla monologia (broadcast).

Jakamalla saa enemmän kuin panttaamalla osaamistaan. Teemu Arina julisti, että kaikki ideat ovat varastettuja, hänenkään kalvonsa eivät ole hänen vaan kulttuuriperintöä. Tärkeintä on, mitä muut niistä saavat. Verkossa jaettu EU:n konferenssin luento poiki hänelle useita kansainvälisiä esiintymispyyntöjä.

Francis Baconin ajatuksen ”Tieto on valtaa” tilalle Teemu Arina tarjoaa omansa ”Uuden tiedon ja yhteyksien luominen on valtaa”.

Opetellaanko koulussa tulevaa menneisyyden malleilla? Perustuuko moderni koulujärjestelmä teollisen ajan ihanteille johtajasta ja tämän ohjeita noudattavista alaisista? Muutoksen luovat epästandardilla tavalla toimivat ihmiset. Verkostot elävät jatkuvasti, niiden ilmiöitä ei voi palastella syy-seuraus-suhteisiin – eihän lumihiutalettakaan voi palastella – eikä ihminen ole 1980-luvun aivotutkijoiden mallintama osista koostuva kone.

Oppimistyylit vaihtelevat tilanteen mukaan luokkahuoneesta sosiaaliseen mediaan. Emme opi virkamiestyön kompromissein luoduista parhaista käytänteistä vaan huonoista käytänteistä; oivallamme, että asiat voi tehdä aina paremmin.

Facebookin liiketoiminta perustuu ihmisten yksityisyyden kaupallistamiseen. Jos käytämme vain yhtä tietosanakirjaa, Wikipediaa, ja yhtä hakukonetta, Googlea, vaarana on yksipuolinen käsitys todellisuudesta, koska kaikissa medioissa on mahdollisuus puolueellisuuteen. Toisaalta, onko vaarallista tulla sosiaaliseksi jakamalla tietoa itsestä? Ja toisaalta, Wikipedia takaa ihmisille tasa-arvoisen pääsyn tietoon.

Wikipedian idea ei ole uusi. Palimpsest, jossa vanha teksti pyyhittiin pois – kuin lasten piirtotaulusta – on tunnettu vuosisatoja: vanhan testamentin teksti 400-luvulta on säilynyt 1100-luvulla kirjoitetun tekstin alla.

Bloginkaan idea ei ole uusi. Richard Steelen salonkilehti Tatler ilmestyi jo vuonna 1709. Joillain blogeilla on suhteellisen vähän lukijoita, mutta verkostoissa hyvät ideat leviävät. Kenellä tahansa on mahdollisuus tuoda ideoitaan verkostoon, jos tietää, mitä tekee.

Web 2.0 tarkoittaa alustaa, jossa tehdään eikä vain kuluteta, ”2” merkitsee kaksisuuntaista.Kyse ei ole pelkästään tekniikasta vaan uudenlaisesta toiminnasta. Suljetut oppimisalustat eivät riitä, tarvitsemme näkökulmien alustoja. Kehitys ei etene keskitetysti ylhäältä alas vaan alhaalta ylös: annetaan ihmisten kokeilla erilaisia työkaluja, havainnoidaan heidän toimintaansa ja tuetaan sitä.

Infoähky ei ole kielteistä, se mahdollistaa hahmontunnistamisen. Kokoushuoneissakin tarvitaan ihmisiä, jotka roikkuvat netissä ja kännyssä, koska he huomaavat näkökulmia, joita post-it-lappuihin ja agendaan keskittyneet eivät huomaa. Fragmentaarisessa tietomeressä oma mieli täyttää aukot.

Tietotyö on muuttunut verkostotyöksi. Informaatioyhteiskunnassa korostettiin tietotyöntekijää, nyt verkostoja. Oppiminen syntyy sivutuotteena, ei ulkoa oppien vaan yhteyksissä muihin.

Seredipiteettioppimisen vastakohtana on kouluoppiminen ennalta asetettuine tavoitteineen ja OPSeineen. Ymmärrys syntyy, kun asiaa tarkastelee eri näkökulmista. Parasiittioppimisessa oppija oppii verkon kautta valitsemaltaan opettajalta ilman tämän tietoisuutta tai hyväksyntää asiasta. Toisaalta, perinteisessä opetuksessa vain 15 % opettajista muistaa edes oppijan nimen.

Vanha ja uusi media törmäävät media remixissa, konvergenssikulttuurissa, liiketoiminnan kannibalisoinnissa. Menettävätkö opettajat ja toimittajat työnsä, kun kaiken saa netistä? Teknologiaan sisältyy aina riski; muistammehan 1700-luvun luddiittit, jotka tuhosivat kehruukoneet pelätessään niiden tuhoavan perherakenteet?

Sisältö on vain vuorovaikutukselle jaettu objekti. Jakelukanavat demokratisoituvat ja hajautuvat. Jokainen meistä tietää enemmän kuin pystyy kertomaan – niin kauan kuin emme voi siirtää neuroverkkoa päästä toiseen vaan joudumme viestimään analogisen mallin avulla.

Organisaatiota voidaan tarkastella organismina. Operatiivinen teknologia on suunniteltu tiettyjä prosesseja varten. Sosiaalista teknologia ei kyetä ennustamaan, emme tiedä, miten ihmiset alkavat käyttää teknologiaa. Wiki on hyvä analogia aivoista, se auttaa reflektioiden yhdistämistä ja kristallisointia. Tarvitaan verenkiertoa, sosiaalista verkottumista ja virtuaalikokouksia.

Opettajan tehtävänä on sivistys ja kasvatus, ei sisältö. Uuden webin maailmassa kirjailija on kuollut. Olemme yhdessä älykkäämpiä kuin yksin (we are smarter than me). Homo contextus on yhteen verkottunut ihminen, joka ylittää fyysisen vuorovaikutuksen rajoitteet. Einstein on sanonut: Jos idea ei alussa ole absurdi, sillä ei ole toivoa.

Ammutaan virtuaalisuus alas ja opetellaan kysymään!

Jaana Venkula julisti: Ammutaan virtuaalioppiminen alas! Työaseman ääressä tyhmyys kasvaa, kynä kädessä aistikimara rehottaa. Olemme jysähtäneet varmuuden yhteiskuntaan, jolta pohja putosi viimeistään Neuvostoliiton romahtaessa. Koulutamme kapea-alaisia asiantuntijoita, mutta tieto ei takaa, että kaikki toimii, eivätkä hakukoneet auta ennakoimattomien tilanteiden käsittelelyssä. Asiantuntijuus aiheuttaa hämäräsokeutta. Tieto ei ole tietokoneissa eikä ihmisen järki toimi hierarkkisesti. Meneekö enemmän aikaa atk-järjestelmän kuin potilaiden hoitamiseen?

Epävarmuuden yhteiskunnassa menestyy, kun tekee laadukkaasti sen, minkä tekee. Ajatteleminen on tekemistä. Tieto löytyy verkosta vain, jos itsellä on kysymys. Tiedon tulvasta on turha puhua, jos puuttuu valintakyky, kyky kysyä.

Tarvitaan uusia järjenkäyttötapoja, kysymistä vastaamisen sijaan. Instituutioiden tärkeimmät tietolähteet ovat alhaalla, ei johtajilla ja rehtoreilla. Kun kaikki ratkaisut ja uudet innovaatiot luodaan yhdessä, ketään ei tarvitse sitouttaa. Eettiset toimintatavat muuttavat toimintaa, ei arvokeskustelu. Kalvosulkeisissa ei ole väliä, mitä kuulijat tekevät, mutta aidossa opetustilanteessa kuulijoiden reaktiot kuljettavat vuorovaikutusta.

Meidän pitää oppia kysymään, tuntuuko oikealta tai väärältä. Kaikkialla työpaikoilla ihmisistä tuntuu, että ei mene oikein. Emme elä virtuaaliverkostoissa vaan olemme verta ja lihaa, mutta moniko uskaltaa sanoa ääneen ”tämä ei tunnu oikealta”? Ihminen jaksaa paljon, mutta ei toimia etiikkaansa vastaisesti.

Lopuksi Jaana Venkula neuvoi: Tiskatkaa käsin, haravoikaa tavallisella haravalla, haistelkaa, maistelkaa. Lisätkää kysymisen rohkeutta, silloin yleisö pääsee pidemmälle kuin puhuja. Rakastamisella ja kysymisellä on yhteys, mikä näkyy juutalaisessa kasvatuksessa, joka sallii lasten kysyä jatkuvasti.

Tietoiseen verkostoyhteiskuntaan osaamista arvostaen

Marita Aho Elinkeinoelämän keskusliitosta puhui innovaatioympäristöstä ja osaamisesta. Toimintaympäristö ja liiketoiminta ovat muuttuneet sosiaalisten verkostopalvelujen myötä telefax-ajasta. Teknologia mahdollistaa maantieteellisten raja-aitojen kaatamisen ja uudenlaisen kansainvälisen kilpailun ubiikkiyhteiskunnassa, jossa ei enää ole turvallista toimialaa.

Tarvitsemme ihmisiä, jotka kyseenalaistavat nykyiset palvelut ja tuovat esiin elämää helpottavia ja työpaikkoja luovia uusia mahdollisuuksia. Menestyksen elementit ovat ihminen, prosessit ja tekniikka, uusiin teknologioihin pohjautuvat tuotteet ja palvelut sekä prosessit, joissa tunteet ovat mukana. Tekniikka on vain apuväline, mutta sitä kehittämällä voidaan löytää uusia ja erilaisia tapoja ajatella ja toimia. Mallien piirtäminen on helppoa, mutta kyse on isoista haasteista, kun opitaan uuteen, pois vanhasta.

Marita Ahon visiona on tietoinen verkostoyhteiskunta, jossa tiedon hyödyntäminen on hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn lähde. Suomen tärkein luonnonvara ovat ihmiset ja heidän henkinen pääomansa. Tarvitsemme monipuolista osaamista ja uusia yhdistelmiä, mutta myös keskittymistä ja perustutkimusta.

Meidän pitäisi arvostaa osaamista eikä tutkintoja. Suomalaiset yritykset rahoittavat henkilöstökoulutustaan miljardilla eurolla vuodessa. Suomen pitäisi olla osa osaamisen kehittämisen markkinaa eikä vain monikansallisten yhteisöjen markkinaan sopeutuja.

Osaamisen mittaaminen ei saa olla itseisarvo vaan mahdollisuus kehittyä. Epävarmuuden maailmassa elinkeinoelämä ei voi antaa tarkkoja määritelmiä, millaista osaamista tarvitaan, eikä tällainen määritelmä säilyisi muuttumattomana pitkään. Koulutukseen tarvitaan ketteryyttä, ihmisen työurahan pyrähtelee uudella tavalla. Työelämän tarpeiden seuraamisen lisäksi koulutuksen pitäisi kehittää ja luoda uutta yhdessä työelämän kanssa.

Sosiaalisessa mediassa informaalisti ylösalaisin

Tere Vadén puhui sosiaalisesta mediasta ja informaalista oppimisesta. Platonin valtio, johon kuului kuningas, sotilaita ja työläisiä, pysyi stabiilina ja harmonisena. Informaation kulkua rajoitettiin ja runoilijat ja muut taiteilijat suljettiin valtion ulkopuolelle.

Nykyiset organisaatiot ovat kuin Platonin valtiot: hierarkkisia rakennelmia, joissa informaation kulku on rajoitettu ja päätökset kulkevat ylhäältä alas, kuten formaalissa oppimisessa. Tere Vadén kertoi 12-vuotiaista tytöistä, jotka päivät roikkuivat netissä, mutta kysyivät vanhemmilta neuvoa koulutehtävissä. Näiden vastaus ”Mikset katso wikipediasta?” ällistytti heitä. Voiko sieltä katsoa koulutehtäviin liittyviä asioita? Tytöt olivat kasvaneet ammattioppilaiksi eivätkä osanneet kytkeä vapaa-ajan monipuolisia tiedonhakutaitojaan kouluasioihin.

Sosiaalinen media mahdollistaa sosiaalisen yhteistyön. Esim. YouTubessa on lukuisa määrä laadukkaita opetusvideoita lähes mistä tahansa asiasta, jopa opetusvideon tekemisestä ja sosiaalisen median merkityksestä oppimiselle.

Maailma on kaksinkertaisesti ylösalaisin. Nuoret käyttävät nettiä enemmän kuin vanhemmat. Formaalissa oppimisessa vanhemmat opettavat nuorempia, mutta asioita opitaan informaalisti, koulun ulkopuolella yhä enemmän. Ensimmäiset aallot alkavat näkyä: olemme liian vanhoja, osaamme liian vähän ja se, mitä osaamme, on irrelevanttia.

Disorganisaatiot nousevat organisaatioita tärkeämmiksi; harrastelijat kehittivät mikrotietokoneen ja organisaatiot ottivat sen käyttöön. Työskentelemme ja elämme yhä enemmän disorganisaatioissa. Tyypillinen koulun koetilanne on täydellinen vastakohta disorganisationaaliselle tietotyölle, jossa ihmiset toimivat jatkuvasti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Opetammeko koulussa täsmälleen väärää asiaa? Oppiminen voi olla yhdessäolon sivutuote kuten Kanzi-simpanssilla, joka oppi englannin kielen kuin vahingossa elämällä yhdessä englantia puhuvien ihmisten kanssa.

Käytännössä koko internet pyörii vapaassa ohjelmistossa, Wikipedia vie markkinan tietosanakirjoilta. Milloin joku vie markkinan opettajilta? Mistä saadaan ihmiskasvoinen kouluoppiminen? Voimme viedä oppimismateriaalit ja vuorovaikutuksen verkkoon, mutta kun teemme tai fasilitoimme, olemme aina tiellä.

Ovatko formaalin oppimisen instituutiot avoimia? Voimmeko mennä korkeakoulun luokkaan puhumaan? Emme. Meidän pitää varata tila ja osoittaa sille maksaja. Emme voi perustaa blogia tai wikiä korkeakoulun sivustolle, koska joku voisi kirjoittaa sinne jotain ikävää. Kuka on vastuussa wikipediasta? Ei kukaan. Jos linux on rikki, ei kukaan vastaa eikä kenellekään voi valittaa – paitsi linux-yhteisölle.

Lopuksi Tere Vadén totesi: ”Jos oppii käyttämään tietotekniikkaa hyvään, oppii käyttämään sitä myös pahaan.”

Autenttisesti uuden sukupolven osaamiseen

Irja Leppisaari ja Leena Vainio tutkivat autenttisen verkko-oppimisen uusia haasteita ammattikorkeakouluopiskelussa. Autenttisuus tuo opetukseen todelliset työelämän ongelmat, tutkivan otteen, keskustelun oppijayhteisössä sekä oppijan valtauttamisen. Virtuaaliammattikorkeakoulun DIGMA-materiaalipankin sisällön arvioiminen Herringtonin, Oliverin ja Reevesin autenttisen opimisen yhdeksän elementin valossa ei ole mairittelevaa: materiaalit ovat tekstipohjaisia eikä niistä voi päätellä reflektiota tai arviointia. Ne ovat edellisen sukupolven tuotteita, syntyneet vuosina 2004-06, eikä niitä pitäisi arvioida tämän päivän web 2.0:n maailmassa. Monipuolinen oppiminen syntyy monipuolisesta materiaalista, infoähkyn sirpaleisesta tiedosta.

DIGMAn staattisen materiaalin lisäksi ammattikorkeakouluissa on runsaasti verkko-opintoja, joista parhaita opiskelijat esittelivät yhdessä opettajien kanssa Korkeakoulujen arviointineuvostolle ja samalla reflektoivat omaa osaamistaan. Autenttisuuden edistäminen haastaa mm. pedagogiset toimintamallit ja verkko-ohjauksen.

Onko virtuaaliopetus erillinen kehitettävä asia vai osa opetuksen kehittämistä? Miten päästään uuden sukupolven tasolle virtuaaliopetuksen hyödyntämisessä? Oppimisalustojen virtuaalisissa luokkahuoneissa opettaja on edelleen se, joka puhuu.

Tulevaisuus yhteistyöverkostoissa

Marja Rautajoki ja Lena Levander pohtivat dialogissaan Virtuaaliyliopiston ja Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteistyötä ja tulevaisuutta. Virtuaaliammattikorkeakoulu sulautuu osaksi virtuaaliyliopistotoimintaa, verkostot kansainvälistyvät, tieto- ja viestintätekniikan käyttö arkipäiväistyy ja informaalista oppimista tuetaan. Korkeakouluille kehitetään yhteinen verkko-oppimisen portaali ja sähköinen asiointi.

Yhteistyöverkostot ovat tärkeitä, samoin opiskelijoiden tarpeet ja palaute. Erillistä virtuaaliopetuksen kehittämisyksikköä tarvitaan seuraamaan uuden teknologian kehitystä ja sen sovellusmahdollisuuksia korkeakouluopetuksessa.